Sarastus-lehti

[Möhömaha]

Kovaa settiä
Miksi me näytämme niin hyvältä?

Miksi me näytämme niin hyvältä?
JEF COSTELLO   (suomentanut Timo Hännikäinen)

Journal of Public Enonomics -lehdessä äskettäin julkaistu tutkimus päätyy samaan lopputulokseen kuin me päädyimme kauan sitten: oikeistolaiset ovat paremman näköisiä kuin vasemmistolaiset. Tutkijat suorittivat useita kokeita, joista yhdessä koehenkilöille näytettiin valokuvia eri poliitikoista ja vaaliehdokkaista: Euroopan parlamentin jäsenistä, yhdysvaltalaisista kuvernööri- ja kongressiehdokkaista, australialaisista vaaliehdokkaista jne. Koehenkilöitä pyydettiin arvioimaan kuvien viehättävyys viiden pisteen skaalalla. Konservatiivit saivat maanvyörymävoiton.

"Matalan informaation" vaaleissa, joissa äänestäjillä on vähän konkreettista tietoa ehdokkaista, äänestäjien on osoitettu valitsevan kenet tahansa joka vain näyttää hyvältä. Tämä selvästikin antaa konservatiivisille ehdokkaille luontaisen etulyöntiaseman. Tutkijat havaitsivat myös, että kun koehenkilöiden piti arvata kuvissa olevien poliittinen kanta, he yleensä arvasivat (aivan oikein) että paremman näköiset olivat konservatiiveja. Tämä osoittaa, että ihmiset ovat ainakin alitajuisesti tietoisia, että oikeiston ja kauneuden välillä vallitsee yhteys.
...

Mainitsemani tutkimuksen tekijät lähestyivät aihetta vain yhdestä ääripäästä ja, kuten sanoin, tekivät tyypillisen itsetarkoituksellisen analyysin. Aloittakaamme nyt toisesta ääripäästä: siitä epämääräisestä, yököttävästä ahterista, jonka radikaali vasemmisto muodostaa.

Ei ole vaikea huomata, että monet feministit, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturit, sosialisteiksi julistautuvat, heiveröiset aisankannattajamiehet ja transsukupuoliset friikit ovat pöyristyttävän rumia. Kauan sitten huomasin että feministit, jotka kovaäänisimmin vastustivat naisten kohtelemista seksiobjekteina, olivat kaikkein pienimmässä vaarassa joutua sellaisen kohtelun uhriksi.
...

Kaikkien järkiperusteiden alta löytyy tietenkin lisääntymisstrategia. Luonnollinen rumuus ei auta heitä löytämään sänkykumppania, joten kenties liioiteltu, räikeä, trendikäs rumuus auttaa. Ei se itse asiassa auta. Ihmiset kiinnostuvat edelleenkin hyvännäköisistä ihmisistä, ja läskit, lävistetyt ja vihreätukkaiset jäävät lehdelle soittelemaan. Luonto ei muuntaudu vastaamaan niiden toiveita, jotka hävisivät geneettisessä lotossa (ellei heillä ole pirusti rahaa). Niinpä turhautunut libido pitää kanavoida johonkin, ja se tulee ulos orjamoraalin pieruna. Rumat ovat kaunaisia kauniita kohtaan, lihavat hoikkia, heikot vahvoja, epäonnistuneet menestyjiä, epänormaalit normaaleja, epämiehekkäät miehekkäitä. Mutta asiaan liittyy muutakin: orjamoraali kääntää luonnolliset arvot ylösalaisin. Se ylistää rumuutta, ylipainoisuutta, heikkoutta, epäonnistumista, epänormaaliutta ja aisankannattajuutta.

Edellä sanottu pitkälti tiivistää nykyisten liberaalien asenteet. Kuten laulussa sanotaan, kaiken voi oppia Nietzscheltä. Juuri niin, hyvät lukijat, me tarvitsemme Nietzscheä enemmän kuin koskaan. Hän antaa avaimet liberaalien ja konservatiivien viehättävyyseron ymmärtämiseen: rumat – kuten myös heikot, epäonnistuneet ja epänormaalit – hakevat vasemmistolaisesta politiikasta kostoa niille, joilla on sitä mitä heiltä puuttuu. Ja kostoa todellisuudelle.

On syytä huomata, kuinka suuri osa poliittisesta korrektiudesta koostuu siitä, että teoretisoidaan epämiellyttävät tosiasiat pois – mainitsin jo pötypuheet "sosiaalisista konstruktioista" – tai kielletään niistä puhuminen. Itse asiassa jo se, että saadaan kauniit, menestyneet, vahvat ja hyvinmuodostuneet välttelemään oman ylivertaisuutensa mainitsemista, on voitto näiden orjatyyppien pienissä mielissä, sillä se on yksi sosiaalisen nöyryyttämisen muoto. Orjien voimannäyttö. Orjien voimassa ei ole kyse siitä, että luotaisiin jotakin uutta, vahvaa tai tervettä. Se on pelkästään vahvojen ja terveiden sylkemistä, vaientamista ja nöyryyttämistä.

Tästä johtuvat nykyisin todistamamme kauhut: vaatimukset valkoisten hävittämisestä, vaginanmuotoiset hatut, maskuliinisuuden patologisoiminen, "kehopositiivisuus", "transsukupuolisen" mielenvikaisuuden ylistäminen, "heteronormatiivisuuden dekonstruoiminen" ja kaikki muu. Kaiken sen pohjavirtana on selvästi tunnistettava peittelemättömän, anteeksipyytelemättömän vihan sävel. Sen, jota Ayn Rand sanoi "paljaaksi, alastomaksi, virnisteleväksi pahuudeksi."

Saan kuitenkin lohtua muistaessani, kuinka hyvännäköisiä me täällä oikealla olemme. Aivan, hakekaamme kaikki lohtua tästä asiasta, ja ylistäkäämme sitä yhdessä. Lapioikaamme ylenkatsetta lävistettyjen, vihreätukkaisten häviäjien ja läskien päälle, riippurintaisten vanhojen hippien, luotaantyöntävien rusinanaamaisten feministiharppujen, alikehittyneiden testosteronivajauksesta kärsivien aisankannattajien päälle. Ja älkäämme tunteko syyllisyyttä siitä, ettemme ole "mukavia". Tuntuu ihanalta vapautua mukavuuden tyranniasta. Tuntuu ihanalta lausua tuomio niin kuin luonto on tarkoittanut: olympolaisilta kauneuden ja voiman valtaistuimiltamme, joilla istumme jykevän majesteettisina. Odottakaamme päivää, jolloin rotat jälleen kerran hajaantuvat kun kohdistamme niihin musertavan katseemme.

Hyvännäköiset eivät ole konservatiiveja siksi, että ovat "saaneet kaiken helpolla", niin kuin edellä mainitsemani tutkimus väittää. Nykymaailmassa kauniit, vahvat ja menestyvät ovat hyökkäyksen kohteena. He hakautuvat luonnostaan jonkintyyppisen konservatismin pariin, koska juuri kauna kauneutta, voimaa ja menestystä kohtaan vetää toisia radikaalin vasemmiston piiriin. Kuten Nietzsche opetti, ne jotka ovat fyysisesti hyvinmuodostuneita ja joilla ei ole syytä kantaa kaunaa todellisuutta kohtaan, kannattavat automaattisesti luonnollisinta arvojärjestelmää: sitä, joka ylistää kauneutta, voimaa, terveyttä, älyä, hedelmällisyyttä ja elämää. Viimeksi mainittu on ehdottoman tärkeä, sillä vasemmistolainen filosofia on pohjimmiltaan kuolemantahtoa. Se yrittää tukehduttaa terveyden, luonnollisen ylivertaisuuden, lisääntymisen, ja ennen kaikkea erot, vastakkaisuudet ja kamppailun, joka on elämä itse.

[Möhömaha]

Mietteitä Brasilian presidentinvaaleista

Bolsonaron voiton takana on tietysti useita tekijöitä, mutta muutamat nousevat erityisen ratkaiseviksi. Ehkä tärkein niistä on maan kammottava turvallisuustilanne. Brasilialaiset eivät yksinkertaisesti enää jaksa maassa rehottavaa pöyristyttävää väkivaltaa, jota muun muassa Yle sivusi vaaleja käsittelevässä artikkelissaan. Brasilian todellisuudesta antakoon osviittaa se, että esimerkiksi vuonna 2016 maassa tapettiin enemmän ihmisiä kuin EU-maissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Kiinassa yhteensä (kyllä, luit oikein). Tämä on sen tason turvattomuutta, että suomalaisiin oloihin tottuneen on vaikea sisäistää sitä. Meidän on tietysti helppo heristää sormea niille, jotka haikailevat sotilasdiktatuurin aikoja ja tahtovat lähettää armeijan kaduille ylläpitämään järjestystä, mutta ne, jotka oikeasti joutuvat elämään rikollisjengien keskellä alituisessa pelossa, katselevat asioita hieman toisesta vinkkelistä kuin pohjoismaisen lintukodon kasvatit.
...
Toinen tärkeä syy Bolsonaron suosioon on Brasiliaa riivaava korruptio. Brasilian presidenttinä vuosina 2003–2011 toiminut Lula da Silva sekaantui kahden kautensa aikana useisiin korruptioskandaaleihin, ja tammikuussa hänet tuomittiin rötöksistään 12 vuoden vankeuteen. Myös häntä presidenttinä seurannut Dilma Rousseff ja nykyinen presidentti Michel Temer ovat ryvettyneet korruptiosotkuissa, ja valtionjohdon toilailut ovat tietysti vain näkyvin osa koko yhteiskuntaa kalvavasta mätäpaiseesta. Kovin suuresti ei siis tarvitse hämmästellä, minkä takia brassit olivat valmiita radikaaliin vallanvaihtoon.
...
Brasilian vaalit antavat meille sen tärkeän opetuksen, että jonkin yhteiskunnallisen ongelman yltyessä tarpeeksi polttavaksi ihmiset ovat epäkohdasta eroon päästäkseen valmiita sietämään varsin autoritaarisiakin johtajia, vaikka tämä tarkoittaisi henkilökohtaisten oikeuksien kaventumista. Laajat kansalaisvapaudet ja ihmis- ja vähemmistöoikeuksien nostaminen politiikan keskipisteeseen ovatkin leimallisesti hyvien aikojen ilmiö. Kansan saa kadulle unelmamielenosoituksiin ja sateenkaarilippuja heiluttelemaan silloin, kun asiat ovat pääosin mallillaan, mutta ääni kellossa voi muuttua hyvinkin nopeasti yhteiskunnan uhatessa suistua raiteiltaan. Epävakaina aikoina ihmiset muuttuvat helposti asenteiltaan vähemmän suvaitseviksi.
...
Eurooppa on tietysti vielä valovuosien päässä Brasilian olosuhteista, mutta kehityksen suunta on meilläkin kaikkea muuta kuin rohkaiseva. Haalimalla väkisin mahdollisimman suuria ihmismassoja kehitysmaista Eurooppaan, kieltäytymällä johdonmukaisesti kaikkinaisesta laaduntarkkailusta maahanmuuton saralla ja ajamalla vielä kaiken kukkuraksi leväperäistä rangaistuspolitiikkaa vasemmisto petaa erinomaiset olosuhteet sille, että ennemmin tai myöhemmin täälläkin nousee valtaan joku Bolsonaron kaltainen oikeasti kovaotteinen konservatiivi, joka saa perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit näyttämään lähinnä tarhantädeiltä. Ja itse kukin voi olla varma, että tällöin romukoppaan lentää paljon sellaistakin, jonka menettäminen kirpaisee jokaista poliittiseen väriin katsomatta

[stefani]

Miksi me näytämme niin hyvältä?
JEF COSTELLO   (suomentanut Timo Hännikäinen)

Provosoivaa materiaalia joltakulta yhdysvaltalaiselta öykkärikonservatiivilta. (Vai onko kanadalainen; en saanut heti selville.)

Koen lievästi sympatiaa kirjoitusta kohtaan, koska myös tylyjä ja epäasiallisen tuntuisia asioita pitää voida käsitellä neutraalisti ja tieteellisesti, tosin en vielä vakuuttunut näiden näkemystä tieteellisyydestä. Kun kirjoituksessa on vaistottavissa vaikuttamiseen pyrkivä propagandaote, se herättää vasta-skeptisyys-reaktion.



Selvennyksiä ajatuksiini: Psykologisia ongelmia, joista Costello puhuu, on kyllä omankin arvioni mukaan joillain ihmisillä, mutta kritisoisin kirjoitusta siitä, että ne psykologiset ongelmat eivät kuitenkaan ole sama asia kuin vasemmistolaisuus. Esimerkiksi SDP:tä voidaan pitää vasemmistolaisena puolueena, mutta suurin osa SDP:n kannattajista tuskin on vielä kovinkaan syvällä tuossa "syndroomassa", että ylpeillään heikkouksilla ja epäonnistumisella.

[Porcius]

Hyvä suomenkielinen artikkeli Gramscista ja hänen teoriastaan. Jakakaas tätä laajalle! Jokaisen kansallismielisen pitäisi ainakin pintapuolisesti tutustua tämän herran ajatuksiin, sillä kulttuurimarxilaiset käyttävät juurikin hänen metodejaan mädättäessään läntistä maailmaa.

Hegemonia on Gramscin keskeisimpiä ja tunnetuimpia käsitteitä. Nykysuomen sanakirjan mukaan hegemonialla tarkoitetaan johtoasemaa. Yleisessä kielenkäytössä se tarkoittaa myös ylivaltaa jonkun toisen suhteen tai johonkin nähden. Sana periytyy antiikin Kreikasta, jossa hegemoni tarkoitti opasta, tiennäyttäjää.

Gramscilla hegemonian käsite viittaa sekä ylivaltaan että johtoasemaan, mutta hän suhteuttaa sen erilaisiin yhteiskunnallis-poliittisiin käytäntöihin. "...Gramsci käyttää käsitettä tutkiakseen niitä poliittisia, kulttuurillisia ja ideologisia muotoja, joiden kautta joku yhteiskunnan perusluokista kykenee saavuttamaan johtajuuden suhteessa muihin luokkiin ja ryhmiin. Kun klassinen marxismi oli korostanut valtion repressiivistä, sortavaa luonnetta, niin Gramsci painotti niitä monimutkaisia käytäntöjä, joiden kautta ihmiset suostuvat hallittaviksi ja syntyy hegemonia. Näitä käytäntöjä 'sementoivana' elementtinä Gramsci näkee ideologian, kansanomaiset uskomukset ja ns. arkijärjen. Hegemonian varsinaisena organisoijina toimivat intellektuellit"

- -

Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että radikaali yhteiskunnallisen muutoksen strategia ei voi nojautua ensisijaisesti poliittisen vaikuttamisen keinoihin, vaan muutoksen on pääasiassa tapahduttava kulttuurillisin ja ideologisin keinoin. Poliittisen vaikuttamisen tehtäväksi jää näin ollen tavallaan ainoastaan realisoida yhteiskunnassa kulttuurin ja ideologian tasolla jo tapahtunut muutos. Alain de Benoist on tässä yhteydessä viitannut Ranskan suuren vallankumouksen esimerkkiin, jossa varsinaista vallankumousta edelsi ns. valistusfilosofien osaltaan aikaansaama muutos vallitsevassa yhteiskunnallisessa ajattelussa.

https://sarastuslehti.com/2018/12/14/kenen-gramsci/

[Veikko]

Hyvä suomenkielinen artikkeli Gramscista ja hänen teoriastaan. Jakakaas tätä laajalle! Jokaisen kansallismielisen pitäisi ainakin pintapuolisesti tutustua tämän herran ajatuksiin, sillä kulttuurimarxilaiset käyttävät juurikin hänen metodejaan mädättäessään läntistä maailmaa.

Hegemonia on Gramscin keskeisimpiä ja tunnetuimpia käsitteitä. Nykysuomen sanakirjan mukaan hegemonialla tarkoitetaan johtoasemaa. Yleisessä kielenkäytössä se tarkoittaa myös ylivaltaa jonkun toisen suhteen tai johonkin nähden. Sana periytyy antiikin Kreikasta, jossa hegemoni tarkoitti opasta, tiennäyttäjää.

Gramscilla hegemonian käsite viittaa sekä ylivaltaan että johtoasemaan, mutta hän suhteuttaa sen erilaisiin yhteiskunnallis-poliittisiin käytäntöihin. "...Gramsci käyttää käsitettä tutkiakseen niitä poliittisia, kulttuurillisia ja ideologisia muotoja, joiden kautta joku yhteiskunnan perusluokista kykenee saavuttamaan johtajuuden suhteessa muihin luokkiin ja ryhmiin. Kun klassinen marxismi oli korostanut valtion repressiivistä, sortavaa luonnetta, niin Gramsci painotti niitä monimutkaisia käytäntöjä, joiden kautta ihmiset suostuvat hallittaviksi ja syntyy hegemonia. Näitä käytäntöjä 'sementoivana' elementtinä Gramsci näkee ideologian, kansanomaiset uskomukset ja ns. arkijärjen. Hegemonian varsinaisena organisoijina toimivat intellektuellit"

https://sarastuslehti.com/2018/12/14/kenen-gramsci/

Antonio Gramscin ajatukset ovat hyvin tuttuja. Häntä kannattaa lukea siinä kuin Leniniä ja Marxia, jotta ymmärtää, mistä sosialismissa on kysymys silloin ja nyt.

[Porcius]

Ruotsalainen murhenäytelmä

– –

Ruotsalaisen yhteiskunnan kehitys viime vuosikymmeninä on äärettömän surullinen tarina. Se hyvinvoiva, koko maailmalle esimerkkiä näyttävä valtio, jollaisena Ruotsi opittiin tuntemaan 60-, 70- ja 80-luvuilla, on ehditty turmella niin lyhyessä ajassa niin kertakaikkisesti, ettei sitä pitkään sivusta seuranneenakaan oikein tahdo ottaa uskoakseen. Kaikkein karmeinta on, että tämä on tapahtunut ilman minkäänlaista ulkoista pakkoa: kansankotia ei ole otettu pois, se on annettu pois. Ruotsalaisten hyväuskoiselle hölmöydelle on naureskeltu ivallisesti niin meillä kuin muuallakin, mutta ainakin minun nauruni alkaa hiljalleen vaihtua karmivaan tunteeseen selkäpiissä. Jos unohdamme kaiken suomalaisten äidinmaidossa imemän Ruotsi-antipatian, voinemme myöntää, että ruotsalaiset ovat yltäneet niin tieteen, taiteen kuin urheilunkin saralla kunnioitusta herättäviin suorituksiin. Se, että tällainen hieno eurooppalainen kansa lakkauttaisi itsensä monikulttuurisen kollektiivipsykoosin takia, olisi sanoinkuvaamaton tragedia, jonka estämiseen mikään keino ei olisi liian radikaali.

Valloittajan mieli

Kuluvan vuoden lopulla Suomi sai oman Rotherhaminsa. Maahanmuuttajamiesten Oulussa pyörittämä pedofiilirinki oli ensimmäinen Suomessa paljastunut tämänkaltainen tapaus. Yksityiskohdat ovat useimpien tiedossa ja sen verran iljettäviä, että säästän lukijat niiden kertaamiselta.

Mitenkään yllättynyt en osaa olla tapahtuneesta. Tekijät ovat saastaisia elukoita ja toimivat tavalla, jota saastaisilta elukoilta voi odottaakin. Ja mitä vuolaampia Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevat maahanmuuttajavirrat ovat, sitä enemmän niiden mukana tulee tällaista ainesta. Muualta Euroopasta löytyy useita varoittavia esimerkkejä, eikä tarvitse mennä sen kauemmas kuin Helsingin Kampin kauppakeskukseen minä tahansa iltana viikosta nähdäkseen, miten arabimiehet vikittelevät tuskin murrosikään ehtineitä tyttöjä.

[Juoni]

Hei Sarastus/Kiuas-porukka!

Aiotteko julkaista Coudenhove-Kalergin Käytännöllisen idealismin jossain vaiheessa?

Ehdin lukea sen osittain Matti Simolan sivuilta, kunnes hän laittoi sen salasanan taakse. Toivottavasti syynä oli sen tuleva julkaisu?

[jarno Alander]

Katsotaan mitä voidaan tehdä.

[Luka Mokonesi]

Lukusuositus tuolle ruotsalaiselle murhenäytelmälle. 

[Möhömaha]

Sininen uni

...
Sinisten mahalasku antaa meille muutamia tärkeitä opetuksia. Kuten esimerkiksi sen, että jos olet aikeissa toteuttaa Suomen poliittisen historian suurimman selkäänpuukotusoperaation, on suositeltavaa pyrkiä tekemään se jossain muualla kuin koko kansan silmien edessä. Älä myöskään mielellään kopioi puolueesi tunnukseksi S-marketin logoa, se näyttää hölmöltä.

