News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

IS:Näin PerusS korjaisi Suomen talouden: "Maailmanparannusmenot" alas

Started by Uuno Nuivanen, 24.10.2014, 15:59:25

Previous topic - Next topic

Vinyylihanska

Perussuomalaiset leikkaisivat puoli miljardia kehitysavusta

Perussuomalaisten tiistaina julkistamassa varjobudjetissa haetaan säästöjä erityisesti kehitysavusta. Ajatuksena on säästää puoli miljardia euroa siirtymällä puolueen hahmottelemaan rahastomalliin.
Mallissa veronmaksajat saisivat itse päättää, paljonko sijoittavat kehitysapuun. Tukeminen olisi verovähennyskelpoista 200 euroon saakka. Veroporkkanan lasketaan maksavan valtiolle 250 miljoonaa euroa ja toiset 250 miljoonaa menisivät rahaston perusrahoitukseen.
Hallituksen budjetissa kehitysapuun on varattu ensi vuodelle noin miljardi euroa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.) toteaa, että kehitysapu nousisi nykyisestä, jos kaikki maksaisivat sitä vapaaehtoisesti. Hän myöntää, että kaikki tuskin ryhtyvät sitä maksamaan.
– Ei se tietenkään ole realismia, kun on taloudellisesti tiukkaa, hän sanoo.
Perussuomalaiset säästäisivät myös suurille yrityksille maksettavista yritystuista ja verottamalla suurituloisia nykyistä rankemmin. Alle tuhat euroa kuussa ansaitsevat vapautettaisiin ansiotuloverosta kokonaan.

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7183763.html

Miksi YLE vaikenee?

JoKaGO

Quote from: unne on 24.10.2014, 21:20:32
En ota kantaa muuten Mika Lehdon kirjoituksiin kuin siten, että hän tuntuu olevan asioista Soinia paremmin selvillä. Tuo kansa, mikä juuri nyt tahtoo, on 16 % Suomen muusta äänestysikäisestä väestöstä. Jos Halla-aho lähtisi omille teilleen ja perustaisi puolueen, niin kansaan kuuluisi vain 10 % täysi-ikäisistä suomalaisista.

Jos Alexander Stubb lähtisi omille teilleen ja perustaisi puolueen, niin kansaan kuuluisi vain 1 % täysi-ikäisistä suomalaisista.
Jos Juha Sipilä lähtisi omille teilleen ja perustaisi puolueen, niin kansaan kuuluisi vain 1 % täysi-ikäisistä suomalaisista.
Jos name it lähtisi omille teilleen ja perustaisi puolueen, niin kansaan kuuluisi vain 1 % täysi-ikäisistä suomalaisista.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Sour-One

Quote from: Vinyylihanska on 11.11.2014, 22:12:17
Perussuomalaiset leikkaisivat puoli miljardia kehitysavusta

Perussuomalaisten tiistaina julkistamassa varjobudjetissa haetaan säästöjä erityisesti kehitysavusta. Ajatuksena on säästää puoli miljardia euroa siirtymällä puolueen hahmottelemaan rahastomalliin.
Mallissa veronmaksajat saisivat itse päättää, paljonko sijoittavat kehitysapuun. Tukeminen olisi verovähennyskelpoista 200 euroon saakka. Veroporkkanan lasketaan maksavan valtiolle 250 miljoonaa euroa ja toiset 250 miljoonaa menisivät rahaston perusrahoitukseen.
Hallituksen budjetissa kehitysapuun on varattu ensi vuodelle noin miljardi euroa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.) toteaa, että kehitysapu nousisi nykyisestä, jos kaikki maksaisivat sitä vapaaehtoisesti. Hän myöntää, että kaikki tuskin ryhtyvät sitä maksamaan.
– Ei se tietenkään ole realismia, kun on taloudellisesti tiukkaa, hän sanoo.
Perussuomalaiset säästäisivät myös suurille yrityksille maksettavista yritystuista ja verottamalla suurituloisia nykyistä rankemmin. Alle tuhat euroa kuussa ansaitsevat vapautettaisiin ansiotuloverosta kokonaan.

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7183763.html

Miksi YLE vaikenee?

Lindströmiä haastateltiin tänään ylen uutisissa varjobudjetin tiimoilta. Varjobudjetissa onai yhtenä tavoitteena yritysten työllistämismahdollisuuksien parantaminen. Miten tämä tapahtuu, jäi epäselväksi; kun toimittaja kysyi, miten yritysten työllistämismahdollisuuksia parannetaan, vastaus oli politikkoimaisen ympäripyöreä: "tehdään toimenpiteitä, jotka edistävät työllistämistä".  ;D

Persut näköjään haluaa lisätä sossumaiseen tapaan progressiota entisestään. Eikö tämä ole jo nähty, että rikkaat ei maksa tuloveroa ainakaan koko ansiotulostaan vaan pääomaverona.

guest3656

Perussuomalaiset ehdottavat, että 300 000 euroa suuremmasta verotettavasta omaisuudesta maksetaan vuosittain 0,8 prosenttia veroa.

Tälläkö ehdotuksella saadaan lisää äänestäjiä keskiluokasta? Se ei ole ilmeisesti tarkoituskaan. Toisaalta, demareistakaan ei ole enää mistä nyhtää äänestäjiä, joten?

Sour-One

Quote from: Vinyylihanska on 11.11.2014, 22:50:13
Nyt trolli puhuttiin kehitysavusta.

Ja vähän muustakin. Tajuat sen, kun joskus ymmärrät lukemasi. Ymmärrän kyllä, että harmittaa persujen sossu-ominaisuus tietyissä asioissa.

Sour-One

Quote from: Vinyylihanska on 11.11.2014, 22:12:17
Perussuomalaiset leikkaisivat puoli miljardia kehitysavusta

Perussuomalaisten tiistaina julkistamassa varjobudjetissa haetaan säästöjä erityisesti kehitysavusta. Ajatuksena on säästää puoli miljardia euroa siirtymällä puolueen hahmottelemaan rahastomalliin.
Mallissa veronmaksajat saisivat itse päättää, paljonko sijoittavat kehitysapuun. Tukeminen olisi verovähennyskelpoista 200 euroon saakka. Veroporkkanan lasketaan maksavan valtiolle 250 miljoonaa euroa ja toiset 250 miljoonaa menisivät rahaston perusrahoitukseen.
Hallituksen budjetissa kehitysapuun on varattu ensi vuodelle noin miljardi euroa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.) toteaa, että kehitysapu nousisi nykyisestä, jos kaikki maksaisivat sitä vapaaehtoisesti. Hän myöntää, että kaikki tuskin ryhtyvät sitä maksamaan.
– Ei se tietenkään ole realismia, kun on taloudellisesti tiukkaa, hän sanoo.
Perussuomalaiset säästäisivät myös suurille yrityksille maksettavista yritystuista ja verottamalla suurituloisia nykyistä rankemmin. Alle tuhat euroa kuussa ansaitsevat vapautettaisiin ansiotuloverosta kokonaan.

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7183763.html

Miksi YLE vaikenee?

Mikäli 1000 euron ansiot kk-tulot olisi verottomia, maksaisi Vantaalla asuva lapseton mies 455 euroa vähemmän veroa. Tämä ilman vähennyksiä. Mikäli vähennyksinä olisi vaikkapa työmatka (seutulippu), säästö olisi 331 euroa. Tämä siis vuodessa.

Edit. Korjattu ansio alle tuhannesta eurosta 1000 euroon.

JoKaGO

Quote from: Sour-One on 11.11.2014, 23:13:47

Mikäli asumistuki nollattaisiin, niin kaikki suomalaiset yksineläjät voisivat asua Vantaalla 180 e/kk vuokralla ja niin isoissa asunnoissa kun suostuisivat.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Sour-One

Quote from: JoKaGO on 11.11.2014, 23:19:13
Quote from: Sour-One on 11.11.2014, 23:13:47
Mikäli 1000 euron ansiot kk-tulot olisi verottomia, maksaisi Vantaalla asuva lapseton mies 455 euroa vähemmän veroa. Tämä ilman vähennyksiä. Mikäli vähennyksinä olisi vaikkapa työmatka (seutulippu), säästö olisi 331 euroa. Tämä siis vuodessa.

Mikäli asumistuki nollattaisiin, niin kaikki suomalaiset yksineläjät voisivat asua Vantaalla 180 e/kk vuokralla ja niin isoissa asunnoissa kun suostuisivat.

Tämä tulisi ehdottomasti tapahtumaan. Ajattelin itse kyllä, että satasella, mutta olkoon nyt 180 euroa, kun kerran niin iso asunto kuin haluaa.

Sour-One

Quote from: JoKaGO on 11.11.2014, 23:22:28
Quote from: Sour-One on 11.11.2014, 23:13:47
Edit. Korjattu ansio alle tuhannesta eurosta 1000 euroon.

OHO! Opettele puhumaan totta, tyttönen!

Jos sinua lämmittää tuo tytöttely, niin ole hyvä vain. Elämä voi koostua HYVIN YKSINKERTAISISTAKIN iloista.

Oami

Yksi lempisanonnoistani: populismi on vain haukkumasana demokratialle.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Taikakaulin

QuoteKehitysapurahat kuumottivat eduskuntaa

Eduskunta on keskustellut oppositiopuolueiden varjobudjeteista ja tiukin keskustelu on syntynyt perussuomalaisten toiveista leikata kehitysyhteistyörahat puoleen.
Perussuomalaisilla ei ollut kavereita kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaajiksi. Perussuomalaiset leikkaisi kehitysyhteistyörahat puoleen ja ottaisi kehitysyhteistyöstä pois 500 miljoonaa euroa.

- Kuinka te kehtaatte, ryhmäjohtaja Jouni Backman (sd) kyseli ja siirsi varjobudjettikeskustelun perussuomalaisten haluamaan kehitysyhteistyön rajuun leikkaamiseen.

Puheenjohtaja Timo Soini (ps) sanoi, että perussuomalaiset kehtaisivat hyvin leikata kehitysyhteistyörahoja. Soini luottaisi kansan karttuisaan käteen.

- Ihmiset voisivat kohdistaa apunsa niille maille ja kohteille kuin itse haluavat, Soini sanoi ja muistutti, että valtion johdolla kehitysapuhankkeet eivät ole aina sujuneet kuin Strömsössä.

Kansanedustaja Jouko Jääskeläinen (kd) piti Soinin toiveita ja laskelmia kansan karttuisasta kädestä ylioptimistisina.

- Emme ole Amerikassa, jossa kolehdista saa verovähennyksen. Soinin malli tarkoittaisi, että ihmiset antaisivat apukohteisiin vauvasta vaariin ainakin sata euroa, Jääskeläinen sanoi.

Etenkin Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajat kritisoivat Soinia ja perussuomalaisia halusta puolittaa kehitysyhteistyörahat.

- Meillä on esityksessä 250 miljoonan euron pohjakassa. Te (hallituksessa) puhutte, että Suomi noudattaa tavoitetta. Jos olisitte tosissanne, tekisitte budjetin, jossa on se 0,7 prosentin kehitysaputavoite, Soini sanoi.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288767934064.html
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Taikakaulin

QuoteKova kiista perussuomalaisten kehitysapuesityksestä

Perussuomalaisten esittämästä kehitysapu-uudistuksesta nousi kova kiista eduskunnan varjobudjettikeskustelussa. Puheenjohtaja Timo Soini sanoi perussuomalaisten tehneen kädenojennuksen kehitysmaiden asukkaille omalla esityksellään ja hän toivoi, että siihen tartutaan. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka vapaaehtoisuus voi lisätä saatavaa tukea.

- Ihmiset voivat myös ohjata rahaa toimintaan, jonka he itse hyväksyvät. Kun taas valtiojohtoisesti, katsotaan vaikka näitä kehitysavun kohteita, ei kaikki ole mennyt kuin Strömsössä. Ei ole montakaan viikkoa, kun Harvardissa koulutettu sambialainen naistohtori sanoi, että lopettakaa hyvät ihmiset tällainen asia: se menee korruptioon!

- Me haluamme auttaa katastrofiavussa, naisten koulutuksessa ja tyttöjen aseman parantamisessa. Tämä on sen (uudistuksen) tarkoitus, Soini tähdensi.

[...]

Stubb sanoi myös, ettei pitänyt perussuomalaisten kansainvälisyyden vastaisuudesta, etenkin kehitysyhteistyön vastustamisesta. Hänen mielestään kehitysyhteistyötäkin pitää katsoa, mutta myös Suomen sitoumuksista pitää pitää kiinni.

- Siinä olimme eri linjoilla, Stubb sanoi.

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/kova-kiista-perussuomalaisten-kehitysapuesityksesta/
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Sour-One

Quote from: Taikakaulin on 12.11.2014, 17:16:46
QuoteKehitysapurahat kuumottivat eduskuntaa

Eduskunta on keskustellut oppositiopuolueiden varjobudjeteista ja tiukin keskustelu on syntynyt perussuomalaisten toiveista leikata kehitysyhteistyörahat puoleen.
Perussuomalaisilla ei ollut kavereita kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaajiksi. Perussuomalaiset leikkaisi kehitysyhteistyörahat puoleen ja ottaisi kehitysyhteistyöstä pois 500 miljoonaa euroa.

- Kuinka te kehtaatte, ryhmäjohtaja Jouni Backman (sd) kyseli ja siirsi varjobudjettikeskustelun perussuomalaisten haluamaan kehitysyhteistyön rajuun leikkaamiseen.

Puheenjohtaja Timo Soini (ps) sanoi, että perussuomalaiset kehtaisivat hyvin leikata kehitysyhteistyörahoja. Soini luottaisi kansan karttuisaan käteen.

- Ihmiset voisivat kohdistaa apunsa niille maille ja kohteille kuin itse haluavat, Soini sanoi ja muistutti, että valtion johdolla kehitysapuhankkeet eivät ole aina sujuneet kuin Strömsössä.

Kansanedustaja Jouko Jääskeläinen (kd) piti Soinin toiveita ja laskelmia kansan karttuisasta kädestä ylioptimistisina.

- Emme ole Amerikassa, jossa kolehdista saa verovähennyksen. Soinin malli tarkoittaisi, että ihmiset antaisivat apukohteisiin vauvasta vaariin ainakin sata euroa, Jääskeläinen sanoi.

Etenkin Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajat kritisoivat Soinia ja perussuomalaisia halusta puolittaa kehitysyhteistyörahat.

- Meillä on esityksessä 250 miljoonan euron pohjakassa. Te (hallituksessa) puhutte, että Suomi noudattaa tavoitetta. Jos olisitte tosissanne, tekisitte budjetin, jossa on se 0,7 prosentin kehitysaputavoite, Soini sanoi.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288767934064.html

Käytännössä varmaankaan kehitysapu ei juuri nousisi tuosta 250 miljoonasta. Vaikka 86% suomalaisista kertoo kannattavansa kehitysapua, on aivan eri asia maksaa vapaaehtoisesti siitä ja lahjoituys jää tekemättä. Eikä siinä mitään, hyvä niin. Mikäli kehitysavusta olisi jotain todellista hyötyä ja saataisiin vaikkapa rajoitettua väestönkasvua ja mamujen määrää, niin kehitysapua voitaisiin hyvinkin maksaa reilustikin. Nyt ei vain niin tapahdu.

Taikakaulin

Quote"Vastenmielistä perussuomalaisilta": Köyhä köyhää vastaan

Perussuomalaisten esitys vähentää kehitysyhteistyörahoja 500 miljoonalla eurolla herätti hämmennystä eduskunnassa keskiviikkona.

[...]

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki piti politiikassa vastenmielisimpänä sitä, että laitetaan köyhä köyhää vastaan.

– Valitettavasti Perussuomalaiset laittaa nyt suomalaisen köyhän ja vielä köyhemmän erittäin vaikeissa olosuhteissa olevan ihmisen toisiaan vastaan, hän sanoi.

Hän myös ihmetteli Perussuomalaisten logiikkaa.

– Samaan aikaan kun perussuomalaiset käyttävät monesti puheenvuoroja, joissa sanotaan, että tänne ei pidä tulla pakolaisia tai maahanmuuttajia, autetaan heitä heidän omassa kotimaassaan, samaan aikaan perussuomalaiset ovat valmiita leikkaamaan nimenomaan niitä rahoja, joilla pyritään auttamaan, että ihmiset eivät joudu pakenemaan omista kotimaistaan.

Hän esitti kysymyksen Soinille:

– Haluatteko te auttaa vai ettekö te halua auttaa?

SDP:n Jouni Backman lainasi Soinin omia sanoja:

– Miten te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte. Suomen ulkopolitiikan yksi keskeinen osa on myös vastuu kehitysyhteistyöstä. Kuinka te kehtaatte esittää, että voisitte edustaa Suomea maailmalla siten, että Suomi luopuu tästä tavoitteesta? hän kysyi.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3259862/%E2%80%9Dvastenmielista-perussuomalaisilta%E2%80%9D-koyha-koyhaa-vastaan
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

guest7001

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 11.11.2014, 22:35:57
Perussuomalaiset ehdottavat, että 300 000 euroa suuremmasta verotettavasta omaisuudesta maksetaan vuosittain 0,8 prosenttia veroa.

Tälläkö ehdotuksella saadaan lisää äänestäjiä keskiluokasta? Se ei ole ilmeisesti tarkoituskaan. Toisaalta, demareistakaan ei ole enää mistä nyhtää äänestäjiä, joten?

Ilmeisesti myös kiinteistö- ja maaomaisuus kuuluisi tähän? Jos näin on, tämähän on täysin sairas ehdotus. Se laittaisi jokaisen PK-seudulla omakotitalossa asuvan perheen verovelvolliseksi. Entäs jos omistaa kesäpaikan, niinkuin suuri osa suomalaisista? Ei muuta kuin veroa siitäkin!

Eihän tällaiselle äärivasemmistolaiselle puolueelle voi yksikään työtä tekevä ihminen ääntänsä antaa.

Olipa taas hieno Kommunistinen Manifesti III. Omistuksen, ahkeruuden ja lahjakkuuden lisäverottamista, maassa jossa on lähes maailmanennätyskorkea veroaste ja ennätysnopea omistuksien, investointien ja tuottavien työpaikkojen maastapako käynnissä! Taas lähti keskiluokasta ja yrittäjistä lisää äänestäjiä, mutta ilmeisesti apajat ovatkin tuolla SDP:n, Vihreiden ja Arhinmäen kannattajien suunnalla?

Aivan käsittämätöntä vasemmistopaskaa!

Patriootti

Eiköhän se pääkaupunkiseudun 500 000 € omakotitalon verotusarvo liene käytännössä luokkaa 36 000 €
Näin ainakin itsellä.

Verotusarvo ei siis ole sama kuin omaisuuden käypä arvo. Kommentit sen mukaan rauhallisemmin...

Jari Leino

Onpa idioottimaisia kommentteja muilta puolueilta:

QuoteKansanedustaja Jouko Jääskeläinen (kd) piti Soinin toiveita ja laskelmia kansan karttuisasta kädestä ylioptimistisina.

- Emme ole Amerikassa, jossa kolehdista saa verovähennyksen.

No se perussuomalaisten ehdottama malli nimenomaan tarkoittaisi, että kehitysapukolehdista saisi verovähennyksen. Eikö nämä osaa edes lukea?

QuoteSDP:n Jouni Backman lainasi Soinin omia sanoja:

– Miten te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte. Suomen ulkopolitiikan yksi keskeinen osa on myös vastuu kehitysyhteistyöstä. Kuinka te kehtaatte esittää, että voisitte edustaa Suomea maailmalla siten, että Suomi luopuu tästä tavoitteesta? hän kysyi.

Toivottavasti Jouni Backman myös polki jalkaa ja tihrusi itkua hokiessaan tuota "kehtaatte".

Yksi useimmin toistuvista argumenteista rahankylvämisen puolesta on, että suomalaiset poliitikot eivät kehtaa mennä maailmalle istumaan niihin päättäviin pöytiin syömään hummeria, jos Suomi ei anna miljardeja milloin minnekin täysin turhaan ja vahingolliseen touhuun.

Päättävissä pöydissä on aivan helvetin kalliit illalliskortit.

guest7001

Quote from: Patriootti on 13.11.2014, 14:39:22
Eiköhän se pääkaupunkiseudun 500 000 € omakotitalon verotusarvo liene käytännössä luokkaa 36 000 €
Näin ainakin itsellä.

Verotusarvo ei siis ole sama kuin omaisuuden käypä arvo. Kommentit sen mukaan rauhallisemmin...

Jep. Menin tuossa vipuun.

Kuitenkin Persut haluavat palauttaa varallisuusveron, nostaa osinko- ja pääomatulojen verotusta (vaikuttaisi yli 270.000 vuokranantajaan suoraan ja nostaisi taas markkinavuokria).  Samoin he keksivät "solidaarisuusveron", josta olivat hyvin mustasukkaisia SDP:lle.

Perintöverotusta he laskisivat, mutta ei kuitenkaan "ökyperintöjen", joita pitäisi verottaa nykyistä kovemmin.

Muutama järkevä yksittäinen painotus, mutta kyllä Persut yleisesti ottaen ovat ihan SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden linjoilla talouspolitiikassaan. Tai ainakin niin, että KOK ja Keskusta saavat ihan rauhassa ottaa keskiluokan ja yrittäjien äänet. Ne eivät näköjään Persuja kiinnosta, vaan apajat ovat entistä selvemmin vasemmalla, tulonsiirtoja nauttivien ihmisten keskuudessa.

guest3656

Quote from: Patriootti on 13.11.2014, 14:39:22
Eiköhän se pääkaupunkiseudun 500 000 € omakotitalon verotusarvo liene käytännössä luokkaa 36 000 €
Näin ainakin itsellä.

Verotusarvo ei siis ole sama kuin omaisuuden käypä arvo. Kommentit sen mukaan rauhallisemmin...

Perussuomalaiset ovat jo pitkään taistelleet varallisuusveron palauttamisen puolesta.

Lakialoite vuodelta 2011:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_23_2011_p.shtml

Viime vuosina on trendinä ollut hilata kiinteistöjen verotusarvoa lähemmäksi niiden käypää arvoa, koska kiinteistöjen verotusarvo on kiinteistöveron peruste. Uuden omakotitalokiinteistön verotusarvo pääkaupunkiseudulla voi olla huomattavakin.

Ennen varallisuusveron lakkautusta vuoden 2006 alusta sen piiriin kuului kiinteistöjen ohella muukin rahanarvoinen omaisuus.

Kyllä näistä helposti kertyy verotettavaa omaisuutta muillekin kuin persujen peräänkuuluttamille "ökyrikkaille".

Quote
Kiinteistön verotusarvo vahvistetaan pääasiassa kaavamaisin perustein. Verotusarvo määrätään erikseen maapohjan ja rakennusten osalta. Kiinteistön verotusarvo saadaan laskemalla yhteen maapohjan ja rakennusten verotusarvot.

....

Maapohjan verotusarvo

Arvostamislain mukaan maapohjan verotusarvoa määrättäessä on otettava huomioon muun ohessa kiinteistön sijainti, käyttötarkoitus, rakennusoikeus, liikenneyhteydet ja kunnallistekninen valmiusaste sekä paikkakunnalla maksettujen kauppahintojen perusteella todettu kohtuullinen hintataso.

Jollei maapohjan osalta ole erikseen muuta säädetty, sen arvoksi katsotaan käypä arvo.

Rakennuksen verotusarvo

Rakennusten verotusarvo määrätään jälleenhankinta-arvon ja siitä tehtävien ikäalennusten perusteella. Rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteet vahvistaa valtiovarainministeriö.

Rakennuksen jälleenhankinta-arvolla tarkoitetaan kyseessä olevaa rakennusta vastaavan uudisrakennuksen todennäköisiä rakennuskustannuksia arviointihetkellä. Rakennusten arvostuksessa ei oteta huomioon rakennuskustannusten alueellisia eroja, vaan rakennukset arvostetaan samoin perustein koko maassa. Valtiovarainministeriön vahvistamassa rakennusten jälleenhankinta-arvoasetuksessa jälleenhankinta-arvon perusteena on käytetty 75 prosenttia keskimääräisistä rakennuskustannuksista.

http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Kiinteistoverotus/Kiinteiston_verotusarvo_kiinteistoverotu%2812018%29

guest7001

Esimerksi USA:n osavaltioissa kiinteistövero on synonyymi kunnallisverolle. Meillä se on täysin ylimääräinen ja päällekäinen raippavero.

Persujen talouslinjaukset ovat todella lohduttomia ja pilaavat täysin puolueen uskottavuuden. "Työväenpuolue ilman sosialismia" on täysin absurdi väite, koska näillä(kin) linjauksilla raha siirtyisi yhä suuremmassa määrin työväestön taskusta töitä tekemättömän väen ja julkisen sektorin kampaviineriosaston taskuihin.

Aivan käsittämättömiä linjauksia, kun ajattelee että Suomen Perusta teki suorastaan erinomaisen pamfletin tuossa joku aika sitten. Siitä ei ole juuri mitään hyvää jäänyt jäljelle, tuota iänikuista kehitysapujuttua lukuunottamatta.

Professori

Quote from: Jari Leino on 13.11.2014, 14:50:14
Onpa idioottimaisia kommentteja muilta puolueilta:

QuoteKansanedustaja Jouko Jääskeläinen (kd) piti Soinin toiveita ja laskelmia kansan karttuisasta kädestä ylioptimistisina.

- Emme ole Amerikassa, jossa kolehdista saa verovähennyksen.

Mitä Jääskeläiseen tulee, niin hän ilmeisesti ajattelemattomuuttaan tuli kertoneeksi oman näkemyksensä verotuksesta ja verorahojen käytöstä. En usko hänen olevan ainoa, vaan heijastelevan yleisemminkin poliittisen apparaattimme näkemyksestä pikemminkin entisaikojen epädemokraattisten mahtimiesten seuraajina kuin demokraattisina yhteisen hyvän tuottajina.

Pidemmin täällä: http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2014/11/kristillisten-jouko-jaaskelainen-haluaa.html
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

guest7001

Suomessa kaikilla puolueilla näyttäisi olevan yksi yhteinen vihollinen. Nimittäin autoileva, yksityisellä sektorilla töissä käyvä keskiluokkainen pientalon omistaja.

Lue: Poliitikkojen ja virkamiesten palkkojen maksaja. Onhan se sillä tavalla sairasta, että loinen on päättänyt imeä kantajansa kuiviin, ja tästä valitusta linjasta vallitsee kaikkien puolueiden kesken äärimmäisen vahva konsensus. Ja juuri tämä nimenomainen konsensus on ajamassa isänmaata suohon.

Vahtera, Halla-Aho, Sampo Terho, Olli Immonen ja Jussi Niinistö voisivat näin alkuun perustaa oman puolueen. Siihen esim. Isokallio keulakuvaksi niin johan alkaisi Lydia skriivaamaan.

Tuollainen 5 pinnan kannatus olisi aivan realistinen ennen EK-vaaleja, jos markkinointi ja suhteet mediaan hoidettaisiin kunnolla.

Persuissa on kaikesta huolimatta kuitenkin monta fiksua ja oikeistolaisemmin ajattelevaa kaveria, kuten nuo edellä mainitsemani.

Vasemmistolainen SMP/Sossupirkko/Työmiesputkonen-siipi kuitenkin näköjään pitää valtaa, ainakin jos näistä masentavista kommarivarjobudjeteista voi mitään päätellä. Fiksujen Persujen kannattaisi ottaa hatkat tuollaisesta paskaporukasta. Tällä taktiikalla Jytky sulaa tuonne kympin-kolmentoista prosentin tuntumaan. Sen verran Suomessa lienee toisen menestystä, ahkeruutta ja kovalla työllä ansaittua omistusta kadehtivia juoppoluusereita.

Rubiikinkuutio

Quote from: detonator on 13.11.2014, 21:32:21
Suomessa kaikilla puolueilla näyttäisi olevan yksi yhteinen vihollinen. Nimittäin autoileva, yksityisellä sektorilla töissä käyvä keskiluokkainen pientalon omistaja.

Mieluiten työpaikka vielä oma muutaman työntekijän pienyritys ja rankaisu on maksimissaan. Samoin kuin hyöty koko yhteiskunnalle ilman rankaisuakin olisi.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Taikakaulin

Quote from: detonator on 13.11.2014, 21:32:21Persuissa on kaikesta huolimatta kuitenkin monta fiksua ja oikeistolaisemmin ajattelevaa kaveria, kuten nuo edellä mainitsemani.

Tilanne käy paremmaksi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Uskon, että oikeistopersujen lukumäärä nousee smp-persujen kustannuksella ensi kevään eduskuntavaaleissa. Ns. smp-persut menettävät kannatuksensa Keskustalle, mutta oikeistopersujen kannatusta ei ole Kokoomus viemässä, koska Kokoomus alkaa näyttää koko ajan huonommalta vaihtoehdolta sen peruskannattajillekin.

Aika jättää kohta Soinistakin vääjäämättä ohi, joten ei tässä voida mennä kuin parempaan päin oikeistolaisten näkökulmasta. Toisaalta onhan se Soinikin vähintään kaappioikeistolainen: Perussuomalaisten Soini kokoaa uutta puoluetta - Uutinen vuodelta 2000.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Deputy M

Quote from: detonator on 13.11.2014, 21:32:21
Suomessa kaikilla puolueilla näyttäisi olevan yksi yhteinen vihollinen. Nimittäin autoileva, yksityisellä sektorilla töissä käyvä keskiluokkainen pientalon omistaja.
Muuten määritelmä sopii, paitsi, että olen eläkkeellä julkiselta sektorilta. Kannatan myös Persuja, siis näemme seuraavissa EK-vaaleissa. Ainakin lopullisissa tuloksissa munkin ääneni on siellä jotakin tehnyt.
Me olemme kansa! - Nuiva ei naivi (Eino.P Keravalta) - On parempi näyttää syylliseltä, kuin kykenemättömältä.

MW

Velallisen täytyy pitää tarkkaa taloutta, eikä heitellä varojaan minne sattuu, eikö? Näinhän kuluttajaa arvioi pankkikin.

Mikä ihme siinä on, että valtiotasolla saa porsastella miten vain, ja lainaa tulee? Vastaus on illmeinen, ja me olemme siinä ansassa.

qwerty

2014-11-16: VanSa - Vantalaisvaltuutettu arvioi: Vantaalla tuhat virkaa liikaa

QuoteVantaan kaupunki voisi säästää kymmeniä miljoonia euroja, mikäli se seuraavan neljän vuoden aikana leikkaisi henkilöstöään tuhannella.

Perussuomalaisten sitoutumaton kunnanvaltuutettu Timo Auvinen arvioi, että vähennysten täysin toteuduttua kaupungin kassaan jäisi 35–40 miljoonan euron vuotuiset säästöt.
---

Vantaalla on tällä hetkellä palveluksessaan noin 10 500 työntekijää. Auvisen lohko leikkaisi kaupungin tarjoamista työpaikoista kymmenen prosentin siivun.

Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen pitää Auvisen esittämää mallia epärealistisena. Hänen mukaansa kaupungin asukasmäärän kasvaessa palveluiden kysyntä pikemminkin lisääntyy kuin vähenee.
---

Urallaan lukuisia yrityssaneerauksia toteuttanut Auvinen painottaa, että suorittavaan portaaseen ei hänen mallissaan kajottaisi.

– En minä palomiehiä, opettajia tai hoitajia ole vähentämässä. Sen sijaan pitäisi tarkistaa kaikki tukitoiminnot ja katsoa tarkkaan, ovatko kaikki oikeissa hommissa, hän tiivistää.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Frolleri

Quote from: qwerty on 17.11.2014, 22:12:33
2014-11-16: VanSa - Vantalaisvaltuutettu arvioi: Vantaalla tuhat virkaa liikaa

QuoteVantaan kaupunki voisi säästää kymmeniä miljoonia euroja, mikäli se seuraavan neljän vuoden aikana leikkaisi henkilöstöään tuhannella.

Perussuomalaisten sitoutumaton kunnanvaltuutettu Timo Auvinen arvioi, että vähennysten täysin toteuduttua kaupungin kassaan jäisi 35–40 miljoonan euron vuotuiset säästöt.
---

Vantaalla on tällä hetkellä palveluksessaan noin 10 500 työntekijää. Auvisen lohko leikkaisi kaupungin tarjoamista työpaikoista kymmenen prosentin siivun.

Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen pitää Auvisen esittämää mallia epärealistisena. Hänen mukaansa kaupungin asukasmäärän kasvaessa palveluiden kysyntä pikemminkin lisääntyy kuin vähenee.
---

Urallaan lukuisia yrityssaneerauksia toteuttanut Auvinen painottaa, että suorittavaan portaaseen ei hänen mallissaan kajottaisi.

– En minä palomiehiä, opettajia tai hoitajia ole vähentämässä. Sen sijaan pitäisi tarkistaa kaikki tukitoiminnot ja katsoa tarkkaan, ovatko kaikki oikeissa hommissa, hän tiivistää.
Ajatusleikkinä jos tuo 10% vähennetään sekä valtion että kuntien työvoimasta, niin vähennyksen suuruus olisi 2,57 miljardia euroa. Puolustusvoimien toimintamenot voitaisiin tuplata ja jäljelle jääneellä miljardilla voisi lentokalustoa kehittää entisestään. Kannatetaan!

Taikakaulin

QuoteSoini kysyy: riittääkö Stubbin ja Sipilän ryhti autoveron poistoon?

[...]

Autoveron verokertymän menetystä ei Soinin mukaan tulisi rahoittaa bensaveron korotuksin tai muillakaan maksukorotuksilla. Perussuomalaiset hakisivat vastaavat kululeikkaukset muualta:

- Autoveron poistaminen ja bensaveron alennukset ovat rahoitettavissa maailmanparannukseen varattujen valtion budjettirahoituksen leikkauksista ja lopettamalla muiden EU-maiden jäsenmaksujenkompensaatiot. Vaaditaan EU- jäsenmaksun puolittamista, koska Suomen äänivaltakin puolitetaan. Tulevalla vaalikaudella ei tehdä enää yhtään tuulivoiman syöttötariffisopimusta ja muutenkin kannattamattomien energiamuotojen budjettirahoitusta karsitaan, Soini totesi.

Hän kertoi myös, että perussuomalaisten kehitysapumallilla valtio saisi aikaan huomattavia säästöjä, joista osa voitaisiin kohdentaa myös autoveron poistoon.

Piikki demareille

Soini torjui myös Antti Rinteen (sd.) ehdotuksen terveyden- ja vanhustenhuollon leikkaamisesta autoveron poistamisen rahoittamiseksi.

- Sdp on aina leikkaamassa kansalaisten sosiaaliturvasta, terveyden ja vanhusten huollosta, jos esitetään duunarien elämänlaatua parantavia esityksiä, Soini muistutti.

Hän piikitteli Rinteen johtamien demareiden elävän pysähtyneisyyden aikaa, ja peräänkuulutti uudenlaisen ajattelua talouden vauhdittamiseksi.

https://www.suomenuutiset.fi/soini-kysyy-riittaako-stubbin-ja-sipilan-ryhti-autoveron-poistoon/
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Axlone

Quote from: Taikakaulin on 15.12.2014, 13:47:30
QuoteSoini kysyy: riittääkö Stubbin ja Sipilän ryhti autoveron poistoon?

[...]

Autoveron verokertymän menetystä ei Soinin mukaan tulisi rahoittaa bensaveron korotuksin tai muillakaan maksukorotuksilla. Perussuomalaiset hakisivat vastaavat kululeikkaukset muualta:

- Autoveron poistaminen ja bensaveron alennukset ovat rahoitettavissa maailmanparannukseen varattujen valtion budjettirahoituksen leikkauksista ja lopettamalla muiden EU-maiden jäsenmaksujenkompensaatiot. Vaaditaan EU- jäsenmaksun puolittamista, koska Suomen äänivaltakin puolitetaan. Tulevalla vaalikaudella ei tehdä enää yhtään tuulivoiman syöttötariffisopimusta ja muutenkin kannattamattomien energiamuotojen budjettirahoitusta karsitaan, Soini totesi.

Hän kertoi myös, että perussuomalaisten kehitysapumallilla valtio saisi aikaan huomattavia säästöjä, joista osa voitaisiin kohdentaa myös autoveron poistoon.

Piikki demareille

Soini torjui myös Antti Rinteen (sd.) ehdotuksen terveyden- ja vanhustenhuollon leikkaamisesta autoveron poistamisen rahoittamiseksi.

- Sdp on aina leikkaamassa kansalaisten sosiaaliturvasta, terveyden ja vanhusten huollosta, jos esitetään duunarien elämänlaatua parantavia esityksiä, Soini muistutti.

Hän piikitteli Rinteen johtamien demareiden elävän pysähtyneisyyden aikaa, ja peräänkuulutti uudenlaisen ajattelua talouden vauhdittamiseksi.

https://www.suomenuutiset.fi/soini-kysyy-riittaako-stubbin-ja-sipilan-ryhti-autoveron-poistoon/

Varsin populistinen avaus Soinilta sanoisin. Tuskin nyt maailmanparannus menojen leikkaukset anna pelivaraa kaikkeen mahdolliseen. Valtion velkaantuminen kun pitäisi estää ja terveydenhuollon leikkaukset myös. Lista jatkuu. Autoveron alennukset ei mielestäni kyllä ole tärkeimmästä päästä, vaikka poliittisesti se hyvin myisikin.