1918 tapahtumat

[Mursu]

Varsinaisissa taisteluissa kuoli 3 400 valkoista ja 5 200 punaista siis ei vielä kovin suurta eroa tässä. Mutta kun valkoisia teloitettiin "vain" 1425 henkilöä ja punaisia teloitettiin 7370 henkilöä, niin ero alkaa olla jo merkittävä.

Tässä kuitenkin on huomattava, että valkoisilla periaatteessa oli juridinen oikeus rangaista punaisia. Toisin päin tätä oikeutta ei ollut. Punainen terrori pitkälle kohdistui sivullisiin, ei sotavankeihin.

Ja kun tarkastellaan vankileireillä kuolleita niin ero repeää jo valtavaksi, sillä valkoisia kuoli vankileireillä "vain" 4 henkilöä kun punaisia kuoli leireillä 11 650 henkilöä.

Miten määrittelet sanan "kuoli"? Viipurin lääninvankilassa punaiset murhasivat 30 vankia.

Totta on, että nälänhätä ja "espajantautina" tunnetttu maailmanlaajuinen vakava infulenssaepidemia viimeistelivät vankileireillä runsain mitoin punaisten kuolemantapauksia. Mutta totta on myöskin se, että ruoan tuominen ulkopuolelta leireissä oleville punavangeille oli jyrkästi kiellettyä, ja ruokaa tuoneita ihmisiä vangittiin ja jopa ammuttiin ja tuollaiset keskitysleirit olivat omiaan lisäämään ja vahvistamaan tautien leviämistä ja niiden kohtalokkaita vaikutuksia punavangeissa. Elikkä punavankien näännyttäminen nälkään ja tauteihin voidaan nähdä jopa tarkoituksellisina toimenpiteinä vrt. saksalaisten tuhoamisleirit WWII:n aikaan.

Tuoilla menetit kaiken uskottavuutesi. Kyse ei ollut keskitysleireistä. Keskitysleirit ovat siviilejä varten.

[ike60]

Viides syy saattoi olla suomalaisten parempi paikallistuntemus. Esimerkiksi puna-armeijan 44. divisioona oli ukrainalainen, eikä sillä luultavasti ole ollut etukäteen juuri minkäänlaista kokemusta metsässä toimimisesta, metsätaisteluista puhumattakaan.

Miten määrittelet hyökkääjän ja puolustajan? Raatteen tien taisteluissa suomalaiset olivat hyökkäävä osapuoli ja 44. divisioona puolusti mottiaan. Tuo 60 % luku on varsin pieni ero ja pikemminkin osoittaa sitä, että sodassa voimakkaampi hyökkää enemmän ja se myös usein kärsii pienemmät tappiot, ei siksi, että se hyökkää vaan siksi, että se on voimakkaampi. Toki Neuvostoliitto oli pitkälle poikkeus, koska se ei pannut juuri arvoa ihmishengelle.

Kyllähän se aluksi hyökkäsi, kunnes eteneminen tyrehtyi heikkoon suomalaiseen tiesulkuun. Vinogradov luultavasti sai suomalaisten vahvuudesta väärän kuvan.

Mutta olet oikeassa, että isot tappionsa divisioona koki puolustautuessaan. Raatteen tien taistelu havainnollistaa paikallistuntemuksesta ja -osaamisesta koituvia etuja.

Siinäkin olet oikeassa että hyökkääjälle koituu yleensä pienemmät tappiot juuri siitä syystä että se on voimakkaampi; puhuinkin tästä ylläolevassa viestissäni.

Ihanko oikeasti meinaat että hyökkääjälle koituu pienemmät tappiot?.Yleensä se kyllä menee toisinpäin jos puolustajilla on tarpeeksi kalustoa ja hyvät puolusasemat.Tohon aikaa ja vielä nykyäänkin sen sodan voittaa ylseensä se osapuoli joka tekee vähemmän virheitä

Ihan oikeasti. Kyseessä ei ole arvio vaan tilastollinen fakta. Eräs johtava nykyajan sotahistorioitsija ja analyytikko, Trevor Dupuy, keräsi aikanaan tiedot kaikista isommista uuden ajan taisteluista joista dataa on jossain saatavilla. Tuo luku on hänen analyyseistään ja koskee myös nykyajan sotia. Luku löytyy muistini mukaan ainakin hänen kirjoistaan Attrition sekä  Understanding war. Hieman heikomman muistikuvani mukaan se on mainittu myös jossain Martin van Creveldin kirjassa.

