Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Iloveallpeople on 08.08.2014, 03:01:15

Title: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 08.08.2014, 03:01:15
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Monet nuoret suomalaisnaiset etsivät seurustelukumppaniksi nimenomaan ulkomaalaista miestä

Ulkomaalaisilla miehillä on vientiä etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa yliopistokaupungeissa. Niissä on Väestöliiton erikoistutkijan Minna Säävälän mukaan paljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Kysynnän pystyy havaitsemaan myös avioliittotilastoista. Pari–kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaisten miesten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaisten naisten kanssa. Nuorten naisten avioliitot ulkomaalaisten miesten kanssa ovat lisääntyneet tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
...

Australialainen insinööri Todd, 25, vietti Suomessa yhdeksän viikkoa töiden vuoksi. Hän lähti Suomesta viikko sitten.

Todd kuvailee Suomen-vierailuaan unohtumattomaksi.

"Olen yrittänyt selittää australialaisille kavereilleni, miten helppoa Suomessa on löytää seuraa. He eivät ymmärrä, miten helppoa se on. Se täytyy kokea itse paikan päällä."

Australiassa Todd ei yritä iskeä naisia joka ilta, mutta Suomessa vientiä on riittänyt yrittämättäkin. Hän arvelee, että suomalaiset naiset yksinkertaisesti rakastavat aussiaksenttia. Hänen mukaansa Suomi-neidot ovat hyvin aloitteellisia ja haluavat ainakin pussailla häntä.

"Olen vienyt ainakin yhden naisen viikossa myös luokseni jatkoille."

Viime vuonna Suomessa asuneella espanjalaisella Luchino Sivorilla, 31, on samankaltaisia kokemuksia. Naiset olivat kiinnostuneempia kuin kotona Espanjassa.
...

Sivori uskoo naisten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että suomalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

"Naisiin ehkä tekee vaikutuksen ulkomaalaisten miesten itsevarmuus ja osaltaan stereotypiat kuumista latinorakastajista."
...

Jyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa.

Hänen kokemuksensa mukaan ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan.
...

Myös helsinkiläinen Lotta, 29, kiinnostuu helpommin ulkomaalaisista miehistä.

Hänellä on ollut italialainen avomies ja nyt hän tapailee ranskalaista miestä.

"Eteläeurooppalaisten miesten kanssa on helpompi jutella mistä vain myös päiväsaikaan. He tekevät aloitteen myös selvin päin. Lisäksi Helsingissä ei ole kauhean paljon kiinnostavia suomalaisia sinkkumiehiä."
...

Koko artikkeli: Helsingin Sanomat (http://www.hs.fi/kotimaa/Ulkomaalaisille+miehille+riitt%C3%A4%C3%A4+Suomessa+vienti%C3%A4/a1407392425068)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 08.08.2014, 03:15:54
Hmm. Mikähän tämän ''uutisen'' tarkoitus on? Rinnastaa sosiaalikultamunat eurooppalaisiin yliopistokoulutettuihin? Väittää että ulkkarimies olisi jollain mystisellä tavalla parempi samaan aikaan kun väittää ettei ihmisillä ole eroja? Kertoa että jollain ihme logiikalla naisella on aina oikeus vaatia itseään paremmin koulutettua tms sosiaalisesti, ulkonäöllisesti jne ylempänä olevaa miestä? Njooh. Saahan sitä jauhaa pskaa. Sekasuhteissa ei olla yleensä kunnolla mitään kulttuuria vaan tasapainoillaan molempien kanssa. Hyvin samanlaiset kulttuurit voivat toki toimia.

Mutta käytännössä joko käännyt toisen kulttuuriin tai toinen kääntyy omaan kulttuuripiiriin mikäli valitset puolisosi oma kulttuuripiirin ulkopuolelta. Tai sitten se mamupatjojen yleisin, et kuulu mihinkään kulttuuripiiriin. Kyllähän nykyisenä valtio palkkajohtajana sosiaalikalkkunoiden unelma-aikana sopii vaatia. Velkajuhlat alkavat vain olla lopussa. Enkä tiedä jaksaako olla pahoillaan sellaisten puolesta jotka ovat paskoneet oman kulttuurinsa naamalle ja huomaavatkin ettei se kultamuna sossurahojen loputtua alakaan elättää vaan tekee perinteiset pskapuhetta, pano ja pakoon.

Tätä ylimielistä, erittäin tyhmää ja harhoissaan elävää sakkia on ihan liikaa. Mielummin kolme miljoonaa onnellista suomalaista kuin kuusi miljoonaa etnoghettohelvetissä.   
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 03:19:39
Jaa että hesari peruslinjallaan... :D

Ei siinä ihan tottahan tuo artikkeli on. Kuten sanottua niin nuo etelän miehet ihan rodusta riippumatta on aika aktiivisia naisten iskemisen suhteen jopa keskeltä kävelykatua ja siinä suomi-miehet pitäisi moista käytöstä epäkohteliaana.

Mutta taitaa aika lyhyiksi jäädä nuokin sekasuhteet. Helsingissä niinkuin muissa isoissa kaupungeissa teema on pikemminkin se että suuri osa on lapsettomia, sinkkuja ja harrastaa juurikin lähinnä noita irtosuhteita, ehkä mamujen kanssa usein.

QuoteJopa 36 prosenttia Helsingin 40 vuotta täyttäneistä naisista ei ole synnyttänyt lasta.
QuoteHelsingissä 60 prosenttia talouksista on yksin elävien talouksia.

Quote
"Tutkimuksen mukaan ulkomaille lähtö ei ole suomalaisnaiselle houkuttelevaa edes rakkauden vetämänä. Mieluummin asutaan täällä ulkomaalaisen puolison kanssa", kertoo erikoistutkija Säävälä.
Nii,nii että mieluusti eletään täällä sen afrikkalaisen poikaystävän kanssa kuin mennään hänen kotimaahan, makes sense.  8)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 08.08.2014, 03:26:37
ja 90% väestönkasvusta tuli viime vuonna maahanmuutosta. Joten näiden vanhojenpiikojen osuus tulevaisuudesta on erittäin marginaalinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 03:37:22
Quote from: Tabula Rasa on 08.08.2014, 03:26:37
ja 90% väestönkasvusta tuli viime vuonna maahanmuutosta. Joten näiden vanhojenpiikojen osuus tulevaisuudesta on erittäin marginaalinen.
Tulemme kuitenkin muistamaan heidän panostaan yhteiskunnalla lämmöllä vielä satojen vuosien päästä kun etniset suomalaiset on saamelaisten kaltainen vähemmistö, kuinka he omistautui työurille mm. maahanmuuttokoordinaattoreina ja tai art directoreina, ja kuinka he paransi maailmaa vihervasemmistolaisin metodein punavuoren ja kallion lähiöistä. Lisäksi heidän avoimuus toi hyvää PR:ää Suomelle, kuten aussi sen sanoi
QuoteOlen yrittänyt selittää australialaisille kavereilleni, miten helppoa Suomessa on löytää seuraa. He eivät ymmärrä, miten helppoa se on. Se täytyy kokea itse paikan päällä."
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 08.08.2014, 03:45:54
Se vain että velkavetoiset huvittelijat jotka eivät katso päivää pidemmälle kuolevat sukupuuttoon ensimmäisenä silloin kun velkarahat on tuhlattu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Igor on 08.08.2014, 04:15:10
mitenköhän menee rikastusosaston miehillä? Niillä saattaa olla tilapäistä vientä mutta tuskin pysyvämpää.

Mutta, mitenköhän se mua liippaa. Otan omani ja olen tyytyväinen
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Isäntä ja loinen on 08.08.2014, 05:15:40
QuoteSivori uskoo naisten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että suomalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

Mielestäni on mautonta lässyttää jatkuvasti tunteista, seksistä ja rakkaudesta. Nuo asiat kokevat helposti inflaation, jos niistä jauhaa avoimesti ja taukoamatta. Ehkä tunne-, seksi- ja rakkausasioiden vatvominen vetoaa hetkellisesti joihinkin emotionaalisesti eksyneisiin city-sinkkunaisiin, mutta käsittääkseni suurin osa naisista kammoaa naistenlehti-lätinää, saippuasarjamaisista imelyyksistä nyt puhumattakaan. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: koli on 08.08.2014, 05:57:33
No Helsingistähän noita ulkomaalaisten kiertopalkintoja löytyy runsaasti. Riittää kun vilkaisee katukuvaa, niin asian voi todeta. Afrikkalainen mies - suomalainen nainen- pariskuntia näkee joka vähän joka kadunkulmassa. Jopa somalimiehillä riittää vientiä, vaikka ne on ulkoisesti useimmiten kasvoiltaan ei ihan niin viehättäviä.

On kuitenkin väärin yleistää pääkaupunkiseudun perusteella koko Suomi! Pääkaupunkiseutu on erillinen mokuttajien hallitsema saareke, joka on askel askeleelta mennyt kohti feministien unelmayhteiskuntaa. Vihreillä ja Vasemmistoliitolla ei ole missään muussa kaupungissa yhtä suurta kannatusta. Vihreät on Helsingin toiseksi suurin puolue. Muualla Suomessa ei ulkomaalaisella miehellä ole samanlaista vientiä, koska siellä ei ole vihreitä feministejä, jotka pitävät ulkomaalaista automaattisesti kotimaista vaihtoehtoa parempana.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 06:10:33
Pareja somalimies + eurooppalaisrotuinen nainen näkee Helsingin keskustassa hyvin vähän. Somalimiehet ilmeisesti naivat joko Somaliasta tai Suomesta somalinaisen.

Sen sijaan pareja muu neekerimies + eurooppalaisrotuinen nainen tosiaan näkyy jonkin verran.

Pareja muu neekerimies + neekerinainen myös näkee jonkin verran. Näillä on usein mukanaan lapsia, eli kyseessä voivat olla esim. Kongosta tulleet kiintiöpakolaiset.

Pareja eurooppalaisrotuinen mies + neekerinainen ei näe ollenkaan. Tämä on USA:sta tuttu tilanne, että mustat naiset kelpaavat huonosti millekään rodulle. Ilmiön näkee Helsingin baareissa. Neekerinaiset saavat seisoskella rauhassa. Edes baarin neekerimiehet eivät ole heistä kiinnostuneita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: foobar on 08.08.2014, 06:19:37
Hesari osaa kirjoittaa asiat aina vinoutuneesti. Tälläkin kertaa asia piti ilmaista niin, ettei vahingossakaan jäisi mielikuvaa siitä, että jotkin suomalaisnaiset asettaisivat suomalaisille miehille omaan markkina-arvoonsa suhteutettuna kohtuuttomia vaatimuksia, joista kuitenkin joustavat eksotiikan nimissä. Ja siitähän ei ainakaan voi olla kyse, että maassa on suhteettoman paljon ulkomaalaisia miehiä, jotka ovat vähän niinkuin pakkoraossa löytääkseen virallisen suhteen jolla saavat jalkansa väkisin oven väliin ja itsensä vähitellen ujutettua eurooppalaisen sosiaaliturvan pysyviksi asiakkaiksi. Mikä tahansa lähiövalas kelpaa, jos tämä lottovoitto on luvassa.

En usko, että korkeakoulutettujen tai yliopisto-opiskelijoiden puolella on ulkomaalaisissa sellaista sukupuoliepäsuhtaa, joka suomalaisnaisia paljoakaan auttaisi. Itseasiassa lähes kaikki lähialueilta ja korkeakouluympyröistä tuntemistani nuorista ulkomaalaisista on nimenomaan naisia. Voi tietysti olla, etten vain ole ajautunut keskustelemaan niiden tuhansien afrikkalaisten tohtoriopiskelijoiden kanssa, jotka ilmeisesti suomalaisnaisten kriteerit hesarimaisesti täyttävät.

Tämä kuuluisi yleiseen Hesariketjuun, mutta joka tapauksessa: tulin Eurooppaan taas yli viikon tauon jälkeen. Aloin plaraamaan hesarin sivuja. Kaksi ensimmäistä uutista jotka silmään osuivat olivat se, että ihmisten pitäisi alkaa mussuttaa ituja (ei sanaakaan väestönkasvun aiheuttamista ongelmista) - ja sitten tämä. Eikö lasikuutiossa kertakaikkiaan saa nykyään tehdä juttuja, jotka eivät olisi reaalifaktojen suhteen kieroja kuin korkkiruuvi?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 08.08.2014, 06:38:46
Tosiasia on se että moni, ei siis kaikki eikä edes enemmistö, ns akateeminenkin nainen haluaa suhdetta lähinnä neekerin tai vaikka lähes lukutaidottoman muslimin kanssa. A luokan suomalaiset miehet eivät ole kiinnostuneita siiderisuisesta pullukasta tai riihipirun näköisestä vegaanikuikelosta joka muistuttaa pesu- tai noita-akkaa muuten paitsi sen osalta ettei hän pysty tekemään mitään koska ei ole tehnyt koskaan mitään paitsi valitellut allergioitaan leventänyt persettään istumalla höpömaisteriksi. Eikä edes se normiaussi pane kun tarjolla on parempaakin.

Jäljelle jäisi tylsä normimies suamesta tai sitten Exoottinen Ulkomaalainen Mies.

Valinta on helppo.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Elemosina on 08.08.2014, 06:51:52
Quote from: Igor on 08.08.2014, 04:15:10
mitenköhän menee rikastusosaston miehillä? Niillä saattaa olla tilapäistä vientä mutta tuskin pysyvämpää.
(naps)

Rikastusosaston miehet valehtee olevansa jostain muualta kotoisin.
Olen törmännyt tällaisiin tapauksiin.
Yllättävää kyllä mustat miehet tms sanovat olevansa Ameriikan ihmemaasta ja etelä-eurooppalaisesta menevät (siis itse kuvittelevat menevänsä) esittelevät itsensä italialaisiksi...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: pamaus on 08.08.2014, 07:08:17
Koneinsinööri on koneinsinööri, vaikka paperit olisivatkin jääneet kotimaahan piirongin kaappiin. Kyllä sivistyksellä ja osaamisella tussua täällä saa.

Tuurin Tapsahan tästä jo mukavasti hetki sitten kirjitteli. :D

http://tuuritapio.blogspot.fi/2014/08/jattakaa-suomalaiset-ammat.htmlhttp
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 08.08.2014, 08:03:57
QuoteVäestöliiton erikoistutkijan Minna Säävälän mukaan paljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

Väestöliiton erikoistutkija ei tietenkään vaivaa pientä kaunista päätään sillä onko miehillä hankalauuksia löytää suomalaisista naisista sopivia kumppaniehdokkaita. Eihän tässä edes käsitellä sitä mikä on sopiva ja mikä ei.

QuoteJyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa.

Kymmenellä ulkomaalaisella miehellä ei ole ollut vastaavaa suhdetta Saaraan 32. Sanomaosakeyhtiön ammattivalehtelija lohduttaa että kyllä niistä miehistä joku oli suhdetta rakentamassa. Todellisuudessa herroja lykästi kun saa seksiä ilman sitoumuksia ja tytsy on niin tyhmä että luulee moisen synnyttävän mitään pitempiaikaista.

QuoteMyös helsinkiläinen Lotta, 29, kiinnostuu helpommin ulkomaalaisista miehistä.
Hänellä on ollut italialainen avomies ja nyt hän tapailee ranskalaista miestä.

"Eteläeurooppalaisten miesten kanssa on helpompi jutella mistä vain myös päiväsaikaan. He tekevät aloitteen myös selvin päin. Lisäksi Helsingissä ei ole kauhean paljon kiinnostavia suomalaisia sinkkumiehiä."

Lotta 29 on mielestään kiinnostava ja on markkina-arvoltaan eräässä huipussa. Hän ei suostu kertomaan mitä aikoisi tehdä KAUHEAN SUURELLA JOUKOLLA KIINNOSTAVIA SUOMALAISIA SINKKUMIEHIÄ.

Tosiasia on se että Helsingin häpeäyliopisto on eräiltä linjoiltaan naisistunut ja samoin on maamme koulutusjärjestelmä. Seurauksena on että päästäkseen häpeäyliopistoon opiskelemaan on naissukupuolella etua ja muutamassa laitoksessa jopa ihan oikea lesbomafia jyllää mikäli paikalle edes yrittäisi tulla mies joka ei nyt satu olemaan homomies.

Ikävä tosiasia näinden urbaanien ja typerien sinkkunaisten maailmassa on että valitettavan suurelle osalle unelmamiehen mielikuva on homomies. Ja jos sattuvat sellaisen saamaan, kun kuvittelevat että ihmisen tehtävä on olla toisen mielikuvalelu, eivät voi ymmärtää että homomies tosiaan on homomies. Homomiehen pitäisikin olla kiinnostunut näistä naisista.

30 vuotiaan naisen maailma on kaikenkaikkiaan täynnä paskaa ja eletään kuin viimeistä päivää koska 40 vuotiaana kaikki on ohi. Tämä on linja monen mielessä. Halutaan jotain minkä saatua ei ollakkaan onnellisia. Typerimmät kuvittelevat että ulkomaalaisen kanssa kaikki on paremmin kun ei ymmärretä edes kielen nyansseja ja sitä että ihminen on aivan samanlainen vaikka kieli onkin erilainen. No toisaalta viha suomalaismiehiä kohtaan on ikiaikaista. Olen ollut työssä jossa tuotettiin ulkomaille muuttaneille suomalaisnaikkosille passeja.

(http://wwwmedia.sanomamagazines.fi/files/menaiset/images/articles/119182/1395306733_620x0_sara_maria2.jpg)

Hyvä esimerkki kaupan kassasta josta tuli rikkaaksi mainostettu julkkisnainen. Mitä tapahtuu kun suomalaisnainen saa rahaa ja lähtee ulkomaille. Rutiinin omaisesti akka potkaisee entisen poikaystävänsä pellolle. Kauniisti sanottuna kusipäinen julkkishuora. Mutta ei ensimmäinen eikä ainoa. Käytännössä näin käy aina kun naisesta tulee kuuluisa ja saa rahaa. Suomalainen mies on ensimmäinen joka saa monoa.

Mitä tekee suomalainen julkkismies joka muuttaa ulkomaille ja tienaa läjän rahaa. No aika moni menee naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Eihän kukaan voi taata että ihmissuhde kestää maantieteellisen eron. Mutta suhtautuminen kanssasukupuoleen on miehillä ja naisilla suomessa hyvinkin erilainen. Katsokaa vaikka jääkiekkoilijoita, ralliautoilijoita tai muusikkomiehiä.

Eikän kansallisuus ole mikään syy naida tai olla naimatta. Kaksinaismoralismi ja vihervasemmistolainen paska on kuitenkin sellainen hirvitys että mm Helsinki ja helsinkiläisyys ovat lakanneet olemasta. Ihmisiä naidaan ja arvostellaan kansallisuuden perusteella ja pahnanpohjimmaiseksi jätetään suomalaismiehet koska he eivät ole VIELÄ oppineet että väkivalta ja raakuus palkitaan.

Antiikin Rooma opetti aikanaan.

Kuinka mies saa luvuttomasti seksiä ja parhailta naisilta yhteiskunnan huipulla?

Ryhdy tappajaksi, gladiaattoriksi ja tapa ja ole väkivaltainen ja välinpitämätön. Tapa ja raiskaa rahasta. Haistata moraalilla paskat ja iske gladiuksella tai pilumilla ihminen huvin vuoksi kuoliaaksi.

Lopputulos. Henkiinjääneiden seksuaaliarvo oli sellainen että ihmiset eivät tänäkään päivänä käsitä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 08.08.2014, 08:08:22
Tuossa jutussahan tosin lähinnä australialainen valkoinen mies hehkuttaa, kuinka hyvin flaksi käy. Samat kokemukset oli pitempään Suomessa asuneella aussi-ystävälläni. Ja toisaalta itselläni on samanlaisia kokemuksia ympäri Eurooppaa, vaikken ulkonäöllisesti hirveästi eroa keski-eurooppalaisesta. Samalla tavalla olen itse ollut kiinnostunut ulkomaisista naisista ja suhteitakin ollut, mutta yhteiseloon asti ei ole päästy, koska on asuttu eri maissa ja juttu sitten vain kuihtunut. Joitain ihmisiä vain eksotiikka kiinnostaa, vaikka olisi vain ruotsalaista eksotiikkaa.

edit: kirjoitusvirheitä
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kauhea Ihmismäinen Otus on 08.08.2014, 08:08:42
Hesarin artikkelihan on silkkaa raSSismia11!!! Esitetään yksi etninen ryhmä (pottunokka-kokolihamakkaramiehet) negatiivisen stereotypian kautta. Ja mitä ihmeen "rodunjalostajia" nuo naiset ovat? Diskriminoivat ja pitävät suomalaista miestä "heikompana aineksena" kunnon 30- luvun tyyliin  :flowerhat:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Archaeopteryx on 08.08.2014, 08:41:09
Me suomalaiset miehet olemme kyllä täysiä kummajaisia. Keskimäärin olemme todella hyvin koulutettuja maailman mittakaavassa, ei kelpaa. Meitä on täysi-ikäisinä pari miljoonaa, maailmalla miehiä on monta miljardia, silti kuka tahansa ulkomaalainen on eksoottisempi. Meitä kaikkia paikallisia yhdistää se, ettemme ole kiinnostavia. Kuka tahansa ulkomaalaisstatuksella elävä on kiinnostavampi. Aina. Kukaan meistä ei osaa puhua tunteista, seksistä ja ihmissuhteista, käytöstavatkin ovat kateissa joka olkitukalta. Kaikki tämä onnistuu luontevasti keneltä tahansa muulta kuin suomalaiselta mieheltä. Ihan kaikilta muilta.

No joo, onhan tuossa jo turhaakin itseruoskintaa. Eivät kaikki suomalaiset naiset noin ajattele, vaikkakin aika monesti tällaiset päästetään mediassa esiin. Olen antanut itselleni ymmärtää, että suomimiehellä olisi eksoottisena vientiä lähes kaikkialla muualla. En tiedä, millaista ruoskintaa niissä maissa lehdistö harrastaa omista miehistään, kun vaaleat pohjoisen miehet ovat kaikessa parempia kuin paikalliset - ehkä se on vain suomalaisen median geneettinen ominaispiirre.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 08.08.2014, 08:48:39
Quote from: Archaeopteryx on 08.08.2014, 08:41:09
No joo, onhan tuossa jo turhaakin itseruoskintaa. Eivät kaikki suomalaiset naiset noin ajattele, vaikkakin aika monesti tällaiset päästetään mediassa esiin.

Tää olikin hyvä pointti, sillä jutussahan kerrottiinkin vain niistä naisista, jotka noin ajattelevat.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kemolitor on 08.08.2014, 08:49:39
Quote from: Igor on 08.08.2014, 04:15:10
mitenköhän menee rikastusosaston miehillä? Niillä saattaa olla tilapäistä vientä mutta tuskin pysyvämpää.

Hesarin jutussa on maanosittain kolme maata, joista tulleiden miesten kanssa suomalaiset naiset ovat eniten solmineet avioliittoja. Afrikan osalta kärki on:
Marokko 55
Nigeria 40
Egypti 33

Somalimiehiä olisi Suomessa varmasti monin verroin enemmän tarjolla kuin noiden kolmen maan miehia. Eivät taida oikein somalit olla suomalaisten naisten suosiossa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Pergolaattori on 08.08.2014, 08:53:52
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Monet nuoret suomalaisnaiset etsivät seurustelukumppaniksi nimenomaan ulkomaalaista miestä

Ulkomaalaisilla miehillä on vientiä etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa yliopistokaupungeissa. Niissä on Väestöliiton erikoistutkijan Minna Säävälän mukaan paljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

Käsittääkseni (tuon lainatun pätkän) haastattelut kuvaavat erittäin lyhytaikaisia suhteita. Tarina ei mennyt niin että 'tulin tänne muutamaksi kuukaudeksi töihin, tutustuin suomalaiseen naiseen ja nyt ollaan forever after'. Ei. 'Kerta viikossa kämpille jatkoille' tuskin on tulkittavissa niin että kyseessä on joka viikko sama nainen tai että mikään viikon kestäneistä ja traagisesti päättyneistä suhteista olisi jättänyt mitään syvempää muistijälkeä. 

Kääntäisin asian niin että mikä helvetti suomalaisissa naisissa on vikana ellei seura kelpaa ulkomaalaiselle koulutetulle miehelle yhtä viikkoa pidempään? Näkisin että ulkomaalaiset kouluttamattomat miehet ovat tässä suhteessa huomattavasti pitkäjänteisempiä ja parisuhdehakuisempia. Pelkkä pipari ei riitä vaan pitää saada paperit.

-
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Igor on 08.08.2014, 09:04:27
Quote from: koli on 08.08.2014, 05:57:33
No Helsingistähän noita ulkomaalaisten kiertopalkintoja löytyy runsaasti. Riittää kun vilkaisee katukuvaa, niin asian voi todeta. Afrikkalainen mies - suomalainen nainen- pariskuntia näkee joka vähän joka kadunkulmassa. Jopa somalimiehillä riittää vientiä, vaikka ne on ulkoisesti useimmiten rumia persenaamoja.
pakko sanoa että tuota, et sinäkään ole mitenkään huippukaunis.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Heikki Luoto on 08.08.2014, 09:14:11
Quote from: Pergolaattori on 08.08.2014, 08:53:52
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Monet nuoret suomalaisnaiset etsivät seurustelukumppaniksi nimenomaan ulkomaalaista miestä

Ulkomaalaisilla miehillä on vientiä etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa yliopistokaupungeissa. Niissä on Väestöliiton erikoistutkijan Minna Säävälän mukaan paljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

Käsittääkseni (tuon lainatun pätkän) haastattelut kuvaavat erittäin lyhytaikaisia suhteita. Tarina ei mennyt niin että 'tulin tänne muutamaksi kuukaudeksi töihin, tutustuin suomalaiseen naiseen ja nyt ollaan forever after'. Ei. 'Kerta viikossa kämpille jatkoille' tuskin on tulkittavissa niin että kyseessä on joka viikko sama nainen tai että mikään viikon kestäneistä ja traagisesti päättyneistä suhteista olisi jättänyt mitään syvempää muistijälkeä. 

Kääntäisin asian niin että mikä helvetti suomalaisissa naisissa on vikana ellei seura kelpaa ulkomaalaiselle koulutetulle miehelle yhtä viikkoa pidempään? Näkisin että ulkomaalaiset kouluttamattomat miehet ovat tässä suhteessa huomattavasti pitkäjänteisempiä ja parisuhdehakuisempia. Pelkkä pipari ei riitä vaan pitää saada paperit.

-

Quote
Helsinkiläinen nainen on Euroopan kokenein

Vaikka suomalainen seksienergia kohdistuukin yhä vähemmän muihin ihmisiin, pistävät suomalaiset kansainvälisissä vertailuissa silmään seksipartnereidensa suurella lukumäärällä.

Tämä pätee eritoten naisiin.

– Eurooppalaisessa vertailussa helsinkiläisillä naisilla on ollut kaikkein eniten seksipartnereita, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula toteaa.

– Miehet sijoittuivat partnerien määrässä keskikastiin.

Helsinkiläisnaisella on keskimäärin seitsemän seksisuhdetta ennen ensimmäistä vakinaista parisuhdettaan.

Kontulan mukaan Suomessa, ja etenkään Helsingissä, ei seksisuhteita keräävään naiseen enää suhtauduta välttämättä "huonona naisena".

– Pikemmin on havaittavissa, että monessa naisporukassa seksipartnereiden suuri lukumäärä voi olla tavoiteltava asia, jolla saa hyvää mainetta.

– Siis vähän niin kuin Sinkkuelämää-tv-sarjassa.

Helsingin Uutiset 16.04.2013 (http://ly.prod.wunder.io/content/helsinkil%C3%A4inen-nainen-euroopan-kokenein)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 08.08.2014, 09:15:47
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Onko tämä muka joku uutinen? Tämä näkyi jo 90-luvun alussa, jolloin ulkomaan kieltä puhuva mies sai hätistellä kapakoissa rumimpia naisia pois jaloista pyörimästä. Eikä miehen tarvinnut olla edes hyvännäköinen, kunhan oli vain ulkomaalainen, se riitti ja pirkot oli jalat levällään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 08.08.2014, 09:16:08
Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies britti/saksalainen/sveitsiläinen yms niin 90% pariskunnista päätyy asumaan miehen kotimaahan sillä miehet noista maista eivät kovin mielellään täällä Siperiassa halua asua.

Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies turkkilainen/marokkolainen/kurdi yms pariskunta asuu 99% varmuudella Suomessa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 08.08.2014, 09:18:09
Quote from: -PPT- on 08.08.2014, 09:16:08
Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies britti/saksalainen/sveitsiläinen yms niin 90% pariskunnista päätyy asumaan miehen kotimaahan sillä miehet noista maista eivät kovin mielellään täällä Siperiassa halua asua.

Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies turkkilainen/marokkolainen/kurdi yms pariskunta asuu 99% varmuudella Suomessa.

In KELA/SOSKU we trust!   :D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mika on 08.08.2014, 09:40:57
Quote from: Blanc73 on 08.08.2014, 09:15:47
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Onko tämä muka joku uutinen? Tämä näkyi jo 90-luvun alussa, jolloin ulkomaan kieltä puhuva mies sai hätistellä kapakoissa rumimpia naisia pois jaloista pyörimästä. Eikä miehen tarvinnut olla edes hyvännäköinen, kunhan oli vain ulkomaalainen, se riitti ja pirkot oli jalat levällään.

Näinhän se on.  Jatkosodan aikana pusikot kuhisivat suomalais-saksalaisten parien alla, ja seuraavan kerran 9 kk vuoden 1952 olympialaisten jälkeen, jolloin Suomeen syntyi iso määrä tummapintaisia lapsia, joiden isistä ei ollut mitään tietoa... Turkissa joka toisella paikallisella taksikuskilla ja katukauppiaalla tuntuu olevan tyttöystäviä eri puolilla Suomea.  Niin rumaa ja tyhmää ulkomaalaista miestä ei liene syntynytkään, jolla ei olisi Suomessa vientiä.  Onhan tuo vähän säälittävää. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kimmo Leiska on 08.08.2014, 09:43:42
Ulkomaalaiselle miehelle lohkeaa Suomessa helposti pillua. Olipas uutinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Titus on 08.08.2014, 09:53:53
Quote from: Kimmo Leiska on 08.08.2014, 09:43:42
Ulkomaalaiselle miehelle lohkeaa Suomessa helposti pillua. Olipas uutinen.

Älä.

Uutisessa olisi voinut mainita, että kuinka suomalaisen naisen sosiaalisen statuksen käy suomimiehen silmissä
kun yh:n jaloissa pyörii pari kikkarapääkakaraa kuka mistäkin päin tulevalta isiltä jota ei ole näkynyt
vähään aikaan... ulkomaalaisellehan tuo on vain hyvä merkki, että irtoaa helposti

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 08.08.2014, 09:57:48
Jälleen tyypillinen HS rykäisy. Toimittajat ovat keskenään päättäneet uutisen sisällön, ja muutamaa esimerkkitä apuna käyttäen, yleistävät oman (virheellisen) näkemyksen koskettamaan koko suomea. Nyt päätös on se että maahanmuuttajamies on ihQ, ja suomalaismiestä ei kaipaa kukaan.

Pengoin hieman tilastokeskuksen dataa vuodelta 2013.
88% avioliitoista on suomalaisten välisiä.
7% avioliitoista suomalainen nainen avioituu ulkomaalaisen miehen kanssa.
2% avioliitoista suomalainen mies avioituu ulkomaalaisen naisen kanssa.
3% avioliitoista on ulkomaisten välisiä.

Suomalaisnaisen avioituminen suomalaismiehen kanssa tapahtuu liki 13 kertaa enemmän kuin ulkomaalaismiesten kanssa. Pienellä laskutoimituksella voi tosiaankin päätellä että suomalaisnaiset todellakin avioituvat suomalaismiesten kanssa.

Toimittajien päätelmään ei nyt hirveästi auta lähipubissa tehty haastattelu, missä olutlasin vieressä istuva australialaisnuorukainen kertoilee että "suomalaispimpsaa saa joka viikko eri tytöltä. ja tytöt ihan tyrkyttävät...". Pikapanoista on nääs pitkä matka avioliiton satamaan - että tämä tiedoksi jutun tehneille HS-tytöille.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mika on 08.08.2014, 10:00:21
Quote from: Titus on 08.08.2014, 09:53:53
Uutisessa olisi voinut mainita, että kuinka suomalaisen naisen sosiaalisen statuksen käy suomimiehen silmissä
kun yh:n jaloissa pyörii pari kikkarapääkakaraa kuka mistäkin päin tulevalta isiltä jota ei ole näkynyt
vähään aikaan...

Nicke Lignell pokasi aikanaan vaimonsa ihastelemalla kahvilassa tämän mulattityttären ulkonäköä, ja kysymällä, mistä päin isä mahtaa olla kotoisin...   
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Venne on 08.08.2014, 10:07:10
p
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 08.08.2014, 10:09:15
QuoteSivori uskoo naisten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että suomalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

Hevonkakkaa. Ilmiö johtuu yksinomaan siitä, että meitä suomalaisia vaivaa kollektiivinen, heikko itsetunto: kaikki ulkomaalainen on aina muka parempaa. Tähän liittyy myös homoetnofobia, mikä ilmenee siten, että ihminen inhoaa omaa kulttuuriaan, kansaansa ja maataan. Homoetnofobiaa esiintyy erityisesti naisilla, mikä sitten näkyy siinä, että pöksyt menevät pesuun heti, kun joku urpo Australian takametsistä sanoo hassulla englannillaan 'hello'. On fakta, että homoetnofobian vuoksi suomalaisnainen hyväksyy 1-2 kertaluokkaa huonomman miehen suomalaiseen verrattuna vain siksi, että pääsee elvistelemään kavereilleen, että 'me tän Timothyn kans puhutaa vaan englantii ku se ei osaa tällast markinaalikiältä ku suami..' Elämänkokemuksen myötä sitten suomalaistyttökin joskus 3-kymppisenä tajuaa, että aivan samanlaisiahan ne pohjimmiltaan ovat ne ulkomaalaisetkin vikoineen.. mutta tulipahan hankittua lapsi, joka nyt asuu toisella puolella Maapalloa..
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 10:13:23
QuoteHelsinkiläinen nainen on Euroopan kokeinen

Vaikka suomalainen seksienergia kohdistuukin yhä vähemmän muihin ihmisiin, pistävät suomalaiset kansainvälisissä vertailuissa silmään seksipartnereidensa suurella lukumäärällä.

Tämä pätee eritoten naisiin.

– Eurooppalaisessa vertailussa helsinkiläisillä naisilla on ollut kaikkein eniten seksipartnereita, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula toteaa.

– Miehet sijoittuivat partnerien määrässä keskikastiin.

Helsinkiläisnaisella on keskimäärin seitsemän seksisuhdetta ennen ensimmäistä vakinaista parisuhdettaan.

Kontulan mukaan Suomessa, ja etenkään Helsingissä, ei seksisuhteita keräävään naiseen enää suhtauduta välttämättä "huonona naisena".

– Pikemmin on havaittavissa, että monessa naisporukassa seksipartnereiden suuri lukumäärä voi olla tavoiteltava asia, jolla saa hyvää mainetta.

– Siis vähän niin kuin Sinkkuelämää-tv-sarjassa.
Loistavaa Helsinkiläis-naiset on Euroopan ja todnäköisesti koko maailman eniten huoraavia eikun siis kokeneita. Kyllä olen ylpeä että asun Suomessa.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Titus on 08.08.2014, 10:17:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.08.2014, 10:09:15
QuoteSivori uskoo naisten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että suomalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

Päin vastoin, suomalaisen kanssa joutuu puhumaan asioista ymmärrettävästi, kun taas ulkomaalasien
kanssa ongelmat voi lakaista syrjään huonon kielitaidon taakse menemällä kunnes tilanne käy sietämättömäksi
ja uusi rutiininomainen kierros käyntiin. Ulkomaalaiselle on helppo vetää jotain roolia, suomalainen näkee tämän
läpi heti.

Huono itsetunto (ulkonäkö, koulutus, kavereiden poikaystävät what ever) on useimmiten naisella, ei miehellä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: obj on 08.08.2014, 10:20:39
Quote from: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 10:13:23
Loistavaa Helsinkiläis-naiset on Euroopan ja todnäköisesti koko maailman eniten huoraavia eikun siis kokeneita.
Ok :facepalm:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Miniluv on 08.08.2014, 10:23:09
Vuosia sitten kuulemani monikulttuurinen etelän miesten sananlasku:

Pohjoismaat ovat paras paikka maailmassa, täällä kun prostituoidutkin ovat ilmaisia.

Quote"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Tässä kisassa islamo- ja afrotoiseudet varmasti pärjäävätkin :roll: ;D ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 08.08.2014, 10:24:39
En ole ikinä ymmärtänyt logiikkaa jossa kumppanin tärkeimpänä valintakriteerinä on ulkomaalaisuus/eksotiikka. Itse en voisi kuvitellakkaan seurustelevani ulkomaalaisen naisen takia pelkästään siksi että hän on ulkomaalainen. Minulle ihan käsittämätön kuvio.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marokon Kauhu on 08.08.2014, 10:29:46
Ei kait tuossa nyt mitään ihmeellistä.
Kun joskus 90 luvulla alkoi noita ulkomaalaisia näkymään katukuvassa Stadissa enemmän, ne oli lähes 100% miehiä.
Yritä nyt siinä sitten valkoinenlihaasyövähetero etsiä eksoottisempaa seuraa...

Tilannehan on sittemmin tasoittunut lähinnä suomalaisten miesten lisääntyneen matkailun takia:

Eikös hyysärissä ollut joku tilastokin, että "kantasuomalaiset" miehet menevät useammin naimisiin ulkkarin kanssa kuin naiset?

Itse en ole havainnut mitään ongelmaa löytää eksoottista naisseuraa ulkomaalaisista, tosin sitä on yleensä pitänyt hakea sieltä kaukomailta.

Miehissäkin on paljon sellaisia, jotka eivät edes rahasta seurustelisi suomalaisen kanssa.... Itse mukaanlukien.
Kauheeta rassismia, mutta kaipa kumppaninvalinnassa saa sentään mieltymyksiään noudattaa?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Pyöräilijä on 08.08.2014, 10:42:09
Quote
Onko tämä muka joku uutinen? Tämä näkyi jo 90-luvun alussa, jolloin ulkomaan kieltä puhuva mies sai hätistellä kapakoissa rumimpia naisia pois jaloista pyörimästä. Eikä miehen tarvinnut olla edes hyvännäköinen, kunhan oli vain ulkomaalainen, se riitti ja pirkot oli jalat levällään.

QuoteNäinhän se on.  Jatkosodan aikana pusikot kuhisivat suomalais-saksalaisten parien alla, ja seuraavan kerran 9 kk vuoden 1952 olympialaisten jälkeen, jolloin Suomeen syntyi iso määrä tummapintaisia lapsia, joiden isistä ei ollut mitään tietoa... Turkissa joka toisella paikallisella taksikuskilla ja katukauppiaalla tuntuu olevan tyttöystäviä eri puolilla Suomea.  Niin rumaa ja tyhmää ulkomaalaista miestä ei liene syntynytkään, jolla ei olisi Suomessa vientiä.  Onhan tuo vähän säälittävää.

Näinhän se taitaa olla, 1960-luku oli tarinoiden mukaan myös antoisaa aikaa - jopa suomalaisille.

Ylimalkaan kesä, vieras paikkakunta, runsas iltaelämä ja uudet tuttavuudet synnyttävät suhteita. En usko, että nykyisin on sen kummempaa kuin ennenkään, mutta matkustavaisia on tietysti moninkertaisesti 1960-lukuun verrattuna. Neekerit saivat piparia ehkä enemmänkin 50 vuotta sitten kuin tätä nykyä, koska 1960-luvulla jokainen musta mies oli tietysti muusikko, vaikka ei olisi koskaan pianoa nähnyt.

Olen olosuhteiden pakosta joutunut muutaman kerran odottamaan jatkoyhteyttä Kampissa tai Helsingin rautatieasemalla alkuillasta. Se on kiinnostava kokemus. Jos johonkin istahtaa yksinäinen nainen tai tyttö, ei kestä 60 sekuntia kun hänen viereensä painautuu karvakäsi tai neekeri. Sikäli kun olen kuullut oikein, pillun saanti on tullut puiheeksi aika pikaisesti - tosin hiukan verhotummin ilmaistuna. Suomalainen mies tekee näin vain ravintolaillan viime tunnilla.

Kinnostavaa näissä keskusteluissa on se tosiasia, että naiset eivät vaatimattomien havaintojeni mukaan koskaan käännytä karvakasiä ja neekeritä pois häiritsemästä. Tässä on jokin outo ristiriita, sillä voisin väittää naisten saamia ehdotuksia suorastaan seksuaaliseksi häirinnäksi. Ehkä ne olisivat häirintää vain, jos ne esittäisi suomalaismies - mene ja tiedä.

Tasokkaammat valkoiset ulkomaalaismiehet päivystävät tietysti muualla kuin bussi- ja rautatieasemilla, mutta eiköhän iskemisen kuvio ole samankaltainen. Tarinaa ja juttua tulee aussimiehen repusta kuin solkenaan ja muutaman lasin jälkeen päästäänkin jo jatkoille.

Voi tietysti olla niinkin, että aussimies poistuu maasta aina pikapuolin - ja nainen tietää tämän.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kkatajis on 08.08.2014, 10:44:10
Quote from: Titus on 08.08.2014, 10:17:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.08.2014, 10:09:15
QuoteSivori uskoo naisten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että suomalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

Päin vastoin, suomalaisen kanssa joutuu puhumaan asioista ymmärrettävästi, kun taas ulkomaalasien
kanssa ongelmat voi lakaista syrjään huonon kielitaidon taakse menemällä kunnes tilanne käy sietämättömäksi
ja uusi rutiininomainen kierros käyntiin. Ulkomaalaiselle on helppo vetää jotain roolia, suomalainen näkee tämän
läpi heti.
Tuota olen nähnyt pareilla joilla on ulkkis vaimo/mies, mutta on hassua kun tuntenut ihmisen pitempään (suomalaisen), niin sitten kun "aletaan" olemaan ulkkiksen kanssa ollaan "parempia" joka suhteessa ja käytös muuttunut :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Pergolaattori on 08.08.2014, 10:53:26
Quote from: Pergolaattori on 08.08.2014, 08:53:52

Käsittääkseni (tuon lainatun pätkän) haastattelut kuvaavat erittäin lyhytaikaisia suhteita. Tarina ei mennyt niin että 'tulin tänne muutamaksi kuukaudeksi töihin, tutustuin suomalaiseen naiseen ja nyt ollaan forever after'. Ei. 'Kerta viikossa kämpille jatkoille' tuskin on tulkittavissa niin että kyseessä on joka viikko sama nainen tai että mikään viikon kestäneistä ja traagisesti päättyneistä suhteista olisi jättänyt mitään syvempää muistijälkeä. 

Kääntäisin asian niin että mikä helvetti suomalaisissa naisissa on vikana ellei seura kelpaa ulkomaalaiselle koulutetulle miehelle yhtä viikkoa pidempään? Näkisin että ulkomaalaiset kouluttamattomat miehet ovat tässä suhteessa huomattavasti pitkäjänteisempiä ja parisuhdehakuisempia. Pelkkä pipari ei riitä vaan pitää saada paperit.

Ehkä tuo kääntyi vähän sovinistisemmaksi kuin oli tarkoitus. ;) Kritiikkini oli naisten sijaan kohdistettu toimittajaan joka tulkitsi ulkomaalaisen panoaktivistin toiminnan korreloivan jotenkin parisuhteiden kanssa.

Sinänsä, jos terveellä itsetunnolla varustettu nainen (tai mies) on hakemassa sillä moodilla seuraa ettei kyseeseen tule kuin lyhytaikainen suhde, kokonaisvaltaisella 'laadulla' tuskin on isoa väliä. Vähän sama kuin että sekaannuin aikanaan Italialaisen auton. Kokeillaan. Nyt siitä perkele ei vain pääse eroon.

Valittamisen naisten ja etenkin Suomalaisten naisten mielenlaadusta ja mausta miesten suhteen sivuutan täysin. Miehen näkökulmasta, baarissa oleva tarjonta ei ole koko valikoima eikä valintaa tarvitse tehdä sen mukaan miten amerikkalainen sitcom-sarja määrittelee tavoiteltavan ihmisen ja ihmissuhteen laadun. MOT siinä mielessä jos ihminen (!!!) jaksaa kiinnostaa kokonaisen viikon.
Itse suhtaudun tähänkin asiaan ikävän rationaalisesti joten jos nyt lähtisin hakemaan kaveruutta syvempää seuraa, en välttämättä hakisi sitä paikasta jossa viihtyvät ihmiset joilla ei ole sitä mitä haen/joille en luonnostani voi tarjota sitä mitä he hakevat. En nyt puhu hetero/homobaariakselilla. :)

Ihan vakavasti ottaen, ehdottomasti mielenkiintoisimmat ja sekä älyllisesti että fyysisesti haastavimmat hetkeni niinä harvoina kertoina kun aikanaan nuorempana olen ravintolaan ajautunut (Poislukien kerrat jolloin olen asiallisella asialla =Viikate -yhtyeen keikalla) olen viettänyt miesten wc:ssä kusirännin äärellä. Miehille on ilmeisesti keskimäärin ongelma keskustella casuaalisti siitä onko asiallista mennä kuselle koppiin vaikka rännillä on hyvin tilaa. Joskus olen joutunut kehottamaan ainakin pesemään kädet ennen turpaan vetämiseen ryhtymistä mutta aina ollaan löydetty yhteinen näkemys siitä miten miehet wc:ssä käyttäytyvät. Rännin valitsevien kesken muodostuva veljeys ja ykseys, sillä heterolla tavalla, on suorastaan käsin kosketeltavaa.

Viime baarikäynnistä kuukausi-pari. En edelleenkään ole kasvanut asteelle jossa ymmärtäisin että miksi. Paikallisen Prisman vieressä olevalla bussipysäkillä istuu tavanomaisesti pari kolme puliukkoa pussikaljaa juomassa. Maisemat rajoittuvat liikenneympyrään ja semi-hoitamattomaan niittyyn. Sen täytyy olla se seura.

-

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mika on 08.08.2014, 10:56:40
Quote from: Pyöräilijä on 08.08.2014, 10:42:09
Tasokkaammat valkoiset ulkomaalaismiehet päivystävät tietysti muualla kuin bussi- ja rautatieasemilla, mutta eiköhän iskemisen kuvio ole samankaltainen. Tarinaa ja juttua tulee aussimiehen repusta kuin solkenaan ja muutaman lasin jälkeen päästäänkin jo jatkoille.

Suomessa asetelma suosii jo lähtökohtaisesti ulkomaalaisia miehiä, jotka puhuvat esim. englantia tai saksaa.  Suomalaisilla on sen verran hyvä kielitaito, että mies voi puhua täällä äidinkieltään, jota hän tietysti puhuu erittäin paljon paremmin kuin keskimääräinen suomalainen nainen. Tällainen asetelma luo jo itsessään illuusion siitä, että mies on fiksu, rento ja ulospäin suuntautunut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: John Doe on 08.08.2014, 10:57:24
"26-vuotiaan koulutetun kiinalaisnaisen ongelma Suomessa: Mistä löytäisi aviomiehen?"
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nimierkki on 08.08.2014, 11:18:46
Quote from: Mika on 08.08.2014, 09:40:57
Näinhän se on.  Jatkosodan aikana pusikot kuhisivat suomalais-saksalaisten parien alla, ja seuraavan kerran 9 kk vuoden 1952 olympialaisten jälkeen, jolloin Suomeen syntyi iso määrä tummapintaisia lapsia, joiden isistä ei ollut mitään tietoa... Turkissa joka toisella paikallisella taksikuskilla ja katukauppiaalla tuntuu olevan tyttöystäviä eri puolilla Suomea.  Niin rumaa ja tyhmää ulkomaalaista miestä ei liene syntynytkään, jolla ei olisi Suomessa vientiä.  Onhan tuo vähän säälittävää.

Itse asiassa tästä samasta aiheesta on kohkattu jo vuosisadan alkupuolella, miesten mielestä naiset juoksivat venäläisten perässä.

Suomi on hieno maa juuri siksi, että täällä naisillakin on vapaus valita partnerinsa. Jos ulkomaalaiset kiinnostavat, niin siitä sitten vaan, ei kuulu mulle. Se toki kiinnostaa, että kaikki menee sääntöjen mukaan, valeavioliitot ja vastaavat ovat kovasti ikäviä asioita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kauhea Ihmismäinen Otus on 08.08.2014, 11:33:12
Quote from: Miniluv on 08.08.2014, 10:23:09
"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Mitä, eiks jo vuosikymmeniä jatkuneen feminismin tasa-arvovapautussaarnaaminen ole jo eheyttänyt vapauttanut miehet naiset kankeista sukupuolirooleista ja odotuksista? Mikä niitä feministejä naisia vaivaa kun eivät hyväksy "heikommin koulutettua ainesta (paitsi jos exoottinen pigmenttimies)" ?

:flowerhat:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Miniluv on 08.08.2014, 11:35:47
Quote from: nimierkki on 08.08.2014, 11:18:46
Suomi on hieno maa juuri siksi, että täällä naisillakin on vapaus valita partnerinsa. Jos ulkomaalaiset kiinnostavat, niin siitä sitten vaan, ei kuulu mulle.

Tämä vapaus ei mitenkään vaikuta miesten oikeuteen sanoa mitä mieltä he ovat sen vapauden perusteella tehdyistä ratkaisuista.

Ymmärrän tietenkin, että dagen efter -fiilikset voivat tästä pienoisesta kritiikistä vahvistua eikä Filipen, Enriquen, Ivanin tai Mohammedin patjaksi asettuminen enää tunnukaan niin hohdokkaalta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: CaptainNuiva on 08.08.2014, 11:46:24
Quote from: Iloveallpeople on 08.08.2014, 03:01:15
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Monet nuoret suomalaisnaiset etsivät seurustelukumppaniksi nimenomaan ulkomaalaista miestä

Jyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa.

Hänen kokemuksensa mukaan ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan.
...

Myös helsinkiläinen Lotta, 29, kiinnostuu helpommin ulkomaalaisista miehistä.

Hänellä on ollut italialainen avomies ja nyt hän tapailee ranskalaista miestä.

"Eteläeurooppalaisten miesten kanssa on helpompi jutella mistä vain myös päiväsaikaan. He tekevät aloitteen myös selvin päin. Lisäksi Helsingissä ei ole kauhean paljon kiinnostavia suomalaisia sinkkumiehiä."
...

Koko artikkeli: Helsingin Sanomat (http://www.hs.fi/kotimaa/Ulkomaalaisille+miehille+riitt%C3%A4%C3%A4+Suomessa+vienti%C3%A4/a1407392425068)

Saara ja Lotta ovat ns.keräilijöitä ja varsinkin Lotan selitys siitä että helsingissä ei ole "kauhean paljon" kiinnostavia suomaissinkkuja, ei oikein ole kestävä selitys...Kuinka monta sinkkua pitäisi Saaralle olla, pari miljoonaa?
Saarankaan kohdalla selitys "Kymmenestä lyhestä suhteesta" ei kestä koska kyseessä on nimenomaan ja vain ulkkareiden tapailu ja varsin outoa että se "Huomioonottava,rakastava ja kohtelias" jää lyhyeksi suhteeksi kun juuri on hehkkutettu miten ihania ovat....Kerronta ja historia siis riitelevät.

Vaan ei siinä mitään, jokainen, niin mies kuin nainen tekee omat ratkaisunsa mutta että isot ihmiset viitsivätkin selittää fetissinsä muiden syyksi.

Itse olen näihin törmännyt aikoinaan tuolla laivamaailmassa, sielläkin oli niitä jotka olivat "Erikoistuneet" vain tiettyihin kansallisuuksiin mutta nämä eivät sentään selittäneet hakevansa "Suurta rakkautta".
Näitä on joka maassa, Ruotsissa aikoinaan laivaan tupsahti useampi nainen ja olivat kovasti hämmentyneitä kun ei ensimmäistäkään kreikkalaista laivassa ollut....Olivat luulleet laivan lipputangon ympäri kietoutunutta Suomen lippua kreikan lipuksi.

Puolassakin oli omat "Speciaaliryhmänsä" ja korkeimmalla sisäisessä arvostuksessa olivat pohjoismaisten kanssa pyörivät....Alimalla portaalla josta ylöspäin arvostuksessa ei ollut kiipeämistä, olivat afrikkalaisten kanssa mehtaavaat.
Sinällään mielenkiintoinen havainto oli että jos joku skandinaavi oli erehtynyt viettämään aikaa naisen kanssa joka oli profiloitunut afrikkalaisiin, ei tällä hemmolla ollut enää mitään asiaa "ylemmänportaiden" tyttöjen viereen....Ja sana kulki erittäin nopeasti vaikka netistä ja kännyköistä sun muista someista ei ollut tietoakaan.
Kysyin kerran että mistä moinen ja selittivät että ensiksi on kyse taudeista ja toisekseen he eivät arvosta miestä joka hyväksyy sellaisen naisen joka ei ymmärrä omaa parastaan (Eli pyörii afrikkaisten kanssa porukoissa).
Puolassa pottunokat ohittivat menen tullen eteläisemmät hemmot, syyksi sanottiin mm.rehellisyys,kiltteys ja puhtaus.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 08.08.2014, 11:50:15
QuoteMyös helsinkiläinen Lotta, 29, kiinnostuu helpommin ulkomaalaisista miehistä.
Hänellä on ollut italialainen avomies ja nyt hän tapailee ranskalaista miestä.
QuoteJyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa.
Nämä naiset ovat ihan oma alalajinsa suomalaisten naisten keskuudessa. Aika huonoja esimerkkejä, paitsi provosointimielessä. Kaikesta huolimatta provosointi lienee HS:n artikkelin päällimmäinen motiivi? Edelleenkään valtaosa suomalaisista naisista ei valitse miestään ykköskriteerinä ulkomaalaisuus/eksotiikka-kiima .
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 11:50:18
Quote from: siviilitarkkailija on 08.08.2014, 08:03:57

30 vuotiaan naisen maailma on kaikenkaikkiaan täynnä paskaa ja eletään kuin viimeistä päivää koska 40 vuotiaana kaikki on ohi. Tämä on linja monen mielessä. Halutaan jotain minkä saatua ei ollakkaan onnellisia. Typerimmät kuvittelevat että ulkomaalaisen kanssa kaikki on paremmin kun ei ymmärretä edes kielen nyansseja ja sitä että ihminen on aivan samanlainen vaikka kieli onkin erilainen. No toisaalta viha suomalaismiehiä kohtaan on ikiaikaista. Olen ollut työssä jossa tuotettiin ulkomaille muuttaneille suomalaisnaikkosille passeja.

Juuri noin. Ennen aikaankin nuoren naisen maailma oli samankaltainen kuin nyt ja etelänlomilla harrastettiin seksiä ja ulkomaille jäätiin usein jos sinne mentiin käymään. Tähän myös sanottiin vastaan aika harvoin, suomalainen mies alistui kohtaloonsa. Jos joku sanoi poikkipuolisen sanan jonkun ulkomaalaisesta miehestä oli haukkumisryöppy uskomaton eikä tähän ollut sanomista.

Maahanmuuttokeskustelun eräs sivujuonne on aina ollut tämä suomalainen nainen-ulkomaalainen mies-kuvio ja keskustelun alettua vapautua on tästäkin saanut alkaa puhua asia-argumentein.

Tämän päivän noin kolmekymppinen suomalaisnainen todellakin elää kuin viimeistä päivää, elämä on täynnä matkoja, shoppailua, irtoseksiä jne. Tulevaisuutta ei suunnitella, taskussa viisisatanen polttaa ja se lähdetään tuhlaamaan heti lomamatkaan tai Zalandoon.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Faidros. on 08.08.2014, 12:03:41
Ei perkele! Nythetikohta suomalaisille naisille körttiasu pakolliseksi ja ulkonaliikkumiskielto ilman sukulaismiestä! >:(
Suomalainen nainen saa juuri sitä mitä tilaa. Turha mulle tulla tilittämään, jos lapsi on kidnapattu islamilaiseen "paratiisiin".
Sitä paitsi ulkomaanpelleissä on myös oikeasti helvetin fiksua jengiä, tosin islamin kantomatkan ulottumattomissa.

Ja sitten muijat hei! Pitäkää ne turvat kiinni thai-vaimoista. Ei ne kaikki thainaiset ole olleet prostituoituja, eikä kaikki suomalaiset miehensä alkoholisoituneita peräkammarinpoikia. Ei lähellekään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 12:04:33
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 06:10:33
Pareja eurooppalaisrotuinen mies + neekerinainen ei näe ollenkaan.

Itse asiassa näin tässä yhtenä päivänä tyypillisesti pukeutuneen somalinaisen, jonka perässä nousi bussiin suomalainen mies, joka alkoi komentaa pariskunnan lapsia, joita oli ainakin 3-4. Jäin tuijottamaan suu auki.

Yhtenä toisena päivänä puolestaan näin suomalaisen miehen, jolla oli kaksi tytärtä; toinen musta ja toinen valkoinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Faidros. on 08.08.2014, 12:10:17
^Uusioperheitä on varmasti, mutta kannatta ottaa huomioon myös se seikka, että erivärisistä vanhemmista saattaa tulla hyvinkin erivärisiä lapsia, jopa parinkin sukupolven taakse.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nimierkki on 08.08.2014, 12:14:43
Quote from: Miniluv on 08.08.2014, 11:35:47
Quote from: nimierkki on 08.08.2014, 11:18:46
Suomi on hieno maa juuri siksi, että täällä naisillakin on vapaus valita partnerinsa. Jos ulkomaalaiset kiinnostavat, niin siitä sitten vaan, ei kuulu mulle.

Tämä vapaus ei mitenkään vaikuta miesten oikeuteen sanoa mitä mieltä he ovat sen vapauden perusteella tehdyistä ratkaisuista.

Ei tietenkään. Saahan sitä mouhottaa asiasta vapaasti, yhtä lailla suon vapauden naisille arvostella thaimaalaisia naisia. Tämäkin on Suomessa hienoa että saa vielä kohtuu vapaasti ilmoitella asioista. Sääli että tuota vapautta ollaan jossain määrin murentamassa.

Ja tietenkin suomalaisilla miehillä on täysi vapaus reagoida myös käytännön toimin. On ihan ok skipata nainen sillä perusteella, että hänellä on ollut liikaa (ulkomaalaisia) partnereita. Ei kai se ole sen kummempi peruste kuin se, että mies on köyhä/kouluttamaton/käyttää verkkareita tai on muuten vaan jurpo.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ari-Lee on 08.08.2014, 12:31:19
Quote from: Kimmo Leiska on 08.08.2014, 09:43:42
Ulkomaalaiselle miehelle lohkeaa Suomessa helposti pillua. Olipas uutinen.

Tämä. Ja tarkoituksena provoaminen. Voin kertoa että toimii tuo toisinkin päin. Suomalaiset miehet ovat ulkomaalaisia ulkomailta tulleiden naisten silmissä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Faidros. on 08.08.2014, 12:45:57
Quote from: Ari-Lee on 08.08.2014, 12:31:19
Quote from: Kimmo Leiska on 08.08.2014, 09:43:42
Ulkomaalaiselle miehelle lohkeaa Suomessa helposti pillua. Olipas uutinen.

Tämä. Ja tarkoituksena provoaminen. Voin kertoa että toimii tuo toisinkin päin. Suomalaiset miehet ovat ulkomaalaisia ulkomailta tulleiden naisten silmissä.

Kyllä se on juuri näin. Pohjoismainen tasavertaisuus miehen ja naisen välillä on kovaa valuutta esim. Venäjällä ja entisen itä-blokin maissa, missä tasa-arvoa vasta opetellaan, sanovat Suomen kommarit mitä tahansa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Miniluv on 08.08.2014, 12:51:43
Quote from: Ari-Lee on 08.08.2014, 12:31:19
Tämä. Ja tarkoituksena provoaminen.

Edellisestä provosta ehtikin jo kuukausi mennä:

Suomalaisnaiset rakastuvat saamelaismiesten vilkkusilmiin (http://hommaforum.org/index.php?topic=94624.0)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: maltti on valttia on 08.08.2014, 12:56:04
 Pitäisi Hesarin kertoa vaikka Espoon Sellon tapauksen rakkaustarina.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ernst on 08.08.2014, 12:58:21
Quote from: Miniluv on 08.08.2014, 12:51:43
Quote from: Ari-Lee on 08.08.2014, 12:31:19
Tämä. Ja tarkoituksena provoaminen.

Edellisestä provosta ehtikin jo kuukausi mennä:

Suomalaisnaiset rakastuvat saamelaismiesten vilkkusilmiin (http://hommaforum.org/index.php?topic=94624.0)

Vaan kyllä se on sentään niinkin päin, että täysmittanen lapualaanen juhlakalu kelpaa ulkomaalaisnaiselle niin, notta jonoa muodostuu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 08.08.2014, 12:58:38
Jutussa annetaan ymmärtää kuin ulkomaalaisten miesten suosio johtuisi "paremmasta koulutuksesta". Samaan aikaan Turkit, Marokot, Nigeriat, Egyptit yms. ovat "kovassa suosiossa". Uskallan väittää, ettei tuollaisilla asioilla kuin koulutuksella yms. jutuilla ole mitään merkitystä, vaan pelkkä miehen ulkomaalaistausta riittää.

Suomessa aina ajatellaan, että "Mitähän tuo ajattelee minusta ja jos olen kiltti sille, niin se ajattelee varmaankin paremmin". Tämän takia ulkomaalaiselle miehelle ollaan mukavempia kuin suomalaiselle. Tietysti sitten on vielä tämä kiinnostus sitä kohtaan, että miten toisessa maassa toimitaan ja pääseekö sinnekin mukaan jne.

Ei tuo ihan kaikkia naisia koske, samoin kuin miehiäkään. Eli osa valitsee aina ns. "suomalaisen", joillekin ei ole asialla hirveästi väliä ja sitten on tuo ryhmä, joka valitsee aina ensisijaisesti ulkomaalaisen vähemmillä kriteereillä.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 12:59:10
Quote from: Micke90 on 08.08.2014, 12:04:33
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 06:10:33
Pareja eurooppalaisrotuinen mies + neekerinainen ei näe ollenkaan.

Itse asiassa näin tässä yhtenä päivänä tyypillisesti pukeutuneen somalinaisen, jonka perässä nousi bussiin suomalainen mies, joka alkoi komentaa pariskunnan lapsia, joita oli ainakin 3-4. Jäin tuijottamaan suu auki.

Yhtenä toisena päivänä puolestaan näin suomalaisen miehen, jolla oli kaksi tytärtä; toinen musta ja toinen valkoinen.

Minulla on parikin tuttua valkoista miestä, jotka ovat naimisissa mustan naisen kanssa. Kummatkin asuvat Kanadassa. USA:ssa on tutkittu, että avioliitot valkoinen mies + musta nainen ovat keskimääräistä kestävämpiä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 08.08.2014, 13:03:39
Sen mitä olen syntyperäisiä suomalaisia kaapuakkoja nähnyt niin ne vaikuttavat sellaisilta surkeilta reppanoilta eivätkä ne afrikkalaistenkaan seurassa luuhaavat sen parempia ole.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 08.08.2014, 13:04:52
Quote from: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 03:19:39
Jaa että hesari peruslinjallaan... :D

Ei siinä ihan tottahan tuo artikkeli on. Kuten sanottua niin nuo etelän miehet ihan rodusta riippumatta on aika aktiivisia naisten iskemisen suhteen jopa keskeltä kävelykatua ja siinä suomi-miehet pitäisi moista käytöstä epäkohteliaana.

Mutta taitaa aika lyhyiksi jäädä nuokin sekasuhteet.

Se on kyllä totta, että monet ulkomaalaismiehet ovat paljon aktiivisempia iskemispuuhissaan. Usein pätee se vanha sanonta, että jos tarpeeksi monelta kysyy, niin kyllä joku vastaa myöntävästi. Suomalaiset miehet voivat kokea tuollaisen iskemistyylin epäkohteliaana, että mennään kadulla kysymään asiasta, mutta toisissa kulttuureissa se on täysin normaalia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 13:05:29
Quote from: Sietäjä on 08.08.2014, 08:08:22
Tuossa jutussahan tosin lähinnä australialainen valkoinen mies hehkuttaa, kuinka hyvin flaksi käy. Samat kokemukset oli pitempään Suomessa asuneella aussi-ystävälläni. Ja toisaalta itselläni on samanlaisia kokemuksia ympäri Eurooppaa, vaikken ulkonäöllisesti hirveästi eroa keski-eurooppalaisesta.
Keski-Euroopasta voi toki suomalainen mies löytääkin naisen, mutta tuollaista naistulvaa ja seksin tyrkyttämistä ei ole muualla kuin Suomessa. Suomessa asuva/käyvä italialainen voi astua sata naista ennen kuin asettuu yhteen pysyvään. Suomalaisen miehen on melkein pakko ottaa se italiatar minkä saa, koska seuraava tarjokas on saatavana ehkä kuukauden päästä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: imaginaariluku on 08.08.2014, 13:08:58
Jos suomalainen juttelee tuntemattomille kaduilla ja toreilla niin hän on joko kännissä tai hullu, ei kuulu meidän kulttuuriin. Ulkkari kun tulee juttelemaan niin se on imartelevaa ja eksoottista.

Valitkoot miehet ja naiset kumppaninsa vapaasti niinkuin tähän asti. Minulle vain puhkeaa voimakas mielikuva aina kun kadulla kävelee suomineito tuontiahmedin kainalossa. Hähää suomimies, toin tuontimiehen ja sinä joudut vielä rahoittamaan tämän!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Totti on 08.08.2014, 13:09:07
Quotepaljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Tuo lienee siloteltu tulkinta tilanteesta. Tosiasia on että eksotiikka on eroottisesti houkutteleva monelle naiselle. Ulkomaalaisilla miehillä on usein myös enemmän lahjakkuuksia mitä tulee naisten liehittelyyn verrattuna small-talkia välttävään suomalaiseen.

Länsimaista lähtee paljon naisia seksilomalle esim. Jamaikalle, Kuubaan ja Gambiaan. Monesti palataan poikaystävä kainalossa. Nämä maat edustavat miehekkyyden stereotypiaa missä tarjolla on hyväkuntoisia (lue:ei länsimaisen pikaruoan pilaamia) lihaksikkaita tummia machomiehiä, jotka vielä osaavat hunajaisen supliikin. Kun länsinainen lisäksi on näissä maissa suhteellisen varakas, on helppo ostaa itsellensä viikkogigolon tai jopa tuoda hänet mukaan lomareissulta.

Kyse on siis naisten seksi- ja romanssifantasioista eikä koulutettujen miesten etsimisestä. Jos naiset haluaisivat koulutettuja miehiä he valitsisivat juuri esim. suomalaisia tai aasialaisia joiden koulutus on maailman huipputasoa. Jostain syystä korealaiset miehet eivät kuitenkaan ole kovassa huudossa suomalaisten naisten keskuudessa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 08.08.2014, 13:11:19
Jutusta käy osittain ilmi se syykin, että miksi naiset suhtautuvat maahanmuuttoon suvaitsevammin kuin miehet eli he kokevat hyötyvänsä siitä.

Aikaisemmassa Hymyn jutussahan myös todettiin, että valtaosa pakolaisistakin on miehiä, koska heistä enemmistö hakee turvapaikkaa ja enemmistö saakin sen. Naiselle tuollainen mies vaikuttaa aina eksoottiselta. Pakolaisnaiset taas ovat todella sidottuja omaan patriarkaaliseen kulttuuriinsa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 08.08.2014, 13:14:27
Quote from: Totti on 08.08.2014, 13:09:07
Quotepaljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Länsimaista lähtee paljon naisia seksilomalle esim. Jamaikalle, Kuubaan ja Gambiaan. Monesti palataan poikaystävä kainalossa. Nämä maat edustavat miehekkyyden stereotypiaa missä tarjolla on hyväkuntoisia (lue:ei länsimaisen pikaruoan pilaamia) lihaksikkaita tummia machomiehiä, jotka vielä osaavat hunajaisen supliikin. Kun länsinainen lisäksi on näissä maissa suhteellisen varakas, on helppo ostaa itsellensä viikkogigolon tai jopa tuoda hänet mukaan lomareissulta.

Kyse on siis naisten seksi- ja romanssifantasioista eikä koulutettujen miesten etsimisestä. Jos naiset haluaisivat koulutettuja miehiä he valitsisivat juuri esim. suomalaisia tai aasialaisia joiden koulutus on maailman huipputasoa. Jostain syystä korealaiset miehet eivät kuitenkaan ole kovassa huudossa suomalaisten naisten keskuudessa.

Tosiaan aasialaiset miehet eivät paljon tilastoissa näy...

Vanhemmat naisetkin ovat oppineet "seksilomaturismin". Yleensä nuo miehet noissa maissa kyllä varta vasten ovat joutuneet tähän gigolon rooliin, koska sillä he tienaavat parhaiten rahaa. Se on vähän kuin pakon sanelema olotila. Päivät eletään kadulla ennen kuin tulee valkoinen nainen, jota yritetään rahastaa tuolla tapaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Punaniska on 08.08.2014, 13:16:22
Tätähän tämä on. Olemmen kansakunta, joka ei todellakaan välitä pyrkiä arvokkaaseen elämään. Himojensa, viettiensä ja rahan perässä laukkaavia apinoita on prosentuaalisesti enemmän muihin mahin verrattuna.

Jos jotakin tahoa pitää syyttää, niin 60-luvun vasemmistoradikaaleja, näitä KGB:n tanssihiiriä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 08.08.2014, 13:21:33
Quote from: Punaniska on 08.08.2014, 13:16:22
Tätähän tämä on. Olemmen kansakunta, joka ei todellakaan välitä pyrkiä arvokkaaseen elämään. Himojensa, viettiensä ja rahan perässä laukkaavia apinoita on prosentuaalisesti enemmän muihin mahin verrattuna.

Jos jotakin tahoa pitää syyttää, niin 60-luvun vasemmistoradikaaleja, näitä KGB:n tanssihiiriä.

Olen tuosta eri mieltä eli ilman vasemmistosuuntausta, niin Suomi saattaisi ollakin enemmän onnenonkijoiden maa, joista valtaosa lähtisi Suomesta pois heti tilaisuuden salliessa. Nykyisin yhteiskunta on pyritty rakentamaan hyvin tasa-arvoiseksi ja harva haluaa edes muuttaa Suomesta pois muuta kuin väliaikaisesti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kyllästynyt on 08.08.2014, 13:39:48
En tajua miksi naimalla voi saada kela-kortin. Jos tuo puolison, elättää sen itse tai etsii sille työn.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 08.08.2014, 13:48:07
Quote from: nollatoleranssi on 08.08.2014, 12:58:38
Jutussa annetaan ymmärtää kuin ulkomaalaisten miesten suosio johtuisi "paremmasta koulutuksesta". Samaan aikaan Turkit, Marokot, Nigeriat, Egyptit yms. ovat "kovassa suosiossa". Uskallan väittää, ettei tuollaisilla asioilla kuin koulutuksella yms. jutuilla ole mitään merkitystä, vaan pelkkä miehen ulkomaalaistausta riittää.

Aviotilastojen kärkipäässä 1987-2013 olivat Usa, Turkki, Iso-Britannia, Ruotsi ja Marokko eli aika paljon vielä länsimaista. Lisäksi maansosista oli vain kolmen kärki, joten Euroopastakaan ei tiedä, kuinka lähellä esim. Norja, Saksa, Tanska ja Ranska ovat Ruotsia ja ovatko esim. Marokon edellä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 13:53:49
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 12:59:10
Minulla on parikin tuttua valkoista miestä, jotka ovat naimisissa mustan naisen kanssa. Kummatkin asuvat Kanadassa. USA:ssa on tutkittu, että avioliitot valkoinen mies + musta nainen ovat keskimääräistä kestävämpiä.

Minun kertomani tapaus sattuikin rakkaan kotimaamme pääkaupungissa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 14:04:11
Quote from: -PPT- on 08.08.2014, 09:16:08
Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies britti/saksalainen/sveitsiläinen yms niin 90% pariskunnista päätyy asumaan miehen kotimaahan sillä miehet noista maista eivät kovin mielellään täällä Siperiassa halua asua.

Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies turkkilainen/marokkolainen/kurdi yms pariskunta asuu 99% varmuudella Suomessa.
Mutta tuokin, että asutaan Suomessa ja mies on länsimainen on lisääntynyt huimasti. Näissä on tilanne usein se, että ulkomaalainen mies on duunari ja suomalainen nainen maisteri.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 08.08.2014, 14:05:06
Toisaalta, kun aivan ymmärrettävästi suhtaudumme maanmiestemme naisjuttuihin hyvinkin epäluuloisesti niin jostain syystä uskomme ilman epäilyksen häivääkään ulkomaalaisten naisjutut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mangustin on 08.08.2014, 14:05:36
Quote from: Totti on 08.08.2014, 13:09:07
Kyse on siis naisten seksi- ja romanssifantasioista eikä koulutettujen miesten etsimisestä. Jos naiset haluaisivat koulutettuja miehiä he valitsisivat juuri esim. suomalaisia tai aasialaisia joiden koulutus on maailman huipputasoa.
+ että koulutuksella ja akateemisella tittelillä on iso ero varsinaisen elatuskyvyn suhteen. Putkiamis ei ole abitytölle pöljempi valinta, jos itse aikoo jatkaa ihmistieteisiin. Tällaisia parisuhteita ei niiden näennäisestä järkevyydestä huolimatta hirveästi synny, koska yksilöt eivät ensinnäkään kohtaa ja toiseksi heillä ei ole kulttuurisesti kovin paljon yhteistä.

QuoteJostain syystä korealaiset miehet eivät kuitenkaan ole kovassa huudossa suomalaisten naisten keskuudessa.
Hallyu-tartunnan saaneiden teinityttöjen keskuudessa oma oppa on kova juttu.

HS:n jutun oho-kohu tilasto tiesi kertoa, että pari-kolmikymppiset suomalaisnaiset avioituvat ulkomaalaismiesten kanssa enemmän kuin suomalaismiehet ulkomaalaisnaisten kanssa. Naiset ylipäänsä avioituvat muutaman vuoden nuorempana, myös suomalaisten välisissä avioliitoissa. Villisti arvelisin viisi-kuusikymppisten miesten avioituvat enemmän sekä suomalaisten että ulkomaalaisten naisten kanssa ja koska luonto on epäreilu, he saavat vielä lapsiakin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 14:06:51
Quote from: kummastelija on 08.08.2014, 09:57:48

Pengoin hieman tilastokeskuksen dataa vuodelta 2013.
88% avioliitoista on suomalaisten välisiä.
7% avioliitoista suomalainen nainen avioituu ulkomaalaisen miehen kanssa.
2% avioliitoista suomalainen mies avioituu ulkomaalaisen naisen kanssa.
3% avioliitoista on ulkomaisten välisiä.

Tämä on totta, mutta jos otetaan otanta vain pk-seudulta niin tilanne on ihan toinen. Mikä on ulkomaalaisten Suomi-kuva jos suurin osa heistä käy vain Helsingissä ja siellä joka toisella suomalaisella naisella on ulkomaalainen mies.

Suomalainen mies saa pk-seudulla paljon ajetun väljän vehkeen joka on henkisestikin raadeltu. Parhaat vuodet annetaan ulkomaalaiselle.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 14:07:32
Quote from: Totti on 08.08.2014, 13:09:07
Jostain syystä korealaiset miehet eivät kuitenkaan ole kovassa huudossa suomalaisten naisten keskuudessa.

Liian pienikokoisia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 08.08.2014, 14:10:42
Quote from: Micke90 on 08.08.2014, 13:53:49
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 12:59:10
Minulla on parikin tuttua valkoista miestä, jotka ovat naimisissa mustan naisen kanssa. Kummatkin asuvat Kanadassa. USA:ssa on tutkittu, että avioliitot valkoinen mies + musta nainen ovat keskimääräistä kestävämpiä.

Minun kertomani tapaus sattuikin rakkaan kotimaamme pääkaupungissa.

Minäkin olen nähnyt kerran tai pari suomalaisen miehen mustan naisen kanssa Helsingissä. Hyvin harvinaista se silti on. Se mikä ei ole läheskään yhtä harvinaista on nähdä suomalainen nainen (yksin) työntämässä lastenrattaita, jossa makoilee mulattilapsi. Liekö kyse omasta tietoisen valikoivasta havaintokyvystäni tai peräti alitajuisesta poikkeuksen etsimisestä, mutta joinain päivinä oikeasti tuntuu, että lähes puolet kaupungilla (riippuu tietenkin alueesta) liikkeellä ollessani näkemistäni vauvoista on nimenomaan mulatteja. Huomionarvoista myös se, että lähestulkoon jokainen vastaantuleva (länsi-)afrikkalainen nainen on pitkälle raskaana työntämässä lastenrattaita. Mitä tämä kaikki kertoo Suomen tulevaisuudesta?

PS: tämä on siis kokemukseni pääkaupunkiseudulla (missäs muualla)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 08.08.2014, 14:13:13
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 14:04:11
Quote from: -PPT- on 08.08.2014, 09:16:08
Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies britti/saksalainen/sveitsiläinen yms niin 90% pariskunnista päätyy asumaan miehen kotimaahan sillä miehet noista maista eivät kovin mielellään täällä Siperiassa halua asua.

Niissä pariskunnissa joissa vaimo on suomalainen ja mies turkkilainen/marokkolainen/kurdi yms pariskunta asuu 99% varmuudella Suomessa.
Mutta tuokin, että asutaan Suomessa ja mies on länsimainen on lisääntynyt huimasti. Näissä on tilanne usein se, että ulkomaalainen mies on duunari ja suomalainen nainen maisteri.

Edelleenkin suhdeluku on n9:1 jos mies on länsimaalainen niin silloin asutaan miehen kotimaassa. Länsimaalaisille miehille Suomi on jumalan selän takana oleva tundra, jossa ei olla kuin pakosta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 14:14:23
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:10:42
Liekö kyse omasta tietoisen valikoivasta havaintokyvystäni tai peräti alitajuisesta poikkeuksen etsimisestä, mutta joinain päivinä oikeasti tuntuu, että lähes puolet kaupungilla (riippuu tietenkin alueesta) liikkeellä ollessani näkemistäni vauvoista on nimenomaan mulatteja.

Sitten meillä on yhtä valikoiva havaintokyky. Se on varmaan tyypillinen ominaisuus meille nettinatseille.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Isäntä ja loinen on 08.08.2014, 14:23:07
Quote from: Micke90 on 08.08.2014, 14:14:23
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:10:42
Liekö kyse omasta tietoisen valikoivasta havaintokyvystäni tai peräti alitajuisesta poikkeuksen etsimisestä, mutta joinain päivinä oikeasti tuntuu, että lähes puolet kaupungilla (riippuu tietenkin alueesta) liikkeellä ollessani näkemistäni vauvoista on nimenomaan mulatteja.

Sitten meillä on yhtä valikoiva havaintokyky. Se on varmaan tyypillinen ominaisuus meille nettinatseille.

Sisäänrakennettu geneettinen mulattitutka  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 14:24:58
Quote from: Golimar on 08.08.2014, 13:03:39
Sen mitä olen syntyperäisiä suomalaisia kaapuakkoja nähnyt niin ne vaikuttavat sellaisilta surkeilta reppanoilta eivätkä ne afrikkalaistenkaan seurassa luuhaavat sen parempia ole.
Ei ole totta. Afrojen kanssa hengaavat ovat ihan yhtä hoikkia ja kauniita kuin muutkin. Valitettavasti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 14:25:54
Quote from: Isäntä ja loinen on 08.08.2014, 14:23:07
Sisäänrakennettu geneettinen mulattitutka  ;D

Sekä kyky havaita maamme mokuttuminen ennen muita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sibis on 08.08.2014, 14:32:14
Lyhkösesti huoraamista!

Ei mikään pano ole kuin hetken huuma. Kaikilla on tähän tarve.

Terveiset Bancokista ja Reeperbahnilta.

P.S. Naisille oma "reeperbahn" vaikeuksien välttämiseksi.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sivustakatsoja on 08.08.2014, 14:37:55
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 14:24:58
Ei ole totta. Afrojen kanssa hengaavat ovat ihan yhtä hoikkia ja kauniita kuin muutkin. Valitettavasti.

Nuoren ikäluokan (ehkä 15-25v) joukossa havaintojeni mukaan noin, tai ehkä jopa niin että katu-uskottavien gangsta-räppäri-tyyppisten mustien kanssa hengaa tyypillisesti nimenomaan hoikkia/kauniita/trendikkäitä tyttöjä. Supermarketeissa kuitenkin törmää hyvin suurelta osin sellaisiin pareihin, jossa oman arviointikykyni puitteissa melko hyvännäköinen musta mies kulkee lihavan suomalaisen naisen rinnalla. Ihan vastaavasti supermarketeissa törmää sitten hieman reppanan näköisiin suomalaisiin miehiin, joiden rinnalla on hoikanpuoleinen ja nätti aasialainen tai etelä-amerikkalainen nainen. Nämä ovat rinnakkaisia ilmiöitä. Yhdessä kansanosassa jyllää sosioekonomiset tekijät, toisessa viihdekulttuurin luomat stereotypiat siitä, mikä on trendikästä ja "hottia".
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 08.08.2014, 14:41:09
Tähän väliin on ehkä syytä tuulettaa ketjua hieman muistuttamalla tämän jutun olevan Hesarin tekele, tietoista propagointia, jonka tarkoituksena on korostaa ja valtavirtaistaa loppujen lopuksi melko marginaalista ilmiötä ja näin tehdä siitä helpommin hyväksyttävä ja lähestyttävä ilmiö. Ei langeta tähän mielikuva-ansaan liian helposti, vaikka toki sillekin on todellista perustaakin.

Jos jonkun mielestä ylläoleva teksti on ristiriidassa aiemman viestini kanssa, jossa puhuin mulattivauvoista, tuo havainto kertoo nimenomaan syntyvyydestä eikä välttämättä seurustelusta yleisesti. Tilanne, jossa syntyneen lapsen vanhemmista yksi on afrikkalainen (mies, lähes poikkeuksetta) on näkemäni perusteella räikeästi ylikorostunutta suhteessa todelliseen suomalais-afrikkalaisten parien määrään. Eli pointtini on se, että suomalaiset pariskunnat eivät hanki paljon lapsia yhdessä, vaikka seurustelu tapahtuukin ylivomaisesti eniten kahden suomalaisen välillä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sepi on 08.08.2014, 14:46:57
Tässä jutussa ei keskitytty ollenkaan näihin tasovaatimuksiin ja vaikeaahan se olisikin.
Minulla ei ainakaan pääsääntöisesti ole ns. pillukateus iskenyt nähdessäni suomalaista naista ulkkiksen kanssa. Enkä puhu nyt pelkästään ulkoisista ominaisuuksista vaan myös siitä kilometrien päähän näkyvästä hippeilystä tai pissaliisailuista.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 08.08.2014, 14:47:47
Quote from: Sietäjä on 08.08.2014, 13:48:07
Quote from: nollatoleranssi on 08.08.2014, 12:58:38
Jutussa annetaan ymmärtää kuin ulkomaalaisten miesten suosio johtuisi "paremmasta koulutuksesta". Samaan aikaan Turkit, Marokot, Nigeriat, Egyptit yms. ovat "kovassa suosiossa". Uskallan väittää, ettei tuollaisilla asioilla kuin koulutuksella yms. jutuilla ole mitään merkitystä, vaan pelkkä miehen ulkomaalaistausta riittää.

Aviotilastojen kärkipäässä 1987-2013 olivat Usa, Turkki, Iso-Britannia, Ruotsi ja Marokko eli aika paljon vielä länsimaista. Lisäksi maansosista oli vain kolmen kärki, joten Euroopastakaan ei tiedä, kuinka lähellä esim. Norja, Saksa, Tanska ja Ranska ovat Ruotsia ja ovatko esim. Marokon edellä.

Aika usein se jenkki, britti ja svedu ovat öh kun edellinen viesti poistettiin niin afroamerikkalaisia tai muslimeja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: 2011-04-17 on 08.08.2014, 14:50:16
Suomen maabrändityöryhmän kannattaisi olla nyt tarkkana: olisiko Helsingillä mahdollisuus nousta kansainvälisen seksirakkausmatkailun mekaksi? Kolmen pointin sijaan Helsingille voitaisiin antaa kolmen sanan motto: "Come to Helsinki!"

Finland. Even cooler easier than you think!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Uuno Nuivanen on 08.08.2014, 14:50:25
Yrittäisivät nyt päättää. Tähän astihan Hyysäri on korostanut, etteivät ne vie meidän naisia.  ???
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 08.08.2014, 14:50:58
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:41:09
Tähän väliin on ehkä syytä tuulettaa ketjua hieman muistuttamalla tämän jutun olevan Hesarin tekele, tietoista propagointia, jonka tarkoituksena on korostaa ja valtavirtaistaa loppujen lopuksi melko marginaalista ilmiötä ja näin tehdä siitä helpommin hyväksyttävä ja lähestyttävä ilmiö. Ei langeta tähän mielikuva-ansaan liian helposti, vaikka toki sillekin on todellista perustaakin.

Mä en nähnyt tuossa artikkelissa mitään propagoivaa tai mielipiteitä muokkaavaa. Luin sen sosiologisena, tällaista ilmiötä kuvaavana artikkelina. En kokenut artikkelin asiantuntijalausuntojakaan minään absoluuttisena totuutena, vaan yhtenä selitysmallina.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 14:53:30
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.08.2014, 14:50:25
Yrittäisivät nyt päättää. Tähän astihan Hyysäri on korostanut, etteivät ne vie meidän naisia.  ???

Vievät kuitenkin. Sekä työpaikkamme ja verorahamme. Hups! Rasistinen möläys.  :-[
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 08.08.2014, 14:58:16
Tuttavapiiriin kuuluu pari aikas rujosti leimattua äentistä linnavintiötä. Ei muuten ole heiltäkään pillua koskaan puuttunut :)

Siis; naisten luonne..
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 08.08.2014, 15:05:31
Quote from: Sietäjä on 08.08.2014, 14:50:58
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:41:09
Tähän väliin on ehkä syytä tuulettaa ketjua hieman muistuttamalla tämän jutun olevan Hesarin tekele, tietoista propagointia, jonka tarkoituksena on korostaa ja valtavirtaistaa loppujen lopuksi melko marginaalista ilmiötä ja näin tehdä siitä helpommin hyväksyttävä ja lähestyttävä ilmiö. Ei langeta tähän mielikuva-ansaan liian helposti, vaikka toki sillekin on todellista perustaakin.

Mä en nähnyt tuossa artikkelissa mitään propagoivaa tai mielipiteitä muokkaavaa. Luin sen sosiologisena, tällaista ilmiötä kuvaavana artikkelina. En kokenut artikkelin asiantuntijalausuntojakaan minään absluuttisena totuutena, vaan yhtenä selitysmallina.

Propagandan määritelmä wikipedian mukaan: "propaganda on tietoa, jota levitetään tarkoituksena muokata kohteen mielipidettä, niin kuin mainos. Propaganda saattaa olla valheellista tai tosipohjaista, mutta on usein yksipuolista ja saattaa valaista asiaa ainostaan propagandan tuottajalle hyödyllisistä puolista".

Hesarin jutussa ei ole mitään sinänsä valheellista (paitsi kenties väite ulkomaalaisten miesten kouluttautuneisuudesta), mutta muuten se täyttää propagandan määritelmän mallikkaasti. Toki äärimmäisyyksin vietynä propagandaksi voisikin määritellä lähes minkä tahansa oman mielipiteen toitottamisen. Ihmisenkin voidaan sanoa suoltavan propagandaa 99 % verbaalisesta ulosannistaan, mutta tämä on jo saivartelua. Hesarilla on oma linjansa ja täydellinen vapaus propagoida, mitä tahansa omalle linjalleen sopivaa, ei siinä mitään, kunhan vain muistutan ihmisiä suhtautumaan siihen terveellä varauksella (minkä suurin osa luultavasti jo tekeekin).
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ernst on 08.08.2014, 15:17:13
Quote from: 2011-04-17 on 08.08.2014, 14:50:16
Suomen maabrändityöryhmän kannattaisi olla nyt tarkkana: olisiko Helsingillä mahdollisuus nousta kansainvälisen seksirakkausmatkailun mekaksi? Kolmen pointin sijaan Helsingille voitaisiin antaa kolmen sanan motto: "Come to Helsinki!"

Finland. Even cooler easier than you think!

Helsinki - the City of Come!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 08.08.2014, 15:21:34
Quote from: M on 08.08.2014, 15:17:13
Quote from: 2011-04-17 on 08.08.2014, 14:50:16
Suomen maabrändityöryhmän kannattaisi olla nyt tarkkana: olisiko Helsingillä mahdollisuus nousta kansainvälisen seksirakkausmatkailun mekaksi? Kolmen pointin sijaan Helsingille voitaisiin antaa kolmen sanan motto: "Come to Helsinki!"

Finland. Even cooler easier than you think!

Helsinki - the City of Come!

Veni, vidi, Helsinki!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 15:21:46
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:10:42
Quote from: Micke90 on 08.08.2014, 13:53:49
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 12:59:10
Minulla on parikin tuttua valkoista miestä, jotka ovat naimisissa mustan naisen kanssa. Kummatkin asuvat Kanadassa. USA:ssa on tutkittu, että avioliitot valkoinen mies + musta nainen ovat keskimääräistä kestävämpiä.

Minun kertomani tapaus sattuikin rakkaan kotimaamme pääkaupungissa.

Minäkin olen nähnyt kerran tai pari suomalaisen miehen mustan naisen kanssa Helsingissä. Hyvin harvinaista se silti on. Se mikä ei ole läheskään yhtä harvinaista on nähdä suomalainen nainen (yksin) työntämässä lastenrattaita, jossa makoilee mulattilapsi. Liekö kyse omasta tietoisen valikoivasta havaintokyvystäni tai peräti alitajuisesta poikkeuksen etsimisestä, mutta joinain päivinä oikeasti tuntuu, että lähes puolet kaupungilla (riippuu tietenkin alueesta) liikkeellä ollessani näkemistäni vauvoista on nimenomaan mulatteja. Huomionarvoista myös se, että lähestulkoon jokainen vastaantuleva (länsi-)afrikkalainen nainen on pitkälle raskaana työntämässä lastenrattaita. Mitä tämä kaikki kertoo Suomen tulevaisuudesta?

PS: tämä on siis kokemukseni pääkaupunkiseudulla (missäs muualla)

Puolet mulattilapsia on liioittelua. Helsingin seudulla asuu arviolta 15 000 neekeriä, joista puolet on somaleita. Alueen koko väkiluku on 1 miljoona. Suomessa syntyy vuosittain 60 000 lasta, joista ehkä 12 000 pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun somaleista on alle 15-vuotiaita ehkä puolet, eli noin 3750. Saamme somali-ikäluokan kooksi 250. Muita neekerilapsia ja mulattilapsia täytyy olla vähemmän.

Pääkaupunkiseudun lasten ikäluokasta tämän mukaan on 2 % somaleita ja alle 2 % muita neekereitä ja mulatteja.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Atte Suomalainen on 08.08.2014, 15:23:41
Valitkoot miehet ja naiset kumppaninsa vapaasti niinkuin tähän asti. Minulle vain puhkeaa voimakas mielikuva aina kun kadulla kävelee suomineito tuontiahmedin kainalossa. Hähää suomimies, toin tuontimiehen ja sinä joudut vielä rahoittamaan tämän!
[/quote]
Tämä juuri on oleellista, ja olkoon vaan. Näin se menee.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sorsalampi on 08.08.2014, 15:25:48
"Ne vievät meidän naiset!"  :facepalm:
Naiset harrastakoot virallista ja epävirallista seksiä ihan kenen kanssa haluavat.

Suomalaisen miehen ei pidä alkaa tämän takia itkemään, koska vain suomalaisen naisen mielestä suomalaiset miehet eivät ole kiinnostavia.

Ainoa missä suomalainen mies jää etelän kavereiden jälkeen, on se fyysinen habitus. Enemmän lenkkiä ja salia. Ollaan sitten ylivertaisia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sivustakatsoja on 08.08.2014, 15:31:05
Quote from: Sietäjä on 08.08.2014, 14:50:58
Mä en nähnyt tuossa artikkelissa mitään propagoivaa tai mielipiteitä muokkaavaa. Luin sen sosiologisena, tällaista ilmiötä kuvaavana artikkelina. En kokenut artikkelin asiantuntijalausuntojakaan minään absoluuttisena totuutena, vaan yhtenä selitysmallina.

Eihän tuossa ole mitään uutta. Ulkomaalaiset tuttavani kertoivat jo 1990-luvulla, että heidän käsityksensä mukaan suomalaiset naiset ovat maailman kiimaisimpia ja helpoimpia pokata. Tuolloin myös maksullista seksiä ympäri maailmaa esittelevällä sivustolla kirjoitettiin Suomen osalta (http://www.worldsexarchives.com/worldsexguide/Helsinki.htm) että "the girls are free, if they like you" eli että Suomessa ei tarvitsisi maksaa kun saa muutenkin.

Viime vuonnahan eräs sivusto rankkasi maailman helpoimmat klubit irtoseksin etsimiseksi (http://www.returnofkings.com/3059/the-5-easiest-clubs-in-the-world-to-get-laid), ja ykköseksi päätyi Helsinkin Milliklubi.

Toki tangoon tarvitaan kaksi osapuolta. Ilmeisesti suomalaiset ovat yleensäkin (http://ylioppilaslehti.fi/2010/11/x-patriate-the-land-of-promiscuity/) maailman kevytkenkäisintä kansaa seksin suhteen. Kai kyseiseen muhinointiiin mahtuu paljon suomalaisiakin miehiä mukaan.

Tässä jutussa (http://www.finnbay.com/media/homebred/10-things-that-a-finnish-woman-has-taught-me/) meksikolainen mies muistelee suomalaista ex-heilaansa ja toteaa yhtenä kohtana, että nainen halusi harrastaa petipuuhiin tuntikausia ja että vastaavia naisia ei ole ihan joka paikassa...

Mutta toki näissä pitää muistaa, että Suomeenkin mahtuu paljon alakulttuureita. Itse hengailin nuorena parissa keskenään varsin erilaisessa kaveripiirissä, ja siinä missä toisessa kuuli vähän väliä kaikenlaisia juttuja mm. kolmen kimpoista yms. seksisekoilusta, oli toisen kaveripiirin väki todella konservatiivista. Sekoilevat bilehileet ovat oma porukkansa, jonka touhuja ei pidä yleistää.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 08.08.2014, 15:33:22
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 15:21:46
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:10:42
Quote from: Micke90 on 08.08.2014, 13:53:49
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 12:59:10
Minulla on parikin tuttua valkoista miestä, jotka ovat naimisissa mustan naisen kanssa. Kummatkin asuvat Kanadassa. USA:ssa on tutkittu, että avioliitot valkoinen mies + musta nainen ovat keskimääräistä kestävämpiä.

Minun kertomani tapaus sattuikin rakkaan kotimaamme pääkaupungissa.

Minäkin olen nähnyt kerran tai pari suomalaisen miehen mustan naisen kanssa Helsingissä. Hyvin harvinaista se silti on. Se mikä ei ole läheskään yhtä harvinaista on nähdä suomalainen nainen (yksin) työntämässä lastenrattaita, jossa makoilee mulattilapsi. Liekö kyse omasta tietoisen valikoivasta havaintokyvystäni tai peräti alitajuisesta poikkeuksen etsimisestä, mutta joinain päivinä oikeasti tuntuu, että lähes puolet kaupungilla (riippuu tietenkin alueesta) liikkeellä ollessani näkemistäni vauvoista on nimenomaan mulatteja. Huomionarvoista myös se, että lähestulkoon jokainen vastaantuleva (länsi-)afrikkalainen nainen on pitkälle raskaana työntämässä lastenrattaita. Mitä tämä kaikki kertoo Suomen tulevaisuudesta?

PS: tämä on siis kokemukseni pääkaupunkiseudulla (missäs muualla)

Puolet mulattilapsia on liioittelua. Helsingin seudulla asuu arviolta 15 000 neekeriä, joista puolet on somaleita. Alueen koko väkiluku on 1 miljoona. Suomessa syntyy vuosittain 60 000 lasta, joista ehkä 12 000 pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun somaleista on alle 15-vuotiaita ehkä puolet, eli noin 3750. Saamme somali-ikäluokan kooksi 250. Muita neekerilapsia ja mulattilapsia täytyy olla vähemmän.

Pääkaupunkiseudun lasten ikäluokasta tämän mukaan on 2 % somaleita ja alle 2 % muita neekereitä ja mulatteja.

Siksi sanoinkin (joskaan en näemmä tarpeeksi selvästi) havaintojeni olleen alueellisia. Jossain Eiran tai Paloheinän kaduilla vastaava olisikin harvinainen ilmestys, mutta esimerkiksi Helsingin lähijunalla liikkueessaan tai tietyillä köyhemmillä asuinalueilla käydessään voi ilman muuta tehdä mainitsemani kaltaisia havaintoja. Päteekö tämä koko Suomeen tai pääkaupunkiseutuun ylipäätänsä? Ei tietenkään enkä sellaista väittäisikään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 15:38:23
"Tämän takia ei kannata valita ulkomaalaista miestä". Jonna Waddington kertoo meille miksi.

"En voi kuitenkaan suositella kenellekään seurustelua ulkomaalaisen kanssa, sillä suhde saattaa mennä vakavaksi."

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723377489.html

Sitten kuitenkin arvostetaan suomalaisen miehen suoruutta ja olisi kuulemma kiva riidellä suomeksi. Eikö se sitten ole kiva riidellä ulkomaaksi?

Mistä näitä löytyy ja ennen kaikkea mistä löytyy henkilöitä jotka sallivat tällaista julkaistavan?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Huscarl on 08.08.2014, 16:02:21
Ei pidä antaa pahansuovan femakkopropagandan vaikuttaa alitajuntaan.
Parin puhkiajellun mamunpatjan fetisistisillä mielipiteillä ei ole mitään arvoa. Kunnon suomalainen mies on kovaa valuuttaa aivan kaikkialla maailmassa.
Suomalaiset ovat pitkiä vaaleita länsimaalaisia, jotka tulevat yhdestä maailman parhaimmista maista. Suomen passia arvostetaan joka maassa, se on top 3:n joukossa jenkkipassin rinnalla.

Suomalaismiehet pysäyttivät bolsevikkien invaasion kolme kertaa, säilyttivät vapautensa, ja siinä sivussa rakensivat kehitysmaasta vauraan länsimaan. Jos suomalaismiehet oikeasti olisivat sellaisia reppanoita kuin mokumedia säännöllisesti toitottaa, tämä maahan olisi samanlainen keskinkertainen peräpaskala kuin 95% maailman maista.

Todellinen miehekkyys on jotain aivan muuta kuin kovaäänisen ottomaanin lipevä vonkaus yökerhoissa. Siellä missä Aziz-Mehmet loisii soskun varoilla ja kaivelee muniaan koko ikänsä jossain Lausteen vuokrakasarmissa, suomalainen käärii hihat ja ryhtyy rakentavaan työhön. Ei ole kahta sanaa siitä kumman kainaloon kaikki täysipäiset naiset päätyvät. Kun vaan pitää huolta itsestään ja elämästään, omaa peruspositiivisen asenteen ja vähän panostaa itseensä niin Suomi-poika vetää puoleensa naisia missä vaan, siinä jää kaikki mamunrumilukset rannalle ruikuttamaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Aallokko on 08.08.2014, 16:08:44
Ei mitään uutta auringon alla. Paitsi että ennen asiosta sai puhua muutenkin kuin jonkin valitun liturgian mukaisesti. Kaivetaanpa tähän ote Suomen Kuvalehdestä (no 32, 9.8.1947).

Kertomuksemme neekeristä, joka pelasti Haminassa erään neitosen käsilaukun varkaan kourista, on jossakin tapauksessa herättänyt närkästystä lukijoissamme. Niinpä eräs haminalainen kersantti on kertonut varoittavan esimerkin siitä, kuinka epäluotettavia gentlemanneja neekeritkin saattavat olla. Muualta on saapunut samantapaisia kertomuksia, joissa osoitetaan, kuinka vaarallista suomalaisneitosten on liikaa luottaa näihin mustiin vieraisiimme, joita vilkastuva meriliikenne on satamakaupunkeihimme tuonut.

Niin, ehkä oli turhaa ottaa neekeriä avuksi osoittaessamme, kuinka suomalaisesta rehellisyydestä vallitsevat hyvät käsitykset tämän tästä saavat aimo kolauksia. Neekerit sinänsä ovat asia erikseen. Tuskinpa kellään on syytä osoittaa erityistä suosiotaan vieraan maan pojille - olivatpa he pinnaltaan minkä värisiä tahansa -, ei edes kielen oppimisen tarkoituksessa. Opetettakoon jokaisessa kodissa nuorisolle, että tällainen seurustelu on sekä sopimatonta että vaarallista.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 16:10:29
Kerronpa pienen tositarinan. Nuorena miehenä olin kavereiden kanssa pohjois norjassa automatkalla ja päädyimme sitten yökerhoon. Näin hyvin viehättävän naisen tanssilattialla ja menin sössöttämään englanniksi hänelle. Pääsimmekin hyvin juttuun ja siitä sitten hänen luokseen jatkoille romantisissa merkeissä. Sänkyyn mennessä pudotin jotain ja murahdin hiljaa "Perkele". Nainen kysyi suomen kielellä, että olenko suomalainen.

Lopun varmaan arvaattekin. Jäi silläkin kertaa saamatta ja öinen kävelymatka leirintäalueelle kavereiden iloksi.

Korjaus tekstiin: Lisäyksenä lisäsin tuon -kin päätteen, etten anna väärää kuvaa itsestäni.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:13:00
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 14:41:09
Tähän väliin on ehkä syytä tuulettaa ketjua hieman muistuttamalla tämän jutun olevan Hesarin tekele, tietoista propagointia, jonka tarkoituksena on korostaa ja valtavirtaistaa loppujen lopuksi melko marginaalista ilmiötä ja näin tehdä siitä helpommin hyväksyttävä ja lähestyttävä ilmiö. Ei langeta tähän mielikuva-ansaan liian helposti, vaikka toki sillekin on todellista perustaakin.

Kun olisikin marginaalinen, mutta on valtavirtaa. Ei tällaisia naisia kuin mitä suomalaiset ovat tee mieli puolustaa missään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:14:15
Quote from: Atte Suomalainen on 08.08.2014, 15:23:41
Valitkoot miehet ja naiset kumppaninsa vapaasti niinkuin tähän asti. Minulle vain puhkeaa voimakas mielikuva aina kun kadulla kävelee suomineito tuontiahmedin kainalossa. Hähää suomimies, toin tuontimiehen ja sinä joudut vielä rahoittamaan tämän!
Tämä juuri on oleellista, ja olkoon vaan. Näin se menee.
[/quote]
Näin minäkin ajattelen. Tuota kuulee jopa ääneen sanottavan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 16:15:30
QuoteMinäkin olen nähnyt kerran tai pari suomalaisen miehen mustan naisen kanssa Helsingissä. Hyvin harvinaista se silti on. Se mikä ei ole läheskään yhtä harvinaista on nähdä suomalainen nainen (yksin) työntämässä lastenrattaita, jossa makoilee mulattilapsi. Liekö kyse omasta tietoisen valikoivasta havaintokyvystäni tai peräti alitajuisesta poikkeuksen etsimisestä, mutta joinain päivinä oikeasti tuntuu, että lähes puolet kaupungilla (riippuu tietenkin alueesta) liikkeellä ollessani näkemistäni vauvoista on nimenomaan mulatteja. Huomionarvoista myös se, että lähestulkoon jokainen vastaantuleva (länsi-)afrikkalainen nainen on pitkälle raskaana työntämässä lastenrattaita. Mitä tämä kaikki kertoo Suomen tulevaisuudesta?

PS: tämä on siis kokemukseni pääkaupunkiseudulla (missäs muualla)
Itse en kyllä ole nähnyt mulattolapsia Helsingissä, sensijaan on varsin tyypillinen näky että tuollaiset baareissa paljon käyvät vähän "halvan" näköiset naiset kävelee Helsingin illassa kuukerin kanssa käsi kädessä. Siltä ei voi välttyä jos illalla kävelee monessakin eri kaupunginosassa Helsingissä. En kyllä usko että nuo pubiruusut massoittain mulattolapsia tekee, lapsettomuus ja sinkkuelämä kun on muodissa PK-seudulla anyways.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: EL SID on 08.08.2014, 16:27:24
Tuo nyt oli tarkoituksella hieman provosoiva teksti. HS haluaa paremmin myyvän nettiversion?

Voi olla että saan tästä niskaani paskamyrskyä, mutta olen itsekin huomannut, kuinka "koulutetut ja urheilulliset" miehet keskittyvät lähinnä metsästämään naisia ja vaihtamalla toiseen parin vuoden välein, samanikäisten naisten tietäessä, kuinka biologinen kello tikittää, siinä missä tänne tullut koneinsinööri, jonka paperit tosin jäivät lähtömaahan, kuiskaavat jo lyhyen seurustelun jälkeen ikääntyvän naisen korviin sanoja, joita tämä haluaa kuulla, eli avioliitto, vauva.....
HS teki viime viikolle jutunkin,  kuinka a-luokan poikamies, jolla on tiettyyn ikään asti vetoa, jääkin loppujen lopuksi poikamieheksi, jolla on jäljellä enää suunnaton kaipuu....

http://www.hs.fi/elama/Kun+oli+aika+perustaa+perhe+rilluttelu+vei+voiton/a1406689607354

Toinen puolikkaiden miesten ryhmä tuntuu olevan nyhjääjät, jotka eivät ymmärrä että elämässä pitää mennä eteenpäin. Kirjoitin asiasta jo uuninpankolla, ja kopioin kirjoituksen nyt tähän:

tuttu, 27 vuotias nainen, jolla on jo ammatti ja työpaikka jätti "poika-ystävänsä" (jolla myös ammatti ja työpaikka) 8 vuoden jälkeen koska "tämä ei saanut mitään aikaa".

Tuttava olisi halunnut naimisiin ja lapsia, mutta mies vain istuskeli kotona ja pelasi tietokoneella ynnä kaljoitteli.

Tämä ihan kohtalaisen hyvän näköinen blondi lähtee pian Turkkiin, saas nähdä löytyykö sieltä kotiituomiseksi mies eikä nyhjöttäjä. Sääli vapaita suomi-poikia....

Suomessa asiat ovat olleet liian helppoja myös miehille. Ehdottaisin monelle aikuistuvalle nuorelle miehelle, että armeijan jälkeen hyväksyttäisiin vain konservatiivinen ajattelumalli, perusteena "koti uskonto isänmaa". Sitten vanhemmalla iällä tajuaa sen olleen oikea valinta.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:31:38
Quote from: Huscarl on 08.08.2014, 16:02:21
Ei pidä antaa pahansuovan femakkopropagandan vaikuttaa alitajuntaan.
Parin puhkiajellun mamunpatjan fetisistisillä mielipiteillä ei ole mitään arvoa. Kunnon suomalainen mies on kovaa valuuttaa aivan kaikkialla maailmassa.
Suomalaiset ovat pitkiä vaaleita länsimaalaisia, jotka tulevat yhdestä maailman parhaimmista maista. Suomen passia arvostetaan joka maassa, se on top 3:n joukossa jenkkipassin rinnalla.

Olisivatkin pitkiä ja vaaleita mutta kun eivät ole.  Suomalainen mies tuhoaa osin itse itseään huonolla pukeutumisella, lippalakki päässä ja huppari päällä esiintymisellä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Faidros. on 08.08.2014, 16:42:54
No maailmahan pelastuu lapsia lisää tekemällä ja siirtymällä E5 98 bensasta E10 95 bensaan.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kaneh_bosm on 08.08.2014, 16:46:57
Quote from: Totti on 08.08.2014, 13:09:07
Quotepaljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Tuo lienee siloteltu tulkinta tilanteesta. Tosiasia on että eksotiikka on eroottisesti houkutteleva monelle naiselle. Ulkomaalaisilla miehillä on usein myös enemmän lahjakkuuksia mitä tulee naisten liehittelyyn verrattuna small-talkia välttävään suomalaiseen.

Länsimaista lähtee paljon naisia seksilomalle esim. Jamaikalle, Kuubaan ja Gambiaan. Monesti palataan poikaystävä kainalossa. Nämä maat edustavat miehekkyyden stereotypiaa missä tarjolla on hyväkuntoisia (lue:ei länsimaisen pikaruoan pilaamia) lihaksikkaita tummia machomiehiä, jotka vielä osaavat hunajaisen supliikin. Kun länsinainen lisäksi on näissä maissa suhteellisen varakas, on helppo ostaa itsellensä viikkogigolon tai jopa tuoda hänet mukaan lomareissulta.

Kyse on siis naisten seksi- ja romanssifantasioista eikä koulutettujen miesten etsimisestä. Jos naiset haluaisivat koulutettuja miehiä he valitsisivat juuri esim. suomalaisia tai aasialaisia joiden koulutus on maailman huipputasoa. Jostain syystä korealaiset miehet eivät kuitenkaan ole kovassa huudossa suomalaisten naisten keskuudessa.

Juuri näin.
On ihan normaalia, että naiset kiihottuvat kaukaisemman siemenen kantajista, ja halutuimmat näistä ovat tietenkin koulutetut, hyvin tienaavat miehet. On myös totta, että suomalaiset ovat tuppisuita moniin ulkomaalaisiin verrattuna, ja voisi vielä kuvitella, että ulkomaille töihin muuttavat miehet ovat hetkeen tarttujia ja ulospäinsuuntautuneita, mikä tietenkin saa törhelöt vielä kosteammaksi. Tähän kun vielä lisää jenkkimedian syöttämä ähky ihannemiehestä juuri tummana englantia puhuvana miehenä, niin ihmekös tuo, että näillä tyypeillä on vakoa mitä kyntää.
Minulla on ystävänä muutama helsinkiläinen 20-25 -vuotias opiskelijatyttö ja olen heidän porukoissaan iltaa istuessa todistanut kuinka helposti täydellisellä englannilla puhuttu täysin sisällötön lässytys uppoaa näihin neiteihin, jotka pitävät akateemisen koulutuksensa vuoksi itseään sellaisina älyllisyyden jumalattarina, että katsovat suomalaista junttia duunarimiestä nenänvartta pitkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 16:49:47
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:31:38
Quote from: Huscarl on 08.08.2014, 16:02:21
Ei pidä antaa pahansuovan femakkopropagandan vaikuttaa alitajuntaan.
Parin puhkiajellun mamunpatjan fetisistisillä mielipiteillä ei ole mitään arvoa. Kunnon suomalainen mies on kovaa valuuttaa aivan kaikkialla maailmassa.
Suomalaiset ovat pitkiä vaaleita länsimaalaisia, jotka tulevat yhdestä maailman parhaimmista maista. Suomen passia arvostetaan joka maassa, se on top 3:n joukossa jenkkipassin rinnalla.

Olisivatkin pitkiä ja vaaleita mutta kun eivät ole.  Suomalainen mies tuhoaa osin itse itseään huonolla pukeutumisella, lippalakki päässä ja huppari päällä esiintymisellä.

Itse en ainakaan ole tuhonnut itseäni huonolla pukeutumisella. Siitä huolimatta pankinjohtajat pokkuroi, headhunterit kiusaa ja naiset kuolaa. Vaatteet ovat tosimiehelle vain välttämättömyys, joko kylmyyden tai pidättämisen ehkäisemiseksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JJohannes on 08.08.2014, 16:54:00
Quote from: nollatoleranssi on 08.08.2014, 12:58:38
Jutussa annetaan ymmärtää kuin ulkomaalaisten miesten suosio johtuisi "paremmasta koulutuksesta". Samaan aikaan Turkit, Marokot, Nigeriat, Egyptit yms. ovat "kovassa suosiossa". Uskallan väittää, ettei tuollaisilla asioilla kuin koulutuksella yms. jutuilla ole mitään merkitystä, vaan pelkkä miehen ulkomaalaistausta riittää.

Kyllä se siitäkin johtuu. Yleensä kotimaansa ulkopuolella asuvat länsimaalaiset miehet ovat sitä paremmin koulutettua ja varakkaampaa väkeä (siis, esim. Saksassa tai Ranskassa asuvat suomalaiset miehet eivät ole yleensä Jakomäestä kotoisin olevia levyseppähitsareita). Toki tämä ei pelkästään riitä herättämään mielenkiintoa vaan siihen tarvitaan juuri sitä kansallista itseinhoa ja joka tytön haaveita päästä New Yorkin pilvenpiirtäjien katveeseen tai romanttiseen Pariisiin täältä Helsingin "tuppukylästä". Jopa Australia nähdään Suuren Maailman maana jossa nainen miehen pokattuaan ajattelee löytävänsä töitä prameasta konsulttitoimistosta ja istuskelevansa hörppimässä lattea Sidneyn "suurkaupungin" trendikahviloissa vailla ummehtuneen suomalaiskansallisen kulttuurin taakkaa. Siis melkein kuin Sinkkuelämissä, koska kyllähän Sydney tai Melbournekin on ihan kuin New York.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 08.08.2014, 16:56:30
Quote from: EL SID on 08.08.2014, 16:27:24
Tuo nyt oli tarkoituksella hieman provosoiva teksti. HS haluaa paremmin myyvän nettiversion?

Voi olla että saan tästä niskaani paskamyrskyä, mutta olen itsekin huomannut, kuinka "koulutetut ja urheilulliset" miehet keskittyvät lähinnä metsästämään naisia ja vaihtamalla toiseen parin vuoden välein, samanikäisten naisten tietäessä, kuinka biologinen kello tikittää, siinä missä tänne tullut koneinsinööri, jonka paperit tosin jäivät lähtömaahan, kuiskaavat jo lyhyen seurustelun jälkeen ikääntyvän naisen korviin sanoja, joita tämä haluaa kuulla, eli avioliitto, vauva.....
HS teki viime viikolle jutunkin,  kuinka a-luokan poikamies, jolla on tiettyyn ikään asti vetoa, jääkin loppujen lopuksi poikamieheksi, jolla on jäljellä enää suunnaton kaipuu....

http://www.hs.fi/elama/Kun+oli+aika+perustaa+perhe+rilluttelu+vei+voiton/a1406689607354

Toinen puolikkaiden miesten ryhmä tuntuu olevan nyhjääjät, jotka eivät ymmärrä että elämässä pitää mennä eteenpäin. Kirjoitin asiasta jo uuninpankolla, ja kopioin kirjoituksen nyt tähän:

tuttu, 27 vuotias nainen, jolla on jo ammatti ja työpaikka jätti "poika-ystävänsä" (jolla myös ammatti ja työpaikka) 8 vuoden jälkeen koska "tämä ei saanut mitään aikaa".

Tuttava olisi halunnut naimisiin ja lapsia, mutta mies vain istuskeli kotona ja pelasi tietokoneella ynnä kaljoitteli.

Tämä ihan kohtalaisen hyvän näköinen blondi lähtee pian Turkkiin, saas nähdä löytyykö sieltä kotiituomiseksi mies eikä nyhjöttäjä. Sääli vapaita suomi-poikia....

Suomessa asiat ovat olleet liian helppoja myös miehille. Ehdottaisin monelle aikuistuvalle nuorelle miehelle, että armeijan jälkeen hyväksyttäisiin vain konservatiivinen ajattelumalli, perusteena "koti uskonto isänmaa". Sitten vanhemmalla iällä tajuaa sen olleen oikea valinta.

Niinpä. Vaikka tässä ketjussa monet miehet valittavat ja soimaavat suomalaisia naisia, ei suomalaisen mies ja nainen ole lopulta muuta kuin toisensa kääntöpuoli. Samasta aineksesta on niin miehet kuin naiset tehty tässä kulttuurissa. Suomalaisen miehen äiti on suomalainen nainen ja suomalaisen naisen isä on suomalainen mies. Erona on vain miehen ja naisen asema ja rooli tässä maailmassa, etenkin kun siihen tarttuu Suomen ulkopuolisia vaikutteita. Miesten on turha valittaa, vaan pyrkiä omin avuin pysymään kelkassa ja vastaamaan "haasteeseen", mikäli sellaista ylipäätänsä edes on.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Huscarl on 08.08.2014, 16:57:14
Tätä mamujen väitettyä sosiaalista aktiivisuutta ja eloisuutta muuten vääristää se, että nämä naistennaurattaja-mamut ovat lähes tyypillisesti niitä, joiden ei tarvitse koskaan käydä töissä. Heidän elämänsä on huoletonta, nukutaan puoleen päivään ja päivät shoppaillaan kaupungilla. Sama homma noiden ihkutettujen jenkkien, anglojen ja aussien kanssa. Suurin osa heistä on huoletonta vaihtarivuotta viettäviä opiskelijoita tai lomalaisia, joilla on aikaa ja energiaa bailata aamusta iltaan.

Useimmat suomalaismiehet sen sijaan painavat raskasta duunipäivää tai istuvat kouluissa. Kun he menevät illalla rentoutumaan kaupungille, ei monilla ymmärrettävästi riitä paukkuja kujerrella naisten kanssa ja vatkata lannetta tanssilattialla aamukuuteen.

Haluaisin kerrankin nähdä kun joku sliipattu Kontulan lähiökurdi herätetään aamukuudelta ja pistetään kattivaaran margariinitehtaalle töihin vuodeksi, näinköhän tuo vielä jaksaa hillua geelitukkansa kanssa Helsingin yössä ja naurattaa pissiksiä entiseen tahtiin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Huscarl on 08.08.2014, 17:18:35
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:31:38
Olisivatkin pitkiä ja vaaleita mutta kun eivät ole.  Suomalainen mies tuhoaa osin itse itseään huonolla pukeutumisella, lippalakki päässä ja huppari päällä esiintymisellä.

Rahvaanomainen pukeutumiskulttuuri ja tyylitajuttomuus johtuu maamme myöhäisestä kaupungistumisesta ja on lähinnä vanhemman polven ominaispiirre.
Suurkaupungeissa pukeudutaan aika perustrendikkäästi ja nuoret suomalaiset pukeutuvat yleensäkin jo paljon paremmin, koska he omivat roolimallinsa kansainvälisestä sosiaalisesta mediasta eivätkä kekkoslovakialaisesta Uuno Turhapuro-kulttuurista kuten vanhempansa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JJohannes on 08.08.2014, 17:22:48
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 16:56:30
Niinpä. Vaikka tässä ketjussa monet miehet valittavat ja soimaavat suomalaisia naisia, ei suomalaisen mies ja nainen ole lopulta muuta kuin toisensa kääntöpuoli. Samasta aineksesta on niin miehet kuin naiset tehty tässä kulttuurissa. Suomalaisen miehen äiti on suomalainen nainen ja suomalaisen naisen isä on suomalainen mies.

Ehkäpä suomalaiset sitten ovat kauttaaltaan aika "kevytkenkäisiä". Olen itse aina ollut todella hienovarainen lähestyessäni naisia enkä ole koskaan "pokannut" ketään vain vaan jostain bileistä tai juossut treffeillä katsomassa "mitä tästä tulee" vaikkei homma oikeasti olisi kiinnostanutkaan. Hiljalleen tarkkailtuani parinmuodostusta jne. tuttavapiirissäni, joka ei koostu todellakaan mistään bilehileistä vaan hillittyistä korkeakoulutetuista ihmisistä, tajusin, että kulissien takana käy hirveä sutina. Jos jonkun naispuolisen parisuhde päättyi, käytännössä kaikki vapaana olevat miehet olivat pyytäneet hänet treffeille viikon kuluessa erosta. Ihmiset pariutuivat myös uudestaan kerta toisensa jälkeen ennätyksellisen nopeasti.

Ja minä kun olin jättänyt monet treffikutsut hienotunteisuudestani (ja ujoudestani) esittämättä, vaikka kiinnostukseni olisi jatkunut kuukausikaupalla! Ja tietysti monet muut vain siksi, että en halunnut mennä treffeille muuten vain jonkun "ihan kivan" kanssa. Ja tosiaan, tajusin kaikkien tuttavieni käytännössä harrastivat yhdenyönjuttuja ja lyhyitä, pelkästään nautintohakuisia seksisuhteita (ja ns. laastarisuhteita) vaikka tietysti homma oli tehty näyttämään vaikka juuri joltain treffailulta, jolla muka haettiin vakavampaa suhdetta.

Olen toki aina tiedostanut olevani aika varautunut ihminen, mutta vuosien myötä piirtynyt kuva tuttavieni, joita olin myös pitänyt kohtalaisen varautuneina ihmisinä, seksi- ja seurustelukuvioista kyllä todella pisti ihmettelemään. Ja se pistää myös miettimään, että jos minulla on tällä taktiikalla kuitenkin plakkarissa kaksi pitkää seurustelusuhdetta (joista toinen on edelleen käynnissä) ja yksi toisenlainen romanttinen säätö niin paljonko tuttavillani keskimäärin onkaan kaiken maailman suhteita, panoja ja säätöjä ollut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 17:31:56
Quote from: Huscarl on 08.08.2014, 17:18:35
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:31:38
Olisivatkin pitkiä ja vaaleita mutta kun eivät ole.  Suomalainen mies tuhoaa osin itse itseään huonolla pukeutumisella, lippalakki päässä ja huppari päällä esiintymisellä.

Rahvaanomainen pukeutumiskulttuuri ja tyylitajuttomuus johtuu maamme myöhäisestä kaupungistumisesta ja on lähinnä vanhemman polven ominaispiirre.
Suurkaupungeissa pukeudutaan aika perustrendikkäästi ja nuoret suomalaiset pukeutuvat yleensäkin jo paljon paremmin, koska he omivat roolimallinsa kansainvälisestä sosiaalisesta mediasta eivätkä kekkoslovakialaisesta Uuno Turhapuro-kulttuurista kuten vanhempansa.

Trendikkyys kertoo epävarmuudesta ja halusta univormuoutua. Vaatteiden tarkoitus tosimiehelle on nuo edellämainitsemani, eli kylmän tai pidätyksen ehkäiseminen. Kaikki muut syyt pitää vaatteita yllä ovat tekosyitä.

Vaatteiden tekemisessä, ei siis suunnittelussa, pitää ottaa huomioon vain muutama asia. Niissä pitää olla käyttäjälle riittävä määrä hihoja ja lahkeita. Kengät pitää valmistaa siten, että aukot on ylöspäin. Pipot pitää valmistaa siten, ettei niiden käytössä ole virhekäyttömahdollisuutta, eli ei aukkoja jaloille. Sukissa pitää olla vähintään yksi reikä mistä saa jalat sisään. Kalsarit ovat turhaa trendipetteröintiä.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 17:55:29
Ulkomaalaisen miehen kanssa naimisissa oleva suomalaistoimittaja: "Tämän takia ei kannata valita ulkomaalaista miestä" (http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723377489.html?pos=ok-nln)

Quote
---

Ulkomaalainen mies vaan sattuu suomalaisesta tuntumaan eksoottiselta ja erilaiselta.

Kieltämättä ilmiö on tuttu. Tuttavapiirissäni lähes puolet seurustelee ulkomaalaisen kanssa.

---

Suurin osa monikulttuurista suhteista alkaa niin, että vähintään toinen osapuolista on vieraassa maassa. On eri asia heittäytyä keskustelemaan mielenkiintoisen ihmisen kanssa, kun ei ole varma, törmääkö toiseen välttämättä enää koskaan. Sosiaaliset estot häviävät, joten tilanne on otollinen varsinkin lyhyemmille suhteille.

En voi kuitenkaan suositella kenellekään seurustelua ulkomaalaisen kanssa, sillä suhde saattaa mennä vakavaksi.

---

Kadehdin kuitenkin suomalaisen miehen kanssa seurustelevia ystäviäni, jotka ovat käyneet läpi normaalin tapailuajan ja tutustuneet kumppaniin rauhassa. Ja kuinka helppoa se on niin monelle ollut. Meillä tutustuminen alkoi oikeastaan olosuhteiden pakosta vasta sen jälkeen, kun asuimme jo samassa osoitteessa.

---

Vasta aikuisiällä olen huomannut, kuinka eri tavalla pohjoismaalaiset naiset ajattelevat muun maalaisiin naisiin ja miehiin verrattuna. Ihan jopa länsieurooppalaisilla miehillä kun saattaa olla ajatus siitä, kuinka nainen yksin hoitaa lapset ja kodin. Suurin osa suomalaispariskunnista puolestaan hoitaa lapsenkasvatuksen yhdessä.

---

En olisi valinnut puolisoani toisin, mutta vasta nyt osaan arvostaa suomalaisen miehen mutkattomuutta.

Ja kuinka ihanaa olisi riidellä suomeksi!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 08.08.2014, 17:56:22
Quote from: Rändöm on 08.08.2014, 15:05:31
Hesarin jutussa ei ole mitään sinänsä valheellista (paitsi kenties väite ulkomaalaisten miesten kouluttautuneisuudesta), mutta muuten se täyttää propagandan määritelmän mallikkaasti. Toki äärimmäisyyksin vietynä propagandaksi voisikin määritellä lähes minkä tahansa oman mielipiteen toitottamisen. Ihmisenkin voidaan sanoa suoltavan propagandaa 99 % verbaalisesta ulosannistaan, mutta tämä on jo saivartelua. Hesarilla on oma linjansa ja täydellinen vapaus propagoida, mitä tahansa omalle linjalleen sopivaa, ei siinä mitään, kunhan vain muistutan ihmisiä suhtautumaan siihen terveellä varauksella (minkä suurin osa luultavasti jo tekeekin).

Selvää propagandaahan tuo on.

Tässä hyvä esimerkki:

Quote"Ulkomaalaisilla miehillä on vientiä etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa yliopistokaupungeissa. Niissä on Väestöliiton erikoistutkijan Minna Säävälän mukaan paljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

""Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Oliko edes tuota koulutustaustaa tutkittu kyseisiltä miehiltä? Ei se käy ainakaan jutussa ilmi. Tuolla tavalla pyrittiin myös osoittamaan, että lähinnä Suomeen tulee ns. maahanmuuttajia, jotka omaavat hyvän koulutuksen. Vaikka pelkästään noita lukemia katsomalla voi todeta, että valtaosa pariskunnista vaikuttaa tulevan niistä maista, jotka ovat suomalaisturistien suosiossa tai josta tulee maahanmuuttajia pakolaisina.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 18:42:43
Quote from: Huscarl on 08.08.2014, 17:18:35
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:31:38
Olisivatkin pitkiä ja vaaleita mutta kun eivät ole.  Suomalainen mies tuhoaa osin itse itseään huonolla pukeutumisella, lippalakki päässä ja huppari päällä esiintymisellä.

Rahvaanomainen pukeutumiskulttuuri ja tyylitajuttomuus johtuu maamme myöhäisestä kaupungistumisesta ja on lähinnä vanhemman polven ominaispiirre.

Ei ole. Katsohan vaikka vanhaa arkistomateriaalia 50-luvulta. Kaikilla miehillä on hattu ja ulsteri. Pappanikin aina laittoi valkoisen paidan ja kravatin sekä suorat housut kaupunkireissuille vaikka oli duunarimies.

Tämän päivän nuori suomalainen mies ei osaa pukeutua, päällä on lököfarkkua, risaista hupparia, lippalakkia, jne. Törkeitä kirjailtuja farkkuja jne. Tosin jopa kuosit ovat 25-vuotiaiden vaatteissa kuin isoille pikkuvauvoille tehtyjä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 18:48:59
Quote from: nollatoleranssi on 08.08.2014, 17:56:22

Hei, koneinsinöörejä joilla paperit on jäänyt kotimaahan on paljon täällä. Ehkäpä vieläkin tärkeämpää, kuin koulutustausta, on kysyä koulutustulevaisuutta. Sitten alkaakin jo löytyä "kunnon" miehiä mamuista. "Haluan opiskella lääkäriksi, opettajaksi ja mikä ettei lentokapteeniksi ja astronautiksi".

On helpompaa lähteä mustan miehen följyyn, joka haluaa "opiskella" lääkäriksi, kuin perunanenän kanssa, jolla on "tylsä" vakituinen määrämittasahaajan työ. Pilvilinnaan luotetaan enemmän kuin asunto-osakkeeseen.

Epämääräiseen, naista alistavaan, "tulevaan" "lääkäriin" luotetaan enemmän kuin perjantai kännin ottavaan asiansa hoitavaan kunnon mieheen. Tiedän erään lähiövalaan, joka on jätetty kerta toisensa jälkeen näiden mustien mahdollisuuksien toimesta ja hän sanoi emännälleni kerran, ennen kuin minut tapasi, että "Oletko jo yrittänyt iskeä hänen eksäänsä. Ottaisit sinäkin mustan miehen, niihin voi luottaa".

Emäntäni on hyvin nuiva ja kelpaa kuulemma vain perunanenä. Hän sitten sanoi, että ei koskisi pitkällä tikullakaan näihin em. yksilöihin.

Lopuksi pitää todeta, että suurin osa suomalaista naisista ei halua ulkomaalaista miestä. Heille kelpaa vain paras.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 08.08.2014, 18:58:28
Itse asiassa ne koneinsinöörit ovat hyvin harvojen naisten himojen kohteena; naiset vaan kannattavat että niitä koneinsinöörejä pitää päästää Suomeen niin paljon kuin mahdollista.

Himojen kohteena sen sijaan ovat mustat miehet muualta Afrikasta ja varsinkin afroamerikkalaiset mustat miehet.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MikkoAP on 08.08.2014, 19:00:01
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 18:42:43
Quote from: Huscarl on 08.08.2014, 17:18:35
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 16:31:38
Olisivatkin pitkiä ja vaaleita mutta kun eivät ole.  Suomalainen mies tuhoaa osin itse itseään huonolla pukeutumisella, lippalakki päässä ja huppari päällä esiintymisellä.

Rahvaanomainen pukeutumiskulttuuri ja tyylitajuttomuus johtuu maamme myöhäisestä kaupungistumisesta ja on lähinnä vanhemman polven ominaispiirre.

Ei ole. Katsohan vaikka vanhaa arkistomateriaalia 50-luvulta. Kaikilla miehillä on hattu ja ulsteri. Pappanikin aina laittoi valkoisen paidan ja kravatin sekä suorat housut kaupunkireissuille vaikka oli duunarimies.

Tämän päivän nuori suomalainen mies ei osaa pukeutua, päällä on lököfarkkua, risaista hupparia, lippalakkia, jne. Törkeitä kirjailtuja farkkuja jne. Tosin jopa kuosit ovat 25-vuotiaiden vaatteissa kuin isoille pikkuvauvoille tehtyjä.

No eivätpä rikkaudetkaan pukeutumisellaan useinkaan positiivisesti erotu -ja kun erottuvatkin, niin aikalailla harvoin itse sen kustantavat.

Muuten olen kyllä samaa mieltä, että tässä asiassa ennen vain hommat osattiin paremmin: kaikissa yhteiskuntaluokissa pyrittiin pääosin pukeutumaan hyvin.

Ehkä tässä on vain eräs kulttuurin infantilisoitumisen aspekti: ennen teini-iässä ja nuorempanakin pyrittiin näyttämään aikuismaiselta. Nykyisin taas keski-ikäiset tai vanhemmatkin usein apinoivat teinejä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 08.08.2014, 19:00:10
Quote from: -PPT- on 08.08.2014, 18:58:28
Itse asiassa ne koneinsinöörit ovat hyvin harvojen naisten himojen kohteena; naiset vaan kannattavat että niitä koneinsinöörejä pitää päästää Suomeen niin paljon kuin mahdollista.

Samaiset naiset eivät kuitenkaan kannata nuorten, kauniiden ja lisääntymisikäisten naisten ottamista pakolaisiksi. Miksiköhän eivät?  :roll:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MikkoAP on 08.08.2014, 19:01:09
Quote from: -PPT- on 08.08.2014, 18:58:28
Itse asiassa ne koneinsinöörit ovat hyvin harvojen naisten himojen kohteena; naiset vaan kannattavat että niitä koneinsinöörejä pitää päästää Suomeen niin paljon kuin mahdollista.

Himojen kohteena sen sijaan ovat mustat miehet muualta Afrikasta ja varsinkin afroamerikkalaiset mustat miehet.

Koneinsinöörin tyttären kanssa vehtaamista yrittävä, muualta Afrikasta, tai jenkeistä tuleva musta pääsisi hyvin nopeasti hengestään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: somero on 08.08.2014, 19:08:36
Itse olen naimisissa korkeastikoulutetun venäläistaustaisen vaimoni kanssa.

En silti ymmärrä artikkelista asiaa, että koulutustaso toisi onnen. Olen tavannut monen monta älykästä akateemikkoa, olen myös tavannut monenmonta älykästä duunaria. Samalla tavalla olen tavannut tyhmiä akateemikkoja, kuin myös duunareita. Koulutus todistaa vain sen, että pystyy oppimaan asioita ulkoa. Ainakin Suomessa. Itse opiskelen yliopistossa tällä hetkellä, mutta en pidä ammattikoululaisia tai vastaavia yhtään tyhmempinä, kuin minä lähtökohtaisesti. Parempina joissain asioissa, kuin minä ja päinvastoin.

Arkielämässä toisen kunnioittaminen ja rakastaminen taas ovat tarpeellisempia taitoja. Se, että en edes välitä kumppanini koulutustasosta, vaan hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. Rakastan ihmistä en tämän älykkyyttä. Tämän takia pystyisin myös olemaan naimissa henkilön kanssa, joka ei olisi penaalin terävin kynä, mutta pystyy tekemään asioita, jotka osoittavat yhteisen luottamuksen todeksi.

Peruskuvani noista akateemisista naisista, jotka valittavat Hesarissa kuinka ulkomaalainen mies on parempi, kuin suomalainen on erittäin kyyninen. Asiat eivät ole yksinkertaisia, vaikka rasistinen mielensä tuollaista väittäisikin. Ihmiset ovat toisilleen sopivampia taustasta riippumatta. Mikäli ei löydä Suomen kokoisesta maasta yhtään mielenkiintoista ihmistä on syytä katsoa peiliin ja miettiä onko vika kenties siellä.

Btw. Keskustelussa viitattu "pimpin" jakaminen on ainakin itselleni muodostunut riippakiveksi. Seksi ja seksuaalisuus ovat ihania asioita, jotka tuntuvat parhailta ihmisen kanssa, jota rakastaa. Tämän takia irtosuhteet eivät ole minua varten. Tässä maailmassa tuntuu siltä, että ainoa tapa olla kapinallinen on kieltäytyä tuollaisista suhteista. Elää sellaista elämää, jossa kunnioittaa toista muutenkin kuin vain lihallisen himon takia. Sellainen suomalainen mies minä olen ja ehkä sen takia en olekaan kiinnostava. Kunnioitan liikaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Uimakoulutettava on 08.08.2014, 19:10:48
Quote from: kummastelija on 08.08.2014, 09:57:48

Pengoin hieman tilastokeskuksen dataa vuodelta 2013.
88% avioliitoista on suomalaisten välisiä.
7% avioliitoista suomalainen nainen avioituu ulkomaalaisen miehen kanssa.
2% avioliitoista suomalainen mies avioituu ulkomaalaisen naisen kanssa.
3% avioliitoista on ulkomaisten välisiä.

Tuskinpa Helsingin Sanomat tulee koskaan avioliitoista (so last season, U know) mitään uutisoimaan - ellei kyse ole sukupuolineutraalin avioliiton mainostamisesta, mikä kykenee tyydyttämään sanomatalolaisen suvaitsevaisuusvietin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 19:29:22
Quote from: Uimakoulutettava on 08.08.2014, 19:10:48

Helsingissä tuo avioliittotilasto on ihan erinäköinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 08.08.2014, 19:36:00
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 19:29:22

Tuskin kovin radikaalisti. Mamuja "ammatikseen" harrastavat naiset ovat kuitenkin selvässä vähemmistössä, HS:n juttu haastatteluineen kyseisen asian suhteen oli tarkoituksenhakuista roskaa. Tuon Hesarin jutun on allekirjoittanut kolme naistoimittajaa, yllätys yllätys. Jää arvailujen varaan moniko tuosta kolmikosta omaa itse mamu-fetissin?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Uimakoulutettava on 08.08.2014, 19:59:43
Olihan siellä Sanomatalossa painettu avioliittoasiaakin:

"Avioliittojen suosiossa jyrkkä lasku, myös avioerot lisääntyivät"

http://www.hs.fi/kotimaa/a1397721996541
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 08.08.2014, 20:04:45
Jotta maailma ei menisi ihan käteen, on syytä kiittää ja olla onnellisia suomalaisnaisista, jos nimittäin sattuu olemaan suomalainen. Ilman suomalaisnaista ei ole suomalaista. Tämä itsestäänselvyys tapaa joskus unohtua. Iso käsi suomalaisnaisille ja isompi keskisormi helsingin sanomille.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 20:06:01
Quote from: Blanc73 on 08.08.2014, 19:36:00
Quote from: Maailmanmies on 08.08.2014, 19:29:22
Quote from: Uimakoulutettava on 08.08.2014, 19:10:48
Quote from: kummastelija on 08.08.2014, 09:57:48

Pengoin hieman tilastokeskuksen dataa vuodelta 2013.
88% avioliitoista on suomalaisten välisiä.
7% avioliitoista suomalainen nainen avioituu ulkomaalaisen miehen kanssa.
2% avioliitoista suomalainen mies avioituu ulkomaalaisen naisen kanssa.
3% avioliitoista on ulkomaisten välisiä.

Tuskinpa Helsingin Sanomat tulee koskaan avioliitoista (so last season, U know) mitään uutisoimaan - ellei kyse ole sukupuolineutraalin avioliiton mainostamisesta, mikä kykenee tyydyttämään sanomatalolaisen suvaitsevaisuusvietin.

Helsingissä tuo avioliittotilasto on ihan erinäköinen.

Tuskin kovin radikaalisti. Mamuja "ammatikseen" harrastavat naiset ovat kuitenkin selvässä vähemmistössä, HS:n juttu haastatteluineen kyseisen asian suhteen oli tarkoituksenhakuista roskaa. Tuon Hesarin jutun on allekirjoittanut kolme naistoimittajaa, yllätys yllätys. Jää arvailujen varaan moniko tuosta kolmikosta omaa itse mamu-fetissin?

Tästä on ollut joskus julkisuudessa juttua. Helsingissä jo muutama vuosi sitten 25% liitoista solmittiin niin, että vain toinen oli suomalainen ja muuallakin mainittiin se, että nimenomaan pk-seutu poikkeaa suomalais-ulkomaalaisissa pareista muusta maasta juurikin tuolla tapaa kuin mitä HS sanoo.

Muutaman kerran olen kuullut alle 25-vuotiaan pk-seutulaisen naisen menneen naimisiin. Olen kysynyt, että mies ei taida olla suomalainen. Ihmettelevä vastaus on ollut, että mistä tiedän. No siitä, että naimisiinmenoa ja lapsia suomalaisten liiitoissa lykätään, mutta ulkomaalaisen kanssa syöksytään liittoon sen kummempia miettimättä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 20:19:16
Quote from: somero on 08.08.2014, 19:08:36
Itse olen naimisissa korkeastikoulutetun venäläistaustaisen vaimoni kanssa.

En silti ymmärrä artikkelista asiaa, että koulutustaso toisi onnen. Olen tavannut monen monta älykästä akateemikkoa, olen myös tavannut monenmonta älykästä duunaria. Samalla tavalla olen tavannut tyhmiä akateemikkoja, kuin myös duunareita. Koulutus todistaa vain sen, että pystyy oppimaan asioita ulkoa. Ainakin Suomessa. Itse opiskelen yliopistossa tällä hetkellä, mutta en pidä ammattikoululaisia tai vastaavia yhtään tyhmempinä, kuin minä lähtökohtaisesti. Parempina joissain asioissa, kuin minä ja päinvastoin.

Arkielämässä toisen kunnioittaminen ja rakastaminen taas ovat tarpeellisempia taitoja. Se, että en edes välitä kumppanini koulutustasosta, vaan hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. Rakastan ihmistä en tämän älykkyyttä. Tämän takia pystyisin myös olemaan naimissa henkilön kanssa, joka ei olisi penaalin terävin kynä, mutta pystyy tekemään asioita, jotka osoittavat yhteisen luottamuksen todeksi.

Peruskuvani noista akateemisista naisista, jotka valittavat Hesarissa kuinka ulkomaalainen mies on parempi, kuin suomalainen on erittäin kyyninen. Asiat eivät ole yksinkertaisia, vaikka rasistinen mielensä tuollaista väittäisikin. Ihmiset ovat toisilleen sopivampia taustasta riippumatta. Mikäli ei löydä Suomen kokoisesta maasta yhtään mielenkiintoista ihmistä on syytä katsoa peiliin ja miettiä onko vika kenties siellä.

Btw. Keskustelussa viitattu "pimpin" jakaminen on ainakin itselleni muodostunut riippakiveksi. Seksi ja seksuaalisuus ovat ihania asioita, jotka tuntuvat parhailta ihmisen kanssa, jota rakastaa. Tämän takia irtosuhteet eivät ole minua varten. Tässä maailmassa tuntuu siltä, että ainoa tapa olla kapinallinen on kieltäytyä tuollaisista suhteista. Elää sellaista elämää, jossa kunnioittaa toista muutenkin kuin vain lihallisen himon takia. Sellainen suomalainen mies minä olen ja ehkä sen takia en olekaan kiinnostava. Kunnioitan liikaa.

Koska ei voi likettää kymmentä kertaa, niin tässä on ne loput yhdeksän liketystä :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 08.08.2014, 20:25:57
Hesarin juttu oli sikälikin typerä siinä mielessä että poster boyksi valittiin australialainen mies, joka oli harrastanut ilmeisesti kaikki yhden illan juttunsa loppuelämänsä ajaksi parissa kuukaudessa, kiitos suomalaisten naisten avomielisyyden. Ja sitten naistoimittajien kirjoittamassa jutussa korostetaan kuinka ulkomaalaisten miesten koulutustaso ohjaa suomalaisia naisia ulkomaalaisten miesten syliin. Mitä itsepetosta naistoimittajilta :D  Hesarin ulostus on itseasiassa keskinkertaista huumoria femisnistimausteilla varustettuna, suomalaista miestä mollaten, kuinkas muuten. No, kai sekin jotain agendaa ajaa...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 08.08.2014, 20:36:37
Quote from: Blanc73 on 08.08.2014, 20:25:57

Tietysti kaikki ulkomaiset miehet on suomalaisia parempia. Mutta eipä näyttäisi aasialaiset miehet olevan naisten suosiossa? Eikä taida virolaiset, romanit eikä venäläisetkään pikkuhousuja kostuttaa?
Virolaiset ja venäläiset varmastikin sopeutuvat tänne helposti, ovat kylmiin keleihin tottuneita.
Intialaiset ja kiinalaiset taitaa useimmiten olla korkeasti koulutettuja, hyväpalkkaisia jotka perheen vaivatta elättäisivät.
Voisiko tätä peräti rasismiksi kutsua, kun joistain maista kotoisin olevat ovat suosiossa ja toisista maista kotoisin olevat eivät ole?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ville Hämäläinen on 08.08.2014, 20:46:17
Quote from: nollatoleranssi on 08.08.2014, 13:04:52
Quote from: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 03:19:39
Jaa että hesari peruslinjallaan... :D

Ei siinä ihan tottahan tuo artikkeli on. Kuten sanottua niin nuo etelän miehet ihan rodusta riippumatta on aika aktiivisia naisten iskemisen suhteen jopa keskeltä kävelykatua ja siinä suomi-miehet pitäisi moista käytöstä epäkohteliaana.

Mutta taitaa aika lyhyiksi jäädä nuokin sekasuhteet.

Se on kyllä totta, että monet ulkomaalaismiehet ovat paljon aktiivisempia iskemispuuhissaan. Usein pätee se vanha sanonta, että jos tarpeeksi monelta kysyy, niin kyllä joku vastaa myöntävästi. Suomalaiset miehet voivat kokea tuollaisen iskemistyylin epäkohteliaana, että mennään kadulla kysymään asiasta, mutta toisissa kulttuureissa se on täysin normaalia.

Tuossa on vaan sellainen ongelma että suomalainen saa joka toinen kerta syytteen ahdistelusta, kun taas ulkomaalaisen kadulla iskemiset on sivistynyttä.
Todennäkköisesti myös ulkonäkö vaikuttaa saatko syytteen vai oletko kylttyrelli.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 08.08.2014, 20:57:52
Quote from: Blanc73 on 08.08.2014, 20:25:57
Hesarin juttu oli sikälikin typerä siinä mielessä että poster boyksi valittiin australialainen mies, joka oli harrastanut ilmeisesti kaikki yhden illan juttunsa loppuelämänsä ajaksi parissa kuukaudessa, kiitos suomalaisten naisten avomielisyyden. Ja sitten naistoimittajien kirjoittamassa jutussa korostetaan kuinka ulkomaalaisten miesten koulutustaso ohjaa suomalaisia naisia ulkomaalaisten miesten syliin. Mitä itsepetosta naistoimittajilta :D  Hesarin ulostus on itseasiassa keskinkertaista huumoria femisnistimausteilla varustettuna, suomalaista miestä mollaten, kuinkas muuten. No, kai sekin jotain agendaa ajaa...

Kiteytettynä jutun juoni oli sellainen että suomalaisnaiset ovat niin koulutettuja että ainoastaan koulutettu tuonti-jorma riittää tyydyttämään suomi-naisten halut, ja nämä tuonti-jormat joutuvat urakoimaan pirkko/viikko.

Tarvittiin kolme hösäriämmää tekemään tällainen skuuppi. Valtakunnan ykköslehti, my ass.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: valkka on 08.08.2014, 21:15:36
Suomalaisille miehille riittää vientiä Espanjassa. Etenkin jos on blondi, siniset silmät ja osaa espanjaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 08.08.2014, 21:23:11
Kyllä Pravda on vajonnut syvälle kun se ylistää typeriä lorttoja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 08.08.2014, 21:31:26
Seuraavassa lista toimittajakoulutusta Suomessa tarjoavista laitoksista:

Quote(Tampereen) kommariyliopisto, tiedotusoppi (www.uta.fi/cmt)

Toimitusharjoittelusivut: http://toimitusharjoittelu.wordpress.com

Jyväskylän yliopisto, journalistiikka (www.jyu.fi/hum/laitokset/viesti)

Toimitusharjoittelusivut: http://www.jyu.fi/hum/laitokset/viesti/Opiskelijalle/ohj_opisk/harjoittelu/jou

Häpeäyliopiston viestinnän oppiaine

Viestinnän oppiaineen esittely: www.helsinki.fi/viestinta/

Svenska Social- och kommunal högskolan, journalistik

Journalistiikan oppiaine: http://sockom.helsinki.fi/journ/

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, journalismi (www.haaga-helia.fi)

Journalismin koulutusohjelman esittely: http://www.haaga-helia.fi/fi/koulutus-ja-hakeminen/tutkintokoulutus/toimittajakoulutus

Turun ammattikorkeakoulu, journalismi (www.turkuamk.fi)

Journalismin koulutusohjelman esittely:  http://www.turkuamk.fi/public/default.aspx?contentid=215581&nodeid=17001

Oulun seudun ammattikorkeakoulu, viestintä, journalismin suuntautumisvaihtoehto (www.oamk.fi)

Viestinnän koulutusohjelma: http://www.oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/nuoret_suomenkielinen/koulutukset/media-ala/

Metropolia ammattikorkeakoulu, elokuva ja televisio, televisio- ja radiotuotannon suuntautumisvaihtoehto (www.metropolia.fi)

Elokuva ja televisio: http://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-kulttuuri/elokuva-ja-televisio/

Kaikki tämä p*ka maksaa aivan hirvittävän määrän rahaa kun verovaroilla tuotetaan suomalaisia miehiä vihaavien pissaliisojen ulkomaalaiseksifantasioita. Kyllä tuollaista kyhäämistä voi tehdä pienemmälläkin koulutusinvestoinnilla.

Ps en tarkoita sitä että kaikki toimittajat olisivat kuraa. kuralehden toimitus herättää lähinnä huomaamaan tarjotun koulutuksen ja tuotetun kuran määrän epäsuhdan.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Werner.M on 08.08.2014, 21:41:22
Suomessa asuva virolainen tuttu kertoi, että muutama kymmenen kilometriä tallinnasta olisi suomalaiselle miehelle uskomattomat apajat naisia. Paikalliset miehet kun tuppaavat hänen mukaan olemaan juoppoja tai muuttaneet suomeen, niin pelkästään olemalla suomalainen tarjontaa olisi. Täytyykin lähteä katsastamaan tilanne. Virottaret oppivat kielenkin varmasti suhteellisen helposti. Otan sata kertaa mielummin virolaisen naisen kuin suomalaisen yh:n kikkarapäisellä mulattilapsella. Oikeastaan en voisi olla missään romanttisessa kontaktissa jonkun neekerin vanhan hoidon kanssa.

Vantaalla näkee aika paljon lihavia suominaisia laihan neekerin kanssa. Sitten on niitä ihan kauniita ja laihoja naisia joilla on mulattiäpärä, joiden markkina-arvo on pysyvästi nollissa. Siinä on sitten hyvä taas syyllistää suomimiestä, että miksi ei kelpaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MikkoAP on 08.08.2014, 21:44:08
Mustaa- ja/tai Halal-makkaraa. Sitä kaikki suominaiset haluu. Tottahan tuo kyllä... tai ainakin on  naiselle sosiaalinen itsemurha pääkaupunkiseudulla myöntää, että ehkä ei haluu, ainakaan ihan hirveesti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Elemosina on 08.08.2014, 21:47:32
Quote from: MikkoAP on 08.08.2014, 21:44:08
Mustaa- ja/tai Halal-makkaraa. Sitä kaikki suominaiset haluu. Tottahan tuo kyllä... tai ainakin on  naiselle sosiaalinen itsemurha pääkaupunkiseudulla myöntää, että ehkä ei haluu, ainakaan ihan hirveesti.

Ei kaikki halua.
Ei todellakaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MikkoAP on 08.08.2014, 21:49:21
Quote from: Elemosina on 08.08.2014, 21:47:32
Quote from: MikkoAP on 08.08.2014, 21:44:08
Mustaa- ja/tai Halal-makkaraa. Sitä kaikki suominaiset haluu. Tottahan tuo kyllä... tai ainakin on  naiselle sosiaalinen itsemurha pääkaupunkiseudulla myöntää, että ehkä ei haluu, ainakaan ihan hirveesti.

Ei kaikki halua.
Ei todellakaan.

Mutta ei nainen voi sitä omalla nimellään myöntää. Tosiaan olisi pääkaupunkiseudulla sosiaalinen itsemurha.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 08.08.2014, 21:51:42
Kaupunkien naisenemmistö syynä, sanoo professori. Enpä kyllä ole sellaista huomannut, liikkuvat naiset eri paikoissa kait.
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723502258.html
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Elemosina on 08.08.2014, 21:58:10
Quote from: MikkoAP on 08.08.2014, 21:49:21
Quote from: Elemosina on 08.08.2014, 21:47:32
Quote from: MikkoAP on 08.08.2014, 21:44:08
Mustaa- ja/tai Halal-makkaraa. Sitä kaikki suominaiset haluu. Tottahan tuo kyllä... tai ainakin on  naiselle sosiaalinen itsemurha pääkaupunkiseudulla myöntää, että ehkä ei haluu, ainakaan ihan hirveesti.

Ei kaikki halua.
Ei todellakaan.

Mutta ei nainen voi sitä omalla nimellään myöntää. Tosiaan olisi pääkaupunkiseudulla sosiaalinen itsemurha.
Omalta osaltani voin sanoa että ei kiinnosta pätkääkään.
Omalla nimellä tai nimimerkillä, sama juttu minulle.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Punaniska on 08.08.2014, 22:02:08
Quote from: Werner.M on 08.08.2014, 21:41:22

Vantaalla näkee aika paljon lihavia suominaisia laihan neekerin kanssa. Sitten on niitä ihan kauniita ja laihoja naisia joilla on mulattiäpärä, joiden markkina-arvo on pysyvästi nollissa. Siinä on sitten hyvä taas syyllistää suomimiestä, että miksi ei kelpaa.

Niin mielelläni kuin paheksuisinkin em. naisia, niin tunnen miehiä, jotka ovat käyttäneet maksullisia naisia. Eivätkä he ole mitään vammaisia (kuten joku parkui prostituutioketjussa huorien käyttämistä) poloisia, vaan ihan kohtuullisen markkina-arvon miehiä. Heitä ajoi se sama asia huoriin kuin joitain mustan makkaran kimppuun: kokeilunhalu.

Suomalaiset nyt vaan ovat.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaakko Sivonen on 08.08.2014, 22:07:09
Quote from: Osmo Kontula- Tulkinnan mukaan se johtuisi osittain siitä, että suomalaismiehistä puuttuu perinteisen miehen rooli, jota osa naisista kaipaa. Näistä maista löytyy perinteisiä miehiä, hieman machojakin, mikä miellyttää osaa naisista.
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723502258.html

Sitten nuo samat naiset esiintyvät vielä feministeinä... Jos suomalainen mies pyrkii "perinteisen miehen rooliin", feministi pitää häntä sovinistisena patriarkaatin kannattajana. Mutta standardit ovat erilaiset, kun on kyse ulkomaisista miehistä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nuiva kansalainen on 08.08.2014, 22:18:44
Itse koen tällaiset paskauutiset lähinnä provosoinniksi. Millainen paskamyrsky nousisi, jos otsikko olisi ollut "Suomalaisnaiset eivät kelpaa - miehet suosivat aasialaisia"?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: EL SID on 08.08.2014, 22:23:07
Quote from: Jaakko Sivonen on 08.08.2014, 22:07:09
Quote from: Osmo Kontula- Tulkinnan mukaan se johtuisi osittain siitä, että suomalaismiehistä puuttuu perinteisen miehen rooli, jota osa naisista kaipaa. Näistä maista löytyy perinteisiä miehiä, hieman machojakin, mikä miellyttää osaa naisista.
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723502258.html

Sitten nuo samat naiset esiintyvät vielä feministeinä... Jos suomalainen mies pyrkii "perinteisen miehen rooliin", feministi pitää häntä sovinistisena patriarkaatin kannattajana. Mutta standardit ovat erilaiset, kun on kyse ulkomaisista miehistä.

itse kirjoitan samasta asiasta tuolla:

http://hommaforum.org/index.php?topic=95110.msg1672534#msg1672534

vaikka eletään kuinka "tasa-arvon" maailmassa, niin kyllä miehen pitää olla mies, sanokoot feministit mitä hyvänsä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 22:28:34
Tästä ketjusta tulee vielä mainio tutkimuskohde jollekin, joka tutkii suomalaisten suhdetta ulkomaalaisiin kumppaneihin :D

Ja tutkimustuloksessa kerrataan jo "todettu". "Suomaisen miehen, ja uutena tutkimustuloksena, myös naisen rasismi, johtuu kaipuusta mustan miehen kehoa kohtaan" ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Aurelius on 08.08.2014, 22:38:09
Quote from: MikkoAP on 08.08.2014, 19:00:01
No eivätpä rikkaudetkaan pukeutumisellaan useinkaan positiivisesti erotu -ja kun erottuvatkin, niin aikalailla harvoin itse sen kustantavat.

Muuten olen kyllä samaa mieltä, että tässä asiassa ennen vain hommat osattiin paremmin: kaikissa yhteiskuntaluokissa pyrittiin pääosin pukeutumaan hyvin.

Ehkä tässä on vain eräs kulttuurin infantilisoitumisen aspekti: ennen teini-iässä ja nuorempanakin pyrittiin näyttämään aikuismaiselta. Nykyisin taas keski-ikäiset tai vanhemmatkin usein apinoivat teinejä.

Maybe it's just me, mutta kun usein asioin Itäkeskuksen Dressmannissa tai Halosella, niin aina siellä on tummahipiäisiä niitä kympin paitakasoja ja tarjoushousuja penkomassa. Myös säkitetyt tuntuvat ostavan niitä runsaasti siipoilleen. Suomalaisia nuorehkoja miehiä ei itseni lisäksi paljoakaan näy. Etenkin 30+ muslimimamut näyttävät pitävän puvuista. Ehkä heillä on tavoitteena yrittää näyttää italiaanoilta?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 08.08.2014, 22:48:22
QuoteItse koen tällaiset paskauutiset lähinnä provosoinniksi. Millainen paskamyrsky nousisi, jos otsikko olisi ollut "Suomalaisnaiset eivät kelpaa - miehet suosivat aasialaisia"?

Hyvä kysymys. Katsotaan miltä näyttää uutinen jota vihervasemmistolainen roskalehti ei voi ikinä tuottaa:
__________________________________
Quote
Ulkomaalaisille naisille riittää Suomessa vientiä

Monet nuoret suomalaismiehet etsivät seurustelukumppaniksi nimenomaan ulkomaalaista naista

Ulkomaalaisilla naisilla on vientiä etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa yliopistokaupungeissa. Niissä on paljon nuoria miehiä, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista naisista sopivia kumppaniehdokkaita.

"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että miehet alkavat olla koulutetumpia kuin naiset ja vastaavasti koulutettujen naisten löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Kysynnän pystyy havaitsemaan myös avioliittotilastoista. Pari–kolmekymppiset miehet solmivat avioliittoja ulkomaisten naisten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset naiset ulkomaisten miesten kanssa. Nuorten miesten avioliitot ulkomaalaisten naisten kanssa ovat lisääntyneet tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
...

Australialainen insinööri Mary, 25 (paperit mukana), vietti Suomessa yhdeksän viikkoa töiden vuoksi. Hän lähti Suomesta viikko sitten.

Mary kuvailee Suomen-vierailuaan unohtumattomaksi.

"Olen yrittänyt selittää australialaisille kavereilleni, miten helppoa Suomessa on löytää seuraa. He eivät ymmärrä, miten helppoa se on. Se täytyy kokea itse paikan päällä."

Australiassa Mary ei yritä iskeä miehiä joka ilta, mutta Suomessa vientiä on riittänyt yrittämättäkin. Hän arvelee, että suomalaiset miehet yksinkertaisesti rakastavat aussiaksenttia. Hänen mukaansa Suomi-sulhot ovat hyvin aloitteellisia ja haluavat ainakin pussailla häntä.

"Olen vienyt ainakin yhden miehen viikossa myös luokseni jatkoille."

Viime vuonna Suomessa asuneella espanjalaisella Lucia Sivorilla, 31, on samankaltaisia kokemuksia. miehet olivat kiinnostuneempia kuin kotona Espanjassa.
...

Sivori uskoo miesten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että espanjalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

"Naisiin ehkä tekee vaikutuksen suomalaisten miesten itsevarmuus ja osaltaan stereotypiat kuumista suomirakastajista."
...

Jyväskylälässä Sarah, 29, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta suomalaisen miehen kanssa.

Hänen kokemuksensa mukaan suomalaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan.
...

Myös Lola, 24, kiinnostuu helpommin suomalaisista miehistä.

Hänellä on ollut italialainen avomies ja nyt hän tapailee suomalaista miestä.

"Suomalaisten miesten kanssa on helpompi jutella mistä vain myös päiväsaikaan. He tekevät aloitteen myös selvin päin. Lisäksi Helsingissä ei ole kauhean paljon kiinnostavia ulkomaalaisia sinkkumiehiä."

------------------

Nopeasti vilkaistuna teksti on täyttä sovinismipornoa. Mutta jos aivot niksauttaa oikein, misu joka vie joka ilta eri miehen kamariinsa, kuulostaa hivenen erilaiselta kuin "nautiskelija". Vaikka eihän asia muille kuulu mitä kukakin kotonaan tekee.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 08.08.2014, 22:52:19
Sekä tämän keskustelun että itse artikkelin suurimpia ongelmia on se, että naisten ratkaisuja yleistetään, vaikka jokaisen tapauksen kohdalla on kyse yksilön ratkaisusta yksilöllisine syineen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 08.08.2014, 23:02:18
Quote from: valkka on 08.08.2014, 21:15:36
Suomalaisille miehille riittää vientiä Espanjassa. Etenkin jos on blondi, siniset silmät ja osaa espanjaa.
Suomalaiset eivät ole blondeja ja harva osaa espanjaa.  Eli eipä onnistu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 08.08.2014, 23:06:40
Itse olisin toimittajan tehnyt erilaisen otsikon ja jutun:

"Suomalaisille miehille riittää vientiä Suomessa!

Suurin osa suomalaisista naisista kelpuuttaa vain suomalaisen miehen kumppanikseen. Vain pieni osa tyytyy ulomaiseen tarjontaan, koska heille ei tunnu kelpaavan mikään ja siksi he epätoivoissaan kurkottavat kuuseen. Nämä entiseen aikaan "epämääräiseksi" naiseksi luonnehditut naiset sortuva "heikkoihin jäihin" kerta toisensa jälkeen, vaikka vieressä olisikin niin sanottua "tukevaa" jäätä. Tutkimuslaitos vertaa ilmiötä ebolaan. -YLE"
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Aym on 09.08.2014, 00:01:56
Yleensä vain lurkkaan täällä enkä ole ikinä ymmärtänyt yhden illan juttuja, mutta pakko kuitenkin pistää väliin (koska parissa kommentissa väitettiin ettei kukaan seurustele kiinalaisten kanssa), että olen naimisissa Kaakkois-Aasian kiinalaisen kanssa. Asun UK:ssa, ja tutustuimme yliopistossa. Sen jälkeen kun me aloimme seurustella syntyi lähipiiriin muitakin kiinalainen mies & eurooppalainen nainen pareja. Itse ainakin arvostan kulttuuria, joka on perhekeskeinen, ahkera ja eteenpäinpyrkivä. Välimerellisten tai afrikkalaisten miesten suosiota en ymmärrä ollenkaan, varsinkin jos puolisoilla on eri uskonto se vaatii naisen osalta omasta kulttuurista luopumista.

Väittäisin jopa, että suomalaisilla on jossain määrin enemmän yhteistä aasialaisten kuin keski-eurooppalaisten kanssa. Briteistä nyt puhumattakaan, vaikka asuinmaastani pidänkin. Konservatiivinen länsimainen nainen ja aasialaismies on toimiva yhdistelmä. Kunnon perhearvoja ilman machoilua. Joku mainitsi aikaisemmin korealaiset, heidän maineensa on sellainen juo liikaa & lyö herkästi & vaimon pakko olla kotiäiti - en tiedä sitten pitääkö tuo paikkansa ja miten kulttuuri on muuttunut nuoremman sukupolven kanssa.

Tuollaisen HS-artikkelin voisi kirjoittaa mistä tahansa maasta. Joka maassa aksentti on hyvä iskukikka ja ulkomaalaisia pidetään ihanan eksoottisina. Täällä Britanniassa on suomalaisilla vientiä, yhtäkkiä olemmekin niitä eksoottisia ja suorastaan muodikkaita skandinaaveja. Britteihin verrattuna myöskään ulkonäössä ei ole moittimista, suomalaismiehet vaikuttavat aina samanikäisiä brittimiehiä 10 vuotta nuoremmilta.

Erona on tosin se, että brittimedia ei ikinä kehtaisi julkaista tuollaista artikkelia
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kasvokeskeinen on 09.08.2014, 00:20:04
Halutaanko tuossa Hesarin ripulissa nostattaa tahallaan jonkinlaista "ne vie meidän naiset" -tyyppistä mielialaa, että voidaan "hyvällä syyllä" ruveta huutamaan junttia ja rasistia vai yrittääkö joku citytyttöporukka legitimoida omaa koheltamistaan. Vai molempia?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: timouti on 09.08.2014, 06:59:38
Quote from: Kasvokeskeinen on 09.08.2014, 00:20:04
Halutaanko tuossa Hesarin ripulissa nostattaa tahallaan jonkinlaista "ne vie meidän naiset" -tyyppistä mielialaa, että voidaan "hyvällä syyllä" ruveta huutamaan junttia ja rasistia vai yrittääkö joku citytyttöporukka legitimoida omaa koheltamistaan. Vai molempia?
Jossain päin maailmaa varmaan vielä pitäisi hävetä liikaa anteliaisuutta, ja Suomessakin voisi kysyä, miksi vapaa seksi on niin suosittua erityisesti ulkomaalaisten kanssa. Tässä on käytetty "hyökkäys on paras puolustus" -menetelmää eli tyhmien kysymysten varalta kerrotaan miten suomalaiset miehet on niin huonoja kaikin tavoin, että naisten on pakko juosta ulkomaalaisten syliin.

Suomalaisille miehille jää maksajan rooli. Verorahoilla kustannetaan rakkauden hedelmien elatus ja koulutus. Vastaan ei voi sanoa, kun itse on niin huono, että ei muuhun kelpaa. Pitää vaan olla tyytyväinen, että kansakunta jatkaa olemassaoloaan, vaikka vähän parannetulla geenisekoituksella.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: ike60 on 09.08.2014, 10:24:08
Quote from: Iloveallpeople on 08.08.2014, 03:01:15
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Monet nuoret suomalaisnaiset etsivät seurustelukumppaniksi nimenomaan ulkomaalaista miestä

Ulkomaalaisilla miehillä on vientiä etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa yliopistokaupungeissa. Niissä on Väestöliiton erikoistutkijan Minna Säävälän mukaan paljon nuoria naisia, joilla on hankaluuksia löytää suomalaisista miehistä sopivia kumppaniehdokkaita.

"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Kysynnän pystyy havaitsemaan myös avioliittotilastoista. Pari–kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaisten miesten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaisten naisten kanssa. Nuorten naisten avioliitot ulkomaalaisten miesten kanssa ovat lisääntyneet tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
[..]
Helsingin Sanomat (http://www.hs.fi/kotimaa/Ulkomaalaisille+miehille+riitt%C3%A4%C3%A4+Suomessa+vienti%C3%A4/a1407392425068)

Tuota 20-30-vuotiaiden avioitumistilastoa vääristää melko pahasti parikin seikkaa, jotka molemmat vaikuttavat siihen että naisia näyttää menevän enemmän naimisiin ulkomaalaisten kanssa kuin miehiä.

Ensinnäkin länsimaissa avioliitot solmitaan useimmiten - rohkenen väittää lähes aina - morsiamen kotimaassa. Varsinaisia tilastoja minulla ei ole tästä esittää, mutta kerronpa omien opiskeluaikaisten suomalaisten kaverieni ja tuttavieni naimisiinmenosta ulkomaalaisten kanssa. Naiset ovat menneet poikkeuksetta naimisiin Suomessa. Miehille on löytynyt vaimoja ulkomailta seuraavasti: Yhdysvallat 3, Kanada 1, Saksa 1, Portugali 1, Kiina 2, Korea 1, Japani 1. Näistä ainoastaan kiinalaisten kanssa naimisiin menneet menivät naimisiin Suomessa. Sivumennen sanoen kaikki mainitut miehet ovat korkeakoulutettuja, joukossa useampi tohtori.

Tällä on se merkitys, että melko varmasti tuo HS:n mainitsema tilasto koskee Suomessa solmittuja avioliittoja, eli ulkomailla tapahtuva naimisiinmeno ei mitä luultavimmin päädy suomalaisiin avioliittotilastoihin. Siispä suurin osa suomalaismiesten ja ulkomaalaisnaisten solmimista avioliitoista ei päädy noihin tilastoihin.

Toiseksi naiset menevät naimisiin nuorempina kuin miehet (muistaakseni ensimmäisen avioliiton solmimisikä naisilla on ainakin pari vuotta alempi kuin miehillä). Niinpä on aivan odotettavaa että alle kolmekymppisissä naiset ovat yliedustettuina ulkomaalaisten kanssa avioituneissa, kun pienempi osa miehistä on yksinkertaisesti ehtinyt mennä naimisiin sen ulkomaalaisensa kanssa.

Pahoittelen jos nuo mainitsemani seikat ovat tulleet jo esille ketjussa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mangustin on 09.08.2014, 10:28:04
Quote from: Aym on 09.08.2014, 00:01:56
Yleensä vain lurkkaan täällä enkä ole ikinä ymmärtänyt yhden illan juttuja, mutta pakko kuitenkin pistää väliin (koska parissa kommentissa väitettiin ettei kukaan seurustele kiinalaisten kanssa), että olen naimisissa Kaakkois-Aasian kiinalaisen kanssa.
Gonxi  :) Kiva kun on fiksuja ihmisiä. Aavikkokulttuurin viehätys on käsittämätöntä minustakin. Oikeasti tiukan islamilaisissa maissa on naisihmisen elämä tylsää, eikä sitä elinpiirin pienuutta mikään pinnallinen eksotiikka muuksi muuta.

Quote
Joku mainitsi aikaisemmin korealaiset, heidän maineensa on sellainen juo liikaa & lyö herkästi & vaimon pakko olla kotiäiti - en tiedä sitten pitääkö tuo paikkansa ja miten kulttuuri on muuttunut nuoremman sukupolven kanssa.
K-dramasta järkyttyneenä kysäisin Koreaan paremmin perehtyneeltä onko Seoulissa tosiaan tapana että treffeillä käydään yhdessä manikyyrissä. Kyllä vain, mätsäävä kynsilakka on uusi couple shirt. Avioelämästä en tiedä mutta luulisin näiden maskuliinisuuden muuttuneiden representaatioiden vaikuttavan siihenkin.

Quote from: timouti on 09.08.2014, 06:59:38
Suomessakin voisi kysyä, miksi vapaa seksi on niin suosittua erityisesti ulkomaalaisten kanssa.
Se aussi menee takaisin ausseihin eikä seikkailusta jää muuta seurausta kuin ehkä kirvelyä pissatessa.

Kuten ketjussa jo mainittiin, äidinkielenään englantia puhuvan on helppo vaikuttaa hyvääkin kouluenglantia puhuvan korvissa tosi fiksulta, on laaja sanavarasto ja vaivaton ulosanti. Naisen omatkin aivot raksuttavat vähän tiuhempaan kun kommunikoidaan vieraalla kielellä, ja kas, keskustelu tuntuu tosi syvälliseltä. Vähän samalla tavalla kuin humalatilassa lauseita kasaan pinnistelevä tuntee olevansa sangen viisas, kun ajattelu vaatii niin paljon työtä. Ne pidgin-englantia ja elekieltä vääntävät ulkomaalaiset hyötyvät myös erilaisen kommunikaation edusta. Jokaisen viestin perillemeno tuntuu pieneltä voitolta ja viestintä on väkisinkin fyysisempää.

Samat kikat toimivat tietysti myös ulkomaalaisten naisten eduksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 09.08.2014, 10:31:17
Quote from: Aym on 09.08.2014, 00:01:56

Tuollaisen HS-artikkelin voisi kirjoittaa mistä tahansa maasta. Joka maassa aksentti on hyvä iskukikka ja ulkomaalaisia pidetään ihanan eksoottisina. Täällä Britanniassa on suomalaisilla vientiä, yhtäkkiä olemmekin niitä eksoottisia ja suorastaan muodikkaita skandinaaveja. Britteihin verrattuna myöskään ulkonäössä ei ole moittimista, suomalaismiehet vaikuttavat aina samanikäisiä brittimiehiä 10 vuotta nuoremmilta.

Erona on tosin se, että brittimedia ei ikinä kehtaisi julkaista tuollaista artikkelia

Kyllä brititkin osaa:

QuoteGood news for British men: there have never been so many attractive, single women from abroad looking for love. The bad news? They think you're a lazy, unchivalrous, emotionally retarded and - eek - effeminate bunch. Hey, steady on now girls, says Julia Llewellyn Smith
When Jennifer Rohn arrived in London from Idaho, America, ten years ago she had a vision of a typical British man: a mix of Hugh Grant, Lord Byron and Colin 'wet shirt' Firth in Pride & Prejudice. This man would have floppy hair and wear Savile Row suits; he would pick her up in his Aston Martin, take her to dinner at Scott's and then woo her with some Marvell in front of a blazing log fire back at his country pile. The reality, however, was more disappointing.
'British men are certainly witty and charming,' says Jennifer, now 39 and a cell biologist. 'In fact, I'd say they were witty and charming to the point where they're a bit in-your-face. But then you ask them out and they run a mile. Basically, they charm the pants off you but then they run away when they see your knickers.'

http://fashion.telegraph.co.uk/news-features/TMG3364116/The-trouble-with-British-men.html
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 09.08.2014, 10:37:24
Quote from: Jaakko Sivonen on 08.08.2014, 22:07:09
Quote from: Osmo Kontula- Tulkinnan mukaan se johtuisi osittain siitä, että suomalaismiehistä puuttuu perinteisen miehen rooli, jota osa naisista kaipaa. Näistä maista löytyy perinteisiä miehiä, hieman machojakin, mikä miellyttää osaa naisista.
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723502258.html

Sitten nuo samat naiset esiintyvät vielä feministeinä... Jos suomalainen mies pyrkii "perinteisen miehen rooliin", feministi pitää häntä sovinistisena patriarkaatin kannattajana. Mutta standardit ovat erilaiset, kun on kyse ulkomaisista miehistä.

Toisaalta tuo jutussa esiintynyt Aussi-jätkä ei edusta mitään machokulttuuria, vaan samaa länsimaista kulttuuria, minkä piirissä Suomikin on. Kuvasta päätellen tämä heppu ei myöskään ole mitenkään erityisen hyvännäköinenkään, joten hänen naisflaxinsa perustuu vain ja ainoastaan siihen, että hän on ulkomaalainen: on olemassa naisia, jotka heikossa itsetunnossaan kuvittelevat, että on jotenkin hienoa pokata ulkomaalainen mies  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Miniluv on 09.08.2014, 11:52:54

Feminismi on shit test - koe, jossa saa hylätyn, jos rupeaa kuuntelemaan feministin vaatimuksia. Kielimuuri auttaa tässä ulkkismiehiä kummasti ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 09.08.2014, 12:32:37
Quote from: ike60 on 09.08.2014, 10:24:08

.Miehille on löytynyt vaimoja ulkomailta seuraavasti: Yhdysvallat 3, Kanada 1, Saksa 1, Portugali 1, Kiina 2, Korea 1, Japani 1. Näistä ainoastaan kiinalaisten kanssa naimisiin menneet menivät naimisiin Suomessa. Sivumennen sanoen kaikki mainitut miehet ovat korkeakoulutettuja, joukossa useampi tohtori.

----

Toiseksi naiset menevät naimisiin nuorempina kuin miehet (muistaakseni ensimmäisen avioliiton solmimisikä naisilla on ainakin pari vuotta alempi kuin miehillä). Niinpä on aivan odotettavaa että alle kolmekymppisissä naiset ovat yliedustettuina ulkomaalaisten kanssa avioituneissa, kun pienempi osa miehistä on yksinkertaisesti ehtinyt mennä naimisiin sen ulkomaalaisensa kanssa.

Näin voi ollakin, mutta esimerkit yhteiskunnan korkeasti koulutetuimmista ja heidän avioliitoistaan eivät tee oikeutta kokonaistilanteelle jossa keskiluokkaiset pk-seutulaiset naiset todellakin etsimällä etsivät ulkomaista miesseuraa Helsingin yöstä. Helsinki on muuttunut naisten, homojen ja ulkomaalaisten maaksi jossa suomalainen heteromies on joko Kallion punaviherrastatukka, ehkä Punavuoren hipsteri tai sitten keskustassa asuva supermenestyjä, IT-miljonääri tai pankkiiri. Tavallinen keskiluokkainen mies ei enää Helsingissä viihdy.

Naiset menevät nuorempina naimisiin kuin miehet, mutta jos helsinkiläinen nainen on menossa naimisiin alle 25-vuotiaana, on sulhanen melkein poikkeuksetta ulkomaalainen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 09.08.2014, 12:39:52
Quote from: Maailmanmies on 09.08.2014, 12:32:37
Quote from: ike60 on 09.08.2014, 10:24:08

.Miehille on löytynyt vaimoja ulkomailta seuraavasti: Yhdysvallat 3, Kanada 1, Saksa 1, Portugali 1, Kiina 2, Korea 1, Japani 1. Näistä ainoastaan kiinalaisten kanssa naimisiin menneet menivät naimisiin Suomessa. Sivumennen sanoen kaikki mainitut miehet ovat korkeakoulutettuja, joukossa useampi tohtori.

----

Toiseksi naiset menevät naimisiin nuorempina kuin miehet (muistaakseni ensimmäisen avioliiton solmimisikä naisilla on ainakin pari vuotta alempi kuin miehillä). Niinpä on aivan odotettavaa että alle kolmekymppisissä naiset ovat yliedustettuina ulkomaalaisten kanssa avioituneissa, kun pienempi osa miehistä on yksinkertaisesti ehtinyt mennä naimisiin sen ulkomaalaisensa kanssa.

Näin voi ollakin, mutta esimerkit yhteiskunnan korkeasti koulutetuimmista ja heidän avioliitoistaan eivät tee oikeutta kokonaistilanteelle jossa keskiluokkaiset pk-seutulaiset naiset todellakin etsimällä etsivät ulkomaista miesseuraa Helsingin yöstä.

Älä satuja puhu. Baareissa mustat ja välimerenrotuiset miehet piirittävät eurooppalaisrotuisia naisia. Ja naiset ovat melkein aina nihkeitä näille ulkomaalaisille, mutta joskus jotakuta ulkomaalaista onnistaa. Ei naisten tarvitse miesseuraa etsiä. Sitä tuppautuu pyytämättäkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 09.08.2014, 12:55:37
Quote from: Eino P. Keravalta on 09.08.2014, 10:37:24
Toisaalta tuo jutussa esiintynyt Aussi-jätkä ei edusta mitään machokulttuuria, vaan samaa länsimaista kulttuuria, minkä piirissä Suomikin on. Kuvasta päätellen tämä heppu ei myöskään ole mitenkään erityisen hyvännäköinenkään, joten hänen naisflaxinsa perustuu vain ja ainoastaan siihen, että hän on ulkomaalainen: on olemassa naisia, jotka heikossa itsetunnossaan kuvittelevat, että on jotenkin hienoa pokata ulkomaalainen mies  ;D

Ulkomaisessa työkeikalla olevassa miehessä on myös se hyvä puoli, että todennäköisesti tämä ei halua sitoutua satunnaisen naisystävän kanssa, joten molemmat osapuolet voivat olla rauhassa sen suhteen, että toinen ei soittele perään ja pyydä leffaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 09.08.2014, 13:13:06
Quote from: Ajattelija2008 on 09.08.2014, 12:39:52

Älä satuja puhu. Baareissa mustat ja välimerenrotuiset miehet piirittävät eurooppalaisrotuisia naisia. Ja naiset ovat melkein aina nihkeitä näille ulkomaalaisille, mutta joskus jotakuta ulkomaalaista onnistaa. Ei naisten tarvitse miesseuraa etsiä. Sitä tuppautuu pyytämättäkin.
Mitä minä olen havainnut niin eivät ole kovinkaan nihkeitä. Todistettua on tullut sekin monta kertaa, että nainen lähestyy ulkomaalaista miestä eikä päinvastoin.  Tässä joku aika sitten kävelin Helsingin keskustassa joka toisella naisella jolla oli lastenrattaat oli niissä mulatti. Jonkun täytyy onnistua big time. Usea amerikkalainenkin on ihmetellyt mulattilasten suurta määrää Helsingissä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 09.08.2014, 13:20:01
QuoteNäinkö heikkona suomalaisnaiset ovat ulkomaalaisiin? Nyt puhuu Etelä-Afrikkalainen Thomas

...
IS kävi haastattelemassa Aussie Barin työntekijää, Etelä-Afrikkalaista Thomasta aiheesta.

-    Ehkä Todd ei saa ikinä omasta maastaan naista, ja huomasi ulkomaalaisuutensa viehättävän suomalaisia naisia, kommentoi Thomas.

Thomas on itse seurustellut suomalaisen tyttöystävänsä kanssa nyt reilut kolme vuotta, ja kertoo, että nainen pisti hänet tekemään kovasti töitä parisuhteen eteen. Thomas ei pidä suomalaisia naisia millään tavalla helppoina.

-    Tämä on vain yhden miehen mielipide hänen näkemästään hyvin rajoitetusta osasta suomalaisesta yhteiskuntaa, Thomas lyttää Toddin mielipiteen.

Katso videolta Thomasin koko haastattelu sekä suomalaisnaisten kommentteja ulkomaalaisista miehistä.

Video: IS TV (http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1407465349348.html?ref=rss)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: guest8788 on 09.08.2014, 13:59:11
Quote from: MikkoAP on 08.08.2014, 19:00:01
No eivätpä rikkaudetkaan pukeutumisellaan useinkaan positiivisesti erotu -ja kun erottuvatkin, niin aikalailla harvoin itse sen kustantavat.

Muuten olen kyllä samaa mieltä, että tässä asiassa ennen vain hommat osattiin paremmin: kaikissa yhteiskuntaluokissa pyrittiin pääosin pukeutumaan hyvin.

Ehkä tässä on vain eräs kulttuurin infantilisoitumisen aspekti: ennen teini-iässä ja nuorempanakin pyrittiin näyttämään aikuismaiselta. Nykyisin taas keski-ikäiset tai vanhemmatkin usein apinoivat teinejä.

Ylisuuriin lökäpöksyihin ja huppareihin pukeutuvien ghettokeenerien ja heidän whigger-seuraajiensa pukeutumistyyliä ei ole kovin vaikea dekoodata: he eivät mahdu vaatteisiinsa, he ovat liian pieniä niihin. Toisin sanoen he eivät ole valmiita kasvamaan miehiksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tommi Korhonen on 09.08.2014, 14:01:46
Kuljin pitkästä aikaa bussilla, samalla kun luin tätä ketjua. Kahdessa bussissa neljä lastenvaunua, Kolme neljästä mulatteja (tai kauko-itäpohjainen, miksi sellaista sanontaan?). Yksi Suomi-mies thaimaalaisen vaimon kanssa. Yksi ulkomaalainen keski-eurooppalainen sinisilmäinen jotain- nainen (puhui ulkomaata) mutta lapsella mustat nappisilmät ja kihara tukka.

Toki bussi ei edusta koko sosiaaliekonomista jatkumoa, mutta ei nyt Suomessa ole vain köyhien kulkuneuvo.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 09.08.2014, 16:41:47
Tarkastin Tilastokeskuksen websiteltä, että Uudenmaan maakunnassa somalinkielisiä pikkulapsia on 300 kappaletta per syntymävuosi. Tuo hatusta vetämäni arvio 250 per ikäluokka Pääkaupunkiseudulla on siis oikea. Se tarkoittaa 2 % kaikista pikkulapsista alueella.

Oletetaan, että neekerien maahanmuutto jatkuu seuraavat 25 vuotta yhtä vilkkaana kuin edelliset 25 vuotta. Maahanmuuttaneita neekereitä on Pääkaupunkiseudulla 20 000 vuonna 2040. Neekeri- ja mulattilapsia on nyt noin 5000. Heitä syntyy vuodessa 500 - 1000 kpl lisää seuraavat 25 vuotta.

Neekereitä ja mulatteja on vuonna 2040 Pääkaupunkiseudun väestöstä 40 000, eli 4 % koko väestöstä. Osuus nousi siis 50 vuodessa nollasta 4 %:iin.

Lontoon taso 11 % mustia saavutetaan 2100. Detroitin tilanne 80 % mustia olisi edessä ehkä vuonna 2500 white flightin tyhjennettyä Helsingin kaupungin alueen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: valkka on 09.08.2014, 22:34:29
Quote from: Werner.M on 08.08.2014, 21:41:22
Suomessa asuva virolainen tuttu kertoi, että muutama kymmenen kilometriä tallinnasta olisi suomalaiselle miehelle uskomattomat apajat naisia. Paikalliset miehet kun tuppaavat hänen mukaan olemaan juoppoja tai muuttaneet suomeen, niin pelkästään olemalla suomalainen tarjontaa olisi. Täytyykin lähteä katsastamaan tilanne. Virottaret oppivat kielenkin varmasti suhteellisen helposti. Otan sata kertaa mielummin virolaisen naisen kuin suomalaisen yh:n kikkarapäisellä mulattilapsella. Oikeastaan en voisi olla missään romanttisessa kontaktissa jonkun neekerin vanhan hoidon kanssa.

Vantaalla näkee aika paljon lihavia suominaisia laihan neekerin kanssa. Sitten on niitä ihan kauniita ja laihoja naisia joilla on mulattiäpärä, joiden markkina-arvo on pysyvästi nollissa. Siinä on sitten hyvä taas syyllistää suomimiestä, että miksi ei kelpaa.

Näin on, ja kun vielä suomalainen itsevarmuus tulee päälle, mitä virolaisilla ei ole, homma toimii.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 09.08.2014, 23:12:40
Pitääpä ottaa seuraavalle vironreissulle aikaa muutema päivä lisää. Minnekäs sitä ajelisi? Missä mukavat nuoret virottaret viihtyvät?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: jaakkeli on 10.08.2014, 01:59:39
Quote from: Ajattelija2008 on 09.08.2014, 16:41:47Oletetaan, että neekerien maahanmuutto jatkuu seuraavat 25 vuotta yhtä vilkkaana kuin edelliset 25 vuotta. Maahanmuuttaneita neekereitä on Pääkaupunkiseudulla 20 000 vuonna 2040. Neekeri- ja mulattilapsia on nyt noin 5000. Heitä syntyy vuodessa 500 - 1000 kpl lisää seuraavat 25 vuotta.

Neekereitä on jo nyt enemmän. Kyse ei ole somaleista, jotka on helppo erottaa länsiafrikkalaisista, ja somalit vain hyvin harvoin seurustelevat suomalaisen kanssa. Somalialaiset ovat osittain "kaukasoideja" eikä somalin ja eurooppalaisen lapsi yleensä edes näytä mulatilta vaan lähinnä arabilta tai jopa eteläeurooppalaiselta.

Länsiafrikkalaisia on Helsingissä aivan uskomattoman paljon verrattuna siihen kuinka vähän heitä tilastojen mukaan on. Suurin osa englannin- tai ranskankielisiksi lasketuista lienee nigerialaisia tms, sitten on EU:n kautta tulleita joita ei lasketa maahanmuuttotilastoissa, laittomia maahanmuuttajia lienee paljon ja afrikkalaiset eivät välttämättä näy hyvin kielitilastoissa kun maanosassa on aivan uskomaton määrä kieliä ja tuhannella tulijalla voi olla sata eri äidinkieltä.

Helsingin mulattilapsiepidemia ei tule somaleilta, vaan joiltakin muilta, joita ei edes tilastoissa juuri näy, ja kun sitä ajattelee niin Suomen tulevaisuus näyttää valitettavasti täysin afrikkalaiselta. Itse mietin lähinnä muuttoa Aasiaan, tuskin Virokaan pystyy loppujen lopuksi välttämään euroopan mulatoitumista mutta Itä-Aasian sivistyksellä on vielä toivoa.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 02:21:35
QuoteMyös nainen voi olla seksituristi

Suomalaisnaiset suuntaavat seksimatkoille Gambiaan, Jamaikaan ja Senegaliin.

Naisten seksimatkat
Pylkkänen tietää kertoa, että myös naisten seksimatkailu alkoi yleistyä samaan aikaan, kun itsenäinen matkailu muutenkin yleistyi. Hänen mukaansa ensimmäiset naispuoliset seksimatkailijat olivat saksalaisia, brittejä ja yhdysvaltalaisia. Naiset suuntaavat etupäässä Gambiaan, mutta myös Bali, Jamaika ja Senegal houkuttelevat.

Helsingin Sanomat kirjoitti perjantaina suomalaisten naisten valitsevan nykyään mielellään itselleen ulkomaisen kumppanin.

- Ei 70-luvulla ollut puhettakaan, että nainen olisi lähtenyt yksin matkalle. Tieto naisten matkoista tuli Suomeen varmaan kymmenen vuotta jäljessä. Tosin veikkaisin, että suomalaisia on seksituristinaisista vain prosentti.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikista turisteista ylipäätään pieni osa on puhtaasti seksituristeja ja usein matkakohde valitaan muiden kriteerien kuin prostituoitujen perusteella. Pylkkänen mainitsee Jyväskylän MM-rallin, jossa kyllä tiedetään liikkuvan prostituoituja. Väki ehkä käyttää näiden palveluja, mutta paikalle saapumisen pääsyynä on kuitenkin ralli.

- Esimerkiksi jos Thaimaassa ei olisi miellyttävää ilmastoa ja rantaa, ei sinne mentäisi. Vaikka Grönlannissa olisi kuinka halpoja huoria tahansa, ei sinne mentäisi, Pylkkänen muotoilee.

(http://static.iltalehti.fi/matkajutut/seksiturismi2SL0908_503_ma.jpg)
Länsimaalaisille naisille seksipalveluita tarjoavista gambialaismiehistä käytetään nimitystä bumster. Monien taka-ajatuksena on päästä rikkaisiin naimisiin länteen.
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014080918550235_ma.shtml

Aiheeseen liittyen. Kuinkahan moni suomalainen nainen menee Afrikkaan tai Jamaicalle seksiturismi mielessä vuosittain...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 10.08.2014, 04:21:48
Jos minä olisin nainen ja hakisin kiihkeää ja romanttista henkilöä, niin suuntaisin suomeen ja etsisin itseni.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 10.08.2014, 08:42:48
Quote from: jaakkeli on 10.08.2014, 01:59:39
Quote from: Ajattelija2008 on 09.08.2014, 16:41:47Oletetaan, että neekerien maahanmuutto jatkuu seuraavat 25 vuotta yhtä vilkkaana kuin edelliset 25 vuotta. Maahanmuuttaneita neekereitä on Pääkaupunkiseudulla 20 000 vuonna 2040. Neekeri- ja mulattilapsia on nyt noin 5000. Heitä syntyy vuodessa 500 - 1000 kpl lisää seuraavat 25 vuotta.

Neekereitä on jo nyt enemmän. Kyse ei ole somaleista, jotka on helppo erottaa länsiafrikkalaisista, ja somalit vain hyvin harvoin seurustelevat suomalaisen kanssa. Somalialaiset ovat osittain "kaukasoideja" eikä somalin ja eurooppalaisen lapsi yleensä edes näytä mulatilta vaan lähinnä arabilta tai jopa eteläeurooppalaiselta.

Länsiafrikkalaisia on Helsingissä aivan uskomattoman paljon verrattuna siihen kuinka vähän heitä tilastojen mukaan on. Suurin osa englannin- tai ranskankielisiksi lasketuista lienee nigerialaisia tms, sitten on EU:n kautta tulleita joita ei lasketa maahanmuuttotilastoissa, laittomia maahanmuuttajia lienee paljon ja afrikkalaiset eivät välttämättä näy hyvin kielitilastoissa kun maanosassa on aivan uskomaton määrä kieliä ja tuhannella tulijalla voi olla sata eri äidinkieltä.

Tilastokeskuksen mukaan Suomeen on Afrikasta muuttanut vain 20 000 ihmistä vuoteen 2012 mennessä. Neekereitä voi toki olla myös EU:sta muuttaneissa sekä laittomina maahantulijoina.

Oma vaikutelmani Helsingin keskustasta on, että neekereistä puolet on somaleita. Sitä käytin olettamuksena laskelmassani. Somaleilla tunnetusti on paljon lapsia. Muilla neekereillä sen takia ei voi olla enempää.

Geenikartassa somalit ovat sillä linjalla, joka johtaa neekereistä muihin maapallon suurrotuihin. En tiedä, johtuuko tämä asema siitä, että he ovat muiden rotujen esi-isiä, vai ovatko he sekoittuneet arabeihin. Geenitutkimusten mukaan muut rodut erkanivat neekereistä 100 000 vuotta sitten.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: jaakkeli on 10.08.2014, 12:22:46
Quote from: Ajattelija2008 on 10.08.2014, 08:42:48Oma vaikutelmani Helsingin keskustasta on, että neekereistä puolet on somaleita. Sitä käytin olettamuksena laskelmassani. Somaleilla tunnetusti on paljon lapsia.

...mutta ei suomalaisten kanssa. Somalit ovat oikeasti muslimeja jotka pitäytyvät enimmäkseen omissaan. On hyvin yleistä nähdä länsiafrikkalaisen näköinen mies suomalaisen naisen kanssa ja harvinaista nähdä somalialainen mies suomalaisen naisen kanssa.

QuoteGeenikartassa somalit ovat sillä linjalla, joka johtaa neekereistä muihin maapallon suurrotuihin. En tiedä, johtuuko tämä asema siitä, että he ovat muiden rotujen esi-isiä, vai ovatko he sekoittuneet arabeihin.

Päinvastoin. Somalit ovat "arabeja", jotka ovat sekoittuneet afrikkalaisiin. Somalin kieli on arabian ja heprean sukukieli.

Itäafrikkalaiset yleensäkin ovat sen verran lähellä euraasialaisia, että puoliksi somalialainen, etiopialainen tms. näyttää usein eurooppalaiselta. Puoliksi etiopialaisista on paljon helpompi löytää kuvia koska he ovat kristittyjä ja naivat vapaammin eurooppalaisia ja aasialaisia:

https://www.google.fi/search?q=half-ethiopian&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=OznnU4CTC6a_ywOlr4CYBw&ved=0CAgQ_AUoAQ&biw=873&bih=870

Itäafrikkalainen + eurooppalainen harvoin tuottavat mulattilasta. Niistä vastuussa ovat aivan jotkut muut kuin somalit.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 10.08.2014, 13:03:15
Quote from: jaakkeli on 10.08.2014, 01:59:39

Länsiafrikkalaisia on Helsingissä aivan uskomattoman paljon verrattuna siihen kuinka vähän heitä tilastojen mukaan on. Suurin osa englannin- tai ranskankielisiksi lasketuista lienee nigerialaisia tms, sitten on EU:n kautta tulleita joita ei lasketa maahanmuuttotilastoissa, laittomia maahanmuuttajia lienee paljon ja afrikkalaiset eivät välttämättä näy hyvin kielitilastoissa kun maanosassa on aivan uskomaton määrä kieliä ja tuhannella tulijalla voi olla sata eri äidinkieltä.

Helsingin mulattilapsiepidemia ei tule somaleilta, vaan joiltakin muilta, joita ei edes tilastoissa juuri näy, ja kun sitä ajattelee niin Suomen tulevaisuus näyttää valitettavasti täysin afrikkalaiselta. Itse mietin lähinnä muuttoa Aasiaan, tuskin Virokaan pystyy loppujen lopuksi välttämään euroopan mulatoitumista mutta Itä-Aasian sivistyksellä on vielä toivoa.
Juuri noin. Minäkin hämmästelen länsiafrikkalaisten pientä tilastollista määrä vaikka katukuva näyttää ihan toista. Ovatko ne kaikki aina kaupungilla?  Somalien kanssa suomalaisia likkoja näkee nykyään harvoin (onneksi), mutta jokaisella länsiafrikkalaisella tuntuu olevan suomalainen nainen.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 10.08.2014, 13:58:41
http://m.livescience.com/21093-queen-sheba-ethiopian-genetics.html
Tämän artikkelin mukaan etiopialaiset, ja siis myös somalit, ovat sekoittuneet arabeihin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 14:16:51
QuoteGeenitutkimusten mukaan muut rodut erkanivat neekereistä 100 000 vuotta sitten.
Katselin äskettäin
QuoteProfessor Douglas Whitman of Illinois State University
luentoa roduista ja hänen mukaansa nykyiset afrikkalaiset ja "out of africa" ihmiset haarautui 160 000-200 000 vuotta sitten.
https://www.youtube.com/watch?v=jeb09GS7ids&list=UUMLbmp5tcLxzahMLTmeM4lg&index=10
Ajasta: 33.00

Tuon haarautumisen jälkeen sitten out of africa populaatio mixasi vielä neandertrhalin ja denisovan ym. ihmisten kanssa ja sinne jääneet mixasi joittenkin tuntemattomien lajien kanssa joista sitten syntyi nykyisenkaltaiset bantut ym.
QuoteSub-Saharan Africans actually have more archaic admixture.
The difference is that it came not from Neanderthals but from archaic groups within Africa.
About 13% of the sub-Saharan gene pool comes from an earlier expansion of pre-modern hominins that occurred c. 111,000 years ago.
http://evoandproud.blogspot.fi/2010/05/archaic-admixture-in-africans.html
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:22:28
Tämä juttu osoittaa, että myös kotimaan miehille löytyy vientiä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+treffisivuston+himokas+nainen/a1407475332014
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:24:05
Quote from: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 02:21:35
Aiheeseen liittyen. Kuinkahan moni suomalainen nainen menee Afrikkaan tai Jamaicalle seksiturismi mielessä vuosittain...

Luultavasti ilmiö on melko marginaalinen ja koskettaa korkeintaan muutamia kymmeniä suomalaisia naisia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kuli on 10.08.2014, 14:25:28
Quote from: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 02:21:35
QuoteMyös nainen voi olla seksituristi

Suomalaisnaiset suuntaavat seksimatkoille Gambiaan, Jamaikaan ja Senegaliin.

Naisten seksimatkat
Pylkkänen tietää kertoa, että myös naisten seksimatkailu alkoi yleistyä samaan aikaan, kun itsenäinen matkailu muutenkin yleistyi. Hänen mukaansa ensimmäiset naispuoliset seksimatkailijat olivat saksalaisia, brittejä ja yhdysvaltalaisia. Naiset suuntaavat etupäässä Gambiaan, mutta myös Bali, Jamaika ja Senegal houkuttelevat.

Helsingin Sanomat kirjoitti perjantaina suomalaisten naisten valitsevan nykyään mielellään itselleen ulkomaisen kumppanin.

- Ei 70-luvulla ollut puhettakaan, että nainen olisi lähtenyt yksin matkalle. Tieto naisten matkoista tuli Suomeen varmaan kymmenen vuotta jäljessä. Tosin veikkaisin, että suomalaisia on seksituristinaisista vain prosentti.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikista turisteista ylipäätään pieni osa on puhtaasti seksituristeja ja usein matkakohde valitaan muiden kriteerien kuin prostituoitujen perusteella. Pylkkänen mainitsee Jyväskylän MM-rallin, jossa kyllä tiedetään liikkuvan prostituoituja. Väki ehkä käyttää näiden palveluja, mutta paikalle saapumisen pääsyynä on kuitenkin ralli.

- Esimerkiksi jos Thaimaassa ei olisi miellyttävää ilmastoa ja rantaa, ei sinne mentäisi. Vaikka Grönlannissa olisi kuinka halpoja huoria tahansa, ei sinne mentäisi, Pylkkänen muotoilee.

(http://static.iltalehti.fi/matkajutut/seksiturismi2SL0908_503_ma.jpg)
Länsimaalaisille naisille seksipalveluita tarjoavista gambialaismiehistä käytetään nimitystä bumster. Monien taka-ajatuksena on päästä rikkaisiin naimisiin länteen.
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014080918550235_ma.shtml

Aiheeseen liittyen. Kuinkahan moni suomalainen nainen menee Afrikkaan tai Jamaicalle seksiturismi mielessä vuosittain...

Ei ne niin pitkälle mene. Menkääpä huviksenne katsomaan mitä tapahtuu Turkin ja Kreikan turistikohteissa... Voin sanoa, että itselläni hiukan muuttui kuva länsimaisista eukoista viime reissulla. Jokaiselle pariutuneelle ihan vain tiedoksi, että mikäli nainen on lähtemässä näihin maihin tyttöporukalla, niin sinne ei todellakaan olla menossa mitään nähtävyyksiä tai aurinkoa ottamaan pelkästään. Uskallan väittää, että vähintään 90% tapauksista matkan motiivi on jotain ihan muuta...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 10.08.2014, 14:26:18
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:24:05
Quote from: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 02:21:35
Aiheeseen liittyen. Kuinkahan moni suomalainen
Luultavasti ilmiö on melko marginaalinen
Johtuen siitä että eteläinen Eurooppa on halvempi vaihtoehto lentojen osalta ja ilmaisia siellä miehet. Kuli ehtikin ensin mainitsemaan. :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 10.08.2014, 14:39:29
Tämä on ohimenevä ilmiö. Esimerkiksi amerikassa ei juurikaan seurustella eri etnisistä ryhmistä olevien kanssa vaikka sitä etnistä kirjoa on todella paljon. Kysehän on ihan muusta kuin siitä etteikö suomalainen mies olisi hyvä kumppani. Tässä on muotia, ajan ilmiötä, emansipaatiota, kehittymättömyyttä (nimenomaan näillä naisilla), nousukkuutta (sosiaalista), eksotiikkaa, egoismia, punavihreyttä ja sensellaista taustalla... ja ainahan se naapurikylän poika on ollut kiinnostavampi perinteisesti. Lisäksi tässä on feminismiä ja siihen liittyvää kulttuuria.

Ilmiö ei myöskään ole uusi. Näitä ulkomaalaisten (ihan sama minkä maalainen) kimppaan haluavaia on ollut aina. kaikki naiset eivät tietenkään ole näitä joten samat naiset kiertävät näitä ulkomaalaismiehiä ja koska naisia on erittäin paljon sinkkuina, niin ulkomaalaismiehillä ja mamuilla on kissanpäivtä juuri helsingissä ja isoissa kaupungeissa.

Nämä naiset eivät tosiaan juuri lapsia tee, joten tämä porukka tarvitsee jatkuvaa täydennystä uusista sukupolvista, joten ilmiö kutistuu aikaa myöten samalle tasolle muiden länsimaiden kanssa, joissa naiset eivät enää hullaannu pelkästään siitä syystä että toinen on esimerkiksi eri värinen tai puhuu eri kiieltä.

Mutta ulkomaalaisilla oli kyllä vientiä tässä maassa jo 30 vuotta sitten. Että osin on kyse vaan siitä eksotiikan hausta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Pikkuvaimo on 10.08.2014, 14:41:09
Jos kerran ulkomaalaisille miehille on niin paljon vientiä, niin eikös heitä pitäisi kiireen vilkkaa tuoda tänne lisää? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla - pakolaiset saavat samalla turvapaikan!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Miniluv on 10.08.2014, 14:47:54
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:22:28
Tämä juttu osoittaa, että myös kotimaan miehille löytyy vientiä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+treffisivuston+himokas+nainen/a1407475332014

Selittäisitkö täsmälleen miten? :roll:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:54:38
Quote from: Miniluv on 10.08.2014, 14:47:54
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:22:28
Tämä juttu osoittaa, että myös kotimaan miehille löytyy vientiä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+treffisivuston+himokas+nainen/a1407475332014

Selittäisitkö täsmälleen miten? :roll:

Muuntautumalla naisiksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 10.08.2014, 15:31:41
Kokkolassa oli monikulttuurista kohtaamista asian tiimoilta:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194920229482/artikkeli/poliisi+etsii+raiskauksesta+epailtya+kokkolassa.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194920229482/artikkeli/poliisi+etsii+raiskauksesta+epailtya+kokkolassa.html)

(kaveri ei liene lukenut hesarin uutista, että mitään tyrmäystippoja ei suomessa tarvita)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 15:43:05
QuotePoliisi etsii raiskaajaa Kokkolassa - pyytää vihjeitä silminnäkijöiltä
Sunnuntai 10.8.2014 klo 11.23   
Noin 30-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen ja pahoinpidelleen naisen Kokkolassa lauantai-iltana.

Kokkolalainen nainen ilmoitti poliisille joutuneensa raiskaajan uhriksi lauantaina iltakuuden aikaan ollessaan kävelemässä Koivuhaasta kohti Ykspihlajaa. Naisen mukaan tummaihoinen mies lyöttäyttyi hänen mukaansa ja tarjosi olutta, jonka jälkeen naisella on mennyt muisti. Nainen kertoi poliisille heränneensä raiskattuna metsiköstä Koivuhaantien varresta.

Pohjanmaan poliisi tutkii tapausta nyt raiskauksena ja pahoinpitelynä.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista tapaukseen liittyvistä havainnoista numeroon 0295 447744.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081018557662_uu.shtml

Ainakin annetaan tuntomerkit iltalehdessäkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 10.08.2014, 16:03:15
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:22:28
Tämä juttu osoittaa, että myös kotimaan miehille löytyy vientiä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+treffisivuston+himokas+nainen/a1407475332014

Viedään siis kuin pässiä narussa? Tämä juttu on muuten Hesarilta looginen jatke aiemmalle ulkomaalaisia miehiä käsittelevälle artikkelille. Yhdessä jutussa ulkomaalaiset miehet vievät suomalaisten miesten naiset ja toisessa epätoivoiset suomalaismiehet naista saadakseen kääntyvät internetin puoleen, missä sielläkin odottaa vain toinen toisella tavalla epätoivoinen suomalainen mies. Hähhähhää! Suomalainen mies ei vaan voi voittaa. Näin siis ainakin Hesari universumissa. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kimmo Leiska on 10.08.2014, 16:04:36
Nää asiat ei liity kyllä topiciin mitenkään. Turhaa ja surullista keksiä tommosia yhtälöitä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 10.08.2014, 16:09:32
Quote from: Kimmo Leiska on 10.08.2014, 16:04:36
Nää asiat ei liity kyllä topiciin mitenkään. Turhaa ja surullista keksiä tommosia yhtälöitä.

Mikäli viittaat ylläolevaan viestiini, se oli (enimmäkseen) vitsi, joten rauhoitupas.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 10.08.2014, 16:14:42
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:24:05
Quote from: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 02:21:35
Aiheeseen liittyen. Kuinkahan moni suomalainen nainen menee Afrikkaan tai Jamaicalle seksiturismi mielessä vuosittain...

Luultavasti ilmiö on melko marginaalinen ja koskettaa korkeintaan muutamia kymmeniä suomalaisia naisia.
Enpä sanoisi, pikemminkin tuhansia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 10.08.2014, 16:22:26
https://www.youtube.com/watch?v=oazkSKkKLdA&list=UUTzeta0ZrLP33u9b2Q9K3DQ
Mamut tappelemassa suomi-naisista komedia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 10.08.2014, 16:40:39
Quote from: Rändöm on 10.08.2014, 16:03:15
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:22:28
Tämä juttu osoittaa, että myös kotimaan miehille löytyy vientiä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+treffisivuston+himokas+nainen/a1407475332014

Viedään siis kuin pässiä narussa? Tämä juttu on muuten Hesarilta looginen jatke aiemmalle ulkomaalaisia miehiä käsittelevälle artikkelille. Yhdessä jutussa ulkomaalaiset miehet vievät suomalaisten miesten naiset ja toisessa epätoivoiset suomalaismiehet naista saadakseen kääntyvät internetin puoleen, missä sielläkin odottaa vain toinen toisella tavalla epätoivoinen suomalainen mies. Hähhähhää! Suomalainen mies ei vaan voi voittaa. Näin siis ainakin Hesari universumissa.

Onhan tuossa selvä looginen jatkumo. Suomalainen mieshän on ollut haukkujen kohteena aikaisemminkin. Valtaosa näistä "rasisti"-puheista koskee rivien välistä luettuna lähes suoraan pelkästään suomalaista hetero miestä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 10.08.2014, 17:40:51
Se on kyllä todellakin yksi suurimmista ihmetyksen aiheista että edelleenkin sadat tuhannet ihmiset tilaavat kotiinsa tuota läpyskää, jossa joka ikinen päivä vittuillaan suomalaisille ja ihaillaan jotain paskastanioita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 11.08.2014, 08:05:33
Quote from: normi on 10.08.2014, 14:39:29
Tämä on ohimenevä ilmiö. Esimerkiksi amerikassa ei juurikaan seurustella eri etnisistä ryhmistä olevien kanssa vaikka sitä etnistä kirjoa on todella paljon. Kysehän on ihan muusta kuin siitä etteikö suomalainen mies olisi hyvä kumppani. Tässä on muotia, ajan ilmiötä, emansipaatiota, kehittymättömyyttä (nimenomaan näillä naisilla), nousukkuutta (sosiaalista), eksotiikkaa, egoismia, punavihreyttä ja sensellaista taustalla... ja ainahan se naapurikylän poika on ollut kiinnostavampi perinteisesti. Lisäksi tässä on feminismiä ja siihen liittyvää kulttuuria.

Ilmiö ei myöskään ole uusi. Näitä ulkomaalaisten (ihan sama minkä maalainen) kimppaan haluavaia on ollut aina. kaikki naiset eivät tietenkään ole näitä joten samat naiset kiertävät näitä ulkomaalaismiehiä ja koska naisia on erittäin paljon sinkkuina, niin ulkomaalaismiehillä ja mamuilla on kissanpäivtä juuri helsingissä ja isoissa kaupungeissa.

Nämä naiset eivät tosiaan juuri lapsia tee, joten tämä porukka tarvitsee jatkuvaa täydennystä uusista sukupolvista, joten ilmiö kutistuu aikaa myöten samalle tasolle muiden länsimaiden kanssa, joissa naiset eivät enää hullaannu pelkästään siitä syystä että toinen on esimerkiksi eri värinen tai puhuu eri kiieltä.

Mutta ulkomaalaisilla oli kyllä vientiä tässä maassa jo 30 vuotta sitten. Että osin on kyse vaan siitä eksotiikan hausta.

Mikähän lie näitä amerikkalaisia kiinteistövälityssarjoja missä ne ettii kotia ihmisille joilla on rahaa, ei ole ollut montaa valkoinen nainen musta mies paria, mutta taas valkoinen mies ja musta nainen pareja kosolti. Kertoo kait jotain pariutumisesta, loppujen lopuksi. Ettei ne mustat ole ehkä niin haluttuja kuin täällä halutaan luulla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 09:42:07
Quote from: Alapo on 11.08.2014, 08:05:33

Mikähän lie näitä amerikkalaisia kiinteistövälityssarjoja missä ne ettii kotia ihmisille joilla on rahaa, ei ole ollut montaa valkoinen nainen musta mies paria, mutta taas valkoinen mies ja musta nainen pareja kosolti. Kertoo kait jotain pariutumisesta, loppujen lopuksi. Ettei ne mustat ole ehkä niin haluttuja kuin täällä halutaan luulla.
Vielä vuonna 1970 musta-valkoinen pareista vain 8% oli valkoinen mies - musta nainen -pari. Tämä suhde on tasoittunut hiljalleen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 11.08.2014, 10:59:00
Quote from: Rändöm on 10.08.2014, 16:03:15
Quote from: nollatoleranssi on 10.08.2014, 14:22:28
Tämä juttu osoittaa, että myös kotimaan miehille löytyy vientiä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+treffisivuston+himokas+nainen/a1407475332014

Viedään siis kuin pässiä narussa? Tämä juttu on muuten Hesarilta looginen jatke aiemmalle ulkomaalaisia miehiä käsittelevälle artikkelille. Yhdessä jutussa ulkomaalaiset miehet vievät suomalaisten miesten naiset ja toisessa epätoivoiset suomalaismiehet naista saadakseen kääntyvät internetin puoleen, missä sielläkin odottaa vain toinen toisella tavalla epätoivoinen suomalainen mies. Hähhähhää! Suomalainen mies ei vaan voi voittaa. Näin siis ainakin Hesari universumissa.

Miten helvetissä sitten meidän naapurustossa miltei kaikki avioparit ovat suomalainen nainen ja suomalainen mies...??? jopa suomenruotsalaistaustainen nainen ja perussuomalainen (en tarkoita poliittista kantaa) mies aviopari löytyy. Miten itse olen naimisissa suomalaisen naisen kanssa?
Ja mamut ovat täälläpäin naimisissa omiensa kanssa.

Toki tuttavapiiristä löytyy niitä mamumiehen kanssa olleita ja lapsiakin tehneitä naisia, mutta eipä kukaan näistä ole enää mamumiehen kanssa. Nämä naiset ovat jo keski-ikäisiä... jostain syystä mamumiehet ovat häipyneet. Miksiköhän?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 11.08.2014, 11:37:00
Quote from: Alapo on 11.08.2014, 08:05:33Mikähän lie näitä amerikkalaisia kiinteistövälityssarjoja missä ne ettii kotia ihmisille joilla on rahaa, ei ole ollut montaa valkoinen nainen musta mies paria, mutta taas valkoinen mies ja musta nainen pareja kosolti.

Avainsana lienee tuo raha. mustamies valkoinen nainen pareilla ei ole sitä rahaa yleensä ellei musta mies ole urheilutähti tai jokin tunnetumpi artisti — siis yleensä. poikkeuksiakin tietysti on.

Se että ohjelmassa on etnisiä pareja on politiikkaa. ohjelmien täytyy näet olla suvaitsevaisia amerikassakin nykyään. Suomessakin pääset taatusti johonkin realityohjelmaan jos sinulla on esittää jokin etninen kortti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: pottis on 11.08.2014, 13:26:55
Miksi ulkomaalainen kiinnostaa? (http://www.iltalehti.fi/nainen/2014081118558504_na.shtml)

QuoteSuomalaisnaiset paljastavat nyt, miksi ulkomaalainen mies vie voiton kotimaisesta. Iltalehden kysely vahvistaa Helsingin Sanomien perjantaisen artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka ulkomaalaisilla miehillä riittää vientiä Suomessa.

Jotenkin hieman huvittavaa, vaikkakin surullista, että rummutetaan jatkuvalla syötöllä ulkomaalaisten (7 mrd. ihmistä) olevan kaikin tavoin etevämpi ryhmä kuin suomalaiset(5 milj. ihmistä). Vai onko se vain suomalainen mies joka ei pärjää kansainvälisessä vertailussa ryhmää ''ulkomaalaiset'' vastaan? Suomalaisnainen taas on kansainvälistä tasoa?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 13:55:42
Quote from: pottis on 11.08.2014, 13:26:55
Miksi ulkomaalainen kiinnostaa? (http://www.iltalehti.fi/nainen/2014081118558504_na.shtml)

QuoteSuomalaisnaiset paljastavat nyt, miksi ulkomaalainen mies vie voiton kotimaisesta. Iltalehden kysely vahvistaa Helsingin Sanomien perjantaisen artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka ulkomaalaisilla miehillä riittää vientiä Suomessa.

Jotenkin hieman huvittavaa, vaikkakin surullista, että rummutetaan jatkuvalla syötöllä ulkomaalaisten (7 mrd. ihmistä) olevan kaikin tavoin etevämpi ryhmä kuin suomalaiset(5 milj. ihmistä). Vai onko se vain suomalainen mies joka ei pärjää kansainvälisessä vertailussa ryhmää ''ulkomaalaiset'' vastaan? Suomalaisnainen taas on kansainvälistä tasoa?
No näinhän se pitkälti menee. Suomimiehet todellakin häviää etelän miehille tässä pinnallisessa ja degeneroituneessa nykykulttuurissa, etelän miehet näyttää paremmalta, viihdyttää naisia paremmin ja lienee parempia sängyssäkin. Suomimiehet ei puhu eikä pussaa.

Tämä ei toki varsinaisesti tarkoita sitä että meidän pitäisi sallia nykyinen kehitys.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 11.08.2014, 14:01:43
Kannattaa nyt kuitenkin kaiken suomimiestä mollaavan mediavyörytyksen keskellä muistaa yksi asia: suomalainen nainen pariutuu yleensä suomalaisen miehen kanssa. Ei asiat ole niin huonosti kuin mediassa nyt tällä hetkellä provosoidaan :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Fer on 11.08.2014, 14:08:46
Quote
Miksi ulkomaalainen kiinnostaa? (http://www.iltalehti.fi/nainen/2014081118558504_na.shtml)

QuoteSuomalaisnaiset paljastavat nyt, miksi ulkomaalainen mies vie voiton kotimaisesta. Iltalehden kysely vahvistaa Helsingin Sanomien perjantaisen artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka ulkomaalaisilla miehillä riittää vientiä Suomessa.

Itse en pidä suomalaisia miehiä juuri minään. Reissaankin ahkerasti Turkissa ja Ghanassa. Siellä miehet kohtelevat minua kuin prinsessaa. Edes muodokkuuteni ei haittaa, suomalaiset maajussit kun kaipaavat lakeuksista, ei saa olla kumpua mihinkään suuntaan. Kyllä kunnon turkkilainen mies on oikea mies, heillä on karvatkin kuin miehellä. Suomalaiset ovat kuin pikkupoikiaa.

Muuttaisinko etelään?

Ulkomaalaisia, ainakaan turkkilaisia ja ghanalaisia, ei tuon mukaan läskit haittaa. Suomalainen mies lienee liian nirso myös sitten naisten ulkonäön suhteen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 14:09:26
Quote from: Ajattelija2008 on 10.08.2014, 08:42:48
Geenikartassa somalit ovat sillä linjalla, joka johtaa neekereistä muihin maapallon suurrotuihin. En tiedä, johtuuko tämä asema siitä, että he ovat muiden rotujen esi-isiä, vai ovatko he sekoittuneet arabeihin. Geenitutkimusten mukaan muut rodut erkanivat neekereistä 100 000 vuotta sitten.
Mitään vars. rotuja ei ole olemassakaan. Se, että lähempänä päiväntasaajaa ollaan tummempia kuin lähellä etelä/pohj.napoja johtuu ihan yksinkertaisesti auringon säteilypaineen muutoksesta siirryttäessä etelästä pohjoiseen tai päinvastoin. Ja siitä, että musta iho kestää tätä säteilyä paremmin kuin vaalea. Kyseessä on siis sopeutuma.

Neekerit eivät ole kenenkään esi-isiä vaan polveutuvat samoista afrikkalaisista, alkuperäisistä negroidipopulaatioista kuin euraasialaisetkin. Kaikki afrikan ulkopuoliset euraasialaiset populaatiot ovat yhden ainoan, afrikasta poistuneen 'kansainvaelluksen' jälkeläisiä ja geneettisesti erittäin homogeenisia, kantaen mukanaan muutamaa prosenttia neanderthalin ihmisen tai denisovan ihmisen perimää, t.s. ovat aikoinaan jonkin verran risteytyneet afrikasta jo paljon aikaisemmin poistuneiden neanderthalilaisten kanssa. Afrikkaan jääneet puolestaan ovat geneettisesti heterogeenisempiä, eikä heissä ole jälkeäkään neanderthalilaisista.
Poikkeuksen tästä muodostavat n.s. negriitot, joihin kuuluvat Australian alkuasukkaat ja rippeitä kaukoidän varhaisista asuttajiasta, t.s. andamaanit (jotka ovat asuneet saarillaan ainakin 70 000 vuotta), malaijien semangit, thaimaan manit ja filippiinien alkuasukkaat. He ovat nykyihmisistä geneettisesti kaikkein etäisimpiä.

Joka tapauksessa on nykyihminen geneettisesti kuitenkin ällistyttävän samanlainen: esim. missä tahansa simpanssipopulaatiossa on diversiteetti suurempi kuin koko ihmiskunnassa.
Kts. http://www.ox.ac.uk/media/news_stories/2012/120302.html
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tunkki on 11.08.2014, 14:29:30
Roduista puhutaan mutta rotumääritelmät jää tekemättä:
Se mitä muistan koulun biologiasta kertoi että eri rotua ovat ne, jotka ei saa keskenään aikaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Tätähän ei ole näkyvissä ihmisellä joten "rotuja" ei taida olla. Geneettisiä eroja on.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nissemand on 11.08.2014, 14:42:57
Tunkki muistelee nyt lajeja eikä rotuja. Saman lajin eri rodut lisääntyvät näppärästi keskenään
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kuli on 11.08.2014, 14:43:23
^^^Vaikka geneettiset erot ovatkin pieniä ihmispopulaatioiden välillä, se ei ole suoraan verrannollinen ominaisuuksien eroihin. Yhdenkin geenin ero voi olla hyvin merkittävä, kun puhutaan esimerkiksi aggressiivisuudesta tai älyllisestä kapasiteetista tai sitten vaikkapa sairauksille altistumisesta. Mokuttajien päässähän pieni diversiteetti geneettisessä poolissa= eri populaatioilla ei voi olla merkittäviä eroja ominaisuuksiensa suhteen. Eihän se oikeassa maailmassa tietenkään niin mene.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tunkki on 11.08.2014, 14:51:24
Quote from: Nissemand on 11.08.2014, 14:42:57
Tunkki muistelee nyt lajeja eikä rotuja. Saman lajin eri rodut lisääntyvät näppärästi keskenään

Näin taitaa olla. Kiitoksia oikaisusta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 11.08.2014, 15:13:20
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288724177359.html

Quote"Ulkomaalaiset miehet ovat fiksumpia, komeampia, kohteliaampia, huomaavaisempia ja ennen muuta varakkaampia kuin me suomalaiset. Suomalainen mies pukeutuu huonosti ja juo itsensä känniin itsetuntonsa löytämiseksi. Suomalaisella miehellä ei ole huumorintajua, eikä hän osaa nauraa itselleen. Jos em. luettelosta löytyy poikkeus, hän on - ja pysyy - varattuna mahdollisesti ulkomaalaiselle naiselle..."
- Akhilleus

Ulkomaalaisetko suomalaisia varakkaampia?  ???

Puhutaanko nyt nigerialaisista, turkkilaisista vai ghanalaisista?  :D

Quote"Moni on kohtelias, huomioonottava, hyvätapainen, sopivan kypsä ja huumorintajuinen. Siis virkistävän poikkeava. Ei aina viinahuuruinen kännykässä roikkuja. Kansainvälisyyshän voi myös olla mahdollisuus ja eksotiikkaa. Ehkä suomalainen nainen toivoisi, että häntä kohdeltaisiin arvostetusti - ei vain tasavertaisena palkannauttijana, äitinä ja kodin vastuuhenkilönä."
- Arvostus

Eivätkös suomalaiset naiset ole kinunneet muka-arvoa jo vuosikymmeniä?  :roll:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 15:26:54
Quote from: Tabula Rasa on 08.08.2014, 03:15:54
Mikähän tämän ''uutisen'' tarkoitus on? Rinnastaa sosiaalikultamunat eurooppalaisiin yliopistokoulutettuihin?
Jos et vielä ole huomannut, tätä rinnastustahan harrastetaan tämän tästä. Näin aussit, britit, jenkit, italiaanot, fransmannit jne. saavat - tahtomattaan - toimia 'kultamunien' arvon nostattajina. Ikäänkuin "lämmittelybändinä". Samalla tavalla on jo pitkään vedottu Finlaysoniin (britti/skotti), Fazeriin (sveitsiläinen), Sinebrykoffiin (venäläinen), Hartwalliin (saksalainen) jne. jne.
Ikäänkuin ne kertoisivat jotain nykyisen villin maahanmuuton autuudesta. Kaiken huippu on todistella, että ovathan suomalaisten esi-isätkin maahanmuuttajia !
QuoteKertoa että jollain ihme logiikalla naisella on aina oikeus vaatia itseään paremmin koulutettua tms sosiaalisesti, ulkonäöllisesti jne ylempänä olevaa miestä?
Saahan sitä vaatia, mutta voi olla paha tulla ottamaan...
Vanhan viisauden mukaan kannattaa aina pyrkiä itseään parempaan seuraan. Naisilla tämä merkitsee sitä, että aina kannattaa yrittää naida n.s. ylöspäin. Siitä on etua niin itselle kuin mahdoll. jälkeläisillekin. Ihan yksinkertaista optimointia, ei sen kummempaa. Ja se on vieläpä kirjoitettu geneettiseen koodistoon. Näin luonto toimii, pitää vain hyväksyä se.
Kautta aikojen ovat naiset haikailleet aidan vihreämmälle puolelle. Maailma on siellä paljon jännempi. Eivät oman kylän mörököllit pojat kelpaa, sehän on kuin näivettyisi paikoilleen tai kuolisi pystyyn. Geneettinen viisauskin kehottaa välttämään liian tiivistä naimista oman yhteisön sisällä. Haitalliset ominaisuudet siinä vain runsastuvat. Siksi on haettava geenipooliin n.s. rikastusta muualta. Ettei tulisi liikaa kusipäitä kakaroita.
Nykyaikana vaikuttaa vahvasti myös tyttöporukoiden sosiaalinen paine. On "ihkua" löytää jostain ulkomainen, eksoottisempi poikaystävä. Koska useimmilla kavereillakin on.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 15:35:41
Quote from: Kuli on 11.08.2014, 14:43:23
Mokuttajien päässähän pieni diversiteetti geneettisessä poolissa= eri populaatioilla ei voi olla merkittäviä eroja ominaisuuksiensa suhteen. Eihän se oikeassa maailmassa tietenkään niin mene.
Totta. Rotuja ei ole, mutta ihmislajin eri yksilöiden välillä on toki huimiakin eroja. Johtuen mm. siitä, että herkässä kasvuvaiheessa on miljoonia mahdollisuuksia suistua raiteilta tai muuten vain mennä pieleen. Onni yksillä, kesä kaikilla.
Meitähän on muutenkin ohjeistettu korostamalla mm. sitä että kaikki ovat yksilöitä eikä voida yleistää mitään. Vrt. Se Kuuluisa Yksittäistapaus
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 11.08.2014, 15:56:14
Työmatkalla tapahtui episodi joka muistutti minua tästä keskustelun aiheesta, ulkomaalaisen miehen ylivoimaisuus versus suomi-mies.
Pyöräillessäni kotiin jonkin matkan päässä edellä pyöräili kolmikko: kaksi Lähi-idän geelitukkaista prinssiä ja nuori vaalea suomalainen nainen. Kolmikon matkan teko oli koomista seurattavaa, mutta tuskin sen suomalaisen naisen näkökulmasta. Ähly-kaksikko pyöräili aivan naisen tappituntumassa ja välillä ajoivat rinnalle naista kyyläten. Seurasin tilannetta muutaman kilometrin matkan perässä ja ohi en mennyt vaikka helposti olisin päässyt. Kaksikko huomasi minut ja hiljensi vauhtia, jättäytyen taakseni. Siinä jonkin matkaa pyöräilin naisen ja karvakäsien välissä, taustalla kuului kevyttä äbläwäblää, kuinkas muuten. Jossakin matkaa oli pakko jättäytyä pois tuosta näytelmästä, tosin keskusta oli jo sen verran lähellä että tuskin(ja toivottavasti) eivät innostuneet ahdistelemaan nuorta naista vielä röyhkeämmin. Käsittämättömiä limanuljaskoja.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 11.08.2014, 16:02:43
Quote from: Blanc73 on 11.08.2014, 15:56:14
Työmatkalla tapahtui episodi joka muistutti minua tästä keskustelun aiheesta, ulkomaalaisen miehen ylivoimaisuus versus suomi-mies.
Pyöräillessäni kotiin jonkin matkan päässä edellä pyöräili kolmikko: kaksi Lähi-idän geelitukkaista prinssiä ja nuori vaalea suomalainen nainen. Kolmikon matkan teko oli koomista seurattavaa, mutta tuskin sen suomalaisen naisen näkökulmasta. Ähly-kaksikko pyöräili aivan naisen tappituntumassa ja välillä ajoivat rinnalle naista kyyläten. Seurasin tilannetta muutaman kilometrin perässä ja ohi en mennyt vaikka helposti olisin päässyt. Kaksikko huomasi minut ja hiljensi vauhtia, jättäytyen taakseni. Siinä jonkin matkaa pyöräilin naisen ja karvakäsien välissä, taustalla kuului kevyttä äbläwäblää, kuinkas muuten. Jossakin matkaa oli pakko jättäytyä pois tuosta näytelmästä, tosin keskusta oli jo sen verran lähellä että tuskin(ja toivottavasti) eivät innostuneet ahdistelemaan nuorta naista vielä röyhkeämmin. Käsittämättömiä limanuljaskoja.

Tuollainen huomio vetoaa hyvin harvaan. Enimmäkseen varmaan sellaisiin, jotka on jätetty tyystin huomiotta ja jopa poljettu maanrakoon. Tuo ei ole sitä, mitä ulkomaalaisiin ihastuneet naiset hehkuttavat.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nationalisti on 11.08.2014, 16:08:27
Kielimiehenä voisi ruveta esittämään ulkomaanelävää. Jos vaikka kävisi parempi flaksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 11.08.2014, 16:09:43
Quote from: Sietäjä on 11.08.2014, 16:02:43
Tuollainen huomio vetoaa hyvin harvaan. Enimmäkseen varmaan sellaisiin, jotka on jätetty tyystin huomiotta ja jopa poljettu maanrakoon. Tuo ei ole sitä, mitä ulkomaalaisiin ihastuneet naiset hehkuttavat.

Tuollainen "huomio" ei varmasti vetoa edes niihin maanrakoon poljettuihin naisiin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 11.08.2014, 16:19:50
Quote from: Blanc73 on 11.08.2014, 16:09:43
Quote from: Sietäjä on 11.08.2014, 16:02:43
Tuollainen huomio vetoaa hyvin harvaan. Enimmäkseen varmaan sellaisiin, jotka on jätetty tyystin huomiotta ja jopa poljettu maanrakoon. Tuo ei ole sitä, mitä ulkomaalaisiin ihastuneet naiset hehkuttavat.

Tuollainen "huomio" ei varmasti vetoa edes niihin maanrakoon poljettuihin naisiin.

Tosi harvaan, veikkaisin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Malla on 11.08.2014, 16:23:17
Quote from: Sietäjä on 11.08.2014, 16:02:43
Tuollainen huomio vetoaa hyvin harvaan. Enimmäkseen varmaan sellaisiin, jotka on jätetty tyystin huomiotta ja jopa poljettu maanrakoon. Tuo ei ole sitä, mitä ulkomaalaisiin ihastuneet naiset hehkuttavat.

Tuollainen huomio ei vetoa, mutta pelottaa nuorta naista, myös maanrakoon polkematonta ja huomiotakin saanutta, ehkä hiukan hitaasti polkevaa. Siksi on hyvä, että joku menee väliin. (Kiitos Blanc73) Sama tapahtui tyttärelleni (tosin puuttuja sanoi pyörähäiriköille aika äänekkäästi, että menkää pois, ja saatteli tytön ihmisten ilmoille). Ei ollut yö eikä huppeli, olipa vain ihan tavallinen syrjäinen pyörätie. Tytär kiitti huolenpidosta -- vain sanallisesti, huom., jottei kukaan vitsiniekka innostu luontokuvaelmiin.)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 16:23:51
Quote from: Ajattelija2008 on 08.08.2014, 06:10:33
Tämä on USA:sta tuttu tilanne, että mustat naiset kelpaavat huonosti millekään rodulle. Ilmiön näkee Helsingin baareissa.
Eikös tätäkin tutkittu melko äskettäin ? Tulos oli, että valkoihoiset naiset olivat kaikkein halutuimpia, seuraavaksi kirivät aasialaiset ja peränpitäjinä neekafrikkalaiset naiset.
Näin siis miehen näkökulmasta katsottuna.
Naisen näkökulmasta en muista vastaavaa tutkimusta, t.s. olivatko valkoihoiset miehet kenties kärjessä.
Ainakaan suomalaismiehet - kaikesta polemiikista päätellen - eivät kovin hyvin sijoittuneet...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 16:26:02
Quote from: Nissemand on 11.08.2014, 14:42:57
Tunkki muistelee nyt lajeja eikä rotuja. Saman lajin eri rodut lisääntyvät näppärästi keskenään
Roduista löytyy kohtalaisen hyvä selostus osoitteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Race_(human_classification)

Nykyisin puhutaan enemmänkin alalajeista kuin roduista.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 11.08.2014, 16:28:30
Quote from: Malla on 11.08.2014, 16:23:17
Quote from: Sietäjä on 11.08.2014, 16:02:43
Tuollainen huomio vetoaa hyvin harvaan. Enimmäkseen varmaan sellaisiin, jotka on jätetty tyystin huomiotta ja jopa poljettu maanrakoon. Tuo ei ole sitä, mitä ulkomaalaisiin ihastuneet naiset hehkuttavat.

Tuollainen huomio ei vetoa, mutta pelottaa nuorta naista, myös maanrakoon polkematonta ja huomiotakin saanutta, ehkä hiukan hitaasti polkevaa. Siksi on hyvä, että joku menee väliin. (Kiitos Blanc73) Sama tapahtui tyttärelleni (tosin puuttuja sanoi pyörähäiriköille aika äänekkäästi, että menkää pois, ja saatteli tytön ihmisten ilmoille). Ei ollut yö eikä huppeli, olipa vain ihan tavallinen syrjäinen pyörätie. Tytär kiitti huolenpidosta -- vain sanallisesti, huom., jottei kukaan vitsiniekka innostu luontokuvaelmiin.)

Jep, mun kommentti liittyikin siihen, kun täälläkin ollut sen suuntaista mielipidettä, että ulkomaalaismiesten antaman huomio jne olisi juuri edelläkuvatun kaltaista päällekäyvyyttä, mutta näin ei varmasti ole, vaan enemmistö ulkomaalaisista viehättyvistä naisista viehättyy niistä, joiden supliikki oon sulavaa ja miellyttävää, mutta ei tunkeilevaa. Itsekin sekaannuin läsnäolollani laivan käytävällä vastaavanlaiseen ja ehkä pahempaankin kontaktin ottoon.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 11.08.2014, 16:30:30
Quote from: Blanc73 on 11.08.2014, 15:56:14
Työmatkalla tapahtui episodi joka muistutti minua tästä keskustelun aiheesta, ulkomaalaisen miehen ylivoimaisuus versus suomi-mies.
Pyöräillessäni kotiin jonkin matkan päässä edellä pyöräili kolmikko: kaksi Lähi-idän geelitukkaista prinssiä ja nuori vaalea suomalainen nainen. Kolmikon matkan teko oli koomista seurattavaa, mutta tuskin sen suomalaisen naisen näkökulmasta. Ähly-kaksikko pyöräili aivan naisen tappituntumassa ja välillä ajoivat rinnalle naista kyyläten. Seurasin tilannetta muutaman kilometrin perässä ja ohi en mennyt vaikka helposti olisin päässyt. Kaksikko huomasi minut ja hiljensi vauhtia, jättäytyen taakseni. Siinä jonkin matkaa pyöräilin naisen ja karvakäsien välissä, taustalla kuului kevyttä äbläwäblää, kuinkas muuten. Jossakin matkaa oli pakko jättäytyä pois tuosta näytelmästä, tosin keskusta oli jo sen verran lähellä että tuskin(ja toivottavasti) eivät innostuneet ahdistelemaan nuorta naista vielä röyhkeämmin. Käsittämättömiä limanuljaskoja.

Itsekin näin tässä pari päivää takaperin Itiksessä melkoisen näytelmän, jossa pääosaa esitti kaksi n**keriä ja yksi känninen/aineissa oleva Suomi-h*tsu. N**kerit juttelivat keskenään metroaseman edessä ja heidän ympärillään pörräsi ja kiehnäsi kyseinen suomalainen vosu. Nainen teki jonkinlaisia omituisia tanssiliikkeitä jatkuvasti yrittäessään kiinnittää Afrikan lahjojen huomion itseensä. Ilmeisesti kyseiset lahjakkuudet olivat jo saaneet tarpeeksi p*llua, kun ei moisen tyrkyn seura tuntunut kelpaavan. Nainen pukeutui hippityyliin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 11.08.2014, 16:32:51
Quote from: Nationalisti on 11.08.2014, 16:08:27
Kielimiehenä voisi ruveta esittämään ulkomaanelävää. Jos vaikka kävisi parempi flaksi.

Olen itsekin tätä joskus huvittuneena pyöritellyt mielessäni. Puhun amerikanenglantia täysin sujuvasti ja lainkaan murtaen (todelliset amerikkalaiset jatkuvasti luulevat minua maanmiehekseen, kun avaan suuni). Sanavarasto ei ehkä ole aivan hyvin koulutetun natiivin tasolla, mutta syvällisempiin keskusteluihin tuskin tarvitseekaan antautua yöelämässä, kunhan kertoo olevansa Hollywood-tähti, joka sivutoimisesti toimii salaisena agenttina. Onnistuneen viettelyn päätteeksi voi sitten kertoa olevansa suomalainen jannu ja nauraa räkäisesti päälle tyrmistyksen levitessä tytön kasvoille. No joo, tämä oli vain vitsi, vaikka sinänsä kieroudessaan kutkuttava ajatus, mikäli olisin tylsistynyt ja sinkku. Tämä kaikki siis ihan vain "hands-on" sosiologisen tutkimuksen näkökulmasta.  ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: VeePee on 11.08.2014, 16:33:17
QuoteEi aina viinahuuruinen kännykässä roikkuja.
Mitä itse olen (silloin harvoin kun käyn) baarissa kiinnittänyt huomiota siihen, että aika monella tummalla kaverilla on pöydällä edessään rivissä 4-5 kännykkää, joita kutakin käytetään varsin ahkerasti. Se antaa todella rehellisen ja luotettavan vaikutelman.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 16:37:13
Quote from: Jaakko Sivonen on 08.08.2014, 22:07:09
Mutta standardit ovat erilaiset, kun on kyse ulkomaisista miehistä.
Näin on aina ollut, niin maahanmuutossa kuin yleisemminkin vähemmistöjen kohdalla.
Kaksoisstandardi, eri pelisäännöt. Tulee ilmi vaikkapa siinä, että suomalainen kulttuuri on olemassa vain silloin, kun se on suomalaiselle enemmistölle negatiivista.
Sitä ei ole olemassa silloin, kun se on jotain positiivista. Sen sijaan mamuilla on aina loistava ja omaleimainen kulttuuri, jota pitää kunnioittaa.
Se on määritelmän mukaan aina positiivista ja jotain, mistä meidän tulee ottaa oppia. Jos jotain negatiivista aniharvoin näyttäisi olevan, kyseessä on selvä
näköharha tai yksittäistapaus.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 16:43:20
Quote from: VeePee on 11.08.2014, 16:33:17
baarissa kiinnittänyt huomiota siihen, että aika monella tummalla kaverilla on pöydällä edessään rivissä 4-5 kännykkää, joita kutakin käytetään varsin ahkerasti. Se antaa todella rehellisen ja luotettavan vaikutelman.
Lankomies kertoi melko hupaisen tarinan. Tositapaus. Oli jossain päin suomea (jääköön tarkemmin määrittelemättä) patsastellut joku mamu polleana uuden hienon kännykän kanssa ja kovasti puhua pomottanut siihen kulkiessaan tärkeän oloisena edestakaisin. Siihen nähden olikin sitten vähän noloa kun se kännykkä pirulainen meni ja alkoi piristä ! Joku siis yritti ihan oikeasti soittaa siihen...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 11.08.2014, 16:55:24
Quote from: VeePee on 11.08.2014, 16:33:17
Mitä itse olen (silloin harvoin kun käyn) baarissa kiinnittänyt huomiota siihen, että aika monella tummalla kaverilla on pöydällä edessään rivissä 4-5 kännykkää, joita kutakin käytetään varsin ahkerasti. Se antaa todella rehellisen ja luotettavan vaikutelman.

Kännykkä 1: laittomien bisnesten hoitamiseen.
Kännykkä 2: yhteydenpitoon viranomaisten kanssa.
Kännykkä 3: suomalaisten naisten kanssa tekstailuun ja soitteluun.
Kännykkä 4: yhteydenpitoon vaimojen, lasten, sukulaisten ja maanmiesten kanssa. 
Kännykkä 5: nettihuutokaupan ostajien kanssa yhteydenpitoon.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 17:07:05
Quote from: nahkhiirmees on 11.08.2014, 16:26:02
Quote from: Nissemand on 11.08.2014, 14:42:57
Tunkki muistelee nyt lajeja eikä rotuja. Saman lajin eri rodut lisääntyvät näppärästi keskenään
Roduista löytyy kohtalaisen hyvä selostus osoitteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Race_(human_classification)

Nykyisin puhutaan enemmänkin alalajeista kuin roduista.
Ihmiset nimenomaan jakautuu satoihin eri alalajeihin, joista määrittelysyistä käytetään usein termejä "päärodut" jotka ovat negroidi, caucosoidi, mongoloidi ja austroloidi.
QuoteProfessor Douglas Whitman of Illinois State University
tässä luennollaan https://www.youtube.com/watch?v=jeb09GS7ids&list=UUMLbmp5tcLxzahMLTmeM4lg&index=10 määrittelee kuinka kyseessä on alalaji jos otetaan 100 yksilöä kummastakin ryhmästä, sekoitetaan ne ja jos ne pystyy lajittelemaan takaisiin omaan lokeroihinsa niin kyseessä on silloin kaksi eri alalajia. Alalajeilla ei tarvi olla mitään kovin merkittäviä eroja, esim. jos minä otan sukuni mukaan ja menen autiolle saarelle ja jatkamme siellä sukua hyvin "inbred" tyylisesti niin ennenpitkää meistä muodostuu oma alalaji vrt. manterelle jääneisiin.

Mitä rotueroihin tulee niin :

QuoteThroughout his book, Rushton's writing provides clues that Blacks could be considered an Se race and Orientals an Si/Ni race, with Whites in between.

On average, Orientals are slower to mature, less fertile, less sexually active, less aggressive, and have larger brains and higher IQ scores. Blacks are at the other pole. Whites fall in the middle, but closer to Orientals than to Blacks (pg. 7).

Blacks have from 3 to 19% more of the sex hormone testosterone than Whites or East Asians. The testosterone translates into more explosive energy (7).

By the teenage years, Blacks have faster reflexes, as in the famous knee-jerk response (7).

Further, the hormones that give Blacks an edge at sports makes them restless in school and prone to crime (7).

Some claimed Blacks had the nature "of wild animals...most of them go naked...the child does not know his father, and they eat people" (8).

Another claimed they had a natural sense of rhythm so that if a Black "were to fall from heaven to earth he would beat time as he goes down" (8).

Orientals are a "model minority." They have fewer divorces, fewer out-of-wedlock births, and fewer reports of child abuse than Whites. More Orientals graduate from college and fewer go to prison (10).

Orientals are the least sexually active, whether measured by age of first intercourse, intercourse frequency, or number of sexual partners. Blacks are the most active on all of these. Once again Whites are in between (10).

Orientals are more K-selected than Whites, while Whites are more K-selected than Blacks. Highly K-selected women produce fewer eggs (and have bigger brains) than r-selected women. Highly K-selected men invest time and energy in their children rather than the pursuit of sexual thrills. They are "dads" rather than "cads" (12).

Because intelligence increased the chances of survival in harsh winter environments, the groups that left Africa had to evolve greater intelligence and family stability. This called for larger brains, slower growth rates, lower hormone levels, less sexual potency, less aggression, and less impulsivity. Advanced planning, self-control, rule-following, and longevity all increased in the non-Africans (12).

Studies find that Blacks are more aggressive and outgoing than Whites, while Whites are more aggressive and outgoing than Orientals.

Black rates of drug and alcohol abuse are higher (15).

A study carried out in French-speaking Quebec looked at 825 four- to six-year-olds from 66 countries. The immigrant children were rated by 50 teachers in preschool classes. The teachers found more adjustment and less hostility among Oriental children than among White children, but they also saw more adjustment and less hostility among White children than among Black children (15).

Racial differences in personality are found using tests such as the Eysenck Personality Questionnaire and Cattell's Sixteen Personality Factor Questionnaire. Orientals everywhere are less aggressive, dominant, and impulsive than Whites and Whites are less so than Blacks. Orientals are more cautious than either Whites or Blacks (15-16).

There are important race differences in time-orientation and motivation. One study asked Black children in the Caribbean to choose between a small candy bar now and a larger bar a week later. Most chose the small one now. A focus on the present moment as opposed to delayed gratification is a major theme in the research on Black psychology (16).

East Asian countries like Japan and Singapore have lower death rates than European countries. European countries have lower death rates than African and Black Caribbean countries. But, the pattern for suicide is reversed (16).

Orientals are the most willing to delay gratification (17).

Racial differences are found in sexual permissiveness, thinking about sex, and even in levels of sex guilt. In one study, three generations of Japanese Americans and Japanese students in Japan had less interest in sex than European students. Yet each generation of Japanese Americans had more sex guilt than White Americans their age. In another study, British men and women said they had three times as many sexual fantasies as Japanese men and women. Orientals were the most likely to say that sex has a weakening effect. Blacks said they had casual intercourse more and felt less concern about it than whites did (18).

In the 19th century, the famous neurologist Paul Broca found that Orientals had larger and heavier brains than did Whites, while Whites had larger and heavier brains than did Blacks. Broca also found that White brains had more surface folding than Black brains. (The more folded the surface of the brain, the more brain cells it can contain.) White brains also had larger frontal lobes which are used in self control and planning (25).

The Minnesota Transracial Adoption Study also showed that there are race differences in personality. Black 17-year-olds were more active and more disruptive than White 17-year-olds. Korean children raised in White American families were quieter and less active than White children (31).

With higher testosterone levels, Blacks are more likely to put time and energy into having offspring. On the other hand, Asians and Whites with lower testosterone levels put more time and energy into caring for a few offspring and making long term plans (38).

Making special tools, fires, clothing and shelters called for higher intelligence. Moving "Out of Africa" meant moving into a K-type life-history strategy. That meant higher IQ, larger brains, slower growth, and lower hormone levels. It also meant lower levels of sexuality, aggression, and impulsive behavior. More family stability, advanced planning, self-control, rule-following, and longevity were needed (41).

Kuukereitten ja suomalaisten välillä on uusimpien tietojen mukaan vähän vajaa puoli miljoona vuotta eriytymistä, joten meillä on kohtalaisia eroja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 17:17:49
Quote from: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 17:07:05
Mitä rotueroihin tulee niin :
A focus on the present moment as opposed to delayed gratification is a major theme in the research on Black psychology.
Eikös melkein kaikissa elämäntaidon oppaissa kehoteta elämään hetkessä niin onnellisuus on sitä kautta taattu ?
Tulevaisuutta ei vielä ole eikä ehkä koskaan tulekaan. Eikä menneisyyttä saa takaisin koskaan.
Kumpaankaan ei ole pääsyä tässä ja nyt. On vain tämä nykyhetki.

Suuri osa ongelmista johtuukin siitä, ettemme osaa tarttua hetkeen ?
Mustat ovat siis onnellisempia ihmisiä ?
Mieluummin seksiä nyt heti kuin vasta viikon päästä ?

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 11.08.2014, 17:21:20
Mitä mustien ja valkoisten avioliittoihin tulee niin mustat naiset ovat selkeästi vähemmän haluttuja valkoisten miesten parissa kuin valkoiset tai aasialaiset naiset.

Kuitenkin, tässäkin jyllää tuplastandardit. Jos valkoisen naisen suku ja ystävät reagoisivat vihamielisesti siihen että hän seurustelee mustan miehen kanssa niin sitä pidettäisiin rasismina ja ahdasmielisyytenä. Jos valkoinen mies seurustelee mustan naisen kanssa niin on paljon yleisempää että sen naisen lähipiiri tekisi selväksi että tuollainen ei tule kuuloonkaan.

Toisin sanoen, yksi esimerkki lisää kuinka mustien rasismi on ihan ok mutta auta armias olisi toisin päin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 17:23:30
Quote from: nahkhiirmees on 11.08.2014, 17:17:49
Quote from: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 17:07:05
Mitä rotueroihin tulee niin :
A focus on the present moment as opposed to delayed gratification is a major theme in the research on Black psychology.
Eikös melkein kaikissa elämäntaidon oppaissa kehoteta elämään hetkessä niin onnellisuus on sitä kautta taattu ?
Tulevaisuutta ei vielä ole eikä ehkä koskaan tulekaan. Eikä menneisyyttä saa takaisin koskaan.
Kumpaankaan ei ole pääsyä tässä ja nyt. On vain tämä nykyhetki.

Suuri osa ongelmista johtuukin siitä, ettemme osaa tarttua hetkeen ?
Mustat ovat siis onnellisempia ihmisiä ?
Mieluummin seksiä nyt heti kuin vasta viikon päästä ?
Tosiasissahan tuo on Afrikan köyhyyden suurin yksittäinen syy, kuukerit ei tee kovin pitkäntähtäimen suunnitelmia mikä johtaa siihen että kaikki asiat menee päin helvettiä. Asian näkee parhaiten kun katsoo Haitin ja Dominikaanisen tasavallan välistä rajaa, haitin "mustat" on kaataneet kaikki puut polttopuuksi mikä on aihettanut eroosiota ym. ja koko maa on pilalla siinä missä Dominikaanisessa tasavallassa ollaan toimittu pidemmällä tähtäimellä, kenties istutettu lisää puita sitä mukaan kun on kaadettu. Nykyisin haitilaiset ostaa puunsa Dominikaanisesta tasavallasta kalliilla kun omat puut on kaadettu.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 17:28:55
Quote from: Blanc73 on 11.08.2014, 14:01:43
Kannattaa nyt kuitenkin kaiken suomimiestä mollaavan mediavyörytyksen keskellä muistaa yksi asia: suomalainen nainen pariutuu yleensä suomalaisen miehen kanssa. Ei asiat ole niin huonosti kuin mediassa nyt tällä hetkellä provosoidaan :)
Yleensä joo, mutta jos vaikkapa 1/4 ei pariudukaan, niin se on maailmanlaajuisesti aika hiton heikko suhde.  Ja miksi meidän suomalaisten miesten tulisi purematta niellä se, että naisemme ovat kymmenen kansalaisuuden läpikäymiä ennen kuin itse pääsemme asialle?

Mielestäni me olemme liian nössöjä. Jos tilanne olisi se, että jos baarissa suomityttö juttelee ulkomaalaisen kanssa, niin pari suomikundia ottaisi ulkomaalaiselta senkan nenästä suht' automaattisesti, niin arvostus kasvaisi meitä kohtaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 11.08.2014, 17:37:13
Kuvitelkaapa tilanne että esim somalinaiset olisivat suomalaisten miesten silmissä viehättäviä. Silloin lukisimme päivittäin uutisia konflikteista kuinka jonkun somalitytön isä ja veljet ovat käyneet hakkaamassa tai jopa tappamassa suomalaisen miehen koska tämä on vokotellut heidän tyttöänsä.

Tuollaisia uutisia ei kuitenkaan ole koskaan sillä on hyvin harvinaista että kukaan suomalaismies pitäisi somalinaisia viehättävinä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 17:38:07
Quote from: Maailmanmies on 11.08.2014, 17:28:55
Mielestäni me olemme liian nössöjä. Jos tilanne olisi se, että jos baarissa suomityttö juttelee ulkomaalaisen kanssa, niin pari suomikundia ottaisi ulkomaalaiselta senkan nenästä suht' automaattisesti, niin arvostus kasvaisi meitä kohtaan.
Tuo nyt ainakin on aivan kertakaikkisen kökkö strategia. Takuuvarmasti naikkoset kauhistelisivat suureen ääneen, pitäisivät vielä selvemmin rasisteina ja väkivaltaisina idiootteina jotka reppanat eivät osaa muuta kuin hakata nyrkeillä. Rientäisivät joukolla puolustamaan ihkuja mamuja & entistäkin suuremmin laumoin päättäisivät näyttää junteille suomalaismiehille pariutumalla mamujen kanssa yhä useammin...
Olettaisin ilman muuta, etteivät ainakaan aussit ym. "länsimaalaiset ulkomaalaiset" baareissa(kaan) leiki mitään tarzan/jane-kuviota.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 11.08.2014, 17:43:48
Itse asiassa, juuri tuolla lailla useissa maissa tapahtuukin jos ulkomaalainen alkaa vonkaamaan paikallisia neitoja. Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista kokeilla onnea paikallisten naisten iskemisessä. Usein paikalliset miehet vielä toivottavat onnea.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 11.08.2014, 17:44:40
Quote from: -PPT- on 11.08.2014, 17:37:13
on hyvin harvinaista että kukaan suomalaismies pitäisi somalinaisia viehättävinä.
Tästä olen kyllä jokseenkin eri mieltä. Jotkut somalinaiset ovat ainakin meikäläisen silmissä kerrassaan upeita: hieno vaalea rusketus, pitkiä, hoikkia, gasellimaisia suklaasilmiä. Ei pahaa sanaa heistä ainakaan ulkonäön puolesta. Siis noin yksittäistapauksina. Sama pätee etiopialaisiin.

Eri asia sitten, olisiko meillä mitään yhteistä mahdoll. fyysisen viehätyksen lisäksi. Saattaisi olla ylipääsemättömiä eroja...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JJohannes on 11.08.2014, 17:55:57
Komppaan, somali- ja etiopialaisnaiset ovat usein hyvin viehättäviä. Ja joskus myös muualta Afrikasta tulleet. En minäkään kuitenkaan usko, että kulttuurierojen takia kykenisin seurustelemaan moisen kanssa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 11.08.2014, 18:00:50
QuoteNaiset kertovat, miksi ulkomaalainen mies kiinnostaa

Tämä mediapropaganda pyrkii viestimään, että jokseenkin kaikki suomalaiset naiset asettaisivat ulkomaalaisen miehen etusijalle. Näin ei kuitenkaan ole. Aina muutama sadasta on 'eksotiikan' perään, mutta käytännössä ainakin 95 prosenttia naisista valitsee suomalaisen miehen. Monen naisen suusta olen myös kuullut, etteivät voi edes sietää Euroopan ulkopuolisten kulttuureiden miehiä.

Sen sijaan, että muutaman poikkeusyksilön miesmausta tehdään universaali, olisi media voinut totuudenmukaisemmin uutisoida juttunsa vaikka tyyliin: 'Miksi ulkomaalainen mies inhottaa naista?'
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JJohannes on 11.08.2014, 18:04:55
Quote from: Nationalisti on 11.08.2014, 16:08:27
Kielimiehenä voisi ruveta esittämään ulkomaanelävää. Jos vaikka kävisi parempi flaksi.

Minulla on yksi tuttava, joka joskus tapasi lähiöräkälöissä käydessään esiintyä unkarilaisena, hollantilaisena, slovenialaisena jne. Toinen kaverini oli mukana ja kertoi, että tämä "hollantilainen" tai "slovenialainen" on joku hänen ulkomaalainen tuttunsa joka on käymässä Suomessa. Naisia tällä tempulla ei yritetty iskeä, mutta saatiin hyvät naurut kun baarin muut asiakkaat aina innostuivat ulkomaalaisesta kovasti ja tarjoilivat hänelle juomia. Tutullani oli vielä suomalaisittain aika tummat piirteet ja voimakas parrankasvu niin kukaan ei koskaan epäillyt tarinaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tommi Korhonen on 11.08.2014, 18:18:24
Voi vähän olla urbaanin legendan piirrettä, mutta hyvä ystäväni kertoi tavanneensa baarissa jonkin jenkkimiehen vokottelemassa paikallisia pikkukaupungin naisia. Pisoaarilla tavatessa oli kaveri sitten sanonut että "Puhua suomea vaan, ihan tavallinen suomalainen olen, mitä nyt skooraan naisia englanniksi".

Uskottavuutta lisää siis se että tämä on toisen käden tarina, ja luotan ensimmäisen käden kuulijaan. Minulla ei ole tuosta kokemusta enkä ole moista sentään nähnyt. Ulkkiksilla on opiskelijapiireissä hieman enemmän vetovoimaa, mutta ehkä enemmän sellaisessa 'Näytetään ulkomaalaiselle Suomea' hengessä. Toki se tietysti johtaa myös naisten avomielisyytteen, mutta ei noiden suvaitsevaisto-lehdistön esittelemällä tavalla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 11.08.2014, 18:39:08
Vaikka kaikki järkevät miehet tietävätkin sen, että jos oma henkikulta on kallis niin jotain somalinaisia tai vaikka esim mustalaisnaisia ei todellakaan kannata alkaa vonkaamaan niin jos noiden ryhmien naiset olisivat jonkin universaalin kauneuskäsityksen mukaan viehättäviä niin aina löytyisi myös niitä hulluja onnensa yrittäjiä joita ei hengenlähdön uhkakaan pysäytä ja sitten lukisimme niitä uutisia mitä todellisuudessa emme koskaan lue että taas mustasukkaiset isä ja veljet ovat käyneet pistämässä kylmäksi jonkun tytärtänsä vonganneen miehen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mangustin on 11.08.2014, 18:42:25
Quote from: -PPT- on 11.08.2014, 17:37:13
Kuvitelkaapa tilanne että esim somalinaiset olisivat suomalaisten miesten silmissä viehättäviä. Silloin lukisimme päivittäin uutisia konflikteista kuinka jonkun somalitytön isä ja veljet ovat käyneet hakkaamassa tai jopa tappamassa suomalaisen miehen koska tämä on vokotellut heidän tyttöänsä.

Tuollaisia uutisia ei kuitenkaan ole koskaan sillä on hyvin harvinaista että kukaan suomalaismies pitäisi somalinaisia viehättävinä.

http://www.beauty-around.com/en/tops/item/965-most-beautiful-somalian-women

Makuasia. Mun mielestä niistä on suurempi % kauniita kuin monista muista kansoista. Pitkät raajat, iso tukka, sirot piirteet, S- ja X-linjat kohdallaan. Nämä eivät tietenkään näy kaavun alta, ja liikunnan estävät kulttuurisyyt sekä säästäväinen aineenvaihdunta (somalinaiset pärjäävät vähimmällä energialla/kilo kaikista maailman ihmisistä) tekee monista plösöjä. Somalijäsen me on Hommalla väittänyt että monet somalitytöt pukeutuu ja elää ihan suomalaisesti, käy baareissa yms, ja stadin osalta voin vahvistaa havainnon. Nuorta somalinaista ei välttämättä mielessään lokeroi juuri somaliksi, koska saman näköisiä ihmisiä on vaikka nubialaiset ja etiopialaiset. Jos tukka on suoristettu, niin voi luulla intialaiseksikin. Sitten vielä vaalennusvoiteet. Joka tapauksessa, kyllä jonnet niitä yrittää.

Kenttä-antropologinen sivuhuomautus: Vastarantautuneet afrikkalaiset tunnistaa siitä, että ne luulee että somalinaiset on sisterssejä. Ei muuten todellakaan ole vaan rasisteimpia kaukasoideja mitä löytyy.

Suomalaismiehet on fiksuja eikä edes yritä vokotella hunnutettua somalinaisia. On paljon muitakin ketä vokotella eikä tässä syntisessä maassa kenenkään tarvitse olla puutteessa, jos on sosiaaliset taidot ja käsitys omasta tasosta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 11.08.2014, 19:04:46
Quote from: Kuli on 11.08.2014, 14:43:23
^^^Vaikka geneettiset erot ovatkin pieniä ihmispopulaatioiden välillä, se ei ole suoraan verrannollinen ominaisuuksien eroihin. Yhdenkin geenin ero voi olla hyvin merkittävä, kun puhutaan esimerkiksi aggressiivisuudesta tai älyllisestä kapasiteetista tai sitten vaikkapa sairauksille altistumisesta. Mokuttajien päässähän pieni diversiteetti geneettisessä poolissa= eri populaatioilla ei voi olla merkittäviä eroja ominaisuuksiensa suhteen. Eihän se oikeassa maailmassa tietenkään niin mene.

Kaikki nisäkkäät ovat geeneiltään aika pitkälle samanlaisia... siksi nisäkkäillä on about samat elimet kaikilla.
Kädellisillä yhteistä reseptiä on tietysti paljon enemmän. Ja tietenkin ns ihmisapinoilla vieläkin enemmän.

Pitää muistaa, että rotujen kieltäjät mielellään mainostavat että simpanssi eroaa ihmisestä vain alle 2% geenistöltään.... eli pienikin ero geeneissä on merkittävä. Monet perinnölliset sairaudet ovat usein yhden virheellisen geenin seurausta.

Olisi aika älytöntä väittää, että lehmä olisi puoliksi ihminen koska geenit ovat 50% samat (en tiedä oikeaa prosenttimäärää)
Kuitenkin samat pöhelöt väittävät, että simpanssi on oikeastaan 98% ihminen...

No niin asia lienee tullut selväksi.

p.s. geenistöltään toisilleen kaukaisimpien etnisten ryhmien prosentuaalinen ero genomissa taitaa olla miltei 0,5% (vrt simpanssi vs ihminen)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 11.08.2014, 19:05:41
Jaa, pannaanpa asiaan muutama kommentti lisää, näitä on sopivissa määrin puhuttu myös Peräkammarin Mies vs. nainen -ketjussa :)

Tässä osittain tiivistelmää jo esitetyistä oleellisista kommenteista. Kaksi ilmiötä on hyvä huomioida; tietyn median ja osan ihmisistä tarmokas propaganda 'ulkomaalaisuuden' ja kosmopolitismin nimissä. Samalla hetkeä, kenties juuri tämä materia ihmisiä kokee syvää etnomasokismia - vihaa omaa kansaansa ja kulttuuria kohtaan. Samaan yhdistyy kenties identiteettikato, juurettomuus ja merkityksettömyys. Suomen ollessa tietyillä mittareilla hieman 'takapajula', Jumalille kiitos siitä, on näiden kadonneiden sielujen miellyttävä hakea lohtua ja merkitystä toiseudesta.

Vähän kuten Jack Donovan analysoi hemmetin hyvin sivullaan Conan Barbaarin merkitystä filosofisesti, kulttuurillisesti ja poliittisesti, myös meillä vaeltaa feminiininen kansanosa 'Orphans of Doom' https://www.youtube.com/watch?v=nt3d8aq4Mus

Tämä on sitä aikaa, jolloin kaikesta mahdollisesta revitään valheellisesti ja moraalittomasti irti merkitystä monikulttuurisuudelle. Vähän kuten ruotsalaistaustainen exäni sanoi, Ruotsissa oli 90-luvulla muotia kävellä keenerin kanssa yhdessä kaupungilla. Ja silloin kai oli just että any-keeneri-goes...Sittemmin tuo on tainut hälventyä...

Myös Pariisissa näkee valkoisia, jotka kävelevät ns. tyylikkäiden keenereiden kanssa, liekkö jotain malleja tai huumediilereitä.

Kyllä se vähän 60-40 menee omassa kotelossa siihen, että suomalaiset naiset ovat helpompia ulkomaalaisille, kuin mahdollisesti monessa muussa maassa. Kenties se porukka, joka häärii aiemmin mainitun projektin parissa. Tosin ainoa nainen, jonka kanssa meni ************ jo miltei ensi hetkestä lähtien, oli italialainen supercrash.

Sitten tämä kieliasia. Korkeakoulujen käytävillä tapaa suomalaisia naisia (ja poikiakin), jotka puhuvat toisilleen englantia, vaikka keskustelussa ei olisi mukana ulkomaalaisia. Tuo on melkein hävytöntä...Mutta palvelua saa parempaa tyyliin jäätelökioskeista ja jostain muista, jos esiintyy vaikka etelä-afrikkalaisena tai alaskalaisena...

Lopuksi asia, jota olisi syytä tutkia enemmän, nimittäin suomalaisten naisten anteeksiantaminen ja suvaitsevaisuus ulkomaalaisia kohtaan. Olen huomannut, että monet tytöt hyväksyvät tiettyjä asioita helpommin ulkkareiden tekeminä. Kuten huumeiden käyttö tai bongorumpujen soitto. Ei tarvitse olla kuin kookossormustekijä, niin hän on taiteilija tai seppä. Asiasta olisi muitakin esimerkkejä mutta jääköön kertomatta.

Aiemmin oli mainintaa Suomen passista. Se on omien kokemuksien mukaan maailman kovin. Myös suomalainen rekisterikilpi on hyvä rajoilla. Niissä puolenkymmenessä maassa, jossa olen asunut, on myös suomalainen mies ollut koboltin kovaa valuuttaa
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 19:12:05
Quote from: normi on 11.08.2014, 19:04:46
Quote from: Kuli on 11.08.2014, 14:43:23
^^^Vaikka geneettiset erot ovatkin pieniä ihmispopulaatioiden välillä, se ei ole suoraan verrannollinen ominaisuuksien eroihin. Yhdenkin geenin ero voi olla hyvin merkittävä, kun puhutaan esimerkiksi aggressiivisuudesta tai älyllisestä kapasiteetista tai sitten vaikkapa sairauksille altistumisesta. Mokuttajien päässähän pieni diversiteetti geneettisessä poolissa= eri populaatioilla ei voi olla merkittäviä eroja ominaisuuksiensa suhteen. Eihän se oikeassa maailmassa tietenkään niin mene.

Kaikki nisäkkäät ovat geeneiltään aika pitkälle samanlaisia... siksi nisäkkäillä on about samat elimet kaikilla.
Kädellisillä yhteistä reseptiä on tietysti paljon enemmän. Ja tietenkin ns ihmisapinoilla vieläkin enemmän.

Pitää muistaa, että rotujen kieltäjät mielellään mainostavat että simpanssi eroaa ihmisestä vain alle 2% geenistöltään.... eli pienikin ero geeneissä on merkittävä. Monet perinnölliset sairaudet ovat usein yhden virheellisen geenin seurausta.

Olisi aika älytöntä väittää, että lehmä olisi puoliksi ihminen koska geenit ovat 50% samat (en tiedä oikeaa prosenttimäärää)
Kuitenkin samat pöhelöt väittävät, että simpanssi on oikeastaan 98% ihminen...

No niin asia lienee tullut selväksi.

p.s. geenistöltään toisilleen kaukaisimpien etnisten ryhmien prosentuaalinen ero genomissa taitaa olla miltei 0,5% (vrt simpanssi vs ihminen)
Ihmiset on itseasissa 50% samanlaisia banaanin kanssa.  :D
QuoteHumans share 50% DNA with bananas: The fascinating facts about the scientific world around us

http://www.mirror.co.uk/news/weird-news/humans-share-50-dna-bananas-2482139#ixzz3A6HeWGQo
Follow us: @DailyMirror on Twitter | DailyMirror on Facebook

QuoteMice and men share about 97.5 per cent of their working DNA, just one per cent less than chimps and humans. The new estimate is based on the comparison of mouse chromosome 16 with human DNA. Previous estimates had suggested mouse-human differences as high as 15 per cent.
Hiiret ja ihmiset sensijaan on ilmeisesti 97.5% samanlaisia, ihan selvästi samaa sukua jne...  8)
http://www.newscientist.com/article/dn2352-just-25-of-dna-turns-mice-into-men.html#.U-jq-vl_ue4

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 19:26:07
Quote from: nahkhiirmees on 11.08.2014, 17:38:07
Quote from: Maailmanmies on 11.08.2014, 17:28:55
Mielestäni me olemme liian nössöjä. Jos tilanne olisi se, että jos baarissa suomityttö juttelee ulkomaalaisen kanssa, niin pari suomikundia ottaisi ulkomaalaiselta senkan nenästä suht' automaattisesti, niin arvostus kasvaisi meitä kohtaan.
Tuo nyt ainakin on aivan kertakaikkisen kökkö strategia. Takuuvarmasti naikkoset kauhistelisivat suureen ääneen, pitäisivät vielä selvemmin rasisteina ja väkivaltaisina idiootteina jotka reppanat eivät osaa muuta kuin hakata nyrkeillä. Rientäisivät joukolla puolustamaan ihkuja mamuja & entistäkin suuremmin laumoin päättäisivät näyttää junteille suomalaismiehille pariutumalla mamujen kanssa yhä useammin...

Alkuun voisi ollakin noin, mutta jos tämä olisi normi niin tilanne olisi ihan toinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 11.08.2014, 19:29:55
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Tällä Suomen vientiteollisuus nousuun. Partaäijät konttiin ja laivataan ne Somaliaan. Kuitenkin niin ettei somalimerirosvot varasta meidän vientirikkauksia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 19:31:16
Quote from: -PPT- on 11.08.2014, 18:39:08
Vaikka kaikki järkevät miehet tietävätkin sen, että jos oma henkikulta on kallis niin jotain somalinaisia tai vaikka esim mustalaisnaisia ei todellakaan kannata alkaa vonkaamaan niin jos noiden ryhmien naiset olisivat jonkin universaalin kauneuskäsityksen mukaan viehättäviä niin aina löytyisi myös niitä hulluja onnensa yrittäjiä joita ei hengenlähdön uhkakaan pysäytä ja sitten lukisimme niitä uutisia mitä todellisuudessa emme koskaan lue että taas mustasukkaiset isä ja veljet ovat käyneet pistämässä kylmäksi jonkun tytärtänsä vonganneen miehen.
Ikimokuttaja Ritva Siikala ohjasi tämän "Aina jonkun tytär"-näytelmän jossa somalityttö tuli raskaaksi suomipojalle. Somaliyhteisö hermostui asiasta ja huusi, että tuo ei voi olla mahdollista.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/1687814

Siikala oli vuosituhannen vaihteessa vakiokamaa mokutusohjelmissa, itsellään on Etiopiasta adoptoitu poika ja tyttärellä on ainakin ollut gambialainen mies.

Tuon näytelmän jälkimainingeissa Siikala oli hämmentynyt somaleiden käytöksestä, tällaisiako ne ovatkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 19:32:52
Quote from: J. Lanta on 11.08.2014, 19:05:41

Aiemmin oli mainintaa Suomen passista. Se on omien kokemuksien mukaan maailman kovin.
Ainakin niin kauan, kunnes jossain länsimaassa, etenkin USA:ssa, Suomen passilla maahantullut tekee terroriteon. Sitten viisumivaatimuksia alkaa paukkua.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 11.08.2014, 19:35:52
Ei tuommoinen turpaanvetelykulttuuri oikein toimi Suomessa, eikä tarvi toimiakaan jos multa kysytään. Jos ilmiötä, siis mulattien siittämistä yh-äideille, haluttaisiin jotenkin torjua niin esim. taloudellisen vastuun siirtäminen osin isälle yhteiskunnan sijaan, menneiden vuosikymmenten malliin tarvittaessa vaikka suonkuokkimisella, olisi yksi keino. Jos isukki ei maksa niin voi voi, miksi minun tarvitsisi maksaa tiedostavan lehmän äpärä suklaavauva öh minkä tahansa "isättömän" lapsen elätys?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 11.08.2014, 19:40:38
Quote from: kummastelija on 11.08.2014, 19:29:55
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

Tällä Suomen vientiteollisuus nousuun. Partaäijät konttiin ja laivataan ne Somaliaan. Kuitenkin niin ettei somalimerirosvot varasta meidän vientirikkauksia.

Suomen vientiteollisuuden uusi menestystuote: ulkomaalaiset miehet. Tosin taitaa naapurimaa Ruotsi voittaa meidät tässäkin kilpailussa.  :'(
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 11.08.2014, 19:40:40
Quote from: Spesialisti on 11.08.2014, 18:29:50
Pidän somalinaisia fyysisesti vastenmielisinä. Anteeksi vaan pöyristyjille mielipiteeni.

Mitä tuota anteeksi pyytelemään. Olen samaa mieltä ja muutenkin mustat naiset ovat yleensä vähemmän viehättäviä kuin valkoiset naiset. Tämä siis nyt kiltisti ilmaistuna....
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 11.08.2014, 19:52:30
Quote from: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 18:37:22
En kuitenkaan deittailisi muita kuin eurooppalaistaustaisia.

Eli myönnät olevasi rasisti?  >:(
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 19:57:31
Quote from: johnnyk on 11.08.2014, 19:38:39
Mitäs vittua tämä oikeastaan kenellekään kuuluu? Suomalainen mies saa ihan tarpeeksi uhripääomaa mediassa, kuten tämä sossupummi.

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo+35+on+himokas+nainen/a1407475332014

Kannattaa ryhdistäytyä jos pelottaa että muijat menee parempiin suihin.

Nuorten miesten tuontyyppinen rämettyminen on mielenkiintoinen ilmiö jota sietäisi tutkia. Selkeästi älykkäät, mutta sosiaalisesti taitamattomat tai sellaiseksi itsensä kokevat eivät tee muuta kuin istuvat netissä eivätkä tee elettäkään jotta asiantila muuttuisi. Oma mielipiteeni on, että nykyajan sosiaalisuuden vaatimus ei vain sovi kaikille ja moni masentuu, kun ei vain ole sosiaalinen.
Urbaani ympäristö on naisten valtakuntaa, miehelle siellä ei ole tilaa kuin talkkarina tai muuna työntekijätason miehenä tai sitten ultramenestyvänä juppina. 

Eikä Sampo ole sosiaalipummi, hän on ajautunut tilanteeseensa koska ei jaksa olla cityhilluja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: koli on 11.08.2014, 20:22:36
Quote from: Maailmanmies on 11.08.2014, 19:57:31Oma mielipiteeni on, että nykyajan sosiaalisuuden vaatimus ei vain sovi kaikille ja moni masentuu, kun ei vain ole sosiaalinen.

Kyllä se menee usein myös niin päin, että sosiaalinen pelko/kömpelyys tai heikot sosiaaliset taidot on seurausta masennuksesta. Masennus nakertaa hitaasti, mutta varmasti kaikkia henkisiä sekä fyysisiä ominaisuuksia. Ja sitten on monia sellaisia, jotka eivät edes tiedosta masennustaan, vaan luulevat olevansa luonnostaan sosiaalisesti kömpelöitä nurkkiin tuijottelijoita. "Mä nyt vaan olen tällainen hiljainen nurkkiin tuijottaja"- monet ajattelee, vaikka taustalla piilee masennus, josta nurkkiin tuijottelu on lähtöisin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: tapio on 11.08.2014, 20:25:03
Minuakaan musta nainen ei viehätä. Jos joskus sattumalta etsin netistä kauniiden naisten kuvia, niin en koskaan mustien. Vain Halley Berryn kuvia olen joskus saattanut katsella. Valkoihoinen nainen viehättää minua ylivoimaisesti. Toisella sijalla kaukana jäljessä ovat thai-naiset. Olenkohan rasisti?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 11.08.2014, 20:45:04
Quote from: johnnyk on 11.08.2014, 20:08:33
"Eikä Sampo ole sosiaalipummi, hän on ajautunut tilanteeseensa koska ei jaksa olla cityhilluja"

Ja paskat. Yyberliberaalissa tai -libertalistisessa FB-ryhmässä liberaalimafia hän on ylläpitäjä, ja hän käy ryyppäämässä oman ryhmän kanssa ihan kiitettävästi. Koomista on että samat tyypit haukkuu sossupummiudesta muita ja nyt on itse samassa liemessä.
Jos joku saa sen minimin mitä voi saada, niin ei se vielä tee sossupummia. Sampo tuskin itse pitää tilanteestaan toisin kuin joku afromamu jolla ei ole halujakaan muuttaa tilannettaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 11.08.2014, 20:59:28
Quote from: koli on 11.08.2014, 20:22:36
Quote from: Maailmanmies on 11.08.2014, 19:57:31Oma mielipiteeni on, että nykyajan sosiaalisuuden vaatimus ei vain sovi kaikille ja moni masentuu, kun ei vain ole sosiaalinen.

Kyllä se menee usein myös niin päin, että sosiaalinen pelko/kömpelyys tai heikot sosiaaliset taidot on seurausta masennuksesta. Masennus nakertaa hitaasti, mutta varmasti kaikkia henkisiä sekä fyysisiä ominaisuuksia. Ja sitten on monia sellaisia, jotka eivät edes tiedosta masennustaan, vaan luulevat olevansa luonnostaan sosiaalisesti kömpelöitä nurkkiin tuijottelijoita. "Mä nyt vaan olen tällainen hiljainen nurkkiin tuijottaja"- monet ajattelee, vaikka taustalla piilee masennus, josta nurkkiin tuijottelu on lähtöisin.

Lisäksi sitten kun jotain elämäntapaa viettää kylliksi niin siihen jää aika tiukasti kiinni rutiineihin.  +toki masennuksen itseäänruokkiva negatiivinen kehä. Se että jos todellisuus on ollut sitä että koko ikänsä minkä muistaa on olleensa naisista kiinnostunut on saanut sieltä suunnalta vain pskaa niin ei se kovin ruusuista kuvaa luo elämästä. Kaikella toki enemmän puolia mutta tuota näkee aika moni. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 11.08.2014, 21:09:55
Quote from: Tabula Rasa on 11.08.2014, 20:59:28

Sellaista se on kun yhteisöllisyys on kuollut ja on vain lauma individualisteja kilpailemassa keskenään, kaikki ei voi voittaa.  8)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: johnnyk on 11.08.2014, 21:27:08
Quote from: Maailmanmies on 11.08.2014, 20:45:04
Quote from: johnnyk on 11.08.2014, 20:08:33
"Eikä Sampo ole sosiaalipummi, hän on ajautunut tilanteeseensa koska ei jaksa olla cityhilluja"

Ja paskat. Yyberliberaalissa tai -libertalistisessa FB-ryhmässä liberaalimafia hän on ylläpitäjä, ja hän käy ryyppäämässä oman ryhmän kanssa ihan kiitettävästi. Koomista on että samat tyypit haukkuu sossupummiudesta muita ja nyt on itse samassa liemessä.
Jos joku saa sen minimin mitä voi saada, niin ei se vielä tee sossupummia. Sampo tuskin itse pitää tilanteestaan toisin kuin joku afromamu jolla ei ole halujakaan muuttaa tilannettaan.

Onkos tuo loogista tuoda afromamuja peliin, tässähän kai oli kyse aussimiehestä alun perin?

Netissä pyörii tämä kuva viime syksyltä, jossa Sampo omalla tavallaan nauttii:

http://bayimg.com/CaPcMAaFm

Kuvassa on monia wannabe poliitikkoja, joilla on ollut tapana tylyttää köyhää. Tuo Heikkinenhän teki tämän jutun jossa mollattiin median tekemiä juttuja köyhistä.

http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152948-vtun-koyhat

Kirjoittaisiko nyt vastaavaa ryyppyfrendistään?

"the facts of life are conservative," sanoi Margaret Thatcher. Ja tarkoitti sitä, että kovaa työtä joka palkitsee ei voita mikään, eikä kukaan pääsee siitä vastuusta minkä itse kylvää. Nuo tuossa kuvassa maailman parantajat voisivat aloittaa maailman parantamisen itsestään, sitten voi olla varaa syytellä naisia tai mamuja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 12.08.2014, 00:38:32
Quote from: johnnyk on 11.08.2014, 21:27:08
Quote from: Maailmanmies on 11.08.2014, 20:45:04
Quote from: johnnyk on 11.08.2014, 20:08:33
"Eikä Sampo ole sosiaalipummi, hän on ajautunut tilanteeseensa koska ei jaksa olla cityhilluja"

Ja paskat. Yyberliberaalissa tai -libertalistisessa FB-ryhmässä liberaalimafia hän on ylläpitäjä, ja hän käy ryyppäämässä oman ryhmän kanssa ihan kiitettävästi. Koomista on että samat tyypit haukkuu sossupummiudesta muita ja nyt on itse samassa liemessä.
Jos joku saa sen minimin mitä voi saada, niin ei se vielä tee sossupummia. Sampo tuskin itse pitää tilanteestaan toisin kuin joku afromamu jolla ei ole halujakaan muuttaa tilannettaan.

Onkos tuo loogista tuoda afromamuja peliin, tässähän kai oli kyse aussimiehestä alun perin?

Netissä pyörii tämä kuva viime syksyltä, jossa Sampo omalla tavallaan nauttii:

http://bayimg.com/CaPcMAaFm

Kuvassa on monia wannabe poliitikkoja, joilla on ollut tapana tylyttää köyhää. Tuo Heikkinenhän teki tämän jutun jossa mollattiin median tekemiä juttuja köyhistä.

http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152948-vtun-koyhat
Eikös mukavassa seurassa saa nauttia ja onko libertaarius kiellettyä jos ei satu olemaan työtä?

Afromamut ovat esimerkkinä sosiaalipummiudesta, ei alkuperäisestä aiheesta.

Et tainnut ymmärtää Henri Heikkisenkään pointtia. Heikkinen kritisoi näitä vihervasemmistolaisia preka-Eetuja jollainen Syreeni ei ole.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: decoy on 12.08.2014, 02:31:04
Quote from: johnnyk on 11.08.2014, 21:27:08
Kuvassa on monia wannabe poliitikkoja, joilla on ollut tapana tylyttää köyhää. Tuo Heikkinenhän teki tämän jutun jossa mollattiin median tekemiä juttuja köyhistä.

http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152948-vtun-koyhat

Kirjoittaisiko nyt vastaavaa ryyppyfrendistään?

Lähes varmasti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 12.08.2014, 09:47:00
Quote from: Mangustin on 11.08.2014, 18:42:25
Mun mielestä niistä on suurempi % kauniita kuin monista muista kansoista. Pitkät raajat, iso tukka, sirot piirteet, S- ja X-linjat kohdallaan.
Saattaapi olla näköharha. Miten itsestäkin tuntuu ulkomailla ollessa, että naiset ovat siellä aina kauniimpi kuin suomessa. Suorastaan kuvankauniita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 12.08.2014, 09:54:48
Quote from: nahkhiirmees on 12.08.2014, 09:47:00
Quote from: Mangustin on 11.08.2014, 18:42:25
Mun mielestä niistä on suurempi % kauniita kuin monista muista kansoista. Pitkät raajat, iso tukka, sirot piirteet, S- ja X-linjat kohdallaan.
Saattaapi olla näköharha. Miten itsestäkin tuntuu ulkomailla ollessa, että naiset ovat siellä aina kauniimpi kuin suomessa. Suorastaan kuvankauniita.
Ehkä tämä riippuu maasta koskapa itse en sellaista ole huomannut.
Mutta ystävällisempiä ovat monessakin paikkaa. Heille kun ei ole kukaan kertonut että suomalaisia pitää vihata.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 12.08.2014, 09:56:31
Quote from: normi on 11.08.2014, 19:04:46
Kuitenkin samat pöhelöt väittävät, että simpanssi on oikeastaan 98% ihminen...
En tiedä, ovatko pöhelöitä, mutta jotkut asiaan perehtyneet biologit ovat ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisen tulisi taksonomisesti kuulua simpanssien sukuun tai päinvastoin.
Siis joko niin, että ihmisen tieteellinen nimi ei olisikaan enää Homo Sapiens vaan tyyliin Pan jotain (simpanssi/bonobo = Pan trogolytes/paniscus) tai sitten
niin, että simpanssien nimeksi tulee Homo jotain.
Jotkut puolestaan väittävät, että simpanssia lähempänä onkin oranki vaikkei tiukan geneettisesti näin olekaan. Perusteluna mm. se, että ihmisapinoista vain oranki käyttäytyy
ihmisen lailla: kätkee genitaalinsa ja parittelee yleensä muilta näkymättömissä. Simpansseillahan parittelu on täysin julkinen toimitus ja bonoboilla jopa niin, että lauman
jokainen aikuinen yksilö on keskimäärin varttitunnin välein jonkin seksuaalisväritteisen huomion kohteena. Siellä ei siis kaveria jätetä !
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: johnnyk on 12.08.2014, 14:25:58
Yksi mikä vaikuttaa suomalaisilla miehillä on meikäläinen viinakulttuuri. Tuntuu joskus siltä että ihmiset ei ilman viinaa osaa käydä edes paskalla. Jos menet lätkämatsiin niin saat katsella lihavien äijien perseitä erien lopussa kun öyhöt hakee uutta tuoppia. Kerran menin stadissa katsomaan kauden alla harjoitus matsia ja omat kaverit ei päässeet katsomoon kun jäivät hallin baariin katsomaan peliä töllöstä. Työpaikkakuviot on vähän samanlaisia, jos siellä järjestetään jotain muuta kuin viinanjuontia kaikki valittaa, ja jos et osallistu viinanjuontiin niin kaikki valittaa. Jos sitten menet viinanjuontiin mukaan, selvänä kukaan ei puhu viinanjuonnista kun oli niin idiootti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kuli on 12.08.2014, 14:33:46
^ Juodaan toki, mutta kyllä se suomalainen viinanjuontikulttuuri poikkeaa merkittävästi melkein minkä vaan muun maan vastaavasta, eikä todellakaan meidän eduksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 12.08.2014, 14:37:32
Quote from: Kuli on 12.08.2014, 14:33:46
^ Juodaan toki, mutta kyllä se suomalainen viinanjuontikulttuuri poikkeaa merkittävästi melkein minkä vaan muun maan vastaavasta, eikä todellakaan meidän eduksi.
;D Nyt on kyllä luettu reippaasti yli tarpeen hesaria tai vastaavaa. Ei mitenkään pahalla mutta eipä täällä eroa ole muuta kuin siinä että liian kalliiksi on sekin tehty.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 12.08.2014, 14:40:34
Quote from: johnnyk on 12.08.2014, 14:25:58
Yksi mikä vaikuttaa suomalaisilla miehillä on meikäläinen viinakulttuuri. Tuntuu joskus siltä että ihmiset ei ilman viinaa osaa käydä edes paskalla. Jos menet lätkämatsiin niin saat katsella lihavien äijien perseitä erien lopussa kun öyhöt hakee uutta tuoppia. Kerran menin stadissa katsomaan kauden alla harjoitus matsia ja omat kaverit ei päässeet katsomoon kun jäivät hallin baariin katsomaan peliä töllöstä. Työpaikkakuviot on vähän samanlaisia, jos siellä järjestetään jotain muuta kuin viinanjuontia kaikki valittaa, ja jos et osallistu viinanjuontiin niin kaikki valittaa. Jos sitten menet viinanjuontiin mukaan, selvänä kukaan ei puhu viinanjuonnista kun oli niin idiootti.
Suomalainen nainen ei juuri välitä vähän tai ei ollenkaan alkoholia käyttävistä miehistä, toisaalta haukkuu suomalaisia miehiä juopoiksi. Niin tai näin, aina väärinpäin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 12.08.2014, 14:49:32
Quote from: Maailmanmies on 12.08.2014, 14:40:34

Suomalainen nainen ei juuri välitä vähän tai ei ollenkaan alkoholia käyttävistä miehistä, toisaalta haukkuu suomalaisia miehiä juopoiksi. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Suomalainen nainen välittää minusta, vähän alkoholia käyttävästä suomalaismiehestä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kuli on 12.08.2014, 14:53:18
Quote from: Onnikka on 12.08.2014, 14:37:32
Quote from: Kuli on 12.08.2014, 14:33:46
^ Juodaan toki, mutta kyllä se suomalainen viinanjuontikulttuuri poikkeaa merkittävästi melkein minkä vaan muun maan vastaavasta, eikä todellakaan meidän eduksi.
;D Nyt on kyllä luettu reippaasti yli tarpeen hesaria tai vastaavaa. Ei mitenkään pahalla mutta eipä täällä eroa ole muuta kuin siinä että liian kalliiksi on sekin tehty.
Hetkinen hetkinen. Tämä ei todellakaan ole mikään pravdasta otettu mielipide vaan henkilökohtainen kokemukseni matkoiltani. Kyllähän suomalainen kännihakuinen viinanjuonti on yksi tämän kansan noloimmista piirteistä. Ei sen puoleen on sitä itsekkin tullut kiskottua nuorempana kaksin käsin, mutta nyt vanhemmiten onneksi ehkä enää 1/10 entisistä määristä. Tietenkin jos jossain Britanniassa tai Venäjällä on vain matkaillut, niin sitten voi jäädä siihen käsitykseen, että muuallakin kiskotaan samaan tahtiin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: tapio on 12.08.2014, 14:54:42
Olen ihan helkkarin tyytyväinen siihen, etten enää kaipaa pimpsaa yhdeltäkään suomalaiselta naiselta. Aloin kouluttaa itseäni tähän eräänlaisen itsesuggestion avulla 90-luvun alkupuolella kyllästyttyäni tietyn suomalaisnaisen ainaiseen seksillä manipulointiin. Kauan se kesti, ja tietysti ikääntyminenkin ja keskioluen runsas nauttiminen ovat auttaneet. Olen huomannut, että tämä eräs suomalainen pihtarinainen on ollut minuun suorastaan pettynyt viime vuosina, kun en enää odota häneltä mitään seksirintamalla. Olen sanonut, että ollaan vain kavereita.  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 12.08.2014, 14:57:47
Quote from: Kuli on 12.08.2014, 14:53:18
Tietenkin jos jossain Britanniassa tai Venäjällä on vain matkaillut, niin sitten voi jäädä siihen käsitykseen, että muuallakin kiskotaan samaan tahtiin.
Niin tai ruotsissa tai saksassa tai pelkiassa tai puolassa tai...

Totta tietysti ettei jossain saudien arabiassa kiskota viinaa. Siellä kiskotaan vaan rahaa. Ja raippoja tulee jos jotain muuta yrittää. Tai katkeaa käsi.
Tai jotain muuta mukavaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kuli on 12.08.2014, 14:59:00
^^ Loistavaa ja salut sulle. Kerrankin toisinpäin: Olet friendzonettanut naisen. Sama vika muuten täällä, ei itseänikään enää paljon suominaunaiset kiinnosta. Jos vielä vakavampi suhde tulee, niin on erittäin todennäköistä, että tulee jonkun muunmaalaisen kanssa, mahdollisesti slaavilaisen tai aasialaisen kanssa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kuli on 12.08.2014, 15:00:36
Quote from: nahkhiirmees on 12.08.2014, 14:57:47
Quote from: Kuli on 12.08.2014, 14:53:18
Tietenkin jos jossain Britanniassa tai Venäjällä on vain matkaillut, niin sitten voi jäädä siihen käsitykseen, että muuallakin kiskotaan samaan tahtiin.
Niin tai ruotsissa tai saksassa tai pelkiassa tai puolassa tai...

Totta tietysti ettei jossain saudien arabiassa kiskota viinaa. Siellä kiskotaan vaan rahaa. Ja raippoja tulee jos jotain muuta yrittää. Tai katkeaa käsi.
Tai jotain muuta mukavaa.

Höpö höpö ei Saksassa todellakaan ole samanlainen viinameininki kuin täällä: Ei siellä viina ole mitenkään jalustalla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: johnnyk on 12.08.2014, 15:01:01
Quote from: Maailmanmies on 12.08.2014, 14:40:34
Quote from: johnnyk on 12.08.2014, 14:25:58
Yksi mikä vaikuttaa suomalaisilla miehillä on meikäläinen viinakulttuuri. Tuntuu joskus siltä että ihmiset ei ilman viinaa osaa käydä edes paskalla. Jos menet lätkämatsiin niin saat katsella lihavien äijien perseitä erien lopussa kun öyhöt hakee uutta tuoppia. Kerran menin stadissa katsomaan kauden alla harjoitus matsia ja omat kaverit ei päässeet katsomoon kun jäivät hallin baariin katsomaan peliä töllöstä. Työpaikkakuviot on vähän samanlaisia, jos siellä järjestetään jotain muuta kuin viinanjuontia kaikki valittaa, ja jos et osallistu viinanjuontiin niin kaikki valittaa. Jos sitten menet viinanjuontiin mukaan, selvänä kukaan ei puhu viinanjuonnista kun oli niin idiootti.
Suomalainen nainen ei juuri välitä vähän tai ei ollenkaan alkoholia käyttävistä miehistä, toisaalta haukkuu suomalaisia miehiä juopoiksi. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Eihän tuossa mitään ristiriitaa ole ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 12.08.2014, 15:02:59
Quote from: tapio on 12.08.2014, 14:54:42
kyllästyttyäni tietyn suomalaisnaisen ainaiseen seksillä manipulointiin.
Sangen tyypillistä vallankäyttöä, niin sinkuilla kuin parisuhteessa venkoilevillakin.
Valta maistuu makealle. Se on ilmeisesti jopa makeampaa kuin seksi.

Joskus on todella vaikea uskoa kaiken tuon pihtaamisen - ja uskontojen vouhotuksen ym. - keskellä,
että bonobo on lähin sukulaisemme eliömaailmassa  :(
Niin kauas olemme puusta pudonneet...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 12.08.2014, 15:30:28
Tämä ketju kyllä todistaa, ettei suomalaisen naisen ja miehen välillä ole eroa. Samanlainen oman ryhmänsä vastakkaiseen sukupuoleen kyllästynyt vähemmistö löytyy molemmista sukupuolista. Miehet, jotka täällä valittavat suomalaisista naisista ja kehuvat ulkomaalattaria ovat aivan samanlaisia kuin tuossa Hesarin jutussa esitetyt naiset. Erona vain on se, että naisille on yleisesti ottaen helpompaa saada seuraa kuin miehille. En kyllä oikein käsitä, miten muutamaa (tai vähempääkin) epäonnistunutta parisuhdetta suomalaisen kanssa (oli tämä nainen tai mies) voidaan käyttää perusteena yleistää kaikki tuon kansalaisuuden vastakkaisen sukupuolen edustajat kelvottomiksi seurustelukumppaneiksi, mutta kukin omalla subjektiivisella tyylillään...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Miniluv on 12.08.2014, 20:31:54
Älkää jatkako viina-aiheesta. Ja siivosti sitten muutenkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 12.08.2014, 21:06:41
Quote from: nahkhiirmees on 12.08.2014, 09:56:31Perusteluna mm. se, että ihmisapinoista vain oranki käyttäytyy
ihmisen lailla: kätkee genitaalinsa ja parittelee yleensä muilta näkymättömissä. Simpansseillahan parittelu on täysin julkinen toimitus ja bonoboilla jopa niin, että lauman
jokainen aikuinen yksilö on keskimäärin varttitunnin välein jonkin seksuaalisväritteisen huomion kohteena. Siellä ei siis kaveria jätetä !

Netin sisällön ja hakusanojen yleisyyden perusteella ihminen kuuluu päivänselvästi bonobon kanssa samaan lajiin. :)
Julkista toimitusta piisaa...  :o 8)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sepi on 12.08.2014, 23:42:03
Suomalaisille miehille riittää ulkomailla vientiä. Tiedän kokemuksesta, johtukoot ihan mistä hyvänsä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 13.08.2014, 11:14:58
Quote from: Sepi on 12.08.2014, 23:42:03
Suomalaisille miehille riittää ulkomailla vientiä. Tiedän kokemuksesta, johtukoot ihan mistä hyvänsä.
Saattaa riittää Kaukoidässä ja ehkä Etelä-Amerikassa, mutta niin riittää muillekin meille länsimaalaisille. Sen sijaan vaikka Ranskassa, USA:ssa, tai  Britanniassa ei ole vientiä sen enempää kuin mitä kotimaassa, ehkä jopa vähemmän. Ulkomaalaisuus ei ole etu naistensaannissa missään muualla kuin Suomessa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 13.08.2014, 11:34:12
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 11:14:58

Kyllä mä olen kokenut, että ulkomaalainen mies kiinnostaa monessa Euroopan maassa. Ainakin itsestäni on vuosien mittaan ollut kiinnostunut ruotsalainen, norjalainen, tanskalainen, ranskalainen, sveitsiläinen, unkarilainen, bulgarialainen, espanjalainen ja marokkolainen nainen tai tyttö. Osa hyvinkin vakavasti. Ja ruotsalaisista ja norjalaisista useampikin. Eikä ole kyse mistään yhden illan jutuista, sillä vain muutaman kanssa päädyin intiimiin suhteeseen, mutta usemman kanssa oli kyse jonkinasteisesta rakastumisesta ja kyllä itse koin asian niin, että ulkomaalaisuuteni oli luonteen ja ulkonäön lisäksi plussaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 13.08.2014, 11:50:39
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 11:14:58
Quote from: Sepi on 12.08.2014, 23:42:03
Suomalaisille miehille riittää ulkomailla vientiä. Tiedän kokemuksesta, johtukoot ihan mistä hyvänsä.
Saattaa riittää Kaukoidässä ja ehkä Etelä-Amerikassa, mutta niin riittää muillekin meille länsimaalaisille. Sen sijaan vaikka Ranskassa, USA:ssa, tai  Britanniassa ei ole vientiä sen enempää kuin mitä kotimaassa, ehkä jopa vähemmän. Ulkomaalaisuus ei ole etu naistensaannissa missään muualla kuin Suomessa.

Väitän viimeiseen hengenvetoon asti, että suomalainen mies on eksoottisempi ulkomaaisten silmissä, kuin ison osan suomalaisia silmissä. Väitän myös, että ulkomaalaisuus on etu myös muualla kuin Suomessa. Esim. Hollannissa tykkäävät suomalaisista miehistä, samoin Ruotsissa sekä Italiassa. Ja kyllä nuo ranskalaiset naiset oli ihan hulluina suomalaisiin nuoriin miehiin tuolla muuaalimalla...

Sitä en sano, että suomalaiset olisivat kovempaa valuuttaa ulkomailla kun muun maalaiset, mutta siis kovempaa valuuttaa ainakin mitä Suomessa. Italialainen exäni meinasi suuttua kun katsoi suomalaisten naisten käyttäytymistä miehiä kohtaan :D.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 13.08.2014, 12:31:51
Quote from: J. Lanta on 13.08.2014, 11:50:39
Sitä en sano, että suomalaiset olisivat kovempaa valuuttaa ulkomailla kun muun maalaiset, mutta siis kovempaa valuuttaa ainakin mitä Suomessa. Italialainen exäni meinasi suuttua kun katsoi suomalaisten naisten käyttäytymistä miehiä kohtaan :D.

Mulla ei kyllä ole ollut suominaistenkaan kanssa ongelmia. Kaikki ei tietenkään ole tykänneet, mutta en mäkään tykkää kaikista. Jotkut naiset eivät tykkää, koska en ole tarpeeksi roteva ja jotkut eivät tykkää, koska itseironia ei aina onnistu ja pitävät minua vähän ylpeänä ja itserakkaana. Tai ehkä olenkin sellainen ja kaikki eivät siitä tykkää.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: me on 13.08.2014, 12:42:55
Onko tuo oikeasti joku uutinen, että saa pillua baari-illan päätteeksi. Itse olen ollut markkinoilta poissa parisen vuotta, mutta kun katsoo omien kavereiden menoa baarissa, niin jokaisella on illan päätteeksi muija mukana. Koskee niin kantikisia, ei-kantiksia, mustia, valkoisia, lyhyitä, pitkiä jne. Ei naisen saanti ole kiinni mistään kansallisuudesta, värinihosta tai muustakaan, vaan ihan omasta aloitteellisuudesta, joka muuta väittää puhuu paskaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jukka Wallin on 13.08.2014, 12:47:14
Quote from: Blanc73 on 08.08.2014, 09:15:47
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Onko tämä muka joku uutinen? Tämä näkyi jo 90-luvun alussa, jolloin ulkomaan kieltä puhuva mies sai hätistellä kapakoissa rumimpia naisia pois jaloista pyörimästä. Eikä miehen tarvinnut olla edes hyvännäköinen, kunhan oli vain ulkomaalainen, se riitti ja pirkot oli jalat levällään.

Tämä suuntaus näkyy myös kautta ihmiskunnan historiassa, kuten meidänkin. Kansalaissodan jälkeen, saivat niin sanotut "ryssänmorsiamet" huutia. Kun saksalaiset sotilaat oleskelivat Pohjois-Suomessa niin syntyi monia romansseja, kuten myös lapsia. Kun saksalaiset lähtivät 1944-45 pois niin monen talon hella kylmeni, kun naiset lähtivät heidän mukaan. Ei mitään uutta auringon alla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 13.08.2014, 13:44:52
Quote from: J. Lanta on 13.08.2014, 11:50:39
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 11:14:58
Quote from: Sepi on 12.08.2014, 23:42:03
Suomalaisille miehille riittää ulkomailla vientiä. Tiedän kokemuksesta, johtukoot ihan mistä hyvänsä.
Saattaa riittää Kaukoidässä ja ehkä Etelä-Amerikassa, mutta niin riittää muillekin meille länsimaalaisille. Sen sijaan vaikka Ranskassa, USA:ssa, tai  Britanniassa ei ole vientiä sen enempää kuin mitä kotimaassa, ehkä jopa vähemmän. Ulkomaalaisuus ei ole etu naistensaannissa missään muualla kuin Suomessa.

Väitän viimeiseen hengenvetoon asti, että suomalainen mies on eksoottisempi ulkomaaisten silmissä, kuin ison osan suomalaisia silmissä. Väitän myös, että ulkomaalaisuus on etu myös muualla kuin Suomessa. Esim. Hollannissa tykkäävät suomalaisista miehistä, samoin Ruotsissa sekä Italiassa. Ja kyllä nuo ranskalaiset naiset oli ihan hulluina suomalaisiin nuoriin miehiin tuolla muuaalimalla...

Sitä en sano, että suomalaiset olisivat kovempaa valuuttaa ulkomailla kun muun maalaiset, mutta siis kovempaa valuuttaa ainakin mitä Suomessa. Italialainen exäni meinasi suuttua kun katsoi suomalaisten naisten käyttäytymistä miehiä kohtaan :D.
Perustan omat kokemukseni reissutöissä nähtyyn ja kuultuun.  Usein Aasian tai Etelä-Amerikan suunnalla olevat projektit olivat suosittuja juurikin niissä maissa helposti saatavan seksin vuoksi. Saksassa, USA:ssa, tai vaikka Italiassa suhteet olivat harvinaisia, tosin niitäkin oli. Eräällä isolla työmaalla Saksassa projektisihteeri tosin jo viiden kuukauden maassaolon jälkeen oli maha pystyssä jollekin paikalliselle.

Sitä en tiedä millaista opiskelijapiireissä on ja useinhan suomalaiset naiset tuovat aika suoraan esiin sen, että he kelpaavat ulkomaalaisille toisin kuin suomalaiset miehet.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: foobar on 13.08.2014, 18:07:43
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 13:44:52
Sitä en tiedä millaista opiskelijapiireissä on ja useinhan suomalaiset naiset tuovat aika suoraan esiin sen, että he kelpaavat ulkomaalaisille toisin kuin suomalaiset miehet.

Perusterveelle ja edes jollain tapaa käytökseltään siedettävälle naiselle löytyy aina ottaja, ainakin jos kyse on seksistä. Useimmat naiset vain asettavat ehdottelijoille kriteereitäkin.

Perusterveelle miehelle välttämättä ei löydy, koska nämä naisten kriteerit tosiaankin ovat biologisista, järkevistäkin syistä tiukempia kuin miehillä. Siis yleensä. Nainen joka ei tätä ymmärrä ja kehuskelee että on vientiä on ymmärtänyt maailmanmenon realiteetit joko tahallaan tai äärimmäistä typeryyttään väärin. Se, että kumppaneita kertyy on kertoo yleensä enemmänkin siitä, että ei aseta rimaa kovinkaan korkealle. Vain miehille se on "meriitti," koska yleensä sitä ei voi saavuttaa pelkällä paikalle saapumisella ja antautumisella.

Usein tämä porukka ajattelee, että on ihanaa kun jorgos tulee tekemään spontaaneja ehdotuksia, mutta törkeää, kun saman tekee suomalainen mies. Ja sitten ihmettelee, että miksi yksikään suomalainen mies ei ole tullut hurmaamaan heitä tuolla tapaa. Itse etsisin ristiriitaa tuossa tilanteessa ihan omista ajatuksista, en suomalaisista miehistä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: normi on 13.08.2014, 18:12:00
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 11:14:58
Quote from: Sepi on 12.08.2014, 23:42:03
Suomalaisille miehille riittää ulkomailla vientiä. Tiedän kokemuksesta, johtukoot ihan mistä hyvänsä.
Saattaa riittää Kaukoidässä ja ehkä Etelä-Amerikassa, mutta niin riittää muillekin meille länsimaalaisille. Sen sijaan vaikka Ranskassa, USA:ssa, tai  Britanniassa ei ole vientiä sen enempää kuin mitä kotimaassa, ehkä jopa vähemmän. Ulkomaalaisuus ei ole etu naistensaannissa missään muualla kuin Suomessa.
Olen eri mieltä ja ihan omien nuoruuden kokemusten perusteella, että ulkomailla oli enempi kiinnostusta persoonaani kuin koto-Suomessa. Kyse oli ihan Euroopan maista ja eurooppalaisista neitosista. Eli kyllä ilmeisesti se ulkomaalaisuus oli kaiketi ratkaisevaa kiinnostuksen syntymisessä.
Näiden tiettyjen suomalaisnaisten tyylistä häpeällistä kenen tahansa ulkomaalaisen pokattavana oloa en kuitenkaan havainnut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: foobar on 13.08.2014, 18:21:45
Quote from: me on 13.08.2014, 12:42:55
Onko tuo oikeasti joku uutinen, että saa pillua baari-illan päätteeksi. Itse olen ollut markkinoilta poissa parisen vuotta, mutta kun katsoo omien kavereiden menoa baarissa, niin jokaisella on illan päätteeksi muija mukana. Koskee niin kantikisia, ei-kantiksia, mustia, valkoisia, lyhyitä, pitkiä jne. Ei naisen saanti ole kiinni mistään kansallisuudesta, värinihosta tai muustakaan, vaan ihan omasta aloitteellisuudesta, joka muuta väittää puhuu paskaa.

Teet tässä valintaharhavirheen. Baariin, jossa yhtenä tai suoranaisena päätavoitteena on löytää seksiseuraaseuraa yöksi hakeutuvat lähinnä ihmiset jotka a) haluavat löytää seuraa yöksi ja b) kokevat sen hakemisen mielekkääksi, eli olettavat onnistuvansa, todennäköisesti kokemuksen perusteella. Esimerkiksi suomalaisten kokonaiskuvasta tällainen otos ei kerro juuri mitään.

Vaikkei miehillä periaatteessa laatukriteereitä tunnu olevankaan, ainakin itse olen todennut ettei tuollaisiin paikkoihin kerry porukkaa jonka kanssa haluaisin olla minkäänlaisissa tekemisissä. Enkä usko olevani lajiani ainoa. Joka tapauksessa uskon, että anekdoottisi on kohtuullisen paikkansapitävä, mutta samaan aikaan heikosti yleistettävissä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 13.08.2014, 20:16:03
Quote from: foobar on 13.08.2014, 18:21:45

Missä muualla ihmiset tapaavat toisiaan spontaanisti jos ei yöelämässä? Joskus niistä haetaan seksiseuraa, mutta useimmat menevät sinne vain tavatakseen vastakkaisen sukupuolen edustajia ja jos homma pidemmälle menee, niin se on plussaa. Pidemmär suhteet ja avioliitotkin lähtevät liikkelle jostain ja usein yhden illan suhteista. Harvempi se heti alussa suunnittelee jonkun suhteen olevan viiden vuoden mittainen.

Oma-aloitteisuus on tietenkin miehellä a ja o, mutta osa miehistä voi olla suhteellisen passiivisia ja silti saa naisseuraa, jonkun on oltava huippuaktiivinen eikä sittenkään tahdo löytyä.

Kaikki eivät todellakaan saa. Ei lähellekään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: foobar on 13.08.2014, 20:35:51
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 20:16:03
Quote from: foobar on 13.08.2014, 18:21:45
Quote from: me on 13.08.2014, 12:42:55
Onko tuo oikeasti joku uutinen, että saa pillua baari-illan päätteeksi. Itse olen ollut markkinoilta poissa parisen vuotta, mutta kun katsoo omien kavereiden menoa baarissa, niin jokaisella on illan päätteeksi muija mukana. Koskee niin kantikisia, ei-kantiksia, mustia, valkoisia, lyhyitä, pitkiä jne. Ei naisen saanti ole kiinni mistään kansallisuudesta, värinihosta tai muustakaan, vaan ihan omasta aloitteellisuudesta, joka muuta väittää puhuu paskaa.

Teet tässä valintaharhavirheen. Baariin, jossa yhtenä tai suoranaisena päätavoitteena on löytää seksiseuraaseuraa yöksi hakeutuvat lähinnä ihmiset jotka a) haluavat löytää seuraa yöksi ja b) kokevat sen hakemisen mielekkääksi, eli olettavat onnistuvansa, todennäköisesti kokemuksen perusteella. Esimerkiksi suomalaisten kokonaiskuvasta tällainen otos ei kerro juuri mitään.

Vaikkei miehillä periaatteessa laatukriteereitä tunnu olevankaan, ainakin itse olen todennut ettei tuollaisiin paikkoihin kerry porukkaa jonka kanssa haluaisin olla minkäänlaisissa tekemisissä. Enkä usko olevani lajiani ainoa. Joka tapauksessa uskon, että anekdoottisi on kohtuullisen paikkansapitävä, mutta samaan aikaan heikosti yleistettävissä.
Missä muualla ihmiset tapaavat toisiaan spontaanisti jos ei yöelämässä?

Aivan missä tahansa. (Monet ovat tavanneet melkoisen spontaanisti jopa töissä.) Hitaampaa seuran löytymistä kompensoi se, ettei koko ajan ole mielessä ajatus siitä, että haluaisi ampua itseään naulapyssyllä päähän sietääkseen juuri sitä seuraa, josta pitäisi löytää jotain kenen tai minkä kanssa synkata...

Typerryttävän ÄO alle 70 ja promillet yli 3 -meiningin ja kirjastonhoitajavanhapiikuuden välillä on aika monta vaihtoehtoa, joista kukin valitsee itse haluamansa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 13.08.2014, 23:16:32
Quote from: foobar on 13.08.2014, 20:35:51

Paljon tuosta puhutaan, mutta käytännössä useimmat tapaavat toisensa yöelämässä ja nykyisin ehkä netissä. Ei kukaan ole töissä tavatakseen siellä jonkun ja työpaikkaromansseja ei muutenkaan katsota kovin hyvällä silmällä. 

Ei baareissa tarvitse olla tillin tallin ja siellä on ikään kuin sallittua lähestyä vastakkaista sukupuolta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: me on 14.08.2014, 00:10:48
Quote from: foobar on 13.08.2014, 18:21:45
Quote from: me on 13.08.2014, 12:42:55
Onko tuo oikeasti joku uutinen, että saa pillua baari-illan päätteeksi. Itse olen ollut markkinoilta poissa parisen vuotta, mutta kun katsoo omien kavereiden menoa baarissa, niin jokaisella on illan päätteeksi muija mukana. Koskee niin kantikisia, ei-kantiksia, mustia, valkoisia, lyhyitä, pitkiä jne. Ei naisen saanti ole kiinni mistään kansallisuudesta, värinihosta tai muustakaan, vaan ihan omasta aloitteellisuudesta, joka muuta väittää puhuu paskaa.

Teet tässä valintaharhavirheen. Baariin, jossa yhtenä tai suoranaisena päätavoitteena on löytää seksiseuraaseuraa yöksi hakeutuvat lähinnä ihmiset jotka a) haluavat löytää seuraa yöksi ja b) kokevat sen hakemisen mielekkääksi, eli olettavat onnistuvansa, todennäköisesti kokemuksen perusteella. Esimerkiksi suomalaisten kokonaiskuvasta tällainen otos ei kerro juuri mitään.

Vaikkei miehillä periaatteessa laatukriteereitä tunnu olevankaan, ainakin itse olen todennut ettei tuollaisiin paikkoihin kerry porukkaa jonka kanssa haluaisin olla minkäänlaisissa tekemisissä. Enkä usko olevani lajiani ainoa. Joka tapauksessa uskon, että anekdoottisi on kohtuullisen paikkansapitävä, mutta samaan aikaan heikosti yleistettävissä.

Suurimman osan sinkkumiesten päätavoitteena baariin mentäessä on se pillu. Eihän se mikään salaisuus ole, ihan sama mihin baariin mennään. Jotkut onnistuvat jotkut ei, mutta kyllä suurinosa saisi ja saa seuraa ilman sen suurempaa ongelmaa. Ne jotka eivät kymmenestä baari reissusta saa kertaakaan naista mukaansa yrityksistä huolimatta, olisi kyllä todellisen peiliin katsomisen paikka. Suuriosa näistä on kuitenkin niitä onnettmimpia tapauksia, joille jostain kumman syystä Jumala ei vaan halua luottaa naista heidän käsiinsä. 

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kari Kinnunen on 14.08.2014, 01:08:04
Voipi olla somaloiselle yllätys mutta eräät pottunokat menevät baariin ihan vain ottaakseen kaljaa.

Sinänsä sellainen nainen joka on edes nähty lähellä somaloista on minulle ehdoton ei. Liian riskaabeli, jo tautien takia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 14.08.2014, 02:04:41
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 20:16:03
Oma-aloitteisuus on tietenkin miehellä a ja o, mutta osa miehistä voi olla suhteellisen passiivisia ja silti saa naisseuraa, jonkun on oltava huippuaktiivinen eikä sittenkään tahdo löytyä.

Kaikki eivät todellakaan saa. Ei lähellekään.

Baarien kautta voi saada helpommin yhdenillan seuraa. Jos tutustuminen tapahtuu muuta kautta, niin tuttavuus saattaa olla pitkäaikaisempi, koska tutustumiseen käytetty aikakin on usein ollut pidempi.

Tuo lause: "kaikki eivät todellakaan saa", niin pitää varmasti paikkaansa. Pelkästään alueelliset erotkin ovat suuria eli joillakin alueilla seuran saanti voi Suomessakin olla paljon helpompaa kuin toisilla alueilla, mutta myös ihmisten yksilöllisillä ja muilla eroilla on valtavasti merkitystä.

Mitä sosiaalisempi tapaus ja mitä enemmän kavereita, niin sitä helpommin sitä seuraakin saa (varsinkin miehen kohdalla). Epäsosiaalisen miehen voi olla vaikeaa saada seuraa mistä vain, vaikka muuten olisikin fiksu ja ulkonäössäkään ei olisi vikaa.

Naisten kohdalla seuran saanti perustuu lähestulkoon eniten ulkonäköön ja omaan haluun. Netissä ovat naisten markkinat ja tämän takia "se kaikista ruminkin nainen" saa usein enemmän viestejä kuin ilman mitään vikoja omaava mies. Livenä voi olla tasapuolisempi tilanne, mutta tällöin miehen sosiaalisuus ratkaisee lopulta pelin (rahan ja ulkonäön lisäksi).
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 14.08.2014, 02:17:18
Quote from: foobar on 13.08.2014, 18:07:43
Usein tämä porukka ajattelee, että on ihanaa kun jorgos tulee tekemään spontaaneja ehdotuksia, mutta törkeää, kun saman tekee suomalainen mies. Ja sitten ihmettelee, että miksi yksikään suomalainen mies ei ole tullut hurmaamaan heitä tuolla tapaa. Itse etsisin ristiriitaa tuossa tilanteessa ihan omista ajatuksista, en suomalaisista miehistä.

Noilla jorgoseilla ja vastaavilla itseluottamuksen taso on yleensä huippuluokkaa. Vaikka joku nainen sanoisikin "Ei", niin sitten siirrytään kylmän viileästi seuraavan kimppuun. Se itseluottamus on usein ratkaiseva tekijä ja siihen lankaan monikin lankeaa.

Suomalainen mies on jo valmiiksi kesytetty yhteiskunnan ja median taholta lainkuuliaiseksi, tottelevaiseksi ja "aina huonommaksi vaihtoehdoksi", niin se ensimmäinen ehdotus tehdään usein parin naukun jälkeen, johon nainen vastaa "Ei" ja seuraava ehdotus sitten änkyräkännissä, jonka tulos riippuu vastapuolen olotilastakin.

Absolutistin tai vähän juovan tilanteen kohdalla tuurin määrä ja merkitys korostuu ja edelleen se kuuluisa sosiaalisuus on merkittävä tekijä. Seuran saanti ilman juomista voikin olla monille (miehille) aikamoista "tervanjuontia".
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: me on 14.08.2014, 12:45:27
Quote from: Micke90 on 14.08.2014, 01:03:02
Quote from: me on 13.08.2014, 12:42:55
Onko tuo oikeasti joku uutinen, että saa pillua baari-illan päätteeksi.

Ei. Uutinen on se, että suomalaisilta naisilta on maailman helpointa saada pillua. Jopa somput onnistuvat siinä.

Ei tuo kosketa pelkästään suomalaisia naisia. Väitän että ihan yhtä helppo se pillun saanti on jossain Tukholmassa, eipä ainakaan ollut kovin vaikeeta kun minä siellä olin. Ei tuo mikään kansallisuus asia ole, nämä on näiden ääliöiden levittämää huhua kun ei kotimaisilta heru sitten yhtään.

Quote from: Kari Kinnunen on 14.08.2014, 01:08:04
Voipi olla somaloiselle yllätys mutta eräät pottunokat menevät baariin ihan vain ottaakseen kaljaa.

Sinänsä sellainen nainen joka on edes nähty lähellä somaloista on minulle ehdoton ei. Liian riskaabeli, jo tautien takia.

Tuota en usko hetkeäkään. Ehkä jossain lähiöbaarissa sinkkumies voi mennä juomaan huvikseen kavereiden kanssa, mutta väitätkö, että joku esim, Helsingissä, Tampereella taikka Turussa  a) maksaa baariin itsensä sisään kipeästi jonotuksen jälkeen b) sen jälkeen menee juomaan pelkkää kaljaa, joka on baareissa muutenkin aika hintavaa, ei herran jumala, eikö olisi sama jäädä kotiin juomaan sitä kaljaa.

Ja huom. Nyt kun puhutaan baareista niin puhutaan ns. tanssibaareista ei mistään pikkubaareista mihin mennään vaan ottamaan se pari kaljaa kavereiden kanssa.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JJohannes on 14.08.2014, 13:18:41
Saa olla aika kipeä tyyppi jos menee johonkin Onnelaan vain juomaan kaljaa. Olen toki itse ollut siellä juomassa vain kaljaa, mutta tämä sen takia, että joku opiskelijatapahtuma on nimenomaisesti haluttu järjestää siellä tai joskus jossain isommassa porukassa joku on halunnut Onnelaan ja on ollut pakko vain vastentahtoisesti mennä mukana.

Enpä oikeastaan lukion viimeisen vuoden jälkeen ole "vapaaehtoisesti" käynytkään yökerhoissa kun ei mikään pillunmetsästys kiinnosta. Tuolloinkin siis kävin drum&bass-tapahtumissa, joissa pointti oli kuunnella musiikkia ja tanssia (ja juoda kaljaa). Pubeissa ja musiikkipaikoissa sitten tietysti viihtyy muutenkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: sr on 14.08.2014, 13:53:59
Quote from: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 03:37:22
Tulemme kuitenkin muistamaan heidän panostaan yhteiskunnalla lämmöllä vielä satojen vuosien päästä kun etniset suomalaiset on saamelaisten kaltainen vähemmistö,

Minä en ajatellut enää olla elossa "satojen vuosien päästä" muistamassa yhtään mitään. Se, mitä sen ajan ihmiset, ml. minun suorat jälkeläiseni tästä aikakaudesta ajattelevat, on heidän oma asiansa, josta minun ei tarvitse huolta kantaa. Jos etniset suomalaiset ovat noin pieneksi kutistunut vähemmistö, niin todennäköisesti ainakaan kaikki omat jälkeläiseni eivät tule siihen kuulumaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 14.08.2014, 14:18:44
Quote from: sr on 14.08.2014, 13:53:59
Quote from: kriittinen_ajattelija on 08.08.2014, 03:37:22
Tulemme kuitenkin muistamaan heidän panostaan yhteiskunnalla lämmöllä vielä satojen vuosien päästä kun etniset suomalaiset on saamelaisten kaltainen vähemmistö,

Minä en ajatellut enää olla elossa "satojen vuosien päästä" muistamassa yhtään mitään. Se, mitä sen ajan ihmiset, ml. minun suorat jälkeläiseni tästä aikakaudesta ajattelevat, on heidän oma asiansa, josta minun ei tarvitse huolta kantaa. Jos etniset suomalaiset ovat noin pieneksi kutistunut vähemmistö, niin todennäköisesti ainakaan kaikki omat jälkeläiseni eivät tule siihen kuulumaan.

Olen havainnut tällaisen ajattelutavan eräille ns. "suviksille" tyypilliseksi. Omaa vastuuta pakoillaan ja tulevaisuuteen katsomisen sijaan "minä, minä, minä, tässä ja nyt"-mentaliteetti vallitsee. Omalle mahdolliselle jälkipolvelle ei heru yhtään myötätuntoa tai luontaista hellyyttä ja hoivaviettiä, jonka luulisi suurimmalle osalle olevan sisäänrakennettu biologinen vaisto. Tällaisella suviksella on jotenkin vinksahtanut ja katkennut yhteys sekä ympärillään vallitsevaan luontoon että omaan biologiseen ja vaistomaiseen luontoonsa. Tällainen suvis on tältä kantilta tunnekuollut ja darwinistisista lähtökohdistakin katsellen epäkelpo suvunjatkaja, sillä hän ei yksinkertaisesti kummemmin välitä omasta jälkipolvestaan tai muutenkaan viitekehyksensä populaation selviytymisestä. Hän ei ole valmis ennaltaehkäisevästi taistelemaan näiden edun vuoksi. Tuleeko luonnonvalinta karsimaan nihilistiset suvikset joukostamme?

edit: kirjoitusvirhe korjattu
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: me on 14.08.2014, 14:51:47
Quote from: Micke90 on 14.08.2014, 13:45:02
Quote from: me on 14.08.2014, 12:45:27
Väitän että ihan yhtä helppo se pillun saanti on jossain Tukholmassa, eipä ainakaan ollut kovin vaikeeta kun minä siellä olin.

Tuskin kuitenkaan ruotsalaisilta sait? Antavatko muka sompuille?  :o

Miksi eivät antaisi ja saavat jopa lapsia niiden kanssa ajatella  :o Kuten sanoin, ei se saanti oo mistään muusta kuin itsestäsi kiinni. Suomalaisen naisten kutsuminen helpoiksi on kuitenkin asia mitä en ymmärrä. Ihan samalla tavalla ne naiset Euroopassa jakaa itseään kuin täälläkin, jotkut ihan varmasti jopa helpommin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 14.08.2014, 15:17:28
Quote from: Rändöm on 14.08.2014, 14:18:44
Olen havainnut tällaisen ajattelutavan eräille ns. "suviksille" tyypilliseksi.
Samankaltaista ajattelua lienee myös: "Minulla ei ole mitään suhdetta munasoluihini"
Tai: "Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Ei ole merkitystä mikä on hänen mahdoll. kotimaansa. Olemme maailmankansalaisia !"
Tai: "Suomi on kieli siinä missä muutkin. Jos se ei ole elinkelpoinen, se saa mennä. On niitä kieliä ennenkin hävinnyt"
Vrt. A. Hitler: Koska Saksa hävisi sodan, sen kansa ei ansaitse elää. Paljon teitä on mennyt, menkööt loputkin !

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tommi Korhonen on 14.08.2014, 15:39:28
Tästä hatunnosto me:lle. Et ainakaan uhriudu.
Naisten saamisessa on kyllä eroja. Tiedä sitten onko kyse kulttuuri-, geeni- vai yksilöeroista.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 14.08.2014, 15:44:41
Quote from: Tommi Korhonen on 14.08.2014, 15:23:17
Aika halpahintaista trollausta. Voit olla somaleista mitä mieltä haluat, mutta älä vittuile 'me':lle vain ollaksesi ääliö.
Ilmeisesti antavat, kun hommalla asiasta puhutaan toistuvasti.

Otitko oikein asiaksesi loukkaantua pienten, puutteessa olevien somppujen puolesta vai mikä oli viestisi tarkoitus? Nimimerkki "me" tuskin tarvitsee puolustajia, jollet ole huomannut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: sr on 14.08.2014, 16:24:07
Quote from: Rändöm on 14.08.2014, 14:18:44
Olen havainnut tällaisen ajattelutavan eräille ns. "suviksille" tyypilliseksi. Omaa vastuuta pakoillaan ja tulevaisuuteen katsomisen sijaan "minä, minä, minä, tässä ja nyt"-mentaliteetti vallitsee. Omalle mahdolliselle jälkipolvelle ei heru yhtään myötätuntoa tai luontaista hellyyttä ja hoivaviettiä, jonka luulisi suurimmalle osalle olevan sisäänrakennettu biologinen vaisto.

Nyt sinulla menee asiat sekaisin. Kyllä minulta löytyy myötätuntoa omalle jälkipolvelleni, etenkin sille osalle jälkipolvestani, jonka henkilökohtaisesti tulen elämänäni aikana tuntemaan. Mutta jos ajattelen sitä esitettyä tilannetta, jossa etniset suomalaiset ovat nykysaamelaisiin verrattava pikkuriikkinen vähemmistö, veikkaukseni on, etteivät omat jälkeläiset ainakaan kaikki ole missään tapauksessa siinä ryhmässä, vaan heitä on paljon muissakin ryhmissä. Nyt kysymys on, että miksi minun pitäisi tuntea niitä muutaman sadan vuoden päästä olevia etnisiä suomalaisia kohtaan jotain erityistä sympatiaa verrattuna siihen, että tuntisin myötätuntoa yhtäverroin kaikkiin silloin elossa oleviin jälkeläisiini?

Muutenkin myötätunnon rajaaminen edes sillä perusteella, että he nyt sattuvat olemaan minun biologisia jälkeläisiäni, vaikkei minulla ole heihin yhtään sen läheisempää suhdetta kuin kehenkään muuhun silloin elävään ihmisiin, on minusta aika keinotekoista. Sanotaan siis näin, että tunnen myötätuntoa sen ajan ihmisiin yleisesti ja toivon, ettei meidän sukupolvemme tee tästä pallosta siihen mennessä elinkelvotonta.

Quote
Tällaisella suviksella on jotenkin vinksahtanut ja katkennut yhteys sekä ympärillään vallitsevaan luontoon että omaan biologiseen ja vaistomaiseen luontoonsa.

Mikään eliömuoto ei tunne vaistomaisesti mitään myötätuntoa satoja vuosia tulevaisuudessa eläviin yksilöihin. Ei mikään. Ja kuten sanottua, minä en edes tiedä, mihin etniseen ryhmään sen ajan jälkeläiseni kuuluvat, joten tuntemalla enemmän myötätuntoa juuri sen ajan etnisiä suomalaisia kohtaan, voin mahdollisesti jopa syrjiä juuri omia biologisia jälkeläisiäni.

Quote
Tällainen suvis on tältä kantilta tunnekuollut ja darwinistisista lähtökohdistakin katsellen epäkelpo suvunjatkaja, sillä hän ei yksinkertaisesti kummemmin välitä omasta jälkipolvestaan tai muutenkaan viitekehityksensä populaation selviytymisestä.

Millä perusteella? Minä juuri sanoin, etten tiedä, mihin populaatioon satojen vuosien päästä elävät jälkeläiseni kuuluvat. Tiedätkö sinä?

En myöskään näe elämälleni mitenkään itseisarvona juuri minun geenieni saati etnisyyteni mahdollisimman suurta levittäytymistä. En siis ole samalla tavoin geenieni orja kuin sinä näytät olevasi. Missään tapauksessa en ole tunnekuollut.

Mitä jos sinun oma jälkeläisesi avioituu johonkin toiseen etniseen ryhmään kuuluvan kanssa ja sitten heidän lapsensa kuuluvat siihen aviopuolison etniseen ryhmään. Etkö tosiaan tunne heitä kohtaan myötätuntoa? He kuitenkin kantavat sinun geenejäsi, joten heidän kauttaan ne sinun geenisi siirtyvät eteenpäin. Olemalla auttamatta heitä heidän apua tarvitsessa juuri darwinistisesti ammut itseäsi jalkaan.

Quote
Hän ei ole valmis ennaltaehkäisevästi taistelemaan näiden edun vuoksi. Tuleeko luonnonvalinta karsimaan nihilistiset suvikset joukostamme?

En näe tässä mitään erityistä taistelua. Luonnonvalintakin on ihmislajin kohdalla tulossa loppuun. Pian (siis luonnonvalinnan kannalta) geenimanipulaatio tulee arkipäiväiseksi, minkä jälkeen luonnonvalintaa ei enää ohjaa se, mitä geenejä on omilta vanhemmiltaan saanut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: me on 14.08.2014, 16:46:22
Quote from: Tommi Korhonen on 14.08.2014, 15:39:28
Tästä hatunnosto me:lle. Et ainakaan uhriudu.
Naisten saamisessa on kyllä eroja. Tiedä sitten onko kyse kulttuuri-, geeni- vai yksilöeroista.

Mielenkiinnosta kysyn minkälaisia eroja niissä on ?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 14.08.2014, 16:56:59
Asiaa vain sivuten: miten joku mulatti tai muhammatti jonka isä on kotoisin jostain Kultamunalasta voisi tuntea minkäänlaista kansallismielisyyttä, ainakaan Suomea kohtaan?

Ei tietenkään voikaan joten kansallismielisyys on tätäkin kautta hävitetty, siis bakelssit naamaan ja juhlimaan niin kokoomukset kuin selkokommaritkin, te voititte!

Ei kansallismielisyyttä = ei valtiota.

Vai onko joku tosiaan niin jurpo että haluaa puolustaa virkaloisien suojatyöpaikkoja ja Kultamunien sosiaaliavustuksia? Ei ihme että novoisämmäälliset toivovat Naton superneekerien hoitavan tämänkin puolen, maanpuolustus ja itsensä elättäminen kun vaikkuttavat hieman työläältä..
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 14.08.2014, 18:52:39
QuoteUlkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä

...ja etenkin virkanaisvetoista tuontia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Olli_Johannes on 16.08.2014, 13:23:51
Luulen että Sanoma Oyj:n tarkoitus on aiheuttaa tämän kaltaisella uutisoinnilla katkeruutta suomalaisissa sinkku miehissä ja sitä kautta aiheuttaa eripuraa suomalaisten miesten ja naisten välille. Kysymyksessä on siis vanha 'hajota ja hallitse' taktiikka, jolla yritetään edistää monikulttuurisuutta. Sanoma Oyj:n väitteistä huolimatta enemmistö naisista valitsee edelleen suomalaisen miehen ja lopuistakin kaiketi suurin osa olisi kelpuuttanut kotimaisen vaihtoehdon. Ideologisista syistä ulkomaalaisen miehen valinneet suomalaisnaiset ovat pieni, mutta äänekäs vähemmistö.

Radiosuomipopilla oli hetki sitten joku evoluutiopsykologi ja joku toinenkin "asiantuntija" kertomassa miksi suomalaiset naiset rakastuvat/antavat ulkomaalaisille miehille. Varsinkin evoluutiopsykologin jorinat olivat tyypillistä rasistista soopaa, jossa kerrottiin yksipuolisesti ulkomaalaisten miesten (luonnonvalinnan kannalta) paremmista piirteistä ja mutta vaiettiin huonoista. Tietenkin provosoiduin ja laitoin palautetta  :) :

Oudot väitteet suomalaisista miehistä.
Olin äsken ajamassa autolla kotia kohti, kun kuuntelin ohjelmaanne. Ohjelmassa käsiteltiin yksipuolisesti, valheellisesti ja jopa rasistisesti meidän suomalaismiesten ominaisuuksia. Vaikka suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman älykkäimpiä kansoja (ÄO:n keskiarvon mukaan), väitti haastateltu psykologi ulkomaalaisen miehen kanssa lisääntymisen nostavan jälkeläisten älykkyyttä. Myös väitteet sisäsiittoisuudesta osoitti, ettei kyseinen tiedemies ymmärtänyt mitään sen enempää suomalaisten geenistöstä, kuin evoluution ryhmävalinnastakaan. En ihmettele, koska kyseisellä tyypillä ei liene luonnontieteellistä koulutusta. Miehisyys ja matchous voidaan tietty määritellä monella tavalla, mutta ainakin me suomalaiset miehet ollaan aina pärjätty hyvin voimaa ja nopeutta vaativissa urheilulajeissa. Jos taas naisen alistamiseen pyrkivää käytöstä pidetään maskuliinisena olen ihan mielelläni nynnymies. Onneksi suuri osa suomalaisista naisista haluaa elää tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa kumpikaan osa puoli ei pyri dominoimaan toista. Minusta itsenäiset ja oikeasti vahvat naiset ovat myös alistujia viehättävämpiä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: sr on 16.08.2014, 16:29:37
Quote from: Jaska Pankkaaja on 14.08.2014, 16:56:59
Asiaa vain sivuten: miten joku mulatti tai muhammatti jonka isä on kotoisin jostain Kultamunalasta voisi tuntea minkäänlaista kansallismielisyyttä, ainakaan Suomea kohtaan?

Onko kansallismielisyys sinusta siis uskonnosta tai ihonväristä kiinni, vai tarkoitatko, ettei kukaan suomalainen, jonka isä on syntynyt ulkomailla, voi tuntea kansallismielisyyttä Suomea kohtaan?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 16.08.2014, 19:27:36
Päivän IS:ssä on kahden aukeaman juttu, jossa itsekin ulkomaalaissuhteillaan kehuskellut toimittaja kiertää Helsingin yössä etsien (eikä se ole todellakaan vaikeaa) pareja joissa on suomalainen nainen/tyttö ja ulkomaalainen mies.

- Anu Repo, 42, seurustelee gambialaisen kanssa, kansalaisuudella ei kuulemma ole väliä, hän haluaa vahvan ja jääräpäisen miehen. No, suomalainen mies ei saa olla jääräpää, gambialaiselta taidetaan hyväksyä ihan millainen käytös vain.

- Johanna Heikkinen ihailee eksoottisia gigoloita, mutta alkaa kaivata tavallista tylsää tennissukkamiestä. Jaa, en tiennytkään, että suomalaiset miehet ovat tylsiä ja käyttävät tennissukkia. Minulla ei edes ole yhtään paria sellaisia.

- William on Pohjois-Walesista ja haukkuu maannaisiaan (kas kummaa) ja sanoo suomalaisia naisia avuliaiksi. Tuota on muuten tullut todistettua usein.

-Miira ja Iina (22) ovat menettäneet sydämensä afroille. Heille on selvää, että afroilla on muitakin. Afrot ovat kuulemma hyviä peittämään jälkiään.

-Johanna Huotari 26, juttelee saksalaisen miehen kanssa joka on 52. Juttelisiko Johanna samanikäisen suomalaisen kanssa? Epäilen. Johannalla on kuulemma ollut suomalainenkin poikaystävä, joka kuulemma oli lähinnä kaveri.  Mitähän se Henry puhuikaan siitä kaverizonesta?

Mutta Johanna kysyy hyvän kysymyksen. Miksi suomalaisen naisen ja miehen välillä on valtava ero käytöksessä, puheliaisuudessa ja sosiaalisuudessa? Itsekin olen ihmetellyt aivan samaa. Miksi suomalainen mies on polvi polvelta aina vain pehmompi ja alistuvampi? Miksi ainoat tästä hyväksyttävät poikkeukset ovat tatuoidut Hunks-tanssijatyypit ja huippukouluttautuneet pukujupit? Ja tietty homot.

Tasa-arvoa ja vapautta alleviivataan. Olisiko sittenkin kannattannut olla hiukan tarkempi niistä tyttäristä ja sisarista, olisimme saaneet kunnioitusta joka on nyt tipotiessään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 16.08.2014, 19:30:37
Quote from: Maailmanmies on 16.08.2014, 19:27:36
Päivän IS:ssä on kahden aukeaman juttu, jossa itsekin ulkomaalaissuhteillaan kehuskellut toimittaja kiertää Helsingin yössä etsien
Käyttäytymismalleja tyttösille opettavat siis.
Quote from: Maailmanmies on 16.08.2014, 19:27:36
Olisiko sittenkin kannattannut olla hiukan tarkempi niistä tyttäristä ja sisarista, olisimme saaneet kunnioitusta joka on nyt tipotiessään.
Mitäpä se olisi auttanut. Kunnioitus pitää ansaita eikä sitä ansaitse myötäilemällä milloin mitäkin, alistumalla milloin millekin jne.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 16.08.2014, 19:32:29
^^ Ehkä tuo vastenmielinen törkyily olisi vähäisempää jos Suomessakin harrastettaisiin parvekelentoja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 16.08.2014, 19:38:03
QuoteMutta Johanna kysyy hyvän kysymyksen. Miksi suomalaisen naisen ja miehen välillä on valtava ero käytöksessä, puheliaisuudessa ja sosiaalisuudessa? Itsekin olen ihmetellyt aivan samaa. Miksi suomalainen mies on polvi polvelta aina vain pehmompi ja alistuvampi? Miksi ainoat tästä hyväksyttävät poikkeukset ovat tatuoidut Hunks-tanssijatyypit ja huippukouluttautuneet pukujupit? Ja tietty homot.
Syy on geeneissä, suomalaista miestä ei ole luotu pinnalliseen city-kulttuuriin missä pitäisi naisia miellyttää ja viihdyttää päivät pitkät. Kun suomalainen mies ei ole luontaisessa elinympäristössään (metsätöissä, peltotöissä) vaan joutuu pinnalliseen nyky-maailmaan, ym. se saa osan heistä syrjäytymään vielä enemmän, ja tämä ilmenee monilla eri tavoilla kuten kuvailit. Ulkomaalaiset miehet jotka on kuin kotonaan tässä naisten viihdyttämisessä sitten korjaa hedelmät tänne tultuaan.

Toki tämä on yleistys, sillä suurin osa suomi-miehistähän seurustelee ihan suomi-naisten kanssa jne..
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Melbac on 16.08.2014, 19:46:27
Quote from: Maailmanmies on 16.08.2014, 19:27:36
Päivän IS:ssä on kahden aukeaman juttu, jossa itsekin ulkomaalaissuhteillaan kehuskellut toimittaja kiertää Helsingin yössä etsien (eikä se ole todellakaan vaikeaa) pareja joissa on suomalainen nainen/tyttö ja ulkomaalainen mies.

- Anu Repo, 42, seurustelee gambialaisen kanssa, kansalaisuudella ei kuulemma ole väliä, hän haluaa vahvan ja jääräpäisen miehen. No, suomalainen mies ei saa olla jääräpää, gambialaiselta taidetaan hyväksyä ihan millainen käytös vain.

- Johanna Heikkinen ihailee eksoottisia gigoloita, mutta alkaa kaivata tavallista tylsää tennissukkamiestä. Jaa, en tiennytkään, että suomalaiset miehet ovat tylsiä ja käyttävät tennissukkia. Minulla ei edes ole yhtään paria sellaisia.

- William on Pohjois-Walesista ja haukkuu maannaisiaan (kas kummaa) ja sanoo suomalaisia naisia avuliaiksi. Tuota on muuten tullut todistettua usein.

-Miira ja Iina (22) ovat menettäneet sydämensä afroille. Heille on selvää, että afroilla on muitakin. Afrot ovat kuulemma hyviä peittämään jälkiään.

-Johanna Huotari 26, juttelee saksalaisen miehen kanssa joka on 52. Juttelisiko Johanna samanikäisen suomalaisen kanssa? Epäilen. Johannalla on kuulemma ollut suomalainenkin poikaystävä, joka kuulemma oli lähinnä kaveri.  Mitähän se Henry puhuikaan siitä kaverizonesta?

Mutta Johanna kysyy hyvän kysymyksen. Miksi suomalaisen naisen ja miehen välillä on valtava ero käytöksessä, puheliaisuudessa ja sosiaalisuudessa? Itsekin olen ihmetellyt aivan samaa. Miksi suomalainen mies on polvi polvelta aina vain pehmompi ja alistuvampi? Miksi ainoat tästä hyväksyttävät poikkeukset ovat tatuoidut Hunks-tanssijatyypit ja huippukouluttautuneet pukujupit? Ja tietty homot.

Tasa-arvoa ja vapautta alleviivataan. Olisiko sittenkin kannattannut olla hiukan tarkempi niistä tyttäristä ja sisarista, olisimme saaneet kunnioitusta joka on nyt tipotiessään.
Kannattaa muistaa että osa suomalaisista miehistä voi myös katsoa että noissa akoissa on jotain vikaa eli tyyliin ovat rumia,lihavia,ovat pahoja suustaan tai niillä on paha asennevamma yms.Suomeksi siis suomalaiset miehet eivät ole ns menettäneet mitään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 16.08.2014, 20:08:53
Quote from: Melbac on 16.08.2014, 19:46:27

Valitettavasti en näe asiaa noin, että kyse olisi joistain ylijäämänaisista.  Mielestäni suomalainen mies on kunnianpalautuksen ja koulutuksen tarpeessa.  Miksi jäyhä saksalais- tai kanadalaismies kelpaa, mutta vastaava suomalainen ei?

Kansallisuudella ei naisille muka ole merkitystä. No totta hitossa on. Venäläinen, virolainen, ruotsalainen ei oikein kelpaa. Puolalainen tai tsekkikään ei kelpaa jos kansallisuus on tiedossa. Japseille on omat ottajansa, mutta helppoa ei ole heilläkään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 16.08.2014, 20:18:52
Quote from: Melbac on 16.08.2014, 19:46:27

Kannattaa muistaa että osa suomalaisista miehistä voi myös katsoa että noissa akoissa on jotain vikaa eli tyyliin ovat rumia,lihavia,ovat pahoja suustaan tai niillä on paha asennevamma yms.Suomeksi siis suomalaiset miehet eivät ole ns menettäneet mitään.
On siinä sellanen ero ettei tänne ole tuotu vastaavaa neitomäärää ulkomailta kuin on tuotu miehiä, vähän joka kokoa ja väriä heitä on. Siis miehiä. Tai siitossonneja.

Sitämyötä kun naisia ei tuoda, lapsettomia on aina enempi.
http://yle.fi/uutiset/lapsettomuus_lisaantyy_suomessa/5430775
QuoteEri puolilla Suomea synnyttäneiden määrissä on kuitenkin suuria vaihteluja. Pohjanmaalla vain 15 prosenttia 40 vuotta täyttäneistä naisista ei ole synnyttänyt. Uudellamaalla samanikäisistä naisista lapsettomia on neljännes ja Helsingissä yli kolmannes.
http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/2010/01/vaerak_2010_01_2011-09-30_tau_006_fi.html
34-vuotiaista miehistä alle puolella on lapsia.
Samanikäisistä naisista päälle kuudellakymmenellä prosentilla on. Kaippa tuolta uudemmatkin taulukot löytyy jos viitsii etsiä.

