News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä

Started by artti, 07.08.2020, 17:56:40

Previous topic - Next topic

simppali

#570
Fiktiivinen sotatilan julistaminen jonkin Suomea kohdistuvan uhan takia vaatisi eduskunnan,presidentin ja hallituksen yhteisen ultimaatumin jossa todettaisiin Suomen olevan sotatilassa ja sotatilaa koskevien lakien tulleen voimaan.
Ensin n. 2-3 päivän aikana aseistettaisiin ns. kärkikomppaniat joihin kuuluu reservin tietyn koulutuksen saaneet upseerit ja aliupseerit, sekä eräät armeijan kantahenkilökuntaan kuuluvat..arvio n. 17.000-22.000 naista/ miestä. Joista jokainen tietää etukäteen oman tehtävänsä ja paikkansa alueellisessa puolustuksessa. Maavoimien kohdalla.. ehkä yhdessä viikossa olisi aseissa n. 110.000-120.000 ukkelia ja akkelia.
Palveluksessa olevat varusmiehet olisivat vain hidasteita oikeassa sodassa tai  laukkujen kantajia vaikkapa matuvyörylle.

Puola on pahassa nahnikassa, eu, sekä mm. Suomen viherpiiperöt huutavat kansainvälisiä sopimuksia Puolaan väkisin yrittäville. Ampua ei voi, Puola ei halua kymmeniätuhansia partapenoja ryöstämään ja raiskaamaan sandaalivaelluksen varjolla, mitä tehdä?.. Puolan rajavartijat voisivat päästää vaikka 120 kiihkeintä irakkia rajan yli, näyttää sormella suunnan; tuolla on saksa,, kävelkää.,,jos saatte paikallisilta nenän päälle, niin; nou kän duu.
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Pallopääkissa

#571
Olen joskus aiemmin ihmetellyt miksi on vain ulkomaiseen toimintaan tarkoitettuja valmiusjoukkoja, mutta ei puhuta mitään kotimaiseen käyttöön tarkoitetuista valmiusjoukoista, eräänlaisista päivystysjoukoista.

Armeijalla on nykyään uusina osastoina valmiusjääkäreitä jotka taitavat olla päivystäviä valmiusjoukkoja.  Onko niitä komppania per kasarmi. Ne ovat valmiina siltä varalta jos tavallinen reservin kokoaminen vie liikaa aikaa kärkijoukkojenkin osalta.

Puola on EU:n ulkorajavaltio joten sillä on sen nojalla vastuu valvoa ulkorajaa. Tähän vedoten se voi pitää läpsyt ulkona. Toinen mitä voisi tehdä, on pidättää läpsyt johonkin eristettyyn ja valvottuun paikkaan, josta pääsee pois vain Valko-Venäjälle tai kotimaahan.

Jos Puolan rajavartiolaitos on pyytänyt virka-apua armeijalta ja toiminta toteutetaan rajavartiolaitoksen komennossa, tällöin se voitaneen hoitaa rajavartioasiana eikä armeijan sotilaallisena toimintana.
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Pallopääkissa on 10.11.2021, 22:37:12
Olen joskus aiemmin ihmetellyt miksi on vain ulkomaiseen toimintaan tarkoitettuja valmiusjoukkoja, mutta ei puhuta mitään kotimaiseen käyttöön tarkoitetuista valmiusjoukoista, eräänlaisista päivystysjoukoista.



Suomen armeija ei voi toimia missään tilanteessa suomalaisia vastaan. perustuslaki kieltää tämmöisen.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Ceutasta tai mellilasta pitäisi tehdä palautuskeskus jonne koottaisiin palautettavat madut. Espanjalle tästä sitten jokin korvaus.

Lumiukko Jeti

Quote from: Pallopääkissa on 10.11.2021, 21:59:43

Suomella ei ole Irakin kanssa palautussopimusta, vaikka Ruotsilla ja monilla muilla on. Puolasta en tiedä miten sillä on. Yleisesti ottaen Suomen pitäisi tehdä palautussopimukset jokaisen maailman maan kanssa.

Ei Irak ota kansalaisiaan vastaan Ruotsistakaan..tai edes Saksasta. Tätä on yritetty neuvotella kuntoon EU-tasolla ja joka kerta irakilaiset ovat lähettäneet neuvottelijat kotiin tyhjin käsin. Käytännön tasolla Irak ottaa vastaan vain rikoksesta tuomittuja kansalaisiaan. Hylätyn tp-hakemuksen saaneita eivät ota vastaan ns pakkopalautuksina. Irakilainen joka pääsee EU alueelle on täällä lopullisesti, ihan riippumatta mitä (perusteettomalle) tp-hakemukselle käy.

Tilanne ei ole mitenkään uusi vaan jatkunut samana vuodesta 2015. EU ei saa edes niskoittelevaa kehitysmaata ruotuun. Pieni voitto kuitenkin siinä että Irak suostui keskeytyämään suorat lennot Minskiin.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Pallopääkissa

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 10.11.2021, 22:51:34
Quote from: Pallopääkissa on 10.11.2021, 22:37:12
Olen joskus aiemmin ihmetellyt miksi on vain ulkomaiseen toimintaan tarkoitettuja valmiusjoukkoja, mutta ei puhuta mitään kotimaiseen käyttöön tarkoitetuista valmiusjoukoista, eräänlaisista päivystysjoukoista.



Suomen armeija ei voi toimia missään tilanteessa suomalaisia vastaan. perustuslaki kieltää tämmöisen.

Käsitit väärin. Tarkoitin maanpuolustukseen varattuja valmiusjoukkoja. Semmoisia jotka päivystävät ja ehtivät jonkin aikaa toimia ennen kuin tavallinen reservi on saatu mobilisoitua. Tai toimivat jossain yksittäisessä äkillisessä tilanteessa johon on nyt just saatava pyssymiehiä kun reserviä ei saa näin äkkiä. Jos ei edes 2-3 päivässä kerätty reservi ehdi toimintaan.

Sota-Jussi Niinistö taisi sanoa että ne valmiusjääkärit perustettin siltä varalta jos täällä pyörisi "pieniä vihreitä miehiä" eli tunnuksettomia ja siviilin näköisiä hiippareita jotka ovat oikeasti sotilaita.

Mä veikkaan että suvakkeja varmaan himottaisi käyttää sotajoukkoja kansallismielisiä vastaan. Siks tietyt tahot haluaa vimmatusti jonkin ihme EU-armeijan.
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Pallopääkissa

Quote from: Hohtava Mamma on 10.11.2021, 23:08:43
Quote from: Pallopääkissa on 10.11.2021, 22:37:12
Olen joskus aiemmin ihmetellyt miksi on vain ulkomaiseen toimintaan tarkoitettuja valmiusjoukkoja, mutta ei puhuta mitään kotimaiseen käyttöön tarkoitetuista valmiusjoukoista, eräänlaisista päivystysjoukoista.

Armeijalla on nykyään uusina osastoina valmiusjääkäreitä jotka taitavat olla päivystäviä valmiusjoukkoja.  Onko niitä komppania per kasarmi. Ne ovat valmiina siltä varalta jos tavallinen reservin kokoaminen vie liikaa aikaa kärkijoukkojenkin osalta.

Ehkä sille on syynsä miksi niistä ei huudella tai ainakaan ei pitäisi huudella pitkin nettiä. Tuolta voi käydä opiskelemassa mikä valmiusjoukoista ja AKV/AKT -tehtävistä on julkista tietoa.

Jos joku kertoo enemmän, niin joko a) keksii itse satuja omasta päästään tai b) syyllistyy luokitellun tiedon levittämiseen. 99% todennäköisyydellä a).

Toisaalta tietyt asiat voivat olla tarkoituksellisesti yleistä tietoa mm. pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi.  Siis se että sanotaan jonkin jutun olevan olemassa. Jos muistan oikein, ne valmiusjääkärit on semmoisia jotka varsinaisen intin jälkeen voivat jatkaa ylimääräiset puoli vuotta kasarmilla, eräänlaisina päivystävinä joukkoina.
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Lumiukko Jeti

Mielenkiintoinen ja iso käänne. Eurooppa neuvoston presidentti Charles Michel on tänään todennut että EU voi laillisesti rahoittaa raja-aitojen, muurien ja muiden esteiden rakentamisen ulkorajoille.

Tämä on melkoinen 180 asteen käännös. Mitään päätöstä ei tietenkään ole mutta laillista estettä ei myöskään enään ole.

Quote

European Council President Charles Michel turned heads Wednesday when he claimed the EU could legally fund border barriers — calling into question a long-standing EU refusal to allow such financing.

"Based on an opinion of the Legal Service of the Council, it's legally possible," Michel said, speaking in Warsaw at a press conference alongside Polish Prime Minister Mateusz Morawiecki. Michel suggested the debate would be revisited soon within the EU.

https://www.politico.eu/article/eu-money-for-border-infrastructure-legally-possible-charles-michel-says/
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

duc

Quote from: simppali on 10.11.2021, 22:12:31
- -
Puola on pahassa nahnikassa, eu, sekä mm. Suomen viherpiiperöt huutavat kansainvälisiä sopimuksia Puolaan väkisin yrittäville. Ampua ei voi, Puola ei halua kymmeniätuhansia partapenoja ryöstämään ja raiskaamaan sandaalivaelluksen varjolla, mitä tehdä?.. Puolan rajavartijat voisivat päästää vaikka 120 kiihkeintä irakkia rajan yli, näyttää sormella suunnan; tuolla on saksa,, kävelkää.,,jos saatte paikallisilta nenän päälle, niin; nou kän duu.

