News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Alibi: Jammu-setä kuoli

Started by törö, 12.03.2012, 20:30:09

Previous topic - Next topic

törö

Quote12.3.2012, 19:47
Mika Lahtonen

Alibin saamien tietojen mukaan Jammu-setänä tunnettu Antti Veikko Ilmari Siltavuori on kuollut. Siltavuori menehtyi pari päivää sitten 85 vuoden ikäisenä Niuvanniemen sairaalassa, jossa häntä hoidettiin vuosikausia. Siltavuori tuli julkisuuteen muun muassa vuonna 1989 tapahtuneista kahden helsinkiläisen 8-vuotiaan tytön murhaamisesta ja polttamisesta. Hänet oli jo aiemmin tuomittu lukuisista alaikäisten tyttöjen raiskauksista.

Siltavuori vapautui 31. tammikuuta 2000 Helsingin "Sörkan" vankilasta, mutta hänet määrättiin pakkohoitoon Kuopiossa sijaitsevaan Niuvanniemen sairaalaan.

Siltavuori oli niin vankilassa kuin vankimielisairaalassakin muiden henkilöiden vihan kohteena. Hän joutui itsekin väkivallan kohteeksi.

Viime vuodet Siltavuori vietti Niuvanniemessä rauhallista elämää ja joutui liikkumisessaan turvautumaan pyörätuoliin. Siltavuori oli myös vakavasti dementoitunut.

http://alibi.fi/uutiset/juuri-nyt-jammu-seta-kuoli

Sour-One

Kun Jammu oli viimeisimmän tuomionsa kärsinyt ja vapautui vuonna 2000, voi kerrankin sanoa, että oikeuslaitos toimi niinkuin piti eli kuskattiin suoraan linnasta Niuvanniemeen loppuiäkseen.

Emo

Jaa. No, ihminen se tietenkin oli Siltavuorikin. Kauhea elämä, hirveitä tekoja.

Tabula Rasa

Olinkin juuri tulossa kehumaan oikeus ja hoitolaitosta, mutta sour-one kerkesi ensin.

Eipä tule kyllä ikävä, saisi vaan pahimmat väkivaltarikolliset tuonne seuraksi niin voisi tämäkin maa rauhoittua...
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

jmm

#4
Jammu raiskasi viisivuotiaan pikkutytön jo 60-luvulla ja yritti vankilassa murhata vankilanjohtajan. Rangaistukseksi hän sai elinkautisen tuomion. Lusittuaan elinkautisen vankeustuomion hän kidnappasi ja murhasi kaksi pikkutyttöä.

Tämä ihmissaasta ja ihmisen irvikuva Jammu Siltavuori on malliesimerkki Suomen sairaasta oikeusjärjestelmästä.
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

Jaska Pankkaaja

Hiano miäs joka suorastaa panee kannattamaan kuolemantuomiota jammuisimmista rikoksista.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

AjatusRikollinen

Al Stubbido: "Tehdään tästä rasistinen maa". https://www.youtube.com/watch?v=hIYTHG9qxmc

P

Quote from: Jaska Pankkaaja on 12.03.2012, 20:53:44
Hiano miäs joka suorastaa panee kannattamaan kuolemantuomiota jammuisimmista rikoksista.

Tai oikeaa elinkautista. Turvallisempi vaihtoehto kaikille, jos syytön tuomitaan.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Reich

Miksi erään toisen lapsenhyväksikäyttäjä-murhamiehen palvonta on rikastuttavaa ja hyväksyttävää, mutta Jammu-sedän ihailu tuomittavaa ja sairasta?
"Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa,
vaan jotain kaunista, jota ei koskaan myydä saa."

Lemmy

Jammu-sedältä meinattiin tuomita munat valtiolle jo 50-luvulla lapsiin sekaantumisesta. Nyt olisi hyvä kaivaa esille kaikkien asianajajien ja tuomarien nimet, ja kysyä, että tuliko hyvä mieli? Kunniaa ei voi loukata sellaisilta, joilla kunniaa ei ole.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

KalleK

Lemmy osuu tässä nyt asian ytimeen.

Olen kerran pakottanut itseni katsomaan Jammu-sedän haastattelun juutuubista ja kävi kyllä varsin selväksi, ettei se kaveri elänyt tässä maailmassa. Kuka helvetti hänet päästi vapaaksi?

Tällainen saa minut aina raivon partaalle, kun asioista tosiasiallisessa vastuussa olevat typerykset luistelevat aina vastuustaan. Miksei koskaan kukaan tule esiin ja pyydä anteeksi työssään tekemiään virheitä?

Tässä maassa olisi nyt kaksi nuorta naista enemmän, mikäli nämä idiootit olisivat hoitaneet työnsä aikanaan ja pitäneet Jammun lukkojen takana koko lopun ikäänsä, kun hänet nyt kerrankin oli sinne saatu.

Nukkukaa vaan yönne rauhassa, nilviäiset! Helvetissä tavataan.
"Meillä on isot pippelit ja teillä pienet, öhö öhö"

normi

#12
Kyllä niiden kahden pikkutytön omaiset voivat syyttää yhtä lailla vapaaksipäästäjiä kuin jammuakin. Yhtä syyllisiä, mutta vain jammu tuomittiin. Emo... mielestäni jammu ei ollut ihminen siinä mielessä kuin normaalit. Tehdessään tekonsa hän samalla luopui osasta ihmisyyttään. Näin se vaan on, suviskukkiksymmärtäjät ja rosmojen empatiseeraajat (joista on lähinnä vahinkoa ihmiskunnalle).
Impossible situations can become possible miracles

Pöllämystynyt

#13
Quote from: KalleK on 12.03.2012, 22:01:23
Lemmy osuu tässä nyt asian ytimeen.

Olen kerran pakottanut itseni katsomaan Jammu-sedän haastattelun juutuubista ja kävi kyllä varsin selväksi, ettei se kaveri elänyt tässä maailmassa. Kuka helvetti hänet päästi vapaaksi?

Tällainen saa minut aina raivon partaalle, kun asioista tosiasiallisessa vastuussa olevat typerykset luistelevat aina vastuustaan. Miksei koskaan kukaan tule esiin ja pyydä anteeksi työssään tekemiään virheitä?

Tässä maassa olisi nyt kaksi nuorta naista enemmän, mikäli nämä idiootit olisivat hoitaneet työnsä aikanaan ja pitäneet Jammun lukkojen takana koko lopun ikäänsä, kun hänet nyt kerrankin oli sinne saatu.

Samaa mieltä. En hyväksy sitä, että mielisairaan väkivalta- ja seksuaalirikollisen irti ja lasten kimppuun päästäneiden mahdollista vakavaa huolimattomuutta tai jopa osallisuutta ei ole edes tutkittu.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

kertsu59

Muistanpa eräässä keskusteluohjelmassa tv:puolella eräs ammattiymmärtäja kitisi Siltavuoren oikeuksista,häntähän pidettiin eristyksissä muista vangeista.Valitukseen vastasi K J Lång aika tylysti,Siltavuoren elinaika mitataan tunneissa jos hänet laitetaan muiden vankien kanssa samoihin tiloihin.Asiasta keskustelu loppui siihen.
Onko se monikulttuuri maailman paras asia.....Monietnisyys sensijaan voisi olla sitä.

elukka

Miksi Jammua ei hyväksytty ja miksi eräs profeetta kuuluisi hyväksyä?

Olisiko Jammu ollut palvonnan kohde, jos hän olisi tapattanut lapsen katsellessa lapsen vanhemmat ja sitten liittänyt lapset haaremiinsa, ryöstänyt  aavikolla, salamurhannut arvostelijat ja toisinajattelijat?

Jammu toki teki samoja asioita hieman eri päin, ja häneltä vissiin puuttui tyylitaju.... Homma pitää hoitaa tyylillä.

:o
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Taikakaulin

Jammu oli psyykkisesti sairas ihminen. Älkää häntä syyttäkö vaan järjestelmää, joka antoi hänen liikkua vapaana.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Mursu

Quote from: Taikakaulin on 12.03.2012, 23:02:58
Jammu oli psyykkisesti sairas ihminen. Älkää häntä syyttäkö vaan järjestelmää, joka antoi hänen liikkua vapaana.

Jammu oli sairas loppuvuosinaan, mutta hänellä oli vuosikymmenien rikosrekisteri aivan täysipäisenä tehdyistä lastenraiskauksista.

Rekka-Pena

Quote from: Mursu on 12.03.2012, 23:12:00

Onkin jo aivan toinen asia, että onko yksikään pedofiili "täyspäinen".

Jukka Wallin

Quote from: Rekka-Pena on 13.03.2012, 07:44:51

Pedofilia on sairaus eli sitä pitäisi hoitaa sairaaloissa, ei vankiloissa.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

jupeli

Quote from: d100a on 13.03.2012, 08:20:28

Jammuhan murhasi kaksi 8 vuotiasta tyttölasta raa'asti. Mielisairaalassahan hän vankilatuomionsa jälkeen sai oivallista pedofiiliahoitoa elämänsä loppuun saakka.

Olkaa muuten varovaisia pedofiilipuheissanne, ettette saa Illmannia niskoillenne uskonrauhan rikkomisesta.

AuggieWren

Quote from: Axel Cardan on 12.03.2012, 23:15:11
Quote from: Taikakaulin on 12.03.2012, 23:02:58
Jammu oli psyykkisesti sairas ihminen. Älkää häntä syyttäkö vaan järjestelmää, joka antoi hänen liikkua vapaana.

Niinpä. Isäpappa ja koulu"kaverit" ovat tehneet pohjatyöt perusteellisesti.  Voi vain miettiä, millaisessa mielentilassa ihmisen pitää olla, että hän käy tämän keskustelun:

» Mitä tämä on, paikalla ollut ylikonstaapeli kysyi Siltavuorelta.
- Lihaa, Siltavuori vastasi.
- Ovatko tytöt tässä?
- Kyllä, Siltavuori vastasi, ja hänet pidätettiin.»
(suora siteeraus poliisin kuulustelupöytäkirjasta)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori

Toinen lainaus wikistä, tätä en Jammusta tiennytkään:
QuotePoliisit saivat tutkimuksissaan selville, että Jammu oli vuokrannut Mieslahden kylästä, Paltamon kunnasta, Kainuusta maatilan ja rakentanut sinne kalteri-ikkunoita, sellejä ja pieniä käymälöitä. Päivi-Maria Hopiavuori ja Tanja Johanna Pirinen tosin eivät tutkimusten perusteella joutuneet tähän vankilaan, eikä poliisilla ollut täyttä selvyyttä siitä, oliko vankila rakennettu lapsiuhreja varten.

Sillä ihmissaastalla oli siis sellaisia suunnitelmia, joita olen tähän mennessä pitänyt lähinnä jenkkiläisten roskaelokuvien ja -trillerien hommana. Tämä Suomen Josef Fritzl kärsi teoistaan aivan liian vähän.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

normi

Quote from: d100a on 13.03.2012, 08:20:28
Quote from: Rekka-Pena on 13.03.2012, 07:44:51
Quote from: Mursu on 12.03.2012, 23:12:00
Quote from: Taikakaulin on 12.03.2012, 23:02:58
Jammu oli psyykkisesti sairas ihminen. Älkää häntä syyttäkö vaan järjestelmää, joka antoi hänen liikkua vapaana.

Jammu oli sairas loppuvuosinaan, mutta hänellä oli vuosikymmenien rikosrekisteri aivan täysipäisenä tehdyistä lastenraiskauksista.

Onkin jo aivan toinen asia, että onko yksikään pedofiili "täyspäinen".

Pedofilia on sairaus eli sitä pitäisi hoitaa sairaaloissa, ei vankiloissa.

Sairaankin pitää saada rangaistus teoistaan. Höpöhöpö-yhteiskunnassa pyritään hoitamaan rikollisia eikä rankaisemaan. Viesti on väärä, tee rikos niin saat hoitoa. Ja niinhän niitä rikoksia sitten tehdäänkin.

Rikoksesta kuuluu aina saada sanktio, rangaistus. Täydellistä syyntakeettomuutta ei pitäisi olla olemassakaan. Vankilassa raskaista rikoksista kuuluu kärsiä eikä "kuntoutua". Murhaaja ei ole koskaan enää samanlainen kuin muut eli täydellinen kuntoutuminen on täysin mahdotonta.

Ennen oltiin vedellä ja leivällä ja saatiin kuritushuonetta, nykyään on telkut ja netit ja täysi ylöspito harrastusmahdollisuuksineen ja opiskelumahdollisuuksineen.

Länsimaat alkavat olla historiaa. Ymmärtäjätätejä liikaa päättämässä. Seuraamme länsimaisen sivistyksen viime hetkiä — aitopaikalta. Meilläkin 200 kansannedustajaa, joista vain harva tajuaa oikeasti missä mennään ja ymmärtävät kokonaisuuksia.
Impossible situations can become possible miracles

Sunt Lacrimae

Quote from: AjatusRikollinen on 12.03.2012, 21:09:33
Rot In Piss.

Rest in Pieces.

Enpä jää kaipaamaan kauheasti. Jammu oli yksi niistä tapauksista joiden vuoksi ei varsinaisesti haittaisi vaikka törkeisiin väkivaltarikoksiin syyllistynyttä tapavenkulaa olisi oikeusjärjestelmässä mahdollista rankaista "kuopan reunalle ja niskalaukaus"-henkisesti.
Play stupid games, win stupid prizes.

Jukka Wallin

Quote from: normi on 13.03.2012, 08:43:11
Quote from: d100a on 13.03.2012, 08:20:28
Quote from: Rekka-Pena on 13.03.2012, 07:44:51
Quote from: Mursu on 12.03.2012, 23:12:00
Quote from: Taikakaulin on 12.03.2012, 23:02:58
Jammu oli psyykkisesti sairas ihminen. Älkää häntä syyttäkö vaan järjestelmää, joka antoi hänen liikkua vapaana.

Jammu oli sairas loppuvuosinaan, mutta hänellä oli vuosikymmenien rikosrekisteri aivan täysipäisenä tehdyistä lastenraiskauksista.

Onkin jo aivan toinen asia, että onko yksikään pedofiili "täyspäinen".

Pedofilia on sairaus eli sitä pitäisi hoitaa sairaaloissa, ei vankiloissa.

Sairaankin pitää saada rangaistus teoistaan. Höpöhöpö-yhteiskunnassa pyritään hoitamaan rikollisia eikä rankaisemaan. Viesti on väärä, tee rikos niin saat hoitoa. Ja niinhän niitä rikoksia sitten tehdäänkin.

Rikoksesta kuuluu aina saada sanktio, rangaistus. Täydellistä syyntakeettomuutta ei pitäisi olla olemassakaan. Vankilassa raskaista rikoksista kuuluu kärsiä eikä "kuntoutua". Murhaaja ei ole koskaan enää samanlainen kuin muut eli täydellinen kuntoutuminen on täysin mahdotonta.

Ennen oltiin vedellä ja leivällä ja saatiin kuritushuonetta, nykyään on telkut ja netit ja täysi ylöspito harrastusmahdollisuuksineen ja opiskelumahdollisuuksineen.

Länsimaat alkavat olla historiaa. Ymmärtäjätätejä liikaa päättämässä. Seuraamme länsimaisen sivistyksen viime hetkiä — aitopaikalta. Meilläkin 200 kansannedustajaa, joista vain harva tajuaa oikeasti missä mennään ja ymmärtävät kokonaisuuksia.

Nyt kun pedofia on rikos niin heidän jahtaaminen ja kiinnisaamminen on vaikeaa ja lopputulos uhrien kannalta huono. Jos sitä hoidettaisiin oikeasti sairautena, niin pedofiili saisi oiketata hoitoa varhaisessa vaiheessa, siten ennalta ehkäistään  heidän tekoja..
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

AuggieWren

Quote from: d100a on 13.03.2012, 08:54:15Nyt kun pedofia on rikos niin heidän jahtaaminen ja kiinnisaamminen on vaikeaa ja lopputulos uhrien kannalta huono. Jos sitä hoidettaisiin oikeasti sairautena, niin pedofiili saisi oiketata hoitoa varhaisessa vaiheessa, siten ennalta ehkäistään heidän tekoja ...

Siltä osin, kun kyse on väkivaltaisista teoista, en pitäisi pedofiliaa minkäänlaisena tekosyynä. Kaiken maailman jammut raiskaisivat ja tappaisivat hoidettuinakin.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

RP

Quote from: d100a on 13.03.2012, 08:54:15
Nyt kun pedofia on rikos

Pedofilia ei ole rikos. Pedofileilla on toki taipumus tehdä törkeitä rikosia, joita tervellä ihmisellä eivät tulisi edes mieleen.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

normi

Quote from: Ulkopuolinen on 13.03.2012, 09:32:31
Quote from: normi on 12.03.2012, 22:11:26
Kyllä niiden kahden pikkutytön omaiset voivat syyttää yhtä lailla vapaaksipäästäjiä kuin jammuakin. Yhtä syyllisiä, mutta vain jammu tuomittiin.

Pitää osittain - mutta vain osittain - paikkansa.

Vapaaksipäästäjät toimivat lain mukaan. Laki säädetään Arkadianmäellä. Arkadianmäen penkkejä kuluttavat vaalein valitut broilerit.

Kyllä tässä pitää myös kansanedustajien ja äänestäjien katsoa peiliin.

Mun mielestä pitää täysin paikkansa, koska tarkoitan myös lainsäätäjiä, enkä vain toteuttajia. Muistutan, että elinkautinen on einkautinen, joku sieltä aina kuitenkin päättää ne murhamiehet vapaaksi päästä. Laki on mahdollistanut murhaajan pitämisen tyrmässä forever. Että vapaaksipäästäjien nimiä pitäisi julkistaa, se olisi avoimuutta.
Impossible situations can become possible miracles

normi

Quote from: Ulkopuolinen on 13.03.2012, 09:37:41
Quote from: d100a on 13.03.2012, 08:20:28

Pedofilia on sairaus eli sitä pitäisi hoitaa sairaaloissa, ei vankiloissa.

Mutta pedofiliset teot ovat rikoksia ja sen vuoksi moisiin tekoihin syyllistyneitä pitäisi pitää vankilamielisairaaloihin suljettuina ja jos tekoihin liittyy väkivaltaa tai vakavaa väkivallan uhkaa niin avain pitäisi heittää menemään ja potilasvanki pitää loppuikänsä kemiallisesti kastroituna ja vihannekseksi hidastettuna.

Ei vihannekseksi, koska silloin ei kärsi omantunnontuskia kuten kuuluisi. Jammun tapauksessa ikävää oli että dementoitui uutisen mukaan pahasti loppuvuosiksi eli eli tavallaan onnellisen tietämättömänä mistään loppuvuodet.
Impossible situations can become possible miracles

törö

Quote from: normi on 13.03.2012, 10:22:52
Ei vihannekseksi, koska silloin ei kärsi omantunnontuskia kuten kuuluisi. Jammun tapauksessa ikävää oli että dementoitui uutisen mukaan pahasti loppuvuosiksi eli eli tavallaan onnellisen tietämättömänä mistään loppuvuodet.

Turha luulla että nämä tyypit potisivat tunnon tuskia. Korkeintaan heitä vituttaa olla vankilassa.

Siksi toisekseen dementoituminen ei ole herkkua, koska tietää olevansa muuttumassa vähitellen vihannekseksi.