News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Kreikan, Etelä-Euroopan ja Irlannin talouskriisi (yhdistetty) -arkisto

Started by ElinaElina, 27.03.2010, 16:43:26

Previous topic - Next topic

Mulli

Mulli istuu baarissa ja viereen ilmaantuu vekselin takausta anomaan mies, joka ei ole kymmeneen vuoteen tehnyt muuta, kuin juopotellut. Mies kehuu, että aikoo huomenna hankkia töitä ja maksaa vipin tottakai itse, eikä takaus tietenkään lankea Mullin maksettavaksi. Mitä tekee Mulli?

Mulli yrittää välttää tukehtumasta juomaansa kesken hirmuisen naurukohtauksen ja käskee pummin suksia helvettiin.

Kun kokoomuslaiselta (miinus muutama entisen Kansallisen Kokoomuksen järkimies) tulee Portugalilainen anomaan vekseliin takausta, kokoomuslainen järjestää asian niin, että hänen nimensä löytyy takauslapusta ja hänen juopottelukaverinsa päätyvät velan maksamaan. Portugali kun on juopotellut myös sen kymmenen viimeisintä vuotta ja viimeksi pari kuukautta sitten kansanäänestyksellään todennut, ettei edes aio hakea töitä.

Euron tukeminen on nykyisen monikansallisen kokoomuksen uskonto. Huolimatta tälläkin foorumilla kymmeniä kertoja esitetyistä faktoista, muutamat ovat vieläkin tarjoamasa Suomalaisen veronmaksajan rahoja ilmaiseksi muutamalle pankille.

Häpeäisitte edes.

Suomalaisen veronmaksajan veroilla pitää hoitaa Suomea. Ei maksaa vastuuttomien eurooppalaisten pankkien tohelointia.

Siili

Quote from: Pasi Helander on 29.04.2011, 14:54:56
Se että me takaamme velan, ei edes automaattisesti tarkoita sitä, että me sen joutuisimme maksamaan

Eipä niin.  Mutta eikö ole melko sinisilmäistä kuvitella, että kaikki tulee sujumaan hienosti, kun markkinatkaan eivät luota PIGseihin? Miksi Giorgios, Manuel tai Sean maksaisivat velkaansa takaisin yhtään todennäköisemmin eurooppalaisille veronmaksajille kuin sijoittajille? 

hattiwatti

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/EU+tutkii+pankkien+luottovakuutukset/1135265755448

QuoteEU tutkii pankkien luottovakuutukset

Bryssel. Euroopan unioni on aloittanut tutkimukset useiden pankkien mahdollisista väärinkäytöksistä, jotka liittyvät luottovakuutuksiin. Tutkimuksen kohteena on 16 eurooppalaista ja amerikkalaista pankkia. Joukossa ei ole yhtään pohjoismaista pankkia.

Luottovakuutuksia eli credit default swapeja (CDS) on syytetty siitä, että niillä keinottelu on syventänyt euroalueen velkakriisiä. Luottovakuutuksia käytetään yleensä suojaamaan riskipitoisia joukkovelkakirjoja ja valtionlainoja. Euroalueen kriisissä ovat olleet pinnalla erityisesti Kreikan, Irlannin ja Portugalin lainat.

CDS:n arvo on sitä suurempi, mitä todennäköisempää on valtion maksukyvyttömyys.


EU:n kilpailuasioista vastaavan komissaarin Joaquin Almunian mukaan CDS-markkinat ovat läpinäkymättömiä, mikä mahdollistaa väärinkäytökset.

Tutkimuksen kohteena ovat muun muassa JP Morgan, Bank of America Merrill Lynch, Barclays, Citigroup, Commerzbank, Deutsche Bank ja Goldman Sachs.

hattiwatti

"Luottovakuutuksia eli credit default swapeja (CDS) on syytetty siitä, että niillä keinottelu on syventänyt euroalueen velkakriisiä. Luottovakuutuksia käytetään yleensä suojaamaan riskipitoisia joukkovelkakirjoja ja valtionlainoja. Euroalueen kriisissä ovat olleet pinnalla erityisesti Kreikan, Irlannin ja Portugalin lainat.

CDS:n arvo on sitä suurempi, mitä todennäköisempää on valtion maksukyvyttömyys."

Tässä onkin eräs mekanismi, miksi valtioiden älytön velkaantuminen on hyvä bisnes eri pankeille. Mitä enemmän valtiot ovat velkaa, sen suuremmiksi nousevat pankkien holveissa olevat CDS:sien arvot. Tälläisten finanssi-instrumenttien olemassaolo luo kannustimen huonoon taloudenpitoon. Vaikka kyse on 'luottovakuuksista' kollektiivisella tasolla ne toimivat nimenomaan päinvastoin, kannustaen Euroopanlaajuista velkakuplaa jossa moni pankki tulee saamaan mustan pekan käteensä lopulta pelistä. Ja sitten valmiiksi velkainen valtio maksaa, jotteivat läheisiä suhteita poliitikkoihin ja mainostoimisto BOBiin omaavat pankit mene konkurssiin. 

Itseäni mietityttää Kataisen ja kokoomuksen suhteet isoihin pankkeihin ja finanssitaloihin. Nämähän hyötyvät vaikkapa Suomen velkaantumisesta, jos omistavat näitä luottovakuuksia joiden arvo siis nousisi maan velkaantuessa. Olisikohan tässä syy, miksi Kataisen mielestä leikattavaa ei julkisessa taloudessa ole ollut, ja velkaa otetaan minkä keritään - myös muille maille?

hattiwatti

Oikeastaan edellämainittu selittää vielä miksi juuri se puolue jolla läheisimmät suhteet finanssialalle samalla kiihkeimmin pyrkii edistämään valtion velkaantumista generoivia lukutaidottoman väen kansainvaelluksia Suomeen.

slobovorsk

Quote from: Lasse on 29.04.2011, 15:04:49
Quote from: Pasi Helander on 29.04.2011, 14:54:56
Quote from: Mulli on 29.04.2011, 14:48:55
Jos sillä tavoin turvataan nyt suomalaiset työpaikat ja hyvin vointi, niin kyllä. Mutta jatkossa meidän olisi syytä keksiä keino, miten se voitaisiin tulevaisuudessa välttää...takaamme velan, ei edes automaattisesti tarkoita sitä, että me sen joutuisimme maksamaan

Kysymys ei pelkästään Pasille, vaan kaikille, miten käytännössä rahanjako turvaa suomalaiset työpaikat? Paljonko maksaa yhden työpaikan turvaaminen? Kuinka kauaksi aikaa? Onko jossain esitetty mitään konkreettisia lukuja? ...
minkä otat taataksesi, otat maksaaksesi, muunlainen asennoituminen on edesvastuutonta ja maanpetoksellista, näin suurten summien

Aamen, Lasse ja muut.

