News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2012-09-12 HS: Yhdysvaltain konsulaattiin hyökättiin Libyassa

Started by rähmis, 12.09.2012, 07:35:22

Previous topic - Next topic

foobar

Quote from: JKN on 14.09.2012, 18:06:57
Terrorin Rauhan uskonto opettamassa paikallista naapurisovittelua. Mannerheim - elokuvanhan piti saada myös suomalaiset naapurisovittelemaan, mutta lannistettuna orjakansana meiltä puuttuu tällainen moniosaaminen. Kyllä nyt taas hävettää olla suomalainen.

Tosiaan Mannerheim itsellenikin tuli tästä ja aiemmasta suomalaisia väheksyvästä suunsoitosta mieleen. Kun Jessen rienaamiseen suomalaiset ovat saaneet immuniteetin ajat sitten, pitää siirtyä Mannerheimiin ja paisutella reaktioita, kun niitä ei tunnu tulevan (no, sehän tiedettiin). Mohammedin rienaaminen on kuitenkin mielestäni verrattavissa tuohon Jesseen. Jos muslimit eivät kertakaikkiaan osaa olla agitoitumatta jostain tökeröstä kotitekoisesta videotekeleestä toisella puolella palloa, heitä on aivan turha a) myötäymmärtää tai b) pitää roolimalleina. Siis missään.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Snuiva

Quote from: me on 14.09.2012, 17:14:51
Jokainen rihukoon kotimaassaan niin paljon kuin sielusietää vittuako se ketään kiinnostaa, jos siin kuolee ulkomaalaisia sivussa niin voi voi menköön helvettiin sieltä. Ei mulla muuta jatkakaa.

Diplomaattien tappamisella onnistuu saamaan aikaan jänniä ja kauaskantoisia seurauksia. Mikäli Amerikassa olisi voimakas presidentti, täällä taivastelisivat kukkahatut merijalkaväen tappaessa kaiken maihinnousualueella ja B-52 tehdessä saman mattopommituksilla kaupungeissa. Valitettavasti kaikki on mennyt päin helvettiä sen jälkeen kun ituhippimarxististallarilehmät pääsivät nakertamaan lakia ja järjestystä.

me

Ei noilla B-52 olla mihinkän päästy eikä päästä. Jos voimapolitiikka toimisi se olisi jo toiminut Irakissa ja Afganistanissa ja  Vietnamissa, mutta eipä ole toiminut. Noloa sanoisinko ottaa turpaa joltain rättipäiltä ja vinosilmiltä joila on vain AK-47.

P

Quote from: me on 14.09.2012, 18:43:11

Ei voimapolitiikkaa ole harjoitettu lännessä sitten Toisen Maailmansodan. Silloin sodittiin bez predel - siis ilman rajaa. Vietnamista alkaen on käyty rajoitettua sotaa, jossa puuhastellaan rajallisen tappamisen keinoin. Kyllä joku Afganistankin saataisiin "rauhoitettua", jos poliittisesti länsi voisi toimia kuin MSII:ssa. Mutta kun vaan ei Lännessä enää voida pommittaa kaupunkeja siviileineen hengilta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: Kristiina on 14.09.2012, 16:52:43
Quote from: Pöllämystynyt on 14.09.2012, 16:33:48
Koska Egyptin koptikristityt ovat saaneet tästä vihat päälleen, on suuri vaara, että Egyptissä alkaa koptikristittyjen kansanmurha. Etnistä puhdistusta, vainoa ja pogromeita on tapahtunut matalalla intensiteetillä jo vuosia, mutta nyt on todellinen uhka, että alkaa tapahtua systemaattisia, ylhäältä ohjattuja, yhteisön tukemia joukkoteurastuksia tarkoituksena tuhota maan alkuperäisväestö. Jo tänä yönä saattavat raivoisat väkijoukot lähes koko yhteiskunnan tuella rynnätä kristittyjen kortteleihin polttamaan, raiskaamaan ja tappamaan satoja ihmisiä. 

Jos länsimaissa olisi vastuullisia johtajia, he olisivat hälytystilassa ja toimintavalmiudessa tämän uhan vuoksi - eivät vain konsulaattien ja lähetystöjen.

Niin sekin vielä, filmiä käytetään keppihevosena sekä juutalaisia (100 juutalaista rahoittamassa) että koptikristittyjä (ohjaaja koptikristitty) vastaan. Eikö tämänkin jo pitäisi sytyttää, että filmin täytyy olla islamistien omalta propagandatehtaalta lähtöisin.

Sinne tuo tosiaan viittaisi. Islamistien tarvelähtöinen oma tilaustyö?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

me

Afganistan rauhottuu vain ydinaseilla piste ja länsihän ei niitä käytä.

Wilho

Quote from: me on 14.09.2012, 18:43:11
Ei noilla B-52 olla mihinkän päästy eikä päästä. Jos voimapolitiikka toimisi se olisi jo toiminut Irakissa ja Afganistanissa ja  Vietnamissa, mutta eipä ole toiminut. Noloa sanoisinko ottaa turpaa joltain rättipäiltä ja vinosilmiltä joila on vain AK-47.

Sellaista se on kun länsimaat sotivat "humaania" sotaa. Jos kaikki asevoimien potentiaali käytettäisiin niin ei jäisi ketään jäljelle, mutta sitä nyt tuskin kukaan haluaa.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: me on 14.09.2012, 18:59:27
Afganistan rauhottuu vain ydinaseilla piste ja länsihän ei niitä käytä.

afganistanin rauhoittaminen ei olisi sen vaikeampi operaatio, kuin tsetseenian rauhoittaminen.

foobar

Quote from: Wilho on 14.09.2012, 19:01:44
Quote from: me on 14.09.2012, 18:43:11
Ei noilla B-52 olla mihinkän päästy eikä päästä. Jos voimapolitiikka toimisi se olisi jo toiminut Irakissa ja Afganistanissa ja  Vietnamissa, mutta eipä ole toiminut. Noloa sanoisinko ottaa turpaa joltain rättipäiltä ja vinosilmiltä joila on vain AK-47.

Sellaista se on kun länsimaat sotivat "humaania" sotaa. Jos kaikki asevoimien potentiaali käytettäisiin niin ei jäisi ketään jäljelle, mutta sitä nyt tuskin kukaan haluaa.

Toisaalta täsmäaseet, riippumatta siitä ovatko täsmällisiä vai eivät, ovat hyvä bisnes. Kaverit jotka paiskaavat keskenään kättä veronmaksajien rahoittamista asehankinnoista eivät tekisi hyviä diilejä jos pyrittäisiin halvimpaan mahdolliseen tappamiseen. Afrikassahan siihen kyetään käytännössä nollabudjetilla, kun taas esim. Lähi-idässä tarvitaan sodankäyntiin tuhansia miljardeja.

Jos länsi haluaisi keskittyä puhtaasti tappamiseen, se olisi sekä tehokasta että halpaa. Se ei kuitenkaan - lännen ärsyttäjien tiedostamakseen onneksi - ole länsimaisten armeijoiden ykkösprioriteetti, kaukana siitä.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Fiftari

Quote from: me on 14.09.2012, 18:59:27
Afganistan rauhottuu vain ydinaseilla piste ja länsihän ei niitä käytä.

En nyt tiedä pelkästään ydinaseista mutta mattopommitus moab(massive ordnance air blast) pommeilla voisi tehdä myös tehtävänsä. Länsimaat yrittävät käydä "korrektia" sotaa. Mutta jos säännöt olisivat vaikkapa ennen maailmansotia niin vihollinen jyrättäisiin ja vangit olisivat harvassa.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Blanc73

Kolmannen maailman muslimien ainoa reaktio kaikkeen ei-toivottuun on väkivalta, mihinkään muuhun ei näköjään aivokapasiteetti riitä. Uskonnot ovat perseestä, rankingin ykkösenä on pedofiili-Muhammedin Islam ja sen väkivaltaan tukeutuva kulttuuri.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Siili

Quote from: me on 14.09.2012, 18:59:27
Afganistan rauhottuu vain ydinaseilla piste ja länsihän ei niitä käytä.

Päteekö sama Somaliaan?  Aika kauan sielläkin on odotettu rauhaa.  Uusi pressakin meinasi juuri poistua muonavahvuudesta itsemurhapommittajan toimesta.

Jukka Wallin

Quote from: Jani Rantala on 14.09.2012, 19:04:07
Quote from: me on 14.09.2012, 18:59:27
Afganistan rauhottuu vain ydinaseilla piste ja länsihän ei niitä käytä.

afganistanin rauhoittaminen ei olisi sen vaikeampi operaatio, kuin tsetseenian rauhoittaminen.

Ei se maailaman kolkka ole mitenkään rauhallinen, ehkä päinvastoin..
http://www.liveleak.com/view?i=02b_1342173747
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

K.K.

Muhammed-videon tuottajaksi itseään väittävä ei kadu tekoaan

Nakoula Basseley Nakoula -niminen mies on antanut haastattelun, jossa hän kertoo tekemästään elokuvasta, amerikkalaiselle arabiankieliselle Radio Sawa-kanavalle.

Muhammed-pilkkavideon tuottajaksi itseään väittävä mies sanoo, ettei kadu tehneensä elokuvan, joka on aiheuttanut mielenosoitusten aallon Lähi-idässä. Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa asuva egyptiläismies sanoo kuitenkin olevansa surullinen Yhdysvaltain suurlähettilään tappamisesta.

Nakoula Basseley Nakoula -niminen mies on antanut haastattelun, jossa hän kertoo tekemästään elokuvasta, amerikkalaiselle arabiankieliselle Radio Sawa-kanavalle.

- Ei, en kadu sitä. Olen surullinen suurlähettilään tappamisesta, mutta en kadu sen (videon) tekoa, 55-vuotias egyptiläinen koptikristitty mies sanoi Radio Sawalle.

Nakoula kertoo vuotaneensa 14 minuuttia pitkän videonpätkän internetiin. Hän sanoo myös harkitsevansa koko elokuvan julkistamista. Nakoula sanoo, ettei kukaan ole manipuloinut elokuvaa.

- Minulla on viesti koko maailmalle eikä muslimeille. Toivon, että katsotte koko elokuvan ennen kuin tuomitsette sen.

Pienellä budjetilla tehty elokuva esittää profeetta Muhammedin moraalittomana ja väkivaltaisena hahmona. Elokuvassa pilaillaan Muhammedin kustannuksella. Hän pelehtii naisten kanssa ja puhuu lasten tappamisesta.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat kertoneet tutkivansa elokuvaan liitetyn kalifornialaisen miehen ehdonalaisen vankeusrangaistuksen ehtojen rikkomuksia.

Elokuvan ohjaajaksi on väitetty amerikanisraelilaista Sam Bacile -nimistä miestä.

http://yle.fi/uutiset/muhammed-videon_tuottajaksi_itseaan_vaittava_ei_kadu_tekoaan/6296136

Snuiva

Quote from: kmruuska on 14.09.2012, 19:32:44
Vitsade kun olis sitte päheetä jos jenkit niinku tappas vitsi iahn kaikki. Sillei niinku leffoissa! Mutta ei, kun ituhomomarksistit estää...

Vakavaakin dysleksiaa pystytään hoitamaan, joten reippaasti lääkäriin ja lippu korkealle! Hoidon jälkeen rohkeasti kirja käteen ja historiaa opiskelemaan. Luku- ja kirjoitustaito auttavat ymmärtämään maailmanmenoa.

elven archer

Quote from: K.K. on 14.09.2012, 20:06:45
"Pienellä budjetilla tehty elokuva esittää profeetta Muhammedin moraalittomana ja väkivaltaisena hahmona. Elokuvassa pilaillaan Muhammedin kustannuksella. Hän pelehtii naisten kanssa ja puhuu lasten tappamisesta."
Jumankauta. Ei kai? Kolmetoista vaimoa pitänyt sotapäällikkö tekisi muka tuollaista? :o

Quote
"Yhdysvaltain viranomaiset ovat kertoneet tutkivansa elokuvaan liitetyn kalifornialaisen miehen ehdonalaisen vankeusrangaistuksen ehtojen rikkomuksia."
Eli Yhdysvallatkin myy sananvapauden, kun hinta on vain sopiva? Tai siis "tarkastaa ehdonalaisen ehtoja". Kuulostaa surulliselta mielivallalta, jolla kierretään USA:n perustuslakia, joka taatusti takaa oikeuden tehdä millaisen Mohammed-elokuvan tahansa.

Jochanan

Quote from: elven archer on 14.09.2012, 20:13:22Jumankauta. Ei kai? Kolmetoista vaimoa pitänyt sotapäällikkö tekisi muka tuollaista? :o

Ei se tuohon jää.  Hän myös homoilee.

Libyassa, Egyptissä ja Jemenissä on ollut rajuja mielenosoituksia Yhdysvaltoja vastaan. Syynä on video Innocence Of Muslims, jonka väitetään loukkaavan profeetan arvoa. Videossa Muhammed kuvataan mm. homoksi. Videossa kannattaja kysyy, onko profeetta homo. "Kyllä on", ja sen jälkeen keskustellaan siitä, onko hän aktiivinen vai passiivinen osapuoli. "Molempia", kuuluu vastaus. Videossa Muhammedia syytetään myös nuoren tytön hyväksikäytöstä.

Trailer, jonka pituus on 14 minuuttia, on ollut Youtubessa jo heinäkuusta alkaen, mutta vasta viime päivinä on syntynyt arabimaailman myrsky. Tämän kiihotuselokuvan tekijästä ei ole tietoa. AP on kertonut, että tuotantoyhtiön johdossa on kalifornialainen koptikristitty. Ohjaajan nimi on esiintynyt julkisuudessa, ja hän on painunut maan alle. Hänen väitetään olevan israelilais-taustainen amerikkalainen.

Erikoinen yksityiskohta on paljastunut tarkkojen bloggaajien avulla. Filmistä löytyi näyttelijä, joka on ollut mukana homopornovideossa ("Desert Storm"). Näyttelijä antoi haastattelun Joe My God –blogille ja kertoi, ettei ole koskaan nähnyt nyt huomionkohteeksi joutuneen videon käsikirjoitusta kokonaan. Tehtiin vain lyhyitä kohtauksia ja nekin on jälkiäänitetty uusilla vuorosanoilla. Näyttelijä ei missään nimessä halua olla muslimivastainen. Muut näyttelijät ovat kertoneet samansuuntaisesti työprosessista. Päväpalkatkin olivat vähäisiä: 75 dollaria päivässä.

Lähde: http://ranneliike.net/teema/muhammed-video-profeetta-kuvataan-myos-homona?cid=10&aid=8923

elven archer

Quote from: kmruuska on 14.09.2012, 19:32:44
Quote from: Snuiva on 14.09.2012, 18:21:42
Diplomaattien tappamisella onnistuu saamaan aikaan jänniä ja kauaskantoisia seurauksia. Mikäli Amerikassa olisi voimakas presidentti, täällä taivastelisivat kukkahatut merijalkaväen tappaessa kaiken maihinnousualueella ja B-52 tehdessä saman mattopommituksilla kaupungeissa. Valitettavasti kaikki on mennyt päin helvettiä sen jälkeen kun ituhippimarxististallarilehmät pääsivät nakertamaan lakia ja järjestystä.

Jutut ne vaan paranee. Vitsade kun olis sitte päheetä jos jenkit niinku tappas vitsi iahn kaikki. Sillei niinku leffoissa! Mutta ei, kun ituhomomarksistit estää...
http://en.wikipedia.org/wiki/1986_United_States_bombing_of_Libya

Oletko nähnyt tämän leffan?

"The 1986 United States bombing of Libya, code-named Operation El Dorado Canyon, comprised the joint United States Air Force, Navy and Marine Corps air-strikes against Libya on April 15, 1986. The attack was carried out in response to the 1986 Berlin discotheque bombing."

Miksi sinä et puhu asiasta, vaan yrität tarttua toisten sanoihin? Kaivelet jonkun viestin sadoista, jota rääpiä, vaikka asiaakin olisi tarjolla. Kuitenkin itse liukenet hissun kissun paikalta, etkä palaa aiheeseen, kun sinun omien juttujesi typeryydet ottaa suurennuslasin alle, kuten tässä ketjussa aiemmin näimme.  ;D

B52

http://www.hs.fi/ulkomaat/Suomen+muslimit+tuomitsevat+filmin+ja+väkivallan/a1305599146826

Suomen muslimit tuomitsevat filmin ja väkivallan

Myös Suomen muslimiyhteisö otti perjantaina kantaa Muhammed-filmiin ja siitä syntyneisiin levottomuuksiin. Yhteisessä kannanotossaan suomalaiset muslimit tuomitsevat sekä profeetta Muhammedia loukkaavan elokuvan että väkivaltaisuudet, joita siitä on seurannut.

"Muslimien pyhät arvot ovat koko ajan hyökkäysten kohteena lännessä", kannanotossa todetaan. Sen mukaan hyökkäysten tarkoituksena on muun muassa vääristää kuvaa muslimeista ja lisätä vihapuhetta sekä islam-kammon leviämistä.

"Profeetta Muhammed on omalla esimerkillään näyttänyt meille, että meidän ei pitäisi provosoitua vastaavanlaisista tilanteista, vaan olla kärsivällisiä ja toimia lain puitteissa", järjestöt toteavat.

"Kun provosoidumme, emme toimi uskontomme hengessä, vaan lisäämme pahuutta ja kaaosta."

Kannanotossaan järjestöt myös pahoittelevat sitä, että filmistä syntyneissä mellakoissa on menetetty ihmishenkiä.

"Ilmaisemme osanottomme kuolleiden perheille. Islam opettaa, ettei vääryyttä korjata vääryydellä."

Suomen muslimit myös korostavat lausunnossaan sananvapauden tärkeyttä. "Tuemme vastuullista sanan- ja mielipiteen vapautta sekä oikeutta rauhallisiin mielenosoituksiin", lausunnossa todetaan.

Kannanotto laadittiin perjantaina Suomen islamilaisen neuvoston Sinen toimistolla Helsingissä. Sen on allekirjoittanut tähän mennessä 15 suomalaista muslimijärjestöä.

Sinen hallituksen puheenjohtajan Anas Hajjarin mukaan filmijupakka on herättänyt keskustelua Suomen muslimiyhteisöissä. Kaikki eivät tosin ole olleet tietoisia koko asiasta.

"Tämä on tullut aika yllättävänä asiana. Ne, jotka seuraavat mediaa ja etenkin ulkomaisia satelliittikanavia, saivat tietenkin tietää näistä tapahtumista, mutta ne, joilla ei ole satelliittikanavia tai aikaa katsoa niitä, eivät ole olleet tietoisia asiasta", Hajjar sanoo.
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

Haukion Kala OY

Quote from: B52 on 14.09.2012, 20:23:04
"Profeetta Muhammed on omalla esimerkillään näyttänyt meille, että meidän ei pitäisi provosoitua vastaavanlaisista tilanteista, vaan olla kärsivällisiä ja toimia lain puitteissa", järjestöt toteavat.

Olisi kyllä hauska tietää, että miten Muhammed on tämän todennut?

Jukka Wallin

Quote from: elven archer on 14.09.2012, 20:21:34
Quote from: kmruuska on 14.09.2012, 19:32:44
Quote from: Snuiva on 14.09.2012, 18:21:42
Diplomaattien tappamisella onnistuu saamaan aikaan jänniä ja kauaskantoisia seurauksia. Mikäli Amerikassa olisi voimakas presidentti, täällä taivastelisivat kukkahatut merijalkaväen tappaessa kaiken maihinnousualueella ja B-52 tehdessä saman mattopommituksilla kaupungeissa. Valitettavasti kaikki on mennyt päin helvettiä sen jälkeen kun ituhippimarxististallarilehmät pääsivät nakertamaan lakia ja järjestystä.

Jutut ne vaan paranee. Vitsade kun olis sitte päheetä jos jenkit niinku tappas vitsi iahn kaikki. Sillei niinku leffoissa! Mutta ei, kun ituhomomarksistit estää...
http://en.wikipedia.org/wiki/1986_United_States_bombing_of_Libya

Oletko nähnyt tämän leffan?

"The 1986 United States bombing of Libya, code-named Operation El Dorado Canyon, comprised the joint United States Air Force, Navy and Marine Corps air-strikes against Libya on April 15, 1986. The attack was carried out in response to the 1986 Berlin discotheque bombing."

Juu nähtiin, myöhemmin paljastui valheeksi. Lueskelin aikoinaan S.O.F lehteä( https://www.sofmag.com/store/magazine-subscription) ja siellä herkuteltiin asian tiimoilta.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

foobar

Quote from: Haukion Kala OY on 14.09.2012, 20:27:39
Quote from: B52 on 14.09.2012, 20:23:04
"Profeetta Muhammed on omalla esimerkillään näyttänyt meille, että meidän ei pitäisi provosoitua vastaavanlaisista tilanteista, vaan olla kärsivällisiä ja toimia lain puitteissa", järjestöt toteavat.

Olisi kyllä hauska tietää, että miten Muhammed on tämän todennut?

Jos lausunto on rehellisesti annettu ja Hesari on sen rehellisesti uutisoinut, pitää ainakin jotain kunnioitusta antaa suomalaisille muslimeille lausunnon suhteen. Suhtaudun asiaan valitettavasti pienoisella skeptisyydellä... :/
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Snuiva

Quote from: Haukion Kala OY on 14.09.2012, 20:27:39
Quote from: B52 on 14.09.2012, 20:23:04
"Profeetta Muhammed on omalla esimerkillään näyttänyt meille, että meidän ei pitäisi provosoitua vastaavanlaisista tilanteista, vaan olla kärsivällisiä ja toimia lain puitteissa", järjestöt toteavat.

Olisi kyllä hauska tietää, että miten Muhammed on tämän todennut?

Toiminut kärsivällisesti iSlamilaisen lain puitteissa. Vallannut provosoijien maat, mestannut provosoijat, myynyt heidän sukulaisensa orjiksi ja nainut parhaimmat lapsukaiset mitä maasta löytyy.

foobar

Quote from: Siili on 14.09.2012, 20:35:42
Quote from: foobar on 14.09.2012, 20:30:39
Quote from: Haukion Kala OY on 14.09.2012, 20:27:39
Quote from: B52 on 14.09.2012, 20:23:04
"Profeetta Muhammed on omalla esimerkillään näyttänyt meille, että meidän ei pitäisi provosoitua vastaavanlaisista tilanteista, vaan olla kärsivällisiä ja toimia lain puitteissa", järjestöt toteavat.

Olisi kyllä hauska tietää, että miten Muhammed on tämän todennut?

Jos lausunto on rehellisesti annettu ja Hesari on sen rehellisesti uutisoinut, pitää ainakin jotain kunnioitusta antaa suomalaisille muslimeille lausunnon suhteen. Suhtaudun asiaan valitettavasti pienoisella skeptisyydellä... :/

http://en.wikipedia.org/wiki/Taqiyya

Skeptisyytenihän jo ilmaisinkin. En voi kuitenkaan varsinaisesti väittää toteen, että valehtelua olisi varmuudella harrastettu.

EDIT: Hesari uutisoi tuttuun tapaansa asiasta parhain päin muslimien kannalta. Kun varsinaista tekstiä tutkii, käy ilmi että kyseessä on pikemminkin ylimielinen hyökkäys suomalaisen yhteiskunnan sanavapausnäkemystä vastaan. Ja se, että sen esittäneistä "muslimeista" puuttuvat mm. Suomen tataarit, jotka ovat varmaan kaikista selväpäisin organisoitunut muslimiryhmä maassamme. Vaan eipä ole todellakaan ensimmäinen kerta kun Sanoma on ollut sananvapauden vihollisten asialla asiaansa peitellen. Voisi luulla, että sananvapaus olisi lehtikustantajalle muutakin kuin suurmuftien liehittelyä, mutta jälleen kerran näin kävi...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

chacha2

Tässä  'Anti-Islam Video Protests Live Blog'in:
QuoteAnti-Islam Video Protests about 2 hours ago
Protesters set fire to the American School in the Tunisian capital on Friday, after hundreds of people incensed by a "made in the USA" film that demeans the Prophet Muhammad invaded the US embassy compound and clashed with riot police.

The school was closed on Friday.

Protesters had earlier set fire to trees in the US embassy compound.

"Obama, Obama, we are all Osama," the protesters chanted to the US president, referencing the slain al-Qaeda leader Osama bin Laden.

QuoteAnti-Islam Video Protests about an hour ago
Protesters belonging to ultraconservative groups in Sinai have stormed a camp for the UN multinational peacekeepers in the town of Sheikh Zuwayed. They brought down the flag and placed a black Islamic banner with the words "There's no God but Allah, Mohammed is the Prophet of Allah."

The peacekeepers responded with firing on the attackers, said Al Jazeera's Rawya Rageh. At least one man is believed to be injured.

Egyptian security was nowhere to be seen, though army vehicles were reportedly headed to the area.

QuoteAnti-Islam Video Protests 29 minutes ago
Libya closed its air space over Benghazi airport temporarily because of heavy anti-aircraft fire by Islamists aiming at US reconnaissance drones flying over the city, days after the US ambassador and three other Americans were killed in an attack.

The closure of the airport prompted speculation that the US was deploying special forces in preparation for an attack against the militants who were involved in the attack.

A Libyan official said the spy planes flew over the embassy compound and the city, taking photos and inspecting locations of radical militant groups who are believed to have planned and staged the attack on the consulate on Tuesday.

Militants used anti-aircraft guns to fire at the drones, forcing the authorities to shut the airport because they feared for the safety of passenger planes.
http://blogs.aljazeera.com/liveblog/topic/anti-islam-film-protests-10701

¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

elven archer

Quote from: HS
"Muslimien pyhät arvot ovat koko ajan hyökkäysten kohteena lännessä", kannanotossa todetaan. Sen mukaan hyökkäysten tarkoituksena on muun muassa vääristää kuvaa muslimeista ja lisätä vihapuhetta sekä islam-kammon leviämistä.
Voi itku ja parku! Kun islamia kohdellaan, kuten kaikkia muitakin asioita tässä maailmassa, niin alkaa säälimätön uhrikortin pelaaminen.

Kuka sitä kuvaa nytkin loi? Oliko se filmi vai reaktiot filmiin?

Mitkä hyökkäykset? Löikö Youtube-video jotain nokkaan? Kuka hyökkäsi, minne ja millä seurauksin?

Quote
"Profeetta Muhammed on omalla esimerkillään näyttänyt meille, että meidän ei pitäisi provosoitua vastaavanlaisista tilanteista, vaan olla kärsivällisiä ja toimia lain puitteissa", järjestöt toteavat.
Mistä tai keneltä on lähtöisin kielto, ettei Muhammedia saa kuvata?

Quote
"Ilmaisemme osanottomme kuolleiden perheille. Islam opettaa, ettei vääryyttä korjata vääryydellä."
Mitä vääryyttä? Sitäkö, että islamia kohdellaan kuten kaikkia muitakin, että aiheesta saa mm. tehdä elokuvia? Että ne elokuvat eivät kaipaa maailman imaamien hyväksyntää?

Quote
Suomen muslimit myös korostavat lausunnossaan sananvapauden tärkeyttä. "Tuemme vastuullista sanan- ja mielipiteen vapautta sekä oikeutta rauhallisiin mielenosoituksiin", lausunnossa todetaan.
Ongelmana on "vain" se, mikä on teidän mielestänne vastuullista ja mikä ei. Sananvapaus ei toimi niin, että mitään, josta joku ei pidä, ei saa sanoa. Ei silloin ole tarvetta sananvapaudelle, jos kaikki ovat samaa mieltä. Sananvapaus tulee kyseeseen juuri silloin, kun pitää sanoa jokin asia, jonka kuulemisesta joku ei ilahdu.

Minusta tämä lausunnosta huokuva kykenemättömyys ymmärtää ja hyväksyä sananvapautta ja yleensäkin eriävien käsitysten esittämistä islamista on sellainen asia, että minä en ole vakuuttunut islamista vieläkään. Päinvastoin, tämä vain vahvistaa käsityksiäni islamista.

OTU

Heijar: " Sen mukaan hyökkäysten tarkoituksena on muun muassa vääristää kuvaa muslimeista ja lisätä vihapuhetta sekä islam-kammon leviämistä. "

Aha. Ilmeisesti sitten näillä mellakoilla ja ihmisten tappamisilla pyritään korjaamaan moinen vääristynyt kuva muslimeista.
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Sunt Lacrimae

Quote from: Jani Rantala on 14.09.2012, 19:04:07
Quote from: me on 14.09.2012, 18:59:27
Afganistan rauhottuu vain ydinaseilla piste ja länsihän ei niitä käytä.

afganistanin rauhoittaminen ei olisi sen vaikeampi operaatio, kuin tsetseenian rauhoittaminen.

Ja sitten ne itänaapurin Tsetsenia- taktiikat. Ennen toista Groznyin taistelua ilmoittivat kylmästi, että kannattaa kaikkien siviilien poistua seuraavan vuorokauden aikana kaupungista koska sen jälkeen lanataankin koko kaupunki tuusan nuuskaksi. Tulenkäyttö myös sen mukaista. Ensimmäisessä Groznyin taistelussahan venäläiset saivat oikein urakalla kuokkaan kun ei kaupunkisota luonnistunut. Vastaavaa henkeä ja mm. thermobaristen aseiden ja valkofosforin käyttöä siviilialueilla on ollut myöhemmin ilmassa.

Länsiarmeijoilta ei sama onnistu koska riittävän monta kuvaa palaneista raadoista kääntää nopeasti yleisen mielipiteen sotimista vastaan.
Play stupid games, win stupid prizes.

Ajattelija2008

Quote from: OTU on 14.09.2012, 20:55:51
Heijar: " Sen mukaan hyökkäysten tarkoituksena on muun muassa vääristää kuvaa muslimeista ja lisätä vihapuhetta sekä islam-kammon leviämistä. "

Aha. Ilmeisesti sitten näillä mellakoilla ja ihmisten tappamisilla pyritään korjaamaan moinen vääristynyt kuva muslimeista.

Heh, tuo oli päivän paras lohkaisu :).

Nuivanlinna

Quote from: kmruuska on 14.09.2012, 21:07:50
Tietysti. Taqiyya, mitäpä muutakaan. Oikeasti he haluaisivat kaikki tappaa meidät kaikki.

Ei nyt sentään, tunnen muutaman ihan mukavan muslimin!
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.