Kun tulee aika, jolloin matu saa "paikallisilta nenän päälle" eikä oikeuslaitos tutki pahoinpitelyä, ei valtio ole enää oikeusvaltio. Siitä ei ole pitkä matka, että kantikset tappavat matun, joka perseilee.

Nyt armeija ei suorita verilöylyä rajalla aseettomia rajanylittäjiä kohtaan, koska se on nykylänsimaisten tapojen (=moraalin) vastaista, riippumatta, mitä valtion laissa lukee sillä lait on aina muutettavissa vastaamaan tapakulttuuria. Verilöylyn kieltävä laki tai sen tulkinta ei välttämättä ole ikuinen edes Suomessa.

Maailma muuttuu, lait muuttuvat, tapakulttuuri muuttuu, eivätkä aina paremmiksi. Kun olosuhteet käyvät kaoottisiksi, valtion lain korvaaminen korpilailla käy houkuttelevammaksi. Kun rikoksesta ei enää rangaista, rikoksia tehdään. Mikä on rikos, riippuu ajasta, paikasta, laista ja sen tulkinnasta.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Pallopääkissa

Irakiin tms. pitäisi kohdistaa talouspakotteita jos se ei tee palautussopimusta.

Onko joukkojenhallinta yleisesti ottaen poliisin, rajasotilaiden vai armeijan sotilaiden tehtävä? Ehkä se vaihtelee maan tai tilanteen mukaan. Puola voisi kysyä iipoilta vinkkejä joukkojenhallintaan, jota varmasti nyt tarvitaan tuolla raja-alueella.
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

ikuturso

Quote from: duc on 10.11.2021, 23:19:16
Maailma muuttuu, lait muuttuvat, tapakulttuuri muuttuu, eivätkä aina paremmiksi. Kun olosuhteet käyvät kaoottisiksi, valtion lain korvaaminen korpilailla käy houkuttelevammaksi. Kun rikoksesta ei enää rangaista, rikoksia tehdään. Mikä on rikos, riippuu ajasta, paikasta, laista ja sen tulkinnasta.

Tässä tulee vastaan taas kerran ns. "universaali moraali".

Kun uskontokeskustelu oli hommalla vielä sallittu yhdessä "spagettivapaassa" ketjussa, siellä tämän tästä pompsaht esiin joidenkin filosofien lanseeraama universaali moraali. Jonkinlainen ihmisen geeneihin kirjoitettu (kuka kirjottanut?) koodisto, joka ennen pitkää valtaa maan ja kaikki ihmisolennot ymmärtävät käskyt "älä tapa" "älä lausu väärää todistusta" jne. ilman Jumalaakin.

Mutta kun mennään sotatilaan, ihmisen surmaaminen on normi - jos voi vedota maan- tai itsepuolustukseen. Monissa muslimikulttuureissa pään irroittaminen kiusalliselta henkilöltä on nyt jo normi. Jos universaali moraali elää ajassa ja tilanteessa, voi jonain päivänä olla yleisesti hyväksyttävää lahdata suuri joukko kiusallisia ihmisoletettuja pois kuleksimasta.

Minua pelottaa universaali moraali. Nyt kun on katsonut Puolan rajaa ja jos mennään vielä Ukraiinan reiteille, missä pienten vihreiden miesten jakama valtio on ihan kyykyssä, jos universaali Lukashenko/a päättää ajattaa Minskiin lentäneet turistit Ukraiinaan, niin silloin on piru irti.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

duc

Henkilö joka ei pidä vihollista ihmisenä, ja siksi kokee oikeudekseen tappaa tämän, on siirtynyt pois ihmistavoista ja menettänyt itse inhimillisyytensä. Vaikka sodassa vihollisen saa sodan lakien mukaan tappaa, tappaessaan vihollisen tappaa ihmisen. Moni sotilas ajattelee, ettei vihollinen ole ihminen, jotta kykenisi tappamaan ja omatunto ei soimaisi tai ainakin soimaisi vähemmän, mutta niin ajatellessaan valehtelee ja pettää itseään. Se on vain tapa paaduttaa mieli ja oikeuttaa välttämätön sotaan kuluva teko. Juridisesti tilanne on ehkä jotain muuta, mutta sillä on oma logiikkansa, toisinaan kuin uskonnon logiikka.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

N. O. Hääppönen

"Hämmästyttää" tämä kotomaisen tiedotusvälineiden kaksoispuhe. Eli lähinnä hämmästyttää, että eivät itse edes välitä siitä, se on kyllä pakko tajuta.

QuoteSuomalaistutkija: Valko-Venäjä iski EU:n akilleenkantapäähän – "Näyttää niin kaksinaamaiselta kuin olla ja voi"

Quote... EU näyttää niin kaksinaamaiselta kuin olla ja voi, kun EU puhuu ihmisoikeusloukkauksista maailmalla, mutta ei itse takaa näille ihmisille turvapaikanhakuprosessia, joka heille kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluu.

QuoteEU:n maahanmuuttopolitiikkaan kannattaa iskeä, koska EU on siinä haavoittuvainen.

QuoteParemman elämän toivossa lähtevillä ihmisillä pelaaminen on tehokkaampaa.

Lainaukset toimittajan Mairikki Nykäsen tekstistä, korostukset minun. IS tiesi kertoa, että kyse on siirtolaisista.

Mihin ihmiset jotka hakevat parempaa elämää, tarvitsevat turvapaikanhakuprosessia, ja miksi se heille pitäisi suoda? Miten tämä on EU:n maahanmuuttopolitiikkaa, kun yksi (kaksi) valtio(ta) yrittää väkisin tunkea rahastamiaan piikkilankojen läpi?

Kovasti näyttää siltä, että pakolaisressukat sattuvat pyrkimään rajan yli siinä Kaliningradin kohdalla. Voisiko vielä käydä niin, että heitä aletaan ampumaan siinä, jolloin Valko-Venäjän ihmisystävälliset joukot joutuvat ylittämään rajan turvatakseen heitä, kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

E: Lisäänpä linkin https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/21af13ce-43e2-47be-bc97-79ca6de2e61a
"Jos sukupuolitietoinen budjetointi erkaantuu sekä feministisistä kansalaisyhteiskunnan toimijoista että feministisestä tiedosta, se on vaarassa muodostua tekniseksi hyvän hallinnon käytännöksi, jonka suhde sukupuolittuneisiin yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin on ohut."

– THL 23.3.2020

Inca

Quote from: N. O. Hääppönen on 11.11.2021, 07:04:08
"Hämmästyttää" tämä kotomaisen tiedotusvälineiden kaksoispuhe. Eli lähinnä hämmästyttää, että eivät itse edes välitä siitä, se on kyllä pakko tajuta.

QuoteSuomalaistutkija: Valko-Venäjä iski EU:n akilleenkantapäähän – "Näyttää niin kaksinaamaiselta kuin olla ja voi"

Quote... EU näyttää niin kaksinaamaiselta kuin olla ja voi, kun EU puhuu ihmisoikeusloukkauksista maailmalla, mutta ei itse takaa näille ihmisille turvapaikanhakuprosessia, joka heille kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluu.

QuoteEU:n maahanmuuttopolitiikkaan kannattaa iskeä, koska EU on siinä haavoittuvainen.

QuoteParemman elämän toivossa lähtevillä ihmisillä pelaaminen on tehokkaampaa.

Lainaukset toimittajan Mairikki Nykäsen tekstistä, korostukset minun. IS tiesi kertoa, että kyse on siirtolaisista.

Mihin ihmiset jotka hakevat parempaa elämää, tarvitsevat turvapaikanhakuprosessia, ja miksi se heille pitäisi suoda? Miten tämä on EU:n maahanmuuttopolitiikkaa, kun yksi (kaksi) valtio(ta) yrittää väkisin tunkea rahastamiaan piikkilankojen läpi?

Kovasti näyttää siltä, että pakolaisressukat sattuvat pyrkimään rajan yli siinä Kaliningradin kohdalla. Voisiko vielä käydä niin, että heitä aletaan ampumaan siinä, jolloin Valko-Venäjän ihmisystävälliset joukot joutuvat ylittämään rajan turvatakseen heitä, kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

E: Lisäänpä linkin https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/21af13ce-43e2-47be-bc97-79ca6de2e61a
EU näyttää idiooteilta ja heikoilta kun ei ole edes vaihtoehtona laittaa rautaa rajalle ja tiukempia pakotteita lukashenkolle ja putinille. Ei turvapaikka ole tarkoitettu elintason parantamiseen eikä sen koommin karvapaikan hankintamahdollisuuksiin. Jos EU.n rajanaapurissa syttyy sota niin silloin tietenkin lähimmän EU maan alueelle painetta tulee ja tälläiseen tilanteeseen ne kuuluisat kansainväliset sopimukset onkin tarkoitettu.
No, täytyy itse muuttaa elintasopakolaiseksi jenkkeihin siksi koska lähialueella on alle 1000km päässä paha lukashenkon diktatuuri. Kansainväliset sopimukset ja sillain..

Joo, tuo maayhteys kaliningradiin kulkee nimellä Suwalkin käytävä.
Tie Suomeen taas nykyisin kulkee nimellä Suvakin käytävä.
Ei mulla muuta

Lalli IsoTalo

#584
YLEn aamu-tv:ssä Rajavartiolaitoksen Mikko Lehmus: jos Suomi joutuu hybridihyökkäyksen kohteeksi, niin tilanne otetaan "kontrolloidusti" haltuun, mm. Maahanmuuttoviraston kanssa.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tuo tarkoittaa samaa kontrolloitua hotelli- ja logistiikkapalvelusten tarjoamista rajarikollisille kuin 2015.  >:( >:( >:(
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

#585
Quote from: duc on 10.11.2021, 23:19:16
Kun tulee aika, jolloin matu saa "paikallisilta nenän päälle" eikä oikeuslaitos tutki pahoinpitelyä, ei valtio ole enää oikeusvaltio. Siitä ei ole pitkä matka, että kantikset tappavat matun, joka perseilee.

Totta, mutta eurooppalaisten oikeusvaltioiden ajat ovat valitettavasti kaukana takanapäin ... jos niitä on koskaan ollutkaan. Suomessakin se perseilevien mamujen tekemä suomalaisen tappo Kaivohuoneella on edelleen tosiallisesti tutkimatta, vaikka tekijät ovat tiedossa ja heitä on kuulusteltu.

Quote from: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d3e278b5-c282-4043-b909-b94b9da2d243Kaikki väkivallantekoon liitetyt epäillyt on tunnistettu, yhtä ei ole saatu kuulusteluun.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

ikuturso

Jos EU haluaisi hoitaa tuon kriisin pois kuleksimasta, niin kaikki nuo ihmiset pitäisi päästää läpi, järjestää pikainen turvapaikkakäsittely, hylätä 95% ja lennättää heidät kotiin. Kun kaikki otettaisiin läpi ja 95% lennätettäisiin kotiin, niin äkkiä se virta siitä tyrehtyisi. Ja kun 5% naisia ja lapsia jätettäisiin systeemiin, niin ei voisi syyttää kv sopimusten rikkomisestakaan. Kaikki olisi käsitelty.

Tässä Saksan tulisi ottaa päärooli, jotta konflikti saataisiin pois Valko-Venäjän rajalta. Olisi RHC-jengilläkin vähemmän itkun aihetta. Toki heidän mielestään prosentit tulisi olla toisin päin. 95% sisään ja 5% pois.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Lalli IsoTalo

Quote from: Lumiukko Jeti on 10.11.2021, 23:12:30
Mielenkiintoinen ja iso käänne. Eurooppa neuvoston presidentti Charles Michel on tänään todennut että EU voi laillisesti rahoittaa raja-aitojen, muurien ja muiden esteiden rakentamisen ulkorajoille.

Tämä on melkoinen 180 asteen käännös. Mitään päätöstä ei tietenkään ole mutta laillista estettä ei myöskään enään ole.

Palataan asiaan sitten kun esteiden rakentaminen alkaa. Siihen asti kaikki tyhjää puhetta, jota on kuultu maailman sivu.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

sutki

Quote from: ikuturso on 11.11.2021, 08:58:07
Jos EU haluaisi hoitaa tuon kriisin pois kuleksimasta, niin kaikki nuo ihmiset pitäisi päästää läpi, järjestää pikainen turvapaikkakäsittely, hylätä 95% ja lennättää heidät kotiin. Kun kaikki otettaisiin läpi ja 95% lennätettäisiin kotiin, niin äkkiä se virta siitä tyrehtyisi. Ja kun 5% naisia ja lapsia jätettäisiin systeemiin, niin ei voisi syyttää kv sopimusten rikkomisestakaan. Kaikki olisi käsitelty.

Tässä Saksan tulisi ottaa päärooli, jotta konflikti saataisiin pois Valko-Venäjän rajalta. Olisi RHC-jengilläkin vähemmän itkun aihetta. Toki heidän mielestään prosentit tulisi olla toisin päin. 95% sisään ja 5% pois.

-i-

Teoriassa noin, mutta käytännössä ei toimi koska:
- ihmisoikeudet ja ympärillä pyörivät rahanahneet shakaalit (valituksen valitukset käännytyspäätöksiin)
- turvapaikkahakemuksen tjsp. jättäneen henkilön lähtömaa ei ota pakkopalautettuja kansalaisiaan vastaan. Eli kohta kaikilla olisi esim. Irakin passi.

Ainoa toimiva keino on pitää rajalinjat kiinni ja mikäli turvapaikkaa pitää saada hakea, sen tulee tapahtua rajanylityspaikalla verkkaiseen tahtiin ja kielteisen päätösen saaneet (arvio  hatusta 99,9%) käännytetään takaisin Valko-Venäjälle. Mikäli raja-alue tukkeutuu, niin aina voi sanoa että emme voi käsitellä uusia hakemuksia koska oikeusvaltiomme lakien mukaan käännytetyt henkilöt ovat tukkineet raja-alueen.

Pirulle ei pidä antaa pikkusormea. Se on Valko-Venäjän (Lukashenka) velvollisuus huolehtia siellä majailevista ihmisistä. Vaikka monella EU:ssa olisi halua auttaa, ei telttoja, makuupusseja, ruokaa jne. voi viedä rajan yli ilman Valko-Venäjän lupaa.
Pitäkööt Luka tunkkinsa ja saakoot hän ansaitsemansa syyt niskallensa. Karua, mutta toimivaa.

Li Andersson 2.4.2023:  "Vituttaa kuin pientä eläintä"
Kotus kesäkuu 2024: "Kuukauden sana kesäkuussa 2024 on jytkyli"

Eisernes Kreuz

Quote from: Lalli IsoTalo on 11.11.2021, 08:33:24
YLEn aamu-tv:ssä Rajavartiolaitoksen Mikko Lehmus: jos Suomi joutuu hybridihyökkäyksen kohteeksi, niin tilanne otetaan "kontrolloidusti" haltuun, mm. Maahanmuuttoviraston kanssa.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tuo tarkoittaa samaa kontrolloitua hotelli- ja logistiikkapalvelusten tarjoamista rajarikollisille kuin 2015.  >:( >:( >:(

On kieltämättä vaikea uskoa, että tilanne otettaisiin suomalaisten kannalta hyvin haltuun. Edellinen rajapomokin totesi jotenkin niin, että minkäpä sille mahtaa, jos porukkaa alkaa tulla rajan yli.

Rajavartiolaitos on muuten sisäministeriön alaisuudessa. Ja sisäministeriö on vihreiden alaisuudessa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

ikuturso

#590
STT ei enää käytä valkovenäläisen valtiollisen uutistoimiston kuvamateriaalia, koska se voi olla harhaanjohtavaa.

STT on huomannut että kuvissa on ylenpalttisesti naisia ja lapsia, mikä ei vastaa tilannetta rajalla.

Kappas. Kappas oikeesti kappas...  :roll:

Suomen verorahoitteinen kanava ei koskaan ole syyllistynyt samaan?
Eijei. ei.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008396210.html
QuoteSuomen suurin uutistoimisto vähentää Valko-Venäjän valtiollisen uutis­toimiston kuvien käyttöä merkittävästi – kuvaus­tilanteiden aitoutta ei ole voitu varmistaa
Suuressa osassa Valko-Venäjän ja Puolan rajan tilanteesta kertovista jutuista on ollut viime aikoina Leonid Štšeglovin ottamia kuvia. Hän työskentelee Valko-Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle Beltalle.

...
UUTIS- ja kuvatoimisto STT lopettaa valtaosin Valko-Venäjän valtiollisen uutistoimiston Beltan kuvien käytön Valko-Venäjän ja Puolan rajatilannetta koskevien uutisten yhteydessä. STT kertoo, ettei kuvaustilanteiden aitoutta ja riippumattomuutta ole ollut mahdollista varmistaa.

...

STT:n päätoimittaja Minna Holopainen kommentoi asiaa Twitterissä.

"Toki voi kysyä, tiedämmekö tarpeeksi kuvista toiselta puolen rajaa tai monilta muilta kriisialueilta. Aina voi jossitella. Mutta tässä on syytä epäillä rajakriisiä autoritäärisen maan hybridioperaatioksi, emmekä voi silloin luottaa saman maan valtiolliseen mediaan kuvalähteenä", Holopainen kirjoitti.


ERITYISVAROVAISUUS Valko-Venäjän kuvatoimiston materiaalin kanssa johtuu pitkälti maan heikosta lehdistönvapaudesta.

...

Käytännössä media on valtion hallinnassa, ja kansainväliselle lehdistölle jaettava kuva- ja videomateriaali on hallinnon hyväksymää, jolloin kuvavalintojen taustalla voivat olla valtion intressit.

Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen kertoi aiemmin HS:lle pitävänsä Valko-Venäjän toimintaa Puolan rajalla selkeänä hybridioperaationa, jossa siirtolaisia käytetään EU:ta ja Puolaa vastaan.

Tällaisessa operaatiossa kuvien merkitys saattaa olla tuoda tilanteesta tietynlaista, Valko-Venäjälle edullista kuvaa.

Kuvatekstit:

Valko-Venäjän valtiollinen uutistoimisto on välittänyt muun muassa tämän kuvan kansainvälisille medioille. Kuvan todenperäisyyttä ei ole voitu varmistaa.

Valko-Venäjällä lehdistönvapaus ei toteudu, minkä vuoksi kuvavalintojen taustalla saattavat olla valtion intressit.


MUOKS.... "Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen"  :facepalm: Siinä on taas verorahat laitettu poikimaan.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Tomatoface

^ Näillä samoilla kaksinaamaisilla toimittajilla taas ei ole ollut mitään ongelmia jopa itse ottaa kuvia siitä välimeren jollan yhdestä naisesta ja lapsesta. Samalla ollaan rajattu 99 ukkoa pois kuvasta oikean mielikuvan rakentamiseksi.

Nykyisen journalismin irvikuvan osalta ei ole väliä mikä on totuus. Vain ideologia merkitsee.
O tempora, o mores!

Veturinainen

Otetaan Jussin kommentti talteen naamakirjasta:

QuoteKokoomus on kovin ärhäkkänä, samoin sen äänenkannattaja Kreeta Karvala.

On syytä muistaa, että kun itä- ja länsirajan yli tulvi 2015 iPhone-miehiä, kokoomuslainen sisäministeri Orpo totesi, että rajoja ei voi sulkea, ketään ei voi käännyttää, Irakiin ja Somaliaan ei voi palauttaa ketään ja tulijoiden motiivien kyseenalaistaminen on rasismia.

Iltalehden jutussa Orpo sanoo, että vuoden 2015 tapahtumat osoittivat, miten huonosti nykyinen laki soveltuu tämänkaltaisiin tilanteisiin. Näin onkin, mutta herää kysymys, miksi Orpo (ja Häkkänen ja Mykkänen) eivät vuosina 2015-2019, ministereinä toimiessaan, tehneet MITÄÄN lain muuttamiseksi. Nyt he vaativat sitä punavihreältä hallitukselta.

https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/4561619763958182
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Huppupelikaani

Euroopan munattomin turvapaikkapolitiikka johtaa tällaiseen. Kuinka yllättävää.

[tweet]1458715830158565383[/tweet]
https://mobile.twitter.com/ir_rkp/status/1458715830158565383

ikuturso

Quote from: sutki on 11.11.2021, 09:41:01
Quote from: ikuturso on 11.11.2021, 08:58:07
Jos EU haluaisi hoitaa tuon kriisin pois kuleksimasta, niin kaikki nuo ihmiset pitäisi päästää läpi, järjestää pikainen turvapaikkakäsittely, hylätä 95% ja lennättää heidät kotiin. Kun kaikki otettaisiin läpi ja 95% lennätettäisiin kotiin, niin äkkiä se virta siitä tyrehtyisi.

...

-i-

Teoriassa noin, mutta käytännössä ei toimi koska:
- ihmisoikeudet ja ympärillä pyörivät rahanahneet shakaalit (valituksen valitukset käännytyspäätöksiin)
- turvapaikkahakemuksen tjsp. jättäneen henkilön lähtömaa ei ota pakkopalautettuja kansalaisiaan vastaan. Eli kohta kaikilla olisi esim. Irakin passi.

Ainoa toimiva keino on pitää rajalinjat kiinni ja mikäli turvapaikkaa pitää saada hakea, sen tulee tapahtua rajanylityspaikalla verkkaiseen tahtiin ja kielteisen päätösen saaneet (arvio  hatusta 99,9%) käännytetään takaisin Valko-Venäjälle. Mikäli raja-alue tukkeutuu, niin aina voi sanoa että emme voi käsitellä uusia hakemuksia koska oikeusvaltiomme lakien mukaan käännytetyt henkilöt ovat tukkineet raja-alueen.
...

Rajalle käännyttäminen toisi pakkaseen paleltuvia ihmisoikeustapauksia. Ei Valko-Venäjä niitä hoitaisi vaan syyttäisi koko ajan EU:ta. Siksi tuo ei toimi Valko-Venäjän rajalla.

Lähinnä tarkoitin sitä, että jos tuota väkeä vedettäisiin junalla eteenpäin ja lennätettäisiin "kotiin", niin loppuisi äkkiä Lukashenkalta intressit järjestää lentokonekyytejä tulijoille, kun "ase osoittautuisi tehottomaksi".

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

insinörtti

Quote from: ikuturso on 11.11.2021, 11:04:14
Rajalle käännyttäminen toisi pakkaseen paleltuvia ihmisoikeustapauksia. Ei Valko-Venäjä niitä hoitaisi vaan syyttäisi koko ajan EU:ta. Siksi tuo ei toimi Valko-Venäjän rajalla.

Lähinnä tarkoitin sitä, että jos tuota väkeä vedettäisiin junalla eteenpäin ja lennätettäisiin "kotiin", niin loppuisi äkkiä Lukashenkalta intressit järjestää lentokonekyytejä tulijoille, kun "ase osoittautuisi tehottomaksi".

-i-

Jos Valko-Venäjä palelluttaa ihmisiään, siitä on vaikea Suomea syyttää. Toki voidaan lähettää villasukkia ja huopia, mikäli siellä oikeasti hätä on. Parempi vaihtoehto on, että turistit menevät matkanjärjestäjän osoittamaan hotelliin lomansa ajaksia, ja palaavat sitten kotimaihinsa.

akez

Quote from: Lalli IsoTalo on 11.11.2021, 08:33:24
YLEn aamu-tv:ssä Rajavartiolaitoksen Mikko Lehmus: jos Suomi joutuu hybridihyökkäyksen kohteeksi, niin tilanne otetaan "kontrolloidusti" haltuun, mm. Maahanmuuttoviraston kanssa.

Kannattaa muistaa, että sekä Rajavartiolaitos, että Maahanmuuttovirasto ovat saman ministeriön alaisuudessa, joka on yhtä kuin sisäministeriö, ja sitä on päästetty nyt "johtamaan" ja "maan sisäisestä turvallisuudesta" vastaamaan ... jaa kukas se taas olikaan? Tuosta voi jo johtaa loput. Meille käy kehnosti jos joudumme tositilanteeseen.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

P

Quote from: insinörtti on 11.11.2021, 11:18:01
Quote from: ikuturso on 11.11.2021, 11:04:14
Rajalle käännyttäminen toisi pakkaseen paleltuvia ihmisoikeustapauksia. Ei Valko-Venäjä niitä hoitaisi vaan syyttäisi koko ajan EU:ta. Siksi tuo ei toimi Valko-Venäjän rajalla.

Lähinnä tarkoitin sitä, että jos tuota väkeä vedettäisiin junalla eteenpäin ja lennätettäisiin "kotiin", niin loppuisi äkkiä Lukashenkalta intressit järjestää lentokonekyytejä tulijoille, kun "ase osoittautuisi tehottomaksi".

-i-

Jos Valko-Venäjä palelluttaa ihmisiään, siitä on vaikea Suomea syyttää. Toki voidaan lähettää villasukkia ja huopia, mikäli siellä oikeasti hätä on. Parempi vaihtoehto on, että turistit menevät matkanjärjestäjän osoittamaan hotelliin lomansa ajaksia, ja palaavat sitten kotimaihinsa.



Juuri noin. Vastuu noista ihmisistä on Valko-Venäjällä. Se on antanut heille viisumit ja kutsunut maahansa. Ei Valko-Venäjä voi luvata kenellekään, että Valko-Venäjältä pääsee johonkin muuhun maahan vapaasti ilman viisumia ja jopa passia. Ei KV-järjestelmä toimi noin.

Jos ihmisiä alkaa paleltua rajalle, vastuu on Lukashenkan hallinnolla. Ei kun rikosjuttua vetämään Haagiin.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Ajattelija2008

Valemedian uutisointi Valkovenäjästä on huvittavaa. Ruotsi yhteistyössä Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Timo Soinin kanssa teki Suomelle saman kuin mitä Lukasenka yrittää nyt Puolalle. Missä olivat kriittiset äänet valemediassa 2015?

Jos joku on kuvitellut, että Suomen valemediaa ei ohjata Berliinistä tai Brysselistä, niin on syytä herätä todellisuuteen. Mikä tahansa looginen kuperkeikka on mahdollinen kyseisessä instanssissa työskentelevälle valehtelijalle ("toimittaja"), kun johto määrää sen tekemään.

Roope

Quote from: sutki on 11.11.2021, 09:41:01
Quote from: ikuturso on 11.11.2021, 08:58:07
Jos EU haluaisi hoitaa tuon kriisin pois kuleksimasta, niin kaikki nuo ihmiset pitäisi päästää läpi, järjestää pikainen turvapaikkakäsittely, hylätä 95% ja lennättää heidät kotiin. Kun kaikki otettaisiin läpi ja 95% lennätettäisiin kotiin, niin äkkiä se virta siitä tyrehtyisi.

Teoriassa noin, mutta käytännössä ei toimi koska:
- ihmisoikeudet ja ympärillä pyörivät rahanahneet shakaalit (valituksen valitukset käännytyspäätöksiin)
- turvapaikkahakemuksen tjsp. jättäneen henkilön lähtömaa ei ota pakkopalautettuja kansalaisiaan vastaan. Eli kohta kaikilla olisi esim. Irakin passi.

Ainoa toimiva keino on pitää rajalinjat kiinni ja mikäli turvapaikkaa pitää saada hakea, sen tulee tapahtua rajanylityspaikalla verkkaiseen tahtiin ja kielteisen päätösen saaneet (arvio  hatusta 99,9%) käännytetään takaisin Valko-Venäjälle.

Monissa maissa sijaitseviin koteihin ei pystytä palauttamaan pakolla etenkään suuria määriä, 12 000 kilometrin ulkorajalinjaa ei ole mahdollista sulkea kokonaan, eikä Valko-Venäjä ota vastaan kielteisen päätöksen saaneita.

Ainoa poliittisesti ja muutenkin toimiva keino on ottaa kaikki laittomat tulijat kiinni ja lennättää heidät tarpeeksi turvallisiin mutta vähemmän houkutteleviin myötämielisiin maihin Afrikkaan tai mihin tahansa. Tämän tajuaa jopa vuoden 2015 kriisiä luomassa ollut Sorosin ja Merkelin kaveri Gerald Knaus. Väitän, että virrat tyrehtyisivät luultavasti jo vuoden sisällä lähes kokonaan, sillä tuskin kukaan maksaa 10 000 euroa ihmissalakuljettajille vain päätyäkseen asumaan Moldovaan.

Ongelma on, että pakkosiirrot vaatisivat myötämielisen maan/maita (keppi/porkkana esim. kehitysapurahoituksesta), ja palautussysteemin kyhääminen vaatii jonkin verran aikaa ja ennen kaikkea tahtotilan, jollaista päättäjillä ei ole. Päinvastoin, muuttovirroista pidetään EU:ssa ja Suomenkin tasolla (mm. Kokoomuksen ideat turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten siirroista Suomeen) kynsin hampain kiinni kaikilla mahdollisilla tekosyillä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset