News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-06-11 Orpo Ylellä: Suomi taipumassa uusien pakolaiskiintiöiden taakse (yhdistetty)

Started by Noottikriisi, 11.06.2015, 08:28:12

Previous topic - Next topic

tutkimus

Quote from: rähmis on 17.06.2015, 15:36:05
QuoteTaakkaa joutunee Suomen sijaan kantamaan ne maat, joilla ei ole pakolaiskiintiötä, johon määrän sisällyttää, kuten Viro.

Viron taakanjako kestää tasan niin pitkään kunnes tummiksi Välimerellä paahtuneet syyrialaiset havaitsevat taikaseinän puuttumisen valtakunnasta.

Taakanjaon järjettömyys on muun järjettömyyden lisäksi myös siinä että Viroon, Liettuaan ja Latviaan taakkajaetuista hyvin suuri osa tulee siirtymään suomeen ilmaisen elämän houkuttelemana.

Taakanjako on suomelle se paskin vaihtoehto ja Timo Soini sen on päästänyt etenemään ja juhannuksen jälkeen nähdään pettääkö Soini lopullisesti kaikki maahanmuuttokriittiset hälläväliä asenteellaan vai alkaako hän ansaita sitä maahanmuuttokriittisten tukea jolla on jo kaksi jytkyä saanut ja vaatii että taakanjakoa vastustetaan kaikissa tilanteissa.
Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

vihapuhegeneraattori

Quote from: Ari-Lee on 17.06.2015, 15:34:21
^ETUSIVULLE!?

Ei mene etusivulle. Oiskohan jostain ylhäältä tullut ukaasi että vasta kun tulos on varma, kommentoidaan. Varmaan mainostoimistoissa miehet tekee kiireen vilkkaa hommaa että nieltäis joku kiintiö.

En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!

Tuomas3

Quote from: Foundation on 17.06.2015, 18:01:43
Quote from: Tommi Korhonen on 17.06.2015, 17:28:18
Ihan hyvä kysymys. Kyse on siitä, että Kokoomuksen edustajien oletettiinkin mokuttavan ja pettävän Suomen, ihan Alexanderin askelmerkeissää.
Ulina on pettymystä siihen, että vihdoinkin on maahanmuuttokriittinen vastavirtapuolue hallituksessa, vieläpä toisiksi suurimpana puolueena, ja muutkin hallituspuolueet voisivat osata ainakin laskemisen taidon. Ja silloin Persut eivät tunnu käyttävän kykyjään, puhujiaan tai asemaansa mitenkään.

==> Kokoomuksen vetoa osattiin olettaa, mutta luultiin että Persut pystyvät siihen vastaamaan ja siten tukemaan äänestäjiään.

Suomessa on sosiaaliturvajärjestelmä, jonka perässä persut ovat väittäneet tänne suuntautuvan maahanmuuttoa.

Jos yhteiskuntasopimus perusteella Suomen sosiaaliturvajärjestelmä säilyy entisellään, niin maahanmuuttajia tulee persujen mukaan jatkossakin.

Miten persut voisivat edes tuohon vastata.
Automatisoimalla tp-käsittelyn nopeiksi negatiivisiksi päätöksiksi EU:n alueilta tulleille sekä pitämällä tulijat säilössä sen aikaa.

Supernuiva

Eivät ELY-keskukset kartoittaneet talven aikana tyhjiä majoitustiloja puhtaasti teoreettisista syistä. Jokin Suomea sitova sopimus on jo selvästikin tehty, ja se voi liittyä kytköksineen myös Kreikan tai myös muiden Etelä-Euroopan maiden tukemiseen tai johonkin muuhun vastaavaan poliittis-taloudelliseen lehmänkauppaan.

Matias Turkkila

Etukäteen tiedoksi: maanantaina 22.6 streamataan Tuumaustunti, jossa käsitellään Välimeren tilannetta ja taakanjakoa.

Foundation

"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

qwerty

Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 18:29:59
Etukäteen tiedoksi: maanantaina 22.6 streamataan Tuumaustunti, jossa käsitellään Välimeren tilannetta ja taakanjakoa.

Kuka sitä käsittelee? Putkonen yksin?
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Matias Turkkila

Quote from: qwerty on 17.06.2015, 18:53:46

Hallis.

John

Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 19:02:08

Yllättävää :D Onko Soini kieltänyt kansanedustajia kommentoimasta asiaa, ja sen sijaan laitettu Halla-aho tilalle, jotta Soini voi sitten uusille saunakavereilleen todeta Halla-ahon näkemysten olevan yksityisajattelua?

qwerty

Ootas vaan "John". Riemusi repeää kun JH-a pääsee äänestämään tästä ;) Jos ei äänestä ryhmän mukana on hajottaja, jos äänestää kantansa mukaan on hajottaja... Jos äänestää tyhjää on Rydman. Melkoiset vaihtoehdot ...
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Miniluv

Quote from: Ari-Lee on 17.06.2015, 15:34:21
^ETUSIVULLE!?

Samalla tavalla kuin natiivi ei ymmärrä amerikkaa, vaikka turisti kuinka huutaisi, ei auta isokaan fontti jos kohde ei satu ajoissa lukemaan. Yv etusivuasioissa minulle, tavoittaa varmemmin.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

qwerty

Jos tätä riemuntunnetta pitää sensuroida, niin sitten saatte tulla toimeen ilman qwertyä. Tämä piikki on osoitettu sille modelle joka poisti postaamani giffin Turkkilan vastauksen alapuolelta. Olisi sopinut siihen paremmin, mutta tässä sama uudelleen. Jännätään kuinka käy!

http://media0.giphy.com/media/MOWPkhRAUbR7i/giphy.gif
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Miniluv

Riemun tunnettahan emme toki halua keneltäkään riistää, mutta pelkän kuvan postaaminen vastaukseksi on niin kovin piffiä.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Peltipaita

Perussuomalaisten edustajilla on varmaan nyt sellainen olo kuin pojalla joka on narahtanut tupakinpoltosta. Poika ei ole vielä kotona, mutta on jo saanut kuulla että isä tietää. Nälkä alkaa kurnia ja ilta hämärtää...
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Lalli IsoTalo

Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 19:02:08
Quote from: qwerty on 17.06.2015, 18:53:46
Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 18:29:59
Etukäteen tiedoksi: maanantaina 22.6 streamataan Tuumaustunti, jossa käsitellään Välimeren tilannetta ja taakanjakoa.

Kuka sitä käsittelee? Putkonen yksin?

Hallis.

Nyt tuntuu vähän paremmalta.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

John

Quote from: Lalli IsoTalo on 17.06.2015, 20:19:45
Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 19:02:08
Quote from: qwerty on 17.06.2015, 18:53:46
Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 18:29:59
Etukäteen tiedoksi: maanantaina 22.6 streamataan Tuumaustunti, jossa käsitellään Välimeren tilannetta ja taakanjakoa.

Kuka sitä käsittelee? Putkonen yksin?

Hallis.

Nyt tuntuu vähän paremmalta.

Mitä toi nyt auttaa, kun Halla-ahon näkemys asiaan on kuultu jo. Mieluummin kuulisin esim. eduskuntaryhmän näkemyksen asiaan.

J. Lannan haamu

Heh, hieman kieroutuneena ihmisenä tavallaan kuitenkin nautin tästä tilanteesta! Nimittäin tässä tuntee ainakin elävänsä ja tapahtuupahan forumilla kunnolla! Lallin rakenteilla olevat sillat savuavat enteilevästi, Qverty kettuilee loistavasti Turkkilalle, moderaattorit joutuvat skarppaamaan, mutta selkeästi jälleen huomaa kuinka ammattitaitoista porukkaa on kyseessä, forumin nuiva siipi ja vähemmän nuiva siipi ottaa yhteen, kun kumpikaan muka ei tajua miten tilanne hoidetaan parhaiten...

Harmi kun Pollard lähti paussille, häneltä on tullut vuorokauden aikana jäätävän tai polttavan kovaa analyysiä. Vaikka olen vain tylsä heteromies, niin Turkkilan viileä ilmaantuminen forumille saa aina hymyn päälle, etenkin tällaisessa tilanteessa, vaikka tilanne on jo täysin 'fucked up', heh heh.

Nautin vielä tilanteesta sen verran, että uskon tuon tuumaustunnin pitävän sisällään deskriptiivisen analyysin tilanteesta, eri kuvaillaan mitä Orpo on sanonut, pohditaan eri vaihtoehtoja mitä taakanjako tarkoittaa, ja ehkä jos oikein karmapisteet ovat kunnossa, niin saamme jopa nauttia yhden tai kaksi piikittelevää kommenttia...hmm...jotakuta kohtaan.

Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Peltipaita

Quote from: Supernuiva on 17.06.2015, 18:22:36
Eivät ELY-keskukset kartoittaneet talven aikana tyhjiä majoitustiloja puhtaasti teoreettisista syistä. Jokin Suomea sitova sopimus on jo selvästikin tehty, ja se voi liittyä kytköksineen myös Kreikan tai myös muiden Etelä-Euroopan maiden tukemiseen tai johonkin muuhun vastaavaan poliittis-taloudelliseen lehmänkauppaan.

Pelottaa tosiaan mitä kauppoja on tehty. On varmaan luvattu rahaa hölmöilyyn etelässä ja saatu kauppahintana voimavaroja ja työvoimapulan paikkaajia.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

IDA

Quote from: J. Lanta on 17.06.2015, 20:42:33
Nautin vielä tilanteesta sen verran, että uskon tuon tuumaustunnin pitävän sisällään deskriptiivisen analyysin tilanteesta, eri kuvaillaan mitä Orpo on sanonut, pohditaan eri vaihtoehtoja mitä taakanjako tarkoittaa, ja ehkä jos oikein karmapisteet ovat kunnossa, niin saamme jopa nauttia yhden tai kaksi piikittelevää kommenttia...hmm...jotakuta kohtaan.

Luulen, että on ihan sama mitä siellä sanotaan tai mitä persut varsinaisesti tekevät. Ei tarvitse kuin jonkun äärimmäisen luotettavaksi osoittautuneen suomalaisen sanomalehden väittää jotain, niin koko Homma on aivan sekaisin huutamassa, että persut ovat pettäneet taas.

On järkevää lukea oikeita lehtiä:

https://www.suomenuutiset.fi/ei-pakkokiintioille-vain-10-eu-maata-28sta-kannattaa-taakanjakoa/
qui non est mecum adversum me est

John

Quote from: IDA on 17.06.2015, 21:04:06

Siihen ei pelkkä persujen kanta riitä, vaan sen pitäisi olla hallituksen kanta. Tämä ei todellakaan ole kokoomukselle ja kepulle sen mittaluokan kysymys, etteikö ne voisi hyväksyä persujen kantaa hallituksen kannaksi.

Endsong

Quote from: akez on 17.06.2015, 17:19:26

On niitä mainosmiehiäkin, jotka esittävät asian kuten sanoit, mutta neutraaliin ja tieteelliseen esittämistapaan pyrkivä tutkija onnistuu kyllä kirjassaan kuvaamaan EU:n rakenteita ja sen harjoittamaan politiikkaa objektiivisesta näkökulmasta. Lukija joutuu toki myös itse miettimään kirjan kuvauksia ja analyysejä, ja sitä mitä ne tarkoittavat. Esim. Hixiltä löytyy hyvin seikkaperäinen yhteisvaluutta euroa koskeva analyysi, joka lähtee liikkeelle optimaalista valuutta-aluetta koskevista talousteorioista. Siitä saa paljon irti, eikä siinä systeemiä mitenkään suitsuteta. Pohjimmiltaan näissä kirjoissa on kyse rakenteista, politiikoista ja teorioista. Tämä antaa vasta systemaattisen perustan, lukija joutuu myös itse etsimään muualta lisää tietoa.

PS. Noista edellä mainituista kirjoista Teija Tiilikaisen ja T. Raunion kirja oli lähimpänä mainosproggista, vaikka relevanttia asiaa ja kuvausta siinäkin oli.

EDIT täsmennys

Tuo Tiilikaisen, Paavo Lipposen esipuheella varustetun, kirjan näkeminen juuri sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Itse jos kaipaisin "objektiivista näkemystä" pysyisin kaukana näiden henkilöiden hengentuotteista. Yhteiskuntatieteissä myös objektiivinen näkemys harjoitetuista poliitikoista vaikuttaa kaukaiselta haaveelta.

Rakenteisiin, politiikoihin ja teorioihin keskittyvissä kirjoissa on juuri se ongelma, että niiden perusteella voi saada todella harhaanjohtavan kuvan asioista. Vähän sama kuin arvioisi oikeusjärjestelmää kirjoitetun lain, tuomioistuinlaitoksen, hallituksen esitöiden, komiteanmietintöjen jne avulla, mutta oikeuskäytäntö - ainoa millä loppupeleissä on merkitystä - jäisi "rajaussyistä" tarkastelun ulkopuolelle. Sillä kuinka hieno järjestelmä teoriassa onkaan, ei ole merkitystä, jos käytäntö ja järjestelmän tuotokset ovat ihan jotain muuta. Pätevää tietoa monista "systemaattisen perustan" ulkopuolisista asioista lienee hyvin vaikea saada tietää; en minä ainakaan tiedä, mitä Merkelin ja suomijohdon välisissä puheluissa puhutaan tai mistä sen voisi saada selville jne. - jolloin vaarana on, että ainoa pätevä ja kiistaton tieto on se, kuinka hyvin asiat toimivat paperilla.

Ari-Lee

Säästötalkoot my ass. Ensin ministerisalkkuvalinnat. Sitten kokoomuksen sekoomukset ja Orpon valehtelu housut nilkoissa. Sitten täysi radiohiljaisuus. Uutiset pitää lukea ulkomailta ja siitä kiitos ahkerille Hommalaisille. Ja nyt sitten tiedotustilaisuus meppi Halla-aholta vasta juhannuksen jälkeen. Kuinka minusta tämä kaikki näyttää siltä, että meidän äänestämistämme kansanedustajista on tehty zombeja, ketkä eivät itse osaa enää puhua, kertoa, tiedottaa asioista äänestäjiään. Kardinaalimunaukset yritetään korjata radiohiljaisuudella. Edustusbrunsseja nauttiva ulkoministeri Jabba senkuin turpoaa.

:facepalm:
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Uuno Nuivanen

Hieman ooteena yritän katsoa A-studiota edes pätkittäin, kun tunsin sen velvollisuudekseni näin aktiivisehkona Hommalaisena.

Mutta kun ei säätänä pysty!11! Vitutus nousee sfääreihin, ja pitää vaihtaa välillä Myytinmurtajille, ettei kuole.  >:(

Yhteisöjäävi

Quote from: Endsong on 17.06.2015, 21:23:30

Rakenteisiin, politiikoihin ja teorioihin keskittyvissä kirjoissa on juuri se ongelma, että niiden perusteella voi saada todella harhaanjohtavan kuvan asioista. Vähän sama kuin arvioisi oikeusjärjestelmää kirjoitetun lain, tuomioistuinlaitoksen, hallituksen esitöiden, komiteanmietintöjen jne avulla, mutta oikeuskäytäntö - ainoa millä loppupeleissä on merkitystä - jäisi "rajaussyistä" tarkastelun ulkopuolelle.

Anteeksi huuteluni vieraaseen pöytään. Tässä kuitenkin näin syötin, johon en voinut olla tarttumatta. Olet varmasti osittain oikeassa, mutta vain osittain. Miksi? Koska kirjoitettu laki, tuomioistuinlaitos, hallituksen esityöt, komiteamietinnöt jne., jotka mainitset, eivät ole siinä mielessä erillisiä oikeuskäytännöstä kuin tällainen pelkistys antaisi olettaa. Luulen että tiedät tämän. Siltä varalta että et ole ajatellut asiaa, anna minun yrittää selittää. Esimerkiksi kirjoitettu laki on kirjoitettu ottaen huomioon oikeuskäytäntö. Tällä tarkoitan, että laki kirjoitetaan ottaen huomioon, millainen olemassa oleva oikeuskäytäntö on, ja myös ottaen huomioon, miten uutta/muutettua lakia on tarkoitus soveltaa. Kirjoitettuun lakiin on siten ajateltu sisään oikeuskäytäntö, josta ei sen vuoksi voi sanoa, että se on "ainoa millä loppupeleissä on merkitystä". Toki näitä voidaan analyysin helpottamiseksi irrotella toisistaan, ja kuvittelenkin, että jäsennys, jossa erotetaan "law in books" "law in actionista" on sinulle tuttu.

Rakenteet ja käytäntö - kuinka erillisiä nämä lopultakaan ovat. Rakenneselityksiin on helppo paeta, kun ei halua ns. liata käsiään pragmaattisella matskulla. Toisaalta käytäntöön tuijottajat jättävät huomiotta monia seikkoja, joista käytäntö itse muodostuu. Eipä ole helppo duuni tutkia yhteiskuntaa, ei.     

Emo

Quote from: Uuno Nuivanen on 17.06.2015, 21:31:25
Hieman ooteena yritän katsoa A-studiota edes pätkittäin, kun tunsin sen velvollisuudekseni näin aktiivisehkona Hommalaisena.

Mutta kun ei säätänä pysty!11! Vitutus nousee sfääreihin, ja pitää vaihtaa välillä Myytinmurtajille, ettei kuole.  >:(

Mitä kamalaa A-studiosta tuli? Onneksi en ollut edes lähellä tv-vastaanotinta.  Kohta alkaa Ääliö maailmalla, myöhemmin vielä Top Gear :)

Tuomas3

Quote from: John on 17.06.2015, 21:07:01
Quote from: IDA on 17.06.2015, 21:04:06
Quote from: J. Lanta on 17.06.2015, 20:42:33
Nautin vielä tilanteesta sen verran, että uskon tuon tuumaustunnin pitävän sisällään deskriptiivisen analyysin tilanteesta, eri kuvaillaan mitä Orpo on sanonut, pohditaan eri vaihtoehtoja mitä taakanjako tarkoittaa, ja ehkä jos oikein karmapisteet ovat kunnossa, niin saamme jopa nauttia yhden tai kaksi piikittelevää kommenttia...hmm...jotakuta kohtaan.

Luulen, että on ihan sama mitä siellä sanotaan tai mitä persut varsinaisesti tekevät. Ei tarvitse kuin jonkun äärimmäisen luotettavaksi osoittautuneen suomalaisen sanomalehden väittää jotain, niin koko Homma on aivan sekaisin huutamassa, että persut ovat pettäneet taas.

On järkevää lukea oikeita lehtiä:

https://www.suomenuutiset.fi/ei-pakkokiintioille-vain-10-eu-maata-28sta-kannattaa-taakanjakoa/

Siihen ei pelkkä persujen kanta riitä, vaan sen pitäisi olla hallituksen kanta. Tämä ei todellakaan ole kokoomukselle ja kepulle sen mittaluokan kysymys, etteikö ne voisi hyväksyä persujen kantaa hallituksen kannaksi.
Eipä tuo mene läpi, jos persut äänestävät vastaan. Oppositio tuskin tukee hallitusta. Se äänestää vastaan sillä perusteella, ettei tule tarpeeksi mamuja tms, vaikka piruuttaan.

kummastelija

Luinko oikein: Suomi taipui ja siksi äänestikin hallitusohjelmansa vastaisesti? Mitä taipumista tuossa on? Ei mitään. Puputetaan kotimaan politiikassa maahanmuuttopolitiikan kiristämisen puolesta, mutta kuitenkin aktiivisesti äänestetäänkin löysentämisen puolesta. Takin käöntöä ja ihmiskauppaselkärankaisuutta.

No nyt ainakin Suomi teki itsestään naurettavan eu-piireissä. Mitähän seuraavaksi?

Ja Soini haistakoot "vastustamisvuodatuksilleen" pitkän paskan. Tyhjää lätinää. "Persut ei persettään myy". Toivottavasti audin nahkapenkki ei ole turhan kova istuttavaksu, TIMO.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Uuno Nuivanen

Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 19:02:08
Quote from: qwerty on 17.06.2015, 18:53:46
Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 18:29:59
Etukäteen tiedoksi: maanantaina 22.6 streamataan Tuumaustunti, jossa käsitellään Välimeren tilannetta ja taakanjakoa.

Kuka sitä käsittelee? Putkonen yksin?

Hallis.

Ehkä herra tohtori ei sillä kertaa dissaa falangistejaan äänestäjiään ulisijoiksi.   ???

Nuivanlinna

Quote from: John on 17.06.2015, 19:06:02
Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 19:02:08
Quote from: qwerty on 17.06.2015, 18:53:46
Quote from: Matias Turkkila on 17.06.2015, 18:29:59
Etukäteen tiedoksi: maanantaina 22.6 streamataan Tuumaustunti, jossa käsitellään Välimeren tilannetta ja taakanjakoa.

Kuka sitä käsittelee? Putkonen yksin?

Hallis.

Yllättävää :D Onko Soini kieltänyt kansanedustajia kommentoimasta asiaa, ja sen sijaan laitettu Halla-aho tilalle, jotta Soini voi sitten uusille saunakavereilleen todeta Halla-ahon näkemysten olevan yksityisajattelua?

Koskako ne sitten alkaa kansanedustajien kesälomat? Juhannukselta kenties ja kestää syyskuulle..... Siinä ehtii tuumata eräänkin kerran.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.