News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Yleinen esittäytymisketju

Started by Pöllämystynyt, 04.01.2009, 03:15:31

Previous topic - Next topic

Hipinkäppänä

Voisin myös hiukan avata omaa taustaani. Ehkä se kertoo jotain myös nykyilmapiiristä.

Olen syntyisin taistolaiskodista jonka suorastaan uskonkiihkoinen ilmapiiri herätti minussa nuorena epäilyjä.
Ristiriita vaikkapa vasemmistoterroristien, Iranin pappistyrannian ja NL:n talvisodan hyökkäyksen ymmärtämisen sekä toisaalta jeesustelevan pasifismin ja fundamentalistisen ateismin välillä oli sietämätön.
(Sori. On ihan pakko käyttää tässä uskontoon viittaavia ilmaisuja...)
Totesin kuitenkin että mölyt on oikeasti parempi pitää mahassaan ja ajatukset ominaan.

Elän nykyäänkin osittain punavihreässä kuplassa ja olen pohtinut aikoinaan onko omassa päässäni tai näössäni vikaa vai eikö
uskoni kenties ole riittävän vahva.
Kuplassa dogmien varovainenkin ääneen epäily herättää kiihkeän vastareaktion joka saa tuntumaan tarpeelliselta jotenkin
todistaa olevansa kunnon ihminen, tiedostava ja suvaitseva, eikä se ilkeä lapsia syövä natsi.
Olen siis itsekin sortunut joskus sosiaaliseen puhdistaumiseen oikeaoppisuuksien papukaijamussutuksella.
Aikanaan Scriptaan törmääminen tuntui raikkaan ilman henkäykseltä.
Kaikenkaikkiaan oma irtautumiseni punavihreän kuplan aatemaailmasta alkoi varhain ja on ollut pitkä, monivaiheinen prosessi.

Hankala Tapaus

Quote from: Hipinkäppänä on 14.05.2017, 19:55:21
...Kaikenkaikkiaan oma irtautumiseni punavihreän kuplan aatemaailmasta alkoi varhain ja on ollut pitkä, monivaiheinen prosessi.

Perinteinen hyvä-paha asetelma siis? ;D

Niin se menee. Tervetuloa. Mm toteamaan, että tällä foorumilla ihmiset monesti ajattelevat muiden parasta huomattavasti niitä hyviä ja suvaitsevia enemmän.

Taisto Kauhia

Quote from: Hipinkäppänä on 14.05.2017, 19:55:21
...
Kuplassa dogmien varovainenkin ääneen epäily herättää kiihkeän vastareaktion joka saa tuntumaan tarpeelliselta jotenkin
todistaa olevansa kunnon ihminen, tiedostava ja suvaitseva, eikä se ilkeä lapsia syövä natsi.
...
"..Siis ootsä sitä mieltä että.."
"..Siis väitätsä että.."
"..Sanotsä siis oikeesti että.."
"..Ai aatteletsä siis silleen että.."
"..Luuletsä siis tosissas että.."
"..Ai ootsä niitä jotka.."

Oliko yksikään edes hieman tutun kuuloinen?  ;)

Omasta ja itseni puolesta tervetuloa palstalle. Täällä saa olla asioista erimieltäkin. Ja keskustella. Tarkastella asioita eri näkökulmista. Tarjota valtavirrasta (mikä se lieneekään, to each his/her own) poikkeavia mielipiteitä. Täällä asiat selviää puhumalla :)
Olisiko käynyt niin, että kokkosi on poltettu?
Olisiko käynyt niin, että vihtaasi on kustu?
Olisiko käynyt niin, että sinua on huijattu?
Olisiko käynyt niin?

Marius

Nimimerkille "Hipinkäppänä" ( loistava nikki  :)),

Itse en tiedä mistään mitään, mutta please, kirjoita lisää, ja paljon.

Sydämellisesti tervetuloa.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Marius

"Tulevaisuus", tervetuloa !.