Konkreettisia lukuja ei ole paljon esitelty julkisuudessakaan, koska niitä ei oikein voikaan olla olemassa. Tilanne Euroopan (raha- ja pääoma)markkinoilla on niin poikkeuksellinen, ettei ainakaan historia-aikasarjoihin perustuvilla taloustutkijoiden malleilla pitkälle pötkitä. Niiden kannalta eletään sumussa eli epäjatkuvuuskohdassa, jossa kehitys voi ottaa aivan muita suuntia kuin tähänastisesta menosta lasketuista luvuista voi päätellä. Siksi sekä rahankylvön puolustajat että vastustajat joutuvat perustamaan päätösehdotuksiaan vain osittain tunnetuista tosiasioista tehtyihin valistuneisiin arvauksiin - mutta myös omaan järkeensä, jos sitä on suotu. Markkinoilla pätee joka tapauksessa sääntö, että ihminen voi päättä rahojensa käytöstä vain ennen kun on käyttänyt ne. Toinen hyvä sääntö muistaa on, ettei pidä heittää hyvää rahaa huonon perään.

Päätöstä voidaan punnita mm. pohtimalla montaakin totena esitettyä väitettä. Kertauksena esim:

1. Onko tosiaan niin, että Suomen jättäytyminen pois Portugalin tukemisesta ja pysyvien EVVVK-rahastojen takauksista johtaisi rahastojen kaatumiseen tykkänään?

Niiden euro-  ja muiden maiden, joi(den  pankei)lla on asiassa enemmän pelissä kuin Suomella luulisi perustavan tarvitsemansa rahastot ilman Suomeakin (tällöin joku voi ehkä yrittää syyttää meitä vapaamatkustajiksi).  Tiedonpuute siitä, mihin Suomi on jo sitotunut on myös huutava (Portugaliin ei ilmeisesti ainakaan, koska jokaisen uuden maan luotottamispäätös pitää tehdä yksimielisesti, pysyvään EVVVK-rahastoon periaatetasolla sitouduttu (ministerineuvosto hyväksynyt tarpeen perustaa moinen, VAI MIHIN ON SITOUDUTTU?). Jossain päin Eurooppaa varaudutaan kuulemma Suomen poisjääntiinkin. Lisäksi eilen Euroopasta tuli jo signaalia (Lux-Jucker?) valmiudesta muutta sitoumuksia Suomen saamiseksi mukaan. Luvannevat mitä tahansa (pientä), että pysytään koukussa? Miljardi pari maataloustukea olisi tässä konkassa aika naurettavaa...kepuleille terveisiä.

2. Jos EVVVK-rahastoja ei saada perustettua ja rahaa syydettyä gigolovaltioille Suomen ja muiden takauksia hyödyntäen, johtaako tämä todella velallismaiden velkasaneeraukseen?

Ja joutuisivatko velkojapankit kärsimaan kaatumiseensa johtavia luottotappioita? Markkinoilla moisen velkasaneerauksen todennäköisyys nousee Suomesta riippumatta, ja se on jo pitkään näkynyt tiettyjen maiden velan markkinatuotoissa. Monet asiantuntijat jopa vaativat velkasaneerausta nyt eikä myöhemmin, päinvastaista mieltä olevia ei viime aikona ole enää paljon näkynyt. Ja kun velkasaneerauksiin mennään, osa velkojapankeista varmaan kaatuu, mutta osa voi pysyä pystyssä.

3. Ovatko jo toteutetut ja suunnitellut toimet edes riittäviä estämään velallismaiden ajautumisen velkasaneeraukseen?

Siis nämä väliaikainen ja pysyvä EVVVK-rahasto + EKP:n kautta etelään koko ajan valuvat sadat miljardit (Suomesta 20 mrd. saatavat jostain) jne.... Tätä sopii epäillä hyvinkin vahvasti, koska jättimäisiksi luuloteltujen rahastojen koko verrattuna kaikkiin rahoitusvastuisiin edes kolmessa ensimmäisessä PIG-maassa on tosiasiassa pieni. Missään muualla kuin Kiinassa ei taida olla tarvittavia irtorahoja... Lisäksi jos tällä hetkellä maksajiksi luulotellut isommat maat kuten Espanja ja Italia tarvitsisivat tukea, maksajien hartiat kapenevat nopeasti olemattomiin. Ja vielä, kun puhutaan sadoista ja sadoista miljardeista euroista, paljonko mahdollisilla Suomen roposilla olisi edes merkitystä? Paljonko Suomi edes voisi odottaa saavansa takaisin takausten perusteella maksamiaan rahoja? Ja millä vuosikymmenellä?

4. Johtaisiko tämä pankkien mahdollinen kaatuminen välttämättä Euroopan- ja maailmanlaajuiseen luottolamaan?  

Luulisi velkojapankkien kotivaltioiden ja euroalueen ryhtyvän tarvittaessa koviinkin toimiin omien pankkiensa pystyssä pitämiseksi luottolaman estämiseksi, pääomittamaan pankkeja, kansallistamaan ne, vastaamaan talletussuojahuutoihinsa, painamaan lisää rahaa jne... Rankkaa tulisi olemaan tässäkin vaihtoehdossa, olisiko se pienempi paha?  

5. Jos Länsi-Eurooppan poliitikot eivät pitäisi pankkejaan pystyssä ja sinne syntyy luottolama, mikä sen vaikutus Suomen vientituotteiden kysyntään tulisi olemaan?

Tätäkin pitää yrittää arvioida. Vienti on tärkein elinkeinomme ("joka toinen euro viennistä") ja Länsi-Eurooppa on tärkein vientimarkkinamme, se on totta. Varmaankin käy niin, ettei sinne mene vähään aikaan yhtä paljon suomalaista tavaraa kaupaksi kuin nyt. Miten vientiyrityksemme kestävät tämän, ja paljonko Suomi menettäisi työpaikkoja? Paljonko menetykset olisivat laajemmin ajateltuina? Katainen puhui 40 miljardista USAn pankkikriisistä alkaneen luottolaman osalta sisältäen BKT:n jättiromahduksen 2009 ja eläkesijoitusten (realisoitumattoman) tappion. Tuota 40 miljardia pitää suhteuttaa niihin 35 - 70 miljardiin, jotka Suomen valtio eräiden arvioiden mukaan voisi rahastoihin ja muihin mukaan menemällä joutua sitoutumaan maksamaan ja takaamaan yhteensä. Molempia lukuja pitää yrittää perustella ja arvoida. Esimerkiksi, toipuisiko eläkesijoitusten arvo tällä kertaa? Erikseen pitää arvioida, kuinka suuri osa noista 35-70 miljardista jäisi sille tielleen kun velallismaat velkasaneerataan?

6. Mitä siitä seuraisi, jos velkasaneeraukset onnistuttaisiin välttämään tänä vuonna, mutta ne toteutuisvat vain suurempina parin vuoden päästä?

