1918 tapahtumat

[Defend Finland!]

Merjan kertomuksesta tuli mieleen yksi toinen Merja, joka noin 30 vuotta sitten lähti kibbutzille töihin. Hänellä oli taistolaisia tuttuja jotka sitten varoittivat häntä siitä miten israelilaiset tulevat aivopesemään hänet "nuivaksi" ja hänkin lähtee sortamaan palestiinalaisia. Kun hän tuli takaisin he kysyivät samaa ja hän vastasi: "Eivät tarvinneet, palestinalaiset hoitivat itse tämän aivopesun tehokkaasti ja nopeasti, kun mentiin töihin he kivittivät autoamme ja kun näin sen aggressiivisuuden ja miten he alistavat naisia niin en enää kaivannut mitään aivopesua!

Koska olen täällä kertonut omista asioistani, niin haluaisin kysyä teiltä vähäsen: Eli olen myöskin harrastetutkija, historia jne. Ja en salaa sitä, että olen kova oikeistolainen, paljon kovempi kuin tietyt piirit, jotka haluavat lyödä vasemmistolaisen leiman otsaani, koska kerron ikäviä totuuksia Suomen menneisyydestä.

Minun näkemykseni on tämä, kun tutkin menneitä tapahtumia, olipa kyse vuoden 1918 tapahtumista tai sitten viime sodat, niin yritän mahdollisimman tarkkaan selvittää mitä on tapahtunut. Menneisyyttä ei voi enää muuttaa, mutta siitä voi oppia!  Siksi toimin tällä tavalla. Mutta mitä tulee tulevaisuuteen, niin se on vielä muutettavissa paremmaksi.

Nyt haluasin kysyä, että onko tässä sitten kaksinaismoraalia, niin kuin jotkut ovat väittäneet. Eli et ole oikeistolainen ja isänmaallinen jos kerrot lähimenneisyyden ikävistä tapahtumista!

[ike60]

Nyt haluasin kysyä, että onko tässä sitten kaksinaismoraalia, niin kuin jotkut ovat väittäneet. Eli et ole oikeistolainen ja isänmaallinen jos kerrot lähimenneisyyden ikävistä tapahtumista!

Totta kai voi olla oikeistolainen ja silti puhua lähihistorian synkistä hetkistä. Oikeistolaisuuteen yhdistetään usein vapaan markkinatalouden kannatus, isänmaallisuus ja perinteisyys. Markkinatalouden kanssa menneisyyden synkillä hetkillä ei ole paljoakaan tekemistä. Kyllä isänmaallinen henkilö voi puhua menneisyyden synkistä hetkistä - eihän isänmaallisuus suinkaan tarkoita kaiken Suomeen liittyvän ehdotonta ja kritiikitöntä fanitusta, vaan myönteistä tunnetta tätä maata, sen kansaa ja luontoa kohtaan, ja ylpeyttä niistä. Voin samaan aikaan olla iloinen ja ylpeä suomalaisuudestani, ja myöntää että jotkut suomalaiset ovat aikojen kuluessa toimineet huonosti ja epäeettisesti, ja että joissain historian vaiheissa - lähinnä kansalaissodassa ja sen jälkimainingeissa sekä jatkosodan aikana - tuollainen toiminta on ei ole rajoittunut yksittäistapauksiin. Suomen ikävien vaiheiden tutkiminen sitä paitsi paljastaa lohdullisen asian: emme ole kansakuntana mitenkään täydellisiä, mutta emme toisaalta muihin kansakuntiin verrattuna poikkeuksellisen julmia, epäoikeudenmukaisia tai muutenkaan ikäviä.

Analogia ehkä havainnollistaa asiaa. Isänmaataan voi rakastaa vaikka se ei olisikaan kaikessa maailman paras eikä kaikkina aikoina täydellinen. Voihan naistakin rakastaa vaikka tämä ei olisikaan kuvankaunis ja luonteeltaan täydellinen.

[Defend Finland!]

Tarkennan vähän sitä edellistä postaustani! Tietyt piirit ovat olleet sitä mieltä, että historiantutkija joka kertoo ikävistä asioista Suomen lähihistoriassa täytyy olla liikkeellä poliittisista syistä, lähinnä vasemmistolaisista lähtökohdista! Esimerkkinä voin mainita reaktiot Heikki Ylikankaan "Tie Tampereelle" - kirjan johdosta. Yksi tapaus, joka herätti valtavasti keskustelua oli Ylikankaan selostus siitä miten lapualaiset kostivat isä ja poika Laurilan kaatumiset Länkipohjan taistelussa 16.3.1918. Ainakin 70 - ehkä yli 100 - vangiksi saatua punaista teloitettiin. Ylikankaan selostus tapahtumista on täysin totuudenmukainen, mutta Etelä-Pohjanmaalla ja Ilkka-lehden palstoilla reaktio oli tyrmäävä: Ylikangas valehtelee, sellaista ei ole tapahtunut jne. Jotkut saattoivat myöntää että näin on käynyt, mutta sellaista ei saisi kertoa. Toiset olivat sitä mieltä, että Ylikangas on vahvasti liioitellut lukuja. Alettiin käyttää hänestä pilkkanimeä "punaproffaa".

Yksi syy, minkä takia reaktiot olivat niin vahvoja on virallisen Suomen tapa korostaa että maa on aina ollut oikeusvaltio ja vuonna 1918 puolustettiin laillista yhteiskuntajärjestystä.

Toisaalta on yllättävää, että Etelä-Pohjanmaalla ei vielä vuonna 1995 oltu puhuttu kaikesta siitä mitä tapahtui vuonna 1918. Jo vuonna 1936 Konrad Westlin oli kirjoittanut kirjan Melinin komppaniasta, jolle on annettu oma luku Ylikankaan tutkimuksessa, ja joka tunkeutuu Tampereelle sillä tavalla, että jääkäriluutnantit Harry von Essen ja Sten Holm  teloittavat ensin omia ja sitten kaatuu punaisia kuin heinää. Kirja ei tainnut ylittää kielimuuria, koska se oli kirjoitettu ruotsiksi.

Tässä yhteydessä minun täytyy nostaa hattua Urho Kekkoselle! Kun Linnan Pohjantähti II ilmestyi 1960-luvun alussa, niin reaktiot olivat hyvin voimakkaita, erityisesti Linnan kotipitäjässä Urjalassa. Siellä oli piirejä, jotka pitivät Linnan väitteitä siitä että paikkakunnalla olisi teloitettu noin 80 urjalaista punaista täytenä puppuna ja valheena. Itse asiassa oikea luku oli ainakin 105, joista noin 60 itse Urjalassa kahden viikon aikana keväällä 1918. Näissä tapahtumissa monella oli oma lehmä ojassa joten reaktio oli luonnollinen, kun taas presidentti Kekkonen oli suoraselkäinen ja myönsi, että hän oli johtanut teloitusjoukkuetta Haminassa vuonna 1918.

Se historiasta ja kerroin tämän siksi, että olen tehnyt yllättävän havainnon. "Maanpuolustusmyönteiset" ja "suoraselkäiset" kaverit, joiden mielestä ikäviä asioita ei saisi tutkia ja penkoa, ovatkin yllättäen täysin vihervasemmiston linjalla kun puhutaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteista: Liberaali kriminaalipolitiikka on se ainoa oikea, meidän täytyy ottaa lisäää muslimeja, uimahallisegregaatio ja koko sulatusuuni ovat ihania asioita jne!

Kun sanon, että olen kova oikeistolainen niin se tarkoittaa lähinnä seuraavia asioita: Meidän tulee olla ylpeitä historiastamme ja arvoistamme,  tarvitaan vahva maan puolustus ja ennen kaikkea tarvitaan paljon kovempia rangaistuksia, olen kuolemanrangaistuksen kannattaja, kuten te varmaan olette huomanneet.

[Kemolitor]

Kun sanon, että olen kova oikeistolainen niin se tarkoittaa lähinnä seuraavia asioita: Meidän tulee olla ylpeitä historiastamme ja arvoistamme,  tarvitaan vahva maan puolustus ja ennen kaikkea tarvitaan paljon kovempia rangaistuksia, olen kuolemanrangaistuksen kannattaja, kuten te varmaan olette huomanneet.

Kummallinen juttu: minä en pidä itseäni varsinainen oikeistolaisena, mutta kyllä minäkin kannatan noita mainitsemiasi asioita. Tosin en ole oikein viime vuosina tarkkaan osannutkaan enää sijoittaa itseäni oikein kunnolla mihinkään lokeroon Suomen poliittisella kartalla.

Olen muuten ihmetellyt samoja asioita kuin sinäkin vuoden 1918 tapahtumien tutkimuksessa ja tutkimustulosten vastaanotossa. Aika kattavasti ja riidattomasti on kuitenkin jo pystytty selvittämään kuolleiden määriä ja kuolinsyitä, mutta silti löytyy ihmisiä, jotka haluavat näitä tuloksia kiistää. Ei Suomen sisällissota niin erinomaisen ainutlaatuinen ollut verisyydessään ja ennen kaikkea jälkiselvittelyissään, ainahan voittajat ovat jälkikäteen suorittaneet puhdistusta hävinneelle puolelle.

[ike60]

Tarkennan vähän sitä edellistä postaustani! Tietyt piirit ovat olleet sitä mieltä, että historiantutkija joka kertoo ikävistä asioista Suomen lähihistoriassa täytyy olla liikkeellä poliittisista syistä, lähinnä vasemmistolaisista lähtökohdista! Esimerkkinä voin mainita reaktiot Heikki Ylikankaan "Tie Tampereelle" - kirjan johdosta. Yksi tapaus, joka herätti valtavasti keskustelua oli Ylikankaan selostus siitä miten lapualaiset kostivat isä ja poika Laurilan kaatumiset Länkipohjan taistelussa 16.3.1918. Ainakin 70 - ehkä yli 100 - vangiksi saatua punaista teloitettiin. Ylikankaan selostus tapahtumista on täysin totuudenmukainen, mutta Etelä-Pohjanmaalla ja Ilkka-lehden palstoilla reaktio oli tyrmäävä: Ylikangas valehtelee, sellaista ei ole tapahtunut jne. Jotkut saattoivat myöntää että näin on käynyt, mutta sellaista ei saisi kertoa. Toiset olivat sitä mieltä, että Ylikangas on vahvasti liioitellut lukuja. Alettiin käyttää hänestä pilkkanimeä "punaproffaa".

En tunne tuota Länkipohjan tapausta, mutta aikanaan kun Ylikankaan kirja ilmestyi, Sampo Ahto osoitti Ylikankaan tehneen alkeellisen virheen. Nimittäin tämä oli päätellyt punaisten suuremmista tappioluvuista puolustustaisteluissaan, että punaisia olisi teloitettu taistelun yhteydessä tai heti sen jälkeen. Todellisuudessa noin 60 prosentissa taisteluista puolustajan tappiot ovat suuremmat kuin hyökkääjän. Tämä johtuu monista seikoista (mm. tulivoiman vaikutus esim. hyökkäystä edeltävä tykistokeskitys, monesti tapahtuva puolustajien aseistettu vetäytyminen tai pakeneminen sekasorron vallassa, se että pienempi miesvahvuus ylipäätään tuottaa suuremmat tappiot ceteris paribus), joihin ei ehkä tässä kannata mennä. Oleellista on, että tämä tilastollinen lainalaisuus pätee kaikelle modernille sodankäynnille (ainakin viimeiset 200 vuotta). Virhe on niin alkeellinen että kaltaiseni sotahistorian harrastelijakin olisi osannut sen bongata ja neuvoa Ylikankaan pätevän sotatieteellisen kirjallisuuden äärelle.

Pelkistä tappioluvuista ei siis voi päätellä juuri mitään siitä, onko taistelun yhteydessä tapahtunut sotarikoksia.

Minkälaisten tietojen pohjalta päättelit, että Länkipohjan taistelussa punaisten tappioluvut johtuisivat juuri teloituksista? Onko teloituksista esimerkiksi luotettavia silminnäkijäkuvauksia?

EDIT Lisäsin täsmennyksen siitä, että puolustajan keskimäärin suuremmat tappiot taisteluissa on yleismaailmallinen ilmiö.

[Kemolitor]

Minkälaisten tietojen pohjalta päättelit, että Länkipohjan taistelussa punaisten tappioluvut johtuisivat juuri teloituksista? Onko teloituksista esimerkiksi luotettavia silminnäkijäkuvauksia?

Sivulta
http://www.arbejdermuseet.dk/index.php?option=com_content&view=article&id=362&catid=27&Itemid=11&limitstart=5
löytyy kolme kirjassakin olevaa tohtori Harald Natvigin 17.3 ottamaa valokuvaa Länkipohjasta:

Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3

Kuvissa teloitetaan Lautalan kellarista löytyneitä punakaartilaisia Uotilan talon pihassa.

Kirjassa on kyllä paljon lähdeviitteitä liittyen taistelun jälkeisiin teloituksiin, voin kyllä kirjoitella niitä sinulle, jos olet kiinnostunut. En nyt niitä sen tarkemmin käynyt läpi ja arvioinut niiden luotettavuutta.

[Defend Finland!]

Minkälaisten tietojen pohjalta päättelit, että Länkipohjan taistelussa punaisten tappioluvut johtuisivat juuri teloituksista? Onko teloituksista esimerkiksi luotettavia silminnäkijäkuvauksia?

Sivulta
http://www.arbejdermuseet.dk/index.php?option=com_content&view=article&id=362&catid=27&Itemid=11&limitstart=5
löytyy kolme kirjassakin olevaa tohtori Harald Natvigin 17.3 ottamaa valokuvaa Länkipohjasta:

Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3

Kuvissa teloitetaan Lautalan kellarista löytyneitä punakaartilaisia Uotilan talon pihassa.

Kirjassa on kyllä paljon lähdeviitteitä liittyen taistelun jälkeisiin teloituksiin, voin kyllä kirjoitella niitä sinulle, jos olet kiinnostunut. En nyt niitä sen tarkemmin käynyt läpi ja arvioinut niiden luotettavuutta.

Ylikangas on korostanut, että Suomessa on ollut vallalla sellainen käsitys, että sisällissota olisi valkoisten puolelta käyty puhtain asein ja mitään laittomuuksia ei olisi tapahtunut. Juuri tämän takia reaktio Etelä-Pohjanmaalla oli niin vahva. Ihmiselle on luonnollista, että hän haluaa unohtaa ja salata ikäviä asioita, varsinkin jos hän itse on ollut osallisena. Viikko sitten, kun olin Ruotsissa, oli syntynyt keskustelua kuningatar Silvian yrityksistä puhdistaa isänsä mainetta: " ei hän mikään natsi ollut, jos oli niin hän oli poikkeuksellisen kiltti natsi, ei hän ottanut haltuunsa juutalaisten yrityksiä ja jos otti niinhän maksoi niistä oikeille omistajille", niinpä niin!

[TheVanishedTerrorist]

Mikä olisi paras paikka aloittaa mistä saisi aiheeseen liittyvää tietoa?

Tämä nimittäin kiinnostaa jo ihan henkilökohtaisen omankin perheen historian kannalta.

[Ajattelija2008]

Oikeistolaisuuteen liittyy demokratian kannattaminen ja rehellisyys. Esimerkkinä vaikkapa oikeistolainen USA vastaan vasemmistolaiset natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto.

Sen takia oikeistolaisen mielestä historiaa saa ja pitää tutkia objektiivisesti. Jos valkoiset teloittivat punaisia vuonna 1918, niin asia kuuluukin tutkia.

Mikä sitten oli "laillista" vuoden 1918 oloissa? Punaiset olivat ryhtyneet väkivaltaiseen vallankaappaukseen demokraattista valtiota vastaan. Punaiset tappoivat siviilejä, jotka eivät olleet osallistuneet millään tavalla taisteluihin. Oli selvä, että valkoiset vastasivat punaisten erittäin julmaan hankkeeseen kovin ottein.

[repsikka]

/quote]
Tällä varmaankin viittaat Suomen Talvisotaan  ? 

[ike60]

EDIT Lisäsin täsmennyksen siitä, että puolustajan keskimäärin suuremmat tappiot taisteluissa on yleismaailmallinen ilmiö.

Tällä varmaankin viittaat Suomen Talvisotaan  ? 

Kuten sanoin, noin 60 %:ssa kaikissa moderneissa sodissa käydyistä taisteluista puolustajan tappiot ovat suuremmat kuin hyökkääjän. Poikkeuksia on historian kuluessa siis ollut melko paljon.

Talvisota oli poikkeus, ja siihen on luultavasti montakin eri syytä. Ehkä tärkein näistä on se, että neuvostojoukot olivat keskimäärin melko heikosti koulutettuja tehtäviinsä. Sikäläinen sotilaskoulutus ei alun perinkään ollut ollut kovin tehokasta, ja koulutuksen laatua heikensivät entisestään Stalinin puhdistukset, jotka karsivat joukosta suuren osan pätevästä upseeristosta. Lisäksi sikäläinen värväysjärjestelmä oli melko kaoottinen: tiedetään että jo ihan sodan alkuvaiheissa värvärit keräsivät Leningradin kaduilta rintamalle lähetettäviksi miehiä, jotka eivät olleet saaneet päivääkään sotilaskoulutusta.

Toinen keskeinen syy neuvostojoukkojen suuriin tappioihin oli se, että upseerikunta oli suurelta osin epäpätevää. Puhdistuksissa eliminoitujen tilalle nostettiin ihmisiä heidän poliittisen luotettavuutensa perusteella, eikä se osoittautunut hyväksi valintakriteeriksi. Niinpä isojakin yksiköitä johtivat usein miehet, joilla ei ollut tehtävään sen paremmin koulutusta kuin tarvittavia henkilökohtaisia ominaisuuksiakaan.

Kolmas syy oli suomalaisten keskimäärin hyvä koulutus. Käytännössä melkein kaikki rintamalle päätyneet olivat saaneet ainakin jonkinlaisen sotilaskoulutuksen, ja lisäksi monet olivat saaneet pätevää koulutusta suojeluskunnissa. Lisäksi Suomessa yleisten urheiluharrastusten tuottama hyvä fyysinen kunto, ja yleisen metsästysharrastuksen tuottamat ampumataidot auttoivat asiaa.

Neljäs syy oli suomalaisten tavallisesti hyvä taisteluhenki. Puna-armeijassakin taisteluhenkeä tietysti lietsottiin, mutta on vaikea vakuuttaa omilla aivoillaan ajattelevalle ihmiselle, että jättiläisvaltiolla olisi todellista syytä hyökätä sitä 60 kertaa pienemmän, rauhallisesti käyttäytyneen valtion kimppuun.

Viides syy saattoi olla suomalaisten parempi paikallistuntemus. Esimerkiksi puna-armeijan 44. divisioona oli ukrainalainen, eikä sillä luultavasti ole ollut etukäteen juuri minkäänlaista kokemusta metsässä toimimisesta, metsätaisteluista puhumattakaan.

[repsikka]

Lisäisin vielä Talvisodan osalta kuudenenkin pointin: Suomi oli tuolloin varsin maalainen valtio - erittäin suuri osa miehistä työskenteli metsissä ja ulkosalla kaikilla ilmoilla, osasivat hiihtää ja tarvittaessa yöpyä ulkosalla pakkasellakin.
Juuri Suomussalmen ja Kuhmon tasisteluissa oli paljon mukana pohjoisen miehiä aina Sodankylää myöten,todella karaistunutta sakkia.
Vielä haluan kommentoida tuota hyökkäjän/puolustajan tappiosuhdetta. Ensimmäinen maailmansota, yhtä vähän kuin sen vähäinen sivujuonne Suomessakaan  1918 ei ollut moderni sota.
Tykistön epäsuora tuli ja ennenkaikkea konetuliaiseiden keksiminen antoivat puolustajalle valtit käteen hyökkääjän noudattaessa  sata vuotta vanhaa taktiikkaa.  Juuri tästä johtui pitkällinen, vuosia kestävä asemasota .

[Mursu]

Ei Suomen sisällissota niin erinomaisen ainutlaatuinen ollut verisyydessään ja ennen kaikkea jälkiselvittelyissään, ainahan voittajat ovat jälkikäteen suorittaneet puhdistusta hävinneelle puolelle.

Itseasiassa jälkiselvittelyt Suomessa olivat varsin lieviä. Espanjassa hallituksen puolella taistelleet olivat vankeudessa 20 vuotta sodan jälkeen. Suomessa tilanne normalisoitui nopeasti ja luultavasti viimeisetkin tuomitut vapautettiin n. 12 vuodessa. Jokainen voi miettiä mitkä jälkiselvittelyt olisivat olleet, jos lopputulos olisi ollut toinen. Samoin voi miettiä, mitä , jos nykyisen lainen ICC olisi ollut tuolloin.

[Mursu]

En tunne tuota Länkipohjan tapausta, mutta aikanaan kun Ylikankaan kirja ilmestyi, Sampo Ahto osoitti Ylikankaan tehneen alkeellisen virheen. Nimittäin tämä oli päätellyt punaisten suuremmista tappioluvuista puolustustaisteluissaan, että punaisia olisi teloitettu taistelun yhteydessä tai heti sen jälkeen. Todellisuudessa noin 60 prosentissa taisteluista puolustajan tappiot ovat suuremmat kuin hyökkääjän. Tämä johtuu monista seikoista (mm. tulivoiman vaikutus esim. hyökkäystä edeltävä tykistokeskitys, monesti tapahtuva puolustajien aseistettu vetäytyminen tai pakeneminen sekasorron vallassa, se että pienempi miesvahvuus ylipäätään tuottaa suuremmat tappiot ceteris paribus), joihin ei ehkä tässä kannata mennä.

Siis onko tuossa kyse nyt onnistuneista hyökkäyksistä. Silti epäilisin asiaa. Yleisesti katsotaan, että hyökkääjällä tulee olla kolminkeitainen ylivoima. Hyökkääjä usein etenee avoimessa maastossa, kun puolustaja on suojautuneena. Se mistä voidaan päätellä sotarikoksia on kaatuneiden ja haavoittuneiden suhde. Tämä normaalisti on n. 1:3. Jos haavoittuneita on vähän, kertoo se jostain epänormaalista. Toki vuoden 1918 olosuhteissa puolet haavoittuneista kuoli myöhemmin, mutta tämä tässä ei ole oleellista. Prosentuaalisesti laskettuna tuo väittämäsi varmaan pitääkin paikkansa.

[LyijyS]

Oikeistolaisuuteen liittyy demokratian kannattaminen ja rehellisyys. Esimerkkinä vaikkapa oikeistolainen USA vastaan vasemmistolaiset natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto.

Sen takia oikeistolaisen mielestä historiaa saa ja pitää tutkia objektiivisesti. Jos valkoiset teloittivat punaisia vuonna 1918, niin asia kuuluukin tutkia.

Mikä sitten oli "laillista" vuoden 1918 oloissa? Punaiset olivat ryhtyneet väkivaltaiseen vallankaappaukseen demokraattista valtiota vastaan. Punaiset tappoivat siviilejä, jotka eivät olleet osallistuneet millään tavalla taisteluihin. Oli selvä, että valkoiset vastasivat punaisten erittäin julmaan hankkeeseen kovin ottein.

[Mursu]

Ylikangas on korostanut, että Suomessa on ollut vallalla sellainen käsitys, että sisällissota olisi valkoisten puolelta käyty puhtain asein ja mitään laittomuuksia ei olisi tapahtunut.

'Missä on ? Ei ainakaan koko Suomessa. Kyllä minä kasvoin ilmapiirissä, jossa valkoiset olivat pahuksia. MItä koulusta muistan, niin siellä oli varsin tasapuolinen katsanto ja valkoisessa terrorissa kuoli enemmän kuin punaisessa. Monelle varmaan elokuva Täällä Pohjantähden alla on antanut kuvan sodasta. Sehän oli selvästi punaisten perspektiivistä, vaikka toki siinä näytettiin valkoisten vankienkin murha. Siinähän punaiset tuomittiin oikeudessa, mitä välttämättä ei tehty. Tätä on joskus sanottu valkoisten pesemiseksi, mutta kyllä katsojalle se nimenomaan toi asian mielivaltaisuuden esiin ja siten toi sympatioita punaisille.

[Mursu]

Viides syy saattoi olla suomalaisten parempi paikallistuntemus. Esimerkiksi puna-armeijan 44. divisioona oli ukrainalainen, eikä sillä luultavasti ole ollut etukäteen juuri minkäänlaista kokemusta metsässä toimimisesta, metsätaisteluista puhumattakaan.

Miten määrittelet hyökkääjän ja puolustajan? Raatteen tien taisteluissa suomalaiset olivat hyökkäävä osapuoli ja 44. divisioona puolusti mottiaan. Tuo 60 % luku on varsin pieni ero ja pikemminkin osoittaa sitä, että sodassa voimakkaampi hyökkää enemmän ja se myös usein kärsii pienemmät tappiot, ei siksi, että se hyökkää vaan siksi, että se on voimakkaampi. Toki Neuvostoliitto oli pitkälle poikkeus, koska se ei pannut juuri arvoa ihmishengelle.

[siviilitarkkailija]

Vuoden 1918 jälkeen historiaa kirjoitettiin hyvinkin hallitusta puolustelevissa sävyissä. Vuoden 1944 jälkeen sisällissodan histoiriankirjoitus ja -tutkinta kääntyi vaatimattomat 180 astetta ja nyt hallitus olikin kaiken pahan alku ja juuri. Vastaavasti punaisten teot valkopestiin (tai vähäteltiin) olemattomiin. Historiantutkimuksessa politiikka sanelee aika paljon sen miten ja mitä sodista kirjoitetaan ja suvaitaan muistaa. Tosiasiat tosiasioina, Suomessa kuoli aivan hirvittävän paljon ihmisiä mutta suurimpia tappajia ei ollut ase vaan nälkä ja influenssa-aalto. Käynnistyttyään tappaminen sisällissodassa tapaa olla hulvattoman julmaa ja taistelun jälkeisessä tilassa puoliamatöörijoukot ampuvat kaikkea mikä liikkuu mutta pääasiassa kykenevät surmaamaan lähinnä antautuneita. Antautuneiden surmaaminen oli molempia sisällissodan osapuolia yhdistävä tekijä sillä erotuksella että valkoiset hyvin pian hankkivat teloituksilleen sotaoikeuden leiman punikkien tappaessa pääsääntöisesti ilman oikeudellisia (kansanoikeuksien) hyväksymisiä. Teloitus/tapon perusteeksi riitti se että oli kiivennyt talon vintille kurkkimaan mitä pidettiin merkinantona viholliselle.

Suomessa on II maailmansodanjälkeinen sisällissotatutkimus kärsii melkoisesta perspektiivinpuutteesta. Yksi merkittävä syy tähän on se että historiaa opetetaan Tampereen kommariyliopistossa jonka koko historianlaitoksen tehtäväkenttä on vasemmistopainotteisen historiatutkimuksen ja suoranaisen huuhaan tuottaminen. Kommunistien pääasiallinen tehtävä kautta aikain on ollut ikävyyksien, vääryyksien ja tuskan tuottaminen. Koska aikanaan tuotettu tuska ja väkivalta myöhemmin saa uuden perspektiivin, on kommarien näppärä ratkaisu "tulkita historiaa" omalta kannalta. Mihin toki kaikilla (paitsi kommarimaan asukkailla) on perustuslaillinen oikeutensa.

Eli jos kommari murhaa vaikkapa rikkaan isännän perheineen, niin kommarihistorioitsija julistaa tapahtuneen "luokkataisteluksi". Ja jos rikkaan isäntäperheen vesa ampuu piilottelevan kommarin kuoliaaksi, kommarihistorioitsija julistaa tapahtuneen suoraan "murhaksi". Vastaava ilmiö tapahtui kun edesmenneen kommarin muija itki sitä kun lahtarit pistimillä tutkivat heinäkuormaa josko siellä olisi karkureita. Mutta eipä tuo muija itkenyt lainkaan kun pistimet olivat tovereilla tanassa ja papin vatsalaukussa. Sellaista on elämä.

Tärkein syy Suomen väkivallalle vuonna 1918 ei ollut ideologinen punainen vs valkoinen viha vaan se että maa irtautui Venäjästä. Venäjä ei ole hollitupa eikä sieltä lähdetä noin vain. Maan itsenäistyminen autonomisesta asemasta tarkoitti mm sitä että Tsaarille suomalaisaktivisteja vasikoivat prokuraattorin (aikansa Kalske) apulaiset, kauppasaksat ja muu paskasakki joutui todella tiukille kun aikaisemmin talouden kiinnekohta, Venäjänkauppa, lakkasi kuin seinään. Maanlait, moraali ja yhteiskunta ja kaiken lisäksi uskonto oli julistettu mielipuoliseen pannaan kansademokraattisessa Suomessa ja mm punikkien perheiden piti sietää mielipuolisia ja irvokkaita näytelmiä kun komukat hautasivat "sankarivainajiaan" yhä kiihtyvällä tahdilla ilman mitään kirkollista tapaa johon ihmiset olivat tottuneet.

Ylikankaan alkukauden tutkimukset ja tulkinnat ovat hyviä mutta kommariylipistossa mies on lopulta hautautunut omiin höpinöihinsä. Koska kommariyliopistossa rahoitetaan pääasiassa puolueellisia ja poliittisia tutkimuksia, ei ole lainkaan ihme että laitos tuottaa "pyhät punikit" kukkua jota koristellaan "saatanan lahtareilla". Teloituksia tapahtui. Valkoiset ottivat niistä kuvia. Punikeille moinen ylitti teknisen kyvyn mikä ei kuitenkaan estä ihmisiä teloittamasta toista. Pääsääntö on että kun paikalle on saatu kuvaaja ottamaan kuvan, se kertoo siitä että kyseessä on tod näk sotaoikeuden päätöksen dokumentointi.

[Marija]

Nää on sitten sellaisia kirjoja, että ennen lukemista kannattaa ottaa sellainen tyyni asenne ja  valmistautua pahimpaan:

Harry Vuorinen: Myrskyn silmässä
http://www.rauhanpuolustajat.org/kauppa/kirja/myrskyn_silmassa_-_poliittisen_vangin_paivakirja_jatkosodan_ajalta_1941-1944/

Nestori Parkkari: Väkivallan vuodet
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nestori_Parkkari

Kuvaavat Kansalaissodan jälkeisiä vuosikymmeniä 1920-1940, kommunistien kokemana ja kertomana.

[ike60]

En tunne tuota Länkipohjan tapausta, mutta aikanaan kun Ylikankaan kirja ilmestyi, Sampo Ahto osoitti Ylikankaan tehneen alkeellisen virheen. Nimittäin tämä oli päätellyt punaisten suuremmista tappioluvuista puolustustaisteluissaan, että punaisia olisi teloitettu taistelun yhteydessä tai heti sen jälkeen. Todellisuudessa noin 60 prosentissa taisteluista puolustajan tappiot ovat suuremmat kuin hyökkääjän. Tämä johtuu monista seikoista (mm. tulivoiman vaikutus esim. hyökkäystä edeltävä tykistokeskitys, monesti tapahtuva puolustajien aseistettu vetäytyminen tai pakeneminen sekasorron vallassa, se että pienempi miesvahvuus ylipäätään tuottaa suuremmat tappiot ceteris paribus), joihin ei ehkä tässä kannata mennä.

Siis onko tuossa kyse nyt onnistuneista hyökkäyksistä. Silti epäilisin asiaa. Yleisesti katsotaan, että hyökkääjällä tulee olla kolminkeitainen ylivoima. Hyökkääjä usein etenee avoimessa maastossa, kun puolustaja on suojautuneena. Se mistä voidaan päätellä sotarikoksia on kaatuneiden ja haavoittuneiden suhde. Tämä normaalisti on n. 1:3. Jos haavoittuneita on vähän, kertoo se jostain epänormaalista. Toki vuoden 1918 olosuhteissa puolet haavoittuneista kuoli myöhemmin, mutta tämä tässä ei ole oleellista. Prosentuaalisesti laskettuna tuo väittämäsi varmaan pitääkin paikkansa.

Kukaan vastuuntuntoinen kenraali ei lähde hyökkäykseen jos sen onnistuminen on huteralla pohjalla (epätoivoiset tapaukset tietenkin erikseen). Nyrkkisääntö on, että hyökkääjällä pitäisi olla kolminkertainen operatiivinen teho (jotkut puhuvat operational lethalitystä eli operatiivisestä kuolettavuudesta), jotta hyökkäys melko varmasti onnistuisi; sivumennen sanoen tämä ei välttämättä tarkoita kolminkertaista miesylivoimaa, kuten esimerkiksi vuoden 2003 Irakin sodan taistelut demonstroivat (siellä mm. yhdysvaltalainen tankkipataljoona helposti tuhosi irakilaisen panssaridivisioonan).

Hyökkäykseen tarvittava operatiivisen tehon ylivoima ei kuitenkaan ole sama asia kuin hyökkäyksessä syntyvät tappiot eri osapuolille. Juuri tämä muistaakseni oli Ylikankaan alkeellisen päättelyvirheen ytimessä. Sinisten tappiot kasvavat keltaisten operatiivisen tehon lisääntyessä (esim. siten että keltaiset siirtävät paikalle lisää joukkojaan) epälineaarisesti; tämä tietenkin sellaisilla varauksilla että keltaisten johto on pätevää eikä se koe valtavan huonoa tuuria. Juuri se keltaisten, oman hyökkäyksensä onnistumiseksi, paikalle siirtämä ylivoima on keskeisesti niiden sinisten suurempien tappioiden takana.

Se on tietenkin totta, että haavoittuneiden ja kaatuneidden suhde on jonkinlainen indikaattori paikalla tapahtuneista sotarikoksista, vaikkei mikään varma mittari olekaan (asia riippuu myös käytetystä aseistuksesta ja tulivoimasta, taistelun intensiteetistä ym.). Onko esimerkiksi Länkipohjan taisteluun liittyen olemassa luotettavaa tietoa haavoittuneiden ja kaatuneiden määristä kummallakin puolella?

[ike60]

Viides syy saattoi olla suomalaisten parempi paikallistuntemus. Esimerkiksi puna-armeijan 44. divisioona oli ukrainalainen, eikä sillä luultavasti ole ollut etukäteen juuri minkäänlaista kokemusta metsässä toimimisesta, metsätaisteluista puhumattakaan.

Miten määrittelet hyökkääjän ja puolustajan? Raatteen tien taisteluissa suomalaiset olivat hyökkäävä osapuoli ja 44. divisioona puolusti mottiaan. Tuo 60 % luku on varsin pieni ero ja pikemminkin osoittaa sitä, että sodassa voimakkaampi hyökkää enemmän ja se myös usein kärsii pienemmät tappiot, ei siksi, että se hyökkää vaan siksi, että se on voimakkaampi. Toki Neuvostoliitto oli pitkälle poikkeus, koska se ei pannut juuri arvoa ihmishengelle.

Kyllähän se aluksi hyökkäsi, kunnes eteneminen tyrehtyi heikkoon suomalaiseen tiesulkuun. Vinogradov luultavasti sai suomalaisten vahvuudesta väärän kuvan.

Mutta olet oikeassa, että isot tappionsa divisioona koki puolustautuessaan. Raatteen tien taistelu havainnollistaa paikallistuntemuksesta ja -osaamisesta koituvia etuja.

Siinäkin olet oikeassa että hyökkääjälle koituu yleensä pienemmät tappiot juuri siitä syystä että se on voimakkaampi; puhuinkin tästä ylläolevassa viestissäni.

[Melbac]

Viides syy saattoi olla suomalaisten parempi paikallistuntemus. Esimerkiksi puna-armeijan 44. divisioona oli ukrainalainen, eikä sillä luultavasti ole ollut etukäteen juuri minkäänlaista kokemusta metsässä toimimisesta, metsätaisteluista puhumattakaan.

Miten määrittelet hyökkääjän ja puolustajan? Raatteen tien taisteluissa suomalaiset olivat hyökkäävä osapuoli ja 44. divisioona puolusti mottiaan. Tuo 60 % luku on varsin pieni ero ja pikemminkin osoittaa sitä, että sodassa voimakkaampi hyökkää enemmän ja se myös usein kärsii pienemmät tappiot, ei siksi, että se hyökkää vaan siksi, että se on voimakkaampi. Toki Neuvostoliitto oli pitkälle poikkeus, koska se ei pannut juuri arvoa ihmishengelle.

Kyllähän se aluksi hyökkäsi, kunnes eteneminen tyrehtyi heikkoon suomalaiseen tiesulkuun. Vinogradov luultavasti sai suomalaisten vahvuudesta väärän kuvan.

Mutta olet oikeassa, että isot tappionsa divisioona koki puolustautuessaan. Raatteen tien taistelu havainnollistaa paikallistuntemuksesta ja -osaamisesta koituvia etuja.

Siinäkin olet oikeassa että hyökkääjälle koituu yleensä pienemmät tappiot juuri siitä syystä että se on voimakkaampi; puhuinkin tästä ylläolevassa viestissäni.

Ihanko oikeasti meinaat että hyökkääjälle koituu pienemmät tappiot?.Yleensä se kyllä menee toisinpäin jos puolustajilla on tarpeeksi kalustoa ja hyvät puolusasemat.Tohon aikaa ja vielä nykyäänkin sen sodan voittaa ylseensä se osapuoli joka tekee vähemmän virheitä

[Veikko]

Marijan mainitsemat kirjat olen lukenut. Samoin olen lukenut - jo aikoja sitten valitettavasti kadottamani - Sulo-Weikko Pekkolan kirjat Herrana ja heittiönä ja Ihmisten kiusana, joissa on kevyeen sävyyn esitettyä näkökulmaa värvärien ja jääkärien puolelta kansalaissotaan liittyen. Suosittelen periaatteessa noita kaikkia. Pekkolan kirjoja suosittelen tyylinkin - tai varsinkin tyylin - puolesta, vaikka niiden löytäminen voi olla vain hieman hankalaa. Aiheesta on kirjoitettu paljon, molempien puolien kannalta, ja lisää kirjoitetaan. Lukemaan vain.

[Kemolitor]

Mikä olisi paras paikka aloittaa mistä saisi aiheeseen liittyvää tietoa?
Tämä nimittäin kiinnostaa jo ihan henkilökohtaisen omankin perheen historian kannalta.

Jos itse sisällissodasta puhutaan, niin siitä on kirjoitettu melkoisesti kirjoja. aika paljon viime vuosina on ilmestynyt johonkin määrättyyn aihepiiriin liittyviä. Kirjastosta kannattaa tutkailla Suomen historiaan hyllystöjä.

Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle on oikein hyvä kirja, suositan. Fiktiopuolella tietysti ensimmäisenä Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, kakkososa kertoo sisällissodasta, mutta ei kannata hypätä suoraan siihen.

Jos etsit tapahtumia jollakin määrätyllä paikkakunnalla, niin tapahtumarikkaimmilta paikkakunnilta on kirjoitettu omia historiikkeja tuolta ajalta, monessa niistäkin kerrotaan laajemminkin tapahtumista ja niiden taustoista. Esimerkiksi Hamina 1918 on oikein hyvä kirja:
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/216

Jukka Rislakin Kauhun aika kannattaa ehdottomasti lukea. Rislakki on vähän kuivakka kirjoittaja, mutta asiapuoli on kunnossa. Jämsän tapahtumat keväällä 1918 olivat täydellinen erikoisuus tuona vuonna, taisteluita ei alueella ollut, mitään kostettavaakaan ei valkoisilla ollut, mutta ruumiita tuli.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=1481

Jos etsit tietoa jonkun sukulaisen kohtalosta, niin Suomen sotasurmat 1914-1922 on oikein hyvä sivusto:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results

Sieltä voi hakea nimen perusteella tai selata nimilistoja.

Täältä löytyy lisää tiedonlähteitä, jos oikein perusteellisempaa sukututkimusta aiot:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sis%C3%A4llissota_1918

[taannehtiva seuralainen]

Kun aseistukset vastaavat likimain toisiaan hyökkääjällä pitää olla 3-kertainen miesylivoima puolustajaan verraten.
Armeijan kokemusperäinen nyrkkisääntö.

[cassius ali]

Vuoden 1918 jälkeen historiaa kirjoitettiin hyvinkin hallitusta puolustelevissa sävyissä. Vuoden 1944 jälkeen sisällissodan histoiriankirjoitus ja -tutkinta kääntyi vaatimattomat 180 astetta ja nyt hallitus olikin kaiken pahan alku ja juuri. Vastaavasti punaisten teot valkopestiin (tai vähäteltiin) olemattomiin. Historiantutkimuksessa politiikka sanelee aika paljon sen miten ja mitä sodista kirjoitetaan ja suvaitaan muistaa. Tosiasiat tosiasioina, Suomessa kuoli aivan hirvittävän paljon ihmisiä mutta suurimpia tappajia ei ollut ase vaan nälkä ja influenssa-aalto. Käynnistyttyään tappaminen sisällissodassa tapaa olla hulvattoman julmaa ja taistelun jälkeisessä tilassa puoliamatöörijoukot ampuvat kaikkea mikä liikkuu mutta pääasiassa kykenevät surmaamaan lähinnä antautuneita. Antautuneiden surmaaminen oli molempia sisällissodan osapuolia yhdistävä tekijä sillä erotuksella että valkoiset hyvin pian hankkivat teloituksilleen sotaoikeuden leiman punikkien tappaessa pääsääntöisesti ilman oikeudellisia (kansanoikeuksien) hyväksymisiä. Teloitus/tapon perusteeksi riitti se että oli kiivennyt talon vintille kurkkimaan mitä pidettiin merkinantona viholliselle.
Suomessa on II maailmansodanjälkeinen sisällissotatutkimus kärsii melkoisesta perspektiivinpuutteesta. Yksi merkittävä syy tähän on se että historiaa opetetaan Tampereen kommariyliopistossa jonka koko historianlaitoksen tehtäväkenttä on vasemmistopainotteisen historiatutkimuksen ja suoranaisen huuhaan tuottaminen. Kommunistien pääasiallinen tehtävä kautta aikain on ollut ikävyyksien, vääryyksien ja tuskan tuottaminen. Koska aikanaan tuotettu tuska ja väkivalta myöhemmin saa uuden perspektiivin, on kommarien näppärä ratkaisu "tulkita historiaa" omalta kannalta. Mihin toki kaikilla (paitsi kommarimaan asukkailla) on perustuslaillinen oikeutensa.
Eli jos kommari murhaa vaikkapa rikkaan isännän perheineen, niin kommarihistorioitsija julistaa tapahtuneen "luokkataisteluksi". Ja jos rikkaan isäntäperheen vesa ampuu piilottelevan kommarin kuoliaaksi, kommarihistorioitsija julistaa tapahtuneen suoraan "murhaksi". Vastaava ilmiö tapahtui kun edesmenneen kommarin muija itki sitä kun lahtarit pistimillä tutkivat heinäkuormaa josko siellä olisi karkureita. Mutta eipä tuo muija itkenyt lainkaan kun pistimet olivat tovereilla tanassa ja papin vatsalaukussa. Sellaista on elämä.
Tärkein syy Suomen väkivallalle vuonna 1918 ei ollut ideologinen punainen vs valkoinen viha vaan se että maa irtautui Venäjästä. Venäjä ei ole hollitupa eikä sieltä lähdetä noin vain. Maan itsenäistyminen autonomisesta asemasta tarkoitti mm sitä että Tsaarille suomalaisaktivisteja vasikoivat prokuraattorin (aikansa Kalske) apulaiset, kauppasaksat ja muu paskasakki joutui todella tiukille kun aikaisemmin talouden kiinnekohta, Venäjänkauppa, lakkasi kuin seinään. Maanlait, moraali ja yhteiskunta ja kaiken lisäksi uskonto oli julistettu mielipuoliseen pannaan kansademokraattisessa Suomessa ja mm punikkien perheiden piti sietää mielipuolisia ja irvokkaita näytelmiä kun komukat hautasivat "sankarivainajiaan" yhä kiihtyvällä tahdilla ilman mitään kirkollista tapaa johon ihmiset olivat tottuneet.
Ylikankaan alkukauden tutkimukset ja tulkinnat ovat hyviä mutta kommariylipistossa mies on lopulta hautautunut omiin höpinöihinsä. Koska kommariyliopistossa rahoitetaan pääasiassa puolueellisia ja poliittisia tutkimuksia, ei ole lainkaan ihme että laitos tuottaa "pyhät punikit" kukkua jota koristellaan "saatanan lahtareilla". Teloituksia tapahtui. Valkoiset ottivat niistä kuvia. Punikeille moinen ylitti teknisen kyvyn mikä ei kuitenkaan estä ihmisiä teloittamasta toista. Pääsääntö on että kun paikalle on saatu kuvaaja ottamaan kuvan, se kertoo siitä että kyseessä on tod näk sotaoikeuden päätöksen dokumentointi.

Henkilökohtaisesesti luotan kyllä noihin Suomen "virallisiin" historiankirjoittajiin E. Jutikkalaan. H. Ylikankaaseen, J. Vahtolaan, O. Jussilaan ja H. Seppälään huomattavasti enmmän kuin nimim. "siviilitarkkailijan" sekaviin vuodatuksiin.

Virallisten historiankirjoitusten mukaan vuoden 1918 Suomen sisällissotaann osallistui n. 15 000 saksalaista sotilasta ja n. 8 500 venäläistä sotilasta, mikä tyrmää sen myytin, että punaiset, turvautuessaan ulkolaiseen apuun olisivat olleet sen enempää epäisänmaallisia kuin valkoisetkaan.

Valkoisia tukevat saksalaiset eivä suinkaan tulleet tänne sotimaan vain valkoisia auttaakseen, vaan he tulivat nimenomaan valvomaan omia sotilaallisia intressejään Itämerellä ja Koillis-Euroopassa Venäjää ja Englantia vastaan. Tämä ei kuitenkaan estänyt Saksaa perimästä Suomelta varsin korkeita taloudellisia korvauksia, lähes NL:n 1944 vaatimiin sotakorvauksiin verrattavaa hintaa, osallistumisestaan valkoisten puolella. Taisteluissa kuoli n. 500 sakasalaista sotilasta ja n. 700 venäläistä sotilasta ja lisäksi valkoiset teloittivat 1500 venäläistä  sotilasta. 

Taistelujoukot valkoisilla ja punaisilla olivat suunnilleen yhtä suuret noin 90 000 miestä kummallakin puolella. Mutta tappioluvut olivat huomattavan erilaiset: kaikkiaan valkoisella puolen kuoli 4 880 ja punaisella puolen 26 000 henkilöä, siis reilusti yli 5 x enemmän kuin valkoisella puolen.

Varsinaisissa taisteluissa kuoli 3 400 valkoista ja 5 200 punaista siis ei vielä kovin suurta eroa tässä. Mutta kun valkoisia teloitettiin "vain" 1425 henkilöä ja punaisia teloitettiin 7370 henkilöä, niin ero alkaa olla jo merkittävä.

Ja kun tarkastellaan vankileireillä kuolleita niin ero repeää jo valtavaksi, sillä valkoisia kuoli vankileireillä "vain" 4 henkilöä kun punaisia kuoli leireillä 11 650 henkilöä.

Noiden lukujen perusteella voidaan historialllisena tosiasiana todeta, että varsinaisissa 1918 sisällissodan taisteluissa kuolleiden luvut eivät kovin paljon poikenneet toisistaan,  mutta teloitukset, vankileirit ja muu valkoinen terrori aiheutti selvästi suurimman osan punaisille koituneista kuolemantapauksista. 

Totta on, että nälänhätä ja "espajantautina" tunnetttu maailmanlaajuinen vakava infulenssaepidemia viimeistelivät vankileireillä runsain mitoin punaisten kuolemantapauksia. Mutta totta on myöskin se, että ruoan tuominen ulkopuolelta leireissä oleville punavangeille oli jyrkästi kiellettyä, ja ruokaa tuoneita ihmisiä vangittiin ja jopa ammuttiin ja tuollaiset keskitysleirit olivat omiaan lisäämään ja vahvistamaan tautien leviämistä ja niiden kohtalokkaita vaikutuksia punavangeissa. Elikkä punavankien näännyttäminen nälkään ja tauteihin voidaan nähdä jopa tarkoituksellisina toimenpiteinä vrt. saksalaisten tuhoamisleirit WWII:n aikaan.

[-PPT-]

Tampereella käydessäni olen yrittänyt löytää sitä paikkaa, kalliota, josta Mannerheim kiikariensa kanssa seurasi taisteluja kaupungissa. Suora näköyhteys kaupunkiin mutta turvallisen välimatkan päässä.

[Kemolitor]

Vuoden 1918 jälkeen historiaa kirjoitettiin hyvinkin hallitusta puolustelevissa sävyissä. Vuoden 1944 jälkeen sisällissodan histoiriankirjoitus ja -tutkinta kääntyi vaatimattomat 180 astetta ja nyt hallitus olikin kaiken pahan alku ja juuri. Vastaavasti punaisten teot valkopestiin (tai vähäteltiin) olemattomiin.

Ei se nyt ihan noin yksioikoisesti mennyt. Historiantutkimusta oli 25 vuotta harrastettu pelkästään yhden totuuden varassa, ei professorikunta ja tutkijaporukka hetkessä uusiudu eivätkä entiset suostu mielipiteitään vaihtamaan.

Väino Linnan Täällä pohjantähden alla -sarjan toinen osa sai ilmestyessään 1960 erittäin tyrmäävän vastaanoton historioitsijoiden taholta. Valkoisen terrorin laajuutta ja uhrimääriä ei tuolloin ollut vielä käytännössä lainkaan tutkittu, joten Linnan tarinat teloituksista oli helppo leimata huuhaaksi. Jaakko Paavolaisen kirjat olivat ensimmäisiä, joissa tätä puolta vuoden 1918 tapahtumista kunnolla tutkittiin, Punainen terrori ilmestyi 1966 ja Valkoinen terrori 1967.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Paavolainen

Teloituksia tapahtui. Valkoiset ottivat niistä kuvia. Punikeille moinen ylitti teknisen kyvyn mikä ei kuitenkaan estä ihmisiä teloittamasta toista. Pääsääntö on että kun paikalle on saatu kuvaaja ottamaan kuvan, se kertoo siitä että kyseessä on tod näk sotaoikeuden päätöksen dokumentointi.

Jos viittaat aiemmin linkittämiini Harald Natvigin ottamiin valokuviin, niin ne on otettu 17.3 Länkipohjassa, kun varsinainen Länkipohjan taistelu käytiin 16.3. Voihan tietysti olla, että sotaoikeus saapui heti taistelun jälkeen tuomitsemaan kiinnisaatuja punaisia, mutta aika nopealta toiminnalta se kuulostaisi.

[TheVanishedTerrorist]

Mikä olisi paras paikka aloittaa mistä saisi aiheeseen liittyvää tietoa?
Tämä nimittäin kiinnostaa jo ihan henkilökohtaisen omankin perheen historian kannalta.

Jos itse sisällissodasta puhutaan, niin siitä on kirjoitettu melkoisesti kirjoja. aika paljon viime vuosina on ilmestynyt johonkin määrättyyn aihepiiriin liittyviä. Kirjastosta kannattaa tutkailla Suomen historiaan hyllystöjä.

Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle on oikein hyvä kirja, suositan. Fiktiopuolella tietysti ensimmäisenä Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, kakkososa kertoo sisällissodasta, mutta ei kannata hypätä suoraan siihen.

Jos etsit tapahtumia jollakin määrätyllä paikkakunnalla, niin tapahtumarikkaimmilta paikkakunnilta on kirjoitettu omia historiikkeja tuolta ajalta, monessa niistäkin kerrotaan laajemminkin tapahtumista ja niiden taustoista. Esimerkiksi Hamina 1918 on oikein hyvä kirja:
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/216

Jukka Rislakin Kauhun aika kannattaa ehdottomasti lukea. Rislakki on vähän kuivakka kirjoittaja, mutta asiapuoli on kunnossa. Jämsän tapahtumat keväällä 1918 olivat täydellinen erikoisuus tuona vuonna, taisteluita ei alueella ollut, mitään kostettavaakaan ei valkoisilla ollut, mutta ruumiita tuli.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=1481

Jos etsit tietoa jonkun sukulaisen kohtalosta, niin Suomen sotasurmat 1914-1922 on oikein hyvä sivusto:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results

Sieltä voi hakea nimen perusteella tai selata nimilistoja.

Täältä löytyy lisää tiedonlähteitä, jos oikein perusteellisempaa sukututkimusta aiot:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sis%C3%A4llissota_1918

Paljon kiitosta tästä !!!!

[vrv]

Itse selvittelin isoisäni 1918 taisteluihin osallistumisia seuraavasti.
Ensin tilasin kopiot kantakorteista, myös Suojeluskunnan kortit tulivat samalla.
Seuraavaksi hankin kopion henkilökortista paikallisen Suojeluskunnan arkistosta (aina ei löydy).

Sitten Rauhankadulle jossa oli erittäin hyvä palvelu alusta alkaen. Sain neuvon että' kunniamerkki kortistosta saattaa löytyä joukko-osasto. Laitoin tilauksen vetämään nimen perusteella ja n.15min. odottelun jälkeen tuotiin siisti vanha laatikko jossa oikea kortti oli helppo löytää. Siitä löytyi tieto että isoisäni oli kuulunut 6.jääkärirykmentin 18.pataljoonaan. Oli saanut muös vapaudenmitallin, josta ei koskaan puhuttu kotona.
Sitten tilasin kyseisen pataljoonan paperit, jotka tulivat taas alle puolessa tunnissa.
Sieltä löytyi kaikenlaista mielenkiintoista, henkilöluetteloita, päiväkäskyjä, luetteloita haavoittuneista ja kaatuneista. Komppanian päälikkö oli kirjoittanut vielä neljäsivuisen taistelukertomuksen koppanian hyökkäyksestä Viipuriin ja muista Kannaksen taisteluista. Valitettavasti se oli ruotsin kielellä. Otin siitä kopiot ja nyt on käännöstyö meneillään.
Seuraavaksi menen tutkimaan isoisäni osallistumista Varkauden valloittamiseen.

Koko lysti maksoi parkkimaksut ja kopioihin meni muutama euro.

[Mursu]

Varsinaisissa taisteluissa kuoli 3 400 valkoista ja 5 200 punaista siis ei vielä kovin suurta eroa tässä. Mutta kun valkoisia teloitettiin "vain" 1425 henkilöä ja punaisia teloitettiin 7370 henkilöä, niin ero alkaa olla jo merkittävä.

Tässä kuitenkin on huomattava, että valkoisilla periaatteessa oli juridinen oikeus rangaista punaisia. Toisin päin tätä oikeutta ei ollut. Punainen terrori pitkälle kohdistui sivullisiin, ei sotavankeihin.

Ja kun tarkastellaan vankileireillä kuolleita niin ero repeää jo valtavaksi, sillä valkoisia kuoli vankileireillä "vain" 4 henkilöä kun punaisia kuoli leireillä 11 650 henkilöä.

Miten määrittelet sanan "kuoli"? Viipurin lääninvankilassa punaiset murhasivat 30 vankia.

Totta on, että nälänhätä ja "espajantautina" tunnetttu maailmanlaajuinen vakava infulenssaepidemia viimeistelivät vankileireillä runsain mitoin punaisten kuolemantapauksia. Mutta totta on myöskin se, että ruoan tuominen ulkopuolelta leireissä oleville punavangeille oli jyrkästi kiellettyä, ja ruokaa tuoneita ihmisiä vangittiin ja jopa ammuttiin ja tuollaiset keskitysleirit olivat omiaan lisäämään ja vahvistamaan tautien leviämistä ja niiden kohtalokkaita vaikutuksia punavangeissa. Elikkä punavankien näännyttäminen nälkään ja tauteihin voidaan nähdä jopa tarkoituksellisina toimenpiteinä vrt. saksalaisten tuhoamisleirit WWII:n aikaan.

Tuoilla menetit kaiken uskottavuutesi. Kyse ei ollut keskitysleireistä. Keskitysleirit ovat siviilejä varten.

[ike60]

Viides syy saattoi olla suomalaisten parempi paikallistuntemus. Esimerkiksi puna-armeijan 44. divisioona oli ukrainalainen, eikä sillä luultavasti ole ollut etukäteen juuri minkäänlaista kokemusta metsässä toimimisesta, metsätaisteluista puhumattakaan.

Miten määrittelet hyökkääjän ja puolustajan? Raatteen tien taisteluissa suomalaiset olivat hyökkäävä osapuoli ja 44. divisioona puolusti mottiaan. Tuo 60 % luku on varsin pieni ero ja pikemminkin osoittaa sitä, että sodassa voimakkaampi hyökkää enemmän ja se myös usein kärsii pienemmät tappiot, ei siksi, että se hyökkää vaan siksi, että se on voimakkaampi. Toki Neuvostoliitto oli pitkälle poikkeus, koska se ei pannut juuri arvoa ihmishengelle.

Kyllähän se aluksi hyökkäsi, kunnes eteneminen tyrehtyi heikkoon suomalaiseen tiesulkuun. Vinogradov luultavasti sai suomalaisten vahvuudesta väärän kuvan.

Mutta olet oikeassa, että isot tappionsa divisioona koki puolustautuessaan. Raatteen tien taistelu havainnollistaa paikallistuntemuksesta ja -osaamisesta koituvia etuja.

Siinäkin olet oikeassa että hyökkääjälle koituu yleensä pienemmät tappiot juuri siitä syystä että se on voimakkaampi; puhuinkin tästä ylläolevassa viestissäni.

Ihanko oikeasti meinaat että hyökkääjälle koituu pienemmät tappiot?.Yleensä se kyllä menee toisinpäin jos puolustajilla on tarpeeksi kalustoa ja hyvät puolusasemat.Tohon aikaa ja vielä nykyäänkin sen sodan voittaa ylseensä se osapuoli joka tekee vähemmän virheitä

Ihan oikeasti. Kyseessä ei ole arvio vaan tilastollinen fakta. Eräs johtava nykyajan sotahistorioitsija ja analyytikko, Trevor Dupuy, keräsi aikanaan tiedot kaikista isommista uuden ajan taisteluista joista dataa on jossain saatavilla. Tuo luku on hänen analyyseistään ja koskee myös nykyajan sotia. Luku löytyy muistini mukaan ainakin hänen kirjoistaan Attrition sekä  Understanding war. Hieman heikomman muistikuvani mukaan se on mainittu myös jossain Martin van Creveldin kirjassa.

Hyökkäystä ei yleensä aleta edes tekemään jos vastapuoli on riittävän vahva ja hyvissä asemissa. Esimerkiksi suotta surullisenkuuluisa Maginot-linja hoiti tehtävänsä sataprosenttisesti: yksikään saksalainen ei mennyt siitä läpi keväällä 1940, vaan he menivät sen ohi. Ranska ei hävinnyt siksi että sen kenraalit olisivat luottaneet Maginot-linjaan liian paljon, vaan koska he luottivat siihen aivan liian vähän ja ryhmittivät Maginot-linjan taakse noin 300 000 miestä (luku saattaa heittää) jotka sitten eivät pääosin osallistuneet yhteenkään taisteluun. Vastaavasti Ranskan ylijohto ryhmitti ratkaisevaksi osoittautuneeseen nk. Meusen käytävään aivan liian vähän joukkoja, mitä silloinen kenraali Charles de Gaulle voimakkaasti kritisoi.

Ehkä ajattelet hyökkäystä pelkkänä rynnäkkönä. Näinhän on vain aniharvoin, ja silloinkin se yleensä perustuu tilanne- ja olosuhdetekijöiden  hyväksikäyttöön (esim. valoisuus- ja säätekijät, vaikkapa yöhyökkäys). Paljon tavallisempaa on, että varsinaista manööveriä edeltää tulivalmistelu, jossa tykistöaseilla, kranaatinheittimistöllä ja ilma-aseilla kohdistetaan vastapuolen havaittuihin tai oletettuihin asemiin tulta. Tulivalmistelun ensisijainen tehtävä on nimenomaan aiheuttaa vastapuolelle henkilöstön, kaluston ja infrastruktuurin vaurioitumista ja tuhoutumista. Suomalaisista viime sotien henkilöstötappioista noin 70 prosenttia johtui tykistöaseiden tulivaikutuksesta.

Inhimilliset virheet ovat tosiaan ratkaisseet monta taistelua, ja toisinaan kokonaisia sotiakin, mutta varsinkin isommat sodat on yleensä voittanut lopulta se jonka operatiivinen tehokkuus on ollut paras ja joka on kestänyt menetyksiä parhaiten.

[ike60]

Kun aseistukset vastaavat likimain toisiaan hyökkääjällä pitää olla 3-kertainen miesylivoima puolustajaan verraten.
Armeijan kokemusperäinen nyrkkisääntö.

Ei ole niin yksinkertaista. Operatiiviseen tehokkuuteen vaikuttavat myös koulutus, taistelutahto, käytettävät taktiikat (esim. yllätys), oman sodankäyntitavan ja kaluston sopivuus maastoon, tilanteeseen ja vastustajaan, tukitoimintojen (viestintä, tiedustelu ym.) laatu sekä eräät muutkin tekijät.

[Defend Finland!]

Mursulle kommentti:
Myönnän että olin vähän epäselvä, kun käytin sanoja "virallinen Suomi". Kuitenkin oli niin, että vielä 1960-luvulla. kun Linnan kirja ilmestyi, niin akateemisessa maailmassa oltiin vahvasti sitä mieltä, että Linnan kertomus on vääristelyä. Tähän tyyliin reagoivat mm "arvovaltaiset" Edvin Linkomies ja Eirik Hornborg. Linnan näkemys on sittemmin saavuttanut selvän voiton.

Akateeminen Suomi oli aika lailla haluton tutkimaan asioita ja se ei ole Suomelle kunniaksi se tapa jolla Jaakko Paavolainen teki ensimmäisen kattavan tutkimuksen ja kartoituksen. Jaakko Paavolainen joutui tekemään nämä tutkimukset omalla kustannuksellaan, koska "virallinen" Suomi ei halunnut tietää asiasta. Vasta sotasurmaprojekti 1990-luvun loppupuolella aukaisi solmut.

Mutta meillä on tuoreimpia asioita, jotka ovat vielä hämärän peitossa. Suomessa kun on ollut vahva paine yksimielisyyteen ja harva on uskaltanut olla eri mieltä. Suomessa on kaiken lisäksi erittäin vahva usko "asiantuntijoihin" ja muihin "arvovaltisiin" laitoksiin ja se on suuri ongelma. Annan yhden esimerkin: Eino Pietola kirjoitti ensimmäisenä viime sotien sotavankien korkeista kuolleisuusluvuista. Kimmokkeen kirjaansa hän sai kun vuonna 1985 oli ollut puhetta Nastolan sotavankileiristä ja Etelä Suomen Sanomien päätoimittaja oli pääkirjoituksessa sanonut suunnilleen näin "arvovaltaiset tahot ovat luotettavasti vakuuttaneet minulle, että sotavankeja ei ole ammuttu Suomessa". Pietola oli itse ollut leirillä vartiomiehenä ja tiesi paremmin ( noin 19.000 kuolleesta sotavangista vähän yli 1.200 oli ammuttu )ja sen takia hän yritti kysyä päätoimittajalta, että kuka on sellaisia vakuutuksia antanut, mutta vastausta ei tullut. Asialla lienee ollut instanssi, joka tänä päivänä käyttää nimeä Sotahistorian laitos?

PS Taitaa olla niin, että tämän sotasurmaprojektin nimilista on vieläkin puutteellinen. Täällä Kirkkonummella surmattiin muutama päivä ennen tammisunnuntaita vuonna 1918 erittäin julmalla tavalla 17-vuotias lukiolainen. On kerrottu, että Vihdissä ja Nurmijärvellä myöhemmin toimeenpannut joukkoteloitukset olisivat olleet kosto mm tästä tapauksesta. Sotasurmaprojektin nimilista ei tunne tapausta. Voi olla, että he olivat sitä mieltä, että kyseessä oli tavallinen ryöstömurha, joka ei liity sisäällissotaan!

[Kemolitor]

Tässä kuitenkin on huomattava, että valkoisilla periaatteessa oli juridinen oikeus rangaista punaisia. Toisin päin tätä oikeutta ei ollut. Punainen terrori pitkälle kohdistui sivullisiin, ei sotavankeihin.

Pitkähkö, mutta hyvä ja selkeä lainaus Wikipediasta:

Vaasan senaatti antoi tammikuussa 1918 valkoiselle armeijalle hyvin laajat valtuudet toimia sisällissodan punaista osapuolta vastaan. Senaatti ei kuitenkaan katsonut voivansa julistaa maahan sotatilaa, koska ainoa asiaa koskeva laki tai asetus oli ns. toisen sortokauden aikana Venäjän keisarin antama asetus sotatilasta. Tuota asetusta senaatti ei ollut hyväksynyt osaksi Suomen lainsäädäntöä.[1]

Valkoisen armeijan ylin johto oli saanut sotilaskoulutuksensa pääosin Venäjällä, joten se tunsi hyvin mainitun asetuksen sisällön. Venäläinen sotatila-asetus antoi sisäisessä konfliktissa mahdollisuuden asettaa erityisiä kenttätuomioistuimia, jotka voisivat langettaa Venäjän sotaväen rikoslain mukaisia tuomioita. Ongelmaksi kuitenkin muodostui jälleen se, että tuomiot olisivat perustuneet vieraan valtakunnan lainsäädäntöön.[1]

Valkoisen armeijan johdon kannalta tilanne oli hyvin kiusallinen, sillä se olisi tarvinnut mainitunlaista lainsäädäntöä vastarinnan (omalta kannaltaan katsottuna kapinan) kukistamiseen. Vastarinta ymmärrettiin paljon aseellista toimintaa laajemmaksi ilmiöksi. Helmikuun lopulla pääesikunta antoi "ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä", joita sittemmin alettiin kutsua "ammutaan paikalla" -ohjeiksi.[1] Kyseessä oli siis vain ohjeet, eikä mitkään lakiin perustuvat määräykset. Juridisessa mielessä ongelmaksi muodostui jälleen se, että eduskunta ei ollut julistanut maahan sotatilaa.

Varkauden valtausoperaation yhteydessä, helmikuun 1918 lopulla, kyseistä ohjeistusta sovellettiin mahdollisesti ensimmäistä kertaa, ainakin laajemmassa mittakaavassa. Mannerheim kielsi 25. helmikuuta suojeluskunnille lähetetyllä kiertokirjeellä sotaoikeuksien asettamisen ja toiminnan, eikä myöskään niiden määräämiä kuolemantuomioita saanut panna täytäntöön. Käytännössä tällä kiellolla ei kuitenkaan ollut paljoa vaikutusta, sillä paikalliset joukot ja niiden komentajat toimivat varsin itsenäisesti pitkälle kevääseen saakka.

Toinen sotatilan julistamattomuuden muodostama ongelma liittyi punaisten taistelijoiden aseman määrittämiseen. Koska maassa ei senaatin mukaan ollut voimassa sotatila, ei maassa voinut olla myöskään vihollistaistelijoita, joten valkoinen osapuoli tulkitsi tilanteen omalta kannaltaan siten, että punaiset olivat vain aseistautuneita siviilejä. Tästä taas muodostui ongelma suhteessa mm. Brysselin ja Haagin myös siviiliväestön suojelemiseksi tarkoitettuihin sopimuksiin vuosilta 1874 ja 1907. Mainittuja sopimuksia Suomen nuori valtio ei tuossa vaiheessa ollut ratifioinut. Molemmat sopimukset olisivat toki koskeneet myös sotatilan vallitessa otettuja sotavankeja.[1]

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vallitsevissa sisällissodan olosuhteissa valkoinen osapuoli toimi sen aikaisen ymmärryksen mukaan mahdollisimman lainmukaisesti (mikä perustui valkoisen sodanjohdon antamaan lakia muistuttavaan ohjeeseen), mutta tosiasiallisesti teloitukset eivät perustuneet mihinkään lakiin (koska sellaista ei ollut käytettävissä).[1]

Nykyaikaisen käsityksen mukaan kyseessä olisi ollut sotarikoksen, rikoksen ihmisyyttä vastaan tai kansanmurhan kriteeristön täyttävä summittainen murhaaminen.

Toisaalta täytyy myös mainita, että sisällissodan jälkeen laaditulla armahduslailla vapautettiin myös valkoisen osapuolen edustajat vastuusta mahdollisesti tekemistään rikoksista, joten jonkinlainen ymmärrys teloitusten laittomuudesta oli ollut olemassa jo tuolloin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori

Lisää aiheesta:
http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/art11.htm

Jukka Kekkonen (Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori) on kirjoittanut aiheesta oikein hyvän kirjan nimeltä Laillisuuden haaksirikko, kannattaa tutustua.

Tässä hänen kirjoituksensa samasta aiheesta:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Sodan+1918+rankaisutoimet+olivat++oikeudellisesti+huteralla+pohjalla/HS20080215SI1MA01bmf

Valkoisten judirinen oikeus teloituksiin oli siis aika olemattomalla pohjalla, voittajan oikeus sen sijaan oli vahva, kuten aina sodissa. Voittaja päättää hävinneiden rankaisemisesta sekä siitä, miten päättyneestä sodasta kirjoitetaan.

Miten määrittelet sanan "kuoli"? Viipurin lääninvankilassa punaiset murhasivat 30 vankia.

Kuoli nälkään tai tauteihin tai pahoinpitelyjen seurauksena, ei teloittamalla.

Tuoilla menetit kaiken uskottavuutesi. Kyse ei ollut keskitysleireistä. Keskitysleirit ovat siviilejä varten.

Keskitysleiri-termi on todellakin periaatteessa varattu leirille, jossa säilytetään siviilejä. Mutta jos edelleen pyöritään termien ja laillisuuden kanssa, niin maahan ei ollut sotatilassa, senaatti ei julistanut Suomeen tuolloin sotatilaa.

Mutta jos keskitysleiri-sana tuntuu pahalta, niin olisiko tuhoamisleiri parempi?

[cassius ali]

Varsinaisissa taisteluissa kuoli 3 400 valkoista ja 5 200 punaista siis ei vielä kovin suurta eroa tässä. Mutta kun valkoisia teloitettiin "vain" 1425 henkilöä ja punaisia teloitettiin 7370 henkilöä, niin ero alkaa olla jo merkittävä.

Tässä kuitenkin on huomattava, että valkoisilla periaatteessa oli juridinen oikeus rangaista punaisia. Toisin päin tätä oikeutta ei ollut. Punainen terrori pitkälle kohdistui sivullisiin, ei sotavankeihin.

Ja kun tarkastellaan vankileireillä kuolleita niin ero repeää jo valtavaksi, sillä valkoisia kuoli vankileireillä "vain" 4 henkilöä kun punaisia kuoli leireillä 11 650 henkilöä.

Miten määrittelet sanan "kuoli"? Viipurin lääninvankilassa punaiset murhasivat 30 vankia quote]

Totta on, että nälänhätä ja "espajantautina" tunnetttu maailmanlaajuinen vakava infulenssaepidemia viimeistelivät vankileireillä runsain mitoin punaisten kuolemantapauksia. Mutta totta on myöskin se, että ruoan tuominen ulkopuolelta leireissä oleville punavangeille oli jyrkästi kiellettyä, ja ruokaa tuoneita ihmisiä vangittiin ja jopa ammuttiin ja tuollaiset keskitysleirit olivat omiaan lisäämään ja vahvistamaan tautien leviämistä ja niiden kohtalokkaita vaikutuksia punavangeissa. Elikkä punavankien näännyttäminen nälkään ja tauteihin voidaan nähdä jopa tarkoituksellisina toimenpiteinä vrt. saksalaisten tuhoamisleirit WWII:n aikaan.

Sodissa yleensä ja sisällissodissa erityisesti totuus ja juridiikka ammutaan ensimmäisenä alas ja propaganda astuu sen sijalle.

Juridiset kysymykset jäävät totuuden mukana pelkiksi vähäisiksi kuriositeeteiksi. Totuus ja oikeus seuraa voittajan miekkaa ja näin on pitkälle 1970 -luvulle saakka käynyt tätä Suomenkin 1918 sisällissotaa tulkittaessa. Ja sama näkyy eräiden kommenttien perusteella pätevän vielä tänä päivänäkin.

Valkoinen terrori oli kansainvälisten lakien vastainen. Mutta kansainvälisestä laista ei tuolloin piitattu pirujakaan. Valkoisten omien 100% puolueellisten tuomioistuinten langettamat tuomiot kykenivät luomaan vain ohuen ja heikon laillisuuteen viittaavan valoverhon tapahtuneiden laittomien teloitusten ylle.

Punaisesta terrorista on sodanjälkeen vallinneessa valkoisessa propagandassa todellakin tuotu esiin vain räikeimmät punaisten suorittamat valkoisiin siviileihin kohdistamat terroriteot. Tämä on tietenkin ollut tarkoituksellista propagandaa. Todellisuudessa punainen terrori kohdistui pääasiassa sotilashenkilöihin kuten valkoinenkin terrori.

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Historialliset tosiasiat eivät ole uskonasioita, ne ovat ns. faktaa elikkä tosiasioita.  Ja ne pysyvät historiallisina tosiasioina täysin riippumatta siitä, mitä ja mihin nimim. "Mursu" uskoo.

[Veikko]

Mikä olisi paras paikka aloittaa mistä saisi aiheeseen liittyvää tietoa?
Tämä nimittäin kiinnostaa jo ihan henkilökohtaisen omankin perheen historian kannalta.

Jos itse sisällissodasta puhutaan, niin siitä on kirjoitettu melkoisesti kirjoja. aika paljon viime vuosina on ilmestynyt johonkin määrättyyn aihepiiriin liittyviä. Kirjastosta kannattaa tutkailla Suomen historiaan hyllystöjä.

Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle on oikein hyvä kirja, suositan. Fiktiopuolella tietysti ensimmäisenä Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, kakkososa kertoo sisällissodasta, mutta ei kannata hypätä suoraan siihen.

Jos etsit tapahtumia jollakin määrätyllä paikkakunnalla, niin tapahtumarikkaimmilta paikkakunnilta on kirjoitettu omia historiikkeja tuolta ajalta, monessa niistäkin kerrotaan laajemminkin tapahtumista ja niiden taustoista. Esimerkiksi Hamina 1918 on oikein hyvä kirja:
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/216

Jukka Rislakin Kauhun aika kannattaa ehdottomasti lukea. Rislakki on vähän kuivakka kirjoittaja, mutta asiapuoli on kunnossa. Jämsän tapahtumat keväällä 1918 olivat täydellinen erikoisuus tuona vuonna, taisteluita ei alueella ollut, mitään kostettavaakaan ei valkoisilla ollut, mutta ruumiita tuli.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=1481

Jos etsit tietoa jonkun sukulaisen kohtalosta, niin Suomen sotasurmat 1914-1922 on oikein hyvä sivusto:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results

Sieltä voi hakea nimen perusteella tai selata nimilistoja.

Täältä löytyy lisää tiedonlähteitä, jos oikein perusteellisempaa sukututkimusta aiot:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sis%C3%A4llissota_1918

Tuo Jukka Rislakin Kauhun aika on varsin hyvä. Olen lukenut sen sekä vanhana että uudistettuna versiona. Painotusta Rislakilla mielestäni on, mutta niin on lopulta (lähes) kaikilla kirjoittajilla - suuntaan tai toiseen. Hamina 1918 on muistaakseni lukelpoinen, mutta luin sen liian pikaisesti ja en oikein saa palautettua sen sisältöä mieleeni.

Fiktiivisistä vuoden 1918 kuvauksista on mielestäni paras on Lauri Viidan Moreeni - punaisten puolelta sekin, kuten Linnan suurellisempi teos.

Nuo internet sivut ovat tosiaan käyttökelpoisia.

[siviilitarkkailija]

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Cassius ei yllätä. Teloitus lukitussa tilassa käsikranaatilla. Tulee jotenkin mieleen Pohjois-Korea jossa kerrotaan pannun toimeen teloitus raskailla kranaatinheittimillä, minkä virallinen hallinto luonnollisesti kiistää koskaan tapahtuneen.

Kaikkein huvittavimpia ovat "kekkoset" jotka ruikuttavat I-maailmansodan lihamyllyn aikaisia tapahtumia nykymaailman arvo- ja yhteiskuntajärjestysten mukaisiin sodankäynti- ja ihmisoikeussopimuksiin. Tosiasiat ja maailmanhistorian kulut kun eivät mahdu näiden päähän vaan kuvitellaan härkäpäisesti että Suomen sisällissota olisi yksittäinen, maailmanhistoriasta riippumaton paikallinen konfliktinsa jossa toimijat sattuivat olemaan paikallisia ja vain paikallisten motiivien ajamia. Harvempi ymmärtää millainen tilanne Suomessa oli vuonna 1918 kun maatalouslakot, mustapörssi ja 4 v maailmansotaa olivat ensin ylikuumentaneet talouden ja sitten tempaisseet sen romahduksenkaltaiseen pysähdykseen. Puhumattakaan siitä että miten helvetissä Venäjä-Neuvosto-Venäjän entisen autonomisen alueen sisäinen konflikti olisi noin vain julistettavissa aikansa kansainvälisten sopimusten mukaan laittomaksi kun maata ei edes ollut olemassa vaan asiat olivat juhlallisia julistuksia joiden painoarvoa vasta mitattiin asevoimin. Ja ihan muualla ja keskenään ristiriitaisin intressein.

Suomalaisessa virallisen ja usein vasemmistoväritteisen historiantutkimuksen ainoa perspektiivi on tiirailla n 100 v sitten ollutta maailmaan nykysosialidemokraattisen kiikarin ja arvomaailman läpi ja julistaa milloin mikäkin suomalainen sotasankari sotarikolliseksi ja päinvastoin.

Punainen terrori, sinä lyhyenä aikan kun se nosti päätään, kohdistui kaikkeen ja kaikkiin. Käynnissä oli koko yhteiskunnan kannalta täysin mullistava ja käsittämätön prosessi jossa ryhdyttiin muokkaamaan valtiosta kommunistista tavalla joka on suorastaan hämmästyttävää. Onneksi muokkaajat olivat kovasti viinaanmeneviä, sillä muuten projektinsa olisi voinut jopa löytää kaikupohjaa. Tarkoituksena oli mm hävittää kirkko ja luoda tilalle kommunistinen sankari-uskonto-palvonta, joka olisi lopullisesti johtanut yhden puoluejohtajan henkilöpalvontaan. Yksityisen omistuksen ja omaisuuden suoja oli lopetettu. Ruoantuotanto, joka oli maassa jo tuolloin hyvin huonossa jamassa, oli laiminlyöty vieläkin kurjempaan kuntoon. Valtionhallinto ja kansanrintamahallitus olivat jatkuvassa sodassa jossa toinen osapuoli käytti jatkuvaa kuolemalla ja teloituksella uhkaamista työkaluna poliittisessa hallinnossaan. Hallinnossa joka nosti karismaattisia ihmisiä vailla minkäänlaista älyä tai vastuuta hallintovirkoihin pääasiallisena tarkoituksenaan liittää itsenäistynyt Suomi takaisin osaksi Neuvosto-Venäjää vastoin Leninin ja saksan yleisesikunnan tekemää sopimusta.

Punikkien hallinto oli jatkuvaa kuolemalla ja vankeudella uhkaamista ja niin hatara että sillä ei ollut edes teoreettisia keinoja tutkia omia veritekojaan. Joita olivat jostain syystä mm turunseudulta tulleet kaartilaiset kovia tekemään kun pääsivät matkustamaan muualle. Liekö saaneet venäläismatruuseja mukaansa, mutta on hirtehisen huvittavaa katsella kun punikit syyttävät aina kaikista murhateoista venäläismatruuseja, jotka ymmärrettävästi eivät kykene puolustautumaan, mutta joita kovasti teloitettiin mikäli saatiin kiinni.

Suomessa oli vuonna 1918 hillitön elintarvikepula. Saksa natisi ja oli kaatumassa. Neuvostoliittoon paenneet kommunistit uhkasivat kerätä apujoukkoja ja kiihottaa bosevikit hyökkäämään Suomeen. Suomi-nimisella tuoreella maalla ei ollut ulkoasiainhallintoa ja presidentinlinna oli astiastoa myöten venäläistä. Teollisuus oli kirskahtanut kiinni ja monet ammattimiehet olivat harmillisesti vankiloissa.

1. Jos "viattomat punikit" olisi kommariyliopiston lahjakkaiden tahdon mukaan päästetty samointein vapaaksi, Suomi olisi joutunut samantien takaisin sisällissodan kurimukseen.

2. Jos "vapaussodan vangit" olisi vapautettu, vangit olisivat hyvinkin voineet siirtyä Neuvostoliittoon mikä olisi voinut käynnistää siellä uusia revanssihenkisiä mittelöitä.

3. Jos "vapaussodan vangit" olisi vapautettu muutenvaan, hallitus olisi voinut samointein joutua vihastuneiden voittajien raivon ja mahdollisen sotilasvallankaappauksen kohteeksi.

Olosuhteisiin ja vaihtoehtoihin verrattuna tilanne oli tukala, vankien omaisten kannalta väärä (mutta sellaista on sisällissota jossa pelkkä asuinpaikka voi määrittää osapuolen jonka puolesta pakotetaan sotimaan) mutta olosuhteiden kannalta ehdottomasti ainoa jolla saatiin kestävä hallitus pysymään vallassa. Hallitus jolla oli riittävästi munaa tarvittaessa kaataa ne jotka havittelivat sotilasvallankaappausta.

[cassius ali]

"siviilitarkkailijalla" näyttäisi olevan kovastipalijon tarvetta vuodattaa omia sekavia ja jotenkin epäonnistuneesti puolustelevia tulkintojaan nyt tästäkin vuoden 1918 sisällissodasta.

Mutta sitäkin vähemmän siellä näyttäisi olevan kykyä ymmärtää yleisiä historiallisia tosiasioita elikkä faktoja.

Kun vertaillaan varsinaisissa taisteluissa kuolleiden valkoisten ja punaisten määriä keskenään ja todetaan, että valkoisia kuoli taisteluissa 3 415  henkilöä ja punaisia kuoli 7370 henkilöä, niin historialliseksi tosiasiaksi jää, että punaisia kuoli taisteluissa 3 955 henkilöä enempi kuin valkoisia.
 
Kun vertaillaan valkoista ja punaista terroria keskenään ja todetaan, että valkoisessa terrorissa tapettiin n. 19 000 punaista ja punaisessa terrorissa tapettiin n. 1 430 valkoista, niin historialliseksi tosiasiaksi jää, että valkoinen terrori oli 17 570 henkilöä suurempaa, kuin punainen terrori.

Tässä suhteessa aivan täysin epäolennaisiksi sivuseikaksi jäävät saivartelut siitä, nimetäänkö valkoisten keväällä ja kesällä 1918 perustamat leirit keskitysleireiksi, vankileireiksi, tuhoamisleireiksi, tai joksikin muuksi. Olennaista on, että niillä kuoli 11 650 punaista.

Samaten on täysin epäolennaista saivartelua nimetäänkö Viipurin vankilan 60 henkilön kuolemaan johtaneet tapahtumat murhiksi, teloituksiksi tms tuhotöiksi. Olennaista on että siinä menetti henkensä 60 valkoista.

Onhan se kuitenkin ymmärrettävää, että jos ei ole kykyä käsitellä vuoden 1918 tapahtumia kokonaisuudessaan ja viileän puolueettomasti, niin silloin helposti sortuu saivartelemaan ja nysväämään epäolennaisissa sivuseikoissa. 

[Mursu]

Valkoinen terrori oli kansainvälisten lakien vastainen. Mutta kansainvälisestä laista ei tuolloin piitattu pirujakaan. Valkoisten omien 100% puolueellisten tuomioistuinten langettamat tuomiot kykenivät luomaan vain ohuen ja heikon laillisuuteen viittaavan valoverhon tapahtuneiden laittomien teloitusten ylle.

Miten kansainvälinen laki etenkin siinä muodossa kuin se oli 1918 oli edes pätkääkään relevantti - muuten kuin ehkä tapettujen venäläisten suhteen? Mistä laista puhut? Lähinnä oli Haagin sopimus vuodelta 1907 eikä se se koskenut sisällissotia, eikä Suomi ollut sitä allekirjoittanut

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Noita ei voi mitenkään  nimittää teloituksiksi.

[Eugen235]

Onko lopputuloksella väliä?

Hienoa että valkoiset voittivat.

Muutoin olisimme vaihdelleet vielä 1980-luvulla vasemman jalan kenkää keräkaaliin ja ruotsalaiset olisivat käyneet ostamassa viulun aidolla Camel-askilla. Tai vaihtaneet infrapunakiikarit aitoon Sultan-kondomiin.

Parhaimmin koulutettujen ja kauniimpien tyttöjen toiveammattina olisi ollut ulkomaalaisiin miehiin kohdistunut  prostituutio.

Tosin nykyisin, 2010-luvulla vastaavat (tai ainakin kauneimmat) naiset antavat ulkomaalaisille ilmaiseksi.

...olisiko sittenkin ollut hyvä että Kansanvaltuuskunta olisi tasannut tulot 1918?   

[cassius ali]

Valkoinen terrori oli kansainvälisten lakien vastainen. Mutta kansainvälisestä laista ei tuolloin piitattu pirujakaan. Valkoisten omien 100% puolueellisten tuomioistuinten langettamat tuomiot kykenivät luomaan vain ohuen ja heikon laillisuuteen viittaavan valoverhon tapahtuneiden laittomien teloitusten ylle.

Miten kansainvälinen laki etenkin siinä muodossa kuin se oli 1918 oli edes pätkääkään relevantti - muuten kuin ehkä tapettujen venäläisten suhteen? Mistä laista puhut? Lähinnä oli Haagin sopimus vuodelta 1907 eikä se se koskenut sisällissotia, eikä Suomi ollut sitä allekirjoittanut

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Noita ei voi mitenkään  nimittää teloituksiksi.

Teloitus, verityö, murha, kuolemantuottamus, tappo, kaatuminen: voit vapaasti valita termin, mutta lopputulosta se ei muuta miksikään. Noin 30 henkilöä menetti henkensä.

Ja jos tuo verityö olisi jäänyt tekemättä, niin mahdollisestipunaisessa terrorissa surmansa saaneiden kokonaoismääräksi oli nmahdollisesti voitu kirjata 1400 henkilöä, sensijaan, että se nykyään kirkjataan 1430: ksi henkilöksi.

Sensijaan  19 000: n valkoisessa terrorissa henkensä menettäneiden lukumääriä se ei hetkauttaisi mihinkään.