2015-04-30 YLE: Reservistä poistuminen kiihtyy

[sivullinen.]

^ Silloin tulee se toinen puoli kolikosta, josta tässäkin ketjussa on paljon puhuttu: naiset.

Koska miehet sotivat, vain miesten pitäisi saada äänestää. Koska naiset synnyttävät, vain naisten pitäisi saada äänestää. Olisiko parempi ratkaisu välivaihtoehto, jossa naiset päättävät naisten asioista ja miehet miesten asioista? Sitä olen joskus ehdottanut sukupuolittuneen demokratian nimellä. Siinä vain miehet saisivat äänestää sotimisesta ja Puolustusbudjetin sisällöstä -- joka kuten joku osoittikin on hieman noussut, mutta sisältää jo nykyään kehitysapuun rinnastettavaa humanitääristä tukea rauhanturvaamisen osana.

Sukupuolittuneessa demokratiassa se, jonka housuilla tulessa istutaan, saisi päättää istutaanko tulessa vai ei. Tämä on tietenkin vanhoina hyvin aikoina ja jopa ei niin kaukaisessa menneisyydessä ollut totta erilaisen yhteiskunnan vuoksi: Ennen ei valtio päättänyt kaikesta; ennen ei sellaista "totalitarismia" olisi hyvällä katsottu, eikä siihen olisi ollut tarvetta alistua byrokraattisen koneiston pienuuden, ja siten kyvyttömyyden puuttua kaikkiin yksityiskohtiin, vuoksi. Usein tietenkin valtio ja valtiolliset asiat olivat vain miesten käsissä, koska valtio -- jos kuningaskuntaa valtiona edes haluaa pitää -- päätti vain sotajoukoista ja sotilaallisen toiminnan vaatimista asioista. Naisten toimet olivat silloin -- ja ovat pääsääntöisesti yhä -- enemmän pienen piirin eli perheen ja sen lähialueiden ylläpitämiseen, kehittämiseen, koristamiseen ja kukoistavaksi tekemiseen liittyviä.

Kansanvallan palauttaminen Suomeen toisi mukanaan monia hyviä asioita ja moni ongelma poistuisi kuin itsestään. Siksi kannatan sitä.

[Ari-Lee]

Kansanvallan palauttaminen Suomeen...

Kyllä tulisi palauttaa suorat kansanäänestykset arjen asioista, mitkä koskettavat suoraan arkielämää. Loppuisivat tyhjännyhjäämiset hallitusneuvottelut, mikä on muka osa demokratiaa, vaikka näkeehän tuon sokea reettakin, ettei se sitä ole, vaan kaukana demokratiasta. Siinä pakotetaan toiseksi eniten ääniä saanut perääntymään vaalilupauksista, joiden perusteella on asemansa saanut.

[pingviini]

Minä puolestani taasen liityin uudelleen Reserviläisliittoon, josta kauan sitten erosin. Jos tässä nyt oikein huonosti kävisi
ja joutuisin vielä jotakin puolustamaan, tiettyjen ihmisryhmien on turha tulla suojelusta ja puolustamista pyytelemään, vastaus on tyly ei

[Koekaniini]

Armeijapalvelus tulisi olla ehtona äänestysoikeudelle.

[Foundation]

Tähän on helppo lääke: äänioikeus ainoastaan asepalveluksen suorittaneille. Päästäisiin monesta turhasta puolueesta.

Marinin Sanna sanoi, että yhteistyö on vähän huonoa, jos mies on konservatiivinen.

SDP:n kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marin arvioi, että puolueen sisällä hallitukseen menoa ja oppositioon jäämistä kannattaa suunnilleen yhtä suuri osuus niin kentällä, piireissä kuin eduskuntaryhmässäkin. Hän itse näkee, että hallitukseen menon ratkaisee neuvottelutulos.

Marin sanoo, että perussuomalaiset ja keskusta ovat konservatiivisia puolueita, minkä vuoksi SDP:lle olisi vaikeaa olla niiden kanssa samassa hallituksessa.

SDP:n valintaa hallitukseen puoltaisi se, että sillä on suora yhteys ay-liikkeeseen. SDP:n Marin arvioi, että yhteiskuntasopimuksen muodostaminen olisi helpompaa, jos sosiaalidemokraatit on mukana hallituksessa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-joutuu-pohtimaan-hallitukseen-menoa-vaikka-kutsu-kavisi/5062666

Itse ajattelen seksiä aika usein. En sitten tiedä, onko se normaalia, Sara pohtii.

- Mieluummin ottaisin herkän ruusunlehden kuin hirveän karvaisen sarjanussijan.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2015050719642335_vi.shtml

Erosin armeijasta vuonna 1993. Sen johdosta jouduin viikon leirille Otava-opistoon. Leirillä syötiin, syötiin ja syötiin, välipaloja oli noin 2 tunnin välein. Välillä kuunneltiin luentoja tulevaisuuden tutkijoilta ja muilta hörhöiltä.

Kolme hyvää syytä erota armeijasta

    Aleksander Stubb
    Eva Biaudet
    Antti Rinne

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194659-erosin-armeijasta-jo-vuonna-1993

Tuohon vielä Soinin Timppa ja Putkosen Matti lisää.

(http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-1707/kuvat/tiinar456_0.png)

[no future]

Suomessa sotavoimien johtajat valitaan poliittisesti korruptoituneen "demokratian" kautta. Suomessa äänioikeutetuista yli 70% ei kuulu reserviin eli on naisia, eläkeläisiä, sivareita tai muuten vaan vapautuneita, kuten heinänuhaiset. Aktiivipalveluksessa olevien ja sen juuri suorittaneiden eli nuorten keskuudessa äänestäminen nähdään muutenkin vitsinä, jolla ei voi vaikuttaa mihinkään. Aktiivisotilailla ei ole mitään valtaa valita johtajiaan, eikä reservillä juuri sen enempää.

Tähän on helppo lääke: äänioikeus ainoastaan asepalveluksen suorittaneille. Päästäisiin monesta turhasta puolueesta.

Halla-ajo ja Olli Immonen pysyisivät poissa sähläämästä tosi miesten tehdessä politiikkaa?

[stefani]

Viittasin enemmänkin kulttuurillisiin ongelmiin kuin raha-asioihin. Meidän johtamiskulttuuriin kuuluu se, että johtamis- ja opetustekniikat ovat kuin manipulointitekniikoita joilla tuotetaan tarkoituksella haluttuja epäonnistumisia lähinnä sitä varten, että miehiä voidaan sitten haukkua avuttomiksi. Tuollainen on levinnyt kaikkialle, ja koko armeija on lähes toimintakyvytön tuon takia.

Sen verran paksua tuubaa mielestäni, että sopisi perustella.

Perustelu on tietenkin se, että tuo on mitä koin ja näin, kun armeijassa itse kävin, silloin kun minut sinne tietyksi ajaksi vaadittiin.

En tosin ole aina valittanut tällä tavoin. Armeijassa vain naiivisti ja sitkeästi noudatin saamiani komentoja kykyjeni mukaan. Ajatus siitä, että upseerit tarkoituksella sabotoisivat maanpuolustusta oli silloin täysin maailmankuvani ulkopuolella. Toki olin armeija-ajan paikoitellen hämmentynyt ja sekaisin, mutta sillä maailmankuvalla pitää pärjätä, mikä päässä on, joten reagoin kaikkeen outoon vain naiivisti ja sitkeästi palvelemalla joukkuettani kykyjeni mukaan.

Rupesin valittamaan noin 10 vuotta armeijassa käynnin jälkeen, kun olin vähän aikuistunut, ja ymmärtänyt armeijakokemukseni paremmin. Perustelu valittamistoiminnalle on upseerien painostaminen. Jos suomalaiset jatkavat samalla passiivisella linjalla kuin aiemmin, hiljaisesti hyväksyen sen miten upseerit sabotoivat maanpuolustusta organisaation sisältä päin, se kannustaa upseereita jatkamaan samalla linjalla. Upseerimme ovat siis oppineet näkemään itsensä immuuneina kaikelle kritiikille, ja he uskovat, etteivät tule koskaan jäämään kiinni mistään.

Ehkä meillä on joskus vielä jopa kansanedustajaehdokkaita ja puolueita, jotka julistavat, että sotilaiden oikeus saada selkeitä komentoja olisi tärkeä oikeus, josta muut puolueet eivät olisi kiinnostuneita? Sillä selvennyksellä, että nykyinen upseereiden tapa jakaa tarkoituksella kryptisiä komentoja ei olisi hyväksyttävää. Ja ehkä sitten jotkut suomalaiset äänestäisivät kyseisiä ehdokkaita, koska kokisivat kyseisen oikeuden tärkeäksi oikeudeksi? Demokratian pelisäännöillä tässäkin asiassa kai pitää edetä.

[Ernst]

Viittasin enemmänkin kulttuurillisiin ongelmiin kuin raha-asioihin. Meidän johtamiskulttuuriin kuuluu se, että johtamis- ja opetustekniikat ovat kuin manipulointitekniikoita joilla tuotetaan tarkoituksella haluttuja epäonnistumisia lähinnä sitä varten, että miehiä voidaan sitten haukkua avuttomiksi. Tuollainen on levinnyt kaikkialle, ja koko armeija on lähes toimintakyvytön tuon takia.

Sen verran paksua tuubaa mielestäni, että sopisi perustella.

Perustelu on tietenkin se, että tuo on mitä koin ja näin, kun armeijassa itse kävin, silloin kun minut sinne tietyksi ajaksi vaadittiin.

En tosin ole aina valittanut tällä tavoin. Armeijassa vain naiivisti ja sitkeästi noudatin saamiani komentoja kykyjeni mukaan. Ajatus siitä, että upseerit tarkoituksella sabotoisivat maanpuolustusta oli silloin täysin maailmankuvani ulkopuolella. Toki olin armeija-ajan paikoitellen hämmentynyt ja sekaisin, mutta sillä maailmankuvalla pitää pärjätä, mikä päässä on, joten reagoin kaikkeen outoon vain naiivisti ja sitkeästi palvelemalla joukkuettani kykyjeni mukaan.

Rupesin valittamaan noin 10 vuotta armeijassa käynnin jälkeen, kun olin vähän aikuistunut, ja ymmärtänyt armeijakokemukseni paremmin. Perustelu valittamistoiminnalle on upseerien painostaminen. Jos suomalaiset jatkavat samalla passiivisella linjalla kuin aiemmin, hiljaisesti hyväksyen sen miten upseerit sabotoivat maanpuolustusta organisaation sisältä päin, se kannustaa upseereita jatkamaan samalla linjalla. Upseerimme ovat siis oppineet näkemään itsensä immuuneina kaikelle kritiikille, ja he uskovat, etteivät tule koskaan jäämään kiinni mistään.

Ehkä meillä on joskus vielä jopa kansanedustajaehdokkaita ja puolueita, jotka julistavat, että sotilaiden oikeus saada selkeitä komentoja olisi tärkeä oikeus, josta muut puolueet eivät olisi kiinnostuneita? Sillä selvennyksellä, että nykyinen upseereiden tapa jakaa tarkoituksella kryptisiä komentoja ei olisi hyväksyttävää. Ja ehkä sitten jotkut suomalaiset äänestäisivät kyseisiä ehdokkaita, koska kokisivat kyseisen oikeuden tärkeäksi oikeudeksi? Demokratian pelisäännöillä tässäkin asiassa kai pitää edetä.

Oletko boldatun kanssa edelleen samaa mieltä?

[stefani]

Mielipiteeni boldatusta ei muuttuisi näin nopeasti, mutta voin tarkentaa, että armeijassa syntyy tilanteita, joissa jotkut johtajat tuottavat tarkoituksella epäonnistumisia. Toki siellä on myös tilanteita, joissa jotkut johtajat haluaisivat onnistumisia. Johtajayksilöissäkin on eroja, ja hekin joutuvat pärjäämään omien rajallisten näkökulmiensa varassa. Kun yksi johtajayksilö manipuloi alaisiaan tarkoituksella epäonnistumaan, hän todennäköisesti ei ole keksinyt sitä toimintatapaa itse, vaan se on ympäristöstä opittua. Inttikulttuuriin kuuluva käsitys alaisten avuttomuudesta auttaa manipuloinnin peittelyssä.

[kelloseppä]

Mielipiteeni boldatusta ei muuttuisi näin nopeasti, mutta voin tarkentaa, että armeijassa syntyy tilanteita, joissa jotkut johtajat tuottavat tarkoituksella epäonnistumisia. Toki siellä on myös tilanteita, joissa jotkut johtajat haluaisivat onnistumisia. Johtajayksilöissäkin on eroja, ja hekin joutuvat pärjäämään omien rajallisten näkökulmiensa varassa. Kun yksi johtajayksilö manipuloi alaisiaan tarkoituksella epäonnistumaan, hän todennäköisesti ei ole keksinyt sitä toimintatapaa itse, vaan se on ympäristöstä opittua. Inttikulttuuriin kuuluva käsitys alaisten avuttomuudesta auttaa manipuloinnin peittelyssä.

Hmm ... voisikohan ylläolevaa jotenkin avata enemmän auki, vaikkapa aivan simppeliin rautalankamalliin saakka, kenties jonkin esimerkkitilanteen kautta, mitä ylläolevalla oikein tarkkaan ottaen tarkoitetaan.

[stefani]

Yksinkertaistettu fiktiivinen tarina:

Sotilaiden pitää harjoituksessa vartioida jotain kohdetta. Vartiointi tarkoittaa sitä, että jotkut henkilöt on tarkoitus päästää kohteelle vartioinnin läpi, mutta joitain muita taas ei saa päästää. Käy niin, että johtajat unohtavat kertoa sotilaille, keitä kohteelle saa päästää, ja ketkä pitäisi jotenkin pysäyttää. Syntyy harjoitustilanteita, joissa sotilaat eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, ja johtajat haukkuvat sotilaita sen takia.

Tulee toinen harjoitus, ja täsmälleen sama aihe. Käy niin, että johtajat unohtavat taas kertoa, keitä vartioidulle kohteelle saa päästää, ja keitä ei. Taas sotilaat epäonnistuvat harjoitustilanteissa, ja tällä kertaa johtajissa näkyy aidompia ärtymyksen merkkejä.

Tulee kolmas harjoitus. Tällä kertaa johtajat jättävät tarkoituksella kertomatta sotilaille mitä heidän pitäisi tehdä vartioidessa. Kun tulee aika tarkistaa, osaavatko sotilaat toimia oikein harjoitustilanteissa, johtajat aloittavat naureskelemalla keskenään: "Hehheh. Mennään katsomaan miten ne säheltävät tällä kertaa."

Johtajat ovat siis luovuttaneet. Mitä varten? Vastaukseni on, että he kokevat suojelevansa itseään tuolla tavoin. Jos he aidosti yrittäisivät saada joukkuettansa toimimaan oikein, mutta lopulta joukkue kuitenkin epäonnistuisi, se voisi näyttää sille, että johtajat itse eivät osanneet omaa osaansa. Jos he sen sijaan luovuttavat, se voi näyttää sille, että johtajat ovat vain traagisen kohtalon uhreja. He joutuvat kärsimään avuttomista alaisista, ja mitään ei ole tehtävissä, kun ne ovat niin avuttomia.

[Kotkankantaja]

Yksinkertaistettu fiktiivinen tarina:

Sotilaiden pitää harjoituksessa vartioida jotain kohdetta. Vartiointi tarkoittaa sitä, että jotkut henkilöt on tarkoitus päästää kohteelle vartioinnin läpi, mutta joitain muita taas ei saa päästää. Käy niin, että johtajat unohtavat kertoa sotilaille, keitä kohteelle saa päästää, ja ketkä pitäisi jotenkin pysäyttää. Syntyy harjoitustilanteita, joissa sotilaat eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, ja johtajat haukkuvat sotilaita sen takia.

Tulee toinen harjoitus, ja täsmälleen sama aihe. Käy niin, että johtajat unohtavat taas kertoa, keitä vartioidulle kohteelle saa päästää, ja keitä ei. Taas sotilaat epäonnistuvat harjoitustilanteissa, ja tällä kertaa johtajissa näkyy aidompia ärtymyksen merkkejä.

Tulee kolmas harjoitus. Tällä kertaa johtajat jättävät tarkoituksella kertomatta sotilaille mitä heidän pitäisi tehdä vartioidessa. Kun tulee aika tarkistaa, osaavatko sotilaat toimia oikein harjoitustilanteissa, johtajat aloittavat naureskelemalla keskenään: "Hehheh. Mennään katsomaan miten ne säheltävät tällä kertaa."

Johtajat ovat siis luovuttaneet. Mitä varten? Vastaukseni on, että he kokevat suojelevansa itseään tuolla tavoin. Jos he aidosti yrittäisivät saada joukkuettansa toimimaan oikein, mutta lopulta joukkue kuitenkin epäonnistuisi, se voisi näyttää sille, että johtajat itse eivät osanneet omaa osaansa. Jos he sen sijaan luovuttavat, se voi näyttää sille, että johtajat ovat vain traagisen kohtalon uhreja. He joutuvat kärsimään avuttomista alaisista, ja mitään ei ole tehtävissä, kun ne ovat niin avuttomia.

Yksinkertaiseen fiktiiviseen tarinaan yhtä yksinkertainen vastaus: VMP.

Minulla on takana varusmiespalvelus ja sen jälkeen toista sataa kertauspäivää. Ikinä en ole tuollaiseen törmännyt. Jos jossain harjoituksessa on koulutus viritetty niin, että porukka epäonnistuu, niin se on ollut tarkoituksellista ja sillä on ollut selkeä koulutuksellinen päämäärä. Porukka tai yksilö epäonnistuu, kouluttaja seuraa tilannetta ja kysyy, että huomasitteko mikä meni väärin. Keskustellaan, kommentoidaan ja sitten vedetään uudestaan, tällä kertaa oikein. Väärintekemällä oppii, kun on osaava kouluttaja joka opettaa sekä väärän että oikean tavan.

Kaikki kantahenkilökunnan jäsenet joiden kanssa minulla on ollut kunnia olla tekemisissä, ovat olleet ihan ammattitaitoisia ja hyvällä asenteella liikkeellä.

[duc]

No, reserviläisarmeija taistelee omansa edestä raivokkaasti, mutta rosvoretkelle se ei lähde. Kansanarmeijan moraali on korkea, jos se saa valita päättäjänsä demokraattisesti.

Sota on politiikan jatke ja reserviläisarmeijaan perustuvassa demokratiassa rivikuli saa loppukädessä itse äänestämällä valita johtajansa. Varmaan ihan paska systeemi mutta kun kaikki muut systeemit ovat vielä huonompia.

Reserviläisarmeija taistelee siellä, minne se käsketään. Väinö Linnan Tuntematon sotilas tarjoaa mielestäni realistisen kuvauksen tästä esim. silloin, kun Linna kuvaa nk. vanhan rajan ylitystä tai Petroskoista lähtöä. Tottelemattomat viimekädessä ammutaan. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että armeijan esikunnassa on tolkun upseereita, muuten sotatoimet ja politiikka ylipäänsä hajoavat käsiin.

[stefani]

Vedätkö sinä johtopäätöksiä itse keksimistäsi tarinoista?

Vedin yksinkertaistetun tarinani oikeista kokemuksistani, ja johtopäätökset niistä myös. Oikeiden kokemuksieni yksityiskohdista en ole enää kiinnostunut selittämään.

Yksinkertaiseen fiktiiviseen tarinaan yhtä yksinkertainen vastaus: VMP.

Toisin sanoen haluat elää omassa kuplassasi, ja et halua kuulla mitään mikä häiritsisi sitä. En pidä asiaa yllättävänä, koska asenne on tavallinen.

[Ari-Lee]

Reserviläisarmeija taistelee siellä, minne se käsketään. Väinö Linnan Tuntematon sotilas tarjoaa mielestäni realistisen kuvauksen tästä esim. silloin, kun Linna kuvaa nk. vanhan rajan ylitystä tai Petroskoista lähtöä. Tottelemattomat viimekädessä ammutaan. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että armeijan esikunnassa on tolkun upseereita, muuten sotatoimet ja politiikka ylipäänsä hajoavat käsiin.

Nyt sotket historian nykyaikaan. Täytyy muistaa, että ajat olivat erilaiset. Nimittäin olisi voinut olla ikävämpää jos työväenliikkeen keulakuva Väinö Tanner olisi neuvonut duunareita olemaan ylittelemättä vanhaa rajaa. Ei kaikkia kieltäytyjiä olisi voinut ampuakaan. Arvojärjestyksessä kun aloittaa niin loppupään miehistö suostuu. Tannerta ei olisi kuitenkaan voinut ampua, koska silloin kukaan duunareista ei olisi lähtenyt minnekään. Onneksi Väinö Tanner osoittautui kuitenkin tolkunmieheksi eikä nykyajan paskahousu lipposeksi eikä tuomiojaksi. Kers. Aarne Saarinen, myöhemmin SKP:n kulmakivi, kertoi rintamakokemuksistaan ja kyllä hän suoraan sen sanoi, että jos hyökkääjää ei saada tapettua se tulee tappamaan puolustajan.

[/EndOFMuistelot]

[Myrkkymies]

Tavalliset varusmiehet ne kansanmurhatkin teki.

Sosiaalipsykologian klassikkokoe, joka koskee aihetta: Millgramin tottelevaisuuskoe

[Ari-Lee]

Jostwixille kerron, että kyllä laadunvalvonta toimii myös PV:ssä. Jos kouluttajat eivät ole toimineet kuten tulisi, he vastaavat siitä esimiehelleen. Mitään sabotöörimäistä koulutuskäyttäytymistä siellä ei hyväksytä. Jos jokin ei mene putkeen sitä harjoitellaan ja harjoitellaan. Ja vielä harjoitellaan lisää. Mutta siellä ei naureta eikä remuta. En väitä, että valehtelet, koska suomalainen mies oletuksena puhuu niin totta kuin kykenee, mutta olen lukevinani karrikoitua tunteilla höystettyä ajan patinoimaa katkeruutta jostain tapahtuneesta.

Koulutin vartiomiehiä liki 5 vuotta. Mielenkiintoista oli kouluttaa hälytystehtäviin kasarmi- ja varastoalueille. Hälytykset vastasivat sodan ajan kulkua. Lippaassa olivat kovat patruunat joka jampalla, koska oli kyse myös normaalista rauhanajan vartiointitehtävistä. Erään osaston muistan varsin hyvin, koska PU:na toimi nykyinen KaiPr:n nykyinen komendantti. Hänen kanssaan tarkistimme vartion osaamisen pilkkopimeässä niin, että emme sanoneet sanaakaan, vaan tottelimme vartiomiesten käskyjä. Siinä makasimme kuraisella tiellä mahallamme, jalat ja kädet levällämme kahden viestikomppanian viestimiehen osoittaessa rynnäreillä kovat patruunat lippaassa. Pojat saivat kuntsarit kiitettävästä toiminnasta. Viestikomppania sai minulta yleensä aina henkilökohtaista positiivista palautetta.

Ai miltäkö tuntuu kun tiedän, että pilkkopimeässä osoitetaan ladatuilla aseilla selkään, vaikka on nimenomaan painotettu, että aseilla ei osoitella ihmistä? Ei miltään. Ne olivat omia miehiä. Mutta jos olisimme olleet pahantekijöitä olisimme olleet fucked up.

[Miniluv]

Tavalliset varusmiehet ne kansanmurhatkin teki.

Sosiaalipsykologian klassikkokoe, joka koskee aihetta: Millgramin tottelevaisuuskoe

http://holah.co.uk/files/sheridan_king_1972.pdf&ved=0CB0QFjAA&usg=AFQjCNH9Q9vYn8DtqKs6PmxL-Jt310mrzQ

Milgramin kokeen jatko, jossa käytettiin koiranpentua.

Jos olet sitä mieltä, että koe on tässä relevantti, tavalliset varusmiehet ilmeisesti olivat se huonompi valinta, sillä yksikään koeryhmän naisista ei kieltäytynyt antamasta shokkeja koiralle asteikon äärilaitaan asti. Miehistä tähän suostui noin puolet.

[duc]

Reserviläisarmeija taistelee siellä, minne se käsketään. Väinö Linnan Tuntematon sotilas tarjoaa mielestäni realistisen kuvauksen tästä esim. silloin, kun Linna kuvaa nk. vanhan rajan ylitystä tai Petroskoista lähtöä. Tottelemattomat viimekädessä ammutaan. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että armeijan esikunnassa on tolkun upseereita, muuten sotatoimet ja politiikka ylipäänsä hajoavat käsiin.

Nyt sotket historian nykyaikaan. Täytyy muistaa, että ajat olivat erilaiset. Nimittäin olisi voinut olla ikävämpää jos työväenliikkeen keulakuva Väinö Tanner olisi neuvonut duunareita olemaan ylittelemättä vanhaa rajaa. Ei kaikkia kieltäytyjiä olisi voinut ampuakaan. Arvojärjestyksessä kun aloittaa niin loppupään miehistö suostuu. Tannerta ei olisi kuitenkaan voinut ampua, koska silloin kukaan duunareista ei olisi lähtenyt minnekään. Onneksi Väinö Tanner osoittautui kuitenkin tolkunmieheksi eikä nykyajan paskahousu lipposeksi eikä tuomiojaksi. Kers. Aarne Saarinen, myöhemmin SKP:n kulmakivi, kertoi rintamakokemuksistaan ja kyllä hän suoraan sen sanoi, että jos hyökkääjää ei saada tapettua se tulee tappamaan puolustajan.

[/EndOFMuistelot]

Yritän uudelleen, koska mielestäni käsitit minut väärin. Linnan romaanin tapahtumat toimivat esimerkkinä, miten armeija toimii. Tämä käskytyssuhde ja -ketju on länsimaisen armeijan tukijalka. Nykyaika ei tee poikkeusta. Länsimaiden sotahistoriassa näin on toimittu ja toimitaan jatkossa,  (myös) siihen on perustunut länsimaiden menestys sodissa. Eversti, joka Linnan romaanissa toimeenpani telotukset Petroskoissa, kiteytti tämän periaatteen. Mitä tulee vanhan rajan ylittämiseen jatkosodassa, niin periaatteessa kyse on samasta asiasta. Se oli toki poliittisesti valtavan paljon vaikeampi ongelma. Tietysti asia käytiin läpi poliittisella tasolla ensin ja vasta sitten sotilaallisessa komentoketjussa. Tanner oli, kuten totesit, tolkun mies. Lopuksi tahdon korostaa, että johtajat - poliittiset tai sotilaalliset - syyllistyessään mielivaltaan menettävät alaistensa luottamuksen, kunnioituksen ja uskollisuuden ja lopputuloksena tuhoavat osastonsa ja kunniansa. Entisenä ammattisotilaana tietänet tämän. Sellaisen käsityksen olen saanut kirjoituksistasi.

[Myrkkymies]

Jos olet sitä mieltä, että koe on tässä relevantti, tavalliset varusmiehet ilmeisesti olivat se huonompi valinta, sillä yksikään koeryhmän naisista ei kieltäytynyt antamasta shokkeja koiralle asteikon äärilaitaan asti. Miehistä tähän suostui noin puolet.

Mitäh? Mikä huonompi valinta? Väitätkö, että vain ammattiarmeijat ovat tehneet vakavia sotarikoksia?

[Ari-Lee]

Yritän uudelleen, koska mielestäni käsitit minut väärin. Linnan romaanin tapahtumat toimivat esimerkkinä, miten armeija toimii. Tämä käskytyssuhde ja -ketju on länsimaisen armeijan tukijalka. Nykyaika ei tee poikkeusta. Länsimaiden sotahistoriassa näin on toimittu ja toimitaan jatkossa,  (myös) siihen on perustunut länsimaiden menestys sodissa. Eversti, joka Linnan romaanissa toimeenpani telotukset Petroskoissa, kiteytti tämän periaatteen. Mitä tulee vanhan rajan ylittämiseen jatkosodassa, niin periaatteessa kyse on samasta asiasta. Se oli toki poliittisesti valtavan paljon vaikeampi ongelma. Tietysti asia käytiin läpi poliittisella tasolla ensin ja vasta sitten sotilaallisessa komentoketjussa. Tanner oli, kuten totesit, tolkun mies. Lopuksi tahdon korostaa, että johtajat - poliittiset tai sotilaalliset - syyllistyessään mielivaltaan menettävät alaistensa luottamuksen, kunnioituksen ja uskollisuuden ja lopputuloksena tuhoavat osastonsa ja kunniansa. Entisenä ammattisotilaana tietänet tämän. Sellaisen käsityksen olen saanut kirjoituksistasi.

Eipä siinä suurta väärinymmärrystä ole. Tartuin vain historialliseen kontekstiin. Reserviläinen mielsi itsensä edelleen kivääri kädessä samaksi kuin ilman kivääriä - duunariksi. Hän oli kumarrellut jotain työväen johtajaa ja yhden äkkiä käskyt tulivatkin toiselta taholta. Käskijä oli monesti siltä taholta mitä työväenliike vastusti. Joskus luin jostain siitä suuresta vaarasta, että suuret joukot olivat vähällä kieltäytyä ylittämästä vanhaa rajaa.

Nykyaikana minun on hyvin vaikea nähdä yhtään sellaista poliittista toimijaa, työväen edustajaa, ketä kumarrellaan ja kunnioitetaan niin paljoa, että se muodostuisi uhkaksi Suomen kansanarmeijalle sodan uhan alla. Pikemminkin kolmen viimeisen hallituksen tekemät linjaukset ovat niitä uhkia yhtenäiselle kansanarmeijalle, eivät yksittäisten henkilöiden tekemät poliittiset linjaukset. Puolustustahto kun rapautetaan omien hallitusten tekemillä päätöksillä. Siitä on vaikea ellei jopa mahdoton päästä eheytystalkoisiin. Rajan takana uhoava pirukin alkaa vaikuttamaan ystävälliseltä joillekin. Ikävä kyllä. Se on sitten vieläkin paskempi tulevaisuus.

[duc]

Ok. Ei väärinymmärrystä. Olemme siis eri mieltä tästä asiasta. Eipä siinä mitään. Et ole ymmärtänyt alkuperäistä pointtiani: Joukko ei päätä tehtävästään vaan joukon johtajan käskijä. Joukon johtaja päättää, miten tehtävän suorittaa. Tässä alkuperäinen kritiikkini jäsen Hohtavan Mamman käsitykseen, että reserviläisarmeija olisi demokraattinen. Länsimainen armeija ei ole sitä koskaan ollut, ei nytkään. Käskytysketjussa ei kysytä, tahdotko tehdä käskyn mukaan, voidaan toki kysyä, miten aiot tehtävän suorittaa.

Sitten toiseen esillenostamaasi aiheeseen, josta on hyvä jatkaa, olethan itsekin tolkullinen tämänkin ketjun ensimmäisen kirjoituksesi perusteella.

Jäsen Ari-Lee

Nykyaikana minun on hyvin vaikea nähdä yhtään sellaista poliittista toimijaa, työväen edustajaa, ketä kumarrellaan ja kunnioitetaan niin paljoa, että se muodostuisi uhkaksi Suomen kansanarmeijalle sodan uhan alla. Pikemminkin kolmen viimeisen hallituksen tekemät linjaukset ovat niitä uhkia yhtenäiselle kansanarmeijalle, eivät yksittäisten henkilöiden tekemät poliittiset linjaukset. Puolustustahto kun rapautetaan omien hallitusten tekemillä päätöksillä. Siitä on vaikea ellei jopa mahdoton päästä eheytystalkoisiin. Rajan takana uhoava pirukin alkaa vaikuttamaan ystävälliseltä joillekin. Ikävä kyllä. Se on sitten vieläkin paskempi tulevaisuus.

Minä näen uhkana monikulttuurisuuspolitiikan. Tulevaisuudessa väijyvä sisällissota kulttuurien välillä Euroopassa on toki huomattavasti lähenpänä Ranskassa tai Ruotsissa kuin täällä Suomessa. Ehkä minulle nauretaan tai vähintään hymyillään, kun tällaisia uhkakuvia luon, vaan eipä hymyilytä niillä no-go alueilla, joissa ulkopuoliset liikkuvat. Maanpuolustustahto ja sen eheytys ja ylläpito on pääesikunnalle visainen pähkinä purtavaksi. Tässä asiassa nykyaika eroaa ratkaisevasti 30- ja 40-luvuista. Emme voi vain tuijottaa talvisodan henkeen ja ajatella, että samoilla keinoin saamme kansan yhdistettyä kuin silloin. Pitää herätä nykyajan ongelmiin ja todellisuuteen. Esimerkiksi 30-luvulla Suomi oli maatalousvaltainen maa, ja kansa oli tottunut raskaaseen fyysiseen työhön. Vuoden 1918 sodan muistot olivat tuoreessa muistissa. Nykyaikana väestö istuu näyttöpäätteen edessä, kuten minä nyt, valtavan suuri osa kansasta on fyysisesti surkeassa kunnossa. Työväestön ja yrittäjien vastakkainasettelu on epäolennaisempi kysymys kuin kysymys, kuinka moni ymmärtää suomalaisen kulttuurin samalla tavoin. Viimeksimainittu kysymys ei 30-luvulla olisi tullut ihmisten mieleenkään. Silloin oli kyseessä kuitenkin suuressa määrin yhtenäiskulttuuri. Ja mitä tulee uhkaan itärajan takaa, kaikella kunnioituksella, sieltä tulevat uhkaajat ovat laittomia pakolaisia. Venäjällä on riittävästi huolta entisen Neuvostoliiton alueiden venäläisten etujen puolustamisessa kun pienen Suomen pelottelussa.

[Ari-Lee]

Olemme siis eri mieltä tästä asiasta.

Höpöhöpö. 

[Tunkki]

Halla-ajo ja Olli Immonen pysyisivät poissa sähläämästä tosi miesten tehdessä politiikkaa?

Heillä ei olisi äänioikeutta, mutta puheoikeus ja oikeus osallistua politiikkaan

[guest8096]

Armeijapalvelus tulisi olla ehtona äänestysoikeudelle.

Ei armeijalla ja äänestysoikeudella nyt saatana ole mitään tekemistä keskenään. Tehostin tätä voimasanalla. Seuraavaksi voin tehostaa tätä vaikka heittämällä tuolin ikkunan läpi.

[kelloseppä]

Yksinkertaistettu fiktiivinen tarina:

Sotilaiden pitää harjoituksessa vartioida jotain kohdetta. Vartiointi tarkoittaa sitä, että jotkut henkilöt on tarkoitus päästää kohteelle vartioinnin läpi, mutta joitain muita taas ei saa päästää. Käy niin, että johtajat unohtavat kertoa sotilaille, keitä kohteelle saa päästää, ja ketkä pitäisi jotenkin pysäyttää. Syntyy harjoitustilanteita, joissa sotilaat eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, ja johtajat haukkuvat sotilaita sen takia.

Tulee toinen harjoitus, ja täsmälleen sama aihe. Käy niin, että johtajat unohtavat taas kertoa, keitä vartioidulle kohteelle saa päästää, ja keitä ei. Taas sotilaat epäonnistuvat harjoitustilanteissa, ja tällä kertaa johtajissa näkyy aidompia ärtymyksen merkkejä.

Tulee kolmas harjoitus. Tällä kertaa johtajat jättävät tarkoituksella kertomatta sotilaille mitä heidän pitäisi tehdä vartioidessa. Kun tulee aika tarkistaa, osaavatko sotilaat toimia oikein harjoitustilanteissa, johtajat aloittavat naureskelemalla keskenään: "Hehheh. Mennään katsomaan miten ne säheltävät tällä kertaa."

Johtajat ovat siis luovuttaneet. Mitä varten? Vastaukseni on, että he kokevat suojelevansa itseään tuolla tavoin. Jos he aidosti yrittäisivät saada joukkuettansa toimimaan oikein, mutta lopulta joukkue kuitenkin epäonnistuisi, se voisi näyttää sille, että johtajat itse eivät osanneet omaa osaansa. Jos he sen sijaan luovuttavat, se voi näyttää sille, että johtajat ovat vain traagisen kohtalon uhreja. He joutuvat kärsimään avuttomista alaisista, ja mitään ei ole tehtävissä, kun ne ovat niin avuttomia.

Mikäli kaikkien olenaisten tapahtumien kulku on ollut kolme kertaa peräkkäin samalla johtajahenkilöstöllä, paikalla ollut kantahenkilökunta mukaanlukien,  kolmen harjoituskerran ajan yllä kuvatun mukainen, tapauksen pitäisi herättää kiinnostusta ko. organisaation asianomaisessa koulutustoimistossa.

Aloittaisin asian selvittelyn muiden paikalla olleiden harjoitettavien sotilaiden kuulemisella poissulkeakseni aina teoreettisesti läsnäolevan mahdollisuuden siitä, että kyse olisi vain yhden ja ainoan harjoitettavana olleen henkilön jostakin syystä mahdollisesti tavattomasti todellisuudesta vääristynyt subjektiivinen käsitys ja kokemus.

Tässä vaiheessa ja annetuilla tiedoilla: varsin, varsin omituiselta tapaus kuulostaa. Mutta omituisuutensa vuoksi se kuulostaa hyvin kiinnostavalta.

[Nüivistunut]

Yksinkertaistettu fiktiivinen tarina:

Sotilaiden pitää harjoituksessa vartioida jotain kohdetta. Vartiointi tarkoittaa sitä, että jotkut henkilöt on tarkoitus päästää kohteelle vartioinnin läpi, mutta joitain muita taas ei saa päästää. Käy niin, että johtajat unohtavat kertoa sotilaille, keitä kohteelle saa päästää, ja ketkä pitäisi jotenkin pysäyttää. Syntyy harjoitustilanteita, joissa sotilaat eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, ja johtajat haukkuvat sotilaita sen takia.

Tulee toinen harjoitus, ja täsmälleen sama aihe. Käy niin, että johtajat unohtavat taas kertoa, keitä vartioidulle kohteelle saa päästää, ja keitä ei. Taas sotilaat epäonnistuvat harjoitustilanteissa, ja tällä kertaa johtajissa näkyy aidompia ärtymyksen merkkejä.

Tulee kolmas harjoitus. Tällä kertaa johtajat jättävät tarkoituksella kertomatta sotilaille mitä heidän pitäisi tehdä vartioidessa. Kun tulee aika tarkistaa, osaavatko sotilaat toimia oikein harjoitustilanteissa, johtajat aloittavat naureskelemalla keskenään: "Hehheh. Mennään katsomaan miten ne säheltävät tällä kertaa."

Johtajat ovat siis luovuttaneet. Mitä varten? Vastaukseni on, että he kokevat suojelevansa itseään tuolla tavoin. Jos he aidosti yrittäisivät saada joukkuettansa toimimaan oikein, mutta lopulta joukkue kuitenkin epäonnistuisi, se voisi näyttää sille, että johtajat itse eivät osanneet omaa osaansa. Jos he sen sijaan luovuttavat, se voi näyttää sille, että johtajat ovat vain traagisen kohtalon uhreja. He joutuvat kärsimään avuttomista alaisista, ja mitään ei ole tehtävissä, kun ne ovat niin avuttomia.

Mikäli kaikkien olenaisten tapahtumien kulku on ollut kolme kertaa peräkkäin samalla johtajahenkilöstöllä, paikalla ollut kantahenkilökunta mukaanlukien,  kolmen harjoituskerran ajan yllä kuvatun mukainen, tapauksen pitäisi herättää kiinnostusta ko. organisaation asianomaisessa koulutustoimistossa.

Aloittaisin asian selvittelyn muiden paikalla olleiden harjoitettavien sotilaiden kuulemisella poissulkeakseni aina teoreettisesti läsnäolevan mahdollisuuden siitä, että kyse olisi vain yhden ja ainoan harjoitettavana olleen henkilön jostakin syystä mahdollisesti tavattomasti todellisuudesta vääristynyt subjektiivinen käsitys ja kokemus.

Tässä vaiheessa ja annetuilla tiedoilla: varsin, varsin omituiselta tapaus kuulostaa. Mutta omituisuutensa vuoksi se kuulostaa hyvin kiinnostavalta.

Olihan hommassakin vähän aikaa sitten juttua tapauksesta, jossa vartiomiehelle oli unohdettu kertoa, ketkä piti päästää sisään. Vartiomies sitten kysyi upseerilta tunnistetta, ja upseeri raivostui ja uhkasi tappaa vartiomiehen.

Ylempien väärinkäytöksistä pitäisi ilman muuta olla mahdollisuus valittaa niin, ettei valittajan tarvitse jälkeen päin pelätä kostotoimenpiteitä, joissa hän on tietenkin altavastaajana, koska on alempiarvoinen.

[kelloseppä]

Tapaus A

...
Olihan hommassakin vähän aikaa sitten juttua tapauksesta, jossa vartiomiehelle oli unohdettu kertoa, ketkä piti päästää sisään. Vartiomies sitten kysyi upseerilta tunnistetta, ja upseeri raivostui ja uhkasi tappaa vartiomiehen.
...

Tapaus B

Yksinkertaistettu fiktiivinen tarina:

Sotilaiden pitää harjoituksessa vartioida jotain kohdetta.
...
Tulee toinen harjoitus, ja täsmälleen sama aihe.
...
Tulee kolmas harjoitus. Tällä kertaa johtajat jättävät tarkoituksella kertomatta sotilaille mitä heidän pitäisi tehdä vartioidessa.
...

Olettaen, että tapauksien kuvaukset ovat sinänsä totta, eikä tapahtumien kulkuun tule olennaista uutta tietoa.

Tapaus A on todennäköisesti satunnaistekiijöiden värittämä yksittäistapaus; tapahtumana ja/tai henkilöinä.

Tapaus B on varmasti ainakin osin harkittu ja useamman henkilön systemaattisen yhteistoiminnan tulos.

Vaikka tapauksien vakavuus organisaation kannalta on aivan eri suuruusluokkaa, molemmat tapaukset sietäisi selvittää.

[Ari-Lee]

^

molemmat tapaukset sietäisi selvittää.

Tapaus A:
Majurin tapaus selvitetty käräjäoikeudessa. Vartiomies toimi oikein.

Tapaus B:
Jostwixin kertomasta taitaa olla turha yrittää selvittää faktoja. Tapauksesta on aikaa, jostwix ei halua julkisuuteen, ja ne kouluttajien nimet eivät tule julkisuuteen ennen kuin asia on käsitelty käräjillä. No can do.

[duc]

Jäsenille Ari-Lee ja Hohtava Mamma: Peace.

No, reserviläisarmeija taistelee omansa edestä raivokkaasti, mutta rosvoretkelle se ei lähde. Kansanarmeijan moraali on korkea, jos se saa valita päättäjänsä demokraattisesti....

Reserviläisarmeija taistelee siellä, minne se käsketään....

Kirjoitit sen verran oudosti, että ymmärtänet virhetulkintani.