News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

JHa ja loikkarit (jos..)

Started by Laskentanuiva, 09.06.2017, 09:23:40

Previous topic - Next topic

ApuaHommmaan

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706272200231453_pi.shtml

"Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan loikkareita ei ole houkuteltu palaamaan millään tavalla takaisin puolueeseen."

IL:tä asiallinen juttu, jossa todetaan Ruohon valehtelevan.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Ink Visitor

Quote
Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

Perussuomalaisista lähteneistä kansanedustajista ainakin kaksi pohtii palaamista perussuomalaisten eduskuntaryhmään, kertoo kansanedustaja Juho Eerola.

Perussuomalaisista lähteneiden kansanedustajien Ritva Elomaan ja Arja Juvosen lisäksi muutkin harkitsevat perussuomalaisiin palaamista, kertoo kansanedustaja Juho Eerola sekä nimettömänä pysyvä lähde.

– Emme varsinaisesti houkuttele ketään, mutta kahden tiedän vielä painivan omantuntonsa kanssa, Eerola kertoo Ilta-Sanomille.

Myös toinen lähde vahvisti Ilta-Sanomille, että harkitsevia olisi kaksi.

Perussuomalaisista lähtenyt kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (uv) arvioi tänään, että perussuomalaisiin loikkaavat edistävät punavihreiden valtapyrkimyksiä.

– Jos useampi loikkari tulisi, Suomessa pidetään sitten ennenaikaiset eduskuntavaalit ja ainakin vihreät nousisivat niissä hallitukseen, jos vaalit olisivat heti kohta, Saarakkala kommentoi

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005270191.html?ref=rss

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

ApuaHommmaan

Hatunnosto PS puolueelle asian hoitamisesta. Juuri täysin oikein pelattu kaikilla rintamilla. Puolueen johdon ei pidä itkeä ketään palaamaan. Asiallinen toiminta ja toivottaa niitä takaisin, jotka eivät ole olleet suunnittelijoita, tai pettäneet valheillaan puoluetta muutoin liikaa, että paluu olisi mahdollinen.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Nuivanlinna

QuoteHallituspuolueilla keskustalla ja kokoomuksella sekä Uudella vaihtoehdolla on tällä hetkellä yhteensä 105 kansanedustajaa, mutta todellinen vahvuus on 104, koska eduskunnan puhemies Maria Lohela ei osallistu äänestyksiin.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706272200230309_pi.shtml

Veera Ruoho + 104, eli vielä olisi hallituksella varaa menettää maksimissaan viisi uuvattia, voimasuhteet 100-99.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Ägräs

Upeasti Veera Ruoho tuhosi poliittisen uransa. Ei tulevaisuutta Uuvateissa ja Persuihin ei ole paluuta.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

Aapo

Quote from: Nuivanlinna on 27.06.2017, 17:40:17
Veera Ruoho + 104, eli vielä olisi hallituksella varaa menettää maksimissaan viisi uuvattia, voimasuhteet 100-99.

Vaikka hallitusryhmille jäisikin pieni enemmistö, esim. 101 tai 102 edustajaa, olisi hallituksen pitäminen kasassa seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka suuri haaste. Sote aiheuttaa riitoja jo nyt, ja hallitusenemmistön heikennyttyä kuka tahansa rivikansanedustaja voi uhata äänestää hallitusta vastaan, jos ei saa tahtoaan läpi jossain kysymyksessä.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Viljami

Jos olisin Simon Elo (onnekseni en ole), en paljon naureskelisi kenenkään laskupäälle. Itse hyppää Soinin kelkkaan ja sitä kautta tuhoaa poliittisen uransa. Vaikea uskoa, että pojalle hillotolppaa jaossa olisi.

Ja muutenkin, entisen työnantajan/-yhteisön julkinen mollaaminen ja mollaaminen ylipäätään eivät ole meriittejä työmarkkinoilla. Ei oikeilla työmarkkinoilla ja tuskin politiikan työmarkkinoillakaan. Uusi työnantaja näkee siinä samalla, mitä tapahtuu, jos sukset menevät keskenään ristiin, julkista haukkumista. En palkkaa. Joskus vaan "olis pitäny ajatella, enste".
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

Mika

#4657
Juvosen paluu on erittäin arvokas asia, ja iso pr-voitto Jussille.  Persuille olisi erittäin huono juttu profiloitua pelkästään mamupolitiikasta paasaavien "sydämettömien" miesten puolueeksi.  Puolueeseen tarvitaan mukaan kaikki järkevät, tavalliset suomalaiset ihmiset, jotka eivät vanno monikulttuurisuuden tai globaalikommunismin nimeen.   
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

justustr

Quote from: Ägräs on 27.06.2017, 17:41:24
Upeasti Veera Ruoho tuhosi poliittisen uransa. Ei tulevaisuutta Uuvateissa ja Persuihin ei ole paluuta.

Ei olisi kuunaan uskonut millainen tampio näennäisesti fiksun kuoren alta kuoriutui. Pidin ihan vilpittömästi Ruohoa yhtenä persujen järkevimpänä kansanedustajana. Harvoin (jos koskaan) olen arvioinut ketään ihmistä niin väärin.

Noin muutoin, Veeran on varmaan ylentävää muistella jälkeenpäin kansanedustajauraansa. 2 vuotta pelkkää katkeraa vittuilua, valehtelua ja valitusta jonka päätteeksi putoaminen eduskunnasta jollain naurettavalla äänimäärällä.

Olisi se ura voinut olla toisenlainenkin, mutta elämä on valintoja!

guest15133

Voin onnitella itseäni siitä, että osasin ns. veikata oikeaa hevosta. Voin äänestää Arjaa jatkossakin. Hänen toimintansa vanhustenhoitoa koskevissa kysymyksissä on ollut erinomaista; hänellä on ihan oikeaa sosiaalipoliittista osaamista ja näkemystä (toisin kuin Kikellä yhtään missään asiassa, anteeksi vain).

PS. Kanssakeskustelijoille tiedoksi, että en pidä poliitikkojen ulkonäön arvostelua sopivana, ellei halua profiloitua samanlaiseksi 5-v. idiootiksi kuin ne punavihreät, jotka eräiden vaalien alla keräsivät PS:n edustajista pilkkasivuston. Politiikka on politiikkaa, missikisat on sitten erikseen.

Jaska Pankkaaja

Tuo ruoho nyt on oikea malliesimerkki uuvatista ilman uuvattien jäsenyyttä mutta päinvastoin kuin monella muulla uuvattilla sillä on myös tulevaisuus. Patologisesti valehtelevalle napinpainajalle on kyllä kysyntää esim. Cuckoomuksessa ja jos läpi ei pääsekään niin suomalaisvihamieliselle valehtelijalle on tie tasattu aina poliisivoimien huipulle asti! Etenkin kun sukupuoli on oikea niin silmiinpistävä typeryyskään ei haittaa.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Noottikriisi

Quote from: Tavan on 27.06.2017, 17:05:35
Ihme defeatisti tuo Saarakkala. Ikäänkuin vihervasemmistoa ei voisi vaaleissa voittaa. Sikstoisekseen jos kansa haluaa vihreitä äänestää niin sitten äänestää. Saarakkalan mielipidettä ei kysytä.
Juuri näin. Demokratiassa toimitaan kansan tahdon mukaan. Uuvatit ovat jo nyt poikenneet tästä, kyllä he tietävät etteivät äänestäjät hyväksy heidän temppuaan. Hallituksella ei myöskään ole äänestäjien enemmistön kannatusta.

Kenties uuvatit ovat selitelleet itselleen ja toisilleen petostaan ja demokratian vastaista toimintaansa jollakin idealistisella ajatuskuperkeikalla jossa he uskovat olevansa hyvän asian puolustajia ymmärtämättömiä äänestäjiä vastaan.
Tyypillistä elitistien suuruudenhulluutta ja äänestäjien halveksuntaa.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

writer

Quote from: ApuaHommmaan on 27.06.2017, 17:20:31
Quote from: Alaric on 27.06.2017, 16:52:04
Uuvatti-Saarakkala avautuu ja moittii perussuomalaisiin takaisin palanneita.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005270124.html?ref=rss (27.6.2017)

QuoteEntinen perussuomalainen tylyttää loikkareita: "Edistävät punavihreiden pyrkimyksiä"

Perussuomalaisiin loikkaavat edistävät punavihreiden valtapyrkimyksiä, kertoo perussuomalaisista lähtenyt Vesa-Matti Saarakkala.

Perussuomalaisista irtautuneen Uusi Vaihtoehto -ryhmän kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala arvostelee perussuomalaisiin palanneita kansanedustajia suorasanaisesti.

– Jos useampi loikkari tulisi, Suomessa pidetään sitten ennenaikaiset eduskuntavaalit ja ainakin vihreät nousisivat niissä hallitukseen, jos vaalit olisivat heti kohta, Saarakkala kommentoi Ilta-Sanomille.

– Jokainen loikkari edistää nyt punavihreiden valtapyrkimyksiä ja vaarantaa Suomen vakauden, hän lisää.

Tänään perussuomalaisiin palannut, pari viikkoa sitoutumattomana ollut Arja Juvonen saa Saarakkalalta suorat sanat.

– Oli jo aikanaan oikea analyysi, että häntä ei kysytty Uuteen Vaihtoehtoon, koska hallitus ei voi pitää pystyssä sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät mieti kokonaisuutta, vaan lähinnä omaa poliittista pärjäämistään, Saarakkala kommentoi.

Hän viittaa siihen, että Juvoseen ei otettu yhteyttä kun Uusi Vaihtoehto perustettiin heti Jussi Halla-ahon noustua perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Aiemmin perussuomalaisiin palasi kansanedustaja Ritva Elomaa, joka vielä pari viikkoa sitten antoi haastatteluja Uuden Vaihtoehdon riveistä.

Saarakkalan tiedossa ei ole, että joku muu heidän ryhmästään harkitsisi vielä paluuta perussuomalaisiin.

Saarakkala siis syyttää eduskunnassa olevien puolueiden vaarantavan Suomen vakauden. Onko tuo myös hallituksen virallinen linja?

Maassamme jossa kansalainen äänestämällä voi näköjään edistää vääriä valtapyrkimyksiä.

Jos on uudet vaalit niin Saarakkala putoaa niissä 100% varmasti niin paljon on sekoillut kun ensin vaati hallituksesta pois pysymistä, sitten vaati hallituksesta lähtöä ja sitten alkoikin julistamaan uskollisuuttaan EU:lle ja Euro:lle ja rupesi haukkumaan maahanmuuttokriittisyyttä.

Nyt siis sama venkoilija, joka ei ole IKINÄ tehnyt oikeita töitä, saarnaa että vihervasemmisto pitää pitää poissa hallituksesta.

Mitä enemmän Saarakkala hyökkäät maahanmuuttokriittisyyden kimppuun ja vannot uskollisuutta EU:lle ja yrität vahingoittaa persuja niin sitä varmemmin äänestäjäsi sinut hylkäävät kokonaan.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Peltipaita

Quote from: Tavan on 27.06.2017, 17:05:35
Ihme defeatisti tuo Saarakkala. Ikäänkuin vihervasemmistoa ei voisi vaaleissa voittaa. Sikstoisekseen jos kansa haluaa vihreitä äänestää niin sitten äänestää. Saarakkalan mielipidettä ei kysytä.
Ja hassua on se että Perussuomalaisten kannatuksen lasku ja puheenjohtajavaihdokset johtuivat siitä että puolue kulki liiaksi vihervasemmistolaiseen suuntaan. Soini osti heiltä jo ilmastonmuutoshömpän jota aiemmin niin vastusti. Ja sanaakaan ei saanut sanoa geelisotilaiden invaasiosta.

Saarakkala on huijari.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

writer

Quote from: Noottikriisi on 27.06.2017, 18:08:51
Quote from: Tavan on 27.06.2017, 17:05:35
Ihme defeatisti tuo Saarakkala. Ikäänkuin vihervasemmistoa ei voisi vaaleissa voittaa. Sikstoisekseen jos kansa haluaa vihreitä äänestää niin sitten äänestää. Saarakkalan mielipidettä ei kysytä.
Juuri näin. Demokratiassa toimitaan kansan tahdon mukaan. Uuvatit ovat jo nyt poikenneet tästä, kyllä he tietävät etteivät äänestäjät hyväksy heidän temppuaan. Hallituksella ei myöskään ole äänestäjien enemmistön kannatusta.

Kenties uuvatit ovat selitelleet itselleen ja toisilleen petostaan ja demokratian vastaista toimintaansa jollakin idealistisella ajatuskuperkeikalla jossa he uskovat olevansa hyvän asian puolustajia ymmärtämättömiä äänestäjiä vastaan.
Tyypillistä elitistien suuruudenhulluutta ja äänestäjien halveksuntaa.

Kaikkien puolesta olisi kyllä parempi jos uuvatit jatkaisivat hallituksessa vuoteen 2019 JOS turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma toteutuu nykyistä paremmin ja JOS valtaa maahanmuuttopolitiikassa ja turvapaikkapolitiikassa EI luovuteta EU:lle.

