Herra Yli-Juonikas kirjoittaa romaania halla-aholaisesta nettirasismista

[KJ]

Entinen professorini kuvasi kirjoittamistaan, kun kirja oli "valmis". "Puolet pois tekstistä ja sitten vielä puolet".

Tuttua. Aikoinaan kun opiskelin kirjoittamista, niin minua ohjeistettiin niin, että kirjoita tarina Matista, joka menee maitokauppaan, ja poista puolet tekstistä. Jos tekstin poistamisen jälkeen jutussa on mitään järkeä, niin se on tarina, jos ei, niin se on runo.

[millla]

Oikeastiko luulette ettei tuon tason kirjailija osaa perusjuttuja? Pituus ja rönsyilevyys on valittu tyylilaji ja tuottanut tulosta aiemminkin.

Silti idiootti, mitä tulee yhteiskunnalliseen ajatteluun. 

[PEMM]

Illan tunnelma leikkautui nykyaikaisempaan äänimaisemointiin, kun Mika tarkisti uutisryhmät ja huomasi että Suomen arvostetuin maahantunkukriittinen hiphoppari Muhoksen Dhimmi oli julkaissut uuden albumin.

Hetkinen, tekeekö joku maahanmuuttokriittistä musiikkia?

Vasemmistolta löytyy Palefacet, Anssi Kelat sun muut joten tämä vaikuttaa vähän projisoinnilta.

[Tavis]

Oikeastiko luulette ettei tuon tason kirjailija osaa perusjuttuja? Pituus ja rönsyilevyys on valittu tyylilaji ja tuottanut tulosta aiemminkin.

Materiaaliahan saa idioottikin tuotettua vaikka millä mitalla jos genre on sitä, mitä jo muutaman pelkän homma-postauksen pohjalta arvelin:

Älä nyt sano että teos on tällaista Family Guy -tason huumoria jossa 'vitsit' koostuvat viittauksista milloin mihinkin ilmiöihin ja yleisö sitten nauraa että 'hahaa tunnistan tuon'.

[KJ]

Oikeastiko luulette ettei tuon tason kirjailija osaa perusjuttuja? Pituus ja rönsyilevyys on valittu tyylilaji ja tuottanut tulosta aiemminkin.

Silti idiootti, mitä tulee yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Luulen. Jos kahdessa peräkkäisessä kappaleessa sana "Mestari" mainitaan seitsemän kertaa ja Mestarin hymykin kahdesti, niin jopa minä tiedän, että siinä on muutama maininta liikaa.

[Ernst]

Entinen professorini kuvasi kirjoittamistaan, kun kirja oli "valmis". "Puolet pois tekstistä ja sitten vielä puolet".

Tuo 699 sivua taitaa olla vitsi tästä novelli-laajuisesta aiheesta? Ei kukaan kustanna enää tuollaisia sellumöykkyjä.

Jonkinlaisen kuvan editoimisen merkityksestä saa Linnan Sotaromaanissa, jossa on niitä pois jätettyjä pätkiä mukana. Ne eivät olisi todellakaan parantaneet Tuntemattoman kaunokirjallista antia. Alaa tunteva raakkasi paljon pois, ja katso, kokonaisuus parani. Linnalla oli osoittelemisen vikaa tai ansiota. Romaanissa se pitää olla niin hienovaraista (jos lainkaan), että osoitteleva ja opettava sormi ei töki lukijan silmään kipeästi.

[JJohannes]

Juonikas taitaa olla keksitty nimi.

Kaikki nimet ovat alun alkaen keksittyjä. Hänen itsensä keksimä nimi se ei kuitenkaan ole, jos on luottamista tähän haastatteluun:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/jaakko-yli-juonikasta-kiinnostaa-voiko-aivotutkijalla-olla-rikolliset-aivot/

Vai on Yli-Juonikas tehnyt gradunsa Pynchonista. Tuli nimittäin kuvauksen perusteella kirjasta mieleen hieman myös Pynchonin kirjat, jotka ovat usein kaleidoskooppimaisia ja 500+ sivua pitkiä. Näytteen perusteella teksti ei nyt ihan valtavasti säväyttänyt, vaikka intertekstuaalinen kikkailu jne. ihan hyvin toimikin.

[Tabula Rasa]

Illan tunnelma leikkautui nykyaikaisempaan äänimaisemointiin, kun Mika tarkisti uutisryhmät ja huomasi että Suomen arvostetuin maahantunkukriittinen hiphoppari Muhoksen Dhimmi oli julkaissut uuden albumin.

Hetkinen, tekeekö joku maahanmuuttokriittistä musiikkia?

Vasemmistolta löytyy Palefacet, Anssi Kelat sun muut joten tämä vaikuttaa vähän projisoinnilta.

Ero on lähinnä täydellisessä radiosta sulkemisena jos joku ilmoittautuu matukriittiseksi. Matukriittisiä muusikoita on paljonkin. Räppäreitä huomattavan vähän. Toisin kuin matukulttuuria fanittavissa. Se kun helpommin menee alas kunnon kulttuuri eikä monikulttuuri. Jösse Järvenpäästä voi aloittaa. William AJR ja Jupus jatkoksi. Ja Kaivannon Petrillä taisi olla jokunen räppibiisikin. Jokunen nimekäs radiosoitossa ollut on julistanut nuivuuttaan ja radioiden soittolistoista vastaavat ovat vastanneet sensuroimalla ko tyypin musiikkia pois. Muistelisin että sovittujakin keikkoja on peruttu ja toisaalta uusia ei noita reittejä enää ollut tarjolla.

[KJ]

Entinen professorini kuvasi kirjoittamistaan, kun kirja oli "valmis". "Puolet pois tekstistä ja sitten vielä puolet".

Tuo 699 sivua taitaa olla vitsi tästä novelli-laajuisesta aiheesta? Ei kukaan kustanna enää tuollaisia sellumöykkyjä.

Jonkinlaisen kuvan editoimisen merkityksestä saa Linnan Sotaromaanissa, jossa on niitä pois jätettyjä pätkiä mukana. Ne eivät olisi todellakaan parantaneet Tuntemattoman kaunokirjallista antia.

Totta. Siinä kustannustoimittaja teki työnsä hyvin. Minä luin kerran yhden raakaversion, jossa päähenkilö ajoi Tapiolasta Haagaan, ja kuvaili aika tarkkaan matkan varrellla olevia taloja ja lapsuuden muistoja. Sitä kesti kuusi sivua. Sanoin kirjoittajalle, että mahtaako lukijaa kiinnostaa raviradan tapahtumat 1973, kun söit parkkipaikalla tikkaria, kun kirjan aihe on kuitenkin ihan vaan perinteinen dekkari, ja Haagassa asuu muodokas blondi, jota ollaan menossa kuulustelemaan.

[Nuivinator]

Jonkinlaisen kuvan editoimisen merkityksestä saa Linnan Sotaromaanissa, jossa on niitä pois jätettyjä pätkiä mukana. Ne eivät olisi todellakaan parantaneet Tuntemattoman kaunokirjallista antia. Alaa tunteva raakkasi paljon pois, ja katso, kokonaisuus parani. Linnalla oli osoittelemisen vikaa tai ansiota. Romaanissa se pitää olla niin hienovaraista (jos lainkaan), että osoitteleva ja opettava sormi ei töki lukijan silmään kipeästi.

Itsehän olen tuosta lukenut ainostaan sen Sotaromaanin. Siitä on tosin aikaa senverran, että en tarkasti enää muista, mutta mielikuvaksi jäi se että suurelta osin ne leikkaukset oli suomettumisen seurausta.

Olettekos muuten lukeneet Ari Paulowia? Ihan jees-juonet (yleensä), mutta hahmot ovat aivan liian sanavalmiita, heittelevät lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen kommentteja joillakin satunnaisilla kielillä. Paulowin ongelma on muutenkin, että samassa romaanissa kaksi eri hahmoa saattaa käyttää jotain harvinaista termiä tai sanontaa, toisistaan tietämättä, esimerkiksi "asia on klaara" tai "nenäkarkki".

[Totti]

mitään kaaria ei lauseissa ollut; kaikki esitettiin töksähtelevään tyyliin. Retorinen tyyli oli korvattu erikoisuutta tavoittelevilla sanoilla ja kömpelöillä kielikuvilla - kaikesta paistoi muovisuus ja teennäisyytenä ilmenevä kova halu sanoa jotain kirjallisesti merkittävää, vaikkei siihen oikein kykyjä olekaan.

Hyvin kiteytetty. Lisään omat havaintoni.

Otteessa (ja kaikesta päätellen koko kirjassa) ajatuksenjuoksu on varsin katkonainen. Sanoisin jopa skitsofreenisen hajanainen.

Hyvä tekstihän luo lukijan päässä maailman, jossa hän voi seurata tapahtumia ikään kun ylhäältä katsoen. Tämä ote oli kuitenkin pätkitty sillisalaatti, jossa hypittiin asiasta (ja maasta) toiseen. Jutusta ei meinannut saada otetta ja jouduin lukemaan tekstin monta kertaa, jotta saisin hahmoteltua mikä on asetelma ja mitä tarinassa on tapahtumassa.

Teksti oli siten varsin työläs ja aivan liian hankala ollakseen jouhevaa tarinankerrontaa, johon jaksaisin panostaa.

Tilanne ei parane täysin absurdeilla ja kiusallisen epäuskottavilla jutuilla, kuten hiphoppaava "halla-aholainen", eroottisia silmäniskuja, "mestarin hymy" ja slap-stick -tyylisillä hahmojen nimillä (Muhoksen Dhimmi, Mika Kingelin).

Nämä vaikuttivat lähinnä väkisin väännetyltä pakkohuumorilta, jolle pitäisi nauraa vain häveliäisyyssyistä; paskoja vitsejä, joille nauretaan vain jottei nolattaisi 11-vuotiasta synttärijuhlakoomikkoa hänen ylpeän äitinsä edessä.

Otteesta jäi mielikuva, että kirjoittaja itse asiassa kirjoittaa oman vihervasemmiston kuplansa sisäpiirijuttuja. Siis omasta elämästään, jonka hän projisoi "halla-aholaiseen nettirasistiin".

Kirjan yleisö on silloin vihervasemmistolaiset suvakit, jotka varmaan mielellään haluavat saada vahvistusta ennakkoluuloilleen maahanmuuttokriitikoista. He pystyvät myös samaistumaan hiphoppareihin ja halpoihin nettivideoihin joille voi nauraa.

Teksti oli huonoin mitä olen pitkään aikaan lukenut. Enkä sano sitä sen takia, että se mollaisi itseäni maahanmuuttokriitikkona, vaan tavattoman huonon tyylin ja täysin epäuskottavan tarinan takia. Yli 600 sivua tätä sotkua tuntuisi henkiseltä kidutukselta.

Ihmettelen suuresti jos tämä todellakin on se taso, jolla palkintoja voitetaan. Kansan kirjallinen sivistys on näköjään vajonnut kovin alas.

[Nuivinator]

Luin nyt tuon esimerkin tuosta kirjaoletuksesta. Tuota voi verrata Volter Kilven teokseen Alastalon Salissa. Ainut ero noissa on se, että Kilven teksti on ymmärrettävää.

Olihan Langholma isonen ja kieltämättä pitäjän pää, eikä Alastalo sitä vastaan napissut, koska hyväkin pyörä kärrynrattaissa aina tarvitsee akselinnavan huhkiaksensa kehillänsä, ja koska tuolupuissakin tukki on tarpeen, jotta on lointa ja loimissa tämmi sukkulan syöstä kuteitansa ja kaiteen naputtaa kangastansa, mutta ylpeäksi meni Alastalon niska kuitenkin nyt ja tukan alla karahutteli veren varsa korskiansa, koska viimein oltiin näin pitkällä, ja vaelto nyt salissa käärö kourassa ja kahden talven työn ähinä piirtopaperilla valmiina puhtain viivoin ja linjaalivedoin, eikä Langholmallakaan muuta tekemistä kuin keikutella keinutuolilla ja odotella niin kuin muutkin ja kuka hyvänsä: napa kuin napa, mutta rattaan hyrrä virstat jättää; ja loimi tukilla lointa tukilla, mutta kankaan verka vasta kyynärissä mitataan.

[Sator Arepo]

Tilanne ei parane täysin absurdeilla ja kiusallisen epäuskottavilla jutuilla, kuten hiphoppaava "halla-aholainen", eroottisia silmäniskuja, "mestarin hymy" ja slap-stick -tyylisillä hahmojen nimillä (Muhoksen Dhimmi, Mika Kingelin).

Mitään erityisen painavaa lisättävää minulla ei ole, mutta tuo Muhoksen Dhimmi huvitti. Muhos on kunta Oulun lähellä, siinä missä itähelsinkiläinen, eräs maan rikastuneimmista ostareista on Puhos (Puotinharju). Joko kyseessä on virhe, tai vaihtoehtoisesti kyse on "öhö öhö mamukriitikot on böndellä asuvii junttei jotka ei oo värillisii nähnykkää" -heitosta, joka on yhtä yliviljelty ja väsynyt kuin kaappihomoudesta nälviminen. Jos kirjailija valitsi tiiliskivestään tekstinäytteeksi pätkän, johon oli saatu tungettua nuo molemmat, niin järin hyvää kuvaa se ei kyllä teoksesta anna.

[Malla]

Olettekos muuten lukeneet Ari Paulowia? Ihan jees-juonet (yleensä), mutta hahmot ovat aivan liian sanavalmiita, heittelevät lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen kommentteja joillakin satunnaisilla kielillä. Paulowin ongelma on muutenkin, että samassa romaanissa kaksi eri hahmoa saattaa käyttää jotain harvinaista termiä tai sanontaa, toisistaan tietämättä, esimerkiksi "asia on klaara" tai "nenäkarkki".

Hyvä huomio! Sanavalmius on vitsaus etenkin silloin, kun kaikki henkilöt ovat samalla tavalla sanavalmiita. Itse en pidä siitä silloinkaan, kun kertoja kuvailee koko ajan nokkelasti jotakin -- mutta se lienee makuasia. Pidän enemmän yksinkertaisesta kuvauksesta, joka ei nännytä nokkeluuksiin. Ja henkilöhahmoista, joissa on useita ulottuvuuksia. (Aloittelen juuri uutta Westötä, Rikinkeltainen taivas, ja minusta hän onnistuu sekä kuvauksessa että henkilökuvissa.)

[Vale-Dmitri II]

Tilanne ei parane täysin absurdeilla ja kiusallisen epäuskottavilla jutuilla, kuten hiphoppaava "halla-aholainen", eroottisia silmäniskuja, "mestarin hymy" ja slap-stick -tyylisillä hahmojen nimillä (Muhoksen Dhimmi, Mika Kingelin).

Mitään erityisen painavaa lisättävää minulla ei ole, mutta tuo Muhoksen Dhimmi huvitti. Muhos on kunta Oulun lähellä, siinä missä itähelsinkiläinen, eräs maan rikastuneimmista ostareista on Puhos (Puotinharju). Joko kyseessä on virhe, tai vaihtoehtoisesti kyse on "öhö öhö mamukriitikot on böndellä asuvii junttei jotka ei oo värillisii nähnykkää" -heitosta, joka on yhtä yliviljelty ja väsynyt kuin kaappihomoudesta nälviminen. Jos kirjailija valitsi tiiliskivestään tekstinäytteeksi pätkän, johon oli saatu tungettua nuo molemmat, niin järin hyvää kuvaa se ei kyllä teoksesta anna.

Hauska idea tuo Puhoksen Dhimmi, enpä tullut kirjoittaessa ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa. Tiedä sitten, olisiko viittaus monikulttuuriseen rillumarei-elokuvaklassikkoon (1952) hämärtynyt vähän liikaa.

[Sudeettisuomalainen]

Aika outo tuo yhteys Muhoksen Mimmiin eli siis Armi Kuuselaan.

Kirjailija voisi hiukan sivistaa itseaan katsomalla mita vaikkapa Wikipedia aiheesta tietaa: https://en.wikipedia.org/wiki/Armi_Kuusela.

Kovin alas on suomessa sivistys vajonnut ...

[Herbert]

Aika outo tuo yhteys Muhoksen Mimmiin eli siis Armi Kuuselaan.

Kirjailija voisi hiukan sivistaa itseaan katsomalla mita vaikkapa Wikipedia aiheesta tietaa: https://en.wikipedia.org/wiki/Armi_Kuusela.

Kovin alas on suomessa sivistys vajonnut ...

Voisin Muhoksen Mimmi -elokuvan pienenä poikana katselleena korjata sen, että Mimmi ei suinkaan tarkoittanut Armi Kuuselaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Muhoksen_Mimmi

Muhoksen Mimmi on Jorma Nortimon ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1952. Se on lajityypiltään komedia ja perustuu Reino "Repe" Helismaan sanoittamaan samannimiseen iskelmään edelliseltä vuodelta.

Elokuva oli toinen varsinainen kotimainen rillumarei-elokuva. Yleisömenestys oli huomattavasti yli vuoden keskitasoa[1].

Elokuvassa esiintyvä Siiri Angerkoski oli vanhempana Mimminä vuonna 1951 elokuvassa Rovaniemen markkinoilla, mutta tässä elokuvassa Angerkoskesta tuli mustalainainen.[2] Lisäksi Angerkosken ja Armas Jokion esittämä mustalaispariskunta Jenny ja pikku-Aleksi esiintyvät elokuvassa ensimmäisen kerran. Heidät nähtiin vielä kahdessa elokuvassa, elokuvissa Lentävä kalakukko (1953) ja Majuri maantieltä (1954).[1]

[Sudeettisuomalainen]

Seison korjattuna!

[Vale-Dmitri II]

Muhoksen Mimmi on Jorma Nortimon ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1952. Se on lajityypiltään komedia ja perustuu Reino "Repe" Helismaan sanoittamaan samannimiseen iskelmään edelliseltä vuodelta.

Elokuva oli toinen varsinainen kotimainen rillumarei-elokuva. Yleisömenestys oli huomattavasti yli vuoden keskitasoa[1].

Elokuvassa esiintyvä Siiri Angerkoski oli vanhempana Mimminä vuonna 1951 elokuvassa Rovaniemen markkinoilla, mutta tässä elokuvassa Angerkoskesta tuli mustalainainen.[2] Lisäksi Angerkosken ja Armas Jokion esittämä mustalaispariskunta Jenny ja pikku-Aleksi esiintyvät elokuvassa ensimmäisen kerran. Heidät nähtiin vielä kahdessa elokuvassa, elokuvissa Lentävä kalakukko (1953) ja Majuri maantieltä (1954).[1]

[/quote]

Romanien lisäksi elokuvan Muhoksella seikkailee myös kohtalokas espanjatar. Siksi siis viittasin siihen edellä multikulturalismin klassikkona.

[Skeptikko]

Luin nyt tuon esimerkin tuosta kirjaoletuksesta. Tuota voi verrata Volter Kilven teokseen Alastalon Salissa. Ainut ero noissa on se, että Kilven teksti on ymmärrettävää.

Alastalon salissa oli minun makuuni (kumpikin osa), mutta ei se varmaan kaikkien makuun ole ja olen ollut muutenkin aika kaikkiruokainen aikoinaan lukiessani kaikenlaista Neiti etsivistä Dostojevskiin ja edelleen tietosanakirjoista datalehtiin. Tuo Yli-Juonikkaan laittama teksti sen sijaan ei sytyttänyt ollenkaan, mutten silti menisi tuomitsemaan koko kirjaa noin lyhyen lainauksen perusteella. Voihan olla, että töksähtelevä kieli on vaikka jonkinlainen tehokeino. Minusta joku voisi lukea ja arvostella sen, mutta sitä ennen on minusta vähän turhaa täyttää Hommaforumia arvailuilla kirjan sisällöstä tai muulla yhtä joutavalla.

Neiti etsivistä tulikin puolestaan mieleeni Enid Blytonin kirjat. Hänellähän oli hupaisaa vähemmän poliittisesti korrektia kielenkäyttöä, kuten:

The Famous Five back on TV? A new generation is in for a treat
https://www.theguardian.com/commentisfree/2012/nov/06/famous-five-tv-series

Sure, the stories show their age and betray the biases of their creator: witness the introduction of the "traveller" character, which manages to collect a number of racist stereotypes in less than 50 words: "The man ... slouched as he came, and dragged one foot. He had a straggly moustache and mean, clever little eyes that raked the beach up and down". This is followed by "an unpleasant, unwashed kind of smell at once came to the children's noses. Pooh!" And what about this observation from Dick, after an altercation with Jo: "He thought her a bad, cold-blooded, savage little monkey, but he pitied her, and admired her unwillingly for her courage." Even as a child, I noted the tone of prejudice in Blyton's words, and I recoiled from it. But children are a lot smarter than they are often given credit for: they understand nuance and are critical of what they consume.

Are the Famous Five as racist and sexist as I remember?
http://www.xojane.com/fun/are-famous-five-racist-and-sexist-i-remember

The nasty crooks were always easy to spot, being "queer-looking", swarthy and/or bearded and resolutely not dog-lovers. Not only were the Five allowed to have a dog, it could understand humans and be "set on" strangers (who were usually unwashed gypsies and suspicious foreigners brandishing revolvers).

Enid Blyton - Wikipedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Enid_Blyton

Accusations of racism in Blyton's books were first made by Lena Jeger in a Guardian article published in 1966, in which she was critical of Blyton's The Little Black Doll, published a few months earlier. Sambo, the black doll of the title, is hated by his owner and the other toys owing to his "ugly black face", and runs away. A shower of rain washes his face clean, after which he is welcomed back home with his now pink face.[141] Jamaica Kincaid also considers the Noddy books to be "deeply racist" because of the blonde children and the black golliwogs.[142] In Blyton's 1944 novel The Island of Adventure, a black servant named Jo-Jo is very intelligent, but is particularly cruel to the children.[143]

Accusations of xenophobia were also made. As George Greenfield observed, "Enid was very much part of that between-the-wars middle class which believed that foreigners were untrustworthy or funny or sometimes both".[144] The publisher Macmillan conducted an internal assessment of Blyton's The Mystery That Never Was, submitted to them at the height of her fame in 1960. The review was carried out by the author and books editor Phyllis Hartnoll, in whose view "There is a faint but unattractive touch of old-fashioned xenophobia in the author's attitude to the thieves; they are 'foreign' ... and this seems to be regarded as sufficient to explain their criminality." Macmillan rejected the manuscript,[145] but it was published by William Collins in 1961,[146] and then again in 1965 and 1983.[145]

Blyton's depictions of boys and girls are considered by many critics to be sexist.[147][148] In a Guardian article published in 2005 Lucy Mangan proposed that The Famous Five series depicts a power struggle between Julian, Dick and George (Georgina), in which the female characters either act like boys or are talked down to, as when Dick lectures George: "it's really time you gave up thinking you're as good as a boy".[149]

[Sator Arepo]

Hauska idea tuo Puhoksen Dhimmi, enpä tullut kirjoittaessa ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa. Tiedä sitten, olisiko viittaus monikulttuuriseen rillumarei-elokuvaklassikkoon (1952) hämärtynyt vähän liikaa.

Jaa, kyseessä olikin vain satunnainen viittaus vanhaan Suomi-filmiin. Puhoksen Dhimmi tuli mieleen siitä, että jos joku tässä maassa mamukriittistä hiphoppia tekisi (mikä on sen kentän mielipiteet tuntien aika kaukaa haettu idea), niin jotain tuollaista nimeä se varmaan käyttäisi. Straight Outta Itä-Helsinki, OG Mamughetto in the making. Katu-uskottavuutta niinku vähän eri tavalla kun muhoslaisilla. 

[Totti]

Tilanne ei parane täysin absurdeilla ja kiusallisen epäuskottavilla jutuilla, kuten hiphoppaava "halla-aholainen", eroottisia silmäniskuja, "mestarin hymy" ja slap-stick -tyylisillä hahmojen nimillä (Muhoksen Dhimmi, Mika Kingelin).

Mitään erityisen painavaa lisättävää minulla ei ole, mutta tuo Muhoksen Dhimmi huvitti. Muhos on kunta Oulun lähellä, siinä missä itähelsinkiläinen, eräs maan rikastuneimmista ostareista on Puhos (Puotinharju).

Okei, joudun tunnustamaan sivistymättömyyteni. En nimittäin ollut tietoinen tällaisesta sisäpiirijutusta. Kirjailija itse viittaa 50-luvun filmiin, jota en myöskään ole nähnyt. Tai ehkä olenkin nähnyt mutten muista.

Ehkä siinä onkin tämän kirjan eräs ongelma. Tekstissä viitataan asioihin, jotka edellyttäisi tietoa marginaaliaiheista. Tietoa varmaan on kirjallisuudesta ja taiteesta kiinnostuneille, mutta suuri yleisö tuskin ymmärtää, että Muhoksen Dhimmi on jotain hauskaa.

Toisaalta 2000-luvun räppärin nimeäminen 50-luvun filmiin perustuen tuo vielä lisää epäuskottavuutta koko tarinaan. En pidä kovin todennäköisenä, että nykyajan nuori räppäri on koskaan kuullutkaan mistään 50-luvun Muhoksen mimmistä.

Jos kirjan huumori kuitenkin tukeutuu tällaisiin kaukaa haettuihin viittauksiin, yleisö kapenee hyvin nopeasti varsin pieneksi.

Oli miten oli. Teksti oli raskas ja kehno kaiken kaikkiaan, ja luulen, että suurin osa lukijoista ajattelee samoin ihan riippumatta poliittisesta suuntauksesta.

[Maastamuuttaja]

Raskaat ja kehnot kirjat donkkaavat tykimmin. Finlandia-palkinto on enää imaamitahojen epävirallisten hyvän tuulen osoitusten, Koneen säätiön eli herlinien  äveriäiden nyökkäysten sekä Petteri Orpon suvaitsevaisten mediahaastattelujen päässä. Tukea päätökselle saataneen myös ulkomailta, mm. Edinburghin yliopistolta sekä Helsingin suurmoskeijaa tukevilta tahoilta kuten Bahrainin kuuluisilta uushumanisteilta.

Koraani puolestaan voittaa historiallisten teosten Finlandia-palkinnon. Kollektiivinen palkinto ojennetaan tämän teoksen lukija -ja harrastuskunnalle, joka palkitaan vapaaehtoisen pakkoverotuksen kautta kerättävälle hauraiden väestönosien synnytysten tukemiseen.   

[Faidros.]

Tooodella mahtavia vastauksia kirjoittelijalta.
Ehkä Koneen aburaha velvoittaa?

[törö]

Tässä kirjassa maahanmuuttokriitikkoa ei selvästikään demonisoida vaan kuohitaan. Kirjailija välttää mustavalkoisuuden tekemällä "ressukan, mutta sympaattisen" hahmon. Hän tarttuu Suomen puolustamisen peruskiveen miehisyyteen. Ressukoiden kansalaisaktivismi mitätöityy epämiehekkään naurunalaisen persoonan kautta.

Hieman sama kuin kirjailjan lähestymistapa James Hirvisaareen: ensin "ennakkoluulotonta" kehumista, kun suojukset tippuu alas, tulee olennainen isku. Yleisö, jolle hän puhuu, on koko ajan kirjallisuuspiirien enemmistö, jolle pitää antaa jotain uutta, mutta vanhalla arvopohjalla.

Kirjailijan täytyy kirjoittaa jollekin yleisölle, koska muuten kirja ei myy. Se on sitä samaa pakertamista kuin vennamolais-soinilainen kansankosiskelu, jossa esiintyjä vaikuttaa hetkittäin lähinnä perseääliöltä, mutta tavoittaa tiedotusvälineiden kautta yleisön, joka nauttii siitä.

Sen takia tää kirja ei muuta yhtään mitään, koska Halla-aho ei toimi samalla tavalla. Sen kannattaja on tehnyt valintansa Sciptan ja Plokin välillä ja valinnut kuivan ja asiallisen tyylin, johon normipopulistin elkeet eivät vaikuta missään muodossa. Ei kannata aloittaa olemalla ymmärtävinään sitä ja muuttaa sitten vähitellen sävyä, koska Soinikaan ei onnistunut siinä.

Pitäisi tukeutua lähdetietoihin samalla tavalla kuin Halla-aho ja sitten ei enää oltaisikaan populistille tutulla maaperällä, jossa voi keksiä juttua ihan omasta päästään. Mitään ihmeempää vuorovaikutusta ei synny, joten kannattaisi keskittyä ennemmin soinilaisien entisiin kannattajiin, koska ne etsivät kumminkin uuden johtajan kun paljastuu, ettei puolueen puheenjohtajuus teekään Halla-ahosta fantsua perseääliötä.

[sivullinen.]

Rakas kirjailija. Rakas minä. Rakas sinä olet minulle, joka tätä maata kanssani asutat. Kun luen sanojasi, kuulen sisimpäni sanovan ne ääneen minun nimissäni. Sinä puhut minulle minun omalla äänelläni. Olet minä. Minä olen sinä. Me kaikki olemme me emmekä mitään muuta. Me olemme ihmisiä -- ihmiskunta --, mutta olemme myös suomalaisia -- kansakunta --. Me olemme enemmän suomalaisia kuin ihmisiä. Sinä et tätä vielä tiedä. Siinä se suuri ero sinun ja minun välilläsi -- eikä se ero ole liian suuri umpeen kurottavaksi --. Kello on jo paljon. Minä kirjoitan. Minä kirjoitan sinulle. Minä kirjoitan sinulle, jotta sinusta tulisi minut; jotta sinä näkisit todellisen itsesi ennenkuin on liian myöhäistä. Ennen kuin on liian myöhäistä, niin Mestari aina sanoi. Mestari oli joukossamme ja Mestaria me palvoimme. Öisin luimme hänen profetioitaan ja viisaita sanojaan. Sisällöstä emme ymmärtäneet; se oli meille niin uutta ja tuntematonta. Muodosta me ymmärsimme kaiken; se oli neron kirjoitusta. Eikös hän vakuuttanut jopa Fijan kauniilla uussanoillaan? Kyllä hän sen teki; hän sai käännytettyä niin viattoman ja niin tyhjän rasian rotumme kukoistusta jatkamaan. Siinä oli hänen urotekonsa. Siinä oli ihme. Ylistäkäämme jälleen Mestaria.

Aika etenee ja Vantaassa virtaa vesi. Se on sinun uudelleen kastamisesi vesi. Sinä tulet valaistumaan ja muuttumaan minuksi. Sinä tule syömään kalkin. Sinä tulet ymmärtämään palvelleesi väärää jumalaa. Sinä näet lähestyvän häviösi. Sinä tartut voittajaan ennen tuhoasi. Tee se. Tee se tai olet tyhmistä tyhmin. Tee se tai evoluutioteorian mukaan olet puuttuva lenkki ihmisen ja apinan välillä, ja kelpaat vain kuolemaan. Ihminen ei kykene tekemään itselleen järjetöntä sanoi Sokrates. Älä uhmaa häntä. Älä todistaa logiikkaa vääräksi. Sen näet, ettet tiedä vielä mitään. Sitä en käsitä, miksi et halua edes tietää. Pelkäätkö totuutta? Pelkäätkö todellisuutta? Et voi pelätä sitä, sillä siinä on sinun ruumiisi opittava asumaan. Ei ole muuta paikkaa. Et sittenkään muutu. Olet ikuisesti häviäjä. Ei sinusta ole muuttumaan. Ei evoluutioteoria kerro viisastumisesta; se kertoo tyhmien kuolemasta sukupuuttoon.

Minuutit kuluvat. Olen puhunut sinulle nyt menneestä ja itsestäsi. On aika siirtyä kovempiin aineisiin. On aika puhua maailmastamme ja tulevasta. On aika lukea tähdistä sinun kohtalosi. Vuosi 2016 jää maailman historiaan vuotena, jolloin sosialismi kuoli. Vuosi 2017 tulee jäämään maailman historiaan vuotena, jolloin kuollut haudattiin. Sinä elät yhä sosialismin mätänevässä ruumiissa. Tai sinussa asuva sinuus elää siinä. Henkisesti olet jo kuollut. Ruumiillisesti voit yhä ottaa totuuden vastaan ja syntyä uudestaan. Ilman henkeä ei voi ruumis elää. Ilman henkeä ihminen on hullu. Olet vitun jesuiitta. Tajua tämä. Olet kommari ja menneisyyden vanki. Olet eilispäivä ja uusi aamu jo sarastaa. Tajua tämä. Et voi jatkaa sen olemista, mikä olet, koska sitä maailmaa ei enää ole, jossa se mies asui, joka sinä olit. Jos et suostu elämään tässä todellisuudessa, ole hyvä ja poistu todellisuudestani. Poistu siitä kokonaan jättämättä jälkiä edes historian kirjoihin. Ole kirjoittamatonta menneisyyttä.

Kauniissa kesäsäässä kymmenet tuhannet ihmiset kansallistunnon ja vuosikymmeniä odotetun todellisen johtajan saapumisen nostamassa hurmoksessa huutavat samaan rytmiin Mestari, Mestari. Korvia huumaava rytmikäs huuto kantautuu HS:n, Vihreän Langan ja Radio Rockin toimituksiin sekä Vasemmistoliiton ja Vihreän puolueen puoluetoimistoihin. Leninin ja muiden kommunistijohtajien kipsiset rintakuvat tärisevät hyllyjen reunoille, ja murskautuvat lattioille. Kansanjoukkojen huuto laukaisee noissa tiloissa lattialla tuskissaan pyörivien suvakkien keskuudessa psykosomaattisia sydän- ja aivoinfarkteja. Ja kansan syvien rivien jyly tuntuu jatkuvan tuntikaupalla. Kunnes hillitysti hymyilevä Mestari pienellä kädenliikkeellä pyytää hiljaisuutta.Sitten hän aloittaa ylivertaisen verbaalisen kirurgian, jolla vasukkien ja vihreiden Suomen kansan kollektiiviseen psyykeen vuosikausia levittämä syöpä leikataan pois viimeistä solua myöten hänen säkenöivän järkensä jääkylmällä skalpellilla.

Sinä juot alkoholia. Sinä juot kuin Tuomas Muraja. Sinä olet yhtä halveksittu kuin Tuomas Muraja. Miksi et tarttunut viimeiseen oljenkorteen kun sitä sinulle Hommaforumilla ojennettiin? Miksi jäit häviäjien leiriin, vaikka näit varman häviön edessäsi? Olitko liian ylpeä voidaksesi myöntää olleesi väärässä -- ja siksi valitsit häviön --? Olitpa tyhmä. Etkö ole lukenut edes historiaa? Niinkuin Hitler on vaalit voittanut, niin myös Mestari tulee vaalit voittamaan. Hitler vertaukset aina helpottavat mieltä. Todellisuutta ne eivät silti toiseksi muuta. Myös alkoholi helpottaa mieltä. Alkoholi tuo muslimien lahja sosialisteille. Juo, juo ja juo kuin Neuvostoliitossa juotiin 1990-luvulla. Juo, juo ja juo kuin kuolema olisi sinua tulossa hakemaan. Tunnet outoa poltetta sisälläsi. Onko se maksakirroosi? Onko se saatana, joka on tullut hakemaan sinut kotiin? Et uskonut Jumalaan, et uskonut Mestariin, et uskonut kun sinulle sanottiin totuus. Helvettiin sinä joudut; joudut ikuiseen kadotukseen ja tuskaan. Se on sinulle ihan oikein. Kuolema riistäjäsosialisteille. Perkele kaksi.

[Malla]

Rakas kirjailija. Rakas minä. Rakas sinä olet minulle, joka tätä maata kanssani asutat. Kun luen sanojasi, kuulen sisimpäni sanovan ne ääneen minun nimissäni. Sinä puhut minulle minun omalla äänelläni. Olet minä. Minä olen sinä. Me kaikki olemme me emmekä mitään muuta. Me olemme ihmisiä -- ihmiskunta --, mutta olemme myös suomalaisia -- kansakunta -
(...)

Voi sivullinen, sivullinen, skarppaa vähän. Tuohan oli lähes ymmärettävää.

[sivullinen.]

^ Koin tarvetta olla erityisen ymmärrettävä. Onhan joukossamme nyt aito intelligentsian jäsen ja Säätiön arvostusta nauttiva kirjailija. Tuskin koskaan tulen hänen kirjojaan lukemaan, mutta hän saattaa harhaantua tänne vielä kerran meidän viestejämme lukemaan. Siinä tilanteessa olisi sääli, jos hän ei ymmärtäisi lukemaansa.

Sääli, mutta ei ihme, sillä ei hän ole lukija vaan kirjailija. Jospa vain kerran näkisin sosialistisen kirjailijan, joka kirjoittaisi lukijoille eikä toisille kirjailijoille ja Säätiölle. Silloin olisin otettu; olisin kohderyhmää ja vaikuttamiselle alttiina. Nyt tämä meidän taistelutoverimme on ollut täällä päivän tai pari ja jo nyt kertoilee huonoja sisäpiirivitsejä omista teatterituotannoistaan ja muista päänsisäisistä ongelmistaan. Jos saisin palkkaa tästä, pyytäisin hänet makaamaan sohvalle ja kertomaan lisää. Mutta en saa ja jätän helvetin polttaviin liekkeihin tuomitun häviäjäksi todetun kirjailijaystävämme kärsimään tuskaansa yksin ilman minkäänlaista myötätunnon osoitusta. Kun kuolema on parasta, mitä elämällä on enää tarjottavana, on ihminen surkea näky koko surkeudessaan.

[Vale-Dmitri II]

Visualisoinnin merkitys on huomattava: niin kuin ehkä kirjan nimikin vihjaa, Jatkosota-extra ammentaa materiaalia nykyisestä mediakulttuurista, sekä painetusta sanasta että digitaalisilta alustoilta. Mukana on muun muassa (vain muutamia esimerkkejä mainitakseni) sosiaalisen median visuaalisia rakenteita, nettimainoksia, klikkiotsikkoja, sarjakuvia ja sanaristikko, joka lukijan on ratkaistava saadakseen selville leipätekstistä puuttuvat sanat. Nämä kaikki graafikko Pyörälä on toteuttanut vaikuttavasti.   

[l'uomo normale]

Visualisoinnin merkitys on huomattava: niin kuin ehkä kirjan nimikin vihjaa, Jatkosota-extra ammentaa materiaalia nykyisestä mediakulttuurista, sekä painetusta sanasta että digitaalisilta alustoilta. Mukana on muun muassa (vain muutamia esimerkkejä mainitakseni) sosiaalisen median visuaalisia rakenteita, nettimainoksia, klikkiotsikkoja, sarjakuvia ja sanaristikko, joka lukijan on ratkaistava saadakseen selville leipätekstistä puuttuvat sanat. Nämä kaikki graafikko Pyörälä on toteuttanut vaikuttavasti.

Niinkuin John Dos Passosin USA-trilogian tapaan? En ole kyllä lukenut, mutta olen pitänyt kirjaa kädessäni.