Suomi ja NATO - yleiskeskustelu

[Faidros.]

Kannatan itsekin vahvaa kansallisvaltiota, siitä ollaan samaa mieltä.
En myöskään kaipaa ketään tänne söhläämään lintukotoamme.

Olen xor_roxin kanssa asiasta samaa-, mutta sen järjestämisestä eri mieltä. Sou?

Jatketaan.

[xor_rox]

Alexander Stubb oli ministerivuosinaan ajamassa alas varmuusvarastoja sekä lopettamassa varuskuntia ympäri Suomen. Millaisia diilejä hän pääministerinä Suomen puolesta kulisseissa lisäksi teki, olisi erittäin mielenkiintoista tietää. Joka tapauksessa unelma, josta hän epätoivoisesti yrittää vielä pitää kiinni, on romahtanut. Surullinen tapaus.

Alexander Stubb varoittaa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin mahdollisesta Suomea koskevasta diilistä

Yhdysvaltojen ja Venäjän mahdollinen diili voisi jättää Suomen ja Ruotsin pysyvästi Naton ulkopuolelle.

Entinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) toteaa Financial Timesin kolumnissaan pelkäävänsä, että Yhdysvaltain tulevalla presidentillä Donald Trumpilla voi olla houkutus solmia diili Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa Naton laajentumisen estämisestä.

– Tämä jättäisi turvallisuuspoliittisen tyhjiön pohjoiseen Eurooppaan, erityisesti Suomeen ja Ruotsiin, jotka ovat sotilasliittouman ulkopuolella, mutta EU:n jäseniä. Niiden niin sanotusta "Nato-optiosta" tehtäisiin mitätön, Stubb kirjoittaa.

Entinen pääministeri Alexander Stubb ehdottaa Financial Timesin kolumnissaan Euroopan ja Yhdysvaltojen välille uutta diiliä.

– Tuleva presidentti Trump sanoo, että hän tykkää tehdä diilejä. Tarvitsemme uuden diilin Euroopan ja Yhdysvaltojen välille, joka perustuu yhteisten arvojemme kunnioittamiseen, kansanedustaja Alexander Stubb kirjoittaa kolumnissaan.

Hän arvelee, että ainoa mahdollinen diilintekijä Euroopan puolelta tähän tehtävään on Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Uusi diili

Stubb kuvailee nykyajan uhkia, jotka sisältävät sekä nationalismin että protektionismin nousua. Hän toteaa, että aika vähän on sanottu siitä, mitä uudessa tilanteessa Brexitin ja Trumpin valinnan myötä pitäisi tehdä. Stubb ehdottaa, että Euroopan pitää toimia pragmaattisesti ja periaatteellisesti.

Stubbin mukaan uuden Euroopan ja Yhdysvaltain välisen diilin pitäisi perustua kolmelle pilarille.

Ensimmäinen näistä pilareista on turvallisuus. Hän kehottaa Eurooppaa kuuntelemaan Trumpia mitä tulee Naton kustannuksiin. Euroopan maiden on siis kasvatettava puolustusmenojaan, ja samaan aikaan kehitettävä EU:n turvallisuus- ja puolustuskykyjään läheisessä yhteistyössä Naton kanssa.

Toinen pilari on ulkopolitiikka. Stubbin mielestä Euroopan ja Yhdysvaltojen pitää löytää keinot kohdata Venäjä periaatteellisesti. Hän muistuttaa, että Georgian, Ukrainan ja Syyrian sotien myötä Venäjä on loukannut kansainvälistä lakia kaikilla rintamilla.

– Tätä ei voi eikä saa antaa tapahtua rangaistuksetta, Stubb kirjoittaa.

Kolmas diilin pilareista on kauppa. Hän muistuttaa, että populistisen vasemmiston ja oikeiston vastustuksesta huolimatta transatlanttinen vapaakauppasopimus lisää työpaikkoja ja kasvua molemmin puolin Atlanttia.

Stubb toteaa, että Euroopan ja Yhdysvaltojen pitäisi katsoa Kiinan suuntaan merkittävänä kauppakumppanina.

Stubbin mielestä liittokansleri Angela Merkel oli asian ytimessä todetessaan, että "Saksaa ja Amerikkaa yhdistävät arvot – demokratia, vapaus, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen, ihmisarvon kunnioittaminen riippumatta heidän alkuperästään, heidän ihonväristään, uskonnostaan, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai poliittisista näkemyksistään".

– Optimisti minussa sanoo, että vuosi 2016 pitäisi jäädä ihmisten mieliin vuotena, jolloin kykenimme osoittamaan, miksi transatlanttinen yhteistyö ja liberaali kansainvälisyysaate ei ole kuollut. Pessimismi minussa sanoo, että asiat muuttuvat huonoista huonommiksi. Ainakin meillä on mahdollisuus valita, ja se on täysin meidän omissa käsissämme, Stubb päättää kirjoituksensa.

[hattiwatti]

Yhteisessä EU-armeijassa on jo jännempiä ehdotuksia, jos USA vetäytyisi mantereelta... tai jos joku maa haluaisi irtautua EU:sta

http://www.zerohedge.com/news/2016-11-16/german-lawmaker-pushes-european-nuclear-deterrence-plan

[hattiwatti]

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611182200029352_ul.shtml

Joukko sotilasliitto Natossa työskennelleitä turkkilaisia upseereja on hakenut turvapaikkaa maista, joissa he työskentelivät, kertoi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Stoltenberg vastasi asiaa koskevaan kysymykseen tiedotustilaisuudessa Brysselissä. Hän ei kertonut turvapaikkaa hakeneiden määrää eikä kyseessä olevia maita. Hänen mukaansa asiaa arvioidaan ja siitä päätetään kussakin maassa, mistä turvapaikkaa on haettu.

Turvapaikkaa hakevat turkkilaisupseerit työskentelivät Naton komentorakenteessa. Stoltenberg sanoi odottavansa, että Turkki täyttää kaikki tyhjillään olevat paikkansa komentorakenteessa.

NATO elää jännittäviä aikoja. Miksiköhän Suomi-poliitikot eivät ota näitä vastaan poliittisista syistä vainottuina turvapaikanhakijoina?

[Faidros.]

Miksiköhän Suomi-poliitikot eivät ota näitä vastaan poliittisista syistä vainottuina turvapaikanhakijoina?

Sullahan on tietysti jokin todiste väitteellesi ettei näin tapahdu?

Mutta miksi Suomi, ei NATO-maana, olisi edes ensiarvoisen tavoiteltava turvapaikka NATO-upseereille?

[JKN93]

Analyysia Suomen ulkopolitiikan kehityksestä:
https://ulkopolitist.fi/2016/11/23/pienvaltiorealismi-kuihtuu-suomalaisen-ulkopoliittisen-ajattelun-murros/

Pienvaltiorealismi kuihtuu: suomalaisen ulkopoliittisen ajattelun murros

Tässä kirjoituksessa pureudutaan suomalaiseen ulkopoliittiseen ajatteluun ja sen muutokseen. Keskiössä ovat kolme ulkopoliittista koulukuntaa: pienvaltiorealismi, euroatlantismi ja globalismi, joiden ympärille eri suomalaisten ulkopoliittisten ajattelumaailmoiden voidaan katsoa nivoutuvan. Kirjoitus tarkastelee koulukuntien sisältöä ja niiden kehittymistä kylmän sodan jälkeisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on käynnissä muutos, joka näkyy erityisesti tarkasteltaessa politiikan käytäntöjä ja tehtyjä päätöksiä. Muutoksen taustalla vaikuttavat muuttuneet ajatusmaailmat. Perinteinen suomalainen pienvaltiorealismi ohjaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa entistä vähemmän.

Tampereen yliopiston tutkija Tapio Juntunen painottaa Kosmopolis-aikakauslehden erinomaisessa artikkelissaan, että Suomen ulkopolitiikan muutos näkyy politiikan käytännöissä – erityisesti suhtautumisessa suurvaltojen läsnäoloon Itämeren alueella. Suomi pyrkii sitouttamaan Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa alueelle vastoin kylmän sodan ajan etäännyttämisen periaatteita, jolla Itämeri yritettiin pitää sotilaallisten jännitteiden ulkopuolella. Tekstissään Juntunen ehdottaa, että suomalainen ulkopoliittinen debatti voisi keskittyä enemmissä määrin juuri käytännöistä keskustelemiseen.

Tämän tekstin kirjoittaja on taas argumentoinut toisessa yhteydessä, että suomalaisen kylmän sodan jälkeisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan iso kehitys on ollut valtavirtaistuminen suhteessa muihin eurooppalaisiin valtioihin. Entisen puolueettoman maan erityispiirteet ovat hiljalleen karisseet, mistä eräs esimerkeistä on muuttuva lainsäädäntö sotilaallisen avun vastaanottamiseksi ja antamiseksi. Venäjän ulkopolitiikan muututtua itsevarmemmaksi ja Ukrainan kriisin alettua muutokset ovat vain kiihtyneet.

Suomen asemaa muokanneet poliittiset valinnat voivat ja ovat voineet olla hyvin käytännöllisiä, jopa epäpoliittisia ja -strategisia. Niiden taustalla vaikuttavat tosin myös ulkopoliittiset ajatusmaailmat ja maailmankuvat. Varsinkin isossa kuvassa Suomen ulkopoliittisia valintoja ohjaavat, joskaan eivät dominoi, näkemykset Suomelle sopivasta asemasta maailmassa. Olennaista on myös se, millaisessa maailmassa Suomen nähdään toimivan ja millaisia muiden toimijoiden katsotaan olevan. Kansainvälispoliittiset maailman- ja tilannekuvat sekä johtopäätökset keskeisten toimijoiden luonteesta ohjaavat sekä yhteistyökumppaneiden valintaa että ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinovalikoimaa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on noudatellut viimeisen vajaan neljännesvuosisadan pääasiassa globalismin ja euroatlantismin näkemyksiä pienvaltiorealismin vaikuttaessa taustalla. Uusi kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne ei ole suinkaan nostanut kylmän sodan aikana hegemonisessa asemassa ollutta pienvaltiorealismia takaisin uuteen kukoistukseensa, vaan se on ajautumassa lähes marginaaliseen asemaan. Tällä on vaikutusta ulkopoliittiselle keskustelulle ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle tulevaisuudessa.

Suomen ulkopoliittiset koulukunnat: pienvaltiorealismi, euroatlantismi ja globalismi

Hiski Haukkala ja Tapani Vaahtoranta hahmottivat Fred Blombergsin toimittaman, kesällä 2016 ilmestyneen Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia -kirjan artikkelissaan Suomen nykyhetkiset ulkopoliittiset koulukunnat. Heidän mukaansa Suomessa on tällä hetkellä kolme eri ulkopoliittista koulukuntaa: pienvaltiorealistinen, euroatlanttinen ja globalistinen.

Jako on perusteltu, sillä se onnistuu kattamaan suomalaisen ulkopoliittisen ajattelun diversiteetin lähes kokonaan. Kuten kirjoittajat itsekin painottava, koulukunnat ovat ideaalityyppejä, joihin harva tutkija tai poliittinen toimija tietoisesti identifioituu ja joista yksikään ei omin päin ohjaa ulkopolitiikkaa. Tosiasiallisesti ulkopolitiikka koostuu eri koulukuntien näkemyksistä painotusten vaihdellessa eri aikakausittain. Tämäkään kirjoitus ei ehdoin tahdoin jaa suomalaisia keskustelijoita eri poteroihin. Koulukuntajako on kuitenkin hyvä tapa jäsentää suomalaista ulkopoliittista debattia, ja samalla se voi saada aikaan lisää keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle tärkeistä teemoista. Lisäksi jako koulukuntiin tuo esiin keskeisiä jännitteitä, joista Suomessa ulkopolitiikan yhteydessä keskustellaan ja jotka ovat läsnä myös ulkopolitiikan teossa sekä tavoitteenasettelussa.

Seuraavaksi esittelen kolme ulkopoliittista koulukuntaa täydentäen Haukkalan ja Vaahtorannan artikkelissaan tuomia näkemyksiä koulukuntien erityispiirteistä.

Pienvaltiorealistinen, myöntyväisyyspolitiikaksikin kutsuttu lähestymistapa muodosti sekä Paasikiven, Kekkosen että Koiviston ulkopolitiikan ytimen. Koulukunta korostaa Suomen geopoliittisen aseman, historiallisten kokemusten ja suurvaltapolitiikan realiteettien merkitystä myös nykymaailmassa. Pienvaltiorealistien mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä on edelleen oltava ajatus Suomesta Venäjälle luotettavana toimijana. Ajattelun ydin on Moskovan legitiimin turvallisuusintressin huomioiminen: Suomen alueelta ei saa muodostua sotilaallista uhkaa Venäjää kohtaan. Toisin sanoen sotilaallisesti Suomen alue tulee olla vain ja ainoastaan Suomen kontrollissa, erityisesti kriisitilanteessa. Parhaiten tämä varmistetaan pitäytymällä itsenäisessä puolustuksessa ja ylläpitämällä kahdenvälisiä luottamuksellisia suhteita Venäjään. Pienvaltiorealismi on perinteisesti suhtautunut epäluuloisesti suurvaltoihin, eikä niiden toiminnassa ole välttämättä nähty laadullisia eroja. Suurvaltapolitiikka on suurvaltapolitiikkaa riippumatta sen harjoittajasta. Koulukunta ei kuitenkaan ole nähnyt ulkopolitiikkaa passiivisessa valossa, vaan esimerkiksi perinteinen rauhanturvaaminen ja diplomaattinen välitystoiminta sopivat hyvin pienvaltiorealismin näkemyksiin. Koulukunnan "formatiiviset" hetket voidaan varsin selkeästi sijoittaa talvi- ja jatkosodan kokemuksiin ja opetuksiin sekä kylmän sodan aikaiseen ulkopolitiikkaan. Juuri näiltä aikakausilta kumpuavat koulukunnan edustajien mielestä Suomelle merkittävät ulkopoliittiset opetukset. Pienvaltiorealismin merkittävimmät puolestapuhujat löytyvät keskustapuolueesta ja sosialidemokraateista, ja heitä on kertynyt myös vuonna 2015 perustetun Suomen Geopoliittisen Seuran ympärille.

Euroatlanttinen koulukunta taasen ponnistaa kansainvälisen politiikan liberaalista ymmärtämisestä ja korostaa eurooppalaisia sekä transatlanttisia rakenteita ja niihin sitoutumista. Nato-jäsenyyteen, tai ainakin liittokunnan tärkeyteen Euroopan turvallisuuden ja vakauden tuottajana, koulukunnan edustajat suhtautuvat myönteisesti, ja heidän mukaansa idänsuhteet tulisi ensisijaisesti hoitaa monenkeskisissä yhteyksissä. Viime aikoina euroatlantikkojen leiristä on kuulunut kriittisiä Venäjä-kommentteja. Kremlin toimet esimerkiksi Ukrainassa ovat muokanneet koulukunnan Venäjä-näkemyksiä kielteisempään suuntaan sekä saaneet koulukunnan edustajat korostamaan Suomen läntisyyttä. Ei ole yllättävää, että koulukunta suhtautuu myönteisesti myös muihin läntisiin toimijoihin mukaan lukien Yhdysvaltoihin. Vaikka euroatlanttisuus korostaa monenkeskisiä ratkaisuja, se tunnustaa myös kansainvälisen politiikan voimapoliittisen puolen ja suhtautuu myönteisesti maanpuolustukseen. Tässä onkin sen merkittävin yhtymäkohta pienvaltiorealismin kanssa. Keskeisenä kokemuksena ja eräänlaisena kiintopisteenä koulukunnan edustajille näyttäytyy kylmän sodan loppuminen ja erityisesti Suomen hakeutuminen Euroopan unionin jäseneksi. Euroatlantistit ovat varsin hyvin edustettuina tutkija- ja virkamieskunnassa. Tunnetuimman euroatlantistin viittaa kantaa kuitenkin Alexander Stubb.

Globalistinen koulukunta on selkeästi kolmesta lähtökohdasta normatiivisin. Sen edustajat ovat omaksuneet erityisesti laajan turvallisuuden käsitteen. Euroatlantikkojen ohella globalistit korostavat monenkeskisyyttä, mutta näkökulma on erityisesti globaaleissa rakenteissa ja kysymyksissä kuten ilmastonmuutoksessa ja kehityskysymyksissä. Voimapolitiikka taas nähdään vanhentuneena, joskaan ei kokonaan kuolleena. Globalistit ovat perinteisesti suurvaltakriittisiä, ja erityisesti Yhdysvallat näyttäytyy heille monesti kielteisessä valossa – kuten myös Nato. Viime aikoina leiristä on noussut keskusteluun myös erittäin Venäjä-kriittisiä näkemyksiä. Globalistit tunnustavat maanpuolustuksen roolin, mutta ovat perinteisesti herkimmin ajaneet esimerkiksi asevelvollisuuden lakkauttamista ja puolustusmenojen laskemista. Globalistien kohdalla merkityksellisiä yhteisiä kokemuksia on vaikeampi löytää. Sen juuret voidaan nähdä kuitenkin esimerkiksi 1960–70 -lukujen radikaalissa liikehdinnässä ja rauhanliikkeessä, joiden piiristä ovat ponnistaneet globalismin kaksi merkittävintä soihdunkantajaa: Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen. Globalismi voidaankin nähdä ennen kaikkea kansalaisyhteiskunnasta kumpuavana ajattelumaailmana.

Pienvaltiorealismin heikentyminen osa Suomen ulkopolitiikan kylmän sodan jälkeistä kehitystä

Haukkala ja Vaahtoranta tekevät tekstissään hyvin olennaisen huomion: pienvaltiorealistinen koulukunta on heikentymässä, mikäli eurooppalaisessa turvallisuusjärjestyksessä ei tapahdu suuria mullistuksia tai Venäjän ulkopolitiikka käänny entistä aggressiivisemmaksi. Historiallisesti muutos on erittäin merkittävä. Koulukunta käytännössä dominoi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kylmän sodan aikana, erityisesti 60-luvun alusta aina 90-luvun alkupuolelle – huolimatta siitä, että Suomen politiikassa oli myös sekä globalistisia että orastavia liberaaleja vivahteita. Prioriteetit oli tosin naulattu kahdenvälisiin suhteisiin Moskovan kanssa. Käytännössä Suomessa oli siis vain yksi merkittävä ulkopoliittinen koulukunta, jonka käsitysten ympärille tarkoin vaalittu ulkopoliittinen konsensus rakentui.

Pienvaltiorealismin kuihtuminen kulkee käsi kädessä viimeisen neljännesvuosisadan aikana tapahtuneiden muutosten kanssa.  Kuihtuminen on tapahtunut asteittain, mutta aivan viime vuosina se on kokenut kovimmat kolauksensa.  Pienvaltiorealistiset periaatteet vaikuttivat vielä välittömässä kylmän sodan lopun jälkeisessä ajassa varsin voimakkaasti. EU-jäsenyyttä edeltävinä vuosina virallisessa ulkopoliittisessa retoriikassa viitattiin konstailematta historian opetuksiin ja geopolitiikkaan. Jaakko Blomberg on Vakauden kaipuu –teoksessaan painottanut sitä, että Suomi jäi Naton ulkopuolelle Venäjään liittyvistä syistä. Muun muassa puolustusvoimien komentaja Jan Klenberg piti tärkeänä, että Suomen alue pysyy sotilaallisesti omissa, ja vain omissa käsissä.

Huolimatta monien perinteistä ulkopolitiikkaa kannattavien näkemyksistä Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Vapautuneen turvallisuuspoliittisen keskustelun tuoksinassa eliitin mielipiteet turvallisuuspolitiikasta jakautuivat, ja nykyiset koulukunnat alkoivat hiljalleen muovautua. On hyvä huomioida, että moni muuten realistisista opinkappaleista kiinni pitänyt kannatti EU-jäsenyyttä. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto on tästä merkittävin esimerkki. Hän muun muassa painotti, etteivät Suomen Venäjä-kannat voi poiketa liikaa yleiseurooppalaisista Venäjä-mielipiteistä.

1990-luvun loppua ja 2000-luvun alkua hallitsivat euroatlantismi ja globalismi, joista jälkimmäisen vaikutus näkyi erityisesti turvallisuusympäristöstä tehdyssä analyysissä ja turvallisuuteen liittyvässä käsitteistössä. Euroatlantismin energia ohjautui pitkälti aktiiviseen ja varsin määrätietoiseen politiikkaan Euroopan unionin sisällä. Yleinen mielipide ja vallitseva turvallisuusympäristö eivät antaneet syytä tai mahdollisuutta hakea Naton jäseneksi. Pienvaltiorealismin merkitys alkoikin 2000-luvulle tultaessa hiipua ehkä jopa tiedostamatta. Venäjä-suhteet toimivat mutkattomasti, ja eurooppalainen ympäristö oli lauhkea. Vasta 2010-luvun puolella merkittävästi kiristynyt kansainvälispoliittinen tilanne toi esiin Suomen uusien turvallisuuspoliittisten valintojen poliittisuuden.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulle astuttaessa turvallisuusympäristö alkoi muuttua, mikä lopulta toi esiin myös pienvaltiorealismin heikentymisen. Ensimmäiset signaalit Venäjän ulkopolitiikan muuttumisesta tulivat vuosien 2005–2007 aikana. Elokuu 2008 toi mukanaan Georgian sodan. Itämeren turvallisuustilanne alkoi epävakautua viimeistään vuoden 2013 aikana, ja alkuvuosi sekä kesä 2014 taas tullaan muistamaan aikana, jolloin Euroopan turvallisuuden juna suistui lähes kokonaan raiteiltaan. Samalla muuttui monen suomalaisen Venäjä-kuva ja käsitys kansainvälisestä politiikasta. Suomalainen ulkopolitiikan analyysi palasi takaisin perinteisten turvallisuuskysymysten äärelle, mutta ratkaisua ei lähdettykään enää hakemaan likeisistä Venäjä-suhteista. Venäjän kanssa on pitkälti tehty välttämätön eikä juuri sen enempää.

Vaikka Suomessa nykyinen keskustelu nähdään vastakkainasetteluna perinteisten pienvaltiorealististen Venäjä-näkemyksen ja läntisempien, Venäjä-kriittisten näkemysten välillä, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on keskustelusta huolimatta perustunut pitkälti euroatlanttisille näkemyksille ja analyysille. Suomen ulkopoliittinen johto jakaa "läntisen narratiivin" mukaisen näkemyksen nykyiseen huonoon turvallisuustilanteeseen johtaneista syistä, ja Suomi on pyrkinyt entistä tiiviimmin ylläpitämään ja tiivistämään suhteita läntisiin rakenteisiin. Helsingin reaktio kiristyneeseen tilanteeseen ei ole siis noudattanut pienvaltiorealistista pelikirjaa.

Vastalauseena tekstin teesiin pienvaltiorealismin heikkenemisestä voidaan nähdä Suomen pitäytyminen Naton ulkopuolella tai esimerkiksi Fennovoiman tai Nord Stream 2:n tukemisen kaltaiset edesottamukset, joissa voi aivan hyvin havaita ripauksen perinteisestä idänpolitiikasta. Toisaalta Natoon liittymättömyys todennäköisesti perustuu yhä enemmän ulkopoliittisen johdon riskianalyysiin, ei niinkään pienvaltiorealistisiin periaatteisiin. Toisin sanoen taustalla eivät vaikuta Ikuiset Geopoliittiset Tosiasiat, vaan arvio jäsenyyden tuomien hyötyjen ja vastareaktioiden suhteesta. Ideologisia pidäkkeitä jäsenyydelle siis tuskin nähdään. Kaksi jälkimmäistä tapausta eivät taas ole puhtaan turvallisuuspoliittisia päätöksiä, vaan niiden edistämiseen liittyy todennäköisesti paljon enemmän taloudellisia ja alue- sekä energiapoliittisia näkökulmia kuin idänpolitiikkaa.

Miksi pienvaltiorealistisiin näkemyksiin ei sitten ole nojauduttu? Haukkala ja Vaahtoranta nostavat esiin suomettumisen taakan, jota pienvaltirealismi jokseenkin oikeutetusti kantaa. Koulukunnan heikentymiselle on lisäksi ainakin kolme muuta syytä, joista kaksi liittyy pienvaltiorealismin käyttökelpoisuuteen turvallisuusympäristön analyysissä sekä ulkopoliittisena ohjenuorana ja yksi sukupolvitekijöihin.

Ensinnäkin pienvaltiorealistien Venäjä-näkemys on defensiivinen, mikä ei tahdo istua vallitseviin käsityksiin Venäjästä eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria haastavana toimijana. Pienvaltiorealistit ovat kommentoineet Venäjän ulkopolitiikkaa apologistiseen sävyyn osoittaen syyttävän sormensa lännen toimiin (Paavo Väyrynen, Heikki Talvitie...). Karrikoidusti voidaan sanoa, että pienvaltiorealismiin kuuluu ajatus, että kunhan vain Venäjän "legitiimit intressit" tyydytetään sen rajoilla, se ei aiheuta naapureilleen ongelmia. Jo Suomen kylmän sodan kokemukset asettavat tämän väitteen kyseenalaiseksi. Läntisissä pääkaupungeissa ja merkittävissä osissa analyyseistä Venäjän ongelmallisen ulkopolitiikan lähteinä on taas nähty ennen kaikkea Venäjän sisäiset syyt kuten Venäjän nykyhallinnon luonne tai historiallisesti rakentuneet käsitykset Venäjälle kuuluvasta asemasta, joka ei sovellu läntiseen käsitykseen tavasta järjestää Euroopan turvallisuus.

Toiseksi pienvaltiorealistisen doktriinin keskeinen näkökohta Suomen alueen käyttämättömyydestä Venäjää kohtaan ei myöskään istu nykyiseen turvallisuusympäristöön, jossa juuri Venäjä on ollut Euroopassa alueellista integriteettiä loukannut toimija.  Kuten esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin paljon puhuttu Venäjä-raportti esittää, Venäjän johdon ajatusmaailmaa on syytä ymmärtää heuristisesti. Siitä huolimatta Euroopassa ei kerta kaikkiaan ole yhtä ainutta toimijaa, jolla olisi haluja saati intressiä kohdistaa sotilaallisia toimia Venäjää vastaan Suomen tai minkään muun alueen kautta. On täysin mahdollista, että Venäjän johto pelkää asemansa puolesta, mutta pelko liittyy ennen kaikkea hallinnon legitimiteettiä nakertaviin poliittisiin uhkiin, ei minkään tahon sotilaallisiin toimiin. Pienvaltiorealistien tarrautuminen (esim. Pekka Visuri) tähän Suomen alueen käyttämättömyyden periaatteeseen, jonka pohjalta koulukunnan edustajat ovat kritisoineet muun muassa Suomen Yhdysvaltojen kanssa tehtävää yhteistyötä ja Naton kanssa tehtyä isäntämaasopimusta, rajoittaa turhaan Suomen muutenkin kapeaa liikkumatilaa ja reagoimismahdollisuuksia revisionistiseen Venäjään. Hirttäytyminen alueen käyttämisen kysymykseen näyttäytyy auttamattoman dogmaattisena. Tämän tulisi olla kiusallista poliittisen realismin lippua kantavalle koulukunnalle – onhan realismin keskiössä alati muuttuvien valta- ja voimasuhteiden jatkuva luenta ja tulkitseminen.

Kolmas syy pienvaltiorealismin heikkenemiseen liittyy viime vuosikymmenien aikana tapahtuneeseen sukupolvien vaihtumiseen. Kuten tekstissä tuotiin jo ilmi, pienvaltiorealismin keskeiset ajattelua muovaavat kokemukset liittyvät ennen kaikkea sotien opetuksiin ja kylmän sodan ulkopolitiikan gloriaan. Suomen ulkopolitiikan ruori erityisesti virkamiestasolla on kuitenkin pikkuhiljaa siirtymässä Erasmus-sukupolvelle, jonka kansainvälispoliittinen maailmankuva muodostui kylmän sodan päättyessä ja jolle historian opetukset sekä geopoliittiset realiteetit näyttäytyvät kovin erilaisina. Samoin tutkija- ja poliitikkopiireissä harva hahmottaa maailmaa realistisista lähtökohdista. Allekirjoittaneen tiedossa ei esimerkiksi ole yhtään nuoren polven suomalaista ulkopolitiikan tai kansainvälisen politiikan tutkijaa, jonka ammentaisi yleisemmin realismista tai erityisemmin pienvaltiorealismista.

Lisäksi on syytä muistuttaa, että pienvaltiorealismin ohella myös globalismin merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle on ainakin hetkellisesti laskenut: globaalitasolta on palattu alueelliselle tasolle ja laajasta turvallisuuskäsityksestä kapeaan. Nykykehitys ei silti haasta samalla tavoin globalismia kuin se haastaa turhan Venäjä-keskeisen pienvaltiorealismin. Globaalit kysymykset palaavat varmasti asialistalle – löytyyhän agendalta ilmastonmuutoksen, siirtolaisuuden ja ydinaseriisuntaan liittyviä kysymyksiä, joiden merkitys koko ihmiskunnan tulevaisuudelle ei ole vähäinen.

Minne ulkopoliittinen keskustelu asettuu?

Ulkopoliittisen keskustelun teemojen ennustaminen näin epävarmassa tilanteessa on ehkä tyhmänrohkeaa ja tuomittu epäonnistumaan. Kuitenkin, jos tekstissä esiintuotu trendi pysyy, sillä on vaikutusta julkiseen keskusteluun. Ottaen huomioon, että ulkopolitiikkaa ei tehdä tyhjiössä, ajatusmaailmat ovat myös läsnä politiikanteossa.

Kuten jo mainitsin, koulukuntajaon avulla voidaan tietoisesti tuoda esiin tiettyjä jännitteitä, jotka ilmenevät Suomen ulkopolitiikassa. Näitä ovat esimerkiksi globaali–alueellinen, intressipohjaisuus–normatiivisuus, kahdenvälisyys–multilateralismi Venäjä-suhteiden perustana, Yhdysvallat-myönteisyys – Yhdysvallat-varautuneisuus ja perinteinen turvallisuuskäsitys – laaja turvallisuuskäsitys. On esimerkiksi täysin mahdollista, että suomalainen Venäjä-käsitys kulkee yhä kriittisempään suuntaan ainakin nykyhallinnon pitäessä valtaa Kremlissä. Tämä tarkoittaa taas entistä vähemmän todellista kamppailua Suomen idänpolitiikan linjasta.

Huolimatta hyvin epävarmasta kansainvälispoliittisesta tilanteesta periaatteellista keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on tärkeä käydä, vaikka pienen valtion ulkopolitiikka olisikin reaktiivista. Erittäin hyvä esimerkki siitä, minkälaisia keskustelunavauksia julkisessa keskustelussa tarvitaan, oli Tytti Erästön normatiivisen globalismin viitekehyksestä kumpuava taannoinen kirjoitus Suomen ydinaseriisuntapolitiikasta. Toivoa sopii, että vastaavia keskustelunavauksia on tulossa kosolti lisää. Ideaalitilanne olisi ilman muuta se, että suomalaisten ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijoiden ja harjoittajien piirissä syntyi kiinnostusta järjestelmällisemmin ja jopa teoreettisemmin pohtia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia lähtökohtia sekä politiikan agendaa. Koulukunnat eivät ole staattisia, ja esimerkiksi perinteisen pienvaltiorealismin heikentyminen antaisi mahdollisuuden arvioida uudelleen sitä, miltä Suomen ulkopolitiikka näyttää poliittisen realismin näkökulmasta.

[hattiwatti]

http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227188-uusi-isku-nato-suomen-poskelle

Uusi isku Nato-Suomen poskelle!

Trumpin valinta iski ensimmäisen posken punaiseksi Suomen transatlantisenliiton miehiltä. Se sattui varmuudella, mutta kukaan ei odottanut, että transatlantinen kristillisyys joutuu kääntämään toisenkin posken.

Toista poskea haluaa silotella avokämmenellään Jean-Claude Juncker!

EU-komission puheenjohtaja on antanut yllättävän haastattelun ,,Euronews" - kanavalle (1).

Jean-Clauden takki on pyörähtänyt, eikä herra ilmeisesti kysynyt mielipidettä ,,ytimessä vaikuttavilta" finneiltä.

Jean meni ja sanoi haastattelussa ,,Venäjän olevan ylpeä kansakunta ja haluavansa keskustella Venäjän kanssa samalla korkeudella."

Lisäksi Herra Juncker heitti, ettei ,,Euroopassa ole olemassa turvallisuusarkkitehtuuria ilman Venäjää – Tämä meidän on tunnustettava!"

Onko nyt odotettavissa Suomen transatlantisenmuurin purkamistyö ja käännös itään päin ?

Vai onko Suomi erillissodassaan liian pitkällä USA/Britit – sopimuksiensa kanssa ?

[JKN93]

Naton kannatuksessa muutoksia;

Vasemmistoliiton kannattajilla iso muutos Nato-myönteisyydessä

Vasemmistopuolueiden äänestäjät liikkuvat päinvastaiseen suuntaan Nato-kannassaan.

    MTS:n mukaan suomalaiset kannattavat yhä sotilaallisesti liittoutumatonta Suomea.
    Vain kokoomuksen kannattajista enemmistö toivoo liittoutumista.
    Vasemmistoliiton kannattajat ovat aiempaa myötämielisempiä. SDP-kannattajien Nato-mielipiteet ovat kiristyneet.

Vasemmistoliiton kannattajat ovat entistä myötämielisempiä Natoa kohtaan. Arkistokuva Puolustusvoimien sotaharjoituksesta.

Yli puolet suomalaisista on yhä sitä mieltä, että maan tulisi pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) joulukuun katsauksen mukaan miehistä 57 prosenttia ja naisista 58 prosenttia tukee liittoutumatonta Suomea.

Liittoutumattomuuden kannatus on erityisesti naisilla kasvanut hieman viime vuodesta. Tuolloin vastaavat kannatuslukemat olivat miehillä 56 prosenttia ja naisilla 52.

Tutkimus mittasi myös liittoutumattomuuden suosiota haastateltujen puoluekannan mukaan. Kuuden suurimman eduskuntapuolueen äänestäjistä liittoutumista vastustivat eniten perussuomalaiset, 74-prosenttisesti.

Sotilaallisen liittoutumisen kannatus puolestaan oli vahvinta kokoomuksen kannattajien keskuudessa. Kokoomusta kannattavista 60 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen tulisi liittoutua sotilaallisesti.

Perussuomalaisten kannattajat ovat yhä enemmän liittoutumista vastaan. Viime vuoden mittauksessa 66 prosenttia heistä puolsi liittoutumista.

Vasemmistoliiton kannattajat ovat entistä liittoutumismyönteisempiä. Myötämielisiä on nyt 32 prosenttia, kun vuosi sitten luku oli 16 prosenttia.

Erillisenä kysymyksenään MTS halusi tutkia kansalaisten Nato-kantoja.

Jäsenyyttä tukevat enemmistönä edelleen vain kokoomuksen kannattajat. Naton kannatus on laskenut eniten SDP-mielisten keskuudessa, 11 prosenttiyksikköä. Samaan aikaan kannatus on noussut Vasemmistoliitossa.

Natoon liittymistä puoltavat

(Puoluekannan mukaan, suluissa viime vuoden kannatus)

Kokoomus: 53 % (56 %)

Keskusta: 29 % (22 %)

Perussuomalaiset: 25 % (25 %)

Vihreät: 24 % (21 %)

Vasemmistoliitto: 23 % (14 %)

SDP: 16 % (27 %)

Taloustutkimus Oy haastatteli tutkimusta varten tuhatta 15-79-vuotiasta henkilöä 22.9.-11.10.2016. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimus kertoi kuuden suurimman puolueen kannattajien mielipiteet.

[JKN93]

"Naton ja Euroopan Unionin turvallisuusyhteistyö tiivistyy"
http://yle.fi/uutiset/3-9337419

[JKN93]

6.12 ollu Naton ja EU:n välinen kokous Brysselissä.Suomi ja Ruotsi mukana.
Uusia tiivistyviä transatlanttisia yhteistyösopimuksia taas tehty.Niin EU:n ja USA:n,kuten EU:n ja Naton välisiä.
"Uusi aikakausi" kuulemma aloitettu.EU-NATO uusi peruspilari turvallisuus ja puolustuspolitiikassa Euroopassa.
Tarkoituksena on kuulemma vahvistaa EU:ta ja Natoa tukemalla ja avustamalla toisiaan eri tehtävissä ja sitoutua yhteisiin arvoihin.
Tarkoituksena on sitoa näin Pohjois-Amerikka ja Eurooppa enemmän yhdeksi liittoumaksi ja blokiksi tulevaisuudessa.
Tiedot tuolta;
EU-NATO sopimus:
http://www.nato.int/cps/en/natohq/opinions_138729.htm?selectedLocale=en
http://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_138829.htm?selectedLocale=en
http://www.nato.int/cps/en/natohq/opinions_138727.htm
https://eeas.europa.eu/headquarters/headquarters-homepage/16643/eu-and-nato-start-new-era-of-cooperation_en
USA-EU Sotilaallisen yhteistyön ja avun sopimus:
https://eeas.europa.eu/headquarters/headquarters-homepage/16575/joint-press-release-the-european-union-and-the-united-states-sign-military-logistical-assistance-agreement_en
http://www.state.gov/r/pa/prs/ps/2016/12/264858.htm

Tämän kaiken jälkeen EU:ta ja Natoa on yhä vaikeampi jatkossa erotella toisistaan kun ne nyt julistavat yhtenäisyyttään ja sotkevat keskenään tehtäviään..täydentävät,tukevat ja vahvistavat toisiaan.

Saapa nähdä miten Trump sopii tähän globalistien kuvioon...
Clinton olis sopinu tähän todella hyvin,jota eliitti toivoikin.

[JKN93]

Iltasanomien versio Naton ja EU:n yhteistyöstä;
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000004897425.html

[Faidros.]

Seuraava Ruotsin hallitus voi päättää Ruotsin liittymisestä NATOon päätti Suomi mitä hyvänsä.
www.verkkouutiset.fi/politiikka/kinbergbatra_nato-58780

[sivullinen.]

^ Edelleenkään Nato ei ole mikään kaikille avoin ja syrjitsemätön kumbayah-kerho, johon jokainen pasifisti tytteli voi noin vaan ilmoittaa liittyvänsä.

Ruotsi ei ole sotilaallisesti Nato-kelpoinen maa nyt, eikä edes seuraavan hallituksen aikana, vaikka tekisivät mitä. Seuraava Ruotsin hallitus voi tietenkin alkaa valmistelemaan Nato-kelpoisuuden kasvattamista eli nostamaan sotilasmenoja ja sotavoimien kyvykkyyttä. Jos Natoon liittymisellä tarkoitetaan näiden alustavien liittymiskelpoisuutta parantavien toimenpiteiden aloittamista, niin silloin kokkarien puoluelehden uutinen on totta. Uskon minäkin Ruotsin seuraavan hallituksen ehdottomasti ainakin muuttavan sotapoliittisia linjauksia kovempaan suuntaan. Sen verran tuliset ovat Venäjän ja Eurostoliiton suhteen, että jopa Saksa on luvannut aloittaa sotilasmenojensa tuntuvan kasvatuksen jo ensi vuonna, ja kyllä Ruotsikin siihen todellisuuteen tulee vielä heräämään -- jollei vihreitä asiamiehiä ole jo siinä vaiheessa Tukholman kaduilla ylläpitämässä järjestystä ja ystävällistä henkeä --.

[Jack]

Olen ollut periaatteessa lievästi Naton suuntaan kallellaan iät ja ajat, mutta juuri tällä hetkellä olen taipuvainen ajattelemaan, että jäsenanomuksen jättämisessä ei ainakaan kannattaisi hötkyillä. Nato alkaa nimittäin vaikuttaa paperitiikeriltä, joka tosipaikan tullen korkeintaan vaimeasti karjaisee, mutta ei lähde pelastamaan pulaan joutunutta pientä rajamaata, jollainen Suomikin olisi. Naton voima perustuu Yhdysvaltojen asevoimiin, ja kun Yhdysvaltojen johtoon astuu mies, joka puheissaan kyseenalaistaa Naton tärkeimmän periaatteen, kannattaako tällaisen järjestön helmoihin heittäytyä.

Suomen puolustustusvoimien toiminnassa minua ihmetyttää se, miksi täysin toimivia aseita ja asejärjestelmiä tuhotaan samalla kun uusia hankitaan. Eikö nyt vanhoillakin aseilla jotain sentään tekisi. Taistelihan Suomi toisessa maailmansodassakin sillä mitä käteen sai. Tykki se on vanhakin tykki. Ymmärrän toki, että asejärjestelmät ovat monimutkaisia, eikä kyse ole pelkästään aseista itsestään vaan huollosta ja järjestelmistä ja kaikesta, mikä aseiden käyttöön liittyy. Silti tuntuu, että vanhentunut kalustokin voisi kelvata vielä johonkin, jos niin päätettäisiin ja haluttaisiin. Tiukassa tilanteessa vanhempia aseita voisi kaivaa käyttöön reservistä aivan kuten sotilaitakin.

Miinalaiva Pohjanmaa on esimerkki siitä, miten sotilaallinen laite on yhtenä päivänä arvokas laivaston lippulaiva ja ministerin heilautettua kynäänsä pelkkää romua, jota ollaan myymässä lahjoitushintaan tuhottavaksi. Onneksi tässä nimenomaisessa asiassa järki (ja kai vähän suuren yleisön painostuskin) voitti, eikä alus vielä päätynyt peltimukeiksi.

En tarkoita, että pitäisi mennä aivan Pohjois-Korean käytäntöön, jossa lentokelvottomat romutkin lasketaan mukaan ilmavoimien aktiivivahvuuteen. Vähempikin riittää. Tärkeintä on, että käyttökelpoista kalustoa ei pelkästä tuhoamisen ilosta tuhottaisi.

Näinkö Puolustusvoimat mainostaa itseään...

https://youtu.be/hRrg7A3uSQI 

[Faidros.]

^ Edelleenkään Nato ei ole mikään kaikille avoin ja syrjitsemätön kumbayah-kerho, johon jokainen pasifisti tytteli voi noin vaan ilmoittaa liittyvänsä.

Ruotsi ei ole sotilaallisesti Nato-kelpoinen maa nyt, eikä edes seuraavan hallituksen aikana, vaikka tekisivät mitä. Seuraava

Höpsis. Mikä entisen itäblokin maa oli liittyessään NATO-kelpoinen? NATO ottaa mielellään strategisesti tärkeitä jäseniä nopeallakin aikataululla, "valmiudesta" viis.

[Faidros.]

Suomen puolustustusvoimien toiminnassa minua ihmetyttää se, miksi täysin toimivia aseita ja asejärjestelmiä tuhotaan samalla kun uusia hankitaan. Eikö nyt vanhoillakin aseilla jotain sentään tekisi. Taistelihan Suomi toisessa maailmansodassakin sillä mitä käteen sai. Tykki se on vanhakin tykki. Ymmärrän toki, että asejärjestelmät ovat monimutkaisia, eikä kyse ole pelkästään aseista itsestään vaan huollosta ja järjestelmistä

Suomessa on käytetty lähes satavuotiaita tykkejä harjoituksissa, yleensä niin kauan kuin a-tarviketta on riittänyt. Eikö se ole jo riittävän pitkä aika? Ei ole järkevää kouluttaa loputtomiin varusmiehiä kaivamaan kannuskuoppia ja virittämään risukimppuja vaimentimiksi.
Varastointi on nykyään kallista hommaa ja vanha NL-kalusto täyttä kuraa. BUKit on varastossa ja varusmiehiä on koulutettu niille riittävästi.

[Crommower]

Varastointi ja sen kalleuskin on meidän päättäjien omaa tyhmyyttä. Oli varmasti nerokas päätös aikoinaan pistää puolustusvoimat maksamaan vuokraa varastohalleista ja muista tunneliluolastoista.

[orientexpressen]

Varastointi ja sen kalleuskin on meidän päättäjien omaa tyhmyyttä. Oli varmasti nerokas päätös aikoinaan pistää puolustusvoimat maksamaan vuokraa varastohalleista ja muista tunneliluolastoista.

Vaikka varastotila olisi ilmaista (mitä se ei missään tapauksessa ole), niin silti tavaran kunnossapito maksaa, sen käytön kouluttaminen maksaa ja lisäksi räjähteet ja ampumatarvikkeet vanhenevat ja niitä pitää aina tietyin väliajoin hankkia uusia.

Tällainen investointi varastointiin ei ole kannattavaa varsinkaan siinä tapauksessa, jos kyseisen aseen käytöstä saatava hyöty on mitätön tai jopa miinusmerkkinen nykyaikaisesti aseistautunutta vihollista vastaan, tai sen käyttö mahdollisesti myös on silkka itsemurhatehtävä, kun vastassa on uudenaikainen kalusto.

[sivullinen.]

^ Edelleenkään Nato ei ole mikään kaikille avoin ja syrjitsemätön kumbayah-kerho, johon jokainen pasifisti tytteli voi noin vaan ilmoittaa liittyvänsä.

Höpsis. Mikä entisen itäblokin maa oli liittyessään NATO-kelpoinen? NATO ottaa mielellään strategisesti tärkeitä jäseniä nopeallakin aikataululla, "valmiudesta" viis.

Vihdoinkin sain ulostettua sinulta todistuksen siitä, ettei Ruotsi ole Nato-kelpoinen. Ruotsi ei ole Natolle strategisesti tärkeä. Ruotsilla ei ole maarajaa Venäjän kanssa, Ruotsin sijainti on muutenkin huono, eikä edes rautamalmista ole samanlaista pulaa kuin natsi-Saksan aikana, jolloin Ruotsi nousi sen johdosta strategisesti tärkeäksi maaksi natsi-Saksalle. Jos pystyt sanomaan yhdenkin perusteen, miksi Ruotsi olisi strategisesti tärkeä Natolle, niin joudun myöntymään kantaasi ja toteamaan Ruotsin Nato-jäsenyyden olevan mahdollista. Pystytkö?

[Faidros.]

No miksi Tsekki on NATOlle tärkeä?

[ikuturso]

Seuraava Ruotsin hallitus voi päättää Ruotsin liittymisestä NATOon päätti Suomi mitä hyvänsä.
www.verkkouutiset.fi/politiikka/kinbergbatra_nato-58780

Ruotsi saa ampua itseään jalkaan vaikka konetykillä. Liittyköön vaikka kuunatseihin, mutta se ei vaikuta siihen, että Suomen pitää pysyä liittoutumattomana. Helppo tuossa Pohjanlahden takana on lällätellä ryssälle ilman metriäkään yhteistä maarajaa. Siitähän ne sitten Haparandasta käsin ajavat Suomen yli ryssän nurin, kun on se kauttakulkusopimuskin tai jotain.

Ei vaikuta mielipiteeseeni Ruotsi. Ei vaikuta ei. Olenko muuten sanonut sen? En kannata Natoon liittymistä. Edelleenkään.

-i-

[sivullinen.]

No miksi Tsekki on NATOlle tärkeä?

Joskus olet itse vastustanut whataboutismia; nyt siihen itse sorrut. En minä tiedä Tsekin tärkeydestä. Pystytkö sinä sanomaan yhdenkin perusteen Ruotsin strategisesta tärkeydestä, kuten pyysin? Voimme sen jälkeen tutkailla, päteekö sama peruste myös Tsekkiin.

[orientexpressen]

Ruotsin alue on tärkeä Itämeren ympäristön hallinnan kannalta. Gotlanti suorastaan erityisen tärkeä.

Mitä Ruotsin puolustuskykyyn tulee, niin aika samaa tasoa se on kuin muuallakin Euroopassa (=Nato-maissa). Eli maavoimat on melko lailla ajettu alas, mutta toisaalta meri- ja ilmavoimat ovat monelta kantilta katsottuna paremmassa tolassa kuin esim. Suomessa.

[Faidros.]

Ruotsi ei ole Natolle strategisesti tärkeä. Ruotsilla ei ole maarajaa Venäjän kanssa

Vastasin Tsekillä tähän edelliseen. Ota kartta käteen ja katso monellako entisellä Itäblokin maalla ei nykyään ole maarajaa Venäjän kanssa.
Kun kaikki tiedämme kuinka vaikea(lue mahdoton) Suomen on puolustaa Lappia, niin se maaraja Venäjän kanssa voi tulla hyvinkin nopeasti, varsinkin jos emme itse ole NATOssa.
Venäjä mielellään ottaisi vaikka kaikki rantakaistaleet Läänemeren ympäriltä, jos vain saisi. Putinin laajentumispolitiikan vuoksi ottaa kaiken mikä helpolla lähtee. Putin haikailee entisen NL:n perään, sillähän oli hallussaan koko Läänemeri poislukien Länsi-Saksa, Tanska ja Ruotsi.

[JKN93]

Amerikkalaisessa ajatushautomossa pelätään nyt koko transatlanttisen liittouman hajoamista populistien nousun takia ja keinoja nyt mietitään miten se voitaisiin pelastaa...
https://www.csis.org/events/alliances-and-american-leadership-project-launch
Riski analyysissa myös Venäjän epäliberaalien vaikutusten tunkeutuminen EU ja Nato maiden sisälle...
https://www.csis.org/analysis/welcome-kremlin-playbook

[Faidros.]

^Miksi NATO ei hajonnut silloin, kun Varsovan liitto hajosi? Miksi sen oletetaan hajoavan nyt, kun Venäjä alkoi uudelleen uhittelemaan? Korkeintaan määrärahoista luistaneet maat saadaan herätettyä todellisuuteen, Trumpin valinnasta johtuen.
EU vastaisten hallitusten mahdollisesti tultua valtaan ja EU:n vallan vähennyttyä, tulee NATO entistä yhä enemmän validiksi puolustusliitoksi.

[f-35fan]

Maaliskuun alussa pidetään Finnmarkissa (Alta, Karasjok, Porsanki) viikon mittainen 10 000 miehen vahvuinen "Joint Viking" harjoitus. Tähän ottaa osaa 750 brittiläistä ja amerikkalaista sotilasta.
Cold Response taas on joka toinen vuosi tapahtuva NATO harjoitus Pohjois-Norjassa johon Suomikin on osallistunut.
https://www.nrk.no/finnmark/10.000-mann-skal-krige-seg-gjennom-finnmark-1.13271370

[Skeptikko]

Suomen puolustustusvoimien toiminnassa minua ihmetyttää se, miksi täysin toimivia aseita ja asejärjestelmiä tuhotaan samalla kun uusia hankitaan. Eikö nyt vanhoillakin aseilla jotain sentään tekisi. Taistelihan Suomi toisessa maailmansodassakin sillä mitä käteen sai. Tykki se on vanhakin tykki. Ymmärrän toki, että asejärjestelmät ovat monimutkaisia, eikä kyse ole pelkästään aseista itsestään vaan huollosta ja järjestelmistä ja kaikesta, mikä aseiden käyttöön liittyy. Silti tuntuu, että vanhentunut kalustokin voisi kelvata vielä johonkin, jos niin päätettäisiin ja haluttaisiin. Tiukassa tilanteessa vanhempia aseita voisi kaivaa käyttöön reservistä aivan kuten sotilaitakin.

Yhdysvallathan säilyttää valtavia määriä käytöstä poistettuja lentokoneita. Osasta voidaan kaivaa tarvittaessa käyttöön varaosia ja osan saisi tarpeen tullen vielä lentokuntoonkin jonkinlaisella aikataululla...

[xor_rox]

Miksi sen oletetaan hajoavan nyt, kun Venäjä alkoi uudelleen uhittelemaan?

Ei se varmaan paperilla hajoakaan niin pitkään, kun ei isoja kriisejä synny. Toimintakykyinen se tuskin on ollut enää pitkään aikaan, kun sen jäsenmaiden narratiivit eri kriiseistä poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Trumpin nousu presidentiksi USA:ssa puolestaan on muuttamassa NATO:n johtavan maan narratiivin eri kriiseistä monilta osin samanlaiseksi kuin NATO:n vihollismaan eli Venäjän narratiivi on. Tämä on tietenkin melkoinen tilanne esimerkiksi Baltian maille, jotka hirttivät turvallisuuspolitiikkansa parkinson-mummon vaalivoiton varaan.

[tweet]807232479929266180[/tweet]

[Faidros.]

Miksi sen oletetaan hajoavan nyt, kun Venäjä alkoi uudelleen uhittelemaan?

Ei se varmaan paperilla hajoakaan niin pitkään, kun ei isoja kriisejä synny. Toimintakykyinen se tuskin on ollut enää pitkään aikaan, kun sen jäsenmaiden narratiivit eri kriiseistä poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Trumpin nousu presidentiksi USA:ssa puolestaan on muuttamassa NATO:n johtavan maan narratiivin eri kriiseistä monilta osin samanlaiseksi kuin NATO:n vihollismaan eli Venäjän narratiivi on. Tämä on tietenkin melkoinen tilanne esimerkiksi Baltian maille, jotka hirttivät turvallisuuspolitiikkansa parkinson-mummon vaalivoiton varaan.

[tweet]807232479929266180[/tweet]

Yhyy, yhyy, ryssä jyrää meitin, mutta ei teitin!