EVVVK-rahastoilla voidaan yrittää siirtää ongelmia eteenpäin, jolloin ne voivat olla edessä vain pahempina vuoden tai kahden päästä. Tässä tapauksessa Suomenkin velkaantumismahdollisuudet (omatoimisen velkaantumisen lisäksi siis) olisi jo käytetty joka tapauksessa turhaan taisteluun markkinavoimia vastaan, eikä rahaa omiin aputoimiin ole saatavissa silloin kun niitä eniten tarvittaisiin.
Ja jos luottolama onnistuttaisiin estämään nyt mutta sama olisi edessä kahden vuoden päästä, mistä Suomi silloin saisi enää lainaa välttämättömiin elintoimintoihin ja elvytyksiin? Pahimmassa tapauksessa toteutuu siis ensin 70 miljardin sitominen/menetys ja sitten luottolama. Kannattaisiko mieluummin yrittää varmistaa oma selviytyminen tulevasta luottolamasta nyt olemalla lupaamatta rahaa Eurooppaan?


7. Kylmien järkiperustelujen lisäksi pitää kysyä sitäkin, tuntuuko osallistuminen muiden sotkujen selvittämiseen moraalisestikaan oikealta? Kun vielä on brittien kaltaisia vapaamatkustajiakin?

Monet, myös minä, ovat pohtineet ja vastailleet ainakin muihin kuin 5. kohtaan aiemmissa viesteissä. Omat vastaukseni ovat siis sellaisia, etten voi kannatta Portugalin tai minkään PIIGSB-maan tukemista tai kumpaankaan EVVVK-rahastoihin osallistumista.Ja siksi toivon, että PS, SDP ja muut ovat tässä tiukkoina hallitusneuvotteluissa eivätkä myy itseään ja Suomea.
"Laki on kaikille samantekevää" - Pahkasika Orwellin vuonna 1984
"The only color I care about i$ green." - CNN:n talouskommentaattori rasismista

Traitors will be persecuted, prosecuted, and executed.

HaH

Eurogroup chair backs Italian banker for ECB job


EUobserver
LEIGH PHILLIPS

2011.04.29 @ 09:21 CET


EUOBSERVER / BRUSSELS - Ex-Goldman Sachs advisor Mario Draghi is one step closer to winning the presidency of the European Central Bank, with Jean-Claude Juncker, the Luxembourgish prime minister and chair of the Eurogroup of states, giving his endorsement on Thursday.

"I don't see any notable differences between what the president of the republic [Sarkozy] said and what I think," Juncker told journalists after a meeting with French Prime Minister Francois Fillon.

If he nabs the job, 63-year-old Draghi will be the third man to hold the position as chief of the bank, the Frankfurt-based institution that administers the eurozone's monetary policy. He would replace Frenchman Jean-Claude Trichet, whose eight-year term expires this year.

Juncker's approval comes on the heals of France's signal of support on Tuesday, when President Nicolas Sarkozy said he would be "very happy" were Draghi to head the bank.

He went on to hint that Germany's backing in in the offing as well.

"We will probably be able to make sure that France and Germany won't distance themselves from each other," he added.

All eyes are on Berlin now after Spain's finance minister gave a qualified backing to the appointment of Draghi, the governor of the Bank of Italy, on Wednesday.

"[He] seems to us to be an excellent candidate, but the time period for presenting candidates is not open yet," Spanish Economy Minister Elena Salgado said.

A Portuguese government spokeswoman also expressed her government's support on Wednesday and Slovakia's finance minister on Thursday gave his assent.

Germany for its part appears not to be rushed.

Government spokesman Steffen Seibert told Reuters "a decision will first be made in June" on the matter.

_____________


Sillä lailla. Draghia junaillaan EKP:n johtoon. Hyvä pojat. Draghihan oli sattumoisin Goldman Sachsin Euroopan aluejohtaja niihin aikoihin, kun Goldman Sachs junaili Kreikan valtionvarainministeriön kanssa Kreikan tilikirjat ns. kreikkalaiseen kuntoon, eli nyt olisi tiedossa hyvä mies hommiin. On nääs ennenkin tilikirjoja väärennetty, joten kokemusta piisaa.
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.


Lasse

Quote from: HaH on 29.04.2011, 18:48:50
Sillä lailla. Draghia junaillaan EKP:n johtoon. Hyvä pojat. Draghihan oli sattumoisin Goldman Sachsin Euroopan aluejohtaja niihin aikoihin, kun Goldman Sachs junaili Kreikan valtionvarainministeriön kanssa Kreikan tilikirjat ns. kreikkalaiseen kuntoon, eli nyt olisi tiedossa hyvä mies hommiin. On nääs ennenkin tilikirjoja väärennetty, joten kokemusta piisaa.

Ei hyvää päivää, tämä tragedia alkaa mennä jo komedian puolelle.

Mielestäni nyt pitäisi puhaltaa pilliin, puhkujina vaikka Soini ja miksei Urpilainenkin.
Kataisella vakauspakettiin itsensä köyttäneenä ei ole edellytyksiä pääministeriksi.
Ja hänen täytyy se itse tajuta.
Uuden hallituksen täytyy päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Laitetaan sitten vaikka Sauli Niinistö kärkeen.
Itse asiassa tulevaisuus pelottaa nyt.

Jostain kumman syystä päässäni alkoi pyöriä tämä radioviestintä:
http://www.estoniasamlingen.se/mayday/audio/0_3min.mp3

Olemme todella suurten ratkaisujen kynnyksellä, näistä puhutaan vielä lastenlapsille ja tehdään elokuvia, jos vielä tehdään elokuvia...

--Lasse

NOVUS ORDO HOMMARUM

VikaTikki

Mario on eläkkeen kynnyksellä, ja nyt on selkeästi edessä se kaikista jenkkileffoista tuttu "viimeinen keikka", jonka jälkeen rikollinen voi vetäytyä Bahamalle siemailemaan Piña Coladaa aurinkovarjon alle.
Pitää toivoa, että tämä homma kusee.
Bryssä on bryssä vaikka voissa paistais.

RTT

Quote from: hattiwatti on 29.04.2011, 16:55:18
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/EU+tutkii+pankkien+luottovakuutukset/1135265755448
QuoteEU tutkii pankkien luottovakuutukset
QuoteThe European Commission on Friday (30 April) opened two antitrust probes into the world's major investment banks, 16 institutions that dominate the credit default swap market.
--
Between 2000 and 2008, the market for credit default swaps skyrocketed from $900 billion to more than $30 trillion, according to the Bank of International Settlements - roughly half the world's annual GDP.
EUobserver: Brussels open anti-trust probes into 16 of world's biggest investment banks

Jakerp

Espanjassa työttömyys jatkaa nousuaan työttömiä pian 5 miljoonaa kulutuskysyntä on myös alkanut romahtaa.

http://euroetana.blogspot.com/2011/04/espanjassa-kohta-5-miljoonaa-tyotonta.html

QuoteEuriborien nousu ja laman keskellä aloitettu, komissaarien kiittelemä säästöpolitiikka näyttävät tekevän nopeasti selvää Espanjan taloudesta. El Economista kommentoi päivän uutisia toteamalla, että kärsimys on käymässä maassa sietämättömäksi, ja kehottaa poliitikkoja lopettamaan puoluepoliitikoinnin ja ratkaisemaan maan ongelmat ennenkuin jossakin napsahtaa, ja alkaa tapahtua peruuttamattomia.

