News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Miten Suomen talous lähtisi nousuun?

Started by siviilitarkkailija, 01.03.2013, 12:32:02

Previous topic - Next topic

Mika

#1170
Urakka taitaa olla niin iso, ettei siihen millään kyetä.  Homman pitäisi lähteä liikkeelle siitä, että saavutettaisiin yhteisymmärrys siitä, että julkista sektoria on ensimmäiseksi pienennettävä raa'alla kädellä.  Mitkään viilailut eivät auta, vaan sen kokoa pitäisi supistaa rankalla kädellä. Liian monella on tässä kuitenkin oma lehmä ojassa, joten tuo ei tule onnistumaan.

Yksi taloustieteen totuuksista on se, että jos julkinen sektori päästetään kasvamaan suureksi, sen pienentäminen on sen jälkeen erittäin vaikeaa.  Demokraattisen prosessin kautta se tuskin onnistuu koskaan.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Tommi Salminen

Suomen talous noudatti melko säännönmukaista sykliä aina 2008 finanssikriisiin asti. Siitä seuranneesta romahduksesta ei ole vieläkään toivuttu. Viimeiset 10 vuotta valtio on velkaantunut hurjaa vauhtia ja koronaepidemia toki kiihdyttää sitä entisestään. Velkaantuminen on ihan järkevää silloin, kun velkarahalla investoidaan. Nyt näyttää siltä, että suuri osa velkarahasta on syömävelkaa.

QuoteMiksi valtio ottaa velkaa?

Näen itse kolme perustarkoitusta velanotolle:

Investointi
Elvytys
Syömävelka

Jos olet ostanut asunnon, olet todennäköisesti ottanut sitä varten velkaa. Olet tehnyt investoinnin. Jos olet rahapulassa ottanut pikavipin saadaksesi ostettua ruokaa, ja olet maksanut sen pikavipin toisella pikavipillä, olet ottanut syömävelkaa. Nämä esimerkit eivät poikkea mitenkään siitä, mitä valtio tekee. Niiden lisäksi valtio voi kuitenkin myös elvyttää.

Ja kuten Mika edellä sanoi:
QuoteKaikki ymmärtävät, miten vaikeaa on karsia menoja. Sen koetaan olevan ennen kaikkea poliittisesti turmiollista. Siksi poliitikkojen ei kuule sanovan millä ne menot tiputetaan pysyvästi nykyiselle tulotasolle. Siksi poliitikot vain unelmoivat ääneen siitä, että tulot nostetaan nykyiselle menotasolle. Tällainen unelmointi on minun mielestäni täysin epärealistista.

QuoteMitä nyt pitäisi tehdä?

Kaikki tämä synkistely lähtee siis siitä oletuksesta, että mitään kestäviä menoleikkauksia ei kyetä tekemään. Se on mielestäni realistinen oletus. Vaikka vuonna 2020 otetaan velkaa lähes 20 miljardia euroa, hallitus haluaa silti kasvattaa toisarvoisia menoja, esimerkiksi kehitysavun määrärahoja. Tämä on mielestäni täysin väärä valinta. Nyt, jos joskus, pitäisi karsia kovalla kädellä pois kaikki paitsi välttämättömät menot. Jokaisen menoerän kohdalla pitäisi miettiä, edistääkö se menoerä sitä, että Suomessa kaikilla on

ruokaa
lämpöä
turvaa

Blogikirjoitukseni aiheesta valtion velkaantuminen
Tommi Salminen Helsingin kaupunginvaltuustoon 2021. Lue ajatuksistani: www.tommisalminen.fi

artti

#1172
Punaiset ja vihreät vaativat yrityksiä tuottamaan verotuloja, mutta punaiset ja vihreät eivät tarjoa yrityksille edellytyksiä tuottaa verotuloja. Punaiset ja vihreät vaativat kasvavaa verokertymää samalla, kun punaiset ja vihreät tuhoavat veropohjaa. Punaiset ja vihreät vaativat yrityksiä tuottamaan samalla, kun punaiset ja vihreät vaikeuttavat yritysten toimintaa. Punaisten ja vihreiden politiikka on, että ensiksi tuhotaan rahan tekemisen edellytykset ja sitten vaaditaan rahaa. Punaisten ja vihreiden politiikka on oksymoron. :facepalm:
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

artti

#1173
Kilpailukykyinen kotimainen yritys luodaan niin, että valtio vapauttaa rahaa markkinoille työntekijöiden veronalennuksilla.

Jos kotimaassa ei ole kilpailukykyisiä kotimaisia yrityksiä niin työntekijöiden veronalennuksilla kilpailtavaksi vapautettu raha meinaa siirtyä ulkomaisille yrityksille.

Kotimaan etua edustava politiikka varmistaa, että kotimaassa on kilpailukykyisiä kotimaisia yrityksiä voittamassa itselleen, työntekijöiden veronalennuksilla, kilpailtavaksi vapautettua rahaa.

Olikohan tarpeeksi yksinkertaisia lauseita, uh hah hah
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Pkymppi

Quote from: artti on 23.11.2020, 14:36:54
Punaiset ja vihreät vaativat yrityksiä tuottamaan verotuloja, mutta punaiset ja vihreät eivät tarjoa yrityksille edellytyksiä tuottaa verotuloja. Punaiset ja vihreät vaativat kasvavaa verokertymää samalla, kun punaiset ja vihreät tuhoavat veropohjaa. Punaiset ja vihreät vaativat yrityksiä tuottamaan samalla, kun punaiset ja vihreät vaikeuttavat yritysten toimintaa. Punaisten ja vihreiden politiikka on, että ensiksi tuhotaan rahan tekemisen edellytykset ja sitten vaaditaan rahaa. Punaisten ja vihreiden politiikka on oksymoron. :facepalm:

  Ei pidä asettaa odotusarvoksi sitä että punaviherpolitiikka yrittäisi ajaa Suomen etua.

   Kun asettaa odotusarvoksi sen että punaviherpolitiikan  ainoa tavoite on vahvistaa heidän omaa vallassa pysymistä, ja tietäen  että sosiaalituilla elävät äänestää heitä, ymmärtää että köyhyyden lisääminen ja sosiaalituilla elävien määrän lisääminen punavihreiden tavoite nro 1.

Rottah

Jospa Helsingissä korvattaisi kaikki asfaltit mukulakivillä. Päästäisi samalla hiilineutraaliin pyöräilyyn kun olisi ekopinta kumin alla. Myöskin mukulakivissä riittäisi töitä työttömille, jokainenhan osaa kiviä käännellä. Eka kiven voisi asettaa Ohisalo.
Toisen terroristi on toisen patriootti !

Alex Jones

Julkinen sektori on paisunut kuin pullataikina, joten ei millään viillauksilla. En nää ite ainakaan muuta vaihtoehtoa kuin porvarihallitus demokraattisen prosessin kautta.

P

Quote from: Rottah on 30.11.2020, 12:56:54
Jospa Helsingissä korvattaisi kaikki asfaltit mukulakivillä. Päästäisi samalla hiilineutraaliin pyöräilyyn kun olisi ekopinta kumin alla. Myöskin mukulakivissä riittäisi töitä työttömille, jokainenhan osaa kiviä käännellä. Eka kiven voisi asettaa Ohisalo.

Kivet voitaisiin ekologisesti tilata Kiinasta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

valtakunnanpärkhele

#1178
Se oli sitten siinä, viimeinen sammuttaa valot.  Tällä maalla ei ole enään minkäänlaista toivoa, sori kaikki lapset, enemmistö vanhemmistanne on vaan v#tun tyhmiä sosialisteja niin tässä ollaan ja tullaan olemaan.

kts. kuvat  :facepalm:

pelastukoon ken voi.

edit:alkuperäinen lähde näihin. Danske Pankin tutkimus.  https://danskebank.fi/sinulle/sivut/taloudellinen-mielenrauha/vauraus-merkitsee-turvallisuutta
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

F1nka

En ole uskonnollinen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kristinuskon mukana kehittyi ihan hyvää filosofista ajattelua. Siksi sanonkin, että Suomen ja laajemmin länsimaiden ongelmia ovat puuttuvat:
-usko
-toivo
-rakkaus
Tottelematon tieto aktivismissa

Supernuiva

Quote from: F1nka on 29.12.2020, 23:24:55
En ole uskonnollinen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kristinuskon mukana kehittyi ihan hyvää filosofista ajattelua. Siksi sanonkin, että Suomen ja laajemmin länsimaiden ongelmia ovat puuttuvat:
-usko
-toivo
-rakkaus

Tietysti sanat tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Eli:

-uskon maahanmuuton nostavan Suomen taloutta
-toivon Suomeen paljon maahanmuuttajia
-rakastan kaikkia Suomeen tulevia ihmisiä

Taloudellinen toimeliaisuus täältä on kadonnut johonkin. Jo yksin teollisten työpaikkojen kato on ollut suuri. Joku pääministeri tai muu vastaava sanoi joskus, että Suomen talous saadaan kuntoon Nokian jälkeen peliteollisuudella. Mietin tuolloin, että onko hän oikeasti noin naivi, vai eikö hän keksinyt mitään muutakaan esimerkkiä teollisuudesta, joka on näyttänyt pientä kasvua? (Pelialahan työllistää hyvin vähän, eikä kasvua liene näköpiirissä.)

F1nka

^Oma käsitykseni on, että maahanmuuttoa kannattavat ja päästövähennyksiä vaativat enemmänkin haluavat asioita ja vihaavat väärinajattelijoita. Siis haluavat hallita ja painostaa.

Voi olla, että minun pitää vielä hieman miettiä miten kirjallisesti esitän sen miten ajattelen asioiden olevan.
Tottelematon tieto aktivismissa

Supernuiva

Quote from: F1nka on 29.12.2020, 23:43:27
^Oma käsitykseni on, että maahanmuuttoa kannattavat ja päästövähennyksiä vaativat enemmänkin haluavat asioita ja vihaavat väärinajattelijoita. Siis haluavat hallita ja painostaa.

Koen itse samoin, he haluavat hallita ja painostaa muut samanlaisiksi kuin mitä he itse ovat. Yksilöllisyys on sallittua vain silloin, kun se on "virallisesti sopivaa yksilöllisyyttä".

Tarkoitin aiemmalla viestilläni sitä, että usko, toivo ja rakkaus eivät välttämättä nosta Suomen taloutta, jos ne ymmärretään kuten esimerkkinä kirjoitin. Työttömän väestön maahanmuutto kun ei voi mitenkään parantaa taloustilannetta kokonaisuudessaan. Toki työttömien muuttaminen Suomeen parantaa niiden ihmisten taloutta, jotka ovat töissä maahanmuuton ympärillä ja saavat siitä itselleen tuloja.

F1nka

Viime vuosikymmenet on Euroopassa yritetty taloutta vahvistaa korkopolitiikalla ja muilla taloustempuilla. Kuitenkaan negatiivinen Eurobori ei reaalitaloutta saanut nousuun. Jonkin verran voidaan argumentoida että valitut elvytystoimet ovat vain olleet väärin kohdistetut. Etenkin Suomen tiestön kohdalla näin varmasti onkin. Kuitenkin näkisin, että Suomessa talouden sakkaaminen on oire aivan toisesta ongelmasta. Tällä hetkellä ei ole toivoa, että rakentamalla ja kehittämällä voisi tarjota omalle yhteisölleen paremman tulevaisuuden.
Tottelematon tieto aktivismissa

pyrokatti

Päivän Byrokraatti on esitellyt tulevaisuusstrategiansa. Ajatukset ovat hyviin lähellä omaa käsitystäni. Tuota veromallia esimerkiksi olen kannattanut jo pitkään.

Valitettavasti nykypuolueissa näiden ajatusten kannatus on aika vähäistä, sijoittuen lähinnä kokoomukseen ja perussuomalaisiin. Niissäkin kannattajat taitavat jäädä vähemmistöön. Nykyisen hallituksen tovereilta kannatusta tuskin löytyy.

Pitkä juttu, alkaa laajalla taustoituksella. Ohessa muutama poiminta.

Quote from: Päivän Byrokraatti
[...]
Päivän Byrokraatin mielestä Suomen talouden suurimmat ongelmat ovat sairaalloisen lihava julkinen sektori, liian suuret tulonsiirrot, ylikorkea verotus ja liian jäykkä työlainsäädäntö.
[...]
Siinä missä Suomen kokonaisveroaste on hieman alle 43 % ja esimerkiksi Ranskalla n. 46 %, Sveitsi pärjää alle 28 %:lla olematta silti kovin turvattoman ja sivistymättömän paikan maineessa. Vertailun vuoksi, Viron kokonaisveroaste on n. 33 %, UK:n 34 % ja OECD-maiden keskiarvo n. 34 %.
[...]
Neuvostoliiton miehityksen aikana Viron talous tuhottiin kommunismilla lähes täydellisesti, mutta uuden itsenäistymisen 1991 jälkeen Viro on johdonmukaisesti perustanut taloutensa äärimmäisen kilpailukykyiseen verotukseen, kevyeen julkiseen sektoriin ja säästeliääseen sosiaaliturvaan, jota jaetaan vain todelliseen tarpeeseen.

Viron linja on houkutellut maahan sellaisia maahanmuuttajia, jotka tuovat maahan uutta taloudellista toimeliaisuutta ja investointeja.
[...]
Mitään jakovaraa ei todellisuudessa ole ollut pitkään aikaan olemassa, eikä edes uusia menoja edeltäviin kuluihin ole ollut varaa, vaan julkinen kulutus on katettu massiivisella velanotolla. Sitten vuoden 2008, julkisyhteisöjen velka ei ole lyhentynyt eurollakaan yhtenäkään vuonna, vaan kokonaisvelkasaldo on paisunut 12 vuodessa hieman yli 60 miljardista 160 miljardiin.

Toisin kuin Paavo Arhinmäki (vas) väittää, myös valtioiden on maksettava lainansa takaisin. Arhinmäen ikiliikkujamalli tarkoittaa vain sitä, että yhden lainan erääntyessä valtio maksaa sen takaisin ottamalla tilalle toisen. Hieno suunnitelma niin kauan kuin lainaa saa, ja uusien lainojen korko ei nouse yli valtion maksukyvyn.
[...]
Jo pelkästään korkojen nousu Fedin inflaatiotavoitteen tasolle 2 prosenttiin olisi siis Suomen jo entuudestaan lähes 10 miljardia alijäämäiselle taloudelle yli 3 miljardin euron vuotuinen lisäkustannus, ja mikäli korot nousevat historiallisesti tavanomaiselle 6 prosentin tasolle, sukanvarresta on löydettävä 9,6 miljardia euroa tilitettäväksi velkojille – jok'ikinen vuosi, ilman että laina lyhenee senttiäkään.

Tämän vuoksi velkaa ottaneet hallitukset ovat syöneet lastemme lautasilta. Suomi ei millään kuviteltavissa olevalla skenaariolla pysty jatkamaan nykymenoa, eikä nykyisen kaltainen, mittaviin tulonsiirtoihin perustuva hyvinvointivaltio ole matemaattisesti mahdollinen. On yhdentekevää, onko sen säilyttämiseen poliittista tahtoa vai ei. Malli on taloudellisesti tuhoon tuomittu.
[...]
Nopea velkaantuminen on ongelma myös Päivän Byrokraatin suunnittelemien rakenneuudistusten toteuttamiselle. Vastuulliseen politiikkaan nimittäin kuuluu, että muutoksia ei tehdä liian äkkinäisellä tavalla, joka on omiaan saattamaan ihmisryhmiä sellaisiin ongelmiin, joihin he eivät ole voineet kohtuudella varautua. On tärkeää, että minkään uudistuksen myötä ihmisten ei anneta tipahtaa kelkasta, eikä ketään jätetä heitteille. Vaikka yhteiskuntaa muutettaisiin yksilön omaa vastuuta korostavaan suuntaan, se täytyy tehdä tavalla, jossa annetaan ihmisille aikaa ja mahdollisuus oppia ja mukautua uusiin olosuhteisiin, ja tuetaan heitä pyrkimyksissään alkaa ottaa enemmän vastuuta itsestään ja omasta elämästään.
[...]
Korkeintaan jokin sukupuolentutkimuksen laitos ja muutamat kymmenentuhatta virastovirkaa ovat lopetettavissa heti. Työttömyyskortistoonhan nämäkin ihmiset siirtyvät, mutta yhteiskunnalle heistä aiheutuva kustannus ei ainakaan kasva, ja turhaa työtä tekevät ihmiset pääsevät etsimään elämälleen uutta suuntaa.
[...]
Yhteiskunnan tehokkuus syntyy siitä, että kukin erikoistuu tekemään sitä, missä on hyvä ja mihin on koulutettu. Jos emme voi keskenämme vaihtaa palveluita ilman, että verokarhu kahmaisee suurimman osan välistä ja vie kaiken vaihdannasta saatavan tehokkuushyödyn, me hukkaamme erikoistumisen edut ja toimimme yksiselitteisen tyhmästi.
[...]
Kun elinkustannuksia pienennetään, pienemmälläkin palkalla tulee toimeen paremmin. Harva meistä muistaa sitä, mutta näin oli ennen kuin hyvinvointivaltioksi kutsuttu tulonsiirtohelvetti luotiin.
[...]

Suomen tulevaisuusstrategian politiikkasuositukset

Tulevaisuusstrategia voisi sisältää esimerkiksi seuraavat elementit:

(1) Julkinen sektori perataan siten, että välttämättömät tehtävät määritellään ja säilytetään, kaikki muu poistetaan. Julkisten palveluiden omavastuuosuutta nostetaan siten, että niitä käytetään vastuullisesti.

(2) Työn verotusta alennetaan joka vuosi. Verotuksen progressiota lasketaan vuosi vuodelta kohti 29 % tasaveromallia. Yritysverotus toteutetaan saman 29 % verokannan mukaisella tasaveromallilla ja osingosta ei kanneta erillistä veroa. Työtulo ja pääomatulo ovat näin samalla viivalla.

(3) Työehtosopimusten yleissitovuus poistetaan ja minimipalkkasäännösten synty estetään. Matalapalkka-alojen synty sallitaan, koska matalapalkka-alat ovat paitsi olennaisia yhteiskunnan toiminnan kannalta, myös yksilölle keino nousta passivoivan sosiaaliturvan luomasta kannustinloukusta työuralle. Olennaista on samanaikaisesti varmistaa kustannustason madaltamiseen tähtäävillä toimilla, että myös ns. matalapalkka-alojen palkkatasolla tulee toimeen. (Perustilin tai negatiivisen tuloveron kaltaisen mallin toteuttaminen täydentäväksi sosiaaliturvaksi on yksi vaihtoehto.)

(4) Työttömyysperusteista sosiaaliturvaa alennetaan Tanskan mallin mukaisesti siten, että työttömyyskorvauksen määrä laskee nopeasti kahden ensimmäisen työttömyyskuukauden jälkeen, luoden kannustimet nopeaan työllistymiseen. Vastaavasti työttömyysturvan epäävistä karensseista luovutaan.

(5) Sosiaaliturva keskitetään sairaiden, vanhusten, vammaisten ja muiden työkyvyttömien ryhmien avuksi. Kapenevilla resursseilla pyritään huolehtimaan hyvin niistä, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Sen sijaan työkykyisiä mutta työhaluttomia ei ylläpidetä yhteisillä varoilla.

(6) Asumistuki poistetaan asteittain. Muut vastaavat kohdistetut tuet arvioidaan ja tarvittaessa poistetaan.

(7) Sosiaaliturvan asumisperusteisuudesta luovutaan epätoivottujen maahanmuuttokannustimien vähentämiseksi. Kansalaisuuden myöntämisen ehtoja tiukennetaan Sveitsin tapaan siten, että kansalaisuutta varten vaadittava yhtäjaksoinen aikamäärä lasketaan vain siltä ajalta, kun henkilö on oleskellut maassa todellisissa töissä. Kansalaisuuden myöntävän viranomaisen harkintavaltaa rajataan merkittävästi säätämällä, että mikä tahansa rikos pääsääntöisesti nollaisi asumisajan kertymisen. Pakolaisille ja kv-suojelua saaneisiin sovelletaan samaa asumisaikavaatimusta kuin muihinkin.

(8) Työllistämisen esteitä poistetaan portaittain poistamalla laista mahdollisimman laajasti työnantajalle työntekijästä aiheutuvia riskejä, jotka muodostavat rekrytointikynnyksen. Viimeisen työnantajan velvoitteet ja eläkevastuut poistetaan, irtisanominen vapautetaan ja kaikki yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet poistetaan. Vaikka olemassa oleviin työsuhteisiin liittyvä turva heikkenee, työpaikan menettämisestä aiheutuva haitta pienenee, kun uusi työpaikka on helposti hankittavissa.

(9) Varainsiirtovero poistetaan, koska se haittaa ihmisten muuttamista töiden perässä uudelle paikkakunnalle ja turhaan rankaisee ihmisiä asunnon vaihdosta esimerkiksi perhetilanteen muuttuessa.

(10) Autovero poistetaan, koska se estää autokannan uusiutumista ja johtaa huonoon lopputulokseen sekä ympäristön että ihmisten elämänlaadun kannalta.

(11) Yritystoiminnan esteitä poistetaan laista, kaikki EU-säännökset implementoidaan kansallisen liikkumavaran puitteissa mahdollisimman yritysmyönteisinä. Olemassa oleva kansallinen lisäsääntely pääsääntöisesti poistetaan.

(12) Oikeuslaitos resursoidaan riittävästi ja huolehditaan siitä, että oikeusvaltio ja markkinatalouden tarvitsemat riidanratkaisupalvelut eivät vaarannu.Oikeuslaitoksen kannalta keskeisissä henkilövalinnoissa painotetaan poliittista neutraliteettia kaikenlaisen oikeudenkäytön politisoitumisen ehkäisemiseksi.

(13) Verotuksen ja hallinnon ohjenuoraksi otetaan suomalaisten ostokyvyn ja elintason parantaminen.

[...]
Kari Suomalainen: "Niin hassua ei pilapiirtäjä keksi, ettei se myöhemmin olisi täyttä totta."

Supernuiva

^Harmillista, että pieniäkin pääomatuloja halutaan verottaa tuossa mallissa. Itse kannustaisin ihmisiä piensijoittajiksi siten, että verotus olisi pienillä summilla nollaa ja vähän isommilla progressiivista - ei kuitenkaan missään tapauksessa yli ylimpien nykyisten veroprosenttien.

On ideologinen kysymys halutaanko pääomatuloja verottaa kovemmin kuin palkkatuloja - tai päinvastoin, mutta palkkatulosta säästettyä kulutuksen myöhentämistä ei pitäisi verottaa liikaa. (Verot on jo maksettu kerran.) Kuinka moni ei nosta voittojaan ulos, koska ei haluaisi maksaa siitä lankeavia suuria veroja?

Nykyinen poliittinen ideologia haluaa, kuten johtavien poliitikkojen esimerkki näyttää, että velkaa pitää olla paljon, eikä ihmisten tulisi säästää.

Roope

Quote from: pyrokatti on 07.01.2021, 14:12:20
Päivän Byrokraatti on esitellyt tulevaisuusstrategiansa. Ajatukset ovat hyviin lähellä omaa käsitystäni. Tuota veromallia esimerkiksi olen kannattanut jo pitkään.

Valitettavasti nykypuolueissa näiden ajatusten kannatus on aika vähäistä, sijoittuen lähinnä kokoomukseen ja perussuomalaisiin. Niissäkin kannattajat taitavat jäädä vähemmistöön. Nykyisen hallituksen tovereilta kannatusta tuskin löytyy.

Pitkä juttu, alkaa laajalla taustoituksella.

Quote from: Päivän ByrokraattiValitettavasti taloudellista huoltosuhdettamme rasittaa entisestään se, että maahanmuuttajista suuri osa on väkeä, jonka edellytykset markkinaehtoiseen työllistymiseen ovat heikot tai olemattomat.

Kirjoitus käsittelee Suomen julkisen talouden tasapainottamista ja velkaantumisen lopettamista, mutta "Suomen tulevaisuusstrategian politiikkasuositukset"-listassa ei esitetä heikosti työllistyvien maahanmuuttajien sisäänoton minimoimista, vaikka juuri se olisi kaikkein helpoin, nopein ja tehokkain tapa vähentää tulevaisuuden kustannuksia. Sen sijaan kirjoituksessa esitetyt keinot ovat enimmäkseen hitaita, teholtaan kyseenalaisia ja poliittisesti ja lainsäädännöllisesti raskaita, monimutkaisia ja luultavasti käytännössä mahdottomia.

Seiskakohdassa mainitut sosiaaliturvan asumisperusteisuudesta luopuminen ja kansalaisuuden myöntämisen ehtojen tiukentaminen ovat sinänsä kannatettavia tavoitteita mutta keinoina auttamattoman tehottomia nykytilanteessa, kun maahanmuuttajille on jo luotu harmaan talouden varjoyhteiskunta, jossa voi elää laittomasti ilman oleskelulupaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

artti

#1187
Fuusioreaktoreita on luvattu 2040-luvulla sähköverkkoon, jolloin sivilisaatioiden sähköntuotanto on uudella tukevalla perustalla ikuisesti.

Suomen vientivetoinen talous on riippuvainen maailmantaloudesta. Maailmantalous on riippuvainen energiapolitiikan johdonmukaisuudesta. Energiapolitiikka on edelliset vuosikymmenet ollut melkoista sotkua, jota politiikka on keinotekoisesti luonut omista kytköksistään johtuen. Fissioreaktoreita on ajettu alas ja tuulivoimasta on puhuttu ja fossiilisista polttoaineista on pitänyt eroon koska ilmaston lämpeneminen, ettei siis fossiilisten polttoaineiden ehtyminen, joka leikkaa päästöt tehokkaasti. Kaikessa on aina mukana muitakin tahoja, haitallisia tai hyödyllisiä.

Suomella on kiireellinen tarve rakentaa korvaavaa fissiovoimaa siksi, että purkuikää lähestyvät Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 ja Loviisa 1 ja Loviisa 2 pitää korvata. Olkiluoto 3 fissioreaktorin piti alkuperäisen aikataulun mukaan tuottaa sähköä sähköverkkoon 2009, mutta sähköverkkoon kytkeminen on siirtynyt vuodelle 2022. Tästä voi kiittää myös Suomen eduskuntaa, joka aluksi ei osannut päättää rakennetaanko Olkiluoto 3, tässä tuli muutaman vuoden viivästys, mutta onneksi eduskunta järkiintyi ja ymmärsi verotulojensa ja sähköntuotannon suhteen.

Venäjän sähköverkot ja ydinvoimalat Suomen suunnalla ovat vanhentuneita ja romutuskunnossa. Venäjä on varmaankin ajatellut korjata ne Suomen energiamaksuilla, ja siksi Venäjälle ei sovi, että Olkiluoto 3 käynnistyisi siksi, että se vähentäisi tarvetta ostaa energiaa idästä.

Aikavälillä 2016-2019 Suomi ja Eesti rakensivat Balticconnector kaasuputken Suomenlahden pohjaa pitkin. Balticconnector kaasuputken tarkoitus on yhdistää Suomen kaasuverkko Euroopan kaasuverkkoon sen jälkeen, kun Liettuan ja Puolan yhdistävä GIPL kaasuputki on valmistunut joulukuussa 2021.

Suomenlahden ja Itämeren pohjaa pitkin risteilevien Balticconnector ja Nord Stream kaasuputkien rakentamisen aktiviteetteihin liittyi alueen valtioiden ilmavoimien harjoittama lentotoiminta Suomenlahdella ja Itämerellä, jota tiedotusvälineet hyödynsivät huomiotaloudessaan.

Olkiluoto 3 fissioreaktorin internetsivut

https://www.tvo.fi/tuotanto/laitosyksikot/ol3.html

Euroopan Unionin energiantuotannon lähteitä

https://ec.europa.eu/eurostat/cache/infographs/energy/bubblechart/energy1.html

Liettua Puola GIPL kaasuputken päivityksiä

https://en.gaz-system.pl/centrum-prasowe/aktualnosci/informacja/artykul/202756/

Eesti Suomi Balticconnector kaasuputken internetsivut

http://balticconnector.fi/en/finnish-estonian-cooperation-secured-successful-commissioning-of-balticconnector/
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Hämeenlinnan Oraakkeli

No Suomen talous lähtisi noussuun kun toteutettaisiin fore heimon miehen ja kiemungin sekä kumppaneiden talousohjelmaa. 8)

artti

#1189
Tulojen sosialisoiminen on varmasti mukavaa verotulojen saajien kannalta, jalat pöydälle ja nauttimaan, kun verotuloja sataa, mutta tulojen sosialisoiminen ei välttämättä ole kivaa verojen maksajien kannalta. Työnteon kannattavuuden poistamisesta seuraa, että ahkerista verojen maksajista tulee suoraan sanottuna hyödyllisiä idiootteja, jotka elättävät veroja maksamalla velttoja reessä istujia, jotka aina kouraisevat ahkerien taskuista, ja näin turhauttavat ahkerat, jotka alkavat ajatella, että kun ahkeruus ei kannata minulle niin minäkin istun rekeen ja odotan, että joku hyödyllinen idiootti alkaa vetämään rekeä.

