News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Stefan Wallin ja Dragsvik-juttu

Started by Timo Karhunen, 10.02.2012, 11:39:04

Previous topic - Next topic

falco

Katainen eduskunnassa:
QuotePääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti helmikuussa eduskunnalle, että hallitus ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan eikä minkään muunkaan politiikan perusteella. Eduskunnan pöytäkirjojen mukaan Katainen sanoi välikysymyskeskustelussa, että se on ainoastaan luottanut puolustusasiantuntijoiden ratkaisuihin. Hän korosti, että tämä on "absoluuttinen fakta".

Wallin eduskunnassa:
QuoteArvoisa puhemies! Ei voi millään tavalla väheksyä niitä tuntemuksia, ajatuksia, reaktioita, mitä tämänkaltaiset päätökset herättävät alueellisesti ja paikallisesti. Melkein jokaisessa maakunnassa, kaupungissa, jossa on tai on ollut varuskunta, on erittäin vahva maanpuolustushenki, vahvat kytkökset nimenomaan siihen varuskuntaan. Se on aivan luonnollista, ja se on myöskin osa Suomen historiaa. Samalla täytyy muistaa, että viimeisten 10 vuoden aikana, runsaan 10 vuoden aikana, on lakkautettu Suomesta aika paljon jo varuskuntia, varikkoja, linnakkeita ym., joilla myöskin on ollut hyvinkin tärkeä asema, mutta ne ovat osa tätä rakennemuutosta.

On selvää, että kiltatoiminta, muun kaltainen toiminta, joka on ollut käynnissä näitten varuskuntien ja yksiköitten ympärillä, tulee jatkumaan ja sen pitää jatkua. Se on myöskin osa tätä maanpuolustushengen ylläpitämistä. Sen sijaan en pidä lainkaan sopivana sitä, että näitä kielipoliittisia asioita kytketään tähän päätökseen.

Halonen YLE:ssä:
QuoteMaksaisimme väärille ihmisille palkkaa, jos emme uskoisi sotilaiden sanomaa siitä, mitä tarvitaan asettamiemme poliittisten ja turvallisuuspoliittisten suuntaviivojen toteuttamiseksi. He ovat ammattilaisia sen suhteen, millä tavalla yhtä lailla maa-, meri- kuin ilmavoimat toimivat ja mikä on se rakenne.

Wallin HS:ssä:
QuoteWallin kiistää, että olisi valehdellut eduskunnalle. Hänen mukaansa asioita on ollut vaikea avata julkisuudessa, koska puolustusvoimauudistuksen valmistelu on ollut koko ajan salaista.

Hänestä on sinisilmäistä ajatella, että puolustusvoimauudistus olisi ollut kliinisesti vapaa poliittisista näkökulmista.

Wallin kiteytti nyt hyvin. On sinisilmäistä ajatella, että ministerit puhuisivat totta eduskunnassa ja kansalle.



falco

Quote from: Oinomaos on 19.03.2012, 13:31:39
Quote from: falco on 19.03.2012, 13:21:19

Wallin HS:ssä:
QuoteWallin kiistää, että olisi valehdellut eduskunnalle. Hänen mukaansa asioita on ollut vaikea avata julkisuudessa, koska puolustusvoimauudistuksen valmistelu on ollut koko ajan salaista.

Hänestä on sinisilmäistä ajatella, että puolustusvoimauudistus olisi ollut kliinisesti vapaa poliittisista näkökulmista.

Wallin kiteytti nyt hyvin. On sinisilmäistä ajatella, että ministerit puhuisivat totta eduskunnassa ja kansalle.

Uskotko itsekään tuohon?

Väität siis, että aivan sama, minkälaista paskaa ministeri suoltaa?

Käsittämätöntä soopaa, ja ainakin minun oikeustajuni vastaista.

Yritin olla sarkastinen ja paljastaa Wallinin päänsisäisen ajatuksenjuoksun, jonka mukaan on sinisilmäistä uskoa mitä ministerit sanovat.

ukkometso

Tässä on huomaamatta tullut uusi rintamalinja, eli PS, Keskusta ja demarit  alkavat olla tässä samaa mieltä että heitä on huijattu.
Ja pikaisella laskutoimituksella  tällä kolmikolla on eduskunnassa enemmistö. Ehkä aikaista puhua hallituskriisistä, mutta  politiikassa kaikki on mahdollista, eli kokoomus ja rkp voi löytää itsensä opposiosta jo ennen vappua.  En  väitä, mutta sellaista ilmaa kyllä on.

Ja asia voi verrata Jääteenmäen eroon. Oikeuskaan ei todennut hänen tehneen rikosta, mutta  puhui eduskunnassa "niin totta kuin osaa" ja sai mennä kun meni kumppaneiden luottamus. Wallinin  rike on samaa sarjaa, eduskunnan edessä räikeä valehtelu ja sen jälkeen on pitänyt tunnustaa asia.

Katainen tarttuu aika kiivaasti Wallinin uppoavaan laivaan, siinä menossa voi mennä samalla kokoomuskin. Ja vielä kyn Jykä on todistevasti itsekin puhut palturia välikysymyskeskustelussa. 8)

Pakko sanoa, että näköjään oppositiostakin voi vaikuttaa.  Ilman Oinosen kantelua tämä suhmurointi ei olisi tullut koskaan julki, ainakaan ajoissa, kun Puheloinen meni "paljastamaan" pakon edessä  ettei päätökset ei lähtenytkään heidän ehdotuksestaan. :D
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

Paasikivi

Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 13:22:33
Tämän aamuisten mittausten mukaan Persuilla on eduskunnassa edelleen 39 paikkaa.


Jees, eli aika kaukana persut ovat siitä 101 paikan rajasta joka mahdollistaisi kompromissittoman hallituspolitiikan. Käytännössä toimintakykyisellä hallituksella pitää tosin olla 120-130 edustajan tuki.

Vaihtoehtoja persuilla on siis kaksi:

1. Yhteistyö muiden puolueiden kanssa ja kompromissien tekeminen
2. Ikuinen oppositioasema ja katseleminen sivusta, kun muut tekevät päätöksiä

Minulle sopii kumpi vaan valinta. Hallitustyötä voidaan tehdä persujen kanssa yhdessä, heidän ja meidän näkemyksiä yhteen sovittaen. Tai sitten ilman persuja.

rekttk

#424
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Pääkirjoitukset/2012/03/19/Wallinin+vaihtaminen+ainoa+vaihtoehto/2012113124259/66

19.3.2012

Etelä-Saimaa

Pääkirjoitus

Wallinin vaihtaminen ainoa vaihtoehto

Taistelu puolustusvoimien säästöistä jatkuu. Nyt kiistan keskiössä on puolustusministeri Stefan Wallin (r.), jota ammutaan niin hallituksen kuin oppositionkin joukoista. Syy tulitukseen on Wallinin toiminta puolustusvoimien säästöjen kohdentamisessa. Eduskunnalle vakuutettiin, että säästökohteet on etsitty puolustuspoliittisin perustein.

Wallin kertoi kuitenkin perjantaina, että Dragsvikin varuskunnan säilyttämisen taustalla on myös kielipolitiikkaa ja että hän osallistui säästöohjelman valmisteluun.

Wallin on ajanut itsensä umpikujaan. Sieltä pääsee ulos vain eroamalla puolustusministerin tehtävästä. Wallin ei pysty palauttamaan uskottavuuttaan uusilla selityksillä. Tuntuu siltä, että tilanne vain pahenee, kun puolustusministeri avaa suunsa.

Oppositiolle Wallin on hyvä syy kyseenalaistaa hallituksen luotettavuus. Myös hallitusyhteistyön kannalta Wallin muutti itsensä aikapommiksi. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ilmoitti tukevansa Wallinia. Tekikö Katainen tuki-ilmoituksen virkansa puolesta? Sen sijaan SDP:n piirissä Wallinin toiminta tuomitaan jyrkästi. Puoluesihteeri Mikael Jungner vaatii Dragsvik-päätöstä uuteen käsittelyyn, koska Wallin johti eduskunnan harhaan.

Jyrki Kataisen kannattaa punnita tarkasti, miten raskaan punnuksen hän omaan kaulaansa Wallinista ottaa. Hallituksella on edessään ikäviä talouspäätöksiä, joiden läpivienti kuuden puolueen hallituksessa on jo lähtökohtaisesti ongelmallista.

Mahdottomaksi talouden tasapainottaminen tulee, jos hallituksen yhtenäisyys murenee kiistelyyn ruotsinkielisen varuskunnan kohtalosta.

Siili

Quote from: Paasikivi on 19.03.2012, 13:50:59
Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 13:22:33
Tämän aamuisten mittausten mukaan Persuilla on eduskunnassa edelleen 39 paikkaa.
Jees, eli aika kaukana persut ovat siitä 101 paikan rajasta joka mahdollistaisi kompromissittoman hallituspolitiikan. Käytännössä toimintakykyisellä hallituksella pitää tosin olla 120-130 edustajan tuki.

Vaihtoehtoja persuilla on siis kaksi:

1. Yhteistyö muiden puolueiden kanssa ja kompromissien tekeminen
2. Ikuinen oppositioasema ja katseleminen sivusta, kun muut tekevät päätöksiä

Minulle sopii kumpi vaan valinta. Hallitustyötä voidaan tehdä persujen kanssa yhdessä, heidän ja meidän näkemyksiä yhteen sovittaen. Tai sitten ilman persuja.

Kyllähän hallituksen saa kasaan esimerkiksi ilman Kokoomustakin, joka on ilmeisesti (Vihreiden ohella) kaikkein federalistisin suomalainen puolue.  Eurooppapolitiikan suhteen kompromissi saattaisi löytyä paljon paremmin linjalla Keskusta-SDP-Pesut, vai mitä?

Ei politiikassakaan kannata kuvitella olevansa korvaamaton.

Everyman


Nuivanlinna

Quote from: hkanime on 17.03.2012, 20:09:21
Quote from: Nuivanlinna on 17.03.2012, 20:03:47
- Mitä kohtia tästä vaaliohjelmasta toivoit toteutuvan jotta äänestit     Persua?
    http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536

Ihan ensisjaisesti maahanmuuttopolitiikkaa mutta myös joitain muita juttuja kuten pakkoruotsin poistoa tai ainakin järkiperäistämistä.

Quote- Ketkä kaksi?

Halla-aho ja Immonen.

Quote- Pääsikö ehdokkaasi läpi?

Ei, asun vaalipiirissä missä ei ollut kovin suurta PS kannatusta ja/tai tunnettuja ehdokkaita.

Eli et siis äänestänyt PS:ää!
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

ilmari3.

Sasi ilmoitti Wallinilla olevan hänen täysi tukensa. Myös puoluetoveri pääministeri Jyrki Katainen on ilmoittanut tukevansa Wallinia. (käännös)Svenska YLE: Sasi: Kritiken mot Wallin politiskt spel 19.3.2012

Wallin saa tukea rikolliselta, kuoleman tuottamuksesta tuomitulta. Kyllä koira koiran tuntee,

törö

Wallin ei osaa toimia tällaisessa tilanteessa, koska RKP on aina hallituksessa. Se luo pettävää turvallisuudentunnetta, jonka takia voi unohtua ettei erityiskohtelu koske yksilöitä, ei edes RKP:n puheenjohtajaa, vaan se on hankittu puoluetta varten.

Wallin voi joutua eroamaan myös RKP:n puheenjohtajan virasta jollei hän pian tajua olevansa. tavallinen kuolevainen ja ala käyttäytyä sen mukaisesti. Vähän tekonöyryyttä ja epämääräisiä puheita vastuunkantamisesta tekisi nyt terää.

kale vale

Quote from: ilmari3. on 19.03.2012, 14:03:03
Sasi ilmoitti Wallinilla olevan hänen täysi tukensa. Myös puoluetoveri pääministeri Jyrki Katainen on ilmoittanut tukevansa Wallinia. (käännös)Svenska YLE: Sasi: Kritiken mot Wallin politiskt spel 19.3.2012

Wallin saa tukea rikolliselta, kuoleman tuottamuksesta tuomitulta. Kyllä koira koiran tuntee,

Sasin tuki on yhta tarpeellinen kuin kettinkivartinen lapio työmiehelle.
suomalaistaustainen

Paasikivi

Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 13:54:10
RKP:n ympärille rakennettu SDP+PS+Kepu tekee jo reilusti yli 100 paikkaa eikä Kataiselta enää paljoa mitään kyselläkään.


Keskusteluhan lähti siitä, kun joku persu ilmoitti ettei hän aio äänestää puoluetta jos he tekevät kompromisseja muiden kanssa. Ei varmasti ole läheskään ainoa niin ajatteleva puolueessaan, vaikka realistejakin toki löytyy.

Kepu/SDP/PS-hallituksessa PS joutuisi tekemään melkoisesti kompromisseja. Hallitusohjelmasta olisi matemaattisesti ajatellen 1/3 persua, ja 2/3 muuta (esim. aimo annos päivilipposlaisuutta ja kimmokiljuslaisuutta).

Veikkaanpa tosin, että persujen kokemattomuus hallituspolitiikassa näkyisi siinä että heidän todellinen osuutensa olisi matemaattista osuutta alhaisempi, ja demareiden sekä kepun vanhat ketut veisivät miehittämänsä virkakoneiston avulla päätöksiä haluamaansa suuntaan.

Eli toki hallituksen muodostaminen onnistuu ilman kokoomusta, en suinkaan sitä kiistä. Mutta se ei onnistu ilman rajuja kompromisseja jossa persut saavat läpi ehkä 20 % tavoitteistaan. Semmoista se on, hallituspolitiikka monipuoluejärjestelmässä. Näin vakiintuneen puolueen kannattajan mielestä 20 % olisi parempi, kuin 2 % jonka saavutatte oppositiossa. Jään seuraamaan koska (jos koskaan) asia tajutaan persujen kentällä.

Siili

Quote from: hkanime on 19.03.2012, 13:53:34
Kyllä eduskuntakeskustelu on teatteria. Ilman lehteriä, kameroita ja nauhoituksia siellä juotaisiin kahvia päivät pitkät.
Mikään eduskuntakeskustelu koskaanhan ei ole muuttanut vastapuolen kantaa. Väittely on siis käytännössä täysin turhaa ellei olisi "yleisöä" paikalla. Eduskuntakeskustelu on eräänlaista jatkuvaa vaalidebattia missä lähinnä omaa kannattajakuntaa sympataan ja kerätään pisteitä.

Niin.  Tietääkseni meinkin on samanlainen kaikissa demokratioiden parlamenteissa. Onko sinulla jotain parempaa mekanismia sille, miten kansalaiset saisivat tietoa äänestyspäätöksiensä tueksi? 

Quote
Itse asiassa perussuomalaiset ovat tuoneet ihan uuden poliittisen tyylin Suomeen. Ennen viime vaaleja oli erittäin harvinaista, että lähdettiin nimittelemään vastapuolta tai ylipäätään ketään. Keskustelu on pyörinyt lähinnä asioiden ympärillä. Tähän on ollut ihan perusteltu syy: vanhat puolueet tunnistavat tarpeen välttää henkilökiistoja koska Suomessa ei ole enemmistöpuolueita. Ei haluta polttaa mahdollisuutensa nimittelyllä vaikka se olisi kovastikin kansaa huvittava juttu.

EU määrää pitkälti, mitä Kreikassa tehdään.  Soini itsekin selvitti niille, jotka eivät asiaa heti ymmärtäneet, että  näitä määräyksiä toimeenpanevan virkamiehen vertaaminen Bobrikoviin on kannanotto Kreikan suvereniteetin  rajoittamiseen.  Kuvitteletko ihan aikuisen oikeasti, että moinen keskustalähtöisen virkamiehen kritiikki poltti pesujen sillat kepuun lopullisesti?  Minusta asia on jo nyt menneen talven lumia.

Esimerkiksi Paavo Lipponen on aina käyttänyt melkoisen värikästä, jopa hyökkäävää kieltä.  Se ei estänyt häntä olemasta kahden kauden pääministeri.     

normi

Quote from: Paasikivi on 19.03.2012, 14:13:48
Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 13:54:10Eli toki hallituksen muodostaminen onnistuu ilman kokoomusta, en suinkaan sitä kiistä. Mutta se ei onnistu ilman rajuja kompromisseja jossa persut saavat läpi ehkä 20 % tavoitteistaan. Semmoista se on, hallituspolitiikka monipuoluejärjestelmässä. Näin vakiintuneen puolueen kannattajan mielestä 20 % olisi parempi, kuin 2 % jonka saavutatte oppositiossa. Jään seuraamaan koska (jos koskaan) asia tajutaan persujen kentällä.

Jääpä vaan seuraamaan... on toki viisaampaa toimia pitkäjänteisesti ja mennä hallitukseen vasta sitten, kun sieltä lohkeaa enemmän kuin 20% tavoitteista ja 1/3 matemaattisesti. Oletan, että suurimmalla puolueella oli sitten vaikka kokemattomiakin (sitä kertyy koko ajan) ministereitä saadaan läpi ohjelmaan lähemmäs 50% tavoitteista... tarpeeksi iiso saa yli puolet.

Kokoomuskin on mahdollinen apupuolueeksi jahka lapsinero ja Stubb ja muut mokuttajat ovat vaihtuneet vaalitappioiden myötä toisiin (isänmaallisiin) henkilöihin.
Impossible situations can become possible miracles

Nuivanlinna

Quote from: normi on 19.03.2012, 14:42:32
Quote from: Paasikivi on 19.03.2012, 14:13:48
Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 13:54:10Eli toki hallituksen muodostaminen onnistuu ilman kokoomusta, en suinkaan sitä kiistä. Mutta se ei onnistu ilman rajuja kompromisseja jossa persut saavat läpi ehkä 20 % tavoitteistaan. Semmoista se on, hallituspolitiikka monipuoluejärjestelmässä. Näin vakiintuneen puolueen kannattajan mielestä 20 % olisi parempi, kuin 2 % jonka saavutatte oppositiossa. Jään seuraamaan koska (jos koskaan) asia tajutaan persujen kentällä.

Jääpä vaan seuraamaan... on toki viisaampaa toimia pitkäjänteisesti ja mennä hallitukseen vasta sitten, kun sieltä lohkeaa enemmän kuin 20% tavoitteista ja 1/3 matemaattisesti. Oletan, että suurimmalla puolueella oli sitten vaikka kokemattomiakin (sitä kertyy koko ajan) ministereitä saadaan läpi ohjelmaan lähemmäs 50% tavoitteista... tarpeeksi iiso saa yli puolet.

Kokoomuskin on mahdollinen apupuolueeksi jahka lapsinero ja Stubb ja muut mokuttajat ovat vaihtuneet vaalitappioiden myötä toisiin (isänmaallisiin) henkilöihin.


Nyt on normilla mennyt lainaukset sekaisin, Paasikiven horinat näyttävät minun kirjoittamiltani!
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Timo Karhunen


Nuivanlinna

Quote from: hkanime on 19.03.2012, 15:00:29
Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 14:49:03
Olet kyllä melkoisen piruetin tehnyt poliittisissa ajatuksissasi vajaassa vuodessa kun ps-äänestämisestä olet muuttunut kataisemmaksi kuin Katainen itse.

En suinkaan. PS on ollut uskomaton pettymys, floppi. Mielestäni he ansaitsivat mahdollisuuden mutta he eivät ole kyenneet toimimaan missään asiassa mandaattinsa mukaisesti. Olen myös herännyt siihen tosiasiaan, että PS on täysin ulalla mitä tulee Suomen politiikan kiemuroihin. Sen lisäksi että uudet edustajat eivät tiedä mitään ja lokaavat puoluetta minkä kerkeävät, myös vanha kaarti on pihalla kun lumiukko.

Kritisoin perussuomalaisia koska he ovat kaunainen ja riidanhaluinen porukka, jotka eivät ymmärrä, että suomalainen politiikka on yhteistyötä missä asioiden pitäisi riidellä ihmisten sijaan. Perussuomalaiset ovat kun kylätappelussa missä heilutellaan nyrkillä joka suuntaan katsomatta kuka on vastassa.
Politiikka on tuota, minkä tahansa toimijan kohdalla. Esim. PS:n vaaliohjelman kohta missä tavoiteltiin laittaa suursäätiöt verolle, äänekkäin vastustaja oli Vasemmistoliitto. Miksi? No sillä sai lyötyä kilpailijaa.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Everyman

QuotePerussuomalaiset pelaavat nyt kielipolitiikkaa ja käyttävät Wallinia hyökkäyksessään astalonaan.

Ihmettelen asian saamia mittasuhteita, etenkin kun samaan aikaan on tulossa ratkaisuun hyvinvointivaltion tulevaisuus ja miljardiluokan sopeutustoimet.

Taantuman oloissakin perussuomalaisille asevoimat näyttää olevan elämää suurempi asia. Mitä väliä sillä minne Suomi menee, kunhan varuskuntia ei lakkauteta ja aserahoista ei leikata.

Annika Lapintie: Wallinia käytetään kielipolitiikan astalona

Paasikivi

Quote from: normi on 19.03.2012, 14:42:32
on toki viisaampaa toimia pitkäjänteisesti ja mennä hallitukseen vasta sitten, kun sieltä lohkeaa enemmän kuin 20% tavoitteista ja 1/3 matemaattisesti.

Melkoista uhkapeliä. Viimeaikaisten vaalitulosten ja gallupien mukaan tuollainen kaikki tai ei mitään-skenaario ei ole toteutumassa. Persujen kannatus on pikemminkin laskusuunnassa.

Quote from: normi on 19.03.2012, 14:42:32Kokoomuskin on mahdollinen apupuolueeksi jahka lapsinero ja Stubb ja muut mokuttajat ovat vaihtuneet vaalitappioiden myötä toisiin (isänmaallisiin) henkilöihin.

Tulisi nyt sitten edes se ensimmäinen vaalitappio. Kataisen kaudella on tullut pelkkiä voittoja. Vaikuttaa lähinnä toiveajattelulta nuo odotukset persujen jytkyä suuremmasta jytkystä ja kokoomuksen vaalitappioputkesta, kun tosimaailmassa tapahtuu aivan muuta. Stubb siirtynee kyllä EU-komissaariksi Rehnin jälkeen.

Persut eivät kuitenkaan voi valita muiden puolueiden johtajia, joiden kanssa niitä kompromisseja hierotaan. Neuvottelu- ja hallituskumppani voi olla Katainen tai se voi olla Lipposen Päivi, mutta se ei ole persujen päätettävissä.


Lasse

#439
Quote from: skrabb on 19.03.2012, 10:34:34
QuoteAnteeksi, Wallin
Aihe Yleinen, 18.3.2012 17:57, Aimo Massinen
http://blogit.ts.fi/aimon-plokkaukset/2012/03/18/anteeksi-wallin/

Ensimmäinen kommentti tuolta on myös aika osuva:
Quote
Juuso: 19.3.2012 kello 1:01


Katainen ajettu hyvin nurkkaan

- Voi tietenkin tulla ulos ja sanoa, että Stefanin kanssa yhdessä
päätettiin valehdella eduskunnalle, valiokunnille ja hallituskumppanelle

-> hallitus hajoaa ja molemmat valtakunnanoikeuteen

- Ei voi enää ilmoittaa sitäkään että Stefan valehteli hänelle ja siksi
valehteli eteenpäin. Toi olisi vielä onnistunut eilen aamulla kun oli vuorokausi kulunut Wallinin tunnustuksesta. Jykän olisi pitänyt tuosta nostaa
älämölö mutta ilmoittikin että Wallinilla on hänen täysi tuki.

-> tarkoittaa, että ministereillä on hyväksyttävää valehdella myös
pääministerille ilman että tuki huojuu.

-> hallitus ja pääministeri olisivat yleinen naurunaihe.

Kannattais Jykällä vetää johtopäätökset ja jättää hallituksen eronpyyntö,
luopua kokoomuksen puheenjohtajan paikalta ja esittää Niinistölle uusia vaaleja. Sit luikkia itte Brysseliin jos suostuvat antamaan turvapaikan.

Avaruuslentotermeillä tuota kutsutaan kait spinlockGimbal Lock - tilanteeksi....

E: korjattu termi.
NOVUS ORDO HOMMARUM

Possumi

Quote from: Timo Karhunen on 19.03.2012, 15:16:46
2012/03/19 IL:Katainen: Wallinilla edellytykset jatkaa ministerinä

QuoteDragsvik-jupakasta huolimatta Wallin nauttii edelleen pääministerin luottamusta. Katainen sanoi tänään Kuopiossa, että Wallinilla on edellytykset jatkaa ministerinä.

Kataisen mukaan on tärkeää, että kaikki varuskuntauudistuksesta tietoa tarvitsevat saavat sitä.
Kenellekään ei saa jäädä epäselväksi, millä perusteella ratkaisuja on tehty.

face-slap fest! :facepalm:

Aika lyhyt oli lausunto asiasta. Ikään kuin ohimennen mainitsi itsestäänselvyyden...

(http://static.iltalehti.fi/uutiset/wallinkatainenetu_1903JID_244_uu.jpg)

Jaakko Sivonen

Quote from: Paasikivi on 19.03.2012, 15:33:38Melkoista uhkapeliä. Viimeaikaisten vaalitulosten ja gallupien mukaan tuollainen kaikki tai ei mitään-skenaario ei ole toteutumassa. Persujen kannatus on pikemminkin laskusuunnassa.

Gallupit ovat aaltoliikettä, ja seuraaviin eduskuntavaaleihin on kolme vuotta, ellei tule ennenaikaisia vaaleja. Ennustitko neljän vuoden takaisista gallupeista PS:n tuloksen vuoden 2011 vaaleissa?

Quote from: Paasikivi on 19.03.2012, 15:33:38Tulisi nyt sitten edes se ensimmäinen vaalitappio. Kataisen kaudella on tullut pelkkiä voittoja.

Saiko kokoomus 2011 eduskuntavaaleissa enemmän vai vähemmän paikkoja kuin niitä edeltäneissä vaaleissa?
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Bored.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1514680/halonen-puolustaa-wallinia
QuoteHalonen puolustaa Wallinia
Kovan kritiikin kohteeksi joutunut puolustusministeri Stefan Wallin saa arvovaltaista tukea presidentti Tarja Haloselta.

Presidentti Halonen arvioi, että Wallin on toiminut korrektisti ja antanut riittävästi tietoa ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle puolustusvoimauudistuksesta.

Halonen korostaa, että puolustusvoimauudistus on niin iso asia, että sitä ei ole syytä heilutella.
(MTV3)

Heilutella?
EDIT: "Julkaistu 19.03.2012 16:34"

skrabb

Quote from: ilmari3. on 19.03.2012, 14:03:03
Sasi ilmoitti Wallinilla olevan hänen täysi tukensa. Myös puoluetoveri pääministeri Jyrki Katainen on ilmoittanut tukevansa Wallinia. (käännös)Svenska YLE: Sasi: Kritiken mot Wallin politiskt spel 19.3.2012

Wallin saa tukea rikolliselta, kuoleman tuottamuksesta tuomitulta. Kyllä koira koiran tuntee,

Ja teknisen kömmädyksen tekijältä l. nimikirjoituksen väärentäjä valehtelijasutki Kataiselta.

QuoteKatainen toimii "perustuslain mukaan" VAIN, kun kyseessä on ruotsinkielen pakollisuuden säilyttäminen vastoin Kokoomuksen omien kannattajien äänestystulosta! Muutoinhan Kataista ei lait pidättele, tuolla toisessa ketjussa on kerrottu kuinka Katainen asiakirjaväärennöksellä ylipäätänsä varmisti oman valintansa piirinsä puheenjohtajaksi ja Suomen EU-ratkaisuissa Katainen pyyhkii perustuslailla jo kroonisemminkin peppuaan.

http://hommaforum.org/index.php/topic,25882.10380.html

QuoteHS - Kotimaa - 14.4.2001 - 939 merkkiä - 2. painos

LYHYESTI

Jyrki Kataisen väärennysjutun esitutkinta valmis
Kansanedustaja Jyrki Kataista (kok) ja neljää pohjoissavolaista kokoomusnuorta koskevan asiakirjaväärennysjutun esitutkinta on valmistunut. Keskusrikospoliisin Kuopion yksikkö on lähettänyt esitutkinta-aineiston valtakunnansyyttäjänvirastoon valtiosyyttäjä Pekka Koposelle , joka tekee jutussa syyteharkinnan.

Juttu liittyy epäiltyihin pöytäkirjanotteiden väärennyksiin kokoomuksen Pohjois-Savon piirikokouksen alla. Katainen esitti 1999 piirikokouksessa valtuutuksekseen pöytäkirjanotteen Siilinjärven kokoomuksen nuorten kokouksesta. Kokousta ei koskaan pidetty. Katainen on luonnehtinut tapausta tekniseksi kömmähdykseksi. Hänellä oli joka tapauksessa edustusoikeus piirikokouksessa Siilinjärven kokoomusnuorten varapuheenjohtajana.

Kokouksessa Katainen valittiin piirin puheenjohtajaksi yksimielisesti.

STT
http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Jyrki+Kataisen++v%C3%A4%C3%A4rennysjutun++esitutkinta+valmis/HS20010414SI2YO015c5?free=Siilinjärven Katainen&date=1990&advancedSearch=&

Eikä taida puppet-Jyrkillä olla ihan puhtaat jauhot pussisaan mitä EU-kähmintöihin tulee ml. EU:n määräenemmistövalta.
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

rölli2

Olipa kerran mies nimeltä Veikko Vennamo. Hän aikoi ottaa eduskunnan rosvot kiini. Mies kannettiin ulos eduskunnasta. Veikolla oli ilmeisesti jokinlainen kalpea aavistus hyväosaisten kähminnästä ja hyvävelikerhoista. Oinosen Pena jatkaa Veikon tiellä, valehtelijat kiinni. Ononen on leimattu juntiksi ja höperöksi median toimesta. Kovasti on media nähnyt vaivaa kaikkien perussuomalaisten mustamaalaamiseksi. Olisipa mielenkiintoista tietää rkp:n ja kokoomuksen kaikki kytkökset ja rahoitusjärjestelyt. Herrakansan edustajilla taitaa olla pelissä muutakin kuin hallituspaikat.

foobar

Tarja nyt vaan näkee mahdollisuuden päästä ääneen ja toisen mahdollisuuden halveksua enemmistörahvasta, ja nämä mahdollisuudethan hänen on käytettävä. Se, mitä hän haluaa selkeästikin viestittää on että demokraattinen debatti ja varsinkin sen seuraamukset eivät kuulu poliittisen sisäpiirin suojattuun hiekkalaatikkoon. Poliitikot määräävät kansan mielipiteet, eivätkä suinkaan kansalaiset (kansanedustajiensa kautta) poliitikkojen mielipiteitä.

Ja sitten vielä kehdataan ihmetellä, miksi Halonen, Wallin ja kumppanit eivät nauti mitenkään universaalia luottamusta...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Kapakansuo

Quote from: törö on 19.03.2012, 14:05:20
Wallin voi joutua eroamaan myös RKP:n puheenjohtajan virasta jollei hän pian tajua olevansa. tavallinen kuolevainen ja ala käyttäytyä sen mukaisesti. Vähän tekonöyryyttä ja epämääräisiä puheita vastuunkantamisesta tekisi nyt terää.

Politiikassahan parhaimmat ovat ne, jotka tuloksekkaimmin naamioivat oman viiteryhmänsä/äänestäjiensä/(vaali)rahoittajiensa edut kansallisiksi eduiksi tai muuten tavoiteltaviksi päämääriksi. Stefan nyt vain jäi kiinni siitä, mitä kaikki tiesivät hänen tekevän. Itsekin kannatan lainauksessa mainittuja Suomen poliittisessa kentässä rajuja toimia ja lisäksi ehkä pari puoliääneen mutistua anteeksipyyntöä siihen päälle.

OTU

Jos mielleyhtymä (lähihistoriaa tunteville) on selkäranka, silloin kun puhutaan Rytista, Mannerheimisita, Airosta jne. Eli tärkeistä päättäjistä. Mikä mahtaa olla mielleyhtymä nykypäättäjiin? Vellipussi vaiko puuseen sisältö.
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Mika

Tässä olisi Sauli Niinistöllä puolutusvoimien ylipäällikkönä tuhannen taalan paikka sanoa "saatanan tunarit", ja palauttaa homma lähtöruutuunsa.

Ei taida vain rohkeus riittää.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

vihapuhegeneraattori

Quote from: hkanime on 19.03.2012, 15:00:29
Quote from: Nuivanlinna on 19.03.2012, 14:49:03
Olet kyllä melkoisen piruetin tehnyt poliittisissa ajatuksissasi vajaassa vuodessa kun ps-äänestämisestä olet muuttunut kataisemmaksi kuin Katainen itse.

En suinkaan. PS on ollut uskomaton pettymys, floppi. Mielestäni he ansaitsivat mahdollisuuden mutta he eivät ole kyenneet toimimaan missään asiassa mandaattinsa mukaisesti. Olen myös herännyt siihen tosiasiaan, että PS on täysin ulalla mitä tulee Suomen politiikan kiemuroihin. Sen lisäksi että uudet edustajat eivät tiedä mitään ja lokaavat puoluetta minkä kerkeävät, myös vanha kaarti on pihalla kun lumiukko.

Kritisoin perussuomalaisia koska he ovat kaunainen ja riidanhaluinen porukka, jotka eivät ymmärrä, että suomalainen politiikka on yhteistyötä missä asioiden pitäisi riidellä ihmisten sijaan. Perussuomalaiset ovat kun kylätappelussa missä heilutellaan nyrkillä joka suuntaan katsomatta kuka on vastassa.

Hallituksessa olisi ollut kuitenkin kokoomus ja RKP seurana. Mitä asioita PS olisi saanut hoidettua niiden kanssa? Varmasti jo hallitusneuvotteluissa oli selvänä asiat; pakkoruotsi, dragsvik ja kreikan tuet. Jostan pikkujutusta sitten ois joustettu, mutta kaikki minkä takia minä PS:ää äänestin olisi jouduttu pettämään.

Hienoa etteivät menneet mukaan. Toivottavasti seuraavista eduskuntavaaleista tulee niin paljon ääniä että PS saa ainakin jonkun kynnyskysymyksistään läpi hallitusneuvotteluissa, ymmärrän kyllä että kaikkea ei saa ellei edustajia ole 101 tai enemmän.

En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!