Siinä lienee tietty varallisuuden aste joka miehen tulee täyttää jotta nainen voi hänet kelpuuttaa, siitossonnien osalta on valtio järkännyt tukia toisin kuin suomalaisille joten he täyttävät ne vähimmäisvaatimukset.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 16.08.2014, 20:23:37
Quote from: Onnikka on 16.08.2014, 20:18:52
34-vuotiaista miehistä alle puolella on lapsia.

4-kymppisillä osuus nousee jo yli 70 %:iin.

Omasta ikäluokastani vain alle 6 %:lla on kakaroita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 16.08.2014, 20:33:21
QuoteA recent survey by Japanese insurance company Meiji Yasuda Life found that a third of Japanese men under 40 have never dated women at all,
Quotea study done by the Japanese Institute of Population and Social Security Research almost one in four Japanese men aged 30 to 34 is still a virgin.
http://hommaforum.org/index.php?topic=88694.60

En usko että Suomi hirveästi eroaa Japanista mitä näihin tilastoihin tulee.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Trendkill on 16.08.2014, 20:35:21
Quote from: kriittinen_ajattelija on 16.08.2014, 20:33:21
QuoteA recent survey by Japanese insurance company Meiji Yasuda Life found that a third of Japanese men under 40 have never dated women at all,
Quotea study done by the Japanese Institute of Population and Social Security Research almost one in four Japanese men aged 30 to 34 is still a virgin.
http://hommaforum.org/index.php?topic=88694.60

En usko että Suomi hirveästi eroaa Japanista mitä näihin tilastoihin tulee.

Mitä huumeita käytät?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 16.08.2014, 20:39:49
Quote from: Onnikka on 16.08.2014, 20:18:52
Quote from: Melbac on 16.08.2014, 19:46:27

Kannattaa muistaa että osa suomalaisista miehistä voi myös katsoa että noissa akoissa on jotain vikaa eli tyyliin ovat rumia,lihavia,ovat pahoja suustaan tai niillä on paha asennevamma yms.Suomeksi siis suomalaiset miehet eivät ole ns menettäneet mitään.
On siinä sellanen ero ettei tänne ole tuotu vastaavaa neitomäärää ulkomailta kuin on tuotu miehiä, vähän joka kokoa ja väriä heitä on. Siis miehiä. Tai siitossonneja.

Jos Helsingin yössä pyörisi vastaava määrä ulkomaalaisia naisia, vapaana ja valmiina, niin sehän olisi eduskuntakyselyn paikka ja poliisiasia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 17.08.2014, 10:01:29
Quote from: Maailmanmies on 16.08.2014, 20:39:49
Quote from: Onnikka on 16.08.2014, 20:18:52
Quote from: Melbac on 16.08.2014, 19:46:27

Kannattaa muistaa että osa suomalaisista miehistä voi myös katsoa että noissa akoissa on jotain vikaa eli tyyliin ovat rumia,lihavia,ovat pahoja suustaan tai niillä on paha asennevamma yms.Suomeksi siis suomalaiset miehet eivät ole ns menettäneet mitään.
On siinä sellanen ero ettei tänne ole tuotu vastaavaa neitomäärää ulkomailta kuin on tuotu miehiä, vähän joka kokoa ja väriä heitä on. Siis miehiä. Tai siitossonneja.

Jos Helsingin yössä pyörisi vastaava määrä ulkomaalaisia naisia, vapaana ja valmiina, niin sehän olisi eduskuntakyselyn paikka ja poliisiasia.

Kyllähän ne ulkolaiset naiset karkotettaisiin äkkiä, nehän vie ulkolaiset miehetkin :flowerhat:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: koli on 18.08.2014, 12:43:24
Hyvännäköinen norjalainen naistoimittaja kävi vähän kävelemässä piilokameran kera Oslon keskustassa ja sai nuorukaisilta™ huomiota. Täältä voi katsoa tuon värisevän videon: http://www.tv2.no/v/836314/

Meillä pottunokilla on paljon opittavaa rikkaammista kulttuureista, että miten niitä naisia oikein metsästetään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tommi Korhonen on 18.08.2014, 13:39:21
Hmm. Sinänsä en ihmettele jos hyvännäköinen nainen saa heittoja osakseen.
Mutta... kyllä tuo vähän siltä näyttää että "ne ovat saamassa meidät" (Pohjoismaat/länsimaat). Kulttuurinmuutos impivaaralaiseen nähden on aika huiman iso. Ehkä olen vain puusilmäinen tylsä ja harmaa rasisti.
En näe myöskään mitenkään sellaista reittiä jolla tuo kehitys kääntyisi toisinpäin.

Ehkä tämä on sitä värinää mitä vihervasemmistolaiset (naiset) tänne ovat halunneet / haluavat? Shrug.

Toisaalta tuo ei kerro kuinka ulkomaalaiselle miehelle riittää vientiä Suomessa. Mutta Norja tietysti edes liippaa läheltä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 18.08.2014, 14:03:43
Quote from: Tommi Korhonen on 18.08.2014, 13:39:21
Hmm. Sinänsä en ihmettele jos hyvännäköinen nainen saa heittoja osakseen.
Mutta... kyllä tuo vähän siltä näyttää että "ne ovat saamassa meidät" (Pohjoismaat/länsimaat). Kulttuurinmuutos impivaaralaiseen nähden on aika huiman iso. Ehkä olen vain puusilmäinen tylsä ja harmaa rasisti.
En näe myöskään mitenkään sellaista reittiä jolla tuo kehitys kääntyisi toisinpäin.

Ehkä tämä on sitä värinää mitä vihervasemmistolaiset (naiset) tänne ovat halunneet / haluavat? Shrug.

Toisaalta tuo ei kerro kuinka ulkomaalaiselle miehelle riittää vientiä Suomessa. Mutta Norja tietysti edes liippaa läheltä.

Niin ja siitähän on ollut tässäkin ketjussa puhetta, että ei tuo videossa näkyvä toiminta ole sitä, mitä jotkut suomalaiset ihailevat ulkomaalaismiehissä. Suurin osa lienee kokee tuon ahdisteluksi, vaikka kaverit aika helpolla luovuttivatkin, kun ei tullut vastakaikua.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 18.08.2014, 16:56:31
Aihe tuottaa edelleenkin otsikoita

QuoteTämän vuoksi ulkomaalainen mies kiinnostaa - "kuin magneetti, joka roihahtaa"

Viime aikoina on kohistu suomalaisnaisten kiinnostuksesta ulkomaalaisiin miehiin. Seksiasiantuntija selittää, miksi muu maa kiihottaa.
Sex coach  Anu Kinnusen mukaan suomalaisnaisten sutina ulkomaalaisten miesten kanssa voi johtua vahvan maskuliinisuuden etsinnästä.

- Suomalaiset naiset ovat melko maskuliinisia, he kokevat pärjäävänsä vaikka remontissa itsekseen. He ovat hyvin tasavertaisia suomalaismiesten kanssa, ja suhde on usein harmoninen. Toisaalta miehekäs mies kuitenkin houkuttelee. Feminiininen ja maskuliinin ääripää vetoavat toisiinsa voimakkaasti: välille muodostuu jännite, kuin magneetti, joka roihahtaa, analysoi Kinnunen.

Evoluutiobiologian dosentti, psykologian tohtori Markus J. Rantala puolestaan rinnastaa naisten ulkomaalaishimon eläinmaailmaan.

- Kuten muilla eläimillä, naaraat suosivat sellaisia koiraita, joiden piirteet ovat harvinaisia populaatiossa. Naaraat siis suosivat koiraita, jotka eroavat heistä geneettisesti. Se lisää geneettistä monimuotoisuutta sekä vähentää sisäsiittoisuudesta johtuvia haittoja, Rantala sanoo.

Mitä hyötyä tästä on?

- Tämä parantaa jälkeläisten elinkykyä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksilön geneettinen monimuotoisuus lisää muun muassa immuunipuolustuskyvyn tehokkuutta, kasvunopeutta ja älykkyyttä. He ovat myös ulkomuodoltaan keskimäärin kauniimpia.
...

Loput: Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288726679685.html)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Atte Suomalainen on 18.08.2014, 19:07:02
Quote from: nollatoleranssi on 14.08.2014, 02:04:41
Quote from: Maailmanmies on 13.08.2014, 20:16:03
Oma-aloitteisuus on tietenkin miehellä a ja o, mutta osa miehistä voi olla suhteellisen passiivisia ja silti saa naisseuraa, jonkun on oltava huippuaktiivinen eikä sittenkään tahdo löytyä.

Kaikki eivät todellakaan saa. Ei lähellekään.

Kaikki saa, kaikilta saa, mutta kaikki ei saa kaikilta. Vanha vitsi, tiedän.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 18.08.2014, 19:24:13
^Harvoin olen lukenut iljettävämpää saastaa kuin tuo Ilta-Pravdan rotutohtorointiin kehoittava "uutinen".
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: rölli2 on 18.08.2014, 19:30:41
Quote from: koli on 18.08.2014, 12:43:24
Hyvännäköinen norjalainen naistoimittaja kävi vähän kävelemässä piilokameran kera Oslon keskustassa ja sai nuorukaisilta™ huomiota. Täältä voi katsoa tuon värisevän videon: http://www.tv2.no/v/836314/

Meillä pottunokilla on paljon opittavaa rikkaammista kulttuureista, että miten niitä naisia oikein metsästetään.

lyhyt hame syvällä halkiolla melkein majava näkyi, ei ihme että värisevä kansanosa innostui jos kotopuolessa naiset puetaan säkkiin. kyllä suomalaismiehiltäkin huomiota saa minihameessa  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 18.08.2014, 19:36:56
^ Ne käyttäytyvät samoin kaikissa maissa joihin ne ovat tulleet valloittamaan elintilaa.

https://www.youtube.com/watch?v=dyozM8aMJWY
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 18.08.2014, 20:02:50
Quote from: koli on 18.08.2014, 12:43:24
Hyvännäköinen norjalainen naistoimittaja kävi vähän kävelemässä piilokameran kera Oslon keskustassa ja sai nuorukaisilta™ huomiota. Täältä voi katsoa tuon värisevän videon: http://www.tv2.no/v/836314/

Meillä pottunokilla on paljon opittavaa rikkaammista kulttuureista, että miten niitä naisia oikein metsästetään.

Miksi tuo nainen puhui takaisin noille limanuljaskoille? Muunmuassa kiitteli, kun limanuljaskat kehuivat kauniiksi. Ei tuollaisessa tilanteessa saa rohkaista juttelemalla, vaan tulee jatkaa matkaa aivan kuin ei olisi mitään kuullutkaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 18.08.2014, 20:25:44
Quote from: koli on 18.08.2014, 12:43:24
Hyvännäköinen norjalainen naistoimittaja kävi vähän kävelemässä piilokameran kera Oslon keskustassa ja sai nuorukaisilta™ huomiota. Täältä voi katsoa tuon värisevän videon: http://www.tv2.no/v/836314/

Meillä pottunokilla on paljon opittavaa rikkaammista kulttuureista, että miten niitä naisia oikein metsästetään.

Jos nainen olisi antanutkin huomiota pois kävelemisen sijaan, niin mitähän olisi tapahtunut seuraavaksi?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 18.08.2014, 20:40:27
Kannattaa opiskella kieliä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 18.08.2014, 20:46:54
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.08.2014, 20:02:50
Quote from: koli on 18.08.2014, 12:43:24
Hyvännäköinen norjalainen naistoimittaja kävi vähän kävelemässä piilokameran kera Oslon keskustassa ja sai nuorukaisilta™ huomiota. Täältä voi katsoa tuon värisevän videon: http://www.tv2.no/v/836314/

Meillä pottunokilla on paljon opittavaa rikkaammista kulttuureista, että miten niitä naisia oikein metsästetään.

Miksi tuo nainen puhui takaisin noille limanuljaskoille? Muunmuassa kiitteli, kun limanuljaskat kehuivat kauniiksi. Ei tuollaisessa tilanteessa saa rohkaista juttelemalla, vaan tulee jatkaa matkaa aivan kuin ei olisi mitään kuullutkaan.

Tiedätkö/tiedättekö, olen pohtinut tuota samaa jo noin 20 vuotta. Minkä takia naiset antavat huomiotaan idiooteille? Huomiolla tarkoitan tässä nimenomaista noteeramista. Omakohtaisesti voin sanoa, että mikään muu ei ketuta miestä niin paljon kuin se, että nainen ignooraa täysin. Ei edes viha ole niin harmittavaa, mutta se että oma viesti menee jonnekin universumiin eikä kosketa millään tavalla.

Mutta toisaalta, taitaa olla naiselle kun naiselle hieman liian ylivoimainen tehtävä olla huomioimatta kohteliaisuutta tai mitä tahansa huomionosoitusta.

Seurustelin hyvän tovin ruotsalaisen psykopaattinaisen kanssa. Hän olisi pistänyt jokaisen noista 'miehistä' pakettiin viidessä sekunnissa. Enkä tarkoita tällä kertaa ulkonäöllään vaan ihan muutoin. Opin äärimmäisen paljon naisesta ja juuri erilaisesta egoon yms. liittyvistä asioista häneltä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 18.08.2014, 20:55:26
Naisista tyhmimmät ottavat eläteikseen miehistä tyhmimmät.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 18.08.2014, 20:58:22
Quote from: Iloveallpeople on 18.08.2014, 16:56:31
Aihe tuottaa edelleenkin otsikoita

QuoteTämän vuoksi ulkomaalainen mies kiinnostaa - "kuin magneetti, joka roihahtaa"

Viime aikoina on kohistu suomalaisnaisten kiinnostuksesta ulkomaalaisiin miehiin. Seksiasiantuntija selittää, miksi muu maa kiihottaa.
Sex coach  Anu Kinnusen mukaan suomalaisnaisten sutina ulkomaalaisten miesten kanssa voi johtua vahvan maskuliinisuuden etsinnästä.

- Suomalaiset naiset ovat melko maskuliinisia, he kokevat pärjäävänsä vaikka remontissa itsekseen. He ovat hyvin tasavertaisia suomalaismiesten kanssa, ja suhde on usein harmoninen. Toisaalta miehekäs mies kuitenkin houkuttelee. Feminiininen ja maskuliinin ääripää vetoavat toisiinsa voimakkaasti: välille muodostuu jännite, kuin magneetti, joka roihahtaa, analysoi Kinnunen.

Evoluutiobiologian dosentti, psykologian tohtori Markus J. Rantala puolestaan rinnastaa naisten ulkomaalaishimon eläinmaailmaan.

- Kuten muilla eläimillä, naaraat suosivat sellaisia koiraita, joiden piirteet ovat harvinaisia populaatiossa. Naaraat siis suosivat koiraita, jotka eroavat heistä geneettisesti. Se lisää geneettistä monimuotoisuutta sekä vähentää sisäsiittoisuudesta johtuvia haittoja, Rantala sanoo.

Mitä hyötyä tästä on?

- Tämä parantaa jälkeläisten elinkykyä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksilön geneettinen monimuotoisuus lisää muun muassa immuunipuolustuskyvyn tehokkuutta, kasvunopeutta ja älykkyyttä. He ovat myös ulkomuodoltaan keskimäärin kauniimpia.
...

Loput: Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288726679685.html)

Pskapuhetta. Sellainen äärimmäisen harvinainen ominaisuus kuin äly ei vetoa yhteenkään sankkerinmetsästäjään. Eikä näiden kohdalla voine vedota siihen että sitä olisi liiaksi omasta takaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 18.08.2014, 20:58:47
Quote from: Marius on 18.08.2014, 20:55:26
Naisista tyhmimmät ottavat eläteikseen miehistä tyhmimmät.

Tai sitten veronmaksajien eläteiksi..
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 18.08.2014, 21:08:06
Juurikin. "On tyhmää maksaa"......
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 18.08.2014, 21:17:30
QuoteTiedätkö/tiedättekö, olen pohtinut tuota samaa jo noin 20 vuotta. Minkä takia naiset antavat huomiotaan idiooteille
Naiset tykkää dominanteista miehistä, se että mies uskaltaa käyttäytyä sikamaisesti kertoo siitä että he ovat ns. dominantti miesryhmä ikäänkuin jotkut maan valloittaneet sotilaat, ja siten se kiihottanee naisia. = mulatto lapsia syntyy.

Länsimaiden tilanne ei juurikaan eroa Amerikkojen valloituksesta intiaanien näkökulmasta, mitä evoluutioon tulee.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 18.08.2014, 21:55:33
Quote from: J. Lanta on 18.08.2014, 20:46:54
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.08.2014, 20:02:50
Quote from: koli on 18.08.2014, 12:43:24
Hyvännäköinen norjalainen naistoimittaja kävi vähän kävelemässä piilokameran kera Oslon keskustassa ja sai nuorukaisilta™ huomiota. Täältä voi katsoa tuon värisevän videon: http://www.tv2.no/v/836314/

Meillä pottunokilla on paljon opittavaa rikkaammista kulttuureista, että miten niitä naisia oikein metsästetään.

Miksi tuo nainen puhui takaisin noille limanuljaskoille? Muunmuassa kiitteli, kun limanuljaskat kehuivat kauniiksi. Ei tuollaisessa tilanteessa saa rohkaista juttelemalla, vaan tulee jatkaa matkaa aivan kuin ei olisi mitään kuullutkaan.

Tiedätkö/tiedättekö, olen pohtinut tuota samaa jo noin 20 vuotta. Minkä takia naiset antavat huomiotaan idiooteille? Huomiolla tarkoitan tässä nimenomaista noteeramista. Omakohtaisesti voin sanoa, että mikään muu ei ketuta miestä niin paljon kuin se, että nainen ignooraa täysin.

Eihän tuo toimittajanainen varsinaisesti mitään huomiota antanut. Vastasi tai torjui vain lyhyesti ja kohteliaasti. En tiedä, olisiko siitä ollut hyötyä, jos olisi vähätellyt ja saanut toisen suuttumaan. Olen nähnyt, että väkivalta syttyy juuri sellaisesta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: koli on 18.08.2014, 22:24:01
Quote from: Sietäjä on 18.08.2014, 21:55:33
Eihän tuo toimittajanainen varsinaisesti mitään huomiota antanut. Vastasi tai torjui vain lyhyesti ja kohteliaasti. En tiedä, olisiko siitä ollut hyötyä, jos olisi vähätellyt ja saanut toisen suuttumaan. Olen nähnyt, että väkivalta syttyy juuri sellaisesta.

Näin minäkin tulkitsisin. Ja tuo on kaikkein turvallisin tapa; kiittää kohteliaasti ja jatkaa eteenpäin yrittäen näyttää siltä, ettei ole pelokas. Jos näyttää pelokkaalta/heikolta, niin silloin kulttuurinrikastaja haistaa paikan. Jos yksin kulkeva nainen ignooraa täysin lepertelyt tai sanoo kunnolla takaisin, niin vähimmillään siitä seuraa huorittelua ja pahimmillaan pahoinpitely höystettynä yllätysseksillä.

Tätä se todellisuus on monikulttuurisessa Pohjolassa, että naisen ei kannata kulkea yksin pimeään/hämärään aikaan eikä varsinkaan paljastavassa vaatetuksessa. Tiivistettynä: Roskasakin vapaa liikkuvuus Pohjoismaihin vähentää pohjoismaalaisten naisten vapaata liikkuvuutta. Jopa miestenkin, jos on fyysisesti heikomman oloinen mies.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 19.08.2014, 08:41:08
Quote from: koli on 18.08.2014, 22:24:01

Sama juttu se on meidän omien pukumiesten kanssa, niinkuin juuri jostain uutisesta luin. Eli löytyy näitä euroopan omistajia, jotka varsinkin kännissä luulee saavansa naisen kuin naisen ja jos nainen torjuu ja varsinkin väärällä tavalla, niin itsetunto ei kestä ja sitten vähintään haukutaan ja joskus myös tuupitaan. Näitäkin on yössä nähty.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: maltti on valttia on 19.08.2014, 08:53:58
  Ei pukumiestä torjuta jos osaa esiintyä esiintyy ulkomaalaisena.  Heikon itsetunnon omaava suominainen on jalat kohti taivasta ulkomaalaisen edessä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 19.08.2014, 17:34:22
Ja tänään taas uusi juttu. Tiina Saari ei ole tainnut muusta kirjoittaa viimeiseen viikkoon.

QuoteMira, 22, ulkomaalaisten iskemisestä: "Voi tulla huono omatunto, jos miehellä on jo vaimo kotona"

Kuolaavatko naiset todella australialaisten ja afrikkalaisten perään? IS kiersi baarit.
Reggae-musiikin soidessa suomalaismiehet ja -naiset keskustelevat yhdessä niin rastatukkaisten kuin kaljujenkin afrikkalaissyntyisten kanssa. Tunnelma on lämmin.

Rastafarimaalaukset muistuttavat perjantai-illan viettäjiä pyrkimyksestä yhteiskunnalliseen vapauteen. Bob Marleyn henki on aistittavissa jo baarin nimestä, joka on sama kuin hänen yksi tunnetuimmista biiseistään. Exoduksessa, helsinkiläisessä kuppilassa, gambialaismies pelaa rahapeliä.

Kauneudenhoitoalan yrittäjä Anu Repo, 42, on seurustellut hänen kanssaan vuoden verran.

- Ei värillä eikä kansalaisuudella ole väliä - vain sillä on, minkälainen ihminen on. Tarvitsen rinnalleni tarpeeksi vahvan ja jääräpäisen miehen, ja poikaystäväni on juuri sellainen, Repo perustelee.
...

Ilta-Sanomien baarikierroksen otannassa eri maista kotoisin olevat miehet ylistävät maamme naisia poikkeuksetta. "Helpoiksi naisiksi" heitä ei kuitenkaan luonnehdita.

- Suomalaisnaiset ovat syy, miksi olen täällä. He ovat kaikista maailman naisista ehdottomasti ykkösenä, toisena tulevat ruotsalaisnaiset, kommentoi saksalainen Joy Sen, 52, irkkubaari Molly Malone'sin tiskin ääreltä.
...

Latvialainen Klavs Silins-Nuorimaa istuskelee iltaa suomalaisten June S.:n, 29, ja Johanna Heikkisen, 27, kanssa.
...

- Ei sillä niin ole väliä, mistä tyyppi on kotoisin. Suomalaisnaiset ovat helppoja, riittää kun vähän hymyilee ja käyttäytyy ystävällisesti hetken, June S. puolestaan kommentoi.
...

22-vuotiaat Miraksi ja Iinaksi esittäytyvät neidot ovat puolestaan menettäneet sydämensä afrikkalaismiehille, kuten tansanialaisille ja nigerialaisille.

- Pelottaa joskus, että jos rakastuu afrikkalaismieheen ja sokaistuu niin, että unohtaa heidän taipumuksensa uskottomuuteen. Välillä voi tulla huono omatunto, jos ja kun selviää, että tapailemallani miehellä on jo vaimo tai tyttöystävä kotona. Useimmiten jossain on joku - ei sille mahda mitään. He ovat hyviä peittelemään jälkiään, Iina ja Mira kertovat.

He eivät aiokaan alkaa "vakavaan" suhteeseen afrikkalaismiehen kanssa.

- Heihin ei uskalla luottaa, koska kulttuurin moraalikäsitys on erilainen kuin meillä. He pitävät vaaleita länsimaalaisia naisia helppoina. Me olemme kuitenkin sieltä vaikeimmasta päästä, mitä he hämmästyvät. Olemme vapaita, toisin kuin afrikkalaisnaiset. He ovat heti huonossa maineessa, jos ovat päästäneet miehiä helposti lähelleen.
...

Helsingin keskustan Aussie Barissa Riikka Kallio, 28, tapaa Pohjois-Walesista kotoisin olevaa ystäväänsä Williamia.

- Ulkomaalaisia miehiä on huomattavasti helpompi lähestyä kuin suomalaisia miehiä, jotka lämpenevät hitaasti. Olen asunut aika paljon ulkomailla, joten minulle ulkomainen mies ei ole enää niin ihmeellinen. Mutta olen huomannut monien naiskaverieni olevan ulkomaalaisista ystävistäni innoissaan. Heidät on helppo iskeä kivalla aksentilla, Kallio naurahtaa.
...

Huotari siemaisee hieman juomastaan.

- Ihmettelen, miten niin on käynyt, että suomalaiset miehet ja naiset ovat voineet kasvaa niin eri suuntiin. Eromme ovat valtavia käyttäytymisen, sosiaalisuuden ja puheliaisuuden suhteen, Huotari summaa.

Loput: Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288727136779.html)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 19.08.2014, 17:50:53
QuoteHe pitävät vaaleita länsimaalaisia naisia helppoina. Me olemme kuitenkin sieltä vaikeimmasta päästä, mitä he hämmästyvät.
:D :D Tämä alkaa vaikuttamaan jo lievästi sanottuna koomiselta. Liikkuuko noilla tytöillä ikinä päässään yhtään mitään paitsi jos eivät ime mustaa miestä?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 19.08.2014, 18:00:09
Kauneudenhoitoalan yrittäjä Anu Repo, 42, sai juuri minulta itse perustamani vuosittain jaettavan Nikander-palkinnon.

Quote- Ei värillä eikä kansalaisuudella ole väliä - vain sillä on, minkälainen ihminen on. Tarvitsen rinnalleni tarpeeksi vahvan ja jääräpäisen miehen, ja poikaystäväni on juuri sellainen, Repo perustelee.

(http://is13.snstatic.fi/img/468/1288727145308.jpg)

Lähetän palkinnon hänelle myöhemmin kunhan keksin sopivan pystin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 19.08.2014, 18:02:28
Quote from: Golimar on 19.08.2014, 18:00:09

Revon kommantissa on harvinaisen puhdasta epärehellisyyttä ja itsepetosta. Tai kenties hän valehtelee tietoisesti? Häpeääkö hän sitä että harrastaa afrikkalaisia miehiä?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 19.08.2014, 19:11:44
Quote from: Iloveallpeople on 19.08.2014, 17:34:22
Ja tänään taas uusi juttu. Tiina Saari ei ole tainnut muusta kirjoittaa viimeiseen viikkoon.

Ettekö te lue edellisiä viestejä? Tämä oli jo viikonvaihteessa.

Quote from: Maailmanmies on 16.08.2014, 19:27:36
Päivän IS:ssä on kahden aukeaman juttu, jossa itsekin ulkomaalaissuhteillaan kehuskellut toimittaja kiertää Helsingin yössä etsien (eikä se ole todellakaan vaikeaa) pareja joissa on suomalainen nainen/tyttö ja ulkomaalainen mies.

- Anu Repo, 42, seurustelee gambialaisen kanssa, kansalaisuudella ei kuulemma ole väliä, hän haluaa vahvan ja jääräpäisen miehen. No, suomalainen mies ei saa olla jääräpää, gambialaiselta taidetaan hyväksyä ihan millainen käytös vain.

- Johanna Heikkinen ihailee eksoottisia gigoloita, mutta alkaa kaivata tavallista tylsää tennissukkamiestä. Jaa, en tiennytkään, että suomalaiset miehet ovat tylsiä ja käyttävät tennissukkia. Minulla ei edes ole yhtään paria sellaisia.

- William on Pohjois-Walesista ja haukkuu maannaisiaan (kas kummaa) ja sanoo suomalaisia naisia avuliaiksi. Tuota on muuten tullut todistettua usein.

-Miira ja Iina (22) ovat menettäneet sydämensä afroille. Heille on selvää, että afroilla on muitakin. Afrot ovat kuulemma hyviä peittämään jälkiään.

-Johanna Huotari 26, juttelee saksalaisen miehen kanssa joka on 52. Juttelisiko Johanna samanikäisen suomalaisen kanssa? Epäilen. Johannalla on kuulemma ollut suomalainenkin poikaystävä, joka kuulemma oli lähinnä kaveri.  Mitähän se Henry puhuikaan siitä kaverizonesta?

Mutta Johanna kysyy hyvän kysymyksen. Miksi suomalaisen naisen ja miehen välillä on valtava ero käytöksessä, puheliaisuudessa ja sosiaalisuudessa? Itsekin olen ihmetellyt aivan samaa. Miksi suomalainen mies on polvi polvelta aina vain pehmompi ja alistuvampi? Miksi ainoat tästä hyväksyttävät poikkeukset ovat tatuoidut Hunks-tanssijatyypit ja huippukouluttautuneet pukujupit? Ja tietty homot.

Tasa-arvoa ja vapautta alleviivataan. Olisiko sittenkin kannattannut olla hiukan tarkempi niistä tyttäristä ja sisarista, olisimme saaneet kunnioitusta joka on nyt tipotiessään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: hattiwatti on 20.08.2014, 12:12:33
Klassikko aiheesta:

http://uusiviesti.blogspot.fi/2009/05/mita-vikaa-on-argumentissa-neekerit-vie.html
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 20.08.2014, 13:02:28
Tässä vähän vanhempi juttu aiheesta. Toimittaja ei ainakaan hehkuta erityisemmin.

http://www.image.fi/artikkelit/mustaa-valkoisella-miksi-seksi-ulkomaalaisen-miehen-kanssa-parempaa
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 20.08.2014, 15:04:55
No nyt ulkomaalaisnaiset yrittää viedä meidän miehet.

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288727141228.html?pos=ok-nln

QuoteEspanjassa vuoden asunut suomalainen Antti, 32, kertoo että kuten Todd vieraillessaan Suomessa, hän ulkomailla koki, että naiset olivat huomattavasti aktiivisempia kuin kotimaassa.

- No kyllä siellä pitkälle ja vaalealle suomimiehelle olisi ollut vientiä jatkuvasti. Tummat ja tuliset espanjattaret vähintäänkin riittävästi yrittivät saada mukaansa. Ja ihan sama oliko sitä kävelyllä, rannalla, keskustassa, shoppailemassa vai baarissa. Joskus jopa yliopiston kampuksella. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Melbac on 20.08.2014, 15:55:20
Quote from: Iloveallpeople on 19.08.2014, 17:34:22
Ja tänään taas uusi juttu. Tiina Saari ei ole tainnut muusta kirjoittaa viimeiseen viikkoon.

QuoteMira, 22, ulkomaalaisten iskemisestä: "Voi tulla huono omatunto, jos miehellä on jo vaimo kotona"

Kuolaavatko naiset todella australialaisten ja afrikkalaisten perään? IS kiersi baarit.
Reggae-musiikin soidessa suomalaismiehet ja -naiset keskustelevat yhdessä niin rastatukkaisten kuin kaljujenkin afrikkalaissyntyisten kanssa. Tunnelma on lämmin.

Rastafarimaalaukset muistuttavat perjantai-illan viettäjiä pyrkimyksestä yhteiskunnalliseen vapauteen. Bob Marleyn henki on aistittavissa jo baarin nimestä, joka on sama kuin hänen yksi tunnetuimmista biiseistään. Exoduksessa, helsinkiläisessä kuppilassa, gambialaismies pelaa rahapeliä.

Kauneudenhoitoalan yrittäjä Anu Repo, 42, on seurustellut hänen kanssaan vuoden verran.

- Ei värillä eikä kansalaisuudella ole väliä - vain sillä on, minkälainen ihminen on. Tarvitsen rinnalleni tarpeeksi vahvan ja jääräpäisen miehen, ja poikaystäväni on juuri sellainen, Repo perustelee.
...

Ilta-Sanomien baarikierroksen otannassa eri maista kotoisin olevat miehet ylistävät maamme naisia poikkeuksetta. "Helpoiksi naisiksi" heitä ei kuitenkaan luonnehdita.

- Suomalaisnaiset ovat syy, miksi olen täällä. He ovat kaikista maailman naisista ehdottomasti ykkösenä, toisena tulevat ruotsalaisnaiset, kommentoi saksalainen Joy Sen, 52, irkkubaari Molly Malone'sin tiskin ääreltä.
...

Latvialainen Klavs Silins-Nuorimaa istuskelee iltaa suomalaisten June S.:n, 29, ja Johanna Heikkisen, 27, kanssa.
...

- Ei sillä niin ole väliä, mistä tyyppi on kotoisin. Suomalaisnaiset ovat helppoja, riittää kun vähän hymyilee ja käyttäytyy ystävällisesti hetken, June S. puolestaan kommentoi.
...

22-vuotiaat Miraksi ja Iinaksi esittäytyvät neidot ovat puolestaan menettäneet sydämensä afrikkalaismiehille, kuten tansanialaisille ja nigerialaisille.

- Pelottaa joskus, että jos rakastuu afrikkalaismieheen ja sokaistuu niin, että unohtaa heidän taipumuksensa uskottomuuteen. Välillä voi tulla huono omatunto, jos ja kun selviää, että tapailemallani miehellä on jo vaimo tai tyttöystävä kotona. Useimmiten jossain on joku - ei sille mahda mitään. He ovat hyviä peittelemään jälkiään, Iina ja Mira kertovat.

He eivät aiokaan alkaa "vakavaan" suhteeseen afrikkalaismiehen kanssa.

- Heihin ei uskalla luottaa, koska kulttuurin moraalikäsitys on erilainen kuin meillä. He pitävät vaaleita länsimaalaisia naisia helppoina. Me olemme kuitenkin sieltä vaikeimmasta päästä, mitä he hämmästyvät. Olemme vapaita, toisin kuin afrikkalaisnaiset. He ovat heti huonossa maineessa, jos ovat päästäneet miehiä helposti lähelleen.
...

Helsingin keskustan Aussie Barissa Riikka Kallio, 28, tapaa Pohjois-Walesista kotoisin olevaa ystäväänsä Williamia.

- Ulkomaalaisia miehiä on huomattavasti helpompi lähestyä kuin suomalaisia miehiä, jotka lämpenevät hitaasti. Olen asunut aika paljon ulkomailla, joten minulle ulkomainen mies ei ole enää niin ihmeellinen. Mutta olen huomannut monien naiskaverieni olevan ulkomaalaisista ystävistäni innoissaan. Heidät on helppo iskeä kivalla aksentilla, Kallio naurahtaa.
...

Huotari siemaisee hieman juomastaan.

- Ihmettelen, miten niin on käynyt, että suomalaiset miehet ja naiset ovat voineet kasvaa niin eri suuntiin. Eromme ovat valtavia käyttäytymisen, sosiaalisuuden ja puheliaisuuden suhteen, Huotari summaa.

Loput: Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288727136779.html)
http://hommaforum.org/index.php?topic=79835.0

Toi "Nuorena hakkasin tummaihoisia" - nyt puhuu vastarintaliike" juttu taitaa myös olla kyseisen naisen tekemä juttu?.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 21.08.2014, 13:11:40
Quote from: Iloveallpeople on 18.08.2014, 16:56:31
kuin magneetti, joka roihahtaa
Mitä hel....???!!! Roihahtava magneetti ? Missä semmoisia on tai valmistetaan ??

Sen sijaan Rantala puhuu ihan asiaa, faktoja. Geneettisen monimuotoisuuden etsiminen tosiaan ehkäisee n.s. sisäänpäinlämpiämistä. On ainakin varma, että suomalaisnaiset ja mamu-miehet eivät ole serkuksia - mikä muuten on muslimimaissa varsin yleistä: serkut menevät keskenään naimisiin. Lue http://europenews.dk/en/node/34368

Quoteyksilön geneettinen monimuotoisuus lisää muun muassa immuunipuolustuskyvyn tehokkuutta
Pitää paikkansa.

Quoteja älykkyyttä
Tämä kylläkin on jo kiistanalaista. Riippuu yksilöiden keskimääräisestä älykkyydestä ja siitä, miten sitä vaalitaan ja/tai kehitetään ja/tai suositaan.

QuoteHe ovat myös ulkomuodoltaan keskimäärin kauniimpia
Totta. Mulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset (jos sellaisia enää nykymaailmassa on - ainoa 'puhdasrotuinen' paikka, joka tulee mieleen, on andamaanien saariryhmä)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 21.08.2014, 13:24:21
Quote from: J. Lanta on 18.08.2014, 20:46:54
Minkä takia naiset antavat huomiotaan idiooteille?
Naisen näkökulmasta katsottuna he eivät suinkaan millään tavalla ole idiootteja vaan päinvastoin huisin ihkun jännittäviä, erilaisia, houkuttelevia.
Eivät oikeastaan miehenkään näkökulmasta vaan miehelle tama idiootti = kilpailija, joka yrittää samoilla apajilla saada koukkuun rajallista resurssia.
Tuollainen idiootti on kuin norppa/merimetso kalastajalle tai karhu/kotka metsästäjälle tai susi/ahma poronhoitajalle.
Quotemikään muu ei ketuta miestä niin paljon kuin se, että nainen ignooraa täysin.
Totta. Mutta ei semmoisista naisista kannata välittää, tuhlata ruutia heihin.
Quotetaitaa olla naiselle kun naiselle hieman liian ylivoimainen tehtävä olla huomioimatta kohteliaisuutta tai mitä tahansa huomionosoitusta
Heillä on siihen varaa. Ei tarvitse ponnistella koska vientiä on muutenkin yllin kyllin, ainakin tietyssä ikäryhmässä. Kannattaa muistaa, että naiset
tekevät ne valinnat. Miehet ovat vain tyrkyllä. Niin luonto toimii.
QuoteSeurustelin hyvän tovin ruotsalaisen psykopaattinaisen kanssa.
Olen pahoillani. Mikset nostanut kytkintä jo aiemmin ?
QuoteHän olisi pistänyt jokaisen noista 'miehistä' pakettiin viidessä sekunnissa.
Taidat nyt vähän liioitella...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 21.08.2014, 13:32:31
Quote from: koli on 18.08.2014, 22:24:01
tuo on kaikkein turvallisin tapa; kiittää kohteliaasti ja jatkaa eteenpäin
Eipä taida olla turvallista tapaa: olet kohtelias, kiität tai muuten vain vastaat jotain lyhyesti -> olet n.s. halukas.
Sanot kunnolla ja ronskisti takaisin tai vitsailet/vittuilet -> saat turpiin ja kaikkea muuta kaupan päälle.
Olet pelokas tai heikko -> käyvät kimppuun ja osoittavat ylivaltansa, kuten kunnon muslimin tuleekin toimia vääräuskoisen kanssa.

Ei siis ole mitään keinoa välttää.
QuoteJopa miestenkin, jos on fyysisesti heikomman oloinen mies.
Ei auta fyysisesti vahvempikaan, jos tulee mamu-lauma vastaan, esim. 10 jätkää. Ellet sitten ole n.s. ihmemies elokuvista...

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: koli on 21.08.2014, 14:39:19
Quote from: nahkhiirmees on 21.08.2014, 13:32:31
QuoteJopa miestenkin, jos on fyysisesti heikomman oloinen mies.
Ei auta fyysisesti vahvempikaan, jos tulee mamu-lauma vastaan, esim. 10 jätkää. Ellet sitten ole n.s. ihmemies elokuvista...

Noista ählämsählämkulttuureista tulevat mamut arvostaa voimaa, miehekkyyttä ja lihaksikkuutta todella paljon. Se on niille suurempi kynnys lähteä hakkaamaan porukallakin sellaista, jota ne kunnioittaa kuin sellaista, jota ne ei kunnioita tippaakaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 21.08.2014, 15:55:14
Quote from: nahkhiirmees on 21.08.2014, 13:24:21
Quote from: J. Lanta on 18.08.2014, 20:46:54
Minkä takia naiset antavat huomiotaan idiooteille?
Naisen näkökulmasta katsottuna he eivät suinkaan millään tavalla ole idiootteja vaan päinvastoin huisin ihkun jännittäviä, erilaisia, houkuttelevia.
Eivät oikeastaan miehenkään näkökulmasta vaan miehelle tama idiootti = kilpailija, joka yrittää samoilla apajilla saada koukkuun rajallista resurssia.
Tuollainen idiootti on kuin norppa/merimetso kalastajalle tai karhu/kotka metsästäjälle tai susi/ahma poronhoitajalle.
Quotemikään muu ei ketuta miestä niin paljon kuin se, että nainen ignooraa täysin.
Totta. Mutta ei semmoisista naisista kannata välittää, tuhlata ruutia heihin.
Quotetaitaa olla naiselle kun naiselle hieman liian ylivoimainen tehtävä olla huomioimatta kohteliaisuutta tai mitä tahansa huomionosoitusta
Heillä on siihen varaa. Ei tarvitse ponnistella koska vientiä on muutenkin yllin kyllin, ainakin tietyssä ikäryhmässä. Kannattaa muistaa, että naiset
tekevät ne valinnat. Miehet ovat vain tyrkyllä. Niin luonto toimii.
QuoteSeurustelin hyvän tovin ruotsalaisen psykopaattinaisen kanssa.
Olen pahoillani. Mikset nostanut kytkintä jo aiemmin ?
QuoteHän olisi pistänyt jokaisen noista 'miehistä' pakettiin viidessä sekunnissa.
Taidat nyt vähän liioitella...

Me käsitämme nämä asiat ilmeisesti vähän eri tavalla, mutta pohditaan muutaman lauseen verran...

Se tosiaan voi olla niin, että naiset eivät pidä tiettyjä ihmisiä idiootteina. Tuo, mitä sanot miehen kilpailijasta, että eivät miehetkään pidä niitä idiootteina, vaan kilpailijoina, niin olen eri mieltä. Toki joitakin miehiä saattaa ketuttaa tuollainen käytös, mutta minä liitän sen suurempaan osaan kokonaisuutta, enkä pelkästään naisen iskemiseen. Se, että miten sinä isket naisia tai ketkä kuuluvat sinun kanssasi samoille apajille, sitä en tiedä. Mutta meillä todennäköisesti on hyvin eriluonteiset apajat :)

Mainitsit, että sellaisista naisista, jotka ignooraavat miehen täysin, ei kannatakaan välittää. Mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Luuletko, että mies joka on ihan hulluna naiseen ja haluaa nimenomaan naisen huomiota, voi olla ihan vaan välittämättä. Ei, mies on lähtökohtaisesti heikko, se ei siihen kykene...

Tuo, mitä kirjoitit naisten päätöksestä tehdä valinta ja siitä että heillä on varaa, se on kyllä hyvä pointti ja olen samaa mieltä. Mutta oletko tietoinen siitä, että tänä päivänä helvetin iso osa naisista on TODELLA tyytymätön ja jopa epätoivoinen koska ei ole löytänyt hyvää miestä. Oli ne naiset sitten naimisissa tai ei...

Skippaan suoraan nuo pohdinnat, että miksi en nostanut kytkintä aiemmin tms. Et ole ilmeisesti ollut psykopaatin kanssa tekemisissä, tämä on siis olettamukseni. Semmoinen sanonta on, että ketään muuta ei voi rakastaa yhtä paljon kun psykopaattia. Osaatko sanoa, mistä tällainen sanonta juontaa juurensa? Tai mihin se liittyy?

Kyllä, liioittelin siinä, että olisi pistänyt pakettiin helposti. Mutta me olemmekin tekemisissä ns. yli-ihmisten kanssa ja heidän voima ja energia ovat hieman toista luokkaa kuin x.

Mutta koko kirjoituksen pointti oli se, että mitä enemmän annat vapautta ja pelivaraa, sitä kovemmin ne korppikotkat raakkuvat ja nokkivat. Sitä kaipaan naisessa, että hänessä on ns. munaa olla kova ja särmä tarvittaessa. Joillekin naisille tämä on ihan luonnollista, mutta isolle osalle ei...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 22.08.2014, 14:15:07
Quote from: Golimar on 19.08.2014, 18:00:09
Kauneudenhoitoalan yrittäjä Anu Repo, 42, sai juuri minulta itse perustamani vuosittain jaettavan Nikander-palkinnon.
Lähetän palkinnon hänelle myöhemmin kunhan keksin sopivan pystin.
Tää on kyllä viikon paras  ;D ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 22.08.2014, 15:09:14
Quote from: J. Lanta on 21.08.2014, 15:55:14
Se tosiaan voi olla niin, että naiset eivät pidä tiettyjä ihmisiä idiootteina.
Naiset eivät itsekään tiedä, mistä pitävät. Niin ristiriitaisia ovat heidän lausuntonsa, millainen miehen tulisi olla. Todellisuudessa mennään aivan luonnonmenetelmällä/perstuntumalla: miehen tuoksut (jotka kertovat immuunipuolustuksesta) ja pituus, naisen ovulaatiokierrosta (kierron vaiheesta riippuen suositaan joko maskuliinisempia tai feminiinisempiä piirteitä), vartalon eri osien mittasuhteet, kasvojen muoto jne. jne. ratkaisevat. Ihan vaistonvaraista, tiedostamatonta toimintaa. Kuten se, että vältetään liian ahdasta geenipoolia. Erilaisuus viehättää. Ei näihin asioihin oikein voi vaikuttaa.
Älyllisemmässä ihmisessä toki aiheuttavat suurta turhautumista, kuten netin palstoiltakin voidaan lukea.
QuoteLuuletko, että mies joka on ihan hulluna naiseen ja haluaa nimenomaan naisen huomiota, voi olla ihan vaan välittämättä.
Kieltämättä se on kovin vaikeaa, kun hormonimyrsky on pahimmillaan tai muuten vain on fixautunut johonkin tiettyyn narttuun. Itsepintaisia ovat luonnon lait.
Quoteoletko tietoinen siitä, että tänä päivänä helvetin iso osa naisista on TODELLA tyytymätön ja jopa epätoivoinen koska ei ole löytänyt hyvää miestä.
Jotain tällaista olen kuullut tai lukenut. Naiset ovat keskimäärin pitemmälle koulutettuja, heitä on kaupungeissa enemmän kuin miehiä ja muutenkin ajalle on tyypillistä, että parisuhteelta vaaditaan parempaa laatua kuin ennen. Enää ei olla yhdessä vain sen takia, että niin on kirkossa kuulutettu.
En kuitenkaan pitäisi Välimeren eteläpuolelta tulevia miehiä ainakaan koulutuksen suhteen etulyöntiasemassa. Pointti saattaakin olla siinä, että koulutusta/varakkuutta/whatever odotetaan/vaaditaan lähinnä vain kantasuomalaisilta miehiltä ja muilla kriteerit ovat löyhemmät...
QuoteEt ole ilmeisesti ollut psykopaatin kanssa tekemisissä, tämä on siis olettamukseni.
En sentään psykopaatin, mutta kylläkin jonkinlaisen luonnevikaisen narsistin: hänen mielipiteensä olivat faktoja. Jos kritisoin esim. suomen koulutuspolitiikkaa, hän otti sen henk.koht. loukkauksena. Mikäli oli erimielisyyttä jostain asioista, niistä piti keskustella niin kauan kunnes myönsin että hän taitaa sittenkin olla oikeassa. Muuten hän tulkitsi etten kuunnellut häntä tai ottanut häntä huomioon. Suhde loppui, kun käsittämättömän pimahtamisen jälkeen hän sanaakaan sanomatta nousi, käveli pois ja jätti kamansa siihen paikkaan. Ei vastannut enää yhteydenottoyrityksiini. Viimein sain kiinni, kun ovelasti soitinkin lankapuhelimesta työnumeroon. Oli leppymättömän vihainen kun annoin mennä enkä ollutkaan kiltisti ja anteeksipyydellen hipsinyt perään nöyränä miehenä hänen laukkujaan kanniskellen. Sen koommin en ole kuullut. Täydellinen hiljaisuus ja tästä on jo vuosia...
Helkkari vieköön ! On miehellä nyt sentään ylpeytensä. Ei pidä aivan kynnysmattona olla. Ja minäkin kuvittelin olleeni hirvittävän ihastunut  ???
Quoteketään muuta ei voi rakastaa yhtä paljon kun psykopaattia.
Totta kai voi. Psykopaatin rakastaminen kuuluu nimensä mukaisesti psykopatologioiden joukkoon. Se kyllä pitää paikkansa että kukaan ei huijaa niin etevästi kuin psykopaatti. Jopa ammattipsykologit menevät retkuun.
Quoteolemmekin tekemisissä ns. yli-ihmisten kanssa ja heidän voima ja energia ovat hieman toista luokkaa kuin x.
Nämä 'yli-ihmiset' ovat kuin vappupallo: yksi pienoinen neula puhkaisee ja jää vain märkä rätti...
QuoteSitä kaipaan naisessa, että hänessä on ns. munaa olla kova ja särmä tarvittaessa.
Miksi ? Mihin näitä tarvitaan rakkaudessa ?? Vai tarkoitatko tilannetta, jossa teidän täytyy selviytyä tiettömien taipleiden takana, jossain synkässä viidakossa vihollisten ympäröimänä ?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 23.08.2014, 01:12:41
Virossa on samoja ongelmia kuin meilläkin. Jopa presidentillä.

(http://pilt.kroonika.ee/pilt/08.2014/150258/originaal.jpg?t=1408680091)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 23.08.2014, 01:38:57
Nahkhiirmees:lle,

Ylläolevaan kommenttiisi ei ole oikeastaan paljoa lisättävää, hyviä pointteja.

Se tosin kannattaa huomioida, että on eri asia olla vähän jotain, melkein jotain tai sitten ihan täysin sitä itseään 'jotain'. Vähän sama asia, kun ottaisi jotain ainetta 2 grammaa tai sitten ottaisi sitä ainetta 4,5 grammaa. Täysin eri maailmoissa ollaan.

Olen keskustellut tästä erään henkilön kanssa, joka seurusteli vähän pidemmän aikaa psykopaatin kanssa. Se, miksi psykopaattiin rakastuu niin täysin, on juuri se hänen kyky ja halu simuloida ja olla täysin sellainen, mitä kohde rakastaa. Tällaiset henkilöt lukevat kohteensa muutamassa minuutissa. Eniten minua kiinnostaa se tapa, miten ja kuinka uskomattomalla tavalla he sen tekevät. Ei tässä olisi mitään ihmettä, jos olisin elämässäni tavannut muutaman naisen, mutta tilanne muuttuu mielenkiintoiseksi, kun vertaa tällaisia tapauksia ns. massaan.

Samaa mieltä siitä, että kun heidät saa kiinni valheesta tai muutoin vastaavasta nolosta tilanteesta, niin silloin se illuusio puhkeaa. Mutta kuten myös mainitsit, nämä henkilöt pelaavat psykologeilla ihan miten haluaavat, osittain myös siksi, että he operoivat täysin moraalin ja etiikan ulkopuolella, ja myös siksi että heidän älykkyys ja toiminta on vaan niin ylivoimainen. Ja mitä vahvempi mentaalisti mies on, sitä turhauttavampaa se on psykopaateille. Mutta aina mielenkiintoisempaa kun ns. taviksen kanssa oleminen...

Lopuksi vielä, että miksi haluaisin naisellani olevan ns. munaa tai särmää. En oikein tiedä, miten tuohon pitäisi vastata :D. Arvostan vahvaa naista, itsenäistä naista, sellaista joka ei tarvitse miestä. Sellaisen joka tajuaa että iso osa maailmasta ja ihmisistä on paskaa ja käyttäytyy myös sen mukaan. Enkä missään tapauksessa tarkoita sellaista naista, joka on voimannostaja tai muuten vaan joku intin käynyt...nein nein nein!

p.s. mukavaa huomata, että joku muukin tykkää yleistää ihan reilulla kädellä :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 23.08.2014, 07:53:31
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 01:12:41
Virossa on samoja ongelmia kuin meilläkin. Jopa presidentillä.

(http://pilt.kroonika.ee/pilt/08.2014/150258/originaal.jpg?t=1408680091)
Näköjään sinä ehdit pistää tämän jo...

Niin. Kysehän vain on siitä miten typerä tuo hyyssärin artikkeli alunperin oli. Eksoottiset miehet ovat siis ihquja ja pottunokka ei kelpaa kenellekään. Voisi hyyssärin toimittajaämmät nyt kommentoida että onkos viron ensimmäisen naisen harrastama niigerin nuoleskelu ihanaa, vai äärimmäisen noloa. Ei liene vaikeaa arvata mikä yleinen mielipide on, mutta sanomakuution mokusfääri on oma eliöyhteisönsä.

Pitäis noille sanomakuution naikkosille laittaa jarrua lattekahvin sekaan ettei kiimassa kirjoitetut jutut mene myötähäpeän puolelle....
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 23.08.2014, 09:41:11
QuoteTotta. Mulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset

Jaa. USAn neekerit ovat käytännössä mulatteja. No kauneus on katsojan silmissä muttei yksi Lola kesää tee.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 23.08.2014, 09:48:29
QuoteMulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset

Erittäin vahvasti eri mieltä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sivustakatsoja on 23.08.2014, 09:55:52
Quote from: kummastelija on 23.08.2014, 07:53:31
Voisi hyyssärin toimittajaämmät nyt kommentoida että onkos viron ensimmäisen naisen harrastama niigerin nuoleskelu ihanaa, vai äärimmäisen noloa.

Mistä tuo "niiger" tuli? Ainakin ihonväri näytti kuvassa olevan kummallakin osapuolella hyvinkin samankaltainen. Tilannehan oli kuvattu ilta/yöhämärässä, joka tekee sävystä yleisluontoisesti tummanpuoleisen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Outo Lintu on 23.08.2014, 11:06:38
Siitä vaan rakastumaan ulkomaalaisiin naisiin. Itseeni vetoavat enemmän ulkomaalaiset naiset, kuin suomalaiset naiset. Ei siinä mitään sen kummempaa. Yksi tykkää toisesta, toinen toisesta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.08.2014, 09:48:29
QuoteMulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset

Erittäin vahvasti eri mieltä.
Samoin.

Miksi muuten musta mies tuntuu kiinnostavan montaakin suomalaisnaista? Omasta mielestäni afrikkalaiset naiset eivät ole kauniita ensinkään, vaan paksuhuulisia ja luiskaotsaisia rumiluksia joiden hiuksetkin ovat omituiset. Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kaneh_bosm on 23.08.2014, 15:17:16
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.08.2014, 09:48:29
QuoteMulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset

Erittäin vahvasti eri mieltä.
Samoin.

Miksi muuten musta mies tuntuu kiinnostavan montaakin suomalaisnaista? Omasta mielestäni afrikkalaiset naiset eivät ole kauniita ensinkään, vaan paksuhuulisia ja luiskaotsaisia rumiluksia joiden hiuksetkin ovat omituiset. Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?

Koska mustat afrikkalaiset ovat molemmilta sukupuoliltaan maskuliinisempia ainakin kasvonpiirteiltään, kuin esimerkiksi me suomalaiset, ja suurin osa naisista ainakin kuukautiskierron jonain aikana haluaa sen apinamiehen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 23.08.2014, 15:31:53
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.08.2014, 09:48:29
QuoteMulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset

Erittäin vahvasti eri mieltä.
Samoin.

Miksi muuten musta mies tuntuu kiinnostavan montaakin suomalaisnaista? Omasta mielestäni afrikkalaiset naiset eivät ole kauniita ensinkään, vaan paksuhuulisia ja luiskaotsaisia rumiluksia joiden hiuksetkin ovat omituiset. Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?

USA:ssa tuo on tutkittu, että miehet ovat vähiten kiinnostuneita mustista naisista. Muut rodut menevät edelle. Tässä on iso kontrasti siihen, että eri roduista mustat naiset arvioivat oman seksikkyytensä korkeimmalle.

Minun silmissäni mustat naiset eivät ole ollenkaan seksikkäitä. Heillä on maskuliiniset piirteet, mm. iso leuka ja iso nenä. Tumman ihon takia kasvonilmeet näkyvät huonosti. Hiukset heillä ovat tunnetusti heikkoja, siksi USA:ssa mustille naisille on iso hiustenpidennysbusiness. Lisäksi mustien alhainen älykkyys ja korkea aggressiivisuus entisestään vähentävät seksikyyttä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Patakakkonen on 23.08.2014, 15:47:37
Viime yönä tuli valvottua ja sattumalta kaapelista tuli ilmaiseksi joitain roskakanavia. Siellä oli detroitilaisen panttilainaamon tositeeveetodellisuutta. 80% musta asiakaskunta kanitti mautonta blingiään ja vaikutti järkeensä aivovammaiselta. Verrataan tätä otantaa median suosimiin mulatti/afroihin jotka ovat atleettisia (kaikki mustat paitsi lihavat hauskamiehet ja Morgan Freeman) tai malleja (Halle Berry). Joka median perusteella ihailee mustien tai mulattien ulkomuotoa on aivan kujalla. Sama jos käsitys valkoisista perustuisi Daniel Craigin ja Claudia Schnautzerin kuviin, mutta todellisuus onkin Honey Boo Boo ja Simpsonien Cletus.

Musta iho on paksu, rasvainen ja läheltä katsottuna huokoinen ja mustakarvainen. Ihailkaa kaukaa, ei kestä lähempää katselua. Mitä enemmän valkoista mukana sen katseenkestävämpi. Onko nyt rassismi?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 23.08.2014, 15:56:01
Jotkut juutalaiset naiset kuten Scarlet Johansson on aika hottiksia, mutta 100% afrikkalaiset on hieman liian "eläimellisen" näköisiä, joten ei jatkoon.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: HDRisto on 23.08.2014, 16:38:58
No onhan se Scarlett aika lailla pohjoismaalaisen näköinen, isä kun on Tanskasta. Äidin alkuperän kyllä tunnistaa kovinkin helposti. Ja sitä myöten ura elokuva-alalla lieni helpohko, ketkäs ne firmat alalla omistaa. Sen sai kokea Mel Gibsonkin..
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Khalifatta on 23.08.2014, 18:00:50
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
Miksi muuten musta mies tuntuu kiinnostavan montaakin suomalaisnaista? Omasta mielestäni afrikkalaiset naiset eivät ole kauniita ensinkään, vaan paksuhuulisia ja luiskaotsaisia rumiluksia joiden hiuksetkin ovat omituiset. Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?

Eivät katsokaan kasvoihin, vaan monta piirua alemmaksi...  :roll:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 23.08.2014, 18:04:04
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.08.2014, 09:48:29
QuoteMulatit ovat yleensä kauniimpia kuin n.s. puhdasrotuiset

Erittäin vahvasti eri mieltä.
Samoin.

Miksi muuten musta mies tuntuu kiinnostavan montaakin suomalaisnaista? Omasta mielestäni afrikkalaiset naiset eivät ole kauniita ensinkään, vaan paksuhuulisia ja luiskaotsaisia rumiluksia joiden hiuksetkin ovat omituiset. Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?

Kai se himo mustiin on jonkinlainen mielenhäiriö tai seksuaalinen perversio.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mangustin on 23.08.2014, 18:57:02
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 23.08.2014, 15:56:01
Jotkut juutalaiset naiset kuten Scarlet Johansson on aika hottiksia
http://www.celebritynosejobs.net/white/scarlett-johansson-nose-job-before-after-pictures.html
http://www.celebrityplasticsurgery.tv/natalie-portman-nose-job-before-and-after

Heimonenä ei sovi naisille, mutta onneksi iskä ostaa YO-lahjaksi uuden ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rekku on 23.08.2014, 18:59:52

Eihän tässä enää pysy kärryillä.

On ok valita puoliso perustuen etnisyyteen, mutta on rikos valita taksikuski samoista syistä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 23.08.2014, 19:03:53
Quote from: Rekku on 23.08.2014, 18:59:52

Eihän tässä enää pysy kärryillä.

On ok valita puoliso perustuen etnisyyteen, mutta on rikos valita taksikuski samoista syistä.

voisaadana.... kuset meinas tulla tenahousuihin kun naurattaa..... tulkoot... ei haittaa...  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 24.08.2014, 02:45:02
Quote from: Patakakkonen on 23.08.2014, 15:47:37
tai malleja (Halle Berry).
Halle Berry on puoliksi valkoinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 24.08.2014, 02:51:20
Muuten reilu kymmenen vuotta sitten näin elämäni kauneimman tummaihoisen. Hän oli sellainen kaakaon ja mokan näköä, Curacaon saarilta. Erinomainen p**** ja nätti kasvoiltaan. Opetimme toisillemme sähköpostin välityksellä erilaisia termejä, kuten että mennään joskus mökille jne. No, ei koskaan menty mutta kivaa oli mentaalisella tasolla.

Hänen sukunimensäkin oli jollain luonnollisella tavalla p****

Tot de volgende keer, mevrouw Donders

Edit. Lisäys. Kuten nimestä huomaa, kyseessä oli siis curacaolais-hollantilainen nainen. Oikea rotunainen...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 24.08.2014, 03:03:20
Quote from: Maailmanmies on 24.08.2014, 02:45:02
Quote from: Patakakkonen on 23.08.2014, 15:47:37
tai malleja (Halle Berry).
Halle Berry on puoliksi valkoinen.

OMG, ihan niinkuin Obama bin Laden.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 24.08.2014, 03:24:27
Se vain sitten etten ole tavannut tai edes nähnyt vielä mulattia tai keeneriä joka viehättäisi seksuaalisesti. Kullakin perversionsa tai mitä filioita ne nykyään ovat. Miksi näitä homo ja negrofiilejä pitää tuputtaa joka rööristä? Miksen minä saa katsoa rauhassa kun kaunis valkoinen nainen saa munaa komealta valkoiselta mieheltä. Perkele prnosaititkin pilattu kaikenmaailman eläinpornolla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JEE on 24.08.2014, 04:58:39
Quote from: Tabula Rasa on 24.08.2014, 03:24:27
Miksen minä saa katsoa rauhassa kun kaunis valkoinen nainen saa munaa komealta valkoiselta mieheltä. Perkele prnosaititkin pilattu kaikenmaailman eläinpornolla.

Kuule, nyt taitaa olla niin, että jos ei "kaupasta" saa mitä tarvitsee, niin pitää sitten tehdä itse!  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: no future on 24.08.2014, 09:07:57
Quote from: Tabula Rasa on 24.08.2014, 03:24:27
Se vain sitten etten ole tavannut tai edes nähnyt vielä mulattia tai keeneriä joka viehättäisi seksuaalisesti. Kullakin perversionsa tai mitä filioita ne nykyään ovat. Miksi näitä homo ja negrofiilejä pitää tuputtaa joka rööristä? Miksen minä saa katsoa rauhassa kun kaunis valkoinen nainen saa munaa komealta valkoiselta mieheltä. Perkele prnosaititkin pilattu kaikenmaailman eläinpornolla.

En tiedä mistä sie videosi etsit, mutta melkoinen valkoihoisten hegemonia ainakin omien kokemusten perusteella nettiviihteessä vallitsee. Toki lopun eläinviittaus antaa aihetta olettaa, että hakusanoissasi saattaa olla viilaamisen varaa...  ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Punaniska on 24.08.2014, 09:37:38
Quote from: Olli_Johannes on 16.08.2014, 13:23:51
En ihmettele, koska kyseisellä tyypillä ei liene luonnontieteellistä koulutusta. Miehisyys ja matchous voidaan tietty määritellä monella tavalla, mutta ainakin me suomalaiset miehet ollaan aina pärjätty hyvin voimaa ja nopeutta vaativissa urheilulajeissa. Jos taas naisen alistamiseen pyrkivää käytöstä pidetään maskuliinisena olen ihan mielelläni nynnymies.

Samoilla linjoilla. Ihan vain macho-asteikolla mies joka pystyy vetämään pataan itsensä kokoista tai isompaa, on paljon machompi kuin sääliö, josta ei ole kuin vaimonsa/tyttärensä/siskonsa hakkaamiseen.

Tässä "kovan miehen asteikossa" tuntuisi olevan melkoisia kultuurisia eroja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 25.08.2014, 17:50:08
Ja Ilta-Sanomat jatkaa tätä edelleen:

QuoteKäykö kateeksi? Näin sumimiestä isketään maailmalla: "Ja mitä kaunottaria! Aina lomalla sinne"

Suomalainen Antti kertoi hiljattain Ilta-Sanomille, ettei saa kävellä ulkomailla rauhassa, kun naiset lähestyvät minkä ehtivät. Antti ei ole kokemuksensa kanssa yksin.
Mieslukijat innostuivatkin kertomaan, millaisiin kuumiin hetkiin ovat päätyneet lomillaan.

"Irlannissa asuneena voisi todeta tähän että se daamien katolinen konservatiivisuus ja tummat pitkät vaatteet lentää huitsin nevadaan heti, kun etuovi sulkeutuu.

Se katolinen pintakerros on niin ohut, ettei tarvitse kuin vähän hipaista niin se on mennyttä. Ihmisiä ne ovat katolisetkin."

Axwell

"Ulkomaalaiset naiset on paljon ystävällisempiä ja suvaitsevaisia. Niihin pääsee tutustumaan kun taas suominaista ei voi mennä iskemään kun tulee syyte ahdistelusta.

Ei tosiaan ole tarvinnut lomailla yksin ulkomailla, vaikka sinne olen yksin mennyt. Aina on seuraa löytynyt eikä edes mitään seksiseuraa vaan ihan nais seuraa ja tutustumista."

mies 39
...

Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288729552895.html)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kari Kinnunen on 25.08.2014, 18:33:53
Juuh, ja sitten heräsin ja päästin kissan pihalle.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Patakakkonen on 25.08.2014, 18:53:09
Quote from: Maailmanmies on 24.08.2014, 02:45:02
Quote from: Patakakkonen on 23.08.2014, 15:47:37
tai malleja (Halle Berry).
Halle Berry on puoliksi valkoinen.

No sehän se vitsi onkin että ihannemustiksi valikoituvat ne joiden piirteet ovat vähiten mustat. Muricassahan ei puhdasta afrikkalaista omasta takaa edes ole, sen verran plantaasinomistaja on ruiskinut kloriittia sekaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JoKaGO on 25.08.2014, 19:56:19
Quote from: Patakakkonen on 25.08.2014, 18:53:09
No sehän se vitsi onkin että ihannemustiksi valikoituvat ne joiden piirteet ovat vähiten mustat.

No parhaat "kyydit", ainakin minä, sain umpi-mustalta zulu-naiselta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 26.08.2014, 09:19:38
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
mielestäni afrikkalaiset naiset eivät ole kauniita ensinkään, vaan paksuhuulisia ja luiskaotsaisia rumiluksia joiden hiuksetkin ovat omituiset. Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?
Jos et vielä ole huomannut niin naiset ovat aivan erilaisia eläimiä kuin miehet - ja siihen varmaan seksuaalinen vetovoimakin pitkälti perustuu. Vähän sama asia kuin tietokonemaailmassa Mac ja Winkkari-PC tai puhelimissa iPhone ja Lumia.
Tästä seuraa, että naiset ajattelevat hyvin, hyvin eri tavalla hyvin, hyvin monesta asiasta - mikä tekee esim. parisuhteesta tai avioelämästä n.s. mielenkiintoista, tai sitten yhtä helvettiä.
Pariutumismarkkinoilla pärjäävät parhaiten miehekkäät miehet ja naiselliset naiset. Ihan siksi, että se vaan nyt on niin iiiiihqua. Useimmat miehet eivät ole kiinnostuneita miehekkäistä naisista eivätkä naiset naisellisista miehistä.
Lue vaikka Viivi & Wagner niin saat lisätietoja  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 26.08.2014, 09:36:30
Quote from: Maailmanmies on 24.08.2014, 02:45:02
Halle Berry on puoliksi valkoinen.
Niin, siis mulatti. Kuten sanoin, hyvin monet mulatit ovat hyvin kauniita. Pysyn teesissäni sitkeästi seisten.
Mulatteja ovat myös useimmat somalit ja etiopialaiset, afroaasialaisten (haamilais-seemiläisten) kansojen ja synkemmän afrikan asukkien sekarotuisia jälkeläisiä.
Jotkut heikäläisten nuoremmat naiset ovat erittäin kauniita, vanhemmiten ei ehkä sitten niinkään...

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 26.08.2014, 10:42:22
Quote from: nahkhiirmees on 26.08.2014, 09:36:30
Quote from: Maailmanmies on 24.08.2014, 02:45:02
Halle Berry on puoliksi valkoinen.
Niin, siis mulatti. Kuten sanoin, hyvin monet mulatit ovat hyvin kauniita. Pysyn teesissäni sitkeästi seisten.

Mitä Helsingissä tulee vastaan puolirotuisia nuoria tyttöjä jotka ovat siinä 15-25 vuotiaita (ja heitä on muuten PALJON) niin enpä menisi kauneutta kehumaan. Noissa lapsissa ja nuorissa se muuten näkyy se mustien miesten voittokulku naismaailmassa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Werner.M on 26.08.2014, 12:06:59
En viitsinyt aloittaa uutta ketjua tästä samasta keenereiden ylistyksestä joten tulkoon tänne. Iltasatu tykittää taas kynä sauhuten afrikkalaisen kulttuurin ylistysvirsiä:

Suurperheen äiti Piia: "En tapaile enää suomalaisia miehiä, ainoastaan afrikkalaisia"  Piia odottaa kuudetta lastaan uuden miehensä, nigerialaisen Jeffreyn kanssa.
Kolmella vanhimmalla lapsella on suomalainen isä, mutta enää Piia ei suomalaista miestä rinnalleen ottaisi. Naista viehättävät afrikkalainen kulttuuri sekä ennen kaikkea sikäläinen perhekeskeinen arvomaailma.

- Lapset ovat isossa osassa siellä. Minusta se on tosi hienoa, Piia sanoo.

Hänen mielestään afrikkalaisesta kulttuurista löytyvät ne arvot, jotka ovat Suomesta katoamassa.

- Suomalainen kulttuuri on niin erilaista, että en saa siitä mitä kaipaan.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288729835046.html?pos=ok-nln

Onkohan se se afrikkalainen satujen kerronta vai mikä se oli josta meidän pitäisi ottaa oppia. Imekäämme kaikki oppi näistä afrikan eläjistä joiden manner kukoistaa kovan työn tuloksena.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Sietäjä on 26.08.2014, 12:26:53
Quote from: Werner.M on 26.08.2014, 12:06:59
En viitsinyt aloittaa uutta ketjua tästä samasta keenereiden ylistyksestä joten tulkoon tänne. Iltasatu tykittää taas kynä sauhuten afrikkalaisen kulttuurin ylistysvirsiä:

Joku toinen aloitti jo:

http://hommaforum.org/index.php?topic=95378.0
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 26.08.2014, 12:32:16
Quote from: Werner.M on 26.08.2014, 12:06:59
Imekäämme kaikki oppi näistä afrikan eläjistä joiden manner kukoistaa kovan työn tuloksena.
Ehkä on niin, että suomalaiset - etenkin naiset ? - ovat lopen väsyneitä tuohon perinteiseen suomalaiseen 'työn eetokseen' ?
Siinähän juttu meni niin, että
* kun se parasta on ollut, on se työtä ollut
tai
* kovalle otti, mutta selvittiin, perkele !'
Tämä tulee esille mm. K. Päätalon tuotannossa. Jos/kun joutui syömään 'kunnan jauhoja', oli häpeä hirmuinen. Eikä paperille tekstiä riipustavaa henkilöä pidetty minään. Oikeastaan millään muulla ei ollut mitään väliä, kunhan vain oli 'hyvä työmies' - se oli kaiken huippu ja parasta mihin elämässä saattoi yltää. Hienompaa mainesanaa ei ollut.

Epäilemättä kyseinen eetos on suomessakin ollut pikkuhiljaa murenemassa jo pitempään.
Ehkä muualla maailmassa (vaikka nyt siellä afrikassa) ovat löytäneet elämästä jotain muutakin kuin vain työntekoa ?
Ehkä heille mantereen kukoistaminen ei ole se ykkösasia ?

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Professori on 26.08.2014, 15:05:23
Quote from: nahkhiirmees on 26.08.2014, 09:19:38
Quote from: Maailmanmies on 23.08.2014, 14:44:48
Miksi nainen ei näe mustaa miestä vastaavalla tavalla?
Lue vaikka Viivi & Wagner niin saat lisätietoja  ;D

Todellista tietoa referoin aikanaan tänne (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2010/04/miksi-naiset-rakastuvat-renttuihin.html) ja tänne (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2011/11/miksi-nainen-pettaa-miestaan.html).

Eli miehen viehättävyys naisen silmissä riippuu yhteiskunnan turvallisuudesta: mitä turvattomampaa, sitä machompi mies viehättää. Vieraissa käynnissä puolestaan on kyse sisäsiittoisuuden välttämisestä; ainakin jos eläintutkimuksiin on uskominen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 26.08.2014, 17:03:23
Iltapäivälehdet kierrätää näitä samoja juttuja vuodesta toiseen, tässä esim. juttu parin vuoden takaa.

QuoteNaiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa"

Naisetkin haluavat välillä pelkkää seksiä. Ystävykset Anna ja Susanna puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä!
- Lapset on saatu fiksun ja turvallisen miehen kanssa. Nyt voin tavata juuri sellaisia tyyppejä kuin mieli tekee, toteaa Anna, 42, viiden lapsen äiti, viinilasin ääressä.

Anna taas ymmärsi nettideittailurumban jälkeen, ettei hän enää halua suomalaista miestä.

- Ilta toisensa jälkeen kuuntelin miesten ruikutusta, miten heitä on kohdeltu erossa väärin. Ymmärsin hyvin, miksi heidät oli jätetty - koska he ovat niin tylsiä.

Eräskin mies sanoi minulle, että voisimme matkustaa yhdessä jonnekin.

- Katsoin häntä epäuskoisena. Miksi ihmeessä me matkustaisimme yhdessä minnekään? Hän ei flirttaillut kanssani, ei koskettanut minua, välillämme ei ollut minkäänlaisia viboja.

Anna halusi jotain ihan muuta: miehen, joka on sinut maskuliinisuutensa kanssa.

- Kun olin naimisissa, työstimme mieheni kanssa pystyyn kuollutta suhdettamme terapiassa. Pohdimme suhdetta vuodesta toiseen. Enää en jaksa sellaista. Eron jälkeen olen nauttinut siitä, että saan olla nainen ja seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa.

Anna tapaili pitkään miestä, jonka kanssa hänellä ei ollut edes yhteistä kieltä. Mies ei osannut suomea eikä englantia. Pari lähetteli toisilleen viestejä Googlen käännösohjelman avulla. Nykyisin Anna tapailee ulkomaalaista miestä kerran viikossa.

- Emme jaa yhteistä arkea. Yhtenä iltana kävelin Mannerheimintietä. Oopperan edustalla minua vastaan tuli "kulttuuripariskuntia" käsikynkkää. Ajattelin, että tuollaista elämäni oli ennen, ja nyt olen menossa tapaamaan ihan toisenlaista miestä.

- En ole kertaakaan eroni jälkeen rakastunut. Huonoina päivinä kaipaan entisen avioliittoni tapaista toveruutta. Mutta vain oikein huonoina päivinä.

[...]

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288565890435.html
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 26.08.2014, 17:10:30
Lukematta koko ketjua kommentoin lyhyesti:
Ulkomaalaiset ja suomalaiset eivät siis ole samanlaisia, he ovat jotenkin erilaisia.
Tämähän ei kuitenkaan voi olla mahdollista.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kari Kinnunen on 27.08.2014, 17:47:04
QuoteNaiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa"

Naisetkin haluavat välillä pelkkää seksiä. Ystävykset Anna ja Susanna puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä!
- Lapset on saatu fiksun ja turvallisen miehen kanssa. Nyt voin tavata juuri sellaisia tyyppejä kuin mieli tekee, toteaa Anna, 42, viiden lapsen äiti, viinilasin ääressä.

Anna taas ymmärsi nettideittailurumban jälkeen, ettei hän enää halua suomalaista miestä.

- Ilta toisensa jälkeen kuuntelin miesten ruikutusta, miten heitä on kohdeltu erossa väärin. Ymmärsin hyvin, miksi heidät oli jätetty - koska he ovat niin tylsiä.

Eräskin mies sanoi minulle, että voisimme matkustaa yhdessä jonnekin.

- Katsoin häntä epäuskoisena. Miksi ihmeessä me matkustaisimme yhdessä minnekään? Hän ei flirttaillut kanssani, ei koskettanut minua, välillämme ei ollut minkäänlaisia viboja.

Tässä on varmasti vinha perä. Naiset eivät oikein pidä säälipillun vonkaamisesta. Tämä toki vain oma havaintoni poikamiesvuosilta tollanen 20kg sitten.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: HDRisto on 27.08.2014, 18:35:41
"Suurperheen äiti Piia: "En tapaile enää suomalaisia miehiä, ainoastaan afrikkalaisia"  Piia odottaa kuudetta lastaan uuden miehensä, nigerialaisen Jeffreyn kanssa.
Kolmella vanhimmalla lapsella on suomalainen isä, mutta enää Piia ei suomalaista miestä rinnalleen ottaisi. Naista viehättävät afrikkalainen kulttuuri sekä ennen kaikkea sikäläinen perhekeskeinen arvomaailma.

- Lapset ovat isossa osassa siellä. Minusta se on tosi hienoa, Piia sanoo".

Milloin suurperheen äiti Piia muuttaa "sinne"?. Siellä riittää afrikkalaisia miehiä viihdytettäväksi.
Entäs ne kaksi muuta lasta, lienevät keräilyeriä ja päivettyneitä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JoKaGO on 27.08.2014, 19:59:08
Quote from: HDRisto on 27.08.2014, 18:35:41
- Lapset ovat isossa osassa siellä. Minusta se on tosi hienoa, Piia sanoo".

Milloin suurperheen äiti Piia muuttaa "sinne"?.

Piia tarkoittaa tietenkin, että Afrikan tuominen tänne pitää jatkua ja vieläpä kiihtyä, niin hänkin voi tavata entistä enemmän afrikkalaisia miehiä  :facepalm:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 07.09.2014, 13:37:05
QuotePohjois-Karjalan Lieksa on Suomen poikamiesvaltaisin kaupunki. 30-34-vuotiaista miehistä naimattomia on 72,8 prosenttia.

Esimerkiksi suunnilleen samankokoisessa pitäjässä, 10 619 asukkaan Hämeenkyrössä Pirkanmaalla 30-34-vuotiaista miehistä naimattomia on 50,2 prosenttia. Keski-Suomen 6 200 asukkaan Ähtärissä heidän osuutensa on 39 prosenttia ja Uudenmaan 38 000 asukkaan Kirkkonummella 42,5 prosenttia.

Missä vika? Aikaansaamattomissa nahjusmiehissä vai liian ronkeleissa naisissa? Vai kenties ihan jossain muussa, Lieksan kaupungissa itsessään?

Kun puhutaan yli kolmekymppisistä naimattomista miehistä Pohjois-Karjalassa, tulee helposti mieleen äitinsä kanssa syrjäkylällä kimppaa asuva peräkammarin poika. Sellainen, jolla ei ole töitä, juopottelee ja saattaapa joskus soitella ihan yksinäisyyttään maksulliseen seksipuhelimeenkin - vain jonkun kanssa puhuakseen ja naisen ääntä kuullakseen.

Mutta syntyperäinen lieksalainen, 33-vuotiais Jiri Åke ei vastaa ollenkaan tätä kuvaa. Hän painaa vuorotyötä sylinterimiehenä Pankaboardin kartonkitehtaalla, asuu yksin omistamassaan rivitalonpätkässä, käy paikallisissa kapakoissa vain satunnaisesti ja viihtyy vapaa-aikansa kalassa tai metsällä pyssyn kanssa. Ulkonäöltäkin hänen olettaisi olevan naisten mieleen.

Miksi Jiri sitten tilastojen valossa on tyypillinen lieksalainen, 30-34-vuotias "akaton mies"? Muistattehan tuon nimisen, Edwin Laineen aikoinaan ohjaaman kansankomedian kylästä, jossa poikamiehet ovat vailla emäntää?

- Ei nähtävästi ole ollut hirveää hinkua etsimällä etsiä. Ja kun ei ole ollut pakottavaa tarvetta, olen tullut siihen tulokseen, että pärjään yksinkin. Kaveripiirissäkin on muutama samanikäinen poikamies, mutta se on jännä juttu, ettei asiasta ole tullut koskaan enempää puhetta, hän sanoo.

Onko Jiri sitten joskus ollut lähellä "akoittumista"?

- On minulla tuttuja ollut, mutta en ole asunut kenenkään niiden kanssa. Jotenkin se asia on vaan tullut ohitettua, hän sanoo.

Ei Lieksassa tosin kuulemma hirveästi ole valinnanvaraakaan. Naiset, jotka Lieksaan ovat jääneet, ovat pääsääntöisesti varattuja: kaupungin 30-34-vuotiaista naisista naimattomia on vain 42,5 prosenttia.

- Ne kerratkin kun ravintolassa olen käynyt, ei siellä juuri ole kukaan kylkeen tarrannut. Kyllä ne varattuja pääasiassa ovat, Jiri juttelee.

Peruskoulunaikaisista paristakymmenestä luokkatoverista ehkä puolet on jäänyt Lieksaan. Pääasiassa nuoriso muuttaa Lieksasta sadan kilometrin päähän yli 70 000 asukkaan Joensuuhun, missä yöelämäkin tarjoaa enemmän vaihtoetoja.

- Jos täältä Lieksasta hakee yöelämää, niin sellaista ei juuri ole.

Mitkä olisivat Jirin mielestä valtteja, jos Lieksaan pitäisi houkutella naisväkeä kumppaneiksi poikamiehille? Kaunis ja turmeltumaton luonto kenties? Lieksassahan riittää komeita tiettömiä selkosia?

- Se nyt tuskin menisi enää tänä päivänä läpi, hän arvelee.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014090618637736_uu.shtml

Miehet jää metsätöihin omiin pikkukyliin, naiset muuttaa siistien sisätöitten perässä kaupunkiin missä on mamumiehiä, keiden kanssa he päätyy tekemisiin.

Kiintoisa ilmiö.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Hamsteri on 07.09.2014, 14:00:45
QuoteMiehet jää metsätöihin omiin pikkukyliin, naiset muuttaa siistien sisätöitten perissä kaupunkiin missä on mamumiehiä, keiden kanssa he päätyy tekemisiin.

Kiintoisa ilmiö

Naisten yhteiskunnalinen tavoite on että he voivat elää valtion epäsuoralla tai suoralla tuella miesten paiskiessa yksityisella sektorilla töitä. Elämän kumppaniksi preferoituu kongolainen tai turkkilainen tosimies ja lihaskimppu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 07.09.2014, 14:05:10
Toimittajille ei ole nähtävästi tullut ollenkaan mieleen sellaista vaihtoehtoa, että kaikki äijät eivät pakonomaisesti hae akkaa itselleen? Enemmän pakonomainen miehenmetsästys tuntuu olevan naisten alaa, kuten tämänkin ketjun aiheesta voi päätellä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Onnikka on 07.09.2014, 14:13:32
Quote from: kriittinen_ajattelija on 07.09.2014, 13:37:05

Miehet jää metsätöihin omiin pikkukyliin, naiset muuttaa siistien sisätöitten perissä kaupunkiin missä on mamumiehiä, keiden kanssa he päätyy tekemisiin.

Kiintoisa ilmiö.
Miehillä ei ole kaikilla varaa muuttaa, puhumattakaan yhtä hyvistä tuista kuin mamuilla. Nainen saa kunnan asunnon vaikkei olisi töitä tiedossa. Miesten on ensin löydettävä töitä. Syrjässä asuva mies jolla on töitä ottaisi aikamoisen riskin jos muuttaisi pk-seudulle, asunnot maksaa siellä enempi ja välttämättä ei varaa olisi maksaa lyhennyksiä.

Sitten muutettuaan nainen valitsee sen jolla on enempi rahaa. Mamumiehillä on siistit vaatteet, uudet autot, joitain vuosia sitten oli paksuhkot kultaketjut varsin yleisiä. En tiedä onko menneet muodista kun vähempi tullut käytyä yökerhoissa viime vuosina. Tai tällä vuosituhannella. Kaupunkien suomalaismiehillä ei ole varaa edes autoihin kaikilla, kun elintasoa on tarkoituksella pudotettu ja työpaikkoja lopetettu.
Quote from: Hamsteri on 07.09.2014, 14:00:45
Naisten yhteiskunnalinen tavoite on että he voivat elää valtion epäsuoralla tai suoralla tuella miesten paiskiessa yksityisella sektorilla töitä. Elämän kumppaniksi preferoituu kongolainen tai turkkilainen tosimies ja lihaskimppu.
Tai sitten yksinkertaisesti kyse on siitä että nainen valitsee tarjolla olevista parhaan tilin omaavan, riippumatta siitä mistä ne rahat tulevat. Eipä ne kovin lihaskimppuja suurimmaksi osaksi näytä olevan. Erikseen sitten ketjun varsinainen aihe, kuin nämä peräkylien miehet ja naiset siitä eriteltynä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Elemosina on 07.09.2014, 14:16:42
Kyllä minä ihmettelen minkälaisten naisten kanssa kommentoijat oikein ovat tekemisissä.
Ikävä juttu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 07.09.2014, 14:22:46
Quote from: Elemosina on 07.09.2014, 14:16:42
Kyllä minä ihmettelen minkälaisten naisten kanssa kommentoijat oikein ovat tekemisissä.
Ikävä juttu.

Tavallisten suomalaisten naisten. Ikävä kyllä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Huscarl on 07.09.2014, 14:34:32
Quote from: Micke90 on 07.09.2014, 14:05:10
Toimittajille ei ole nähtävästi tullut ollenkaan mieleen sellaista vaihtoehtoa, että kaikki äijät eivät pakonomaisesti hae akkaa itsellee?

Jälkikristillisen nyky-yhteiskunnan sairaalloisuus tulee ilmi juuri tässä lehdistön asenteessa.
Seksin ja rahan jahtaamisesta on tullut elämän ainoa tarkoitus. Hollywood-viihde ja kaikkialta pommitettavat ärsykkeet muokkaavat ihmisistä yliseksuaalisia alapäänsä vietävissä olevia ali-ihmisiä. Jos et huoraa ympäriinsä ja ole hirveä panomies, olet automaattisesti surkimus, nolla ja peräkammarinpoika. Neitsyys oli hyve, nyt se on haukkumasana. Tämä maailma tarvitsisi kunnon sodan, jotta tämä hulluus saataisiin resetoitua.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ari-Lee on 07.09.2014, 14:38:52
Quote from: Huscarl on 07.09.2014, 14:34:32
Quote from: Micke90 on 07.09.2014, 14:05:10
Toimittajille ei ole nähtävästi tullut ollenkaan mieleen sellaista vaihtoehtoa, että kaikki äijät eivät pakonomaisesti hae akkaa itsellee?

Jälkikristillisen nyky-yhteiskunnan sairaalloisuus tulee ilmi juuri tässä lehdistön asenteessa.
Seksin ja rahan jahtaamisesta on tullut elämän ainoa tarkoitus. Hollywood-viihde ja kaikkialta pommitettavat ärsykkeet muokkaavat ihmisistä yliseksuaalisia alapäänsä vietävissä oleviä ali-ihmisiä. Jos et huoraa ympäriinsä ja ole hirveä panomies, olet automaattisesti surkimus, nolla ja peräkammarinpoika. Neitsyys oli hyve, nyt se on haukkumasana. Tämä maailma tarvitsisi kunnon sodan, jotta tämä hulluus saataisiin resetoitua.

En olisi voinut paremmin sanailla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Rändöm on 07.09.2014, 14:47:21
Quote from: kriittinen_ajattelija on 07.09.2014, 13:37:05
QuotePohjois-Karjalan Lieksa on Suomen poikamiesvaltaisin kaupunki. 30-34-vuotiaista miehistä naimattomia on 72,8 prosenttia.

Esimerkiksi suunnilleen samankokoisessa pitäjässä, 10 619 asukkaan Hämeenkyrössä Pirkanmaalla 30-34-vuotiaista miehistä naimattomia on 50,2 prosenttia. Keski-Suomen 6 200 asukkaan Ähtärissä heidän osuutensa on 39 prosenttia ja Uudenmaan 38 000 asukkaan Kirkkonummella 42,5 prosenttia.

Missä vika? Aikaansaamattomissa nahjusmiehissä vai liian ronkeleissa naisissa? Vai kenties ihan jossain muussa, Lieksan kaupungissa itsessään?

Kun puhutaan yli kolmekymppisistä naimattomista miehistä Pohjois-Karjalassa, tulee helposti mieleen äitinsä kanssa syrjäkylällä kimppaa asuva peräkammarin poika. Sellainen, jolla ei ole töitä, juopottelee ja saattaapa joskus soitella ihan yksinäisyyttään maksulliseen seksipuhelimeenkin - vain jonkun kanssa puhuakseen ja naisen ääntä kuullakseen.

Mutta syntyperäinen lieksalainen, 33-vuotiais Jiri Åke ei vastaa ollenkaan tätä kuvaa. Hän painaa vuorotyötä sylinterimiehenä Pankaboardin kartonkitehtaalla, asuu yksin omistamassaan rivitalonpätkässä, käy paikallisissa kapakoissa vain satunnaisesti ja viihtyy vapaa-aikansa kalassa tai metsällä pyssyn kanssa. Ulkonäöltäkin hänen olettaisi olevan naisten mieleen.

Miksi Jiri sitten tilastojen valossa on tyypillinen lieksalainen, 30-34-vuotias "akaton mies"? Muistattehan tuon nimisen, Edwin Laineen aikoinaan ohjaaman kansankomedian kylästä, jossa poikamiehet ovat vailla emäntää?

- Ei nähtävästi ole ollut hirveää hinkua etsimällä etsiä. Ja kun ei ole ollut pakottavaa tarvetta, olen tullut siihen tulokseen, että pärjään yksinkin. Kaveripiirissäkin on muutama samanikäinen poikamies, mutta se on jännä juttu, ettei asiasta ole tullut koskaan enempää puhetta, hän sanoo.

Onko Jiri sitten joskus ollut lähellä "akoittumista"?

- On minulla tuttuja ollut, mutta en ole asunut kenenkään niiden kanssa. Jotenkin se asia on vaan tullut ohitettua, hän sanoo.

Ei Lieksassa tosin kuulemma hirveästi ole valinnanvaraakaan. Naiset, jotka Lieksaan ovat jääneet, ovat pääsääntöisesti varattuja: kaupungin 30-34-vuotiaista naisista naimattomia on vain 42,5 prosenttia.

- Ne kerratkin kun ravintolassa olen käynyt, ei siellä juuri ole kukaan kylkeen tarrannut. Kyllä ne varattuja pääasiassa ovat, Jiri juttelee.

Peruskoulunaikaisista paristakymmenestä luokkatoverista ehkä puolet on jäänyt Lieksaan. Pääasiassa nuoriso muuttaa Lieksasta sadan kilometrin päähän yli 70 000 asukkaan Joensuuhun, missä yöelämäkin tarjoaa enemmän vaihtoetoja.

- Jos täältä Lieksasta hakee yöelämää, niin sellaista ei juuri ole.

Mitkä olisivat Jirin mielestä valtteja, jos Lieksaan pitäisi houkutella naisväkeä kumppaneiksi poikamiehille? Kaunis ja turmeltumaton luonto kenties? Lieksassahan riittää komeita tiettömiä selkosia?

- Se nyt tuskin menisi enää tänä päivänä läpi, hän arvelee.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014090618637736_uu.shtml

Miehet jää metsätöihin omiin pikkukyliin, naiset muuttaa siistien sisätöitten perässä kaupunkiin missä on mamumiehiä, keiden kanssa he päätyy tekemisiin.

Kiintoisa ilmiö.

Mamujen (varsinaisten sellaisten) kanssa yhteen päätyvät suomalaisnaiset ovat keskimäärin alaluokan edustajia ja paikallisten kaupunkilähiöiden kasvatteja. Keskimääräinen työn ja opintojen perässä kaupunkiin saapuva maalaisnainen päätynee yhteen ihan suomalaisen jannun kanssa, kuten suurin osa suomalaisista naisista yleensäkin. Tietenkin jotain kokeilua saattaa tapahtua, kun törmää "suuren maailman etelän hetelmiin", mutta tuskin nyt kummemmin sitäkään. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 07.09.2014, 14:54:51
Lieksa on kyllä varmaan suomen masentavin pikkukaupunki, naiset jättää paikan ja tilalle tuodaan afrikkalaisia miehiä.  ;)

Jos Lieksan päättäjät olisi ollut yhtään empaattisia omaa "kansaansa" kohtaan niin pakolaiset olisi olleet jostain Aasiasta tulleita 20v sinkkunaisia, esim. Myanmarista.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nahkhiirmees on 08.09.2014, 11:05:07
Quote from: kriittinen_ajattelija on 07.09.2014, 14:54:51
Jos Lieksan päättäjät olisi ollut yhtään empaattisia omaa "kansaansa" kohtaan
Sellaista käsitettä kuin empaattisuus kantasuomalaisia kohtaan ei todellakaan ole tämän maan hallituksessa, eduskunnassa, viranomaisissa, ei kunnalla, ei valtiolla eikä varsinkaan yksit. firmoissa.
Kaikki ulkoistetaan jonnekin muualla kuin suomeen, rahat myös. Ja sisään kahmitaan mamuja.
Myös suuri osa suomalaisista inhoaa itseään, t.s. on omaksunut ja sisäistänyt sen käsityksen, että olemme surkeita alamaisia, luusereita, joille vain kaikki ulkomaisuus on hyvästä.
Edes suomalaiset itse eivät pidä puoliaan vaan antavat mennä: viekää tuhkatkin pesästä !
Kansa on kyykytetty ja juntattu pohjamutiin. Ei nosta päätään, ei suorista itseään. Yrittää häivyttää nimiä myöten suomalaisuutensa ja kielensä. Ettei vain kukaan huomaa, että tullaan Suomesta. Pitää olla suvaitsevainen ja kansainvälinen ja sopeutua muiden kulttuureihin ja kieliin !

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 25.12.2014, 21:30:16
Imagen juttu aiheeseen liittyen taisi aikoinaan jäädä postaamatta:

QuoteMustaa valkoisella: Miksi seksi ulkomaalaisen miehen kanssa on parempaa

...
Nyt tarkoitus on puhua siitä, mikä afrikkalaistaustaisissa miehissä sytyttää. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään viikottain klubeja, joissa pääasiassa Nigeriasta, Ghanasta ja muualta Länsi-Afrikasta syntyjään olevat miehet juhlivat vaaleiden naisten kanssa. Keitä nämä naiset ovat? Mitä he hakevat?

Olen aloittanut tutkimusmatkani jo ennen etkoja haastattelemalla Maria.
...

Mari kertoo, että hänellä on ollut yli sata "ulkkaria".

"Kyllä mä häpesin sitä joskus, mietin onko tämä suomalaisen moraalin mukaista. Nyt tajuan että tämähän on vittu rikkaus. Turha tulla väittämään, että tietää mitään elämästä, jos on viettänyt sen kahdeksantoista ihmisen kanssa. Tuntemalla edes pienen osan jostain muusta kulttuurista, voit alkaa irtautua siitä sun espoolaisuudestasi."
...

Ulkomaalaisissa miehissä oli hienoa myös se, että he uskalsivat lähestyä, toisin kuin kuppikuntaiset ja kompleksiset suomalaismiehet. Pari vuotta renkutusta kuitenkin riitti. Olutravintola vaihtui rytmibileisiin: Mari itse sanoo, että hän siirtyi Nigeria–Ghana-akselille.

"Yksi suurimmista rakkauksistani oli nigerialainen liikemies. Toinen elämäni suurista rakkauksista. Olin valmis menemään naimisiinkin, mutta se ei halunnut."

Mari tuntuu suhtautuvan kaikkeen tekemäänsä intohimoisesti. On suuri työ pysyä naisen tahdissa jopa juomahommissa, vaikka itse nautin vain olutta ja hän 24 senttilitran valkoviinilaseja.

"Nigeria–Ghana-vaiheen jälkeen jäin seurustelemaan suomenruotsalaisen kanssa. Suoritin suomalaisuuden: olin töissä mainostoimistossa ja ajoin Audilla."

Suhde kesti kolme vuotta. Pariskunta asui Kulosaaressa ja kodissa oli oma uima-allas. Mutta osallistuminen Esa Saarisen Pafos-seminaariin tiputti suomut silmiltä.

Mari erosi, muutti Punavuoreen ja alkoi tapailla nigerialaismiestä, joka totteli nimeä Cockroach eli Torakka, ja joka "näytti ihan R. Kellyltä, paitsi että se oli paljon raffimpi ja isompi."

"Kerran Cockroach tuli luokseni Punavuoreen ja toi mukanaan kokonaisen grillikanan. Istui siihen valkoiselle design-sohvalle ja söi sen siltä istumalta. Luineen."
...

"Mentiin tietysti sänkyyn siinä. Kyllä se antoi minulle suuseksiä, mutta kun tuli vuoroni, kieltäydyin. Ei ollut oikein fiilistä. Silloin vain otin, enkä antanut."

Siis sillä samalla suulla, jolla oli tuhonnut kanan, kysyn, ja koko naisporukka repeää nauruun. Sitten Mari vakavoituu hetkeksi.

"Jos haluat tutustua ihmisen kulttuurihistoriaan globaalilla tasolla, on tavattava myös tällaisia primitiivisempiä tyyppejä. Fuck ennakkoasenteet. Suomessa seksuaalisuus on paljon enemmän tabu kuin alkukantaisemmissa kulttuureissa", hän tokaisee ja nostaa kätensä suunsa eteen.
...

Loput (esim. Anna ja Tiina): Image (http://www.image.fi/image-lehti/mustaa-valkoisella-miksi-seksi-ulkomaalaisen-miehen-kanssa-on-parempaa)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Aukusti Jylhä on 25.12.2014, 21:43:58
Hesari hekuttaa, että ulkomaalaisille miehille riittä vientiä! Hienoa!

Seuraavaksi taas on hyvä haukkua suomalaista miestä.

Sitten on taas estottoman ulkomaalaismiehen hehkuttelua.

Jne.....

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 21:47:58
QuoteMustaa valkoisella: Miksi seksi ulkomaalaisen miehen kanssa on parempaa

No, enää pitäisi tietää, miksi se seksi on parempaa ulkomaalaisen kanssa? Miksi suomalainen nainen pitää tseremissejä, paviotshoja, hmongeja, votjakkeja, shipiboja ja uiguureja suomalaista parempana panoseurana?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 25.12.2014, 21:48:56
Ja suomalaiset miehet tilaavat edelleen innokkaasti Helsingin kalankäärettä :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 25.12.2014, 22:03:22
Quote from: Iloveallpeople on 25.12.2014, 21:30:16
Imagen juttu aiheeseen liittyen taisi aikoinaan jäädä postaamatta:
***

Kevytkenkäisillä ämmilla on vientiä. OK: pidetään bukkake-party. Jotain uutta?

Olisi hauska kuulla näiden "kosmopoliittien" raportointia eläkepäivien autuudesta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 25.12.2014, 23:27:48
Välillä ihan oikeasti hävettää silmät päästä näitten mamupatjojen puolesta.

QuoteMari kertoo, että hänellä on ollut yli sata "ulkkaria".

Toivottavasti on edes kumia käytetty tai alkaa ulkkareilla hiemat nivuset kutiamaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 23:55:21
QuoteMari kertoo, että hänellä on ollut yli sata "ulkkaria".

Mari, aikuinen nainen, on tehnyt sen yllättävän ja itseään ilahduttavan havainnon, että vastikkeeton perse kelpaa aina(kin joillekin).

Mari tuntuu vielä jotenkin luulevan, että perseenkysyntä johtuisi hänen omasta erinomaisuudestaan. Hän ei tajua, että kyse on vain pussien tyhjennyksestä ja että hän on bioroskiksen asemassa.  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Leso on 26.12.2014, 00:00:41
Quote"Jossain vaiheessa tunsin Nigerian historian paremmin kuin Suomen historian", Mari, 31, nauraa. "Olin ollut niin monen nigerialaisen kanssa."

Turha kai tuota on mitenkään kommentoida, kun alkaa turhauttaa.
Kunhan vaan sanon, että lähdekritiikki ja sen puute.

Quote"Jos haluat tutustua ihmisen kulttuurihistoriaan globaalilla tasolla, on tavattava myös tällaisia primitiivisempiä tyyppejä. Fuck ennakkoasenteet. Suomessa seksuaalisuus on paljon enemmän tabu kuin alkukantaisemmissa kulttuureissa", hän [edellisen lainauksen Mari 31-vee] tokaisee ja nostaa kätensä suunsa eteen.

Jatkan turhautumistani ja nostan käteni naamalle, niinku tälleen:  :facepalm:

QuoteAiemmin koetut "rumat tilanteet" ovat tuoneet esiin taistelijan. Kun Anna oli lapsi, naapurin mies käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen.

"Tätä miestä ei koskaan rangaistu. Jäi olo, että hyväksikäyttöasiat sälytetään ulkomaalaisille. Suomalainen mies on ihan yhtä paha hyväksikäyttäjä kuin musta mieskin."

"Rumilla tilanteilla" viitataan myös Annan huonoihin kokemuksiin aggressiivisten miesten kanssa, mitkä ovat saaneet Annan korostamaan "omaa maskuliinisuuttaan", eli olemaan kovis.
Henkilökohtainen tuntumani on, että lainaamani tarina on valetta. Lukekaa itse.

Aina vaan kiinnostavampi tapaus on tämä Tiina, 54, jonka historian lyhennän tähän: Tiina lähti 17-vuotiaana Brysseliin vaihto-oppilaaksi ja tapasi siellä blondin ranskalaisen miehen, jonka kanssa meni naimisiin. Ainakin yksi lapsi. Musabaari Togossa(!) miehen kanssa, sitten Ranskan kautta Suomeen ja ero seitsemän vuotta sitten. "Ei ole koskaan nainut suomalaisen kanssa" eikä kuulema kelpaa, koska "ulkkiksen kanssa oleminen on liannut".
Tuohon jälkimmäiseen kyllä kiinnostaisi kuulla hompanssien mielipide. Että niinkö se nainen likaantuu monivuotisessa avioliitossa valkoihoisen ranskalaisen kanssa? Enpä oikein usko.
Niin, nykyisen rakkautensa Tiina tapasi luomukaupassa, jota Tiina piti Helsingin keskustassa.

Oli miten oli, Tiinalla pyyhkii hyvin:

QuoteTiinan kihlattu on 43-vuotias entinen jalkapalloilija, jolla on kotimaassaan kukoistava bisnes, omakotitalo, kaksi laivaa, pari bussia ja muutama moottoripyörä. Ja mikä parasta: joka päivä on kesä.

Piti ihan boldata. Että omaisuusluettelossa on kaksi laivaa. Junttina ja kateellisena pottunokkana tietysti ajattelen, että jos miehellä on kaksi laivaa, niin omakotitaloa ja muutamaa moottoripyörää ei enää tartteis erikseen mainita, saati busseja...  :roll:
Muuta viitettä mieheen ei tainnut olla kuin että itäafrikkalainen.

Tiina oli menossa naimisiin ja muuttamassa miehen luo. Onnea vaan!

Jutussa oli muuten jotakin paljon, paal-jon kiinnostavampaakin, huomionarvoistakin:

QuoteTavastian tupakkapaikalla hengailee mustia miehiä ja vaaleita naisia. Muutamalla mukaan eksyneellä valkoihoisella miehellä on iso pipo tai muu merkki, joka paljastaa heidät sydämeltään jamaikalaisiksi. Reggaebileiden historia on Helsingissä jo noin 30 vuoden mittainen. Ensimmäinen klubi perustettiin valistamaan suomalaisia.

"Haluttiin kertoa reggaen juurista, siis köyhyydestä ja ghetoista. Meillä oli ajatus, että lähetettäisiin klubin voitot Jamaikalle hyväntekeväisyyteen", kertoo Tanja Savolainen, joka ystäviensä kanssa perusti ensimmäisen jamaikalaiseen musiikkiin keskittyvän klubin 80-luvun alussa Natsalle. Rahoja ei kuitenkaan kertynyt tarpeeksi lähetettäväksi toiselle puolelle maapalloa ja klubin luonne muuttui, kun afrikkalaisperäiset miehet löysivät paikan.

"Fiilis alkoi muuttua. Klubista tuli sellainen lihatiski. Ei ollut enää kivaa."

Ja se siitä. Siinä kaikki. Tuossa olisi jutun juurta, IMHO.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Punaniska on 26.12.2014, 00:09:14
Quote from: käpykaarti on 25.12.2014, 21:43:58
Hesari hekuttaa, että ulkomaalaisille miehille riittä vientiä! Hienoa!

Hesari - suomalaisen kakkajournalismin lippulaiva.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 26.12.2014, 00:31:25
Sitä saa, mitä tilaa. Katsotaan sitten keinutuolissa, miten menee. N*****ripatjan ennuste on, no, se olisi sortunut elon tiellä muutenkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Saturoitunut on 26.12.2014, 00:41:45
Jos näiden pyhimystarinoiden on tarkoitus valistaa suomalaisia miehiä siitä, miksi suomalaiset naiset levittelevät niin harkitsemattomasti haarojaan ulkomaalaisille miehille, joudun toteamaan, että turhaa työtä tekevät. Syyt eivät ainakaan minua kiinnosta laisinkaan. Minun silmissäni nämä naiset ovat meiningillään ilmaisseet halunsa luopua yhteisöni jäsenyydestä. Heistä on tullut samanlaisia muukalaisia kuin ne miehet, joiden kanssa he vehtaavat. He eivät ole "meidän" naisiamme, vaan heidän uuden yhteisönsä tulee tästedes huolehtia heistä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 00:44:04
Monet kantismiehet ajattelevat että nyt on sitten palkinnot jaettu kun saavat kuulla että naisen historiassa löytyy ulkomaalainen mies.
Jostain kumman syystä naiset eivät ajattele paljon mitään vaikka miehellä olisi suhteita ulkomaalaisiin.
Kyse on itsetunnosta,luulisin.
Kivittäkää jos olen väärässä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ernst on 26.12.2014, 00:44:44
Niin se maailma kehittyy. En muista, että 1960-1970 -luvuilla olisivat jakorasioiden mielipiteet ja kokemukset kiinnostaneet mediaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 26.12.2014, 00:47:06
Quote from: Saturoitunut on 26.12.2014, 00:41:45
Jos näiden pyhimystarinoiden on tarkoitus valistaa suomalaisia miehiä siitä, miksi suomalaiset naiset levittelevät niin harkitsemattomasti haarojaan ulkomaalaisille miehille, joudun toteamaan, että turhaa työtä tekevät. Syyt eivät ainakaan minua kiinnosta laisinkaan. Minun silmissäni nämä naiset ovat meiningillään ilmaisseet halunsa luopua yhteisöni jäsenyydestä. Heistä on tullut samanlaisia muukalaisia kuin ne miehet, joiden kanssa he vehtaavat. He eivät ole "meidän" naisiamme, vaan heidän uuden yhteisönsä tulee tästedes huolehtia heistä.
Sellaista se on suurkaupungeissa, ei siellä ole mitään suomalaisia tai minkään yhteisön jäseniä: on vain individualisteja joitten elämää määrittelee mielihyvää aiheuttavien kokemusten kerääminen - kuten maximaalinen seksuaalinen nautinto.

Tuollainen käytös "makaan 100:n ulkomaalaisen miehen kanssa" ei tietenkään onnistuisi jossain pikkukaupungissa/kylässä, vaan sillä saisi yhteisön paheksunnan niskaansa.

PK-seutu on vihreä syöpäkasvain Suomi neidon kropassa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 00:55:46
Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä toisin kuin hesarille myyntitelineessä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Perttu Ahonen on 26.12.2014, 00:58:41
Quote from: käpykaarti on 25.12.2014, 21:43:58
Hesari hekuttaa, että ulkomaalaisille miehille riittä vientiä! Hienoa!

Seuraavaksi taas on hyvä haukkua suomalaista miestä.

Sitten on taas estottoman ulkomaalaismiehen hehkuttelua.

Jne.....

No kansan sekoittaminen sekakansaksi sujuu helpommin, kun kannustetaan kantaväestön naisia sekoittumaan ja sekaantumaan ulkomaalaisen väestön kanssa. 

Samasta syystä Suomessa toteutetaan kasvukeskuspolitiikkaa, jolla maakuntien väestö pyritään asuttamaan kasvukeskuksiin pois kansallisista Impivaaroista.
Kasvukeskuksissa sekoittuminen vieraisiin kulttuureihin onnistuu parhaiten, sillä maahan tuotetut kulttuurin rikastajat pyrkivät myös kasvukeskuksiin rikastamaan Suomalaista kulttuuria ja katukuvaa.  Eivät Lähi-Idän ja Afrikan tuonnit minnekään Impivaaraan asetu muutoin, kuin Reinfeldtin Ruotsin unikuvissa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 01:01:08
Mihin ovat heput kadonneet?
https://www.youtube.com/watch?v=iFfAmz0zF04
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: KöpiKoppi on 26.12.2014, 01:14:33
"Kyse on itsetunnosta,luulisin.
Kivittäkää jos olen väärässä."

Nostaako se naisen itsetuntoa, kun on saanut ulkolaista miestä? Ootteko te itse niin heikkoja?
Luulisin, että suurelle osalle suomalaismiehistä ei tavaran alkuperällä ole niin paskankaan väliä. 

Yleensä ne kivitetään ensimmäisinä, jotka ovat oikeassa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 26.12.2014, 01:21:11
Venlalle: kulttuurista riippumatta, suurimpaan osaan miehistä jollain tavalla vaikuttaa se, jos naisella on paljon irtosuhteita muiden kanssa. Sitten, mikäli näitä suhteita on oman viitekehyksen ja kulttuurin ulkopuolelta, se vasta kertookin ja vaikuttaa. En oikein kyllä usko, että nainen välttämättä tätä ihan ymmärtää. Tällainen liberaali seksuaalikulttuuri ei mene yksiin evoluutiopsykologisen/biologisen toiminnan kanssa.

En ole toisaalta tavannut yhtäkään naista, joka arvostaisi tai edes millään lailla olisi pitänyt ideasta, että mies olisi ollut aasialaisten naisten kanssa. Ja mitä naisellisempi ja klassisempi, sitä enemmän teoreettinen idea häiritsee...

Mutta se riippuu miesten kohdalla pitkälle siitä, kuinka paljon heistä löytyy klassisia miehisiä 'hyveitä', eli onko esim. kunnialla tai moraalilla mitään virkaa...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 01:23:13
Lopuksi on kyllä todettava että yleistykset ovat typeriä,koska kuka mistäkin tykkää.
Yksi tummasta toinen vaaleasta mutta kaikki tulevat naiduksi.
Sehän se on kai pääasia että kaikki ovat tyytyväisiä?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 26.12.2014, 01:35:14
^Unohdin vielä mainita tuohon aiempaan, että joissain tilanteissa saattaa mennä niin, että 'olet joko minun puolellani, tai minua vastaan'. Ehkä niillä, joilla on vahva kulttuurillinen identiteetti, tämä näkyy vielä vahvemmin. Oletko tietoinen siitä, miten mustat suhtautuvat siihen, jos valkoinen mies tulee afrikkaan ja on heidänlaisensa kanssa? Tai kuinka aasialaiset miehet suhtautuvat länkkäreiden massabylsintöihin siellä päin muualimaa?

Sitten vielä tuohon, että pääasia että kaikki ovat tyytyväisiä. Irrotan tuon tästä seksuaalisuuskontekstista ja totean, että ei se ihan noin mene. Nimittäin tyytyväisyydellä on usein hinta, joskus se saattaa olla aika kallis vieläpä...Ja harvoin kaikki voivat olla tyytyväisiä. Muuten hauska nippelitieto vielä, ylivoimaisesti suurin osa ulkomaalaisista naisista ketä tiedän, ei kyllä oikein tunnu arvostavan tummaa miestä. Osa vieläpä ei millään tavalla. Tosin tämä otos on laadullisesti suppea, koska kaikki näistä naisista ovat joko suht. tai sitten erittäin tietoisia omasta identiteetistä sekä myös siitä, millaisia useat afrikkalaiset ja arabit ovat. Ei mene yksiin heidän kanssa ihan samalla tavalla kun tuossa Imagen vai minkä lie lehden sankarittariemme kohdalla...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 01:39:57
Yksi tykkää tummasta,  toinen vaaleasta ja sitten on nämä perkeleet jotka tykkää umpeen ommelluista ja jatkuvasta valituksesta. Kaikki ei tosiaan saa Venlakulta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Leso on 26.12.2014, 01:45:24
Quote from: J. Lanta on 26.12.2014, 01:35:14
^Unohdin vielä mainita tuohon aiempaan, että joissain tilanteissa saattaa mennä niin, että 'olet joko minun puolellani, tai minua vastaan'. Ehkä niillä, joilla on vahva kulttuurillinen identiteetti, tämä näkyy vielä vahvemmin. ---

Kiitos, toveri J. Lanta, mainiosta kiteytyksestä. Tuo selvensi omia tunteitani, joita en ole osannut sanoiksi pukea. Mitä vanhemmaksi tulen, mitä itsetuntoisemmaksi käyn, mitä enemmän vietän aikaa Toisessa Maassa, mitä paremmin pääsen sisälle Toiseen Kulttuuriin, sitä enemmän ärsyynnyn pikkuseikoista arkiasioissa ja sitä suopeammin katson suomalaista, Oman Kulttuurini, miestä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 01:50:46
Tuo lehtijuttu nyt oli niin limbo ettei sille voi kuin nauraa.
Enkä valitettavasti osaa tähän aiheeseen suhtautua niin
kovin vakavasti.
Bylsitty sitä on ennenkin,sekaannuttu kasakoihin,laukkuryssiin
sotilaisiin niin sweduista kuin niksmanneista.
Eikä ne suomipoijaatkaan ole sapelia tupessa pitäneet
maailmalla kierrellessä.

Mutta nythän mie hokasin,taidankin olla arvoliberaali ja melkein vihreä,hui.
Voi että,enkö siis olekaan kirkasoppinen fundamentalisti?
Hamarapuolella kiitos eikä sitten kasvoihin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 26.12.2014, 01:57:37
Kyllä huomaa, että suurin osa toimittajista on naisia ja lehtien taso laskenut naistoimittajien myötä. Jos miestoimittajat tekisivät vastaavanlaisia juttuja suomalaismiesten venäläisistä tai thaimaalaisista h*orista, nousisi siitä kamala äläkkä.  :facepalm:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 26.12.2014, 02:02:30
Tämä on mielenkiintoinen asia, tai ehkä sen pitäisikin olla. Tunnen sellaisiakin naisia, jotka "harrastavat" englantia äidinkielenään puhuvia, vaaleita herrasmiehiä. Joitain ihan huipputyyppejäkin, sivuhuomautuksena.

Siis vain ihmettelen. Mutta varrrmaan rakkaus on sokea. Vaikka parhaalla on ollut aika monta em. tyyppiin soveltuvaa kierrossa. Jopa (yllättäen lyhyitä) avioliitoja.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 26.12.2014, 02:08:16
Quote from: Leso on 26.12.2014, 01:45:24
...mitä enemmän vietän aikaa Toisessa Maassa, mitä paremmin pääsen sisälle Toiseen Kulttuuriin, sitä enemmän ärsyynnyn pikkuseikoista arkiasioissa ja sitä suopeammin katson suomalaista, Oman Kulttuurini, miestä.

Oisitpa nähnyt minut Italiassa 2011, voi sitä **tutuksen määrää. Meni Cinque Terrekin ihan pilalle, ärff :D.

Ihmettelen usein sitä, miksi naiset suhtautuvat muiden maiden 'kansallismielisyyteen' positiivisesti, mutta vain Suomessa se on häpeä. Mitä italialaisempi, sen parempi, sama koskee jopa valkoista ruotsalaista. Aussitkin on niin ihquja vaikka vähän juntteja, mutta shhh, ei se haittaa. No, näistähän ollaan puhuttu täällä jo vuosia, nousee vaan ajoittain aina mieleen...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 26.12.2014, 02:15:31
Ei muuten ole italiasta pyrstöä irronnut, lähinnä machoa paikallisilta karjuilta.

Saksa, Sveitsi ja jopa Venäjä, varauksin, ovat turistiystävällisempiä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Leso on 26.12.2014, 02:35:21
Quote from: J. Lanta on 26.12.2014, 02:08:16
Quote from: Leso on 26.12.2014, 01:45:24
...mitä enemmän vietän aikaa Toisessa Maassa, mitä paremmin pääsen sisälle Toiseen Kulttuuriin, sitä enemmän ärsyynnyn pikkuseikoista arkiasioissa ja sitä suopeammin katson suomalaista, Oman Kulttuurini, miestä.

Oisitpa nähnyt minut Italiassa 2011, voi sitä **tutuksen määrää. Meni Cinque Terrekin ihan pilalle, ärff :D.

Ihmettelen usein sitä, miksi naiset suhtautuvat muiden maiden 'kansallismielisyyteen' positiivisesti, mutta vain Suomessa se on häpeä. Mitä italialaisempi, sen parempi, sama koskee jopa valkoista ruotsalaista. Aussitkin on niin ihquja vaikka vähän juntteja, mutta shhh, ei se haittaa. No, näistähän ollaan puhuttu täällä jo vuosia, nousee vaan ajoittain aina mieleen...

;D  ;D  ;D

Voit vaan arvata miltä minusta tuntuu, kun Toisen Maan kansalaisten suomalaiset tyttöystävät tai vaimot kysyvät minulta neuvoja sen Toisen Maan juttuja koskien...  :facepalm:
Ei stana ei voi olla TOTTA, että ne siellä syntyneet paikalliset kieltä syntyperäisesti osaavat ja kulttuuriin kasvaneet eivät osaisi neuvoa...  :facepalm:
Tosiasia siis on, että ne miehet ei edes halua, että suomalaisnainen oppisi maan tavoille tai kieltä. Ja nää vtun blondit suomalaisnaiset on nii-in dillejä, että hävettää...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Melbac on 26.12.2014, 04:11:28
Quote from: M on 26.12.2014, 00:44:44
Niin se maailma kehittyy. En muista, että 1960-1970 -luvuilla olisivat jakorasioiden mielipiteet ja kokemukset kiinnostaneet mediaa.
Jeps,nyt ne on jotain vanhvoja ja itsenäisiä naisia.Ovat myös suvaitsevuuden ja rasismin vastustamisen edelläkävijöitä tms kun ovat jakaneet tavaraansa jokaiselle vastaan tulevalle negelle yms. :D:D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.12.2014, 09:09:53
Ei tule myöskään unohtaa massiivista propagandaa: katsokaa elokuvia, netti- ja lehtiartikkeleja sekä mainoksia! Suhteessa 1 : 1000 (0..0?) niissä esiintyy varsinainen mies ja vaalea nainen erilaisissa suhteissa. Jopa suomalaisten säälittävissä räpellyksissä suhde on sama.

Koululaitos trimmaa päätyönään suomipoikia supuneutraaliin väkivallattomuuteen ja joiden ainoa tehtävä elämässä on elättää virkaloisia ja neekereitä, silleen suvaitsevaisesti, Joukosta poikkeavat normaalit nuoret miehet lääkitään zombeiksi.

Kokoomus-vasemmistoliitto on voittanut tämän pelin 6-0 ja oikeistaan ainoa lohtu on siinä että talouden romahtaessa myös Kapot kärsivät. Eliitti nostaa toki kytkintä, jonnekin kauas pois.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Aukusti Jylhä on 26.12.2014, 09:53:12
QuoteEnsimmäinen klubi perustettiin valistamaan suomalaisia.

"Haluttiin kertoa reggaen juurista, siis köyhyydestä ja ghetoista. Meillä oli ajatus, että lähetettäisiin klubin voitot Jamaikalle hyväntekeväisyyteen", kertoo Tanja Savolainen....

Rahoja ei kuitenkaan kertynyt tarpeeksi lähetettäväksi toiselle puolelle maapalloa ja klubin luonne muuttui, kun afrikkalaisperäiset miehet löysivät paikan.

"Fiilis alkoi muuttua. Klubista tuli sellainen lihatiski. Ei ollut enää kivaa."

....ja pieni referaatin referaatti....sanomaoppeja käyttäen....

QuoteKlubin luonne muuttui, kun afrikkalaisperäiset miehet löysivät paikan.

Ei ollut enää kivaa.

Afrikkalaisperäisten miesten kulttuurista kertova musaklubi siis meni pilalle kun afrikkalaisperäiset miehet alkoivat käymään siellä. Ihan on taas Pahkasikaa koko rahan edestä.  ;D ;D ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 10:52:30
Voi itkukyynel,ne tosiaan tuli ja vei naiset eikä voitu mitään.
Mut ainahan voi kertoa äitylille et tumma mies bylsii mut mulle
ei kukaa anna mitää.
Ei edes säälistä :'(
Tahaton cockoldismi on niin saamarin kamalaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 26.12.2014, 11:06:04
Quote"Nyt tajuan että tämähän on vittu rikkaus"
...kertoo sadalle afrikkalaiselle lootaansa jaellut Mari...

Kuinka tyhmä naisen pitää olla että tuollaisilla "saavutuksilla" kehuskelee.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Saturoitunut on 26.12.2014, 11:23:31
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 10:52:30
Voi itkukyynel,ne tosiaan tuli ja vei naiset eikä voitu mitään.
Mut ainahan voi kertoa äitylille et tumma mies bylsii mut mulle
ei kukaa anna mitää.
Ei edes säälistä :'(
Tahaton cockoldismi on niin saamarin kamalaa.

Ei suomalaista naista ole koskaan kukaan vienyt. Itse ovat lähteneet ja toivottavasti sille tielle myös jäävät.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 11:59:16
QuoteTahaton cockoldismi on niin saamarin kamalaa.

Yleensä siinä vaiheessa kun vastareaktio lähtee käyntiin, tulos tapaa olla yksilöiden kohdalla melko kamalaa katsottavaa.

Tosiasia on se että mm Ruotsissa tyttöjä heitellään parvekkeelta kun ovat seurustelleet väärien miesten kanssa. Joskus tyttö paketoidaan bensiinillä valeltuun renkaaseen ja sytytetään palamaan, joskus koko talonsa sytytetään. Miehiä tapetaan pääosin ampumalla ja joskus harvemmin puukottamalla. Usein uhkailu riittää ajamaan tiehensä.

Romeo ja Julia näytelmiä tullaan näyttelemään uusien aseiden ja uusien tappomenetelmien avulla. Kannattaa muistaa mestari Shakespearen näytelmä jota usein pidetään näytelmänä rakkaudesta. Tosiasia on kuitenkin että se on myös näytelmä väkivallasta, murhasta ja vihasta.

Mikä tässä tappamisessa on sinänsä valitettavaa, on se että kun se lopulta pyörähtää käyntiin, ihmiset tapaavat kylmän rauhallisesti unohtaa kaikki tappamiseen johtavat syyt ja mekanismit. Jopa niin alhaisen ja vaatimattoman kuin tahattomaksi aisankannattajaksi jättämisen.

En tiedä kuinka paljon mm suomen sisällissodan hirvittävimmässä tappamisjuhlassa, lopullisena tappomotiivina oli aisankannattajaksi aletaminen ja lopulta tilanteen vaihtuminen päälaelleen. Mutta rohkenen väittää että sillä on ollut hyvin suuri tosiasiallinen vaikutus. Tiedämme sen että venäläismiehillä oli Suomessa erittäin paljon vientiä, paljon enemmän kuin suomalaisilla. Itseasiassa venäläisupseerit jopa tuottivat venäläisnaisia Suomeen nostamaan naisten tasoa kun kaikki alkuasukasnaiset olivat niin helppoja ja halpoja.

Kun tilanne ja valtionhallinto n 97 vuotta sitten kääntyi yllättäen päälaelleen...lopputuloksena venäläismiehiä ei enää otettu vangeiksi.

Ps Olisi mielenkiintoista tietää mm se oliko maamme koulusurmaajilla minkälaisia seksuaalisia kokemuksia vai jäivätkö kokonaan ilman pimppaa. Tappamisen mekaniikasta ja valinnasta päätellen näyttävät jääneen kokonaan ilman.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Perttu Ahonen on 26.12.2014, 12:18:11
Se on ihan OK, jos joku rakastuu ulkomaiseen kumppaniin ja menee vaikka naimisiin tämän kanssa. 

Mutta se, että retostellaan ulkomaisten seksikumppaneiden määrällä ja soitetaan suuta ja vittuillaan kotimaisille heteromiehille, niin se on kulttuurimarxismin ilmentymä. 

Ja koska Hesari on kulttuurimarxismin pää-äänenkannattaja Suomessa, niin....niinpä niin.

Aivan samasta kulttuurimarxilaisesta syystä vallanmedia hypetti Pekka Haavistoa edellisissä presidentinvaaleissa ja erityisesti vaalien toisella kierroksella.  Valkoinen heteromies kun on kulttuurimarxilaisuudessa se kaikkein halveksittavin olento, jota tulee vastustaa kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 12:20:42
Täytyy olla mies että tytöt tykkää,niin se on aina ollut ja tiettävästi tulee olemaan.
Geeneihin rakennettu mekanismi,tyttömäinen nillittävä nysvääjä herättää vain säälinsekaista vihaa.
Kyllä minä ihan oikeasti toivon että kantasuomalainen mies tulee ja ottaa paikkansa.
Paikkansa kadulla ja naismaailmassa,ei suostu enää uhriksi vaan antaa takaisin eikä katsele ujona
kun tummat pokaa mimmit.
Kotoa se lähtee,perheestä jossa on mallit kohdallaan.
Terästä selkärankaan,kuten karjula asian ilmaisi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 12:38:12
Tottakai genetiikka ratkaisee kuka saa lopulta ja mitä. Mutta tässä (vihavasemmistolaisen sosialistimedian tuotoksessa) kyse ei ole ihmisten parisuhteesta joka on ollut ja tulee aina olemaan yksilöiden välinen päätös. Sekään että toinen tykkää, ei vielä takaa mitään. Molempien olisi syytä pitää ja keskittyä pitempiaikaisen parisuhteeseen jos meinaavat että kunniankukko laulaa.

Hesarin ja oman näkemykseni mukaan Helsingin häpeäyliopistosta lähteneen ideologian mukaan suomalaisuus ja Suomi ovat huonoja ilmiöitä. Vaikka sinänsä koko yliopiston pääasiallinen tarkoitus oli aivan päinvastainen. Hallinto ja yliopistollinen vapaus voivat ja kääntävät minkä vaan ympäri ja tuottavat Otto Wille Kuusisen hengenperillisiä. Tässä on myös vahva osuus maamme ruotsinkielisen väestön näkemyksestä jonka mukaan suomalaisuus on huonoa (tai järjettömästi maailman parasta), ja eräänlaisen itse itsensä suuremmaksi sivistyneistöksi julistautuneen roskaväen mukaan on tärkeää aina tuoda tämä näkemys esiin. Suomalaisten MINÄ-kuvan alistaminen ja manipulointi ovat vallankäyttöä. Eli pahaa tarkoittava lehti on saanut valtaa alistamalla ja esittämällä epärealistisia ideaaleja suomalaisista ja erityisesti suomalaisista miehistä. Näin se haluaa jatkaa ja pitää kiinni vallasta jonka pohjana on manipulaatio.

Quote
Terästä selkärankaan,kuten karjula asian ilmaisi.

Tämä on hyvä neuvo, mutta todellisuudessa ihmiset hyvin pian alkavat lähettämään terästä muualle kuin selkärankaan koska se on inhimillistä. Mestari Shakespeare opettaa että sensijaan että ihminen kehittäisi itseään, hän tulee seksin ja saamisen kohdalla lopulta äärimmäiselle rajalle. Siinä rajalla järki lakkaa ja tunteet alkavat. Ja kun ihmiset alkavat toimimaan tunteella, tappaminen tulee olemaan ajan hetkellä X yllättäen se ratkaisu joka silloin tuntuu oikealta. Vaikka se jälkikäteen järjellä pohtien olisikin aivan väärä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Koekaniini on 26.12.2014, 12:38:44
Quote from: kummastelija on 26.12.2014, 11:06:04
Quote"Nyt tajuan että tämähän on vittu rikkaus"
...kertoo sadalle afrikkalaiselle lootaansa jaellut Mari...

Kuinka tyhmä naisen pitää olla että tuollaisilla "saavutuksilla" kehuskelee.
Tunnen muutamia naisia jotka ovat hmmm...kansainvälisiä, ja mitä heitä olen kuunnellut on tuo kansainvälisyys herkempää, jännittävämpää, romanttisempaa, komeampaa, miehisempää ja erityisesti kehuskeltavampaa kuin tuohikengät.
Tosin tietämistäni jo 70% on löytänyt kotiinsa tullessaan ukkonsa peuhaamassa sängyssä toisen naisen kanssa.... Sitten vaihdetaan afro latinoon ja luullaan että tapaus ei toistu.
Yksikin oikein kehu facessa että "nyt on latino, eikä valkoset enää tän jälkeen kelpaa". Onnea, ootkin jo käynyt läpi koko euroopan! -vitt#, kun joskus kehtais sanoa....
Koulu-aikana tytöt oikein kilpaili kuka kerkeää antaa vaihto-oppilaalle ensin. Mutta se tais olla enemmänkin niinkuin tervetuliaistoivotus suomeen, ikinä suomipoika olis saanut niin vähällä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nollatoleranssi on 26.12.2014, 12:48:55
Se on mielenkiintoista, että jos suomalainen mies on macho. Niin hänet haukutaan alimpaan helvettiin metsäläiseksi ja impivaaralaiseksi. Lehdet täyttyvät pehmomiehistä, jotka siivoavat ja hoitavat kotia mieluummin kuin metsästävät ja rakentavat taloja. Pehmomies on kiltti kaikille ja ei tee pahaa kärpäsellekkään. Paikat siivotaan ja leivotaan pullaa, jos aikaa jää. Pullantuoksuinen pehmomies - nykysuomalaismiehen esikuva.

Jos ulkomaalainen mies edustaa machokulttuuria, niin Suomessa sellainen nostetaan jalustalle. Pidetään oikeana miehenä. Saa käyttäytyä huonomminkin. Ei ole kukaan arvostelemassa. Vastaavaa ei koskaan tehtäisi suomimiehelle ainakaan virallisesti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 12:51:01
Tärkeämpää kuin naisen saaminen on pohtia että mitä sillä saadulla naisella sitten tekee. Jotkut ulkomaalaismiehet viettävät itseasiassa enemmän aikaa pohtien sitä miten pääsevät suomalaisnaisestaan eroon, kun sitä että miten saisivat moisen mukaansa. Perässä roikkuva ämmä, jatkuvaa huomiota kärttäen, on ollut toisten miesten riesa ja lienee riesa maailman tappiin kuten sellaisen puuttuminen toisten miesten arjesta.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 12:53:15
Quote from: nollatoleranssi on 26.12.2014, 12:48:55
Se on mielenkiintoista, että jos suomalainen mies on macho. Niin hänet haukutaan alimpaan helvettiin metsäläiseksi ja impivaaralaiseksi. Lehdet täyttyvät pehmomiehistä, jotka siivoavat ja hoitavat kotia mieluummin kuin metsästävät ja rakentavat taloja. Pehmomies on kiltti kaikille ja ei tee pahaa kärpäsellekkään. Paikat siivotaan ja leivotaan pullaa, jos aikaa jää. Pullantuoksuinen pehmomies - nykysuomalaismiehen esikuva.

Jos ulkomaalainen mies edustaa machokulttuuria, niin Suomessa sellainen nostetaan jalustalle. Pidetään oikeana miehenä. Saa käyttäytyä huonomminkin. Ei ole kukaan arvostelemassa. Vastaavaa ei koskaan tehtäisi suomimiehelle ainakaan virallisesti.

Niin siinä käy kun päästää akat valtaan,niin mediassa kuin politiikassa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 13:04:21
Quote from: Nousuhumala on 26.12.2014, 12:58:34
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 00:44:04
Monet kantismiehet ajattelevat että nyt on sitten palkinnot jaettu kun saavat kuulla että naisen historiassa löytyy ulkomaalainen mies.
Jostain kumman syystä naiset eivät ajattele paljon mitään vaikka miehellä olisi suhteita ulkomaalaisiin.
Kyse on itsetunnosta,luulisin.
Kivittäkää jos olen väärässä.
Asialla ei ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Jos nainen on antanut neemulle, niin asia yököttää ja se ei unohdu enää koskaan. Se reaktio on jollain tapaa syväkoodattu ajatteluun ainakin itselläni. Ja huomiona, kaikki ulkomaalaiset miehet eivät aiheuta tätä reaktiota, lähinnä ainoastaan tummaihoiset ja arabit.

Eipä ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Leso on 26.12.2014, 13:09:01
Nyt on pakko kysyä.

Voisitko nimimerkki venla viitakoski hiukan taustoittaa noita viestejäsi?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nationalisti on 26.12.2014, 13:18:20
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 13:04:21
Quote from: Nousuhumala on 26.12.2014, 12:58:34
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 00:44:04
Monet kantismiehet ajattelevat että nyt on sitten palkinnot jaettu kun saavat kuulla että naisen historiassa löytyy ulkomaalainen mies.
Jostain kumman syystä naiset eivät ajattele paljon mitään vaikka miehellä olisi suhteita ulkomaalaisiin.
Kyse on itsetunnosta,luulisin.
Kivittäkää jos olen väärässä.
Asialla ei ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Jos nainen on antanut neemulle, niin asia yököttää ja se ei unohdu enää koskaan. Se reaktio on jollain tapaa syväkoodattu ajatteluun ainakin itselläni. Ja huomiona, kaikki ulkomaalaiset miehet eivät aiheuta tätä reaktiota, lähinnä ainoastaan tummaihoiset ja arabit.

Eipä ;D

Ei se ole. Minullakin on samantapainen "syväkoodattu" reaktio. Se aiheuttaa melkein fyysisen puistatuksen. Ja se esiintyi minulla jo teininä, ennen kuin pahemmin ajattelin rotujen välistä rinnakkaiseloa sen tarkemmin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Punaniska on 26.12.2014, 13:21:04
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 00:44:04
Monet kantismiehet ajattelevat että nyt on sitten palkinnot jaettu kun saavat kuulla että naisen historiassa löytyy ulkomaalainen mies.
Jostain kumman syystä naiset eivät ajattele paljon mitään vaikka miehellä olisi suhteita ulkomaalaisiin.
Kyse on itsetunnosta,luulisin.
Kivittäkää jos olen väärässä.

Mies, jolla on ollut venäläinen tai thaimaalainen nainen ei ole korkealla eloveenojen rankingissa. Sama selittämätön nounou-refleksi, joka tulee miehille kunniakansalaisten existä, toimii tässäkin.

Kyse lienee siitä, kuinka kunnioitettavana pitää sitä viiteryhmää, josta entinen heila tulee. Kaikki hyväksyvät entisen brittiheilan, sukupuoleen katsomatta.

Yleensä ottaen, suominainen ei pahemmin pihtaile*. Mutta kyseessä lienee enemmänkin median hehkuttama hedonistinen pastakulttuuri, jonka helpoimmin höynäytettävät nielevät koukkuineen ja siimoineen. Nämä helpot ovat sitten suoraan sen kulttuurin tuotoksia.

Eli jos jotain syyttää, niin 68-imbesillejä, niin kuin monesta muustakin pastasta.

*e: eikä kunditkaan niin mainioita ole
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 26.12.2014, 14:40:18
Ehkä on niin, en tiedä, mutta kenties, etno-puoliso antaa vihjeen hänet valinneen osapuolen ÄO:stä ympäristölle.

Tämä vihje saattaa kuitenkin olla todellisuuteen verraten ja osapuolten tietäen väärä,
josta syntyy ristiriita, usein sovittamaton.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: yks vaan on 26.12.2014, 15:00:36
Yleisesti vastaavia älyttömiä höpötyksiä esittävät tyhmät ajatteluun kykenemättömät tai ainakin haluttomat ihmiset.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maija Poppanen on 26.12.2014, 15:26:08
Quote from: Leso on 26.12.2014, 00:00:41

Aina vaan kiinnostavampi tapaus on tämä Tiina, 54, jonka historian lyhennän tähän: Tiina lähti 17-vuotiaana Brysseliin vaihto-oppilaaksi ja tapasi siellä blondin ranskalaisen miehen, jonka kanssa meni naimisiin. Ainakin yksi lapsi. Musabaari Togossa(!) miehen kanssa, sitten Ranskan kautta Suomeen ja ero seitsemän vuotta sitten. "Ei ole koskaan nainut suomalaisen kanssa" eikä kuulema kelpaa, koska "ulkkiksen kanssa oleminen on liannut".
Tuohon jälkimmäiseen kyllä kiinnostaisi kuulla hompanssien mielipide. Että niinkö se nainen likaantuu monivuotisessa avioliitossa valkoihoisen ranskalaisen kanssa? Enpä oikein usko.
Niin, nykyisen rakkautensa Tiina tapasi luomukaupassa, jota Tiina piti Helsingin keskustassa.

Oli miten oli, Tiinalla pyyhkii hyvin:

QuoteTiinan kihlattu on 43-vuotias entinen jalkapalloilija, jolla on kotimaassaan kukoistava bisnes, omakotitalo, kaksi laivaa, pari bussia ja muutama moottoripyörä. Ja mikä parasta: joka päivä on kesä.

Piti ihan boldata. Että omaisuusluettelossa on kaksi laivaa. Junttina ja kateellisena pottunokkana tietysti ajattelen, että jos miehellä on kaksi laivaa, niin omakotitaloa ja muutamaa moottoripyörää ei enää tartteis erikseen mainita, saati busseja...  :roll:
Muuta viitettä mieheen ei tainnut olla kuin että itäafrikkalainen.

Tiina oli menossa naimisiin ja muuttamassa miehen luo. Onnea vaan!

Minua huvitti suuresti, kuinka Imagen jutun mukaan Tiinan ja menestyneen kihlattunsa ensitapaaminen luomukaupassa tapahtui, kun armas kyseli jostain hostellista  :D

Tiina taitaa olla pikkusen yksinkertainen...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Outo olio on 26.12.2014, 18:22:53
Itä-afrikkalaisen omaisuusluettelosta tuli ensimmäisenä mieleen Somalian merirosvot, kun on niitä laivojakin. No, ei varmaankaan, kyllähän ex-jalkapalloilijoilla hyvin nappulaa riittää.

Sen verran haluaisin kyllä lisätietoja, että kuinka pitkään näiden "sadan miehen naisten" ihmissuhteet noin yleisesti ottaen ovat kestäneet? ??? Tahtomattakin tulee mieleen ajatus että mies on halunnut lyhytkestoisen suhteen jossa on seksiä vähintään kerran päivässä joka päivä, ja kun mielenkiinto loppuu niin suhdekin loppuu siihen lyhyellä varoitusajalla. Että miten ihmeessä voi nainen katsoa elämäänsä taaksepäin, ja ajatella, että niin monelle olen jakanut silkasta jakamisen ilosta, kylläpä minä olen elänyt hyveellisen elämän. Sen vähän mitä naisten psyykkeestä ymmärrän, tämä ei ole ollenkaan tavallista. Ei kai tämä sentään ole Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma? ???
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Totti on 26.12.2014, 19:44:51
HS: "Jyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa. Hänen kokemuksensa mukaan ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan."

En usko noihin selityksiin.

Fakta on, että kumppanin valinta perustuu lähes aina hyvin raadollisiin tekijöihin kuten erilaiset eroottiset halut. Tämä koskee myös naisia vaikka klisee on, että nainen haluaa varakkaan perhemiehen (mitä tummat harvoin ovat, ainakaan Suomessa).

Lukuisat tutkimukset ovat soittaneet, että erityisesti afrikkalaiset omaavat poikkeuksellisen korkean testosteronitason, joka myös paistaa läpi esim. käytöstavoissa ja miehisissä piirteissä. Tästä löytyy selitys esim. afrikkalaisten yhteisöjen väkivaltaisuuteen, valtavaan lapsikatraaseen, suureen yksinhuoltajuuteen ja jopa keskimäärin suurimpiin sukuelimiin.
Afrikkalaiset ovat muihin rotuihin verrattuna suuntautuneet enemmän lisääntymiseen ja sen takia afrikkalainen mies on houkutteleva lyhyen ajan kumppani. Toisessa ääripäässä on pienieliminen  aasialainen mies, joka yleisesti pidetään epäseksikkäänä (tämä selittää mm. aasialaisten miesten korostuneen mieltymyksen erilaisiin potenssirohtoihin).

Perhettä ei kuitenkaan kannata yrittää rakentaa mustan miehen varaan. Sen osoittaa mustien yhteisöjen poikkeuksellisen korkea yksinhuoltajuus esim. USA:ssa, missä yli 70% mustista perheistä on yksinhuoltajaperheitä (valkoiset 30%).

Eli tilanne lienee yksinkertaisesti se, että tumat miehet ovat eroottisesti vetovoimaisimpia kun valkolainen tai aasialainen. Tummilla miehillä on evoluution suoma etu naisten keskuudessa.

Tämä raadollinen ja epäromanttinen pariutumispelin tosiasia yritetään sitten selittää "keskustelemisella" ja muilla peitetarinoilla. Totuus on naisille yksinkertaisesti liian likainen ja porttomainen, jotta sen viitsisi lausua julki.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 26.12.2014, 20:04:32
Pick up -artistilla tarkoitetaan miestä, joka yrittää harrastaa seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa. Yksi kilpailun muoto on kaataa mahdollisimman monta eri kansallisuutta sänkyyn.

Luin kauan sitten pick up -artistien foorumia. Joku kommentoi siellä, että Helsingissä on helppo saada seksiä, koska naiset ihailevat ulkomaisia miehiä.

Ruotsista joku kommentoi, että siellä naiset ovat feministejä ja heille on näyteltävä aggressiivista naisia alistavaa miestä, että seksiä irtoaa.

Kumma kyllä näiden ulkomaalaisten jutut vastasivat täsmälleen stereotypioita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 26.12.2014, 21:38:22
Quote from: Totti on 26.12.2014, 19:44:51
HS: "Jyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa. Hänen kokemuksensa mukaan ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan."

En usko noihin selityksiin.

Fakta on, että kumppanin valinta perustuu lähes aina hyvin raadollisiin tekijöihin kuten erilaiset eroottiset halut. Tämä koskee myös naisia vaikka klisee on, että nainen haluaa varakkaan perhemiehen (mitä tummat harvoin ovat, ainakaan Suomessa).

Lukuisat tutkimukset ovat soittaneet, että erityisesti afrikkalaiset omaavat poikkeuksellisen korkean testosteronitason, joka myös paistaa läpi esim. käytöstavoissa ja miehisissä piirteissä. Tästä löytyy selitys esim. afrikkalaisten yhteisöjen väkivaltaisuuteen, valtavaan lapsikatraaseen, suureen yksinhuoltajuuteen ja jopa keskimäärin suurimpiin sukuelimiin.
Afrikkalaiset ovat muihin rotuihin verrattuna suuntautuneet enemmän lisääntymiseen ja sen takia afrikkalainen mies on houkutteleva lyhyen ajan kumppani. Toisessa ääripäässä on pienieliminen  aasialainen mies, joka yleisesti pidetään epäseksikkäänä (tämä selittää mm. aasialaisten miesten korostuneen mieltymyksen erilaisiin potenssirohtoihin).

Perhettä ei kuitenkaan kannata yrittää rakentaa mustan miehen varaan. Sen osoittaa mustien yhteisöjen poikkeuksellisen korkea yksinhuoltajuus esim. USA:ssa, missä yli 70% mustista perheistä on yksinhuoltajaperheitä (valkoiset 30%).

Eli tilanne lienee yksinkertaisesti se, että tumat miehet ovat eroottisesti vetovoimaisimpia kun valkolainen tai aasialainen. Tummilla miehillä on evoluution suoma etu naisten keskuudessa.

Tämä raadollinen ja epäromanttinen pariutumispelin tosiasia yritetään sitten selittää "keskustelemisella" ja muilla peitetarinoilla. Totuus on naisille yksinkertaisesti liian likainen ja porttomainen, jotta sen viitsisi lausua julki.

Näin on marjat sanoisi vanha kansa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Joku Roti on 27.12.2014, 01:11:39
Älkää jättäkö arveluista pois sitä mahdollisuutta, että näiden mamuklubeilla pörräävien naisten "parasta ennen"-päiväys on saattanut mennä hyvinkin pitkäksi. Jos loistavasta menneisyydestä on todisteena pari kariutunutta avioliittoa ja vyötäröllä muutama pelastusrengas, niin ylistäviä sanoja kuiskuttelevalla kamelikuskilla on hyvät mahdollisuudet päästä jatkoille. Nk. "lähiövalas"-tyyppi vastaa hyvin esim. somalialaisen miehen naisihannetta, sillä heidän mielestään naisella pitää olla paljon tavaraa luiden päällä. Sitten ovat ne lukuisat jonkun juopon miehen kanssa päätään seinään hakanneet riivinraudat, joiden katkeria puheita ei kukaan kunnollisempi suomalaismies jaksa iltaakaan kuunnella, eikä ainakaan selvinpäin.

On se vain kumma juttu, että Hesarin mukaan kaikki on ok, kun suomalainen nainen saalistaa mamumiehiä klubeilta ja haukkuu suomalaiset miehet lyttyyn.
Mutta kun suomalainen mies menee Thaimaahan ja tuo sieltä vaimon, juttu kääntyy epäilyttäväksi hyväksikäytöksi tai peräti ihmiskaupaksi. Kukaan ei kysy voisiko suomalaisissa naisissa olla vikaa, kun suomalainen mies turvautuu tuontitavaraan ja jatkaa elämäänsä hyvinkin onnellisena. Vai siksikö ei kysytä, että suvisten mielestä suomalainen mies ja onnellisuus eivät voi mahtua samaan lauseeseen..?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Chew Bacca on 27.12.2014, 02:10:15
Silloin kun asia oli ajankohtainen, tapasin yössä paljon mukavia, fiksuja, seksikkäitä ja antavaisia suomalaisia naisia. En usko että suomalainen nainen on niistä ajoista mutatoitunut tunnistamattomaksi. Ei panna suomalaisen naisen päälle sitä että HS ja muu roskamedia etsii ja löytää haastateltaviksi heikompaa ainesta, näitä viallisia ja joutavia ressukoita. Koska ressukkahan se on joka ei vertaisilleen kelpaa vaan pitää ostaa hyväksyntää ulkomaan ihmeiltä rahalla (miehet) tai pilulla (naiset).

Olen nähnyt sekä hyviä että huonoja ylikansallisia pareja ja suhteita. Ne voivat toimia, kunhan molemmilla on edes jonkinlainen pää ja sydän paikoillaan. Vaginansa oleskelulupa-automaatiksi muuttanut afrobaarin yleinen vessa tuskin edes ymmärtää mitä suhde tarkoittaa. Säälisin, mutta säästän säälini sen ansaitseville.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 27.12.2014, 11:23:57
Tulipa vaan tossa mieleen että jos joku sadalle afromiehelle antaa , niin ainakin olen ollut siinä käsityksessä ettei nämä afrot kortsuista välitä, niin minkähänlainen usko on siihen ettei tauteja saa? Tietty jos nussitaan samoja heppuja mitä ne kaveritkin nai ja selitetään silmät sinisenä ettei mitään tauteja sillä ole, usko pois.

Vielä tossa imagen jutussa vähän tommonen seksifantasiatyylinen osia kun toinen tulee, syö rasvasen kanan luineen ja nuolee pimpin. Jotenkin en ihan usko, että kaikkien afrojen kanssa se seksi on romanttista ja seksuaalisesti vapautunutta. Siihen sataankin afroon saattaa sattua aika monta pettymystä, mutta niistähän ei kannata kertoa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Outo olio on 27.12.2014, 11:55:44
^Jos ei miehestä tauteja tulekaan, niin kanasta voi hyvinkin. Saattaa lääkäri raapia päätään, "emättimen alueen salmonella??".
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Suomitalon renki on 29.12.2014, 22:16:17
Ulkolaisista miehistä on lähinnä ylituontia. Sinisilmäinen nutturat heitä tänne tuottavat ja osaa poliisi vie takaisin kotikonnuille.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 29.12.2014, 23:00:42
Quote from: Kimmo Leiska on 08.08.2014, 09:43:42
Ulkomaalaiselle miehelle lohkeaa Suomessa helposti pillua. Olipas uutinen.

Suomalaiselle miehelle lohkeaa todella erittäin helposti seuraa ulkomailla, tietenkin.
Olipas uutinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: FadeAway on 30.12.2014, 02:55:27
Sinkkulaiva tv-ohjelma hurisi tv:ssä eilen. Satuin kuulemaan naisten vaatimukset miesten suhteen.

Tapaus 1 (blondi n. 23v): Ehdottomasti EI suomalaista miestä. Mieluiten aasialainen, ei japanilaisia näkynyt.

Tapaus 2 (oisko ollut Sari, jolla oli himppu espanjalaista verta ja pelkäsi, että suomalainen mies pilaisi geeniperimän)
Miesmaku: täsmällisesti välimeren maat.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 30.12.2014, 06:24:39
En kyllä yhtään ihmettele, jos suomalaiset "miehet" eivät sytytä, jos he ovat nykyään tällaisia: (http://www.livtv.fi/ohjelmat/sinkkulaiva/1981-oman-elamansa-hiustaiteilija-lari-etsii-supernaisellista-jumalatarta-selanpesijaksi---ei-lyhyttukkaisille)

Quote28-vuotias Lari tähdentää, ettei hänelle todellakaan kelpaa muut kuin erittäin naiselliset naiset: naisellinen tyyli ja naiselliset muodot pitää olla! Myös hiukset ovat tärkeät, eikä Lari voisi kuvitellakaan seurustelevansa lyhyttukkaisen tytön kanssa.

Tukka tuntuu olevan miehelle muutenkin tärkeä asia, sillä oman kuontalon pöyhintään ja viimeistelyyn kuluu tovi jos toinenkin. Lari suihkii hytti-ilmaan niin paljon hiuskiinnettä, ettei lakkalaskeuma varmasti ainakaan helpota aamuista kohmeloa.

Leijailikohan lakkaa myös Larin huuliin, sillä niihin takertuu myöhemmin jotain ihanaa!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Oho on 30.12.2014, 09:25:30
Silmiin miltei sattuu tätä lukiessa. Onko ihan pakko tarjota niin vahvasti tukea "Ne vie meidän naiset" myytille?

Jos naisen egon ja älyn suhde on sillä tasoilla että suomlainen mies pilaisi hempukan jälikasvun geeniperimän niin kannattanee olla kiitollinen siitä, että onnistui väistämään luodin....
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: RP on 30.12.2014, 09:37:55
Quote from: Saturoitunut on 26.12.2014, 11:23:31
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 10:52:30
Voi itkukyynel,ne tosiaan tuli ja vei naiset eikä voitu mitään.
Mut ainahan voi kertoa äitylille et tumma mies bylsii mut mulle
ei kukaa anna mitää.
Ei edes säälistä :'(
Tahaton cockoldismi on niin saamarin kamalaa.

Ei suomalaista naista ole koskaan kukaan vienyt. Itse ovat lähteneet ja toivottavasti sille tielle myös jäävät.
Melko harvassa ovat nekin tapaukset, jossa suomalainen nainen olisi lähtenyt sen tumman miehensä kanssa. Yleensä se mies on tullut tääne, ja lähes aina jäänyt tänne vaikka suhde olisi myöhemmin lopahtanutkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 30.12.2014, 09:46:36
QuoteSilmiin miltei sattuu tätä lukiessa. Onko ihan pakko tarjota niin vahvasti tukea "Ne vie meidän naiset" myytille?

Ei ne meidän naisia vie, vaan lähinnä muodostavat suhteita sellaisten kanssa, jotka eivät oikein tahdo kelvata suomalaisille. Tietysti joukossa on aina jokunen sellainenkin, joka syystä taikka toisesta, tavallisesti lapsellisuuttaan ja elämänkokemattomuuttaan nimenomaan tahtoo ruskea- tai mustanahkaisen ihmisen, mutta tuollainen nainen ei koskaan 'meidän' naisemme ole ollutkaan ja on tosiaan onni, ettei noin naiivi ja vähillä järjenlahjoilla varustettu nainen olekaan suomalaisten miesten riesana. Ja olen sitä mieltä, että jos nainen haluaa seurustella kehitysmaalaisen kanssa, on hänen sitten mentävä kehitysmaahan seurustelemaan, koska monet kehitysmaalaiset kulttuurit eivät sovi Suomeen, kuten on nähty. Kun sitä eksotiikkaa kerran ihaillaan niin mentäköön sitten sen eksotiikan pariin kokonaisvaltaisesti eikä vain nypittäkö valkoisen miehen pullasta rusinoita.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: foobar on 30.12.2014, 10:06:20
Quote from: FadeAway on 30.12.2014, 02:55:27
Sinkkulaiva tv-ohjelma hurisi tv:ssä eilen. Satuin kuulemaan naisten vaatimukset miesten suhteen.

Tapaus 1 (blondi n. 23v): Ehdottomasti EI suomalaista miestä. Mieluiten aasialainen, ei japanilaisia näkynyt.

Tapaus 2 (oisko ollut Sari, jolla oli himppu espanjalaista verta ja pelkäsi, että suomalainen mies pilaisi geeniperimän)
Miesmaku: täsmällisesti välimeren maat.

Kannattaa muistaa että tätä ei kutsuta pakkomielteeksi tai edes miesmauksi, vaan suvaitsevaisuudeksi. Samalla tapaa kuin kuin että kun rasismi on sitä että vihaa mustaa, antirasismi on sitä että vihaa valkoista.

Ainakin itselläni tulee päiviä jolloin tällaisia rationaalisen diskurssin ulkopuolelle rajattuja yhteiskunnan saarekkeita on hankala ymmärtää. Viimeistään siinä vaiheessa palaa proppu kun selviää, että näihin romansseihin liittyy veronmaksajien velvollisuus taata hyvinvointi opportunisteille, joita (rasistiset?) fetisistit tähän maahan imevät. Se raha on ihan oikeasti pois jostain, ja hetken voisi miettiä kumpi on tärkeämpää: pienen fetisistijoukon vai suuren veronmaksajajoukon tyytyväisyys. Kummankohan pitäisi perustella mielipiteitään asioista paremmin, rahan tuottajien vai käyttäjien? Kummalta pitäisi tivata vastauksia? En ole vielä huomannut median kiinnostuneen kustannusten aiheuttajista, maksajien vääristä mielipiteistä on oltu huolissaan päivittäin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Haplotaxida on 30.12.2014, 15:34:12
Quote from: Iloveallpeople on 25.12.2014, 21:30:16.. Loput (esim. Anna ja Tiina): Image (http://www.image.fi/image-lehti/mustaa-valkoisella-miksi-seksi-ulkomaalaisen-miehen-kanssa-on-parempaa)
Quote
"Jos haluat tutustua ihmisen kulttuurihistoriaan globaalilla tasolla, on tavattava myös tällaisia primitiivisempiä tyyppejä. Fuck ennakkoasenteet. Suomessa seksuaalisuus on paljon enemmän tabu kuin alkukantaisemmissa kulttuureissa", hän tokaisee ja nostaa kätensä suunsa eteen.

"Kauheaa, nyt mua sanotaan rasistiksi, kun käytin termiä alkukantainen. Mutta pitää kuunnella kehoa, ei mieltä."

Muut naiset komppaavat.

"On tärkeää, ettei keskitytä vain sanoihin, pitää keskittyä muihinkin aisteihin", toteaa Anna, jonka tyylikkyyttä kehumme kilpaa. Annalla on paitapusero, suorat housut, hillitty meikki ja taakse kiinnitetyt hiukset.

Tämäpä on hauska. Vaikea olla kommentoimatta. Että ihan kehoa kuunnellaan. Ja mistä lähtien ns. suomalainen (mies) on keskittynyt sanoihin? Todellisuus taitaa olla tuossa kyllä sitä, että se mieli se siinä kuiskailee ja yrittää vierittää tekemisiään kehon, että muiden syyksi. Pikemminkin ollen vain fantasiaa alkukantaisuuksineen ja sen aikuista toteuttamista – sillä ei liene mitään merkitystä vaikka tumma ja/tai ulkomaalainen kaveri olisikin taustaltaan hyvin länsimaalainen, kunhan vain on sovitettavissa siihen fantasiaan. Ollen myös vastaus kysymykseen.

Koettuun erilaisuuteen voinee varsinkin aluksi toki liittyä omia seksuaalisiksikin koettuja jännitteitä, mutta mitä luultavammin ne eivät kestä suhteen tavanomaistumista hyväksi koetussa ja turvallisessa parisuhteessa, jollei niitä jollain tavoin ylläpidetä jossain fantasiamaailmassa eläen. Tavanomaistumista voinee siinä myös jonkin verran vältellä vaihtelemalla riittävän tiuhaan partneria ja välttää sitoutumista, että toisen tutuksi tulemista - jossa voitaisiin huomata pettymykseksi esim. se, ettei toinen olekaan mikään alkukantainen luolamies, vaan tunteistaan puhuva ja toisen tunteet huomioon ottava sivistynyt mies.

Jos ei hae toisesta hyvää ja tasapainoista suhdetta, niin mikäs siinä, toisen esineellistämisestä huolimatta – jos peli on molemmille selvä. Mutta jos sitä yritetään samalla hakea, niin kyllä sitä voinee pitää aika lailla tuhoon tuomittuna.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Chew Bacca on 30.12.2014, 16:09:29
Afrikkalainen mies on ihana kun se haluaa minua naisena. Suomalainen mies on inhottava kun se haluaa vain pillua.

En enää koskaan voi syödä grillattua kanaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 30.12.2014, 16:13:16
Quote from: FadeAway on 30.12.2014, 02:55:27
Sinkkulaiva tv-ohjelma hurisi tv:ssä eilen. Satuin kuulemaan naisten vaatimukset miesten suhteen.

Tapaus 1 (blondi n. 23v): Ehdottomasti EI suomalaista miestä. Mieluiten aasialainen, ei japanilaisia näkynyt.

Tapaus 2 (oisko ollut Sari, jolla oli himppu espanjalaista verta ja pelkäsi, että suomalainen mies pilaisi geeniperimän)
Miesmaku: täsmällisesti välimeren maat.

Enempi kantaa ottamatta noitten henkilöitten parinvalintaan, koko ohjelmassa on aika paljon sellaisia ihmisiä joilla ne parinvalintakriiterit on aika perseestä. Luullaan itse että ollaan komiampia tai kauniimpia mitä ovat, eikä oikeastaan saman tasoinen seura kelpaa, eikä sellaista edes yritetä hankkia. Tälläisillä kriteerellä mitä monella on, viime kädessä jos halutaan se komia/kaunis seuralainen, alkaa tarkoittaa kehitysmaalaisia miehiä tai thaikku/venäjä-naisia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Outo olio on 30.12.2014, 16:34:07
Quote from: Alapo on 30.12.2014, 16:13:16
Enempi kantaa ottamatta noitten henkilöitten parinvalintaan, koko ohjelmassa on aika paljon sellaisia ihmisiä joilla ne parinvalintakriiterit on aika perseestä. Luullaan itse että ollaan komiampia tai kauniimpia mitä ovat, eikä oikeastaan saman tasoinen seura kelpaa, eikä sellaista edes yritetä hankkia. Tälläisillä kriteerellä mitä monella on, viime kädessä jos halutaan se komia/kaunis seuralainen, alkaa tarkoittaa kehitysmaalaisia miehiä tai thaikku/venäjä-naisia.

Olen joskus ikäväkseni sattunut näkemään kyseistä ohjelmaa televisiosta, ja minulla on sama mielipide siitä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maija Poppanen on 30.12.2014, 17:16:55
Quote from: Chew Bacca on 30.12.2014, 16:09:29
Afrikkalainen mies on ihana kun se haluaa minua naisena. Suomalainen mies on inhottava kun se haluaa vain pillua.

En enää koskaan voi syödä grillattua kanaa.

Ilmeisesti jotkut naiset todella kiihtyy afrikkalaisista luolamiehistä, jotka vetää kanan luineen ja lipasee toosaa rasvasella kuonollaan perään.

Henkilökohtaiset mielleyhtymät tästä oli aika kaukana seksikkäästä... Yök!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 30.12.2014, 17:34:55
Quote from: Micke90 on 27.12.2014, 12:04:03
Quote from: Ajattelija2008 on 26.12.2014, 20:04:32
Ruotsista joku kommentoi, että siellä naiset ovat feministejä ja heille on näyteltävä aggressiivista naisia alistavaa miestä, että seksiä irtoaa.

Ruotsalainen femakko = kiimainen h*ro, joka haluaa väkivaltaisen, naisia alistavan ja hakkavan n**keri- tai ählymiehen? Nyt alan jo paremmin ymmärtää Ruotsin mamupolitiikkaa.  :P

Tuossa tiivistit evoluutiopsykologisen selityksen, miksi monet naiset haluavat "turvapaikanhakijoita" nimenomaan maista, jotka ovat väkivaltaisia. Monet naiset näkevät aggressiivisen miehen himottavana alfauroksena. Ja mikä parasta, lasten ylläpidon maksaminen voidaan sälyttää kantaruotsalaiselle beetaurokselle.

Sama selitys on naisten syrjähypyille avioliitossa. Spermaa hankitaan alfaurokselta, mutta lasten elätys jää aviomiehen, beetauroksen harteille.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Saturoitunut on 30.12.2014, 19:18:50
Quote from: RP on 30.12.2014, 09:37:55
Quote from: Saturoitunut on 26.12.2014, 11:23:31
Quote from: venla viitakoski on 26.12.2014, 10:52:30
Voi itkukyynel,ne tosiaan tuli ja vei naiset eikä voitu mitään.
Mut ainahan voi kertoa äitylille et tumma mies bylsii mut mulle
ei kukaa anna mitää.
Ei edes säälistä :'(
Tahaton cockoldismi on niin saamarin kamalaa.

Ei suomalaista naista ole koskaan kukaan vienyt. Itse ovat lähteneet ja toivottavasti sille tielle myös jäävät.
Melko harvassa ovat nekin tapaukset, jossa suomalainen nainen olisi lähtenyt sen tumman miehensä kanssa. Yleensä se mies on tullut tääne, ja lähes aina jäänyt tänne vaikka suhde olisi myöhemmin lopahtanutkin.

Tarkoitin sanoa, että nainen ei ole mikään tahdoton räsynukke, jota miehet retuuttavat milloin mihinkin. Suomalaiset naiset eivät päädy yhteen ulkomaalaisten miesten kanssa siksi, että suomalaiset miehet eivät sitä estä, vaan koska naiset itse haluavat tehdä niin. Ulkomaalaiset miehet eivät vie "meidän" naisiamme, vaan "meidän" naisemme tuovat itsensä ulkomaalaisten miesten tykö. Ulkomaalaiset miehet vain ottavat kohteliaasti vastaan sen, mitä heille niin kärkkäästi tyrkytetään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 30.12.2014, 21:43:35
Quote from: Saturoitunut on 30.12.2014, 19:18:50

Tarkoitin sanoa, että nainen ei ole mikään tahdoton räsynukke, jota miehet retuuttavat milloin mihinkin. Suomalaiset naiset eivät päädy yhteen ulkomaalaisten miesten kanssa siksi, että suomalaiset miehet eivät sitä estä, vaan koska naiset itse haluavat tehdä niin. Ulkomaalaiset miehet eivät vie "meidän" naisiamme, vaan "meidän" naisemme tuovat itsensä ulkomaalaisten miesten tykö. Ulkomaalaiset miehet vain ottavat kohteliaasti vastaan sen, mitä heille niin kärkkäästi tyrkytetään.

Suomalaisella naisella on kuitenkin vapaus tehdä mitä haluaa. Vaikka harrastaa seksiä ulkomaalaisen miehen kanssa. Tosin, monella lähi-idän tai afrikan naisella ei ole vapautta hankkia seksisuhdetta vaikka valkoihoisen miehen kanssa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Chew Bacca on 30.12.2014, 23:16:35
Aivan itse tarjoutuvat, ja se on täysin oma asiansa.

Mutta miksi heistä tehdään säännöllisesti juttuja lehtiin? Minkä julkaisupolitiikan vaatimuksen täyttää artikkeli jossa Pirjo-Terttu kertoo levittäneensä sadalle afrikkalaiselle ja ettei fennoille tipu eikä lirise? Siis oikeasti. Missä menee human interestin ja freak show'n raja?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 30.12.2014, 23:19:33
Quote from: Chew Bacca on 30.12.2014, 23:16:35
Aivan itse tarjoutuvat, ja se on täysin oma asiansa.

Mutta miksi heistä tehdään säännöllisesti juttuja lehtiin? Minkä julkaisupolitiikan vaatimuksen täyttää artikkeli jossa Pirjo-Terttu kertoo levittäneensä sadalle afrikkalaiselle ja ettei fennoille tipu eikä lirise? Siis oikeasti. Missä menee human interestin ja freak show'n raja?

Niin, missä lie. Mitä jos Pera toteisi ettei suominainen kiinnosta vaan afro/thaikku/venakko jne. Kuinkahan paljon saisi lukea juttuja jossa Peraa ja kaltaisiaan haukuttaisiin millä tahansa keksityllä nimellä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 30.12.2014, 23:20:53
Mikähän mahtaa olla naisen terveydentila sataa afrikkalaista naituaan?
Neekeri sankkerista hiviin,on siinä olemista juu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 30.12.2014, 23:40:03
Quote from: venla viitakoski on 30.12.2014, 23:20:53
Mikähän mahtaa olla naisen terveydentila sataa afrikkalaista naituaan?
Neekeri sankkerista hiviin,on siinä olemista juu.

Ei sen kummempi kuin miehellä sataa thaikkua naituaan. Kaveri joka thaikuissa käy lomilla, totesi että lopahti into thaikkunaisiin eräällä reissulla kun eräs, noh neekeri tuli hotellissa vastaan ja kertoi että nai siellä jokaista pimpin omaavaa ja neekeri kertoi vielä että sillä on hiv. Kun monilla ikämiehillä on se kumin käyttö vähän hakusessa...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JoKaGO on 30.12.2014, 23:46:03
Quote from: Chew Bacca on 30.12.2014, 23:16:35
Aivan itse tarjoutuvat, ja se on täysin oma asiansa.

Mutta miksi heistä tehdään säännöllisesti juttuja lehtiin? Minkä julkaisupolitiikan vaatimuksen täyttää artikkeli jossa Pirjo-Terttu kertoo levittäneensä sadalle afrikkalaiselle ja ettei fennoille tipu eikä lirise? Siis oikeasti. Missä menee human interestin ja freak show'n raja?

Niinpä. Ketä tuokin muka kiinnostaa? Vink: Yli viissataa postausta  :roll:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: FadeAway on 31.12.2014, 01:19:25
Tarkistin löytyykö infoa. Nykyään interneetistä löytyy kaikki.

http://www.livtv.fi/ohjelmat/sinkkulaiva/688626-sinkkulaivan-vaativat-naiset-kertovat-kriteereistaan

QuoteSinkkulaivan naiset tietävät mitä mieheltä haluavat, ja sen kyllä huomaa. Autonasentaja Mia rakastaa aasialaista kulttuuria ja vaatiikiin miehellään olevan vinot silmät, ja espanjalaistaustainen Sara ei aio tuhlata geenejään suomalaiseen mieheen, eikä siedä saappaita!

Kooste video: n. 1 min 30sek  (Koko jaksot löytyvät, mutta ei nyt niin paljon kiinnosta.)

Lähinnä ihmetytti, että nuorilla neidoilla oli hyvin tarkat etniset toiveet miesten suhteen ja EI suomalaisia. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Aukusti Jylhä on 31.12.2014, 01:44:49
Quote from: FadeAway on 31.12.2014, 01:19:25
....
Lähinnä ihmetytti, että nuorilla neidoilla oli hyvin tarkat etniset toiveet miesten suhteen ja EI suomalaisia.

No, ehkä nämä nuoret naiset seuraavat kritiikittömästi median luomaa kuvaa ulkomaalaisista ja suomalaisista miehistä. Tämä hesarin juttu nyt hyvänä esimerkkinä. Tokihan voi olla huonoja kokemuksia suomalaisista miehistä, mutta tämän teorian tueksi on vain yhden ihmisen näkökulma...  ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Suomitalon renki on 31.12.2014, 02:23:29
Quote from: Maija Poppanen on 30.12.2014, 17:16:55
Quote from: Chew Bacca on 30.12.2014, 16:09:29
Afrikkalainen mies on ihana kun se haluaa minua naisena. Suomalainen mies on inhottava kun se haluaa vain pillua.

En enää koskaan voi syödä grillattua kanaa.

Ilmeisesti jotkut naiset todella kiihtyy afrikkalaisista luolamiehistä, jotka vetää kanan luineen ja lipasee toosaa rasvasella kuonollaan perään.

Henkilökohtaiset mielleyhtymät tästä oli aika kaukana seksikkäästä... Yök!

Jospa neito on kiihottunut vain siitä kanasta  ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ajattelija2008 on 31.12.2014, 03:04:47
Tästä "ne vie meidän naiset"-syndroomasta päästäisiin osittain eroon, jos yksinhuoltajanaisen sosiaalituki puolitettaisiin, jos mies ei ole suomalainen.

Nythän naiset tosiaan käyttävät sosiaalitukea hyväkseen ja hankkivat aggressiivisen alfauroksen Afrikasta. Lasten ylläpito usein jää suomalaisten beetaurosten maksettavaksi. Kyllä tuo on epäoikeudenmukaista ja syystä suututtaa suomalaisia veronmaksajia. Järjestelmä on radikaalisti luonnonvastainen.

Eli lakiehdotus: yksinhuoltaja saa täydet sosiaalituet VAIN, jos mies on suomalainen tai ollut töissä Suomessa vähintään 10 vuotta.

Tokihan erilaiset feministit tuomitsevat lain rasistiseksi jne. Mutta todellisuudessa tuomio tulee siitä, että feministeiltä viedään oikeus hyväksikäyttää suomalaisia veronmaksajia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mehud on 31.12.2014, 03:58:38
Minusta ei koskaan olisi ulkomaalaiseksi mieheksi. Tyydyn vain rakkauteen, hyvän olon tuottamiseen ja molemmin puoliseen nautintoon. Siksi olenkin kuulemma kohtuullisen hyvä mies. Arvion antanut naiseni ei ole kajonnut etelän "hedelmiin", joten hänen arvionsa minusta on puutteellinen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 31.12.2014, 04:32:18
Quote from: Mehud on 31.12.2014, 03:58:38
Minusta ei koskaan olisi ulkomaalaiseksi mieheksi. Tyydyn vain rakkauteen, hyvän olon tuottamiseen ja molemmin puoliseen nautintoon. Siksi olenkin kuulemma kohtuullisen hyvä mies. Arvion antanut naiseni ei ole kajonnut etelän "hedelmiin", joten hänen arvionsa minusta on puutteellinen.

"Kohtuullisen hyvä" ei riitä kaikille suomalaisnaisille. Pitää olla paras ja ilmeisesti sellaiseksi vain kelpaavat tuollaiset etelän hedelmät.  8)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Chew Bacca on 31.12.2014, 05:07:22
Quote from: JoKaGO on 30.12.2014, 23:46:03
Quote from: Chew Bacca on 30.12.2014, 23:16:35
Aivan itse tarjoutuvat, ja se on täysin oma asiansa.

Mutta miksi heistä tehdään säännöllisesti juttuja lehtiin? Minkä julkaisupolitiikan vaatimuksen täyttää artikkeli jossa Pirjo-Terttu kertoo levittäneensä sadalle afrikkalaiselle ja ettei fennoille tipu eikä lirise? Siis oikeasti. Missä menee human interestin ja freak show'n raja?

Niinpä. Ketä tuokin muka kiinnostaa? Vink: Yli viissataa postausta  :roll:
Älä lue väärin. Minua kiinnostaa ihan perkeleesti juuri tuo ihmettelemäni asia: miksi afrofiilihuoraajista tehdään lehtijuttuja? Mitä tarkoitusta se palvelee ja mihin tarpeeseen vastaa? Mitkä ovat toimittajan ja julkaisijan motiivit kertoa naisista joille ulkomaisten seksikumppaneiden keräily on harrastus siinä missä sauvakävely toisille? Minkälaista yhteiskunnallista dialogia jutuilla haetaan? Oliko kanassa nahka päällä?

Tällaisia valvon miettimässä aamuviideltä kun lapsi on alkuyön oksentanut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Leso on 31.12.2014, 06:19:56
Voisiko yksi vastaus olla, että näillä jutuilla halutaan muokata, jälleen kerran!, naisten omakuvaa?
Siis siten, että on naisena epäkelpo ja ahdasmielinen, jos ei tykkää mustista.

Quote[...] "Nigeria–Ghana-vaiheen jälkeen jäin seurustelemaan suomenruotsalaisen kanssa. Suoritin suomalaisuuden: olin töissä mainostoimistossa ja ajoin Audilla."

Suhde kesti kolme vuotta. Pariskunta asui Kulosaaressa ja kodissa oli oma uima-allas. Mutta osallistuminen Esa Saarisen Pafos-seminaariin tiputti suomut silmiltä.

Mari erosi, muutti Punavuoreen ja alkoi tapailla nigerialaismiestä, joka totteli nimeä Cockroach eli Torakka, ja joka "näytti ihan R. Kellyltä, paitsi että se oli paljon raffimpi ja isompi."

"Kerran Cockroach tuli luokseni Punavuoreen ja toi mukanaan kokonaisen grillikanan. Istui siihen valkoiselle design-sohvalle ja söi sen siltä istumalta. Luineen."

[...] "Mentiin tietysti sänkyyn siinä. Kyllä se antoi minulle suuseksiä, mutta kun tuli vuoroni, kieltäydyin. Ei ollut oikein fiilistä. Silloin vain otin, enkä antanut." [...]

Villi veikkaukseni on, että aika harva suomalaisnainen "suorittaa suomalaisuuden" olemalla töissä mainostoimistossa ja ajamalla Audilla. Mutta toi mielikuva!
Afro on menestyvän ja rohkean valinta.
Huomatkaa myös, että Mari myös tekee alistavia valintoja; otin vaan enpäs antanut.
Jollain kierolla tavalla tämä muuttuu Marin "vahvuudeksi", vaikka kyse oli siitä ainoasta mahdollisesta tavasta kostaa.
Ei olisi Mari nimittäin kuuna päivänä sallinut pottunokan syödä rasvaista grillikanaa design-sohvalla ilmeisesti paljain käsin suoraan paketista. Luut on tässä sivuseikka. Sivistynyt ihminen ei syö kanaa luineen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 31.12.2014, 07:21:38
On tietysti naisia, jotka haluavat 'olla vahvoja' ja kun eivät mitenkään keksi, miten olla vahvoja positiivisella tavalla, he alkavat kapinoida normeja vastaan ja kuvittelevat, että tuollainen potkiskelu sinne tänne ja hölmöjen päätösten tekeminen jotenkin osoittaisi heidän itsenäisyyttään ja vahvuuttaan.

Eräs hyvä keino tässä normikapinassa on seurustelu evoluutiossa vähän kauemmas jääneen rodun edustajan kanssa. Sillä monta kertaa nuo toisrotuiset ovat täysin toisenlaisia kuin me: he ovat arvaamattomia, aavistuksen eläimellisiä, ehkä jännittävällä tavalla jopa vaarallisia. He saattavat olla luku- ja kielitaidottomia ja uskoa jännittäviin asioihin, kuten noituuteen ja voodoohon ja he viittaavat kintaalla länsimaiselle sivistykselle. Tällaisen raahaaminen äitinsä tai tyttökavereidensa eteen on näiden usein pahaa oloa tuntevien, eksyksissä itsensä kanssa olevien naisten mielestä 'kova temppu' ja muka osoittaa, miten itsenäisiä ja vahvoja he ovat, vaikka tosiasiassa he eivät tiedä, mitä tekevät eivätkä varsinkaan osaa hahmottaa seurauksia.

Kyse on vähän samasta maailmantuskasta ja 'kovan' leikkimisestä, joka saa 15-vuotiaan tytön ampumaan naamansa täyteen niittejä ja ajamaan toisen puolen päästään kaljuksi: tyttökin taistelee normeja vastaan ja kuvittelee vahvistuvansa sen kautta. Hiukset tosin kasvavat takaisin ja niitit voi ottaa pois naamasta, mutta jos on hankkinut lapsen toisrotuisen kanssa, kyseessä onkin jo toinen asia eikä paluuta normeihin enää ole, vaikka haluaisikin - elämä saattaa olla pilalla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Elcric12 on 31.12.2014, 07:51:21
Quote from: Eino P. Keravalta on 31.12.2014, 07:21:38
On tietysti naisia, jotka haluavat 'olla vahvoja' ja kun eivät mitenkään keksi, miten olla vahvoja positiivisella tavalla, he alkavat kapinoida normeja vastaan ja kuvittelevat, että tuollainen potkiskelu sinne tänne ja hölmöjen päätösten tekeminen jotenkin osoittaisi heidän itsenäisyyttään ja vahvuuttaan.

Eräs hyvä keino tässä normikapinassa on seurustelu evoluutiossa vähän kauemmas jääneen rodun edustajan kanssa. Sillä monta kertaa nuo toisrotuiset ovat täysin toisenlaisia kuin me: he ovat arvaamattomia, aavistuksen eläimellisiä, ehkä jännittävällä tavalla jopa vaarallisia. He saattavat olla luku- ja kielitaidottomia ja uskoa jännittäviin asioihin, kuten noituuteen ja voodoohon ja he viittaavat kintaalla länsimaiselle sivistykselle. Tällaisen raahaaminen äitinsä tai tyttökavereidensa eteen on näiden usein pahaa oloa tuntevien, eksyksissä itsensä kanssa olevien naisten mielestä 'kova temppu' ja muka osoittaa, miten itsenäisiä ja vahvoja he ovat, vaikkaa tosiasiassa he eivät tiedä, mitä tekevät eivätkä varsinkaan osaa hahmottaa seurauksia.

Kyse on vähän samasta maailmantuskasta ja 'kovan' leikkimisestä, joka saa 15-vuotiaan tytön ampumaan naamansa täyteen niittejä ja ajamaan toisen puolen päästään kaljuksi: tyttökin taistelee normeja vastaan ja kuvittelee vahvistuvansa sen kautta. Hiukset tosin kasvavat takaisin ja niitit voi ottaa pois naamasta, mutta jos on hankkinut lapsen toisrotuisen kanssa, kyseessä onkin jo toinen asia eikä paluuta normeihin enää ole, vaikka haluaisikin - elämä saattaa olla pilalla.

"Toisrotuinen" onkin uusi, jännittävä ja kapinallinen termi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 31.12.2014, 08:33:14
Quote"Toisrotuinen" onkin uusi, jännittävä ja kapinallinen termi.

Vanha termihän se on.

Mutta nyt pyyntö: jos sinua kiinnostaa vain yksi ainoa sana koko kirjoituksessa, ethän lainaa koko kirjoitusta. Näitä ketjuja olisi mukavampi lukea, jos lainaukset olisivat tiiviimpiä ja tarkoituksenmukaisempia. Tämä koskee monia muitakin kuin vain sinua. Kiitos huomiostasi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: valkobandiitti on 31.12.2014, 11:02:30
Ps Olisi mielenkiintoista tietää mm se oliko maamme koulusurmaajilla minkälaisia seksuaalisia kokemuksia vai jäivätkö kokonaan ilman pimppaa. Tappamisen mekaniikasta ja valinnasta päätellen näyttävät jääneen kokonaan ilman.
[/quote]

Ei tainnut meikäläisiä eikä muitakaan koulusurmaajia pimppa kiinnostaa, olivat enempi siihen toiseen reikään kallellaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 31.12.2014, 13:06:16
Quote from: Suomitalon renki on 31.12.2014, 02:23:29
Quote from: Maija Poppanen on 30.12.2014, 17:16:55
Quote from: Chew Bacca on 30.12.2014, 16:09:29
Afrikkalainen mies on ihana kun se haluaa minua naisena. Suomalainen mies on inhottava kun se haluaa vain pillua.

En enää koskaan voi syödä grillattua kanaa.

Ilmeisesti jotkut naiset todella kiihtyy afrikkalaisista luolamiehistä, jotka vetää kanan luineen ja lipasee toosaa rasvasella kuonollaan perään.

Henkilökohtaiset mielleyhtymät tästä oli aika kaukana seksikkäästä... Yök!

Jospa neito on kiihottunut vain siitä kanasta  ;D
Saattoipa tuo koko artikkeli olla ristuksen sarkastista nuivaläppää. Njeekeri vetää Kentucky Fried Chickeniä luineen, nahkoineen ja suomivosu syödään jälkiruoaksi. "Next I'll eat you, baby", totesi Mgama ja heitti kanaroskat nurkkaan...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alapo on 31.12.2014, 15:30:33
Quote from: valkobandiitti on 31.12.2014, 11:02:30
Ps Olisi mielenkiintoista tietää mm se oliko maamme koulusurmaajilla minkälaisia seksuaalisia kokemuksia vai jäivätkö kokonaan ilman pimppaa. Tappamisen mekaniikasta ja valinnasta päätellen näyttävät jääneen kokonaan ilman.

Ei tainnut meikäläisiä eikä muitakaan koulusurmaajia pimppa kiinnostaa, olivat enempi siihen toiseen reikään kallellaan.
[/quote]

Eiköhän jätetä nämä koulusurmaajat pois tästä ketjusta ja niitten pimpin saanti tai saamattomuus. Ei kyllä liity aiheeseen millään, kun ei taida olla koulukiusaamiseen liittyvä ketju.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 06.01.2015, 20:38:38
QuoteMiksi suomalainen mies ei kelpaa?

Terve.fi:n blogiosasto käy taas kuumana, kun pariutumismarkkinoita tutkiva Henry Laasanen kirjoittaa suomalaisten miesten riittämättömyydestä. Miksi ulkomaalaiset miehet saavat niin paljon naisia Suomessa?
...

Laasanen kertookin tunnistavansa itsensä useista suomalaisia miehiä solvaavista kommenteista. On epämiehekkyyttä, juroutta, ylipainoa ja niin edelleen.

Monet naisista pitävät siitä, että mies on mustasukkainen. Se ei taas kuulu niin vahvasti suomalaisen miehen mielenmaisemaan.

- Sukupuolineutraali käytös tehoaa osaan naisista, mutta toisilla naisilla evoluutiobiologisperustainen vietti haikailee tosimiehen perään, Laasanen kertoo.

- ... palstan lukeminen paljastaa suomalaisen miehen puutteet naisten suosioon pääsemisessä. Muutos lienee kuitenkin liian myöhäistä vihtorimaisen suomimiehen virtaviivaistamiseksi, hän harmittelee.
...

Nrj (http://nrj.fi/uutiset/suhdesapinat/miksi-suomalainen-mies-ei-kelpaa/)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iloveallpeople on 24.01.2015, 13:53:37
"Ulkomaalaiset vie meidän naiset" (http://www.lily.fi/blogit/kiintiosinkku/ulkomaalaiset-vie-meidan-naiset)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 24.01.2015, 14:02:19
Quote from: Iloveallpeople on 06.01.2015, 20:38:38
QuoteMiksi suomalainen mies ei kelpaa?

Terve.fi:n blogiosasto käy taas kuumana, kun pariutumismarkkinoita tutkiva Henry Laasanen kirjoittaa suomalaisten miesten riittämättömyydestä. Miksi ulkomaalaiset miehet saavat niin paljon naisia Suomessa?
...

Laasanen kertookin tunnistavansa itsensä useista suomalaisia miehiä solvaavista kommenteista. On epämiehekkyyttä, juroutta, ylipainoa ja niin edelleen.

Monet naisista pitävät siitä, että mies on mustasukkainen. Se ei taas kuulu niin vahvasti suomalaisen miehen mielenmaisemaan.

- Sukupuolineutraali käytös tehoaa osaan naisista, mutta toisilla naisilla evoluutiobiologisperustainen vietti haikailee tosimiehen perään, Laasanen kertoo.

- ... palstan lukeminen paljastaa suomalaisen miehen puutteet naisten suosioon pääsemisessä. Muutos lienee kuitenkin liian myöhäistä vihtorimaisen suomimiehen virtaviivaistamiseksi, hän harmittelee.
...

Nrj (http://nrj.fi/uutiset/suhdesapinat/miksi-suomalainen-mies-ei-kelpaa/)

Siinä kun korvaa sanan "suomalainen" sanalla "somali" ja sanan "ulkomainen" sanalla "muut", niin taas kokeilla dubbelstandardien tehoa. Hyvät lähteet on tutkijalla kun Suomi24 on päälähteenä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Arvoton on 24.01.2015, 14:13:59
Taitaa vain monet leidit pitää ulkkismiehiä ällyllisesti vaarattomina, l. alempina.

"Mitä? Eihän noin saa sanoa!!"
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 24.01.2015, 14:32:16
Quote from: Iloveallpeople on 24.01.2015, 13:53:37
"Ulkomaalaiset vie meidän naiset" (http://www.lily.fi/blogit/kiintiosinkku/ulkomaalaiset-vie-meidan-naiset)

Missähän Takahikiän räkäbaareissa tuo naisraasu on käynyt, kun kuvittelee, että kaikki suomalaismiehet ovat omassa oksennuksessaan konttaavia, jankkaavia uhoajia, jotka ovat heti perseelle läpsimässä ilman, että sanaa saavat suustaan?

Kyllähän tuotakin lajia tästä maasta löytyy, mutta löytyy myös satojatuhansia tavallisia ja fiksuja miehiä, joilla on sydän paikallaan ja asiat kunnossa. Hiljaisia toki saattavat olla aluksi, eikä sitä hiljaisuutta ainakaan auta se, että joka ämmäinlehdessä haukutaan kaikki suomalaismiehet samalla, kun nostetaan maansa olot sössineet kehitysmaalaiset ukot suorastaan naiset pelastaneiksi pyhimyksiksi.

Kuvastaa myös muuten aika paljon naisen henkistä ja älyllistä tasoa, että hän menee heti lankaan, kun näkee huolitellun ulkonäön ja kuulee pari sanaa nk. pienpuhetta. Eikö se eukko ymmärrä, että kyse on kulissista ja shown vetämisestä, että sielä öljytyn tukan alla ei ehkä olekaan montaa aivosolua tai että valkoisen pikkutakin alta voi paljastua kohtalaisella todennäköisyydellä taustakulttuurinsa naisenhakkaajaksi kouluttama, heikkoitsetuntoinen uhoaja?

Jos suomalaismiehet eivät nyt vaatteilla jaksa koreillakaan, minä laskisin sen suureksi plussaksi, sillä se kuvastaa meidän vaatimatonta ja rehellistä, mutkatonta kansanluonnettamme sekä sitä, että meille moni muu asia on - syystäkin - tärkeämpi kuin hillua kylillä viimeisimmissä muotivetimissä lirkuttamassa sontaa naisille.

Mutta sitä saa, mitä tilaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 24.01.2015, 14:35:35
QuoteMiksi suomalainen mies ei kelpaa?

Miten niin ei kelpaa?

Totta helvetissä kelpaa, minäkin olen antanut tänään jo yhdet pakit, vaikka päivä on vasta alussa. Ja olen sitäpaitsi vielä lyhyt, lihava ja pienipalkkainen. Minua vetävämmillä uroksilla vasta flaksi käykin, kyllä suomalaista miestä kysytään, vaaditaan, tarvitaan ja himoitaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Foundation on 24.01.2015, 14:43:23
Quote from: Eino P. Keravalta on 24.01.2015, 14:32:16
Kyllähän tuotakin lajia tästä maasta löytyy, mutta löytyy myös satojatuhansia tavallisia ja fiksuja miehiä, joilla on sydän paikallaan ja asiat kunnossa. Hiljaisia toki saattavat olla aluksi, eikä sitä hiljaisuutta ainakaan auta se, että joka ämmäinlehdessä haukutaan kaikki suomalaismiehet samalla, kun nostetaan maansa olot sössineet kehitysmaalaiset ukot suorastaan naiset pelastaneiksi pyhimyksiksi.

Länsimainen nainen se vain ei sössi koskaan yhtään mitään...

QuoteEhkä oikeasti kyse on siitä, että suomalaiset miehet eivät ole valmiita tekemään alotetta ennen kuin promillet veressä ovat tarpeeksi kohdillaa.

(http://www.lily.fi/sites/lily/files/styles/large/public/images/profile/25519/img_2808.jpg?itok=rkvYRgBB)

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Uuno Nuivanen on 24.01.2015, 14:46:18
Khyyyllähän se flaksi olisi käynyt aikoinaan hieman paremminkin, jos en olisi itse ollut niin säätänän ronkeli. Kaikki kantanaiset eivät ole hekään ihan priimaa...  :-[
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 24.01.2015, 14:57:06
QuoteEikka:Kuvastaa myös muuten aika paljon naisen henkistä ja älyllistä tasoa, että hän menee heti lankaan, kun näkee huolitellun ulkonäön ja kuulee pari sanaa nk. pienpuhetta. Eikö se eukko ymmärrä, että kyse on kulissista ja shown vetämisestä, että sielä öljytyn tukan alla ei ehkä olekaan montaa aivosolua tai että valkoisen pikkutakin alta voi paljastua kohtalaisella todennäköisyydellä taustakulttuurinsa naisenhakkaajaksi kouluttama, heikkoitsetuntoinen uhoaja?

Olen kuullut väitteen että naiset valitsevat miehen sen mukaan mikä on "vallitseva olotila". Heimoyhteisöissä fyysisesti vahvat miehet olivat etu. Agraarisessa järjestelmässä maata omistavat miehet. Nykyaikaisissa yhteiskunnissa, missä elämisen puitteet on rakennettu, naisiin ja heidän olemukseensa huomiota kiinnittävät miehet ovat hottia. Siksipä juuri nämä bb-nikot, suklaasilmät, eksotiikan tuojat ym. ovat usein naisten arvoasteikkojen kärjessä.

Monilta naisilta jää usein huomaamatta se, että ketkäs ne ovatkaan ne vesijohdot ja paskaviemärit sinne teiden alle rakentaneet, ketkäs huolehtivat teiden auraamisista, kaatopaikkojen pyörittämisestä, tavaraliikkeestä aina tehtailta kauppojen hyllyihin saakka. Juu. Niitä mitäänsanomattomia suomalaisia miehiähän ne ovat. Tylsiä, eivät koreile vaatteilla, eivätkä aina osaa painella niitä naisten oikeita nappeja. Mutta silti suurelta osin ovat rakentaneet Suomen puitteet kuntoon yhteiskunnan pyörittämiseksi.

Siitä voikin jokainen miettiä, että miksei nämä suklaasilmämiehet kotimaissaan saa kunnollisia viemäreitä tehtyä, asuntoihin tuleva vesi on tuurista kiinni, tiet ovat mitä ovat. Voisipa näille suomalaisnaisille tulla suru puseroon, jos tällaisissa maissa elämänsä eläisivät.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Malla on 24.01.2015, 15:18:14
Quote from: kummastelija on 24.01.2015, 14:57:06
Monilta naisilta jää usein huomaamatta se, että ketkäs ne ovatkaan ne vesijohdot ja paskaviemärit sinne teiden alle rakentaneet, ketkäs huolehtivat teiden auraamisista, kaatopaikkojen pyörittämisestä, tavaraliikkeestä aina tehtailta kauppojen hyllyihin saakka. Juu. Niitä mitäänsanomattomia suomalaisia miehiähän ne ovat.

Ei kaikilta.
Enkä kutsuisi mitäänsanomattomiksi. Monet miehet sanovat ja puhuvat asiaa, jos malttaa hetken kuunnella.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Fitna on 24.01.2015, 15:32:55
Sivusta seuranneena sanoisin, että nämä jatkuvasti maahanmuutajiin (marokkolaiset, kurdit, irakilaiset, turkkilaiset...)sekaantuvat naiset ovat meikäläisillä markkinoilla aika huonossa huudossa meihin ihanampiin naikkosiin verrattuna.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Haplotaxida on 24.01.2015, 15:55:09
Vai, että taas suomalaista miestä mollataan..

Quote.. Okei, myönnän, että olen nyt kärjistänyt tätä asiaa erittäin rankalla kädellä. Ehkä oikeasti kyse on siitä, että suomalaiset miehet eivät ole valmiita tekemään alotetta ennen kuin promillet veressä ovat tarpeeksi kohdillaa. Se jos mikä on mielestäni väärin. Samanlaista ongelmaa ei ulkomaalaisilla ole, oman kokemukseni mukaan. ..

Tuossa lienee jotain perää, joskin taitaa olla niin, ettei osa suomalaisista miehistä tee sen enempää aloitteita kunnon promilleissakaan – varsinkin, jos baariin on lähdetty muussa mielessä kuin naisia iskemään, mikä muuten saattaa selittää huolettomampaa pukeutumistakin. Ja sekin voi olla kohteliaisuutta, eikä niinkään aina uskalluksen puuttumista. Osa taas ei käy baareissa juuri ollenkaan. Se, että jotkut räkäkännissä lähestyvät toista täysin tuntematonta, ei anna kokonaista kuvaa suomalaisista miehistä.

Onhan noita vastaavia kokemuksia muillakin: Miten suomalaiset oikein pariutuvat  (http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/685771/Miten+suomalaiset+oikein+pariutuvat), Turun Sanomat 10.10.2014.  Jos ulkomaalaiset miehet ovat keskimäärin "rohkeampia" tekemään aloitteita kuin suomalaismiehet, niin sen kääntöpuolena voinee luultavasti olla tämä: Naisen ahdistelu ei päättynyt kaduille – raiskausuhkauksia netissä (http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/73597-naisen-ahdistelu-ei-paattynyt-kaduille-raiskausuhkauksia-netissa), Uusi Suomi 29.10.2014.

Ehkä tasa-arvoisempi suomalaismies vain antaa naisille keskimäärin enemmän tilaa? Suomalainen mies voi jopa odottaa sitä, että nainen tekee ensiksi aloitteen. On se tasa-arvo kauheata!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: IDA on 24.01.2015, 16:00:00
QuoteEhkä oikeasti kyse on siitä, että suomalaiset naiset ovat valmiita ensimmäiseen alotetteesen ennen kuin edes promilleja on veressä tarpeeksi kohdillaa. Se jos mikä on mielestäni väärin. Samanlaista ongelmaa ei ulkomaalaisilla naisilla ole ..

Eli asian voisi tietysti sanoa noinkin, jos haluaisi julkisen löylytyksen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Fitna on 24.01.2015, 19:21:25
Piti vielä sanomani, että tyhmä nainen voi aina kompensoida aivottomuuttaan hyvännäköisyydellään ja kosijoita riittää. Monelle miehelle todellakin riittää se, että muija on kaunis. Muusta viis. Itse asiassa joillain miehilla oma heikko miehinen ego saattaa jopa vaatia sen,  että akka on helppo, avuton ja täynnä varaosia; ripsiä, kynsiä, tukkaa ja tissejä. Mies saa aina päteä omalla tietämyksellään asiassa kuin asiassa ja muikkelin tarvii vaan näyttää paremmalta kuin yhdenkään kaverin eukko.

Mutta entäs tyhmä ja ruma nainen? Tunnen monta ja olen tullut siihen tulokseen, että mamu saa tyhmärumanaisen tuntemaan itsensä vähintään fiksuksi. Aiemmin alemmuuskompleksissaan kiemurteleva tyhmäruma tuntee itsensä melkein viisaaksi, kun sulhasen kielitaito ei riitä huomaamaan akan jutuissa mitään outoa. Maahan muuttaneen kanssa keskustelu on helppoa ja yksinkertaista Suomea elekielineen ja tyhmäruma on kerrankin pätevämmäksi kuin keskustelukumppaninsa. Seksi on monelle pettymys johtuen mamun lähes olemattomasta ymmärryksestä naisen anatomiaa kohtaan mutta pian asetelma on se, että tyhmärumalla on vihdoin poikaystävä jota kukaan kauniimpi ei pölli. Mamu ei ainoastaan ole poikaystävä, vaan kohta riippuvainen tästä naisesta, joka tietää paljon asioista tässä maassa ja osaa hoitaa asioita virastoihin ja on riittävän ruma, ettei sitä kukaan toinen  mies pölli.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 24.01.2015, 19:56:17
Tiedättekö, tuon 'leidin' kuvaus suomalaisista ja ulkomaalaisista miehistä ei ollut edes pahimmasta päästä. Onhan se tunnettu tosiasia, että useat naiset eivät ihan hirveästi lämpene jos äijä on juonut viinaa saavista kaatamalla. Mutta mikä tekee koko tästä pariutumissysteemistä todella mielenkiintoisen, on se kuinka paljon suomalaiset identiteettikatoiset naiset ovat valmitta antamaan anteeksi ulkomaalaisten asioita.

Rautalanka vääntyy näin: ei haittaa, vaikka ulkomaalainen mies, mitä tummempi sitä parempi, kunhan ei ihan Kongon-keeneri, on mikä tahansa rikollinen kotimaassaan. Ei haittaa, vaikka ulkomaalainen tumma mies olisi koko ikänsä ollut työtön, tai hänellä ei olisi mitään koulutusta eikä minkään sortin osaamista. Niillä asioilla, joilla oli paljon merkitystä naisille vielä 90-luvulla, ei ole tämän päivän liberaaleille tytöille enää väliä. Riittää ainoastaan, jos nimi on Xavier tai Nigel. Koska feminisoitunut yhteiskunta tarjoaa naiselle kaiken sen, mitä mies on ennen tarjonnut, vieläpä naiselle ilmaiseksi.

Tuonkaltaiset suomalaiset naiset rypevät sosiaalipornon ja kulutuksen yltäkylläisyydessä. He ovat täysin korruptoituneet sisältä ja eivät koskaan enää löydä merkitystä, vaikka kuinka etsivät sitä Shangri-Lasta tai Babyloniasta. Olen pannut merkille niin Suomessa kuin useassa eri maassa näiden blogin kirjoittajan kuvaamia supliikkejä, hyvinpukeuteuneita ulkomaalaisHERRASmiehiä. Olen myös katsonut naisen silmiin ymmärtääkseen selitystä hänen käyttäytymiselle. Meidän on aivan turha yrittää keskustella tosiasioilla tai sillä, mitä positiivisia apuja ja osaamisia suomalaisella keskivertomiehellä on, koska näillä asioilla ei ole merkitystä tämänkaltaiselle suomalaiselle naiselle. Sitä paitsi, tällaisten naisten itsetunto ja identiteetti on niin surkea, että he kuulevat mieluusti täyttä paskapuhetta, kunhan se on puettu kehujen muotoon.

Ihmettelen vaan sitä, miksi niin moni aasialainen, afrikkalainen, etelä-eurooppalainen tai vaikkapa amerikkalainen nainen arvostaa pirusti suomalaista miestä, juuri sen osaamisen, arvojen ja käyttäytymisen takia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ano Nyymi on 24.01.2015, 20:55:02
Quote from: Iloveallpeople on 24.01.2015, 13:53:37
"Ulkomaalaiset vie meidän naiset" (http://www.lily.fi/blogit/kiintiosinkku/ulkomaalaiset-vie-meidan-naiset)

Pärkkele, viekööt kunhan jättävät viinaksemme rauhaan  :o
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 24.01.2015, 22:29:56
Olen tuntenut yhden ex-kavereistani vuodesta -93, hänellä on 2 siskoa, joista nuoremmalla on "normaali"-elämä; suomalainen mies, työpaikka, lapsia jne. Mutta vanhempi on skitsofreenikko (ja krooninen sossupummi), joka hengaili jo lapsena koto-mannejen kanssa. Hänet on käsittääkseni raiskattu ainakin kolmesti ja vaikka raiskausta ei oikeuta mikään niin kyllä se seura missä liikut on tilastojenkin valossa, kohtuullisen merkittävää.

Nykyään ko. nainen on kääntynyt muslimiksi oleskelulupa-avioliittojen myötä, mitä hänellä oli kaksi takanaan, kun viimeksi olin yhteydessä ko. "kaveriin". Ja siitä on vuosia.

Mitä yritän sanoa on että tämänkaltaiset naiset saavat mamut todellakin "viedä", mutta siis omaan maahansa. Ei tänne tarvita lisää mamuja kela-myötäjäisillä!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Foundation on 25.01.2015, 14:26:09
Quote from: J. Lanta on 24.01.2015, 19:56:17
Meidän on aivan turha yrittää keskustella tosiasioilla tai sillä, mitä positiivisia apuja ja osaamisia suomalaisella keskivertomiehellä on, koska näillä asioilla ei ole merkitystä tämänkaltaiselle suomalaiselle naiselle. Sitä paitsi, tällaisten naisten itsetunto ja identiteetti on niin surkea, että he kuulevat mieluusti täyttä paskapuhetta, kunhan se on puettu kehujen muotoon.

QuoteJos naisella on ollut enemmän kuin yksi partneri, avioliiton kestävyyden todennäköisyys laskee lähes 50 prosenttia. Jos naisella on ollut yli 16 partneria, avioliiton kestävyyden todennäköisyys putoaa alla 20 prosentin. Jo viidellä partnerilla avioliiton kestävyyden todennäköisyys on vain 30 prosenttia.

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/45960-vaimon-vahainen-partnerimaara-ennustaa-kestavaa-avioliittoa

QuoteEhkä hieman yllättävää Suuren suomalaisen seksikyselyssä oli se, että tuloksien perusteella naisilla oli ollut enemmän seksikumppaneita kuin miehillä. Siinä missä miehistä suurimmalla osalla (24 %) seksikumppanien määrä oli 2-4, suurimmalla osalla naisista (24 %) vastaava luku oli 5-10. Naisten osuus oli miehiä suurempi myös yli 10, 20, 30 ja 40 seksikumppanin kanssa seksiä harrastaneiden keskuudessa, vaikkakaan erot eivät olleet kovin suuria. Ainoastaan yli 50 ihmisen kanssa seksiä harrastaneista enemmistö oli miehiä.

Seksikyselyyn vastanneista seksiä harrastamattomien osuus oli niin ikään miesten kohdalla suurempi kuin naisten. Kyselyyn vastanneista naisista kaksi prosenttia oli neitsyitä, kun miehistä viidellä prosentilla oli poikuus tallella.

Sukupuolten välisiä eroja eivät selittäneet edes ikäerot, sillä miesten osuus yli 30-vuotiaissa oli naisia suurempi. Yli kolmikymppisten keskuudessahan seksikumppanien määrä oli kyselyn yhteenvedossa suurinta.

http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=0841900

Täydelliselläkin miehellä on siis kolikonheittoa huonommat mahdollisuudet onnistua avioliitossaan suomalaisen naisen kanssa. Voidaan myös päätellä, että jos joku avioliitto kuitenkin kestää, sitä on todennäköisesti tuettu valtion/muiden ulkopuolisten toimesta.

Eron realisoituessa sitten tietysti laukeaa vielä elatusmaksuansa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nuivettunut Han-nenetsi on 25.01.2015, 19:40:41
Quote from: kummastelija on 24.01.2015, 14:57:06
Monilta naisilta jää usein huomaamatta se, että ketkäs ne ovatkaan ne vesijohdot ja paskaviemärit sinne teiden alle rakentaneet, ketkäs huolehtivat teiden auraamisista, kaatopaikkojen pyörittämisestä, tavaraliikkeestä aina tehtailta kauppojen hyllyihin saakka. Juu. Niitä mitäänsanomattomia suomalaisia miehiähän ne ovat. Tylsiä, eivät koreile vaatteilla, eivätkä aina osaa painella niitä naisten oikeita nappeja. Mutta silti suurelta osin ovat rakentaneet Suomen puitteet kuntoon yhteiskunnan pyörittämiseksi.

Summa summarum valitettava totuus on että suomalainen mies on konkreettisesti tasoittanut tiet mamu-miehen eteen päästääkseen tämän parittelemaan suomalaisen naisen kanssa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Parsifal on 25.01.2015, 19:51:32
Quote from: Fitna on 24.01.2015, 15:32:55
Sivusta seuranneena sanoisin, että nämä jatkuvasti maahanmuutajiin (marokkolaiset, kurdit, irakilaiset, turkkilaiset...)sekaantuvat naiset ovat meikäläisillä markkinoilla aika huonossa huudossa meihin ihanampiin naikkosiin verrattuna.

Aivan totta. Kultamunien perään systemaattisesti kuolaavat naikkoset eivät yleensä ole kovinkaan kiinnostavia sen enempää muodoiltaan kuin älykkyydeltäänkään.

Hoikka, sievä nainen, joka päihittää meikäläisen shakissa olisi unelmieni täyttymys. Ihonväristä viis.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 27.04.2015, 21:43:32
QuoteMiksi ystävättäreni metsästää aina ulkomaisia miehiä?

Ystävättäreni on seurustellut usean eteläamerikkalaisen ja afrikkalaisen miehen kanssa.

Suhteet ovat lähes aina päättyneet kyyneliin ja riitoihin, mutta silti ystävättäreni haluaa aina uudelleen löytää eksoottisen miesystävän. Olemme viisikymppisiä naisia, ja elämänkokemusta on jo molemmilla. Minusta on alkanut tuntua, että latinot ja mustat miehet ovat ystävättärelleni jonkinlainen fetissi. Tuntuu, että heitä on helppo pitää seksiobjekteina tai unelmien prinsseinä. On kurjaa nähdä hyvä ystävä kerta toisensa jälkeen vihaisena ja pettyneenä. Miten voisin auttaa häntä?
http://www.iltalehti.fi/satakysymystaseksista/2015042719568276_qs.shtml
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Tabula Rasa on 27.04.2015, 22:57:05
Itseä ihmetyttää että saksalaisinsinööri ja jenkkisuunnittelija, intialaisen koodarin ja japanilaisen ohjelmistosuunnittelijan kanssa niputetaan saman ''ulkomaalaiset''-nimikkeen alle kielitaidottoman somalin, kamelikuski-irakilaisen ja ammattitappaja-afgaanin kanssa.

Ja sitten vielä kehdataan itkeä siitä kuinka ''rasistit'' hämärtävät keskustelua tahallaan niputtamalla kaiken maahanmuuton yhteen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 28.04.2015, 01:42:41
Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä, mutta ilmeisesti he myös itse on aktiivisia.

(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/onko-ulkomaalaiset-miehet-ahdistellut-teitc3a4-demi-fi-google-chrome-28-4-2015-12526.jpg?w=558)
(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/7.jpg?w=558)
(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/6.jpg?w=558)
(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/5.jpg?w=558)
(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/4.jpg)
(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/2.jpg?w=558)
(https://maailmaonkumma.files.wordpress.com/2015/04/3.jpg)
http://www.demi.fi/keskustelut/syvalliset/onko-ulkomaalaiset-miehet-ahdistellut-teita#.VT6ueyHtmko
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nimityspäivä on 03.05.2015, 12:53:45
Quote from: IDA on 24.01.2015, 16:00:00
QuoteEhkä oikeasti kyse on siitä, että suomalaiset naiset ovat valmiita ensimmäiseen alotetteesen ennen kuin edes promilleja on veressä tarpeeksi kohdillaa. Se jos mikä on mielestäni väärin. Samanlaista ongelmaa ei ulkomaalaisilla naisilla ole ..

Eli asian voisi tietysti sanoa noinkin, jos haluaisi julkisen löylytyksen.

Kyllä tämä varmaan pitää paikkaansa tämä veren promille määrä. Itse olen aika avoin ja olen mennyt juttelemaan kaupassa naisille ja pyytämään ulos. Yksikin sanoi, että on asunut 20-vuotta suomessa eikä kukaan mies ole tullut puhumaan selvinpäin hänelle. Oli itse venäjän alueelta, todella upea nainen, puhuin täydellistä suomea. Suurin osa jolle olen mennyt puhumaan ovat olleet itseasiassa muualta kuin suomesta syntyisin. Syystä, että, monilla ei suomalaisilla naisilla vaan tuntuu olevan huomattavasti positiivisempi/kutsuvampi se yleisolemus. Ja mitä matkustellut niin se pieni hymy ja flirtti mitä kokee naisilta ulkomailla, puuttuu hyvin usealta suomalaiselta naiselta ihan arkielämän kohtaamisissa tuntemattomien kanssa.

Tässä on myös sekin, että ei uskalleta mennä puhumaan kauniille naisille. Mutta niillehän juuri puhutaan vähemmän. Paitsi sitten kenties ulkomaalaiset koska kulttuuriin voi kuulua se tuntemattomia kohtaan avoimuus. Ja ei, ei tarvi linkata tähän mitään "hauskaa" uutista nyt ulkomaalaisten miesten tuttavallisuudesta :D ;)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nimityspäivä on 03.05.2015, 12:56:31
Quote from: Ajattelija2008 on 30.12.2014, 17:34:55
Quote from: Micke90 on 27.12.2014, 12:04:03
Quote from: Ajattelija2008 on 26.12.2014, 20:04:32
Ruotsista joku kommentoi, että siellä naiset ovat feministejä ja heille on näyteltävä aggressiivista naisia alistavaa miestä, että seksiä irtoaa.

Ruotsalainen femakko = kiimainen h*ro, joka haluaa väkivaltaisen, naisia alistavan ja hakkavan n**keri- tai ählymiehen? Nyt alan jo paremmin ymmärtää Ruotsin mamupolitiikkaa.  :P

Tuossa tiivistit evoluutiopsykologisen selityksen, miksi monet naiset haluavat "turvapaikanhakijoita" nimenomaan maista, jotka ovat väkivaltaisia. Monet naiset näkevät aggressiivisen miehen himottavana alfauroksena. Ja mikä parasta, lasten ylläpidon maksaminen voidaan sälyttää kantaruotsalaiselle beetaurokselle.

Sama selitys on naisten syrjähypyille avioliitossa. Spermaa hankitaan alfaurokselta, mutta lasten elätys jää aviomiehen, beetauroksen harteille.

Tämä on kyllä totta. Mies joka on huomaavainen ja kiltti, tai sitä kautta haluaa naisten huomiota, ei sitä saa välttämättä muuta kuin kaverina. Syystä esimerkiksi, että liiallinen kiltteys voidaan kokea naisten silmissä myös liiallisena myöntymisenä myös silloin kun pitäisi olla jämerä.

Tämä tarjoaa hyviä näkemyksiä asiaan

http://ironshrink.com/2013/07/do-nice-guys-really-finish-last/

Quote"All men have the same experience as teenagers: the really hot girls always end up in the arms of the bullies, jocks, and other guys who are typically losers in adult life."

QuoteAccording to at least one study, there is truth to the old trope that nice guys finish last. Urbaniak and Kilmann (2006) found that agreeableness actually works against men in most relationship scenarios. According to their research, women are attracted to men of lower agreeableness for casual flings, preferring physical attractiveness instead. Even when women are seeking a long-term mate, agreeableness doesn't add to a man's chances of finding a wife. It may actually work against him.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Punaniska on 03.05.2015, 13:17:19
Turha tätä on taivastella. Suomalaisilla on huono moraali ja he ovat löyhäperseisiä ja - munaisia. Miten tähän on päädytty, miten sankarikansa rappeutui, onkin aika pitkän ja vakavan pohdinnan aihe.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nimityspäivä on 03.05.2015, 13:36:28
Tuo on ihan hyvä pohdinnan aihe. Jack Donovan kirjoittaa (ja aika monet PUA ym tyypit) juurikin siitä miesten tiestä. Ja sillä ei ole mitään tekemistä rodun tai muun kanssa, että jos on ihmisiä, miehiä, jotka ovat nähneet sotaa, eläneet sellaisissa oloissa, miehisyydessä, niin tottakai se vetoaa naisiin se pinnan alla oleva maskuliinisuus. Vertaa siihen, että jos tekee koko ikänsä toimistotyötä ja ainut vaaratilanne on kun joku vittuilee kännissä kun kävelet 10 metrin päästä ohi.

Nämä miehet jotka tekevät, kokevat "miehisyyttä" elävät maailmassa jossa pitää enemmänkin osoittaa arvonsa muille miehille. Ja muisten miesten arvostus on paljon isompi vetovoima naisille kuin jos mies osoittaa arvostusta, imartelee naisille yrittämällä sitä kautta "saada". Ei sillä, että ei niinkin saisi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 03.05.2015, 17:31:30
Quote from: Punaniska on 03.05.2015, 13:17:19
Turha tätä on taivastella. Suomalaisilla on huono moraali ja he ovat löyhäperseisiä ja - munaisia. Miten tähän on päädytty, miten sankarikansa rappeutui, onkin aika pitkän ja vakavan pohdinnan aihe.

Kansakunnan kehitys saavutti huippunsa ja syöksy alas on alkanut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Golimar on 03.05.2015, 18:17:16
"HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä" Eihän tässä ole kysymys mistään muusta kuin perversiosta, jotkut ämmät ovat vain niin kieroutuneita että ne haluavat afroja ja musuja, ei siinä mitään sillä eihän sairas sairaudelleen mitään voi mutta se että niitä afroja ja musuja pitäisi näiden sairaiden ämmien mielestä haalia Suomeen miljoonittain eläteiksi saa minut suuttumaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Durrur on 04.05.2015, 14:54:19
Mä väittäisin, että kohtuu iso tekijä on erilaisuus, joka vetoaa naisiin. Omalla kohdallani olen huomannut, että ainakin jenkit tuntuu tykkäävän omasta aksentistani, tiedä sitten kuinka perisuomalainen se on. Lähinnä haen vain sitä, että ulkomailla saa suomalainenkin mies enemmän huomiota kuin kotimaassaan. Lehdistä myös lukenut, että venäläiset naiset tuntuvat arvostavan suomalaista miestä, koska ilmeisen turvallinen naiselle.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: ArtturiE on 04.05.2015, 15:06:41
Haluaisin nähdä otsikon muodossa: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomesta vientiä.

Kyllä. Koppa kaljaa ja paketti lenkkimakkaraa messiin ja katselemaan kun ulkomaalaiset lampsivat laivaan tai lentokoneeseen menolippu taskussa.  Ulkomaalaisilla tarkoitan lähinnä niitä jotka tulivat tänne välttelemään työntekoa ja höyläämään taikaseinää.
Title: 2016-03-15 AL: Miksi niin monet nuoret naiset haluavat ulkomaalaisen miehen?
Post by: koli on 15.03.2016, 13:35:50
QuoteEspanjalainen ihmeissään Suomessa: Miksi niin monet nuoret naiset haluavat ulkomaalaisen miehen?

Miksi yhä useammat nuoret suomalaisnaiset haluavat suhteeseen ulkomaalaisen miehen kanssa? Tätä ihmettelee espanjalaistoimittaja Eric Lipchis Aamulehden Eric Suomessa -sarjassa.

Tilastojen mukaan pari-kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaalaisten miesten kanssa enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaalaisten naisten kanssa. Nuorten naisten avioliitot ulkomaalaisten miesten kanssa ovat lisääntyneet tasaisesti viime vuosina. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta vuonna 2014.

Lehti kertoi, että ulkomaalaisilla miehillä riittää vientiä etenkin suurissa yliopistokaupungeissa. Eric lähti Tampereen yliopistolle selvittämään, miksi näin on. Opiskelijoiden vastauksissa toistuu yksi selitys, joka liittyy suomalaismiesten luonteeseen.

Kun katsotaan kaikkia ikäluokkia, miehillä on enemmän ulkomaalaisia puolisoja kuin naisilla. Suomessa syntyneillä miehillä on Tilastokeskuksen mukaan 38 400 ulkomailla syntynyttä puolisioa. Naisilla vastaava luku on 32 900. Miesten puolisot ovat useimmiten naapurimaista, naisten puolisot tulevat useammista eri maista.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/espanjalainen-ihmeissaan-suomessa-miksi-niin-monet-nuoret-naiset-haluavat-ulkomaalaisen-miehen/
Title: Vs: 2016-03-15 AL: Miksi niin monet nuoret naiset haluavat ulkomaalaisen miehen?
Post by: sr on 15.03.2016, 14:24:53
Quote from: koli on 15.03.2016, 13:35:50
QuoteEspanjalainen ihmeissään Suomessa: Miksi niin monet nuoret naiset haluavat ulkomaalaisen miehen?

Hassu otsikointi. Jutussa sanotaan, että suomalaisilla miehillä on enemmän ulkomailla syntyneitä puolisoita kuin naisilla ja sitten itse jutussa "ihmetellään" sitä nuorten naisten ulkomaalaisten puolisoiden määrää.

Ja yleensäkin, onko ulkomaalaisten puolisoiden määrällä jokin optimi? Jos suomalaisilla (miehillä tai naisilla) ei olisi lainkaan ulkomaalaisia puolisoita, niin sitten varmaan joku toimittaja "ihmettelisi", että eivätkö suomalaisille ulkomaalaiset puolisot kelpaa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Blanc73 on 15.03.2016, 14:32:34
Tuo juttu on hieman neutraalimpi kuin mitä otsikko antaa ymmärtää.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Faidros. on 15.03.2016, 14:38:55
-Meillä on toistaiseksi niin vähän kokemusta moku-liitoista.
-Media pitää yllä jokaisen ulkomailta tulleen "puhtoisuutta" itsearvoisesti.
-Ulkomaalaispellet on niin uusi ilmiö täällä, että joka toisen on oltava prinssi ja sen toisen kirurgi.
-Mokuklusteri tekee kaikkensa saadakseen "pakolaisen" jäämään, jotta lisärahaa tehdään "perheen" rahtaamisesta tänne.
-Prostituutio vanhempien naisten tarpeisiin. Miesten tarkoituksiin tänne ei tulla elämään muilla kuin omilla tuloilla.
...
Näitä juttuja on loputtomiin, kun vain tutustuu HOMMAn "tuotantoon"! :o
Title: Vs: 2016-03-15 AL: Miksi niin monet nuoret naiset haluavat ulkomaalaisen miehen?
Post by: xor_rox on 15.03.2016, 14:47:53
Quote from: koli on 15.03.2016, 13:35:50
QuoteEspanjalainen ihmeissään Suomessa: Miksi niin monet nuoret naiset haluavat ulkomaalaisen miehen?

Ei tässä mitään ongelmaa ole. Suomalaiselle miehelle riittää kyllä vientiä maailmalla.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Gunnar Hymén on 15.03.2016, 14:49:42
Suomalainen ihmeissään Suomessa: Miksi niin monet nuoret naiset tulevat raiskatuksi ulkomaalaisen toimesta?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: millla on 15.03.2016, 15:17:29
Sekä suomalaisnaiselle että miehelle riittää vientiä ulkomailla/ulkomaisten taholta. Olemme globaalissa mittakaavassa fiksuja, rikkaita ja eksoottisen näköisiä.

Haluttavuutemme ajaa meidät sukupuuttoon.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: sr on 15.03.2016, 17:05:50
Quote from: Faidros. on 15.03.2016, 14:38:55
-Meillä on toistaiseksi niin vähän kokemusta moku-liitoista.

En nyt sanoisi noin, jos n. 70 000 suomalaista on tällä hetkellä naimisissa ulkomaalaisen kanssa.

Quote
-Prostituutio vanhempien naisten tarpeisiin. Miesten tarkoituksiin tänne ei tulla elämään muilla kuin omilla tuloilla.

Jaaha. Ja ne filippiiniläiset ja thaimaalaiset suomalaisten miesten puolisotko itse elättävät itsensä? Käsittääkseni thaimaalaiset olivat vähiten veroja maksava ulkomaalaisporukka Suomessa (siis henkeä kohden). Toki he eivät ole muille veronmaksajille niin suuri nettokustannus kuin jotkut toiset ryhmät, koska eivät nosta myöskään tukia.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Hakkapeliitta on 15.03.2016, 17:47:10
Quote from: millla on 15.03.2016, 15:17:29
Sekä suomalaisnaiselle että miehelle riittää vientiä ulkomailla/ulkomaisten taholta. Olemme globaalissa mittakaavassa fiksuja, rikkaita ja eksoottisen näköisiä.

Haluttavuutemme ajaa meidät sukupuuttoon.

Suomalaisia todellakin arvostetaan maailmalla. Monesti kuulee etenkin nuorten naisten häpeävän suomalasuuttaan, vaikka siihen ei olisi mitään perusteita. Suomalaisia pidetään ehkä hieman hulluina omintakeisina metsäläisinä saunakulttuureineen, mutta kaikki se ulkomaalaisten irvailu on kuitenkin hyväntahtoista. Siellä missä yleissivistys on riittävän korkealla, että tiedetään Suomi ja suomalaiset, tiedetään myös, että kyseessä on korkean yleissivistyksen maa. He kyllä tietävät sen, että suomalaiset ovat hyväntahtoista kansaa, jotka ainakin pyrkivät ottamaan muut huomioon ja käyttäytymään hyvin elleivät ole liian humalassa.

Ja juuri tämä tekee suomalaisista erittäin haluttuja seurustelukumppaneita. On surullista, että kroonisesta alhaisesta syntyvyydestä kärsivää pientä omintakeista kansaa halutaan tiettyjen suomalaisvihamielisten ryhmien toimesta sekoittaa muihin kansoihin. Etenkin kun on kyse kulttuurista mikä ei kykene sopeutumaan hallitsevaan kulttuuriin. Pienelle kansalle on elintärkeää arvostaa omaa yhteisöä ja säilyttää terve ennakkoluuloisuus. Muuten sen kulttuuri ja kansa on tuomittu häviämään.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JJohannes on 15.03.2016, 18:03:12
Quote from: Faidros. on 15.03.2016, 14:38:55
-Ulkomaalaispellet on niin uusi ilmiö täällä, että joka toisen on oltava prinssi ja sen toisen kirurgi.

Tästä on ehkä jo tässä pitkässä ketjussa ollut puhettakin, mutta niinhän se tavallaan onkin. Jos jätetään pakolaiset pois laskuista niin ketkä yleensä muuttavat ulkomaille kustakin maasta? Paremmin koulutetut ja varakkaammat. Suomessa oleskelevat italialaiset, saksalaiset, amerikkalaiset ja jopa venäläiset, etelä-afrikkalaiset ja brasilialaiset ovat todennäköisesti kohtalaisen korkeassa sosioekonomisessa asemassa omassa maassaan. Ei tänne tule brasilialaisia ja italialaisia autonrassaajia tai varastomiehiä. Samoin myös useimmissa vieraissa maissa oleskelevat suomalaiset ovat yleensä korkeakoulutettuja ja hyvissä töissä. Thaimaa ja Costa del Sol ovat jonkinlaisia poikkeuksia, koska sieltä löytyy myös paperimiestä ja taksikuskia.

Onhan se valitettavaa ja vähän surullista, että lyhytnäköisesti vaaditaan itselleen sitä "eliittikumppania", hinnalla millä hyvänsä. Mutta tämä taas todistaa hyvin marxilaisfilosofi Michel Clouscardin teesin siitä, että seksuaalinen vallankumous eli "seksin sosialisoiminen" johti tosiasiassa seksuaalisuhteiden alistamiseen myöhäiskapitalistiselle omanvoitonpyynnille.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Vaniljaihminen on 15.03.2016, 18:30:01
Quote from: kapina on 15.03.2016, 18:19:25
Suomalainen hyvinkouluttaunut mies on älykkäiden ja sivistyneiden naisten keskuudessa suosittu.

Tottakai on sivistyneitä naisia, mutta kun jätetään pois kaikki sellaiset joiden sivistys on hyvin pinnallista laatua, jää määräksi vain murto-osa. Siitä murto-osasta pitää sitten vähentää lesbot ja vihervasemmistolaiset, niin jäljelle jää joku Sari Essayah.

Tärkeintä naisessa on se, ettei se ole liian tyhmä tai liian paha.

P.S. ostin jokin aika sitten Viktor Kalborrekin kasetin!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nevahood on 16.03.2016, 00:32:09
Quote from: millla on 15.03.2016, 15:17:29
Sekä suomalaisnaiselle että miehelle riittää vientiä ulkomailla/ulkomaisten taholta. Olemme globaalissa mittakaavassa fiksuja, rikkaita ja eksoottisen näköisiä.

Haluttavuutemme ajaa meidät sukupuuttoon.
Näinhän se on. Tumma ja tulinen dominoiva alleeli määrää, että sen fiksun ja vaalean osa on resessiivinen.

Minun havaintojen mukaan nämä ulkomaalaisista kiinnostuvat ovat marginaaliryhmää. Hyvin harva heistä taas osuu omiin mieltymyksiin.

Usein saan kuulla kuinka jollekin on oltava se tumma ja tulinen. Ymmärrän hyvin. Vastaan, että minullakin on omat preferenssit. On oltava vaalea, sinisilmäinen ja älykkyysosamäärältään ensimmäistä persentiiliä. Tässä vaiheessa yleensä keskustelu loppuu ja saan kuulla olevani rasisti...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Nationalisti on 16.03.2016, 13:20:56
Monien suomalaisten sosiaalisissa taidoissa on parantamisen varaa. Monet ulkomaalaiset tulevat kulttuureista, joissa sosiaalisten tilanteiden hallinta on paljon luontevampaa ja sulavampaa. Tämä sulava ja luonteva käytös vetoaa naisiin. Nyt siis puhun lähinnä eurooppalaisista ja amerikkalaisista. Luulen että mustan mulkun perässä juoksevat taas hakevat jotain muuta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nimetönkeskustelija on 16.03.2016, 22:28:10
Viimeksi kun kävin baarissa, niin suomalainen nainen tuli iskemään. En lähtenyt koska on vaimo ja lapset. Mieleen vaan tuli, että näyttäisi suomimieskin panoseuraa saavan. Eri asia on, että kiinnostaako.

Vanha totuus on, että jos mies ei kotimaassaan saa naista, niin kannattaa matkustaa itään. Suomimies saa venäjällä. Jenkki saa Suomessa jne...

Toinen kysymys on että onko todella Suomessa asuvat ulkomaalaiset keskimäärin suomalaisia koulutetumpia. Siitä ei tietenkään jaksanut toimittaja kaivaa dataa väitteidensä tueksi. Ainakin turvapaikkaralli laskee tuota tilastoa rankasti mamujen tappioksi.

Suomen houkuttavuus koulutettujen ulkomaalaisten silmissä on todettu jo kauan aikaa sitten surkeaksi. Työllistymismahdollisuudet ja palkka on syvältä. Verot on korkeat. Yrittäminen on lähes mahdotonta. Fiksu koulutettu henkilö saa kyllä naisia maassa kuin maassa ja siksi harva oikeasti lahjakas vaivautuu Suomeen vaikka saisikin naisia hieman helpommin kuin kotimaassaan. Uramahdollisuudet kiinnostaa enemmän.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 17.03.2016, 00:57:48
Quote from: JJohannes on 15.03.2016, 18:03:12
Ei tänne tule brasilialaisia ja italialaisia autonrassaajia tai varastomiehiä. Samoin myös useimmissa vieraissa maissa oleskelevat suomalaiset ovat yleensä korkeakoulutettuja ja hyvissä töissä.
Saksalainen, ranskalainen, amerikkalainen, jne. asennusporukkakin riittää laittamaan kaupungin sekaisin, ei siihen tarvita mitään korkeakoulutettuja. On nähty.

Erasmus-vaihtokin on oikeastaan vain tapa viedä suomalaisia naisia tarjolle Keski-Eurooppaan. Sinne se osaltaan kallis koulutus valuu kuin kankkulan kaivoon, kun kolme-neljä naismaisteria kymmenestä jää Keski-Eurooppaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 17.03.2016, 01:08:43
Quote from: Nationalisti on 16.03.2016, 13:20:56
Monien suomalaisten sosiaalisissa taidoissa on parantamisen varaa. Monet ulkomaalaiset tulevat kulttuureista, joissa sosiaalisten tilanteiden hallinta on paljon luontevampaa ja sulavampaa. Tämä sulava ja luonteva käytös vetoaa naisiin. Nyt siis puhun lähinnä eurooppalaisista ja amerikkalaisista. Luulen että mustan mulkun perässä juoksevat taas hakevat jotain muuta.

En liene ainoa nainen, jolle on tullut iraqien viestejä somessa. Naimisiin ois kauhee hinku (yhden kaveri olikin jo päässyt...)  ja juuri minä olen se ainoa, joka on koskettanut sydäntä jne. Oon ite pistäny vastaan viestiä, ettei tollanen toimi täällä jne mut ei auta. Ne on pirun sinnikkäitä. Nyyhkytarinaa pukkaa vaikka jo sokeekin näkee, että touhu on muuta. Olen pistänyt takas viestiä koko maan taloustilanteesta ja siitä, että ihmiset on niin kärttysiä et sisällissotaa pukkaa, jos touhu ei muutu. Mut ei, sydämiä ja lovee lentää.

Onko noi tyhmiä vai ihan saakelin epätoivosia? Molempia vissiin. Mut huojennus siitä, että ainakin ne tuntuu tietävän mitä tumputus on... Ja sama netti toimii ku Euroopassa.  8)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: PEMM on 17.03.2016, 05:52:51
Otsikon pitäisi olla "ulkomaalaisille miehille riittää vientiä."

"Eksoottisuus" nostaa miehen markkinoilla useamman pykälän ylöspäin.

Huomasin tämän kun lähdin itse vaihtoon. Satunnaiset tytöt tulivat juttelemaan useamman kerran viikossa. Ulkonäköä ja aksenttia kehuttiin.

Tällä ei ole siis todellakaan mitään tekemistä aussiaksentin kanssa tai sen kanssa, että "espanjalainen osaa puhua tunteistaan." Kyse on ihan biologiasta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kummastelija on 17.03.2016, 07:01:09
^ Samat havainnot. Aasiassa pohjoiseurooppalainen vaaleaihoinen, pitkä mies kummasti kääntää naisten päät. Mutta eihän tuo mikään uutinen ole, koska feministisessä  naishierarkiassa kohtelias, älykäs, täsmällinen ja rauhallisuutta huokuva aasialaisnainen on hierarkian loppupäässä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 17.03.2016, 16:06:06
Jossain ketjussa aiemmin jo totesin että aasialaiset naiset pariutuvat mielellään pohjoismaalaisten miesten kanssa.
Entisessä tuttavapiirissä näitä liittoja oli kaksi ja oikein hyvin onnistuneita enkä ihmettele.
Jotenkin tämä kombinaatio täydentää toisiaan luontevasti, en tosiaankaan voi moittia miehiä
jotka valitsevat kumppanin aasiasta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: millla on 18.03.2016, 18:28:13
Jenkki, thaikku, johan noita jo riittää. Jos en olisi nationalisti, etsisin jonkun vihoviimeisen heimon tai sitten islantilaisen tai fär-saarelaisen kanssa. Hieman naapuriin lipsanhtaneena ugri-nationalistina olisi tietysti hyvä naida inkerikko tai vepsä ja tehdä 15 lasta, ja opettaa heille oma kielensä. Siitähän saisi jo koko kylän. Kansa melkeinpä tuplaantuisi kerralla. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 18.03.2016, 18:31:29
Suomalaisille miehille riittää Suomessa vientiä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 18.03.2016, 18:59:27
Quote from: nevahood on 16.03.2016, 00:32:09
Tässä vaiheessa yleensä keskustelu loppuu ja saan kuulla olevani rasisti...

Niin kuin aina...  :P
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kari Kinnunen on 18.03.2016, 19:03:09
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.03.2016, 18:31:29
Suomalaisille miehille riittää Suomessa vientiä.

Juu, tällaisen havainnon olen myös tehnyt.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 18.03.2016, 22:12:50
Quote from: pikkujorma on 18.03.2016, 19:08:58
"Suomalaisen naisen reva on kuin kompassi osoittaa aina etelään päin". Mikähän  ohjelma se oli jossa tämän totuuden kuulin, taisi olla sama jossa esiintyi Aki ja Turo.

Ei se aina.

Itse en voi sietää noiden liian etelämaalaisten imelää lirkuttelua ja honeyhoney, puspus, lovelove menoa. Ja vielä vähemmän, jos ei usko kerrasta, että ei tollanen toimi täällä. Ainakaan yleisesti.

Mut nyt tuli tarve avautua täällä. Olen siis fb:ssä saanut monen muun naisen tavoin lirkutteluviestiä irakilaisilta ja etenki yks on ihan takiainen. Teki mieli pistää ignoreen mutta olen liian utelias kaiveleen aivoituksia.

Se on tullut syksyllä ja sen kaveri on jo päässyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Olen kuulemma sen elämännainen ja muuta paskaa ja sydämiä tulee kärjistäen minuutin välein, vaikka sanoin ettei toi toimi täällä. Kuulemma en usko ja bla bla bla.Naimisiin pitäs päästä ja en usko rakkaustarinoihin jne.

Kauhean huolissaan, etten väsy töissä tai nuku tarpeeksi ja pitäs olla rennommin, vaikka sanoin et akatkin käy täällä töissä pitkiäkn päiviä, että on varaa elättää niitä, jotka ei käy. Tähän rinnastan sen yhen syyrialaisen kommentin irakeista, että ei tykkää, ku ne ei tee muuta ku syö ja nukkuu. Kuulosti ton kohalla just siltä. Ja en nyt syytä kaikkia irakeja vaan näitä nyt tulleita geelitukkia jne.

Jotain 38v ja entinen poliisi ja pakeni tänne kun ois muuten joutunu armeijan leiviin. Kuulemma valmis tekeen mun eteen ihan mitä vaan. Nyt sanoi, et jos sais talon Helsingistä niin voisin tulla sinne sen kans asumaan ja elää onnellisena ja bla bla bla.

Sanoin et ei taida onnaa Helsingissä, kun on liian kallis. Totes, ettei hänen tarvi maksaa vuokraa. Sanoin et mun tarvii ja maksan veroina vielä niidenkin elämistä, jotka ei töissä käy. Sanoi haluavansa asumaan niin, ettei tarvi maksaa mitään vuokraa. Totesin, ettei ole mahollista täällä ilmanen elämä, joku maksaa aina. Kysyi: miks?

Että tällasia täällä. Meni vähän ohi aiheen mutta keiltä nää saa? Samanlaisilta, jotka luulee, että elämä on ilmasta. Mut ilmeisen kovassa on usko että elämä on ilmasta. Samoin ku totes mun kommenttiin et sotamiehet pakenee tänne ja meillä ollaan kohta lähettämässä meitien miehiä muiden sotia sotimaan, et hienoa.

Noi taitaa oikeesti olla aika saakelin heikkolahjasta porukkaa, jota tänne tunkee. Ei ihme, jos ei niitä haluta takasin.

Mut Kanadan malli tännekin: se joka nai ulkomaalaisen myös vastaa elatuksesta ainakin sen jonkin aikaa. Ei prkl näitä ketkuja. Tai ei kai tuokaan välttämättä pahaa tarkota mutta on ihan auttamattoman pihalla, miten asiat toimii.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: JoKaGO on 18.03.2016, 22:19:33
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.03.2016, 18:31:29
Suomalaisille miehille riittää Suomessa vientiä.

Tämä!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Ullatusnillitus on 18.03.2016, 22:31:30
Quote from: pikkujorma on 18.03.2016, 19:08:58
"Suomalaisen naisen reva on kuin kompassi osoittaa aina etelään päin". Mikähän  ohjelma se oli jossa tämän totuuden kuulin, taisi olla sama jossa esiintyi Aki ja Turo.

Kuulostaa niin henkevältä, että ohjelman on täytynyt olla Pressiklubi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: -PPT- on 18.03.2016, 23:59:02
Jos mustat miehet vetoavat valkoisiin naisiin maskuliinisuudellaan eli ovat naisten mielestä tosi miehiä niin mistä mahtaa johtua että mustat naiset eivät paljon valkoisia miehiä kiinnosta muutoin kuin paremman puutteessa? Kuuluisat mustat naiset kuten Rihanna tai Beyonce photoshopataan aina näyttämään vähemmän mustilta.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 19.03.2016, 00:05:39
Tuo selittyy ihan sillä, että naiset ja miehet ovat niin erilaisia biologisesti ja psykologisesti. Toisin sanoen, miehet ja naiset tykkää eri asioista. Kerran tosin meinasi käydä huonosti itsellänikin erään abc-saarilta tuleen hollantilaisen kanssa, oli sen verran upea. Mutta eräs toinen nainen, nimeltään mary jane, vei voiton...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: P on 19.03.2016, 01:10:33
Quote from: J. Lanta on 19.03.2016, 00:05:39
Tuo selittyy ihan sillä, että naiset ja miehet ovat niin erilaisia biologisesti ja psykologisesti. Toisin sanoen, miehet ja naiset tykkää eri asioista. Kerran tosin meinasi käydä huonosti itsellänikin erään abc-saarilta tuleen hollantilaisen kanssa, oli sen verran upea. Mutta eräs toinen nainen, nimeltään mary jane, vei voiton...

No. Itselläni on ollut suhteellisen mittainen parisuhde - siis ikäkausiin suhtauttaen kolmen ulkomaalaisen/ulkomaalaisperäisen (siis syntyessä muu passi kuin Suomen, osa asui ja asuu ulkomailla) naisen kanssa. No kaikki tapasin kuitenkin kaikki Suomessa, vaikka suhde syntyi, kuoli tms. ulkomailla. No 18 yhteensä vuotta ulkkiksien kanssa.  :roll:  On mulla ollut välillä suomalaisia naisia joku 5--7v.  ;D .  No lapsia olen tehnyt sekä suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa. Niin siinä naisten kanssa (saman) pitkään vehdatessa tuppaa käymään?

No mun parisuhdenaiset ovat olleet aina Euroopasta. No aikoinaan on tullut kokeiltua naisia myös muualta (mm. Amerikoista P-A ja E-A + Karibia, siis lyhyellä suhde-elinkaarella. Ja toki pääsosin Euroopasta ja Suomesta. Ei sitä muuten peräkamariin päätyisikään kärsimään ksenofobiasta?  :roll:

PS. Alankomaalaiset naiset ovat kinnostavia, kokemuspohjaisesti.  :roll:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Northblood on 19.03.2016, 01:50:10
Uskokaa tai älkää, etelä euroopassa arvostetaan rehtiä ja rehellistä pohjois-eurooppalaista miestä, joka ei käy suoraan iholle, ehdottele laakista niitä näitä ja muutenkaan esiinny kuin perus Pedro saalistuspuuhissa.

Näillä lakeuksilla valtamedian suuresti halveksuma kuvottava Suomalainen Mies on itse asiassa varsin hyvää valuuttaa eteläisen euroopan naismarkkinoilla. Rehellinen, työtä tekevä, ja puolisolleen uskollinen mies ei itse asiassa olekaan niin paha tapaus, kuin täällä kilahtaneet naisten kuvatukset törkeän yleistävästi julistavat.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: potta on 19.03.2016, 01:56:56
Quote from: Kameleontti on 18.03.2016, 22:12:50
Mut nyt tuli tarve avautua täällä. Olen siis fb:ssä saanut monen muun naisen tavoin lirkutteluviestiä irakilaisilta ja etenki yks on ihan takiainen. Teki mieli pistää ignoreen mutta olen liian utelias kaiveleen aivoituksia.

mitä kautta nämä löytävät lirkutteluviestiensä kohteet, kuten esim sinut? ihan satunnaisotannalla jostain fb-ryhmistä vai jotenkin muuten?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: J. Lannan haamu on 19.03.2016, 08:45:56
Niin, tarkoitin tuolla aiemmalla viestillä sitä, että suomalaisen naisen on helpompi seurustella ja olla keenerin kanssa kuin suomalaisen miehen keenerinaisen. Se, että onko helpompi olla ylipäätään ulkomaalaisten, se on asia erikseen...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Haplotaxida on 19.03.2016, 09:05:22
Quote from: Kameleontti on 18.03.2016, 22:12:50Itse en voi sietää noiden liian etelämaalaisten imelää lirkuttelua ja honeyhoney, puspus, lovelove menoa. Ja vielä vähemmän, jos ei usko kerrasta, että ei tollanen toimi täällä. Ainakaan yleisesti.

Kyllä se lirkuttelu ikävä kyllä tehoaa turhan moniin naisiin, vaikkei lirkuttelija olisi Viroa etelämpää. Olen vierestä päässyt seuraamaan aina persaukisen virolaisen Uuno Turhapuron edesottamuksia. Aina löytyi katto pään päälle ja kestitys samalla, potkittaessa pihalle.

Tietynlainen itsevarmuus puree joihinkin. Mitä enemmän silloin uskaltaa, montaakin kerralla, niin sitä enemmän onnestaa, vaikka suusta tulisi millaisia valheita tahansa. Aina joku nappaa lopulta syöttiin kiinni.

Määrä korvaa laadun.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: foobar on 19.03.2016, 09:22:04
Quote from: Haplotaxida on 19.03.2016, 09:05:22
Quote from: Kameleontti on 18.03.2016, 22:12:50Itse en voi sietää noiden liian etelämaalaisten imelää lirkuttelua ja honeyhoney, puspus, lovelove menoa. Ja vielä vähemmän, jos ei usko kerrasta, että ei tollanen toimi täällä. Ainakaan yleisesti.

Kyllä se lirkuttelu ikävä kyllä tehoaa turhan moniin naisiin, vaikkei lirkuttelija olisi Viroa etelämpää. Olen vierestä päässyt seuraamaan aina persaukisen virolaisen Uuno Turhapuron edesottamuksia. Aina löytyi katto pään päälle ja kestitys samalla, potkittaessa pihalle.

Tietynlainen itsevarmuus puree joihinkin. Mitä enemmän silloin uskaltaa, montaakin kerralla, niin sitä enemmän onnestaa, vaikka suusta tulisi millaisia valheita tahansa. Aina joku nappaa lopulta syöttiin kiinni.

Määrä korvaa laadun.

Tämän itsevarmuustoteamuksen jälkeen voikin sitten jäädä funtsimaan sitä, onko itsevarmuus pelkästään kulttuurillista vai tietynlaista Dunning-Kruger-varmuutta omasta maailmanomistajuudesta. Tai siis että ollaan asioista niin pihalla, että uskotaan olevan niiden suurin herra, ja käyttäydytään nimenomaan sen ansiosta kuin maailmanomistaja.

Jos näin olisi, se tarkoittaisi sitä että lirkuttelijoihin lankeavat suosivat itseasiassa idiootteja. No, siltä se aika usein suhteiden pitkäikäisyyden (tai sen puutteen) suhteen näyttääkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Hakkapeliitta on 19.03.2016, 10:45:53
Quote from: Kameleontti on 18.03.2016, 22:12:50
Quote from: pikkujorma on 18.03.2016, 19:08:58
"Naps

Ei se aina.

Itse en voi sietää noiden liian etelämaalaisten imelää lirkuttelua ja honeyhoney, puspus, lovelove menoa. Ja vielä vähemmän, jos ei usko kerrasta, että ei tollanen toimi täällä. Ainakaan yleisesti.

Mut nyt tuli tarve avautua täällä. Olen siis fb:ssä saanut monen muun naisen tavoin lirkutteluviestiä irakilaisilta ja etenki yks on ihan takiainen. Teki mieli pistää ignoreen mutta olen liian utelias kaiveleen aivoituksia.

Se on tullut syksyllä ja sen kaveri on jo päässyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Olen kuulemma sen elämännainen ja muuta paskaa ja sydämiä tulee kärjistäen minuutin välein, vaikka sanoin ettei toi toimi täällä. Kuulemma en usko ja bla bla bla.Naimisiin pitäs päästä ja en usko rakkaustarinoihin jne.

Kauhean huolissaan, etten väsy töissä tai nuku tarpeeksi ja pitäs olla rennommin, vaikka sanoin et akatkin käy täällä töissä pitkiäkn päiviä, että on varaa elättää niitä, jotka ei käy. Tähän rinnastan sen yhen syyrialaisen kommentin irakeista, että ei tykkää, ku ne ei tee muuta ku syö ja nukkuu. Kuulosti ton kohalla just siltä. Ja en nyt syytä kaikkia irakeja vaan näitä nyt tulleita geelitukkia jne.

Jotain 38v ja entinen poliisi ja pakeni tänne kun ois muuten joutunu armeijan leiviin. Kuulemma valmis tekeen mun eteen ihan mitä vaan. Nyt sanoi, et jos sais talon Helsingistä niin voisin tulla sinne sen kans asumaan ja elää onnellisena ja bla bla bla.

Sanoin et ei taida onnaa Helsingissä, kun on liian kallis. Totes, ettei hänen tarvi maksaa vuokraa. Sanoin et mun tarvii ja maksan veroina vielä niidenkin elämistä, jotka ei töissä käy. Sanoi haluavansa asumaan niin, ettei tarvi maksaa mitään vuokraa. Totesin, ettei ole mahollista täällä ilmanen elämä, joku maksaa aina. Kysyi: miks?

Että tällasia täällä. Meni vähän ohi aiheen mutta keiltä nää saa? Samanlaisilta, jotka luulee, että elämä on ilmasta. Mut ilmeisen kovassa on usko että elämä on ilmasta. Samoin ku totes mun kommenttiin et sotamiehet pakenee tänne ja meillä ollaan kohta lähettämässä meitien miehiä muiden sotia sotimaan, et hienoa.

Noi taitaa oikeesti olla aika saakelin heikkolahjasta porukkaa, jota tänne tunkee. Ei ihme, jos ei niitä haluta takasin.

Mut Kanadan malli tännekin: se joka nai ulkomaalaisen myös vastaa elatuksesta ainakin sen jonkin aikaa. Ei prkl näitä ketkuja. Tai ei kai tuokaan välttämättä pahaa tarkota mutta on ihan auttamattoman pihalla, miten asiat toimii.

Ovat varmaan kyselleet vokkitädeiltä, että miten löydän suomalaisen vaimon? Vokkitädit ovat tähän tietysti vastanneet, että etsikää netistä. Niinpä he ovat päätyneet spämmäämään facebookissa. Kysäseppä piruuttasi, että monta vaimoa hänellä on Irakissa?

Sinällään huvittavaa tuo vaimon etsiminen. Suomessa alakuolulaiset kysyvät, että aletaanko oleen? Geelitukat pistää vielä enemmän mutkat suoriksi.  ;D

Mutta uskokaa tai älkää, kyllä tuolla tavalla aina jonkun epätoivoisen yh-äidin löytää.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Jack on 19.03.2016, 11:18:34
Kun käy pääkaupunkisedulla muutaman viikon välein, tuntuu joka kerta siltä, että karvaisia tummia maahanmuuttajamiehiä on katukuvassa aikaisempaa enemmän. Samoin mustia miehiä näkee yhä useammin. Kaduilla kuulee kovaäänistä arabiankielistä keskustelua enemmän kuin suomea. No, eiväthän suomalaiset muutenkaan paljon puhu.

Uutena ilmiönä olen ollut havaitsevinani sen, että arabimiesten seurassa liikkuu suomalaisnaisia näköisiä naisia aivan kuin faneja rock-bändin liepeillä. Pari iltaa sitten ostoskeskusessa tuli tunne, että ollaanko tässä Suomessa enää ollenkaan. Maahanmuuttajista koostuvat nuorisokoplat tuntuivat vallanneen kaikki paikat. Ja mikä mielenkiintoisinta, näissä pourukoissa oli mukana teini-ikäisiä suomalaisia tyttöjä, jotkut kiinni arabipojan käsivarressa. Tytöt seurasivat poikia kuin kanat kukkoja. Nuorilla mustatukkaisilla arabipojilla tuntui menevän tosi lujaa. Heillä oli muodikkaat vaatteet ja viimeisen muodin - mitä se sitten olikin - mukaan laitetut hiukset. "Kotoutuminen" oli todellakin hyvässä käynnissä. Mietin, miltä ostoskeskuksessa näyttää parinkymmenen vuoden päästä, jos nykyinen meno jatkuu. Ja mainittakoon, että paikka ei ollut Itäkeskus.

Vaikka Helsinki tuntuu meistä suomalaisista isolta kaupungilta, se on maailman metropoleihin verrattuna hiljainen pikku kylä. Muutama kymmenen tuhatta arabia näkyy Helsingin katukuvassa selkeämmin kuin sama määrä arabeja näkyisi esimerkiksi Sao Paolossa. Siellä ei taida edes olla niin paljon muslimeja kuin Helsingissä. Huivia pitävän musliminaisen näkeminen ainakin on hyvin harvinaista. No, kaksi taisin nähdä, kun viimeksi kävin.

Arabivoittoinen sukupuolivääristymä pitäisi saada oikaistua ennen kuin on liian myöhäistä. Tänne jo tulleita miehiä ei taideta pystyä poistamaan, mutta tulijoiden määrä olisi saatava vähenemään. Jo tapahtuneen vahingon paikaamiseksi Suomeen voisi valita seuraavaksi pelkästään naisia jostakin muusta kuin muslimimaasta. Musliminaisethan ova suomalaismiesten kannalta joka suhteessa toivottomia tapauksia. 
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 19.03.2016, 21:47:27
Quote from: Kameleontti on 18.03.2016, 22:12:50

Mut nyt tuli tarve avautua täällä. Olen siis fb:ssä saanut monen muun naisen tavoin lirkutteluviestiä irakilaisilta ja etenki yks on ihan takiainen. Teki mieli pistää ignoreen mutta olen liian utelias kaiveleen aivoituksia.

Jahas, jatketaas.

Nyt tuli viestiä, että hän oli itkenyt koko eilisillasta tähän iltaan asti, koska olin sanonut häntä tyhmäksi (eli kysyin et onko se ihan tyhmä, jos kuvittelee, että elämä ois jotenkin ilmaista ja se ei ole keltään pois jos valtio maksaa).

No, kohta tuli taas love love, ja kosintaa.

Sitten tuli pari videoo Irakista et Irak on eurooppalainen mentaliteetiltaan. Ja tämä ilmeisesti jostain häistä tms:

https://www.youtube.com/watch?v=Wwsoal93T_o&app=desktop

Ja siihen perään kosinta taas. Sanoin miljoonannen kerran, ettei suomalaiset naiset mee naimisiin fb-kosinnan perusteella ja jos nai niin se on tän maan idiootteja. Vastaus oli, et kyl menee ja kuulemma paljon onnellisia avioliittoja nyt syntynyt, kun suomalaiset naiset lähestyy näitä irakeja ja haluaa naimisiin. Kuulemma suomalainen mies panee vain kerran viikossa ja iraki joka päivä. Näin kuulemma naiset sanoo.

Kysyin ikähaarukkaa. Vastaus 30-60v.

Ei stna! Noilla on ihan se käsitys, että suomalaiset naiset himoaa noita ja naimisiin ollaan tyrkyllä.  :facepalm:

Olipas hyvä, että suostuin chattaileen niin saa noikin ees jostain suunnasta toistakin näkökulmaa. Hetki piti taas haukkoa happea ku luin noita juttuja. Tosiaan niiden näkökulma on, että ei muuta ku naimisiin suomalaisten naisten kanssa. Ja ovat haluttua kamaa. Ja ei usko millään, ku sanoo, ettei ala tollaseen pelleilyyn.

Kysyin, et mistä sai mun fb-profiilin niin fb oli suositellut. Minkä vuoksi niin en tiedä, sillä mun profiililla on kirjotettu lähinnä kriittistä kommenttia tätä touhua kohtaan  :roll:  Mutta jostain syystä mulle on satanut kaveripyyntöjä nyt pitkin poikin, muiltakin kuin kriittisiltä suomalaisilta. En tiedä keitä nuo on ja miksi lähestyy, kun eivät ole lähimaillakaan Suomea. Tänään tuli Pakistanista.

Mutta alkaa hirvittää tää suomalaisten naisten maine  :-[

Edit:

Lisätääs nyt tähän, vaikkei ketjun aiheeseen liitykään niin tämäkin tyyppi sanoi, että Suomi on avannut rajansa pakolaisille. Osasi myös ottaa esille asian, kuinka suomalaiset muutti 2ww aikana Ruotsiin (korjasin, että lähinnä lapset!). En muista kaikkea ulkoa, mutta kävi selväksi, että samat mantrat noille on syötetty ku mitä suvakit hokee. Noi elää suvakkien luomassa todellisuudessa, ei siinä mitä muut ihmiset elää. Vaarallista. Käsitys asioista on ihan epärealistinen.

Muoks vielä kerran:

Tuo selitti, että kaverinsa, joka oli menny suomalaisen kans naimisiin on siis saanut ilmaisen asumisen ja kuulemma "palkkaa" (joo sana salary) 700e/kk päälle. Voiko tuo rahasumma olla totta vaiko vain sen kaverin lööperiä? Ei ihme, jos noilla huhuilla tänne puskee tulijaa notkumaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nimetönkeskustelija on 19.03.2016, 22:10:26
Quote
"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."

Entäs ulkomaalaiset naiset? Ovatko hekin koulutetumpia kuin suomalaiset naiset?

Quote
Kysynnän pystyy havaitsemaan myös avioliittotilastoista. Pari–kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaisten miesten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaisten naisten kanssa. Nuorten naisten avioliitot ulkomaalaisten miesten kanssa ovat lisääntyneet tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
...

Ehkä siksi, että tänne saapuu enemmän ulkomaalaisia miehiä kuin naisia. Tässä yritetään esittää asia niin, että ulkomaalainen mies ja suomalainen nainen ovat "ravintoketjun huipulla" ja ulkomaalainen nainen ja suomalainen mies heidän alapuolellaan. Kuitenkin viime pakolaiskriisissä 80 % tulijoista oli miehiä. Miten siis voitaisiin olettaa, että nuoret suomalaismiehet pariutuisivat ulkomaalaisten naisten kanssa. Tähän voidaan vielä yhdistää se, että muslimit eivät anna tyttäriään suomalaisille miehille rasistisista syistä. Toisin päin asia on kuitenkin hyväksyttyä.

Quote
Australiassa Todd ei yritä iskeä naisia joka ilta, mutta Suomessa vientiä on riittänyt yrittämättäkin. Hän arvelee, että suomalaiset naiset yksinkertaisesti rakastavat aussiaksenttia. Hänen mukaansa Suomi-neidot ovat hyvin aloitteellisia ja haluavat ainakin pussailla häntä.

"Olen vienyt ainakin yhden naisen viikossa myös luokseni jatkoille."

Suomalaiset miehetkin rakastavat esimerkiksi tulisia latinonaisia ja heidän aksenttiaan. Myös aasialaiset kiinnostavat monia. Ongelma on se, että heitä ei tule tänne spontaanisti, vaan pitää mennä hakemaan.

Quote
Sivori uskoo naisten kiinnostuksen johtuneen puhtaasti siitä, että suomalaiset miehet eivät ole yhtä avoimia puhumaan tunteista, seksistä ja rakkaudesta.

Sivori onkin varmaan asiantuntija, mitä tulee suomalaisten miesten kykyyn puhua tunteistaan, seksistä ja rakkaudesta. Mielestäni ero on siinä, että Espanjassa naiset eivät lähde yhtä herkästi ventovieraan kanssa panemaan.

Quote
"Naisiin ehkä tekee vaikutuksen ulkomaalaisten miesten itsevarmuus ja osaltaan stereotypiat kuumista latinorakastajista."
...

Kaikki ulkomaalaiset miehet on itsevarmoja?? Hehe ... en voi sanoa kun että aika junttia kommenttia. Kannattaisi käydä ulkomailla ja tutustua ulkomaalaisiin ihmisiin, niin huomaa että he ovat ihmisiä siinä missä suomalaisetkin. Jotkut ovat itsevarmoja ja toiset epävarmoja. Mikään psykologinen tutkimus ei puolla sitä, että suomalaiset olisivat poikkeuksellisen epävarmaa kansaa.

Quote
Jyväskyläläisellä Saaralla, 32, on ollut kymmenisen lyhyttä suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa.

Hänen kokemuksensa mukaan ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan.
...

Kymmenen lyhyttä suhdetta kertoo kaiken.... Ongelma ei ole miehissä vaan hänessä itsessään.

Quote
Myös helsinkiläinen Lotta, 29, kiinnostuu helpommin ulkomaalaisista miehistä.

Hänellä on ollut italialainen avomies ja nyt hän tapailee ranskalaista miestä.

Hyvä lotta! olet löytänyt kutsumuksesi ja se on ulkomaalaiset miehet. Ei ole mitään väliä kunhan on "ulkomaalainen". Ei väliä onko pitkä, pätkä, ohut vai pyöreä. Ei haittaa jos on idiootti tai ruma kunhan on ulkomaalainen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Eino P. Keravalta on 19.03.2016, 22:24:20
Kameleontin kertomuksista piirtyy kuva tyhmistä, jotenkin mentaalisesti jälkeenjääneistä ja yksinkertaisista kehitysmaalaisista, joiden aivotoiminnoista puuttuvat kaikki eurooppalaisen ihmisen korkeammat toiminnot hienovaraisuudesta ja toisen kunnioittamisesta puhumattakaan.

Tulee käsitys, että noiden sandaalinläpsyttelijöiden pauloihin voi jäädä vain todella tyhmä ja kypsymätön tai heikon itsetunnon omaava nainen, joka haluaa uskoa tyhjänpäiväisiä lässytyksiä ilman minkäänlaista tervettä järkeä tai kykyä havainnoida maailmaa.

Minä en pidä tuollaisia 'miehiä' vähimpänäkään uhkana omalle miehuudelleni tai naisonnelleni, sillä ne naiset, jotka noiden kivikautista taikauskokulttuuria kannattavien, persaukisten puolianalfabeettien kameliturhapurojen matkaan lähtevät, ovat niin tolloja, että saisivat minulta pakit aivan varmasti jo treffien toisella minuutilla ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 19.03.2016, 22:43:26
Rikollisten kanssa hengailemisesta jää rikollinen leima, ja haju, kaverit pistävät merkille.
Ja siitä leimasta ei ikinä pääse eroon.

En usko, että nämä nuoret naiset edes moista ymmärtävät,

varsinkaan jos oma isä huomauttaa että miltä se nyt näyttää olla idiootti, vaikka ei ole.

Mutta nuoruus, kokemattomuus ja tietämättömyys ovat aina enemmän oikeassa kuin vanhuus, kokemus ja tieto.

Näin on aina ollut, ja tulee olemaan.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 19.03.2016, 23:20:54
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.03.2016, 22:24:20

Tulee käsitys, että noiden sandaalinläpsyttelijöiden pauloihin voi jäädä vain todella tyhmä ja kypsymätön tai heikon itsetunnon omaava nainen, joka haluaa uskoa tyhjänpäiväisiä lässytyksiä ilman minkäänlaista tervettä järkeä tai kykyä havainnoida maailmaa.

Teinejä en syytä, ne on vietävissä, mutta kuten tuokin sanoi, että ikähaarukka naimisiin menneillä on 30-60v.

Omissa tutuissa, jotka harrastaa (joo osa ei vain kerran kokeile, ja totea toimimattomaks vaan harrastaa) näitä toiseuksia, on hyvin yleistä melkolailla vakavat mielenterveysongelmat. Bipolaarisuus on yksi, vakava masennus yhdistettynä jonkinlaiseen anarkismiin... Eri juttu on ne, jotka nai vaan naimisen ilosta eikä ota vakavissaan.

Yksi keski-ikäinen nainen, sairaseläkkeellä, on harrastellut enempikin mut kyl sekin tajuaa, ettei noi naimisiin halua oikeasti vaan ottaa omanmaalaisen naisen, ku haluaa rauhottua. Siihen asti paneminen riittää.

Yksi toinen, 30v, nainen on ollut parisuhteissa ihan skitsojen suomalaismiesten kanssa (joo tiedän viimesen suomalaisen tapauksen ja koitettiin varottaa, et se on sosiopaatti mut ei auttanu, ku kaikki ihquilut meni sille läpi). Vakava masennus taustalla ja tarve kokea kehumista ja lässytystä. Vituiks män. Seuraavan kerran ku näin tän naisen niin se esitteli tyttöystävän ja kertoi, että päättikin alkaa lesboksi.

Teinitytöt kai enempi hakee hyväksyntää ja ihailua mutta tosiaan tuon irakin kuvauksen mukaan ne ei ole niitä, jotka tuolla nyt saalistaa. Siellä saalistaa pettyneet naiset. Ruoho kuvitellaan olevan vihreempää aidan toisella puolen.

Mut yleisesti oma mielikuva umpisuvakeista on samaa eli rajat auki kannattajia on sellaset, jotka jotenkin voi itse tosi pahoin. Haluaa kaikille hyvää ymmärtämättä kokonaisuuksia. Ja toinen äärilaita on tietysti ihan nää paholaiset, jotka haluaa kaikille pahaa... levitä paska kaikkialle niin kaikki kärsii tasaverosesti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: sr on 22.03.2016, 12:28:06
Quote from: nimetönkeskustelija on 19.03.2016, 22:10:26
Quote
Kysynnän pystyy havaitsemaan myös avioliittotilastoista. Pari–kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaisten miesten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaisten naisten kanssa. Nuorten naisten avioliitot ulkomaalaisten miesten kanssa ovat lisääntyneet tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
...

Ehkä siksi, että tänne saapuu enemmän ulkomaalaisia miehiä kuin naisia. Tässä yritetään esittää asia niin, että ulkomaalainen mies ja suomalainen nainen ovat "ravintoketjun huipulla" ja ulkomaalainen nainen ja suomalainen mies heidän alapuolellaan.

Mihin tuollainen tulkinta perustuu? Minusta tuossa tekstissä ei sanota yhtään mitään mistään ranking-listasta.

Quote
Kuitenkin viime pakolaiskriisissä 80 % tulijoista oli miehiä. Miten siis voitaisiin olettaa, että nuoret suomalaismiehet pariutuisivat ulkomaalaisten naisten kanssa.

No, miten ajattelit ne kaikki suomalaisten miesten ja ulkomaalaisten naisten olemassaolevat avioliitot solmitun (joita siis väestörekisterin mukaan on enemmän kuin päinvastaisia pareja)? On suomalaisilla mahdollisuus olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa muutenkin kuin niin, että ulkomaalaisia tulee Suomeen pakolaisina. Käsittääkseni merkittävimmät ulkomaalaisryhmät, jotka ovat solmineet suomalaisten kanssa avioliittoja, ovat ruotsalaiset ja venäläiset. Kummastakaan maasta tuskin tullaan Suomeen pakolaisena.

Miesten kohdalla on kaksi kaukaista kansallisuutta, joiden kanssa on solmittu merkittävä määrä avioliittoja, thaimaalaiset ja filippiiniläiset. En usko kummastakaan maasta Suomeen tulleiden naisten olleen missään merkittävässä määrin pakolaisia.

Quote
Tähän voidaan vielä yhdistää se, että muslimit eivät anna tyttäriään suomalaisille miehille rasistisista syistä. Toisin päin asia on kuitenkin hyväksyttyä.

Kuule Suomessa 18-vuotiaat ihmiset saavat ihan itse päättää sen, kenen kanssa menevät tai ovat menemättä naimisiin.

Quote
Suomalaiset miehetkin rakastavat esimerkiksi tulisia latinonaisia ja heidän aksenttiaan. Myös aasialaiset kiinnostavat monia. Ongelma on se, että heitä ei tule tänne spontaanisti, vaan pitää mennä hakemaan.

No, voi voi. Eivät ne lentoliput nyt niin paljoa maksa. Ja alkuun voit päästä netin kautta. Ja mitä tuon ongelman suhteen pitäisi sitten tehdä? Markkinoida Suomea ja suomalaisia hyvinä puolisokandidaatteina, jotta maahan alkaisi virrata lisää ulkomaalaisia?

Quote
Kymmenen lyhyttä suhdetta kertoo kaiken.... Ongelma ei ole miehissä vaan hänessä itsessään.

Ok, mikä on oikea määrä suhteita, joita ihmisellä pitää olla ennen kuin solmii avioliiton?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kari Kinnunen on 22.03.2016, 18:38:09
Jännä ketju.

En oikein usko, että hmm... etniset olisivat jotenkin uhka. Pissikset, lähiövalaat yms. Etnoihin varmastikin takertuvat. Eli siihen osaan miltei naiseksi luokiteltavia jokka muuten olisi jäänyt ilman.

Ei pojat, ei etniset meiltä akkoja vie. Pohjasakan imuroivat kuten heidän kuuluukin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Iku-routa on 22.03.2016, 18:51:38
Quote from: foobar on 19.03.2016, 09:22:04Tämän itsevarmuustoteamuksen jälkeen voikin sitten jäädä funtsimaan sitä, onko itsevarmuus pelkästään kulttuurillista vai tietynlaista Dunning-Kruger-varmuutta omasta maailmanomistajuudesta. Tai siis että ollaan asioista niin pihalla, että uskotaan olevan niiden suurin herra, ja käyttäydytään nimenomaan sen ansiosta kuin maailmanomistaja.

Jos näin olisi, se tarkoittaisi sitä että lirkuttelijoihin lankeavat suosivat itseasiassa idiootteja. No, siltä se aika usein suhteiden pitkäikäisyyden (tai sen puutteen) suhteen näyttääkin.

Kirjoitat kuin maailmanherruus olisi tietoista, eikä ennemminkin kokemuksellista. Varmasti idiooteilla on suurempi taipumus kuvitella olevansa maailman herroja. Silti, suurin osa toiminnastamme ja viestinnästämme on tiedostamatonta; Ihminen voi aivan hyvin ajatella olevansa maailman kuningas, mutta samalla käyttäytyä ja viestiä kuin maan matonen tai toisin päin.

Narsistinen, piittamaton ja aggressiivinen mies vetoaa naiseen - pohjimmiltaan. Ei nainen ajattele, että "Tuossapa on piittamaaton ja aggressiivinen narsisti", hän vain tuntee vetoa miestyyppiin, joihin ko. ominaisuuksia voi liittää.

Olen miettinyt, että onkohan vähän sama kuin olen huomannut silikonitisseissä. Minusta ne ovat typerä idea. Pinnallista roskaa. Mutta aina kun näen naisen, jolla sellaiset on, en voi lakata tuijottamasta ja tuntemasta vetoa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nimetönkeskustelija on 22.03.2016, 19:44:20
Quote from: sr on 22.03.2016, 12:28:06

Mihin tuollainen tulkinta perustuu? Minusta tuossa tekstissä ei sanota yhtään mitään mistään ranking-listasta.

Kerrotaan että
Quote"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."
Tämähän tarkottaa käytännössä sitä, että suomalaiset naiset ovat koulutetumpia kuin miehet ja että ulkomaalaiset miehet ovat koulutetumpia kuin suomalaiset miehet. Eli siis molemmat edustava keskimäärin "parempaa väkeä".

QuoteNo, miten ajattelit ne kaikki suomalaisten miesten ja ulkomaalaisten naisten olemassaolevat avioliitot solmitun (joita siis väestörekisterin mukaan on enemmän kuin päinvastaisia pareja)? On suomalaisilla mahdollisuus olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa muutenkin kuin niin, että ulkomaalaisia tulee Suomeen pakolaisina. Käsittääkseni merkittävimmät ulkomaalaisryhmät, jotka ovat solmineet suomalaisten kanssa avioliittoja, ovat ruotsalaiset ja venäläiset. Kummastakaan maasta tuskin tullaan Suomeen pakolaisena.

Miesten kohdalla on kaksi kaukaista kansallisuutta, joiden kanssa on solmittu merkittävä määrä avioliittoja, thaimaalaiset ja filippiiniläiset. En usko kummastakaan maasta Suomeen tulleiden naisten olleen missään merkittävässä määrin pakolaisia.

Jutussahan sanottiin näin:
QuotePari–kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaisten miesten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaisten naisten kanssa

QuoteKuule Suomessa 18-vuotiaat ihmiset saavat ihan itse päättää sen, kenen kanssa menevät tai ovat menemättä naimisiin.

Haha nythän vitsin murjaisit. Tunnetko yhtäkään suomimiestä, jolla olisi somali tyttöystävä? Musliminaiset puetaan burkhiin ja piilotetaan sisälle. Siinä ei paljon suomen lait auta. Suvakkinainen on itse innoissaan tästä järjestelystä.

QuoteNo, voi voi. Eivät ne lentoliput nyt niin paljoa maksa. Ja alkuun voit päästä netin kautta. Ja mitä tuon ongelman suhteen pitäisi sitten tehdä? Markkinoida Suomea ja suomalaisia hyvinä puolisokandidaatteina, jotta maahan alkaisi virrata lisää ulkomaalaisia?

Käyppä huviksesi katsomassa että paljonko maksaa lentoliput lattarimaihin. SItten pitää vielä houkutella puoliso tänne. Sille pitää ostaa lentoliput takaisin (samoin itselle) ja siihen päälle oleskeluluvat yms. Jos ei onnistu, niin rakas palautetaan takaisin lähtömaahan ja rahat ja vaiva meni hukkaan. Mokubisnes järjestää irakimiehiä tänne ilmaiseksi. Suomea ei tarvitse markkinoida minään. Parempi on kun pistetään turvapaikkashoppailijoilta rajat kiinni. Tällöin tulijoiden sukupuolijakauma tasoittuu automaattisesti.

QuoteOk, mikä on oikea määrä suhteita, joita ihmisellä pitää olla ennen kuin solmii avioliiton?

Saaralla oli kokemusta kymmenestä lyhyestä suhteesta mamujen kanssa. Ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan. Siltikin jokaikinen suhde oli jäänyt lyhyeksi. Mistä löytyy siis sellainen mies, jonka kanssa suhde etenee pidemmälle? Pitäisikö etsiä marsista?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: sr on 22.03.2016, 21:52:07
Quote from: nimetönkeskustelija on 22.03.2016, 19:44:20
Kerrotaan että
Quote"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."
Tämähän tarkottaa käytännössä sitä, että suomalaiset naiset ovat koulutetumpia kuin miehet ja että ulkomaalaiset miehet ovat koulutetumpia kuin suomalaiset miehet. Eli siis molemmat edustava keskimäärin "parempaa väkeä".

Tuo parempaa väkeä on ihan sinun omaa lisäystäsi. Se tietenkin on täysin totta, että yliopistoihin sisäänpääsevistä enemmistö on nykyisin naisia. Tämä on kuitenkin faktaväite, ei mikään arvomielipide, kuten tuo sinun "parempaa väkeä" tai se aiempi "ravintoketju"-juttusi.

Quote
QuoteNo, miten ajattelit ne kaikki suomalaisten miesten ja ulkomaalaisten naisten olemassaolevat avioliitot solmitun (joita siis väestörekisterin mukaan on enemmän kuin päinvastaisia pareja)? On suomalaisilla mahdollisuus olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa muutenkin kuin niin, että ulkomaalaisia tulee Suomeen pakolaisina. Käsittääkseni merkittävimmät ulkomaalaisryhmät, jotka ovat solmineet suomalaisten kanssa avioliittoja, ovat ruotsalaiset ja venäläiset. Kummastakaan maasta tuskin tullaan Suomeen pakolaisena.

Miesten kohdalla on kaksi kaukaista kansallisuutta, joiden kanssa on solmittu merkittävä määrä avioliittoja, thaimaalaiset ja filippiiniläiset. En usko kummastakaan maasta Suomeen tulleiden naisten olleen missään merkittävässä määrin pakolaisia.

Jutussahan sanottiin näin:
QuotePari–kolmekymppiset naiset solmivat avioliittoja ulkomaisten miesten kanssa paljon enemmän kuin suomalaiset miehet ulkomaisten naisten kanssa

Niin? Ensinnäkään et vastaa kysymykseeni ja toiseksi tuossa ei sanota, että pakolaisilla olisi asian kanssa paljoakaan tekemistä. Ne haastatellut naiset eivät tuntuneet olleen juurikaan pakolaisista olleen kiinnostuneita, vaan eurooppalaisista miehistä. Muutenkin tämä olisi johdonmukaista, jos tuolla aiemmin vedotaan siihen koulutukseen. Pakolaisten keskimääräinen koulutustaso on varsin alhainen.

Quote
QuoteKuule Suomessa 18-vuotiaat ihmiset saavat ihan itse päättää sen, kenen kanssa menevät tai ovat menemättä naimisiin.

Haha nythän vitsin murjaisit. Tunnetko yhtäkään suomimiestä, jolla olisi somali tyttöystävä? Musliminaiset puetaan burkhiin ja piilotetaan sisälle. Siinä ei paljon suomen lait auta. Suvakkinainen on itse innoissaan tästä järjestelystä.

En tunne. Se ei kuitenkaan muuta tuota esittämääni faktaa mihinkään. Suomen laki suojelee sitä 18-vuotiasta somalinaista, jos haluaa olla suomalaisen kanssa. Se, ettei välttämättä halua, (tai suomalainen mies ei halua olla hänen kanssaan), on sitten toinen asia. Ketään täysikäistä ei Suomessa voi pakottaa pukeutumaan toisin kuin hän itse haluaa (tai toki julkisilla paikoilla pukeutumiseen on tietenkin jotain rajoituksia).

Quote
Käyppä huviksesi katsomassa että paljonko maksaa lentoliput lattarimaihin. SItten pitää vielä houkutella puoliso tänne. Sille pitää ostaa lentoliput takaisin (samoin itselle) ja siihen päälle oleskeluluvat yms. Jos ei onnistu, niin rakas palautetaan takaisin lähtömaahan ja rahat ja vaiva meni hukkaan.

Pakkoko sitä sinne kaikkein kauimmas on lentää? Ja siis kuten sanoin, alkuun voin päästä internetillä.

Quote
Mokubisnes järjestää irakimiehiä tänne ilmaiseksi. Suomea ei tarvitse markkinoida minään. Parempi on kun pistetään turvapaikkashoppailijoilta rajat kiinni. Tällöin tulijoiden sukupuolijakauma tasoittuu automaattisesti.

Eivätpä tunnu tekevän kauppaansa, jos luet tuota Kameleontin kommentointia. Parisuhdemarkkinoilla tyypillisesti naisille kaupaksi käy status (mistä esimerkkinä se, että he näyttävät arvostavan koulutettuja miehiä). Pakolaisilla tätä on tarjota vähänlaisesti.

Quote
QuoteOk, mikä on oikea määrä suhteita, joita ihmisellä pitää olla ennen kuin solmii avioliiton?

Saaralla oli kokemusta kymmenestä lyhyestä suhteesta mamujen kanssa. Ulkomaisten miesten kanssa on helpompi keskustella: käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen tulevat heiltä luonnostaan. Siltikin jokaikinen suhde oli jäänyt lyhyeksi. Mistä löytyy siis sellainen mies, jonka kanssa suhde etenee pidemmälle? Pitäisikö etsiä marsista?

Et vastannut kysymykseen. Kuinka monta suhdetta pitää olla ennen kuin avioliiton voi solmia. Onko jokin optimimäärä?
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: pikkujorma on 28.03.2016, 17:18:18
Nyt näkyy turhajulkkis smoukahontas Sara Forsberg löytäneen uuden poikaystävän amerikassa. Taisi olla jätkä nimeltään Hooman ja jutun mukaan hänellä on iranilaista verta suonissaan. Oli niin samannäköinen partajätkä että ihan hyvin olisi voinu olla jostain suomalaisesta vokista löydetty. Joka paikkaan ne iranilaiset ehtii ja suomalaiseen naiseen tehoaa tumman prinssin charmi. On ne iranilaiset ja muut mutiaiset kovia panomiehiä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: koli on 28.03.2016, 17:30:36
^Etnisyydeltään kuitenkin persialainen, jotka on huomattavasti sivistyneempää ja fiksumpaa sakkia kuin tänne tulevat kurdit, arabit yms kehitysmaalaiset.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: nimetönkeskustelija on 28.03.2016, 21:33:44
Quote from: sr on 22.03.2016, 21:52:07
Quote from: nimetönkeskustelija on 22.03.2016, 19:44:20
Kerrotaan että
Quote"Nuorissa sukupolvissa alkaa olla se ongelma, että naiset alkavat olla koulutetumpia kuin miehet ja vastaavasti koulutettujen miehien löytyminen on vaikeaa. Ulkomaalaisista heitä löytyy."
Tämähän tarkottaa käytännössä sitä, että suomalaiset naiset ovat koulutetumpia kuin miehet ja että ulkomaalaiset miehet ovat koulutetumpia kuin suomalaiset miehet. Eli siis molemmat edustava keskimäärin "parempaa väkeä".

Tuo parempaa väkeä on ihan sinun omaa lisäystäsi. Se tietenkin on täysin totta, että yliopistoihin sisäänpääsevistä enemmistö on nykyisin naisia. Tämä on kuitenkin faktaväite, ei mikään arvomielipide, kuten tuo sinun "parempaa väkeä" tai se aiempi "ravintoketju"-juttusi.

Yritin tuoda julki mielipidettäni kyseisen jutun luonteesta. Naistoimittaja lällättelee ja mustamaalaa perättömästi suomalaista miestä. Juttu on siltäkin osin täyttä roskaa, että naisten menestyminen koulumaailmassa on globaali ilmiö ja toistuu kaikissa teollisuusmaissa (jopa Aasiassa). Tämä taas tarkoittaa sitä, että ulkomaalaiset miehet ovat keskimäärin yhtä "luusereita" kuin suomalaisetkin verrattuna naisiin. Ei ole siis mitään perusteita sille väitteelle, että ulkomaalaisissa miehissä houkuttelee korkea koulutustaso. Suomi vieläpä keikkuu koulutustilastojen kärkipäässä edelleen, mitä tulee korkeakoulutettujen määrään.

Quote from: sr on 22.03.2016, 21:52:07

Niin? Ensinnäkään et vastaa kysymykseeni ja toiseksi tuossa ei sanota, että pakolaisilla olisi asian kanssa paljoakaan tekemistä. Ne haastatellut naiset eivät tuntuneet olleen juurikaan pakolaisista olleen kiinnostuneita, vaan eurooppalaisista miehistä. Muutenkin tämä olisi johdonmukaista, jos tuolla aiemmin vedotaan siihen koulutukseen. Pakolaisten keskimääräinen koulutustaso on varsin alhainen.

Pakolaisetkin ovat ulkomaalaisia. Oma kokemukseni on, että Suomi ei ole houkuttava maa koulutetuille (miehille tai naisille). Suomen houkuttavuus ulkomaalaisille perustuu vahvasti sosiaaliturvaan, ilmaiseen terveydenhoitoon ja rajat auki politiikkaan. Suomi ei pysty tarjoamaan kiinnostavia työpaikkoja menestyjille. Kokemukseni kertovat siitä, että mies ylipäätään on suosittu muuttaessaan eksoottiseen kulttuuriin. Esimerkiksi Japanissa käy sinisilmäisellä vaaleatukkaisella suomimiehellä uskomattoman hyvä mäihä. Tällöinkään kyse ei ole suomalaisten miesten ja japanilaisten naisten ylivoimaisesta koulutustasosta vaan pelkästä eksotiikasta.

Quote from: sr on 22.03.2016, 21:52:07
En tunne. Se ei kuitenkaan muuta tuota esittämääni faktaa mihinkään. Suomen laki suojelee sitä 18-vuotiasta somalinaista, jos haluaa olla suomalaisen kanssa. Se, ettei välttämättä halua, (tai suomalainen mies ei halua olla hänen kanssaan), on sitten toinen asia. Ketään täysikäistä ei Suomessa voi pakottaa pukeutumaan toisin kuin hän itse haluaa (tai toki julkisilla paikoilla pukeutumiseen on tietenkin jotain rajoituksia).

Voi helposti pakottaa. Kun isä käskee pukeutumaan burkhaan, niin ei siinä lait auta. Samaan aikaan tytön veli juoksee baareissa pokaamassa kantiksia.

Quote from: sr on 22.03.2016, 21:52:07
Pakkoko sitä sinne kaikkein kauimmas on lentää? Ja siis kuten sanoin, alkuun voin päästä internetillä.

just joo

Quote from: sr on 22.03.2016, 21:52:07
Eivätpä tunnu tekevän kauppaansa, jos luet tuota Kameleontin kommentointia. Parisuhdemarkkinoilla tyypillisesti naisille kaupaksi käy status (mistä esimerkkinä se, että he näyttävät arvostavan koulutettuja miehiä). Pakolaisilla tätä on tarjota vähänlaisesti.

Pakolaiset on alkukantaisia machoja, mikä vetoaa kokemattomiin ja heikon itsetunnon omaaviin naisiin. Toiseksi he ovat hemmetin epätoivoisia löytämään vaimon, koska tällöin ikuinen sosiaaliturva ja oleskelulupa Suomessa on ansaittu. Joutoaikaa on riittämiin ja se käytetään naisten etsintään.

Quote from: sr on 22.03.2016, 21:52:07
Et vastannut kysymykseen. Kuinka monta suhdetta pitää olla ennen kuin avioliiton voi solmia. Onko jokin optimimäärä?

En vastaa tyhmiin kysymyksiin. Ei ole mitään lukumäärää.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 03.04.2016, 01:10:13
En tiedä muuta ketjua paremmin, mut postaan tänne.

Irakeilla edelleen kova hinku naimisiin.

Ensimmäinen siis ensin selitti et haluaa naimisiin ja kosii kukkapuskakuvien kans ja toiselle kun kertoi niin vastaus oli...

Ihan surkuhupaisaa.

Edit. Suomi nousuun tällä porukalla. Kukkapuskan kuvia riittää ja lirkuttelua, kuinka rakastaa ja ihan allahin ja koraanin nimeen vannoo rakastavansa. Tekisisi mieli herätä todellisuuteen... mut tässähän tää. Rähiskööt keskenään. Kumpaakaan en ole koskaan nähnyt mutta nyt ollaan jo rähinäpäällä, jotta sais hädänalainen pakolainen morsiamen.  :facepalm:
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kyklooppi on 03.04.2016, 01:21:14
Ja myös tuontia, väitän.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 03.04.2016, 01:33:25
Quote from: Kameleontti on 03.04.2016, 01:10:13
En tiedä muuta ketjua paremmin, mut postaan tänne.

Irakeilla edelleen kova hinku naimisiin.

Ensimmäinen siis ensin selitti et haluaa naimisiin ja kosii kukkapuskakuvien kans ja toiselle kun kertoi niin vastaus oli...

Ihan surkuhupaisaa.

Edit. Suomi nousuun tällä porukalla. Kukkapuskan kuvia riittää ja lirkuttelua, kuinka rakastaa ja ihan allahin ja koraanin nimeen vannoo rakastavansa. Tekisisi mieli herätä todellisuuteen... mut tässähän tää. Rähiskööt keskenään. Kumpaakaan en ole koskaan nähnyt mutta nyt ollaan jo rähinäpäällä, jotta sais hädänalainen pakolainen morsiamen.  :facepalm:

Kukkapuskakuvien kera. Melko huokeaa.

Ei kannata olla kovin kohtelias noille, tulkitsevat sen "ehkä" vastaukseksi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 03.04.2016, 01:39:05
Quote from: MW on 03.04.2016, 01:33:25
Kukkapuskakuvien kera. Melko huokeaa.

Ei kannata olla kovin kohtelias noille, tulkitsevat sen "ehkä" vastaukseksi.

Älä huoli, olen aika tyly ja suorasanainen. Johan toinen noista jo sano et olen eka suomalainen joka ei rakasta pakolaisia...

Olen koittanut selvittää tilannetta Suomessa, et täällä omat on jo sekundakamaa ja hallitus suunnilleen vihaa meitä ja seuraava askel on sisällissota tms.

Mutta tää on omalla laillaan aika hillittömän hauskaa. Mutta surullista sinänsä, että noi on ihan kusetettuja ja ymmärryskyvyltään lapsen tasolla :(

Muoks: Johan tää yks on kysyny et miten Euroopassa voi harrastaa seksiä ilman raskauden pelkoa. Kortongeista se meinas et ne on ihan pahaa ja aiheuttaa infektioita jne. Mutta hanskottelu tuntuu olevan niidenkin arkipäivää. Uskonto kieltää mut luonnolle ei voi mitään. Tosin sain myös kysymyksen, että kuinka monta kertaa viikossa nain yhtä ja samaa miestä... Näil on se käsitys, että naiset vissiin kulkee naimassa kaikkea mikä liikkuu ja eurooppalainen vapaa seksielämä on sama kuin ympäriinsä naiminen. Oli myös sitä mieltä tämä, että he on ku eurooppalaiset. Pientä yskintää poden...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: MW on 03.04.2016, 01:51:41
Quote from: Kameleontti on 03.04.2016, 01:39:05
Quote from: MW on 03.04.2016, 01:33:25
Kukkapuskakuvien kera. Melko huokeaa.

Ei kannata olla kovin kohtelias noille, tulkitsevat sen "ehkä" vastaukseksi.

Älä huoli, olen aika tyly ja suorasanainen. Johan toinen noista jo sano et olen eka suomalainen joka ei rakasta pakolaisia...
***
Mutta tää on omalla laillaan aika hillittömän hauskaa. Mutta surullista sinänsä, että noi on ihan kusetettuja ja ymmärryskyvyltään lapsen tasolla :(
***

Tiettyä varovaisuutta kannattaa myös noudattaa henkilötietojen tjsp. julkaisun suhteen.

Lapset ja lapsenmieliset voivat olla tosi julmia "oikeutetusti" suuttuessaan.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 03.04.2016, 02:09:24
Quote from: MW on 03.04.2016, 01:51:41
Quote from: Kameleontti on 03.04.2016, 01:39:05
Quote from: MW on 03.04.2016, 01:33:25
Kukkapuskakuvien kera. Melko huokeaa.

Ei kannata olla kovin kohtelias noille, tulkitsevat sen "ehkä" vastaukseksi.

Älä huoli, olen aika tyly ja suorasanainen. Johan toinen noista jo sano et olen eka suomalainen joka ei rakasta pakolaisia...
***
Mutta tää on omalla laillaan aika hillittömän hauskaa. Mutta surullista sinänsä, että noi on ihan kusetettuja ja ymmärryskyvyltään lapsen tasolla :(
***

Tiettyä varovaisuutta kannattaa myös noudattaa henkilötietojen tjsp. julkaisun suhteen.

Lapset ja lapsenmieliset voivat olla tosi julmia "oikeutetusti" suuttuessaan.

Tiedän. Mutta me ollaan jo sodassa. Mua hirvittää enempi se, että tässä maassa on liikaa semmosia miehiä, jotka ei sitä tajua. Itse olen tietoinen ja toimin sen mukaan.

Haastankin omalla toiminnalla miehiä mukaan ja heräämään. Jos miehet ei herää niin se on menoa sitten.

Ja itsekin olen käynyt työpaikkapsykkatesteissä ja aina on ollut tulos, että tietää, tuntee itsensä jne.

Hirveän herttasta, kuinka suomalaiset miehet suojelee jne. Näin ne tekee mutta omasta näkökulmasta nyt on ollut jo kauan sota päällä omalla laillaan ja sen mukaan toimin.

Musta ei tarvi välittää isommin. Kiukkunen ämmä on aina kiukkunen ämmä :)
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Marius on 03.04.2016, 02:23:22
Kiukkuinen nainen on miehen pelastus.

"Kaapin takana on nainen", kuten Jaakko ja Teppo.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 03.04.2016, 02:33:57
http://mvlehti.net/2016/03/30/mies-masturboi-naisten-vessassa-oululaisbaarissa-video/

Tytöt ei jääneet uhriutumaan. Nauru päälle ja runkkari pakenee. Ok, ok? No problem? Tommosta se tuntuu käsityskyky olevan.

Räkä käteen ja hanskotteleen... Ei siin mitään mutta en voi olla nauramatta näiden naisten touhulle. Ei pidä feminisoitua ja uhriutua vaan nauraa :D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 11.04.2016, 22:52:40
Kokemusta somessa pukkaa nyt marokon suunnalta. Kovin innokas 27v tulossa Eurooppaan ja olen prinsessa jne ja ite olen vastannut viesteillä ja videoilla, kuin seuraava video:

https://www.youtube.com/watch?v=MA6LD7yqNJU

Teitä ei kaivata täällä tai sota syttyy. Sanasota ollut pystyssä mutta sit toikin jamppa alko vähän tajuta.

Myönsi, että mm. Marokosta tullaan tänne feikkiavioliitoilta ja käski mun varoa "pakolaisia".
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kameleontti on 11.04.2016, 23:31:24
Noita ylläolevia ei vissiin saa yhteen postiin???

Mutta noita vastaavia on niin paljon, että tää pakolaisuus alkaa olla jo ihan iso vitsi.

Seksiturismia tämä nykysellään on. Itse olen noille vastaaville vastannu niin kiukkusta postia, että melkein hävettää, mutta kun hetken kiukkuaa niin ei mee kauaa kun ne ite jo myöntää, että mitään sotaa pakoon ne ei oo tulossa vaan naisten perässä.

Ja ilmeisesti naisia riittää, jotka tähän lähtee. Marokkolaiset ja tunisiastakin on sanonut, että kun avioton seksi on kiellettyä niin pitää harjottaa jossain salassa (=ei ettei sitä ois olemassa) mut kuvitelma on et Euroopassa sitä saa mistä tahansa koska vaan ja ilman mitään vastineita. Kuulemma Marokossa naiset vaatii mieheltä seksin vastineeks isoa taloa ja luksusautoa jne.

Sama paska on levinnyt pitkin maailmaa. En syytä noita jamppoja. Mutta infosotana omalta osaltani kyl naputtelen nettiin, ettei se sen hienompaa välttis täällä ole... Mutta johan noi ite kertoo, ettei ne ole sotapakolaisia tms... Pimperon perässä ovat matkalla ja se ei ole sinällään huono syy mut ei tää maa kestä sitä...

HUOH!
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04
Omistushaluista miestä paennut Siru Okwunwannen: "Lähtö tuntui kaikkein pelottavimmalta"

Siru Okwunwannen muslimimies oli hurmaava ja kiltti, kunnes hän yhtäkkiä radikalisoitui. Sirun ja lasten elämä muuttui sarjaksi äärimmäisiä sääntöjä ja pahoinpitelyitä. Miksi Siru kesti miestä 13 vuotta?

...

Jo ovella Siru huomasi, että jotakin oli tapahtumassa. Sisällä oli juhlat. Koti oli täynnä muslimimiehiä, ilmassa leijaili grillatun lihan tuoksu. Kun Siru astui kynnyksen yli, poikaystävä ryntäsi vastaan, tarttui olkapäästä, työnsi vessaan. Odota täällä, kuului komento.

Mies palasi mukanaan musliminaisen pitkä kaapu ja huivi. Hän ojensi ne Sirulle.

"Pue nämä päällesi äläkä kysele mitään. Me menemme naimisiin. Nyt heti."

http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/ (http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/)

Sarjassamme: "Lähiövalas kohtasi elämänsä rakkauden." ;D
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Micke90 on 01.05.2016, 21:16:55
Että ihan yhtäkkiä radikalisoitui? Ettei vain tädillä olisi ollut liian ruusuinen kuva islamista alun alkaenkin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Alaric on 01.05.2016, 21:17:09
^^ Kiittämätön ja typerä nainen. Hän ei ymmärrä, että sai elää oman luonnollisen sukupuoliroolinsa mukaisesti ja ilman länsimaisten irstailijoiden ulkonäköpaineita :roll:

QuoteMies alkoi laittaa elämää uuteen järjestykseen. Televisiot ja satelliitit piti hävittää, ne olivat haram. Sohvia tai mukavia sänkyjä ei tarvittu, sillä niistä on vaikeaa nousta rukoilemaan. Lopulta asunnossa nukuttiin, syötiin ja istuttiin lattialla, kovien patjojen päällä.

Siru alkoi hunnuttautua niqabiin, joka jättää näkyviin vain silmät. Elämänpiiri sulkeutui. Siru ei saanut lähteä yksin ulos eikä käyttää puhelinta. Sallittuja paikkoja olivat Valintatalo ja neuvolat. Lopulta Siru ei enää saanut käydä kaupassakaan. Jos mies ei ehtinyt ostoksille, ruoat toi oven taakse miehen ystävä. Syntyi toinen lapsi, kolmas, neljäs. Kivunlievitys synnytyksessä oli kielletty.

Eikä tämäkään riittänyt.

Tuoksuvat pesuaineet oli kielletty, samoin korut, meikit, deodoranttikin. Ruokien tuoteselosteista piti etsiä liivatteet ja hyönteisperäiset väriaineet. Lasten vaatteissa ei saanut olla pupuja tai nalleja, ei mitään olentoja. Sellainen oli haram. Lapset eivät olleet koskaan nähneet ainoatakaan lastenohjelmaa. Niiden sijaan isä näytti heille islamin historiasta kertovaa elokuvaa, jossa uskottomien avatuista vatsalaukuista kaivettiin käsin sisäelimiä ulos.

Miehestä tuli kaiken aikaa väkivaltaisempi. Kun Siru oli seitsemännen kerran raskaana ja odotti kaksosia, mies pahoinpiteli hänet, potki vatsaa. Toinen vauvoista kuoli.

Islam on syöpä, joka pitää hävittää. Hyi helvetti.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Northblood on 01.05.2016, 21:17:21
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04
Omistushaluista miestä paennut Siru Okwunwannen: "Lähtö tuntui kaikkein pelottavimmalta"

Siru Okwunwannen muslimimies oli hurmaava ja kiltti, kunnes hän yhtäkkiä radikalisoitui. Sirun ja lasten elämä muuttui sarjaksi äärimmäisiä sääntöjä ja pahoinpitelyitä. Miksi Siru kesti miestä 13 vuotta?

Rakkaus iskee lujaa ja odottamatta, mutta todellisuus iskee vieläkin kovemmin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Northblood on 01.05.2016, 21:27:52
QuoteMies alkoi laittaa elämää uuteen järjestykseen. Televisiot ja satelliitit piti hävittää, ne olivat haram. Sohvia tai mukavia sänkyjä ei tarvittu, sillä niistä on vaikeaa nousta rukoilemaan. Lopulta asunnossa nukuttiin, syötiin ja istuttiin lattialla, kovien patjojen päällä.

Siru alkoi hunnuttautua niqabiin, joka jättää näkyviin vain silmät. Elämänpiiri sulkeutui. Siru ei saanut lähteä yksin ulos eikä käyttää puhelinta. Sallittuja paikkoja olivat Valintatalo ja neuvolat. Lopulta Siru ei enää saanut käydä kaupassakaan. Jos mies ei ehtinyt ostoksille, ruoat toi oven taakse miehen ystävä. Syntyi toinen lapsi, kolmas, neljäs. Kivunlievitys synnytyksessä oli kielletty.

Eikä tämäkään riittänyt.

Tuoksuvat pesuaineet oli kielletty, samoin korut, meikit, deodoranttikin. Ruokien tuoteselosteista piti etsiä liivatteet ja hyönteisperäiset väriaineet. Lasten vaatteissa ei saanut olla pupuja tai nalleja, ei mitään olentoja. Sellainen oli haram. Lapset eivät olleet koskaan nähneet ainoatakaan lastenohjelmaa. Niiden sijaan isä näytti heille islamin historiasta kertovaa elokuvaa, jossa uskottomien avatuista vatsalaukuista kaivettiin käsin sisäelimiä ulos.

Miehestä tuli kaiken aikaa väkivaltaisempi. Kun Siru oli seitsemännen kerran raskaana ja odotti kaksosia, mies pahoinpiteli hänet, potki vatsaa. Toinen vauvoista kuoli.

Nainen maksoi kovan hinnan ihastumisestaan ja palavasta rakkaudesta. Pääsi elämään aitoa jokapäiväistä elämää musliminaisena.

Miten on, änkyräfeministit, löytyisikö kommenttia? Vai onko hyvin hiljaista kun v**uttaa niin että pää meinaa hajota, kun saadaan kuulla rehellinen kommentti naiselta, joka teki elämänsä erehdyksen, ja päätyi elävään maanpäälliseen helvettiin, joka tunnetaan musliminaisen elämänä.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Khalifatta on 01.05.2016, 21:32:02
Quote from: Aivopesemätön on 01.05.2016, 21:27:52

Nainen maksoi kovan hinnan ihastumisestaan ja palavasta rakkaudesta. Pääsi elämään aitoa jokapäiväistä elämää musliminaisena.

Miten on, änkyräfeministit, löytyisikö kommenttia? Vai onko hyvin hiljaista kun v**uttaa niin että pää meinaa hajota, kun saadaan kuulla rehellinen kommentti naiselta, joka teki elämänsä erehdyksen, ja päätyi elävään maanpäälliseen helvettiin, joka tunnetaan musliminaisen elämänä.

Ja siitäkin huolimatta:

QuoteMutta toisaalta, Siru mietti, tämä oli juuri sitä, mistä hän miehessään piti: aamulla ei koskaan tiennyt, mitä ilta toisi tullessaan.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kansalainen kaksi on 01.05.2016, 21:35:10

QuoteMutta toisaalta, Siru mietti, tämä oli juuri sitä, mistä hän miehessään piti: aamulla ei koskaan tiennyt, mitä ilta toisi tullessaan.
[/quote]

Monen naisen ihanne on tällainen jännämies. En lotkauta korvaanikaan näiden tällaisten murheille, ne ovat täysin itseaiheutettuja. Enkä haluaisi joutua maksamaankaan heidän jännäseikkailujensa kustannuksia, mutta VHM:nä on mahdoton päästä siitä eroon.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Echidna on 01.05.2016, 21:36:56
'Onko nalle haram', sitä voisi pohtia vaikka Mothers of Perkele -ryhmä:

Quote from: Elina Marjamäki
Tänään klo 16 Tilkantorilta alkaa toisenlainen partiointi: Mothers of Perkele ja kaikki, jotka haluamme tehdä lopun vihapuheelle, rasistiselle partioinnille, ja häätää soldiersofodinin pois patikoimasta kaduiltamme, kokoonnumme pehmonallet kainalossa kertomaan, että emme tarvitse mitään edellä mainituista. Tervetuloa mukaan kaikki asuinpaikasta riippumatta 😀

www.facebook.com/elina.marjamaki.7/posts/1270650309629884

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Mr.Reese on 01.05.2016, 21:39:06
Se on jännää, saako illalla pataan, väkisinmaataan vai tuleeko karhuryhmä sisään karmit paukkuen.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Pikkuvaimo on 01.05.2016, 21:41:57
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04

Sarjassamme: "Lähiövalas kohtasi elämänsä rakkauden." ;D

En ihan jaksa uskoa, että pikkukaupungin tyttö olisi parikymppisenä ollut epätoivoinen lähiövalas. Paremminkin vanhemmat kasvattaneet suvaitsevaiseksi ja unohtaneet varoittaa kulttuurieroista. Kokematon kiltti tyttönen kohtaa hurmurin, selvää pässinlihaa läskeillä tai ilman.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:47:04
Quote from: Pikkuvaimo on 01.05.2016, 21:41:57
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04

Sarjassamme: "Lähiövalas kohtasi elämänsä rakkauden." ;D

En ihan jaksa uskoa, että pikkukaupungin tyttö olisi parikymppisenä ollut epätoivoinen lähiövalas. Paremminkin vanhemmat kasvattaneet suvaitsevaiseksi ja unohtaneet varoittaa kulttuurieroista. Kokematon kiltti tyttönen kohtaa hurmurin, selvää pässinlihaa läskeillä tai ilman.

Olet luultavasti oikeassa, en vaan pysty käsittämään, miten joku voi synnyttää seitsemän lasta tuollaiselle parta-apinalle.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: kriittinen_ajattelija on 01.05.2016, 22:05:10
Quote"Kun se oli ohi, sanoin miehelleni, että jätän hänet. Mies nauroi. Sinä olet vanha, ruma ja lihava, ja sinulla on lauma kakaroita, hän sanoi. Ei sinua kukaan huoli. Sanoin, että kysymys ei ole siitä, ja minä olen päätökseni tehnyt."
Ilmeisesti kuitenkin kelpasi Afrikkalaisesta sukunimestä päätellen, lieneekö joku turvapaikanhakija kenties kenet nai.

Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Saturoitunut on 01.05.2016, 22:23:24
Quote"Kun se oli ohi, sanoin miehelleni, että jätän hänet. Mies nauroi. Sinä olet vanha, ruma ja lihava, ja sinulla on lauma kakaroita, hän sanoi. Ei sinua kukaan huoli. Sanoin, että kysymys ei ole siitä, ja minä olen päätökseni tehnyt."

Mies ei selvästikään ollut kotoutunut riittävästi tietääkseen, että hölmöyksillä oman elämänsä pilannut ihminen voi Suomessa aina heittäytyä valtion syliin. Kehitysmaassa hän olisi ollut oikeassa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Maailmanmies on 02.05.2016, 00:15:12
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04

http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/ (http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/)

Sarjassamme: "Lähiövalas kohtasi elämänsä rakkauden." ;D

Naisen nykyinen sukunimi ei viittaa pohjoisafrikkaan vaan lähinnä ehkä Nigeriaan. Oppiko Siru mitään ja otti uuden eksoottisen miehen vai väittikö Okunwannen olevansa pohjoisafrikkalainen?

Miksi suomalainen nainen esiintyy vahvana ja voimakastahtoisena suomalaiseen mieheen päin, mutta jonkun afron vaatimukset, ihan pähkähullutkin, menevät läpi noin vain?

Tiesiköhän Siru, että imaamin tekemä yllätysvihkiminen ei ole Suomen lain edessä mikään laillinen avioliitto?

Isossa kuvassa tällaisten yleistyminen on paljon muutakin kuin, että "ne vie meidän naiset". Se on valtavia kustannuksia sosiaalipalveluihin ja "Ruskeat Tytöt"-blogeja joiden pitäjien identiteetti on hukassa ja sen vuoksi sitä etsitään ihonväristä. Ruskea poika tai tyttö ei tiedä ollako lojaali valkoisille suomalaisille vai ihonvärinsä vuoksi maahantulijoille. Tämä kertaa lapsien määrä.

Minä muuten soisin tuon lähiövalas-selityksen loppuvan. Tosiasia on, että näiden naisissa on kauniita ja hoikkia siinä missä muitakin. Siksi toisekseen se lähiövalas saattaisi kelvata suomalaiselle paksulle peräkammarinpojalle.
Title: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Laatikko on 02.05.2016, 01:12:36
Järkyttävä tarina, jonkalaisia valitettavati tulemme näkemään entistä enemmän   :( >:(

Omistushaluista miestä paennut Siru Okwunwannen: "Lähtö tuntui kaikkein pelottavimmalta"

Siru Okwunwannen muslimimies oli hurmaava ja kiltti, kunnes hän yhtäkkiä radikalisoitui. Sirun ja lasten elämä muuttui sarjaksi äärimmäisiä sääntöjä ja pahoinpitelyitä. Miksi Siru kesti miestä 13 vuotta?

Kun Siru Okwunwanne, 42, pyöräilee pikkukaupungin raitilla, jälkeen jää tuoksu, jota Siru rakastaa.
Vastapestyjen vaatteiden tuoksu tuo mieleen jotakin kotoista: lauantai-iltapäivän mummolassa, puhtaina hulmuavat lakanat, lasten naurun. Siru ei aio luopua tuoksusta enää koskaan.

Vielä viisi vuotta sitten hajustettu pesuaine oli haram, haram ja vielä kerran haram. Kiellettyä.
Kolmeentoista vuoteen Sirun vaatteet – tai se pikimusta kangas, jonka alla hän eli näkymätöntä elämäänsä – eivät saaneet tuoksua yhtään miltään.

Sirun on vaikea käsittää, että se komea nuori mies, joka vei häneltä jalat alta, oli sama henkilö kuin hänen aviomiehensä.
Mies, jonka Siru parikymppisenä tapasi, oli aivan kaikkea. Komea, huomaavainen, kohtelias ja kiltti. Avokätinen.
Parikymppinen pikkukylän tyttö ja unelmien mies alkoivat seurustella ja muuttivat pian saman katon alle. Kauhajoella ei ollut töitä molemmille, mutta kun Siru tuli töistä kotiin, mies oli käynyt kuntosalilla, laittanut ruoan ja siivonnut kodin. Ainoa enne tulevasta oli miehen omistushalu."Siinä rakkauden huumassa se vain imarteli minua", Siru sanoo.

Sirun rakas oli pohjoisafrikkalainen. Muslimi, mutta ei erityisen kiinnostunut uskonnosta. Mutta kun seurustelua oli jatkunut vuoden verran, Siru sai muslimikulttuuriin odottamattoman kosketuksen. Siru vietti kiireetöntä kesäpäivää äitinsä kanssa Helsingissä kirpputoreja kierrellen, kun puhelin soi. Se oli poikaystävä. Sirun oli kuulemma palattava kotiin, heti. Siru kieltäytyi, puhelin soi uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Poikaystävä ei aikonut antaa periksi. Sirun oli lähdettävä kohti Kauhajokea.

Jo ovella Siru huomasi, että jotakin oli tapahtumassa. Sisällä oli juhlat. Koti oli täynnä muslimimiehiä, ilmassa leijaili grillatun lihan tuoksu. Kun Siru astui kynnyksen yli, poikaystävä ryntäsi vastaan, tarttui olkapäästä, työnsi vessaan. Odota täällä, kuului komento.
Mies palasi mukanaan musliminaisen pitkä kaapu ja huivi. Hän ojensi ne Sirulle."Pue nämä päällesi äläkä kysele mitään. Me menemme naimisiin. Nyt heti." Tämä oli Sirusta pähkähullua. He eivät olleet kertaakaan edes puhuneet avioliitosta. Puoliksi säikähtäneenä, puoliksi iloisena Siru veti vaatteet ylleen. Hän oudoksui peilikuvaansa, hän näytti mielestään tontulta. Vieraiden joukossa oli Turusta saapunut imaami. Hän yhdisti Sirun ja poikaystävän aviopariksi arabiankielisin seremonioin. Siru ei ymmärtänyt sanaakaan, eikä paikalla ollut yhtään hänen ystäväänsä tai sukulaistaan, ei edes äitiä. Siru oli kuvitellut tanssivansa häitään valkoisessa mekossa, mutta nyt hän vietti niitä vieraiden ihmisten keskellä verhoutuneena outoon vaatteeseen. Mutta toisaalta, Siru mietti, tämä oli juuri sitä, mistä hän miehessään piti: aamulla ei koskaan tiennyt, mitä ilta toisi tullessaan.

Elokuussa pidettiin toinen hääjuhla, jossa Siru sai pukeutua valkoiseen hääpukuun. Pian hän alkoi odottaa vauvaa. Mies perusti baarin, jossa Siru kävi auttamassa. Asiakkaiden huomionosoitukset olivat kuitenkin liikaa. Miehen mustasukkaisuuskohtaukset alkoivat olla pelottavan rajuja. Eräänä päivänä pariskunta oli matkalla töihin, kun mies käänsi yllättäen auton metsätiellä. "Vien sinut metsään ja tapan. Kaivan kuopan ja jäät metsään", mies sanoi tunteettomasti. Sitten hän iski Sirun pään auton sivulasiin. Siru karkasi ulos liikkuvasta autosta. Hän pyöri pitkin tienposkea varmana, että vauva kuolisi. Äitiysneuvolassa kaikki vaikutti onneksi olevan kunnossa. Vauva oli vain saatava turvaan isältään. Sirulle järjestettiin turvapaikka keskussairaalasta. Mies alkoi osoittaa katumuksen merkkejä ja pyysi Sirua palaamaan kotiin. Lopulta Siru suostui. Raivokohtaukset eivät kuitenkaan loppuneet, päinvastoin. Ne muuttuivat yhä rajummiksi.

Raskaus eteni, ja poikavauva syntyi helmikuussa 1997. Se oli onnen täyttymys, myös miehelle. Mies halusi muuttua ja kiinnostui uskonnosta. Kotona alkoi vierailla kaapupukuisia miehiä. Silloin Sirun piti mennä keittiöön ja sulkea ovi. Yhtäkkiä mies ilmoitti lähtevänsä neljäksi kuukaudeksi Pakistaniin opiskelemaan islamia.

Päivänä, jolloin mies palasi, Siru odotti ikkunassa. "Se ilmestys, joka nousi taksista, oli pysäyttää sydämeni. Ei, tuo ei voi olla minun mieheni. Ei missään, ei koskaan." Kotiovea lähestyi pitkäpartainen mies. Malarian riuduttama, kuihtunut viisitoista, ehkä kaksikymmentä kiloa. Päässä iso, valkoinen turbaani. Yllä pitkä kaapu ja väljät housut. Pakistanissa asua kutsutaan nimellä salwar kamis. Siten pukeutuivat profeetta Muhammedin aikalaiset.

"Sillä hetkellä jätimme hyvästit entiselle elämällemme." Mies alkoi laittaa elämää uuteen järjestykseen. Televisiot ja satelliitit piti hävittää, ne olivat haram. Sohvia tai mukavia sänkyjä ei tarvittu, sillä niistä on vaikeaa nousta rukoilemaan. Lopulta asunnossa nukuttiin, syötiin ja istuttiin lattialla, kovien patjojen päällä.

Tutuissa muslimiperheissä elämä oli erilaista kuin Sirulla ja hänen miehellään. "Naiset kävivät töissä tai opiskelivat. Lapset saivat harrastaa ja heillä oli leluja." Siru alkoi hunnuttautua niqabiin, joka jättää näkyviin vain silmät. Elämänpiiri sulkeutui. Siru ei saanut lähteä yksin ulos eikä käyttää puhelinta. Sallittuja paikkoja olivat Valintatalo ja neuvolat. Lopulta Siru ei enää saanut käydä kaupassakaan. Jos mies ei ehtinyt ostoksille, ruoat toi oven taakse miehen ystävä. Syntyi toinen lapsi, kolmas, neljäs. Kivunlievitys synnytyksessä oli kielletty. Eikä tämäkään riittänyt. Tuoksuvat pesuaineet oli kielletty, samoin korut, meikit, deodoranttikin. Ruokien tuoteselosteista piti etsiä liivatteet ja hyönteisperäiset väriaineet. Lasten vaatteissa ei saanut olla pupuja tai nalleja, ei mitään olentoja. Sellainen oli haram. Lapset eivät olleet koskaan nähneet ainoatakaan lastenohjelmaa. Niiden sijaan isä näytti heille islamin historiasta kertovaa elokuvaa, jossa uskottomien avatuista vatsalaukuista kaivettiin käsin sisäelimiä ulos.

Miehestä tuli kaiken aikaa väkivaltaisempi. Kun Siru oli seitsemännen kerran raskaana ja odotti kaksosia, mies pahoinpiteli hänet, potki vatsaa. Toinen vauvoista kuoli. Elämä jatkui entistä hirveämpänä. Lapsia hakattiin. Sirulla oli niin pahoja rytmihäiriöitä, että hän uskoi kuolevansa. Hän tajusi, että vaihtoehtoja oli kolme:

Hän ja lapset selviäisivät hengissä niin kauan kuin he pysyisivät helvetissään.
Hän lähtisi lasten kanssa pois, ja he ehkä kuolisivat yrittäessään paeta.
Hän tappaisi miehen ennen kuin mies tappaisi hänet ja lapset.

"Näistä vaihtoehdoista lähtö tuntui kaikkein pelottavimmalta."

Syksyllä 2009 mies lähti pitkälle matkalle. Siru alkoi tunnustella elämää kuin kevätjäätä. Kuka hän oli? Mitä tapahtuisi, jos hän unohtaisi rukoilla tai kävisi kaupungilla ilman kasvohuntua? Sydämessään Siru tiesi, ettei hän ollut paha ihminen. Riittäisikö se Allahille?
Ennen vuodenvaihdetta mies palasi kotiin. Siru sanoi haluavansa mennä äitinsä luo Pohjanmaalle. Sinä pysyt kotona niin kauan kuin elät, mies ilmoitti. Seuraavana päivänä Sirun siivotessa mies raiskasi hänet. "Kun se oli ohi, sanoin miehelleni, että jätän hänet. Mies nauroi. Sinä olet vanha, ruma ja lihava, ja sinulla on lauma kakaroita, hän sanoi. Ei sinua kukaan huoli. Sanoin, että kysymys ei ole siitä, ja minä olen päätökseni tehnyt."

Siru pakkasi tavarat ja käveli ulos ovesta ilman kasvohuntua, lapset vanavedessään. Mies jäi olohuoneen lattialle. Hän itki.
Koko matkan asemalle lapset vilkuilivat taakseen; kohta baba varmaan juoksee heidät kiinni. Mutta ketään ei näkynyt. He nousivat junaan. Konduktööri kysyi lippua. "Sanoin, että ei meillä ole, ja kerroin tilanteen. Kai pelko näkyi meistä, koska hän antoi meidän matkustaa." Juna pysähtyi asemalle. Oli ensimmäinen tammikuuta vuonna 2010. Sirun ja lasten uuden elämän ensimmäinen päivä.
Mies sai tuomion

Jälkeenpäin on pakko kysyä: Miksi Siru oli niin hyväuskoinen? Miksei hän paennut paljon aiemmin? Yhtä hyvin voisi kysyä, mitä Siru suhteen alkaessa tiesi mistään, parikymppinen tyttö pieneltä kylältä. Pehmeä ja avoin, helppo muokata.

Sirun muslimituttavat kummastelivat hänen elämäänsä ja totesivat, ettei se ollut islamin oppien mukaista. "Mutta mies sanoi, että joka tällaista väittää, on kafir, uskoton." "Mies kaappasi elämäni. Lopulta hän sai minut pelkäämään niin paljon, että hän tiesi voivansa tehdä minulle ihan mitä halusi." Siru ei syytä muslimeja. Syy hänen kokemuksiinsa ei löydy Koraanista. Syyllinen oli mies, joka teki uskonnosta oikeutuksen mille tahansa.

Siru itse ei ole enää muslimi. "Ihminen voi valita sen tien vain omassa sydämessään. Se ei ollut minun valintani. Uskon silti Jumalaan. Kukaan muu kuin Korkein ei voinut pelastaa meitä. Ihmisen käsi ei enää yltänyt auttamaan."

Mies tuomittiin pahoinpitelyistä vankeusrangaistukseen. Siru käy pitkässä traumaterapiassa. Viisi vuotta pakenemisen jälkeen hän kokee olevansa vielä matkalla omaksi itsekseen.

Paljon on unohdettavaa, paljon on mennyt rikki. On edettävä vauvanaskelin, ihan kaikessa. Kaadettava kerta toisensa jälkeen pyykkikoneen lokeroon pesuainetta, jonka tuoksu ilahduttaa.
"On tässä haasteitakin. Mutta tiedän, että selviän."

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/2016
http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: kriittinen_ajattelija on 02.05.2016, 01:28:37
QuoteJärkyttävä tarina, jonkalaisia valitettavati tulemme näkemään entistä enemmän
Rasmuslainen sai mitä tilasi, eikä oppinut mitään kun nykyisin ilmeisesti naimisissa jonkun nigerialaisen kanssa. Pitäisikö tuntea sääliä?

Suomi kiittää ja kuittaa, kun geeniperimä rikastettu.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kallan on 02.05.2016, 05:40:18
Tämä Okwunwannenin tapaus on mielenkiintoinen. Mikä saa suomalaisen naisen toimimaan mukisematta synnytyskoneena ja elämään ala-arvoista elämää (sosiaaliselta kannalta sekä taloudellisesti) mulatttisuurperheen äitinä mutta jos kyseessä on vhm niin silloin pitäisi olla superrikas? Ja miksi tämä kaikki taas vaihteeksi meidän suomalaisten laskuun?

Ja tästä Mothers of Perkeleestä; vähän kävi säälittävä hymy kasvoilla kun katsoin tuota fb-linkissä ollutta kuvaa. Mulatti-yh:t siellä ne poseeraa (sanon yh koska yleensä mustat faijat lähtevät vetämään aina jossain vaiheessa suhteesta) ja ovat taas vaihteeksi kovia kun kyseessä on valkoiset. Mutta toiseudelle nää on taas ihan jotain muuta. No, katupartiointi on pitkäjänteistä hommaa - hyvä se on uhota alussa on kaikki on kivaa mutta katsotaan onko 2 vuoden päästä sama homma edes pystyssä. Veikkaan että ei.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Gunnar Hymén on 02.05.2016, 08:19:53
kyllä osa suomalaisista naisista osaakin sitten olla typerä.

jos itsetunto esim. painon vuoksi kärsii, täytyy sitä paikata neekerismiehen työstämisellä? tämä taitaa olla valitettava trendi suomalaisilla naisilla, rumat/lihavat/muutenvaanpoikkeavat etsivät ja metsästävät näitä epätoivoisia juhlapaikanhakijoita ja sitten antavat niille suomessa elämän ja boom, näin käy.

huoh
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kaarin M on 02.05.2016, 08:55:05
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04

Sarjassamme: "Lähiövalas kohtasi elämänsä rakkauden." ;D

OT mutta niin kauan kun kirjoitellaan ihmisistä tuohon tyyliin se ei eroa mielestäni mitenkään vastapuolen ajatusmaailmasta. Nainen ei ole mikään objekti jota sopii arvostella ja kohdella kuin esinettä. Se että joku lyö hynttyyt yhteen ulkomaalaisen miehen kanssa ei ole kuitenkaan suoranainen hyökkäys suomalaista miestä kohtaan. Tuo nainen on maksanut melko kovan hinnan hyväuskoisuudestaan, kiltteydestään ja kokemattomuudestaan.  Jokaisen soisi saada rakkautta ja myötätuntoa osakseen.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Neiti Nuiva on 02.05.2016, 09:05:21
Itse olen hämmästynyt siitä, miten tämäntyyppinen lehti on julkaissut artikkelin tästä kolikon kääntöpuolesta.
Tilaan ja ostelen aina välillä tämän kaltaisia naistenlehtiä, ja Kodin Kuvalehti ainakin on viimeaikoina ollut niin täynnä tätä monikulttuurisuuspaskaa ja pakoloisten tarinoita, että kiitos minulle riitti moinen lehti ainakin toistaiseksi.

Artikkeli olisi hyvä luetuttaa näillä parikymppisillä suomitytöillä jotka näiden nuorien arabijanttereiden kanssa heilastelee.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Punaniska on 02.05.2016, 09:10:40
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että ovat jotkut suomiäijätkin raahanneet melkoisia naisia tänne. Mutta yhteisiä tekijöitä ovat kaiketi:

- Lapsenuskoisuus: jos suomalainen käyttäytyy tavalla X, se tarkoittaa asiaa Y. Ulkkareilla on omat käytöskoodit.

- Tyhmyys.

- Ylpeys. Ulkkaripuoliso on luuserin luksusta. Pätee varmaankin naisiin enemmän.

Tämä siis näistä surullisista tapauksista. Normisuhteet erikseen.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Lalli IsoTalo on 02.05.2016, 09:23:18
Tämän kertomuksen viesti ei ole 7-kohtainen tiivistelmäni, vaan se sama iänikuinen mantra. Arvatkaa mikä?

Quote from: Laatikko on 02.05.2016, 01:12:36
Quote from: http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/
1. Mies palasi mukanaan musliminaisen pitkä kaapu ja huivi. Hän ojensi ne Sirulle."Pue nämä päällesi äläkä kysele mitään. Me menemme naimisiin. Nyt heti."
...
2.Yhtäkkiä mies ilmoitti lähtevänsä neljäksi kuukaudeksi Pakistaniin opiskelemaan islamia.
...
3. "Se ilmestys, joka nousi taksista, oli pysäyttää sydämeni. Ei, tuo ei voi olla minun mieheni. Ei missään, ei koskaan."
...
4. "Sillä hetkellä jätimme hyvästit entiselle elämällemme."
...
5. Lopulta Siru ei enää saanut käydä kaupassakaan.
...
6. Kun Siru oli seitsemännen kerran raskaana ja odotti kaksosia, mies pahoinpiteli hänet, potki vatsaa. Toinen vauvoista kuoli. Elämä jatkui entistä hirveämpänä. Lapsia hakattiin. Sirulla oli niin pahoja rytmihäiriöitä, että hän uskoi kuolevansa.
...
7. Seuraavana päivänä Sirun siivotessa mies raiskasi hänet. "Kun se oli ohi, sanoin miehelleni, että jätän hänet. Mies nauroi. Sinä olet vanha, ruma ja lihava, ja sinulla on lauma kakaroita, hän sanoi. Ei sinua kukaan huoli.
...
Syy hänen kokemuksiinsa ei löydy Koraanista. Syyllinen oli mies, joka teki uskonnosta oikeutuksen mille tahansa.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Tabula Rasa on 02.05.2016, 09:28:15
Lähdemme siis kaiketi oletuksesta että koraaninuskoiset eivät ole syypäitä mihinkään vaikka toisin todistettaisiin, kun taas kantikset ovat syypäitä kaikkeen vaikkei mitään olisi todistettukaan. Yksittäistapaus lakkasi olemasta yksittäistapaus kun sitä tehdään sata ja tuhat kertaa.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Jane Doe on 02.05.2016, 09:34:28
Pahamaineiselta Vauva-palstalta olen oppinut termin "jännämies". Joihinkin naisiin jännämiehet vetoavat ja kun kaikille ei riitä oma kanuunankuulaa, hyvän jännämiehen saa sitten väkivaltaisesti kilaroivasti välimerellisestä. Tietty kukaan ei ansaitse väkivaltaista ja alistuvaa parisuhdetta eikä ole minun asiani lällätellä kylvämisestä ja niittämisestä, mutta jo alkuvaiheessa tuossa suhteessa oli monta pistettä, jossa hälytyskellojen olisi pitänyt soida. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsiin kajotaan, jännämiehelle näytetään ovea (tai paetaan siitä itse katraan kera).

Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Linkster on 02.05.2016, 09:46:06
Tähän alkuun puoli tuntia vahingoniloista röhönaurua ja (ärsyttävä)tokaisu "eikö tästä ollut puhe?".
Näitä ulostuloja tulee muutaman vuoden kuluttua samaan tahtiin kuin tummat äpärät siityvät kohti meidän elatustamme;esikoulu,koulu terveudenhoidot jne.
Sinisilmäinen idioottinainen on vain uhri,kun oli niin ihanaakin ja enhän minä voinut tietää ja ja ja...
Minulle on aivan sopivaa,jos tuppukylien (esim Helsingin) suvaitsevaiset ihanaiset avioituvat noiden ali-ihmisten kanssa,omahan on elämänne. Se minulle EI sovi, että tuo luonnoton parivaljakko elää Suomessa,meidän kustantaessa koko paskan kaikkine syrjäytmisineen ja mielenterveysongelmineen.
Avioitukaa,ja painukaa paskastaniaan elämään sillen ihqusti ja jännästi - lopullisesti!

Tuosta nyyhkyjutusta ei jäänyt muuta mieleen kuin kohta " Kauhajoella ei ollut töitä molemmille, mutta kun Siru tuli töistä kotiin, mies oli käynyt kuntosalilla, laittanut ruoan ja siivonnut kodin. "Siinä rakkauden huumassa se vain imarteli minua", Siru sanoo."
Yllättävä seikka tosiaan.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Rubiikinkuutio on 02.05.2016, 09:49:41
Quote from: Linkster on 02.05.2016, 09:46:06

Yllättävä seikka tosiaan.

Ei ole yllättävää. Juuri ylitsevuotava mukavuus suhteen alkuvaiheessa on varoitusmerkki vaimonhakkaajista sekä kantiksissa, että rikasteessa.

Kantiksilla siivousta ei titenkään voi vielä laskea ylisevuotavaksi mukavuudeksi.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: ISO on 02.05.2016, 09:50:03
Quote from: Lalli IsoTalo on 02.05.2016, 09:23:18
Syy hänen kokemuksiinsa ei löydy Koraanista. Syyllinen oli mies, joka teki uskonnosta oikeutuksen mille tahansa.

Juu, ei tietenkään syy ole koraanissa eikä islamissa, ja vähän kun vielä enemmän kaivellaan, niin kyllähän se syy on Suomalaisessa rasistisessa yhteiskunnassa, joka epäonnistui tuon sekopään kotouttamisessa.

Olis vaan pitänyt enempi pullahalia ja ymmärtää.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: kriittinen_ajattelija on 02.05.2016, 13:41:58
Quote from: ISO on 02.05.2016, 09:50:03
Quote from: Lalli IsoTalo on 02.05.2016, 09:23:18
Syy hänen kokemuksiinsa ei löydy Koraanista. Syyllinen oli mies, joka teki uskonnosta oikeutuksen mille tahansa.

Juu, ei tietenkään syy ole koraanissa eikä islamissa, ja vähän kun vielä enemmän kaivellaan, niin kyllähän se syy on Suomalaisessa rasistisessa yhteiskunnassa, joka epäonnistui tuon sekopään kotouttamisessa.

Olis vaan pitänyt enempi pullahalia ja ymmärtää.
Mies oli tosin täysi kusipää jo ennen uskoon radikalisoitumista Pakistanissa. Mieshän yritti tappaa tuon naisen automatkalla jo ennen sitä, mutta ilmeisesti tuollainen pikkujuttu ei haitannut häntä kun otti takaisin.
Title: Vs: Suominaisen avioliitto muslimin kanssa
Post by: Hot Fuzz on 02.05.2016, 13:56:07
Quote from: Jane Doe on 02.05.2016, 09:34:28
Pahamaineiselta Vauva-palstalta olen oppinut termin "jännämies". Joihinkin naisiin jännämiehet vetoavat ja kun kaikille ei riitä oma kanuunankuulaa, hyvän jännämiehen saa sitten väkivaltaisesti kilaroivasti välimerellisestä. Tietty kukaan ei ansaitse väkivaltaista ja alistuvaa parisuhdetta eikä ole minun asiani lällätellä kylvämisestä ja niittämisestä, mutta jo alkuvaiheessa tuossa suhteessa oli monta pistettä, jossa hälytyskellojen olisi pitänyt soida. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsiin kajotaan, jännämiehelle näytetään ovea (tai paetaan siitä itse katraan kera).

OT, mutta Janella on mahtava avatar. ;D Trigglypuff jäänee elämään nettiin niin kauan kuin netti on olemassa.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: VeePee on 02.05.2016, 13:58:33
Quotemutta kun Siru tuli töistä kotiin, mies oli käynyt kuntosalilla, laittanut ruoan ja siivonnut kodin.

Tällainen pottunokkamiehen tavanomainen arkirutiinisuorituskin on työttömän maturakastajan toimeenpanemana ylitsevuotava urotyö ja intohimoisen rakkauden osoitus. Itse kun työpäivän päätteeksi ennen vaimon tuloa kotiin olen siivonnut ja väsännyt perheelle sapuskaa (kuntosalillahan olen käynyt jo aamukuudelta ennen töihin menoa) niin eipä ihmeemmin kiitosta ja ylistyslauluja heru. Enintään moitteet kun on pölyt jäänyt pyyhkimättä. Voi kun olisin kultavitjageelitukkamatu niin asiat olisivat kohdallani paremmin.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: far angst on 02.05.2016, 16:37:15

Jännämiehen tilaaja saa mitä tilasi.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 02.05.2016, 16:46:56
Quote from: Kaarin M on 02.05.2016, 08:55:05
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.05.2016, 21:07:04

Sarjassamme: "Lähiövalas kohtasi elämänsä rakkauden." ;D

OT mutta niin kauan kun kirjoitellaan ihmisistä tuohon tyyliin se ei eroa mielestäni mitenkään vastapuolen ajatusmaailmasta. Nainen ei ole mikään objekti jota sopii arvostella ja kohdella kuin esinettä. Se että joku lyö hynttyyt yhteen ulkomaalaisen miehen kanssa ei ole kuitenkaan suoranainen hyökkäys suomalaista miestä kohtaan. Tuo nainen on maksanut melko kovan hinnan hyväuskoisuudestaan, kiltteydestään ja kokemattomuudestaan.  Jokaisen soisi saada rakkautta ja myötätuntoa osakseen.

Idiootti on idiootti aivan sama minkälaiset värkit sillä on housuissa. Tuo nainen ei vaan maksa yksin virheestään, siitä tulee veronmaksajille miljoonakulut.
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: starsailor on 02.05.2016, 17:25:49
Jälleen tapaus, jonka seurauksena on luotu liuta rasismille otollisia lapsia Suomen yhteiskuntaan. Rasmuslaiset taputtaa käsiään tahdissa tälle ihanuudelle. Pientä ovat naisen kärsimykset, jos voin saamme ihailla tumma hipiäisiä lapsia...
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kallan on 03.05.2016, 05:19:32
Quote from: starsailor on 02.05.2016, 17:25:49
Jälleen tapaus, jonka seurauksena on luotu liuta rasismille otollisia lapsia Suomen yhteiskuntaan. Rasmuslaiset taputtaa käsiään tahdissa tälle ihanuudelle. Pientä ovat naisen kärsimykset, jos voin saamme ihailla tumma hipiäisiä lapsia...

One word: eugenics.
Title: Kotiliesi 6/2016: Siru Okwunwannen pakeni omistushaluista miestään
Post by: Ouel on 03.05.2016, 10:57:44
Taas yksi valitettavan yleinen kauhujuttu, kuinka nuori, naiiivi parikymppinen haksahtaa "komeaan, huomaavaiseen, avokätiseen, ihanaan mieheen" josta ajan myötä sukeutuukin melkoinen hirviö. Onneksi Siru sai lähdettyä lastensa kanssa hengissä. (Tokihan hän muistaa mainita myös, ettei islamia voi leimata tämän miehen käytöksen vuoksi!!1!!)

QuoteOmistushaluista miestä paennut Siru Okwunwannen: "Lähtö tuntui kaikkein pelottavimmalta"

Siru Okwunwannen muslimimies oli hurmaava ja kiltti, kunnes hän yhtäkkiä radikalisoitui. Sirun ja lasten elämä muuttui sarjaksi äärimmäisiä sääntöjä ja pahoinpitelyitä. Miksi Siru kesti miestä 13 vuotta?
Kun Siru Okwunwanne, 42, pyöräilee pikkukaupungin raitilla, jälkeen jää tuoksu, jota Siru rakastaa.

Vastapestyjen vaatteiden tuoksu tuo mieleen jotakin kotoista: lauantai-iltapäivän mummolassa, puhtaina hulmuavat lakanat, lasten naurun. Siru ei aio luopua tuoksusta enää koskaan.

Vielä viisi vuotta sitten hajustettu pesuaine oli haram, haram ja vielä kerran haram. Kiellettyä.

Kolmeentoista vuoteen Sirun vaatteet – tai se pikimusta kangas, jonka alla hän eli näkymätöntä elämäänsä – eivät saaneet tuoksua yhtään miltään.

Täydellinen mies

Sirun on vaikea käsittää, että se komea nuori mies, joka vei häneltä jalat alta, oli sama henkilö kuin hänen aviomiehensä.

Mies, jonka Siru parikymppisenä tapasi, oli aivan kaikkea. Komea, huomaavainen, kohtelias ja kiltti. Avokätinen.

Parikymppinen pikkukylän tyttö ja unelmien mies alkoivat seurustella ja muuttivat pian saman katon alle. Kauhajoella ei ollut töitä molemmille, mutta kun Siru tuli töistä kotiin, mies oli käynyt kuntosalilla, laittanut ruoan ja siivonnut kodin.

Ainoa enne tulevasta oli miehen omistushalu.

"Siinä rakkauden huumassa se vain imarteli minua", Siru sanoo.

Sirun rakas oli pohjoisafrikkalainen. Muslimi, mutta ei erityisen kiinnostunut uskonnosta. Mutta kun seurustelua oli jatkunut vuoden verran, Siru sai muslimikulttuuriin odottamattoman kosketuksen.

Naimisiin, heti

Siru vietti kiireetöntä kesäpäivää äitinsä kanssa Helsingissä kirpputoreja kierrellen, kun puhelin soi. Se oli poikaystävä. Sirun oli kuulemma palattava kotiin, heti. Siru kieltäytyi, puhelin soi uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Poikaystävä ei aikonut antaa periksi. Sirun oli lähdettävä kohti Kauhajokea.

Jo ovella Siru huomasi, että jotakin oli tapahtumassa. Sisällä oli juhlat. Koti oli täynnä muslimimiehiä, ilmassa leijaili grillatun lihan tuoksu. Kun Siru astui kynnyksen yli, poikaystävä ryntäsi vastaan, tarttui olkapäästä, työnsi vessaan. Odota täällä, kuului komento.

Mies palasi mukanaan musliminaisen pitkä kaapu ja huivi. Hän ojensi ne Sirulle.

"Pue nämä päällesi äläkä kysele mitään. Me menemme naimisiin. Nyt heti."

Tämä oli Sirusta pähkähullua. He eivät olleet kertaakaan edes puhuneet avioliitosta. Puoliksi säikähtäneenä, puoliksi iloisena Siru veti vaatteet ylleen. Hän oudoksui peilikuvaansa, hän näytti mielestään tontulta.

Vieraiden joukossa oli Turusta saapunut imaami. Hän yhdisti Sirun ja poikaystävän aviopariksi arabiankielisin seremonioin. Siru ei ymmärtänyt sanaakaan, eikä paikalla ollut yhtään hänen ystäväänsä tai sukulaistaan, ei edes äitiä.

Siru oli kuvitellut tanssivansa häitään valkoisessa mekossa, mutta nyt hän vietti niitä vieraiden ihmisten keskellä verhoutuneena outoon vaatteeseen.

Mutta toisaalta, Siru mietti, tämä oli juuri sitä, mistä hän miehessään piti: aamulla ei koskaan tiennyt, mitä ilta toisi tullessaan.

Elokuussa pidettiin toinen hääjuhla, jossa Siru sai pukeutua valkoiseen hääpukuun. Pian hän alkoi odottaa vauvaa. Mies perusti baarin, jossa Siru kävi auttamassa.

Asiakkaiden huomionosoitukset olivat kuitenkin liikaa. Miehen mustasukkaisuuskohtaukset alkoivat olla pelottavan rajuja.

"Tapan sinut"

Eräänä päivänä pariskunta oli matkalla töihin, kun mies käänsi yllättäen auton metsätielle.

"Vien sinut metsään ja tapan. Kaivan kuopan ja jäät metsään", mies sanoi tunteettomasti.

Sitten hän iski Sirun pään auton sivulasiin.

Siru karkasi ulos liikkuvasta autosta. Hän pyöri pitkin tienposkea varmana, että vauva kuolisi. Äitiysneuvolassa kaikki vaikutti onneksi olevan kunnossa. Vauva oli vain saatava turvaan isältään. Sirulle järjestettiin turvapaikka keskussairaalasta.

Mies alkoi osoittaa katumuksen merkkejä ja pyysi Sirua palaamaan kotiin. Lopulta Siru suostui. Raivokohtaukset eivät kuitenkaan loppuneet, päinvastoin. Ne muuttuivat yhä rajummiksi.

Raskaus eteni, ja poikavauva syntyi helmikuussa 1997. Se oli onnen täyttymys, myös miehelle.

Mies halusi muuttua ja kiinnostui uskonnosta. Kotona alkoi vierailla kaapupukuisia miehiä. Silloin Sirun piti mennä keittiöön ja sulkea ovi.

Yhtäkkiä mies ilmoitti lähtevänsä neljäksi kuukaudeksi Pakistaniin opiskelemaan islamia. Päivänä, jolloin mies palasi, Siru odotti ikkunassa.

"Se ilmestys, joka nousi taksista, oli pysäyttää sydämeni. Ei, tuo ei voi olla minun mieheni. Ei missään, ei koskaan."

Kotiovea lähestyi pitkäpartainen mies. Malarian riuduttama, kuihtunut viisitoista, ehkä kaksikymmentä kiloa. Päässä iso, valkoinen turbaani. Yllä pitkä kaapu ja väljät housut. Pakistanissa asua kutsutaan nimellä salwar kamis. Siten pukeutuivat profeetta Muhammedin aikalaiset.

"Sillä hetkellä jätimme hyvästit entiselle elämällemme."

Ei puhelinta, ei kauppaan

Mies alkoi laittaa elämää uuteen järjestykseen. Televisiot ja satelliitit piti hävittää, ne olivat haram. Sohvia tai mukavia sänkyjä ei tarvittu, sillä niistä on vaikeaa nousta rukoilemaan. Lopulta asunnossa nukuttiin, syötiin ja istuttiin lattialla, kovien patjojen päällä.

Siru alkoi hunnuttautua niqabiin, joka jättää näkyviin vain silmät. Elämänpiiri sulkeutui. Siru ei saanut lähteä yksin ulos eikä käyttää puhelinta. Sallittuja paikkoja olivat Valintatalo ja neuvolat. Lopulta Siru ei enää saanut käydä kaupassakaan. Jos mies ei ehtinyt ostoksille, ruoat toi oven taakse miehen ystävä. Syntyi toinen lapsi, kolmas, neljäs. Kivunlievitys synnytyksessä oli kielletty.

Eikä tämäkään riittänyt.

Tuoksuvat pesuaineet oli kielletty, samoin korut, meikit, deodoranttikin. Ruokien tuoteselosteista piti etsiä liivatteet ja hyönteisperäiset väriaineet. Lasten vaatteissa ei saanut olla pupuja tai nalleja, ei mitään olentoja. Sellainen oli haram. Lapset eivät olleet koskaan nähneet ainoatakaan lastenohjelmaa. Niiden sijaan isä näytti heille islamin historiasta kertovaa elokuvaa, jossa uskottomien avatuista vatsalaukuista kaivettiin käsin sisäelimiä ulos.

Miehestä tuli kaiken aikaa väkivaltaisempi. Kun Siru oli seitsemännen kerran raskaana ja odotti kaksosia, mies pahoinpiteli hänet, potki vatsaa. Toinen vauvoista kuoli.

Elämä jatkui entistä hirveämpänä. Lapsia hakattiin. Sirulla oli niin pahoja rytmihäiriöitä, että hän uskoi kuolevansa. Hän tajusi, että vaihtoehtoja oli kolme:

Hän ja lapset selviäisivät hengissä niin kauan kuin he pysyisivät helvetissään.

Hän lähtisi lasten kanssa pois, ja he ehkä kuolisivat yrittäessään paeta.

Hän tappaisi miehen ennen kuin mies tappaisi hänet ja lapset.

"Näistä vaihtoehdoista lähtö tuntui kaikkein pelottavimmalta."

Pako junalla

Syksyllä 2009 mies lähti pitkälle matkalle. Siru alkoi tunnustella elämää kuin kevätjäätä. Kuka hän oli? Mitä tapahtuisi, jos hän unohtaisi rukoilla tai kävisi kaupungilla ilman kasvohuntua? Sydämessään Siru tiesi, ettei hän ollut paha ihminen. Riittäisikö se Allahille?

Ennen vuodenvaihdetta mies palasi kotiin. Siru sanoi haluavansa mennä äitinsä luo Pohjanmaalle. Sinä pysyt kotona niin kauan kuin elät, mies ilmoitti.

Seuraavana päivänä Sirun siivotessa mies raiskasi hänet.

"Kun se oli ohi, sanoin miehelleni, että jätän hänet. Mies nauroi. Sinä olet vanha, ruma ja lihava, ja sinulla on lauma kakaroita, hän sanoi. Ei sinua kukaan huoli. Sanoin, että kysymys ei ole siitä, ja minä olen päätökseni tehnyt."

Siru pakkasi tavarat ja käveli ulos ovesta ilman kasvohuntua, lapset vanavedessään. Mies jäi olohuoneen lattialle. Hän itki.

Koko matkan asemalle lapset vilkuilivat taakseen; kohta baba varmaan juoksee heidät kiinni. Mutta ketään ei näkynyt. He nousivat junaan. Konduktööri kysyi lippua.

"Sanoin, että ei meillä ole, ja kerroin tilanteen. Kai pelko näkyi meistä, koska hän antoi meidän matkustaa."

Juna pysähtyi asemalle. Oli ensimmäinen tammikuuta vuonna 2010. Sirun ja lasten uuden elämän ensimmäinen päivä.

Mies sai tuomion

Jälkeenpäin on pakko kysyä: Miksi Siru oli niin hyväuskoinen? Miksei hän paennut paljon aiemmin?

Yhtä hyvin voisi kysyä, mitä Siru suhteen alkaessa tiesi mistään, parikymppinen tyttö pieneltä kylältä. Pehmeä ja avoin, helppo muokata.

Sirun muslimituttavat kummastelivat hänen elämäänsä ja totesivat, ettei se ollut islamin oppien mukaista. "Mutta mies sanoi, että joka tällaista väittää, on kafir, uskoton."

"Mies kaappasi elämäni. Lopulta hän sai minut pelkäämään niin paljon, että hän tiesi voivansa tehdä minulle ihan mitä halusi."

Siru ei syytä muslimeja. Syy hänen kokemuksiinsa ei löydy Koraanista. Syyllinen oli mies, joka teki uskonnosta oikeutuksen mille tahansa.

Siru itse ei ole enää muslimi.

"Ihminen voi valita sen tien vain omassa sydämessään. Se ei ollut minun valintani. Uskon silti Jumalaan. Kukaan muu kuin Korkein ei voinut pelastaa meitä. Ihmisen käsi ei enää yltänyt auttamaan."

Mies tuomittiin pahoinpitelyistä vankeusrangaistukseen. Siru käy pitkässä traumaterapiassa. Viisi vuotta pakenemisen jälkeen hän kokee olevansa vielä matkalla omaksi itsekseen.

Paljon on unohdettavaa, paljon on mennyt rikki. On edettävä vauvanaskelin, ihan kaikessa. Kaadettava kerta toisensa jälkeen pyykkikoneen lokeroon pesuainetta, jonka tuoksu ilahduttaa.

"On tässä haasteitakin. Mutta tiedän, että selviän."

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/2016 http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/omistushaluista-miesta-paennut-siru-okwunwannen-lahto-tuntui-kaikkein-pelottavimmalta/
Title: Vs: 2014-08-08 HS: Ulkomaalaisille miehille riittää Suomessa vientiä
Post by: Kallan on 03.05.2016, 13:37:16
^Eli mitään ei siis kuitenkaan opittu. :facepalm: