Sarastus-lehti

[J. Lannan haamu]

Hehehe, sisulais-aholais-sarastuslainen linja, heh. Täytyy kyllä sanoa, että itse antipatiseeraan Suomen Sisua ihan täysillä! Kaikki nämä vuodet mitä se kerho on ollut pystyssä niin onko siellä saatu mitään muuta aikaan kun samaa keskustelua pyssyistä ja eri kansalaisuuksien oluista? Mutta, sen kyllä myönnän että on siellä penteleen koviakin jätkiä siellä poppoossa, mutta tarkoitan tällä sitä järjestöä.

Ehdotin tuossa loppukesästä Tuukka Kurulle, että hänestä pitäisi tulla välittömästi Suomen Sisun puheenjohtaja. Olli Immonen on aivan täysin väärä mies siihen touhuun. En minä tiedä, muuttuisiko Suomen Sisun touhu yhtään sen enempää. Missä ovat ne ensimmäiset suomalaiset kansallismieliset ja identitaariset seminaarit? Missä ovat marssit, missä ovat katupartiot, missä ovat messuille ja tapahtumille osallistumiset, missä ovat julkaisut? Missä on nuorten osallistaminen itsepuolustukseen?

Toisaalta en myöskään ihan hahmota, että mitä yhteistä on Sarastuksella ja Halla-aholla? Ainoa yhteinen nimittäjä on maahanmuuttokriittiset kirjoitukset. Sen olen käsittänyt, että Mestari on transatlantisti, mutta en ole mielestäni törmännyt Sarastuksen kirjoituksissa vivahteita USA:han tai Neuvostoliittoon..Joku joka näistä muistaa tarkemmin niin voisi valaista.

[jarno Alander]

Minkä valmistajan paita, että osaa vähän haarukoida onko sopiva itselle?

Pahoittelut että vastauksen kanssa kesti hieman. Fruit of the Loomin paitoja ovat.

[jarno Alander]

Ehkä sen voi näinkin nähdä, mutta äänestäjät kautta Euroopan ja USAn kuitenkin nostattavat tätä "toteutuskelvotonta platonista ideaalia" ennennäkemättömällä voimalla valtaelimiin ...

En oikein näe, miten mikään tuossa kumoaa alkuperäistä pointtiani. Halla-ahosta en tiedä, enkä oikein haluaisi ajautua tilanteeseen jossa joudun puolustelemaan häntä palstalla, joka alunperin perustettiin nimenomaan halla-aholaisuuden äänenkannattajaksi. Mutta jos olet sitä mieltä, että Hännikäinen vastustaa vallan palauttamista ylikansalliselta tasolta takaisin kansalle tai näkee muut Euroopan kansallismieliset liikkeet vastustajina, kuulisin sille mielelläni perustelut.

Olen lisäksi kanssasi eri mieltä siitä, että perussuomalaisten kannatuksen romahdus ja vuoden 2015 "pakolais"invaasio olisi sisulaisten, halla-aholaisten tai sarastuslaisten syytä.

Totean edelleen, että tässä genressä, niin kuin monissa muissakin, on kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka tekevät parhaansa, ja niitä jotka kertovat ensin mainituille, että älkää tehkö noin vaan tehkää niin kuin minä sanon. Jos sinä tiedät, miten tämä homma hoidetaan, miksi et tee niin itse?

[J. Lannan haamu]

Nyt on kova käännös Sarastuksessa.

https://sarastuslehti.com/2016/11/22/caesarismin-paluu/

Joku väkevä isänmaallisuushenki siellä Baltian maissa ja slaaveilla kumpuaa.

[jarno Alander]

Kuten tähän mennessä kaikki luultavasti jo tietävät, neofolk-trubaduuri Pyhä kuolema joutui perumaan itsenäisyyspäivän keikkansa Mannerheimintien William K. -ravintolassa, kun ensin ravintolan haltija eli HOK-Elanto ja sitten tapahtuman järjestäjä eli Suomalaisuuden liitto vetäytyivät hankkeesta.

On erittäin tärkeää, ettei tämän kaltaisen mielipidevainon ja uhkailun edessä antauduta, sillä se sairastuttaisi entisestään jo muutenkin nopeasti kriisiytyvää yhteiskuntaamme. On ymmärrettävä, ettei verkossa vellovan roskajoukon vaatimuksiin taipumalla ole mahdollista saavuttaa mitään muuta kuin uusia, entistäkin mielivaltaisempia ja kohtuuttomampia vaatimuksia.

Tästä syystä Verkkolehti Sarastus jatkaa keikan järjestämistä yhdessä artisti Pyhä kuoleman kanssa. Koska vallitseva yhteiskunnallinen tilanne on mitä on, korvaava keikkapaikka jääköön toistaiseksi salaisuudeksi. Ajankohta on sama kuin ennenkin, eli 6.12. klo 16.30.

Ilmoitamme uuden keikkapaikan lähempänä H-hetkeä. Jos haluat tietää sen jo nyt, se onnistuu tekemällä nämä kaksi asiaa: 1. lähettämällä Sarastukseen sähköpostia tai fb-yksityisviestiä, 2. olemalla luotettava henkilö.

Keikalta on myös saatavilla hiljattain painosta tulleita Sarastus-paitoja (katso linkki alta). Samoin Kiuas-kustantamon kirjoja saataneen jonkin verran paikalle. Suosittelemme vahvasti niin paitojen kuin kirjojenkin kanssa tekemään ennakkovarauksen, yllä mainittuja kanavia pitkin!

Muistakaa myös lukea Timo Hännikäisen analyysi tapauksesta: https://sarastuslehti.com/2016/11/30/ilmiantokulttuurin-syopa/

https://holvi.com/shop/Kiuaskirjat/

Lähde.

[Ajattelija2008]

Kyllähän painostuskampanjoita saa vapaassa maassa järjestää, mutta on demokratian vastaista taipua niiden edessä. HOK-Elanto päätöksellään asettui antidemokraattisten voimien tukijaksi.

Vasemmistolla on 1900-luvulta pitkä perinne diktatuurin ja terrorin kannattamisessa. Voi sanoa, että HOK-Elanto noudatti ideologista perintöään.

Pyrin tästä lähin boikotoimaan HOK-Elannon ravintoloita. Demokratian vastaista myyräntyötä ei pidä tukea.

[N. A. Saramo]

Muistakaa myös lukea Timo Hännikäisen analyysi tapauksesta: https://sarastuslehti.com/2016/11/30/ilmiantokulttuurin-syopa/

Todella hyvä ja tarpeellinen kirjoitus, jota on syytä vielä nostaa.

– –

Vasemmistolla on tapana väittää, ettei se pyri rajoittamaan sananvapautta vaan ainoastaan kritisoi "ihmisoikeuksien vastaisia" näkemyksiä ja niiden julkituomista. Tämä on vakiintunut heidän keinokseen hiljentää koko sananvapaudesta käytävä keskustelu. Jos sananvapaus ymmärretään pelkäksi ennakkosensuurin puuttumiseksi, kuten Tampereen yliopiston dosentti Panu Raatikainen väittää, koko sananvapauden käsitteellä ei ole paljon sisältöä. Ainakin siitä on silloin turha keskustella Suomen kaltaisessa maassa, jossa ennakkosensuuria ei tietenkään ole. Mutta ennakkosensuurin puute ei estä synnyttämästä ilmapiiriä, jossa "vääriä" mielipiteitä ei uskalleta ilmaista ajojahtien ja leimaantumisen pelossa. – –

– –

Hävitty taistelu on sellainen jonka uskoo häviävänsä, sanoi Joseph de Maistre. Me, jotka taistelemme kansallisten ja paikallisten identiteettien puolesta yhdenmukaistavaa globalismia vastaan, voitamme lopulta. Voitamme siksi, että kansalaismielipide ja kansainväliset voimasuhteet ovat hitaasti mutta varmasti kääntymässä eduksemme, mutta ennen kaikkea siksi, että vastustajamme uskovat sisimmässään jo hävinneensä. Juuri pohjimmaisen defaitisminsa ja epätoivonsa takia he ottavat käyttöön likaisimmatkin viemärikeinot, ja jos itse pidämme päämme kylmänä, se vain nopeuttaa heidän tappiotaan. On vain kestettävä ja odotettava.

– – listaan lopuksi muutaman käytännön ohjeen, joita itse kukin voi noudattaa joutuessaan ilmiantajien ja muiden henkisen ilmapiirimme myrkyttäjien uhriksi:

1. Tuo julki kaikki tapaukset, joissa sinua itseäsi, työnantajaasi tai muuta kanssasi yhteistyötä tekevää tahoa on painostettu. Painostajat ja ilmiantajat ovat tottuneet toimimaan nimettöminä kulissien takana, ja niinpä heidän nimensä, asemansa ja poliittiset yhteytensä pitää tuoda julkisuuteen aina kun ne vain ovat tiedossa. Näin he joutuvat alttiiksi arvostelulle ja häpeälle. – –

2. Jos joku liikeyritys tai muu julkinen taho taipuu siihen kohdistetun painostuksen edessä, lähetä sille palautetta. – –

3. Tue kampanjoiden kohteiksi joutuneita. Käy konserteissa ja muissa tilaisuuksissa joiden järjestäminen on yritetty estää, lue ja levitä ahdisteltujen kirjoittajien julkaisuja.

4. Ilmaise mielipiteesi avoimesti. Kirjoita internettiin ja erilaisiin julkaisuihin, ota kantaa, liity Suomen Sisuun ja muihin kansallismielisiin järjestöihin, äänestä kansallismielisiä ehdokkaita, osallistu 612-soihtukulkueeseen ja erilaisiin mielenilmauksiin. Mitä useammat uskaltautuvat esiintymään omilla nimillään ja kasvoillaan, sitä tehottomammaksi käy häirikkötoiminnan pelotevaikutus. On osoitettava, että karavaani vain kulkee vaikka koirien haukunta kiihtyykin.

Tietyt tahot alkavat olla epätoivoisia. Se on hyvä asia! Mutta muistakaamme marsalkka Mannerheimin tunnuslause: Candida pro causa ense candido – Puhtain asein puhtaan asian puolesta. Älkäämme alentuko vastaamaan samalla mitalla.

Tämä on sivujuonne, mutta se saattaa tangeerata Sarastusta, joten mainittakoon tässä: perheemme postilaatikon kimppuun on käyty kaksi kertaa vajaa viikon sisään. Ensimmäisellä kerralla laatikko oli sahattu irti ja kadonnut aamupostit muassaan. Tänäaamuna uusi laatikko oli hakattu rikki ja postit levitelty tien viertä pitkin. Henkilökohtaisista vihamiehistä en ole tietoinen, joten mieleen hiipii ajatus poliittisesta vainosta. Olen kirjoittanut Sarastukseen omalla nimelläni, kuvallani ja tiedoillani. Sieltä on ollut linkki blogiini, jossa kerron avoimesti asuinpaikkani ja muutenkin kuka olen. Julkistin eilen kuntavaalikampanjani. En koe olevani mitenkään suuri nimi tai merkittävä henkilö ja siksi tämä ihmetyttääkin. Mutta eipä olisi ensimmäinen kerta – Pohjalainen: Vaaliehdokas Juha Mäenpään postilaatikko katosi.

Vielä olisin kysynyt tuosta Pyhän kuoleman konsertista, joka kiinnostaa: milloin se loppuu ja lähinnä että miten se sopii yhteen päivän muiden tärkeiden tapausten kanssa eli tuntia aiemmin alkavan Narinkkatorin juhlan ja 612-kulkueen kanssa?

[JKN93]

https://sarastuslehti.com/2016/12/09/nationalismi-kulttuuri-ja-viha/

[IDA]

Ennakkotietona se, että Plinio Correa de Oliveiran kirjoittama Vallankumous ja vastavallankumous ilmestyy suomeksi. Ei sinänsä liity Sarastukseen muuten kuin, että sinne pitäisi tulla kirjasta esittely.

Tämä siis on kirja, joka saa J. Lannankin sekaisin

[J. Lannan haamu]

^ Jos muistat niin linkkaa toki vielä tänne kun tuo kirjoitus on Sarastuksessa, jos jostain syystä missaan...

[Lalli IsoTalo]

Ennakkotietona se, että Plinio Correa de Oliveiran kirjoittama Vallankumous ja vastavallankumous ilmestyy suomeksi. Ei sinänsä liity Sarastukseen muuten kuin, että sinne pitäisi tulla kirjasta esittely.

Tämä siis on kirja, joka saa J. Lannankin sekaisin

Kappas! Täytyypä tutustua. Netistä se löytyy näköjään englanniksi:
http://www.pliniocorreadeoliveira.info/UK_RCR.pdf

[IDA]

^ Jos muistat niin linkkaa toki vielä tänne kun tuo kirjoitus on Sarastuksessa, jos jostain syystä missaan...

Juuri sain käsiini. Ensimmäinen satunnaisesti avatulta sivulta löytynyt kappale: "On vältettävä kaikkia sellaisia moraalia koskevia muotoiluja, joissa on vähänkään sekularismin tai ekumemismin sävyä, sillä sekularismi ja ekumenia johtavat loogisesti moraalittomuuteen."

Täytyy lukea läpi ja varmaan vähän pureskella . Ensi viikolla laitan arvion, jos se kelpaa.

[IDA]

Nopeasti olen selaillut. Hyvä kirja nyt ainakin. Mika Keränen, joka käänsi tämän, sanoi puolalaiselle kustantajalle painokkaasti, että ei tälle Suomessa tilausta ole. Silti he halusivat kustantaa. Ja hyvä niin. Vaikka tämä on kokonaisuus, jonka ymmärtämiseksi pitää tietää edes jotain katolisesta kirkosta, niin tässä on silti ideoita ja näkökulmia, jotka resonoivat selkeästi myös kirkon ulkopuolelle. Toisaalta ideoille, jotka tarttuvat yksityiskohtiin ei anneta kyllä paljoakaan armoa, koska vastavallankumouksen pitää olla kokonaisvaltainen ja vallankumouksen tunteva.

Laitetaan tähän vielä yhden kappaleen otsikko ja kappaleen viimeinen lause:

Vallankumouksen yleinen mentaliteetti on sotilaselämälle vieras.

... sotilaallinen henki on nimittäin hyvin kaukana pyövelin mentaliteetista.

[N. A. Saramo]

Vuoden loppupuolella on tapana summata kulunutta, ja niinpä Sarastuksen uusimmassa kirjoituksessa Jarkko Pesonen käy läpi kansallismielisyyden kehitystä koko tähänastisen vuosikymmenen osalta.

– – Arabimaiden mullistukset ja sortumiset sisällissotiin, islamilaisen terrorismin kiihtyminen ja leviäminen pitkin Eurooppaa, turvapaikanhakijoiden kansainvaellus, Ranskan ja keskieurooppalaisten kansallismielisten puolueiden nousukiito kohti parlamentaarista valtaa, Ukrainan sota, Brexit ja Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi lienevät tapahtumia, jotka osoittavat maailman suistuneen tuolta maailmanpoliittisen kehitysoptimismin tieltä. Paluuta kuvitelmaan kulutuskulttuuriin hukutetun sosiaaliliberalismin, juurettoman globalismin ja antinationalismin voittokulusta kohti historian loppua ei enää ole. – –

– – häpeämättömät muodostavat etujoukon, joka avoimesti kannattaa kansallismielisyyttä sen kulloisestakin yleisestä hyväksyttävyydestä ja yhteiskunnallisesta tilasta riippumatta.

Joillekin yhteiskunnan laidalle astuminen on luonteva olemisen tapa, eikä heille ole mikään ongelma olla aikaansa vastaan. Siksi kansallismielisten ollessa marginaalissa on heidän joukossaan paljon eriasteisia eksentrikkoja: – –

Tämä on kahdenlainen ongelma kansallismielisille. Ensinnäkin outouden vetäessä lisää outoja puoleensa tulee kuvioihin henkilöitä, joiden kohdalla poikkeavuus ei ilmene arkiajattelun yläpuolelle kohoavana selvänäköisyytenä, neroudesta puhumattakaan, vaan – – piirteinä, joita voidaan myös hörhöydeksi nimittää. Liikkeelle heillä on tarjottavanaan vain huono julkisuuskuva ja arvaamaton käytös. Toisekseen kansallisen liikkeen näyttäytyessä 21. vuosisadan friikkisirkuksena karkottaa se piiristään aatteen potentiaalisia kannattajia. Tämän vuoksi jotkut tuntevat halua syrjäyttää liikkeen piiristä liian omituisena pidettävät henkilöt, mikä puolestaan on omiaan lisäämään katkeria jännitteitä liikkeen sisälle. Kaikenlaisen ostrakisoinnin suhteen tulisikin olla äärimmäisen varovainen ja torjua vain ne henkilöt, joiden toiminta on yksiselitteisesti kansallisen liikkeen periaatteita ja päämääriä vastaan. Mikäpä hegemonialle sopisikaan paremmin kuin toistensa kurkussa olevat kansallismieliset.

– – Vasta kun valtavirran tie alkaa näyttää tuhoon tuomitulta ja ristiriita omien arvojen ja tarjottujen mallien välillä käy sietämättömän räikeäksi, voidaan otaksua tapahtuvan yhteiskunnallisia muutoksia kansallisen liikkeen hyväksi. Toisaalta muutoksen lähdettyä hitaasti liikkeelle, voi se eskaloitua hyvinkin nopeaksi – jopa hallitsemattomaksi, mikäli kansan rauhallisena pitäneet leipä ja sirkushuvit pääsevät yllättäen loppumaan.

Kun yhä useampi päätyy poistumaan valtavirrasta "väärälle" puolelle, rohkaisee esimerkki muitakin epäröiviä ja pian ne, jotka vielä hetki sitten luulivat olevansa yleisen hyvän ja yhteiskunnallisen tahdon suunnannäyttäjiä, huomaavat jääneensä yksin. Valtavirta menettää voimansa ja hiipuu suistomaan rämeiköksi. Rämeiköstä käsin omahyväisyydessään marinoidut vanhan vallan edustajat saavat kiukutellen seurata – yhdessä 70-luvun entisten stalinistien kanssa – kun kääntyneet virtaukset alkavat luoda uutta aikakautta. Heidän aatteensa heitetään märän rätin lailla takaisin heidän kasvoilleen. Aivan kuten monet heistä tekivät perinteistä isänmaallisuutta edustaneille vanhemmilleen ja isovanhemmilleen.

Kansallisen liikkeen saavuttaessa tilan, jossa yhteiskunnallisen muutokset ovat alkaneet tapahtua, vetää liike puoleensa myös puhtaita opportunisteja, joiden toimintaa eivät ohjaa aatteelliset päämäärät vaan halu hyötyä henkilökohtaisesti tilanteesta. Tällaiset henkilöt ovat liikkeelle vaarallisempia kuin mikään liikkeen ulkoinen vihollinen, sillä periaatteiden myyminen ministeriauton takapenkillä demoralisoi liikkeen. Ulkoinen vihollinen voi saada liikkeen tiivistämään rivejään ja toimii silloin tahtomattaan liikkeen eduksi, mutta omien harjoittama opportunistinen toiminta ja periaatteiden vesittäminen poliittisen realismin nimissä saa kerran aktivoituneita kannattajia passivoitumaan uudestaan ja vie moraalisen etulyöntiaseman, joka liikkeellä on ollut edeltäneeseen politiikkaan pettyneiden silmissä.

Niin ilmeistä ja banaalia kuin tämän toteaminen ehkä onkin, kansallismielisille keskeistä tulisi olla kansallinen suvereniteetti ja kansan etnisen, kielellisen ja kulttuurisen olemassaolon turvaaminen. Niiden tulee olla arvoja, joiden suhteen ei pidä joustaa eikä kompromisseihin sortua. Vasta näiden ehdottomien ja ikuisten arvojen turvaamisen jälkeen voidaan muusta edes keskustella.

Keskeisistä periaatteista kiinni pitäminen ei saisi tarkoittaa kaikenlaiset kompromissit hylkäävää ja fundamentalistista suhtautumista poliittisiin päämääriin. On paljon yhteiskunnallisia asioita, jotka eivät ole kansallismielisen ajattelun keskipisteessä ja joista kansallismielisillä itselläänkin on vaihtelevia käsityksiä. Esimerkiksi liittoutumiskysymys, talouden organisointi, päihteet tai maatalouden tukeminen ovat asioita, joista useimmilla kansallismielisellä löytynee perusteltu mielipide, mutta ne eivät ole kansallisia päämääriä sinänsä. – – Kansallismielisyydestä ei voi koskaan tulla valtavirtaa, jos eri ryhmittymät sulkevat toisensa ulos trivialiteettien vuoksi.

On myös yhteiskunnallisia ilmiöitä, joiden suhteen on järkevää pysyä neutraalina, vaikka ei niistä pitäisikään, sillä muutoin liike antaa itsestään kuvan kaiken kontrolloimiseen pyrkivänä tyrannimaisena voimana. – –

– – Sama henkilö voi kannattaa konservatiivisuutta tietyissä asioissa tai jonakin aikana, mutta olla radikaali toisessa asiassa tai toisena aikana. Aikana, jolloin moni kansallismielinen kokee valtion laiminlyöneen tärkeimmän tehtävänsä perustavimpien kansallisten arvojen vaalijana ja suojelijana ja kääntyneen jopa omien kansalaistensa etuja vastaan, on perusteltua kannattaa radikaalia, eli sanan latinankielisen kantamuodon mukaisesti juuria myöten tapahtuvaa yhteiskunnallista muutosta, jossa poliittisten broilerien vaihtaminen toisiin ei vielä riitä tyydyttämään muutoksen tarvetta.

– – Viime vuodet ovat olleet kansallismielisille hyvää aikaa konkretisoidessaan niitä liikkeen piirissä kauan hahmoteltuja kehityskulkuja, joille vielä vähän aikaa sitten ilkuttiin. Nyt on ilkkuminen loppunut ja länsimaiden kansallismielisten on aika lunastaa osansa aikakautemme historiallisessa tarinassa – mikä sen lopullinen muoto ikinä tuleekaan olemaan.

Jarkko Pesonen: "Kansallismielisen liikkeen suuntaviivoja 2010-luvulla". 29. XII 2016.

[Abdul Reis]

Ennakkotietona se, että Plinio Correa de Oliveiran kirjoittama Vallankumous ja vastavallankumous ilmestyy suomeksi. Ei sinänsä liity Sarastukseen muuten kuin, että sinne pitäisi tulla kirjasta esittely.

Nyt kyseisen kirjan esittely näyttää olevan Sarastuksen sivuilla https://sarastuslehti.com/2017/01/17/ajankohtainen-vastavallankumous/

Mielenkiintoinen kirja ja kirjoittaja varmasti. Yhteen kohtaan pitää näin luterilaisena puuttua:

Vallankumouksia on tapahtunut kolme: uskonpuhdistus, Ranskan vallankumous ja kommunistinen vallankumous. Oliveiran mukaan kaikki se, mikä tapahtui Venäjällä 1917 oli täydellisesti mukana jo uskonpuhdistuksessa.

On huomattava, että kirja konservatiiviseen tapaan näkee yhteiskunnan orgaanisena kokonaisuutena eikä mekaanisena hallinnollisena rakennelmana. Tästä syystä ei tarvitse ihmetellä, miten kommunismi oli kuvioissa jo 1500-luvulla, sillä kommunismin ideologinen pinta ei ole sen olemuksellisin asia.

Jos tällä tavalla ajatellaan, niin miksi lopettaa uskonpuhdistukseen? Jos historiassa mennään siitäkin taaksepäin, niin löytyy sieltä tapahtumia ja vallankumouksia, joissa yhteiskunnan "orgaaninen" kehitys on katkennut ja korvautunut uusilla ajatuksilla, arvoilla ja instituutioilla. Ilmeisin esimerkki on tietenkin Euroopan muuttuminen kristityksi. Silloin tapahtui paljon juuri samoja asioita, mistä katoliset protestantteja syyttävät; yhteiskunnan perinteiset instituutiot joko tuhottiin tai muutettiin radikaalisti ja koko eurooppalaisen maailmankuva mullistui tavalla jossa paljon entistä katosi. Jos tahtoo ajatella pahantahtoisesti, niin voisi myös huomauttaa, että kommunismi oli kuvioissa ei vain 1500-luvulla, vaan jo ensimmäisellä ajanlaskun vuosisadalla. Kristityt olivat tuolloin vallankumouksellisia, ja tuona aikana kun kristinusko oli lähinnä alaluokan, köyhien, uskonto, oli monissa kristityissä piireissä ajatuksia joita nykyään pidetään sosialistisina.

Sosialismin ytimessä olevaa ylä- ja alaluokan välistä vastakkainasettelua voisi helposti nähdä Jeesuksen opetuksissa jos niin haluaisi (Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan). Ja monet toki ovat halunneetkin, historiasta ja nykypäivästäkin löytyy kristittyjä suuntauksia, joissa kristinusko on nähty nimenomaan sosialistisena. Jos leikitään ajatuksella, että Rooman kultakauden ajoilta tulisi joku vierailemaan nykyaikaan, hän voisi helposti huomauttaa että kommunismin siemenet ovat näkyvissä jo (katolisen)kirkon synnyssä käyttäen aivan samaa logiikkaa kuin yllä olevassa lainauksessa.

Kun nyt Evola otettiin esille kirjoituksessa, niin ei voi olla ajattelematta että Plinio Corrêa de Oliviera vaikuttaa puolitiehen jääneeltä Evolalta. Evola vei samat ajatukset pidemmälle ja aivan loogisesti. Ei "traditio" tässä mielessä ala kristinuskosta, vaan kristinuskon yleistyminen on yksi monista tapahtumista historiassa jossa traditio on katkennut. Mikä on Plinio Corrêa de Olivieran syy omaksua kristillinen traditio eikä antiikin traditio? Tähän saattaa joku vastata että kunnioittaa ja vaalii kyllä myös antiikin traditiota kristillisen tradition pohjana, mutta täysin samoin voi vastata protestantti katolisen tradition suhteen.

Tarkoitukseni ei ole tässä kritisoida kristinuskoa, vaan osoittaa Plinio Corrêa de Olivieran ajattelun onttous tässä kohtaa. En toki itse ole kirjaa lukenut, joten voi olla että hän on nämä asiat jotenkin selvittänyt.

[Vredesbyrd]

Kysymys on lähinnä siitä, mistä metafysiikasta pitää. Toiset kristillisestä, toiset hellenistisestä, toiset muinaissuomalaisesta, jotkut islamilaisesta, jotkut juutalaisesta, jotkut eivät näe kuin materialismin. Sille sitten luonnollisesti jokin zeniitti jossakin historian tarkasteluikkunassa, ja siitä luisumista kohti kaaosta.

[Abdul Reis]

Kysymys on lähinnä siitä, mistä metafysiikasta pitää. Toiset kristillisestä, toiset hellenistisestä, toiset muinaissuomalaisesta, jotkut islamilaisesta, jotkut juutalaisesta, jotkut eivät näe kuin materialismin. Sille sitten luonnollisesti jokin zeniitti jossakin historian tarkasteluikkunassa, ja siitä luisumista kohti kaaosta.

Mikäs siinä, voihan sitä kulkea traditioiden karkkikaupassa poimimassa kivannäköisiä namuja jos haluaa. Jos kysymys on vain siitä mistä kukin sattuu pitämään, niin ollaan vajottu hyvin syvälle relativismiin ja monikulttuuri-ideologiaan.

Se mistä tuossa de Oliveiran lainauksessa ja minun vastineessani oli kyse ei todellakaan ole mikään tyhjänpäiväinen "mistä metafysiikasta pitää". Kyse on siitä, mistä, miten ja miksi nykyinen yhteiskunta on tullut tällaiseksi ja miten meidän pitäisi suhtautua joihinkin menneisiin tapahtumiin ja kehityssuuntiin, joilla on suuri vaikutus vielä nykyäänkin. Yksi asia, mistä katolinen-, luterilainen-, ortodoksinen- ja Evolan kaltainen pakana-traditionalisti voisivat helposti päästä yhteisymmärrykseen voisi olla se, että eri maailmankuvien valitseminen yksilön tykkäämisen perusteella on varma merkki kulttuurin rappiosta.

[Vredesbyrd]

Sori, maailmassa kulttuuriset eri metafysiikoiden suosimiset jakautuvat monipuolisesti. Tätä et ehkä tahtonut ymmärtää, ettei ole lähtötilaa, jossa on vain yksi mahdollisuus mistä valita. Yksilöiden kulttuurien sisäiset preferenssit ovat sitten toinen taso, ja niissä potentiaali toisin valitsemiseen on fakta. Tietysti elämäntapakonservatiivit pitävät silloin heille mielipahaa aiheuttavia syntisinä, jotka ovat tuhonneet silmissään yhteiskunnan, aiheuttaneet jonkin rappion.

Yksilöt myös joutuvat amerikkalaisessa kapitalismissa pakosta valitsemaan jonkin, koska amerikkalainen kapitalismi on materialismia, jossa tahdotaan tappaa kaikki metafysiikka vaikuttamista sekä yksilön että kansan valintoihin. Tämä on se nykytilan lähtökohta, jolloin yksilöt sekä näistä luontaisina yhteisöinä johdetut kansat ovat valitsemisen kynnyksellä täysin itsestään riippumatta.

Amerikkalainen kapitalismi on globaalia materialismia ja vahvimman oikeutta, joten metafysiikoiden valitsemisen kenttä asettuu paljon laajemmalle kuin aiemmin, jolloin tieto ulkomaailmasta oli rajatumpaa. Siksi meillä jotkut naiset kääntyvät miehen perässä islamiin, jotkut alkavat wiccoiksi ja toiset vannovat Dawkinsin teeseihin, joissa metafysiikan valitseminen on houretta.

Olivieira on katolinen, joten hänelle kaikkien kääntyminen katolilaisiksi on idealistinen toivomus, jonka mahdollisimman hyvällä toteuttamisella ihmiskuntaa voidaan nähdäkseen pelastaa rappiolta ja vallankumouksien sarjalta. Zeniitti on hänelle paavin uskossa tavoitella katolilaisen sosiaalietiikan toteuttamista asianmukaisin palkkioin ja rangaistuksin. Suomalaisesta katsannosta käsin katolilaisuus on vierasperäistä ja väkivaltaisin tänne tuotua. Se on siis eräänlaista kolonialismia.

On myös suoraan fasismia sanoa, että yksilöllä ei saa olla toteutettavissa sisälähtöisiä preferenssejä tai mahdollisuutta kulttuurin muokkaamiseen, koska muutoin "rikkoo" jonkin pyhän konservatismin, jossa malli yhteiskunnan toteuttamiseen on monoliitti ja vedetty jostakin liturgisesta ideaalista. Jos kieltää yksilöllisyyden tosiasian ja sen mukaan elämisen, on patamusta fasisti.

Nyt kun tahtomattamme horisontti erilaisten metafysiikoiden todellisuudesta on näkyvissä, ihmisyksilöille ei voi valehdella, että heidän on elettävä juuri tasan kuten jonkun metafysiikan kioskinpitäjä tahtoo. Meillä on siis mahdollisuus demokratiaan, jolla asetetaan joustoja mahdolliseen eliitin terroriin eli kitketään fasismia, jossa yksilöllä ei ole oikeutta kuin toteuttaa jotain ylhäältä saneltua kansankokonaisuutta.

Tämän vuoksi Sarastus-tyypit eivät koskaan tule onnistumaan muussa kuin itsensä marginalisoinnissa, koska kukaan ei tahdo fasistista toisten elämänvalintojen kyttäämistä takaisin kuin kirkollisen hallinnan kulttuurissa aikoinaan, jossa "rappion" aiheuttajista tehtiin syntipukkeja.

Tämä on kansallisliberaali näkökulma, ja tietysti siitä ei tule kuin riitaa, kun sellaisen esittää elämäntapakonservatiiveille ja poliittisesti konservatiiveille, jotka haikailevat demokratiattoman eli Ranskan vallankumousta edeltäneen ajan kirkollisen hallinnan kulttuuriin, jonka nyt tasa-arvosta maallisesti haikailleet ovat pilanneet ns. valitsemalla rappion.

Näkemyseron kansallisliberaalien ja nuivien konservatiivien välillä voisikin kiteyttää Alaricin hyvään siguun: "Parempi virsta irstailua kuin vaaksa islamia." Islamin sijaan sinne voi laittaa kristinuskon tai hitleriaanisen kansallissosialismin tai neuvostokommunismin, joissa kaikissa demokratian kumoten on kielletty ihmisten perustava yksilöllisyys yhteiskunnan lähtökohtana. Mikä sopii Penalle ei välttämättä sovi Maijalle ja kääntäen.

Kansa on näistä yksilöistä johtuen kokonaisuus, jossa on sekä yhdistäviä että erottavia piirteitä.
Alkuperäiskansaan suhteutettuna seemiläiset uskonnot sosiaalietiikan hallintomalleina tai hitleriaaninen kansallissosialismi sekä neuvostokommunismi ovat totaalisen vieraita, Puhdasta järkeä, kun taas kansan omat syväuskomukset ovat edustaneet Arkijärkeä, joka sitten vieraan vallan toimesta on kitketty näkyvistä. Siis se mikä voi näyttäytyä kristilliskonservatiiville "rappiona" voi kollektiivisesti olla kansalle paluuta johonkin omaan juttuun, jota on hallittu kristinuskolla päinvastoin omaa tahtoaan.

Minä en myöskään hae tässä mitään yhteistä pintaa kristilliskonservatiivien kanssa, vaan esitän kansallisliberaalin ei-kristillisen ihmisen näkemyksen tuosta katolilaisesta vallankumous-vastavallankumous-ajattelusta Homman lukijoille, jotka ovat kuitenkin moneus.

[Abdul Reis]

Yksilöt myös joutuvat amerikkalaisessa kapitalismissa pakosta valitsemaan jonkin, koska amerikkalainen kapitalismi on materialismia, jossa tahdotaan tappaa kaikki metafysiikka vaikuttamista sekä yksilön että kansan valintoihin.

Minä en kirjoittanut sanaakaan amerikkalaisesta kapitalismista, joten en ymmärrä mistä tämä ilmestyi tähän keskusteluun. Olisit edes yrittänyt keksiä jonkin aasinsillan, joka olisi selvittänyt syytä asian esille ottamiseen.

Jos nyt sitten keskustellaan USA:sta, niin sikäläinen kapitalismihan on aivan suora seuraus liberalismista. USA rakennettiin valistusarvojen pohjalle ja tärkeimpänä näistä amerikkalaiset ovat kaikkina aikoina pitäneet yksilön vapautta suhteessa yhteiskuntaan. Kun ihmiset ovat vapaita yhteiskunnan sääntelystä niin kaikki pääsevät tekemään mitä huvittaa. Joitain ihmisiä huvittaa juuri rahan tekeminen. Koska raha on valtaa, valtion sääntelystä vapaassa yhteiskunnassa juuri nämä ihmiset väistämättä pääsevät korkeaan asemaan. Tästä on sitten seurannut porvariston, kauppiaiden ja bisnesmiesten ehdoton valta amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

En nyt ala väittelemään siitä onko tämä hyvä vai huono asia, mutta erikoinen hyökkäys sinulta kapitalismia (=taloudellinen vapaus yhteiskunnasta=liberalismi) kohtaan kun seuraavaksi alat jauhaa siitä että yksilöllisten valintojen tekeminen pitäisi nähdä pelkästään positiivisena. USA nimenomaan on yksi ilmentymä sellaisesta yhteiskunnasta. Kun ihmiset on aikoinaan vapautettu valtion määrittämistä rajoista ja arvoista on ennen pitkää toinen maailmankuva päässyt hegemonia-asemaan. Juuri kapitalismi on USA:ssa voittanut eri maailmankuvien välisen kilpailun, joten siitä on tullut amerikkalaisille yhteisesti tavoiteltu ihanne. Jos yhteiskunta menettää yhteisen päämäärän ja arvopohjan, ennen pitkää "anarkiasta" nousee jokin muu ihanne yhteiseksi päämääräksi. Yhteiskunnassa oleva maailmankuvien moninaisuus ei ole mikään stabiili tila.

On myös suoraan fasismia sanoa, että yksilöllä ei saa olla toteutettavissa sisälähtöisiä preferenssejä tai mahdollisuutta kulttuurin muokkaamiseen, koska muutoin "rikkoo" jonkin pyhän konservatismin, jossa malli yhteiskunnan toteuttamiseen on monoliitti ja vedetty jostakin liturgisesta ideaalista. Jos kieltää yksilöllisyyden tosiasian ja sen mukaan elämisen, on patamusta fasisti.

Hahaha! Keskustelenko jonkun 80-luvulta tulleen kommunistin kanssa? Nimittäin kommunisteilla juuri oli tapana nimittää kaikkea heille sopimatonta "fasismiksi" aivan riippumatta sanan alkuperäisestä merkityksestä. Fasismi sanan alkuperäisessä merkityksessä ei ollut konservatiivisuutta, fasistit ja natsit päinvastoin lopettivat ja voimakkaasti muuttivat yhteiskunnan tapoja ja instituutioita. Wikipedian fasismi-sanan määritelmästä:

One common definition of the term focuses on three concepts: the fascist negations of anti-liberalism, anti-communism and anti-conservatism; nationalist authoritarian goals of creating a regulated economic structure to transform social relations within a modern, self-determined culture; and a political aesthetic of romantic symbolism, mass mobilization, a positive view of violence, and promotion of masculinity, youth and charismatic leadership.

https://en.wikipedia.org/wiki/Fascism

No se fasismista. Tartutaan seuraavaksi tähän:

Jos kieltää yksilöllisyyden tosiasian ja sen mukaan elämisen...

...kitketään fasismia, jossa yksilöllä ei ole oikeutta kuin toteuttaa jotain ylhäältä saneltua kansankokonaisuutta

Oletan että viittaat minuun, koska tämä on ilmeisesti vastaus minulle. En ole sanonut missään että yksilöllä ei olisi oikeutta omaan maailmankuvaan. Totta kai on, ei kansallismielisyyttä, konservatismia tai isänmaallisuutta voi ihmisille pakottaa. Ne voivat toimia vain jos ihmiset valitsevat ne luonnostaan, omasta vapaasta tahdosta. Hyvin toimivassa yhteiskunnassa sen pitäisi tapahtua itsestään, koska ihmiset ovat ylpeitä kulttuuristaan ja historiastaan ja haluavat olla osana edistämässä yhteiskuntaa.

Jos haetaan esimerkki vaikkapa antiikista, niin Rooman noustessa maailmanvallaksi se oli ajan mittapuulla vapaa yhteiskunta (siis omille kansalaisille) senaatteineen ja kansalaisoikeuksineen. Kulttuurillinen, yhteiskunnallinen ja sotilaallinen menestys johtui osaltaan siitä, että roomalaiset halusivat olla osana sitä, heillä oli yhteiset arvot ja yhteinen päämäärä. Länsi-Rooman loppuvuosina tällaisesta yhteisestä päämäärästä ei ollut mitään jäljellä, rooman kansalaiset välttelivät armeijaa ja elivät lähinnä tavoitellen erilaisia nautintoja ja omia päämääriään. Alettiin korostaa mahtailevaa militarismia ja pintapuolista kuria ja järjestystä, mutta siitä ei ollut hyötyä koska yhteiset arvot ja moraali olivat romahtaneet. Ihmisillä on oikeus nähdä kumpi vain noista parempana.

Yllä olevan voisi tiivistää näin: minusta jokaisella ihmisillä on oikeus elää noudattaen vain omaa yksilöllistä maailmankuvaansa. Samaan aikaan kuitenkin näen sen epätoivottavana toimintana ja suosittelen ajatusmallin hylkäämistä. Kyllä ihmisillä on oikeus seurata typeriä ajatuksia, mutta siitä on syytä myös huomauttaa.

[N. A. Saramo]

Tuukka Kuru maalaa hyvin suomalaisen nationalismin tilaa ja tulevaisuutta kirjoituksessa "Kansallismielisten ongelmat ja mahdollisuudet". Se ilmestyi alunperin Kansalaisessa. Kuru on monella taholla toimiva, mielenkiintoinen kirjoittaja, joten perustin hänen kirjoituksilleen oman ketjun.

[IDA]

Jos tällä tavalla ajatellaan, niin miksi lopettaa uskonpuhdistukseen? Jos historiassa mennään siitäkin taaksepäin, niin löytyy sieltä tapahtumia ja vallankumouksia, joissa yhteiskunnan "orgaaninen" kehitys on katkennut ja korvautunut uusilla ajatuksilla, arvoilla ja instituutioilla. Ilmeisin esimerkki on tietenkin Euroopan muuttuminen kristityksi. Silloin tapahtui paljon juuri samoja asioita, mistä katoliset protestantteja syyttävät; yhteiskunnan perinteiset instituutiot joko tuhottiin tai muutettiin radikaalisti ja koko eurooppalaisen maailmankuva mullistui tavalla jossa paljon entistä katosi. Jos tahtoo ajatella pahantahtoisesti, niin voisi myös huomauttaa, että kommunismi oli kuvioissa ei vain 1500-luvulla, vaan jo ensimmäisellä ajanlaskun vuosisadalla. Kristityt olivat tuolloin vallankumouksellisia, ja tuona aikana kun kristinusko oli lähinnä alaluokan, köyhien, uskonto, oli monissa kristityissä piireissä ajatuksia joita nykyään pidetään sosialistisina.

Sosialismin ytimessä olevaa ylä- ja alaluokan välistä vastakkainasettelua voisi helposti nähdä Jeesuksen opetuksissa jos niin haluaisi (Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan). Ja monet toki ovat halunneetkin, historiasta ja nykypäivästäkin löytyy kristittyjä suuntauksia, joissa kristinusko on nähty nimenomaan sosialistisena. Jos leikitään ajatuksella, että Rooman kultakauden ajoilta tulisi joku vierailemaan nykyaikaan, hän voisi helposti huomauttaa että kommunismin siemenet ovat näkyvissä jo (katolisen)kirkon synnyssä käyttäen aivan samaa logiikkaa kuin yllä olevassa lainauksessa.

Kun nyt Evola otettiin esille kirjoituksessa, niin ei voi olla ajattelematta että Plinio Corrêa de Oliviera vaikuttaa puolitiehen jääneeltä Evolalta. Evola vei samat ajatukset pidemmälle ja aivan loogisesti. Ei "traditio" tässä mielessä ala kristinuskosta, vaan kristinuskon yleistyminen on yksi monista tapahtumista historiassa jossa traditio on katkennut. Mikä on Plinio Corrêa de Olivieran syy omaksua kristillinen traditio eikä antiikin traditio? Tähän saattaa joku vastata että kunnioittaa ja vaalii kyllä myös antiikin traditiota kristillisen tradition pohjana, mutta täysin samoin voi vastata protestantti katolisen tradition suhteen.

Tarkoitukseni ei ole tässä kritisoida kristinuskoa, vaan osoittaa Plinio Corrêa de Olivieran ajattelun onttous tässä kohtaa. En toki itse ole kirjaa lukenut, joten voi olla että hän on nämä asiat jotenkin selvittänyt.

Siis ilman muuta kristillisessä ajattelussa Kristuksen ihimiseksi tuleminen, ristinnaulitseminen ja ylösnousemus ovat sellaisia historiallisia tapahtumia, jotka aloittavat kokonaan uuden ajan. Oliviera puhuu siksi kristillsestä tradiosta. Myös edeltävä historia valottuu tietenkin tuon tapahtuman kautta.

[Abdul Reis]

Siis ilman muuta kristillisessä ajattelussa Kristuksen ihimiseksi tuleminen, ristinnaulitseminen ja ylösnousemus ovat sellaisia historiallisia tapahtumia, jotka aloittavat kokonaan uuden ajan. Oliviera puhuu siksi kristillsestä tradiosta. Myös edeltävä historia valottuu tietenkin tuon tapahtuman kautta.

Ei tuo vastannut millään tavalla kysymykseeni. Ehkä muotoilin asian heikosti ja kristinuskon synnyn ottaminen esimerkiksi oli varmaan huono veto, koska se liian provosoivana taisi ohjata ajatuksia väärään suuntaan. Kysymykseni ydin oli, että miksi Oliviera rajaa vallankumoukset vain uskonpuhdistukseen, valistukseen ja kommunismiin ja miksi hän ajattelee vallankumousten olevan pelkästää huonoja? Käytin kristinuskoa yhtenä esimerkkinä maailmankuvien taitekohdasta, jonka voi myös nähdä vallankumouksena ja kristittyjen kannalta hyvänä sellaisena. Mutta ei kannata tarttua pelkkään kristinuskoon, historiassa on tapahtunut paljon muitakin hyviä ja huonoja ajatusmaailman vaihdoksia. Ilman tarkempaa määrittelyä ja perusteluita vallankumouksien rajaaminen vain noihin kolmeen antaa lähinnä kuvan vajaasta historian ymmärryksestä. Jos Olivieralla on kirjassaan vastaukset näihin kysymyksiin niin olen kiinnostunut kuulemaan ne. Tai jos kirjaa saa jostain niin voisin peräti hankkia sen ja lukea itse.

[IDA]

Kysymykseni ydin oli, että miksi Oliviera rajaa vallankumoukset vain uskonpuhdistukseen, valistukseen ja kommunismiin ja miksi hän ajattelee vallankumousten olevan pelkästää huonoja?

Tuo selviää lukemalla itse kirja. Siis vallankumouksia, jotka ovat edenneet sille viimeiselle, tosiasioiden vallankumouksen tasolle hän näkee tapahtuneen nuo kolme. Ja se ne ovat siis Ranskan vallankumous ja Venäjän vallankumous, eivät valistus ja kommunismi, jotka ovat toimineet ideologisella tasolla.

Vallankumoukset ovat olleet tilannetta huonontavia, koska ne ovat sotkeneet asioiden luonnollista järjestystä hallinnollisella tasolla ja latistaneet ihmistä kulttuurisella tasolla. Muun muassa.

Tai jos kirjaa saa jostain niin voisin peräti hankkia sen ja lukea itse.

Kun saan tietää miten ja missä se tulee myyntiin niin ilmoittelen.

[Heikki Luoto]

Puheessaan vuodelta 2010 amerikkalainen paleokonservatiivi Paul Gottfried kertoo kuinka 60-luvulta lähtien rajusti muuttunut lännen vasemmisto oli itseasiassa kylmän sodan voittaja. Tuo uusvasemmisto eroaa huomattavasti kylmän sodan hävinneestä perinteisestä työväen marxismista. Lännen post-marxilainen uusvasemmisto on kyennyt jopa rapauttamaan konservatiivipuolueiden konservatiivisuutta, luoden näin tyhjiön riippumattomien ja aitojen konservatiivipuolueiden täytettäväksi. Suomessa muutos näkyy muun muassa Kokoomuksen konservatiivisuuden rapautumisena.

https://sarastuslehti.com/2017/02/12/kuinka-vasemmisto-voitti-kylman-sodan/

[IDA]

En vieläkään tiedä mistä Vallankumous ja vastavallankumous kirjaa saa, mutta voin vannoa sen olevan olemassa. Ilmainen pdf-versio suomeksi löytyy seuraavalta sivulta:

http://www.pliniocorreadeoliveira.info/livros.asp

[hulaq]

En vieläkään tiedä mistä Vallankumous ja vastavallankumous kirjaa saa, mutta voin vannoa sen olevan olemassa. Ilmainen pdf-versio suomeksi löytyy seuraavalta sivulta:

http://www.pliniocorreadeoliveira.info/livros.asp

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1599064

[IDA]

En vieläkään tiedä mistä Vallankumous ja vastavallankumous kirjaa saa, mutta voin vannoa sen olevan olemassa. Ilmainen pdf-versio suomeksi löytyy seuraavalta sivulta:

http://www.pliniocorreadeoliveira.info/livros.asp

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1599064

Tuo menee jo hardcoreksi 

Sarastuksessa Hännikäinen käsitteli vanhaa rajamaakuviota, jota nyt viritellään jollain tasoilla uudestaan.

https://sarastuslehti.com/2017/03/13/intermarium-ja-toinen-eurooppa/

Jutussa mainitussa The New Nationalism lehdessä näyttää kirjoittavan suomalaisiakin kansallisimielisiä. Eli ainakin jonkinlaista pinnan alla kuplintaa on käynnissä.

http://thenewnationalism.com/

[J. Lannan haamu]

Kirjoitin Sarastukseen erään artikkelin, mutta se ei kaikesta päätellen ottanut tuulta allensa. Laitan sen kuitenkin tähän nähtäväksi, koska mielestäni se soveltui erinomaisesti Sarastukseen kulttuurin ja luonnontieteen saralla. Saa kommentoida ja ottaa kantaa!


Psykotroopit kulttuurin kollektiivisen ohjelmoinnin murtajina


Luonnossa esiintyvillä enteogeeneillä, kuten tietyillä kasveilla, sienillä tai juurilla on erityinen metafyysinen merkityksensä sekä ainutlaatuisen tärkeä rooli kulttuurin kuplan särkijänä. Tarkastelun kohteena ovat pääasiassa luonnossa esiintyvät aineet, sillä niiden voidaan katsoa olleen ihmisen koskemattomissa. Näin ollen ne eivät ole olleet kulttuurin vaikutuksen alaisena tarjoamassa tiettyä ihmisekeskeisestä näkökulmasta tuotettua tarkoitusta. Psykotroopeista on kirjoitettu laajasti ja paljon, joten en analysoi eri luonnossa esiintyviä organismeja, enkä niiden tyypillisiä vaikutuksia ihmiseen. Sanotaan, että ihminen on aina etsinyt eri keinoja päihtyä, tai valaistua, ja erityisesti jälkimmäistä tavoitetta ajatellen onkin mielenkiintoista havaita, kuinka laajalti eri aineet ovat olleet käytössä eri mantereilla vuosituhansien aikana.

Vastasyntyminen kulttuurin vankilaan

Heti synnyttyämme alamme kasvaa kulttuurin kuplaan. Erityisesti kaikki oppimamme tai opetettu informaatio tulee vanhemmilta, koulutuksesta, ystäviltämme sekä ympäröivästä yhteiskunnasta. Nykyaikana olemme niin sanotusti sekä biologisten että kulttuurillisten lainalaisuuksien ristivedossa, joista ensimmäisiä pyritään peittelemään sekä tukahduttamaan. Jotta voimme ymmärtää ja sisäistää kaikkea sitä, mitä kulttuurin alle liittyy, meillä tulee olla kokemusta siitä tilasta ja niistä lainalaisuuksista, jotka eivät ole kulttuurin vaikutuksen alaisia. Täysin primitiivinen, kulttuurista irrallaan oleva tila on äärimmäisen hankala, suurimpien ihmisten kohdalla jopa mahdoton saavuttaa edellä mainituista kulttuurillista syistä. Hollantilainen kulttuuriteoreetikko Geert Hofstede on päätynyt esimerkilliseen kiteytykseen kulttuurin määritelmästä toteamalla sen olevan (mielen) kollektiivista ohjelmointia. Kulttuuria voidaan myös yksinkertaistettuna pohtia merkityksen antamisena kohteelle: Kulttuuri on kaikkea, mikä liittyy ihmiseen ja semantiikkaan yhdessä. Näin ollen esimerkiksi luonto ilman ihmistä ei ole kulttuuria.

Kulttuurishokki ja egon kuolema

Äärimmäisin kulttuurishokki ei suinkaan liity eri maiden välisten kulttuurien kohtaamiseen mikro- tai makrotasolla, vaan luonnossa esiintyvien psykotrooppien aiheuttamaan egon kuolemaan. Kyseessä on tila, jossa epäonnistumme täysin yrittäessämme ymmärtää sen hetkistä ensimmäisen kerran kokemaamme tilaa kaikella yhteiskunnassa opetetuilla sekä oppimillamme tiedoilla ja taidoilla. Tämä on jo itsessään paradoksaalista, sillä sitä symbioosia, jonka satoja tuhansia ja miljoonia vuosia luonnossa esiintyneet aineet aiheuttavat aivoissamme, ei voida analysoida siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole kieltä, terminologiaa eikä ymmärrystä, toisin sanoen työkaluja kokemuksen puhuttelemiseen. Luonnollisesti kokemus aiheuttaa ihmisille vainoharhaisuutta ja paniikkia jo pelkästään ajan ja tilan käsityksen muuttuessa. Mitä vanhempana ihminen kokee psykedeelisen kokemuksen, sitä vaikeampi hänen todennäköisesti on antaa valta kokemalleen. Ihmisen kasvaessa ja ikääntyessä hän altistuu entistä enemmän kulttuurin opeille ja kun biokemiallinen reaktio, synteesi, tapahtuu aivoissamme, on todennäköisempää että vanhalla iällä 'kulttuurin' poisoppiminen on hankalampaa. Itse asiassa ainoa tapa käsitellä psykedeelistä kokemusta, on antautuminen sen vietäväksi.

Psykedeelinen tietoisuus

Mitä aivoissamme ja persoonassamme sitten tapahtuu, kun nautimme primitiivistä ainetta erityisesti autenttisessa ympäristössä, luonnossa? Kemiallinen reaktio liittyy välittäjäaineiden kiihtymiseen ja sähkön liikkumiseen laajemmille alueille aivoissa lyhyen ajan sisällä. Usein ajatellaan, että ihminen käyttää aivokapasiteetista n. 5-11 prosenttia kerrallaan. Mitä kaikkea ymmärtäisimmekään, jos tuo prosentuaalinen osuus olisi 40-75%? Ajatellaan, että mies hapuilee sysipimeässä metsässä apunaan tulitikun liekki, joka tässä merkitsee normaalia, arkista tietoisuuden tilaa. Psykedeelinen tila on hieman verrattavissa siihen, että metsään paistaisi aurinko. Projisoipa ihminen kokemustaan ympäristöönsä tai itsensä syvimpiin syövereihin, niin psykotroopeilla on vastaavanlainen merkitys ja  lisäarvo filosofialle ja psykologialle kuin mitä mikroskoopilla on biologialle tai kaukoputkella astronomialle.

Käsitykset eri tietoisuuden tasoista ovat arkaistisia ja niitä on esiintynyt useissa eri kulttuureissa. Korkeimpia tasoja ollaan kuvattu mentaalisina ja kokemuspohjaltaan abstrakteina, universaaleina sekä rajattomina tiloina. Timothy Leary kehitti teorian kahdeksasta tietoisuuden tasosta, jossa hän nimesi korkeimman tason ylimieleksi, tietoisuuden kypsyystasoksi, jossa informaatio on olemassa normaalin aika-tila -käsityksen tuolla puolen. Castanedalaisittain eri tasot ovat määritelty tonaalina ja naguaalina, jossa yksinkertaistettuna tonaalia pidetään materiaalisena tasona ja naguaalia immateriaalisena. Eräs mielenkiintoisimmista psykonauteista, neurotieteilijä-fyysikko-psykoanalyytikko John C. Lilly kuvasi erästä tietoisuuden tasoa (+6 Mega Samahdi) tilana, jossa mieli voi siirtyä mihin tahansa pisteeseen fyysisessä tai mentaalisessa avaruudessa, säilyttäen kuitenkin yksilöllisyytensä. Lillyn suosimana työkaluna sen sijaan toimi syntetisoitu aine, ketamiini. Mainittakoon, että John C. Lilly kehitti sekä valtavirtaisti aistideprivaatiotankin, jota käytetään tänäkin päivänä esimerkiksi psykoanalyysin työkaluna. Aldous Huxley taasen kuvaa psykedeelistä kokemusta teoksessaan Taivas ja helvetti seuraavanlaisesti – Visionääri ei juuri koskaan näe mitään, mikä muistuttaisi häntä hänen omasta menneisyydestään. Hän ei muistele maisemia, henkilöitä tai esineitä eikä keksi niitä. Hän katselee uusia luomuksia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin painonarvon ollessa kulttuurin rajojen rikkomisella ja 'out-of-the-box' -ajattelulla.

Luontosuhteen muuttuminen tekno- ja ihmiskeskeisestä elämä- ja luontokeskeiseksi

Psykedeelisessä kokemuksessa suhtautuminen ilmiöihim kuten hierarkia, tuottavuus, prosessi, uskonto ja tekniikka muuttuu. Usein materialistiset asiat menettävät merkitystään. Siinä missä keskiverto ihminen saattaa miettiä työpäivän jälkeen arkisia asioita, psykotrooppien kohdalla ajatukset menevät esimerkiksi babylonian aikaisiin kastelujärjestelmiin, goottilaiseen arkitehtuuriin tai jalokivien kiderakenteisiin. Tässä kohtaa voidaan mainita erityisesti jalokiviin liittyvä ilmiö: Psykotrooppien vaikutuksen alaisena mahdollisesti ilmentyvät visiot jalokiviä pulppuavista lähteistä tai vesiputouksista eivät ole tuulesta temmattuja, vaan niihin liitty ehdottomasti jotain universaalia ja myyttistä. Ilmiötä kuvaa enemmän Aldous Huxley kirjassaan Taivas ja helvetti.

Toisin sanoen psykedeelinen tila heijastaa paljolti muuta, mitä tämän päivän moderni maailma edustaa. Luonnollisesti ihminen peilaa tilaa myös omaan sen hetkiseen tietotaitoon ja kokemukseen (set) sekä erityisesti kontekstiin (setting). Tuloksena voi olla esimerkiksi polymeraasiketjureaktion jalostaminen (Kary Mullis), psykedeelinen taide (Pablo Amaringo, Alex Grey), kaaosteorian tutkiminen (Ralph Abraham) tai psykedeelinen kirjallisuus (William S. Burroughs ja erityisesti myöhempi 'trilogia'). Ranskalainen sarjakuvantekijä, Blueberryn kehittäjä Jean Giraud on kertonut, että häneltä on kestänyt vuosikymmeniä pohtia kaikkea sitä, mitä tapahtui yhden muutamia tunteja kestäneen psilocybiinisienimatkan aikana. Eikä kyseessä kaikesta päätelleen suinkaan ollut pelkästään miellyttävä kokemus.

Yksilöstä riippuen matka tuntemattomaan on ylivoimaisesti ihmiselämän mielenkiintoisin, merkityksellisin ja sisällöltään rikastuttavin yksittäinen kokemus, jonka kolikon toinen puoli voi olla tuskainen seikkailu manalan kaoottisessa hyposentrumissa. Kumpikin ilmiö kuitenkin pakottaa ihmisen hahmottamaan todellisuuden kokonaisvaltaisemmin elämä- ja luontokeskeisyyden kautta. Ihmisen ego ja identiteetti uudelleenmääritellään kokemuksen aikana. Koska ihminen on kuitenkin jalostuva ja tottuva, paluu takaisin arkitodellisuuteen voi olla aluksi hyvinkin sekava, mutta ajan myötä tilanne lievenee ja palautuu jokseenkin ennalleen. Toistaalta esimerkiksi väreihin, muotoihin sekä tiettyihin luonnonilmiöihin suhtautuu todennäköisesti hieman eri tavoin kokemuksen jälkeen.

Aistiharhoihin keskittyminen, aidan matalin kohta

Useimmille maallikoille tuottaa suunnattomia vaikeuksia ymmärtää, että käsite 'aistiharha' tai 'hallusinaatio' eivät ole yhtäläisyyksiä psykedeelisen tilan kanssa. Mutta vaikka kyseessä olisi 'pelkästään' hallusinaatio, silti kokemukseen liittyy eräs mielenkiintoinen ilmiö: Kyseessä ei suinkaan ole epämääräinen sahalaitainen valojen välkkyminen tai punaisten lentävien elefanttien esiintyminen, vaan tilaan liittyy aina tietynlainen oleellinen merkitys sekä uutuusarvo, ja erityisesti luonnossa esiintyvien aineiden kohdalla usein toiseuden läsnäolo. Tämä ilmiö ei voi olla tapahtuva ilman ainetta ja sen reagoimista aivojen kanssa. Aiheeseen liittyy myös olennaisesti käsitys ja kiista tietoisuuden ja alitajunnan luonteesta sekä niiden sijainnista.

Psykotrooppeihin liittyvä problematiikka

Näin suunnattomasti maailmaa mullistavien asioiden käsittelyyn ja määrittelyyn tarvitaan rekka-autollisen verran A-4 konsepteja. Tässä asiayhteydessä on keskitytty hyvin lyhyesti ja kevyesti psykotrooppien rooliin kulttuurin luomien seinien kaatajana ja innovatiivisen ajattelun mahdollistajana. Useat 'valaistuneet' henkilöt argumentoivat meditaation, joogan tai esimerkiksi paaston saavan aikaan samankaltaisia lopputuloksia, mutta kaikesta päätelleen nämä kokemukset ovat hyvin poikkeavia psykotrooppeihin verrattuina, vaikka esimerkiksi alan pioneerit kuten Rupert Sheldrake nostaa esiin paastoamisen mentaalisen merkityksen, ja Stanislav Grof on lanseeranut holotrooppisen hengitysmenetelmän itsetutkiskelun välineenä. Itse asiassa lähin psykedeelistä kokemusta kuvaavaa tila on tietoinen unennäkö (lucid dreaming – Stephen LaBerge). Mielenkiintoista sinänsä, että myös tähän ilmiöön liittyy eräs maailman vahvimmista psykotroopeista, sekä luonnossa että aivoissamme esiintyvä dimetyylitryptamiini, joka vapautuu aivoissamme unennäön aikana.

Ympäristöfilosofisesti ajateltuna on oleellista pohtia sitä, miksi luonnossa esiintyviä aineita ylipäätään kriminalisoidaan, sillä monet niistä ovat kiellettyjä huolimatta siitä, etteivät ne sisällä lainkaan myrkkyä tai myrkyksi luokiteltua ainetta. Lisäksi kyseessä olevat aineet eivät myöskään ole millään tavoin addiktoivia. Myös niiden henkilöiden lukumäärä, jotka ovat kuolleet psykotrooppien johdosta, on äärimmäisen alhainen. Ilmeisesti ainoat kokemukset liittyvät valkokärpässieneen tai niiden sukulaisiin, opiaatteihin sekä hulluruohoon ja eräisiin harvinaisempiin myrkyllisiin psykoaktiivisiin kasveihin.

On mahdotonta arvioida syitä, miksi aivot reagoivat niin mullistavalla tavalla  psykotrooppien kanssa. Eräät tutkijat ovat jopa pohtineet tiettyjen luonnossa esiintyvien aineiden roolia kielen ja kommunikoinnin kehittäjänä sekä aivokapasiteetin kasvattajana paleoliittisella kaudella (Stoned-ape theory – Terence McKenna). Myös eräs ihmetyksen arvoinen asia on psykotrooppeihin liittyvien okkulttististen kulttien, sektien tai järjestöjen puute historiallisesti katsottuna. Salaliittoja liitetään useisiin aiheisiin, mutta on erittäin outoa, että tämänkaltaisten sakramenttien ja pyhyyttä syleilevien aineiden kohdalla tiedossa ei ole ainuttakaan ryhmää, järjestöä tai kollektiivista toimijaa, poislukien alkuperäiskansat. Voisiko kyseessä olla myös se, että takapihoillamme kasvavien aineiden ei välttämättä uskota olevan niin merkityksellisiä, jolloin ne ovat tavallaan liian ilmiselviä ja tavallisia? Mitä enemmän erkaannumme alkuperäisestä luonnonympäristöstä, sitä mielenkiintoisemmalta tuntuu kokemus ihmisen asettamisesta osaksi primitiivistä luontoa.

Kaikesta huolimatta psykotrooppien tuoma kokemus on henkisesti niin raskas, että edes alaan vuosikymmeniä vihkiytyneet tutkimusmatkailijat eivät suhtaudu ilmiöön kevyesti. Tästä johtuen käyttömuoto ei ole ollut kaikesta päätellen arkinen, poislukien kourallisella 50-60 -luvulla toimineilla tutkijoilla. Eri asia on niin sanottu 'microdosing', jossa aineita käytetään äärimmäisen vähäisiä määriä esimerkiksi mentaalisen terapian ja kasvun muotona. On syytä tuoda esiin, että kokemukset vaihtelevat todella radikaalisti annostuksien välillä. Vaikka psykotrooppeihin liittyy kuolemantapauksia aniharvoin, voivat ne silti laukaista tietyillä henkilöillä skitsofrenian. Tämä juontaa juurensa siitä, että psykedeelinen tila on eräällä tavalla itsessään skitsofreeninen, koska se poikkeaa niin radikaalisti arkipäiväisestä tietoisuuden tilasta. Olemme psykedeelisessä tilassa yhteydessä alitajuntaan. Henkilö, joka ei ole sinut itsensä tai maailman kanssa, voi kokea  seikkailun kemikaalitaivaiden alla liian järisyttävänä. Toisaalta, tiettyjä psykotrooppeja on juurikin käytetty esimerkiksi masennuksen hoitoon, alkoholismiin, post-traumaattiseen stressiin tai kuolemaan valmistauneiden ihmisten saattohoitovaiheessa. Potilaiden kerrotaan saaneen selville ongelmiensa juurisyitä sekä saavuttaneen uudenlaisen tavan katsoa maailmaa.

"Psychedelics are illegal not because a loving government is concerned that you may jump out of a third story window. Psychedelics are illegal because they dissolve opinion structures and culturally laid down models of behaviour and information processing. They open you up to the possibility that everything you know is wrong."– Terence McKenna

[Herbert]

Eero Paloheimon tuore haastattelu Sarastus-lehdessä:

Timo Hännikäinen: Sinulla on tiedemiestausta, mutta olet ollut eri tavoin mukana politiikassa lähes koko urasi ajan. Mikä vei sinut politiikan pariin? 1960-70-luvuilla et ymmärtääkseni tullut toimeen silloisen vasemmiston etkä oikeiston kanssa?

–

Eero Paloheimo: Olen aika huono saalis kollektiivisille valheille ja kollektiiviselle vaikenemiselle. Nämä olivat 1970-luvun lopulla – Neuvostoliiton aikoina – molemmat politiikan arkipäivää. Maailman ympäristökysymykset sen sijaan alkoivat olla yhä ajankohtaisempia. Niitä pidin tärkeinä ja jouduin politiikkaan niiden motivoimana vähän vahingossa. Sen sijaan lähtöni eduskunnasta ja puolueesta myöhemmin oli vakavan harkinnan tulos.

–

Oliko vihreän liikkeen alkuperäinen tarkoitus tehdä konkreettista politiikkaa perinteisten ideologisten rajojen (kuten oikeiston ja vasemmiston) yli? Onnistuiko se koskaan?

–

Luulin ilman muuta, että tuo oli tarkoitus. Olin aika hämmentynyt, kun huomasin, että jotkut, teini-ikäisestä lähtien politiikassa marinoituneet tyypit näyttivät ennen muuta tekevän karriääriä itsellensä, harjoittivat puhdasta valtapolitiikkaa, aatteellisesti naamioitua tietenkin. Vuosien varrella tuo tavoite on tullut yhä selkeämmäksi. Olinpa minä lapsellinen.

...

Mistä vihreiden (ja yleisemmin ekologisen liikkeen) naiivi suhtautuminen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen mielestäsi johtuu?

–

Typerryttävän pinnallisesta suhtautumisesta koko prosessiin. Siinä sotketaan keskenään suhtautuminen yksilöön ja suhtautuminen laajaan ilmiöön. Vertaus: voi vastustaa henkilöautoliikennettä vihaamatta autoilijaa.

–

Ylimitoitettuun muuttoliikkeeseen näytetään nyt suhtautuvan kahdella tavalla. Joko vedotaan vapaaseen liikkuvuuteen eikä rajoiteta muuttoa, tai sitten halutaan sulkea rajat ja antaa kehitysmaiden itse sotkea asiansa tai korjata ne. Ekologisesta näkökulmasta kumpikaan ratkaisu on tuskin riittävä. On selvää, että asiat pitäisi hoitaa kuntoon muuttoliikkeen lähtömaissa, mutta miten tämä tehtäisiin käytännössä? Länsimaiden antama apu ei sisällä mitään ehtoja sille, miten kehitysmaiden pitäisi hoitaa luontoaan tai rajoittaa väestömääräänsä.

–

Herkkä asia. Olen ehdottanut kehitysavun vahvaa keskittämistä koulutukseen – Sillä ehdottomalla rajoituksella, että esimerkiksi afrikkalaisia ei vaadita luopumaan kulttuurinsa kauneimmista piirteistä. On lähes rikollista työntää länsimaalaista rahan valtaa jokaiseen planeetan kolkkaan. Ihmiskunnan arvomaailma on täysin epäterve.

Koko juttu:

https://sarastuslehti.com/2017/04/29/eero-paloheimon-haastattelu/

[Möhömaha]

Timo Hännikäisen kirjoitus Hajaannuksen aika on ohi

"Enpä olekaan ennen nähnyt rotan uivan kohti uppoavaa laivaa", sanoi Winston Churchill kun eräs konservatiivien kansanedustaja oli asettunut ehdolle täytevaaleihin Labourin riveissä. Politiikassa tällaisen absurdin ilmiön synnyttää toisinaan kyyninen vallanhimo yhdistyneenä häkellyttävän naiiviin käsitykseen oman poliittisen uskottavuuden kestävyydestä. Mutta harvoin sellaista on nähty yhtä räikeässä muodossa kuin tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajotessa.

Eduskuntaryhmästä eronneet 22 kansanedustajaa olisivat yhtä hyvin voineet antaa Uusi vaihtoehto -ryhmälleen nimeksi "Poliittinen itsemurha", sen verran läpinäkyvästä omaneduntavoittelusta oli kyse. Instant-apupuolueella, jonka ainoa poliittinen ohjelma on ministerinpaikkojen säilyttäminen, ei ole poliittista tulevaisuutta. Viimeisetkin uskottavuuden rippeet vie se, että Uuden vaihtoehdon keskeiset hahmot Timo Soinia myöten olivat vain pari päivää ennen eroamista laukoneet julistuksia puolueen yhtenäisyydestä ja enemmistöpäätöksen kunnioittamisesta. Surkuhupaisin tapaus on Simon Elo, joka rahoitti vuonna 2015 vaalikampanjaansa myymällä signeerattuja kappaleita Jussi Halla-ahon kirjasta ja ilmoitti nyt eronneensa Halla-ahon johtamasta puolueesta jotta pystyisi "katsomaan kaksivuotiasta lastaan silmiin." Joko tämän hölmöläisjoukon toiminnassa on kyse häikäilemättömästä kulissientakaisesta juonittelusta tai kaoottisesta paniikkireagoinnista – kummassakaan tapauksessa Uuden vaihtoehdon ennuste ei ole hyvä.

Tapauksen häpeällisyydestä ja kivuliaisuudesta huolimatta otan sen seuraukset hyvillä mielin vastaan. Perussuomalaiset ovat kertaheitolla muuttuneet puolueeksi, jonka taakse kaikki Suomen kansallismieliset äärimmäisimpiä sirpaleryhmiä lukuunottamatta voivat asettua, ja kaiken kukkuraksi opportunistit puhdistivat itse itsensä puolueen riveistä.
...
Kunhan puolue on selvinnyt kaoottisen välivaiheen yli, se voi odottaa tuntuvaa vaalimenestystä. Tie hallitukseen pysyy siltä toki suljettuna ilman aivan poikkeuksellista äänivyöryä, mutta kansallismieliset ovat ennenkin osanneet tehdä politiikkaa perinteisiin kaavoihin sitoutumatta. Vahva oppositioasema voi olla hallitusvaltaa hedelmällisempi, jos onnistuu pääsemään vaa'ankielipuolueeksi. Hyvä esimerkki siinä onnistuneesta puolueesta on Tanskan Kansanpuolue, ja saman tavoitteen ovat viimeksi saavuttaneet länsinaapurin ruotsidemokraatit. Ruotsidemokraatit kykenevät tällä hetkellä määrittelemään muiden tekemää politiikkaa siinä määrin, että Ruotsin Vihreän puolueen maahanmuuttopoliittiset kannanotot ovat jyrkempiä kuin tähänastisilla perussuomalaisilla ministereillä.
...
Aiemmin perussuomalaisten ongelmana oli se, että populistinen tyyli uhkasi syödä politiikan sisällön. Nyt haasteena on populismin löytäminen uudelleen, tai kenties uudenlaisen populismin keksiminen. Perussuomalaisten populismi on ollut lähinnä SMP:n populismin jatkoa, "unohdetun kansan" puolustamista johon on sekoittunut kristillissosiaalisia aineksia. Pienen ihmisen asialla olemisen eetos vesittyi pahasti hallituskauden aikana, ja puolueen hylkäsivät monet, jotka olivat nähneet siinä hyvinvointiyhteiskunnan puolustajan. Kannatuspohjansa maksimoidakseen puolueen pitäisi nyt joko herättää henkiin vähäosaisten asia ja hyvinvoinnin rakenteiden puolustaminen tai kehittää toisenlainen, kenties talousoikeistolaisempi populismin muoto. Itse olen taipuvaisempi kannattamaan ensin mainittua vaihtoehtoa niin eettisistä kuin pragmaattisista syistä. Nationalistin tulisi ymmärtää, miten kansallisvaltio ja hyvinvointiyhteiskunta nivoutuvat yhteen, ja miten kansalaisten penseys massamaahanmuuttoa kohtaan kytkeytyy juuri huoleen hyvinvointipalveluiden kestävyydestä. Euroopassa on vaikea menestyä yhdistämättä politiikkaansa jonkinlaista sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimusta, eikä Yhdysvaltain republikaanien tyyppiselle populismille oikein löydy kasvualustaa tästä maaperästä