Verottamisessa pitää tehdä kompromissi tulojen sosialisoimisen ja ahkerasti yrittävien yksilöiden motivaation säilyttämisen välillä. Tulojen sosialisoimisessa on nähty, että politiikka sosialisoi tuloja tavalla, joka pitää verojen maksajat kabinetin ovien ulkopuolella. Veronmaksajat katselevat suljettua ovea, jonka takana heidän maksamat verot jaetaan.

Vaaleissa on vaalisalaisuus, jonka avulla systeemi varaa mahdollisuuden korjata kansan väärin äänestämistä. Korjailun mahdollistamiseksi äänestyslapun alla ei ole jäljentävää paperia, jonka äänestäjä saisi pitää, joka tuottaisi mahdollisuuden todistaa edustajalle ketä äänestäjä äänesti. Kansalaisilla ei ole puhetuntia kunnanvaltuuston ja eduskunnan lehterillä. Kansalaisilla ei ole kyselytuntia kunnanvaltuuston ja eduskunnan lehterillä. Kaikista hienoista puheista huolimatta todellisuudessa on niin, että kansalaisten kykyä vaatia tulojen sosialisoijia tilille on hieman rajoitettu. Tulojen sosialisoijat pimittää tietoa ja torjuu veronmaksajien kykyä osallistua veronmaksajien maksamien verojen sosialisoimiseen.

Tulojen sosialisoijat keräävät verot ja pitävät monopolin jakaa tulojen sosialisoimisen tulokset. Ja tämän seurauksesta valtion ja kuntien menorakenne on niin holtiton, että valtio ja kunnat velkaantuvat hyvinäkin aikoina. Tietenkin voi miettiä, että onko politiikan tavoite hankkia suuret velat, että kenen palveluksessa politiikka oikeasti on. Onko politiikka siirtämässä vallan suurpääomalle, jossa vallansiirrossa absurdisti innokkaimpia on punaiset.

Tulojen sosialisoijat pelkäävät, että jos veronmaksajat saisivat sananvaltaa niin veronmaksajat ottaisivat enemmän valtaa itselleen, josta seuraisi ahkeruuden parempi kannattaminen. Veronmaksajat voisivat jopa ideoida, että kaikille sama tasaveroprosentti on hyvä. Veronmaksajat kokevat, että se on vääryys, että kun tulot nousevat niin veroprosenttikin nousee. Se olisi paljon parempi, että veroprosentti pysyisi koko ajan samana tulojen noustessa. Tasaveroprosentti kannustaisi ahkeruuteen paremmin kuin tulojen nousun tahdissa nouseva veroprosentti. Verotus tekee työn teettämisen Suomessa kalliiksi siksi, että palkassa on veroja ja oheiskuluja melko paljon.

Kapitalismi perustuu luovan tuhon periaatteeseen, joka tarkoittaa, että markkinoilla on ainoastaan kannattavia yrityksiä. Kannattamattomia yrityksiä ei tueta kannattavien yritysten maksamilla veroilla. Se on absurdia, että kannattavat yritykset tukisivat heikosti kannattavia kilpailijoitaan maksamalla veroja valtiolle, joka siirtää ne verotulot yritystukina kannattamattomille yrityksille.
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Hamsteri

Matujen ja suvakkien massakarkotuksilla. Nythän talous on romahtamisvaarassa kun massavalkopako Viroon alkaa kunnolla.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Titus


Miksi biojalostamon rakentaminen tiheään Keski-Eurooppaan on 500 miljoonaa Suomea halvempaa? Sanna Marinin hallituksella on nyt kiire
Petri Koskinen3.3.202111:55|päivitetty3.3.202111:55TEOLLISUUSENERGIA
QuoteMiksi jalostamon rakentaminen Euroopan tiheimpään asutulle seudulle on puoli miljardia halvempaa kuin syrjäiseen Porvoon Kilpilahteen?

Kauppalehti uutisoi tänään, että Neste tekee seuraavan 1,5 miljardin euron jalostamoinvestointinsa Rotterdamiin eikä Porvooseen. Aiemmin Neste on kertonut tutkivansa näitä molempia vaihtoehtoja. Suomen valtio on Nesteen suurin omistaja 44,2 prosentin osuudella. Yhtiön suurimpiin omistajiin kuuluvat myös työeläkevakuuttajat Varma, Ilmarinen, Elo, Valtion eläkerahasto ja Kela. Neste on ilmoittanut lakkauttavansa Naantalin jalostamonsa, joten toiveet olivat korkealla, että seuraava 1,5 miljardin investointi osuisi Suomeen, eikä Hollantiin.

Voi kuitenkin olla, että Nesteen Belgian ja Saksan kansalaisuudet omaavalle toimitusjohtajalle Peter Vanackerille on helpompaa katsoa kylmiä lukuja investointipäätöstä harkitessaan kuin suomalaissyntyiselle toimitusjohtajalle olisi ollut. Kauppalehden uutisen mukaan uuden jalostamon rakentamista "Rotterdamiin puoltaa se, että hanke on eri arvioiden mukaan jopa 500 miljoonaa euroa edullisempi kuin Porvoon Kilpilahteen tehty investointi."
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/974a6f3d-e40a-49ab-a9bc-63a2224918a3

QuoteNESTE on kallistumassa Rotterdamin puoleen uuden uusiutuvan diesel-jalostamonsa rakentamisessa, kertoo Kauppalehti.

Aiemmin yhtiö on kertonut, että laitos tulee joko Porvooseen tai Hollannin Rotterdamiin. Kauppalehden tietojen mukaan Porvoo ei ole vahvoilla valinnassa, joka on määrä julkistaa vielä maaliskuussa. Kauppalehti ei nimeä tiedon lähdettä. Nesteen viestintäjohtaja Susanna Sieppi kertoo HS:lle, ettei yhtiöllä ole asiasta uutta kerrottavaa.

"Päätöstä ei ole tehty. Aikataulu on yhä H1:n [ensimmäisen vuosipuoliskon] aikana sijaintipäätös ja vuoden lopulla/ensi vuoden alussa investointipäätös", Sieppi kertoo tekstiviestitse.
Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) esikunnasta kerrotaan, ettei ministeriölle ole tullut tietoa Nesteen investointipäätöksestä.

Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Jalonen (sd) kertoo olleensa järkyttynyt uutisesta. Hänen mukaansa kaupunki on viimeksi maanantaina ollut yhteydessä Nesteen kanssa, eikä yhtiö ole millään tavoin antanut ymmärtää, ettei investointia Porvooseen tule.
"Olemme edelleen siinä käsityksessä, että olemme mukana kisassa", Jalonen sanoo.

https://www.hs.fi/talous/art-2000007837020.html

Sillälailla, mitään ei tiedetä ja kaikki vaan tulee yllätyksenä.

Ei vaan voi mitään.

Ei.

:facepalm:
that's a bingo!

artti

#1192
Suomen talous lähtisi nousuun vähentämällä valtion rahan jakamista verkostoille, esimerkiksi "ilmasto lämpenee" verkostolle, sillä rahalla voitaisiin esimerkiksi antaa veronalennukset kaikille, joka lisäisi ostovoimaa ja työllisyyttä yksityisellä sektorilla. Kun julkinen hallinto kierrättää rahaa niin politiikka ohjaa rahaa esimerkiksi politiikkaan kytkeytyneille verkostoille

Verkostot ovat käsi ojossa siellä valtion kassakaapin ympärillä, kun politiikka niille rahaa jakelee. Se verkosto kirkuu siellä kilpaa, että "viime aikoina" ikään kuin loppu tulisi heti, jos ei rahaa saa. Se vain, että valtion rahaa ei edes kuulu jakaa sille "viime aikoina" verkostolle. Että valtio voisi nyt ensiksi potkaista valtion kassakaapista helvettiin ne kaikki, joiden rahan vaatiminen alkaa, että "viime aikoina". Valtiota kun ei johdeta "viime aikoina" periaatteella vaan valtioita johdetaan pitkän linjan ennusteilla, joiden perusteella valtion politiikka suunnitellaan

Näköalattomille "viime aikoina" verkostoille ei pidä antaa valtion rahaa penniäkään, saavat pyytää rahaa vaikka sitten pankeista, antaakohan ne, no ei varmaan, jos tyyppi on näköalaton "viime aikoina" kirkuja. Pankki lainaa rahaa yrityksille, joita johdetaan pitkän linjan suunnitelmalla niin, että yritys osaa sijoittua oikein tulevaisuuteen nähden
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Titus

QuoteSuomen valtio on Nesteen suurin omistaja 44,2 prosentin osuudella.
[/b]

Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) esikunnasta kerrotaan, ettei ministeriölle ole tullut tietoa Nesteen investointipäätöksestä.

Lintilä, eroa jo.

Ai niin, Sanna ihanaisen hallituksesta ei nyt vaan erota ja piste.

that's a bingo!

artti

#1194
Varmaan nyt ymmärrämme miksi Suomenlahden valtiot tarvitsevat talouden moottorin ja isoa rakentamista, jossa yhdistetään Helsingin, Tallinnan, Pietarin ja Tukholman resurssit. Se on tietenkin selvää, että biopolttoaineiden jalostamo perustetaan Rotterdamiin, sehän on logistisesti paljon vilkasliikenteisempi sijainti kuin Porvoo. En välttämättä ensimmäisenä olisi uskomassa, että politiikka olisi niin tietämätön realiteeteista

Quote
Neste ilmoitti 3.11.2020 ostavansa Alankomaissa Rotterdamissa sijaitsevan Bunge Loders Croklaan -yhtiön jalostamon. Jalostamo sijaitsee Nesteen olemassa olevan biojalostamon vieressä ja se koostuu esikäsittelylaitoksesta, säiliöalueesta ja laitureista. Sillä on myös putkilinjayhteys Nesteen jalostamon alueelle. Kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet yritysoston, ja kauppa on saatettu päätökseen 1.3.2021. Toimintojen ja henkilöstön osalta siirtymä toteutetaan vaiheittain, ja laitoksen täysi ja mukautettu raaka-aineen esikäsittelykapasiteetti tulee olemaan Nesteen käytössä vuoden 2024 loppuun mennessä.

[..]

Neste on toiminut Alankomaissa vuodesta 2011 lähtien, jolloin Rotterdamin uusiutuvien tuotteiden jalostamo aloitti toimintansa. Nesteen Rotterdamin ja Singaporen jalostamot ovat maailman suurimmat ja kehittyneimmät uusiutuvien polttoaineiden jalostamot. Nesteen Sluiskilin laitos vastaa uusiutuvien raaka-aineiden varastoinnista ja esikäsittelystä, ja Neste Demeter B.V. toimittaa raaka-aineita yhtiön uusiutuvia tuotteita valmistavaan jalostamoon. Vuonna 2020 Neste osti Rotterdamista myös terminaalin, jossa säilytetään, esikäsitellään ja sekoitetaan uusiutuvia jäte- ja tähdepohjaisia raaka-aineita.  Vuonna 2019 Neste avasi Hoofddorpiin Amsterdamin alueelle uuden toimiston, joka toimii kasvavan Renewable Aviation -liiketoimintayksikön kansainvälisenä keskuksena. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettua Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoainetta on tällä hetkellä saatavana yli 100 jakeluasemalta ympäri Alankomaita.

[..]

Vuonna 2020 Nesteen liikevaihto oli 11,8 miljardia euroa, ja 94% yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista.

https://www.neste.fi/tiedotteet-ja-uutiset/kiertotalous/nesteen-yritysosto-rotterdamissa-sijaitsevasta-bungen-jalostamosta-saatu-paatokseen

Vihreällä linjalla
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

artti

Pitää katsoa koko vuosisataa ja nähdä tulevaisuus, mitkä ovat koko vuosisadan isot jutut. Täytyy nähdä vuosikymmeniäkin ennen mille aallolle nousta. Miten itsen pitää asemoitua. Asemoituminen vaatii, että katsotaan kauas tulevaisuuteen niin kauas kuin vain kykenee arvailemaan, että osaa sijoittaa itsensä oikeaan sijaintiin. Täytyy nähdä koko vuosisadan kaiken kehitys, täytyy nähdä koko vuosisadan kaiken ennalta viittaavat, täytyy nähdä kaikki koko vuosisata. 1900-luvun alussa tiedemiehet näkivät millainen tekniikka hallitsee vuosisataa, he näkivät ydinvoimalat, he näkivät lentokoneiden suihkumoottorit, he näkivät kuuraketit, he näkivät ihmismäiset robotit, he työskentelivät niiden parissa, jotka konkretisoituivat todellisuudeksi
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

artti

#1196
Suomen talous on osa koko maailmantaloutta. Suomen talous nousee, kun maailmankaikkeuden talous nousee. Maailmankaikkeuden talouden nousu tarvitsee vahvan veturin. Vahva veturi on teknologia. Maailmankaikkeuden talouden tärkeimmät veturit ovat fuusioreaktorit ja aurinkokunnan taivaankappaleiden hyödyntäminen, joiden ansiosta on mahdollista luoda ikuisesti kestävä kasvu rajattomassa maailmankaikkeudessa

Fuusioreaktorit tuovat ihmiskunnalle rajattoman energiantuottajan. Fuusioenergia on ehtymätön. Maailmankaikkeuden atomeista yksi prosentti on muut atomit, 9 prosenttia on heliumia, 90 prosenttia on vetyä. Fuusioenergia perustuu deuteriumin ja tritiumin fuusioon. Deuterium ja tritium ovat vedyn isotooppeja

Aurinkokunnan taivaankappaleissa on rajattomasti materiaaleja. Metalliasteroidi Psyche on miljardeja vuosia sitten planeettojen törmäyksessä pirstoutuneen planeetan metalliydin. Psyche sisältää ulkomittojen perusteella arvioiden 5,8 miljoonaa kuutiokilometriä metallia

Ajattele isommin

https://vm.fi/kestava-kasvu

https://vm.fi/documents/10623/51744721/Tiedotustilaisuus+elpymis-+ja+palautumissuunnitelmasta+15.3.2021.pdf
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Supernuiva

Suomen talous lähtee nousuun, tai on silloin nousussa, kun työttömyys poistuu. Niin kauan kuin työkykyisiä ja työhaluisia pidetään työttömänä, ei kannata haaveilla Suomen kansantalouden noususta yhteisvaluutan oloissa.

artti

#1198
Työttömyyden poistamisessakin pätee veturiperiaate. Tarvitaan iso veturi, jonka vetämänä kaikki nousee. Suomen kohdalla iso veturi on Suomenlahden talousmoottori, Helsinki, Tukholma, Tallinna, Pietari yhteistyö kaupankäyntialueen perustamisessa
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Dangr

#1199
Karua

"Suomen talouskasvu on kymmenen vuoden ajan ollut lähes maailman surkeinta.

"Miksi suomalaiset eivät ole huomanneet tätä", ihmettelee synkän tiedon tilastoista kaivanut Johnny Åkerholm, joka on tehnyt pitkän uran kansantaloustieteen parissa.

Suomi on kasvuvertailussa sijalla 134. Vuosina 2008–2019 ainoastaan seitsemän maata maailman 141 valtiosta kasvoi hitaammin kuin Suomi.

"Kasvuero Ruotsiin on peräti 20 prosenttia", Åkerholm sanoo.

Monelta lehdenlukijalta meni tiistaina aamukahvit rinnuksille, kun Sixten Korkman kirjoitti Suomen surkeasta talouskasvusta Helsingin Sanomissa.
...

"Rupesin ihmettelemään, että vaikka Suomen sijoitus kilpailukykyvertailussa laski, Suomi oli edelleen kymmenen parhaan maan joukossa. Kasvu sen sijaan on ollut vaatimatonta."

Vielä taannoin Suomi oli vertailussa maailman kilpailukykyisin valtio, nyt sijoitus on 10.

...

Tulos Suomen sijoittumisesta maailman hitaimmin kasvaneiden maiden joukkoon oli hämmästys asiantuntijalle itselleenkin. Euromaiden vertailussa huonommin ovat pärjänneet vain Kreikka ja Italia.

Hyvinvointi rahoitettu velkarahalla

Hätkähdyttävän huomion taustalla on eräs ilmeinen asia.

"Suomen hyvinvointi on rahoitettu ajamalla julkista alijäämää ja kotitalouksien alijäämiä", Åkerholm sanoo ja tarkoittaa että Suomi on yksinkertaisesti elänyt velaksi.

Vuosina 2008–2019 julkisen sektorin säästämisvaje oli 40 miljardia euroa ja kotitalouksien 50 miljardia euroa.

"Ei ole ollut kasvua eivätkä yritykset ole investoineet. Yrityksillä on päinvastoin iso säästämisylijäämä.""


https://www.talouselama.fi/uutiset/suomen-talouskasvu-lahes-maailman-heikointa-miksi-suomalaiset-eivat-ole-huomanneet-tata-ihmettelee-tiedon-kaivanut-johnny-akerholm/3036b36b-bfc7-4aed-8bd4-e0d33fb56165
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT