News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Simon Elo (kd/ps/sin/sit/kok/jne) - mies ja arvopohja

Started by Simon Elo, 28.11.2014, 11:38:36

Previous topic - Next topic

räsänen

Quote from: Taikakaulin on 31.01.2021, 11:15:04
QuoteIlmoitin 16. elokuuta 2019 eroavani sinisistä. Muutama päivä myöhemmin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo soitti. Petteri kertoi katsovansa, että yhteiskunnallinen ajatteluni oli lähellä kokoomusta ja puolue olisi minulle luonteva paikka vaikuttaa. Vastasin Petterille, että en tiedä, mikä työ voisi tuntua minulle yhtä merkitykselliseltä kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Hänkään ei ollut sellaista työtä keksinyt, vaikka politiikassa joutuikin tekemään ympäripyöreitä päiviä. Lupasin miettiä ehdotusta.

Tapasin Petteri Orpon kokoomuksen puoluetoimistolla 18. syyskuuta 2019 ja samalla tervehdin ja onnittelin tehtävästään vasta valittua puoluesihteeri Kristiina Kokkoa. Siirryimme puolueen puheenjohtajan työhuoneeseen. Petteri nojasi rennosti taaksepäin mustassa nahkanojatuolissaan ja otti kravatin pois. Pienet eleet kertoivat, että tapaaminen olisi epämuodollinen. Kiinnitin huomiota J. K. Paasikiven, P. E. Svinhufvudin ja Risto Rytin kuviin seinällä ja tummanruskean työpöydän sisällä lasivitriinissä. Vieraalle viesti kuului, että puolueella on historiaa.

Tapaamisesta jäi päällimmäiseksi tunne, että kokoomuksella on ammattimainen ja määrätietoinen ote. Petteri Orpolla oli selvät sävelet kokoomuksen asemasta keskustaoikeistolaisena puolueena. Kokoomusjoukkueessa minun roolini olisi olla oma itseni, tolkun oikeistokonservatiivi. Olen konservatiivi poliittisen filosofin ja kirjailijan Edmund Burken hengessä. Olen konservatiivi luonteeltani, mutta en välttämättä jokaisessa poliittisessa asiakysymyksessä.

– Mahdut hyvin minun kokoomukseeni, Petteri Orpo toivotti tervetulleeksi puolueeseen.

Jos tuon on totta, niin Orpo on todella epätoivoinen. Oikein anelee tätä Juudasta puolueeseensa. Onkohan samaa anelua harjoitettu myös Terhon ja Niinistön suuntaan?

Taitaa olla Kokoomuksella todella pulaa hyvistä ehdokkaista, kun politiikan alelaarin pohjilta pitää käydä ehdokkaita noukkimassa.

En epäile etteikö Simonilla olisi ollut puhelinkontaktia Orpon kanssa, enkä epäile etteikö hän olisi tavannut Orpoa kokoomuksen puoluetoimistolla. Uskon myös sen, että siellä seinällä on ollut entisten kokoomuksen suurmiesten kuvat. Varmasti tauluja on ollut seinällä ja samoin on havaittavissa arvokasta historian siipien havinaa kokoomuksen suuruuden ajoilta. 

Mutta muuten tuo on varmasti vahvasti väritetty totuus siitä prosessista miten Simon Elosta tuli kokoomuksen jäsen. Kyseessä on huijariksi paljastunut heppu, jolle on luontaista totuuden värittäminen ja vääristely aina kun siitä saa hyötyä. Uskon että keskusteluissa on käsitelty päällimmäisenä asiana Simonin aikaisemmin rohkeita näkemyksiä maahanmuuttopolitiikasta ja sitä että miksi hän tuki erästä Jussi Halla-ahoa vielä silloin kun hän oli täysin nobody-poliitikko. Varmasti Simon on osannut antaa tähän hyvän selityksen ja katuu syvästi vanhoja mielipiteitään. Lopuksi Orpo rapsutti uutta pikku puudeliaan.

Viimeksimainitut asiat Simon unohtaa tyylikkäästi mainita kirjasessaan. 

IDA

Aika hyvä esimerkki ajattelun tyhjyydestä löytyy nimimerkki Roopen yllä linkkaamasta Vekkouutisten jutusta:

Quote from: Simo Elo
Vanhempi on valmis jättämään lapselleen vahingollisen parisuhteen.

Siis lapsella on aina kaksi vanhempaa. Mies ja nainen. Lapsi kutsuu aivan oikein näitä isäksi ja äidiksi. Ei tätä suhdetta voi jättää, se on olemassa aina riippumatta siitä mitä kukin omassa päässään ajattelee. Se, että Simon Elo esittää tuollaisen suhteen jättämisen ikään kuin hyveellisenä uhrauksena osoittaa lähinnä sen, miksi hänen oli erottava kristillisdemokraateista ja ryhdyttävä äärioikeistolaiseksi fasistiksi aina siihen asti, että oli liityttävä Kokoomukseen.
qui non est mecum adversum me est

Uuno Nuivanen

Quote from: Simon LieroIlmoitin 16. elokuuta 2019 eroavani sinisistä. Muutama päivä myöhemmin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo soitti. Petteri kertoi katsovansa, että yhteiskunnallinen ajatteluni oli lähellä kokoomusta ja puolue olisi minulle luonteva paikka vaikuttaa.

Tapaus saattaa olla myös keksitty.   :roll:

Supernuiva

Quote from: Uuno Nuivanen on 31.01.2021, 11:52:16
Quote from: Simon LieroIlmoitin 16. elokuuta 2019 eroavani sinisistä. Muutama päivä myöhemmin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo soitti. Petteri kertoi katsovansa, että yhteiskunnallinen ajatteluni oli lähellä kokoomusta ja puolue olisi minulle luonteva paikka vaikuttaa.

Tapaus saattaa olla myös keksitty.   :roll:

Eiköhän Orpo tule kiistämään tämän tapahtuman, jos se on keksitty. Mistä syystä tämä oletetaan keksitylle? Puolueet haluavat aina listoilleen tunnettuja nimiä, joiden kannatusta voidaan testata äänestäjillä.

Lisäksi uuvattien ja kokoomuslaisten arvopohjat ovat varmasti yhteneväiset tai ainakin hyvin yhteensovitettavat.

Lahti-Saloranta

Quote from: Faidros. on 31.01.2021, 11:43:59
Quote from: Lahti-Saloranta on 31.01.2021, 11:30:49
Mitähän mahtoi Orpolla olla mielessä kun Simonille soitti. Toki hän tiesi että kyseessä on todella niljakas yksilö, suoranainen politiikan kiertopalkinto.

Aivan satavarmasti ei ole soittanut! ;D Korkeintaan vastannut soittopyyntöön.
Itse arvelin että Orpolle tuli hätä siitä että Elostelija alkaa kertomaan totuuksia uuvattien synnystä kun vaaleissa kävi kuten kävi. Orpolle tuli hätä ja alkoi lepyttelemään Elostelijaa lupailemalla ehdukkuutta kokoomuksen listoilla. Ei  Orpo muutoin ikimaailmassa Elostelijalle soittelisi houkutellakseen häntä kokoomukseen.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

räsänen

Quote from: Lahti-Saloranta on 31.01.2021, 12:31:37
Quote from: Faidros. on 31.01.2021, 11:43:59
Quote from: Lahti-Saloranta on 31.01.2021, 11:30:49
Mitähän mahtoi Orpolla olla mielessä kun Simonille soitti. Toki hän tiesi että kyseessä on todella niljakas yksilö, suoranainen politiikan kiertopalkinto.

Aivan satavarmasti ei ole soittanut! ;D Korkeintaan vastannut soittopyyntöön.
Itse arvelin että Orpolle tuli hätä siitä että Elostelija alkaa kertomaan totuuksia uuvattien synnystä kun vaaleissa kävi kuten kävi. Orpolle tuli hätä ja alkoi lepyttelemään Elostelijaa lupailemalla ehdukkuutta kokoomuksen listoilla. Ei  Orpo muutoin ikimaailmassa Elostelijalle soittelisi houkutellakseen häntä kokoomukseen.

Jos hommaforumilla voisi harrastaa vedonlyöntiä niin löisin pelimerkkini tälle skenaariolle. Tämä mahdollistaa elostelijan mahtipontiset säkeen kirjasssaan siitä miten hän liittyi kokoomukseen. 

Tuskin siitä on mitään muuta totuuttaa kuin se, että Soinia lukuunottamatta kaikki muut vain olivat vietävissä. Suunnitelma esiteltiin niille ex-tempore heti puoluekouksen äänestysten jälkeen ja he hyppäsivät mukaan. Sipilällä ja Orpolla toki oli tieto asiasta jo etukäteen, mutta ei uuvateista juuri kenelläkään, Elolla varmaan vähiten.
qui non est mecum adversum me est

Peltipaita

Voisin kuvitella myös että jos Elolla on jotain raskauttavaa tietoa kesän 2017 suhmuroinneista, Elolle järjestyy jokin palkkiovirka jostain valtionhallinnon tontilta, kuten Jari Lindstöm joka sai oman hillotolppansa. Kyllä valta palkitsee uskolliset tai liikaa tietävät.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

IDA

Quote from: Peltipaita on 31.01.2021, 13:05:45
Voisin kuvitella myös että jos Elolla on jotain raskauttavaa tietoa kesän 2017 suhmuroinneista, Elolle järjestyy jokin palkkiovirka jostain valtionhallinnon tontilta, kuten Jari Lindstöm joka sai oman hillotolppansa. Kyllä valta palkitsee uskolliset tai liikaa tietävät.