Hyökkäystä ei yleensä aleta edes tekemään jos vastapuoli on riittävän vahva ja hyvissä asemissa. Esimerkiksi suotta surullisenkuuluisa Maginot-linja hoiti tehtävänsä sataprosenttisesti: yksikään saksalainen ei mennyt siitä läpi keväällä 1940, vaan he menivät sen ohi. Ranska ei hävinnyt siksi että sen kenraalit olisivat luottaneet Maginot-linjaan liian paljon, vaan koska he luottivat siihen aivan liian vähän ja ryhmittivät Maginot-linjan taakse noin 300 000 miestä (luku saattaa heittää) jotka sitten eivät pääosin osallistuneet yhteenkään taisteluun. Vastaavasti Ranskan ylijohto ryhmitti ratkaisevaksi osoittautuneeseen nk. Meusen käytävään aivan liian vähän joukkoja, mitä silloinen kenraali Charles de Gaulle voimakkaasti kritisoi.

Ehkä ajattelet hyökkäystä pelkkänä rynnäkkönä. Näinhän on vain aniharvoin, ja silloinkin se yleensä perustuu tilanne- ja olosuhdetekijöiden  hyväksikäyttöön (esim. valoisuus- ja säätekijät, vaikkapa yöhyökkäys). Paljon tavallisempaa on, että varsinaista manööveriä edeltää tulivalmistelu, jossa tykistöaseilla, kranaatinheittimistöllä ja ilma-aseilla kohdistetaan vastapuolen havaittuihin tai oletettuihin asemiin tulta. Tulivalmistelun ensisijainen tehtävä on nimenomaan aiheuttaa vastapuolelle henkilöstön, kaluston ja infrastruktuurin vaurioitumista ja tuhoutumista. Suomalaisista viime sotien henkilöstötappioista noin 70 prosenttia johtui tykistöaseiden tulivaikutuksesta.

Inhimilliset virheet ovat tosiaan ratkaisseet monta taistelua, ja toisinaan kokonaisia sotiakin, mutta varsinkin isommat sodat on yleensä voittanut lopulta se jonka operatiivinen tehokkuus on ollut paras ja joka on kestänyt menetyksiä parhaiten.

[ike60]

Kun aseistukset vastaavat likimain toisiaan hyökkääjällä pitää olla 3-kertainen miesylivoima puolustajaan verraten.
Armeijan kokemusperäinen nyrkkisääntö.

Ei ole niin yksinkertaista. Operatiiviseen tehokkuuteen vaikuttavat myös koulutus, taistelutahto, käytettävät taktiikat (esim. yllätys), oman sodankäyntitavan ja kaluston sopivuus maastoon, tilanteeseen ja vastustajaan, tukitoimintojen (viestintä, tiedustelu ym.) laatu sekä eräät muutkin tekijät.

[Defend Finland!]

Mursulle kommentti:
Myönnän että olin vähän epäselvä, kun käytin sanoja "virallinen Suomi". Kuitenkin oli niin, että vielä 1960-luvulla. kun Linnan kirja ilmestyi, niin akateemisessa maailmassa oltiin vahvasti sitä mieltä, että Linnan kertomus on vääristelyä. Tähän tyyliin reagoivat mm "arvovaltaiset" Edvin Linkomies ja Eirik Hornborg. Linnan näkemys on sittemmin saavuttanut selvän voiton.

Akateeminen Suomi oli aika lailla haluton tutkimaan asioita ja se ei ole Suomelle kunniaksi se tapa jolla Jaakko Paavolainen teki ensimmäisen kattavan tutkimuksen ja kartoituksen. Jaakko Paavolainen joutui tekemään nämä tutkimukset omalla kustannuksellaan, koska "virallinen" Suomi ei halunnut tietää asiasta. Vasta sotasurmaprojekti 1990-luvun loppupuolella aukaisi solmut.

Mutta meillä on tuoreimpia asioita, jotka ovat vielä hämärän peitossa. Suomessa kun on ollut vahva paine yksimielisyyteen ja harva on uskaltanut olla eri mieltä. Suomessa on kaiken lisäksi erittäin vahva usko "asiantuntijoihin" ja muihin "arvovaltisiin" laitoksiin ja se on suuri ongelma. Annan yhden esimerkin: Eino Pietola kirjoitti ensimmäisenä viime sotien sotavankien korkeista kuolleisuusluvuista. Kimmokkeen kirjaansa hän sai kun vuonna 1985 oli ollut puhetta Nastolan sotavankileiristä ja Etelä Suomen Sanomien päätoimittaja oli pääkirjoituksessa sanonut suunnilleen näin "arvovaltaiset tahot ovat luotettavasti vakuuttaneet minulle, että sotavankeja ei ole ammuttu Suomessa". Pietola oli itse ollut leirillä vartiomiehenä ja tiesi paremmin ( noin 19.000 kuolleesta sotavangista vähän yli 1.200 oli ammuttu )ja sen takia hän yritti kysyä päätoimittajalta, että kuka on sellaisia vakuutuksia antanut, mutta vastausta ei tullut. Asialla lienee ollut instanssi, joka tänä päivänä käyttää nimeä Sotahistorian laitos?

PS Taitaa olla niin, että tämän sotasurmaprojektin nimilista on vieläkin puutteellinen. Täällä Kirkkonummella surmattiin muutama päivä ennen tammisunnuntaita vuonna 1918 erittäin julmalla tavalla 17-vuotias lukiolainen. On kerrottu, että Vihdissä ja Nurmijärvellä myöhemmin toimeenpannut joukkoteloitukset olisivat olleet kosto mm tästä tapauksesta. Sotasurmaprojektin nimilista ei tunne tapausta. Voi olla, että he olivat sitä mieltä, että kyseessä oli tavallinen ryöstömurha, joka ei liity sisäällissotaan!

[Kemolitor]

Tässä kuitenkin on huomattava, että valkoisilla periaatteessa oli juridinen oikeus rangaista punaisia. Toisin päin tätä oikeutta ei ollut. Punainen terrori pitkälle kohdistui sivullisiin, ei sotavankeihin.

Pitkähkö, mutta hyvä ja selkeä lainaus Wikipediasta:

Vaasan senaatti antoi tammikuussa 1918 valkoiselle armeijalle hyvin laajat valtuudet toimia sisällissodan punaista osapuolta vastaan. Senaatti ei kuitenkaan katsonut voivansa julistaa maahan sotatilaa, koska ainoa asiaa koskeva laki tai asetus oli ns. toisen sortokauden aikana Venäjän keisarin antama asetus sotatilasta. Tuota asetusta senaatti ei ollut hyväksynyt osaksi Suomen lainsäädäntöä.[1]

Valkoisen armeijan ylin johto oli saanut sotilaskoulutuksensa pääosin Venäjällä, joten se tunsi hyvin mainitun asetuksen sisällön. Venäläinen sotatila-asetus antoi sisäisessä konfliktissa mahdollisuuden asettaa erityisiä kenttätuomioistuimia, jotka voisivat langettaa Venäjän sotaväen rikoslain mukaisia tuomioita. Ongelmaksi kuitenkin muodostui jälleen se, että tuomiot olisivat perustuneet vieraan valtakunnan lainsäädäntöön.[1]

Valkoisen armeijan johdon kannalta tilanne oli hyvin kiusallinen, sillä se olisi tarvinnut mainitunlaista lainsäädäntöä vastarinnan (omalta kannaltaan katsottuna kapinan) kukistamiseen. Vastarinta ymmärrettiin paljon aseellista toimintaa laajemmaksi ilmiöksi. Helmikuun lopulla pääesikunta antoi "ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä", joita sittemmin alettiin kutsua "ammutaan paikalla" -ohjeiksi.[1] Kyseessä oli siis vain ohjeet, eikä mitkään lakiin perustuvat määräykset. Juridisessa mielessä ongelmaksi muodostui jälleen se, että eduskunta ei ollut julistanut maahan sotatilaa.

Varkauden valtausoperaation yhteydessä, helmikuun 1918 lopulla, kyseistä ohjeistusta sovellettiin mahdollisesti ensimmäistä kertaa, ainakin laajemmassa mittakaavassa. Mannerheim kielsi 25. helmikuuta suojeluskunnille lähetetyllä kiertokirjeellä sotaoikeuksien asettamisen ja toiminnan, eikä myöskään niiden määräämiä kuolemantuomioita saanut panna täytäntöön. Käytännössä tällä kiellolla ei kuitenkaan ollut paljoa vaikutusta, sillä paikalliset joukot ja niiden komentajat toimivat varsin itsenäisesti pitkälle kevääseen saakka.

Toinen sotatilan julistamattomuuden muodostama ongelma liittyi punaisten taistelijoiden aseman määrittämiseen. Koska maassa ei senaatin mukaan ollut voimassa sotatila, ei maassa voinut olla myöskään vihollistaistelijoita, joten valkoinen osapuoli tulkitsi tilanteen omalta kannaltaan siten, että punaiset olivat vain aseistautuneita siviilejä. Tästä taas muodostui ongelma suhteessa mm. Brysselin ja Haagin myös siviiliväestön suojelemiseksi tarkoitettuihin sopimuksiin vuosilta 1874 ja 1907. Mainittuja sopimuksia Suomen nuori valtio ei tuossa vaiheessa ollut ratifioinut. Molemmat sopimukset olisivat toki koskeneet myös sotatilan vallitessa otettuja sotavankeja.[1]

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vallitsevissa sisällissodan olosuhteissa valkoinen osapuoli toimi sen aikaisen ymmärryksen mukaan mahdollisimman lainmukaisesti (mikä perustui valkoisen sodanjohdon antamaan lakia muistuttavaan ohjeeseen), mutta tosiasiallisesti teloitukset eivät perustuneet mihinkään lakiin (koska sellaista ei ollut käytettävissä).[1]

Nykyaikaisen käsityksen mukaan kyseessä olisi ollut sotarikoksen, rikoksen ihmisyyttä vastaan tai kansanmurhan kriteeristön täyttävä summittainen murhaaminen.

Toisaalta täytyy myös mainita, että sisällissodan jälkeen laaditulla armahduslailla vapautettiin myös valkoisen osapuolen edustajat vastuusta mahdollisesti tekemistään rikoksista, joten jonkinlainen ymmärrys teloitusten laittomuudesta oli ollut olemassa jo tuolloin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori

Lisää aiheesta:
http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/art11.htm

Jukka Kekkonen (Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori) on kirjoittanut aiheesta oikein hyvän kirjan nimeltä Laillisuuden haaksirikko, kannattaa tutustua.

Tässä hänen kirjoituksensa samasta aiheesta:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Sodan+1918+rankaisutoimet+olivat++oikeudellisesti+huteralla+pohjalla/HS20080215SI1MA01bmf

Valkoisten judirinen oikeus teloituksiin oli siis aika olemattomalla pohjalla, voittajan oikeus sen sijaan oli vahva, kuten aina sodissa. Voittaja päättää hävinneiden rankaisemisesta sekä siitä, miten päättyneestä sodasta kirjoitetaan.

Miten määrittelet sanan "kuoli"? Viipurin lääninvankilassa punaiset murhasivat 30 vankia.

Kuoli nälkään tai tauteihin tai pahoinpitelyjen seurauksena, ei teloittamalla.

Tuoilla menetit kaiken uskottavuutesi. Kyse ei ollut keskitysleireistä. Keskitysleirit ovat siviilejä varten.

Keskitysleiri-termi on todellakin periaatteessa varattu leirille, jossa säilytetään siviilejä. Mutta jos edelleen pyöritään termien ja laillisuuden kanssa, niin maahan ei ollut sotatilassa, senaatti ei julistanut Suomeen tuolloin sotatilaa.

Mutta jos keskitysleiri-sana tuntuu pahalta, niin olisiko tuhoamisleiri parempi?

[cassius ali]

Varsinaisissa taisteluissa kuoli 3 400 valkoista ja 5 200 punaista siis ei vielä kovin suurta eroa tässä. Mutta kun valkoisia teloitettiin "vain" 1425 henkilöä ja punaisia teloitettiin 7370 henkilöä, niin ero alkaa olla jo merkittävä.

Tässä kuitenkin on huomattava, että valkoisilla periaatteessa oli juridinen oikeus rangaista punaisia. Toisin päin tätä oikeutta ei ollut. Punainen terrori pitkälle kohdistui sivullisiin, ei sotavankeihin.

Ja kun tarkastellaan vankileireillä kuolleita niin ero repeää jo valtavaksi, sillä valkoisia kuoli vankileireillä "vain" 4 henkilöä kun punaisia kuoli leireillä 11 650 henkilöä.

Miten määrittelet sanan "kuoli"? Viipurin lääninvankilassa punaiset murhasivat 30 vankia quote]

Totta on, että nälänhätä ja "espajantautina" tunnetttu maailmanlaajuinen vakava infulenssaepidemia viimeistelivät vankileireillä runsain mitoin punaisten kuolemantapauksia. Mutta totta on myöskin se, että ruoan tuominen ulkopuolelta leireissä oleville punavangeille oli jyrkästi kiellettyä, ja ruokaa tuoneita ihmisiä vangittiin ja jopa ammuttiin ja tuollaiset keskitysleirit olivat omiaan lisäämään ja vahvistamaan tautien leviämistä ja niiden kohtalokkaita vaikutuksia punavangeissa. Elikkä punavankien näännyttäminen nälkään ja tauteihin voidaan nähdä jopa tarkoituksellisina toimenpiteinä vrt. saksalaisten tuhoamisleirit WWII:n aikaan.

Sodissa yleensä ja sisällissodissa erityisesti totuus ja juridiikka ammutaan ensimmäisenä alas ja propaganda astuu sen sijalle.

Juridiset kysymykset jäävät totuuden mukana pelkiksi vähäisiksi kuriositeeteiksi. Totuus ja oikeus seuraa voittajan miekkaa ja näin on pitkälle 1970 -luvulle saakka käynyt tätä Suomenkin 1918 sisällissotaa tulkittaessa. Ja sama näkyy eräiden kommenttien perusteella pätevän vielä tänä päivänäkin.

Valkoinen terrori oli kansainvälisten lakien vastainen. Mutta kansainvälisestä laista ei tuolloin piitattu pirujakaan. Valkoisten omien 100% puolueellisten tuomioistuinten langettamat tuomiot kykenivät luomaan vain ohuen ja heikon laillisuuteen viittaavan valoverhon tapahtuneiden laittomien teloitusten ylle.

Punaisesta terrorista on sodanjälkeen vallinneessa valkoisessa propagandassa todellakin tuotu esiin vain räikeimmät punaisten suorittamat valkoisiin siviileihin kohdistamat terroriteot. Tämä on tietenkin ollut tarkoituksellista propagandaa. Todellisuudessa punainen terrori kohdistui pääasiassa sotilashenkilöihin kuten valkoinenkin terrori.

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Historialliset tosiasiat eivät ole uskonasioita, ne ovat ns. faktaa elikkä tosiasioita.  Ja ne pysyvät historiallisina tosiasioina täysin riippumatta siitä, mitä ja mihin nimim. "Mursu" uskoo.

[Veikko]

Mikä olisi paras paikka aloittaa mistä saisi aiheeseen liittyvää tietoa?
Tämä nimittäin kiinnostaa jo ihan henkilökohtaisen omankin perheen historian kannalta.

Jos itse sisällissodasta puhutaan, niin siitä on kirjoitettu melkoisesti kirjoja. aika paljon viime vuosina on ilmestynyt johonkin määrättyyn aihepiiriin liittyviä. Kirjastosta kannattaa tutkailla Suomen historiaan hyllystöjä.

Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle on oikein hyvä kirja, suositan. Fiktiopuolella tietysti ensimmäisenä Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, kakkososa kertoo sisällissodasta, mutta ei kannata hypätä suoraan siihen.

Jos etsit tapahtumia jollakin määrätyllä paikkakunnalla, niin tapahtumarikkaimmilta paikkakunnilta on kirjoitettu omia historiikkeja tuolta ajalta, monessa niistäkin kerrotaan laajemminkin tapahtumista ja niiden taustoista. Esimerkiksi Hamina 1918 on oikein hyvä kirja:
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/216

Jukka Rislakin Kauhun aika kannattaa ehdottomasti lukea. Rislakki on vähän kuivakka kirjoittaja, mutta asiapuoli on kunnossa. Jämsän tapahtumat keväällä 1918 olivat täydellinen erikoisuus tuona vuonna, taisteluita ei alueella ollut, mitään kostettavaakaan ei valkoisilla ollut, mutta ruumiita tuli.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=1481

Jos etsit tietoa jonkun sukulaisen kohtalosta, niin Suomen sotasurmat 1914-1922 on oikein hyvä sivusto:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results

Sieltä voi hakea nimen perusteella tai selata nimilistoja.

Täältä löytyy lisää tiedonlähteitä, jos oikein perusteellisempaa sukututkimusta aiot:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sis%C3%A4llissota_1918

Tuo Jukka Rislakin Kauhun aika on varsin hyvä. Olen lukenut sen sekä vanhana että uudistettuna versiona. Painotusta Rislakilla mielestäni on, mutta niin on lopulta (lähes) kaikilla kirjoittajilla - suuntaan tai toiseen. Hamina 1918 on muistaakseni lukelpoinen, mutta luin sen liian pikaisesti ja en oikein saa palautettua sen sisältöä mieleeni.

Fiktiivisistä vuoden 1918 kuvauksista on mielestäni paras on Lauri Viidan Moreeni - punaisten puolelta sekin, kuten Linnan suurellisempi teos.

Nuo internet sivut ovat tosiaan käyttökelpoisia.

[siviilitarkkailija]

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Cassius ei yllätä. Teloitus lukitussa tilassa käsikranaatilla. Tulee jotenkin mieleen Pohjois-Korea jossa kerrotaan pannun toimeen teloitus raskailla kranaatinheittimillä, minkä virallinen hallinto luonnollisesti kiistää koskaan tapahtuneen.

Kaikkein huvittavimpia ovat "kekkoset" jotka ruikuttavat I-maailmansodan lihamyllyn aikaisia tapahtumia nykymaailman arvo- ja yhteiskuntajärjestysten mukaisiin sodankäynti- ja ihmisoikeussopimuksiin. Tosiasiat ja maailmanhistorian kulut kun eivät mahdu näiden päähän vaan kuvitellaan härkäpäisesti että Suomen sisällissota olisi yksittäinen, maailmanhistoriasta riippumaton paikallinen konfliktinsa jossa toimijat sattuivat olemaan paikallisia ja vain paikallisten motiivien ajamia. Harvempi ymmärtää millainen tilanne Suomessa oli vuonna 1918 kun maatalouslakot, mustapörssi ja 4 v maailmansotaa olivat ensin ylikuumentaneet talouden ja sitten tempaisseet sen romahduksenkaltaiseen pysähdykseen. Puhumattakaan siitä että miten helvetissä Venäjä-Neuvosto-Venäjän entisen autonomisen alueen sisäinen konflikti olisi noin vain julistettavissa aikansa kansainvälisten sopimusten mukaan laittomaksi kun maata ei edes ollut olemassa vaan asiat olivat juhlallisia julistuksia joiden painoarvoa vasta mitattiin asevoimin. Ja ihan muualla ja keskenään ristiriitaisin intressein.

Suomalaisessa virallisen ja usein vasemmistoväritteisen historiantutkimuksen ainoa perspektiivi on tiirailla n 100 v sitten ollutta maailmaan nykysosialidemokraattisen kiikarin ja arvomaailman läpi ja julistaa milloin mikäkin suomalainen sotasankari sotarikolliseksi ja päinvastoin.

Punainen terrori, sinä lyhyenä aikan kun se nosti päätään, kohdistui kaikkeen ja kaikkiin. Käynnissä oli koko yhteiskunnan kannalta täysin mullistava ja käsittämätön prosessi jossa ryhdyttiin muokkaamaan valtiosta kommunistista tavalla joka on suorastaan hämmästyttävää. Onneksi muokkaajat olivat kovasti viinaanmeneviä, sillä muuten projektinsa olisi voinut jopa löytää kaikupohjaa. Tarkoituksena oli mm hävittää kirkko ja luoda tilalle kommunistinen sankari-uskonto-palvonta, joka olisi lopullisesti johtanut yhden puoluejohtajan henkilöpalvontaan. Yksityisen omistuksen ja omaisuuden suoja oli lopetettu. Ruoantuotanto, joka oli maassa jo tuolloin hyvin huonossa jamassa, oli laiminlyöty vieläkin kurjempaan kuntoon. Valtionhallinto ja kansanrintamahallitus olivat jatkuvassa sodassa jossa toinen osapuoli käytti jatkuvaa kuolemalla ja teloituksella uhkaamista työkaluna poliittisessa hallinnossaan. Hallinnossa joka nosti karismaattisia ihmisiä vailla minkäänlaista älyä tai vastuuta hallintovirkoihin pääasiallisena tarkoituksenaan liittää itsenäistynyt Suomi takaisin osaksi Neuvosto-Venäjää vastoin Leninin ja saksan yleisesikunnan tekemää sopimusta.

Punikkien hallinto oli jatkuvaa kuolemalla ja vankeudella uhkaamista ja niin hatara että sillä ei ollut edes teoreettisia keinoja tutkia omia veritekojaan. Joita olivat jostain syystä mm turunseudulta tulleet kaartilaiset kovia tekemään kun pääsivät matkustamaan muualle. Liekö saaneet venäläismatruuseja mukaansa, mutta on hirtehisen huvittavaa katsella kun punikit syyttävät aina kaikista murhateoista venäläismatruuseja, jotka ymmärrettävästi eivät kykene puolustautumaan, mutta joita kovasti teloitettiin mikäli saatiin kiinni.

Suomessa oli vuonna 1918 hillitön elintarvikepula. Saksa natisi ja oli kaatumassa. Neuvostoliittoon paenneet kommunistit uhkasivat kerätä apujoukkoja ja kiihottaa bosevikit hyökkäämään Suomeen. Suomi-nimisella tuoreella maalla ei ollut ulkoasiainhallintoa ja presidentinlinna oli astiastoa myöten venäläistä. Teollisuus oli kirskahtanut kiinni ja monet ammattimiehet olivat harmillisesti vankiloissa.

1. Jos "viattomat punikit" olisi kommariyliopiston lahjakkaiden tahdon mukaan päästetty samointein vapaaksi, Suomi olisi joutunut samantien takaisin sisällissodan kurimukseen.

2. Jos "vapaussodan vangit" olisi vapautettu, vangit olisivat hyvinkin voineet siirtyä Neuvostoliittoon mikä olisi voinut käynnistää siellä uusia revanssihenkisiä mittelöitä.

3. Jos "vapaussodan vangit" olisi vapautettu muutenvaan, hallitus olisi voinut samointein joutua vihastuneiden voittajien raivon ja mahdollisen sotilasvallankaappauksen kohteeksi.

Olosuhteisiin ja vaihtoehtoihin verrattuna tilanne oli tukala, vankien omaisten kannalta väärä (mutta sellaista on sisällissota jossa pelkkä asuinpaikka voi määrittää osapuolen jonka puolesta pakotetaan sotimaan) mutta olosuhteiden kannalta ehdottomasti ainoa jolla saatiin kestävä hallitus pysymään vallassa. Hallitus jolla oli riittävästi munaa tarvittaessa kaataa ne jotka havittelivat sotilasvallankaappausta.

[cassius ali]

"siviilitarkkailijalla" näyttäisi olevan kovastipalijon tarvetta vuodattaa omia sekavia ja jotenkin epäonnistuneesti puolustelevia tulkintojaan nyt tästäkin vuoden 1918 sisällissodasta.

Mutta sitäkin vähemmän siellä näyttäisi olevan kykyä ymmärtää yleisiä historiallisia tosiasioita elikkä faktoja.

Kun vertaillaan varsinaisissa taisteluissa kuolleiden valkoisten ja punaisten määriä keskenään ja todetaan, että valkoisia kuoli taisteluissa 3 415  henkilöä ja punaisia kuoli 7370 henkilöä, niin historialliseksi tosiasiaksi jää, että punaisia kuoli taisteluissa 3 955 henkilöä enempi kuin valkoisia.
 
Kun vertaillaan valkoista ja punaista terroria keskenään ja todetaan, että valkoisessa terrorissa tapettiin n. 19 000 punaista ja punaisessa terrorissa tapettiin n. 1 430 valkoista, niin historialliseksi tosiasiaksi jää, että valkoinen terrori oli 17 570 henkilöä suurempaa, kuin punainen terrori.

Tässä suhteessa aivan täysin epäolennaisiksi sivuseikaksi jäävät saivartelut siitä, nimetäänkö valkoisten keväällä ja kesällä 1918 perustamat leirit keskitysleireiksi, vankileireiksi, tuhoamisleireiksi, tai joksikin muuksi. Olennaista on, että niillä kuoli 11 650 punaista.

Samaten on täysin epäolennaista saivartelua nimetäänkö Viipurin vankilan 60 henkilön kuolemaan johtaneet tapahtumat murhiksi, teloituksiksi tms tuhotöiksi. Olennaista on että siinä menetti henkensä 60 valkoista.

Onhan se kuitenkin ymmärrettävää, että jos ei ole kykyä käsitellä vuoden 1918 tapahtumia kokonaisuudessaan ja viileän puolueettomasti, niin silloin helposti sortuu saivartelemaan ja nysväämään epäolennaisissa sivuseikoissa. 

[Mursu]

Valkoinen terrori oli kansainvälisten lakien vastainen. Mutta kansainvälisestä laista ei tuolloin piitattu pirujakaan. Valkoisten omien 100% puolueellisten tuomioistuinten langettamat tuomiot kykenivät luomaan vain ohuen ja heikon laillisuuteen viittaavan valoverhon tapahtuneiden laittomien teloitusten ylle.

Miten kansainvälinen laki etenkin siinä muodossa kuin se oli 1918 oli edes pätkääkään relevantti - muuten kuin ehkä tapettujen venäläisten suhteen? Mistä laista puhut? Lähinnä oli Haagin sopimus vuodelta 1907 eikä se se koskenut sisällissotia, eikä Suomi ollut sitä allekirjoittanut

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Noita ei voi mitenkään  nimittää teloituksiksi.

[Eugen235]

Onko lopputuloksella väliä?

Hienoa että valkoiset voittivat.

Muutoin olisimme vaihdelleet vielä 1980-luvulla vasemman jalan kenkää keräkaaliin ja ruotsalaiset olisivat käyneet ostamassa viulun aidolla Camel-askilla. Tai vaihtaneet infrapunakiikarit aitoon Sultan-kondomiin.

Parhaimmin koulutettujen ja kauniimpien tyttöjen toiveammattina olisi ollut ulkomaalaisiin miehiin kohdistunut  prostituutio.

Tosin nykyisin, 2010-luvulla vastaavat (tai ainakin kauneimmat) naiset antavat ulkomaalaisille ilmaiseksi.

...olisiko sittenkin ollut hyvä että Kansanvaltuuskunta olisi tasannut tulot 1918?   

[cassius ali]

Valkoinen terrori oli kansainvälisten lakien vastainen. Mutta kansainvälisestä laista ei tuolloin piitattu pirujakaan. Valkoisten omien 100% puolueellisten tuomioistuinten langettamat tuomiot kykenivät luomaan vain ohuen ja heikon laillisuuteen viittaavan valoverhon tapahtuneiden laittomien teloitusten ylle.

Miten kansainvälinen laki etenkin siinä muodossa kuin se oli 1918 oli edes pätkääkään relevantti - muuten kuin ehkä tapettujen venäläisten suhteen? Mistä laista puhut? Lähinnä oli Haagin sopimus vuodelta 1907 eikä se se koskenut sisällissotia, eikä Suomi ollut sitä allekirjoittanut

Viipurin lääninvankilan 30 henkilön teloitukset luetaan tietysti teloituksiin.

Noita ei voi mitenkään  nimittää teloituksiksi.

Teloitus, verityö, murha, kuolemantuottamus, tappo, kaatuminen: voit vapaasti valita termin, mutta lopputulosta se ei muuta miksikään. Noin 30 henkilöä menetti henkensä.

Ja jos tuo verityö olisi jäänyt tekemättä, niin mahdollisestipunaisessa terrorissa surmansa saaneiden kokonaoismääräksi oli nmahdollisesti voitu kirjata 1400 henkilöä, sensijaan, että se nykyään kirkjataan 1430: ksi henkilöksi.

Sensijaan  19 000: n valkoisessa terrorissa henkensä menettäneiden lukumääriä se ei hetkauttaisi mihinkään.