News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-11-27 Haavisto on Hakkaraisen kaveri

Started by K.K., 27.11.2011, 09:34:04

Previous topic - Next topic

K.K.

Haavisto on Hakkaraisen kaveri

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on ystävystynyt perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen kanssa. Haavisto sanoo STT:n haastattelussa, että hän on keskustellut paljon Hakkaraisen kanssa ja että he ovat kavereita keskenään.

Suunnitteilla on jopa Haaviston vierailu Keski-Suomeen Hakkaraisen sahalle. Hakkarainen oli kertonut haluavansa näyttää kavereilleen, että hänellä on myös Haaviston tapainen kaveri. Hakkarainen on pyytänyt Haavistoa myös näyttäytymään kavereilleen Vesannon baarissa.

Haavisto perää suvaitsevaisilta ihmisiltä tuloa puoliväliin ajatuksissaan. Keskinäisellä kommunikaatiolla on hänen mielestään monet ongelmat voitu välttää. Vihapuheet ja vihan lietsonnat on otettava erikseen. Kuitenkin on myös paljon semmoisia puheita, joita ei ole osattu ajatella toisesta näkökulmasta.

Esimerkiksi Hakkarainen oli pyytänyt Haavistolta anteeksi taannoisia Ahvenanmaa-puheitaan; hänellä oli ollut huono päivä. Haavisto oli kehottanut pyytämään anteeksi ahvenanmaalaisilta.

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/haavisto-hakkaraisen-kaveri

QuoteHaavisto perää suvaitsevaisilta ihmisiltä tuloa puoliväliin ajatuksissaan. Keskinäisellä kommunikaatiolla on hänen mielestään monet ongelmat voitu välttää. Vihapuheet ja vihan lietsonnat on otettava erikseen. Kuitenkin on myös paljon semmoisia puheita, joita ei ole osattu ajatella toisesta näkökulmasta.

Tomi

#1
Quote from: K.K. on 27.11.2011, 09:34:04

Yrittääkö Haavisto kalastella Perussuomalaisten ääniä presidentinvaaleissa?

Vielä ehdit äänestää Hakkaraisen vuoden Keski-Suomalaiseksi.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/%C3%A4anesta-suosikkisi-voittajaksi/977649

Minä äänestin eilen, vaikka en asu Keski-Suomessa.

Siinä olisi "suvaitsevaistolle" kova pala, kun Hakkaraisesta tulisi vuoden Keski-Suomalainen.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/teuvo-hakkarainen/977657

elukka

"Hakkarainen on pyytänyt Haavistoa myös näyttäytymään kavereilleen Vesannon baarissa."

Hakkarainen vie pian eduskunnan sievistelevät hupsut Vesannon baariin. Taitavat nuo maailman miehet kaivatakin nähdä vähän maailmaa.....
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Pike84

Kuten tuossa vaalikoneketjussa totesin, en tiedä Haavistosta paljoakaan, ja tyypistähän paljastuu yllättäviäkin puolia. Ehkä tämä liittyy siihen, miksi hän oli listallani kolmantena? No eipä tuo kyllä valintaani vaikuta - ehdokas on lyöty lukkoon jo ajat sitten :).

OT: Huomaa muuten kenen Keskisuomalainen ei ainakaan haluaisi voittavan tuota vuoden keskisuomalainen -kisaa. Niin surkea kuva valittu Hakkaraisesta, että on jo aivan ilmeisen tarkoitushakuista.

vellihousu

http://nilsaslak.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89670-pekka-haavisto-ja-teuvo-hakkarainen-ovat-nyt-kavereita

Kerrankin juttu joka on positiivinen vihreille ja Teuvolle.

Teuvo tulee vielä näyttämään, että on pohjimmiltaan tavallista parempi ihminen.

Ja kuten jutusta käy ilmi, on Pekka Haavisto myös kunniaksi vihreille ja homoille.
"mielenosoitukset on kommareiden touhuja, kuten taistelut ja yhtenäiset kansat"

Roope

Haavisto on korostanut ja toistanut tätä Hakkarais-kaveruuttaan jo ainakin neljässä näkemässäni haastattelussa ja tentissä. Kaikilla presidenttiehdokkailla tuntuisi olevan muutama taustatiimin kanssa melkein sanasta sanaan harjoiteltu teema tai fraasi, joita tarjotaan sopivaan rakoon. Eihän tällaisessa varman päälle ottamisessa ole varsinaisesti mitään pahaa, mutta se tekee vaalikampanjojen seuraamisesta tylsää, ja tulee mieleen, että siinä taas puhuu mainostoimiston tytöt ja pojat, eikä ehdokas itse.

Kaikkein eniten särähtää korvaan Lipposen, Arhinmäen, Haaviston ja Soinin toistamat fraasit. Biaudet taas tunkee joka väliin niitä samoja ihmisoikeuslatteuksiaan kuin ennen vaalejakin. Niinistö on vetäytynyt viisaan valtiomiehen roolin taakse. Essayah on jäänyt viimeisimpänä tulokkaana vielä harmaaksi. Väyrysellä on ollut eniten variaatiota puheessaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Marko Parkkola

Hesarillakin on kova Haavisto kampanja menossa. Oliskohan asetelmat nyt niin, että Soinia ei haluta missään nimessä toiselle kierrokselle, koska silloin voi käydä miten vain. Haavistolla yritetään hajauttaa Soinin ääniä niin, että Niinistön kanssa saadaan joku muu toiselle kierrokselle.

Haaviston hassunhauskat kommentit ymmärtämättömyydestä eivät kyllä vakuuta minua. Onko raiskaustilastojen tulkinta mamujen yliedustuksesta ymmärtämättömyyttä, analyytikot voisivat vastata. Haavisto ei myöskään haluaisi rajoittaa sananvapautta, mutta puhuu jostain käsittämättömästä "harmaasta vyöhykkeestä" jolla ei saisi toimia. Sananvapaus joko on tai sitä ei ole.

Roope

Viittaat näihin:
QuoteVihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto haluaa erottaa selvät vihapuheet ja tietämättömyyden.

STT:n presidenttihaastattelussa hän sanoo, että vihapuheita ja vihanlietsontaa ei tule sietää. Hän kuitenkin muistuttaa, että harvat ovat joutuneet omassa elinpiirissä pohtimaan esimerkiksi maahanmuuttoa.

"Silloin ei voi myöskään tuomita kaikkea tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä vihapuheiksi."

[...]

Presidenttinä Haavisto puolustaisi sananvapautta. Hän kuitenkin kehottaisi ihmisiä välttämään halventavia ja muita "harmaalla vyöhykkeellä" olevia puheita, jos puhuja haluaa saada asiansa esille.
HS: Haavisto: Selvät vihapuheet ja tietämättömyys erotettava
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

foobar

Quote from: Marko Parkkola on 27.11.2011, 13:00:08
Hesarillakin on kova Haavisto kampanja menossa. Oliskohan asetelmat nyt niin, että Soinia ei haluta missään nimessä toiselle kierrokselle, koska silloin voi käydä miten vain. Haavistolla yritetään hajauttaa Soinin ääniä niin, että Niinistön kanssa saadaan joku muu toiselle kierrokselle.

Juuri tältä itsestänikin tuntuu. Vaikka Hesarin toimittajakunnasta ei liene vaikeuksia löytää väkeä joka uskoisi Biaudet'n, Arhinmäen tai Haaviston ylivoimaisuuteen, lehtitalon johdossa ollaan varmasti suurempia realisteja. Pääasiallisena tavoitteena on viedä huomio pois Soinista ja "todistaa" toiselle kierrokselle pääsemättömyydellä Perussuomalaisten heikkous kuntavaaleja varten. Sen suhtautuuko lehtitalo Niinistöön positiivisesti, negatiivisesti vai neutraalisti voinee nähdä siitä, miten se tulee suhtautumaan vasureiden Niinistöön kohdistamaan lokakampanjaan kun se alkaa. En usko, että se asettuu lokakampanjan puolelle ellei toisella kierroksella vastaehdokkaana ole jotain ilmiömäistä marionettia - olisiko Biaudet sellainen? Mitään realistisia mahdollisuuksia toiselle kierrokselle pääsyyn hänellä ei toki ole, vaikka esim. tämän viikonlopun Iltasanomissa hän oli mukana suurimmalla kuvalla. Kaikki mediahuomion suuntautuminen ohi Soinista on kuitenkin positiivista, jos tavoitteena on yksinkertaisesti Persujen kannatuksen lässäyttäminen, siis imagomielessä.

En ole mikään suunnaton Soini-fani, mutta kyllä Hesari nyt pelaa mediapeliä ilman pienintäkään halua tasapuolisuuteen. Myöntäisivät sen suoraan niin voisin homman jotenkin ymmärtää.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

IronFist

Quote from: Roope on 27.11.2011, 13:05:36
Viittaat näihin:
QuoteVihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto haluaa erottaa selvät vihapuheet ja tietämättömyyden.

STT:n presidenttihaastattelussa hän sanoo, että vihapuheita ja vihanlietsontaa ei tule sietää. Hän kuitenkin muistuttaa, että harvat ovat joutuneet omassa elinpiirissä pohtimaan esimerkiksi maahanmuuttoa.

"Silloin ei voi myöskään tuomita kaikkea tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä vihapuheiksi."

[...]

Presidenttinä Haavisto puolustaisi sananvapautta. Hän kuitenkin kehottaisi ihmisiä välttämään halventavia ja muita "harmaalla vyöhykkeellä" olevia puheita, jos puhuja haluaa saada asiansa esille.
HS: Haavisto: Selvät vihapuheet ja tietämättömyys erotettava

Nyt leimataan sitten maahanmuutto- ja islamkriittisyys tietämättömyydeksi, kun vihapuheleimakirves ei enää toimi. Ikäänkuin suvaitsevaisto tietäisi ja ymmärtäisi asioita jotenkin paremmin kuin tavallinen "tyhmä kansa". Kuvottavaa elitismiä.

saint

Kuvitteellinen tilanne:

Hakkarainen toteaa Seiskan lööpissä: "Olemme vain ystäviä. :)
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

Taikakaulin

Torstaisessa A-talkissa http://areena.yle.fi/ohjelma/2665 35 minuutin kohdalla Haavisto sanoo: "Minähän olen juuri niin hullu, että puhun Teuvo Hakkaraisen ja Pentti Oinosen kanssa".

Melkoinen kaveri kun vertaa hullunhommiin Hakkaraiselle puhumista.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Alapo

Quote from: Taikakaulin on 27.11.2011, 15:08:47
Torstaisessa A-talkissa http://areena.yle.fi/ohjelma/2665 35 minuutin kohdalla Haavisto sanoo: "Minähän olen juuri niin hullu, että puhun Teuvo Hakkaraisen ja Pentti Oinosen kanssa".

Melkoinen kaveri kun vertaa hullunhommiin Hakkaraiselle puhumista.

Tai tarkoittaa tuolla hullulla sitä että muut ns.paremmat ihmiset eivät halua puhua heidän kanssaan. Voi olla että haavistokin ymmärtää vähän enempi maailman menosta kun puhuu oinosen ja hakkaraisen kanssa. SItä ei tavan vihreä voi ymmärtää.

YlpeäLänsimaalainen

Mielestäni tämä on positiivinen uutinen. Se osoittaa että Suomessa on paljon sivistyneisyyttä, sitä että poliittiset erimielisyydetkin eivät estä kahta ihmistä olemasta ystäviä. Tällainen poliittisten linjojen yli menevä toveruus on hieno asia. Olisi kiva jos ihmiset huomaisivat että perussuomalaiset ovat hyvää tarkoittavaa väkeä. Ja olisi myös hyvä että vasemmistolaisia kunnioitettaisiin ihmisinä ja kuunneltaisiin.

Ässä

#14
Tämähän osoittaa juuri sen, mitä kansankin pitäisi tajuta (suvaitsevaiston), että asiat riitelevät eivät ihmiset. Hyvää julkisuutta Hakkaraiselle. Haavisto totesi ihan fiksusti puoliväliintulemisesta, mutta en ikimaailmassa äänestäisi Vihreiden ehdokasta..

normi

Quote from: K.K. on 27.11.2011, 09:34:04Haavisto oli kehottanut pyytämään anteeksi ahvenanmaalaisilta.

? Mitä suvaitsevaisilta ahvenanmaalaisilta pitäisi pyytää anteeksi? Eivätkö he muka halua saarelleen homoseksuaaleja ja somaleja?
Impossible situations can become possible miracles

ukkometso

Vaikka katson nämä "Hakkarainen on kaverini" jutut selväksi vaalijipoksi enkä nyt aikoisi Haavistoa äänestää niin on hän sentään vihreistä ihan toisella lailla järjissään jos nyt vertaa Jani Toivolaan ja Ville Niinistöön.  Näille karpaaseille on  tunnusomaista että ihmiset riitelee ei asiat.

Järkevä poliitikko tekee toisinpäin vaikka olisi jonkun kanssa asioista ihan eri mieltä.  Samanmielessä porukassa juuri uppoutuu omaan kuplaansa, fantasiamaailmaan.
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

K.K.

Hakkarainen esittelee Haavistolle vanhempansa

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto vierailee Teuvo Hakkaraisen sahalla. Hakkarainen haluaa viedä vieraansa myös vakiobaarinsa.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) esittelee lauantaina Viitasaarella vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavistolle yrityksensä lisäksi myös vanhempansa.

Hakkarainen on kutsunut vanhemmat sahalleen Viitasaarelle, jonne Pekka Haavisto tulee vierailemaan.

- Olen kutsunut Pekan tutustumaan maaseudun yrittämiseen. Sahalla ollaan lauantaina normaalisti töissä, joten hän näkee, miten siellä tehdään töitä. Kutsuin paikalle myös vanhempani, sanoo Hakkarainen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120214862434_uu.shtml

nonoo

Tämähän voi olla jonkin kauniin alku..  :)

andrus

Raikas tuulahdus Suomesta vavisuttaa ihmisten mieliä ympäri maailmaa: Ystävyys yli puoluerajojenkin on mahdollista!
"SDP aina tehny sillai, et se pistää käden jätkän taskuun ja syö sen laskuun" - Teuvo H.

Everyman

Hirveän mukavia nämä Hakkarais-uutiset nykyään. :)

EL SID

tämä on aihe josta vain ns. suvaitsevainen ihminen  voi hämmästyä.  Totuus on, että me ns. "suvaitsemattomat" olemme muita suvaitsevaisempia: me hyväksymme heidän mielipiteet, suvaitsevaisten ajatusmaailmaan kuuluu olla hyväksymättä meidän.
Siinä mielessä melkoinen esitys haavistolta: hän on, ihmisenä, päässyt kukkahattutäteilystä, oman mielipiteen pitämisestä sinä ainoana oikeana. Thorista tai Biaudetista ei olisi samaan.

dothefake

Quote from: nonoo on 02.12.2011, 11:31:08
Tämähän voi olla jonkin kauniin alku..  :)
Toivottavasti Haavisto ja Hakkarainen eivät vedä siellä paarissa perseitä, voi olla muuten ankia huominen.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: dothefake on 02.12.2011, 18:29:02
Quote from: nonoo on 02.12.2011, 11:31:08
Tämähän voi olla jonkin kauniin alku..  :)
Toivottavasti Haavisto ja Hakkarainen eivät vedä siellä paarissa perseitä, voi olla muuten ankia huominen.

Eiköhän siellä ole media vahtimassa tilanteen kehittymistä.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.12.2011, 18:31:49Eiköhän siellä ole media vahtimassa tilanteen kehittymistä.

Keskustelen itseni kanssa ja vastaan: Kyllä on.

Tapaamisesta syntyi mediamylläkkä!
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

siviilitarkkailija

K:Tiedättekö mitä eroa on suomalaisella ja vihervasemmistolaisella Pekka Haavistolla?
V:Pekka Haavisto tekee ulkomaanmatkoja nyt myös Suomeen.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

B52

http://www.hs.fi/politiikka/Haavisto+ja+Hakkarainen+kohtasivat+sovinnollisuuden+merkeissä/a1305550603031

VIITASAAARI. Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on tavannut tänään kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) tämän perheen sahalla Viitasaarella Keski-Suomessa. Vierailu on osa Haaviston vaalikampanjaa, mutta sen ohella sovitteleva tapaaminen Hakkaraisen pyynnöstä. Tapaamiseen osallistuivat myös Hakkaraisen vanhemmat.

Hakkarainen kehotti lokakuussa muun muassa homoja muuttamaan Ahvenanmaalle. Myöhemmin hän pyysi kansanedustaja Haavistolta anteeksi lausuntoaan. Miehet jatkoivat kaveruuden hierontaa myös Hakkaraisen kantapaikassa Vesannon baarissa.

Haaviston mukaan hän haluaa käydä vuoropuhelua keskikentällä äärilaidoilta huutelemisen sijaan. Molemmat kansanedustajat pääsivät tutustumaan toisiinsa heti ennen eduskunnan järjestäytymistä, kun he olivat istuntosalissa vierustovereita sukunimen etukirjaimen mukaisesti.

Haaviston lokakuussa julkaisemassa sovinnon kirjassa "Anna mun kaikki kestää" on yksi kappale myös Hakkaraisesta. Siinä hän yhtyy edustajatoverinsa kommenttiin toimittajista mullilaumana eduskunnan lehterillä.

Miesten kohtaamista Viitasaaren keskustassa ja myöhemmin sahalla seurasi toistakymmenpäinen toimittajalauma.

Valtakunnassa kaikki hyvin.
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

Nuivanlinna

QuoteHaaviston lokakuussa julkaisemassa sovinnon kirjassa "Anna mun kaikki kestää" on yksi kappale myös Hakkaraisesta. Siinä hän yhtyy edustajatoverinsa kommenttiin toimittajista mullilaumana eduskunnan lehterillä.

Hyvä Haavisto!
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Karkka

Eihän tuo yksissään ole sen kummempi tapaaminen, mutta toimii esimerkkinä "kentälle". Itse sanoisin, että tuo on enemmänkin mukava teko Haavistolta, kuin Hakkaraiselta, sillä suurin osa suomalaisista on hyvin hakkaraisvastaisia. Olisi Haavistolta melko helppoa torjua tapaaminen ja heittäytyä Toivolaksi. Sen sijaan oikeasti pyrkii näyttämään, että toimii sillanrakentajana. En oikein ymmärrä ketä tuolla teolla kosiskeltaisiin, sillä persut eivät Haavistoa äänestä. Hatunnosto tuosta Haavistolle. Ja ihan hyvä peliliike Hakkaraiseltakin.

Tunkki

Suurin osa suomalaisista ei ole Hakkaraisvastaisia, päin vastoin. Haavistovastaisia mahtaa olla noin 90-96% kansasta.