Silloin persut olisi voinut nousta 15-20% puolueeksi.
Uuvateillakin olisi oma 5-10% kolonsa.
Ja maahanmuuttokriittisyys olisi hiukan valtavirtaistunut kokoomuksen ja keskustan sisällä.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Sibis

"– Jos useampi loikkari tulisi, Suomessa pidetään sitten ennenaikaiset eduskuntavaalit ja ainakin vihreät nousisivat niissä hallitukseen, jos vaalit olisivat heti kohta, Saarakkala kommentoi Ilta-Sanomille."

Vaakakupissa tällä ON merkitystä!
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Kimmo Pirkkala

Niin, voisi tietysti kysyä, olisiko kannattanut pysyä persujen rivissä?
Meiltähän jäi näkemättä se vaihtoehtotodellisuus, että yhtenäinen persuryhmä olisi katsonut Kok + Kepun bluffin siitä, ovatko he oikeasti valmiita vaarantamaan hallituksen kieltäytyen yhteistyöstä yhtenäisen PS-ryhmän kanssa. Nythän heidän ei tarvinnut sitä tehdä, kun uuvattiryhmä antoi vaihtoehdon.

Ja juu, ei mitään selityksiä siitä, että tämä keksittiin puoluekokouksen jälkeisenä maanantaina. Ei me uskota enää joulupukkiinkaan.

Aapo

Quote from: Sibis on 27.06.2017, 18:18:49
"– Jos useampi loikkari tulisi, Suomessa pidetään sitten ennenaikaiset eduskuntavaalit ja ainakin vihreät nousisivat niissä hallitukseen, jos vaalit olisivat heti kohta, Saarakkala kommentoi Ilta-Sanomille."

Vaakakupissa tällä ON merkitystä!

Vaaleja tulee ja menee. Jos nyt pidetään vaalit, niin Sininen tulevaisuus putoaa pois eduskunnasta, eikä se sitä seuraavissa vaaleissa pysty häiritsemään perussuomalaisten vaalityötä samalla tavalla, kuin jos vaalit pidetään normaalisti 2019.

Saarakkala pelkää vain ja ainoastaan oman perseensä puolesta.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

ApuaHommmaan

Quote from: writer on 27.06.2017, 18:15:34
Quote from: Noottikriisi on 27.06.2017, 18:08:51
Quote from: Tavan on 27.06.2017, 17:05:35
Ihme defeatisti tuo Saarakkala. Ikäänkuin vihervasemmistoa ei voisi vaaleissa voittaa. Sikstoisekseen jos kansa haluaa vihreitä äänestää niin sitten äänestää. Saarakkalan mielipidettä ei kysytä.
Juuri näin. Demokratiassa toimitaan kansan tahdon mukaan. Uuvatit ovat jo nyt poikenneet tästä, kyllä he tietävät etteivät äänestäjät hyväksy heidän temppuaan. Hallituksella ei myöskään ole äänestäjien enemmistön kannatusta.

Kenties uuvatit ovat selitelleet itselleen ja toisilleen petostaan ja demokratian vastaista toimintaansa jollakin idealistisella ajatuskuperkeikalla jossa he uskovat olevansa hyvän asian puolustajia ymmärtämättömiä äänestäjiä vastaan.
Tyypillistä elitistien suuruudenhulluutta ja äänestäjien halveksuntaa.

Kaikkien puolesta olisi kyllä parempi jos uuvatit jatkaisivat hallituksessa vuoteen 2019 JOS turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma toteutuu nykyistä paremmin ja JOS valtaa maahanmuuttopolitiikassa ja turvapaikkapolitiikassa EI luovuteta EU:lle.

Silloin persut olisi voinut nousta 15-20% puolueeksi.
Uuvateillakin olisi oma 5-10% kolonsa.
Ja maahanmuuttokriittisyys olisi hiukan valtavirtaistunut kokoomuksen ja keskustan sisällä.

Tuota skenaariota vastaan sanoo mielestäni lujaa mm. se miten Gustafsson (kok) kertoi meille olevansa ministeriön itsevaltainen johtaja.

Ei uuvateilla ole mitään aseita muokata mitenkään Suomessa tapahtuvaa päätöksentekoa. Suurin valta on hyvin vahvat EU lonkerotkin omaavalla Kokoomuksella, joka voi tilailla halutessaan EU noottejakin omilta miehiltään. Keskustalla lisäksi valtaa jonkin verran, siis sellaista jota Kokoomus ei saa neutralisoitua.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Micke90

Quote from: Aapo on 27.06.2017, 18:26:44
Saarakkala pelkää vain ja ainoastaan oman perseensä puolesta.

Olisi jättänyt sen perseensä myymättä.

Peltipaita

Quote from: Impi Waara on 27.06.2017, 17:23:51
Quote from: Peltipaita on 27.06.2017, 16:05:48
Quote from: Veturihenkilö on 27.06.2017, 15:40:41

Nuivan maahanmuuttopolitiikan kannattamisen voisikin muuttaa järkiperäisen maahanmuuttopolitiikan kannatamiseksi. Asianahan se on täysin sama, mutta nuiva on sanana enemmän negatiivinen. Mutta kukapa vastustaisi järkiperäistä maahanmuuttopolitiikkaa? Tyhmä?

Olen jo jonkun kerran yrittänyt lanseerata järkevää tai järkiperusteista maahanmuttoa maahanmuuttokriittisyyden tai muiden negatiivisten leimojen värjääminen sijaan. Mielikuvamarkkinoinnin keinoin nimenmuutoksella poistetaan negatiivisuus sisällön kuitenkaan muuttumatta. Miettiä sopii, kuinka moni vastustaisi järkiperäistä l. järkevää maahanmuuttopolitiikkaa.


Edit pyramidin purku

Muistatte kuinka sana maahanmuuttokriittinen laitettiin aiemmin poliittisten vastustajien toimesta sitaatteihin "maahanmuuttokriittinen" joka oli siis heidän mielestä todellisuudessa rasistinen. Hauska nähdä olisiko heillä otsaa laittaa sana järkiperäinen lainausmerkkeihin.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Atte Saarela

En usko että tulee ennenaikaisia vaaleja. Jos tulee pari loikkaria lisää niin RKP tulee smurffien seuraksi hallitukseen

Peltipaita

Quote from: Atte Saarela on 27.06.2017, 18:37:42
En usko että tulee ennenaikaisia vaaleja. Jos tulee pari loikkaria lisää niin RKP tulee smurffien seuraksi hallitukseen
Poliittinen tilanne alkaa olla aika kuuma. Keskusta ei vaaleja halua mutta Kokoomus menetti jo Soten valinnanvapauden. He voivat laittaa pelin poikki kun mitään saavutettavaa ei ole näköpiirissä ja suht. hyvä gallupkannatus.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

koojii

Quote from: Sibis on 27.06.2017, 18:18:49
"– Jos useampi loikkari tulisi, Suomessa pidetään sitten ennenaikaiset eduskuntavaalit ja ainakin vihreät nousisivat niissä hallitukseen, jos vaalit olisivat heti kohta, Saarakkala kommentoi Ilta-Sanomille."

Vaakakupissa tällä ON merkitystä!

Ilman Soinin ennen puheenjohtajavaalia Kokoomuksen ja Keskustan kanssa suhmuroimaa uuvattikusetusta mitään ennen aikaisia vaaleja ei tulisi.

RKP+KESK+KD+KOK yhdistelmällä olisi vain 101 kansanedustajaa ja sellainen hallitus kaatuisi mihin tahansa yhden edustajan sairastumiseen tai myöhästymiseen äänestyksestä.

Uuvateilla menee kaikki nyt persiilleen: Alkoholilaki on kaatumassa eduskunnassa. EU-pakolaisten pakkojako on tulossa voimaan vaikka Elo kusetti viikko sitten että uuvateille sen estäminen on kynnyskysymys. Myös Sote-uudistus on kusessa ja maakuntahallinto. Vielä kun RKP otetaan hallitukseen hautaamaan kielikokeilu niin saa uuvatit syödä sontaa koko rahalla. Olihan sieltä tulossa uuvattien iloksi lähikuukausina myös se Kreikan tukipaketti.

Pitää olla kyllä todella yksinkertainen uuvatti jos uskoo että uuvatti voi enää päästä eduskuntavaaleissa läpi. Voisi kuvitella että uuvattien ryhmään mahtuu pari sellaista edustajaa jotka tajuavat tämän ja miettivät kuumeisesti parhaillaan uutta loikkaamista kun mieli tekisi tulla valituksi uudelleenkin eduskuntaan.


escobar

#4674
Uskon että suuri yleisö minun tavoin alkaa olla lopen kyllästyneitä tähän loputtomaan loikkari jauhantaan. Miksi ihmeessä H-a kiinnittää näin paljon energiaa johonkin muutaman selkään puukkojan paluuseen? Juuri kun saavutettiin loistava altavastaajan asema, jokainen palaaja syö tätä etua. Muutenkaan tässä vaiheessa, kannatuksen ollessa lähtökuopissa, hallituksen kaatoyrityksissä ei ole järjen häivää.
Zort!

Teaparty

Ei uuvatteja kukaan äänestä. Persuja äänestettiin, koska EU ja mamutus. JHan myötä persut on jälleen uskottava eu- ja mamutuskriittinen puolue. Soinia ja Halla-ahoa lukuunottamatta entisillä persuilla ei ollut muita ääniharavia. Ensisijaisesti äänestettiin persuja ja sitten vain sopiva ehdokas listalta.

Uuvateille on vain noussut keltainen neste kupoliin siinä määrin, että kuvittelevat olevansa eduskunnassa omien henkilökohtaisten saavutustensa ansiosta. Sitten on vielä tämä Soini, joka kuvittelee olevansa ulkoministeri Jumalan armosta ja kansainvälisen diplomatian nero.



ApuaHommmaan

Quote from: escobar on 27.06.2017, 18:59:29
Miksi ihmeessä H-a kiinnittää näin paljon energiaa johonkin muutaman selkään puukkojan paluuseen? Juuri kun saavutettiin loistava altavastaajan asema, jokainen palaaja syö tätä etua. Muutenkaan tässä vaiheessa, kannatuksen ollessa lähtökuopissa, hallituksen kaatoyrityksissä ei ole järjen häivää.

Eivät he kiinnitäkkään. Takaisin saa tulla, mutta ei ketään olla rukoilemassa tulemaan takaisin puoluejohdon toimesta. Joka on juuri oikea linja. Puolueen jäsenet taas ovat vapaita toimimaan haluamallaan tavalla. Jotkut yrittää kosiskella edustajia takaisin, ja toiset viestittää hyvää matkaa helvettiin.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Henry69

Minä kysyin kuin moni äänestää uivatteja. Kai täällä vähän edes SMP porukkaa..... Kukaan ei tunnusta.  Kai

newspeak

Tämmöinen sivuhuomio, että eduskunnan jakautuminen hallitus- ja oppositiopuolueisiin ei itsessään merkitse vallan tasapainon kannalta mitään. Vähemmistöhallituskin voi säilyä toimintakykyisenä, mikäli oppositio ei kaada sitä. En näe mitenkään mahdottomana tilannetta, jossa loikkarien takia tilanne olisi hallituksen osalta 95-105, mutta hallitus säilyisi äänestyksessä 95-85. Tällä hetkellä kepukokkareiden keskinäinen kädenvääntö vaikuttaa merkittävämmältä uuvattien toimiessa äänettömänä kannatuspuolueena. Soten kaatuminen ja kokkareiden suuttuminen olisi sikäli tärkein hallituksen kaatumiseen johtava tekijä. KD ja RKP ovat kokkareiden kannalta ikäviä vaihtoehtoja, sillä he todennäköisesti haluavat myöskin kastaa sormensa sotesoppaan.

Uuvattien kannalta RKP lienee tuhoisin, vaikka uuvatit ovatkin kielikokeilun varjolla ahkerasti edistäneet pakkoruotsia. Soteen uuvateilla ei ole mitään sanottavaa, mutta KD:llä on paljonkin. Ministeriöiden jakaminen jälleen uudelleen johtaisi tilanteeseen, jossa uuvateille jää käytännössä tyhjiä salkkuja. Tyhjiähän ne olivat jo aikaisemminkin Soinin neuvoteltua tyhjät hillotolppasalkut persuille, mutta RKP ja KD osaavat vaatia itselleen sopivia salkkuja. Lisäksi hallitusohjelmaan tulisi jälleen muutoksia, mikä saisi uuvatit näyttämään vieläkin tyhmemmiltä. En tiedä onko uuvattien mahdollista näyttää vieläkin tyhmemmiltä uskottavuuden ollessa nolla, mutta nollaa voi korottaa potenssiin ääretön loputtomasti.

Kimmo Pirkkala

RKPeen saaminen hallitukseen on pala kakkua Sipilälle. Juha ilmoittaa, että kielikokeilua jatketaan jos ette tule ja lopetetaan, jos tulette. Se on siinä ja uuvateilta ei kysytä mitään tietenkään, ne nielevät tästedes kaiken mitä sanotaan, ei ole vaihtoehtoja.