PaulR

Quote from: Jakerp on 29.04.2011, 23:32:21
Espanjassa työttömyys jatkaa nousuaan työttömiä pian 5 miljoonaa kulutuskysyntä on myös alkanut romahtaa.

http://euroetana.blogspot.com/2011/04/espanjassa-kohta-5-miljoonaa-tyotonta.html

QuoteEuriborien nousu ja laman keskellä aloitettu, komissaarien kiittelemä säästöpolitiikka näyttävät tekevän nopeasti selvää Espanjan taloudesta. El Economista kommentoi päivän uutisia toteamalla, että kärsimys on käymässä maassa sietämättömäksi, ja kehottaa poliitikkoja lopettamaan puoluepoliitikoinnin ja ratkaisemaan maan ongelmat ennenkuin jossakin napsahtaa, ja alkaa tapahtua peruuttamattomia.

On jo tapahtunut. Hitaimmat eivät vain ymmärrä.

IMHO.  ;)

Jouko

Quote from: Paul Ruth on 30.04.2011, 00:05:10
Quote from: Jakerp on 29.04.2011, 23:32:21
Espanjassa työttömyys jatkaa nousuaan työttömiä pian 5 miljoonaa kulutuskysyntä on myös alkanut romahtaa.

http://euroetana.blogspot.com/2011/04/espanjassa-kohta-5-miljoonaa-tyotonta.html

QuoteEuriborien nousu ja laman keskellä aloitettu, komissaarien kiittelemä säästöpolitiikka näyttävät tekevän nopeasti selvää Espanjan taloudesta. El Economista kommentoi päivän uutisia toteamalla, että kärsimys on käymässä maassa sietämättömäksi, ja kehottaa poliitikkoja lopettamaan puoluepoliitikoinnin ja ratkaisemaan maan ongelmat ennenkuin jossakin napsahtaa, ja alkaa tapahtua peruuttamattomia.

On jo tapahtunut. Hitaimmat eivät vain ymmärrä.

IMHO.  ;)

Tässähän sitä sitten ollaan. Onko ihan pakko lähteä takaamaan muitten velkoja tässä tilanteessa? J.Käteisen pitäisi osata selvittää tilanne kansalle paremmin kuin on sen tähän asti tehnyt.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

TheJ

Irlanti juuri totesi että ei ihan nuo ruusuiset talouskasvuennusteet sitten toteutuneetkaan...

http://www.zerohedge.com/article/second-friday-night-economic-bomb-sends-gold-surging-1566-ireland-slashes-outlook

Quote
* Ireland revises 2011 GDP growth to +0.8% from +1.7%; 2012 to +2.5% from 3.2%
* Irish govt revises 2013 deficit forecast to 7.2% from 5.8%; 2012 to 4.7% from 2.8%.
* Ireland revises 2011 debt/GDP forecast to 111% from 98.6%; 2012 to 116% from 102%

Mutta hei, tää on kaikki hyvin hanskassa eikä mitään hätää kunhan vähän vipataan Portugalille niin kyllä tää tästä... Hyvä homma, ei riskiä. Nehän on vaan takauksia.

Mulli

Quote from: Paul Ruth on 30.04.2011, 00:05:10
On jo tapahtunut. Hitaimmat eivät vain ymmärrä.

IMHO.  ;)

Nopeimmat ovat ymmärtäneet. Tulevan romahduksen edellä pitää huolehtia siitä, että itse ei jää aivan tyhjän päälle makaamaan. Nopeilla kun on tietoa sisäpiiristä.

Siksipä Stubb ja euro-hännystelijöiden joukkue ajavat edelleen samaa asiaa.

Vaan tiukallehan tuo menee. Tällä hetkellä minun mielenkiintoni keskipiste on äänestämäni puolueen hallituskiimassa. Kuinka kalliiksi se lopulta tulee, se jää nähtäväksi.

Jouko

Quote from: TheJ on 30.04.2011, 00:17:29
Irlanti juuri totesi että ei ihan nuo ruusuiset talouskasvuennusteet sitten toteutuneetkaan...

http://www.zerohedge.com/article/second-friday-night-economic-bomb-sends-gold-surging-1566-ireland-slashes-outlook

Quote
* Ireland revises 2011 GDP growth to +0.8% from +1.7%; 2012 to +2.5% from 3.2%
* Irish govt revises 2013 deficit forecast to 7.2% from 5.8%; 2012 to 4.7% from 2.8%.
* Ireland revises 2011 debt/GDP forecast to 111% from 98.6%; 2012 to 116% from 102%

Mutta hei, tää on kaikki hyvin hanskassa eikä mitään hätää kunhan vähän vipataan Portugalille niin kyllä tää tästä... Hyvä homma, ei riskiä. Nehän on vaan takauksia.


Tiedän ne vaan-takaukset lähipiiristä. Velkaloukkuun jäivät. En usko että se on valtiotasollakaan yhtään paremmin.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

PaulR

Quote from: Mulli on 30.04.2011, 00:18:25
Quote from: Paul Ruth on 30.04.2011, 00:05:10
On jo tapahtunut. Hitaimmat eivät vain ymmärrä.

IMHO.  ;)

Nopeimmat ovat ymmärtäneet. Tulevan romahduksen edellä pitää huolehtia siitä, että itse ei jää aivan tyhjän päälle makaamaan.

Tässä vielä voittokin revitään.

Mulli

Quote from: Paul Ruth on 30.04.2011, 00:22:18
Tässä vielä voittokin revitään.

Ministerin, tai vaikkapa suuren europankin johtajan palkka ei tule putoamaan, vaikka Suomen maksettavaksi jäisivät koko maailman velat. Kyllä se sellainen voittona pysyy.


PaulR

Quote from: Mulli on 30.04.2011, 00:27:33
Quote from: Paul Ruth on 30.04.2011, 00:22:18
Tässä vielä voittokin revitään.

Ministerin, tai vaikkapa suuren europankin johtajan palkka ei tule putoamaan, vaikka Suomen maksettavaksi jäisivät koko maailman velat. Kyllä se sellainen voittona pysyy.

Voihan sitä vaikka useamman miljoonan tehdä. Näin juuri Zimbabven sadan triljoonan dollarin setelin. Myytiin parilla eurolla.

HansGruber

Quote from: Pasi Helander on 29.04.2011, 14:54:56
Quote from: Mulli on 29.04.2011, 14:48:55
Oletko sinä Pasi nyt sitten sitä mieltä, että meidän Suomalaisten veronmaksajien pitää maksaa huonosti hoidettujen pankkien luottotappiot nyt ja tulevaisuudessa?
Jos sillä tavoin turvataan nyt suomalaiset työpaikat ja hyvin vointi, niin kyllä. Mutta jatkossa meidän olisi syytä keksiä keino, miten se voitaisiin tulevaisuudessa välttää...esim vakausrahasto ja rahoitusmarkkinoiden sääntöjen kiristäminen! Se että me takaamme velan, ei edes automaattisesti tarkoita sitä, että me sen joutuisimme maksamaan
Eikö mitkään kellot ala soimaan tämän asian johdosta?

Pankit antaa holtittomasti lainaa valtioille ja nyt niille pankeille pitää antaa lisää rahaa.
Valheellisesti puhutaan Portugalin tai muiden valtioiden tukemisesta, vaikka todellisuudessa on kyse edesvastuuttomien ja ahneiden pankkien lihottamisesta sekä heidän realisoituneiden riskien kantamisesta.

Kreikan kansa ei halunnut mitään takeita eikä lisävelkoja ja tuskin mikään muukaan kansa.
Noissa ylivelkaantuneissa valtioissa on pankkien kätyreitä jotka on saanu politiikot ottamaan velkaa, ja nyt ne samat kätyrit huutaa että suomalaiset vihaa heidän kulttuuria ja on natseja jos ei anna rahaa.

Sit noi natsikortit ja höpinät rasismista on pelkkää tunteiden manipulaatiota jotta asioista ei puhuttaisi niiden oikeilla nimillä (ei rahoituskriisistä eikä maahanmuuttokriittisyydestä).
Höpisevät rasismista, natseista ja suvaitsemattomuudesta vaikka todellisuudessa isot kihot pelkää että heidän suunnitelmat suuresta puhalluksesta menee [taas] pieleen.

Ehdotan että valtion hoitamien asioiden listaan (poliisi, armeija, terveydenhuolto jne) lisätään pankit, eli sosialisoidaan ne.
:)

"The democracy will cease to exist when you take away from those who are willing to work and give to those who would not."
- Thomas Jefferson
"During times of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act." - George Orwell(?)

Lalli IsoTalo

Quote from: HansGruber on 30.04.2011, 01:20:55
Ehdotan että valtion hoitamien asioiden listaan (poliisi, armeija, terveydenhuolto jne) lisätään pankit, eli sosialisoidaan ne.

Pankkiirit ovat muutaman sata vuotta järjestelleet ihmiskunnan asioita siihen suuntaan, että näin ei pääsisi käymään.

Ja jos pääsisikin, pitäisi estää se, että oman ikäluokkansa Kataiset eivät pääsisi tuhoamaan kansakunnan valuuttaa setelerahoituksella. Motivaatio oletettuihin ikäluokka-kataisuuksiin olisi oman suosion takaaminen kaikella hyvällä kaikille seuraavissa vaaleissa.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Pasi Helander

Quote from: Lasse on 29.04.2011, 19:24:03
Quote from: HaH on 29.04.2011, 18:48:50
Sillä lailla. Draghia junaillaan EKP:n johtoon. Hyvä pojat. Draghihan oli sattumoisin Goldman Sachsin Euroopan aluejohtaja niihin aikoihin, kun Goldman Sachs junaili Kreikan valtionvarainministeriön kanssa Kreikan tilikirjat ns. kreikkalaiseen kuntoon, eli nyt olisi tiedossa hyvä mies hommiin. On nääs ennenkin tilikirjoja väärennetty, joten kokemusta piisaa.

Ei hyvää päivää, tämä tragedia alkaa mennä jo komedian puolelle.

Mielestäni nyt pitäisi puhaltaa pilliin, puhkujina vaikka Soini ja miksei Urpilainenkin.
Kataisella vakauspakettiin itsensä köyttäneenä ei ole edellytyksiä pääministeriksi.
Ja hänen täytyy se itse tajuta.
Uuden hallituksen täytyy päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Laitetaan sitten vaikka Sauli Niinistö kärkeen.
Itse asiassa tulevaisuus pelottaa nyt.

Jostain kumman syystä päässäni alkoi pyöriä tämä radioviestintä:
http://www.estoniasamlingen.se/mayday/audio/0_3min.mp3

Olemme todella suurten ratkaisujen kynnyksellä, näistä puhutaan vielä lastenlapsille ja tehdään elokuvia, jos vielä tehdään elokuvia...

--Lasse


Kansan syvät rivit nämä asiat kuitenkin päättävät! Jyrki Katainen on suurimman puolueen puheenjohtaja ja näin siis myös pääministeri, SDP on toiskeksi suurin ja persut vasta kolmantena...kansa päättää, pulinat pois!

hattiwatti

Quote from: Pasi Helander on 29.04.2011, 14:46:23
Quote from: Timo Rainela on 29.04.2011, 09:03:22
EDIT löytyy:
http://humetus.kuvat.fi/kuvat/l%E4nnen+velkaloukku.jpg

Vakuutukset on kiellettävä, koska ne altistavat riskeille...samoin turvavyöt, koska ne aiheuttavat ylinopeuksia!
:facepalm:

Ei tämä niin asiaton esimerkki ole. Saksassa suuren laman ja inflaation aikaan vakuutukset, varsinkin palovakuutukset muuttuivat arvottomiksi. Tapahtui mielenkiintoinen ilmiö: tulipalojen tilastoitu määrä romahti, kun vakuutuspetokset eivät olleetkaan enää hyvä bisnes. Ihan sama pätee kaikkeen muuhunkin rahoitusalan jutuihin. Riskienhallintajohdannaiset ovat aiheuttaneet riskejä, koska niiden kaupittelu on niin hyvä bisnes. Reaalitalouteen on pakko saada riskejä vaikka väkisin, jotta riskienhallintajohdannaisten arvo nousisi. Samoin liian hyväehtoiset palovakuutukset luovat tehokkaasti tulipaloja arvokiinteistöissä.

Jakerp

Portugali ostanut miljardilla eurolla sukellusveneitä Saksasta:

http://euroetana.blogspot.com/2011/04/edistysta-eurostomaassa-harppuuna.html

Kaupan viimeinen Sukellusvene saapuu Lissaboniin tänään. Kaupassa epäilyä lahjonnasta, mutta juttu ei etene, koska Portugalin hallituksella ei ole 30 000€, jotta esitutkinta pöytäkirjat voitaisiin kääntää Saksasta Portugaliksi.

QuotePortugalin päässä syytettynä on seitsemän henkilöä, mutta oikeudenkäynnin alku on iOnlinen mukaan lykkääntynyt ensi vuoteen, sillä valtiolla ei ole rahaa maksaa 30 000 euroa saksankielisen esitutkintaa koskevaa päätöksen kääntämisestä portugaliksi.

Lainan tarve onkin Portugalissa kovaakin kovempi, jotta Saksasta tilatut miljardin euron arvoiset sukellusveneet saadaan tässä taloustilanteessa maksetutuksi ja käännöskulut katettua. Kyllä Suomea viedään kuin pässiä narussa heti kun Suomen rahat on saatu portugaliin veikkaan, että alkaa puhe velkajärjestelystä, jossa lainoista leikataan iso osa pois on hyvä jos Suomi tulee saamaan edes 50% Portugaliin lainatuista euroista takaisin.

aea

Quote from: Pasi Helander on 30.04.2011, 04:13:00

Kansan syvät rivit nämä asiat kuitenkin päättävät! Jyrki Katainen on suurimman puolueen puheenjohtaja ja näin siis myös pääministeri, SDP on toiskeksi suurin ja persut vasta kolmantena...kansa päättää, pulinat pois!

Mitähän oikein yrität sanoa tällä? Että 20,38 %:n kannatus riittää siihen, että asiasta voi päättää yksin?

Tämä saattaa tulla Sinulle yllätyksenä, mutta jos esim. PS ja SDP sanovat ei, niin Kokoomus on se, joka saa laittaa pulinat pussiin - täysin riippumatta siitä, kuka on ykköspuolue.

Kokoomus ei käytännössä voi muodostaa hallitusta ilman joko PS:a tai SDP:ta tai molempia, PS ja SDP sen sijaan voivat aivan hyvin muodostaa hallituksen ilman Kokoomusta. (No joo, kyllähän Kok voi toki yrittää muodostaa hallituksen ilman sekä SDP:ta että PS:a, mutta jokainen (jopa Katainen) ymmärtää, että tälläiseen kansan silmille pissimiseen ei kannata lähteä. Olisi nimittäin melkoisen kornia, jos 20,38 %:n kannatuksella käveltäisiin KAHDEN alle 1,4 %:n päässä olevan puolueen yli.)

Eli kuten tuossa yllä sanoin: jos (kun?) PS ja SDP vetävät yhtä köyttä, niin Kokoomus on se, joka joko antaa periksi tai jää oppositioon. Ai että 20,38 % kannatuksella pääsisi ehtoja sanelemaan? Just just...

Heippa vaan ja hyvät vaput, ei tässä voi enää muuta kuin nauraa :D :D :D     

Pasi Helander

Quote from: aea on 30.04.2011, 19:54:43
Quote from: Pasi Helander on 30.04.2011, 04:13:00

Kansan syvät rivit nämä asiat kuitenkin päättävät! Jyrki Katainen on suurimman puolueen puheenjohtaja ja näin siis myös pääministeri, SDP on toiskeksi suurin ja persut vasta kolmantena...kansa päättää, pulinat pois!

Mitähän oikein yrität sanoa tällä? Että 20,38 %:n kannatus riittää siihen, että asiasta voi päättää yksin?

Tämä saattaa tulla Sinulle yllätyksenä, mutta jos esim. PS ja SDP sanovat ei, niin Kokoomus on se, joka saa laittaa pulinat pussiin - täysin riippumatta siitä, kuka on ykköspuolue.

Kokoomus ei käytännössä voi muodostaa hallitusta ilman joko PS:a tai SDP:ta tai molempia, PS ja SDP sen sijaan voivat aivan hyvin muodostaa hallituksen ilman Kokoomusta. (No joo, kyllähän Kok voi toki yrittää muodostaa hallituksen ilman sekä SDP:ta että PS:a, mutta jokainen (jopa Katainen) ymmärtää, että tälläiseen kansan silmille pissimiseen ei kannata lähteä. Olisi nimittäin melkoisen kornia, jos 20,38 %:n kannatuksella käveltäisiin KAHDEN alle 1,4 %:n päässä olevan puolueen yli.)

Eli kuten tuossa yllä sanoin: jos (kun?) PS ja SDP vetävät yhtä köyttä, niin Kokoomus on se, joka joko antaa periksi tai jää oppositioon. Ai että 20,38 % kannatuksella pääsisi ehtoja sanelemaan? Just just...

Heippa vaan ja hyvät vaput, ei tässä voi enää muuta kuin nauraa :D :D :D     
Lue:
http://pasihelander.blogspot.com/2011/04/timo-soini-kaantaa-takkinsa.html

Hyvät vaput vaan! Se on hienoa että olet perillä asioista... ;D

maltti on valttia

Quote from: ktv on 27.03.2010, 17:39:24
Kaikki tuet ovat pahasta. Kreikkalaistenkin on opittava tekemään työtä ja syömään omaa leipäänsä. Sama se on suomalaisillakin edessä.
Ei kuitenkaan kaikilla.

mannym

Nyt luettuani Pasi Helanderin viestit kokonaisuudessaan niin kuvani on tämä. Ininää, kitinää öninää ja murinaa. Hattiwatille, Lallille ja muille kiitos talouden seuraamisesta ja tänne linkkaamisesta. Pasilta toivoisin näiden epämääräisten inisemisten sijaan konkretiaa. Kun viesteistäsi paistaa ylimielisyys kaikkia muita kohtaan voisit kertoa selkosuomella ja rautalanka menetelmällä. Mistä helvetistä on kysymys EU:n vakausrahastoissa, siis väliaikaisessa ja siinä mahdollisesti tulevassa pysyvässä. Miksi se on Suomen etu tukea portugalia. Seikkaperäisesti sitten, muista rautalanka.

Miten kyseinen tuki tulee hyödyttämään Suomea, miten se tulee näkymään suomalaisten arjessa. Kreikka jota Suomi tuki vajaalla 800 miljoonalla on tiettävästi menossa velkasaneeraukseen. Saammeko edes puolia tuosta takaisin, se jää nähtäväksi. Koska myöskään kysymyksiini en saanut vastausta blogistasi, joka epämääräisyydessään oli hauska. Niin odotan sinulta enemmän. Olethan sentäs Suomen suurimman puolueen jäsen. Sinulla on siis tieto, se tieto mitä kaipaan. Vai?

"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Aksiooma

Quote
Taloussanomat 1.5.2011
"Kriisi päättyy saneerauksiin, Lehman-pelottelu liioittelua"
(http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_euro_kolikot_kriisissa.jpg)

Suomen painostaminen Portugalin-takauksiin Lehman-pelottelulla on liioittelua ja turhaa, sillä velkakriisi päättyy joka tapauksessa valtioiden velkasaneerauksiin. Näin käy ehkä jo ensi vuonna, kun myös Saksan äänestäjien mitta on täyttynyt. Näin täräyttää Deutsche Bankin pääekonomisti Thomas Mayer Taloussanomien haastattelussa.

Saksalaispankki Deutsche Bankin pääekonomisti Thomas Mayer kirjoitti huhtikuun alussa laajan raportin euroalueen poliittisten riskien kasvamisesta. Hän tulkitsi Suomen eduskuntavaalien protestituloksen ilmentävän poliittisen ilmapiirin suurta muutosta kautta Euroopan, ei suinkaan vain Suomessa.

Nyt Mayer jatkaa samaa teemaa tuoreessa artikkelissaan puntaroimalla kriisin seuraavaa vaihetta, eurovaltioiden velkasaneerauksia.

Hänen mukaansa Euroopan muutoksissa ei ole kyse pelkästä ilmapiirin tai tunnelman muuttumisesta, vaan pian alkaa tapahtua myös taloudessa. Eivätkä tapahtumat hänen mukaansa näytä sujuvan likimainkaan niin kuin EU:n ja euromaiden talouspäättäjät ovat kaavailleet.

Saksalaispankin Global Economic Perspectives -viikkokatsauksen tuoreen numeron pääartikkeli on Mayerin viileä puntarointi kriisivaltioiden velkasaneerausten todennäköisyydestä sekä saneerausten todennäköisistä eduista ja haitoista.

Artikkelin otsikko The pros and cons of debt restructuring in EMU (suomeksi Velkasaneerausten etuja ja haittoja euroalueella) ei juuri vihjaa Mayerin johtopäätöksistä.

Ne käyvät sitäkin selvemmin ilmi itse tekstistä – ja vielä selvemmin Taloussanomien haastattelusta.

Neljän seikan tietoisku Suomen päättäjille

Suomen päättäjille ajankohtaiseen ja poliittisesti tulikuumaan tunnusteluun Portugalin-takauksista Mayerin tekstistä ja lausunnoista voi tiivistää neljän keskeisen seikan tietoiskun:

? Suomi voi aivan rauhassa päättää kantansa Portugalin tai muiden kriisimaiden hätärahoitukseen omista lähtökohdistaan, sillä tukipaketit eivät toteudu tai kaadu Suomen päätöksistä – hätärahaa riittää niin kauan ja niin runsain määrin kuin Saksa katsoo aiheelliseksi.

? EU:n esittämiä uhkakuvia kriisivaltioiden kaatumisesta Lehman-konkurssin kaltaisin katastrofaalisin seurauksin ei tarvitse ottaa todesta, sillä uhkakuvat uudesta finanssikriisistä ovat liioittelevaa pelottelua. Edes Kreikan velkasaneeraus tuskin aiheuttaisi uutta finanssikriisiä – ei varsinkaan, jos EU toteuttaa sen järjestelmällisesti.

? Velkakriisi johtaa joka tapauksessa ainakin Kreikan velkojen saneeraukseen, joten nyt on enää kysymys ajoituksesta ja siitä, kuinka paljon kenenkin rahaa saneerauksessa palaa. Ajan tuhlaaminen siirtää yhä enemmän riskejä suurten EU-maiden pankeilta euromaiden veronmaksajille.

? Saneeraukset alkavat sen jälkeen, kun Saksan äänestäjien ja päättäjien mitta on täyttynyt niin kuin Suomessa näyttää jo käyneen. Saksassa tämä tapahtunee viimeistään ensi vuonna ja joka tapauksessa ennen vuoden 2013 parlamenttivaaleja.

Tietoiskut ovat Taloussanomien tiivistelmä Mayerin artikkelin ja haastattelulausuntojen perusteella, eivät suinkaan hänen neuvojaan Suomen päättäjille.

Kustannuksia ei jaeta reilusti EU-maiden kesken

Mayer ei ole lainkaan hämmästynyt suomalaisten vaaleissa osoittamasta tyytymättömyydestä. Hänen mukaansa kansan tyytymättömyys ei silti ole suinkaan vain suomalainen ilmiö.

– Suomen vaalitulos on todennäköisesti vain ensi merkkejä siitä tyytymättömyydestä ja eurokritiikistä, joka parhaillaan kasvaa kautta euroalueen. Nyt kritiikki voimistuu myös niissä euromaissa, jotka rahoittavat hätäpaketteja, sanoo Mayer.

Hänen mielestään yksi hyvä syy tyytymättömyyteen maksajamaissa on EU:n päätös sälyttää suurin osa tukipakettien kustannuksista euromaiden kontolle eikä suinkaan kaikkien EU-maiden maksettaviksi.

Tyytymättömyyttä ei Mayerin mielestä helpota, että näin moni Suomen kaltainen pieni euromaa joutuu helposti suurempaan vastuuseen kuin kriisimaissa erittäin suuria luottoriskejä kantavien pankkien Britannia.

Hän esittää kantansa tietämättä, mitä Taloussanomat on kirjoittanut hätätoimien kustannuksista ja niiden jakautumisesta EU-maiden kesken.

Taloussanomien laskelmien perusteella Suomen taakka velkatalkoissa voi kasvaa jopa yli kymmenen kertaa suuremmaksi kuin Suomen pankkien riskit kriisimaissa. Britannian suhteellinen osuus jää roimasti pienemmäksi.

Mayer vahvistaa Taloussanomien aiemmin esiin nostamat epäkohdat – ja päätyy lisäksi suorasukaiseen johtopäätökseen:

Hätätoimien kustannusten paneminen suurimmaksi osaksi vain euromaiden veronmaksajien kannettaviksi on epäreilua, ja sen takia veronmaksajat äänestävät tämän menettelyn kumoon. Suomen vaalit ovat tästä vasta ensi oire, ennustaa Mayer.

Meno muuttuu, kun saksalaisten mitta täyttyy

Deutschen Thomas Mayerin mukaan on hyvin epätodennäköistä, että Suomi tai mikään muukaan pieni euromaa kykenisi kaatamaan yhtään "pelastuspakettia", vaikka haluaisi. Siihen pystyy ainoastaan euroalueen suurin talousmahti ja samalla suurin maksajamaa, Saksa.

Saksan maksuosuus hätätoimista on keskeinen, hieman alle 30 prosenttia, ja kaikista euromaista juuri Saksalla on tarvittaessa varaa paikata pienten maiden jättämiä aukkoja – jos se tahtoo näin tehdä.

Mayerin mukaan saksalaisten talkoohenki ei kuitenkaan kestä enää kovin kauan, vaan on päin vastoin alkanut nopeasti hiipua.

– Tukitoimien kannatus on alkanut heikentyä Saksassakin, enkä usko Saksan päättäjien vaarantavan seuraavia suuria vaaleja hakemalla äänestäjiltä lupaa uusiin pelastuspaketteihin, arvelee Mayer.

Hänen mukaansa Saksan talkoohenki lopahtaa viimeistään seuraaviin parlamenttivaaleihin mennessä. Saksan seuraavat parlamenttivaalit ovat vuonna 2013, joten into uusiin tukipaketteihin päättyy todennäköisesti viimeistään ensi vuonna.

Saneeraukset alkavat ehkä jo ensi vuonna

Kun Saksan valmius yhä uusien hätätoimien rahoittamiseen lopahtaa, on eräänlainen totuuden hetki käsillä. Deutschen Thomas Mayer arvelee, että viimeistään tuo totuuden hetki on lähtölaukaus kriisivaltioiden velkasaneerauksille.

– Saksan päättäjät eivät tohdi pyytää äänestäjiltä enää lupaa uusiin Kreikka-luottoihin, kun ensimmäisen tukipaketin rahat on käytetty loppuun. Näin käy viimeistään vuonna 2013, jolloin Kreikalle on joko annettava uusia hätäluottoja – tai pantava vanhat velat saneeraukseen, täräyttää Mayer.

– Kreikan velkasaneeraus pannaan alulle luullakseni jo ennen ensimmäisen hätärahoituskierroksen päättymistä. Oma arvioni on, että näin käy hyvin suurella todennäköisyydellä ensi vuoden kuluessa.

Mutta repeääkö saneerauksista valloilleen uusi finanssikriisi Lehman Brothersin konkurssiakin tukalammin seurauksin niin kuin esimerkiksi EU:n talouskomissaari Olli Rehn varoitteli viime viikolla Suomen-vierailullaan? Saman varoituksen on Saksassa esittänyt EKP:n pääekonomisti Jürgen Stark.

– Lehman-pelottelu on vain pelottelua, ja oman käsitykseni mukaan liioittelua, rauhoittaa Mayer.

Lehman-pelottelu turhaa liioittelua

Kriisivaltioista Kreikka on Deutschen Thomas Mayerin mielestä todennäköisimmin menossa ennen pitkää velkasaneeraukseen. Tämä on hänen mukaansa ollut jo pitkään rahoitusmarkkinoiden todennäköisimpänä pitämä vaihtoehto.

Kreikan velkasaneerausten odotuksesta kertovat esimerkiksi markkinakorkojen äkkijyrkkä kohoaminen. Kreikan kaksi- ja viisivuotisten velkakirjojen markkinakorot ovat noin 25 prosenttia ja kymmenvuotinenkin korko 15 prosenttia.

Laskutavasta riippuen Kreikan velkasaneerauksen tai suoranaisen luottohäiriön todennäköisyys on markkinanoteerausten perusteella 55–75 prosenttia.

Kiskurikorot kertovat, että Kreikan velkakirjoja vanhastaan hallussaan pitäneet rahoittajat ovat pyrkineet roskalainoiksi luokitelluista sijoituksistaan eroon hinnalla millä hyvänsä. Korkeat korot ovat merkinneet myyjille erittäin raskaita tappioita. Korkeat korot kertovat myös, että ostajat ovat kaikonneet.

Deutschen Mayer perustelee suhteellisen levollisia saneeraus-odotuksiaan juuri sillä, että asiallisesti toteutettuna Kreikan velkasaneeraus ei olisi miltään osin odottamaton ja äkillinen tapahtuma, joka yllättäisi ainuttakaan markkinatoimijaa.

Saneerauksiin on jokaisella markkinatoimijalla ollut kosolti aikaa ja aihetta valmistautua.

Lehman oli äärimmäisen monimutkaisella ja monipuolisella tavalla sidoksissa kaikkiin rahoitusmarkkinoiden eri osa-alueisiin kautta maailman, ja sen kaatuminen oli lisäksi aito shokki. Kreikasta ei näitä piirteitä löydy.

Kreikan valtio ja kreikkalaiset pankit ovat Mayerin mukaan olleet pian kaksi vuotta eristyksissä muusta maailmasta ja muun maailman rahoitusmarkkinoista, joten edes niiden äkkikaatuminen ei välttämättä aiheuttaisi sellaista Lehman-ketjureaktiota, jota on käytetty pelotteena.

Saneeraukset toteutettava taiten

Se on Mayerinkin mukaan selvää, että Kreikan tai muiden kriisimaiden velkataakan keventäminen velkasaneerauksen keinoin on riskipitoinen projekti, joka voi myös mennä myttyyn.

Suurin vaara piilee hänen mukaansa siinä, että väistämättömiä saneerauksia viivytellään liian kauan ja samalla kasvatetaan äkkipikaisten ja hallitsemattomien vararikkojen vaaraa. Juuri aggressiivisiin äkkisaneerauksiin liittyy myös suurin tuhoisan ketjureaktion vaara.

– Järjestäytynyt ja suunnitelmallinen velkasaneeraus on ilman muuta suositeltavampi ja suotuisampi vaihtoehto kuin velkavastuiden yksipuoliset leikkaukset suoranaisen vararikon avulla, Mayer korostaa.

Hänen mukaansa saneerausten aiheettomassa viivyttelyssä on toinenkin epämiellyttävä seuraus kuin äkkipikaisten vararikkojen vaara:

Mitä pikemmin järjestäytyneet saneeraukset pannaan alulle sitä varmemmin taakkaa jakavat myös ne pankit ja muut yksityiset rahoittajat, joiden liian suurista riskeistä koko kriisissä on pohjimmiltaan kyse.

Jos taas saneerauksia viivytellään liian kauan, pääsevät yksityiset rahoittajat pälkähästä eikä taakkaa jää jakamaan kuin hätärahoitusta kustantavien maiden veronmaksajat keskenään, sanoo Mayer – ja palauttaa haastattelun lähtöruutuun.

Velat saneerattava pankkeja kaatamatta

Vakausmekanismien ja muiden hätätoimien kustannuksia voi Mayerin mukaan perustella veronmaksajille ainoastaan sillä ehdolla, että veronmaksajat – ja varsinkaan pelkästään euromaiden veronmaksajat – eivät saa niskoilleen koko laskua.

– Yksityiset rahoittajat on pakko panna kantamaan osansa kriisin kustannuksista, eikä taakan jakamiselle ole poliittisesti mahdollisia vaihtoehtoja, tiukkaa Mayer.

Hän kiirehtii tähdentämään, ettei yksityisten rahoittajien pakottaminen kantamaan osansa kriisin kustannuksista suinkaan tarkoita pankkien tai muidenkaan rahoittajien kumoon kaatamista saati tarkoituksellista kaaosta.

– Saneeraukset on toteutettava riskipitoisten saatavien nykyarvojen leikkauksin ilman, että tästä koituu vaaraa rahoitusjärjestelmälle, esimerkiksi Latinalaisen Amerikan kriiseissä koeteltujen Brady-saneerausten tapaan.

Jos velkavastuiden saneeraus uhkaisi kaataa rahoittajapankkeja, jäisi tarvittavan lisäpääoman maksaminen pankkien kotivaltioiden tehtäväksi. Näin saneeraukset jakaisivat kriisin kustannuksia nykyistä oikeudenmukaisemmin eri EU-maiden välillä niihin maihin, joiden pankit ovat ottaneet liian suuria riskejä.

Yksityisten rahoittajien osallistumista saneeraustaakan jakamiseen on turha odottaa kovin pitkään. Jokainen uusi hätärahoituksen kierros siirtää jaettavaa taakkaa yksityisiltä rahoittajilta veronmaksajille, Mayer muistuttaa.


Mitä sanoo Käteinen? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan...

;D

Boldaukset omia. Toivottavasti ei häiritsevän liikaa  :roll:

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf