News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-10-05 Itärajan yli suuntautuva turvapaikanhakijaliikenne (yhdistetty)

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 05.10.2015, 20:58:19

Previous topic - Next topic

Niobium

Se on kyllä totta, että tottumattomalle voi olla ihan todella kova paikka rämpiä metsässä. Varsinkin kun toisella puolella ovat vastassa suhteellisen kovakuntoiset rajavartijat. Tunnen muutaman, en menisi v@ttulemaan yhdellekään.

Se, että tullaan rajan yli asyyliä huutaen, ei todellakaan ole oikeutusta muuhun, kuin rajattuun alueeseen, jossa odottaa päätöstä.





"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Lalli IsoTalo

Jatkan vielä sen verran, että kun olosuhteet muuttuvat, niin olisi sulaa tyhmyyttä jatkaa edellisten olosuhteiden määrittelemillä linjoilla. Mutta tässä onkin pieni dilemma:

- Mikä on se suuri päämäärä ja jossa pysytään "no matter what", jota tavoitellaan, kuten rüssävapaa Suomi?

ja toisaalta,

- Kuinka paljon vihollisperkele yrittää toimillaan muuttaa olosuhteita suuntaan, jossa suuri päämäärämme sumentuu?

Pidetään pää kylmänä ja suunta selvänä. Kyllä se tästä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

DuPont

https://www.verkkouutiset.fi/a/sisaministeri-itarajan-aidasta-paluuta-normaaliin-ei-ole-nakopiirissa/#32576881
Quote– Paluuta normaaliin ei ole näköpiirissä. Suomen rajoilla on tällä hetkellä rauhallista, mutta meidän on varauduttava pitkällä aikavälillä ja huolehdittava rajavalvonnan suorituskyvystä.
Quote– Raja-aita helpottaisi Rajavartiolaitoksen mukaan rajavalvontaa. Turvallisuusviranomaisten arviot on otettava vakavasti. Aidasta olisi apua erityisesti hybridioperaatioissa, joissa Suomea yritettäisiin painostaa laajamittaisella maahantulolla. Tällaisten uhkien riski on kasvanut, Mikkonen sanoo.
Tämänkin päivän näin, Suomen vasemmistohallitus tukee raja-aidan rakentamista Venäjän rajalle...!
Hyvä sinänsä, Israelissa aidat ovat pelastaneet lukuisia ihmishenkiä, USA:ssa rakennettiin, mutta Biden keskeytti...

Roope

QuotePääkirjoitus: Miksi pelottaviin rajauhkiin Putinin Venäjän kanssa ei puututa? Sanna Marinin vetämä aitakokous jäi torsoksi

EDUSKUNNASSA näyteltiin tiistaina outo näytelmä, kun eduskuntapuolueet kokoontuivat pohtimaan itärajalle rakennettavaa aitaa. Ennakkoon saattoi kuvitella, että tapaamisessa käsitellään rajakysymystä laajemmin: turvapaikanhakijoiden kohtelua, hybridivaikuttamista ja venäläisten kiinteistö- ja asuntokauppojen tehokkaampaa suitsimista tai rajan sulkemista kokonaan.

Yllättäen Suomen johtavat poliitikot puoluekentän laidasta laitaan todellakin keskustelivat vain ja ainoastaan aidan rakentamisesta.

Siis asiasta, josta vallitsi yksimielisyys jo ennen kokousta.

AITA ON hyvä ja kannatettava hanke, mutta se ei ratkaise itärajalla Vladimir Putinin hyökkäyssodan seurauksena mahdollisesti eteen tulevia ongelmia.

Aita rajanylityspaikkojen vieressä koko itärajan pituudelta on varmasti hidaste maahan pyrkijöille, mutta ei se vyöryä kokonaan estä.

Korpea riittää aitojen välillä.

Jos Venäjä haluaisi lähettää maahan tulijoita rajalle ohjatusti, se onnistuu kyllä. Toinen uhkakuva on, että Venäjä ajautuu sisäisesti kaaokseen, ja massat lähtevät liikkeelle. Siitäkin on olemassa selvitys, joka olisi syytä kaivaa esiin sisäministeriön kassakaapin kätköistä.

TIISTAIN kokouksessa olisi ollut hyvä tilaisuus linjata, milloin raja pannaan kokonaan kiinni.

Kesällä hyväksytty uusi rajavartiolaki antaa siihen mahdollisuuden. Kukaan ei vain tiedä, milloin se tehdään. Vaatiiko se satoja, tuhansia vai satoja tuhansia turvapaikanhakijoita? Poliitikot kiertävät asiaa kuin kissa kuumaa puuroa, ja mielipiteet vaihtelevat rajan sulkemisen ja rajan auki pitämisen välillä.

Varsinkin vihreissä ja vasemmistossa on näkemyksiä, että turvapaikkahakua ei saisi rajoittaa missään olosuhteissa.

[...]

VENÄJÄN suunnalta tuleviin uhkakuviin reagoidaan Suomessa aivan liian hitaasti, esimerkkinä viisumien rajoittaminen viime kuussa. Päätöksiä tehdään viime tingassa, veitsi kurkulla. Itärajan mahdolliset uhkakuvat ja Venäjän vaikuttamisyritykset sekä niihin puuttuminen ennalta ovat asioita, jotka etenevät poliitikkojen käsissä kuin hidastetussa filmissä – jos etenevät ollenkaan.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitukselta ja Marinilta itseltään on näissä asioissa lupa odottaa johtajuutta ja päättäväisyyttä, samanlaista, mitä nähtiin Nato-jäsenyyshakemuksen kanssa viime keväänä.

Kyse on kuitenkin kansallisesta turvallisuudestamme.
Ilta-Sanomat 19.10.2022

En ole aina varma, leikkivätkö nämä tyhmää vai ovatko oikeasti näin tietämättömiä. Oleelliset asiat selviäisivät esimerkiksi kysymällä sisäministeriöstä tai rajavartiolaitokselta.

Quote
TIISTAIN kokouksessa olisi ollut hyvä tilaisuus linjata, milloin raja pannaan kokonaan kiinni.

Kesällä hyväksytty uusi rajavartiolaki antaa siihen mahdollisuuden. Kukaan ei vain tiedä, milloin se tehdään. Vaatiiko se satoja, tuhansia vai satoja tuhansia turvapaikanhakijoita? Poliitikot kiertävät asiaa kuin kissa kuumaa puuroa, ja mielipiteet vaihtelevat rajan sulkemisen ja rajan auki pitämisen välillä.

Varsinkin vihreissä ja vasemmistossa on näkemyksiä, että turvapaikkahakua ei saisi rajoittaa missään olosuhteissa.

Uusi rajavartiolaki nimenomaan ei anna mahdollisuutta panna rajaa kokonaan kiinni ja estää turvapaikanhakijoiden tulo vaan korkeintaan sulkea rajanylityspaikkoja hetkeksi vastaanoton järjestämiseksi, vaikka tulijoita olisi miljoona. Uuteen lakiin on aivan erityisesti lisätty kohta, joka kieltää sulkemasta rajanylityspaikkaakaan niin, että se estäisi turvapaikanhaun.

Poliitikot kiertävät asiaa kuin kissa kuumaa puuroa, koska jostain syystä halutaan välttää keskustelu siitä, että uusi rajavartiolaki ei suinkaan korjannut aiemman puutteita vaan päinvastoin teki ne pysyviksi. Vihreissä ja vasemmistossa on nyt hyvä myhäillä, että turvapaikanhakua ei saa estää missään olosuhteissa, koska heidän hullu näkemyksensä on kirjoitettu lakiin.

Quote from: DuPont on 19.10.2022, 22:05:57
Tämänkin päivän näin, Suomen vasemmistohallitus tukee raja-aidan rakentamista Venäjän rajalle...!

Olen kuullut muutaman päivän aikana aika monen vihervasemmistolaisen kansanedustajan suusta lähes samoin sanoin, että kyse ei oikeastaan ole poliittisesta päätöksestä (!), vaan hän/puolue totta kai kannattaa viranomaisten suositusta (!).
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Mikkonen vastaa kritiikkiin vastaamatta oikeastaan mihinkään. Vastaus täytyy lukea rivien välistä.

QuoteSisäministeri: Tätä uhkaa vastaan itä­rajan aita rakennetaan

Itärajan aitahanke on kerännyt kritiikkiä muun muassa siitä, ettei ole täysin selvää, millaista uhkaa vastaan aita halutaan rakentaa. Nyt sisäministeri valaisee syitä aidan rakentamiselle.

ITÄRAJAN AITAHANKKEELLE saatiin tiistaina vahvistus, kun puolueiden ja eduskuntaryhmien johto olivat asiasta yksimielisiä. Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan hallitus antaa eduskunnalle esityksen mahdollisimman pian.

Sittemmin aitahanke on kerännyt myös kritiikkiä.

Muun muassa rajoja tutkinut Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori Jussi P. Laine kritisoi sitä, että pääministeri ja hallitus eivät ole esittäneet selkeitä syitä aidan rakentamiselle.

Epäselvää on ollut esimerkiksi se, mitä konkreettista uhkaa vastaan raja-aita halutaan rakentaa.

NYT SISÄMINISTERI Krista Mikkonen (vihr) kommentoi Twitterissä perusteita aidan rakentamiselle.

Mikkonen vetoaa rajavartiolaitoksen esitykseen rakentaa aita osalle itärajaa. Hän sanoo, että aita vahvistaisi rajaturvallisuutta ja hallitus on valmis edistämään aidan rakentamista turvallisuusviranomaisten esityksen pohjalta.

[...]

– Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut radikaalisti Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Paluuta normaaliin ei ole näköpiirissä, Mikkonen kirjoittaa.

Sisäministerin mukaan Suomen rajoilla on tällä hetkellä rauhallista, mutta on varauduttava pitkällä aikavälillä ja huolehdittava rajavalvonnan suorituskyvystä.

TIETYNLAISTEN UHKIEN riski on Mikkosen mukaan kasvanut. Hän viittaa erityisesti hybridioperaatioihin.

– Aidasta olisi apua erityisesti hybridioperaatioissa, joissa Suomea yritettäisiin painostaa laajamittaisella maahantulolla, Mikkonen kirjoittaa.

Raja-aita siis helpottaisi Rajavartiolaitoksen mukaan rajavalvontaa. Mikkosen mukaan turvallisuusviranomaisten arviot on otettava vakavasti.

[...]

Mikkosen kommentti vahvistaa sen, että toistaiseksi raja-aidan rakentamisessa puhutaan edelleen hybridioperaatioiden uhasta.

AITAAN LIITTYISI Mikkosen mukaan tekninen valvontalaitteisto ja vierellä kulkeva tie.