Itse väittäisin, että niillä ei ole mitään raskauttavaa tietoa. Avustajat vetivät koko operaation. Soini ehkä oli Orpon ja Sipilän ohella tietoinen siitä, että näin tehdään, jos Jussi voittaa. Esimerkiksi Jarppa, joka on hieno kaveri, josta ei pahaa sanaa, onkin ei koskaan oikeastaan tajunnut olevansa ministeri, joka voi ohjata ministeriön suuntaa. Tosin hänellä olivat vaikeat ministeriötkin kyllä, sellaiset joihin pystymetsästä pomoksi meneminen on erittäin, ellei ylivoimaisen haastavaa.
qui non est mecum adversum me est

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: räsänen on 31.01.2021, 12:47:37
Quote from: Lahti-Saloranta on 31.01.2021, 12:31:37
Quote from: Faidros. on 31.01.2021, 11:43:59
Quote from: Lahti-Saloranta on 31.01.2021, 11:30:49
Mitähän mahtoi Orpolla olla mielessä kun Simonille soitti. Toki hän tiesi että kyseessä on todella niljakas yksilö, suoranainen politiikan kiertopalkinto.

Aivan satavarmasti ei ole soittanut! ;D Korkeintaan vastannut soittopyyntöön.
Itse arvelin että Orpolle tuli hätä siitä että Elostelija alkaa kertomaan totuuksia uuvattien synnystä kun vaaleissa kävi kuten kävi. Orpolle tuli hätä ja alkoi lepyttelemään Elostelijaa lupailemalla ehdukkuutta kokoomuksen listoilla. Ei  Orpo muutoin ikimaailmassa Elostelijalle soittelisi houkutellakseen häntä kokoomukseen.

Jos hommaforumilla voisi harrastaa vedonlyöntiä niin löisin pelimerkkini tälle skenaariolle. Tämä mahdollistaa elostelijan mahtipontiset säkeen kirjasssaan siitä miten hän liittyi kokoomukseen.

Jos tuhoat poliittisen uran niin mitä väliä sillä on mihinkä puolueeseen kuulut tai et kuulu. Elo on poliittinen raato oli puolue mikä hyvänsä. Orpo on samanlainen mulkku kuin Simon elo joten vakka valinnut kantensa.

räsänen

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.01.2021, 16:28:23

Jos tuhoat poliittisen uran niin mitä väliä sillä on mihinkä puolueeseen kuulut tai et kuulu. Elo on poliittinen raato oli puolue mikä hyvänsä. Orpo on samanlainen mulkku kuin Simon elo joten vakka valinnut kantensa.

Tuossahan se mysteeri juuri onkin. Elo on toden totta poliittinen raato mutta myös sellainen jätekasa,  jota kukaan järkevä ei halua nurkkiinsa saastuttamaan omaa brändiään. Niin miksi ihmeessä kokoomus ottaa tuollaisen ydinjätteeseen verrattavissa olevan kaverin riveihinsä. Kyllä Elolla joku vipuvarsi on, ja se voisi hyvinkin olla se, että hänellä on jotain kiusallista tietoa arvopohjallisesta.

Muuten koko ukko olisi kannattanut nakata pihalle samantien kokoomuksen puoluetoimistosta.

l'uomo normale

Quote from: Peltipaita on 31.01.2021, 13:05:45
Voisin kuvitella myös että jos Elolla on jotain raskauttavaa tietoa kesän 2017 suhmuroinneista, Elolle järjestyy jokin palkkiovirka jostain valtionhallinnon tontilta, kuten Jari Lindstöm joka sai oman hillotolppansa. Kyllä valta palkitsee uskolliset tai liikaa tietävät.

Elohan on nyt Suomen syöpäyhdistyksen yhteiskuntasuhteiden päällikkö.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

ikuturso

Quote from: IDA on 31.01.2021, 11:37:56

Näin. Itsekin olin puoluekokouksessa kahden vaiheilla äänestänkö Niinistöä vai Huhtasaarta. Kukaan, eikä mikään ennen äänestystä puhunut siitä, että se olisi joku puolueen tulevaisuuden kannalta ratkaiseva äänestys. Ainoa signaali mahdollisesta hajoamisesta sain, kun Jarppa puhui piirikokouksessa siitä kuinka puolue nyt on pahassa tilanteessa, mutta senkin julkinen sanoma oli, että pitää mennä yhdessä tehtiin puoluekokouksessa mitä valintoja tahansa. Itselleni eduskuntaryhmän hajoaminen tuli aivan täydellisenä yllätyksenä. Missään vaiheessa kukaan niistä jotka lähtivät eivät kertoneet mikä tilanne eduskuntaryhmän sisällä on, eivätkä asettuneet millään tavoin vastustamaan ketään puheenjohtajaehdokasta.
...
Niinistö ei myöskään lähtenyt ehdokkaaksi toiseksi varapuheenjohtajaksi, minkä kisan olisi hyvinkin voinut voittaa. Toisaalta taas: Jos pheenjohtajisto olisi syrjäytetty ja osa eduskuntaryhmästä potkittu ulos se olisi hajottanut puolueen oikeasti, eikä se enää olisi edes työpaikka Soinille ja Vistbackalle, koska sillä ei olisi enää yhtään kansanedustajaa. Kyllä uuvattien piti ymmärtää tämäkin.

Its olen edelleen sitä mieltä, että koko uuvattioperaatio oli avustajavetoinen. Ministereitä vietiin kuin litran mittaa, eikä heillä itsellään ollut ennen sunnuntain krapula-aamua oikein mitään käsitystä siitä missä mennään puolueen suhteen. Simon Elolla ei ollut silloinkaan.

Mielenkiintoista...

Kun kysyin Sampo Terholta 2 vko ennen kokousta, mitä tapahtuu, jos ei pääse puheenjohtajaksi, niin meneekö ehdolle varapj:ksi?

Oli vähän sitä mieltä, että hän ei siihen lähde (puheenjohtaja tai ei mitään).

Samoin kenellekään muullekaan uuvatille ei tullut kyseeseen porrasta alempi pj:n paikka, kun mitä kabineteissa oli päätetty. Jos en pääse ykköseksi, en yritä kakkoseksi jne. Omituinen asetelma. Puheenjohtajuus kiinnostaa vain, jos se on nokkimisjärjestyksessä THE oikea.

Samoin kun piti nimetä presidenttiehdokas, niin Samposta olisi tullut se heittämällä, mutta juoksi kulisseista kuiskimaan ja teki sitten Jussin kannattamana ehdotuksen, että presidenttiehdokkaan valinta jätetään pöydälle. Tähän pöydällejättöön sitten tuli niitä presidenttiehdokas Juha Malmia, joilta katkesi mikrofoniaika ja häntä kannattaviin ja esittäviin puheenvuoroihin....

Tämä menee kuitenkin enemmän sinne puoluekokous- tai yleisuuvattiaiheisiin, nimittäin Simon Elon nimeä en ole tässä maininnut.... Ei kun mainitsin juuri 10 sanaa takaperin.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Roope

Perussuomalaisista juoruileva Simon Elo paheksuu, että mikään Sebastian Tynkkyselle kerrottu ei pysynyt salassa.

QuoteTeuvo Hakkarainen repi "tuhannen päissään" toisen kansanedustajan housut – Simon Elo lataa uutuuskirjassa suorat sanat ex-puoluetovereistaan

Entinen perussuomalainen, nykyisin kokoomusta edustava Simon Elo puhuu uutuuskirjassa Poliittiset mustelmani suorasukaisesti entisistä puoluetovereistaan Teuvo Hakkaraisesta (ps.) ja Sebastian Tynkkysestä (ps.).

Vaalikauden 2015–2019 kansanedustajana toiminut Simon Elo kuvailee kirjassaan vaiheitaan perussuomalaisissa.

[...]

Kuvailu on suoraa etenkin Teuvo Hakkaraisesta, jonka alkoholiongelma oli Elon mukaan eduskunnassa julkinen salaisuus.

Esimerkiksi Elo nostaa tapauksen, jossa häntä oli eduskunnassa tullut vastaan kansanedustaja Juho Eerola (ps.), jonka housut olivat riekaleina.

– Teuvo repi housuni. Se on tuhannen päissään, Eerola huudahti kirjan mukaan.

Kansanedustaja Reijo Hongisto (tuolloin ps.) joutui tilanteessa istumaan lattialla makaavan Hakkaraisen päälle tämän rauhoittamiseksi. Paikalla oli myös Sampo Terho (tuolloin ps.).

– En kestä enää, lopettakaa, Terho parahti kirjan mukaan.

Toisella kertaa Hakkarainen oli sammunut työhuoneeseensa, josta Elo löysi useita tyhjiä viinapulloja.

[...]

Elo puhuu kirjassa suorasukaiseen sävyyn myös Sebastian Tynkkysestä, joka toimi perussuomalaisten nuorten puheenjohtajana sekä emopuolueen varapuheenjohtajana vuosina 2015–2016.

Elo esimerkiksi kirjoittaa, ettei mikään Tynkkysen kanssa puhuttu pysy salassa.

Lokakuussa 2015 perussuomalaisten puoluehallitus päätti erottaa Tynkkysen puolueen jäsenyydestä. Tynkkynen vaati puolue-elinten yhteiskokousta, jossa pohdittaisiin hallituksessa jatkamista, ja julkaisi aloitteensa kannattajien nimet omin nokkinensa.

– Sebastian Tynkkynen ei olisi Sebastian Tynkkynen, jos hän ei olisi ylidramatisoinut tapahtunutta ja tehnyt itsestään, väärinkäytöksen vuoksi erotetusta, uhria, Elo kirjoittaa.

Tynkkynen edustaa YouTuben aikakautta

Vuonna 2019 eduskuntaan noussut Tynkkynen on Elon mukaan ensimmäinen kansanedustaja, jonka voi sanoa edustavan "YouTuben ja tositelevision aikakautta".

– En ole politiikassa kohdannut julkisuudenkipeämpää ihmistä kuin Sebastian Tynkkynen. Se on paljon sanottu, sillä poliitikko elää julkisuudesta, Elo toteaa.

– Hän on taitava tekemään tunteisiin käyviä, joskin vahvasti totuutta muuntelevia, propagandavideoita. Mitä suurempi valhe, sitä useampi sen uskoo, Elo väittää.
MTV 4.2.2021
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

n.n.

QuoteEn ole politiikassa kohdannut julkisuudenkipeämpää ihmistä kuin Sebastian Tynkkynen.
Tähän vaikea olla toteamatta valtiomiesmäinen pata kattilaa soimaa. Simonissa huomattavan haasteellista nähdä muuta kuin julkisuudenkipeää takkiakääntävää pyrkyriä. Lausuman perusteella Tynkkynen on vain julkisuudenkipeä, joten vaikka asetelma htväksyttäisiin kritiikittä, pidän siltikin Tynkkystä Simonia parempana valintana.
"Jos olet aina ollut sitä mieltä, että sääntöjen tulee kohdella kaikkia samalla tavalla ja kaikkia tulisi arvioida samoilla kriteereillä, sinua olisi pidetty 60 vuotta sitten radikaalina, 30 vuotta sitten liberaalina, mutta tänä päivänä rasistina." -Thomas Sowell

Pro life

QuoteEuroedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) humalakäyttäytymisestä on kirjoitettu roppakaupalla. Nyt oman lisänsä aihepiiriin tuo entinen PS:n ja sinisten kansanedustaja ja sinisten ryhmäjohtaja Simon Elon (kok) Poliittiset mustelmani -uutuuskirjassa.

Eletään marraskuuta 2015 ja hallituskriisin aikaa. Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho oli juuri tullut yhdestä lukuisista hallituksen tiedotustilaisuuksista, kun kansanedustaja Juho Eerola (ps) tuli eduskunnan käytävällä vastaan housut riekaleina.

– Teuvo repi housuni. Se on tuhannen päissään, Eerola huudahti Elon mukaan.

Kun Terho ja Eerola tulivat paikalle, poliisikansanedustaja Reijo Hongisto (ps) istui lattialla makaavan Hakkaraisen päällä, jotta tämä pysyisi rauhallisena.

– En kestä enää, lopettakaa, parahti väsynyt ryhmäjohtaja Terho, Elo kertoo kirjassaan.
Makasi huoneensa sohvalla

Elo kertoo myös eräästä toisesta tapauksesta.

– Eräänä iltana lähdin myöhään työhuoneeltani Pikkuparlamentin kolmannesta kerroksesta. Käytävällä vastaan tuli huolestuneen näköinen eduskunnan turvallisuusvalvoja, joka pysäytti minut. Edustaja Hakkarainen on sammuneena työhuoneessaan. Haluaisimme sulkea paikat, mutta emme saa Hakkaraista lähtemään. Voisitko jutella hänen kanssaan, pyysi turvallisuusvalvoja.

Elo kertoo olleensa tietysti valmis auttamaan.

– Avasin oven, ja Hakkarainen makasi kyljellään huoneensa vaaleanruskealla sohvalla. Tumma nahkatakki päällään ja kengät jalassa. Yläpuolella olevalla hyllyllä oli useita tyhjiä viinapulloja. Lyhyen juttelun jälkeen sain Hakkaraisen lähtemään turvallisesti turvallisuusvalvojan matkaan, Elo kirjoittaa.

Teuvo Hakkaraisen alkoholiongelma oli Elon mukaan eduskunnassa julkinen salaisuus.

– Hakkarainen sai erityisen paljon keskusteluapua kristillisdemokraattien Päivi Räsäseltä ja Sari Essayahilta, jotka ansaitsevat avustaan lämpimän kiitoksen. Räsänen auttoi Hakkaraista, vaikka tämä tarttui hänen hiuksiinsa eduskunnan Pikkuparlamentin pihalla joulukuussa 2017 ja retuutti Räsästä ympäriinsä. Hakkarainen oli tekohetkellä vahvassa humalassa. Kristillinen laupeus on kerrassaan anteeksiantavaista, Elo kirjoittaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3ffcfc52-3359-4bc6-9e4b-461c2c29d06d

Mikähän idea tässä nyt sitten on, että pitää toistella toisen ihmisen noloimmat hetket kirjassa noin yksityiskohtaisesti? Kirjan myyminen kai. Ei ainakaan kovin valtiomiesmäistä vaan enemmän jonkun seiskalehden tasoa. Varmaan eivät nuo auttajatkaan ole kaivanneet tällaista paljastelua heidän kristillisestä laupeudestaan, josta vähän naljaillen mainitaan vaikka ensin kiitellään.

ikuturso

Quote from: Pro life on 04.02.2021, 20:24:32
Mikähän idea tässä nyt sitten on, että pitää toistella toisen ihmisen noloimmat hetket kirjassa noin yksityiskohtaisesti? Kirjan myyminen kai. Ei ainakaan kovin valtiomiesmäistä vaan enemmän jonkun seiskalehden tasoa. Varmaan eivät nuo auttajatkaan ole kaivanneet tällaista paljastelua heidän kristillisestä laupeudestaan, josta vähän naljaillen mainitaan vaikka ensin kiitellään.

Shiimon Iskariot on nyt Cuckoomus. Cuckoomuksen tavoite on voittaa persut vaaleissa. Cuckoomus-Iskariot lataa kaiken paskan mitä muistaa ja värittää sitä vielä väriliiduilla. Cuckoomuksen haamukirjoittajat vielä komppaavat harpuin, huiluin ja psalttarein.

Etkö ole kuullut, että taas on yhdet vaalit tulossa?

Se.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Faidros.

Simon ei kai mainitse muistelmissaan pettäneensä paksuna ollutta vaimoaan jo vuosia kokoomusnuoren kanssa?  :roll:
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Pro life

Quote from: ikuturso on 04.02.2021, 20:28:11

Shiimon Iskariot on nyt Cuckoomus. Cuckoomuksen tavoite on voittaa persut vaaleissa. Cuckoomus-Iskariot lataa kaiken paskan mitä muistaa ja värittää sitä vielä väriliiduilla. Cuckoomuksen haamukirjoittajat vielä komppaavat harpuin, huiluin ja psalttarein.

Etkö ole kuullut, että taas on yhdet vaalit tulossa?

Se.

-i-

Tietysti juu. Mutta tuohan on jo vanha juttu minkä luulisi kaikkien kuulleen jossain muodossa ja noitten pikkujoulujen jälkeen on Hakkarainen edelleenkin haalinut ääniä aika reippaasti. Ihmisethän jo ihan protestina äänestää ihmistä, jolla on kansanmiehen elkeet. Korkeintaan se on ehkä jäänyt kertomatta, että Elolta löytyy jv-taitoja, kun osaa jutella humalaiselle. Pitäisi olla aika kovan tason paljastuksia joltain kovan tason tekijältä, että seuraavia vaaleja saataisiin kirjalla sörkittyä. No, ehkei ole kaikkea vielä kerrottu kirjan sisällöstä.

Nuivanlinna

Quote from: Faidros. on 04.02.2021, 20:39:13
Simon ei kai mainitse muistelmissaan pettäneensä paksuna ollutta vaimoaan jo vuosia kokoomusnuoren kanssa?  :roll:

Ei sitä sovi tällaistakaan halla-aholaisuutta itsessään muistella, kuin ei muutakaan.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

RP

Quote from: Golimar on 04.02.2021, 20:46:21
Simon sai 30 hopearahaa joltain cuck hyväveljeltä.

Anteeksi tietämättömyyteni: onko hänellä joskus ollut jokin muukin työpaikka kuin tuo lähes täydelliseen mahalaksuun päätynyt yhden kauden kansanedustajuus?  Mietin siis meriittejä tähän.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

anatall

^^

"On suuri kunnia, että voin antaa kokemukseni ja osaamiseni..."

Minkä?

Mistä tuolle lierolle on osaamista ja kokemusta kertynyt?
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Golimar

Melkoinen CV väsääjä tuo Simon Elo.

Quote

Experience
Syöpäjärjestöt
Public Affairs Manager
Company NameSyöpäjärjestöt Full-time
Dates EmployedDec 2020 – Present
Employment Duration3 mos
LocationHelsinki, Southern Finland, Finland
Parliament of Finland
Company NameParliament of Finland
Total Duration4 yrs 1 mo
TitleParliamentary Group Leader
Full-time
Dates EmployedJun 2017 – Apr 2019
Employment Duration1 yr 11 mos
LocationHelsinki, Southern Finland, Finland
TitleMember Of Parliament
Full-time
Dates EmployedApr 2015 – Apr 2019
Employment Duration4 yrs 1 mo
LocationHelsinki, Southern Finland, Finland
First Vice-Chair of the Grand Committee (EU-affairs), Member of the Committee on Foreign Affairs 2017-2019, Member of the Committee on Constitution 2015-2017, Vice-Chair of the Executive Committee of Finnish Delegation for Inter-Parliamentary Union (IPU), Member of the Finnish Delegation for Nordic Council 2015-2018, Vice-Chair of the Parliamentary Friendship Group for United Kingdom, Vice-Chair of the Parliamentary Friendship Group for Japan, Vice-Chair of the Parliamentary Friendship Group for India
...
see more
Education
Turun yliopisto - University of Turku
Turun yliopisto - University of Turku
Degree NameMaster's degreeField Of StudyPolitical Science and Government
Dates attended or expected graduation2019 – 2021

Turun yliopisto - University of Turku
Turun yliopisto - University of Turku
Degree NameBachelor's degreeField Of StudyPolitical Science and GovernmentGrade4 (Very good)
Dates attended or expected graduation2007 – 2010

Lohjan lukio
Lohjan lukio
Degree NameSecondary School Graduate
Dates attended or expected graduation2002 – 2005

Licenses & certifications
Association of Finnish Local and Regional Authorities (Kuntaliitto)
Approved Board Member (KHO)
Issuing authorityAssociation of Finnish Local and Regional Authorities (Kuntaliitto)

Issued date and, if applicable, expiration date of the certification or licenseIssued Jan 2020No Expiration Date

Volunteer experience
Espoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
Board Member
Company NameEspoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
Dates volunteeredJun 2019 – Present Volunteer duration1 yr 9 mos
CausePolitics
Espoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
City Council Member
Company NameEspoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
Dates volunteeredJan 2013 – Present Volunteer duration8 yrs 2 mos
CausePolitics
Elected to the Espoo City Council in 2012 with 357 votes. Re-elected in 2017 with 1092 votes. Running for third term in 2021.

Finnish Institute of International Affairs - FIIA
Board Member
Company NameFinnish Institute of International Affairs - FIIA
Dates volunteered2017 – Present Volunteer duration4 yrs
VR Group
Chairman of the Advisory Board
Company NameVR Group
Dates volunteeredJan 2018 – Apr 2019 Volunteer duration1 yr 4 mos
Espoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
3rd Vice President of the City Council
Company NameEspoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
Dates volunteeredJun 2018 – Jun 2019 Volunteer duration1 yr 1 mo
CausePolitics
Kokoomus
Board Member for Central and Northern Espoo
Company NameKokoomus
Dates volunteeredApr 2020 – Present Volunteer duration11 mos
CausePolitics
Espoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
Member of the Education Committee
Company NameEspoon kaupunki - Esbo stad - City of Espoo
Dates volunteered2015 – 2017 Volunteer duration2 yrs
CausePolitics
Espoo-Israel Friendship Association
Board Member
Company NameEspoo-Israel Friendship Association
Dates volunteered2017 – Present Volunteer duration4 yrs
Show fewer experiences
Skills & endorsements
Political Science
See 1 endorsement for Political Science1
Toni Ahva has given an endorsement for this skill

Political Communication
Media Relations
Industry Knowledge
Public Relations
Public Sector
Speech Writing
Communications Planning
Press Releases
Policy Analysis
Politics
International Relations
Research
Blogging
Interpersonal Skills
Public Speaking
Diplomacy

https://www.linkedin.com/in/simon-elo-421384a5/?originalSubdomain=fi

Tsuudi

Tyhmäkin käy viisaasta, kun älyää pitää naamansa kiinni. Elo ei älyä. Ei minkäänlaisia näyttöjä yhtään mistään, Halla-ahon vanavedessä pintaan päässyt broileri, joka täydellisen tilannetajun puuttumisen takia ryssi kaiken. Lisäksi jätkä on aen näköinen vinkuheinä, että ei paljoa kannattaisi huudella. Hakkaraiselle huudellessa kannattaa muistaa mitä siitä ensimmäisen kiven heitosta sanotaan...
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Viimeinen suomalainen

Quote from: Faidros. on 04.02.2021, 20:39:13
Simon ei kai mainitse muistelmissaan pettäneensä paksuna ollutta vaimoaan jo vuosia kokoomusnuoren kanssa?  :roll:

Olikohan tuo syrjähyppy jo enne tulevasta ?  ;)
PS. Mikähän on seuraava puolue, kolme jo kokeiltu?
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

ikuturso

Quote from: Viimeinen suomalainen on 04.02.2021, 21:53:07
Quote from: Faidros. on 04.02.2021, 20:39:13
Simon ei kai mainitse muistelmissaan pettäneensä paksuna ollutta vaimoaan jo vuosia kokoomusnuoren kanssa?  :roll:

Olikohan tuo syrjähyppy jo enne tulevasta ?  ;)
PS. Mikähän on seuraava puolue, kolme jo kokeiltu?

kd-ps-sin-kok tekee neljä.

Ehkä se näkee kokoomuksen sortavan työläistä ja kokeilee vielä demareita ja vassareita. Sitten se herää ilmastonmuutokseen ja lopettaa poliittisen uransa vihreissä Iiris Suomelan eduskuntaorjana-avustajana.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

RP

Quote from: ikuturso on 04.02.2021, 21:54:44
kd-ps-sin-kok tekee neljä.
Abdullah Tammi kävi läpi Siitoimen natsit, SKDL:n, SMP:n, mormonit, jehovan todistajat, islamistit ja Suomen Työväen Puolueen (ja muutaman muun siinä välissä). Hänen selityksensä oli, että hän teki pääosan tuosta KGB:n myyränä. Pitäisiköhän Elonkin yrittää keksiä jokin punainen lanka olemassaololleen?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Pro life

Quote from: RP on 04.02.2021, 22:26:53
Quote from: ikuturso on 04.02.2021, 21:54:44
kd-ps-sin-kok tekee neljä.
Abdullah Tammi kävi läpi Siitoimen natsit, SKDL:n, SMP:n, mormonit, jehovan todistajat, islamistit ja Suomen Työväen Puolueen (ja muutaman muun siinä nälissä). Hänen selityksensä oli, että hän teki pääosan tuosta KGB:n myyränä. Pitäisiköhän Elonkin yrittää keksiä jokin punainen lanka olemassaololleen?

Siitä kohtaamisesta Orpon kanssa saisi helposti muotoiltua toisenlaisen kohtaamisen seuraavaan kirjaan. Mutta olisi se vain kaameaa, jos kansa joutuisi toteamaan, että paljastusteoksessa ei sittenkään tilitetty kaikkea totuudellisesti ja avoimesti. Menisi luottamus politikkoihin ja varmaan jotkut historian ja yhteiskuntaopin kirjatkin menisivät uusiksi.

IDA

Quote from: Roope on 04.02.2021, 19:23:59
– Sebastian Tynkkynen ei olisi Sebastian Tynkkynen, jos hän ei olisi ylidramatisoinut tapahtunutta ja tehnyt itsestään, väärinkäytöksen vuoksi erotetusta, uhria, Elo kirjoittaa.

Tuossa oli keskeistä se, että puoluehallitus meni erottamaan puoluekokouksen valitseman varapuheenjohtajan. Se miten Tynkkynen asiaan reagoi on täysin toisarvoista. Puolueelta lisäksi oli huonoa toimintaa se, että poliittisia ristiriitoja peiteltiin ja syyksi nostettiin, joku jäsenrekisterin väärinkäyttö.

Juhon kunniaksi on sanottava, että en ole koskaan kuullut mistään housujen repimisestä, enkä muistakaan edustajien toilailuista. Juoruille ei mitään painoa pidä antakaan. Tynkkynen muuten voitti Juhon varapj:n vaalissa Tiina Ahvan vahvalla tuella Soinin aikana ja hävisi Juholle samassa vaalissa sen jälkeen, kun Soini oli väistynyt ja Halla-ahosta tullut puheenjohtaja.
qui non est mecum adversum me est