News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

USA:n presidentinvaalit 2016

Started by qwerty, 10.11.2012, 03:16:19

Previous topic - Next topic

nollatoleranssi

Quote from: Tavan on 12.11.2016, 17:53:28
Jos vasemmisto lopettaa pöyristymisen ja nimittelyn, koituuko se meidän nuivien kohtaloksi? Onko menestyksemme riippuvaista vasemmiston herkkähipiäisyydestä? Pystymmekö voittamaan kypsän ja keskustelukykyisen vasemmiston?

Oikeastaan nuo hullutukset ovat johtuneet siitä, ettei niitä ole tarvinnut sen kummemmin käsitellä missään. Vasemmisto on voinut valta-asemansa turvin päättää asioista, ei silloin tarvitse perustella päätöksiä.

On toisaalta olemassa sellaista "näennäiskeskustelua", joka tuli esiin parhaiten kuuluisan kielipolitiikan kautta Suomessa. Samat perustelut esitettiin jokaisessa eri keskustelussa aiheen puolesta, vaikka ne oli kumottu satoja kertoja aiemmin. Keskustelusta ei tarvinnut välittää, koska päätökset tehtiin aivan jossakin muualla.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Dangr

USA:ssa työtön äänestää oikeistoa joka lupaa työpaikan.
Suomessa työtön äänestää vasemmistoa joka lupaa isompia sosiaalitukia.
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

RP

Quote from: Tavan on 12.11.2016, 08:58:23
^Tässä linkki haastatteluun, jossa asia hevosen suusta:

https://youtu.be/5Bj6zR7cNog

Ymmärtääkseni uudelle systeemille siis halutaan sama laaja kattavuus kuin obamacarellakin.

Tässä on se hassu puoli, että jos vakuutus halutaan turvata myös sairaille, niin järjestelmän talous possahtaa, mikäli vakuutuksesta ei tehdä joko pakollista (se tavanomainen tapaus kehittyneissä talouksissa) tai sitten sen ulkopuolelle jäämisestä rangaistaan sakkomaksulla (Obama(tai Romeny)care). Saa nähdä mitä tästä tulee, mutta viimeisten ulostulojen perusteella realistinen vaihtoehto taitaa olla myös se, että Obamcare korvataan keskeisimmiltä sisällöiltään samanlaisella Great and Beautful Trumpcarella.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Viimeinen suomalainen

Quote from: progg on 12.11.2016, 10:46:52
Quote from: JKN93 on 12.11.2016, 03:39:36
EU-Pomo paniikissa;
"Juncker: Trump on riski EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille"
"Junckerin mukaan Donald Trump on tietämätön Euroopasta ja hänelle pitää opettaa, kuinka Eurooppa toimii..."
http://yle.fi/uutiset/3-9289152

Juncker tietää tasan tarkkaan, että Nigel Farage on kertonut suoraan Trumpille, minkälainen käärmeiden pesä Bryssel on. Tämä mahtaa harmittaa Junckeria.

Heh heh! Nautin tästä :) kenkää Drunkerille!
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Saturnalia

Quote from: Tavan on 12.11.2016, 17:53:28
Jos vasemmisto lopettaa pöyristymisen ja nimittelyn, koituuko se meidän nuivien kohtaloksi? Onko menestyksemme riippuvaista vasemmiston herkkähipiäisyydestä? Pystymmekö voittamaan kypsän ja keskustelukykyisen vasemmiston?

Eivät ne lopeta, trust me. Termit saattavat vaihtua. Eivät ne pysty lopettamaan vaikka näkisivät valtaan nousevan itse vanhan Aatun asenteensa seurauksena. Berliinin ollessa jo raunioinakin ne olisivat vain kahta rajummin sitä mieltä että mitä me sanottiin, oikeassa olemme aina.
Heidän käytöksensä ei johdu ymmärryksen puutteesta, vaan siitä että kokevat olevansa ylempää luokkaa. Ihmistä on hyvin vaikea vetää alas jos hän kokee olevansa järkähtämättömästi sinun yläpuolellasi.

Nuivien ongelmat ovat muualla. Meidät on opetettu määrittelemään identiteettimme sen pohjalta mitä emme ole, eikä sen pohjalta, mitä olemme.
Juuri tuo määrittelytapamme on meidän niin sanotun "huonon itsetuntomme" syy. Puuttuu kulttuuri liittää suomalaisuuteen positiivisia määreitä, ja se syy on juuri se sananlasku kaikesta siitä, mitä emme ole. Samasta syystä suvakkien halveksunta suomalaisuutta kohtaan tuntuu niin epäreilulta.

Joskus 50 vuotta sitten tuntuu olleen vielä vallalla tapa liittää suomalaisuuteen positiivisia määreitä yleisesti. Jopa minun lapsuuteni aikaan se oli vielä voimissaan. Sitten se katosi. Protip perussuomalaisille: alkakaa liittää suomalaisuuteen positiivisia määreitä äänekkäästi, niin ropisee taas. Jenkit tekevät niin vailla mitään häpyä, ei se mitään razzismia ole. Make Finland great again, we are hardworking, honest and fine people! No nyt lähti taas.

sr

Quote from: Sheo on 12.11.2016, 14:22:40
Onko electoral college systeemistä mahdollisuus päästä eroon? Ja vaatiko systeemin muuttaminen suoraan kansanvaaliin esim. perustuslain muuttamista?

Electoral college on mahdollista poistaa perustuslaista vain erittäin hankalan prosessin kautta. Joukko osavaltioita on kuitenkin keksinyt keinon, jolla vaalit saadaan käytännössä muutettua kansanvaaliksi, vaikka muodollisesti edelleen käytettäisiin valitsijamiehiä. Ajatus on se, että jos osavaltioita liittyy yhteen niin paljon, että niiden takana on 270 valitsijamiestä, ne tekevät yhteisen sopimuksen, joka kirjataan jokaisen sopimuksessa olevan osavaltion lakiin. Sopimuksen sisältö on se, että jokainen osavaltio sitoutuu äänestämään valitsijamiehillään sitä ehdokasta, joka sai eniten ääniä koko maassa. Eli vaikkapa jos ehdokas X saisi 90% Kalifornian äänistä, mutta ehdokas Y saisi enemmän ääniä koko maassa, niin kaikki Kalifornian valitsijamiehet äänestäisivät sitten ehdokasta Y. Tämä periaatteessa pakottaisi koko systeemin kansanvaaliin.

Quote
Minusta ainakin systeemi, jossa Suomen ääni on painoarvoltaan suomen populaatio/EU maiden populaatio, on huono systeemi.

Mutta kysymys onkin, että mikä on se "Suomen ääni"? Tai tarkemmin, katsotko, että Suomen pääministeri käyttää sinun ääntäsi komission puheenjohtajaa valitessa paremmin kuin käyttäisit itse? Olen siis samaa mieltä, että asioista päätettäessä on EU:n tyyppisessä yhteisössä otettava huomioon se, että kyse ei todellakaan ole yhdestä valtiosta, vaan valtioiden liitosta, jossa pientenkin valtioiden edun tulee näkyä. Kuitenkin henkilöä valittaessa olisi minusta parempi suora kansanvaali. Suomen kohdallahan tilanne on vielä siinä mielessä kaksinkertaisesti huono, että Suomen vaaleissa ei valita pääministeriä, vaan ihmiset äänestävät puolueita ja niiden ehdokkaita. Puolueet sitten kähmivät keskenään ja valitsevat pääministerin, joka sitten käyttää koko suomen kansan nimissä ääntä komission puheenjohtajaa valittaessa. Minusta tämä on jo varsin kaukana demokraattisesti päättämisestä, minkä vuoksi ainakin minusta olisi parempi, jos komission puheenjohtaja valittaisiin suoralla kansanvaalilla.
With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion. -Steven Weinberg
Faith = Pretending to know things you don't know

Pöllämystynyt

Quote from: Viimeinen suomalainen on 12.11.2016, 19:01:21
Quote from: progg on 12.11.2016, 10:46:52
Quote from: JKN93 on 12.11.2016, 03:39:36
EU-Pomo paniikissa;
"Juncker: Trump on riski EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille"
"Junckerin mukaan Donald Trump on tietämätön Euroopasta ja hänelle pitää opettaa, kuinka Eurooppa toimii..."
http://yle.fi/uutiset/3-9289152

Juncker tietää tasan tarkkaan, että Nigel Farage on kertonut suoraan Trumpille, minkälainen käärmeiden pesä Bryssel on. Tämä mahtaa harmittaa Junckeria.

Heh heh! Nautin tästä :) kenkää Drunkerille!

Eurooppa taitaa jälleen tarvita jenkkien apua vapautuakseen natsismista. Onhan tämä noloa, kun eurooppalaiset eivät ole omin voimin saaneet estettyä Junckeria ja muita totalitaristisia väestönsiirtäjiä nousemasta ylivaltaan Euroopassa. Trumppi voisi periaatteessa jopa pelastaa Euroopan pakottamalla Junckerin ja muut natsipäälliköt luopumaan asemastaan suhteiden kylmettämisen uhalla, eikä sitä uhkaa edes tarvitsisi ääneen lausua. Tällä kertaa tuskin tarvitaan mattopommituksia natsisaastan savustamiseksi historian romukoppaan, mutta saa nähdä.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Sheo

#8707
Quote from: sr on 12.11.2016, 19:09:20
Quote from: Sheo on 12.11.2016, 14:22:40
Onko electoral college systeemistä mahdollisuus päästä eroon? Ja vaatiko systeemin muuttaminen suoraan kansanvaaliin esim. perustuslain muuttamista?

Electoral college on mahdollista poistaa perustuslaista vain erittäin hankalan prosessin kautta. Joukko osavaltioita on kuitenkin keksinyt keinon, jolla vaalit saadaan käytännössä muutettua kansanvaaliksi, vaikka muodollisesti edelleen käytettäisiin valitsijamiehiä. Ajatus on se, että jos osavaltioita liittyy yhteen niin paljon, että niiden takana on 270 valitsijamiestä, ne tekevät yhteisen sopimuksen, joka kirjataan jokaisen sopimuksessa olevan osavaltion lakiin. Sopimuksen sisältö on se, että jokainen osavaltio sitoutuu äänestämään valitsijamiehillään sitä ehdokasta, joka sai eniten ääniä koko maassa. Eli vaikkapa jos ehdokas X saisi 90% Kalifornian äänistä, mutta ehdokas Y saisi enemmän ääniä koko maassa, niin kaikki Kalifornian valitsijamiehet äänestäisivät sitten ehdokasta Y. Tämä periaatteessa pakottaisi koko systeemin kansanvaaliin.

Quote
Minusta ainakin systeemi, jossa Suomen ääni on painoarvoltaan suomen populaatio/EU maiden populaatio, on huono systeemi.

Mutta kysymys onkin, että mikä on se "Suomen ääni"? Tai tarkemmin, katsotko, että Suomen pääministeri käyttää sinun ääntäsi komission puheenjohtajaa valitessa paremmin kuin käyttäisit itse? Olen siis samaa mieltä, että asioista päätettäessä on EU:n tyyppisessä yhteisössä otettava huomioon se, että kyse ei todellakaan ole yhdestä valtiosta, vaan valtioiden liitosta, jossa pientenkin valtioiden edun tulee näkyä. Kuitenkin henkilöä valittaessa olisi minusta parempi suora kansanvaali. Suomen kohdallahan tilanne on vielä siinä mielessä kaksinkertaisesti huono, että Suomen vaaleissa ei valita pääministeriä, vaan ihmiset äänestävät puolueita ja niiden ehdokkaita. Puolueet sitten kähmivät keskenään ja valitsevat pääministerin, joka sitten käyttää koko suomen kansan nimissä ääntä komission puheenjohtajaa valittaessa. Minusta tämä on jo varsin kaukana demokraattisesti päättämisestä, minkä vuoksi ainakin minusta olisi parempi, jos komission puheenjohtaja valittaisiin suoralla kansanvaalilla.
Niin, ja tästäkin syystä on hiukan vaikea verrata Junckerin valintaa ja Trumpin valintaa. Mielestäni on ihan järkevä positio, että puolustaa systeemiä, jolla Trump valittiin, mutta kritisoi systeemiä, jolla Juncker valittiin. Minä en ole täysin vakuuttunut, että suora kansanvaali olisi paras systeemi USA:n presidenttiä valittaessa. PragerU:n facebook sivulla olevalla videolla esitetään muutamia ongelmia, mitä suoralla kansanvaalilla olevalla valinnalla voisi olla. Lisäksi seuraisi se, että kaksipuoluejärjestelmä voimistuisi entisestään, ja mielestäni se ei ole hyvä asia.
Armonia metallica, concreta realtà
Videoclip elettronico, elogio di civiltà
Confusa progenia di cellule ribelli
Volo verso l'universo, l'attraverserò
Se sei stella fatti vedere, io mi fermerò

Histon

Quote from: progg on 12.11.2016, 17:49:49
Quote from: nollatoleranssi on 12.11.2016, 17:35:32
Clinton olisi voittanut vaalit selvästi, jos mustat, latinot, vähemmistöt ja huonomman toimeentulon omaavat olisivat päättäneet ehdokkaastaan.

Tuo olisikin loistava taktiikka ajatellen esim. Suomen vaaleja.

Bernie Sanders oli monen liberaalin, köyhän ja nuoren valinta. Kun hän oudosti hävisi DNC:n ehdokkuuden, osa päätti jäädä ilm. kotiin ja osa äänesti muita, mm. ei DNC:n tai RNC:n ehdokasta, osa taas Trumpia.

On monta syytä, miksi itse olisin äänestänyt Trumpia, ja jopa tehnyt paljon töitä hänen valitsemisekseen, yksi suurimmista syistä se, että laskin, että todennäköisyys, että tulee sota USA:n ja Venäjän välillä on 10-15%, jos Hillary valitaan, ja jos Trump valitaan ja häntä ei syrjäytetä, todennäköisyys on lähellä nollaa. Respectiä Trumpille, ettei kertaakaan lähtenyt kampanjansa aikana mustamaalaamaan Venäjää. Oli hävettävää katsoa RNC:n ehdokkaiden pudeita, kun kaikki puhuivat kuin yhdestä suusta, paitsi Trump. Ehkä Rand Paul edes osittain älli päässään.

Vai että 10-15%. Näytäpä nuo laskutoimitukset tai lopeta paskanpuhuminen.
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

-PPT-

Yksi argumentti joka on näissä vaalien jälkipuinneissa esitetty on että jos vain milleniaalit olisivat saaneet äänestää niin Hillary olisi saanut 525 valitsijamiestä ja Trump vain 13.

Jos ja jos. Jertoo kuitenkin miten tulevaisuudessa republikaanien on entistä vaikeampi voittaa vaaleja.

Pärmi

Quote from: Pöllämystynyt on 12.11.2016, 19:21:54
Quote from: Viimeinen suomalainen on 12.11.2016, 19:01:21
Quote from: progg on 12.11.2016, 10:46:52
Quote from: JKN93 on 12.11.2016, 03:39:36
EU-Pomo paniikissa;
"Juncker: Trump on riski EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille"
"Junckerin mukaan Donald Trump on tietämätön Euroopasta ja hänelle pitää opettaa, kuinka Eurooppa toimii..."
http://yle.fi/uutiset/3-9289152

Juncker tietää tasan tarkkaan, että Nigel Farage on kertonut suoraan Trumpille, minkälainen käärmeiden pesä Bryssel on. Tämä mahtaa harmittaa Junckeria.

Heh heh! Nautin tästä :) kenkää Drunkerille!

Eurooppa taitaa jälleen tarvita jenkkien apua vapautuakseen natsismista. Onhan tämä noloa, kun eurooppalaiset eivät ole omin voimin saaneet estettyä Junckeria ja muita totalitaristisia väestönsiirtäjiä nousemasta ylivaltaan Euroopassa. Trumppi voisi periaatteessa jopa pelastaa Euroopan pakottamalla Junckerin ja muut natsipäälliköt luopumaan asemastaan suhteiden kylmettämisen uhalla, eikä sitä uhkaa edes tarvitsisi ääneen lausua. Tällä kertaa tuskin tarvitaan mattopommituksia natsisaastan savustamiseksi historian romukoppaan, mutta saa nähdä.

Kaksi kertaa on tullut hätiin, kolmatta kertaa ei tule, usko pois.

Nuivanlinna

http://hommaforum.org/index.php/topic,77239.msg2458375.html#msg2458375
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Lahti-Saloranta

#8712
Quote from: JKN93 on 12.11.2016, 03:39:36
EU-Pomo paniikissa;
"Juncker: Trump on riski EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille"
"Junckerin mukaan Donald Trump on tietämätön Euroopasta ja hänelle pitää opettaa, kuinka Eurooppa toimii..."
http://yle.fi/uutiset/3-9289152
Junckersin mielestä Trump on riski EU:n ja Yhdysvaltojen välisille suhteille eli Trump on erimieltä Junckersin kanssa joten Junckers itse on yhtä suuri riski EU:n ja Yhdysvaltojen välisille suhteille.
Mitä Junckers itse tietää Yhdysvalloista ja mikä hän luulee olevansa kun aikoo opettaa Yhdysvaltojen presidenttiä. Jospa Trumppia ei kiinnosta koko EU vaan Yhdysvaltojen asiat eikä Junckersin naama ja antaa Junckersin lakeijoineen hoitaa EU:n asiat puolustus mukaan lukien. Ei Junkersin mölinät niitä Yhdysvaltojen suhteita Euroopan kanssa paranna.
Tuo Trumpin valinta taisi olla tavaton takaisku Euroopan eliitille. Jos oikein ymmärsin niin Trumpin johtotähti on Yhdysvaltojen etu ei maailman parantaminen. Eurooppaa kauhistuttaa ajatus siitä että Yhdysvallat Trumpin johdolla ei tulisikaan pelastamaan heitä vaan heidän pitäisi ihan omin avuin hoitaa omat asiansa. Euroopasta on tullut mamun kaltainen joka olettaa että valde hommaa heille kaiken tarpeellisen.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