– Aita toimisi hidasteena ja ihmisiä ohjaavana elementtinä ja liittyisi kokonaisuuteen, joka huomioi henkilöresurssit, taktiikan ja tekniikan. Porttiratkaisuilla turvataan eläinten liikkuminen, sisäministeri perustelee.
Ilta-Sanomat 20.10.2022

Toisin sanoen raja-aidan tehtäväksi jäisi ohjata Venäjältä tulevat ihmiset rajanylityspaikoille.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Helsingin Sanomat: Niinistön mielestä raja-aitaa on järkevää rakentaa: "Olen aina ollut sitä mieltä" 20.10.2022

QuoteITÄRAJALLE on järkevää rakentaa "jonkin verran" aitaa, sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Niinistö kommentoi asiaa Islantiin tekemänsä valtiovierailun toisena päivänä torstaina.

"Tästä aidasta on puhuttu oikeastaan jo vuosikausia, ja minä olen aina ollut sitä mieltä, että on järkevää järjestyksen vuoksi tuota aitaa jonkin verran rakentaa, me opimme sen vuoden 2015 liikenteen yhteydessä", Niinistö sanoi Langjökull-jäätikön reunalla.

Kuka oppi mitä "vuoden 2015 liikenteen yhteydessä"?

Vuonna 2015 Suomeen tultiin sekä itärajan että länsirajan yli. Aita ei olisi muuttanut tilannetta järjestyksen tai minkään muunkaan asian suhteen miksikään, koska käytännössä kaikki saapuivat estelemättä rajanylityspaikkojen kautta. Tilanne olisi toinen, jos aitaa aiottaisiin käyttää rajan sulkemiseen ja tulemisen estämiseen.

QuoteNiinistöltä kysyttiin lisäksi, millainen on se uhkakuva, jonka varalta aitaa rakennettaisiin.

"Esimerkkejä siitä, mitä saattaa tapahtua, tapahtui Kreikan rajalla, tapahtui Latvian, Liettuan, Puolan rajoilla. Eli siis runsasta liikennettä ja osin johdateltuna, tai pääosinkin paikka paikoin johdateltuna siihen", Niinistö sanoi.

Valtava ero siinä, että Suomesta poiketen Kreikan, Latvian, Liettuan ja Puolan rajoilla aidat ovat rajavartijoiden apuna pitämässä turvapaikanhakijat rajan toisella puolella. Suomessa aidan tarkoitus on ohjata kulkijat rajanylityspaikalle jättämään turvapaikkahakemus.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Shemeikka

Apropå aita: kuusi miljoonaa maksava aita, jonka läpi pääsee kympin pihdeillä kahdessa minuutissa, ei kuulosta kustannustehokkaalta.

Luulenpa aitateollisuuden lobbareitten tehneen tiliä.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Lalli IsoTalo

Tiedättekö mikä olisi kustannustehokasta? Venäläinen varoituslaukaus!

Älkää turhaan guuglatko. Se tarkoittaa varoituslaukausta, joka ei ole varoituslaukaus.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Roope

QuoteTiedustelu­valvonta­valiokunnan Mika Kari HAAPALA-TV:ssä: Sisäministerin salkku on liian pienellä puolueella

Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtaja Mika Kari sanoo HAAPALA-TV:n haastattelussa luottavansa, että uusi rajavartiolaki toimii ja Venäjän vastainen raja pitää.

[...]

VIIME TIISTAINA eduskunnassa päästiin sopuun hallituksen ja opposition välillä rajalle tehtävästä aidasta.

Oppositio olisi halunnut samalla takeet, että tuore rajavartiolaki toimii kunnolla eli raja saadaan kiinni tarvittaessa.

Kari luottaa, että laki toimii.

– Se viesti täytyy olla niin, että se toimii. Ja se on viesti myös ulospäin, että ei kannata kokeilla. Meillä on siihen riittävät toimivaltuudet

Kynnys, missä niitä toimivaltuuksia käytetään, on se ydinkysymys. Sen kynnyksen ulospäin kertominen kaikilta osin ei ole ehkä viisasta, Kari lisää.
Ilta-Sanomat 20.10.2022

Tätä naurettavaa pelleilyä...

Rajavartiolaissa on riittävät toimivaltuudet sulkea tarpeeksi suuressa kriisissä rajanylityspaikkoja, jos hallitus niin päättää, mutta ei minkäänlaisessa tilanteessa estää turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuvien saapumista Suomeen.

Ei kiinnosta ketään eikä myöskään venäläisiä, milloin rajanylityspaikat suljettaisiin vain niiltä tulijoilta, joilla on viisumit, mutta jotka eivät hae turvapaikkaa. Hallitus on jo viestinyt ulkomaille, että esimerkiksi vuoden 2015 kriisi (pahimmillaan 4 000 turvapaikanhakijaa viikossa) ei ollut sen suuruusluokan tapaus, jollainen johtaisi edes hallituksen päätökseen rajanylityspaikan sulkemisesta.

Toimittaja Timo Haapala viittaa video-haastattelussa rajavartiolain toimivuuteen ja mahdollisuuteen jopa sadoista tuhansista rajanylittäjistä, mutta ei saa kysyttyä Karilta, miten rajalla ihmistulvatilanteessa ihan konkreettisesti toimittaisiin. Kari pääsee sillä, että vakuuttaa, että kaikki on kunnossa, viranomaisiin voi luottaa ja Suomen "kokonaisturvallisuuskonseptia" pidetään ulkomailla esikuvallisena.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Helsingin Sanomat: Tutkija tyrmää itärajan aitahankkeen: "Pidän haittoja merkittävämpinä kuin hyötyjä" 21.10.2022

QuoteSUOMESTAKIN ON tulossa aidattu maa. Ellei ihmeitä satu, itärajalle alkaa lähiaikoina nousta este, jonka tarkoitus on torjua laitonta maahantuloa Venäjältä.

Heti pieleen toimittaja Mikko-Pekka Heikkisellä. Raja-aidalla ei ole tarkoitus torjua tai estää laitonta maahantuloa Venäjältä vaan laitonta rajanylitystä aidan kohdalta.

QuoteVenäjän pelätään pyrkivän horjuttamaan Suomea niin sanotun hybridisodankäynnin keinoin. Yksi keinoista on pakottaa ihmismassoja yhtäaikaisesti rajan yli valtiosta toiseen.

Aidalla ei ole myöskään tarkoitus torjua ihmismassoja.

Eikä Venäjän tarvitse pakottaa ihmismassoja rajan yli. Riittää, että ilmoittavat päästävänsä ihmiset vapaasti Suomen rajalle, kun Suomi on EU:n itärajan ainoa maa, johon otetaan vastaan kaikki.

QuoteMitä hyötyä pätkäaidasta olisi?

Vastausta voi etsiskellä ulkomailta. Siellä piisaa aitoja, ja sellaisiakin, jotka paaluttavat umpeen valtakunnanrajan jokaisen metrin.
...
Myös lähinaapurimme Viro, Latvia ja Liettua ovat aidanneet maarajaansa.

Vastausta ei löydä ulkomailta, koska Suomessa aidalla ei olisi tarkoitus estää viisumittomien ihmisten tulemista toisin kuin suunnilleen kaikissa muissa maissa.

QuoteVoi sanoa, että Espanjan rakentamat Marokon-vastaiset aidat aloittivat muurien uuden kukoistuskauden. Lisäksi ne paljastavat aitaamisen perusongelman.

Monet tieteilijät nimittäin väittävät, että aidoista ei ole maahanmuuttopulmiin apua. Espanjassa, Yhdysvalloissa tai missään muuallakaan.

Näiden samojen tietelijöiden mielestä maahanmuuton suurin ongelma on, että kehitysmaista ei pääse muuttamaan vapaasti länsimaihin.

QuoteKATSOTAAN SIIS, mitä Espanja on Afrikan mantereelle pystyttänyt.

Marokon pohjoisrannikolla Välimeren kupeessa mutkittelee kaksi aitaa, jotka erottavat Marokosta kaksi EU:hun ja Espanjaan kuuluvaa, 85 000 asukkaan kaupunkia: Ceutan ja Melillan.

Ceutan ja Melillan kaksin- tai kolminkertaiset aidat piirittävät kaupunkien maa-alat kokonaisuudessaan. Niitä vahditaan tarkoin, ja kullakin on pituutta vain kymmenisen kilometriä.

Aidoista huolimatta tuhannet siirtolaiset astuvat luvatta Marokosta Espanjaan joka vuosi. Viime vuoden toukokuussa Ceutaan tuli kahden päivän aikana peräti 8 000 siirtolaista. BBC:n mukaan he kiersivät aidan meren kautta.

[...]

Tragedioista huolimatta Espanja on katsonut, että aidat ovat olleet kohtalainen menestys. Sisäministeriön mukaan laittomista maahantulijoista enää vähän yli viisi prosenttia saapuu Espanjaan Ceutan ja Melillan kautta.

Ongelma ei ole tuollakaan aidoissa vaan älyttömissä lakitulkinnoissa, joiden mukaan esimerkiksi aitaan kohdistuvan väkivaltaisen joukkoryntäyksen avulla Afrikan Ceutaan ja Melillaan sisälle päässeet palkitaan kohtelemalla heitä EU-sääntöjen mukaan Espanjaan siirrettävinä turvapaikanhakijoina.

QuoteJUSSI P. LAINE työskentelee professorina Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella. Hän on erikoistunut rajatutkimukseen.

Laine on yksi harvoista kriittisistä äänissä aitakeskustelussa.

Ja taas valtamediaan on hankittu aitojen rakentamisen lyttäämään Jussi P. Laine. Mitenkäs ne muut äänet?

QuoteLaineen mielestä raja-aidat ja muurit eivät palvele sitä tarkoitusta, jota varten niitä rakennetaan. Hän viittaa pohjoisamerikkalaisten yliopistojen tekemiin tutkimuksiin.

"Aitojen yli tullaan miten sattuu", hän sanoo viitaten Ceutan ja Melillan tripla-aitoihin.


Laineen mukaan aidat yleisesti ottaen eivät torju maahanmuuttajia vaan ainoastaan ohjaavat heidät vaarallisemmille vesille – Etelä-Euroopassa aivan kirjaimellisestikin, kun matkaajat pakkautuvat keikkumaan Välimerelle salakuljettajien järjestämissä purtiloissa.

Mikäs se aitojen ja muurien tarkoitus sitten on? Jos laki ja käytännöt eivät tue tavoitetta pitää turvapaikanhakijat ja muut viisumittomat rajanylittäjät aidan toisella puolella (vrt. Ceuta ja Melilla), niin se on rakenteellinen ongelma, ei aidan vika. Ilman aitoja noiden Afrikan enklaavien kautta tulisi nykyisillä säännöillä Espanjaan luultavasti miljoonia ihmisiä vuodessa.

On tutkijalta täysin höpöpuhetta antaa ymmärtää, että raja-aidat eivät muka vähennä laittomasti rajan yli yrittävien määrää. Tämä on todettu lukemattomia kertoja muun muassa vuonna 2015, kun Eurooppaan pystytettiin uusia aitoja.

QuoteJos reitti nousee pystyyn, maahanmuuttajasta tulee ihmissalakuljettajan uhri, Laineen argumentti kuuluu. Toisin sanoen rakentamalla muureja tuetaan järjestäytynyttä rikollisuutta.

Jos reitti nostetaan pystyyn tarpeeksi hyvin, ei ihmissalakuljettajakaan voi auttaa.

Järjestäytyneelle rikollisuudelle riittää hommia siihen asti kunnes joko EU:n ulkorajat poistetaan kokonaan (seuraukset ikäviä) tai laittomasti tulleet poistetaan aina automaattisesti EU-alueelta (seuraukset hyviä).

Quote"En sano, että Suomen raja-aita olisi täysin hyödytön, mutta pidän sen haittoja merkittävästi suurempina kuin väitettyjä hyötyjä."

Laineen mielestä on epäselvää, mihin kalliiksi arvioidun aidan rakentamisella pyritään. Hän mainitsee, että Suomeen pääsee laittomasti ihan virallisten paperienkin avulla. Jäädään vain tänne, kun viisumi menee umpeen.

Kustannusten lisäksi en keksi mainittavia haittoja. Laine on toisaalla maininnut haitaksi sen, että Suomen aita vähentäisi turvapaikanhakua, mutta sehän olisi hyöty.

Toisaalta Suomessa aidasta ei ole juuri hyötyä ja pelotetta, ellei sitä yhdistetä tiukkaan rajapolitiikkaan ja turvapaikanhakijoiden torjumiseen.

QuoteEntäs hybridioperaatio? Tai jos Venäjän valtio romahtaa, ja raja tulvii tulijoita?

"Jos sellainen toteutuisi, ja ihmiset pakenisivat henkensä edestä, he eivät aitaan pysähtyisi."

Ei sieltä edes lähdettäisi joukoittain rajalle, jos Suomesta annettaisiin etukäteen viesti, että aitaa ja rajaa suojellaan, eikä tänne ole tulemista.

Nyt ei ole aitaa, ja viesti on, että tulkaa vaan kaikki tänne.

QuoteKyllä Laine aidalle käyttöäkin näkee – ainakin sisäpolitiikan välineenä.

Se palvelee hänestä Suomessa samalla tavoin kuin muuri Donald Trumpin puheissa. Yhdysvalloissa oli Laineen mukaan "hyvin selvää", että muuri ei torjuisi maahanmuuttoa. Mutta sen ajaminen vetosi suureen osaan väestöä.

"Siis kun muut vain puhuivat, joku teki asialle jotain. Hyödytöntä, ja haitallista, mutta silti teki jotain."

Kyllä se Yhdysvaltain muuri vaan torjui maahanmuuttoa. Ei tarpeeksi hyvin, ja rajat vuosivat monin tavoin muualta, mutta kuitenkin.

Sen sijaan demokraatit saivat pelkillä muurivastaisilla puheillaan kymmenet tuhannet keskiamerikkalaiset laittomat siirtolaiset liikkeelle kohti Yhdysvaltoja.

QuoteQuebecin yliopiston kansainvälisten suhteiden professorin Elizabeth Vallet'n mukaan rajamuureista koituvat suorat ja epäsuorat kustannukset ylittävät muurien hyödyt. Muureja kierretään ainakin tunneleilla, lennokeilla, tikapuilla, ajoluiskilla, väärennetyillä asiakirjoilla ja korruptiolla.

Kun rajavalvonta lisääntyy, salakuljettajien tulot kasvavat ja rikollisjengit etsiytyvät paikalle, Vallet kirjoittaa Migration Policy Instituten sivuilla. Kyseessä on yhdysvaltalainen ajatushautomo, joka tukee liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.

Ja mitä tekemistä tällä on eurooppalaisten aitojen kanssa? Tai uskottavuuden kanssa muutenkaan.

Vuoden 2015 kriisi, joka maksoi tuhansia miljardeja euroja, olisi voitu estää, jos maasta toiseen vaeltaminen olisi estetty aitojen avulla.

QuoteRajaesteistä saattaa kärsiä myös luonto, Vallet huomauttaa.

Puolassa paikalliset ovat pelänneet Białowieżan vanhan metsän tuhoutuvan aidan alle. Metsä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Arizonassa muurityömaa tuhosi kallisarvoiset Quitobaquiton lähteet.

Nyt menee jo epätoivoiseksi.

QuoteRAJAVARTIOLAITOS perustelee aitaa omilla riskianalyyseillään, joita se ei avaa julkisesti.

Laitoksen teknillisen osaston asiantuntija Ismo Kurki sanoo, että aidasta koituisi rajaviranomaisille selvää etua – eikä pelkästään mahdollisen hybridioperaation tukahduttamisessa vaan myös rajavalvonnan perusarjessa.

"Siitä olisi valtavasti hyötyä. Satojen kilometrien mittainen este, josta ei tulla kävelemällä läpi", hän sanoo puhelimessa.

Kurki teroittaa, että kyse olisi aidan lisäksi sen juureen koko matkalle rakennettavasta tiestä, uusista valvontakameroista ja rajavalvonnan taktiikasta.

Laittomia tulijoita aita kasaisi kameroiden silmien eteen, kun kulku tyssäisi esteeseen. Kurki kuvailee aitaa paljastajana, hidasteena, esteenä ja ohjaajana.

Täysin pitävä este aita ei hänen mielestään voikaan olla, koska mekaanisen rakenteen pystyy rikkomaan. Mutta ei helposti.

Millä tavalla aita muka tukahduttaisi mahdollisen hybridioperaation, kun Suomessa tulijat pääsisivät sisään suoraan rajanylityspaikoiltakin?

QuoteMiten Kurki kommentoi tutkimustuloksia siitä, että raja-aidat pakottavat maahanmuuttajia järjestäytyneen rikollisuuden uhreiksi?

"Laiton maahantulo taitaa olla jo tällä hetkellä aika paljon järjestäytyneen rikollisuuden käsissä. En tiedä, miten aita siihen vaikuttaisi", Kurki sanoo.

Haastattelun jälkeen hän lisää sähköpostitse, että näkee esteaidan päin vastoin auttavan hädänalaisia maahantulijoita, ainakin nykyisen kaltaisessa normaalitilanteessa. Aita nopeuttaisi heidän havaitsemistaan ja saamistaan lähimmän portin läpi turvapaikkaprosessiin.

Näin siis Suomessa.

Ja niillä raja-aidan eläinporteilla on siis tällainenkin tarkoitus.

QuoteHäiriötilanteessa, jossa tulijoita puskettaisiin rajan yli, esteaita on hänen mielestään "välttämätön", jotta kaaosta voitaisiin hallita.

Ei tulijoita tarvitse puskea Venäjän puolelta rajan yli. Siellä on pian miljoona vapaaehtoista jonossa, jos heidät vain päästetään vapaasti raja-alueelle ja Suomen rajanylityspaikoille.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Ilta-Sanomat: Näihin uhkiin Suomi varautuu itärajalla: "Ollaan koko ajan valppaina" 21.10.2022

QuoteSisäministeri Krista Mikkonen sanoi Twitterissä, että raja-aidan rakentamisella vastataan hybridioperaatioiden uhkaan.

– Aidasta olisi apua erityisesti hybridioperaatioissa, joissa Suomea yritettäisiin painostaa laajamittaisella maahantulolla. Tällaisten uhkien riski on kasvanut, Mikkonen sanoi.

Mika Aaltolan mukaan todennäköisin uhka on juuri Venäjän hybridivaikuttaminen tuomalla Suomeen pyrkiviä ihmisiä rajalle. Hän muistuttaa, että Venäjä toteutti tällaisen operaation Suomen rajalla jo vuonna 2016.

Aaltolalla ei ole mitään todistetta väittämästään Venäjän vuoden 2016 operaatiosta. Kellään ei ole. Silloinen sisäministeri Petteri Orpo vahvisti muutama viikko sitten Timo Soinin haastattelussa, että hänen neuvotteluissa saamansa käsityksen mukaan Venäjän rajavalvonnan johto ei ollut tiennyt, mitä rajalla tapahtuu.

Vaikka ei ollut operaatiota, venäläiset tietysti panivat merkille Suomen johdon reaktiot, kun Suomeen päästettiin siinäkin tilanteessa kaikki työluvattomat siirtotyöläiset, jotka vain keksivät hakea turvapaikkaa.

Quote
Kysymys on rajan hallittavuudesta siinä tilanteessa, jossa käytetään ihmisvirtaa aseena ja painostuskeinona. Aita tuottaa välineen massojen hallintaan raja-asemalla ja sen läheisyydessä, Aaltola sanoo.

Raja-asemalle mahdollisesti kertyvän ihmismassan hallintaan tuskin tarvitaan kymmenien kilometrien aitaa molempiin suuntiin, eikä ongelma muutenkaan ole silloin ihmismassan hallinta vaan ylipäätään se, että nämä ihmiset aiotaan päästää estelemättä Suomeen. Raja pitäisi panna täyssulkuun, ja siinä aidasta olisi apua.

QuoteHeinäkuussa eduskunta hyväksyi lain, jonka mukaan itäraja voidaan sulkea kokonaan turvapaikanhaulta, jos Venäjä alkaisi hybridioperaationa ohjata rajalle turvapaikanhakijoita.

Tällaista lakia ei ole olemassa. Rajavartiolain tai sen esitöiden missään kohdassa ei anneta lupaa sulkea Suomen itärajaa turvapaikanhaulta, eikä pelkkä Venäjän hybridioperaatio laukaisisi edes raja-asemien sulkemista.

Uudessa laissa päinvastoin aiemmasta poiketen kielletään, että "Tässä pykälässä tarkoitetuilla toimenpiteillä [rajanylityspaikan sulkemisella tai kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisellä] ei saa estää (..) kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen". Toisin sanoen raja-aseman sulkeminen ei saa estää raja-asemalle tulleiden mahdollisuutta hakea turvapaikkaa Suomesta. Käytännössä tämä tarkoittaa kuljetuksia kauempana sijaitsevaan järjestelykeskukseen hakemaan turvapaikkaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Höblään haastateltu raja-aitasuunnitelmasta ketäpä muutakaan kuin raja- ja maahanmuuttoasiantuntijaksi esiteltyä Jussi Lainetta, jonka mukaan itärajan aidasta ei olisi mitään hyötyä, vaan se on veronmaksajien rahojen haaskaamista ja vastoin eurooppalaisia arvoja.

Hbl: Expert: Ingen nytta med stängsel vid ryska gränsen 19.10.2022

QuoteExpert: Ingen nytta med stängsel vid ryska gränsen

Att bygga ett stängsel vid ryska gränsen är att kasta bort pengar och ett steg mot att överge europeiska värderingar. Det säger Jussi Laine som forskat i gränshinder och migration.
Hbl 19.10.2022

Quote– Jag ser ingen nytta med det här projektet, säger Jussi Laine, professor och docent i samhällsgeografi vid Östra Finlands universitet, när HBL frågar efter hans syn på regeringens och oppositionens gemensamma beslut att bygga ett stängsel vid ryska gränsen.
...
– Jag är mest kritisk till att regeringen närmast har konsulterat Gränsbevakningsväsendet vars uppgift är att övervaka gränsen. Naturligtvis säger de att det är nyttigt. Det underlättar ju deras arbete, säger Laine.
...
– Jag kritiserar inte gränsbevakningen, men jag önskar att makthavarna inte enbart konsulterade dem, säger Laine.

Laine toistaa haastattelusta toiseen samaa tarinaa.

Keneltä raja-aidan rakentamisesta olisi pitänyt pyytää lausunto? Ei kai sentään Laineelta ja hänen Open Borders -politiikkaa ajavilta kollegoiltaan?

QuoteHan önskar att debatten vore lite mångsidigare än att man försöker skapa en illusion av trygghet på ett sätt som inte löser problemet. Så gott som all forskning om stängsel och murar vid gränser på flera kontinenter visar att de inte kan hejda oönskad migration.
– Man borde diskutera nyttan och skadan med stängselprojektet, väga dem mot varandra och bedöma om det lönar sig. Mitt svar är att det inte lönar sig.

Haluaisin nähdä sen tutkimuksen, jossa osoitetaan, että esimerkiksi Unkarin tai Kreikan aita ei ole vähentänyt ei-toivottua siirtolaisuutta. Tai vaikka Ceutan ja Melillan aidat, jotka Laine mainitsi jossain toisessa haastattelussa.

QuoteVilken vore skadan?

– Till att börja med priset som lär uppgå till flera hundra miljoner och som skattebetalarna ska stå för. Det är dyrt, pengarna kunde användas till annat.

Jos kustannuksista puhutaan, niin aita, joka vähentäisi Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää edes luokkaa sadalla vuodessa, maksaa itsensä takaisin korkoineen, sillä turvapaikanhakijoiden elättäminen se vasta kallista onkin. Yhden Suomeen jäävän irakilaisen turvapaikanhakijan julkisen talouden elinkaarikustannukset ovat noin 700 000 euroa.

QuoteGränsbevakningen igen säger att Finlands östgräns inte skiljer sig mycket från övriga Europas landsgräns mot Ryssland, och noterar att flera andra länder har byggt motsvarande stängsel mot öst.
– Det stämmer, men det finns inga vetenskapliga belägg för att sådana här oerhört dyra investeringar har någon som helst inverkan för att stävja oönskad migration, säger Laine.

Han påpekar att den stora merparten av alla migranter som befinner sig illegalt i Europa har kommit hit på lagliga vägar. De flesta har rest till exempel med flyg och på turistvisum, men låtit bli att åka hem när visumet eller uppehållstillståndet löpt ut.
– De har inte kommit gående över landgränsen.

Kannattaisikohan raja-aidan toimivuudesta ei-toivotun maahanmuuton rajoittajana kuitenkin kysyä niistä muista EU:n itärajan maista kuten Puolasta ja Kreikasta? Käsittääkseni ovat olleet tyytyväisiä.

Laineen mainitsema viisumien väärinkäyttö on suurimmaksi osaksi hyvin erilaista maahanmuuttoa eri maista kuin EU:n maarajojen kautta sisään yrittävät, eikä viisumihuijauksien määrästä voi tehdä johtopäätöstä, että raja-aidat eivät toimi, vaan että viisumipolitiikka ei toimi.

QuoteForskningen i gränshinder visar att stängsel bara leder till att migranterna tar större risker.
– Det finns situationer när folk vill ta sig över gränsen till varje pris, säger Laine.

Tutkimus ei voi osoittaa, että aidat johtavat ainoastaan suurempaan riskinottoon, koska ajatus on naurettava ja väärä. Mitkä tahansa laittomasta tulosta vaikeamman ja kalliimman tekevät toimet johtavat myös yrittäjien määrän pienenemiseen.

Eurooppaan laittomasti pyrkivistä vain minimaalisen pienellä vähemmistöllä on oikeasti sellainen akuutti hätä, että heidän on päästävä rajan yli vaikka oman hengen uhalla. Ei tule mieleen ainuttakaan sellaista tapausta tai tilannetta viime vuosilta. Useimmilla tulijoilla hengen vaarantaminen kertoo vain fatalismista ja välinpitämättömyydestä oman ja lasten hengen suhteen.

QuoteJussi Laine påpekar att det finns en stark korrelation mellan hur mycket pengar EU-länderna investerar i konkreta gränshinder och hur många människor som förlorar sitt liv vid EU:s yttre gräns.

Ja mitähän kautta tällainen korrelaatio ilmenee, jos Suomi rakentaa itärajalle aidan?

Quote
– EU:s yttre gräns är världens dödligaste. Det talas mycket om eländet vid gränsen mellan USA och Mexiko, men vår yttre gräns är i mycket sämre skick.

Lähes kaikki EU:n ulkorajan kuolemat lasketaan Välimerellä, jossa ei ole rajavalvontaa tai aitaa, ja niistä ylivoimaisesti suurin osa keskisen Välimeren eli Italian reitillä. Sitä kautta tulevilla on kansallisuuksista (ykkösenä Tunisia) arvioiden kaikkein heikoimmat perusteet turvapaikkaan, eli kyse on suurimmaksi osaksi laitonta työtä etsivistä laittomista siirtolaisista.

Joten mitä pitäisi tehdä? Haalia meritakseilla Afrikasta Eurooppaan ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisten mielekkäiden kriteereiden perusteella mitään asiaa Eurooppaan, vai tehdä laittomasta tulosta loppu tiukemmalla rajavalvonnalla ja palautuspolitiikalla?

QuoteHan betonar detta för att EU säger sig bygga på en gemensam värdegrund med idel positiva ideal och för att EU har fått Nobels fredspris.
– Jag undrar i vilken utsträckning EU är berett att överge de värderingar och ideal som har hållit ihop unionen och som har gjort Europa till en värdegemenskap med en enorm roll i världspolitiken.
– Om vi överger detta för det klassiska synsättet att vi tror att de stängsel vi bygger vid gränserna håller problemen utanför, då tar vi ett jättekliv bakåt. Då tar vi avstånd från vad som länge varit Europas trumfkort i världspolitiken.

Jotain niin uskomattoman tyhmää ja naiivia, että ansaitsee käännöksen:

Quote from: HblHän korostaa tätä, koska EU väittää olevansa rakennettu yhteiselle arvoperustalle jaloille, positiivisille ihanteille ja koska EU on saanut Nobelin rauhanpalkinnon.
– Ihmettelen, missä määrin EU on valmis luopumaan arvoista ja ihanteista, jotka ovat pitäneet unionia yhdessä ja jotka ovat tehneet Euroopasta arvoyhteisön, jolla on valtava rooli maailmanpolitiikassa.

– Jos hylkäämme tämän sen klassisen näkemyksen vuoksi, että uskomme, että rajalle rakentamamme aidat pitävät ongelmat poissa, niin otamme jättiaskeleen taaksepäin. Sitten etäännymme siitä, mikä on pitkään ollut Euroopan valttikortti maailmanpolitiikassa.

Ei EU:ta ole rakennettu näkemykselle, että ulkorajat on pidettävä auki. Vielä parikymmentä vuotta sitten Kreikan ja Turkin välillä ei ollut vain raja-aita vaan myös miinakenttä.

Jotain hirtehistä kiteytyy Laineen ajatuksessa, että EU:n valttikortti maailmanpolitiikassa on ollut laittomia siirtolaisia vuotava ulkoraja.

QuoteMen nu pågår krig i Europa, och ett argument för stängslet är att Ryssland kan gå in för att systematiskt forsla folk mot gränsen, använda dem som spelbrickor för att pressa väst?
– Sådana hotbilder har alltid målats upp, men sällan realiserats.

Eikös niitä Venäjään liittyviä uhkakuvia ole realisoitunut aika tiuhaan viime aikoina?

QuoteStängseldebatten kom i gång förra hösten då Ryssland utnyttjade människor från tredje land som ett instrument för att sätta press på Polen och Litauen, vid den belarusiska gränsen.
Då flaggade Sannfinländarna och Samlingspartiet för ett stängsel som lösning, men det fick inget gehör i regeringen. I dag råder konsensus i riksdagen.

En muista perussuomalaisten ja kokoomuksen ehdottaneen viime syksynä aidan rakentamista itärajalle. Kokoomuksen Kai Mykkänen heitti ajatuksen ilmoille, mutta siihen se jäi.

Sen sijaan perussuomalaiset ja kokoomus vaativat vielä tuolloin mahdollisuutta turvapaikkahakemusten vastaanoton lopettamiseen.

Quote– Nu finns en oro för att Ryssland ska kollapsa och vi ska pressas av en ström av ryska medborgare, inte migranter från tredje land. Oron kan vara befogad, men nu vädjar man till en klassisk rädsla för Ryssland som gör det lätt att klubba stängselbeslutet då så gott som alla anser att Rysslands aktioner är upprörande. Det är de, men stängslet är ingen lösning.

Aita on ehdottomasti osa ratkaisua, jos tällaiset ihmisvirrat halutaan pitää rajan toisella puolella.

Aita on siinäkin mielessä osa ratkaisua, että se jo olemassaolollaan kertoo, että tänne suuntaan ei kannata pyrkiä, kun hallituksen viestintä on muuten ollut vaarallisesti päinvastainen.

QuoteOm Ryssland riktade ett liknande anfall mot Finland som mot Ukraina skulle stängslet naturligtvis inte stoppa invasionen, men:
– Stängslet råder heller inte bot på en eventuell rysk massmigration, ifall Ryssland kollapsar.

Pelkkä aita ei pitäisi venäläisiä ihmismassoja poissa, vaan siihen tarvittaisiin rajavartijoita ja sotilaita ja sen tahtotilan ilmaisemista, että tänne ei tulla.

Sen sijaan avoin ja suojelematon raja on käytännössä kutsu lihapatojen ääreen.

QuoteFinlands regering har inte konsulterat Jussi Laine i fråga om gränsstängslet. Däremot har USA:s myndigheter under president Joe Biden bett honom redogöra för situationen vid den finsk-ryska gränsen.

Ei helvetti:
Quote from: HblSuomen hallitus ei ole kuullut Jussi Lainetta raja-aidasta. Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin johtamat viranomaiset ovat kuitenkin pyytäneet häntä antamaan selvityksen Suomen ja Venäjän rajan tilanteesta.

Bidenin hallinto on sitten ajan tasalla. Raja Venäjälle auki ja kaikki hyvin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

ikuturso

On sellainen sanonta, mitä etenkin ylimieliset vihervassarit tykkäävät viljellä, että kun joku ongelma tulee, niin somessa jokaisesta suomalaisesta tulee kaikkien alojen asiantuntija ja somessa esitetään pomminvarmoja ratkaisuja kaikkeen.

Mutta mitäpä kun utaretutkijasta tulee sisäministeriön ylin virkamies ja on lopulta aivan sama tutkitko peniksen käyryyttä aiheuttavaa peyronien tautia vai sukupuolentutkimusta, niin kun olet dosentti tai yliopiston hmnsktpta tieteen apulaisprofessori tai peräti vain "akatemiatutkija", niin olet oikeutettu verorahotteisessa ylessä oksentamaan minkä tahansa tulkinnan raja-aidan vaikutuksesta sukupuoli-identiteettiin tai peniksen käyryyteen.

Jos somessa tulee aina kaikkien alojen asiantuntijoita, niin kyllä rokotetutkijoita on löytynyt nukutuslääkäreistä tai virusasiantuntijoita lähihoitajista....




Vasemmiston liitto on myös hallituskoalitiossa aidan takana. Onko haastateltu itse teossa nipsnips-pihtien kanssa Hamasin vastaisella aidalla kiinni jäänyttä Anna Kontulaa? Kommunisti-Anna voisi hyvin terottaa nipsnips-pihtnsä ja mennä Virolahden metsiin rei'ittämään YYA-aitaa.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Roope

Höblän pääkirjoituksessa Susanna Ginman ottaa edellä käsittelemäni "raja-asiantuntija" Jussi Laineen väitteet kyseenalaistamatta täytenä totena.

Luulisi hälytyskellojen soivan viimeistään silloin, kun Laine väittää pokkana, ettei raja-aidoilla ja muilla keinoilla pysty vaikuttamaan laittomaan siirtolaisuuteen, vaan se tapahtuu joka tapauksessa.

Quote
Ledare: Skrämmande enighet om öststängsel mellan partierna

När riksdagspartierna i tisdags diskuterade bygget av ett stängsel mot östgränsen var enigheten total mellan partierna. Stängslet ska byggas, trots att det är väldigt dyrt och trots att erfarenheterna i världen visar att de inte stoppar oönskad migration. Det kallas symbolpolitik.

[...]

Problemet är att hittills tycks inga andra än Gränsbevakningsväsendet ha hörts om nyttan med stängslet. Jussi P Laine är forskare vid Östra Finlands universitet och säger i HBL (20.10) att så gott som all forskning kring stängsel och andra gränshinder visar att de inte hindrar migration.

Laine kritiserar inte Gränsbevakningsväsendet och han förstår också att folk är oroliga när det säkerhetspolitiska läget har förändrats så dramatiskt i Finlands närhet. Han är kritisk till att beslutsfattarna inte har hört andra än Gränsbevakningen.

När man ser på hur gränsstängsel på olika håll i världen har fungerat visavi migrationen är slutsatsen att de inte håller migranter och flyktingar borta. I stället tar människor större risker, som vi har sett vid Medelhavet. Människosmugglarna får också bättre affärsmöjligheter.

Enligt Laine är stängsel inte totalt utan effekt, men de negativa effekterna är betydligt större än nyttan. Det gäller migranter som olagligt tar sig in i andra länder – vilket de oftast gör för att det inte finns några lagliga sätt – men också om en genuin massflykt skulle ske från Ryssland.

Det är intressant att 2000-talet har varit gränsstängslens förlovade tid. Helsingin Sanomat har sammanställt fakta om gränshinder nu och tidigare. Under kalla kriget byggdes 11 gränsmurar, på 2000-talet har ungefär 80 gränsmurar eller gränsstängsel byggts globalt.

Ett gränsstängsel är på olika sätt symbolpolitik. Dels visar politikerna att de gör något och att de tar folks oro på allvar. Dels visar de tyvärr också att de tror att det är rätt att bygga murar i syfte att stänga folk ute. Sådan symbolpolitik brukar nordiska länder inte syssla med och det är inte heller förenligt med de värderingar nordiska länder och EU säger sig stå för.

Riktigt skrämmande blir det om det finns politiker som av rädsla för "den allmänna opinionen" inte vågar föra fram sin åsikt. Hur tänker SFP, De Gröna och Vänsterförbundet?
Hbl 22.10.2022

Quote from: Susanna Ginman, HblEtt gränsstängsel är på olika sätt symbolpolitik. Dels visar politikerna att de gör något och att de tar folks oro på allvar. Dels visar de tyvärr också att de tror att det är rätt att bygga murar i syfte att stänga folk ute. Sådan symbolpolitik brukar nordiska länder inte syssla med och det är inte heller förenligt med de värderingar nordiska länder och EU säger sig stå för.

Ginmanin mukaan raja-aidan pystytys on osoitus siitä, että jotkut poliitikot uskovat, että on oikein rakentaa muureja pitämään ihmiset ulkopuolella. Tämä (käytännössä valtion ja sen rajojen suojelu) taas ei Ginmanin mukaan ole Pohjoismaiden ja EU:n julistamien arvojen mukaista.

Quote from: Susanna Ginman, HblRiktigt skrämmande blir det om det finns politiker som av rädsla för "den allmänna opinionen" inte vågar föra fram sin åsikt. Hur tänker SFP, De Gröna och Vänsterförbundet?

QuoteTodella pelottavaa tästä tulee, mikäli on poliitikkoja, jotka "yleisen mielipiteen" pelossa eivät uskalla tuoda esiin omia näkemyksiään. Mitä ajattelevat Rkp, Vihreät ja Vasemmistoliitto(käännös)

En ymmärrä ollenkaan, mitä Ginman vihjailee. Suurimmalla osalla ihmisistä on varmaan kysyttäessä mielipide aitahankkeesta suuntaan tai toiseen, mutta miksi näitä kiihkottomia mielipiteitä pitäisi pelätä? Tällainen mielipidepelko näkyy aivan toisella tavalla esimerkiksi Nato-jäsenyydestä keskusteltaessa.

Sen olen kyllä pannut merkille, että monet vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat kieltäytyvät keskustelemasta raja-aidasta vedoten siihen, että asia ei ole ollenkaan poliittinen, koska se perustuu viranomaissuositukseen. No, valehtelu ei ole heille mitään uutta, kerran näinkin, mutta en näe tuossa mitään erityisen pelottavaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Helsingin Sanomat: Pääkirjoitus: Itärajan aita on poliittinen päätös 23.10.2022

Quote from: Pääkirjoitus, HSVaaleihin valmistautuvat puolueet haluavat tarjota kansalle sitä, mitä kansa haluaa. Venäläisiltä kielletään ja rajataan kaikenlaista, ja aita itärajalla tuo tunteen puolustuslinjasta. Kun asiaa perustellaan turvallisuudella, sitä on nyt vaikeaa vastustaa.

Tärkein turvallisuutta lisäävä muutos, josta kansa haluaisi kuulla, olisi lupaus itärajan sulkemisesta kaikilta viisumittomilta turvapaikanhakijoilta, jos rajalle lähtee tai lähetetään Venäjältä suuria ihmisjoukkoja.

Tällaista ei ole tulossa.

Quote from: Pääkirjoitus, HSKun kansalaisten enemmistö ja kaikki puolueet kannattavat aitaa, aita rakennetaan. Ja voi siitä hyötyäkin olla. Suomi on luottanut rajanylitysten estämisessä pitkälti venäläisten omaan rajavalvontaan, mutta enää sen varaan ei voi laskea. Nyt Kremliin lähtee viesti, että Suomi valvoo tosissaan rajojaan.

Kremliin on kylläkin lähetetty hallituksesta viesti, että Suomi ei tule suojelemaan rajoja, oli aitaa tai ei. Rajanylityksiähän ei ole tarkoitus estää Suomen puolelta keneltäkään missään tilanteessa. Tämän tulkinnan varmistamiseksi muutettiin äskettäin rajavartiolakia. 

Quote from: Pääkirjoitus, HSMyös hallitus voi toivoa aidasta hyötyä. Kun rajalle saadaan rautaa, äänestäjät voivat unohtaa aiemmat inttäjäiset rajaturvallisuuslain muuttamisen vaikeudesta.

Siltä vaikuttaa. Ilman rajan todellisen puolustamisen mahdollistavaa rajavartiolakia aita on lähes hyödytön, eikä se muutenkaan olisi valmiina kuin vasta vuosien päästä.

Quote from: Pääkirjoitus, HSYksittäisenä Suomen turvallisuuteen liittyvänä kysymyksenä itärajan aita on saanut paljon huomiota. Poliitikot ovat perustelleet aitaa ennen kaikkea sillä, että Rajavartiolaitos pitää sitä välttämättömänä.

Rajaviranomaisilla ja Puolustusvoimilla on tietenkin Suomen turvallisuuteen liittyvää asiantuntemusta. Tällaiseen asiantuntemukseen poliitikot päätöksissään myös tukeutuvat. Nyt poliitikot kuitenkin ulkoistivat itsensä keskustelusta piiloutumalla Rajavartiolaitoksen selän taakse.

Päätöksentekijöiden on turha kierrellä itsestäänselvyyttä, että vastuu päätöksestä ja sen seurauksista on Suomen poliittisen johdon. Suomen kaltaisessa demokraattisessa maassa rajalle ei tule aitaa Rajavartiolaitoksen sanelusta.

On ollut vain hyvin vähän ja silloinkin kiertelevää keskustelua siitä, mikä oikeastaan on aidan tarkoitus.

Muista EU:n itärajan maista poiketen Suomessa aidalla ei nimittäin ole tarkoitus estää laitonta maahantuloa vaan vain ohjata ihmiset maastosta raja-asemalle. Saman asian ajaisi viitoitus.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lalli IsoTalo

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 24.10.2022, 12:36:59
Quote from: Lalli IsoTalo on 24.10.2022, 08:06:34
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 24.10.2022, 00:28:41
... jos Ukraina romahtaa, niin matuvyöry tulee olemaan monikymmenkertainen mihinkää koskaan aikaisempaan verrattuna.

Jeps. Mutta entäs jos Ukraina voittaa ja Venäjä romahtaa, millainen matuvyöry siitä seuraa?

Jos Venäjä romahtaa niin niitä kohtaan ei ole ainakaan itselläni mitään sympatioita. Raja kiinni ja ryssät rajan toiselle puolelle. Vaikka Venäjä romahtaisi niin se maa ei välttämättä muuttuisi sen asumiskelvottomammaksi mitä se on nyt. Mitään perusteita turvapaikalle ei olisi ja suomella ei olisi mitään perusteita auttaa Venäläisiä.

Hallituksemme tosin on sitä mieltä, että raja auki ja ryssät rajan tälle puolelle.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

dura0

Quote from: Lalli IsoTalo on 24.10.2022, 15:38:49
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 24.10.2022, 12:36:59
Quote from: Lalli IsoTalo on 24.10.2022, 08:06:34
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 24.10.2022, 00:28:41
... jos Ukraina romahtaa, niin matuvyöry tulee olemaan monikymmenkertainen mihinkää koskaan aikaisempaan verrattuna.

Jeps. Mutta entäs jos Ukraina voittaa ja Venäjä romahtaa, millainen matuvyöry siitä seuraa?

Jos Venäjä romahtaa niin niitä kohtaan ei ole ainakaan itselläni mitään sympatioita. Raja kiinni ja ryssät rajan toiselle puolelle. Vaikka Venäjä romahtaisi niin se maa ei välttämättä muuttuisi sen asumiskelvottomammaksi mitä se on nyt. Mitään perusteita turvapaikalle ei olisi ja suomella ei olisi mitään perusteita auttaa Venäläisiä.

Hallituksemme tosin on sitä mieltä, että raja auki ja ryssät rajan tälle puolelle.

Ajattele positiivisesti. Jos Suomeen tulee miljoona Venäläistä pakolaista, pakolaispolitiikka korjaantuu päivässä.

Ja sen jälkeen on edullista työvoimaa. Itse palkkaan 10 huutamaan mielipiteitäni Putinista.

Roope

Itärajan aita hyväksytään yleisesti tai ainakin hampaita kiristellen (vihervasemmiston kansanedustajat), mutta jostain syystä suomenruotsalaisissa piireissä ollaan aitahankkeesta raivoissaan. Niin Höblässä kuin esimerkiksi SDP:n ruotsinkielisessä piirijärjestössä FSD:ssä vaahdotaan, kuinka turha, kallis ja eettisesti kamala aita olisi. Lähes jokaisessa hankkeen tuomitsevassa puheenvuorossa viitataan Trumpiin mutta aita rinnastetaan jopa Berliinin muuriin.

QuoteFSD:s Qvintus: I riksdagsvalet röstar alla mellan Marin och Orpo

Finlands svenska socialdemokrater lyfter utbildning, jobb och social rättvisa för att SDP ska behålla statsministerposten efter riksdagsvalet. FSD-ordföranden Dimitri Qvintus säger att sossarna måste ta tillbaka initiativet i samhällsdebatten och se till att budskapet når väljarna.

[...]

På kongressen kretsar det mesta av debatten kring sociala frågor, energi och klimat samt säkerhetspolitik. Natobeslutet är klappat och klart, men både jaktplansköpets prislapp och det planerade stängslet vid östgränsen möter kritik.

– Mot vem ska stängslet skydda? Jag hoppas det inte blir av att bygga tre kilometer av taggtrådsstängsel för sex miljoner. Ryssarna kör nog över det, säger Christer Bogren från Malax med hänvisning till det pilotprojekt som redan fått finansiering och som alla riksdagens partier godkände utan vidare.

Anders Björklöf från Socialdemokratiskt forum i Helsingfors frågar sig var den fredsälskande socialdemokratin håller hus när alla partier plötsligt är ense om stängslet.

– Mitt tålamod börjar ta slut. Vi har aktivt kritiserat Berlinmuren, Israels och Trumps murar, vi var ganska eniga. Det här är helt förkastligt. Det är väldigt svårt att acceptera om riksdagen lägger flera hundra miljoner på ett stängsel, säger han.
Hbl 22.10.2022

Hbl: Ingen nytta av stängsel vid vår östra gräns 25.10.2022

Hbl: Behöver vi verkligen ett stängsel? 25.10.2022
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Riukulehto

QuoteLuvaton rajanylitys 6.11.2022 Venäjältä Suomeen Kiteellä

Julkaisuajankohta 7.11.2022 10.04
TIEDOTE

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii yhden henkilön epäiltyä luvatonta rajanylitystä Venäjältä Suomeen Kiteen Hatunvaaran alueella.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto otti kiinni 6.11.2022 aamulla yhden mieshenkilön, jonka epäillään tulleen aiemmin samana päivänä jalkaisin luvatta maastorajan yli Venäjältä Suomeen. Henkilö otettiin kiinni rajavartioston partioiden toimesta rajan välittömästä läheisyydestä. Henkilö on hakenut turvapaikkaa Suomesta.

Rajavartiosto on aloittanut esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta.

Tapahtumaan liittyen rajavartiosto on ollut yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun.

Kyseessä on vuonna 2022 viides luvattomasti maastorajan yli tullut henkilö Pohjois-Karjalan rajavartioston valvonta-alueella.

Lisätietoja antaa tutkinnanjohtaja, puh. 0295 423 024.
https://raja.fi/-/luvaton-rajanylitys-6.11.2022-venajalta-suomeen-kiteella
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Kallan

Quote from: Lalli IsoTalo on 24.10.2022, 15:38:49
Hallituksemme tosin on sitä mieltä, että raja auki ja ryssät rajan tälle puolelle.

Tässä täyttyisi hallituksen putinismin merkit, mutta jostain syystä media ei millään suostu tällaista asiaa pohtimaan, ei vaikka todistusaineistoa heillä on yllin kyllin.

Jos esim. kokoomus, kd tai persut ehdottaisi moista, niin putinismioffensiivi lähtisi heti käyntiin ylikierroksilla.

Roope

Apu: Analyysi: Raja-aita on poliitikkojen suosikkihanke, mutta kenet sen pitäisi pysäyttää? 31.10.2022

Eipä tuossa ole paljon analysoitavaa. Raja-aidan ei ole tarkoitus pysäyttää ketään vaan vain ohjata Venäjän puolelta tulevat rajanylityspaikoille.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuVaikka aita helpottaa rajavartioiden työtä normaaliaikoinakin, rakennelmalla ja sitä edeltäneillä lakimuutoksilla tähdätään ennen kaikkea siihen, että ihmisten tulemista itärajan yli voi rajoittaa poikkeustilanteessa, jopa kokonaan sulkea rajan.

Tässä piilee ristiriita turvapaikkaoikeuden kanssa. Suomikin on kansainvälisin sopimuksin ja osana EU:ta luvannut antaa vainotuille mahdollisuuden hakea turvapaikkaa ja sitoutunut siihen, ettei tällaisia ihmisiä palauteta maahan, jossa heitä uhkaa kuolema tai epäinhimillinen kohtelu.

Ei ole ristiriitaa. Valitettavasti laki ei mahdollista rajan sulkemista kokonaan.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuSuurin syy raja-aitahankkeelle on niin sanotun hybridioperaation pelko. Sellaisessa vieras valtio – siis Venäjä – ohjaisi Suomen rajalle suuria määriä siirtolaisia tai turvapaikanhakijoita. Tällä taas voitaisiin yrittää painostaa Suomea.

Viimeksi tämän tyyppinen operaatio nähtiin noin vuosi sitten Puolan ja Baltian maiden rajalla, kun Valko-Venäjä ohjasi turvapaikanhakijoita unionin rajalle tuhansittain.

Toisin kuin Puolan ja Baltian maiden rajalla, Suomessa raja-aidalla ei vaikutettaisi Venäjän hybridioperaatioon, koska kenenkään tulemista ei ole tarkoitus estää.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuMuutaman kymmenen ihmisen vuoksi aitaa ei kuitenkaan rakenneta. Kuten sanottu, uhkakuvakiikarissa kirkkaimpana näkyy suuri joukko rajan yli pyrkiviä ihmisiä, takanaan mahdollisesti vihamielinen valtio, käytännössä Venäjä.

Uhka varmasti näkyy, mutta aidalla ei ole tarkoitus vaikuttaa uhkaan vaan ainoastaan suomalaisten mielikuvaan siitä, että rajaa suojeltaisiin tulijoilta. Ei suojeltaisi, koska laki estää sen.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuRajan turvaaminen sai vauhtia keväällä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kesällä laskettiin lakipohja, joka mahdollistaa itärajan liikkumisen tiukan rajoittamisen. Eduskunta hyväksyi pitkän valiokuntaväännön jälkeen muutoksen hyvin yksimielisesti. Samassa muutoksessa muokattiin pykälät sopivaksi myös raja-aidan ja sen viereisen tien rakentamiselle.

Rajavartiolain muutoksen mukaan hallitus voi päättää sulkea rajanylityspaikan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.

Rajanylityspaikan sulkeminen ei tarkoita laissa rajan sulkemista ja tulemisen estämistä.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuHallitus voi keskittää turvapaikan hakemisen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan paikkaan, jos kyseessä on edellä mainitun kaltainen uhka ja lisäksi kyse on joko lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä tai tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa.

Näin turvapaikkaa voisi hakea Suomen rajalla vain tietyistä paikoista tai niukimmillaan vain yhdestä rajanylityspisteestä.

Ei tarkoita sen kummempaa kuin järjestelykeskusta (Torniossa vuonna 2015), johon turvapaikanhakijat kuskattaisiin tekemään turvapaikkahakemus.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuTällaisessa touhussa raja-aita tulee tarpeeseen, kun ihmisjoukkoja pitää ohjata tiettyihin paikkoihin. Ja myös estää ihmisten pääsy Suomeen.

Laki ei mahdollista turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuvien pääsyn estämistä.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuRajanylityspisteiksi lasketaan maaraja-asemien lisäksi myös lentokentät. Näin ainoaksi turvapaikanhakemispisteeksi voisi lakimuutoksen nojalla tulla vaikkapa vain Helsinki-Vantaan lentokenttä, eikä itärajalta saisi enää haettua turvapaikkaa.

Helsingin Sanomien haastattelussa sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) vahvisti, että näin voitaisiin lain mukaan toimia.

Vaikka itärajalta ei saisi haettua turvapaikkaa, maahanpääsyä ei estettäisi, joten turvapaikkaa voisi hakea vaikka lentokentältä tai mihin järjestelykeskus sitten perustettaisiinkaan.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuEduskunnan valiokuntien kuulemat lakiasiantuntijat ovat olleet huolissaan lain seurauksista. Ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin lyttäsi lakimuutoksen Perustuslakiblogissa.

Hänen mukaansa laki on kirjoitettu niin väljästi, että sitä voi käyttää yleisenä rajat kiinni -lakina, vaikkei kyseessä olisikaan hybridioperaatio. Lisäksi itärajan voi sen avulla hänen mukaansa sulkea niin, ettei turvapaikanhakeminen käytännössä ole mahdollista.

Scheinin sekoilee. Laissa ei anneta rajavartijoille mitään uusia oikeuksia, jotka mahdollistaisivat push backit. Laissa erityisesti kielletään estämästä turvapaikanhakua rajanylityspaikkoja sulkemalla.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuMyös Euroopan ihmisoikeuksia valvova Euroopan neuvosto huolestui lakimuutoksesta. Neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović kirjelmöi sisäministeri Mikkoselle ja kysyi, miten Suomi varmistaa sen, että hädänalaiset ihmiset todellakin voivat hakea turvapaikkaa.

Oikeusoppineiden ja Euroopan neuvoston huolelle taustaa tuo hybridivaikuttamisen esimerkkinä toimiva Valko-Venäjän operaatio reilu vuosi sitten. Se oli inhimillisesti synkkä myös sen puolesta, miten EU siihen vastasi Puolan ja Baltian rajoilla.

Käytännössä likaisen politiikan välikappaleiksi joutuneita ihmisiä työnnettiin unionin rajoilta takaisin, minkä seurauksena esimerkiksi lapsiperheitä harhaili kylmissä ja märissä metsissä päiväkaupalla.

Pelkona siis on, että Suomen itäraja uusine aitoineen voisi olla samanlaisen tilanteen näyttämö.

Toisaalta taas myös Euroopan neuvosto myöntää, että hybridivaikuttamiselta pitää voida puolustautua.

Krista Mikkonen korostaa vastauksessaan ihmisoikeusvaltuutetulle sitä, että rajan ihmisliikennettä voidaan rajoittaa asteittain ja turvapaikan hakemista rajataan vain, jos se on ehdottomasti tarpeen.

Mikkonen korosti vastauksessaan, että Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa.

Quote from: Sammeli Heikkinen, ApuSen, miten raja-aita ja lakipykälät toimivat, selviää kunnolla vasta, jos tosipaikka tulee eteen. Sitä tuskin odottaa innolla kukaan.

Jos hallitukseen on uskominen, Suomen rajapolitiikka on hyvin yksinkertainen ja kaikista muista EU:n itärajan maista poikkeava. Kaikki turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuvat otetaan sisälle Suomeen kaikissa tilanteissa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

[tweet]1593543856401928192[/tweet]

Quote
Johanna Vuorelma
Itärajalle rakennettavaa aitaa ja siihen johtanutta prosessia syytä tutkia tarkkaan. Olen keskustellut aiheesta monien kansainvälisten tutkijakollegoiden kanssa. Moni hämmästelee, tehdäänkö Suomessa tämän mittaluokan päätöksiä pelko edellä tiedon sijaan.

Et sitten viitsinyt avata niitä kansainvälisten kollegojen väitettyjä pelkoja ja tietoja keskusteltavaksi?

QuoteItärajan aita­hanke hämmentää: "Tämän mitta­luokan päätöksiä pelko edellä?"

Helsingin yliopiston politiikan tutkijan Johanna Vuorelman mukaan itärajalle rakennettavaa aitaa ja siihen johtanutta prosessia on syytä tutkia tarkkaan.

RAJAVARTIOLAITOS kertoi tänään perjantaina lisätietoja itärajan aitahankkeesta. Se haluaa rakentaa itärajalle aitaa noin 70 kilometrin matkalle.

Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma huomauttaa Twitterissä, että itärajalle rakennettavaa aitaa ja siihen johtanutta prosessia syytä tutkia tarkkaan.

– Olen keskustellut aiheesta monien kansainvälisten tutkijakollegoiden kanssa. Moni hämmästelee, tehdäänkö Suomessa tämän mittaluokan päätöksiä pelko edellä tiedon sijaan, Vuorelma kirjoittaa.


VUORELMA viittaa twiitissään Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori Jussi P. Laineen haastatteluun, josta IS uutisoi aiemmin lokakuussa.

Laine on kuvaillut itärajan aitahanketta järjettömäksi.

– Minulle on jäänyt epäselväksi, että mikä nyt on se varsinainen syy ja peruste raja-aidalle. Pääministeri Sanna Marinin mukaan perusteet kyllä löytyvät, Laine sanoi IS:lle lokakuussa.

Laineen mukaan aita voi symbolisesti luoda tunteen turvallisuudesta, mikä on ymmärrettävää tilanteessa, jossa Venäjä käy järkyttävää sotaa Ukrainassa. Hänen mukaansa konkreettista perustetta aidalle ei ole.

Myös Laine nosti esiin sen, että aidalla voidaan helpottaa pelon tunnetta, mutta "hallituksen pitäisi tehdä ratkaisut järjen ja tutkitun tiedon perusteella".

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) on perustellut, että aidasta olisi apua erityisesti hybridioperaatioissa, joissa Suomea yritettäisiin painostaa laajamittaisella maahantulolla.
Ilta-Sanomat 18.11.2022

Onhan se kieltämättä hullua, että aidan rakentamista perustellaan turvallisuudella, mutta aita tai ei, rajavartijat eivät saa nykyisen lain aikana estää laitonta tuloa, jos lausuu asylum. Ei edes sisäministeri Mikkosen mainitsemassa hybridioperaatiotilanteessa.

Mitä konkreettista hyötyä aidasta siis odotetaan saatavan, kun se ei ole este tai pelote laittomalle tulolle? Aika vähän.

Lainetta ja ilmeisesti myös Vuorelmaa kuitenkin hiertää nurinkurisesti se, että aidalla aiottaisiin estää laiton tulo. Laineen kaltaiset tutkijat kun muka "tietävät", että aita on hyödytön laittoman tulon estämisessä.

Ei ole, kuten etelämpänä EU:n itärajalla (Puola, Liettua, Latvia, Kreikka) on nähty. Aita on hyvinkin käyttökelpoinen apu, kunhan myös Suomen rajavartijoille annetaan oikeus pushbackeihin ja rajan todelliseen suojelemiseen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Yle: Analyysi: Itärajalle on tulossa uusi aita, joka tuottaa enemmän tietoa kuin Rajavartiolaitos pystyy hyödyntämään 18.11.2022

Quote from: Jari Tanskanen, YleItärajan uudesta esteaidasta puolestaan tulee uuden sukupolven teknisen valvonnan mallikohde koko Euroopassa. Viron vastaavaan aitaan verrattuna tulossa on enemmän erilaisia sensoreita ja kamerajärjestelmiä.

Lentokoneiden lisäksi itärajan aidan tuntumassa lentävät pian myös valvontarobotit.

Rajavartiolain muutos on antanut Rajavartiolaitokselle lisää oikeuksia varautua hybridioperaatioihin. Yksi tällainen olisi laittoman maahantulon järjestäminen Suomeen, jolloin Venäjällä masinoitaisiin siirtolaisten kuljetuksia rajalle.

Sellaisesta operaatiosta tehtiin havaintoja Lapissa talvella 2015–2016.

Kyllä on laiskaa journalismia.

Rajavartiolain muutos ei antanut Rajavartiolaitokselle lisää oikeuksia varautua hybridioperaatioihin. Laki päinvastoin nykymuodossaan kieltää yksiselitteisesti rajan sulkemisen Venäjän lähettämiltä turvapaikanhakijoilta, kun aiemmassa versiossa sellainenkin tulkinta oli vielä mahdollisuuksien rajoissa.

Toiseksi, Lapissa talvella 2015–2016 ei tehty havaintoja Venäjän hybridioperaatiosta. Linkin takana on vain Ylen juttu pääministeri Sipilän kommentista, jonka mukaan Venäjän pitäisi estää laiton maahantulovirta, vaikka Suomen kannalta se ei ollut laiton, koska tulijat hakivat turvapaikkaa. Oli Sipilän hallituksen valinta päästää tulijat Suomen puolelle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Helsingin Sanomat: Kolmisen metriä korkea aita "Nato-langalla" nousee itä­rajalle ensi vuonna 18.11.2022

Quote from: Outi Salovaara, HSAITA rakennetaan, koska Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut perusteellisesti, sanoo Rajavartiolaitoksen esikunnan teknillisen osaston päällikkö, prikaatikenraali Jari Tolppanen.

Hänen mukaansa Venäjä ensin esti naapurimaita tekemästä turvallisuusratkaisujaan omista lähtökohdistaan ja aloitti sen jälkeen Ukrainassa täysimittaisen sodan.

"Turvallisuusympäristön muutos on suurin, mitä meidän elinaikanamme on tapahtunut."

Tolppasen mukaan Suomi on vastuussa muille EU-maille vastuussa siitä, että raja on vakaa ja turvallinen.

Eduskunta hyväksyi heinäkuussa lakimuutokset, joilla haluttiin parantaa kykyä vastata hybridivaikuttamiseen, kuten muuttoliikkeen välineellistämiseen.

Muuttoliikkeen välineellis­täminen voisi tarkoittaa sitä, että Venäjä ohjaisi kolmansien maiden kansalaisia, kuten turva­paikan­hakijoita, Suomeen, levittäisi dis­informaatiota ja siten polarisoisi suomalaista yhteis­kuntaa.

LAKIMUUTOSTEN ansiosta hallitus voi rajoittaa Suomesta turvapaikkaa hakevien asiointia keskittämällä se valtakunnanrajalla yhdelle tai useammalle rajanylityspaikalle. Normaalisti kansainvälistä suojelua voi hakea kaikilta rajanylityspaikoilta.

"Aita ei normaalitilanteessa muuta millään tavalla Rajavartiolaitoksen velvollisuutta ottaa vastaan rajalle tulevien turvapaikka­hakemuksia, ellei valtioneuvosto tee päätöstä kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä", Tolppanen sanoo.

Keskittäminen on mahdollista tilanteessa, jossa Suomi joutuu hybridivaikuttamisen tai laajamittaisen maahantulon kohteeksi. Näissä tilanteissa Rajavartiolaitoksen tehtävänä on estää maahantulo.

"Tämä on rajavartiolaitokselle uusi tehtävä", sanoo Tolppanen.

Prikaatikenraali Tolppanen nyt lukee ensin sen lain, kysyy tulkinnasta sisäministeriöstä ja kommentoi sitten uudestaan. Uusi laki kun kieltää keskittämisen/rajanylityspaikan sulkemisen siinä tarkoituksessa, että se estäisi turvapaikanhaun. Siispä rajanylityspaikkoja ei voi käytännössä sulkea (muutenkin hallituksen mukaan erittäin korkean kynnyksen takana) tai ainakaan rajavartijat eivät voi estää maahantuloa, jos se tarkoittaisi mahdollisten turvapaikanhakijoiden tulon estämistä.

QuoteTässä pykälässä tarkoitetuilla toimenpiteillä [rajanylityspaikan sulkemisella tai kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisellä] ei saa estää (..) kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen.

Tolppasen kommentti pitää paikkansa vain sen suhteen, että rajavartijat voivat poikkeustilanteessa estää maahanpääsyn laillisilta tulijoilta, jotka eivät hae turvapaikkaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Histon

Mikä on @Matias Turkkila näkemys tuohon Roopen viestiin? Riikka Purrahan on julkisuudessa tulkinnut lakia niin, että raja voitaisiin tarvittaessa TP-hakijoilta sulkea.
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

Roope

QuoteMika Aaltola perustelee itärajan aitaa: Aiemmin ei suoraan uhkailtu kiusalla, nyt sitä on kuultu

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan Venäjän aloittama laaja hyökkäyssota Ukrainassa tekee itärajan aidan rakentamisesta ajankohtaisen.

– Aikaisemmin Suomea ei suoraan uhkailtu kiusalla. Nyt sitä on kuultu. Rajan hallinta tämän kiusan kohdalla on varsin järkevää. Kukaan ei ole puhunut aidalla tankkien torjumisesta, Aaltola toteaa Twitterissä.

Aaltola kommentoi Ilta-Sanomien lokakuussa julkaisemaa juttua, jossa Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori Jussi P. Laine kuvaili hanketta "järjettömäksi".

– Minulle on jäänyt epäselväksi, että mikä nyt on se varsinainen syy ja peruste raja-aidalle. Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan perusteet kyllä löytyvät, Laine sanoi IS:lle.

Mika Aaltola ei avaa tarkemmin, mitä hän tarkoittaa "kiusalla". Keväällä ajatus aitahankkeesta lähti kuitenkin liikkeelle siksi, että Venäjän pelättiin käyttävän kolmansien maiden kansalaisia, kuten turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia, poliittisena painostuskeinona.

Suomessa tästä nähtiin esimakua, kun Venäjältä lähetettiin yllättäen turvapaikanhakijoita Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikoille talvella 2015–2016.
Verkkouutiset 18.11.2022

Meksikon muuria vastustaneelle Aaltolallekin tiedoksi, että Suomen aidalla ei ole minkäänlainen tarkoitus estää Venäjän "kiusaa", kuten muissa EU:n itärajan maissa on tehty. "Kiusa" estetään hallituksen mukaan sillä, että tulemista ei yritetäkään estää.

Quote from: Markus Mäki, VerkkouutisetMika Aaltola ei avaa tarkemmin, mitä hän tarkoittaa "kiusalla". Keväällä ajatus aitahankkeesta lähti kuitenkin liikkeelle siksi, että Venäjän pelättiin käyttävän kolmansien maiden kansalaisia, kuten turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia, poliittisena painostuskeinona.

Suomessa tästä nähtiin esimakua, kun Venäjältä lähetettiin yllättäen turvapaikanhakijoita Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikoille talvella 2015–2016.

Luulisi kokoomuslaisen lehden toimittajan uskovan edes silloista kokoomuslaista sisäministeriä Petteri Orpoa, joka on vahvistanut useampaan kertaan, että ainakaan Suomen viranomaisilla ei ole mitään sellaista tietoa, että Venäjän johto olisi tuolloin lähettänyt turvapaikanhakijoita Suomen rajalle.

Mikäli Venäjä kuitenkin nyt tekisi näin, nykyinen rajavartiolaki velvoittaa tekemään saman kuin 2015–2016 tehtiin eli ottamaan kaikki turvapaikkaa hakevat Suomeen. Siinä ei aita auta vaan korkeintaan ohjaa tulijat avoimelle rajanylityspaikalle. Toisin kuin EU:n rajalla etelämmässä, turvapaikanhakijoilla ei ole Suomen rajalla mitään syytä vältellä rajavartijoita kulkemalla metsien kautta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Quote from: Roope on 18.11.2022, 20:45:12
Helsingin Sanomat: Kolmisen metriä korkea aita "Nato-langalla" nousee itä­rajalle ensi vuonna 18.11.2022

Quote from: Outi Salovaara, HSAITA rakennetaan, koska Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut perusteellisesti, sanoo Rajavartiolaitoksen esikunnan teknillisen osaston päällikkö, prikaatikenraali Jari Tolppanen.
...
"Aita ei normaalitilanteessa muuta millään tavalla Rajavartiolaitoksen velvollisuutta ottaa vastaan rajalle tulevien turvapaikka­hakemuksia, ellei valtioneuvosto tee päätöstä kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä", Tolppanen sanoo.

Keskittäminen on mahdollista tilanteessa, jossa Suomi joutuu hybridivaikuttamisen tai laajamittaisen maahantulon kohteeksi. Näissä tilanteissa Rajavartiolaitoksen tehtävänä on estää maahantulo.

"Tämä on rajavartiolaitokselle uusi tehtävä", sanoo Tolppanen.

Prikaatikenraali Tolppanen nyt lukee ensin sen lain, kysyy tulkinnasta sisäministeriöstä ja kommentoi sitten uudestaan. Uusi laki kun kieltää keskittämisen/rajanylityspaikan sulkemisen siinä tarkoituksessa, että se estäisi turvapaikanhaun. Siispä rajanylityspaikkoja ei voi käytännössä sulkea (muutenkin hallituksen mukaan erittäin korkean kynnyksen takana) tai ainakaan rajavartijat eivät voi estää maahantuloa, jos se tarkoittaisi mahdollisten turvapaikanhakijoiden tulon estämistä.

Ilta-Sanomissa prikaatikenraali Tolppasen videohaastattelu:
Quote"Tämä esteaita ei sinänsä muuta Suomen ja Suomen viranomaisten velvollisuuksia ottaa käsittelyyn henkilö, joka hakee kansainvälistä suojelua valtakunnanrajalla. Tämä tilanne, jossa Suomi voisi keskittää turvapaikanhakemisen valtioneuvoston päätöksellä jonnekin toisaalle, on mahdollista vain äärimmäisissä tilanteissa, joissa esimerkiksi yleinen järjestys, kansallinen turvallisuus tai kansanterveys on uhattuna. Tällaisissa tilanteissa eduskunta on näiden säädösmuutosten valmistelutyössä todennut, että tällaisissa tilanteissa tämä oikeus hakea kansainvälistä suojelua olisi toisarvoinen verrattuna näihin edellä mainittuihin suojattaviin asioihin."

Hämmentävää tekstiä.

Lain esitöissä ei nimittäin ole sellaista kohtaa, jossa oikeus hakea kansainvälistä suojelua todettaisiin toisarvoiseksi. Päinvastoin, sekä esitöissä että itse laissa oikeus hakea kansainvälistä suojelua määritetään kaikissa tilanteissa ehdottomaksi.

QuoteEdellä mainitusta seuraa se, että kansallisilla lainsäädäntötoimilla ei voida poiketa oikeudesta hakea turvapaikkaa Suomesta. Suomella on kuitenkin mahdollisuus ja oikeus ohjata maahantulijoita tietyille rajanylityspaikoille, jotta voidaan varmistaa viranomaisten resurssien riittävyys ja sitä kautta turvata Suomen sisäistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämä edellyttää sitä, että tosiasiallinen ja tehokas pääsy turvapaikkamenettelyyn turvataan ja että hakijat saavat tietoa lähimmästä paikasta, jossa hakemuksen voi tehdä.
...
Säännöksillä ei kuitenkaan poikettaisi oikeudesta hakea turvapaikkaa.
...
Sääntely ei mahdollistaisi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemättä jättämistä, jos henkilö on esittänyt hakemuksen Suomen viranomaiselle Suomen rajalla, alueella tai kauttakulkualueella.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajavartiolain muuttamisesta

Ja itse laissa täysin yksiselitteisesti:
QuoteTässä pykälässä tarkoitetuilla toimenpiteillä ei saa estää Suomen kansalaiselle kuuluvaa oikeutta saapua maahan tai jokaisen oikeutta lähteä maasta eikä loukata vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan unionin lainsäädännön piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuksia eikä kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen.

Miksi tällaista show'ta ja ketä varten, kun Tolppanenkin olisi voinut puhua ympäripyöreitä, eikä olisi jäänyt kiinni valehtelusta?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

[tweet]1593694919176163336[/tweet]

QuoteJussi P. Laine
Kuka raja-aidasta hyötyy? TNI:n tutkimuksen mukaan ennenkaikkea urakoitsija. Kannattaa lukea: https://tni.org/es/node/24800 @MarinSanna @rajavartijat onko muuta näyttöä hyödyistä? Tulen mielelläni kuuntelemaan jos on @bomocult_uef

TNI: Mark Akkerman: The Business of Building Walls

TNI: Mark Akkerman: The Business of Building Walls (pdf)

Avasin mielenkiinnolla tutkija Laineen mainostaman tutkimuksen. Kuinka aitojen rakentamisen ja olemassaolon hyödyt ja haitat on arvioitu? Kuinka paljon ne auttavat kustannuksia aiheuttavan haittamaahanmuuton torjunnassa?

Mutta voi pettymys. Tämä olikin tuttua aktivistihörhöilyä Fortress Europesta, jossa aitojen hyöty oli määritetty tutkimatta ja perustelematta miinusmerkkiseksi, koska tulemisen estäminen on niin väärin. Esipuheen aluksi EU-rajojen aitoja verrattiin Berliinin muuriin.

Quote from: Mark AkkermanFor all their consequences, the walls and fences remain predominantly symbolic, aimed at displaying toughness and vigour in handling immigration. They make border crossings more difficult, but in the end people who are fleeing will keep trying to find ways over or around such obstacles, adopting ever more dangerous routes.
...
The border walls and the policies behind them benefit no one but far-right politicians and industrial profiteers.

Kaikesta päätellen Laine on yhtä paljon tutkija kuin mitä tämä oli tutkimus.

Haittamaahanmuuttoa lobbaavan Transnational Instituten (TNI) rahoittajana taas Sorosin säätiö, kuinkas sattuikaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

P

Aidan hyöty on siinä, että se tulee rakennettua. Sitten, kun jos tosiaan alkavat työntää mamua, kuten taannoin Puolaan, vallassa on joku muu hallitus, joka voi muuttaa lakia sallimaan push backit. Silloin se olemassa oleva aita on kätevä, kun voidaan ampua sen läpi/yli vesitykeillä sekä levittää kyynelkaasua. Ilman aitaa homma olisi vaikeampaa.

Parempi on, että rakentavat, vaikka nykyinen laki on mitä on. Lakia on helpompi ja nopeampi muuttaa tai tulkita uudella tavalla, kuin pieraista aita olemattomasta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Roope

Ilta-Sanomat: Sisäministeri Krista Mikkonen myöntää katujengit ongelmaksi – paljastaa myös syyn yhtäkkiselle pyörtymiselleen 20.11.2022

Prikaatikenraali Tolppasen sekoilun jälkeen sisäministeri Mikkonen palauttaa asiat järjestykseen:

Quote from: ISKeskusteltu aidan tarpeellisuudesta Suomeen alkoi jo silloin, kun Valko-Venäjä ohjasi siirtolaisia Puolan ja sen naapureiden vastaiselle rajalle noin vuosi sitten. EU:ssa sitä pidettiin vaikuttamiskeinona, hybridisodankäyntinä.

Mikkonen sanoo, että Suomessa aita olisi itärajalla tärkeä etenkin mahdollisissa hybridioperaatiotilanteissa: aidalla voidaan ohjata maahan pyrkivät ihmiset rajanylityspaikoille.

Sisäministeri Mikkonen vahvistaa taas kerran, että aidan tarkoitus ei ole estää kenenkään tuloa (kuten Valko-Venäjän rajalla) vaan ohjata metsään eksyneet turvallisesti Suomeen.

Quote from: ISRajavartiolaitos kertoi myös perjantaina, että aidasta tulee 200 kilometrin mittainen. Aita kattaa siis vain pienen osan Suomen 1300 kilometrin itärajasta.

– Meillä tarkoitus on rakentaa vain tiettyihin kriittisiin kohtiin estettä, toisin kuin Baltian mailla, jotka rakentavat koko rajalle. Meillä ei ole sellaiseen tarvetta, Mikkonen sanoo.

Suomella ei ole tarvetta rakentaa aitaa koko rajalle, koska – toisin kuin Baltian mailla – aidan ja yleisemminkin Suomen rajavalvonnan tarkoitus ei ole estää kenenkään tuloa.

Toisaalta lyhyemmällekään aidalle ei ole täällä tarvetta siinä mielessä, että hybridisotatilanteessa Venäjä tietysti toisi porukat suoraan teitä pitkin rajanylityspaikoille eikä hankalasti metsiin.

Puolan tai Liettuan rajalla tullaan metsän kautta, koska halutaan välttyä kiinniotolta ja rekisteröinniltä ennen Saksaa tai Pohjoismaita, mutta Suomen rajalla tällaiseen viranomaisten välttelyyn ei ole tarvetta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset