http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001244667.html
Tässä syyt perussuomalaisten suosion romahdukseen: Kannattajat lähtivät demareihin ja katsomoon
Vielä elokuussa 2015 puolue ylsi Taloustutkimuksen kannatuskyselyssä 15 prosentin lukemaan, mutta syyskuussa kannatus oli enää 10,7 prosenttia.
Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen näkee romahduksen taustalla kaksi pääsyytä.
– Osa kannattajista pettyi siihen, ettei hallituksessa voikaan viedä läpi kaikkea sitä, mistä ennen vaaleja puhuttiin. Tämä porukka siirtyi katsomoon.
Kreikka-paketti ja siirtolaisten tulva hämmensivät ps:n kannattajia.
Sitten oli hallituksen pakkolakihanke kaikkine sivujuonteineen, eräänlainen "duunarin kyykytys."
– Työväestö pettyi. He siirtyivät kannattamaan demareita. Se selittää myös demareiden nousun vuoden 2015 vaalitulokseen nähden, Pajunen sanoo.
Työväestöön kuuluu noin miljoona äänestäjää. Pajunen latoo tiskiin lahjomattomia lukuja elokuulta 2015.
– Työväestön keskuudessa ps:n kannatus putosi kuukaudessa 29 prosentista 11 prosenttiin, ja samaan aikaan se nousi demareilla 16,2 prosentista 29 prosenttiin. Se on ihan peilikuva.
Pajunen arvioi ps:n kannatushävikin menneen kokonaisuudessaan suunnilleen niin, että noin 60 prosenttia on siirtynyt demareihin ja noin 40 prosenttia katsomoon.
Ja lisäksi tietysti nuivien syrjäyttäminen, sisäministerin pestin kelpaamattomuus puolueelle sekä Timo Soinin olemus, nenäkarvat ja nykykunto.
Kreikkapaketit ja pakkolait ovat painoarvoltaan aivan yhdentekeviä siihen nähden, että Perussuomalaiset eivät laittaneet tikkuakaan ristiin estääkseen Suomeen kohdistuvan, laittoman rajarikollisvyöryn ja invaasion.
Jos tehdään typeriä lakeja tai typeriä talouspoliittisia päätöksiä, niistä saadaan kärsiä, mutta niistä voidaan toipua tekemällä uusia, parempia ratkaisuja. Mutta jos otamme maahamme joka vuosi kymmeniätuhansia barbaarikulttuuria edustavia raakalaismoukkia, joiden normitapoihin joukkoraiskaukset, ryöstöt, murhat ja julmat pahoinpitelyt kuuluvat ja joilla ei ole mitään Suomea hyödyttävää kykyä tai ominaisuutta, tulemme tilanteeseen, jota ei enää korjata jollain pikku pykälällä: kyseessä on peruuttamaton Suomen ja sen kansalaisten tuhoaminen - peruuttamaton ainakin siinä mielessä, että asiaa ei voi korjata ilman sisällissotaa.
Perussuomalainen puolue kusetti äänestäjiään törkeällä tavalla enkä tule enää kyseistä puoluetta äänestämään niin kauan kuin sen johdossa on nykyisenkaltaisia moraalittomia paskiaisia, joille lastemme murhaaminen on sopiva hinta ministerinsalkusta.
Quote from: B52 on 21.08.2016, 09:02:49
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001244667.html
Kreikka-paketti ja siirtolaisten tulva hämmensivät ps:n kannattajia.
Sanavalinta paljastaa, että jutun kirjoittaneen toimittajan Mika Koskisen pää selvästi lahoaa.
Syy persujen romahdukselle on PETOS. Ei enempää, ei vähempää.
Persut ansaitsee putoamisen takaisin marginaalipuolueeksi. Ei heistä ollut tositoimiin. Taitavasti pelattu valtapuolueilta ja persulampaat vaan seurasivat tahdotomana laumana: Mää, mää, mää ja määkin. Ei ollut kastraattijengistä muuttamaan asioita. Säälittävät petturipaskiaiset.
Quote from: Suntio on 21.08.2016, 10:15:53

Onhan tuo nyt paljon todenmukaisempi termi kuin "pakolainen" tai "turvapaikanhakija".
Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2016, 09:46:34

Kovennan ehtoa omalta kohdaltani senverran, etten äänestä niin kauan kuin ehdokkainakaan on nykyisiä tyyppejä.
Itse äänestänyt persuja useassa vaalissa. Nyt tuli tenkkapoo, pitäisikö siirtyä paikkakunnan pahimpien viher/vasemmistohörhöjen äänestäjäksi?
Persut-> Ei rahaa minulle+ pakolaisia
Hörhöt-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Tulisi edes se romahdus nopeammin.
Harmi, että Persut olivatkin vain aikuisten, kärsimättömien lasten puolue. Mulle kaikki heti tänne! Politiikka on paskaa - onks sitä kaljaa?
Yhtään sellaista puoluetta ei ole, jota äänestämällä yhtään mikään muuttuisi. En äänestänyt persuja, koska en luottanut Soiniin ja valitettavasti olin oikeassa tässäkin asiassa.
Nyt ei ole edes vaihtoehdolta näyttävää puoluetta suomalaisessa tikutaku -puolueiden kentässä. Mulle-sulle peli jatkuu, kunnes maamme on vararikossa ja kaikki myyty mikä irti saadaan.
Olen nyt kolmisen kuukautta ollut kotimaassa ja lopullinen lähtö pois tästä paskastaniaksi nopeasti muuttuvasta maasta tapahtuu vuodenvaihteen jälkeen. Helsingissä näytti bileet vielä jatkuvan, mutta kuinkahan kauan? Viidentoista vuoden ulkomailla asumisen jälkeen voin kertoa, ettei maa ole lainkaan houkutteleva millään muotoa ja kun sen kusipäiset poliitikot omien taskujensa täyttämisagendoineen vielä lässyttävät yhteisten asioiden ajamisesta, niin oksetusrefleksi on valmis.
Kun olen tönön myynyt - vaikka tappiolla - niin se on Adios!
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Quote from: Emo on 21.08.2016, 10:45:27
Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2016, 09:46:34
Perussuomalainen puolue kusetti äänestäjiään törkeällä tavalla enkä tule enää kyseistä puoluetta äänestämään niin kauan kuin sen johdossa on nykyisenkaltaisia moraalittomia paskiaisia, joille lastemme murhaaminen on sopiva hinta ministerinsalkusta.
Kovennan ehtoa omalta kohdaltani senverran, etten äänestä niin kauan kuin ehdokkainakaan on nykyisiä tyyppejä.
Ymmärrettävä valinta tuokin.
En sano, ettenkö milloinkaan enää äänestäisi Persuja, mutta ääntäni ei saa enää lupauksilla. Ääneni Persut saavat vain, jos heillä on
yksi vaalikausi takanaan näyttöjä ja käytännön tekoja aidon, maahanmuuttokriittisen politiikan nimissä.
Quotenoin 40 prosenttia katsomoon.
Persujen vaaliohjelma oli täynnä maahanmuuttokriittisyyttä.
Yli 10% maamme äänestäjistä antoi äänensä maahanmuuttokriittisyyden takia.
Missään "tutkimuksessa" tätä faktaa ei ole tuotu esiin. Liian ikävä fakta, siis.
Katsomo tarkoittanee nukkuvien puoluetta.
Mitenkäs hyvin demokratia voi kun todennäköisimmin yhä suurempi joukko jättää äänestämättä. Ei laiskuuttaan vaan siksi kun ei ole poliittisia vaihtoehtoja.
Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2016, 11:04:03
yksi vaalikausi takanaan näyttöjä ja käytännön tekoja aidon, maahanmuuttokriittisen politiikan nimissä.
Perussuomalaisten tulee ottaa tiukka kanta rasismi-syytöksiä huuteleviin, on mietittävä keinot joilla tuo saadaan kuriin, pikaisesti.
Oman maan ja kansan edun ajamisessa ei ole mitään rasistista, rasismi-syyttelystä pitää jatkossa tehdä kunnianloukkausjuttuja, jotta saadaan se loppumaan.
Tuohon puuttuminen on ensimmäinen askel kohti parempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Kansa on kyllä todella nuivaa ja kannattaa tuonkaltaista politiikkaa, valtamedia on sitä vastaan, mutta siitä ei saa välittää.
Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2016, 09:46:34
Kreikkapaketit ja pakkolait ovat painoarvoltaan aivan yhdentekeviä siihen nähden, että Perussuomalaiset eivät laittaneet tikkuakaan ristiin estääkseen Suomeen kohdistuvan, laittoman rajarikollisvyöryn ja invaasion.
Tämä!
Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2016, 11:04:03En sano, ettenkö milloinkaan enää äänestäisi Persuja, mutta ääntäni ei saa enää lupauksilla. Ääneni Persut saavat vain, jos heillä on yksi vaalikausi takanaan näyttöjä ja käytännön tekoja aidon, maahanmuuttokriittisen politiikan nimissä.
Ja tämä! Kuin suoraan omasta suustani.
Kun invaasio alkoi, niin siinä oli persuilla tasan tarkkaan kaksi vaihtoehtoa eli laittaa hommalle välitön stoppi tai vaihtoehtoisesti kävellä ulos hallituksesta. Nyt sen sijaan istuttiin p*skat housuissa ja toivottiin, että kukaan ei huomaisi ja kun lopulta invaasio loppui muiden maiden toimista johtuen, niin yritettiin ottaa kunnia invaasion pysähtymisestä.
Monet vaalit persuja äänestäneenä tuo tuntui julmetun pahalta. En sano, ettenkö voisi enää persuja äänestää, mutta siihen vaaditaan jatkossa selkeitä näyttöjä toimenpiteistä lupausten ja huutelun sijaan. Euroasioilla, taloushommilla ja mukakipeillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä oman päätökseni kanssa, vaan pelkästään tällä invaasion hoitamisella. Tai siis pikemminkin hoitamattomuudella.
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Koska Juha Sipilä yhdessä Ruotsin valtion kanssa syyllistyi rikokseen - laittomien siirtolaisten salakuljetukseen Suomeen - niin perussuomalaisten olisi pitänyt kaataa hallitus tai vaatia, että hallitus noudattaa lakia ja Schengen-sopimusta.
Samalla äänestäjille olisi pitänyt julkisesti kertoa, miksi Juha Sipilä syyllistyy rikokseen: oliko taustalla Ruotsin ja Saksan painostus vai kenties Sipilän oma halu hankkia Suomeen 32 500 laitonta siirtolaista.
Kuten toisessa uutista käsittelevässä ketjussa totesinkin, mielestäni on sangen mielenkiintoista, että tätä iltiksen juttua ei voi kommentoida. Uutisen tulkinta persujen kannatusromahduksesta on Viralline Totuus, ja joku voisi kommenteissa tuoda esiin ikäviä näköjulmia.
Quote from: Veturimies on 21.08.2016, 10:44:33
Quote from: Suntio on 21.08.2016, 10:15:53
Quote from: B52 on 21.08.2016, 09:02:49
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001244667.html
Kreikka-paketti ja siirtolaisten tulva hämmensivät ps:n kannattajia.
Sanavalinta paljastaa, että jutun kirjoittaneen toimittajan Mika Koskisen pää selvästi lahoaa.
Onhan tuo nyt paljon todenmukaisempi termi kuin "pakolainen" tai "turvapaikanhakija".
Niinpä. Milloinhan valtavirtaistuu oikea nimitys; Ruotsin avustama laiton maahantunkeutuja,
jonka maanpetturihallitus salli tulla raiskaamaan ja tuhoamaan Suomea?
Vähän on pitkä, mutta kyllä asioita pitää puhua oikeilla nimillä, varsinkin tilastotieteilijän ja toimittajan.
Hyvin syöttelevät keskenään jotain Kreikkapakettia ja pakkolakia kuplassaan ja joo kyllä, hetkellisen v.tuuntumisen aiheita varmaan monelle, varsinkin, kun valhemedia syöttää propagandaansa, että p e l k ä s t ä ä n persujen vika ja syy, mutta t o d e l l i n e n pudotus, ja se on t o d e l l i n e n, ei mikään notkahdus, johon vaaleissa vedetään kuitenkin rivit kasaan ja kuplaihmiset yllätetään, on kyllä matut ja se on lopullista.
Kuka ja mitkä järjesti matuinvaasion, miksi , persujen pelko jne. on sivuseikkaa; jatkettu hiljaisuus ja pettureiden myötäily..No mikä muu sellainen on kuin petturi?
Hallituksesta lähtö syksyllä 2015, j o s kerran mikään muu e i auttanut, j o s oltiin vastaan, olisi ollut oikea peliliike, mutta nyt Soini ja soinilaiset ovat sinetöineet kohtalonsa.
Viisautta erottaa perussuomalaiset ja hallitushiljaiset soinilaiset kyllä tarvitaan v..sti ja ovatko perussuomalaiset enään sitten The persuissa..mene ja tiedä.
Onnittelut k a i k i l l e maanpettureille! Voititte tämän erän, mutta se aiheutti vaan sen, että suomalaisille tulee kiire voittaa peli, joten erävoittonne on kaikkien häviö.
Pukukoppiin pääsijöiden määrä väheni oleellisesti, VIP-aitio..noo.
Quote from: B52 on 21.08.2016, 09:02:49
Tässä syyt perussuomalaisten suosion romahdukseen: Kannattajat lähtivät demareihin ja katsomoon
Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen näkee romahduksen taustall....
Olen havainnut Iltasanomien suuntaavan juttunsa perussuomalaiseliitille, ei niinkään lukijoille. Tämäkin ohjus pyrkii vääristämään syyt ja seuraukset. Joillekin on ilmeisen edullista, että läskipäät Lindström, Soini tai J Niinistö ei saa tietää oikeata kannatusromahduksen syytä.
Oikea selitys on: tunkeutujien tulva, johon persut ei laittaneet tikkua ristiin. Muut syyt vain juontuvat samasta mahalaskusta. Olettivat hölmöt, että vastuuministeri Urpo saa kaiken kuran niskaansa. Ei, se oli persujen ainoa homma ja ne jätti sen tekemättä.
Sivusyitä tuli lisää, jotain heikennyksiä, jotain kiristyksiä mutta jokainen niistä käsitetään tapahtuneen vain siksi, että alkuperäiselle mokalle saadaan rahoitus. Imponoivaa maksaa uutta veneveroa kun sillä rahalla ostetaan vokkeihin taulutelkkarit.
Yhdyn kuoroon joka lupaa äänestää persuja heti kun on näyttöä. Eli töpit perutaan, kaikki nykyiset ministerit vaihtopenkille ja asia kaunis. Tervemenoa takiaispuolueeksi luuserit.
Persuilla on viime vuodelta noin 32000 miinuspistettä. Nämä olis pitänyt jättää hakemaan turvapaikkaa elintasopaikkaa Ruotsista.
Lupaan miettiä persujen äänestämistä jos ulkoministerimme saa neuvoteltua palautussopimukset Irakiin ja Somaliaan tai lakkautettua kummaltakin kaikki maksamamme tuet.
Quote from: Ulvokki on 21.08.2016, 10:42:18
QuoteTyöväestöön kuuluu noin miljoona äänestäjää. Pajunen latoo tiskiin lahjomattomia lukuja elokuulta 2015.
– Työväestön keskuudessa ps:n kannatus putosi kuukaudessa 29 prosentista 11 prosenttiin, ja samaan aikaan se nousi demareilla 16,2 prosentista 29 prosenttiin. Se on ihan peilikuva.
Pajunen arvioi ps:n kannatushävikin menneen kokonaisuudessaan suunnilleen niin, että noin 60 prosenttia on siirtynyt demareihin ja noin 40 prosenttia katsomoon.
Tätä en tajua. Olisiko nyt niin että gallup laskee vain ne jotka jotain puoluetta äänestävät ja ne perussuomalaisia äänestäneet olisivat siirtyneet laskelmien ulkopuolelle äänestämättömiin. Olisi vaikea uskoa että ensin annettaisiin ääni Immoselle ja sitten luontevasti siiryttäisiin vaikkapa Tytti Tuppuraisen taakse. Tai sitten en ymmärrä olleenkaan suomalaista äänestäjää, jään raapimaan päätäni.
Siitä kannatuksen laskusta, matut, olemattomat talouspoliittiset linjaukset, työttömyyden hoito vrt. ohitusskaistat tauluteeveellä matuille, totaallinen tipahtaminen sote-paketista ja vielä kerran matut+giv mi mai mani.
Duunarit äänestivät persuja, jotta rahanjako eurooppaan, sekä turvisten hyysääminen ja Suomeen haaliminen loppuisi. Persut petti lupauksensa ja kaupan päälle tuli kiky.
Nyt palataan äänestämään demareita, koska ajatellaan että sillä vältetään sentään tulevat palkka-alet.
Näin on ainakin minun tuntemieni persuja viime vaaleissa äänestäneiden kohdalla.
Hyvää katsottavaa...
Persuministerit juoksivat pakoon Suomi ensin -haastattelijaa! (Video)
Jussi Niinistö ja Sampo Terho pakenivat paikalta, kun he näkivät haastattelijan lähestyvän heitä MV-lippis päässä. Niinistö ja Terho ovat ykkösluokan pelkureita, vai miten tämä pitäisi tulkita?
http://mvlehti.net/2016/08/20/persuministerit-juoksivat-pakoon-suomi-ensin-haastattelijaa-video/
Esim: 30:40 – 31:50 Naishenkilö syyttää oikeus- ja työministeri Jari Lindströmiä ja persuja takinkääntäjiksi.
Ihmettelin ennen, miten koulutetutkin ihmiset voivat tulla nigerialaiskirjeiden huiputtamiksi.
Nyt hävettää, kun menin uskomaan, että PS oli tosissaan suomalaisten etua ajamassa.
Halusin uskoa.
Häpeä on kyllä muuttumassa vihaksi...
Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2016, 09:46:34
Kreikkapaketit ja pakkolait ovat painoarvoltaan aivan yhdentekeviä siihen nähden, että Perussuomalaiset eivät laittaneet tikkuakaan ristiin estääkseen Suomeen kohdistuvan, laittoman rajarikollisvyöryn ja invaasion.
...
jos otamme maahamme joka vuosi kymmeniätuhansia barbaarikulttuuria edustavia raakalaismoukkia, joiden normitapoihin joukkoraiskaukset, ryöstöt, murhat ja julmat pahoinpitelyt kuuluvat
...
kyseessä on peruuttamaton Suomen ja sen kansalaisten tuhoaminen - peruuttamaton ainakin siinä mielessä, että asiaa ei voi korjata ilman sisällissotaa.
Perussuomalainen puolue kusetti äänestäjiään törkeällä tavalla enkä tule enää kyseistä puoluetta äänestämään niin kauan kuin sen johdossa on nykyisenkaltaisia moraalittomia paskiaisia, joille lastemme murhaaminen on sopiva hinta ministerinsalkusta.