JKN93

Edelleen on spekulaatioita siitä miten nuo Trumpin bisnekset,kampanjassa olleet henkilöt ja monet neuvonantajat tulevat vaikuttamaan Trumpin ulkopolitiikkaan ja koko maailmanpoliittiseen tilanteeseen...
http://www.vox.com/world/2016/11/1/13487322/donald-trump-russia-agent-hack

skyuu

Quote from: Lahti-Saloranta on 12.11.2016, 20:41:36

Tuo Trumpin valinta taisi olla tavaton takaisku Euroopan eliitille. Jos oikein ymmärsin niin Trumpin johtotähti on Yhdysvaltojen etu ei maailman parantaminen. Eurooppaa kauhistuttaa ajatus siitä että Yhdysvallat Trumpin johdolla ei tulisikaan pelastamaan heitä vaan heidän pitäisi ihan omin avuin hoitaa omat asiansa. Euroopasta on tullut mamun kaltainen joka olettaa että valde hommaa heille kaiken tarpeellisen.

Lauantain kunniaksi kiristän foliopipoa piirun verran ja pohdin.

Mitenkäs jos juttu olikin sovittu niin että Neurooppa ajetaan mamuilla alas ja kun romahdus (ihana romahdus) tulee niin NATO (Jenkit) tulee ja kaapii kuonan haitta-matut ja federaatio/transatlantis vastustajat pois.

Sitten nousee uusi ja uljas Euroopan Yhdysvallat joka toimii Washingtonin poliittisessa ohjauksessa Frau Merkel kanslerinaan.

Mutta sitten Amerikan kansa äänesti väärin joten nyt pitää masinoida mellakat jotta Obama voi julistaa poikkeustilan ja jatkaa presidenttiyttään tai jotain...

Sitten mikro sanoi *PLING* ja minä havahduin noutamaan glögiä.

Jaakko Sivonen

Quote from: JJohannes on 12.11.2016, 01:35:07Pakkomielle hyökätä Irakiin oli pikemminkin hänen neuvonantajillaan, joista monet olivat jo mukana Reaganin hallinnossa ja myöhemmin vaatimassa George H. W. Bushilta Saddamin syrjäyttämistä, mihin tämä ei suostunut. Bill Clintonin aikana perustettu Project for the New American Century (PNAC) orkestroi käytönnössä koko Lähi-Idän nykyisen hurlumhein, vaikka se järjestönä ei enää olekaan olemassa. Toinen sen perustajista, Robert Kagan, oli kuitenkin nyt Hillaryn kampanjan tärkeitä taustahahmoja. Jäseninä olivat aikoinaan mm. Dick Cheney, Donald Rumsfeld, Paul Wolfowitz ja John R. Bolton. PNAC sai Bill Clintonin hyväksymään Iraqi Liberation Actin vuonna 1998, jossa suoraan todetaan, että Yhdysvallat tukee Saddamin hallinnon kaatamista. Bushille jäi likaisen työn tekijän osa.

John Bolton on potentiaalisesti Trumpin tuleva ulkoministeri:

Quote from: PoliticoSecretary of state

Former House Speaker Gingrich, a leading Trump supporter, is a candidate for the job, as is Corker, current chairman of the Senate Foreign Relations Committee. The Tennessee senator has said he'd "strongly consider" serving as secretary of state.

Trump is also eyeing former U.S. Ambassador to the United Nations John Bolton.
http://www.politico.com/story/2016/11/who-is-in-president-trump-cabinet-231071
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Emo

Quote from: Takinravistaja on 12.11.2016, 17:09:18
Ryyppäsikö Trump vielä siinä vaiheessa kun puristeli naisten pilluja?

Ei, vasta siinä vaiheessa alkoi alko maistua kun alko puristella miesten pilluja.

Jaakko Sivonen

Quote from: xor_rox on 12.11.2016, 03:18:14
USA:n vaaleista on seuraamassa hieman yllättävä ja erittäin positiivinen ilmiö, eli läntinen maailma on kiinnittämässä huomionsa George Sorosin ja hänen NGO-järjestöjensä toimintaan.

Jos vastustat Sorosia niin paljon, miksi sitten kannatat Paavo Väyrystä, joka on Sorosin liittolainen?

Quote from: VerkkouutisetSuursijoittaja George Soroksen Open Society Foundationin asiakirjat hakkeroitiin ja ne on julkaissut DC Leaks. Yksi asiakirjoista on 177-sivuinen, teknisesti korkealuokkainen "Luotettavat liittolaiset Euroopan parlamentissa (2014-2019)".

Johdannossa todetaan, että kyseessä on kartoitus, jossa käydään läpi säätiön arvoja todennäköisesti tukevia meppejä "joita pitää lähestyä avoimin mielin". Heitä on listattu 226.

Asiakirja listaa ensin kaikkien parlamentin komiteoiden ja delegaatioiden jäsenet.

Tämän jälkeen alkavat tarkat kuvalliset henkilöesittelyt, jossa ovat meppien cv- ja yhteystietojen lisäksi lyhyet luonnehdinnat kustakin. Suomalaisista mukaan on otettu Heidi Hautala (vihr.), Miapetra Kumpula-Natri (sd.), Sirpa Pietikäinen (kok.), Olli Rehn (kesk.), Petri Sarvamaa (kok.), Paavo Väyrynen (kesk.) ja Henna Virkkunen (kok.).
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/mepit%20soros-53967
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

tyhmyri

^Pidätkö verkkouutisia luotettavana lähteenä asian suhteen?

Jaska Pankkaaja

Quote from: Takinravistaja on 12.11.2016, 17:12:24
Quote from: Puskistahuutelija on 12.11.2016, 12:20:52
Quote from: Micke90 on 12.11.2016, 11:49:15Trumpilla ja Junckerilla yksi perustavaa laatua oleva ero: Trump on valittu vaaleilla, kun taas Junckeria ei kukaan ole äänestänyt.

On myös toinen perustavaa laatua oleva ero: Trump ei juo alkoholia ja osaa käyttäytyä julkisissa tapaamisissa, kun taas Juncker juo ja ilmestyy jopa poliittisiin tapaamisiin viskihuuruissa ja höpöttelee sekavia.

Näiden kahden faktan pohjalta on helppo päättää, että kumpi on uskottavampi ja parempi johtaja.

Naisten kähmiminen ei ole hyvää käyttäytymistä.

:'( :'(

Eiköhän ne puristelun kohteet ole olleet käytännössä prostituoituja kaikki. Toki sitä hintaluokkaa ettei takinravistelijat tai jaskat pääse koeajolle mutta Truppi kyllä on päässyt. Vai luuleko joku oikeasti että supermalliksi tai missiksi, usein myös näyttelijäksi tai laulajaksi, pääsee ilman että on useampaakin trumpettia huolella imenyt? Tietysti vajsuvakkiosasto pitää prostituoidun puristelua suurempana rikoksena kuin vaikkapa sitä että clintonit ovat källittäneet säätiönsä kerjäämät neekerivauvvojen maitojauherahat omaan käyttöönsä ja nyt sitten pikku kärpässilmät kuolevat kuin kärpäset  :'(
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Emo

#8720
Quote from: Jaakko Sivonen on 12.11.2016, 21:50:55Jos vastustat Sorosia niin paljon, miksi sitten kannatat Paavo Väyrystä, joka on Sorosin liittolainen?

Quote from: Verkkouutiset...
Tämän jälkeen alkavat tarkat kuvalliset henkilöesittelyt, jossa ovat meppien cv- ja yhteystietojen lisäksi lyhyet luonnehdinnat kustakin. Suomalaisista mukaan on otettu Heidi Hautala (vihr.), Miapetra Kumpula-Natri (sd.), Sirpa Pietikäinen (kok.), Olli Rehn (kesk.), Petri Sarvamaa (kok.), Paavo Väyrynen (kesk.) ja Henna Virkkunen (kok.).
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/mepit%20soros-53967

Joo, ja Väyrys-Patesta on seuraava lyhyt luonnehdinta:

QuotePaavo Väyrysen todetaan olevan "vanhempi poliittinen ääni, odotetaan ottavan hyvin näkyvän työn kehitys- ja ulkoasioissa, erityisesti Venäjää ja Euroopan naapurimaita kohtaan".

On kyllä raskauttavaa tekstiä, on totta totisesti  :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:

Jaakko Sivonen

Quote from: tyhmyri on 12.11.2016, 21:52:56
^Pidätkö verkkouutisia luotettavana lähteenä asian suhteen?

Lähde on DC Leaks. Tässä ketjussa sitä pidettiin luotettavana lähteenä, kun se paljasti demokraateille kiusallisia asioita.

Tuossa listassa oli muuten kolme kokoomusmeppiä. Miksi muuten luulet, että kokoomuslainen Verkkouutiset herjaisi omia meppejään?
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Jaakko Sivonen

Quote from: Emo on 12.11.2016, 21:56:48Joo, ja Väyrys-Patesta on seuraava lyhyt luonnehdinta:

QuotePaavo Väyrysen todetaan olevan "vanhempi poliittinen ääni, odotetaan ottavan hyvin näkyvän työn kehitys- ja ulkoasioissa, erityisesti Venäjää ja Euroopan naapurimaita kohtaan".

On kyllä raskauttavaa tekstiä, on totta totisesti  :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:

Oletko Soros-fani?
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Takinravistaja

Quote from: Aksiooma on 12.11.2016, 18:05:27
Quote from: Tavan on 12.11.2016, 17:53:28
Jos vasemmisto lopettaa pöyristymisen ja nimittelyn, koituuko se meidän nuivien kohtaloksi? Onko menestyksemme riippuvaista vasemmiston herkkähipiäisyydestä? Pystymmekö voittamaan kypsän ja keskustelukykyisen vasemmiston?

Kyllä, koska vasemmistolla ei ole kommunismin romahtamisen jälkeen ollut tarjota mitään järkevää vaihtoehtoa. Siksi poliittinen korrektius, laiton maahanmuutto jne. Ainoa keino saada äänikarjaa ja pysyä vallassa. Nyt poliittisen korrektiuden aika alkaa toivottavasti olemaan aikansa elänyt.

Oliko kommunismi järkevä vaihtoehto? Kommunistit olivat ja ovat edelleen länsimaisessa vasemmistossa pienenä vähemmistönä. Länsimaiden sosialistisiin puolueisiin ei kommunismin romahtaminen ole vaikuttanut juuri mitenkään. EU-parlamentissakin sosialistit ovat toiseksi suurin ryhmä.

tyhmyri

Quote from: Jaska Pankkaaja on 12.11.2016, 21:54:54Eiköhän ne puristelun kohteet ole olleet käytännössä prostituoituja kaikki.
Tästä tuli mieleen se vanha juttu, jonka mukaan menestynyt liikemies keskusteli asiasta tunnetun moraalisista arvoista puhuneen rouvan kanssa seuraavasti (muokkaus omaa ajatteluani):
- Tiedän, että siveettömyys ja uskottomuus ovat syntejä. Mutta olen pitkään katsellut sinua sillä silmällä. Suostutko pikapanoon sadalla tonnilla. Lupaan käyttää kumia.
- En missään tapauksessa!
- Kolmesataa tonnia.
- Ym... Vain kerran...
- Hyvä. Nyt kun tiedämme millainen nainen olet, niin seuraavaksi vain puhutaan hinnasta.

Niin ruman miehen kuin minä panemisesta kukaan ei ole halukas maksamaan, mutta olen kyllä rahasta ajanut asioita, joihin en usko. Olen sujuvasti valehdellut maksusta. Kun mulle maksetaan tarpeeksi, niin voin vaikka edesauttaa Jyrki Kataisen julistamista kaikkien suomalaisten suojeluspyhimykseksi ja varmistaa, että työskennellä sen puolesta, että kukaan ei sano pahaa sanaa mamutuksesta eikä EU:sta.

Kyse on vain hinnasta.

Takinravistaja

Quote from: nollatoleranssi on 12.11.2016, 18:14:40
Quote from: Tavan on 12.11.2016, 17:53:28
Jos vasemmisto lopettaa pöyristymisen ja nimittelyn, koituuko se meidän nuivien kohtaloksi? Onko menestyksemme riippuvaista vasemmiston herkkähipiäisyydestä? Pystymmekö voittamaan kypsän ja keskustelukykyisen vasemmiston?

Oikeastaan nuo hullutukset ovat johtuneet siitä, ettei niitä ole tarvinnut sen kummemmin käsitellä missään. Vasemmisto on voinut valta-asemansa turvin päättää asioista, ei silloin tarvitse perustella päätöksiä.

On toisaalta olemassa sellaista "näennäiskeskustelua", joka tuli esiin parhaiten kuuluisan kielipolitiikan kautta Suomessa. Samat perustelut esitettiin jokaisessa eri keskustelussa aiheen puolesta, vaikka ne oli kumottu satoja kertoja aiemmin. Keskustelusta ei tarvinnut välittää, koska päätökset tehtiin aivan jossakin muualla.

Koska Suomessa on vasemmistolla ollut valta-asema? Kaksi kertaa on eduskunnassa ollut vasemmistoenemmistö, 1958-62 ja 1966-70, mutta ei se johtanut edes vasemmistohallituksiin.

Emo

Quote from: Jaakko Sivonen on 12.11.2016, 22:00:36
Quote from: Emo on 12.11.2016, 21:56:48Joo, ja Väyrys-Patesta on seuraava lyhyt luonnehdinta:

QuotePaavo Väyrysen todetaan olevan "vanhempi poliittinen ääni, odotetaan ottavan hyvin näkyvän työn kehitys- ja ulkoasioissa, erityisesti Venäjää ja Euroopan naapurimaita kohtaan".

On kyllä raskauttavaa tekstiä, on totta totisesti  :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:

Oletko Soros-fani?

Ai mun pitäisi valehdella Väyrysestä, jotta en leimautuisi Soros-faniksi?
Siksikö sinäkin valehtelet väyrysestä, ettei kukaan vaan luulisi sinua Soros-faniksi?

Takinravistaja

Quote from: Pärmi on 12.11.2016, 20:24:24
Quote from: Pöllämystynyt on 12.11.2016, 19:21:54
Quote from: Viimeinen suomalainen on 12.11.2016, 19:01:21
Quote from: progg on 12.11.2016, 10:46:52
Quote from: JKN93 on 12.11.2016, 03:39:36
EU-Pomo paniikissa;
"Juncker: Trump on riski EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille"
"Junckerin mukaan Donald Trump on tietämätön Euroopasta ja hänelle pitää opettaa, kuinka Eurooppa toimii..."
http://yle.fi/uutiset/3-9289152

Juncker tietää tasan tarkkaan, että Nigel Farage on kertonut suoraan Trumpille, minkälainen käärmeiden pesä Bryssel on. Tämä mahtaa harmittaa Junckeria.

Heh heh! Nautin tästä :) kenkää Drunkerille!

Eurooppa taitaa jälleen tarvita jenkkien apua vapautuakseen natsismista. Onhan tämä noloa, kun eurooppalaiset eivät ole omin voimin saaneet estettyä Junckeria ja muita totalitaristisia väestönsiirtäjiä nousemasta ylivaltaan Euroopassa. Trumppi voisi periaatteessa jopa pelastaa Euroopan pakottamalla Junckerin ja muut natsipäälliköt luopumaan asemastaan suhteiden kylmettämisen uhalla, eikä sitä uhkaa edes tarvitsisi ääneen lausua. Tällä kertaa tuskin tarvitaan mattopommituksia natsisaastan savustamiseksi historian romukoppaan, mutta saa nähdä.

Kaksi kertaa on tullut hätiin, kolmatta kertaa ei tule, usko pois.

1941 tuli, mikä oli se toinen kerta?

Jaakko Sivonen

Quote from: Takinravistaja on 12.11.2016, 22:10:05
Quote from: Pärmi on 12.11.2016, 20:24:24
Kaksi kertaa on tullut hätiin, kolmatta kertaa ei tule, usko pois.

1941 tuli, mikä oli se toinen kerta?

I maailmansota. USA:n joukot saapuivat Eurooppaan vuoden 1918 alussa ja auttoivat ajamaan Saksan keisarikunnan joukot Ranskasta; toki ympärysvallat olisivat voittaneet sodan joka tapauksessa ilmankin Yhdysvaltoja.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Jaakko Sivonen

Quote from: Emo on 12.11.2016, 22:09:50

Ai mun pitäisi valehdella Väyrysestä, jotta en leimautuisi Soros-faniksi?
Siksikö sinäkin valehtelet väyrysestä, ettei kukaan vaan luulisi sinua Soros-faniksi?

Minkä valheen olen esittänyt Väyrysestä?

Soros on itse kuvaillut Väyrystä liittolaiseksi. Se ei ole valhe.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium