News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kampanja PS:n pj:n vaihtamiseksi 2017 - Soini ulos!

Started by Lalli IsoTalo, 26.09.2016, 10:57:15

Previous topic - Next topic

Vredesbyrd

Laitetaan tutkimusten ajankohdat tännekin:
QuoteKansanedustaja Jussi Halla-aho esitteli torstaina 10.4.[2014] perussuomalaisten uutta maahanmuuttoasennetutkimusta, joka vertaa suomalaisten ja perussuomalaisten tämänhetkisiä maahanmuuttoasenteita vastaavaan vuonna 2010 tehtyyn Homma ry:n teettämään tutkimukseen. Homma ry teetti Taloustutkimus Oy:llä suomalaisten maahanmuuttoasenteista seikkaperäisen tutkimuksen maaliskuussa 2010. Se poikkesi aiemmista tutkimuksista niin, että maahanmuutto pilkottiin eri osa-alueisiin.

Melkoisen runsaasti on vettä virrannut (yli 30k henkeä) noiden laatimisen jälkeen, ja perussuomalaisten rivit ovat harventuneet juuri tästä maahanmuuttovastaisesta päästä eikä puoluejohto ole tehnyt yhtään mitään pitääkseen aktiiveja mukana. Soinille on voitto, mitä enemmän paikallispolitrukit tappelevat keskenään.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

hattiwatti

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.12.2016, 14:07:29
Quote from: Vredesbyrd on 30.12.2016, 14:00:55
Terho on kuulkaas kaikista lahjakkain peluri persujen henkilöistä, jotka tulivat Soinin jälkeen näkyville paikoille. Hän katsoo sivusta, kun Halla-aho tuhoutuu omassa kampanjassaan, ja asettuu sitten parin vuoden päästä ehdokkaaksi Soinin tai Soinin prinssin jälkeen, ellei tästä Jussi Niinistön kyvyttömyyden vuoksi tule se Soinin prinssi itse.

Mistä moista päättelisit että suurmestari tuhoutuisi omassa kampanjassaan? Kuka edes olisi haastaja jos Jabba ei testamenttaisi ääniään terholle.

Jos olet kertaakaan ollut kuulemassa ja näkemässä millainen show on puheensa jos on vähääkään kapean erikoistumisalueensa ulkopuolella ymmärtäisit. Tähän asti on voinut mennä linkittelemällä iltiksen uutisia FB:ssä, ja puhumalla kapeasta aiheesta omalle fanikerholleen jättäen kaiken muun pimentoon, mutta puheenjohtajana tämä olisi vaikeaa.

Itselläni välkkyy päässä kauhukuvat EU:n laajenemispolitiikkaa käsittelevästä seminaarista josta en jostain syystä ole kirjoittanut tänne mitään mutta on vahvasti taustalla miksi itse näen vaaran kyseisessä henkilössä. Ja myös melkoisen komedian jos vetää tämänkaltaisen shown missään julkisemmassa tilaisuudessa tai median edessä. Pitäisi kirjoittaa tiivistelmä tapahtumasta, kun asia nyt hyvin ajankohtainen.

Faidros.

Piiiitkä miinus Niinistölle, hän liputtaa avoimesti Soinin puolesta.
Lähde: Kaleva.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Nuivanlinna

Quote from: James Hirvisaari on 30.12.2016, 14:45:19
.... Asenteet eivät ole nyttemin muuttuneet, muutama tervehenkinen nuiva (Huhtasaari, Meri, Ronkainen) pääsi eduskuntaan, mutta tilanne on jumissa.

Missä määrin kolmikko on ollut tervehenkistä? Siellä pönöttävät hiljaa Merkelin-Sipilän linjan takuumiehinä. Tornion tsunamin aikaan yksikään heistä ei edes liikahtanut.

Meren ansioksi voi vielä lukea Väyrysen euroeroaloitteen torppaamisen perustuslakivaliokunnassa.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

hattiwatti

Kuka, by the way, ei olisi pönöttänyt Merkelin-Sipilän linjan takuumiehenä kun tuli Tornionjoen tsunami.

EU-poliitkon olisi kannattanut viimeistään silloin ottaa puheeksi Schengen-ero, kuten jopa Beppe Grillon johtama vasemmisto tekee. Ai niin, tämähän ei ole realistista. Kuten ei enempää mikään mukaan, joka Merkelin-Sipilän-Soinin linjan vastaista.

hattiwatti

Quote from: Lumiukko Jeti on 30.12.2016, 13:47:41
Keväällä oli keuhkot, sydän operoitiin pari vuotta sitten jne. Mitä nyt joulunalla oli on ihan spekulointia. Soinin ihonväri on lähinnä harmaa ja olemus taikinamainen. Ei johdu nuo pelkästä ylipainosta vaan aineenvaihdunta on rikki.

Unohdit muistaakseni jalkavaivan joka esti johonkin strategiseen kokoukseen osallistumisen. Ja onhan näitä kaikkia vaivoja ollut.