Quote from: Oto Hascak on 21.08.2016, 11:40:05
Kun invaasio alkoi, niin siinä oli persuilla tasan tarkkaan kaksi vaihtoehtoa eli laittaa hommalle välitön stoppi tai vaihtoehtoisesti kävellä ulos hallituksesta.
Quote from: Ajattelija2008 on 21.08.2016, 11:51:57
Koska Juha Sipilä yhdessä Ruotsin valtion kanssa syyllistyi rikokseen - laittomien siirtolaisten salakuljetukseen Suomeen - niin perussuomalaisten olisi pitänyt kaataa hallitus tai vaatia, että hallitus noudattaa lakia ja Schengen-sopimusta.
Samalla äänestäjille olisi pitänyt julkisesti kertoa, miksi Juha Sipilä syyllistyy rikokseen: oliko taustalla Ruotsin ja Saksan painostus vai kenties Sipilän oma halu hankkia Suomeen 32 500 laitonta siirtolaista.
Quote from: Jääpää on 21.08.2016, 12:10:19
Niinpä. Milloinhan valtavirtaistuu oikea nimitys; Ruotsin avustama laiton maahantunkeutuja,
jonka maanpetturihallitus salli tulla raiskaamaan ja tuhoamaan Suomea?
Romahduksen jälkeen, jos tätä maata kyetään uudelleen rakentamaan, maanpetturit pääsevät tiiliseinän vierelle, jos se minusta riippuu.
Quote from: B52 on 21.08.2016, 09:02:49
Sitten oli hallituksen pakkolakihanke kaikkine sivujuonteineen, eräänlainen "duunarin kyykytys."
– Työväestö pettyi. He siirtyivät kannattamaan demareita. Se selittää myös demareiden nousun vuoden 2015 vaalitulokseen nähden, Pajunen sanoo.
Työväestöön kuuluu noin miljoona äänestäjää. Pajunen latoo tiskiin lahjomattomia lukuja elokuulta 2015.
– Työväestön keskuudessa ps:n kannatus putosi kuukaudessa 29 prosentista 11 prosenttiin, ja samaan aikaan se nousi demareilla 16,2 prosentista 29 prosenttiin. Se on ihan peilikuva.
Demaripuolue ilman sosialismia. :)
Olisihan tuo haastattelu "järkyttänyt kansallista yhtenäisyyttä", kun persut olisivat tulleet nolatuiksi julkisesti minään vaihtoehtona yhtään millekään.
Quote from: DISABLED on 21.08.2016, 12:25:23
Duunarit äänestivät persuja, jotta rahanjako eurooppaan, sekä turvisten hyysääminen ja Suomeen haaliminen loppuisi. Persut petti lupauksensa ja kaupan päälle tuli kiky.
Nyt palataan äänestämään demareita, koska ajatellaan että sillä vältetään sentään tulevat palkka-alet.
Näin on ainakin minun tuntemieni persuja viime vaaleissa äänestäneiden kohdalla.
Tervetuloa kerhoon, DISABLED!
Olen samassa käsityksessä, että "rasvanahkoille" oli järkytys, kun tuli matuvyöry, eikä Persut siihen puuttuneet mitenkään. Alkoivat vain iiroviinasmaisesti heittää paistinpannutäkyjä duunareita päin. Lopultahan kiky kaikkinensa ei isoja muutoksia tavisduunarin elämässä saanut aikaan.
Mutta demareiden kannatuksen kasvun se sai.
Quote from: VeePee on 21.08.2016, 10:40:37
Syy persujen romahdukselle on PETOS. Ei enempää, ei vähempää.
Persut ansaitsee putoamisen takaisin marginaalipuolueeksi. Ei heistä ollut tositoimiin. Taitavasti pelattu valtapuolueilta ja persulampaat vaan seurasivat tahdotomana laumana: Mää, mää, mää ja määkin. Ei ollut kastraattijengistä muuttamaan asioita. Säälittävät petturipaskiaiset.
Piru meidät nokkii ensi vaalikaudella.
Quote from: Dangr on 21.08.2016, 10:47:16
Itse äänestänyt persuja useassa vaalissa. Nyt tuli tenkkapoo, pitäisikö siirtyä paikkakunnan pahimpien viher/vasemmistohörhöjen äänestäjäksi?
Persut-> Ei rahaa minulle+ pakolaisia
Hörhöt-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Tulisi edes se romahdus nopeammin.
Ei kai tuossa ole mitään miettimistä edes.
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Menemällä hallitukseen?
:facepalm:
Huono oli ...
Quote from: kummastelija on 21.08.2016, 11:17:34
Quotenoin 40 prosenttia katsomoon.
...
Katsomo tarkoittanee nukkuvien puoluetta.
Mitenkäs hyvin demokratia voi kun todennäköisimmin yhä suurempi joukko jättää äänestämättä. Ei laiskuuttaan vaan siksi kun ei ole poliittisia vaihtoehtoja.
Tuota kutsutaan valta-aseman sementoinniksi. Ei ole sattumaa, että Persut onnistuttiin ajamaan sellaiseen rakoon, ettei kolmatta jytkyä tule.
Se on seuraava jytky, kun vihreät nousevat yhdeksi neljästä suuresta seuraavissa ek-vaaleissa. Silloin tapetaan viimeisetkin teollisuuslaitokset Suomesta, aletaan elää tuuli- ja aurinkoenergialla ....
Quote from: Dangr on 21.08.2016, 12:19:53
Lupaan miettiä persujen äänestämistä jos ulkoministerimme saa neuvoteltua palautussopimukset Irakiin ja Somaliaan tai lakkautettua kummaltakin kaikki maksamamme tuet.
Voep olla, että ei kannata paljoakaan miettiä edes.
Quote from: JoKaGO on 21.08.2016, 13:01:16
Quote from: VeePee on 21.08.2016, 10:40:37
Syy persujen romahdukselle on PETOS. Ei enempää, ei vähempää.
Persut ansaitsee putoamisen takaisin marginaalipuolueeksi. Ei heistä ollut tositoimiin. Taitavasti pelattu valtapuolueilta ja persulampaat vaan seurasivat tahdotomana laumana: Mää, mää, mää ja määkin. Ei ollut kastraattijengistä muuttamaan asioita. Säälittävät petturipaskiaiset.
Piru meidät nokkii ensi vaalikaudella.
EN tiennytkään että ps sai viime vaaleissa yli 50% äänistä ja saavutti yksinvaltias aseman.
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
En tiedä mutta jos he olisivat edes yrittäneet, olisimme ehkä jatkaneet kannattamista. Persut oli hiirenhiljaa kun aika oli.
Kyllä kokoomuslaisten ja kepulien kelpasi tehdä hallituskysymys huomattavasti vähäisemmistä kysymyksistä, kun heidän pelinsä sitä vuoroillaan vaati. Persut ainoana on olleet äänettömänä yhtiömiehenä kolmijäsenisen hallituksen toiseksi suurimpana puolueena.
Alkutahdit sai jo "hallitusneuvottelusta", jossa "
ainakin sama määrä tulijoita" juhlistettiin suurena saavutuksena kun oikea termi kuolevaisten suusta kuuluu "korkeintaan".
Ja kertaatko vielä kuka niistä kahdesta muusta puolueesta pakotti persut vaihtamaan Soinin saunakaverille harrastustoimintaa vastaavan puolustusministerin salkun? Käsittääkseni jo nykyiset gallupit osoittaa äänestäjien olleen kiinnostuneita lähinnä sisäministeriön toimialueesta.
Quote from: Lasse on 21.08.2016, 12:47:11
Ihmettelin ennen, miten koulutetutkin ihmiset voivat tulla nigerialaiskirjeiden huiputtamiksi.
Nyt hävettää, kun menin uskomaan, että PS oli tosissaan suomalaisten etua ajamassa.
Halusin uskoa.
Häpeä on kyllä muuttumassa vihaksi...
...
...
...
Romahduksen jälkeen, jos tätä maata kyetään uudelleen rakentamaan, maanpetturit pääsevät tiiliseinän vierelle, jos se minusta riippuu.
En usko, että itse vielä nimenomaisesti vihaisin perSuja. Sanoisin, että katselen vähän sillai niinqu pää kallellani, että mitä te oikein puuhaatte.
Nimittäin, perSuistahan varoitettiin. Minulle äärivassari sanoi, että kyseessä on pelkkä Soinin populismi. No, minähän ohitin äärivassarin varoituksen, olin Isänmaata pullollani! Olen muuten edelleenkin.
Jos jostain asiasta kuulee jatkuvasti varoituksia ja itse silti pitää kannastaan kiinni ja sitten huomaa, että katos vaan, nuohan on just sitä mitä muut ovat sanoneet ja varoittaneet, niin ei siinä oikein voi vihata huijareita, vaan sanoa itselleen, että tämmöistä tää on. Tarkoitit tosin hyvää, mutta olit hölmö. ("Hyväätarkoittavat" ovat usein myös hölmöjä.)
Juutalainen sananlasku:
"Kun joku ensimmäisen kerran petti sinua, se ei ollut sinun syysi.
Mutta jos hän petti sinua vielä toisenkin kerran, se oli sinun syysi!"
Painakaamme mieleemme
kestohuijar.... tota, siis Elämänkoulun käyneiden maailmanmatkaajien vinkki!
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Seuraavaan hallitusohjelmaan pitää saada kohta, että kukaan ministeri tai hallituspuolueitten jäsen ei ala lupailemaan huvilaansa pakolaisille tai mitään muutakaan ylimääräistä.
Quote from: JoKaGO on 21.08.2016, 13:02:44
Quote from: Dangr on 21.08.2016, 10:47:16
Itse äänestänyt persuja useassa vaalissa. Nyt tuli tenkkapoo, pitäisikö siirtyä paikkakunnan pahimpien viher/vasemmistohörhöjen äänestäjäksi?
Persut-> Ei rahaa minulle+ pakolaisia
Hörhöt-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Tulisi edes se romahdus nopeammin.
Ei kai tuossa ole mitään miettimistä edes.
Ihan samalla tahdilla tulee romahdus, koska
Persut-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Hörhöt-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Romahdustakaan ei ole mitään mieltä odotella, koska vasemmistolaisten tapaan kovat arvot eivät kiinnosta, joten aina on toivo selviämisestä ja uudesta mahdollisuudesta päästä vihaamaan herraa.
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 13:15:01
Quote from: JoKaGO on 21.08.2016, 13:01:16
Quote from: VeePee on 21.08.2016, 10:40:37
Syy persujen romahdukselle on PETOS. Ei enempää, ei vähempää.
Persut ansaitsee putoamisen takaisin marginaalipuolueeksi. Ei heistä ollut tositoimiin. Taitavasti pelattu valtapuolueilta ja persulampaat vaan seurasivat tahdotomana laumana: Mää, mää, mää ja määkin. Ei ollut kastraattijengistä muuttamaan asioita. Säälittävät petturipaskiaiset.
Piru meidät nokkii ensi vaalikaudella.
EN tiennytkään että ps sai viime vaaleissa yli 50% äänistä ja saavutti yksinvaltias aseman.
Mikään ei muutu, jos aina äänestetään samoja. Uutta vaihtoehtoa peräänkuulutan.
Tämän ja viime vaalikauden aikana kaikki nykyiset ek-puolueet ovat olleet kerran hallituksessa, Kokoomus jopa kahdesti.
Quote from: JoKaGO on 21.08.2016, 13:54:38
Mikään ei muutu, jos aina äänestetään samoja. Uutta vaihtoehtoa peräänkuulutan.
"Näkemyseroista huolimatta tavoite oli molemmilla sama. Kapitalistisissa maissa vallitsevaan kriisiin ei Lipposen mukaan ollut muuta ratkaisua kuin suunnitelmatalous."
Quote
Tämän ja viime vaalikauden aikana kaikki nykyiset ek-puolueet ovat olleet kerran hallituksessa, Kokoomus jopa kahdesti.
"Yhteistyötä vasemmistopuolueiden välillä pidettiinkin kannatettavana. Lipponen kuittaa kysymyksen vasemmiston sisäisen suukovun "verisyydestä" toteamalla, että porvarien herjat olivat aina olleet voimakkaampia."
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/07/22/paavo-lipponen-sosialismin-asialla
Quote from: kriittinen_ajattelija on 21.08.2016, 13:24:58
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Seuraavaan hallitusohjelmaan pitää saada kohta, että kukaan ministeri tai hallituspuolueitten jäsen ei ala lupailemaan huvilaansa pakolaisille tai mitään muutakaan ylimääräistä.
Pahinta oli että Soini ei alkanut moittimaan Sipilää pakolaisen majoittamisesta vaan tapansa mukaan naama punaisena puolusti Sipilää. Persut olisi Suomen suurin puolue jos he vastustaisivat maahanmuuttoa, mutta kun ei.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 21.08.2016, 13:24:58
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Seuraavaan hallitusohjelmaan pitää saada kohta, että kukaan ministeri tai hallituspuolueitten jäsen ei ala lupailemaan huvilaansa pakolaisille tai mitään muutakaan ylimääräistä.
Eikä saa juoksennella virkatoimissa vaimonsa ajamien asioiden toimittelijana. Huhutaan, että asunnon luovuttamisidea oli rouva Sipilältä lähtöisin.
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Kaikkia toivottuja ratkaisuja ei tietystikään yhtenä kolmesta saa aikaan. Persut olisivat kuitenkin voineet ainakin pitää ja kehittää maahanmuuttokriittisiä kansanedustajiaan. Soinin "harjaamiset" kertoo minulle selvää kieltä, että laadukkaan maahanmuuttokriittisen diskurssin tuominen valtakunnan politiikkaan ei ole persujen hanke. Persut eivät vaikuta kehityskelpoiselta puolueelta.
http://seura.fi/isanpikajuna/2016/08/17/satiaispuolue-yrittaa-ottaa-kunnian-kokoomuksen-saavutuksista/?shared=6800-b27a302a-1 (http://seura.fi/isanpikajuna/2016/08/17/satiaispuolue-yrittaa-ottaa-kunnian-kokoomuksen-saavutuksista/?shared=6800-b27a302a-1)
QuoteSatiaispuolue yrittää ottaa kunnian kokoomuksen "saavutuksista"
Persut omivat Petteri Orpon johdolla tehtyä päätöstä itselleen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo kehua retostaa Suomen tiukentunutta turvapaikkalinjaa blogikirjoituksessaan. Hän korostaa oman puolueensa roolia siinä, että nykyisiin lukemiin on päädytty. Elo ihastelee kirjoituksessaan tietoja, joiden mukaan erityisesti irakilaisille turvapaikanhakijoille ei turvaa Suomesta enää juuri heru.
Kannatuksensa puolesta hallituksen satiaispuolueeksi romahtanut perussuomalaiset yrittää hakea saavutuksia, joilla ylpeillä. Nykyisessä tilanteessa epätoivoiset persut vaikuttavat ruvenneen jo keksimään syitä, miksi puolue yleensäkään on olemassa.
Turvapaikkalinja on tiukentunut merkittävästi. Siitä ei pääse mihinkään. Kyseenalainen kunnia tästä ei kuitenkaan sekään mene persuille.
Se on vahvasti kokoomuksen "saavutus".
TURVALLISTA TERRORIA
Persut tietysti tykkäävät siitä, että turvapaikkoja ei myönnetä, kun Suomi tulkitsee nykyään Isis-alueetkin turvallisiksi. Vastuussa tästä on kuitenkin nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok), jonka sisäministeriaikana sisäministeriön alla toimiva Maahanmuuttovirasto uudet linjauksensa teki.
Muitakin syitä toki on, mutta keväiset Irakin, Afganistan ja Somalian kauttaaltaan turvallisiksi julistavat maalinjaukset ovat pääsyy, miksi Suomi myöntää nyt huomattavasti aiempaa harvemmalle turvapaikkoja. Maalinjaukset eivät ole lakimuutoksia, joista olisi äänestetty eduskunnassa, vaan ne ovat Maahanmuuttoviraston ratkaisuja – ja maahanmuuttovirasto toimii kokoomuksen valvonnassa.
Poliittista vastuuta kokoomusjohtaja Orpo ei tästä ole kantanut, vaan hän on piilotellut virkamiesten selkien takana. Orpo antaa arvatenkin mielellään persujen nyt paistatella, vaikka hänen oma roolinsa on selvä. Uudet linjaukset on tehty hänen johdossaan. Suomen tiukentunut turvapaikkalinja on pääasiassa kokoomuksen ja Orpon piikkiin menevien maalinjausten seurausta. Siitä ei sulkia voi mitenkään persuhattuihin asetella.
Toisinkin voisi olla.
SAKSIKÄSI-SOINI MENI SIELTÄ, MISSÄ AITA ON MATALIN
Persukuorrutteiselta näyttävät maalinjaukset olisivat voineet olla Timo Soinin johtaman joukkion vastuulla. Hallitusta kasattaessa persujohtaja pelasi kuitenkin ministeripaikat siten, että sekä valtiovarainministerin että sisäministerin salkut menivät kokoomukselle. Soini sai toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajana valita pallinsa ja lähti itse ulkoministerinä ujuttautumaan sieltä, missä aita on matalin.
Soinin ratkaisu avasi ministeriruletin, joka johti salkkujaon asettumiseen nykymalliinsa. Sisäministerin paikka olisi varmasti ollut perussuomalaisten saatavilla, mutta ei ilman uhrauksia: koko ulkopolitiikan ja sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden kasautuminen yhdelle puolueelle olisi ollut omituinen kokonaisuus. Persujen valinta ottaa ulkoministerin ja puolustusministerin paikat jätti sisäministeriön kokoomuksen temmellyskentäksi.
Soinin oma valinta oli sinänsä populistipoliitikolle luonteva. Valtiovarainministerinä Soini olisi joutunut henkilöitymään leikkauspolitiikan mestarina. Sen vastuun pakoileminen oli ilmeinen valinta. Kuva saksikäsi-Soinista olisi ollut vahvasti vastoin puolueen rahvasta kosiskellutta julkikuvaa.
AUTTAAKO TOISTOKAAN?
Leikkauksia on tehty, ja arvatenkin niitä tulee vielä lisää. Perussuomalaiset eivät niitä ehkä hallituksessa ole orkestroineet, mutta he ovat olleet niissä koko sydämellään mukana.
Leikkaukset perustuvat lakimuutoksiin ja budjettiratkaisuihin, joiden toteutuminen on vaatinut perussuomalaisten aktiivista hyväksyntää äänestyksissä. Toisin on kyseenalaisten maalinjausten kanssa. Ne ovat selkeän poliittisia ratkaisuja, mutta ne tehtiin ilman muodollista poliittista vastuuta. Persut eivät päässeet niistä äänestämään, vaan koko homma menee Petteri Orpon ja kokoomuksen piikkiin.
Kannatuslukemat kertovat, että ristiriita perussuomalaisten hallitustoiminnan ja aikaisempien puheiden kanssa ei ole jäänyt äänestävältä rahvaalta huomaamatta. Nyt puolueen väki yrittää etsiä ansioita mistä vain sellaisia on löydettävissä. On jopa koomista, että persut yrittävät omia kokoomuksen tekoset omiksi meriiteikseen, kun samalla kokoomus itse pyrkii parhaansa mukaan pesemään kätensä järjenvastaisesta päätöksestä julistaa Isis-barbaarien terrorisoimat alueet turvallisiksi.
Yleensä politiikassa komiikkaa saa nähdä yksittäisten edustajien tempauksissa. Kokonaiset puolueet ja varsinkaan hallituspuolueet ovat harvemmin pukeneet klovnin varusteita vapaaehtoisesti niskaansa.
Siis tähän saakka. Nythän moinen näyttää olevan kohta enemmän tavallista kuin poikkeus.
Tässä kirjoituksessa on mainittu monta kertaa erikseen, kuka omituisista maalinjauksista ja sen myötä Suomen muuttuneesta turvapaikkapolitiikasta on vastuussa. Toisto on tarkoituksellista. Mitenkään muuten tämä asia ei näy menevän perille.
Liityn myös kerhoon joka ei näillä näppäimillä äänestä Persuja seuraavissa vaaleissa. Kok ja Kesk. on jotakuinkin pitäneet vaalilupauksena pl. koulutuksesta leikkaamisen, persut tehneet mitättömiä paskalainpoisto (joka olisi poistettu ilman persujakin). YLE rahoituksen naurettava pienennys (liian vähän), autoveron aleneneminen (lillukanvarsia), kehitysavun leikkaus - ihan hyvä mutta kun samaanaikaan lappaa karvakättä ikuiseksi elätiksi maahan tuhatmäärin.
Voisi persut koittaa aloittaa satiaispuolueena nostaa kannatusta seuraavilla teemoilla:
- Pakolaisten vastaanottamiseen tiukempi linjaus, ainakin Ruotsin malli. Venäjän kanssa tuo soppari päättyy taas kohta ja siitä ei tiedä paljonko sieltä lappaa väkeä.
- Pakkoruotsi pois
- Eu:n kanssa neuvottelut jäsenmaksun pienennyksestä tai kansanäänestys Eu:ssa pysymisessä.
Soini sai hallituksen helpoimman ministerin salkun ja jälki on sen mukaista. Tuskin tulee tekemään yhtään mitään muutakuin mitä on 2 muun puoluejohtajan kanssa sovittu takahuoneessa ja lammaspersut painaa kiltisti nappia koska muuten Timon palkkiovirka on katkolla.
Kutosella kun alkaa kannatuslukemat, voisin veikata persuissa alkavan puolueen vaihdoksia tulevan koska aika moni ei tule pääsemään jatkoon seuraavissa vaaleissa satiaisena ollessaan.
Puoluetuki kun pienenee, saa alkaa Turkkilakin katsella muita hommia. Omituista on persujen meno kun monen leivänpäälle pantava juustopala lähtee ensivaalien aikana pois tätä menoa, eikä kukaan ole haastamassa Soinia tai antamassa kritiikkiä.
Mitenkä se Halla-aho sanoi, "persuja äänestetään niin kauan kuin he ovat vaihtoehto"?
Perussuomalaiset vaatii prosenttiyksikön korotusta ylempään pääomaveroon (http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/perussuomalaiset-vaatii-prosenttiyksik%C3%B6n-korotusta-ylemp%C3%A4%C3%A4n-p%C3%A4%C3%A4omaveroon-peliss%C3%A4-p%C3%A4iv%C3%A4hoitomaksujen-korotuksen-peruminen-1.2108677)
QuotePerussuomalaiset esittää ylemmän pääomatuloverokannan nostamista 34:stä prosenttiyksiköstä 35:een.
Viimeinenkin vaihtoehto meni demariksi. Onko taipumus sosialismiin Suomen kansan kulttuurinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre?
Valittavana ensi vaaleissa on kaikki sosialismin eri sävyt tummanpunaisesta sinertävään ja vihertävään. Oikea politiikan ruusutarha.
Persujen kusetus oli sen tason saavutus, että huomasin hetkellisesti pitäväni Paavo Arhinmäestä kun hän käänsi takkiaan Ison-Timpan takana.
Syyt pähkinänkuoressa:
1) Timo Soini
2) Sisäministerin salkun ottamatta jättäminen
3) Sipilän pakolaispolitiikan katsominen läpi sormien
4) Tapaus Tynkkynen
5) Näennäiskiristyksillä leveily
En usko, että monikaan pitää Demareita vaihtoehtona. Moni vain palaa äänestämään puoluetta vanhasta tottumuksesta.
1. Pakkolait joita media mainosti ( ei ole pakkolakeja on vain lakeja)
2. Pakolaisaalto
3. Kepu ja Kokoomus
Persuilla kävi huono säkä kun joutuivat/menivät hallitukseen joka sai hoitaakseen melkeen konkurssissa olevan Suomen ja samaan aikaan sattui Eurooppaan ennennäkemätön pakoloisaalto.
Mutta kyllä se siitä. Voin vakuuttaa jos seuraavassa hallituksessa on SDP niin Suomi on entistä huonommassa hapessa sen jälkeen, riippumatta siitä onko siellä hallituksessa mukana Kokoomus vai ei.
Äänestäjät myös kuvittelivat ihan liikoja kahdessa Jytkyssä esim. persujen maahanmuuttokriittisyydestä. Kepun ja Kokoomusken kanssa ei voi saada mitään järkevää aikaan maahanmuuton saralla.
Soini pelkäsi menettävänsä ministerinsalkkunsa. Siksi hän ei haastanut Pipilää. Toisaalta Persut olisivat uusintavaaleissa olleet Suomen suurin puolue.
Höpöhöpö Soinilla ei ollut aikeita ottaa vaativia ja merkittäviä salkkuja. Ei pidä syyttää Soinia nysväilystä aiheessa, jossa häneltä puuttui kokonaan intentio toimia kasvattaakseen perussuomalaisten poliittisen jalanjäljen painoa. Tarkoitus oli alusta asti saada hänelle omien unelmiensa mukainen huippuvirka. Nuivien pitää lopettaa illuusiossa eläminen, että Soini olisi tahtopoliitikko ja linjanvetäjä. Ei ole, hän on helpon rahan perässä juokseva poliittinen broileri ja on luonut työllään Suomeen poskettoman valeopposition.
Posti-Pekan tie on ollut alusta saakka Soinin tie.
Quote from: Päänsärky on 21.08.2016, 15:54:21
http://seura.fi/isanpikajuna/2016/08/17/satiaispuolue-yrittaa-ottaa-kunnian-kokoomuksen-saavutuksista/?shared=6800-b27a302a-1 (http://seura.fi/isanpikajuna/2016/08/17/satiaispuolue-yrittaa-ottaa-kunnian-kokoomuksen-saavutuksista/?shared=6800-b27a302a-1)
QuotePersut tietysti tykkäävät siitä, että turvapaikkoja ei myönnetä, kun Suomi tulkitsee nykyään Isis-alueetkin turvallisiksi.
Suomi eli oikeammin Maahanmuuttovirasto ei tulkitse Isis-alueita turvallisiksi. Myöskään Irakia ei ole määritelty "turvalliseksi maaksi", toisin kuin asioista pihalla olevien some-kampanjoissa väitetään.
QuoteVastuussa tästä on kuitenkin nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok), jonka sisäministeriaikana sisäministeriön alla toimiva Maahanmuuttovirasto uudet linjauksensa teki.
Muitakin syitä toki on, mutta keväiset Irakin, Afganistan ja Somalian kauttaaltaan turvallisiksi julistavat maalinjaukset ovat pääsyy, miksi Suomi myöntää nyt huomattavasti aiempaa harvemmalle turvapaikkoja. Maalinjaukset eivät ole lakimuutoksia, joista olisi äänestetty eduskunnassa, vaan ne ovat Maahanmuuttoviraston ratkaisuja – ja maahanmuuttovirasto toimii kokoomuksen valvonnassa.
...
Suomen tiukentunut turvapaikkalinja on pääasiassa kokoomuksen ja Orpon piikkiin menevien maalinjausten seurausta. Siitä ei sulkia voi mitenkään persuhattuihin asetella.
...
On jopa koomista, että persut yrittävät omia kokoomuksen tekoset omiksi meriiteikseen, kun samalla kokoomus itse pyrkii parhaansa mukaan pesemään kätensä järjenvastaisesta päätöksestä julistaa Isis-barbaarien terrorisoimat alueet turvallisiksi.
Maahanmuuttoviraston maa-arviot tehdään poliittisista päättäjistä riippumattomasti. Viraston painostaminen johonkin suuntaan olisi ministeriltä kohtalokas virhe. Sulkaa eivät saa hattuihinsa sen enempää perussuomalaiset kuin kokoomuslaisetkaan. Jos jotkut muuta väittävät, niin heiltä voi ja pitääkin kysyä, miten he ovat vaikuttaneet turvallisuusarvioihin.
Quote
Tässä kirjoituksessa on mainittu monta kertaa erikseen, kuka omituisista maalinjauksista ja sen myötä Suomen muuttuneesta turvapaikkapolitiikasta on vastuussa. Toisto on tarkoituksellista. Mitenkään muuten tämä asia ei näy menevän perille.
Väärät luulot eivät muutu toistamalla tiedoksi. Maalinjauksista on vastuussa riippumattomasti Maahanmuuttovirasto, ei poliitikot.
Jos voidaan osoittaa jonkun poliitikon vaikuttaneen Maahanmuuttoviraston turvallisuusarvioihin, se on melkoisella varmuudella kyseisen poliitikon uran loppulaukaus. Poliittiset päättäjät saavat vaikuttaa turvapaikkapäätöksiin ainoastaan lakien kautta.
Tottahan tuo on. Perseet olisivat itse voineet olla tekemässä mamuviraston linjauksia, mutta antoivat sisäministerin salkun Kökkäreille. Näin ollen kaikki mamupolitiikan vähäisetkin kiristykset valuvat Kökkäreiden viemäriin.
Astrid Thorshan käytti poliittista ohjausta vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Kumma, ettei se silloin ollut ongelma... :roll:
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 17:06:52
Tottahan tuo on. Perseet olisivat itse voineet olla tekemässä mamuviraston linjauksia, mutta antoivat sisäministerin salkun Kökkäreille.
Et tainnut ymmärtää. Sisäministeri ei päätä Maahanmuuttoviraston riippumattomista maa-arvioista, eikä saa vaikuttaa niihin millään lailla tai tekee virheen. Jos vaikutusyrityksestä jää kiinni, on entinen ministeri.
Quote from: Ulvokki on 21.08.2016, 10:42:18
... Olisiko nyt niin että gallup laskee vain ne jotka jotain puoluetta äänestävät ja ne perussuomalaisia äänestäneet olisivat siirtyneet laskelmien ulkopuolelle äänestämättömiin. Olisi vaikea uskoa että ensin annettaisiin ääni Immoselle ja sitten luontevasti siiryttäisiin vaikkapa Tytti Tuppuraisen taakse. Tai sitten en ymmärrä olleenkaan suomalaista äänestäjää, jään raapimaan päätäni.
[...]
Suomessa on melko iso etupäässä duunareista koostuva äänestäjäjoukko, jotka ovat kenties vuosikymmeniä äänestäneet lähes aina demareita. Heille sdp on oletusvaihtoehto. Jossain poikkeuksellisessa tilanteessa heidät voi saada äänestämään toisin. Jos tämä toinen vaihtoehto osoittautuu pettymykseksi tai he eivät tiedä ketä äänestää, he palaavat takaisin äänestämään demareita.
Vähän kuten koulussa neuvottiin matematiikan tunneilla: "jos et tiedä mitä teet, derivoi". Jos tämä perusjoukko ei tiedä ketä äänestää, he antavat äänensä demareille.
Se on periaatteessa hyvin ymmärrettävää, sillä demarit kertovat heille mitä he haluavat kuulla, eli että työehtoja ei heikennetä, palveluista ei leikata, eläkeikää ei nosteta ja sosiaaliturvaankaan ei kosketa. Monia ihmisiä toki ärsyttää mokutus ja feminismi yms, mutta nuo edellä mainitut painavat niin paljon vaakakupissa, että tarvittaisiin todellinen vaihtoehto.
Timo Soinin Perussuomalaiset esiintyi viime vaaleissa sellaisena. Invaasio piti pysäyttää, EU:lle piti lyödä nyrkki pöytään, työllisyyden parantua, mutta köyhiltä ei pitänyt leikata. Todellisuudessa kuitenkaan invaasion hillitsemiseksi ei tehty mitään, Kreikalle kirjoitettiin heti uusi tukipaketti, ja samaisen "EU-kriittisen" Soinin mukaan Brexit olikin raskas isku. Ja puhe työehtojen ja sosiaaliturvan heikennyksistä alkoi samantien.
Näiden ihmisten näkökulmasta Persujen politiikassa on kaikki samat huonot puolet kuin demaripolitiikassakin, mutta ei mitään demaripolitiikan hyviä puolia. Demarit ovat vain paljon luotettavampia siinä suhteessa, että he myös yrittävät ihan oikeasti pitää myös lupauksiaan, vaikka se tarkoittaisi kokonaistalouden kannalta hyvin haitallisia ratkaisuja kuten valtion velan holtitonta kasvattamista.
Quote from: Roope on 21.08.2016, 17:18:08
Et tainnut ymmärtää. Sisäministeri ei päätä Maahanmuuttoviraston riippumattomista maa-arvioista, eikä saa vaikuttaa niihin millään lailla tai tekee virheen. Jos vaikutusyrityksestä jää kiinni, on entinen ministeri.
Missä kv-sopimuksessa näin sanotaan? Suomi (= hallitus) päättää solmimiensa sopimusten tulkinnasta. Mamuvirasto on sisäministeriön alaisuudessa.
Kieltämättä odotukset olivat epärealistisen korkealla. Ikäänkuin Persut olisi yksin muodostanut hallituksen. Ei sillä, että persut on olleet munattomia hallituksessa.
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Pistää raja kiinni!
Hallitus persuineen väittivät, ettei se ole mahdollista, mutta niin vain Tanska ja Ruotsi laittoivat rajansa tukkoon - ja kas - tulijoiden virta hiipui Torniostakin.
Hallituksemme väitti, ettei rajoja voi laittaa kiinni ym. skeidaa. Jos Tanska ja Ruotsi eivät olisi toimineet, niin tulijoiden virta jatkuisi vielä tänäänkin.
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 17:28:25
Quote from: Roope on 21.08.2016, 17:18:08
Et tainnut ymmärtää. Sisäministeri ei päätä Maahanmuuttoviraston riippumattomista maa-arvioista, eikä saa vaikuttaa niihin millään lailla tai tekee virheen. Jos vaikutusyrityksestä jää kiinni, on entinen ministeri.
Missä kv-sopimuksessa näin sanotaan? Suomi (= hallitus) päättää solmimiensa sopimusten tulkinnasta. Mamuvirasto on sisäministeriön alaisuudessa.
Tässä ei ole kyse kv-sopimuksista vaan hallintotavasta. Sama periaate kuin että sisäministeri ei saa suoraan vaikuttaa yksittäisiin turvapaikkapäätöksiin.
Quote from: Roope on 21.08.2016, 18:51:05
Tässä ei ole kyse kv-sopimuksista vaan hallintotavasta. Sama periaate kuin että sisäministeri ei saa suoraan vaikuttaa yksittäisiin turvapaikkapäätöksiin.
Virkamiehet eivät ole hallituksen yläpuolella.
Quote from: Dangr on 21.08.2016, 10:47:16
Itse äänestänyt persuja useassa vaalissa. Nyt tuli tenkkapoo, pitäisikö siirtyä paikkakunnan pahimpien viher/vasemmistohörhöjen äänestäjäksi?
Persut-> Ei rahaa minulle+ pakolaisia
Hörhöt-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Tässä se on aika hyvin tiivistetty ne kansan tunnot. Vasemmistoliittoa en kyllä äänestä, en vaan pysty. Sekopääfeministejä.
Vihreät on käytännössä yhtä mahdoton. Puolue joka on pinnalta niin lutunen, mutta sisältä ihan scheissea.
Nyt on oikeasti vaikea paikka. Keskustan arvomaailmassa on itselle jotain hyväksyttäviä piirteitä, mutta Sipilä? :D Ei s-tana.
Quote from: Dangr on 21.08.2016, 10:47:16
Itse äänestänyt persuja useassa vaalissa. Nyt tuli tenkkapoo, pitäisikö siirtyä paikkakunnan pahimpien viher/vasemmistohörhöjen äänestäjäksi?
Persut-> Ei rahaa minulle+ pakolaisia
Hörhöt-> Rahaa minulle+ pakolaisia
Tulisi edes se romahdus nopeammin.
Haluat siis jaettavaksi entistä enemmän toimeentulotukea laiskolle ja vielä lisää pakolaisia. Ei ok.
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 18:54:21
Virkamiehet eivät ole hallituksen yläpuolella.
Ei tietenkään, mutta hallitus ei voi suoraan puuttua maa-arvioita tai turvapaikkapäätöksiä tekevien virkamiesten työskentelyyn, vaan he tekevät työtään lakien mukaisesti. Hallitus voi vaikuttaa esimerkiksi muuttamalla lakeja ja asetuksia.
Vallan kolmijako (http://blogs.helsinki.fi/avoin-johdatusoik/hallinto-oikeus/)
En ole ihan varma, mutta hallitus voisi mahdollisesti määrätä lain tai muun vastaavan kautta, että Kretseniaa on jatkossa käsiteltävä turvapaikanhakijoiden suhteen turvallisena maana (turvapaikkavalituksia käsittelevä hallinto-oikeus saattaisi olla tästä myöhemmin toista mieltä), mutta se ei voi käskeä, että Maahanmuuttoviraston riippumaton maatietopalvelu
arvioi Kretsenian olevan turvallinen maa. Nykyjärjestelmässä edetään noiden maatietopalvelun turvalliisuusarvioiden pohjalta.
^ Vallan kolmijako on Suomessa rikki, sillä Executive Branch ("hallitus/ministeriöt") ja Legislative Branch ("eduskunta") ovat käytännössä molemmat pääministerin tai vähintäänkin hallituksen johtamia. Jäljet ovat karua katsottavaa: poliittiset virkanimitykset, korruptio, virkamieskunnan mielivalta, löysästi kirjoitettu lainsäädäntö ("... tai muusta erityisen painavasta syystä.) jne.
Hallitus kuitenkin edustaa Suomen systeemissä ainoana toimijana Executive Branchia, joten sen keskeisiin tehtäviin kuuluisi virkamieskunnan ohjeistaminen lakien tulkinnassa ja täytäntöönpanossa. Tulkintojen osalta "Checks&Balances" on olemassa, sillä Judicial Branchia edustaa tässä tapauksessa riippumaton hallinto-oikeus.
Migrin harjoittama lakien ja kansainvälisten sopimusten tulkinta on ollut täysin mielivaltaista. Vasta poliittisen paineen kasvettua erittäin kovaksi, linjassa tehtiin muutos. Tämän linjauksen muuttaminen olisi ollut täysin hallituksen käsissä.
Quote from: Roope on 21.08.2016, 18:51:05
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 17:28:25
Quote from: Roope on 21.08.2016, 17:18:08
Et tainnut ymmärtää. Sisäministeri ei päätä Maahanmuuttoviraston riippumattomista ...
Suomi (= hallitus) päättää solmimiensa sopimusten tulkinnasta. Mamuvirasto on sisäministeriön alaisuudessa.
Tässä ei ole kyse kv-sopimuksista vaan hallintotavasta. Sama periaate kuin että sisäministeri ei saa suoraan vaikuttaa yksittäisiin ..
Voi olla, että jotkut mekanismit on ministereiden suoran vaikutuksen ulkopuolella mutta väitän, että voi vaikuttaa itse pääasiaan. Se on toinen asia mitkä on vaikuttamisen muodot mutta ei tänne Rajamäen aikana marssittu heiluriovista. Joku ne heiluriovet ensin loi. Jos taas kyse on EU:sta, eipä se muitakaan maita missä kriittiset on saaneet ääntään kuuluville ole estänyt toimimasta.
Kysymys on kokonaan siitä onko tahtoa tehdä jotain vai ei. Persuilla ei ollut, heidän johtajallaan tuskin vieläkään. He on osoittaneet konkreettisesti, että heiltä puuttui kokonaan tahto estää 2015 loppuvuoden katastrofi. Ja nyt he saa maksaa siitä poliittisen hinnan. Se on sinänsä oikein.
Valitettavasti me suomalaiset, niin kriittiset kuin suvakit, maksamme kaikki siitä lisäksi konkreettisen taloudellisen laskun. On todella vaikea keksiä menetelmä, missä eduskuntaan saataisiin kriittinen ääni ensikaudeksi kun nyt persut poistuu vaihtoaitioon. Jos tilalle olisi noussut jotain ruotsidemokraattien kaltaista, nyt olisi sen aika.
Mutta kaikki jatkohankkeet vaikuttaa epätoivoisilta, koska tietenkin persut viimeksi imaisi ikäänkuin "kriittisen kerman" itseensä. Miksi se kerma ei nyt ole palanut pohjaan kunnon kapinan muodossa, sitä en voi lainkaan käsittää. Miten ihmeessä persujen kriittiset vain hyväksyy tilanteen, kuka heitä sitten aivopesee? Mitä hävittävää heillä muka voi olla, eihän he ensikaudeksi eduskuntaan persuina pääse.
Quote from: Jepulis on 21.08.2016, 20:32:17
Voi olla, että jotkut mekanismit on ministereiden käyttövallan ulkopuolella mutta väitän, että voi vaikuttaa itse pääasiaan. Se on toinen asia mitkä on vaikuttamisen muodot mutta ei tänne Rajamäen aikana marssittu heiluriovista. Joku ne heiluriovet ensin loi. Jos taas kyse on EU:sta, eipä se muitakaan maita missä kriittiset on saaneet ääntään kuuluville ole estänyt toimimasta.
Kysymys on kokonaan siitä onko tahtoa tehdä jotain vai ei. Persuilla ei ollut, heidän johtajallaan tuskin vieläkään. He on osoittaneet konkreettisesti, että heiltä puuttui kokonaan tahto estää 2015 loppuvuoden katastrofi. Ja nyt he saa maksaa siitä poliittisen hinnan. Se on sinänsä oikein.
Tämä totta. Vaikka tietyt vaikuttamisen tavat on poissuljettu, turvapaikkakriteereihin ja tänne tulevien määrään olisi voinut ja voisi edelleen vaikuttaa monin tavoin ja monella tasolla.
Siksi onkin erityisen ärsyttävää, että esimerkiksi Simon Elon mukaan (http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221299-kiristynyt-turvapaikkapolitiikka-nakyy-tilastoissa) "Perussuomalaisten vaikutuksella Suomen turvapaikkalinja on tilastojen mukaan todistettavasti kiristynyt", kun tilastoissa näkyvässä muutoksessa ei ole kyse hallituksen muutamista lakimuutoksista vaan Maahanmuuttoviraston uusista turvallisuusarvioista, joihin vaikuttamisesta Perussuomalaisilla ei ole (eikä voisikaan olla) mitään näyttöä.
Suomessa ei ole edelleenkään tehty edes periaatetasolla mitään, mikä estäisi viimevuotisen katastrofin toistumisen. Perussuomalaisillakaan ei ole halua tapahtuneen ja tehtyjen virheiden analyysiin, vaan he harrastavat maahanmuuttopolitiikan tiimoilta joko vastenmielistä marttyyriksi heittäytymistä ja/tai imelää ja älyllisesti epärehellistä itsekehua.
Quote from: Roope on 21.08.2016, 19:20:08
Ei tietenkään, mutta hallitus ei voi suoraan puuttua maa-arvioita tai turvapaikkapäätöksiä tekevien virkamiesten työskentelyyn, vaan he tekevät työtään lakien mukaisesti. Hallitus voi vaikuttaa esimerkiksi muuttamalla lakeja ja asetuksia.
Hallitus voi määrätä mamuviraston tulkitsemaan kansainvälisiä sopimuksia siten kuin ne on kirjoitettu.
tairtaa tuo "ne siirtyi demareihin" olla varsinainen tilaustyö. Se ohittaa maahanmuuttokritiikin ja delegimises tuon 8-10% väestöryhmän huolet korvaamalla näiden kadon selityksellä "demarit". Demari-selitys kun ratkaisuksi ehdottaa lisää sossuturvaa eteenkin mamuille, ay-palvontaa jne paskaa... eikä rasistien kuuntelua tarvita ollenkaan. Enkä yhtään ihmettelisi jos persuissa jopa hyökättäisiin niiden kimppuun jotka koittaa nauraa pois pellemäisen demariselityksen koska se avaisi keskustelun kohti suuntaa mitä puoluejohto ei halua.
Quote from: ikki on 21.08.2016, 21:21:57

Väitätkö sitten, että siirtymistä demareihin ei ole tapahtunut, ja allanäkyvä gallup-trendi oli puhdasta sattumaa?
Quote from: Jaakko Sivonen on 21.08.2016, 21:28:48
Väitätkö sitten, että siirtymistä demareihin ei ole tapahtunut, ja allanäkyvä gallup-trendi oli puhdasta sattumaa?
Äänestysprosenttikin tippui 70 %:sta 55-60 %:iin.
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 21:15:34
Quote from: Roope on 21.08.2016, 19:20:08
Ei tietenkään, mutta hallitus ei voi suoraan puuttua maa-arvioita tai turvapaikkapäätöksiä tekevien virkamiesten työskentelyyn, vaan he tekevät työtään lakien mukaisesti. Hallitus voi vaikuttaa esimerkiksi muuttamalla lakeja ja asetuksia.
Hallitus voi määrätä mamuviraston tulkitsemaan kansainvälisiä sopimuksia siten kuin ne on kirjoitettu.
Epäilemättä, mutta se ei silti voi määrätä, millaisia maa-arvioita maatietopalvelu tekee, kuten tuo Seura-lehden blogisti luuli tietävänsä. Jos et ymmärrä eroa, niin turha jatkaa tästä.
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 21:43:13
Quote from: Jaakko Sivonen on 21.08.2016, 21:28:48
Väitätkö sitten, että siirtymistä demareihin ei ole tapahtunut, ja allanäkyvä gallup-trendi oli puhdasta sattumaa?
Äänestysprosenttikin tippui 70 %:sta 55-60 %:iin.
Ei ole tietääkseni järjestetty vaaleja 2015 huhtikuun jälkeen.
Mistä demarit saivat uudet kannattajansa, jos ne eivät tulleet perussuomalaisten riveistä?
Quote from: Roope on 21.08.2016, 21:44:54
Epäilemättä, mutta se ei silti voi määrätä, millaisia maa-arvioita maatietopalvelu tekee, kuten tuo Seura-lehden blogisti luuli tietävänsä. Jos et ymmärrä eroa, niin turha jatkaa tästä.
Sisäministeriö voi tarvittaessa vaihtaa maatietopalvelun virkamiehet.
Quote from: Jaakko Sivonen on 21.08.2016, 21:45:07
Ei ole tietääkseni järjestetty vaaleja 2015 huhtikuun jälkeen.
Mistä demarit saivat uudet kannattajansa, jos ne eivät tulleet perussuomalaisten riveistä?
Mutta vain 55-60 % ilmoittaa puoluekantansa noissa kyselyissä. Se sataa vihervasemmiston laariin, koska heidän kannattajansa äänestävät varmimmin.
Quote from: Micke90 on 21.08.2016, 21:48:38
Quote from: Jaakko Sivonen on 21.08.2016, 21:45:07
Ei ole tietääkseni järjestetty vaaleja 2015 huhtikuun jälkeen.
Mistä demarit saivat uudet kannattajansa, jos ne eivät tulleet perussuomalaisten riveistä?
Mutta vain 55-60 % ilmoittaa puoluekantansa noissa kyselyissä. Se sataa vihervasemmiston laariin, koska heidän kannattajansa äänestävät varmimmin.
Oikeastaan kokoomuslaiset, rkp-läiset ja kepulaiset ovat kaikkein varmimpia äänestäjiä.
Quote from: Roope on 21.08.2016, 21:01:08
Vaikka tietyt vaikuttamisen tavat on poissuljettu, turvapaikkakriteereihin ja tänne tulevien määrään olisi voinut ja voisi edelleen vaikuttaa monin tavoin ja monella tasolla.
Siksi onkin erityisen ärsyttävää, että esimerkiksi Simon Elon mukaan (http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221299-kiristynyt-turvapaikkapolitiikka-nakyy-tilastoissa) "Perussuomalaisten vaikutuksella Suomen turvapaikkalinja on tilastojen mukaan todistettavasti kiristynyt", kun tilastoissa näkyvässä muutoksessa ei ole kyse hallituksen muutamista lakimuutoksista vaan Maahanmuuttoviraston uusista turvallisuusarvioista, joihin vaikuttamisesta Perussuomalaisilla ei ole (eikä voisikaan olla) mitään näyttöä.
Kun Maahamuuttoviraston :flowerhat:-armeija kumileimaa hiki hatussa Sipilän kutsumia ja hallituksensa maahan päästäneitä 17-vuotiaita uusevakkoja ympäri ämpäri, kyseessä on asia, johon Perussuomalaiset eivät voi vaikuttaa.
Kun Suomen Maahanmuuttovirasto Euroopan häpeäpilkkuna ymmärtää edes hieman hävetä, mennä itseensä ja tehdä työnsä tapaista, kyseessä on Perussuomalaisten Menestystarina.
Quote from: Jaakko Sivonen on 21.08.2016, 21:28:48
Quote from: ikki on 21.08.2016, 21:21:57
tairtaa tuo "ne siirtyi demareihin" olla varsinainen tilaustyö. Se ohittaa maahanmuuttokritiikin ja delegimises tuon 8-10% väestöryhmän huolet korvaamalla näiden kadon selityksellä "demarit".
Väitätkö sitten, että siirtymistä demareihin ei ole tapahtunut, ja allanäkyvä gallup-trendi oli puhdasta sattumaa?
Käyrä minkä kopioit, on hyvinkin mahdollinen ilman, että yksikään PS-äänestäjä olisi siirtynyt mutta eihän siitä yli pääse, että korrelaatio on silti osittain totta.
Silti käyrä on laadittu vajaasti ja se selittää sitten kaiken. Siitä puuttuu nukkuvat kokonaan, koska tietenkään niiden heilahtelua ei ole pidetty aiemmin olennaisena. Jos ne lisätään käyrästöön, nähtäisiin demarien saaneen hieman kannatustaan takaisin mutta persujen käyrän oikea peilikuva löytyy nukkuvista. Nukkuvat on poistettu toki tavan vuoksi mutta käyrä juuri tässä tapauksessa olisi pitänyt mielestäni journalistisen tarkkuuden nimissä selittää. Se tarjoaa kuitenkin aivan liian hyvän selityksen, jotta suvakit jättäisi sen käyttämättä, joten asiaa ei avata vaalikarjalle, vaan annetaan ymmärtää, että ne meni demareiksi. Mistä tahansa muusta puolueesta olisi lähtenyt yli puolet, eli jopa noin 10-15% kaikista äänistä nukkuviin, asia olisi ykköspohdinnan arvoinen mediassa. Kyllä tutkijat tietää, että kyse on maahanmuuttokritiikistä tietenkin mutta sitä piilotellaan viimeiseen asti.
Luulen, että suvakit jännittää minne nukkuvat lopulta tulee, koska ensi pääministerin paikka on siitä kiinni. Persujen johto taas pitää epärealistista toivoa yllä, että nukkuvat palaa heille. Itse toivoisin, että persuista irtaantuisi nuivat, koska siinä olisi se 15% uusi lähtö valmiiksi pedattuna. Nuivien irtoaminen on epärealistinen toive, tiedän mutta ollaan poliittisessa pakkoraossa. Tulevissa vaaleissa PS:llä ei ole toivoakaan. Heihin ei kannata ääntä tuhlata, se on huonoa taktikkaa.
Quote from: Jaakko Sivonen on 21.08.2016, 21:54:51
Oikeastaan kokoomuslaiset, rkp-läiset ja kepulaiset ovat kaikkein varmimpia äänestäjiä.
Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 58,3 ja Demukoiden kannatus 19,6 %.
QuoteRohkaiseva ministerikierros
20.8.2016 Timo Soini
Ministerimme jalkautuivat Pirkanmaalle. Kävimme Parkanossa, Tampereella, Kangasalla ja Valkeakoskella.
Väkeä toreilla oli paljon. Tampereella Tammelan torilla satoja. Lassi Kaleva ja kumppanit onnistuivat nappiin. Näin tehdään kenttätyötä. Mallisuoritus.
Sovimme valtuutettujen kanssa joka kunnassa, että nämä lähtevät ehdolle kuntavaaleihin. Kukaan ei kieltäytynyt. Nyt hankkimaan porukkaa etulinjaan. Meitä ei nujerreta, eikä haudata elävältä.
Tunsin suurta ylpeyttä Perussuomalaisesta puolueesta ja kansanliikkeestä. Tämä on ainutlaatuinen puolue voittoineen ja vikoineen. Elämänmaku, suolainen, makea ja karvas.
Olen hävinnyt kymmeniä galluppeja, mutta voittanut kymmenet vaalit. Sisu kasvaa. Hyvin moni kävi sanomassa ja naiset halaamassa, että Timo, meitä on paljon.
Kyllä asia on niin, että kenttä ravitsee ja ihmisistä saa voimaa. On suuri etuoikeus olla Suomen kansalla töissä.
Paalutimme budjettitavoitteemme. Emme me halua päivähoitomaksujen korotusta. Se voidaan korvata pääomaveron ylintä kantaa korottamalla, yli 60 vuotiaat pitkäaikaistyöttömät pitää saada säällisesti eläkkeelle eli Lex Lindström ja päästökauppaneuvotteluissa on noudatettava hallitusohjelman kirjauksia.
Hyvä tulee, kun tehdään.
Ei helkkari. Taidan jatkaa näissä hommissa, ainakin ministerinä, vaalikauden loppuun. Nyt ei suljeta ovia, vaan auotaan sydämiä. Sain valtavana määrän tukea ja lämpimiä halauksia. Pari karumpaakin tapaa ilmaista asia tuli. V...., Timo, älä anna periksi. En varmasti.
Perussuomalaisten voima asuu kentällä ja toreilla. Se on syytä muistaa. Meitä odotetaan siellä. Ministerit ja kansanedustajat näyttäköön esimerkkiä. Olemme asemamme saaneet monien työllä. Muistetaan se ja annetaan kaikki, mikä meistä lähtee.
Pienet hyvät hetket antavat voimaa ja lämpöä. Tampereella sain rutistaa Ninaa, jonka aviomies ja hyvä ystäväni ja piirisihteerimme Tapsa menehtyi auto- onnettomuudessa kuusi vuotta sitten. Emme olleet unohtaneet toisiamme. Sain Ninalta hyviä uutisia.
Valkeakoskella ensimmäistä eläkepäiväänsä viettänyt nainen sanoi minulle, että Timo, nyt minulla on aikaa tähän puoluetyöhön. Ikitukijani Annikki ja Arto antoivat voimaa. Ihania ihmisiä.
Nyt taistellaan!
Vuonna 1991 demarit hävisivät eduskuntavaalit. Demareile tulos oli yllätys kun vaalitilaisuuksissa oli ollut niin hyvä tunnelma. Silloinen demarien puheenjohtaja Pertti Paasio totesi myöhemmin että hengessä olivat mukana vain demarien peruskannattajat.
Vuonna 2011 Kepulit hävisivät eduskuntavaalit. Silloinen Kepun puoluesihteeri Timo Laaninen analysoi myöhemmin että uskollisten kannattajien hyvä henki vaalitilaisuuksissa hämäsi kepukihoja, niin etteivät nämä osanneet täysin aavistaa tulevaa tappiota.
Soinin mukaan politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät. Joillekin Soini ehkä alkaa näyttää narsistilta, jolta pohja alkaa sulaa alta pois... ja myös sisimmässään tajuaa sen itse, vaikka hovi seuranneekin johtajaansa loppuun asti Jytkygeddonin taisteluun.
MV-lehden kuvassa Soinilla ainakin oli juopon nenä.
Quote from: Roope on 21.08.2016, 21:01:08
Quote from: Jepulis on 21.08.2016, 20:32:17
Kysymys on kokonaan siitä onko tahtoa tehdä jotain vai ei. Persuilla ei ollut, heidän johtajallaan tuskin vieläkään. He on osoittaneet konkreettisesti, että heiltä puuttui kokonaan tahto estää 2015 loppuvuoden katastrofi.
Suomessa ei ole edelleenkään tehty edes periaatetasolla mitään, mikä estäisi viimevuotisen katastrofin toistumisen. Perussuomalaisillakaan ei ole halua tapahtuneen ja tehtyjen virheiden analyysiin, vaan he harrastavat maahanmuuttopolitiikan tiimoilta joko vastenmielistä marttyyriksi heittäytymistä ja/tai imelää ja älyllisesti epärehellistä itsekehua.
Tahto puuttui, koska periaatteita ei ollut tai ne myytiin Ulkoministerinsalkkulaisen Linjan mukaisesti.
Uhriutumisen ja itsekehun lisäksi onnittelen omien (entisten) äänestäjien syyllistämisestä. Terveiset tältä osin myös Heikki Luodolle ja Jussi Halla-aholle.
Aivan. Onnittelen, koska teitte historiaa! Perussuomalaiset ovat aivan oma lukunsa demokratian tuhoamisessa ja omien äänestäjien vaientamisessa.
Saat mitä tilaat.Yllätys!
Eivät Soinin vaalitilaisuuksissa käy enää muut kuin ne, jotka tulevat sinne vain Soinin takia. Hänen suosionosoituksensa Tampereella olivat kuitenkin laimeahkot, mistä voi päätellä hänen kirkkaimman tähtensä jo tummuneen.
Quote from: Uimakoulutettava on 21.08.2016, 22:13:31
Quote from: Roope on 21.08.2016, 21:01:08
Quote from: Jepulis on 21.08.2016, 20:32:17
Kysymys on kokonaan siitä onko tahtoa tehdä jotain vai ei. Persuilla ei ollut, heidän johtajallaan tuskin vieläkään. He on osoittaneet konkreettisesti, että heiltä puuttui kokonaan tahto estää 2015 loppuvuoden katastrofi.
Suomessa ei ole edelleenkään tehty edes periaatetasolla mitään, mikä estäisi viimevuotisen katastrofin toistumisen. Perussuomalaisillakaan ei ole halua tapahtuneen ja tehtyjen virheiden analyysiin, vaan he harrastavat maahanmuuttopolitiikan tiimoilta joko vastenmielistä marttyyriksi heittäytymistä ja/tai imelää ja älyllisesti epärehellistä itsekehua.
Tahto puuttui, koska periaatteita ei ollut tai ne myytiin Ulkoministerinsalkkulaisen Linjan mukaisesti.
Uhriutumisen ja itsekehun lisäksi onnittelen omien (entisten) äänestäjien syyllistämisestä. Terveiset tältä osin myös Heikki Luodolle ja Jussi Halla-aholle.
Aivan. Onnittelen, koska teitte historiaa! Perussuomalaiset ovat aivan oma lukunsa demokratian tuhoamisessa ja omien äänestäjien vaientamisessa.
Saat mitä tilaat.
Yllätys!
Sitten haluan tietää kaikkitietävä kun ilmeisesti olet ,että mikä on sen porukan nimi joka 20% vähemmistönä kääntää Suomen maahanmuuttopolitiikan kertaheitolla parissa kuukaudessa. ?
Quote– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle. -
Matti oli kaukaa viisas. Maltti ei ole valttia vaan pahasta, kun vartutaan vääriltä tahoilta asioita, joita nämä eivät ota tosissaan ajettaviksi.
Quote from: Vredesbyrd on 21.08.2016, 22:31:04
Quote– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle. -
Matti oli kaukaa viisas. Maltti ei ole valttia vaan pahasta, kun vartutaan vääriltä tahoilta asioita, joita nämä eivät ota tosissaan ajettaviksi.
NO, Entä voisitko sinä kertoa että että mikä on sen porukan nimi joka 20% vähemmistönä kääntää Suomen maahanmuuttopolitiikan kertaheitolla parissa kuukaudessa. ?
Quote from: Roope on 21.08.2016, 21:01:08
...
Perussuomalaisillakaan ei ole halua tapahtuneen ja tehtyjen virheiden analyysiin, vaan he harrastavat maahanmuuttopolitiikan tiimoilta joko vastenmielistä marttyyriksi heittäytymistä ja/tai imelää ja älyllisesti epärehellistä itsekehua.
Tälle suhtautumistavalle on yksilötasolla mielestäni neljä mahdollista syytä:
1 Perussuomalaiset kieltäytyvät todellisuuden analysoinnista.
2 Perussuomalaiset eivät ymmärrä todellisuudesta analyisoimaansa.
3 Perussuomalaiset eivät ymmärrä analysoida todellisuutta.
4 Perussuomalaiset eivät osaa analysoida todellisuutta.
Vasta ryhmätasolla mielestäni nousee Soinin musta varjo yksilöiden analysointia ohjaavaksi tekijäksi itse analysointiprosessin kannalta katsottuna. En nimittäin oikein ymmärrä, kuinka muuten sellainen yksilö, joka osaa ja ymmärtää analysoida vallitsevasta todellisuudesta Soinin mustan varjon vaikutuksen itseensä ja ymmärtää muotoilla oman toimintansa sen jälkeen suhteessa Soinin mustaan varjoon, mutta ei mihinkään muuhun osaan vallitsevaa todellisuutta.
Aika väsynyt olkinukke, jota jakelet langasta toiseen. Olkinukkesi implikoi, että a) äänestäminen suurten linjojen muuttamiseksi on turhaa, b) pakko äänestää petturiksi paljastunutta puoluetta uudestaan, jotta kohta a:n voisi joskus jostain ihmeestä toivoa täyttyvän. Persujen luonne ei ole muutosvoima, vaan Suomen Ruotsia jäljittelevän suunnan takuumies. Sinun logiikallasi perussuomalaisia ei olisi eikä tulisi koskaan äänestää. En oleta sinun tajuavan tätä, saat jotain psykologista tyydytystä jatkaessasi illuusiossa elämistä, että persut olisivat jokin vaihtoehto.
Quote from: tuo mies on 21.08.2016, 22:09:51
Vuonna 1991 demarit hävisivät eduskuntavaalit. Demareile tulos oli yllätys kun vaalitilaisuuskissa oli ollut niin hyvä tunnelma. Silloinen demarien puheenjohtaja Pertti Paasio totesi myöhemmin että hengessä olivat mukana vain demarien peruskannattajat.
Vuonna 2011 Kepulit hävisivät eduskuntavaalit. Silloinen Kepun puoluesihteeri Timo Laaninen analysoi myöhemmin että uskollisten kannattajien hyvä henki vaalitilaisuuksissa hämäsi kepukihoja, niin etteivät nämä osanneet täysin aavistaa tulevaa tappiota.
Tämä on vähän kuin menisi rannalle kyselemään ihmisiltä, tykkäättekö ottaa aurinkoa. Tai mennä Antti Tuiskun keikalle kysymään, tykkäättekö Antti Tuiskusta. Soini ei lotkautu korvaansa gallupeille, mutta täysin puolueelliselle toriotannalle kyllä. Voi voi, pudotus tulee olemaan kova. :roll:
Quote from: Vredesbyrd on 21.08.2016, 22:46:29
Aika väsynyt olkinukke, jota jakelet langasta toiseen. Olkinukkesi implikoi, että a) äänestäminen suurten linjojen muuttamiseksi on turhaa, b) pakko äänestää petturiksi paljastunutta puoluetta uudestaan, jotta kohta a:n voisi joskus jostain ihmeestä toivoa täyttyvän. Persujen luonne ei ole muutosvoima, vaan Suomen Ruotsia jäljittelevän suunnan takuumies. Sinun logiikallasi perussuomalaisia ei olisi eikä tulisi koskaan äänestää. En oleta sinun tajuavan tätä, saat jotain psykologista tyydytystä jatkaessasi illuusiossa elämistä, että persut olisivat jokin vaihtoehto.
Älähän kiemurtele!
Vaan kerro nyt miten 20% vähemmistönä joku puolue muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikan kertaheitolla parissa kuukaudessa?
Jatka vaan tuota olkinukkea, uudestaan ja uudestaan. Laitan tukkimiehen kirjanpidolla aina kenoviivan kun saat joka viidennen täyteen.
Jopa yksi mies pystyy muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa yhdellä lauseella "annan kotini turvapaikanhakijoiden käyttöön"
Näin se menee kun uskaltaa.
Quote from: Vredesbyrd on 21.08.2016, 22:56:34
Jatka vaan tuota olkinukkea, uudestaan ja uudestaan. Laitan tukkimiehen kirjanpidolla aina kenoviivan kun saat joka viidennen täyteen.
Demokratiassa enemmistö päättää. 20 % vähemmistö ei päätä.
Se ei ole olkinukke. Vaan tosiasia, vaikka sinä et sitä siksi myönnä.
Miksi minä en saisi tosiasiaa toistaa, yhä uudelleen, ja uudelleen, mutta valhetta saa mielestäsi toistaa kuukaudesta toiseen?
...
Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 23:18:21
Jopa yksi mies pystyy muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa yhdellä lauseella "annan kotini turvapaikanhakijoiden käyttöön"
Näin se menee kun uskaltaa.
Totta kai yksi mies pystyy muuttamaan, MUTTA VAIN SILLOIN kun hänen takana on enemmistö.
Juu persuja myöten.
Selailin vähän lisää viestihistoriaasi ja se on monomaanista "olet suvakki, jollet äänestä persuja" / "20 % kannatuksella ei saada mitään aikaan" -tilkettä. Kysymys kuuluisi, miksi sinä äänestät tätä humpuukipuoluetta, kun jankutat jatkuvasti, että käytännössä vain tuplilla nykyisistä eduskuntapaikoista saisi mitään muutosta mihinkään, gallupeissa kannatus on romahtanut alle puoleen. Toistelet melko bottimaisesti sisäisesti ristiriitaista viestiä. Mutta track recordiin perustuen et ole kykeneväinen tällaiseen analyysiin.
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 23:26:54
Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 23:18:21
Jopa yksi mies pystyy muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa yhdellä lauseella "annan kotini turvapaikanhakijoiden käyttöön"
Näin se menee kun uskaltaa.
Totta kai yksi mies pystyy muuttamaan, MUTTA VAIN SILLOIN kun hänen takana on enemmistö.
MYÖS KANSAN VÄHEMMISTÖ riittää, jos hallituksessa istuvat periaatteettomat Ulkoministerinsalkkulaiset.
Varsinkin, kun Merkelin-Sipilän avointen ovien politiikkaa vastustava kansan enemmistö tästä huolimatta yhä uudestaan äänestää HallitusOppositiota.
Poikkeuksena on vain Perussuomalaisten ENEMMISTÖ eli entiset kannattajat - joiden varassa demokratian uskottavuus on.
Kojootit kulkee, karavaani ulvoo.
Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 23:28:48
Juu persuja myöten.
Eduskunnan enemmistön mielipide ratkaisee. Vähemmistö tyytyy tai tyytyy ja itkee enemmistön päätökseen.
JOS Suomeen nousee jossain vaiheessa uusi mamukriittisen Puolue, ja se saavuttaa 20% eduskunnan paikoista, se ei painoarvollaan KYKENE muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa hetkessä, ja sitä äänestäneet pettyy puolueen toimintaan ryhtyy ensi töikseen selkäönpuukottamaan kyseisen puolueen kansanedustajia. Sellaisia takinkääntäjiä on mamukriittiset äänestäjät.
Quote from: Jack on 21.08.2016, 11:00:54
Miten perussuomalaiset olisivat pystyneet estämään vuosi sitten voimakkaasti lisääntyneen turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen? Mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Olisiko heidän poliittinen voimansa yhtenä kolmesta hallituspuolueesta riittänyt viemään läpi heidän toivomiaan ratkaisuja?
Sitähän emme koskaan saa tietää, koska mitään ei tehty. Se juuri oli se persujen petos.
Toisaalta en viitsisi jauhaa tuota petosta kun en edes ps rp:tä äänestänyt. Sen verran selväksi pj:nsä oli tehnyt sen ettei maahanmuutto kiinnosta ps=ts-puoluetta. Mikä sittemmin nähtiinkin.
Valttimaltti on selvästi aatteen mies, ja aatteella tarkoitan rahaa. Mitään emme tee, mutta äänestäkää meitä niin olemme tekevinämme.
Edit ihme.typo
Quote from: Uimakoulutettava on 21.08.2016, 23:40:23
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 23:26:54
Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 23:18:21
Jopa yksi mies pystyy muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa yhdellä lauseella "annan kotini turvapaikanhakijoiden käyttöön"
Näin se menee kun uskaltaa.
Totta kai yksi mies pystyy muuttamaan, MUTTA VAIN SILLOIN kun hänen takana on enemmistö.
MYÖS KANSAN VÄHEMMISTÖ riittää, jos hallituksessa istuvat periaatteettomat Ulkoministerinsalkkulaiset.
Varsinkin, kun Merkelin-Sipilän avointen ovien politiikkaa vastustava kansan enemmistö tästä huolimatta yhä uudestaan äänestää HallitusOppositiota.
Poikkeuksena on vain Perussuomalaisten ENEMMISTÖ eli entiset kannattajat - joiden varassa demokratian uskottavuus on.
Kojootit kulkee, karavaani ulvoo.
Demokratian uskottavuus on siis demokratian toiminnasta mitään tietämättömien takinkääntäjä-äänestäjien varassa. Selvä homma.
Tässä ketjussa listataan syitä persujen romahdukseen. Kumma kun ei kelpaa.
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 22:55:00
Älähän kiemurtele!
Vaan kerro nyt miten 20% vähemmistönä joku puolue muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikan kertaheitolla parissa kuukaudessa?
Persut olisivat voineet edes ilmaista kielteisen kantansa vuoden 2015 matu-vyöryyn ja esittää julkisuudessa parempia vaihtoehtoja asian hoitamiseksi turviksien maahan päästämisen sijasta. Mutta ei... persut olivat hiljaa.
Ulkoministerinä Soini olisi voinut lähettää omalla vastuullaan nootin Ruotsin hallitukselle ja vaatia Ruotsia estämään tulva Suomeen. Siis ei edes yhtä muutaman lauseen A4:sta saanut aikaan. Soini olisi ulkoministerinä voinut ehdottaa ulkoministerien kokousta Euroopan nuiville ulkoministereille.
Puolustusministeri Niiinistö olisi voinut torpata varusmiesten käytön turviksien laukunkantajina. Ei rohjennut tehdä edes sitä.
Entä Jussi Halla-aho. Mitä hän tekee? Miksi hän ei ole aloitteellinen ja ryhdy muuttamaan Euroopan unionia. Parlamentissa on myös nuivia ympäri Eurooppaa. EU:n parlamentti on vain puheforuumi. Valta on komissiolla. Tämähän on suora kutsu siirtää valta parlamentille. Ei muuta kuin äänestys pystyyn. Ainakin komission oikeutus valtaansa katoaa, jos parlamentin enemmistö äänestää vallan itselleen ottamisen puolesta.
Hetkessä 20 prosentin vähemmistö ei pysty muuttamaan todellisuutta. Mutta pitää yrittää ja kertoa äänestäjille, että parempiakin tapoja hoitaa asiat on. Nyt persut ovat olleet hiljaa. Ääntä pitämällä puolue olisi voinut kasvattaa kannatustaan huomattavasti. Nyt se on vähentynyt huomattavasti.
Hähhäh, miten äänestäjät edes voisivat kääntää takkia vaalikauden välissä? Eivät pysty, edustajat istuvat loppuun asti. Tämän ymmärtää kuka tahansa paitsi jostain Persujen puoluetoimiston siivouskomerosta Homman tantereelle maksettu infosoturi ;D
Quote from: acc on 21.08.2016, 23:52:18
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 22:55:00
Älähän kiemurtele!
Vaan kerro nyt miten 20% vähemmistönä joku puolue muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikan kertaheitolla parissa kuukaudessa?
Persut olisivat voineet edes ilmaista kielteisen kantansa vuoden 2015 matu-vyöryyn ja esittää julkisuudessa parempia vaihtoehtoja asian hoitamiseksi turviksien maahan päästämisen sijasta. Mutta ei... persut olivat hiljaa.
Ulkoministerinä Soini olisi voinut lähettää omalla vastuullaan nootin Ruotsin hallitukselle ja vaatia Ruotsia estämään tulva Suomeen. Siis ei edes yhtä muutaman lauseen A4:sta saanut aikaan. Soini olisi ulkoministerinä voinut ehdottaa ulkoministerien kokousta Euroopan nuiville ulkoministereille.
Puolustusministeri Niiinistö olisi voinut torpata varusmiesten käytön turviksien laukunkantajina. Ei rohjennut tehdä edes sitä.
Entä Jussi Halla-aho. Mitä hän tekee? Miksi hän ei ole aloitteellinen ja ryhdy muuttamaan Euroopan unionia. Parlamentissa on myös nuivia ympäri Eurooppaa. EU:n parlamentti on vain puheforuumi. Valta on komissiolla. Tämähän on suora kutsu siirtää valta parlamentille. Ei muuta kuin äänestys pystyyn. Ainakin komission oikeutus valtaansa katoaa, jos parlamentin enemmistö äänestää vallan itselleen ottamisen puolesta.
Hetkessä 20 prosentin vähemmistö ei pysty muuttamaan todellisuutta. Mutta pitää yrittää ja kertoa äänestäjille, että parempiakin tapoja hoitaa asiat on. Nyt persut ovat olleet hiljaa. Ääntä pitämällä puolue olisi voinut kasvattaa kannatustaan huomattavasti. Nyt se on vähentynyt huomattavasti.
...
Eikös kuitenkin ole niin että yksittäisen ministerin pitää päätöksessään ottaa huomioon se että sopiiko päätös hallitukse n kokonaiskuvaan. Ei kai voi tehdä päätöksiä jotka joutuu hetken kuluttua perumaan, joko itse tai sitten seuraajan toimesta.
Itse en usko että ps:n kannatus voisi mitenkään paljon yli 20% kohota, koska vanhoilla puolueilla on vakinainen kannattajakunta. Jokaisessa vanhassa puolueessa on myös toritatahtumissa hyvinkin mamukriittisinä esiintyviä ehdokkaita keräämässä matukriittisten ääniä puolueelleen. Esim. Keskusta: eu kriitikko- Väyrynen, Kokoomuksessa on useita, nuoria ja vanhemmassa pään äänestäjäkuntaa varten Ben Zyskowicz. On myös niin että valtamedia ajaa perinteisten puolueiden asiaa. Toimittajakunta on valta puolueiden kannattajia. Ylestäkin ps henkiset toimittajat lienee savustettu ulos viimeiseen mieheen. Koko ohjelmatarjonta suosii mamu myönteisiä artisteja jne. Homma forum on oiva esimerkki siitä miten valtamedian propaganda kääntää pienen ihmismielen ps vastaiseksi.
Mitä sitten tulee siihen että mamu vastainen tiedotuksen yllä pitäminen olisi lisännyt ps:n kannatusta. Eipä taida olla tähän tukevaa näyttöä, homma Forum kin on pienentynyt, vaikka mamuvastaista möykkää on täällä pidetty. Muutos puolue ei myöskään liene vahvistainut otettaan muualta kuin persuista livenneistä henkilöistä.
Persut olisivat voineet estää matuvyöryn. Persut olisivat voineet esittää vaihtoehdon matuvyöryn hoitamiseksi. Persut olisivat edes voineet tunnustaa, etteivät estäneet matuvyöryä, eivätkä esittäneet vaihtoehtoa matuvyöryn hoitamiseksi. Mutta mitään tämän suuntaista he eivät tee. He ylistävät onnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. Persujen hallituksessa olon aikana on maahan vyörynyt enemmän matuja kuin edellisenä 50 vuotena. Jos se on onnistumista, niin aika matalalle on rima asetettu. Jos sadan metrin juoksuun menee aikaa minuutti, voi ylpeillä nopeudellaan. Onhan silloin etanaa nopeampi, mutta kaikkiin järjellisiin vertailukohtiin nähden on hidas. Etanaa nopeammalla juoksuvauhdilla ylpeily on saivartelua. Se on sanojen kanssa pelaamista. Se on valehtelua. Siitä minä en pidä. Olemattomilla teoilla ylpeily on vielä vastenmielisempää kuin kyvyttömyys ratkaista ongelmia. Persut voivat ylpeillä olevansa moniosaajia -- ja Timo on oikea vientimyyjä --; minä en heidän puheitaan usko. Persu puhuu yhtä totta kuin vutkelma.
Niin paljoon persut olisivat pystyneet, jos olisivat halunneet. Ei hallituksessa päätöksiä tehdä millään enemmistöperiaatteella, vaikka siihen nyt jatkuvasti vedotaan -- ei ainakaan ennen ole tehty --. Ennen on valta jaettu ja jokaiselle on annettu jotain; kaikkia nallekarkkeja ei ole annettu suurimmalle puolueelle, vaan ne on jaettu puolueiden koon perusteella tiettyjä painotuksia noudattaen. Siten siellä on myös pienten puolueiden -- "takiaispuoluiden" -- ollut mahdollista saada oma osansa vallasta tai vähintään rahasta. Kataisen hallituksessa Vasemmistoliitto sai kulttuuriministerin paikan ja grafiitin maalaajat pääsivät taideapurahojen pariin. Jos siitä olisi hallituksessa äänestetty, olisi jäänyt grafiitin maalaajien apurahat saamatta. Silloin Vasemmistoliitto olisi tietenkin voinut uhata hallituksesta lähdöllä ja hallitus olisi voinut kaatua -- ja lopultahan se kaatuikin, mutta muista syistä --.
Persut olisivat voineet helposti vaatia vaikka kolmea viidestä heille tärkeimmästä asiasta toteutettavaksi; Kokoomuksen ja Keskustan olisi ollut pakko siihen tyytyä saadakseen omat kolme viidestä vaatimustaan toteutuiksi. Persujen vaatimuksia olisivat voineet olla esimerkiksi tukipakettipolitiikan lopettaminen ja maahanmuuttopolitiikan muuttaminen; niistä persut olivat puhuneet paljon ennen vaaleja. Niissä ei näytä mitään muutosta tapahtuneen. Muissakaan persujen puhumissa tavoitteissa ei näytä paremmalta. Näyttää siltä, etteivät persut ole saaneet yhtä ainoata vaatimustaan läpi hallituksessa. Se on suorastaan käsittämätön asia. Se kuitenkin muuttuu helposti käsitettäväksi toteamalla, ettei se ole totta, ja todellisuudessa persut ovat saaneet tavoitteitaan läpi, mutta eivät niitä, mistä puhuivat ennen vaaleja. Timon tärkein tavoite oli oma hillotolppa eli ministerin paikka ja pääsy rukousaamiaisille amerikkaan; se on tapahtunut. Timo sai myös parhaat kaverinsa ministereiksi ja siten estettyä puheenjohtajakilpailijan nousemisen omista riveistä. Lopuksi Timo sai oman säätiön, jonka rahoilla hän voi harrastella loppuelämänsä.
Timo on saanut hallituksessa paljon ja jo tarpeeksi yhdelle miehelle. Hänelle persujen romahdus ei enää ole mikään romahdus, vaan sopivan aikaisin tuleva tapa siirtyä eläkkeelle valtansa huipulta. Muutamat muut Timon kaverit ovat myös saaneet oman pikku taiteilja-apurahansa, joiden avulla kuvittelevat voivansa loppuelämänsä ajan harrastella. Rivipersut ovat saaneet vähemmän; persuja äänestäneet eivät ole saaneet mitään. Ne, jotka ovat kampeamassa Timoa pois puolueen puheenjohtajuudesta, eivät käsitä siinä samalla ehdottavansa koko puolueen lakkauttamista. Timo vie puolueen mukanaan hautaansa asti; siihen hän kykenee ja sen hän tekee. Miksi hän ylipäätään lähtisi seuraavissa vaaleissa ottamaan sitä suunnatonta selkäsaunaa, joka Perussuomalaisille niissä kaikkien merkkien mukaan tulee? Ei hän halua enää prosenttipuolueen puheenjohtajaksi; hän on sen jo kokenut. Siirtyikö Apassi huipulla olonsa jälkeen kisailemaan alasarjoihin? Ei siirtynyt. Siitä tuli siitosori. Niin Timokin tekee. Pekka Vennamo teki samoin. Hän on Timon oppi-isä. Perussuomalaisten taru on päättymässä. Puolue lakkaa olemasta kun Timo Soini lakkaa olemasta ministeri.
Quote from: maltti on valttia on 22.08.2016, 00:31:32
...
Eikös kuitenkin ole niin että yksittäisen ministerin pitää päätöksessään ottaa huomioon se että sopiiko päätös hallitukse n kokonaiskuvaan. Ei kai voi tehdä päätöksiä jotka joutuu hetken kuluttua perumaan, joko itse tai sitten seuraajan toimesta.
Miksi persut sitten edes menisivät hallitukseen, jos heillä ei ole mitään mahdollisuuksia ajaa omanlaistaan politiikkaa?
QuoteItse en usko että ps:n kannatus voisi mitenkään paljon yli 20% kohota, koska vanhoilla puolueilla on vakinainen kannattajakunta.
Sinun mukaasi siis 20 % kannatuksella persut eivät voi tehdä mitään, eikä heidän kannatuksensa edelleen sinun mukaasi tule nousemaan enää juurikaan. Miksi siis kukaan
äänestäisi persuja, puoluetta jolla ei sinun sanomasi perusteella tule olemaan missään vaiheessa mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin?
QuoteHomma forum on oiva esimerkki siitä miten valtamedian propaganda kääntää pienen ihmismielen ps vastaiseksi.
Emme ole tässä vain valtamedian varassa. Jotkut persuedustajat erehtyivät tulemaan tänne ja sönköttämään typeryyksiään, kun tilanne oli päällä. He pötkivät häntä koipien välissä pakoon, kun kävi ilmi, että heitä kannatetaan täällä vain niin kauan kun heidän oletetaan ajavan oikeanlaista politiikkaa. Luulivat raukat vissiin, että heitä oli äänestetty sen takia, että he ovat niin hyviä jätkiä.
QuoteMitä sitten tulee siihen että mamu vastainen tiedotuksen yllä pitäminen olisi lisännyt ps:n kannatusta. Eipä taida olla tähän tukevaa näyttöä, homma Forum kin on pienentynyt, vaikka mamuvastaista möykkää on täällä pidetty. Muutos puolue ei myöskään liene vahvistainut otettaan muualta kuin persuista livenneistä henkilöistä.
Meillä on aika tukevaa näyttöä siitä, että persujen kannatus on romahtanut.
Jäsen Sivullisen kirjoituksia on miellyttävä lukea, asiapitoista selkeää ja analyyttistä tekstiä, ei paremmasta väliä
Eräs joutava ex hommalainen joka pääsi hillotolpalle kertoili taannoin homman kirjoitusten tason laskeneen.
Olen toista mieltä, todennäköisesti jopa nousi kissaneidin poistuttua.
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 23:20:04
Demokratiassa enemmistö päättää. 20 %..ei päätä.
Jankutat meriselitystä, josta on sinulle sadoissa viesteissä jo opetettu, että perussuomalaisilla on 33% vallasta konkreettisesti. Ja hallituksen kaatamismahdollisuus yksin. He on lukemattomia kertoja yrittäneet eri hallitusten kaatamista aiemmin siinä kertaakaan onnistumatta. Nyt he voi tehdä sen joka ikinen maanantai. Sellaista vaa'ankieliasemaa on tuskin minkään maan kriittisillä koskaan ennen ollut mutta hyvin on muualla saaneet asioita läpi.
Hallitusneuvotteluissa persuilla kakkospaikka ja tuli ministerinvalintojen aika. Sen olisi pitänyt kevyesti varmistaa sisäministerin pesti. Mutta tuli ministeriö, joka yleensä jää 5% RKP:lle kun muut ei huoli. Miksi?
Hallitusneuvotteluissa pakolaiskiintiöistä sovittiin. Persujen huippusuoritus oli, että pakolaisten määrä ei "ainakaan" alene. Neuvottelijat itse väittivät, että sana "ainakin" tarkoittaa "korkeintaan". Mitäh?
Sama perussuomalaishelinä jatkuu yleisradiolain käsittelyssä. On luvattu äänestäjille, että sana monikulttuurisuus poistuu. Lopputuloksena "Ylen tehtävä on tukea...kulttuurista moninaisuutta". Hei oikeesti?
Timben saunakaverin Jussi Niinistön pitkäaikainen haave oli rankaista kadehtimiaan rantaruotsalaisia veneverolla. Häntä ei estänyt, että suurin osa veneilijöistä on tavallisia "järvisuomalaisia" tai että veron kokonaistuotto jää negatiiviseksi matkailutasevaikutuksina. Kepuleille byrokratiatalkoot just alkamassa ja kokoomuksellekin vastenmielinen byrokratiaa lisäävä vero kuitenkin saatiin aikaiseksi, koska persutahto. Miten 20% nyt riitti?
Voi olla, että persut ei olisi saaneet yksin torpattua koko tulijatulvaa. Mutta se ei pidä paikkaansa ettei sitä olisi kannattanut yrittää. Persujen poliittinen painoarvo olisi huipussa ja tulossa varma vaalivoitto. Sensijaan nämä tärveli perintönsä, omat eduskuntapaikkansa 2019 ja ehkä Suomenkin.
Ja sinä syytät äänestäjiä ettei ne ymmärrä demokratiaa?
Quote from: Jepulis on 22.08.2016, 02:33:27

Kiintiöpakolaiset eivät edelleenkään ole mikään ongelma. Jos Suomen maahanmuuttopolitiikka on jossain onnistunut, niin lähinnä kiintiöpakolaisten vastaanotossa. Muut tulijat ovat se ongelma ja Suomen huonoa politiikkaa on ollut se, että koska tarvitsemme parikymppisiä miehiä tuomaan meille rahaa, mainetta ja mammonaa, emme enää kykene auttamaan varsinaisia pakolaisia.
PS:n virhe on ollut se, että on lähdetty mukaan tähän hyödyttävän maahanmuuton hyväksymiseen eikä ole rohkeasti uskallettu puhua siitä, että määrät ratkaisevat, ei laatu. Nyt muut voivat vedättää ja todeta nykyisen maahanmuuton hyödylliseksi, koska pääministerin vaipat pitää jonkun tulevaisuudessa vaihtaa, koska hänen omata lapsensa eivät ymmärrettävästi halua sitä tehdä.
Quote from: sivullinen. on 22.08.2016, 00:36:18
Persut olisivat voineet estää matuvyöryn. Persut olisivat voineet esittää vaihtoehdon matuvyöryn hoitamiseksi. Persut olisivat edes voineet tunnustaa, etteivät estäneet matuvyöryä, eivätkä esittäneet vaihtoehtoa matuvyöryn hoitamiseksi. Mutta mitään tämän suuntaista he eivät tee. He ylistävät onnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. Persujen hallituksessa olon aikana on maahan vyörynyt enemmän matuja kuin edellisenä 50 vuotena. Jos se on onnistumista, niin aika matalalle on rima asetettu. Jos sadan metrin juoksuun menee aikaa minuutti, voi ylpeillä nopeudellaan. Onhan silloin etanaa nopeampi, mutta kaikkiin järjellisiin vertailukohtiin nähden on hidas. Etanaa nopeammalla juoksuvauhdilla ylpeily on saivartelua. Se on sanojen kanssa pelaamista. Se on valehtelua. Siitä minä en pidä. Olemattomilla teoilla ylpeily on vielä vastenmielisempää kuin kyvyttömyys ratkaista ongelmia. Persut voivat ylpeillä olevansa moniosaajia -- ja Timo on oikea vientimyyjä --; minä en heidän puheitaan usko. Persu puhuu yhtä totta kuin vutkelma.
Niin paljoon persut olisivat pystyneet, jos olisivat halunneet. Ei hallituksessa päätöksiä tehdä millään enemmistöperiaatteella, vaikka siihen nyt jatkuvasti vedotaan -- ei ainakaan ennen ole tehty --. Ennen on valta jaettu ja jokaiselle on annettu jotain; kaikkia nallekarkkeja ei ole annettu suurimmalle puolueelle, vaan ne on jaettu puolueiden koon perusteella tiettyjä painotuksia noudattaen. Siten siellä on myös pienten puolueiden -- "takiaispuoluiden" -- ollut mahdollista saada oma osansa vallasta tai vähintään rahasta. Kataisen hallituksessa Vasemmistoliitto sai kulttuuriministerin paikan ja grafiitin maalaajat pääsivät taideapurahojen pariin. Jos siitä olisi hallituksessa äänestetty, olisi jäänyt grafiitin maalaajien apurahat saamatta. Silloin Vasemmistoliitto olisi tietenkin voinut uhata hallituksesta lähdöllä ja hallitus olisi voinut kaatua -- ja lopultahan se kaatuikin, mutta muista syistä --.
Persut olisivat voineet helposti vaatia vaikka kolmea viidestä heille tärkeimmästä asiasta toteutettavaksi; Kokoomuksen ja Keskustan olisi ollut pakko siihen tyytyä saadakseen omat kolme viidestä vaatimustaan toteutuiksi. Persujen vaatimuksia olisivat voineet olla esimerkiksi tukipakettipolitiikan lopettaminen ja maahanmuuttopolitiikan muuttaminen; niistä persut olivat puhuneet paljon ennen vaaleja. Niissä ei näytä mitään muutosta tapahtuneen. Muissakaan persujen puhumissa tavoitteissa ei näytä paremmalta. Näyttää siltä, etteivät persut ole saaneet yhtä ainoata vaatimustaan läpi hallituksessa. Se on suorastaan käsittämätön asia. Se kuitenkin muuttuu helposti käsitettäväksi toteamalla, ettei se ole totta, ja todellisuudessa persut ovat saaneet tavoitteitaan läpi, mutta eivät niitä, mistä puhuivat ennen vaaleja. Timon tärkein tavoite oli oma hillotolppa eli ministerin paikka ja pääsy rukousaamiaisille amerikkaan; se on tapahtunut. Timo sai myös parhaat kaverinsa ministereiksi ja siten estettyä puheenjohtajakilpailijan nousemisen omista riveistä. Lopuksi Timo sai oman säätiön, jonka rahoilla hän voi harrastella loppuelämänsä.
Timo on saanut hallituksessa paljon ja jo tarpeeksi yhdelle miehelle. Hänelle persujen romahdus ei enää ole mikään romahdus, vaan sopivan aikaisin tuleva tapa siirtyä eläkkeelle valtansa huipulta. Muutamat muut Timon kaverit ovat myös saaneet oman pikku taiteilja-apurahansa, joiden avulla kuvittelevat voivansa loppuelämänsä ajan harrastella. Rivipersut ovat saaneet vähemmän; persuja äänestäneet eivät ole saaneet mitään. Ne, jotka ovat kampeamassa Timoa pois puolueen puheenjohtajuudesta, eivät käsitä siinä samalla ehdottavansa koko puolueen lakkauttamista. Timo vie puolueen mukanaan hautaansa asti; siihen hän kykenee ja sen hän tekee. Miksi hän ylipäätään lähtisi seuraavissa vaaleissa ottamaan sitä suunnatonta selkäsaunaa, joka Perussuomalaisille niissä kaikkien merkkien mukaan tulee? Ei hän halua enää prosenttipuolueen puheenjohtajaksi; hän on sen jo kokenut. Siirtyikö Apassi huipulla olonsa jälkeen kisailemaan alasarjoihin? Ei siirtynyt. Siitä tuli siitosori. Niin Timokin tekee. Pekka Vennamo teki samoin. Hän on Timon oppi-isä. Perussuomalaisten taru on päättymässä. Puolue lakkaa olemasta kun Timo Soini lakkaa olemasta ministeri.
Boldattu kohta on kaiken a ja o miksi kannatuskäppyrät näyttää alaviistoon. EU - ja maahanmuuttokriittinen (pl. soini) ei tehnyt mitään vaan kylmästi käänsi takkinsa. Brexitistä tuli yht'äkkiä huono asia vaikka Soini on toitottanut koko uransa ajan EU:ta vastaan.
Persujen Slouganeita:
- Suomalaisten asialla - Ööö Ulkoministerin salkun kanssa ei paljon finskien asioita ajeta. Sehän on Venäjän, Usan, Kiinan ja EU:n johtajien perseiden nuolemis pesti. SOTEssa on persuministeri joka vetää kepun ohjelmaa vaalikauden loppuun josta muuten tulee ääniä vielä tippumaan.
- Sitä saa mitä tilaa - Persut on sama kuin Anttilan verkkokauppa. Rahat kelpaa, tavaraa et saa.
Quote from: Jepulis on 22.08.2016, 02:33:27
Quote from: maltti on valttia on 21.08.2016, 23:20:04
Demokratiassa enemmistö päättää. 20 %..ei päätä.
Jankutat meriselitystä, josta on sinulle sadoissa viesteissä jo opetettu, että perussuomalaisilla on 33% vallasta konkreettisesti. Ja hallituksen kaatamismahdollisuus yksin. He on lukemattomia kertoja yrittäneet eri hallitusten kaatamista aiemmin siinä kertaakaan onnistumatta. Nyt he voi tehdä sen joka ikinen maanantai. Sellaista vaa'ankieliasemaa on tuskin minkään maan kriittisillä koskaan ennen ollut mutta hyvin on muualla saaneet asioita läpi.
Hallitusneuvotteluissa persuilla kakkospaikka ja tuli ministerinvalintojen aika. Sen olisi pitänyt kevyesti varmistaa sisäministerin pesti. Mutta tuli ministeriö, joka yleensä jää 5% RKP:lle kun muut ei huoli. Miksi?
Hallitusneuvotteluissa pakolaiskiintiöistä sovittiin. Persujen huippusuoritus oli, että pakolaisten määrä ei "ainakaan" alene. Neuvottelijat itse väittivät, että sana "ainakin" tarkoittaa "korkeintaan". Mitäh?
Sama perussuomalaishelinä jatkuu yleisradiolain käsittelyssä. On luvattu äänestäjille, että sana monikulttuurisuus poistuu. Lopputuloksena "Ylen tehtävä on tukea...kulttuurista moninaisuutta". Hei oikeesti?
Timben saunakaverin Jussi Niinistön pitkäaikainen haave oli rankaista kadehtimiaan rantaruotsalaisia veneverolla. Häntä ei estänyt, että suurin osa veneilijöistä on tavallisia "järvisuomalaisia" tai että veron kokonaistuotto jää negatiiviseksi matkailutasevaikutuksina. Kepuleille byrokratiatalkoot just alkamassa ja kokoomuksellekin vastenmielinen byrokratiaa lisäävä vero kuitenkin saatiin aikaiseksi, koska persutahto. Miten 20% nyt riitti?
Voi olla, että persut ei olisi saaneet yksin torpattua koko tulijatulvaa. Mutta se ei pidä paikkaansa ettei sitä olisi kannattanut yrittää. Persujen poliittinen painoarvo olisi huipussa ja tulossa varma vaalivoitto. Sensijaan nämä tärveli perintönsä, omat eduskuntapaikkansa 2019 ja ehkä Suomenkin.
Ja sinä syytät äänestäjiä ettei ne ymmärrä demokratiaa?
Et sitten liene koskaan kuullutkaan:
" Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.»
Se on vaan valhe että 20% vähemmistö eduskunnasta voisi voittaa 80% enemmistön mielipiteen.
Pitäisikö tosiasian toistaminen hommaforumilla lopettaa siksi että valhetta toistaa isompi joukko foorumin kirjoittajista?
Kolmannes hallituksesta pystyy vaikuttamaan kolmannekseen hallituksesta. Ja ministerit ministeriöihinsä. Puolustusministeri voisi vaikuttaa maanpuolustukseen. Vaikka maakuntajoukkoihin ja varautua sotilaalliseen matutulvan valvontaan kun poliisin voimat eivät enää riitä.
Mäntylä voi sotepuolella vaikuttaa. Torpata monopolien yksityistämistä, auttaa järjestelemällä paremmin päin ihmisten elämään vaikuttavia jne.
Lindströmi voisi laittaa oikeuslaitosta vastaamaan oikeuden henkeä. Ja työllisyyteenkin voisi tehdä enemmän vähentämällä turhanpäiväistä byrokratiaa kotimaisen työvoiman ja työn välistä.
Ja ne soinin palautussopimukset jne puuttuu edelleen. Ja voisi neuvotella suomelle edulliset systeemit muutenkin omassa ministeriössään. Mutta keskittyy vain perseensä leventämiseen ja palkasta nauttimiseen. Osaako joku nimetä yhden asian minkä jabba on tehnyt hallituksessa oikein?
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Quote from: Tabula Rasa on 22.08.2016, 05:54:41

Tiedätkö että maahanmuuttoa hoitaa Suomessa Sisäministeriön alainen maahanmuuttovirasto? Tietänet että Sisäministeri on Kokoomuksen mandaatilla.
Se että vähättelet ja tietoisesti välttelet syyttämästä hallitsemattomasta maahanmuutosta siihen oikeasti vastuullista tahoa (sisäministeriö,kokoomus), ja syytät asiasta kokonaan vaikutusvallatonta tahoa (ulkoministeri,ps), laittaa epäilemään sinun motiivia.
...Entä jos Soini olisi ollut sisäministerinä ja uökoministeri olisi ollut Stubb, kääntäisitkö silloin syylliseksi hallitsemattomaan maahanmuuttoon ulkoministeri Stubbin...
Sinähän kirjoittelet ilmiselvästi Kokoomuksen piikkiin! Ihanko työkseni propagandaa levität?
" Maahanmuuttovirasto (Migri) on sisäasiainministeriön alainen virasto, joka käsittelee ja ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen sekä Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita. Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa asiantuntija-, palvelu- ja päätöksenteko-organisaatio, joka toteuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. " lähde Wikipedia.
... Vaan ehkäpä sinä olisit nähnyt että Soini sisäministerinä olisi syyllinen hallitsemattoman maahanmuuttoon js Stubb ulkoministerinä olisi pitänyt voida kerätä vuosikausia vaikutusvaltansa lisääntymistä.( Sensijaan että nyt vastuullisessa asemassa katkesi Stubbin lento.)
Sitä voi itsekukin miettiä että olisiko Stubbin poliittisen uran loistava jatkuminen ulkoministerinä ollut lottovoitto kaikille suomalaisille pidemmän päälle. ...? Enpä usko. Mutta ymmärrän kyllä että Kokoomuslainen on toista mieltä.
Njooh, selitellään niin tai näin niin lopputulos on katastrofaalinen suomalaisille ja siitä ovat yhteisvastuussa kaikki suomen eduskuntapuolueet. Jokainen on vuorollaan häärännyt tätä samaa paskaa ja selittelijöitä on riittänyt. Senkus olisivat hajottaneet hallituksen jos siellä ei kerran mitään voi. Matuaallon kohdalla kaadettu hallitus olisi todennäköisesti lisännyt selkärankaisten suosiota. Nyt selitellään takinkääntöjä parhain päin. Ei voi mitään on ihan liian monesti kuultu selitys. Ei voi mitään koska eu, ei voi mitään koska kansainväliset sopimukset, ei voi mitään koska sitä tai tätä. Kyllä voi kun tekee eikä selitä. Pelkurien piilottelua aina isomman selän takana.
Ja en ole kokkare. Saatan jopa liittyä persuihin jos jabballe saadaan uskottava vastaehdokas vuoden loppuun mennessä että saadaan tuo potkittua pihalle.
Pikku nyanssi, joka huvittaa allekirjoittanutta:
Männä vaalien alla media ja muut puolueet profiloivat persujen äänestäjät jotakuinkin henkisesti jälkeenjääneiksi natseiksi ja ääliöiksi.
Nyt nämä Pahat Ihmiset ovat joukolla siirtyneet demareiden kannattajiksi? Hyvin tuntuu kelpaavan nämä rasistiressukat (ja varsinkin heidän äänensä) SDP:lle.
Mikäli politiikassa olisi mitään rotia, Mikael Jungner kirjoittaisi puoluejohdon siunauksella avoimen kirjeen, jossa ilmoittaisi etteivät ahdasmieliset natsit kelpaa demareille, vaan äänet on syytä suunnata toisaalle.
Quote from: maltti on valttia on 22.08.2016, 06:45:48
Tiedätkö että maahanmuuttoa hoitaa Suomessa Sisäministeriön alainen maahanmuuttovirasto? Tietänet että Sisäministeri on Kokoomuksen mandaatilla.
Se että vähättelet ja tietoisesti välttelet syyttämästä hallitsemattomasta maahanmuutosta siihen oikeasti vastuullista tahoa (sisäministeriö,kokoomus), ja syytät asiasta kokonaan vaikutusvallatonta tahoa (ulkoministeri,ps), laittaa epäilemään sinun motiivia.
Koalitiohallitus toimii periaateella, että suurista linjoista päätetään yhdessä. Hallituksella oli hallitusohjelma, joka sai täällä aikanaan aika kovaa krittiikkiä, mutta oli minusta kohtuullinen kompromissi persujen näkökannasta. Sitten se heitettiin roskiin, eivätkä persut älähtäneet yhtään. Olisi voinut kuvitella, että vastineeksi siitä, että tukevat keskustakokkareiden talous- ja työmarkkinapolitiikkaa (mikä ei varmaankaan ole lämmittänyt persujen vasemmistosiiven mieltä), he olisivat vaatineet näiltä myönnytyksiä jossakin muussa. Tuntumaksi on kuitenkin jäänyt, että Soinille tärkemmäksi tavoitteeksi ovat jääneet jotkin taksilupapolitiikan kaliberia olevat asiat.
On epävarmaa, missä määrin se oli Soinin oma valinta, että kokoomus sai sisäministeriön ja persut puolustusmininteriön, mutta hallitusohjelman kunnioittamista olisi voinut vaatia tälläkin jaolla.
En voi käsittää sitä, että miksei Perussuomalaiset pidä juuri lainkaan ääntä eduskunnassa ja mediassa humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvistä lainsäädännön ja viranomaistoiminnan puutteista ja vaadi epäkohtiin muutosta. Kuten sitä, että Suomi poikkeuksellisesti myöntää neljän vuoden oleskeluoikeuksia (vrt. Ruotsin 13 kuukautta), joiden päättyessä ei edes käytännössä tarkasteta sitä, että jatkuuko todellinen suojelutarve, vaikka lähtömaan olot ovat rauhoittuneet. Ja miksi kansalaisuus myönnetään niin helposti jo neljän vuoden päästä, vaikka henkilöstä on odotettavissa Suomelle kallis taakka?
Quote from: sivullinen. on 22.08.2016, 00:36:18
Timon tärkein tavoite oli oma hillotolppa eli ministerin paikka ja pääsy rukousaamiaisille amerikkaan; se on tapahtunut. Timo sai myös parhaat kaverinsa ministereiksi ja siten estettyä puheenjohtajakilpailijan nousemisen omista riveistä. Lopuksi Timo sai oman säätiön, jonka rahoilla hän voi harrastella loppuelämänsä.
Timo on saanut hallituksessa paljon ja jo tarpeeksi yhdelle miehelle. Hänelle persujen romahdus ei enää ole mikään romahdus, vaan sopivan aikaisin tuleva tapa siirtyä eläkkeelle valtansa huipulta. Muutamat muut Timon kaverit ovat myös saaneet oman pikku taiteilja-apurahansa, joiden avulla kuvittelevat voivansa loppuelämänsä ajan harrastella. Rivipersut ovat saaneet vähemmän; persuja äänestäneet eivät ole saaneet mitään. Ne, jotka ovat kampeamassa Timoa pois puolueen puheenjohtajuudesta, eivät käsitä siinä samalla ehdottavansa koko puolueen lakkauttamista. Timo vie puolueen mukanaan hautaansa asti; siihen hän kykenee ja sen hän tekee. Miksi hän ylipäätään lähtisi seuraavissa vaaleissa ottamaan sitä suunnatonta selkäsaunaa, joka Perussuomalaisille niissä kaikkien merkkien mukaan tulee? Ei hän halua enää prosenttipuolueen puheenjohtajaksi; hän on sen jo kokenut. Siirtyikö Apassi huipulla olonsa jälkeen kisailemaan alasarjoihin? Ei siirtynyt. Siitä tuli siitosori. Niin Timokin tekee. Pekka Vennamo teki samoin. Hän on Timon oppi-isä. Perussuomalaisten taru on päättymässä. Puolue lakkaa olemasta kun Timo Soini lakkaa olemasta ministeri.
Nyt aletaan mennä asiaan. Tarkoitukseni oli lainata nimimerkki sivullisen tekstistä vain pari riviä, mutta se oli niin täyttä totta, että en malttanut keskeyttää. Tuossa on kaikki oleellinen. Tuohon tyyliin minäkin olen ajatellut.
Perussuomalaiset ovat yhtä kuin Timo Soini aivan kuten SMP oli yhtä kuin Vennamot.
Soini tietää täsmälleen, mitä populistinen puolue merkitsee. Tekihän hän gradunsakin aiheesta. Populistinen puolue on yhden tai useamman liukaskielisen helppoheikin johtama liike, joka ratsastaa yleistä tyytymättömyyttä herättävillä aiheilla ja tarjoaa niihin helppoja ratkaisuja, joita se ei kuitenkaan pysty toteuttamaan. Yksinkertaiset ihmiset uskovat puolueen propagandaa ja äänestävät sitä. Jos yhteiskunnallinen ilmapiiri on otollinen, populistipuolueen kannatus voi nousta korkeaksi. Yksi asia on kuitenkin varma. Jos puolue menee hallitukseen, ja äänestäjät näkevät, ettei se pystykään tekemään sitä mitä on luvannut, puolueen kannatus romahtaa. Näin kävi Perussuomalaisten edeltäjälle SMP:lle aikoinaan, ja näin kävi Itävallan Vapauspuolueelle, ja näin on käynyt lukemattomille muillekin samanlaisille puolueille. Äänestäjät kokevat, että heitä on petetty, ja hylkäävät puolueen. Puolueen kannatuksen romahdettua, se hajoaa riitelyyn ja velkoihin. Jostakin sirpaleesta voi tietysti myöhemmin kehittyä uusi puolue ja uusi menestystarina, mutta se on toinen juttu.
Populistipuolue muistuttaa pyramidipeliä. Sen suosio kasvaa, kun hyväuskoiset ihmiset kuvittelevat, että lopussa häämöttää voitto. Yhä useampi hyppää mukaan puolueen kelkkaan. Todellisuudessa lopussa odottaa karvas pettymys aivan kuten pyramidipelissäkin. Ainoastaan pieni johtoporukkaa on käärinyt itselleen mukavan etupaketin.
Nimimerkki sivullinen selitti oikeastaan Perussuomalaisten tämänhetkisen kuvion niin hyvin, ettei siihen ole paljon lisäämistä. Ikääntyvä ja terveysongelmista kärsivä Soini huomasi, että aika on tullut niittää sato. Puolueen kannatus oli jo kääntynyt lievään laskuun edellisistä jytkyvaaleista. Vaihtoehtona oli jatkaa oppositiossa ja päättää poliittinen ura kuihtuvan puolueen väistyvänä puheenjohtajana. Toinen vaihtoehto oli lähteä hallitukseen ja päättää ura komeaan tähdenlentoon ministerinä. Sen jälkeen voisikin elellä mukavasti kansanedustajan ja ministerin eläkkeillä, ellei vielä jotain jäähdyttelyvirkaa itselleen keksisi.
Ellei ihmettä tapahdu, perussuomalaiset kärsivät seuraavissa vaaleissa tappion. Tällöin Soini suunnitellusti ottaa vastuun tapahtumista ja tarjoutuu eroamaan. Puoluejohtaja vaihdetaan, ja Perussuomalaiset jatkavat pienempänä puolueena. Tuleeko riitoja, tuleeko konkurssi (kun puoluetuki romahtaa), sen näyttää aika. Jos asiat on hoidettu hyvinä aikoina edes siedettävästi, puolue selviää.
Quote from: Skeptikko on 22.08.2016, 08:18:36
En voi käsittää sitä, että miksei Perussuomalaiset pidä juuri lainkaan ääntä eduskunnassa ja mediassa humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvistä lainsäädännön ja viranomaistoiminnan puutteista ja vaadi epäkohtiin muutosta. Kuten sitä, että Suomi poikkeuksellisesti myöntää neljän vuoden oleskeluoikeuksia (vrt. Ruotsin 13 kuukautta), joiden päättyessä ei edes käytännössä tarkasteta sitä, että jatkuuko todellinen suojelutarve, vaikka lähtömaan olot ovat rauhoittuneet. Ja miksi kansalaisuus myönnetään niin helposti jo neljän vuoden päästä, vaikka henkilöstä on odotettavissa Suomelle kallis taakka?
Radiohiljaisuus on kieltämättä käsittämätöntä, mutta ei lainkaan jos tarkastellaan sitä pelkästään matu-invaasion kohdalla niin sehän ei ollut puolueen johdon mielestä edes mitenkään tärkeä aihe.
Jo vuodesta 2006 (http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/kolumnit/timo-soini-miss%C3%A4-eu-siell%C3%A4-ongelma-1.76378) asti hoetun
"missä €U siellä ongelma" (https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=aS2FVtaQJImA8Qff_pVI&gws_rd=ssl#q=miss%C3%A4+eu+siell%C3%A4+ongelma) olisi luullut olevan tärkeä aihe, sillä se oli puolueen johdon oma
lempilapsi, mutta niin vain sai sekin mennä
pesuveden (https://demokraatti.fi/missa-eu-siella-ongelma-sipila-varoittaa-soinia-laukomasta-enaa-tallaista/) mukana kun
"tilanne" niin vaati.
Tähän mennessä saatujen tietojen mukaan
kaikki on kaupan, jopa puolueen johdon rakkaimpia sloganeita myöten, joten ei pidä ihmetellä mistä radiohiljaisuus johtuu, se johtuu siitä, että mistään ei voi puhua kun se jo huomenna voi olla myyty.
Kyllähän se mykistää paatuneimmankin kun mitään periaatteita ei ole enää jäljellä.
Quote from: sivullinen. on 22.08.2016, 00:36:18
Persut olisivat voineet helposti vaatia vaikka kolmea viidestä heille tärkeimmästä asiasta toteutettavaksi; Kokoomuksen ja Keskustan olisi ollut pakko siihen tyytyä saadakseen omat kolme viidestä vaatimustaan toteutuiksi. Persujen vaatimuksia olisivat voineet olla esimerkiksi tukipakettipolitiikan lopettaminen ja maahanmuuttopolitiikan muuttaminen; niistä persut olivat puhuneet paljon ennen vaaleja. Niissä ei näytä mitään muutosta tapahtuneen. Muissakaan persujen puhumissa tavoitteissa ei näytä paremmalta. Näyttää siltä, etteivät persut ole saaneet yhtä ainoata vaatimustaan läpi hallituksessa.
Äläpä liioittele.
Persut ottivat suomalaiset taksi-isännät erityiseen suojelukseensa, ja ovat luvanneet ettei taksimarkkinat avaudu tällä hallituskaudella.
Siinä sitä kärkeä kerrakseen. :facepalm:
Quote from: Raksa_Mies on 22.08.2016, 06:16:04
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Voisiko olla niin, että laiton matuvyöry
tilattiin Ruotsista persupuolueen tuhoamiseksi (sekä tietysti bisneksen takia), tietäen, että Jabba ei protestoimalla hillotolppaansa vaaranna?
Quote from: Raksa_Mies on 22.08.2016, 06:16:04
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Äänestäjillä tässä paska tuuri kävi, tämä painetesti olisi pitänyt päästä suorittamaan
ennen vaaleja, en kylläkään tiedä miten, mutta kuitenkin.
Periaatteettomuus ja luonteettomuus ei voi enää selvemmin esille tulla, kaikki todellakin on myytävänä, hintaan mihin hyvänsä.
Quote from: Uuno Nuivanen on 22.08.2016, 11:24:17
Voisiko olla niin, että laiton matuvyöry tilattiin Ruotsista persupuolueen tuhoamiseksi (sekä tietysti bisneksen takia), tietäen, että Jabba ei protestoimalla hillotolppaansa vaaranna?
Tuon selville saamiseksi tarvittaisiin PersuLeaks.
Quote from: ämpee on 22.08.2016, 11:33:53
Quote from: Raksa_Mies on 22.08.2016, 06:16:04
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Äänestäjillä tässä paska tuuri kävi, tämä painetesti olisi pitänyt päästä suorittamaan ennen vaaleja, en kylläkään tiedä miten, mutta kuitenkin.
Periaatteettomuus ja luonteettomuus ei voi enää selvemmin esille tulla, kaikki todellakin on myytävänä, hintaan mihin hyvänsä.
Jottei totuus taas kokonaan unohtuisi ja väärin ymmärtäneet eivät purkaisi silmitönnä raivoaan syyttömiin niin
Maahanmuutto on sisäministerin hallinnonalan alainen asia. Sisäministeriö kuuluu olevan Kokoomuksen ministerin hallinnassa.
...Niin että kaikki kokoomuslaiset sinne peilin eteen vaan katsomaan. Sieltä peilistä katsoo peilikuva syyllisestä hallitsemattomaan maahanmuuttoon, vaikka sen tunnustaminen vaikeata onkin ja kuumottaa päätä kun valheet näin paljastetaan .
Quote from: maltti on valttia on 22.08.2016, 06:45:48
Quote from: Tabula Rasa on 22.08.2016, 05:54:41
Kolmannes hallituksesta pystyy vaikuttamaan kolmannekseen hallituksesta.
Tiedätkö että maahanmuuttoa hoitaa Suomessa Sisäministeriön alainen maahanmuuttovirasto? Tietänet että Sisäministeri on Kokoomuksen mandaatilla.
Juuri sitä sinulle on juuri kerrottu, että persut ei ottaneet sisäministerin tonttia, vaikka se tarjottiin heille kultalautasella. 20% ei selitä asiaa mitenkään. Kolmanneksi suurimmalle puolueelle tuli valtionvarainministeriökin. Et noteerannut.
Ainoa syy miksi Soini alunperin hyväksyi kriitikot joukkoonsa oli taktinen. Hän näki, että kentällä lojuu edustamattomia ääniä 15%-20% ja päätti iskeä sikana limppuun. Ei Soinilla kummoinen pelisilmä ole mutta ahneutta näyttää riittävän. Muut puolueet vallitsevan kukkahattupropagandan seurauksena ei kehdanneet. Tosin esimerkiksi kokoomus olisi sen jossain muussa todellisuudessa voinut tehdäkin, siellähän on jo mm. Rydman.
Politiikka on suuntaviivojen valintaa, maan suuntaa ennakoidaan, jos on voimaa kammetaan. Voittaja valtavirtaistuu, kriittisyys olisi voitu asettaa valtavirtaistumaan. Maan suunta olisi voinut olla erilainen, järkevä, rajamäkiläinen.
Kun persuille viimein tuli tuhannen taalan paikka antaa äänestäjilleen takaisin ja samassa tehdä PS:stä historiallisesti Suomen suurin puolue ensi vaaleissa, Soini nakkasi kriittisille pitkät ja järjesti tyhjäpäisille saunakavereilleen henkilökohtaiset hillotolpat. Otti sen mukavamman tien kautta, jossa ei tarvitse selittää mitään liian vaikeeta ruotsalaiskolleegoille tai lehdille. Se valinta johti syksyn 2015 katastrofaalisiin seurauksiin ja maan talouden syöksykierteeseen, josta nyt elämme vasta ensimmäistä vuotta. Matkan päässä ei ole korkean teknologian nouseva ihmemaa, koska turhisten joukossa ei ole Hyysärin kuvaamia avaruusinsinöörejä. Valheen päälle ei rakennu mitään. Parhaalla tahdolla on saatavissa halpatyövoimaa (http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/temin-kansliap%C3%A4%C3%A4llikk%C3%B6-kauppalehdess%C3%A4-palkat-ovat-liian-korkeat-1.2110336) ja ehkä se oli tarkoituskin.
Vielä oli paikka vaikuttaa syksyllä 2015, kun tilanne oli niin karmaiseva, että pikkuhiljaa hätkähtivät jopa kokoomusäänestäjät sekä rivipoliitikot. Mitä persut teki tällöin? Jakoi Soinin suulla suvaitsevaispuheenvuoroja ja harjaa. Uskomatonta. Mutta äänestäjien reaktio on täysin odotettu.
Melko huono elinkaari Maltilla, se on jo läpeensä solmussa joka suuntaan perusasioista, joita toistaa. Pitäisikö jättää omaan arvoonsa?
Quote from: maltti on valttia on 22.08.2016, 11:51:08
Jottei totuus taas kokonaan unohtuisi ja väärin ymmärtäneet eivät purkaisi silmitönnä raivoaan syyttömiin niin
Maahanmuutto on sisäministerin hallinnonalan alainen asia. Sisäministeriö kuuluu olevan Kokoomuksen ministerin hallinnassa.
...Niin että kaikki kokoomuslaiset sinne peilin eteen vaan katsomaan. Sieltä peilistä katsoo peilikuva syyllisestä hallitsemattomaan maahanmuuttoon, vaikka sen tunnustaminen vaikeata onkin ja kuumottaa päätä kun valheet näin paljastetaan .
Kyllä on hassu maailma:
Quote from: Lasse on 06.05.2013, 20:17:54
Quote from: Lasse on 11.09.2011, 02:51:42
Moi kaikille kokoomuslaisille ja anti-kokkareille!
Ajattelin, että nyt olisi taas hyvä aika nostaa framille se fakta, kuinka perseestä kokoomus ja etenkin Jykke Käteinen ja hammashirviö ovat.
Nyökyttelijä-Jygä on ehkä jäänyt nyt vähän piiloon, kun Jutta on nauttinut parrasvaloista, mutta kyllä molemmat ovat iha n tasapuolisesti aivan anuksesta.
Stubidokin pahoitteli, kun emme sittenkään lähteneet tappamaan Libyalaisia lapsia, mutta Syyriaan varmaan sitten vielä kerkiämme...
Mut no hätä, mielisairaalassa hulluilla on vielä lääkekaapin avaimet.
Sijoitusvinkki: ostaakaa pianolankaa niin monta kieppiä kun raaskitte, sille löytyy vielä käyttöä...
Over and out,
--Lasse
Eurovaalien lahestyessa palasin tahan vanhaan tilannearviointiini, tarkistaakseni, onko syyta muuttaa painotuksia, tai jopa linjaa. Ei ole.
Peräkammarin Moi kokoomuslaiset! -ketjun äänestys oli minun käsialaani, mutta ilmeisesti kyseessä on keräilyketju. Rakkaus oli niin ylitsevuotavaa silloin.
Nyt perseet ovat samaa jengiä...
Quote from: IDA on 22.08.2016, 02:58:52
Kiintiöpakolaiset eivät edelleenkään ole mikään ongelma. Jos Suomen maahanmuuttopolitiikka on jossain onnistunut, niin lähinnä kiintiöpakolaisten vastaanotossa.
Kiintiöpakolaiset ovat suurempi ongelma kuin koskaan, kun tulijoita on muutenkin ennätyksellisen paljon, eikä kuntapaikkoja riitä läheskään kaikille. Hallitus on jopa hyväksynyt Suomelle
uusia minimissään tuhansien tulijoiden kiintiövelvoitteita (Kreikka, Italia, Turkki).
Kiintiöpakolaisten vastaanoton jatkaminen kuvaa hyvin maahanmuuttopolitiikan epäonnistumista. Suomeen asuttaminen on humanitaarisessa mielessä tehottominta mahdollista auttamista, ja myös haittavaikutukset kantaväestölle ovat muita auttamistapoja suuremmat. Surkeat integraatiotulokset eivät ole vaikuttaneet politiikkaan kuin perusteena kotouttamismäärärahojen kasvattamiseen.
Quote from: IDA on 22.08.2016, 02:58:52
Muut tulijat ovat se ongelma ja Suomen huonoa politiikkaa on ollut se, että koska tarvitsemme parikymppisiä miehiä tuomaan meille rahaa, mainetta ja mammonaa, emme enää kykene auttamaan varsinaisia pakolaisia.
Eivät kiintiöpakolaiset ole jotenkin laadukkaampia tulijoita, päinvastoin. Suomihan valikoi tarkoituksella tänne erityisen sopeutumiskyvyttömiä, jotka vievät poikkeuksellisen paljon resursseja, siinä missä esimerkiksi Yhdeysvallat valikoi niitä, joilla on parhaat edellytykset integroitua.
Quote from: IDA on 22.08.2016, 02:58:52
PS:n virhe on ollut se, että on lähdetty mukaan tähän hyödyttävän maahanmuuton hyväksymiseen eikä ole rohkeasti uskallettu puhua siitä, että määrät ratkaisevat, ei laatu.
Kun puhutaan maahanmuuton vaikutuksista, määrä ja laatu kulkevat ehdottomasti käsi kädessä. Suomeen ja Eurooppaan suuntautuva maahanmuutto on esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna erittäin huonolaatuista ja juuri siksi ongelmallista. Tähän kun lisätään syntyvyyteen suhteutettuna suuret määrät, jotka vielä keskittyvät tietyille ongelma-alueille, olemme koko ajan syvemmällä suossa.
Koska maahanmuuton ongelmat ajan kanssa paremminkin kumuloituvat kuin ratkeavat, eivät pienet korjausliikkeet enää auta (etenkin viime vuoden katastrofin jälkeen), vaan tarvitaan yhä kipeämmin täysremonttia, täydellistä suunnanmuutosta ajatteluun, toimintatapoihin ja maahanmuuttopolitiikkaan.
PS:n ongelma on, että se ei määrätietoisesti sanoin ja teoin vastusta
kaikkea haitallista maahanmuuttoa, eikä tunnu enää edes tunnistavan ja tunnustavan sitä.
Quote from: Uuno Nuivanen on 22.08.2016, 11:24:17
Quote from: Raksa_Mies on 22.08.2016, 06:16:04
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Voisiko olla niin, että laiton matuvyöry tilattiin Ruotsista persupuolueen tuhoamiseksi (sekä tietysti bisneksen takia), tietäen, että Jabba ei protestoimalla hillotolppaansa vaaranna?
En usko. Stubb nimittäin kävi tilaamassa maturyvöryn jo syksyllä 2014 (vai oliko heinäkuussa?). Kysymys oli kulisseissa sovitusta eurostotaakanjaosta, jonka toteutusta operatiivisella tasolla sisäministeriö alkoi toteuttamaan jo alkuvuodesta 2015 (kuntaliiton ohjeistus). Hillotolpan lumoissa ja täysin sokeana ympärillään tapahtuville asioille Soini ajoi PersS-puolueen miinaan. Tai sitten asialla ei ollut hänelle ministeripestin auettua merkitystä, mikä on jopa aika todennäköistä, kun katsotaan Soinin salkkuvalintoja.
Quote from: xor_rox on 22.08.2016, 12:50:50
...
Stubb nimittäin kävi tilaamassa maturyvöryn jo syksyllä 2014 (vai oliko heinäkuussa?). Kysymys oli kulisseissa sovitusta eurostotaakanjaosta, jonka toteutusta operatiivisella tasolla sisäministeriö alkoi toteuttamaan jo alkuvuodesta 2015 (kuntaliiton ohjeistus). Hillotolpan lumoissa ja täysin sokeana ympärillään tapahtuville asioille Soini ajoi PersS-puolueen miinaan. Tai sitten asialla ei ollut hänelle ministeripestin auettua merkitystä, mikä on jopa aika todennäköistä, kun katsotaan Soinin salkkuvalintoja.
Joienkin mielestä lisää foliohattua ylläolevasta lainauksesta lihavoimani generoimana: ei pelkästään Soini hyväksynyt hintalappua, vaan moni muukin johtava persu, arvatkaapa kuka myös...?
Vaikkapa tällaisella ajatuksella:
Quote from: kelloseppä on 04.12.2015, 12:28:30
Quote from: Vöyri on 04.12.2015, 09:29:38
...
Eiköhän Guru pelaa pitkää peliä: SMP, korjaan, PS on konkurssipesä vaalien jälkeen, jolloin sen voisi saada edullisesti. (Toki ongelmana ovat sitten Soinin betonoimat säätiökuviot ja vastaavat, jotka varmasti vaikeuttavat puoluedemokratian harjoittamista.) En ihmettelisi, jos Halla-aho vasta vaalia edeltävänä vuonna alkaisi selvemmin arvostelemaan puoluetta ja paaluttamaan omaa puheenjohtaja-ehdokkuuttaan. Toki voi itseltään kysyä, että mitä iloa olisi ehkä jopa noin RKP-kokoisesta takiaispuolueesta, mutta se lienee ainoa mahdollinen reitti Gurulle puolueen johtoon - jos edes jotenkuten menee niin sitten Soini torppaa miehen kylmästi kuten tähänkin asti.
Jos nim. Vöyrin esittämä pitkän pelin strategia pitää paikkansa, niin Halla-aho on tietoisesti näytellyt ja johtanut harhaan äänestäjiään ainakin seuraavissa seikoissa:
1 Muka vastentahtoista haastaa Soinia, muka vastentahtoinen PS:n puheenjohtajaksi ja muka vastentahtoinen ottamaan merkittävää poliittista vastuuta ja valtaa.
2 Muka joukkuepelaaja; jättää nuivat kotimaahan syntipukin lahtaripenkille äänestäjien raivon kohteeksi ja tuhon keskelle saapuu messiaanisena pelastajana.
Lisäksi Halla-aho olisi pelannut pitkää peliä seuraavasti, jos nim. Vöyrin pitkän pelin strategia pitää paikkansa:
3 Pelaamalla niin, että Suomeen saapuu vaikkapa 100 000 matua vaalikauden aikana, mielialat matujen väistämättömien tuhotöiden tuloksena Suomessa ovat valmiit Halla-ahon pääsystä Suomessa suoraan vallan huipulle.
Tällainen pitkä peli osoittaa toki pelaajan älykkyyttä, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja itseluottamusta. Mutta ennen kaikkea täydellisen kylmää inhorealistista vallanhimoista pelaajaa. Jos näin, tällaisessa kuviossa täytyy olla PS puolueen sisällä muitakin tälläisen pitkän pelin salaisuuksiin vihittyä; yksin tuollainen strategia ei toimi, vaan se vaati pienen ydinryhmän taakseen. Ydinryhmän, jotka settuvat positioihinsa vaalikauden aikana kuten Halla-aho asettui Brysseliin.
Jos näin nim. Vöyrin esiinottaman pitkan pelin strategian suhteen, pelaammeko silloin enää demokratian pelisäännöin?
Vai vaikkapa näillä pelisäännöin: www.youtube.com/watch?v=I9kYuGgjZQI
Quote from: Uuno Nuivanen on 22.08.2016, 11:24:17
Quote from: Raksa_Mies on 22.08.2016, 06:16:04
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Voisiko olla niin, että laiton matuvyöry tilattiin Ruotsista persupuolueen tuhoamiseksi (sekä tietysti bisneksen takia), tietäen, että Jabba ei protestoimalla hillotolppaansa vaaranna?
Itseäni kiinnostaa miten Ruotsin johto fanittaa nyt Soinia tosi paljon. Herättää kaikenlaisia ajatuksia matuvyöryn vastaanottavana osapuolena olemisessa, ja persuhan ei myy vaan antaa ilmaiseksi saadakseen arvonantoa.
Lisäksi persut vaihtoivat nuivan ministerin spärrätätiin.
Quote from: xor_rox on 22.08.2016, 12:50:50
Quote from: Uuno Nuivanen on 22.08.2016, 11:24:17
Quote from: Raksa_Mies on 22.08.2016, 06:16:04
Näin jälkikäteen ajateltuna persuilla kävi paska tuuri. Matuja alkoi suorastaan rynnimään heti persujen hallituskauden aluksi. Ikäänkuin testinä, miten persut pärjää/toteuttaa lupauksensa.
Voisiko olla niin, että laiton matuvyöry tilattiin Ruotsista persupuolueen tuhoamiseksi (sekä tietysti bisneksen takia), tietäen, että Jabba ei protestoimalla hillotolppaansa vaaranna?
En usko. Stubb nimittäin kävi tilaamassa maturyvöryn jo syksyllä 2014 (vai oliko heinäkuussa?). Kysymys oli kulisseissa sovitusta eurostotaakanjaosta, jonka toteutusta operatiivisella tasolla sisäministeriö alkoi toteuttamaan jo alkuvuodesta 2015 (kuntaliiton ohjeistus). Hillotolpan lumoissa ja täysin sokeana ympärillään tapahtuville asioille Soini ajoi PersS-puolueen miinaan. Tai sitten asialla ei ollut hänelle ministeripestin auettua merkitystä, mikä on jopa aika todennäköistä, kun katsotaan Soinin salkkuvalintoja.
Minä uskon, että ahkerin puuhamies Ruotsin kuningaskunnan matuongelman siirtämisestä Suomen harteille kuuluu ent. puolustusministeri Carl Haglundille.
Tämän tästä kulki Ruotsin väliä, sinikeltainen kravatti heiluen, sillä hurri on aina hurri, eikä unissaankaan sinivalkoinen suomalainen.
Miksi siis äänestää persuja koska eivät he ikinä saa niin suurta enemmistöä että voisivat vaikuttaa yhtään mihinkään?
Kas vaikuttajissa on eroja, joku vaikuttaa joku taas ei, riippuu niin miehestä ja motiiveista.
Quote from: Kyklooppi on 22.08.2016, 01:22:41
Jäsen Sivullisen kirjoituksia on miellyttävä lukea, asiapitoista selkeää ja analyyttistä tekstiä, ei paremmasta väliä
No jaa, ehkä sarkasmitutkani reistailee, mutta joskus tulee kyllä sellaista tajunnanvirtaa, että oksat pois:
Quote from: sivullinen. on 15.06.2015, 17:32:18
Venäjällä on kaiken maailman kommunisteja, maailmanvaltakuntaa hamuavia sotahulluja ja eurostososialismiin haikailevia joille ei minulta löydy arvostuksen tippaakaan. Putin on sitä-vastoin suoraselkäinen isähahmo, joka tuo minulle lähinnä mieleen auringon. Miten kukaan voi olla näkemättä sitä kaikkea hyvyyttä, iloa ja valoa, mikä hänen persoonastaan huokuu?
Moi pitkästä aikaa. Persut ovat olleet suuri pettymys. Siitä on tullut, uusi vanha puolue. Ja vanhaan iki kokkariin sattuu tämä nykyinen Kokoomus, joka on puhdas tuhopuolue. Euro ja multikultti kiimassaan. Eipä tässä ole enää mitään poliittista kotia, meikäläiselle. Menen metsälle.