Tottakai kuulut joukkoon, rohkeasti vaan. Täällä on hyvä porukka. Järkeäkin löytyy, joskus ;),
ja sen saa heittää peräkammariinkin, jos siltä tuntuu. Pääasia on, että olet mukana.
Upeaa.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Marius

#3575
Ai niin joo.

Tässä vaiheessa kun on kulunut jo kymmenkunta vuotta, paljon asioita plakkarissa,
voin esittäytyä:

Olen epätavallinen suomalainen koska ajattelen tavallisesti.

En koskaan anna periksi, enkä suostu teeskentelemään,
missään tilanteessa.

Puolustan aina yhteisöäni, niin kauan kuin minussa voimia riittää, olen rehellinen ja suora sekä aina noudatan lakeja mikäli ne ovat laillisesti säädetyt.

Olen blondi sinisilmä vanha ukko, ja täysin vastuuton ja kykenemätön kirjoittamaan näppiksellä, ja edes auttavasti tuomaan ajatuksiani tai mielipiteitäni esiin. Lyijykynä ja ruutupaperi menetelmällä olen lyömätön, tai ainakin mukiinmenevä.

Tämä Forum on auttanut ja tsempannut, sekä myös ojentanut ja ohjannut minua enemmän kuin matkalla huomasin.

No, tässä tuli jo liikaa, mutta ei murto-osaakaan.

t. Marius.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Ernst

Esittäydyn asiantuntijaroolissani: Jatkossa kommentoin mielenterveyttä, mielen sairauksia, niiden hoitoa, kuntoutusta ja tutkimusta liippaavia keskusteluja. Ei tietysti kaikkia ja harkinnan mukaan.  Mielen toiminnan häiriöitä ei voi oikein mielekkäästi arvioida, jos pohjana ei ole tieto psyyken normaalista toiminnasta ja toimintakokonaisuuksista.

Alan koulutuksia on ja kaksinumeroinen luku työkokemusta alalta. Nykyisin suuri osa työajasta menee muissa tehtävissä, mutta kaikkea en ole vielä unohtanut.

Kävin kgb:n kanssa keskustelua, kun koin välillä halua kommentoida mutta jätin kirjoittamatta moderointihässäköitä välttääkseni. Toivoin, että avaudun ammattihenkilönä ylläpidolle, että osaavat suhtautua. Päätin kertoa hänelle, kuka ja mikä olen, ja siitä hän ideoi Asiantuntija-käyttäjäryhmän. Kuvaus löytyy forumin kehityspuolelta.


 
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Jouko

FB:n ylläpidon vainon takia esittäydyn nyt Hommaforumilla ensimmäistä kertaa. Siinä olen ollut mukana n. 6 vuotta. Sosiaalinen kanava. Siellä esiinnyn omana persoonanani. Olen siirtynyt VK:hon.

Olen koko nimeltäni Jouko Antero Lilja ja asun Kuopiossa. Olen viralliselta titteliltäni tietotekniikan teknikko, eli pahvit löytyy. FB:hen liityin alunperin pelkästään saadakseni työtarjouksia. Siitä ei mitään tullut.

Tämä Hommaforum on poliittinen purkauskanava ja varoventtiili, joka on toiminut varsin hyvin! Olen ollut mukana alusta lähtien, aina Vieraskirja-ajoista.

Jouko Lilja
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Deputy M

Jos haluat nimelliseksi, siis esiinnyt omalla nimelläsi, niin laita yksityisviesti osoitteella kgb (on admin). Lykkyä Hommalle  ;)
Me olemme kansa! - Nuiva ei naivi (Eino.P Keravalta) - On parempi näyttää syylliseltä, kuin kykenemättömältä.

yrjoviides

Olen eläkkeellä oleva it-ammattilainen, kahden aikuisen lapsen isä.
Liityin jo puolueen alkuaikoina Perustuslailliseen kansanpuolueeseen, mikä valitettavasti poistui puoluekartalta erinäisistä syistä.
Tämän jälkeen minulla ei ole ollut poliittista turvapaikkaa, paremman puutteessa olen äänestänyt
perussuomalaisia ja joskus kokoomusta hammasta purren, käsi nyrkissä.
Olen aviossa ulkolaisen naisen kanssa, joten tiedän myös jotain maahanmuutosta.
Annan täyden tukeni uudelle raikastuneelle perussuomalaisille ja toivon menestystä ja viisautta.
Aika näyttää, mutta nyt tuntuu että Soinin uusi ryhmä tullee  jäämään seuraavissa eduskuntavaaleissa 1-2 edustajaan.
Toivottavasti oikea perussuomalainen puolue kasvaa kolmen suurimman joukkoon.
Ainoastaan suurimman, ja yli 100-edustajaa, asema saattaa viedä puolueen haliitukseen.
Sillä edustajamäärällä toisten puolueiden on pakko kuunnella ja lopettaa tuo mieletön muhamettien paapominen.
Joskin silloin käy kuten Itävallan vaaleissa 1999, mikä johti Itävallan boikotointiin EU:n piirissä.
Edes Itävallan edustajia ei kätelty, EU:n historian mustin hetki.
Kiitos, että meillä toisinajattelijoilla on tällainen  keskustelukanava.   
Carpe diem

dothefake

Me ajatellaan normaalisti ja muut toisin, jos pieni korjaus sallitaan.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Vertigo

Esittäydyn myös: maahanmuuttoa vastustava halla-aholainen netti-intoilija. No ei, nyt tuli vähän liikaa kehuttua itseä: Ilkka-lehden artikkelin mukaan edellinen on synonyymi pääkaupunkiseudun Hommaforum-aktiiveille.
Lähde: https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/analyysi-lopullinen-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s-syntyi-jyv%C3%A4skyl%C3%A4l%C3%A4isess%C3%A4-olutravintolassa-n%C3%A4in-revanssi-eteni-1.2315275

Mutta lyhykäisesti: suhtaudun kriittisesti avoimien ovien maahanmuuttopolitiikkaan, sympatiseeraan Jussi Halla-Ahon ajattelua ja olen nyt näköjään ruvennut myös intoilemaan asiasta netissä :D Eli ei ehkä kuitenkaan ihan hirveän kaukana tuosta aloituksen määritelmästä.

Edellisen lisäksi olen 70-luvun lopulla syntynyt, akateemisesti koulutettu, työelämässä mukana oleva, pääkaupunkiseudulla asuva nainen. Ihan tyypillinen persujen kannattaja siis ja erään tunnetun kansalliskirjailijan mielestä valkoista roskaväkeä. No, minkäs sille mahtaa.

Arvoni ponnistavat länsimaisesta juutalais-kristillisestä perinteestä. Ihmisarvo kuuluu kaikille, ihonväristä, iästä, sukupuolesta ja kaikista mahdollisista suuntautumisista (kattaen kaiken sukupuolisista suuntautumisista ideologisiin suuntautumisiin) riippumatta – myös Timo Soinille. Oikeudenmukaisuus ja henkilökohtainen vapaus ovat nekin arvoasteikossani ihan top kolmosessa.

Mielipiteen- ja sananvapaus ovat asioita, joiden tilasta alan oikeasti olla aavistuksen huolissani eurooppalaisissa yhteiskunnissamme. Nykyinen vihapuhe-keskustelu on ainakin minusta kylmäävää seurattavaa, eikä todellakaan niiden vihaisten ja rumien sanojen vuoksi, vaan siitä näkökulmasta, että vihapuhe-korttia heiluttamalla ollaan väärien mielipiteiden kitkemiseksi rapauttamassa yhtä länsimaisen demokratian kulmakivistä. Vaikka sallin muille rumien sanojen käytön ja alatyylisetkin avautumiset, arvostan itse kuitenkin asiallista argumentointia ja muutenkin hyviä keskustelutapoja. Ilokseni olen huomannut, että niin valtaosa muistakin täällä kirjoittavista tekee :)


Voi olla, että tämän ajankohtaisen poliittisen ristiaallokkon laantuessa jättäydyn jälleen vain passiivisesti seuraamaan Homman keskusteluja, mutta joka tapauksessa tällä esittelytekstilläni halusin ja haluan osoittaa tukeani kaikille täällä kirjoittaville. Tsemppiä jokaiselle ja uskoa parempaan tulevaisuuteen!


Lates

Nelikymppinen toimitusjohtaja hämeestä. Lukenut Hommaa jo useamman vuoden, välillä tiiviimmin, välillä satunnaisemmin. Halla-aholainen ja tuleva Perussuomalaisten jäsen(mikäli hyväksytään). Suhtautuminen maahanmuuttoon tosiaan pitkälti samantyyppistä kuin mestarillakin.

Voimia asioiden järjestykseen laittamiseksi kaikille hengenheimolaisille!

Satuolento

Moi!

Olen nelikymppinen nainen Etelä-Suomesta. Tieni tänne löysin oikeastaan nyt Jussin ja kumppaneiden valintaa seuranneen uutisoinnin jälkeen. Taustaltani olen aiemmin vihreitä äänestänyt ympäristön parissa työskentelevä naisihminen. Maahanmuuttokriittiseksi tunnustaudun ja ihmetellen katselen vierestä tätä loputonta suvaitsevaisuutta ja sinisilmäisyyttä. Needless to say, että "omalle" porukalleni (ympäristöihmiset) näistä asioista on turha puhua. Alanvaihtoa ja uusia opintoja olen suunnitellut, ehkä jo parin vuoden sisällä suuntaan jonnekin uusiin kuvioihin.

Jussin Scriptaa lueskelin päivänä eräänä, eipä siellä mikään yllätyksenä tai edes uusina asioina tulleet. Välillä tuntuu, että ympärillä olevat halipusujengiläiset elävät jossain vaihtoehtouniversumissa. Onneksi täältä löytyy sitä ajatusmaailmaa, jota itsekin edustan. Kovin äänekäs tai ulospäin suuntautuva en ole, joten taidan olla niitä maan hiljaisia, jotka enimmäkseen lueskelevat. Kiitos aktiivisille kirjoittajille, on hyvä huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa!


Elemosina

Tervetuloa kaikille uusille!
Niillekin, jotka eivät vielä ole esittäytymisketjuun löytäneet  :-*
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Anti Uuvatti

Tervehdys kaikille.

Monta vuotta stalkanneena liityn joukkoon tummaan. Keski-ikäistyvä mies, asiantuntijatehtävissä, akateeminen koulutus. Nuivailua jo pitemmän aikaa.

Ja häpeän kovasti että tuli joskus äänestettyä Maria Lohelaa.

Allium

Hei kaikille!

Jo Scriptan ajoilta täällä säännöllisenä vieraana, mutta kun oikein ministeritaholta vihjaillaan, että täältä toimittajat ammentavat mielipiteensä ja täällä valmistellaan vallankaappaukset, en malttanut enää pitää mölyjä mahassa. Päätin ryhtyä hompanssiksi!

Saan (pienen) palkkani suomalaisten ja Suomessa asuvien syrjäytettyjen ja syrjäytyneiden parista, ja olen sitä mieltä, että koko meidän sosiaalikenttä kaipaisi vallankumousta. Se vain muuttuu aina hankalammaksi, kun politiikasta on tullut yhteisten verovarojen jakoa mitä älyttömämpiin hankkeisiin ja/tai omiin taskuihin. Raha ei riitä tarpeellisiin uudistuksiin.

Maahanmuuttopolitiikassa on keskitytty lillukanvarsiin. Koko Schengen-järjestelmä pitää purkaa, ja pakolaiset/turvapaikanhakijat tulee valita Euroopan ulkopuolella sijaitsevilta pakolaisleireiltä. Muutama vuosi oleskelua pakolaisleirillä toisi kummasti motivaatiota kotoutumiseen - havainto elävästä elämästä. Itse olisin valmis kasvattamaan kiintiöpakolaisten määrää, mikäli isommat puitteet saadaan kuntoon.

Olen sitä mieltä, että puoluetta ei pidä pitää kotina, vaan siihen tulee suhtautua työpaikkana, jossa tehdään työtä/vapaaehtoistyötä tiettyjen arvojen puitteissa, omaa henkilökohtaista etua tavoittelematta. Jos arvot alkavat tuntua vierailta, on aika vaihtaa työpaikkaa. Hyviin tapoihin ei kuitenkaan kuulu työpaikan polttaminen lähtiessä.
Inhimillisyys ja oikeamielisyys ovat arvokkaammat kuin tuhat kultarahaa.
- Kiinalainen sananlasku -

dothefake

Hyvin sanottu, tervetuloa!
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Kni

Uusia kirjoittajia tulee koko ajan, hienoa!

Käykää katsomassa mikä vaikutus puoluekokouksella ja sen jälkeisillä tapahtumilla on kiinnostukseen Hommaa kohtaan: https://hommaforum.org/index.php?action=mlist;sort=registered;start=0;desc
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Hippo

Quote from: Anti Uuvatti on 14.06.2017, 18:32:30
Ja häpeän kovasti että tuli joskus äänestettyä Maria Lohelaa.

Sama häpeä täällä. Tervetuloa siis mukaan.

norske

#3590
Quote from: Kni on 16.06.2017, 11:23:46
Uusia kirjoittajia tulee koko ajan, hienoa!

Käykää katsomassa mikä vaikutus puoluekokouksella ja sen jälkeisillä tapahtumilla on kiinnostukseen Hommaa kohtaan: https://hommaforum.org/index.php?action=mlist;sort=registered;start=0;desc

11-15pv 51, eli keskimäärin 10 päivässä. Onko tullut seurattua mikä on samalla 5pv ajanjaksolla ollut aiemmin? No joo, voinhan sen tarkistaa itsekin, joten pitäkää tunkkinne  ;)

Toukokuun kokonaistulos samalta ajalta 3, joten onkohan jotakin erityistä tapahtunut? Olisko tietoa?  ;)
Tuleva Perussuomalainen, sopi tai ei

Laura Huhtasaaresta Suomen seuraava ja samalla ensimmäinen NAISPRESIDENTTI !

Heikki Mannersuo

Muutama vuosi sitten kauhistutin täällä nimimerkin suojista, mutta nyt palasin radikaalisti omalla nimellä.  ;D

Osa muistaa, tietää ja tunteekin. Että terve vaan!

Mielipiteet sisältävät ehdottoman vakavasti torjuttavaa asiaa. Ohita, jos mahdollista.

Alaric

#3592
Uudet jäsenet!

Tänne on tosiaan varsinkin viime päivinä tullut runsaasti uutta porukkaa, joten ajattelin myös ylläpidon puolesta toivottaa teidät tervetulleiksi!

Moni teistä vuosien ajan Hommaa seuranneista varmasti jo tuntee foorumin tavat, mutta muille voisin kertoa hieman käytännön juttuja, kun teidät varmaankin tästä ketjusta tavoittaa. Toivon, että luette tämän viestin ajatuksella.

Ensinnäkin kannattaa käydä lukemassa foorumin säännöt, niin sisäistätte millaisissa raameissa täällä toimitaan ja erinäiset moderointitoimenpiteet eivät sitten välttämättä tule yllätyksenä.

Säännöt löytyvät tuosta sivun ylälaidasta ja tästä: https://hommaforum.org/index.php/topic,99.0.html

Moderaattorit ja adminit kirjoittavat usein ketjuihin tällä sinisellä tai joissain tapauksessa punaisella erilaisia ohjeistuksia eli kyseiset värit on varattu ainoastaan ylläpidon käyttöön.

Ylläpidon ohjeistuksista ja linjauksista ei valiteta kyseisissä ketjuissa
, vaan niille on olemassa Forumin kehitys -osiossa ketju nimeltään Opettaja, opettaja, toi mode kiusaa mua...! ;) Jos koette tulleenne kaltoinkohdelluiksi ylläpidon toimesta, niin oikea paikka kysymyksille, palautteelle yms. on juurikin tuo. Kannattaa ehkä muutenkin käydä vilkaisemassa. Ihmettelemäänne asiaa on nimittäin saatettu jo käsitellä siellä aiemmin.

Saatatte huomata jossain välissä, että jokin kirjoittamistanne viesteistä on hävinnyt. Tästä ei ole syytä kuitenkaan vetää hernepussia sieraimiin. Aluksi pitää toki tarkistaa onko viesti oikeasti hävinnyt vai onko se siirretty sopivampaan ketjuun vai onko kenties koko ketju siirretty toiselle alueelle. Painakaa sivun ylälaidan Profiili-nappia ja sen jälkeen vasemmalta nimimerkin alta Näytä kirjoitukset.

Mikäli viesti tosiaan on poistettu, on syytä miettiä mahtoiko viestin sisältö mennä ketjun aiheen ohi, oliko siinä pelkkä linkki ilman saatesanoja ja lainausta linkin sisällöstä, oliko kyseessä ns. oneliner eli hyvin lyhyt ja useimmiten sisällötön viesti, oliko viestissä asiattomuuksia, oliko siinä toisten foorumilaisten haukkumista/henkilökohtaisuuksia ja niin edelleen. Vasta tämän pohdinnan jälkeen kannattaa alkaa kysellä viestinsä perään yllä mainitussa Ope-ketjussa.

Poistettua viestiä ei postata samalla sisällöllä uudelleen, sillä viestin poistamiseen on suurimmassa osassa tapauksista olemassa hyvä syy (kts. yllä) ja uudelleenpostaus katsotaan moderaation ajan tuhlaamiseksi.

Foorumin eri osioista karkeasti:

Uutisalueet (Kotimaa, Ulkomaat, Pohjoismaat) on tarkoitettu maahanmuuttoon ja monikulttuuriin liittyville uutisille ja niistä keskustelemiselle. Vastaanottokeskukset-osiossa on paikkakunnittain koottuna eri vokkeihin liittyviä uutisia ja muuta tietoa. Erityisesti uutisalueilla kirjoitetaan asiaa ja asiallisesti.

Tupa on tarkoitettu maahanmuutto/monikulttuurisuusaiheiselle yleiskeskustelulle eli ei tarvitse olla varsinaisesta uutisesta kyse. Kylänraitille menevät kaikki yleiset poliittiset aiheet. Mylly on tarkoitettu talous- ja EU-keskustelulle. Puolueosioon (Perussuomalaiset jne.) varsinaiset kyseisiin puolueisiin liittyvät asiat. Peräkammariin sitten kaikki vähemmän vakavat aiheet, huumorikuvat yms. Muitakin alueita toki on, kannattaa käydä tutustumassa.

Uutisten postaamisesta vielä lyhyesti tähän loppuun. Kun laitatte viestiinne jonkin uutislinkin, laittakaa mukaan myös lyhyt lainaus uutisesta ja ehkä jokunen saatesanakin. Pelkkien linkkien postaaminen ei ole suotavaa. Esimerkiksi Kotimaa-alueen kirjoitusohjeesta saa hyviä vinkkejä (https://hommaforum.org/index.php/topic,89311.0.html) ja muita käyttäjiä seurailemalla tavat tulevat tutuiksi. Suosittelen myös uutisen päivämäärän kirjoittamista linkin perään, niin käy saman tien ilmi onko kyseessä tuore vai vanhempi uutinen. Esim. näin:

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomi-on-ainoa-pohjoismaa-jossa-spontaanien-turvapaikanhakijoiden-maara-ei-ole-laskenut/ (21.6.2017)

Lueskelkaa eri osioita, tutustukaa foorumin käytäntöihin ja ottakaa kokeneemmista jäsenistä mallia :) Foorumin viestittelyn seuraaminen onnistuu näppärästi joko ylälaidan Uusimmat aiheet -sivun tai foorumin etusivun Tuoreimmat viestit -osion kautta (skrollatkaa hieman alaspäin, niin tulee näkyviin).

Jos jokin asia askarruttaa, niin meikäläiseltä voi kysellä yksityisviestillä neuvoa :)

Tervetuloa Hommalle! 8)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Tabula Rasa

Tervetuloa kaikille uusille! Jos nuivat tuttavuudet kiinnostaa savon puolessa niin nykäskää hihasta. Paikallisia toki monessa muussakin suunnassa, kysyvä ei tieltä eksy.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Kauko-Aatos

Hmmjoo, keski-ikäinen vatsakas virkakyösti Pirkanmaalta - siis ei mitään nähtävää.
Vuosia seuraillut, (jopa työaikana!) hihitellyt ja päivitellyt palstan kirjoittelua.

En ole minkään puolueen jäsen, mutta viime vaaleissa äänestämäni edustaja jäi Perussuomalaisten eduskuntaryhmään, joten tuen osoituksena päätin luoda tänne tunnukset. Hyvä Sami!
Saapa nähdä tuleeko koskaan enempää kirjoiteltua, onelinereita ny kaljapäissään kumminkin!
"Keskustan hallintovaliokuntaryhmän kanta al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin on selkeä. Emme hyväksy massapalautuksia, myös lasten osalta tilanne harkittava tarkkaan. Vapaaehtoisesti kalifaattiin lähteneet ovat itse kohtalonsa valinneet. Jääkööt sinne". King in the North. Defender of Lapland, Mikko Kärnä (kesk.)

abcd

Kirjoitin tänne joskus ennen, mutta nykyisessä tilanteessa(ni) en voi ottaa riskiä henkilöllisyyteni paljastumisesta, koska määräaikaisilla työsopimuksilla elän ja velat ja perheen eläminen on maksettava ja koska meno on mennyt sellaiseksi, että "natsi"leimalla voi jäädä luu käteen. Pieni murunen olen rattaissa, joten ei mitään itseni ulkopuolista merkitystä tällä, mutta hitto tämäkin Soinin temppu taas osoitti, missä mennään.

mubbe

Terve,

Esittäytykäämme vielä virallisessa ketjussa, vaikka ensimmäinen viestini sisälsikin oleellisen. Täällä siis "syrjäytynyt" yksilö Jämsän peräkyliltä; joskin tarkoituksella. Luontoa ja tilaa hengittää löytyy erinomaisesti antisosiaaliseen makuun. Poliittinen aktiivisuus on ollut laiskanlaista, mutta mielenkiintoa asioista perillä olemiseen on silti löytynyt.

EU -kriittisyys ajaa omassa poliittisessa maailmassani kaiken muun ohitse. En voi käsittää miksi itsenäisyyttä lahjoitetaan pois - etenkin, kun kauemmas ajateltuna se joudutaan todennäköisesti taistelemaan takaisin. Vallan keskittymiseen keskittyvä politiikka on ollut valloillaan pidemmän aikaa ja vaikka se voikin hetkellisesti tuoda positiivisia ilmiöitä, en voi nähdä silti positiivista lopputulosta.

Maahanmuuton mielekkyyttä en ole myöskään havainnut niistä yksinkertaisista syistä, että kaikkia ei voida pelastaa Suomesta käsin - ja jos pelastetaan, niin haetaan mieluummin Tšadin rajalta siellä kymmenen vuotta leireillä kärsineet itse tänne, kuin avataan rajat, jotta ne pääsevät, jotka pystyvät. Halpatyövoimaluokan perustamiseltahan tämä nykyinen touhu enemmän vaikuttaa. Hädänalaisten auttaminen olisi aloitettava siitä, että tulijat ovat todella hädänalaisia (niinpä, hädänalaisuus on suhteellista, jolloin todelliset humanistit aloittaisivat auttamisen siitä, että määrittelevät KETKÄ ovat eniten avun tarpeessa).

"Jabba & The Kansanviholliset" onnistuivat tekemään sellaisen debyyttialbumin, että jos nyt eivät nuivat nukkuvat herää, niin eivät herää koskaan. Joten täällä ollaan - Silmät ammoisen auki ja vaaleja odotellessa.

Jaksuhali

Tervehdys kaikille!

Olen kaappinuiva naisihminen kehä 3:n ulkopuolelta. Törmäsin JHA:n kirjoituksiin jo monta vuotta sitten ja yllätyin positiivisesti. Hommaakin olen selaillut silloin tällöin. Nyt sitten ihan nimimerkillä täällä lueskelen, saatan jotain kirjoittaakin jos innostun.

Ajatteluni lienee sekoitus "kovia", pehmeitä ja kristillisiä arvoja ja olenkin aina arponut KD:n ja PS:n välillä. Nyt kun PS on puhdistunut omaneduntavoittelijoista, koen sen läheisimmäksi puoleeksi. En ole ketään ihmistä vastaan, mutta naisena minua kiinnostaa kadulla liikkumisen turvallisuus ("kova" arvo?) ja toivon esivallan olevan minua johdonmukaisempi ja tarvittaessa tylykin - kaikkia ei voi miellyttää, rikoksista pitää rangaista, Suomen valtio on vastuussa omille kansalaisilleen yleisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamisesta. Siksi täällä :)

Aksiooma

Quote from: Jaksuhali on 18.06.2017, 09:23:06
Ajatteluni lienee sekoitus "kovia", pehmeitä ja kristillisiä arvoja

Suosittelen lämpimästi tätä puolentunnin keskustelua. Keskustelusta käy hyvin ilmi, miten Jumalan ja uskon hylkääminen länsimaissa on johtanut erittäin vaikeaan tilanteeseen. Sopii erittäin hyvin myös kaikille ateisteille.

The Morality Crisis | Dennis Prager and Stefan Molyneux

Tervetuloa.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Jacobin determinantti

Terve kaikille!

Täällä kirjoittaa reilu parikymppinen espoolainen teekkari sieltä nuivimmasta päästä. Olen selaillut Hommaa jo ainakin neljä vuotta, ja aamurutiineihini on jo pitkään kuulunut tämän palstan selailu. Nyt ajattelin, että haluan itsekin osallistua keskusteluun täällä. Vaikka täällä käsiteltävät asiat ovatkin traagisia, sopii niitä mielestäni käsitellä huumorin kautta. Osa tämän palstan pitkäaikaisista kirjoittajista on kunnostautunut erityisesti tässä, ja nämä lähes taiteeseen verrattavat viestit ovat lievittäneet omaa maailmantuskaani.

Hommaforum on jo pitkään ollut yksi harvoista paikoista, joissa olen voinut havaita järjen äänen kaiken hulluuden keskellä. Akateeminen kaveriporukkani ei mielipiteitäni suvaitse eikä hyväksy. Useammin kuin kerran olen leimautunut rasistiksi tai äärioikeistolaiseksi, vaikken ole kumpaakaan. Olen oppinut pitämään suuni kiinni näissä piireissä ja kuuntelemaan vihreiden ystävieni (vääriä  :)) mielipiteitä.

En aiemmin kokenut Perussuomalaisia aivan täysin omaksi puolueekseni, mutta viimeaikaisten muutosten myötä puolue alkaa tuntua kotoisammalta paikalta. Sellaiselta, jonka toimintaan haluaisin osallistua. Tästä syystä laitan oman jäsenhakemukseni piakkoin postiin ja pääsen toivottavasti itsekin mukaan toimintaan.