News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

Kreikan, Etelä-Euroopan ja Irlannin talouskriisi (yhdistetty) -arkisto

Started by ElinaElina, 27.03.2010, 16:43:26

Previous topic - Next topic

Kareliana-55

Quote from: RTT on 26.09.2011, 19:22:17
Kreikassa poliisit liittyivät troikan säästöjä vastustaviin mielenosoituksiin. Poliisit osoittivat mieltään Ranskan ja Saksan suurlähetystöjen ja Euroopan komission Ateenan-toimiston edustalla. 50 poliisin erikoisyksikön jäsentä ripusti myös valtavan banderollin Ateenan korkeimmalle paikalle. Poliisiliiton nettisivulla ollut julistus varoitti "kamppailun kiihtymisestä", ja että turvallisuusjoukot eivät voi "kritiikittömästi hyväksyä IMF:n, EU:n ja vaikutusvaltaisimpien maiden direktiivejä." "Emme hyväksy hallintovaltaa maamme miehittäjille."Poliisien iskulauseina oli "Troikka ulos!", "Kreikkalaiset eivät neuvottele kansallisesta itsetunnostamme" ja "Palkkapäivä, surunpäivä."

Erillisenä uutisena komissio ei vieläkään asettanut päivämäärää troikan palaamiselle Ateenaan.

EUobserver: Greek police protest troika, German and French embassies

Tämä, että poliisitkin ovat nyt ryhtyneet vastarintaan, on merkittävä käänne.
Hallintovaltaa ei kreikkalaisilta voi sovinnolla viedä, sen uskon kyllä.
Pelkään todellakin, että meno tulee muuttumaan yhä väkivaltaisemmaksi nyt alati kasvavan joukon kansalaisia protestoidessa. Symppaan ja komppaan Kreikan kansaa.
Juurillani seison - en paikoillani.

citizen

Kaikille tulisi viimeistään tässä vaiheessa olla selvää, että vuosia kestävä lama tulee joka tapauksessa. Sori vaan J. Käteinen, mutta niskalenkki markkinavoimista tai fysiikan laeista ei tule onnistumaan. Nyt on vaan kyse siitä, että kuka kärsii eniten pankkien tekemistä huonoista sijoituksista tai siis onnistutaanko pienet maat kuten Suomi huijaamaan mukaan liittovaltiokehitykseen.
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

FadeAway

Triljoonasade


http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/triljoonasade/a692825

QuotePörssikurssit nousivat iloisesti Amerikassa sijoittajien uskoessa, että jopa 2-4 tuhannen miljardin euron tukipakettipäätös on nyt valmistumassa.
Quote
Käytännössä megatukipaketti tarkoittaisi sitä, että Euroopan vauraimmat maat pistäisivä likoon ison siivun vauraudestaan hulttioserkkujensa lainojen takaamiseksi.

Quotemaanantaina sijoittajille riitti unelma kolmen triljoonan jättipotista, jolla ostettaisiin rauha Euroopan markkinoille. Tosin pohjoisten maiden luottokelpoisuuden kustannuksella.

Uutisten mukaan Katainen on tällä viikolla matkustamassa euromaiden kokoukseen. Hänellä A-studion mukaan on uusi "nerokas" suunnitelma mukanaan.
Taitaa olla kaikkien aikojen kallein ulkomaan reissu suomalaisen veronmaksajan kannalta. (Tämä ei ole vihapuhetta, vaan faktaa.)

ps. Mistä kaikki alkoi ?
Suomi takaa 550 miljoonaa Kreikan lainoja puolitoista vuotta sitten. (Kohta ollaan 100-kertaisessa summassa.)
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

TheJ

http://market-ticker.org/akcs-www?post=194853

Quote
Ok, the latest little scheme coming out of Euroland is that they're going to use the European Stability Fund to capitalize a SPV, which will then buy up sovereign bonds, package and then (presumably) repo those to the ECB and then of course buy more bonds.

I will simply remind everyone that this is not materially different than what ENRON did, and we know exactly how that ended and why.

Epätoivo on suuri. Ainoa skenaario millä tässä häkkyrässä on mitään teoreettista järkeä on että kyseessä on eräänlainen roskapankki, mutta sekään ei oikein vaikuta toimivalta idealta, koska heti kun ko. putinki pistettäisiin sitten nippuun sen jälkeen kun se on ensin veronmaksajien pääomalla ja hirveällä vivutuksella ostanut valtavan läjän gigolomaiden velkoja, EKP olisi välittömästi konkassa (ellei "paina" täysin kosmisia summia rahaa).

Ellei suunnitelma ole jo nyt haudata Euro ja tällä himmelillä jotenkin paperilla pelastaa pankit? Ei, edes silloinkaan tässä ei vaikuttaisi olevan mitään järkeä, koska jos EKP poksahtaa, eikös se käytännössä tarkoita sitä että eurot ovat sen jälkeen ns. vessapaperia..?

:facepalm:

No, se on ainakin varma että jos tämän himmelin oikeasti rakentavat (Saksa kuulemma vastustaa), siinä vaiheessa on aika hankkiutua eroon joka ainoasta vähänkään ylimääräisistä euroista ja siirtää ne kiinteään fyysiseen omaisuuten tai johonkin ns. kolmanteen valuuttaan (ei euro, ei dollari). Koko rakennelma on sen mallinen että tulee mieleen vanha viisaus; "What could possibly go wrong?".

TheJ

UBSn kansanpelotteluosasto on muuten sitten taas pistänyt uuden raportin jossa kerrotaan miten maailmanloppu tulee ja heinäsirkkaparvet jylläävät jos pankit päästetään kaatumaan.

http://www.zerohedge.com/news/ubs-euro-doom-and-gloom-team-releases-sequel-eurozone-sovereign-crisis-has-entered-more-dangero

UBSn ratkaisu? Tietenkin lisää bailouttia tiskiin. Tarvitaan isompi EFSF/ESM! Pankit tarvitsevat rahaa. Hop hop, Veijo Veronmaksajan piikki auki, lisää lisää!

Quote"First, Europe's politicians and policy makers must do more to shore up the Eurozone and investor confidence more generally. Among others, that probably includes stronger capital buffers in the banking sector, an expanded EFSF/ESM to finance bank recapitalization and support Eurozone bond markets, and further fiscal austerity in 'at-risk' Eurozone countries."


Kimmo Pirkkala

Tänään mitä ilmeisimmin eduskunta tulee hyväksymään vakausrahaston toteuttamisen. Onko sen jälkeen enää mitään järkeä noudattaa tiukkaa budjettikuria? Eikö meidän sen jälkeen ole syytä aloittaa totaalisen leväperäinen taloudenhoito, jotta pääsemme maksajapuolelta saamapuolelle?

nuiseva

Quote from: wekkuli on 27.09.2011, 10:13:47
Tänään mitä ilmeisimmin eduskunta tulee hyväksymään vakausrahaston toteuttamisen. Onko sen jälkeen enää mitään järkeä noudattaa tiukkaa budjettikuria? Eikö meidän sen jälkeen ole syytä aloittaa totaalisen leväperäinen taloudenhoito, jotta pääsemme maksajapuolelta saamapuolelle?
Näin kokemusperäisesti sanoisin, että leväperäinen taloudenhoito ei tämän valtakunnan päättäjille ole tähän mennessä ollut ollenkaan vaikeaa. Nyt pitäisi vaan kohdistaa holtiton rahan käyttö Suomen kansan hyväksi. Hyvä pointti kyllä, nyt viimeistään on hitaan hämäläisenkin aika ymmärtää siirtyä holtittomaksi rahan saajaksi.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.

Jepulis

Quote from: FadeAway on 27.09.2011, 05:12:37
Triljoonasade


http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/triljoonasade/a692825

Quote from: Arvopaperi yo linkistä– mutta maanantaina sijoittajille riitti unelma kolmen triljoonan jättipotista, jolla ostettaisiin rauha Euroopan markkinoille. Tosin pohjoisten maiden luottokelpoisuuden kustannuksella.
Loistavaa ettei Arvopaperi ainakaan teeskentele Keisarilla olevan vaatteet päällä. Kataisen nerokkaaksi mainittu suunnitelma lienee vekselin takasivulla.

Jos oletus 2000.000.000.000 - 4000.000.000.000 euron 'jakamisesta' hulttiomaille toteutuu, Suomen korkoa hinnoiteltaisiin kuten sillä olisi jo velkaa 120 miljardia euroa. Jako on tässä vastuun jako. Se käytännössä sitten merkitsee, että Suomen oma selviytyminen edellyttää oman velanoton lopettamista varsin pian, eli tasapainoista budjettia. Esimerkiksi ensivuoden budjetissa on 7,5 miljardin euron vaje ja sekin perustuu BKT:n kasvuun, jonka PTT juuri ennusti kääntyvän päinvastoin laskusuuntaan.

PTT tietysti voi erehtyä, jos markkinoille pumpataan rajoittamaton rahamäärä mutta vaikka kyse onkin isosta kuplasta, kupla on yhä vain kupla. Mikään rahoituspaketti ei näytä edellyttävän "hyötyville" maille niiden rakenteiden uudistuksia juhlapuhetasoisia vaatimuksia lukuunottamatta. Uudet velat ilmeisesti vain siirtävät välttämättömiä uudistuksia, kuten Kreikassakin näkee konkreettisesti nyt tapahtuvan.

Uusien lainojen korkotaso pompsahtaa välittömästi jokatapauksessa, joten missään tapauksessa ilmaiseksi tuollainen paketti ei irtoa Suomelle. Perussuomalaiset sai tosiaan Suomen kannalta muutaman tuhannen ääntä liian vähän, voi meitä Suomalaisia kun leikkausbudjetit tämän seurauksena alkavat. Se on elintason siirtoa etelään.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

repo

Quote from: TheJ on 27.09.2011, 08:33:11
http://market-ticker.org/akcs-www?post=194853

Quote
Ok, the latest little scheme coming out of Euroland is that they're going to use the European Stability Fund to capitalize a SPV, which will then buy up sovereign bonds, package and then (presumably) repo those to the ECB and then of course buy more bonds.

I will simply remind everyone that this is not materially different than what ENRON did, and we know exactly how that ended and why.

Epätoivo on suuri. Ainoa skenaario millä tässä häkkyrässä on mitään teoreettista järkeä on että kyseessä on eräänlainen roskapankki, mutta sekään ei oikein vaikuta toimivalta idealta
[...]
No, se on ainakin varma että jos tämän himmelin oikeasti rakentavat (Saksa kuulemma vastustaa), siinä vaiheessa on aika hankkiutua eroon joka ainoasta vähänkään ylimääräisistä euroista ja siirtää ne kiinteään fyysiseen omaisuuten tai johonkin ns. kolmanteen valuuttaan (ei euro, ei dollari). Koko rakennelma on sen mallinen että tulee mieleen vanha viisaus; "What could possibly go wrong?".

Elämä eurossa on elämää juoksuhaudoissa. Ja pikainen poliittinen heitto on, että muistetaanko tämä Sale pressaksi -valinnan yhteydessä? Voiko Salen presidenttihaaveet kariutua euron myötä?

Jokatapauksessa heitän päivän pohdintoihin talouselämästä ja sen vaikutussuhteista nämä pari blogi-pläjäystä.

US Puheenvuoro -blogisti, armostaan, Helena Eronen osaa maalata isolla pensselillä isänmaallisen mieltäkiihottavia tekstejä.

Quote
Tuskainen parahdus, voih!
27.9.2011 10:42 Helena Eronen 3 kommenttia

Joskus on sellainen olo, niin kuin olisi muinaisaikojen ihminen seisomassa juuri kasketun aukean reunalla. Savusta verestävät silmät tuijottavat vielä hiljaa kytevää maata ja huokaiset tiedostaessasi, että seuraavaksi olisi ryhdyttävä raivaamaan niitä satoja kiviä aukean laidalle. Siinä seisoessa tiedät, että se on joko tehtävä tai kuoltava nälkään, ja tuhahdat "perkele" tarttuessasi ensimmäiseen murikkaan.

Minusta tuntuu siltä, kun politiikkaa seuraa, että nyt on perussuomalaisilla vähän tuollainen olo. Ne seisovat siinä kaskipellon laidalla ja tuijottavat niitä kiviä ja odottavat, että kuka lähtee ensimmäisen kiven kimppuun. Ja niiden takana seisoo kukkoilemassa isännät, jotka räkyttävät laiskoista ja tyhmistä tollukoista, jotka eivät osaa edes peltoa kasketa oikein.
[...]
Se väite, että todellisuudessa nämä miljardit, joita nyt pyöritellään ympäriinsä, ovatkin vain lukuja tietokoneella, on minua mietityttänyt. Kait se maapallon talous pyörii niinkin, että joku vippaa rahaa, joku näppäilee tietokoneelle vaikka 1000000000000 (sekoaakohan ne koskaan nollissa?) ja enter ja sitten tuo luku ilmestyy jonkun toisen tietokoneen näytölle ja se vuorostaan näppäilee haluamansa summan jollekin kolmannelle taholle. Sitä ei ole olemassa, mutta se on luonut maailmalle kriisin.

(Mutta entäs sitten jos tulee aurinkomyrsky ja tietoverkko sanoo tsip?)

Helena Eronen - US Puheenvuoro - 27.9.2011


Todellakin? Mikä se on, joka nyt sanoo "tsip"? Ja millainen on tuon näppäilyn luvun ja todellisuuden arvojen välisen kuilun romahdus - tai tekniikan termein - potentiaalierojen tasoitus? Erosen kirjoitus on minusta kokonaisuutena parempi kuin vain nuo nostamani kohdat. Kannattaa lukaista, se on vielä lyhyt ja helppolukuinenkin.


Sitten tarjoan Homman sijoittajaklubille lukemistoa Pasi J. Matilaisen viime kesän blogi-pläjäyksestä. Kirjoitus on pitkä ja pohdiskeleva, joten se ei sovellu niille, jotka nyt vain hakevat kiihkeärytmistä uutisvirtaa eikä halua pohtia, mitä tämä kaikki on, merkitsee ja miten tästä selvitään?

QuotePohdintoja taloudesta - heinäkuu 2011
13.7.2011 08:39 Pasi J. Matilainen talous, politiikka, Portugali, Kreikka, Italia, Irlanti, Raha 3 kommenttia

On vaikeaa muodostaa tarkkaa kokonaiskuvaa Euroopan ja maailman talouskriisin nykyvaiheesta, sillä julkisesti saatavilla oleva tieto on erittäin värittynyttä eikä mikään suola riitä suodattamaan objektiivista tietoa ulos kaikesta subjektiivisesta vauhkoamisesta.

Esimerkiksi medialla on tunnetusti motiivi tehdä kärpäsestä härkänen, sillä suuret ongelmat myyvät enemmän lehtiä ja saavat ihmiset katsomaan enemmän uutisia. Vielä kun keskimääräisellä toimittajalla ja jopa joillakin taloustoimittajilla on heikommat tiedot talouden toiminnasta kuin jollain sunnuntaibloggaajalla, niin median hypetystä tulevasta taloustuhosta on sinänsä vaikea ottaa vakavasti, vaikka kuinka olisikin itse samoilla linjoilla.

Toisaalta poliitikoilla ja johtavilla virkamiehillä on ehkä vähemmän tunnetusti, mutta vähintään yhtä varmasti motiivi yrittää vähätellä talousongelmia sekä sen epäonnistuessa tietenkin syyttää niistä kaikkia muita paitsi itseään. Tämä johtuu toki siitä, että heidän ainoat apukeinonsa ovat niitä samoja kikkakolmosia, joilla tähän hätään alunpitäenkin päästiin, joten eihän niitä sovi epäillä.

Politiikan ja byrokratian arsenaalin suhteen avainsana on todellakin luottamus, kuten heikäläiset jaksavat alati muistuttaa. Ne täysin todellisuudesta irralliset keinot kun lakkaavat toimimasta sen vähänkin verran aivan heti, kun ihmiset menettävät irrationaalisen uskonsa niihin. Jos ongelma saadaan näyttämään pienemmältä kuin se on, voodookin saattaa vaikuttaa riittävältä ratkaisulta.

Taloustieteilijät ovatkin sitten oma lukunsa.[...]

Pasi J. Matilainen - US Puheenvuoro - 13.7.2011


Ja Pasinkin pallo jää pöyrimään ehkä liiaksi vain velkapöydän ruletissa.

Se on varmaa, että päivä tulee vielä paistamaan risukasaan. Miten se temppu tehdään ja milloin "perkele" sanotaan, ovatkin mielenkiintoisia seurata - eikä vain seurata. Kyllä oma motiivi on ymmärtää ja jäsentää asioita, mitä kautta löytyy myös tie uuteen keskinäiseen luottamukseen. Mukavia lukuhetkiä näiden parissa.

Toivottaa

Quoterepurchase agreement
n
(Economics, Accounting & Finance / Banking & Finance) an agreement in which a security or asset is sold and later repurchased at an agreed price to raise ready money Sometimes shortened to repo

Tässä vielä aiheeseen sopiva kuva kirvoittamaan sijoittajaklubin jäsenien mieliä. :D
(kuva The Register)

Edit: Omaa tekstiä oli tipahtanut Matilaisen tekstin lainaukseen.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Kareliana-55

Juurillani seison - en paikoillani.

ukkometso

Suosittelen katsomaan  Aamu-TV:n valaisevan keskustelun minkä tasoiset  "talousviisaat" ovat asioista päättämässä.  Kimmo Sasi ja Antti Kaikkonen on jotenkin kartalla esimerkisi EKP:n tukiostoista. 

Piia Viitanen(sd) edustaa demareiden talousviisautta "paljastamalla"  sen, että hän ei edes tiennyt niistä tukiostoista  ja  jauhoi sitä että "Suomi ei anna rahaa ilman vakuuksia ilman takuita"-soopaa.  Ja hänellä ei ilmeisesti ollut edes varmuutta mikä on EKP  saati se että sitä kautta Suomen varoja on sidottu jo yli 2,5 mrd!

Kuva kertoo paljon enemmän kuin tuhat sanaa kun katsoo hänen ilmettään Sasin ja Kaikkosen valistaessa häntä raha-asioistya, sivistyneesti toki ;)

Toivottavasti Euroopassa  esimerkiksi kaikki sosialistit ole  yhtä kuutamolla, muita puolueita unohtamatta.

http://areena.yle.fi/video/1317103965914
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

TheJ

Quote from: Kareliana-55 on 27.09.2011, 12:41:32
http://www.uusisuomi.fi/raha/116148-myrsky-repesi-saksassa-%E2%80%93-%E2%80%9Dtietoa-pimitetaan%E2%80%9D

Kuinkahan meillä eduskunnassa tänään/huomenna tuohon suhtaudutaan?

Sen päättää Käteinen ja Urpilainen, ja ne ovat pankkiirien omistamia. Eli lisää rahaa kaadetaan maailmalle.

repo

Quote from: TheJ on 27.09.2011, 12:54:11
Quote from: Kareliana-55 on 27.09.2011, 12:41:32
http://www.uusisuomi.fi/raha/116148-myrsky-repesi-saksassa-%E2%80%93-%E2%80%9Dtietoa-pimitetaan%E2%80%9D

Kuinkahan meillä eduskunnassa tänään/huomenna tuohon suhtaudutaan?

Sen päättää Käteinen ja Urpilainen, ja ne ovat pankkiirien omistamia. Eli lisää rahaa kaadetaan maailmalle.


Tai he voisivat tehdä THE Päätöksen ja vetää esityksen pois Eduskunnasta tai tehdä nopean vastaesityksen hallituksen nimissä. :o
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

RTT

US:n juttuun tarkennuksena, että FDP ei halua Saksan valtiovarainministeri Schäubleltä selvitystä ERVV:n vivuttamisesta 2 biljoonaan euroon, vaan se haluaa Schäublen vastustavan vivuttamista. Muuten puolue ei tue heinäkuisia muutoksia ERVV:hen. (Muutokset eivät tosin tähän kaatuisi vaan menevät tarvittaessa läpi opposition tuella.)

QuoteHermann Otto Solms, finance expert for the liberals, told Die Welt newspaper that if finance minister Wolfgang Schaeuble does not immediately clarify that "there is no leverage, then we will not vote in favour of the law."
EUobserver: Eurozone countries hold series of crucial votes

hoxpox

Stubb ehdottaa EU:lle talous-tsaaria:

http://www.reuters.com/article/2011/09/26/eu-finland-integration-idUSLDE78P03F20110926

Quote
(Reuters) - The eurozone needs deeper economic integration -- including a budget tsar -- to police national economic policies and avoid financial crises in the future, Finland's Minister for Europe said on Monday.

"Tough rules mean deeper integration," Alex Stubb told Reuters. "That means that finance ministers are not the bosses in town."

Stubb's comments added to recent calls for the euro zone to fix its debt problems by means of "more Europe" -- that is, tighter integration that would curtail the freedom of national governments to manage their own economies.

Veikkaanpa että talous-tsaariksi sopivin henkilö on luonnollisesti koko työpaikan ideoija eli eurouskovainen Stubb itse. Palkkakin siinä kolminkertaistuisi eikä tarvisi istua samassa salissa persujunttien kanssa.

TheJ

Quote from: hoxpox on 27.09.2011, 13:37:37
Stubb ehdottaa EU:lle talous-tsaaria:

http://www.reuters.com/article/2011/09/26/eu-finland-integration-idUSLDE78P03F20110926

Quote
(Reuters) - The eurozone needs deeper economic integration -- including a budget tsar -- to police national economic policies and avoid financial crises in the future, Finland's Minister for Europe said on Monday.

"Tough rules mean deeper integration," Alex Stubb told Reuters. "That means that finance ministers are not the bosses in town."

Stubb's comments added to recent calls for the euro zone to fix its debt problems by means of "more Europe" -- that is, tighter integration that would curtail the freedom of national governments to manage their own economies.

Veikkaanpa että talous-tsaariksi sopivin henkilö on luonnollisesti koko työpaikan ideoija eli eurouskovainen Stubb itse. Palkkakin siinä kolminkertaistuisi eikä tarvisi istua samassa salissa persujunttien kanssa.

Stubb haluaa Euroopan Yhdysvallat jossa Brysselistä määrätään miten korkealle kukin osavaltio hyppää ja miten rahat jaetaan.

Stubb on ääliö.

Lisäksi herää jälleen kerran vitutus siitä kuinka Suomalainen kansanedustaja voi noin avoimesti ajaa itsemääräämisoikeuden pois antamista Brysseliin - tuossahan Stubb suoraan sanoo että hän haluaa ettei meidän valtiovarainministerillä olisi enää valtaa. Jokunen vuosikymmen sitten vakavat ehdotukset jonkin ministeriön alistamisesta ulkomaiseen komentoon olisi käsitelty valtiopetoksena.



Siili

Quote from: Axel Cardan on 27.09.2011, 13:42:48
Päivän vitsi:

Kreikalla on budjettiylijäämä ensi vuonna.

Siinäs näette, kannattaa käydä parturissa!1

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2011/09/27/papandreou-kreikalla-on-ylijaama-jo-ensi-vuonna/201113737/12

Eiköhän Papandreu usko tuohon yhtä vakaasti kuin Katainen uskoi niskalenkkiin markkinavoimista.

Jepulis

Quote from: Kareliana-55 on 27.09.2011, 12:41:32
http://www.uusisuomi.fi/raha/116148-myrsky-repesi-saksassa-%E2%80%93-%E2%80%9Dtietoa-pimitetaan%E2%80%9D

Kuinkahan meillä eduskunnassa tänään/huomenna tuohon suhtaudutaan?
"tietojen mukaan EU:ssa harkitaan vaihtoehtoa, jossa Euroopan keskuspankki tulisi tukemaan ERVV:tä."

Ilmeisesti tuohon sisältyy samalla Kataisen "nerokas idea", josta ylempänä mainittu. Todennäköisesti poliitikot on huomanneet, ettei kansan ole ollut niin helppo käsittää jäävuoren alaisen vastuupotin kasvua. Suomessakin riittää yhden Erkki Liikasen nimi vaikka minkä kokoiseen vekseliin.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

tyhmyri

Minusta se, että EKP tunkisi markkinoille riittävästi rahaa sopivan inflaatiosysäyksen aikaansaamiseksi olisi tässä tilanteessa vähiten huono vaihtoehto. Nykyinen deflatorinen politiikka johtaa katastrofiin. Pankkiirit ja muut velkojat tietenkin huutavat inflaation voimistumista vastaan, syytkin moiseen käytökseen pitäisi olla selvillä.

Hyviä vaihtoehtoja ei enää taida olla, joten huonoista vaihtoehdoista vähiten inhottava on se paras.

Lalli IsoTalo

Quote from: ukkometso on 27.09.2011, 12:47:37
Suosittelen katsomaan  Aamu-TV:n valaisevan keskustelun minkä tasoiset  "talousviisaat" ovat asioista päättämässä. 

Palomuuria paperirahasta väittivät rakentavansa.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Hessu

Juho Eerola piti juuri hyvän vapaamuotoisen puheen eduskunnassa. Erityisen hyvä oli Juhon N-liiton romahdúksen (=vapaa pudotus) ja EU:n kriisipaketin (=vähemmän vapaa pudotus) vertaaminen toisiinsa.
Miksi Suomi ei aikoinaan rynnännyt pelastamaan N-liittoa? Niinpä.

Eerola totesi myös, että hän toimi aiemmin yrittäjänä ja kohtasi työpaikallaan joskus henkilöitä, jotka olivat ns. eläneet yli varojensa. Tästä huolimatta tai juuri siitä johtuen Juho Eerola ei lainannut yrityksensä rahaa ko. henkilöille, jotta nämä olisivat vastavuoroisesti sijoittaneet Juhon lainaaman rahan takaisin Juhon bisnekseen. Juhon bisnes oli ravintolatoiminta.

Hänen jälkeensä Vasenryhmän Markus Mustajärvi kertoi selkokielellä missä mennään ja kertasi vielä lopuksi, mitkä puolueet ovat toimineet sanojensa mittaisesti. Mustajärvi totesi ykskantaan, että vain Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat noudattaneet johdonmukaisesti omaa politiikkaansa.

Mustajärven puhe oli asiapitoinen ja erittäin rehellinen. Hieno mies. Harvinainen ilmiö Suomen nykyisessa vasemmistossa.

Suora lähetys netissä osoitteessa:
http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

Hessu

Ben Z. ja muutamat demarit ovat tänään todenneet eduskunnassa, että kaikki eduskuntapuolueet toimivat suomalaisen veronmaksajan ja yleensä suomalaisten edun mukaisesti.

Uskallan väittää vastaan.

Sdp on Suomen kansainvälisin puolue ja se ajaa myös SI:n eli Sosialistisen Internationaalin jäsenvaltioiden asioita. Itse asiassa koko EU ajaa hyvin sosialidemokraattista politiikkaa.

Kuinka moni tietää, kuka on SI:n nykyinen puheenjohtaja? Hän on Georgios Andreas Papandreu, Kreikan pääministeri, jota mm. Eero Heinäluoma kävi tänä ja viime kesänä tapaamassa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Georgios_Andreas_Papandreu

Kriisin ratkaisua haettaessa on tainnut käydä niin, että Sosialistinen Internationaali (=SI) ja sosialistit ovat vieneet ja Katainen sekä Kokoomus ovat vikisseet.


Lyhyt kertaus muutamista reilun vuoden aikaisista aiheeseen liittyvistä tapahtumista.


Eero Heinäluoma oli talousnerojen kokouksessa kesällä 2010 ja heti perään hän oli muiden sosialistien mukana pohtimassa "edistyksellisen (=lue:sosialistisen) politiikan haasteita".

Quote"Heinäluoma osallistui Nobel-ekonomisti Joseph Stiglitzin finanssikriisiä pohtivan talousviisaiden komitean kokoukseen ja tapaamisiin 11.-12. heinäkuuta. Tapaamisissa oli mukana poliitikkoja ja ekonomisteja eri puolilta maailmaa."
Quote"Heinäluoma osallistuu myös Kreikan pääministerin George Papandreoun koollekutsumaan symposiumiin 12.-15. heinäkuuta, jossa pohditaan edistyksellisen politiikan haasteita Euroopalle ja maailmalle. Symposiumiin osallistuvat mm. EU:n ulkoministeri Catherine Ashton ja Ranskan sosialistien johtaja Ségolène Royal."
http://www.heinaluoma.net/?x103997=118860

Kuluvan vuoden kesäkuussa Heinäluoma matkusti jälleen Kreikkaan, tällä kertaa Sosialistisen Internationaalin (=SI) kokoukseen. Heinäluoma kertoi tuolloin, että hänellä oli VM Jutta Urpilaisen antama mandaatti neuvotella lainavakuuksista.

Quote"Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) on selvittänyt Kreikan pääministerille Suomen näkemyksiä vakuuksista Kreikan lisälainalle. Heinäluoma sanoo käyvänsä keskusteluja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) valtuuttamana. Heinäluoma tapasi pääministeri Papandreoun kahdesti. Molemmat osallistuvat sosialistisen internationaalin kokoukseen, jonka puheenjohtaja Papandreou on."

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/07/heinaluoma_kreikasta_ihanteilla_ei_ela_2698535.html

Tuolloin Heinäluoma kertoo ottaneensa esiin panttivakuuden.

Quote"- Tällä hetkellä täällä on kyllä ostajan markkinat. Suomalaisten ehdotus vakuuksien käyttämisestä olisi kreikkalaisten etujen mukainen. Vakuusmenettelyssähän Kreikan ei tarvitse myydä omaisuuttaan alihintaan tai mihinkään hintaan, vaan riittää, kun omaisuutta on panttina, Heinäluoma huomautti."

Elokuussa sosialistit olettivat keksineensä lopullisen ratkaisun. Kreikan VM  Evangelos Venizelosin kerrotaan ottaneen tuolloin yhteyttä Suomeen. Jutta Urpilainen keskeytti osallistumisensa Sdp:n kokoukseen ja matkusti Helsinkiin tiedottamaan syntyneestä vakuussopimuksesta. Todellisuudessa mitään varsinaista sopimusta ei ollut edes olemassa. Oli vain Venizeloksen oletettu puhelu ja lupaus.

Jutta Urpilainen väitti, että ministeriössä on paiskittu koko kesä töitä, jotta ratkaisu löytyisi. Tähän mennessä saadun tiedon mukaan ikiliikkujaa muistuttavan keksinnön teki kuitenkin kreikkalainen sosialisti Venizelos.

Sanomattakin on selvää, että Venizelos on Pasokin mies ja Pasok taas on Sosialistiseen Internationaaliin jäsen kuten Sdp.

http://en.wikipedia.org/wiki/Evangelos_Venizelos

http://fi.wikipedia.org/wiki/PASOK

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistinen_internationaali


Tästä sopasta alkaa muodostua kuva, jonka mukaan Suomen hallitus [ja EU] marssii Sosialistisen Internationaalin määräämässä tahdissa.


http://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc  Jutta Urpilainen Euroopan sosialistipuolueen (PES/ESP) kokouksessa Madridissa



Olen entistä vahvemmin myös sitä mieltä, että nyky-Kokoomus on uussosialidemokraattinen puolue, jonka noudattama politiikka edustaa valtiososialismia.

Kataisen (ja Stubbin) umpisokea EU-myönteisyys on ollut jo vuosia hyvin hämmentävää. Muutama viikko takaperin Katainen ilmoitti, että Suomi ei vahingoita EU:n muita valtioita. Hän ei puhunut mitään siitä, vahingoittaako hallituksen politiikka omaa maata.

Ei tarvitse olla jälkiviisas todetessaan, että pilliin olisi pitänyt viheltää jo silloin, kun Kreikalle kaavailtiin ensimmäistä tukipakettia.
Tuolloin Katainen puhui lainasta, joka saadaan korkojen kera takaisin. Sama mies (Katainen) totesi ennen edellistä kansainvälistä talousromahdusta, että USA:sta alkanut ahdinko korkeintaan hipaisee meitä.


Kokoomuksen omasta piiristä on alkanut kuulua ääniä, joista politiikan tarkkailija voi havaita, että sosialismin askelten julma kaiku on havaittu puolueen yhä vähenevässä porvarillisessa joukossa.

Eija-Riitta Korhola kommentoi aiemmin omassa blogissaan melko voimakkain sanankääntein Kataisen, Stubbin, Vapaavuoren, Häkämiehen ja kokoomusnaisten suosimaa valtiososialismia ja EU-kiimaa.

Korholan kaksi kommenttia:

Quote20.8.2011 klo 12:14
"Voipi olla, että suorasukaisuuttani kritisoidaan, mutta väitän että edustan varsin aitoa (ja isänmaallista) kokoomuslaista ajattelua. Sille en voi mitään, että osa Kokoomuksesta on muljahdellut milloin stalkkuvihreyden, milloin valtionsosialismin suuntaan."

Quote20.8.2011 klo 12:21
"Hei ette te ole olleet ennenkään Soinin varassa. Kannattaa tutustua kotisivuihini www.korhola.com ja selata vuosien arkistoja taaksepäin, niin huomaa, että olen ollut kriittinen EU-lainsäätäjä jo yli kymmenen vuotta. "Soinin mallinkin" kehitin jo vuonna 2002. EU on periaatteessa hyvä idea mutta käytännössä siellä sössitään turhan paljon, eikä Suomi (hallituksemme) useinkaan pidä puoliaan."

http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81041-vastuutonta-pelleilya

Korholan kanta EU:n suhteen näyttää kääntyneen melko reippaasti hänen todetessaan, että EU on enää "periaatteessa hyvä idea". Politiikan kielellä Korholan lause tarkoittanee, että EU on edennyt saattohoitovaiheeseen.

Mielenkiintoista nähdä, kuka tai ketkä kokoomuslaiset hiipivät seuraavana nurkista kertomaan, että ei tämä nykymuotoinen EU niin hyvä juttu olekaan.

Eurooppa olisi vahvimmillaan itsenäisinä kansallisvaltioina, joilla on runsaasti taloudellista yhteistyötä, mutta täydellinen suvereniteetti päättää omista sisäisistä asioistaan.
Sosialistisessa ja esisosialistisessa valtiossa tai liittovaltiossa (N-liitto, EU) keskushallinto jyrää paikallisen ja kansallisen päätösvallan.

Quote"Vladimir Bukovsky spent many years in Russian labour camps and psychiatric prisons for defending human rights. He came to Britain in 1976. He lectures and writes on the old Soviet system and the EU."

http://www.youtube.com/watch?v=bM2Ql3wOGcU The European Union - the New Soviet Union?


Goodbye, socialism. Wellcome, free Europe. Itsenäiset valtiot ovat Euroopan alueen kansalaisten turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden ja vaurauden tae.

http://www.youtube.com/watch?v=dE9n-Y-SLHo Tapio Rautavaara: Kulkuriveljeni Jan

ttw

Puheet käyvät levottomiksi: heinäkuun sopu on "Raamattu Kreikalle"

QuotePäivän kovimmasta vertauskuvasta saa kunnian Kreikan valtiovaraiministeri Evangelos Venizelos. Hän sanoi tiistaina, että heinäkuussa solmittu EU-sopimus Kreikan auttamisesta on kuin "Raamattu Kreikalle".

Lausunnon tarkoitus oli ilmeisesti viitata siihen, että Kreikka noudattaa sopimuksia yhtä tarkasti kuin Raamattua. Kreikan on ollut määrä tehdä suuriajulkisten menojen leikkauksia vastineeksi uusista lainoista.

FT Alphaville -blogi huomattaa, että Kreikan hallitus näyttää kuitenkin olevan viimeinen, joka uskoo uuden lainapaketin olevan vielä kiveen kirjoitettu.

http://www.talouselama.fi/uutiset/puheet+kayvat+levottomiksi+heinakuun+sopu+on+quotraamattu+kreikallequot/a693465

Kreikka ei voi kerätä veroja, koska muste loppui kesken

QuoteTässä on päivän erikoisin Kreikka-uutinen:

Samaan aikaan kun maa valmistautuu äänestämään tiistaina uudesta kiinteistöverosta, maan oppositiopuolueen edustaja väitti tiistaina, että maa ei ole kyennyt keräämään nykyisiäkään veroja.

Syy ongelmiin on ollut Financial Timesin siteeraaman väitteen mukaan se, että pula musteesta maan tietokoneistetussa verokeskuksessa valtiovarainministeriössä oli estänyt ministeriötä lähettämästä laskuja veronmaksajille viimeisen kymmenen päivän aikana.

Valtiovarainministeriö ei kommentoinut asiaa. Mustekasetit ovat kiistämättä kyllä olleet hinnoissaan.

http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikka+ei+voi+kerata+veroja+koska+muste+loppui+kesken/a693477

Greece set to pass fresh austerity measures
http://www.ft.com/cms/s/0/3b4d9d4e-e8ed-11e0-adbf-00144feab49a.html#axzz1Z5UBls1D

Joukko perussuomalaisia jonotti puheenvuoroa eduskunnassa läpi yön

QuoteMuutama perussuomalaisten kansanedustaja jonotti ja valvoi eduskunnan käytävällä koko maanantain ja tiistain välisen yön. Miesten urakan tarkoituksena oli taata puolueelle ensimmäiset puheenvuorot tiistaina käydyssä Euroopan talouskriisiä koskeneessa keskustelusssa.

Sitkein sissi saapui jonottamaan jo hyvissä ajoin maanantai-illan puolella, operaation viimeinen edustaja aamuyöllä. Puheenvuoroja alettiin kirjata tiistaina kello 11, joten ensimmäisenä tulleelle jonotusaikaa kertyi yli puoli vuorokautta.

Eduskunnan keskustelu alkoi tiistaina iltapäivällä kello 14. Ensimmäisen puheenvuoron pääsi pitämään perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen, toisena puhui Teuvo Hakkarainen samasta puolueesta.

Molemmat vastustivat puheenvuorossaan Suomen takausvastuiden kasvattamista Euroopan väliaikaisessa kriisirahastossa. Eduskunta äänestää asiasta huomenna keskiviikkona. Perussuomalaisten jonottajien tavoitteena oli päästä vaikuttamaan siihen, kenen ehdotuksesta lopulta äänestetään. Säännöt tai eduskunnan toimintatavat eivät takaa, että puhujajärjestys sanelisi myös äänestyskäytännöt.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/joukko_perussuomalaisia_jonotti_puheenvuoroa_eduskunnassa_lapi_yon_2904446.html

"Torkuin muutaman minuutin" - PS:n edustajat yötä eduskunnassa väärän oven takana


http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=63363:qtorkuin-muutaman-minuutinq-psn-edustajat-yoetae-eduskunnassa-vaeaeraen-oven-takana&catid=1:politiikka&Itemid=30

Perussuomalaiset uhkaavat ottaa yöistunnot tavaksi

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/perussuomalaiset-uhkaavat-ottaa-yoistunnot-tavaksi/art-1288416981722.html
Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

Kaaoskeisari

SD edustaja puhuu juuri tällä hetkellä edelleen niistä vakuuksista ja kuinka niitä vaatiessa pitää olla topakka. Eikö se ole aivan liian myöhäistä jos äänestys tänään menee läpi ??? ?

SD tulee tällä menolla kokemaan saman kohtalon kuin keskusta.

MoonShine

Quote from: Kaaoskeisari on 27.09.2011, 17:03:43
SD edustaja puhuu juuri tällä hetkellä edelleen niistä vakuuksista ja kuinka niitä vaatiessa pitää olla topakka. Eikö se ole aivan liian myöhäistä jos äänestys tänään menee läpi ??? ?

SD tulee tällä menolla kokemaan saman kohtalon kuin keskusta.

Äänestys on huomenna.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Jouko

Manjaana, manjaana. Kreikka on tiennyt tilanteensa jo kauan; ainakin rahaliiton alusta lähtien. Samoin ovat tienneet eurojohtajat. En usko että Suomessakaan ollaan oltu täysin tiedottomia.

Nyt vain on se viimeinen raja, Totuuden Hetki. Nyt katsotaan ketkä ovat Suomen Kansan puolella, ketkä eivät. Jää Aikakirjoihin.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Lalli IsoTalo

Quote from: Heikki Porkka on 27.09.2011, 16:34:06
Sdp on Suomen kansainvälisin puolue ja se ajaa myös SI:n eli Sosialistisen Internationaalin jäsenvaltioiden asioita.

Rakkauspuolueen Jungnerillä on viha/rakkaus -suhde Sosialistisen internationaalin vihan nyrkkiin. Nuorena hän tervasi Maailmanrauhan, jonka sosialistiset realistit marssivat Hakaniemen torilta länteen päin käsi kommunistisessa nyrkissä, valmiina murskaamaan porvarillinen keskiluokka.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

Quote from: Heikki Porkka on 27.09.2011, 16:34:06
Eero Heinäluoma oli talousnerojen kokouksessa kesällä 2010 ja heti perään hän oli muiden sosialistien mukana pohtimassa "edistyksellisen (=lue:sosialistisen) politiikan haasteita".

Se on pakko olla edistyksellinen, kunnes maailma on valmis, ja keskiluokka on tuhottu. Mokutus ja tukipaketit ovat johtavat kandidaatit tässä kilpailussa.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

ttw

Juncker wilts under Farage barage

QuoteIt's time for the political ostriches to pull their heads out of the sand and wake up to the misery of the Euro, says UKIP Leader Nigel Farage.

http://www.ukip.org/content/video-zone/2488-juncker-wilts-under-farage-barage

Nigel Farage: Wake up to the misery you're inflicting on millions!
http://www.youtube.com/watch?v=PTtu_8yiwq4

Uusi riita repesi EU:ssa - heinäkuun sopimus vaarassa

QuoteEi kai taas?

EU-johtajien kesken on revennyt uusi, merkittävä riitä Kreikan lainapaketista, kirjoittaa Financial Times.

Lehden mukaan euromaiden välille on syntynyt kiistaa siitä, pitäisikö osana heinäkuun lainapakettia sovitussa yksityisten velkojien osallistumisessa velkojille määrätä kärsittäväksi sovittua suuremmat tappiot.

Peräti seitsemän maata seitsemästätoista euromaasta vaatii tällaista, kertoo FT. Riita uhkaa kaataa heinäkuussa vaivalla solmitun sopimuksen Kreikan toiseksi 109 miljardin euron suuruiseksi lainapaketiksi.

Erimielisyydet kumpuavat siitä, että Kreikan rahoitustarpeet ovat osoittautumassa odotettua suuremmiksi. Siksi yksityisten velkojien "vapaaehtoisesti" järjestelyssä kuittaama tappio on jäämässä liian pieneksi.

Yksityisten sijoittajien kärsimien tappioiden kasvattamista vaativien leirissä ovat lehden mukaan ainakin Saksa ja Hollanti, kun taas Ranska ja Euroopan keskuspankki vastustavat ajatusta. Lehti ei mainitse, kummalla kannalla Suomi on, mutta ainakin tähän asti Suomi on seuraillut Saksan askelmerkkejä.

Ajatuksen vastustajat pelkäävät, että jos heinäkuun sopimus revitään auki, se herättäisi uusia pelkoja pankkien näkymistä. Pankkiosakkeet Euroopassa ovat toipuneet viime päivinä, kun sijoittajat ovat toivoneet eurojohtajien löytävät tarpeeksi kattavan ratkaisun euroaluetta piinaavaan velkakriisiin.

Heinäkuun sopimuksen yksi osa oli, että yksityiset velkojat vaihtaisivat erääntyvät velkansa uusiin, myöhemmin erääntyviin, ja kuittaisivat samalla vapaaehtoisesti 21 prosentin tappion. Aikaraja tämän järjestelyn lukkoonlyömiseksi meni jo jokin aika sitten, mutta viime päivinä sopimuksen yllä on vallinnut outo hiljaisuus.

FT kirjoittaa myös, että Kreikan rahoitustarpeet seuraavan kolmen vuoden ajaksi ovat kasvaneet aiemmin arviodusta 172 miljardista eurosta. Lähiaikoina selviää, kuinka suureksi luku on paisunut, FT kirjoittaa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/ft+uusi+riita+repesi+eussa++heinakuun+sopimus+vaarassa/a693648
Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

L. Brander

Quotehttp://www.lapinkansa.fi/Kotimaa/1194697765495/artikkeli/urpilaisella+poskiontelontulehdus+washingtonin-matka+peruuntui.html

Urpilaisella poskiontelontulehdus – Washingtonin-matka peruuntui

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on perunut matkansa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kokoukseen Washingtoniin lauantaina. Syynä on sairastuminen.

Urpilaisen erityisavustajan Matti Hirvolan mukaan ministerillä on poskiontelontulehdus ja kuumetta.

... jatkuu linkistä

Kai sinne nyt joku lähti?

EDIT: virhe korjattu

EDIT 2: Kuinka pitkän sairasloman jälkeen Virkkunen tai joku muu alkaa hoitaa tehtäviä?
Dystooppinen salamasota