News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-06-17 Olli Immonen poseeraa Fb-kuvassa ää­rioi­keis­to­lais­ten kanssa

Started by Noottikriisi, 17.06.2015, 11:04:13

Previous topic - Next topic

Ernst

Quote from: uffomies on 29.07.2015, 09:32:56
Quote from: Emo on 29.07.2015, 09:28:19
Hämmentävää, että Sauli Niinistökin osallistuu presidentin roolissaan pintapopulistiseen suvaitsevaisuusvihakuohuntaan, jossa yhdestä Suomen kansan edustajasta tehdään ei-ihmistä, rikosta ja monsteria.
Quote
– Suomalainen demokratia, oikeusjärjestys ja yhteisöllinen eheys luovat peruspuitteet hyvälle elämälle. Niitä pidämme arvossa ja ne luovat pelisäännöt yhdessä elämiselle. Arvostamme myös suomalaista elämäntapaa, ja haluan muistuttaa, että siihen on aina kuulunut tilan antaminen erilaisuudelle ja toisenlaiselle tapakulttuurille, hän toteaa tervehdyksessään.

Presidentti muistuttaa, että tapojen ja kulttuurin kenttä on yhteisten pelisääntöjen puitteissa
avoin ja rikas; ei toisiaan rajoittava vaan toisilleen antava.

Yhteiskunnan eheys ei Niinistön mukaan tarkoita samankaltaistamista, vaan toinen toisensa ymmärtämistä ja kunnioittamista. Hän huomauttaa, että jos niin menettelee, on oikeutettu odottamaan vastavuoroisuutta.

Miten tuo sanoma perimmiltään eroaa Immosen sanomasta kuin se että asia on sanottu fiksummin?

Niinistö & koko muu porukka koettaa välttää ottamasta esille niitä maahanmuuton ongelmia, jotka ovat olemassa ja jotka

a) pilaavat tapetit ja tunnelman [perseily omilla säännöillä, piittaamattomuus muiden kuin oman ryhmän säännöistä ja hyvinvoinnista, alkeelliset valmiudet oppia uutta ja sopeutua]

b) eivät oikeasti johdu rasismista, jota on täällä hyvin vähän kansainvälisesti vertaillen - senhän osoitti eilinen väkimääräkin  :)
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

kummastelija

Irja Askolalle: Olit siis puhumassa suurten joukkojen edessä. Tilaisuus oli kauniisti yleiseen suvaitsevaisuuteen puettu, mutta suuret väkijoukot huusivat: "Tappakaa Turkkila".
Tulikos sulle siinä pyhiä kätösiäs pestessä mikään de ja vu? Että joku olisi sitten henkensä menettänyt tällaisen kansantuomiokokouksen jälkeen, ja tämän henkilön tukijat joutuivat piilottelemaan? Ei mulla muuta.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Faidros.

Quote from: Vesa Heimo on 29.07.2015, 10:01:53
Quote from: ISO on 29.07.2015, 10:00:10

Taitavat nämä vouhkaajat unohtaa, että mm Turkkila oli pyydetty eli houkuteltu mukaan sillä verukkeella että on mahdollista käydä oikeaa keskustelua aiheesta ja saa oman sanomansa perille.

Eikös siellä ollu puhuja jokaisesta eduskuntapuolueesta?

"Järjestäjien mukaan kaikilta puolueilta pyydettiin puhujaa tilaisuuteen ja perussuomalaiset valitsivat Turkkilan."

KD:a käsittääkseni ei ollut.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Make M

Quote from: Asiantuntija on 29.07.2015, 08:31:57
Quote from: Faidros. on 29.07.2015, 08:27:10
Quote from: ääridemokraatti on 29.07.2015, 07:07:17
Kymmenentuhatta ihmistä osoitti mieltänsä. Entäs sitten?

Kuinkahan paljon siellä olisi ollut pelkkiä puheita kuuntelenassa ilman ilmaiskonserttia? Ja toisinpäin, kuinka paljon jengiä olisi tullut pelkkään ilmaiskonserttiin?
Tampereella oli 1000- ja Oulussa 500 henkeä, aamu-tv:n mukaan.

Minun ehdotukseni on homma-konsertti jossa nuivat puhuvat ja pitävät tukikonserttia. Sitten saadaan vertailukelpoista dataa kumpi tapahtuma veti enemmän porukkaa.

Nuivuus on edelleen sellainen asia, jota ei voi ylpeillen tuoda julki. Jos esiintyy julkisesti nuivana, saa valmistautua paskasateeseen ja varautua puolustautumaan natsi-, rasismi-, impivaaralaissyytöksiä vastaan. Suomen ja suomalaisuuden puolustaminen on on väännetty natsismiksi ja fasismiksi.

Eilinen Minulla on unelma -mielenosoituskin sen sijaan näytti selvästi, että suvakit tuntevat olevansa hyviä ihmisiä ja täysin turvassa. He ovat pyyhkineet mielistään pois kaikki maahanmuuton negatiiviset puolet. Rumat rikollisuustilastot, heikentyvät oppimistulokset, luokkaerojen kasvu, segregaatio, ihmisten keskinäisen luottamuksen väheneminen jne. pyyhkiytyvät heidän tajunnastaan kuin vesi hanhen selästä.

rähmis

Quote from: Asiantuntija on 29.07.2015, 09:52:58
noin 15 000 mielenosoittajaa on kuitenkin vahva viesti siitä että ns. suvakkipuolella on aika vahva kansan tuki.

Tuota mölyävää laumaa ei tule sekoittaa kansaan. Näyttäisi myös sen kokoomusakan saaman vastaanoton perusteella muillakin kuin persuilla olevan syytä huoleen, jos valtakunnanjohtaja yanar pääsee heiluttamaan tahtipuikkoa. Rabbi otti jo ennakkoa ja tuli lavalle hengenvartijan kanssa.

Alarik

Quote from: Asiantuntija on 29.07.2015, 09:52:58
Juu, tämä oli vähän se pointti. noin 15 000 mielenosoittajaa on kuitenkin vahva viesti siitä että ns. suvakkipuolella on aika vahva kansan tuki.
Minusta se kertoo paljon enemmän siitä, että pääkaupunkiseudulla on huolestuttavan paljon lapsettomia sinkkuja, joilla ei ole elämässä sisältöä ja siksi ilmenee tarve ja mahdollisuus sinkkukaveriporukan ulkopiknikille vaikka mikä ilta.

Luultavasti asia on samantekevä, kunhan on musiikkia ja kavereita. Jos samaan aikaan olisi lähistöllä vaikka ilmainen puistojazz, jossa olisi enemmän artisteja niin lähes kaikki olisivatkin jazzaamassa...ja seuravana iltana taas toisessa tapahtumassa, istumassa nurmikolla, etsimässä yhden elämänsä päivän iltaan sisältöä. Suosittelisin heille lasten hankintaa.

Possumi

Quote from: Asiantuntija on 29.07.2015, 09:52:58
Juu, tämä oli vähän se pointti. noin 15 000 mielenosoittajaa on kuitenkin vahva viesti siitä että ns. suvakkipuolella on aika vahva kansan tuki.

Tai sitten ei. Tuo on vain osoitus siitä että meillä tulee aina olemaan vähintään tuon kokoinen lössi helposti manipuloitavia hyväuskoisia maailmanahalaajia - ja heidän kavereitaan.

Minäkin tunnen joitakin tuonne menijöitä ja eivät he sinne menneet suuren filosofisen pohdiskelun seurauskena. Jos heiltä kysyy mitä on monikultturismi he eivät siitä osaa sanoa mitään syvällistä.

He menivät sinne korkeintaan sen takia että "homo-vastaisia persuja pitää vastustaa' - ja suurin osa sen takia "kun kaveritkin meni".

Helsingissä on tuhansia nuoria ja opiskelijoita joilla on aina tekemisen puutetta. Paikalle raahatut poptähdet piilottavat todellisen kiinnostuksen alleensa.

Miettikääpä olisiko vähintään tuhansia tullut katsomaan paikalle jos olisi vain järjestetty spontaani kesäpäiväkonsertti kyseisillä artisteilla?

Pää pointti on se että mielenosoituksen järjestäjät valehtelivat ihmisille. Ihmiset tulivat paikalle olettaen että vastustetaan rasismia - jota varmasti suurin osa hompansseista ja jopa persuistakin vastustaa: rotuun perustuvaa eriarvoistusta. Todellisuudessa heidät manipuloitiin paikalle monikultturismi-ideologian mannekiineiksi - tai oikeastaan statisteiksi. Nyrkkiä heiluttaviksi huutaviksi suiksi - joiden suuhun sitten pistetään sopivat sanat. Näin on hyväntahtoisia kilttejä naiiveja ihmisiä aina käytetty hyväksi ja tullaan käyttämään.

Suvakkipuolella on vahva tuki niin kauan kun annamme heidän sumuttaa ihmisiä näin helposti. Tynkkusen ja H-A:n esiintymiset ja faktojen kylmänrauhallinen lateleminen ovat osoitus siitä kuinka helppo tälläinen hysteria on ampua alas. Suurimpaan osaan kansasta se tehoaa. Toki 'tosiuskoviin' ei koskaan. Mutta hehän tulevat aina olemaan vähemmistö.

Baritoni

Quote from: ISO on 29.07.2015, 10:00:10
Quote from: tutkimus on 29.07.2015, 09:55:33

Olen täysin samaa mieltä kuin Marian Abdulkarim, joka omassa puheenvuorossaan sanoi, että Ali Jahangiri mokasi hiljentäessään ihmisten protestiin. Kyse oli mielenosoituksesta, ei päivälliskutsuista.

Taitavat nämä vouhkaajat unohtaa, että mm Turkkila oli pyydetty eli houkuteltu mukaan sillä verukkeella että on mahdollista käydä oikeaa keskustelua aiheesta ja saa oman sanomansa perille.

Tapahtuman järjestäjien olis pitänyt olla rehellisiä, mihin eivät tietenkään kykene, ja sanoa että ollaan vaan meuhkaamassa ja uppoutumassa joukkopsykoosiin koska se on niin kivaa.

Luulen, että koko tämän Immos-keissin olennaisin anti tiivistyy Halla-ahon toteamukseen Ykkösaamussa: "Media ei ole meidän ystävä". Siitä koko homma lähtee ja siitä se jatkuu. On lapsellista ajatella, että media olisi enää tasapuolinen, objektiivinen tai pyrkisi totuuteen. Immos-keississä ei ole kyse maahanmuutosta, vaan julkisuuden hallinnasta.

Jukka Wallin

Quote from: Emo on 29.07.2015, 09:31:24
Quote from: Faidros. on 29.07.2015, 09:26:34
Quote from: Jukka Wallin on 29.07.2015, 09:18:53

Hain erään yrityksen toimitusjohtajan paikkaa. Pääsin haastatteluun, jossa kävi aika nopeasti selville, että minun on mahdotonta päästä siihen, kun olen perussuomalainen.

Mielenkiintoista. Jollet viitsi täällä kertoa yrityksen nimeä ymmärrän, mutta laitatko yksärinä?

Kannattaisi viitsiä laittaa tänne yrityksen nimi, eikä siinä edes kaikki mitä kannattaisi viitsiä. Suorastaan velvollisuus olisi viitsiä tehdä tuon tason syrjinnästä rikosilmoitus ja muutenkin julkinen asia. Tuossahan nyt oikeasti jo rikotaan perustuslakia ja ihmisoikeuksia, kun henkilöä syrjitään poliittisten mielipiteiden perusteella.

ETKAI WALLIN ANNA ASIAN VAAN OLLA?

Annan olla, kun en halua palata siihen osaan elämääni.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Ernst

Quote from: Faidros. on 29.07.2015, 10:03:36
Förbumin ongelma on se, ettei häntä ole noteerattu täällä juurikaan. Onhan näitä suvisjulkkikseksi pyrkiviä nähty, jotka ovat jopa valehdelleet, että heitä on uhkailtu Hommaforumilla.

Pikkurahalla suvis saa uhkauksen, maksa kolme, niin saat kaksi! ;D

Förbom on hyvin hyvin vihainen. Tuollaisesta alustasta ne poliittiset väkivaltaisuudet alkavat. Puhun luonnollisesti vasemmiston katuväkivallasta, osoitteiden keräilystä ja eri mieltä olevien pahoinpitelyistä.

Muistuttaa hiukan liikaa Ruotsin henkistä tilaa - hyvän nimissä eritetään neljännes kansasta poliittisesta vaikuttamisesta. Siitä Ruotsi ei selviä ja nämä förbomit painaa pieni pili pystyssä perässä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: Faidros. on 29.07.2015, 10:07:38
Quote from: Vesa Heimo on 29.07.2015, 10:01:53
Quote from: ISO on 29.07.2015, 10:00:10

Taitavat nämä vouhkaajat unohtaa, että mm Turkkila oli pyydetty eli houkuteltu mukaan sillä verukkeella että on mahdollista käydä oikeaa keskustelua aiheesta ja saa oman sanomansa perille.

Eikös siellä ollu puhuja jokaisesta eduskuntapuolueesta?

"Järjestäjien mukaan kaikilta puolueilta pyydettiin puhujaa tilaisuuteen ja perussuomalaiset valitsivat Turkkilan."

KD:a käsittääkseni ei ollut.

Oli siellä KD:n puhuuja, nuorisojärjestöstä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

tutkimus

Quote from: Matti Kukkarossa on 28.07.2015, 23:14:40
http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199151-perussuomalaisten-ruma-kupla
QuoteEuroparlamentaarikko Jussi Halla-aho on kiirehtinyt kommentoimaan Suomen kuumaa poliittista hälyä ja puolustamaan puoluetoveriaan Olli Immosta sekä tämän Facebook-kirjoittelua. Haluan kommentoida meppikollega Halla-ahon esittämiä näkemyksiä eurooppalaisesta maahanmuuttokeskustelusta.

Halla-aho sanoi YLE:n Ykkösaamussa, että keskustelu monikultturismista on muualla Euroopassa ronskimpaa kuin Suomessa. Kun Halla-aho kertoo mistä hän on keskustellut "ulkomailla" ja "ulkomaisten kollegoiden kanssa", pidän selvänä että hän viittaa joko ainoastaan tai joka tapauksessa valtaosin Euroopan parlamentissa käymiinsä keskusteluihin tai muualla meppikollegoidensa kanssa käymiinsä keskusteluihin.

Halla-aho sanoi YLE:n lähetyksessä näin:

– Ei minulle ole ulkomailla kukaan tullut puhumaan mistään natsihenkisyydestä.

Halla-aho näpäytti samassa lähetyksessä kansanedustaja Erkki Tuomiojaa myös näin:

– Minä luulen, että kansanedustaja Tuomioja itse ulkoministerinä toimiessaan ja venäläismielisine näkemyksineen ja yleisine anti-amerikkalaisine ideologioineen aiheutti paljon enemmän närää ja huomiota. Tästä olen kyllä kuullut keskustellessani ulkomaisten kollegoiden kanssa.

Tosiasia on, että Euroopan parlamentissa edustaja Halla-aho toimii täysin marginaalissa - tai jopa sen ulkopuolella. Kansalaisvapauksia, oikeus- ja sisäasioita käsittelevässä valiokunnassa, jossa itsekin toimin, hänen näkemyksiään pidetään kummajaisina, hyvin laajasti yli puoluerajojen. Kotimaista persupelleilyä seuratessa ei liene kenellekään yllätys, että Halla-ahon näkemyksiä pidetään kummajaisina jopa hänen omassa puolueryhmittymässään, ECR:ssä.

Euroopan parlamentissa keskustelua maahanmuutosta ei käydä kansanedustaja Immosen edustamassa hengessä. Keskustelua ei käydä myöskään Jussi Halla-ahon hengessä, koska hänellä ei ole kovin montaa hengenheimolaista. Halla-ahon aatetoverit Euroopan parlamentissa löytyvät enimmäkseen ranskalaisen Marine LePenin ja hollantilaisen Geert Wildersin joukoista. He edustavat äärioikeistolaista henkeä, joka ammentaa kannatuksensa paljolti muukalaispelosta ja suoranaisesta muukalaisvihasta.

Toivon, että pintaan taas kerran pulpahtaneet perussuomalaisten vakavat sisäiset erimielisyydet puidaan nyt loppuun asti. Puolueen sisällä on äärinationalistisia ja äärioikeistolaisia poliitikkoja, jotka ovat tuoneet suuren määrän ääniä PS:n pottiin. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini ei voi loputtomiin syödä ja pantata kakkua, yhtä aikaa.

Petri Sarvamaa, Kokoomus

Taakanjaosta innoissaan oleva Sarvamaa jatkaa vain kokoomuslaista sekoiluaan.

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

Kukkahatuton täti

Surullista tässä Immosen viestikohussa on myös se, että samalla on jätetty säälittävän vähälle uutisoinnille suomalaisperheen keskosvauvan kuolema perheen Turkin matkan aikana. (Tapaus Säde- vauva).  Onko mokuideologia todella tärkeämpää kuin keskosena syntyneen vauvan henki? Mtv uutisilla otsikko vauvan kuolemasta: ulkoministeriö:"emme voi auttaa kaikkia"! (paitsi ihmisiä joille Suomen sosiaaliturva ei kuulu). :facepalm:

ISO

Quote from: tutkimus on 29.07.2015, 10:15:11

Taakanjaosta innoissaan oleva Sarvamaa jatkaa vain kokoomuslaista sekoiluaan.

Sarvamaa ei saa mediassa minkäänlaista näkyvyyttä, mahtaa miestä vituttaa, ja nyt sai sitten palstatilaa kun meni ja haukkui hallituskumppaniaan. Mahtaa miestä pelottaa, että tulee äänestäjiltä tyhjää seuraavissa vaaleissa, niin kuin varmaan tuleekin.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Chew Bacca

Quote from: Asiantuntija on 29.07.2015, 09:52:58
Quote from: Faidros. on 29.07.2015, 09:19:55
Quote from: uffomies on 29.07.2015, 09:09:09
Kehoitettiin järjestämään vastamielenosoitus. Miten kukaan esim työssäkäyvä voisi osallistua siihen koska jo osa työnantajista on ilmoittanut erottavansa väärän mielipiteen omaavat? Kaikki vaativat erottamista. Ainoastaan eläkeläiset EHKÄ voisivat osallistua ilman pelkoa sanktioista. Se siitä vapaudesta. Monikulttuuri jihad vie tuhkatkin pesästä ....

Ei mitään miekkareita. Kuolisin myötähäpeästä, kun iltapäivälehdet repisivät lööppejä tyyliin: Rasistien mielenosoituksessa vain 14 henkeä.
Unohtakaa koko idea.
Juu, tämä oli vähän se pointti. noin 15 000 mielenosoittajaa on kuitenkin vahva viesti siitä että ns. suvakkipuolella on aika vahva kansan tuki.
Tietysti on. Yli puolet äänestäjistä kannatti kok, sdp, vas, rkp, vihr eli mokulinjaa. Sipilän pöyristys pudottaa kesk samaan sarjaan. Ps on siis totaalisen yksin herättelemässä kansaa, ja ps:n sisälläkin vain rohkeimmat.  Muusikot ja media ovat totaalisesti punavihreitä.

Olli avasi suunsa juuri siksi että kansan enemmistö kävelee kuilun reunalla harhaanjohtajien komennossa. Hänellä on omien äänestäjiensä mandaatti vastustaa tätä. Hekin ovat kansaa.

Nuivamiekkarikonsertti ei kiinnosta edes nuivia. Kuka toisi perheensä kuuntelemaan julistusta ja saamaan niskaansa anarkistien solvauksia ja pahempaa vain kuullakseen Mambaa ja päästäkseen telkkariin?

Tämä ah niin rakas joukkovoimien vertailuargumentti paljastaa mistä monikulttuurissa on kysymys: äänekkäämpien ja väkivaltaisempien pakkovallasta. Jos olisin tällä foorumilla suviksena hämmentämässä, en haluaisi alleviivata tätä ikävää asiaa enempää.

RP

Quote from: SerialSuicideBomber on 29.07.2015, 07:28:15
Miksi Merkel saa arvostella monikulttuurisuutta mutta Immonen ei?
Tutkija: Suomessa maahanmuutosta on vaikea keskustella ilman leimaamista
http://www.hs.fi/politiikka/a1438051026224?jako=13773702b59a76608b5189a62c347544&ref=og-url

Immosta jo käristetty tarpeeksi, että vähn tasapuolisempikin teksti voidaan julkaista?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Griffinvaari

Tähän Immosen "taisteluun" pitäisi luoda myös "aseita", koska itse olen kynän ja siveltimen kanssa tumpelo, voin osaaville vain ehdottaa seuraavaa pirrosta tms. :
isompi laatikko(kone tai jotain) kaksi luukkua sisään joista toiseen nimeltään maahanmuutto, lapioi rahaa valtion kassasta, suurilla lapioilla, Stubelo ja Sipilä.
Toiseen nimeltään työttömyys, omaishoito ja vanhus huolto, eläkkeet, lusikalla Soini.
Maahan muutto luukulla ahne naurava muslimi(muhamet), soinin luukulla esim. sureva kristus.
Luukuille myös iloitsevat tiilikainen ja ben stycxgcovwstsi, ja turhautunut työministeri.
siinä vehkeessä on myös eripuolilla kaksi ulos tulo luukkua soinin puoli suoltaa arkkuja Suomalaisten hautuumaalle, iloisten poikain puolelta tulee pääasiassa maailmaa valtaavia herra muslimeita haaremeineen, joita odottaa kauempana suomalaisia työmiehiä ulos kortistoon potkiva tehtailija, sitä myöden kun herra kansaa tulee iloisten poikain luukusta ulos.
Kauemmas voi sijoittaa immosen pakenemassa punavihreätä kivittäjä joukkoa ja esim. iloisten poikain juurelle S.Niinistö rullaluistelemaan ja toteamaan älykkäästi: jep, jep.

Tehkää tuo niin hyvin että sen voi soveltaa koko eurooppaan ja saada julkaistua myös siellä.
erilaisia variaatioita on tietysti mahdottoman paljon kyllä niistä paras valkkautuu käyttöön itsestään.
Onnea ja vakaata kättä.

Unohdimpa mainita tästä saatavan myös erinomaisen animaation.

Asiantuntija

Quote from: Griffinvaari on 29.07.2015, 10:23:31

Aivan varaukseton peukku tälle. Heti tämä!

jka

Quote from: Alarik on 29.07.2015, 10:09:02
Minusta se kertoo paljon enemmän siitä, että pääkaupunkiseudulla on huolestuttavan paljon lapsettomia sinkkuja, joilla ei ole elämässä sisältöä ja siksi ilmenee tarve ja mahdollisuus sinkkukaveriporukan ulkopiknikille vaikka mikä ilta.

Luultavasti asia on samantekevä, kunhan on musiikkia ja kavereita. Jos samaan aikaan olisi lähistöllä vaikka ilmainen puistojazz, jossa olisi enemmän artisteja niin lähes kaikki olisivatkin jazzaamassa...ja seuravana iltana taas toisessa tapahtumassa, istumassa nurmikolla, etsimässä yhden elämänsä päivän iltaan sisältöä. Suosittelisin heille lasten hankintaa.

Kuvista näkee hyvin selvästi, että eihän tuolla ollut kuin ituhippejä ja eläkeläisiä. Eli se porukka jota Helsingissä ylipäätään enää edes on. Tuo oli täydellinen kuvaus Helisingin populaatiosta. Ituhipit ja eläkeläiset ei edelleenkään edusta Suomen enemmistöä millään tavalla, ainoastaan Helsingin enemmistöä.

Kaikista mielenkiintoisinta oli kuitenkin, että kolmas ryhmä Helsingin populaatiosta loisti poissaolollaan. Oikeasti monikulttuurisia maahanmuuttajia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Tilaisuudessa ei näkynyt ainoatakaan kaapuun pukeutunutta vaikka tuohon aikaan Helsingin keskusta on näitä täynnä. Länsimainen riekkuminen oli ihan liian hapokasta tälle monikulttuurisuudelle jota siellä palvottiin.

Alarik

Quote from: Chew Bacca on 29.07.2015, 10:18:10
...Olli avasi suunsa juuri siksi että kansan enemmistö kävelee kuilun reunalla harhaanjohtajien komennossa. Hänellä on omien äänestäjiensä mandaatti vastustaa tätä. Hekin ovat kansaa.

...Tämä ah niin rakas joukkovoimien vertailuargumentti paljastaa mistä monikulttuurissa on kysymys: äänekkäämpien ja väkivaltaisempien pakkovallasta. Jos olisin tällä foorumilla suviksena hämmentämässä, en haluaisi alleviivata tätä ikävää asiaa enempää.
Tällaistahan se meno oli joskus vuonna Jeesus ja hänen seuraajansa Muhamed.
Juuri tästä syystä keksittiin demokratia ja äänestys, jota toivoisi myös kunnioitettavan ja ylläpidettävän.

Nikolas

Quote from: RP on 29.07.2015, 00:30:30
Ei liene ollut vielä ketjussa(?)
https://www.facebook.com/mhamilo/posts/10204453724494155
Quote
...
Jos joku haluaa tietää, mitä se Immosen vastustama multikulturalismi on, ja miten se eroaa ns. liberaalista demokratiasta siten kuin se länsimaissa ei-marxilaisessa valtio-opillisessa perinteessä on totuttu ymmärtämään, tässä on hyvä johdatus.

http://plato.stanford.edu/entries/multiculturalism/

Erinomaisen hyvä löytö, erityisesti tuo Stanfordin artikkeli. Kiitos.

JT

"Meillä on unelma", eli farssi suvaitsevaisuudesta, ymmärryksestä ja ihanasta monikulttuurin lämmöstä, johon ei kuulu eräs hallituspuolue ja n. 20% suomalaisista. Katso kuinka tilaisuuden kokoomuslainen juontaja Tino Singh kutsuu persujen Matias Turkkilan lavalle sanoilla "Miksi sinä vihaat minua ja kaikkia minun kaltaisiani?". Näin noin 1,5 % Helsingin asukeista näyttää mitä suvaitsevaisuus ja monikulttuuri_käytännössä_tarkoittaa. Olkaa ylpeitä itsestänne suvaitsevaiset. Näkyykö tuttuja?
Ei mulla muuta.

https://www.youtube.com/watch?v=ffbsusFcwUw
(Meillä on unelma-mielenosoitus-Matias Turkkilan puheenvuoro, kuvattu Li Anderssonin kavereiden puolelta)
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

repo

Quote from: Possumi on 29.07.2015, 10:09:08
Pää pointti on se että mielenosoituksen järjestäjät valehtelivat ihmisille. Ihmiset tulivat paikalle olettaen että vastustetaan rasismia - jota varmasti suurin osa hompansseista ja jopa persuistakin vastustaa: rotuun perustuvaa eriarvoistusta. Todellisuudessa heidät manipuloitiin paikalle monikultturismi-ideologian mannekiineiksi - tai oikeastaan statisteiksi. Nyrkkiä heiluttaviksi huutaviksi suiksi - joiden suuhun sitten pistetään sopivat sanat. Näin on hyväntahtoisia kilttejä naiiveja ihmisiä aina käytetty hyväksi ja tullaan käyttämään.

MOT. Kuin Neuvostoliiton halaajien rauhanmarssit 70-luvulla.

Olen samaa mieltä foorumilla aiemmin esitettyjen mielipiteiden kanssa, että tässä tapahtuman järjestelyssä näkyy suomalaisen järjestäytyneen vasemmiston vahva näkymättömän käden jälki: media, erityisesti YLE, oli hyvin vahvasti mukana, että kaustista ja sitä seuranneesta tapahtumasta, jota  kutsuttiin mielenosoitukseksi, saatiin maksimaalinen hyöty.

Mikä on haettu hyöty? Meille on jälleen osoitettu, mistä on soveliasta puhua ja mistä ei. Meille on osoitettu nk. mielipidekäytävä jota kulkea.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

TheVanishedTerrorist

Quote from: Griffinvaari on 29.07.2015, 10:23:31
Tähän Immosen "taisteluun" pitäisi luoda myös "aseita", koska itse olen kynän ja siveltimen kanssa tumpelo, voin osaaville vain ehdottaa seuraavaa pirrosta tms. :
isompi laatikko(kone tai jotain) kaksi luukkua sisään joista toiseen nimeltään maahanmuutto, lapioi rahaa valtion kassasta, suurilla lapioilla, Stubelo ja Sipilä.
Toiseen nimeltään työttömyys, omaishoito ja vanhus huolto, eläkkeet, lusikalla Soini.
Maahan muutto luukulla ahne naurava muslimi(muhamet), soinin luukulla esim. sureva kristus.
Luukuille myös iloitsevat tiilikainen ja ben stycxgcovwstsi, ja turhautunut työministeri.
siinä vehkeessä on myös eripuolilla kaksi ulos tulo luukkua soinin puoli suoltaa arkkuja Suomalaisten hautuumaalle, iloisten poikain puolelta tulee pääasiassa maailmaa valtaavia herra muslimeita haaremeineen, joita odottaa kauempana suomalaisia työmiehiä ulos kortistoon potkiva tehtailija, sitä myöden kun herra kansaa tulee iloisten poikain luukusta ulos.
Kauemmas voi sijoittaa immosen pakenemassa punavihreätä kivittäjä joukkoa ja esim. iloisten poikain juurelle S.Niinistö rullaluistelemaan ja toteamaan älykkäästi: jep, jep.

Tehkää tuo niin hyvin että sen voi soveltaa koko eurooppaan ja saada julkaistua myös siellä.
erilaisia variaatioita on tietysti mahdottoman paljon kyllä niistä paras valkkautuu käyttöön itsestään.
Onnea ja vakaata kättä.

Unohdimpa mainita tästä saatavan myös erinomaisen animaation.
Tuomioja allekirjoittamaan sopimusta missä Suomea luovutetaan ryssille tai pomppimaan kimpassa Li Anderssonin & Dan Koivuhalon kanssa Suomen perustuslakia suonsilmään.

Ajattelija2008

Quote from: M on 29.07.2015, 10:12:19
Quote from: Faidros. on 29.07.2015, 10:03:36
Förbumin ongelma on se, ettei häntä ole noteerattu täällä juurikaan. Onhan näitä suvisjulkkikseksi pyrkiviä nähty, jotka ovat jopa valehdelleet, että heitä on uhkailtu Hommaforumilla.

Pikkurahalla suvis saa uhkauksen, maksa kolme, niin saat kaksi! ;D

Förbom on hyvin hyvin vihainen. Tuollaisesta alustasta ne poliittiset väkivaltaisuudet alkavat. Puhun luonnollisesti vasemmiston katuväkivallasta, osoitteiden keräilystä ja eri mieltä olevien pahoinpitelyistä.

Muistuttaa hiukan liikaa Ruotsin henkistä tilaa - hyvän nimissä eritetään neljännes kansasta poliittisesta vaikuttamisesta. Siitä Ruotsi ei selviä ja nämä förbomit painaa pieni pili pystyssä perässä.

Jussi Förbom toimii Suomen Amnestyssä. Hän on niin aggressiivinen, että vallanpitäjänä hän olisi ilman muuta vaaraksi ihmisoikeuksille. Ikävä, että Amnesty hyväksyy tuollaisen ihmisen toiminnan.

ISO

Quote from: repo on 29.07.2015, 10:44:01

MOT. Kuin Neuvostoliiton halaajien rauhanmarssit 70-luvulla.

Mielenosoituksessa puhuttiin rauhanvihapuhetta, samaan tapaan kuin entisen neuvostoliiton ohjuksetkin olivat rauhanohjuksia.

Onneksi valtaosa Suomalaisista näki tämän mielenosoituksen mielettömyyden, sen merkitys tulevaisuudessa tullee olemaan suuri, koska nyt tiedetään mitä on oikea vihapuhe, jossa lietsotaan sotaa ja väkivaltaa ja yritetään lynkata ihminen julkisesti ilman minkäänlaista itsehillintää.

Tätä on kommunismi ja viherpiipertäminen pahimmillaan, omat ja muut jotka ei allekirjoita sokeasti kaikkea sanottua lynkataan armottomasti vallankiihkoisten narsistien toimesta.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Asiantuntija

Quote from: Possumi on 29.07.2015, 10:09:08

Pää pointti on se että mielenosoituksen järjestäjät valehtelivat ihmisille. Ihmiset tulivat paikalle olettaen että vastustetaan rasismia - jota varmasti suurin osa hompansseista ja jopa persuistakin vastustaa: rotuun perustuvaa eriarvoistusta. Todellisuudessa heidät manipuloitiin paikalle monikultturismi-ideologian mannekiineiksi - tai oikeastaan statisteiksi.

Mielenosoituksen otsikko oli "monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta" joten en oikein usko että 15 000 ihmistä oli koijattu tulemaan sinne monikulttuurisen Suomen puolesta, he tulivat sinne ihan oikeasti monikulttuurisen Suomen puolesta. Just kuten mielenosoituksen nimessäkin luki.

Aallokko

Pelottavaa ja surullista katsella noita mielenosoituksen hyöydyllisiä idiootteja, jotka "hyvän ihmisen" hurmassaan liikoja tajuamatta haluavat tuhota tämän maan, sen yhteiskuntarauhan, kukoistuksen ja ihmisoikeudet.

"Aah, nuo kunnolliset, hyvät, tervehenkiset ihmiset! - he tuovat aina mieleeni optimistiset nuijapäät, jotka tiiviinä parvena ja ystävällisesti pyrstöään heiluttaen paistattavat päivää sadevesilammikossa, kaikkein matalimmassa vedessä aavistamatta että jo aamulla lammikko on kuivunut." (C.G. Jung)

Huolestunut Kansalainen

Quote from: SerialSuicideBomber on 29.07.2015, 07:28:15
Miksi Merkel saa arvostella monikulttuurisuutta mutta Immonen ei?

Tuota... Mietippä vähän jos Saksan liittokansleri olisi kirjoittanut tuon saman tekstin kuin Immonen. Mieti nyt oikein tarkkaan.  :D
Mursu: "Siis vertaatko ihan tosissasi sitä, että amerikkalaiset lopettivat toisen maailmansodan atomipommeilla säästäen siten satojen tuhansien elämän siihen, että natsit murhasivat miljoonia juutalaisia ja valloittivat noin kymmenen itsenäistä valtiota?"
Kekkeruusi: "Kyllä se on täysin oikeudenmukainen näkemys."

siviilitarkkailija

Quote from: Huolestunut Kansalainen on 29.07.2015, 10:56:06
Quote from: SerialSuicideBomber on 29.07.2015, 07:28:15
Miksi Merkel saa arvostella monikulttuurisuutta mutta Immonen ei?

Tuota... Mietippä vähän jos Saksan liittokansleri olisi kirjoittanut tuon saman tekstin kuin Immonen. Mieti nyt oikein tarkkaan.  :D

Saksassa on ollut kansleri, keisari ja onhan Itä-Saksassa ollut myös puolueen pääsihteeri jotka on voimansa tunnossa rustailleet samankaltaisia tekstejä. Britannian pääministerien en tiedä tuottaneen tuollaisia tekstejä. Kuin ehkä nuoruudessaan Etonin tai Cambridgen iltamissa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...