Se miksi sillä oli niin valtava kiima ministeriksi ehdoilla millä hyvänsä johtui juuri tuosta, että tiesi koko ajan terveytensä romahtavan hetkenä minä hyvänsä, joten selfiet yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa piti ottaa tällä hallituskaudella kun seuraavaa ei tule.

Tämä on ensisijaisesti myös takana kaikissa puheenjohtajan vaihtamis-spekuloinneissa. Varmasti sovittu juttu kuka nyt olisikaan se 'haastaja', että jos Soini nuupahtaa lopullisesti on seuraaja delegoitava äkkiä.

Maailmanmies

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.12.2016, 13:54:18
Älyttömämpää paskaa en olekaan vähään aikaan lukenut
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005026461.html
Mutta on tuossa osa tottakin.

Luin saman. Jussin esiintyminen ei ole mitenkään epävarmaa vaan aivan jäätävän varmaa. Sanattomaksi mies ei jää.  On se kyllä kumma, että puheenjohtajavaihdosta pidetään PS:n hajottajana, samasta asiasta ei koskaan puhuta muiden puolueiden kohdalla.

Ja että ulkomaalaiset eivät pidä Jussista ja sillä on ikävä Suomeen.  :facepalm:

Nuivanlinna

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:40:56
Tämä on ensisijaisesti myös takana kaikissa puheenjohtajan vaihtamis-spekuloinneissa. Varmasti sovittu juttu kuka nyt olisikaan se 'haastaja', että jos Soini nuupahtaa lopullisesti on seuraaja delegoitava äkkiä.

Minulla tuntu, että näinkin avoimet puheenjohtajanvaihtospekulaatiot on lerpahtaneen kannatuksen nostoyritys kuntavaaleihin. Jos kuntavaaleissa kannatus on edes 2/3 edellisten kuntavaalien tuloksesta, niin PS voi puhua torjuntavoitosta.
Tästähän seuraa sitten se, että puoluekokouksessa minä johdin puolueen niin ja niin moneen voittoon ja hallitusvastuuseen, kyin myös minä johdin puolueen torjuntavoittoon. Minä minä minä.
Ja lopulta puolue valitsee Jabban puheenjohtajaksi suurten aplodien saattelemana.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

John

Quote from: Faidros. on 30.12.2016, 16:21:29
Piiiitkä miinus Niinistölle, hän liputtaa avoimesti Soinin puolesta.
Lähde: Kaleva.

Jussi Niinistö nyt on täysin karismaton henkilö, täysi cuck. Ei missään nimessä puheenjohtaja-ainesta, enkä ymmärrä, miten joku voi sellaista hänessä nähdä.

hattiwatti

Jussi Niinistö on yliautoritäärinen henkilö joka luonnostaan sopii puolustusvoima-alalle. Tämähän ei tietenkään tarkoita luontaista auktoriteettiä joka kumpuaa kunnioituksen herättämisestä, vaan tahatonta komiikkaa miten jäykkä on alemmilleen ja miten täysin Soinin lipunkantaja.

Kun kysyttiin 2013 kesällä aikoisiko persujen puheenjohtajaksi, niin vastaus oli, että tiedä miten näin suuren miehen varjosta päästä pois...

Faidros.

Quote from: Nuivanlinna on 30.12.2016, 16:24:42
Quote from: James Hirvisaari on 30.12.2016, 14:45:19
.... Asenteet eivät ole nyttemin muuttuneet, muutama tervehenkinen nuiva (Huhtasaari, Meri, Ronkainen) pääsi eduskuntaan, mutta tilanne on jumissa.

Missä määrin kolmikko on ollut tervehenkistä? Siellä pönöttävät hiljaa Merkelin-Sipilän linjan takuumiehinä. Tornion tsunamin aikaan yksikään heistä ei edes liikahtanut.

Ehkä armeijakamuni Nuivanlinna koettaa itse päästä politiikan huipulle tekemättä kompromisseja? Demokratian pahimpia puutteita on se, ettei voi tehdä oman mielensä mukaan, tai muuten olet taas jengistä veks.
Hirvisaari on ehkä paras esimerkki siitä, kuinka kompromissiin kykenemättömiä ihmisiä potkitaan pois päätöksenteosta.

Onneksi on jo montakin ryhmää jotka keräävät nämä megafoniin huutavat hörhöt puoleensa ja tappelemaan keskenänsä.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

kriittinen_ajattelija

Halla-Aho varmasti olisi parempi kuin Soini, mutta toisaalta mies on profiloitunut vähän turhan paljon "yhden asian miehenä" , lisäksi hänen vihamielinen suhtautumisensa Venäjään on vähän epätoivottava piirre, vaikkei siitä nyt mitään sen kummempaa seuraisi. Tosin jos ja kun terroristit jatkaa iskuja nykyiseen malliin niin Halla-Aho saattaisi olla ensi vaaleissa mies paikallaan, eikä "yhden asian profiili" niin haittaisi, koska se olisi kaikkien huulilla jokatapauksessa.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Faidros.

Quote from: Nuivanlinna on 30.12.2016, 16:49:00
Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:40:56
Tämä on ensisijaisesti myös takana kaikissa puheenjohtajan vaihtamis-spekuloinneissa. Varmasti sovittu juttu kuka nyt olisikaan se 'haastaja', että jos Soini nuupahtaa lopullisesti on seuraaja delegoitava äkkiä.

Minulla tuntu, että näinkin avoimet puheenjohtajanvaihtospekulaatiot on lerpahtaneen kannatuksen nostoyritys kuntavaaleihin. Jos kuntavaaleissa kannatus on edes 2/3 edellisten kuntavaalien tuloksesta, niin PS voi puhua torjuntavoitosta.
Tästähän seuraa sitten se, että puoluekokouksessa minä johdin puolueen niin ja niin moneen voittoon ja hallitusvastuuseen, kyin myös minä johdin puolueen torjuntavoittoon. Minä minä minä.
Ja lopulta puolue valitsee Jabban puheenjohtajaksi suurten aplodien saattelemana.

Noo, kerro nyt kuinka itse aiot äänestää? Donetskinilaisia? ;D
Kommunistit on varteenotettava vaihtoehto erään dosentin myötä.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

hattiwatti

Eli siis allaoleva on purettu haastattelusta?

QuotePuheenjohtajuus perussuomalaisissa:
- Henkilökohtaista suurta paloa Jussilla puheenjohtajaksi lähtemiseen ei ole,

No siinä vasta vaalikampanja aloittaa heti tästä. Mutta tottahan se on. Joutuisi kertomaan oman poliittisen agendansa jota ei tietenkään vapaaehtoisesti halua tehdä.

Quote- "Tarkoitukseni ei ole lähteä hajottamaan yhtään mitään",

Eli Soinin linjasta ei siis poikettaisi?

Quote- "Ei ole riippuvainen Timo Soinin päätöksestä",

Tietenkään Soini ei julkisesti sano mitään, mutta kulisseissa päättää kaikesta.
Quote
Perussuomalaisten asemasta tällä hetkellä:
- "En halua ottaa kantaa Timo Soiniin",

Eli siis Soinin linjasta ei ole tarkoitus poiketa?


Quote- "Hallitukseen kannatti osallistua",

Eli osuus 30 000+ sotilaskuntoisen miehen maantuojina ok, koska jotain muuta agendaa on voinut vetää joka liittynee transatlantismiin mikä matuja merkittävämpi sydämen asia. No onhan tämän tarkkasilmäiset huomanneet.

Quote- "Ei oikein uskalleta astua kenenkään varpaille",

Eivät astu. Eikä muutu Jussin myötä, jos ylempänä sanoo, että ei aio hajottaa mitään eikä sanoa Soinista mitään.


Quote- Jussi ei näe ongelmana puheenjohtajuuden suhteen, että on profiloitunut vain kahteen asiaan,

Niin, vaikka kinkkuvoileipä on Soinia parempi. Mutta kahden asian profiililla muut puolueet pyörittävät persuja.


Quote- Jussin mielestä persuäänestäjien prioriteetit ovat maahanmuutto ja Euroopan Unioni.

Niin, onko persujen priori, että pitäisi mutta ei ole realistista?
Quote
Vuosi 2017 ja liberaalidemokratia:
- "Ei pidä kuvitella, että omat visiot ovat historian päätepisteitä",

Viitannee iänkaikkisen vanhaan Francis Fukuyaman kirjaan "the end of history" jossa nähtiin liberaali demokratia iänkaikkisena voitajana. Mutta mikä on Jussin visio?


Quote- Le Penin puolueesta: Jussin omat näkemykset Venäjästä estävät yhteistyötä.

Joo, Jussi on julkisesti nimittänyt näitä chauvinisteiksi, koska ei ymmärrä itse ulkopolitiikasta yhtään mitään.

Lähinnä Le Pen & muut hakevat ns. kansakuntien Eurooppaa, jossa asiat hoidetaan neuvottelemalla kaikkien kanssa, eikä blokkipolitiikan harrastamalla voimapolitiikalla joka on itsenäisyyden menetys jota Jussi taas hakee. Tästä jutusta nimenomaan Jussi on tehnyt elämää suuremman kysymyksen, koska nuoruusvuosien ulkomaanmuistot. Se ei tajua, että Le Penin tiimin ymmärrys aihepiiristä on ehkä tuhatkertainen kuin hänellä itsellään joka ei ole mitään aiheesta koskaan kirjoittanut.

Varmasti tämä on keskeisiä syitä, miksi onkin parempi palata kotimaan kunnanvaltuustoon, kun välit on sotkettu keskeisiin yhteistyökumppaineihin joiden visiot keskimäärin lähempänä PS-äänestäjien sydäntä kuin Jussin. Ja nyt ei puhuta Le Penistä vaan lähestulkoon kaikista EU:n aidoista kansallismielisistä jotka tulevat olemaan kovassa nousussa Trumpin vanavedessä. Itse olen jatkuvasti nostanut tätä teemaa, koska se on aidosti valtava kuvio taustalla ja paljastaa myös aidosti Jussin agendaa. Muut eivät tunnu huomaavan, mutta väitän, että juuri tästä syystä on lähdössä pois Brysselistä. Huoli puolueen tilasta se ei voi olla, koska on ollut koko ajan mahdollisuus ottaa kantaa EU:n jäsenvaltion Suomen asioihin Brysselissä myös, mutta ei ole juuri tapahtunut.

qwerty

2016-12-30 Juho Eerola
QuoteIlmoittaudun tässä yhteydessä tavoittelemaan paikkaa puolueemme varapuheenjohtajistossa
Quote..Suomen eduskuntavaaleissa 2019... meillä täytyy olla uusi puheenjohtaja, uudet kasvot. Julkisuudessa on väläytelty seuraavia nimiä, kuten esimerkiksi Sampo Terho, Riikka Slunga-Poutsalo, Jussi Niinistö ja Jari Lindström. Tunnen heidät jollain tasolla jokaisen ja tiedän että he kyllä kaikki pystyisivät toimimaan puolueemme puheenjohtajana. Valitettavasti jokainen heistä kuitenkin leimautuu liikaa joko nykyiseen hallitukseen, tai paljon parjattuun puoluejohtoomme. Vaalivoittoa ei kukaan nykyiseen eduskuntaryhmäämme tai puoluejohtoon kuuluva henkilö mahdollisena uutena puheenjohtajana toisi.
QuoteSaamani palautteen mukaan Jussi Halla-aho on tämän hetken ylivoimaisesti suosituin perussuomalainen. Jussi on varmasti myös vihatuin perussuomalainen, mutta lähinnä vain niiden keskuudessa, jotka eivät ikinä muutenkaan puoluettamme äänestäisi. Jussi lienee Teuvo Hakkaraisen ohella ainoa, jonka henkilökohtainen kannatus on tänään puolueemme vajaan kymmenen prosentin yleiskannatusta suurempaa.
QuoteKaikkialla Euroopassa ovat maahanmuuttokriittiset puolueet nostaneet kannatustaan. Kaikilla näillä puolueilla on johdossaan henkilö, joka pitää maahanmuuttopolitiikkaa ykkösasianaan. Se ei ole ihme, sillä maahanmuutto on tällä hetkellä koko Euroopan tärkein poliittinen kysymys. Maahanmuuttopolitiikassa nyt tekemämme linjaukset ratkaisevat tulevaisuutemme itsenäisinä kansakuntina, etnisinä ryhminä ja kielialueina yli 200 vuoden päähän. Manhattanin muutamalla lasihelmellä aikoinaan myyneet intiaanit eivät tajunneet hautaavansa jälkipolviensa sydämiä Wounded Kneehen.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Nuivanlinna

Quote from: Faidros. on 30.12.2016, 16:59:17
Ehkä armeijakamuni Nuivanlinna koettaa itse päästä politiikan huipulle tekemättä kompromisseja? Demokratian pahimpia puutteita on se, ettei voi tehdä oman mielensä mukaan, tai muuten olet taas jengistä veks.
Hirvisaari on ehkä paras esimerkki siitä, kuinka kompromissiin kykenemättömiä ihmisiä potkitaan pois päätöksenteosta.

Onneksi on jo montakin ryhmää jotka keräävät nämä megafoniin huutavat hörhöt puoleensa ja tappelemaan keskenänsä.

Persujen hallitustaivalta ei voi kutsua kompromissiksi mitenkään, vaan täydelliseksi katastrofiksi.
Mamuvyöry ja berneröinti, näidenkö vuoksi Persuja äänestettiin?



QuoteSipilälle ja Stubbille olisi pitänyt lyödä luu kurkkuun, että minkäänlaisiin säästöihin ei ruveta jos raja ei mene kiinni, siinähän olisivat sitten säästelleet SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa. Ja jos Soini ei olisi puheista uskonut, että näin pitää toimia, olisi nuivien pitänyt erota omaksi Perusryhmäkseen vaalikauden loppuun saakka, kuten tekivät Vasenryhmänsä kanssa Yrttiaho ja Mustajärvi kun eivät halunneet pistää koko poliittista uraansa Kokoomuspolitiikalle.
Aikaikkuna tälle meni umpeen jo syyskuun aikana, kaikki Suomen poliittinen valta olisi kaatunut Persuille jos SSS:n tuhopolitiikka olisi uskallettu haastaa.
Nahjustelu tiukassa paikassa tuhosi puolueen, siihen on kenenkään turha vaatia yleisöä tai äänestäjiä tekemään enempää, tuo elokuun uinahdus kun tapahtui vasta 4kk jälkeen vaalien, äänestäjähän oli vasta 4kk sitten antanut osansa että ne ketkä palkankin saavat hoitavat hommansa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,111492.msg2212757.html#msg2212757

Quote from: Nuivanlinna on 04.11.2013, 11:43:53
Quote from: Vulcaano on 04.11.2013, 11:25:41
Hirvisaari sanoo olevansa omasta toiminnastaan vastuussa vain äänestäjilleen.
Ilmoitankin tässä Hirvisaarta äänestäneenä, että en aio enää kyseistä herraa äänestää. Liikaa perseilyä, liikaa suunsoittoa, ei kestänyt pää eduskuntaa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,36791.msg499474.html#msg499474
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Nuivanlinna

Quote from: Faidros. on 30.12.2016, 17:10:29
Noo, kerro nyt kuinka itse aiot äänestää? Donetskinilaisia? ;D
Kommunistit on varteenotettava vaihtoehto erään dosentin myötä.

Quote from: sivullinen. on 23.09.2016, 23:58:45
Koska Juha Sipilä tai edes Keskustakaan ei saanut yli 51% kannatusta, sen olisi pakko tämä hyväksyä tai sitten ei tulisi liikennekaaria, kikyjä, soteja ja mitä kaikkea nyt onkaan. Juha Sipilä olisi silloin tietenkin voinut ottaa Perussuomalaisten tilalle hallitukseen Vasemmistoliiton. Vasemmistoliiton Li olisi saattanut asettaa perseelleen kovemman hinnan, ja Juhan kiky olisi jäänyt tulematta.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Uimakoulutettava

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:31:05
Kuka, by the way, ei olisi pönöttänyt Merkelin-Sipilän linjan takuumiehenä kun tuli Tornionjoen tsunami.

Ko. hallitusoppositio on jo nykyisillä mykistävillä näytöillä osa Suomen poliittista historiaa.

Sitä täydentää täydellisesti turvapaikanhakukritiikittömän vihollismedian narratiivi Suomen rasistisen tiukasta linjasta (:'( :flowerhat:), etukenossa YLE ja HS.

Nuiviston osalta sopii kysyä, mahtaako siellä narun päässä mököttää pässi vaiko sittenkin vain tyhjentyvä vappupallo.

Halla-ahon linja hallitussuomalaisten puheenjohtajana on myönteinen kysymysmerkki, mutta tässä vaiheessa Euroopan iltaa siihen ei kannata sijoittaa liian korkeita toiveita.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Lalli IsoTalo

Quote from: Punaniska on 30.12.2016, 12:52:11
... eiralaisäijästä ...

Tampereella syntynyt. Sukunimi viittaa Pohjanmaalle päin.

Quote from: http://koti.japo.fi/~kuolema/historia.htmHalla - Nälkä - Kuolema

Oman lisänsä Kuolema-nimeen tuo Hoiskosta alkava paikannimisarja: Halla – Nälkä – Kuolema – Niskat nurin – Taivaaseen. Eli valtatie 16:tta pitkin ajaessa Alajärveltä Kyyjärvelle päin on ensin Halla-aho, Nälkämäki, Kuolema, Niskakangas ja Taivasmäki.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Uimakoulutettava

Quote from: dothefake on 30.12.2016, 12:56:27
Olen niin paatunut, että mieleen tulee sekin vaihtoehto, jotta Soini ja Halla-aho ovat sopineet Halla-ahon antavavan ehkälausuntoja ja siten lamaannuttaa muut haastajahankkeet.

On virkistävää lukea vielä kyynisempiä näkemyksiä kuin itse edustaa.

Varauksettoman hurraamisen aika on joka tapauksessa peruuttamattomasti ohi.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Roope

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23
Mun mielestä nuivan skenen ykkösvihollisia on tämä kokoomuslainen asenne jossa matut nähdään vain kustannustaakkana, ja keskitytään lillukanvarsiin kustannusten vähentämiseksi.

Olen tästä vahvasti eri mieltä. Juuri haittamaahanmuuton valtavat kustannukset ovat se kipupiste, jota kannattaa tökkiä kerta toisensa jälkeen. Muistellaanpa vaikka PS:n julkaisemien kustannuslaskelmien nostattamaa älämölöä, kun itse laskelmia ei voitu kumota. Tai hallituksen lupaamaa selvitystä maahanmuuton kustannuksista, jota ei sitten koskaan tullut, kun se ei sovi hallituksen agendaan.

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23
Mun mielestä iät ajat sitten, heti kun Tornion tulva alkoi viimeistäään olisi pitänyt täräyttää irtautumista Schengen-sopimuksesta, josta Suomi hyötyy kaikkia EU-maita vähiten.

Mikä ettei, mutta kynnys tuollaiseen on todella korkea. Sen sijaan olisi voitu vain todeta, että koska muut EU-maat eivät noudata yhteisiä sopimuksia uittaessaan Suomeen alueidensa kautta kulkevia laittomia siirtolaisia, Suomi vastavuoroisesti keskeyttää EU-sopimuksien noudattamisen siltä osin, että palauttaa turvapaikanhakijat turvalliseen maahan Ruotsiin, kuten sillä on muiden kansainvälisten sopimusten nojalla oikeus tehdä.

Ei ne muutkaan maat tuolloin irtisanoutuneet sopimuksista. Ne vain lakkasivat välittämästä sopimusten noudattamisesta, jos olivat niistä koskaan pahemmin piitanneetkaan (esim. Kreikka).

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23Lisäksi hyökkäykset Soinia vastaan joka on vaatinut sanktioita maille jotka eivät ole samaan tapaan osa matujen sisäisiä siirtoja joka keskeinen osa EU-liittovaltion rakentamista matuja hyväksikäyttäen, ja miten Suomi on Maltan kanssa ainoa valtio joka tähän osallistuu. Jos tätä ei tuomitse, on suoraan Soinin passiivinen tukija. Mutta aika harva nuivisti on asiaan kiinnittänyt mitään huomiota.

Näin on, mutta tämän EU-taakanjakoajatuksen takana on nyt jo avoimesti hallitus kaikkine ministereineen, hallintovaliokunta ja sen perussuomalainen puheenjohtaja Juho Eerola. Sanalla sanoen kaikki hallituspuolueet PS mukaan lukien, ei vain Soini ja kokoomuslainen sisäministeri. Sisäministeri Orpo arvioi vielä huhtikuussa, että taakanjakokiintiöiden takia on muutettava ne kieltävää hallitusohjelmaa, mutta yrittävät näköjään mennä vanhalla ohjelmalla vain takkia kääntäen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Vredesbyrd

Mites kun se kustannuksiin perustuva argumentointi ei mene edes oletettaville yhteistyöpuolueille kuten keskustalle ja kokoomukselle läpi, niistä demareista punaisemmista sen koommin välittämättä? Pitäisikö vaihtaa taktiikkaa vai hakata päätä lisää seinään?
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Faidros.

Quote from: Nuivanlinna on 30.12.2016, 17:30:40
Persujen hallitustaivalta ei voi kutsua kompromissiksi mitenkään, vaan täydelliseksi katastrofiksi.
Mamuvyöry ja berneröinti, näidenkö vuoksi Persuja äänestettiin?

Okei, kaikki on siis persujen syytä, keskustan berneröinti ja mamuvyöry on vain ja ainostaan persujen syytä?

Ketä sitten pitäisi äänestää, vai jaatko kiväärit kotipihaltasi?

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

hattiwatti

Leikitään, että olisi Jussin johtama PS. Ei se mahdotontakaan ole, jos Soini laskee, että säätiönsä tulovirta on kuitenkin riippuvainen ensi eduskuntavaalipaikkojen määrästä syntyvästä puoluetuesta.

Jussi tietty olisi paras mahdollinen buustaamaan gallupit taas erektioon viime aikojen laskusuuntauksen jälkeen. Ja Jussinkin markkina-arvo laskee tasaisesti mitä kauemmin on Brysselissä nysväämässä yksittäisdirektiivejä ja linkittelemässä FB:ssä iltiksen uutisisia kun Suomi on valtavassa kriisissä kaikilla rintamilla mm. persujen petoksen vuoksi. Joten kannattaa otta tuote käyttöön, ennenkuin parasta-ennen päivämäärä menee tältäkin ohi.

Mutta miten käyttäytyisi Jussin johtama puolue? Suuri osa tämänkin lukijoista näkee scriptan, ja uskoo PS:n ja hallituksen muuttuvan scriptaksi koska Jussi. Mutta hän on vain yksi palapelin osanen isossa pelissä josta tuskin edes tietää mitä se on.

Itse uskoisin hänen saavan merkittävää tukea korkeilta tahoilta, koska toimii transatlanttistisen populismin majakkana, jota genreä muuten ei juuri kauheasti löydäkään. Esimerkiksi maailmanpoliittisista peleistä kartalla olevat kokeneet ja Trump-yhteensopivat EU:n aidot kansallis-puolueet ovat täysin päinvastaisella linjalla ja iso kauhu samalle eliitille joka tietenkin tukee Hallista ettei edellämainittujen kaltaista vaihtoehtoa pääsisi nousemaan.


Halliksen maailmankuvasta näkemystä viimeisen homma-visiittinsä perusteella joka linjassa muualtakin kuullun kanssa:

http://hommaforum.org/index.php/topic,112762.msg2261363.html#msg2261363
http://hommaforum.org/index.php/topic,112762.msg2262878.html#msg2262878
http://hommaforum.org/index.php/topic,112762.msg2261398.html#msg2261398

Näitä voi miettiä siltä kantilta, että mitkä tahot taustalla korkealla ja hallituskumppanit löytäisivät Jussin linjan persuista hyvän instrumentin omiin tavotteisiinsa?

Aivan, Keskustapuolueen liberaalisiivelle olisi elinehto olla symbioosissa atlantismilla menevien persujen kanssa. Ja kepu ratkaisee. Toinen kumppani toki kokoomus. Ja sitten vahvempi, Saarakkalan aiemmin toivoma oikeisto-vasemmisto blokkivaalit, joka tarjoisi kahdenmallista globalismia mutta ei mitään kansallista vaihtoehtoa. http://hommaforum.org/index.php/topic,112278.msg2267812.html#msg2267812

Itse uskoisin, että matuiluun tulee tietty laskua, koska allemme olevat EU-maat ovat rakennelleet muureja, vaikka täällä ei vieläkään osata vaatia edes Schengen-eron kaltaisia alkeistason juttuja, mutta muuten kok-liberaalikepu agendalla oltaisiin vielä kovempi apupuolue kaikkiin ytimiin. Jos on linjaeroa äänestäjien kanssa, sen voinee kuitata vanhalla tällä setillä: http://hommaforum.org/index.php/topic,112762.msg2261091.html#msg2261091

maltti on valttia

Quote from: Roope on 30.12.2016, 17:47:04
Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23
Mun mielestä nuivan skenen ykkösvihollisia on tämä kokoomuslainen asenne jossa matut nähdään vain kustannustaakkana, ja keskitytään lillukanvarsiin kustannusten vähentämiseksi.

Olen tästä vahvasti eri mieltä. Juuri haittamaahanmuuton valtavat kustannukset ovat se kipupiste, jota kannattaa tökkiä kerta toisensa jälkeen. Muistellaanpa vaikka PS:n julkaisemien kustannuslaskelmien nostattamaa älämölöä, kun itse laskelmia ei voitu kumota. Tai hallituksen lupaamaa selvitystä maahanmuuton kustannuksista, jota ei sitten koskaan tullut, kun se ei sovi hallituksen agendaan.

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23
Mun mielestä iät ajat sitten, heti kun Tornion tulva alkoi viimeistäään olisi pitänyt täräyttää irtautumista Schengen-sopimuksesta, josta Suomi hyötyy kaikkia EU-maita vähiten.

Mikä ettei, mutta kynnys tuollaiseen on todella korkea. Sen sijaan olisi voitu vain todeta, että koska muut EU-maat eivät noudata yhteisiä sopimuksia uittaessaan Suomeen alueidensa kautta kulkevia laittomia siirtolaisia, Suomi vastavuoroisesti keskeyttää EU-sopimuksien noudattamisen siltä osin, että palauttaa turvapaikanhakijat turvalliseen maahan Ruotsiin, kuten sillä on muiden kansainvälisten sopimusten nojalla oikeus tehdä.

Ei ne muutkaan maat tuolloin irtisanoutuneet sopimuksista. Ne vain lakkasivat välittämästä sopimusten noudattamisesta, jos olivat niistä koskaan pahemmin piitanneetkaan (esim. Kreikka).

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23Lisäksi hyökkäykset Soinia vastaan joka on vaatinut sanktioita maille jotka eivät ole samaan tapaan osa matujen sisäisiä siirtoja joka keskeinen osa EU-liittovaltion rakentamista matuja hyväksikäyttäen, ja miten Suomi on Maltan kanssa ainoa valtio joka tähän osallistuu. Jos tätä ei tuomitse, on suoraan Soinin passiivinen tukija. Mutta aika harva nuivisti on asiaan kiinnittänyt mitään huomiota.

Näin on, mutta tämän EU-taakanjakoajatuksen takana on nyt jo avoimesti hallitus kaikkine ministereineen, hallintovaliokunta ja sen perussuomalainen puheenjohtaja Juho Eerola. Sanalla sanoen kaikki hallituspuolueet PS mukaan lukien, ei vain Soini ja kokoomuslainen sisäministeri. Sisäministeri Orpo arvioi vielä huhtikuussa, että taakanjakokiintiöiden takia on muutettava ne kieltävää hallitusohjelmaa, mutta yrittävät näköjään mennä vanhalla ohjelmalla vain takkia kääntäen.
Tämä on aika kimurantti juttu: mitäs sitten jos itärajan yli pukkaa puoli miljoonaa pakolaista. ? Millä lihaksilla ne työnnetään takaisin Putinille ja toisaalta jos on päädytty kieltämään taakanjako EU:n kanssa.... ?

Lalli IsoTalo

Quote from: Oto Hascak on 30.12.2016, 13:21:34
Halla-ahoa on pakko arvostaa. Mies lähtee Soinia haastamaan, vaikka puheenjohtajan hommat eivät ole ilmeisesti missään määrin lähellä Jussin sydäntä. Sanoisin, että se on itsensä likoon laittamista.

Politiikassa kaikki on ympäriämpäri. Saattaapa olla niinkin, että se joka ei haluaisi puheenjohtajaksi, olisi parempi kuin sellainen joka haluaisi.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

hattiwatti

Quote
Olen tästä vahvasti eri mieltä. Juuri haittamaahanmuuton valtavat kustannukset ovat se kipupiste, jota kannattaa tökkiä kerta toisensa jälkeen. Muistellaanpa vaikka PS:n julkaisemien kustannuslaskelmien nostattamaa älämölöä, kun itse laskelmia ei voitu kumota. Tai hallituksen lupaamaa selvitystä maahanmuuton kustannuksista, jota ei sitten koskaan tullut, kun se ei sovi hallituksen agendaan.

Mun mielestä kunnalisvaali-agendassa olisi aivan ehdotonta tuoda matutuksen osuus erityisesti PK-seudun asuntohintamanipulaatiossa josta hyötyy rahaeliitti jonka taseet menevät plussalle, mutta asuntoa yrittävä duunari kärsii. Samoin miten matutuksella on väännetty rakennusalan kukoistuksen myötä Suomi nousuun, jonka näkee PK-seudulla valtavina projekteina. Samoin sosialisen sekoittamisen idea tulisi hylätä heti ja dumpata matut jonnekkin palavaan gettoon kauan antaen kantaväestölle oikeuden omiin etnisiin enklaaveihin.

Mutta jos taloudesta puhutaan ehdottomasti tärkeintä olisi liiskata Juhana Vartiaisen suulla selitetty talousoppi jolla maahanmuuton autuutta perustellaan. Tässä on ollut vaikka kuinka paljon aikaa, mutta ei. Muu on tämän rinnalla lillukanvarsia.
Quote

Quote from: hattiwatti on 30.12.2016, 16:06:23Lisäksi hyökkäykset Soinia vastaan joka on vaatinut sanktioita maille jotka eivät ole samaan tapaan osa matujen sisäisiä siirtoja joka keskeinen osa EU-liittovaltion rakentamista matuja hyväksikäyttäen, ja miten Suomi on Maltan kanssa ainoa valtio joka tähän osallistuu. Jos tätä ei tuomitse, on suoraan Soinin passiivinen tukija. Mutta aika harva nuivisti on asiaan kiinnittänyt mitään huomiota.

Näin on, mutta tämän EU-taakanjakoajatuksen takana on nyt jo avoimesti hallitus kaikkine ministereineen, hallintovaliokunta ja sen perussuomalainen puheenjohtaja Juho Eerola. Sanalla sanoen kaikki hallituspuolueet PS mukaan lukien, ei vain Soini ja kokoomuslainen sisäministeri. Sisäministeri Orpo arvioi vielä huhtikuussa, että taakanjakokiintiöiden takia on muutettava ne kieltävää hallitusohjelmaa, mutta yrittävät näköjään mennä vanhalla ohjelmalla vain takkia kääntäen.
[/quote]

Erittäin kuuma kysymys miksi PS on mennyt niin vahvasti tämän taakse voinee olla tässä http://hommaforum.org/index.php/topic,97360.msg2482963.html#msg2482963

Muuttuisiko kanta Jussin myötä on todella ratkaisevaa. Yhtä kaikki tuosta kuviosta olisi pirun hienoa saada lisätietoja.

Lalli IsoTalo

Quote from: Sami Savio on 30.12.2016, 13:27:27
Erityisen ilahtunut olen siitä, ettei Halla-aho pyri puheenjohtajaksi henkilökohtaisista syistä vaan pikemminkin jopa niistä huolimatta.

Jeps.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Faidros.



hattiwatti. Jos tekisin täysin mielesi mukaisesti, tarttuisinko aseeseen, vai mihin mihin poliittiseen vaikutusjärjestelmään pitäisi liittyä?
Jos saisit valita puolestani, niin kerro mitä tekisin? Jos et kehtaa täällä sanoa, kerro vaikka yksärillä.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Riukulehto

Olli Immonen Facebookissa

Quote
Jussi Halla-aho ilmoitti tänään harkitsevansa asettumista ehdolle perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Koska minulta on kyselty tänään monelta suunnalta, kenelle aion antaa tukeni tulevassa puheenjohtajakisassa, niin ilmoitan tässä samalla kertaa kaikille tukevani Halla-ahoa perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Olen kannustanut Jussia mukaan puheenjohtajakisaan, sillä mielestäni puolueen on saatava ensi kesän puoluekokouksessa johtoon henkilö, jolla on kyky terävöittää ja uudistaa puolueen linjaa ja julkikuvaa. Jussi on henkilö, joka on tiukan paikan tullen valmis seisomaan omiensa tukena etulinjassa. Hän on mm. älykäs, oikeudenmukainen, aikaansaava ja kokenut esiintyjä. Jussia on helppo tukea.
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014