Mutta vakavasti puhuen en usko, että sinisten kannatus olisi noussut mainittavasti suuremmaksi, vaikka puolue olisikin saanut alkunsa kunniallisella tavalla. Syy tähän on yksinkertainen: sille, mitä siniset tarjoaa, ei ole kansan parissa minkäänlaista kysyntää. Siniset pyrki lähinnä olemaan jonkinlainen poliittisesti korrekti versio perussuomalaisista, mutta epäselväksi jäi, keihin puolue tällaisella linjalla tarkkaan ottaen kuvitteli vetoavansa. Kuka kaipaa "realismia ilman rasismia", kuten sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo puolueen linjan määritteli? Kansallismielistä ja maahanmuuttokriittistä kansanosaa, joka kaiketi periaatteessa olisi sinisten ydinkannattajakuntaa, suvaitsevaisten rasismiulina ei nimittäin liikuta tippaakaan; punavihreiden piirien harrastama perussuomalaisten demonisointi on rintaman tällä puolen ennemminkin yllyke kuin este persujen äänestämiselle. Ja toisaalta taas ne äänestäjät, jotka lähtökohtaisesti yhdistävät kansallismielisyyden koppalakkeihin ja kaasukammioihin, eivät hyppää nationalistipuolueen kelkkaan, vakuuttelipa se rasisminvastaisuuttaan miten hartaasti tahansa. Heille on jo tarjolla seitsemän muuta antirasismiinsa tikahtuvaa eduskuntapuoluetta, eivät he tee sinisillä mitään. Siniset unohtivat poliitikon tärkeimmän ohjenuoran: olennaisinta on pitää oma kannattajakunta tyytyväisenä, ei suinkaan mielistellä vastustajaa. Asemoimalla itsensä poliittisesti korrektiin leiriin siniset pyllisti siihen suuntaan, josta se ehkä olisi itselleen jokusen äänen voinut raapia, ja kumarsi sinne, mistä sillä ei edes teoriassa ollut mitään voitettavaa.
...
Tästä pääsemmekin todelliseen opetukseen: ei pidä pelata vastustajan laatimilla säännöillä. Jos lähtökohta on se, että kansallismieliset tarvitsevat näkemyksilleen ja teoilleen vastapuolen hyväksynnän, hanskat voi lyödä naulaan saman tien; tällaisista asetelmista emme ikinä tule saamaan aikaan pienintäkään myönteistä muutosta. Suvaitsevaisten lätkimät natsileimat kannattaa yksinkertaisesti jättää omaan arvoonsa, sillä sellainen lyödään automaattisesti jokaiseen, joka uskaltaa esittää heitä kohtaan vähäisintäkään kritiikkiä. Jos kansallismielinen puolue tahtoo menestyä, sen pitää unohtaa anteeksipyytely ja maanpettureille kumartelu ja jatkaa omalla linjallaan vastustajan pöyristymisistä huolimatta, kuten Perussuomalaiset on tehnyt.

Jussi Halla-ahon noustua perussuomalaisten puheenjohtajaksi moni oli sitä mieltä, että Sampo Terhon valinta olisi ollut persujen imagolle parempi, koska Hallis herättää monissa niin voimakasta antipatiaa ja Terho taas on laimea rivipoliitikko. No, nyt olemme parin vuoden ajan saaneet seurata sekä Halla-ahon että Terhon johtaman puolueen taivalta: Halla-aho melkein kaksinkertaisti puolueensa kannatuksen ja nosti sen toiseksi suurimmaksi, Terhon puolue sen sijaan yksinkertaisesti kuihtui pois. Tämä toimikoon kaikille osoituksena siitä, mitä on voitettavissa toisaalta selkärangattomalla nöyristelyllä ja toisaalta oman linjan suoraselkäisellä pitämisellä.

[Vaniljaihminen]

Sarastus-lehti summasi virallisen totuuden perussuomalaisista.

https://sarastuslehti.com/2019/04/15/kun-helvetin-perussuomalaiset-kaappaavat-vallan-suomessa/

Kun helvetin perussuomalaiset kaappaavat vallan Suomessa

ILMARI PÖYHÖNEN


(Kumarrus Robert Crumbin suuntaan)

Jumalauta siitä tulee hirveintä KOSKAAN. Sitä elettiin niin kauniisti haaleanvihreänlämpimässä lammikossa nämä vuodet, mutta odottakaa vain, kun helvetin perussuomalaiset kaappaavat vallan Suomessa!

Alkaa täysin erilainen aika heti vappuaatosta alkaen!

Koko eduskuntatalo täyttyy vitun idiooteista sikafarmareista, joilla on Tokmannin flanellipaidat ja isältä saadut pilkkihaalarit päällä. Joka ainut niistä urpoista vaan kävelee televisiokamerasta toiseen ja ölisee Pahkasiasta 1980-luvulla lukemiaan rasistivitsejä ja ne kaikki näytetään KANSAINVÄLISISSÄ UUTISISSA VITTU TEKSTITETTYINÄ. Tarja Halonen mestataan näiden hullujen toimesta, vittu MIETI! Sitten, kun ne ovat rauhoittuneet alkuinnostuksestaan, ne käyvät kuuntelemaan, kun Hugo Bossin pukuihin ahdetut valtakunnanjohtaja Jussi Halla-aho ja maahanmuuttoministeri Olli Immonen pitävät vuorotellen kahden tunnin mittaisia umpirasistisia vihapuheita kaikkia Suomen vähemmistöjä vastaan!

Suomi eroaa tuokokuun puolessavälissä Euroopan unionista ja rahaliitosta ja muita maita HÄVETTÄÄ olla samassa mantereessa kiinni tämän vitun junttihuurulan kanssa! Markka otetaan takaisin käyttöön ja se joudutaan devalvoimaan välittömästi, koska se on SAATANAN ARVOTON kasa PASKAA!

Poikkeuslaki, pikakäännytyslaki, rotupuhtauslaki, yksikielisyyslaki, raiskauslaki ja egyptiläisisoäitien eutanasialaki astuvat voimaan samaan aikaan. Perusnuorten ja Suomen Sisun kesäleireillä koulutetut HULLUT VITUN NATSIHULLUT lähtevät joka ainoassa valtakunnan kaupungissa ja kylässä kaduille valvomaan uutta lakia ja KURIA

--

Loput linkistä. Kai tuo oli sarkasmia, -tä?

[Hipinkäppänä]

On sarkasmia. Tuo viittaa Robert Crumbin jenkkien äärioikeistolaisille salaliittoteoreetikoille naureskelevaan sarjakuvaan: "Kun helvetin jutkut ottavat vallan Yhdysvalloissa".

[Möhömaha]

Kansallispopulismi on tullut jäädäkseen
https://sarastuslehti.com/2019/08/07/kansallispopulismi-on-tullut-jaadakseen/

GREG JOHNSON   (suomentanut Timo Hännikäinen)
Teksti on kirjoitettu versio puheesta, jonka Greg Johnson piti Etnofutur III-konferenssissa Tallinnassa 25.2.2019.

Vasemmiston mukaan maailman kansat ovat liittämässä kätensä yhteen ja astumassa uuteen globaalin hallinnon ja monikulttuurisen sopusoinnun aikaan, jota hyväntahtoiset kosmopoliittiset eliitit hallitsevat. Mutta tiellä utopiaan on pieni töyssy, nimittäin kansallispopulismin nousu: Brexit, Trump, Orbán, Salvini, keltaliivit ja niin edelleen.

Mutta vallanpitäjien äänet vakuuttelevat, että nämä ovat vain väliaikaisia takaiskuja. Kansallispopulismissa on kyse vain muutamasta karismaattisesta kansankiihottajasta, jotka putkahtivat esiin tyhjästä. Tai vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeista, vaikka siitä onkin jo yli vuosikymmen. Tai hetkellisestä reaktiosta siirtolaiskriisiin.
...
Väitän, että globalistit ovat väärässä. Kansallispopulismi ei ole mikään tähdenlento. Kansallispopulismi on tulevaisuuden aalto, ja etnonationalistit voivat ratsastaa tuolla aallolla vaikutusvaltaisiin asemiin.

Suosittelen painokkaasti kahden brittiläisen politiikantutkijan, Roger Eatwellin ja Matthew Goodwinin, kirjaa National Populism: The Revolt Against Liberal Democracy. Viime vuosina markkinoille on tulvinut kirjoja populismin uhasta liberaalille demokratialle. Luulin aluksi, että National Populism on jälleen yksi kirja, jossa sanotaan että kansan tahdon kuunteleminen on pahin uhka demokratialle. Mutta voin ilokseni todeta, että olin aivan väärässä.

Vaikka Eatwell ja Goodwin ovat selvästi vasemmistolaisia, he ovat myös selvästi antiliberaaleja vasemmistolaisia. Niinpä liberaalien jankutus kansallispopulismista ärsyttää heitä. He aloittavat kirjansa repimällä säälimättä alas liberaalit harhat kansallispopulismin vääjäämättömästä tappiosta. He käyvät läpi muutamia vakuuttavia empiirisiä tutkimuksia, jotka osoittavat että kansallispopulismi on tullut jäädäkseen; se on seurausta lukuisista yhteiskunnallisista ja poliittisista kehityskuluista Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Nämä trendit ovat syvään juurtuneita, ulottuvat useiden vuosikymmenten taakse, eivätkä osoita merkkejä laantumisesta missään läheisessä tulevaisuudessa.

Eatwell ja Goodwin esittävät neljä tekijää, joiden he uskovat myötävaikuttavan kansallispopulismin kannatukseen. Ensimmäinen on epäluottamus, siis hallintoon kohdistuvan luottamuksen romahdus. Toinen on tuho, erityisesti identiteetin ja yhteiskuntien etnisen rakenteen tuho maahanmuuton ja monikulttuurisuuden seurauksena. Kolmas on puute, eli globalisaation aiheuttama elintason romahdus erityisesti keski- ja työväenluokan keskuudessa. Viimeisenä on hajaannus, joka tarkoittaa toisen maailmansodan jälkeisille demokratioille tyypillisen keskustavasemmisto-keskustaoikeisto -jaon hylkäämistä.
...
Miksi epäluottamus hyödyttää populismia? Populismi perustuu vastakkainasetteluun kansan ja turmeltuneiden hallintoeliittien välillä. Kansan oikeutettuja intressejä ei edistetä, ja eliitit ajavat omia intressejään – tai ulkomaalaisten ja vähemmistöjen intressejä – kansan kustannuksella.

Me uskomme, että hallinto on pätevä jos se hallitsee oikeutettujen intressiemme mukaisesti. Me uskomme, että hallinto tekee niin todennäköisimmin silloin, kun se koostuu meidän kaltaisistamme ihmisistä. Toisin sanoen, itsehallinto toteutuu meidän mielestämme silloin kun meitä hallitsevat kaltaisemme ihmiset.

Kun hallitsevat eliitit poikkeavat meistä epäilyttävän paljon, emme luota heihin etujemme vartijoina; oletamme heidän ajavan pikemminkin omia etujaan. Kun tulemme tällaiseen johtopäätökseen, hallinnolla ei enää ole legitimiteettiä ja se pitää vaihtaa.

Legitimiteetti on tärkeä, koska ellei valtiolla ole sitä, se ei voi toteuttaa politiikkaansa ilman pakkokeinoja. Pakottaminen tekee hallitsemisesta kalliimpaa ja laskee hallinnon legitimiteettiä entisestään.

Etnonationalistit haluavat vaihtaa hallinnon. Me haluamme kaikille kansoille itsehallinnon. Me siis haluamme korvata globalistiset vallanpitäjät vasemmalla ja oikealla uudella poliittisella hallinnolla, joka asettaa kunkin kansan intressit etusijalle. Sitä varten meidän on hyödynnettävä ja kiihdytettävä vallitsevaa epäluottamusta vallanpitäjiä kohtaan. Ja me onnistumme siinä jo varsin hyvin silloin, kun

Korostamme eroja – etnisyyteen, kulttuuriin, arvoihin, vaurauteen ja erityisesti intresseihin perustuvia – kansan ja vallanpitäjien välillä.
Korostamme, kuinka toistensa kaltaisia vallanpitäjät ovat sitoutuessaan globalismiin, monikulttuurisuuteen, maahanmuuttoon, sionismiin, sotilaallisiin interventioihin, uusliberalismiin, feminismiin ja kulttuurivasemmistolaisuuteen – vastakohtana sosiaaliselle konservatiivisuudelle, taloudelliselle populismille ja rauhalle, jota kansa haluaa.
Paljastamme vallanpitäjien valheet ja salailun, jotka ovat välttämättömiä epäsuosittujen poliittisten toimien läpi runnomisessa.
Paljastamme eliittien naiiviuden, ylimielisyyden ja halveksunnan kansaa kohtaan.
Paljastamme kuinka tekopyhiä eliitit ovat yrittäessään säästää itsensä ja jälkeläisensä kansalle tuputtamaltaan monikulttuurisuudelta.
Paljastamme kuinka eliitit systemaattisesti pettävät kansan tahdon esimerkiksi kieltäytyessään toteuttamasta Brexitiä, epäonnistuessaan Yhdysvaltain rajojen valvonnassa ja kieltäytyessään sitoutumasta kansanäänestyksiin jos niiden tulokset ovat "vääriä".
Paljastamme eliittien yksiselitteisen korruption, kun he ottavat lahjuksia ja avustuksia intressiryhmiltä – mukaan lukien vierailta hallituksilta – pettääkseen kansan edun.
Monikulttuurista utopiaa ei rakenneta rikkomatta munia. Populistien täytyy paljastaa maahannmuuton ja monikulttuurisuuden katastrofaaliset seuraukset. Sitten meidän on paljastettava, kuinka vallanpitäjät yrittävät peittää nämä seuraukset.
Nationalistit ovat suorastaan nerokkaita etsiessään, paljastaessaan ja pilkatessaan tällaisia ilmiöitä, ja se edistää suuresti epäluottamusta tämänhetkisiä eliittejämme kohtaan. Tätä pitää jatkaa.
..
Meidän on tähdättävä johtajiin, muttemme voi tehdä niin kertomalla valheita, jotka heikentävät ihmisten kykyä uskoa meihin tai toisiinsa. Emme voi heikentää yleistä rationaalisuutta – joka ei parhaimmillaankaan ole kovin vahvaa – tai perustason sosiaalista koheesiota, koska tarvitsemme niitä. Niinpä meidän täytyy olla totuudenmukaisia ja tarkkoja propagandassamme.

Oikeistossa on paljon kyynikkoja, jotka luulevat voivansa kaataa epärehelliset eliitit ryhtymällä itse sellaisiksi. He sanovat: "Vallanpitäjät valehtelevat meille koko ajan. Miksemme me voisi valehdella?" Mutta meidän on varjeltava uskottavuuttamme, koska se on suurin etumme. Propagandaa – kyllä. Valheita – ei.

Tuho

Miten monikulttuurisuuden ja maahanmuuton aiheuttama identiteetin tuhoutuminen edistää kansallispopulismia? Yksinkertaisesti siten, että eliitti pakkosyöttää monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa väestölle. Työväen- ja keskiluokka kärsivät niistä eniten, koska heillä ei ole rahaa eristää itseään niiden vaikutuksista kuten palkkojen alenemisesta ja elinympäristön tuhoutumisesta. Kansallispopulistit lupaavat rajoittaa maahanmuuttoa ja suojella kansallisia identiteettejä monikulttuuriselta rapautumiselta.

Tällaisten asenteiden perustalle etnonationalistit voivat rakentaa. Liikkeemme on työskennellyt vuosikymmeniä herättääkseen tietoisuuden etnisen muutoksen tuhoisuudesta. Mutta emme voi ylpeillä tällä liikaa, sillä omat ponnistelumme ihmisten herättelemiseksi kalpenevat monikulttuurisuuden vaikutusten rinnalla. Me kenties vedämme joitakin ihmisiä omaan suuntaamme, mutta monikulttuurisuus itsessään ajaa heitä laumoittain meitä kohti.

Niinpä uskon, että tärkein tehtävämme ei ole niinkään herättää tietoisuutta kuin syventää sitä. Osaamme selittää, miksi monikulttuurisuus luo vieraantumista ja konflikteja. Osaamme kertoa, ketkä ovat globalisaation, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden takana ja miksi. Me puolustamme valkoisen identiteettipolitiikan moraalista oikeutusta laajalti levinneeltä käsitykseltä, että valkoinen identiteettipolitiikka, ja pelkästään valkoinen identiteettipolitiikka on epämoraalista sinänsä. Tämä moraalinen tabu on se suuri pato, joka pidättelee kansallispopulismin nousuvettä. Jos saamme sen murrettua, valkoisen identiteetin tulva pääsee valloilleen. Lisäksi kykenemme tarjoamaan toimivia ja humaaneja ratkaisuja, emme pelkkää oikeistolaista kansalaisnationalismia, joka vain valehtelee diversiteetistä eri sanoin.

–

Puute

On erittäin helppoa syventää ihmisten ymmärrystä globalisaation aiheuttamasta puutteesta. Siihen tarvitaan vain perustason taloustiedettä. Globalisaatio tarkoittaa, että luodaan yhdet maailmanmarkkinat työvoimalle ja hyödykkeille. Globaalit työvoimamarkkinat tarkoittaa, että työväen- ja keskiluokan palkat ja elintaso teollisuusmaissa putoavat melkoisesti ja elintaso kolmannessa maailmassa nousee hiukan, kunnes saavutamme globaalin keskiarvon, joka tarkoittaa kaikkien kehittyneiden teollisten yhteiskuntien, itäisten ja läntisten, kurjistumista. Mutta globaalit talouseliitit rikastuvat tuntuvasti kurjistaessaan ensimmäistä maailmaa.

Koska globalisaation katastrofaaliset seuraukset voidaan ymmärtää perustason taloustieteen avulla, globalisaatiosta ei olisi koskaan voitu järjestää äänestystä, koska valtava enemmistö teollisuusmaiden väestöstä ei äänestäisi oman kurjistumisensa puolesta. Niinpä eliittien täytyi pakottaa globalisaatio voimaan kaikenlaisten harhautusten avulla. Ja globalisaatiokehityksen takaisinkääntämiseksi kansallispopulistien täytyy syrjäyttää tämänhetkiset eliitit ja toteuttaa protektionistista talouspolitiikkaa. Ensimmäinen maailma on teollistettava uudelleen.

Hajaannus tarkoittaa käytännössä toisen maailmansodan jälkeisen poliittisen järjestelmän murtumista. Tuossa järjestelmässä valta jakaantui keskustavasemmistolaisten ja keskustaoikeistolaisten puolueiden välillä, ja länsimaiset yhteiskunnat liukuivat vakaasti kohti kulttuurista vasemmistolaisuutta, suurempaa ja tunkeilevampaa hallintoa ja itsemääräämisoikeuden menettämistä globalisaatiossa.

Hajaannuksen keskeinen syy on äänestäjien lisääntyvä tietoisuus siitä, ettei puolueiden välillä oikeasti ole perustavanlaatuisia eroja. Todellista kilpailua ei ole, vaan poliittinen kartelli. Poliittisilla vallanpitäjillä on erilaisia julkisivuja. Valtaklikin eri haarat ovat samaa mieltä kaikista merkittävistä kysymyksistä. He ovat erimielisiä ainoastaan sivuseikoista, jotka synnyttävät eräänlaista teatteria joka vangitsee yleisön mielenkiinnon ja saa sen sekä sitoutumaan että jakaantumaan poliittisesti.

Monet ajattelevat naiivisti, että poliittisessa vallassa on ensi sijassa kyse vastajoukkueen päihittämisestä poliittisissa kilpailuissa, kuten vaaleissa. Mutta poliittisella vallalla on syvempi muoto, joka määrittelee kaiken sen mistä puolueet eivät riitele ja mitä ei koskaan anneta äänestäjien ratkaistavaksi. Tämä on todellista valtaa. Se on valtaa lavastaa kaikki poliittiset väittelyt tavalla, joka tekee niistä turvallisia vallanpitäjien kannalta.

Etnonationalistit ovat taitavia paljastamaan demokraattisen politiikan kartellimaisen, valheellisen luonteen. Poliittisen vallan kerho on vain jäsenille, ja poliitikko otetaan sellaiseksi vain jos hän lupautuu edustamaan eliittien eikä äänestäjiensä intressejä. Joka vaaleissa kansa lähettää tribuuninsa pääkaupunkiin vain nähdäkseen eliitin nielaisevan hänet. Kun kansan ja eliitin välille syntyy intressiriita, on siis mahdotonta uskoa edustajiemme asettuvan kansan puolelle. Brittikonservatiivien häpeällinen kieltäytyminen Brexitin toteuttamisesta on vaikuttava osoitus siitä. Theresa Maylla oli pääministerinä yksi tehtävä: toteuttaa Brexit. Hän ei tehnyt sitä, koska hän ei halunnut, koska globaalit eliitit eivät halunneet sen tapahtuvan. Kunhan ihmiset näkevät nykyisen puoluejärjestelmän valheiden läpi, he tajuavat että heidän itsemääräämisoikeutensa mitätöidään järjestemällisesti. Sen jälkeen radikaalit poliittisen ryhmittymiset käyvät mahdollisiksi.

Millaista hallintoa useimmat valkoiset haluavat? He haluavat sosiaalisesti konservatiivisen hyvinvointivaltion, valtion joka asettuu työväen- ja keskiluokkien puolelle eliittejä vastaan ja kansalaisten puolelle ulkomaalaisia vastaan. He haluavat sekataloutta, eivät puhdasta kapitalismia tai sosialismia.

Valtapuolueet kykenevät kilpailemaan kansallispopulismin kanssa vain omaksumalla kansallispopulistisen politiikan aineksia – kenties vesitettyinä ja vähän kevyempinä. Mutta se on erittäin tärkeä myönnytys, koska se tarkoittaa että globalismin hegemonia on ohi. Sen sijaan että keskusteltaisiin globalismin eri muodoista, nyt keskustellaan kansallispopulismin eri muodoista. Se antaa etnonationalisteille mahdollisuuden osallistua poliittisiin väittelyihin ja voittaa ne.

Ensiksi, mitä meillä on annetavana? Etnonationalisteilla on realistisin käsitys siitä, mitä kansat ja kansakunnat ovat, ja mikä saa ne kukoistamaan tai tuhoutumaan. Historian, yhteiskuntatieteiden ja viime kädessä biologian pohjalta me väitämme, että kansakuntia vahvistaa geneettinen ja kulttuurinen yhdenmukaisuus ja että niitä heikentää geneettinen ja kulttuurinen monimuotoisuus.

Populismi tarkoittaa kansan itsevaltiutta. Kansallispopulismi tarkoittaa, että itsevaltias kansa muodostaa kansakunnan. Mutta mikä on kansakunta? Vastauksemme kuuluu, että kansakunta on ensisijaisesti yhteisen historian, kielen ja kulttuurin perustalta laajennettu perheyksikkö, ts. etninen ryhmä.

Kansakunnan toissijainen ainesosa koostuu ulkopuolisista, jotka on "luonnollistettu", eli heistä on tullut osa kansakuntaa avioitumisen ja kulttuurisen sulautumisen myötä. Etnonationalistien mielestä on ensisijaisesti kansakunnan oikeus päättää, ketkä voidaan luonnollistaa ja kuinka paljon heitä voi olla. Jos kansakunta haluaa selviytyä ja kasvaa ajan myötä, sen täytyy rajoittaa luonnollistaminen pieniin ihmisjoukkoihin, joiden tulee olla rodullisesti ja kulttuurisesti mahdollisimman samankaltaisia kuin kantaväestö.

Näin ollen me torjumme "kansalaisnationalismin", jonka mukaan kuka tahansa voi tulla osaksi kansakuntaa vain vannomalla sille uskollisuutta. Kansalaisnationalismi, joka kieltäytyy huomioimasta geneettisen ja kulttuurisen kirjavuuden tuhoisia vaikutuksia, on resepti vieraantumiselle ja konfliktille.

Lisäksi, ratsastaaksemme kansallispopulistisella aallolla meidän täytyy olla aitoja kansallispopulisteja. Se tarkoittaa, että meidän täytyy typistää ja hylätä tiettyjä tämänhetkisen etnonationalistisen liikkeen piirteitä, erityisesti joitakin elitismin muotoja ja markkinauskovainen liberalismi.

Etnonationalistisen liikkeen piirissä on paljon aidosti antipopulistisia ajatuksia. Monet meistä kavahtavat ajatusta kansan itsevaltiudesta ja väittävät, että itsevaltiuden pitäisi kuulua dynastioille, papistolle tai eliiteille. Toiset kavahtavat demokratiaa. Kaikki tällaiset ideat johtavat marginalisoitumiseen ja tappioon.

Eatwellin ja Goodwinin mukaan "useimmat kansallispopulisteja äänestävät haluavat lisää demokratiaa – lisää kansanäänestyksiä ja lisää myötätuntoisia ja kuuntelevia poliitikkoja, jotka antavat lisää valtaa kansalle ja vähemmän valtaa nykyisille taloudellis-poliittisille eliiteille" . Emme saa näitä ihmisiä puolellemme ehdottamalla paluuta Manun lakiin.

Esseessäni "Notes on Populism, Elitism and Democracy" käytän Aristoteleen argumentteja väittääkseni, että etnovaltioon kuuluu vahva demokratian elementti. Oikeuden mittapuu on kansan yhteinen hyvä, ja aito kansa on etninen ryhmä. Kansan yhteinen hyvä oikeuden mittapuuna tarkoittaa, että kansa on itsevaltias.

Kansan yhteinen hyvä on kuitenkin objektiivinen tosiasia. Sitä ei voi päättää vain sopimuksenvaraisesti. Näin ollen hallinnon pyrkimykset eivät luo yhteistä hyvää vaan löytävät sen. Koska enemmistön on mahdollista olla väärässä yhteisestä hyvästä, sitä ei voida määritellä pelkästään äänestämällä. Yhteisen hyvän voi saada selville vain rationaalisen tutkimisen kautta. Mutta jotkut ihmiset ovat rationaalisempia kuin toiset, ja kaikkein rationaalisimmat muodostavat pienen eliitin.

Yhteistä hyvää palvelee siis todennäköisimmin hallinto, jossa on niin aristokraattisia (elitistisiä) ja populaareja (demokraattisia) elementtejä. Sellaisessa eliitit voivat ohjata massoja löytämään totuuden yhteisestä hyvästä, ja massat voivat estää eliittiä käyttämästä valtaansa yhteisen hyvän vastaisesti. Niin eliittien kuin massojen täytyy osallistua, jos haluamme aidosti populistisen hallinnon.

Kansallispopulistien pitää myös aidosti kannattaa valtion taloudellista väliintuloa. Oikeistolaisilla on taipumus kannattaa vapaata talouspolitiikkaa, joka on haitaksi yhteiselle hyvälle eikä edusta kansan tahtoa – edes Yhdysvalloissa, maassa joka on kaikkein taipuvaisin vapaaseen kapitalismiin.
...
Lisäksi meidän pitää mielestäni tajuta, että on koittamassa suuren arvaamattomuuden ja epätasapainon aika. Tällaiset ajat ovat hyvin resistantteja suurille suunnitelmille ja ihmisille, jotka uskovat tietävänsä miten kaikki menee.
Poliittisen muutoksen mahdollistavien ajatusten ja sosiaalisten verkostojen vaaliminen on uuden oikeiston metapolitiikan tehtävä. Juuri sitä me teemme nyt. Meidän täytyy tehdä enemmän samaa, mutta kiitos Eatwellin ja Goodwinin, voimme toimia tietoisina siitä, että ponnistelumme on linjassa syvään juurtuneiden ja pitkäaikaisten yhteiskunnallisten trendien kanssa. Takanamme nousee suuri hyökyaalto, joka saattaa viimein kantaa meidät määränpäähän.

[Sibis]

Kiitos Möhömaha.

Kyllä muistuu mieleen Tuntematon Sotilas jossa joku sanoi, että "suomalainen voi ampua kymmenen ryssää mutta entäs kun tulee se yhdestoistas".

Tästähän on kysymys!

[Möhömaha]

Tenho Kiiskisen haastattelu (Timo Hännikäinen):

Seksuaalisuus ja maahanmuutto eivät ole erotettavissa toisistaan. Tämä on yksi kirjani johtavista ajatuksista, joka on mielestäni täysin kiistaton tosiasia. Mutta ennen kuin jatkan, haluan alleviivata sitä tosiasiaa, ettei ole olemassa mitään kokonaisvaltaista "maahanmuuttovastaisuutta". Ei ole mitään esimerkiksi itäeurooppalaisiin tai aasialaisiin kohdistuvaa "maahanmuuttokriittisyyttä". On vain kysymys Afrikan ja Lähi-idän miehistä. Nimenomaan miehistä.

Puran mielestäni suhteellisen perusteellisesti tämän kysymyksen kipupisteet kirjassani, joten en lähde tässä toistamaan analyysia, joka käsittää kirjassa useamman kymmenen sivua. Kärjistyksenä voin toki sanoa, että kyse on messiaskompleksin lisäksi perinaisellisesta seksi- ja alistumisfantasiasta. Poliitikkojen häveliäisyys johtuu kai sisäpiirisuhteista ja siitä, ettei suuri osa naisäänestäjistä kestä kuulla totuutta itsestään. Naisille ei voi sanoa suoraan, että teidän pitäisi tyytyä vain nettipornoon ja seksiturismiin, koska todellisuudessa te olette vain itsekkäitä hedonisteja, joilla on jalkoväliään nuuhkivan koiran moraali ja valitettavasti vielä äänioikeus. Mutta pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoista seksuaaliviettinne palvominen ei vielä ole, Jumalan kiitos. Sisäpiirisuhteissa puheet saattaisivat mennä vieläkin likaisimmiksi.

Pidin esimerkiksi sisäministeri Maria Ohisaloa ihan järkevänä tyyppinä hänen ollessaan köyhyystutkija, mutta hänen viimeisimmät kannanottonsa ovat paljastaneet naisen todellisen karvan. Fanaatikko mikä fanaatikko. Ja vieläpä hyvin julma sellainen. Hän tietää varsin hyvin, millaisia reaktioita kannanotoillaan herättää, mutta kokee silti pakottavaa tarvetta vain lisätä vettä myllyyn. Tämä kertoo hänestä paljon poliitikkona, mutta vielä enemmän ihmisenä.
...
Onko länsimaisilla yhteiskunnilla mahdollisuutta pärjätä kolmannen maailman väestöille, joissa on suurta ylitarjontaa nuorista miehistä?

Länsimaiset valtiot voivat aivan itse päättää tästä. Kaikenlainen puhe "paineesta" on tietoista valhetta. Eurooppalaisten ei tarvitse "pärjätä" yhtään kenellekään. Riittää kun rajat suljetaan, aidat pystytetään ja ymmärtämättömät rajanylittäjät tarvittaessa ammutaan. Ei voi mitään. Ei miehillä ole arvoa. Olen aina pitänyt täysin absurdina ajatusta siitä, että suomalaisilla tai yleisemmin eurooppalaisilla olisi minkäänlaista "vastuuta" maailman ei-valkoisista, sotaisista, nopeasti lisääntyvistä ja yleensä myös huomionarvoisen vähälahjaisista kansoista. Näiden kansojen on annettava itse järjestää ja ratkaista omat elinehtonsa ja -suhteensa. Sitten voidaan keskustella, mikäli sille on tarvetta esimerkiksi kaupankäynnin tiimoilta. Aikamme länsimaisesta rappiosta kertoo paljon se, että moni pitää tätäkin näkemystä "radikaalina", vaikka se on historiallisesti ollut aina kaiken lähtökohta. Eikä edes kovin kauan sitten.

Suomalainen media on yleisesti ottaen aika raukkamainen. Sellaista asiaa kuin riippumaton media ei ole olemassakaan. Ajatellaan nyt vaikkapa Yleä ja Helsingin Sanomia. Nehän ovat täysiä propagandatuutteja. Molemmilla on tietty agenda, joka pakottaa toimittajat valehtelemaan tietoisesti tietyistä asioista.

Olen nähnyt tämän aiheuttavan valtavaa ahdistusta joissakin ihmisissä. Rehellisin osa heistä irtisanoutuu tai katkeroituu mutta puurtaa väkisin lasten ja asuntolainan vuoksi, jotkut taas tekevät kaikkensa sisäistääkseen herruuden, luullakseni siksi että voisivat edes jotenkin elää itsensä kanssa. Olen julkisesti "äärioikeistolaisena" ja nyttemmin pahamaineisena hylkiönä siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vaikka monet tuntemani toimittajat vihaavat minua avoimesti, vähintään yhtä monet uskaltavat myös avautua minulle, koska tietävät minut useimpia kollegojaan luotettavammaksi. Jos kertoisin tässä kaiken viimeisen kuuden vuoden aikana kuulemani, juuri kukaan ei uskoisi minua, sillä joskus totuus voi tuntua liian epäuskottavalta.

Tunnen esimerkiksi erään toimittajan, jota on suoraan potkujen uhalla kielletty kirjoittamasta EU-politiikasta, koska hänen tapansa kirjoittaa on "liian kriittinen". Muistan, että ennen kieltoa hänen juttunsa olivat parasta, mitä olen aiheesta lukenut, sillä niitä ei nimenomaan värittänyt läpinäkyvä asenteellisuus, eli kiihkoton ja faktoille perustuva uutisointi koettiin johtoportaassa "liialliseksi kriittisyydeksi". Tämä on vain yksi esimerkki. Suomalainen valtamedia on luonut itse vastavoimansa, parjaamansa vaihtoehtomedian, "valhemedian", koska se on itse lähtenyt valheen tielle.

https://sarastuslehti.com/2019/10/10/odotan-lahitulevaisuudelta-toistaiseksi-viela-paljon-pahempaa-tenho-kiiskisen-haastattelu/

[Alaric]

Nykyään puhutaan joka paikassa trendikkäästi ilmastoahdistuksesta. Tässä Timo Hännikäiseltä erinomainen juttu kansainvaellusahdistuksesta.

Itselleni toki osuu myös tuo mainittu neekerivitutus täysin kohdalleen.

Tuo maininta valkoisista vauvankasvoista on hieno.

"Kun katselen ulos Itäkeskuksessa sijaitsevan baarin ikkunasta enkä puoleen tuntiin näe ohikulkijoiden joukossa ainuttakaan valkoista naamaa, toivon vain että eläkeikääni mennessä on perustettu jokin kantaväestön reservaatti, jossa voin kävellä öisellä kadulla pelkäämättä ryöstöä ja herätä aamulla herätyskellon soittoon enkä minareettiulinaan."

"En ole koskaan ollut lapsirakas, mutta nykyään ilahdun aina kun nuoren äidin työntämistä lastenvaunuista pilkottavat pulleat valkoiset vauvankasvot."

https://sarastuslehti.com/2020/02/05/ahdistus/ (5.2.2020)

Ahdistus

Ahdistus oli 1970-luvulle saakka yleisin diagnoosi kohonneesta stressitasosta kärsivälle länsimaiselle potilaalle. Sitten se uudelleenbrändättiin masennukseksi, koska aiempaa diagnoosia alettiin pitää epäluotettavana ja siihen määrättyjä lääkkeitä riippuvuutta aiheuttavina. Nyky-Suomessa masennus on kansantauti kaikissa ikäluokissa ja sitä pidetään alidiagnosoituna sairautena, vaikka antidepressantteja käyttää puolisen miljoonaa kansalaista. 2010-luvulla ahdistus on tehnyt paluun julkiseen kielenkäyttöön, pikemminkin poliittisena kuin psykiatrisena terminä.

(...)

Kansainvaellusahdistusta ei virallisesti juuri käsitellä, ja koko termi on itse keksimäni. Olen kehittänyt sen korvaamaan kirjavaa joukkoa ilmauksia, joita olen kuullut ihmisten käyttävän kuvatessaan elinympäristönsä muutosten ja tulevaisuudennäkymien herättämiä tunteita – eräs ulosanniltaan kainostelematon nuori nainen esimerkiksi puhui "neekerivitutuksesta".

Ilmastoahdistus ja kansainvaellusahdistus ovat oireiltaan toistensa kaltaisia. Joku ensin mainitusta kärsivä on kuvaillut, miten hän luonnossa kulkiessaan "jättää toisinaan ikään kuin hyvästejä mielessään." Täsmälleen sama tunne minulle tulee vaikkapa kulkiessani Ateneumissa suomalaisen maalaustaiteen huippujen keskellä. Mitäpä barbaarit, jotka tämän kaiken perivät, Simbergistä tai Vilho Lammesta ymmärtäisivät. Kun katselen ulos Itäkeskuksessa sijaitsevan baarin ikkunasta enkä puoleen tuntiin näe ohikulkijoiden joukossa ainuttakaan valkoista naamaa, toivon vain että eläkeikääni mennessä on perustettu jokin kantaväestön reservaatti, jossa voin kävellä öisellä kadulla pelkäämättä ryöstöä ja herätä aamulla herätyskellon soittoon enkä minareettiulinaan.

Ahdistuksen pohjalla on avuttomuuden, kyvyttömyyden tunne. Viralliset luvut ovat todellakin minua vastaan. Vuonna 2019 Suomeen muutti oleskeluluvalla 71 000 ulkomaalaista, siis suunnilleen Joensuun verran väkeä, eikä tahti ole hidastumassa. Helsingin väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä 300 000 asukkaalla, joista 90% on ulkomaalaisia. Lisäksi Helsingin vierasperäisen väestön hedelmällisyysluku on 3,1 lasta ja kantaväestön 1,14. Tilanne olisi ollut korjattavissa vielä 2000-luvun alussa, mutta silloin kaikki pitivät tällaisia ennusteita vainoharhaisena pelotteluna, paitsi Suomen Sisun kaltaisissa järjestöissä vaikuttava pieni toisinajattelijoiden joukko. Kaikilla kehityssuunnan kääntämistä yrittävillä on vastassaan divisioonittain ihmisoikeusjuristeja ja muita käärmeöljykauppiaita.

Tällaisessa tilanteessa tulee etsittyä toivon merkkejä sellaisistakin asioista, joihin ennen suhtautui välinpitämättömästi tai vihamielisesti. En ole koskaan ollut lapsirakas, mutta nykyään ilahdun aina kun nuoren äidin työntämistä lastenvaunuista pilkottavat pulleat valkoiset vauvankasvot. Erityisen hienoa on, kun joku ystävä ilmoittaa saavansa perheenlisäystä, vaikka sen myötä hänen sosiaalinen elämänsä perheen ja työn ulkopuolella todennäköisesti päättyy. En enää osaa tuomita edes lapsia tehtailevia ja mafiamaista keskustapuoluetta hengissä pitäviä lestadiolaisia – biodiversiteetin ylläpitäminen näillä lakeuksilla on nimittäin pian heidän harteillaan. Mutta kaikki nämä ovat vain yksittäisiä valonpilkahduksia kovin synkäksi käyneessä yleiskuvassa.

(...)

Ahdistunut alkaa ennen pitkää toivoa jotakin vapauttavaa onnettomuutta, silmät avaavaa katastrofia jonka jälkeen ongelmat on pakko ratkaista. Australian metsäpalot huojentavat ilmastoahdistunutta – olisiko tämä hiilitalouden Tshernobyl? Kun turvapaikanhakija tappaa suvaitsevaisen kantasuomalaisen tyttöystävänsä ja leikkaa tämän pään irti, kansainvaellusahdistunut miettii: nyt vapaan liikkuvuuden politiikka menettää viimein legitimiteettinsä. Mutta kaikki jatkuu kuten ennenkin. Kansa ei vyöry kaduille, vallanpitäjät eivät sano: olemme tehneet kaiken väärin, luovutamme paikkamme sille joka hoitaa asiat kuntoon. Jos valtiolaiva on kääntymässä, sen liikkeet ovat liian hitaita ja huomaamattomia helpottaakseen ahdistusta.

Osapuolten välinpitämättömyys toistensa ahdistuksenaiheita kohtaan on useimmiten harkittua. Kajahtaneimpia lukuunottamatta kaikki todennäköisesti tajuavat, että niin ilmaston lämpeneminen kuin kansainvaellus ovat todellisia ongelmia. Kyse on preferensseistä. Ilmastoahdistunut pitää Euroopan alkuperäisväestöjen kohtaloa pikkujuttuna verrattuna siihen, että koko inhimillisen sivilisaation tulevaisuus alkaa olla vaakalaudalla. Itse taas en juuri piittaa, tuleeko maailmanloppu vai ei, jos Euroopan tulevaisuus on monikulttuurinen sikolätti.

(...)

Tästä päästään kolmanteen ahdistuksen lajiin, jolla ei ole toistaiseksi nimeä. Se kumpuaa tiedosta, että niin ilmasto-ongelma kuin kansainvaellusongelma ovat tuskin ratkaistavissa, ja vaikka olisivatkin, ratkaisun torpedoisi kuppikuntainen riitely. Se on kaikenkattavaa ahdistusta ihmisten typeryydestä, toivon narrimaisuudesta, vakaumusten joutavuudesta ja ponnistusten turhuudesta. Sen kanssa on paljon vaikeampi elää kuin edellä esittelemieni ahdistuksen lajien. Se on ajatonta ja paikatonta, luultavasti yhtä vanhaa kuin hetki, jolloin ihminen joutui ensimmäisen kerran miettimään muutakin kuin ravinnon, suojan ja lisääntymiskumppanin hankkimista.

(...)

Joidenkin mielestä tässä ei ole mitään järkeä. Jos toivon näköalat ovat noin heikot, eikö olisi loogisinta hylätä vartiopaikkansa ja matkustaa johonkin halpaan eksoottiseen maahan juopottelemaan ja elostelemaan jäljellä olevaksi ajaksi? Siis siinä tapauksessa että itsemurhan vaihtoehto pelottaisi liikaa.

Loogisin se ehkä olisi, muttei välttämättä tyydyttävin. Tuho ei nimittäin vielä ole aivan nurkan takana. Mitä kauhuja ja vitsauksia tulevaisuudella onkaan varastossa, ne eivät täysimittaisina luultavasti toteudu omana elinaikanani, jota on tilastollisesti vielä toiset 40 vuotta jäljellä. Vaikka minulla olisikin rahaa rypeä loppuikäni hedonismissa, kokaiinin nuuskaamista ilotyttöjen rintojen välistä ei jaksaisi määräänsä enempää.

(...)

[Möhömaha]

Tahdotteko totaalista sotaa
(Ei ollut kirjoituksen, vaan kuvatekstin Göbbels -sitaatti):

Liberaalit ja demokratia
OLLI VIRTANEN
...
Saksan poliittinen kenttä on ollut viime viikosta saakka myllerryksessä, joka ei ajan merkeistä päätellen aivan heti ota laantuakseen.

Kohun siemenet kylvettiin jo lokakuussa, jolloin entiseen Itä-Saksaan kuuluneessa Thüringenissä pidettiin osavaltioparlamentin vaalit. Vaalien tuloksena oli pattitilanne: osavaltiota edellisellä vaalikaudella hallinnut vasemmistopuolue die Linken, sosiaalidemokraattien ja vihreiden koalitio jäi alle puoleen paikoista (42/90), eikä mikään muukaan Saksan politiikan vakiintuneista hallitusyhdistelmistä saavuttanut enemmistöä. Enemmistöhallituksen muodostaminen olisi käytännössä edellyttänyt joko sitä, että CDU (karkeasti meikäläisen kokoomuksen vastine) ja die Linke tekevät yhteistyötä, tai sitä, että useampi puolue olisi suostunut kimppaan "äärioikeistolaisen" AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle -puolueen kanssa. Kumpikin vaihtoehdoista näytti etukäteen poissuljetulta.

Yhteenvetona: Thüringenin pääministeriksi valittiin siis FDP:n ehdokas AfD:n tuella. AfD:tä ei otettu mukaan hallitusyhteistyöhön, ja vastavalittu pääministeri Kemmerich ilmoitti lisäksi heti valintansa jälkeen vastustavansa AfD:tä ja sen politiikkaa.

Suomalainen lukija, vasemmistolainenkin, kysyy todennäköisesti, että mitäs kummaa tuossa nyt oli. Oma populistipuolueemme perussuomalaiset on sentään istunut hallituksessakin, ja nyt oli kyse ainoastaan siitä, että toisen puolueen edustaja nousi valtaan AfD:n äänillä.

Saksassa tämä oli kuitenkin liikaa. Kertakaikkisen liikaa. Saksalaispuolueilla on ollut kirjoittamaton keskinäinen sopimus siitä, ettei AfD:n kanssa tehdä minkäänlaista yhteistyötä missään asiassa, ja nyt CDU:n ja FDP:n Thüringenin osastojen katsottiin livenneen tästä säännöstä. Tätä valtiojohdon ja muiden oikeamielisten tahojen oli mahdotonta sulattaa. Media täyttyi tyrmistymisen ja pöyristymisen ilmauksista, ja Kemmerichin syytettiin melko suoraan nousseen valtaan "natsien" äänillä. Angela Merkel nimitti vaalia heti tuoreeltaan "anteeksiantamattomaksi" ja vaati sen peruuttamista, ja FDP:n puoluejohtaja Christian Lindner päätyi hänkin lopulta vaatimaan Kemmerichin – siis puoluetoverinsa – eroa. Hysteria saavutti sellaiset mittasuhteet, että viimeiset tolkun rippeetkin karisivat ö-mappiin: esimerkiksi Saksan hallituksen itäisten osavaltioiden asioista vastaava (Ostbeauftragter) Christian Hirte sai lähteä, koska hän oli onnitellut Kemmerichiä twitterissä, ja Saksan hallituspuolueiden puheenjohtajat päätyivät vaatimaan koko parlamenttivaalien uusimista. Useissa Saksan kaupungeissa järjestettiin mielenosoituksia, joihin osallistui yhteensä tuhansia ihmisiä, FDP:n puoluetoimistoja vandalisoitiin, ja muutamien FDP:n poliitikkojen ja heidän perheenjäsentensä kimppuun hyökättiin. Lopulta, vain kolme päivää virassa oltuaan, Kemmerich erosi tehtävästä.

Liberaaleilla on hämmästyttävä kyky ylittää itsensä aina, kun erehtyy kuvittelemaan nähneensä jo kaiken. Yhä edelleen jaksan häkeltyä siitä, että vaatimuksia pääministerivaalin peruuttamisesta ja koko parlamenttivaalien uusimisesta perustellaan silmää räpäyttämättä demokratian puolustamisella. Vielä häkellyttävämpää on, että vaalien uusimista vaativat eivät perusteluissaan ole vedonneet minkäänlaisiin vaaliteknisiin rikkomuksiin tai väärinkäytöksiin – eivätkä he olisi voineetkaan, sillä oikeudelliselta kannalta tilanne on täysin yksiselitteinen: kaikki sujui lakien mukaan. Valtiojohto on toisin sanoen valmis tekemään tyhjäksi itselleen epämieluisan vaalituloksen yksinomaan siksi, että se on epämieluisa, ja näin tehdessään kertoo suojelevansa demokratiaa.

Änkyrävasemmiston käsitys demokratiasta on toki jo perinteisesti ollut varsin, tuota, omalaatuinen: demokratiaa ei ole se, että tehdään niin kuin kansa haluaa, vaan se, että tehdään niin kuin vasemmisto haluaa. Tämä kävi ilmi jo iloisina kylmän sodan päivinä, jolloin "demokraattisuus" oli täysin yksiselitteinen eufemismi sosialistisille diktatuureille ja sellaisten kannattamiselle. Nykyään sosialismin tilalle ovat astuneet "ihmisoikeudet", siis humanitaarinen maahanmuutto, hurufeminismi ja sukupuoliradikalismi, mutta muuten askelten kaiussa ei ole eroa: esimerkiksi parlamentarismin periaatteisiin kaikilta osin sitoutuneita perussuomalaisia ja ruotsidemokraatteja syytetään jatkuvasti epädemokraattisista tendensseistä, koska ne eivät allekirjoita liberaalia arvopohjaa. Uutta nykymenossa on lähinnä se, että liberaali oikeisto on lähtenyt tähän vedätykseen täysillä mukaan. Saksassa CDU ja FDP huutavat natsia yhdessä kuorossa vihervasemmiston kanssa, meillä Suomessa keskusta ja Kansallinen (heh) Kokoomus mielistelevät punavihreitä arvokysymyksissä minkä ehtivät.

Liberaalit hokevat, että kansallismielisiä ei voi päästää valtaan, koska "sitten käy kuin 30-luvun Saksassa". Valtion demokraattisuutta tai epädemokraattisuutta ei kuitenkaan määrittele se, kuka valtaa käyttää, vaan se, miten sitä käytetään. Jos vallanpitäjät turvautuvat epädemokraattisiin keinoihin pitääkseen poliittiset vastustajansa poissa vallankahvasta, silloin yhteiskunta on epädemokraattinen, vaikka nuo vallanpitäjät puheissaan miten vannoisivat liberalismin ja ihmisoikeuksien nimeen. Mikäli hallitus katsoo oikeudekseen mitätöidä vääränlaisen vaalituloksen, ei ole kyse demokratiasta, vaan kansandemokratiasta.

Lisäksi kansallismielisten puolueiden eristämisellä ei saavuteta sitä, mitä sillä ainakin väitetysti tavoitellaan, eli ekstremismin kitkemistä ja yhteiskunnan vakauden säilyttämistä. Päinvastoin: mikään ei luo yhtä otollista maaperää ääriliikkeiden kasvulle kuin laajojen kansanjoukkojen tunne siitä, että hallitus näyttää heille ja heidän murheilleen keskisormea.

[Möhömaha]

Vuonna 1 jälkeen taudin

JARKKO PESONEN

Maailmanlaajuiset myrskypilvet kerääntyvät Suomen ja Euroopan ylle. Ne ennakoivat tuhoa monelle itsestäänselvyytenä pitämällemme asialle. Toisaalta ne saattavat avata näkymän uudenlaiseen maailmaan, jonka voimme rakentaa tuhojen jälkeen.

Taudin synty
...

Epidemian alkuvaiheen peittely-yritysten ja sensuurin jälkeen Kiina ryhtyi hyvin poikkeuksellisiin toimiin taudin kukistamiseksi. Kokonaisia sairaaloita rakennettiin viikoissa ja ihmisten liikkumista alettiin rajoittaa laittamalla toistakymmentä miljoonakaupunkia karanteeniin. Maailmalle välittyi epävirallisia videoita kaduille ja sairaaloiden odotushuoneisiin kuolleista ihmisistä. Toimet olivat poikkeuksellisia ja viestivät poikkeuksellisen vakavan sairauden leviämisestä.

Valtaosalta ihmisiä ja jopa asiantuntijoita nämä signaalit jäivät huomaamatta. Vielä kevättalven hiihtolomien aikaan, kun tauti oli jo levinnyt Eurooppaan ja alkoi kiihtyvästi kasvaa etenkin Italiassa, lenteli suomalainen huoleton keskiluokka tuhatpäisinä joukkoina bulkkimatkoille keskelle kehittyviä tautialueita. Kun Italia alkoi ottaa yhä kovempia keinoja käyttöön tautia vastaan, paheksuivat suomalaiset virkamiehet maan toimia ylimitotetuiksi. Ne tarpeettomasti vaarantavat talouden ja oikeudettomasti rajoittavat ihmisten elämää. Kehtasipa Suomessakin joku hyväkäs tehdä kantelun siitä, että oli edes puhuttu karanteenien mahdollisuudesta. Ylimieliset hölmöt huoltoasemien kahviloista maan ylimpään hallintoon naureskelivat Italian toimille ja vähättelevivät taudin vakavuutta. Nyt nauru on loppunut, epidemia seurauksineen on kasvojemme edessä ja kansa joutuu etsimään tietään taistella kriisin läpi.


Globalisaation huumassa maailmasta on luotu taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti yhä verkottuneempi kokonaisuus. Kotimaista ruoantuotantoa on ajettu alas sillä perusteella, että ruokaa kannattaa tuottaa siellä, missä se on edullisinta. Työvoimaa insinööreistä prostituoituihin myydään ja ostetaan globaaleilla markkinoilla halvimmalla myyvältä eniten tarjoavalle. Teollisuustuotanto on rakentunut pitkien, ympäri maailmaa leviävien alihankintaketjujen varaan.

Vakaissa oloissa tällainen kuhiseva maailmanlaajuinen verkosto on tehokas ja palkitseva. Se pystyy tuottamaan modernin maailman ihmeitä ja irstauksia kuluttajien ulottuville hinnalla, joka ei olisi mitenkään mahdollista omavaraistalouden keinoin. Sen logiikkaan kätkeytyy kuitenkin tuhon siemen, joka odottaa sytykettä leimauttaa maailma liekkeihin.

Koska monien elämiseen tarvittavien perushyödykkeiden tuotanto on siirtynyt halpatuotantomaihin, on niiden tuottaminen vauraissa maissa loppunut. Tällä hetkellä Ruotsissa ollaan todellisen ruokapulan edessä, sillä maan ruokatuotannon omavaraisuusaste on vain 50% ja rajojen sulkeutuessa puolet ruoasta katoaa päivällislautaselta. Tämä on globaalitalouden luonnollinen seuraus, sillä on halvempaa kuljettaa lento- tai laivarahtina yksinkertaisia tuotteita kun tuottaa niitä paikallisesti. Kotimainen työ on keskittynyt korkeaa osaamista vaativiin ja suurempaa lisäarvoa tuottaviin toimiin – ja näin syntyvän vaurauden kuluttamiseen palvelualoilla. Ongelma on se, että jos koko muuta maailmaa palvelevan hyödykkeen tuotanto edullisimpien tuotantokustannusten alueella vaarantuu, aiheuttaa se ongelmia kaikille hyödykkeestä riippuvaisille. Kun lokaali  elämäntapa muuttuu globaaliksi, sama tapahtuu ongelmille.
...

Kansakuntamme muisti yhteiskunnallisista kriisiajoista istuu jo lähes unohdettuna palvelutaloissa – takana viimeisten harmaiden silmien, jotka joutuivat näkemään kansallisen hätätilan toisen maailmansodan aikana.

Vakaat yhteiskunnalliset olot tarkoittavat vahvan yhteiskunnallisen johtajuuden katoamista. Valtiomiesmäistä kansan luotsaamista eteenpäin ei tarvita, joten valtiomiehiä ei kaivata. Kun hyvien aikojen johtaja valitaan, sopii sellaiseksi mediaseksikkäin kansalaisten varojen uudelleenjaon tirehtööri, joka toimissaan nojautuu tutkijoihin ja palkkaamaansa avustajajoukkoon. Mietitään huolella kuinka miellyttää parhaiten omaa äänestäjäjoukkoaan, kuitenkin pahimmat yhteiskuntauudistusten karikot välttäen. Ja vaikka valtion budjetti päätyisikin miinukselle, niin kyllähän keskuspankki aina pienen lainan tarjoaa ja joku toinen hallitus sen myöhemmin kansalaisilla maksattaa.

Tällainen vakaiden aikojen luoma valheellinen turvallisuus on ongelma äkillisen yhteiskunnallisen kriisin syntyessä, kun on pakko tehdä epämiellyttäviä päätöksiä ja reagoida epätäydellisen tiedon pohjalta. Muussa tapauksessa toimet tulevat jatkuvasti myöhässä tilanteen muuttuessa. Hyvinä aikoina valtaan noussut heikko johtaja haluaa paeta asiantuntijoiden ja virkamiesten lausuntojen taakse ja arvioida tulevaisuutta sen perusteella, mikä skenaario tarjoaa vähiten tarvetta tehdä ikäviä päätöksiä.

Sanna Marinin hallitus osoitti haluttomuuttaan koviin toimenpiteisiin vielä siinä vaiheessa kun oli selvää, että koronavirus tulee aiheuttamaan epidemian joka ainoassa maassa, joka ainoalla alueella. Vielä silloinkin kun Italiassa alkoi kuolla väkeä sadoittain joka päivä, uskottiin ettei täällä tarvita poikkeustoimia tai rajojen sulkemista. Taudin torjuntaan uskottiin riittävän alle 10 miljoonaa euroa. "Näyttävät spektaakkelit", joihin lähes kaikki samaan tilanteeseen aiemmin joutuneet maat olivat ryhtyneet, olisi syytä jättää muille.

Sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto olisivat halunneet tehdä samoin kuin Ruotsi, joka ei tätä kirjoittaessani ole vieläkään sulkenut kouluja tai rajoittanut kokoontumisia (pl. yli 500 henkilön tapahtumat). Suomen onneksi vasemmisto on kuitenkin vähemmistönä eduskunnassa, ja vaikka maamme presidentti on jo kauan ollut lähinnä seremoniallisessa asemassa, väläytti Niinistö toimissaan menneiden aikojen valtiomiesmäisyyttä kutsumalla eduskuntapuolueet koolle ja viemällä läpi toimet kansan pelastamiseksi katastrofilta. Kun pääministeri oli lopulta pakotettu toimimaan, luki hän konemaisesti listan poikkeustilasäädöksistä, joiden käyttöönottoon tilanne pakottaa. Muodollinen poliittisen johtajan asema osoittautui merkityksettömäksi, kun muut alkoivat johtaa tilanteen vaatimalla tavalla.

Keskellä ulkoapäin aiheutunutta yhteiskunnallista kriisiä ei ole suotavaa ryhtyä poliittiseen valtakamppailuun, vaan kaikki ponnistukset on keskitettävä ulkoisen uhan voittamiseen. Mutta kun akuutti tilanne helpottaa, tulee aika jolloin tapahtumia on syytä katsoa takautuvasti. Jos maamme johtajien ja virkamiesten ylimielisyys, viivyttely, pelkuruus ja päättämättömyys aiheuttavat tarpeetonta kuolemaa ja kärsimystä, pitäisin suotavana repiä heidät pois vallastaan ja polkea saappaidemme alle. Kun valta on suuri, siihen kuuluu myös vastuu teoistaan.

Luova tuho ja uusi näkemys

Kun pandemiakriisi on joskus ohi, astumme karanteenikodeistamme muuttuneeseen maailmaan. Kulutushysterian valheet on revitty silmiemme edestä ja olemme silkan eloonjäämisen kaltaisten peruskymysten edessä. Aukeavassa todellisuudessa on uudelleenarvioitava keskeiset arvomme yksilöinä, yhteisöinä ja kansana.

Monet varsinkin iäkkäämmistä lähimmäisistämme ovat päätyneet ruumispusseihin, toisilla elämä on riippunut teho-osastojen letkujen varassa. Pelko terveyden ja toimeentulon menettämisestä on vienyt pois elämän huolettomuuden. Ehkä vielä jotkut identiteettipoliittiset narsistit kehtaavat valittaa, että kahvilan vessa loukkaa heidän seksuaalisuuttaan, mutta harva heitä haluaa enää kuunnella. He päätyvät takaisin luonnolliselle paikalleen yhteiskunnan marginaaliin, sillä rahojen siirtäminen köyhtyneeltä kansalta sitä pilkkaavien kulttuurituottajien ja tendenssitutkijoiden taskuihin muuttuu poliittiseksi itsemurhaksi.Poliittisen eliitin vuosikymmeniä hokemat mantrat, kansallisen itsekkyyden mahdottomuudesta ovat jo osoittautuneet vääriksi. Maiden rajat voidaan sulkea kun niin päätetään. Vapaaseen liikkumiseen voidaan puuttua. Kansalle haitallisia tapahtumia voidaan kieltää. Tämä toki kauhistuttaa liberaalia eliittiä, sillä kansa huomaa, että samaa keinoa voidaan käyttää muidenkin ei-toivottavien ilmiöiden torjuntaan.

Tauti tulee opettamaan meille, että elintasosta ja mukavuudenhalusta tinkiminen on mahdollista. Tarvitsemmeko oikeasti vuoden välein uutta televisiota, puhelinta, uusinta autoa tai etelän lomakohdetta? Voisimmeko pärjätä ja olla onnellisia vähemmällä materialla? Voisimmeko jopa olla aiempaa onnellisempia ja tasapainoisempia karsimalla pois turhaa ja keskittyen enemmän henkisiin, taiteellisiin ja sivistyksellisiin arvoihin? Etenkin jos se tarkoittaa, ettemme ole yhtä suuressa määrin taloudellisesti – ja poliittisesti – riippuvaisia muista, eikä alueellisia ongelmia pakoteta kaikkien maailman kansojen ongelmiksi.

Kriisin edetessä huomaamme, että on myös mahdollista vaatia yksilöitä täyttämään velvollisuutensa yhteisöään kohtaan. Kun ihmiset motivoidaan rakentavaan toimintaan ja myös palkitaan työstään, suostuvat he siihen mieluusti. Omahyväiset, välinpitämättömät ja kiittämättömät taudinlevittäjät, joille parin kuukauden pidättäytyminen sosiaalisista kontakteista keskellä kulkutautia oli liikaa vaadittu, saakoon osakseen syvän halveksunnan. Pakkotilanteessa käyttöön otetun sosiaalisen kontrollin myötä huomaamme, ettei se ole mikään pahuuden ruumiillistuma, vaan käytännöllinen työkalu, jota oikein soveltamalla voidaan käyttää ongelmien korjaamiseen. Kotonaan toimettomina makaavat sekakäyttäjät eivät ole mikään luonnonvoima. He ovat seurausta liian pehmeästä sosiaalipolitiikasta ja heidät saadaan ylös ja työhön jos niin halutaan. Mitään todellista estettä ei myöskään ole poistaa maasta lapsiraiskaajajengejä ja huumediilereitä jos kansamme sitä haluaa, ja tämä halu saadaan ohjattua poliittiseksi toiminnaksi. Keinot eivät ole liberaalien mielestä kivoja, mutta tulemme nopeasti oppimaan, että toisinaan vähemmän kivoja asioita on syytä tehdä suuremman hyvän eteen.

Maailmanlaajuisen pandemian aiheuttajana on eloton ja tahdoton proteiinimöhkäle. Sillä ei ole tarkoitusta tai päämäärää, eikä sitä voi moraalisesti syyttää mistään. Sen leviäminen kansakuntia koettelevaksi pandemiaksi kaikkine taloudellisine seurauksineen pakottaa uudelleenarvioimaan arvomme ja tapamme. Ehkä me tarvitsemme tämän taudin herätäksemme liberaalista jahkailusta, jossa pyhää on vain ihmisten oikeudet ja talouden kvartaaliluvut.

[Möhömaha]

Pandemia yhteiskunnallisen muutoksen alkuna
M. A. MERETVUO

Koronavirus on saanut monet miettimään minkälaisessa yhteiskunnassa haluamme lopulta elää. Viruksen nopea leviäminen mahdollistui globaalin lentomatkailun myötä, josta suurin osa on käytännöllisesti katsoen aivan turhaa. Samoin viruksen talousvaikutukset iskevät eritoten talouden globaaleiden rakenteiden kautta, kun kansainvälinen kauppa sakkaa, ympäri maailmaa hajautettu komponenttivalmistus vaikeutuu ja finanssimaailman shokkiaallot leviävät pörssistä toiseen. Mutta onko se tärkeämpää kuin omien läheisten ja lopulta koko kansan suojaaminen potentiaalisesti tappavan viruksen tartunnalta? Haluammeko Thaimaan matkaa tai halpatyövoimalla tuotettua krääsää todella enemmän kuin itsemme ja läheistemme hyvinvointia? Perustuuko ns. länsimainen elämäntapamme todellakin globaalin markkinatalouden ja sen edellytyksenä olevan liberaalin demokratian varaan, vai voisiko länsimainen elämäntapa olla jotakin muutakin kuin tuottamista ja kuluttamista, ostamista ja myymistä? Voisiko se olla muutakin kuin uusi kännykkä ja entistä isompi televisio, josta katsoa loputonta tosi-tv:n ja urheilukisojen virtaa?
...
Olen tunnistanut näiden lisäksi kuusi erilaista "kriisiä", joilla on tulevaisuudessa – ja jo nyt – vaikutusta yhteiskuntiin laajalla tasolla. Nämä kriisit voidaan nähdä myös mahdollisuutena oppia aiemmista virheistä ja keinoina huomata yhteiskuntamme systeemisiä heikkouksia.

1. Kansainvälisten järjestöjen kriisi. Kansainväliset järjestöt, mukaan lukien EU ja YK, ovat olleet täysin merkityksettömiä koronakriisin ratkaisemisessa. Sen sijaan pandemian hallitseminen sekä taloudellisen kriisin ehkäiseminen on ollut kokonaan kansallisvaltioiden toimenpiteiden varassa. Koronavirus on tuonut esille kansallisvaltioiden arvon ja osoittanut kansainvälisten järjestöjen kyvyttömyyden tositilanteen edessä.

2. Avointen rajojen kriisi. Joidenkin unelmakuva maailmasta ilman valtioiden rajoja on viimeistään nyt haudattu, kun rajat on suljettu puomeilla. Tämä saattaa tietää loppua koko Schengen-alueelle, sillä vapaa liikkuvuus liikuttaa myös mm. tartuntatauteja ja rikollisuutta maasta toiseen.

3. Konsumerismin kriisi. Nyt huomataan, että kulutuskulttuurille on vaihtoehto. Aikaa voi viettää kauppakeskusten tai ulkomaanmatkojen sijaan kotona ja luonnossa, jossa hyvinvointi ja uusien asioiden kokeminen ei perustu tavaroiden ja palveluiden ostamiseen. Voisiko urheilukisojen katsomisen sijaan urheilla itse enemmän? Entä haluavatkohan ensimmäistä kertaa kanaalien pohjan veden kirkastumisen seurauksena näkevät venetsialaiset enää turistilaumoja likaamaan kaupunkiaan? En minä ainakaan haluaisi.

4. Globaalin markkinatalouden kriisi. Oliko sittenkään viisasta hajauttaa tuotanto ympäri maailmaa vain sen takia, että jonkin osan tuottaminen on jossain muualla hieman halvempaa? Tätä miettivät nyt monet yritykset. Samoin JIT-ajattelu (Just in Time, varastojen minimoiminen) on osoittautunut täysin kestämättömäksi, mikäli raaka-aineiden tai komponenttien saatavuudessa on pientäkään häiriötä. Huoltovarmuusajattelu saattaa jatkossa olla osa myös yritysten toimintaperiaatteita.

5. Liberaalin demokratian kriisi. Päätöksenteko valmisteluineen ja lausuntokierroksineen on osoittautunut hitaudessaan ihmishenkiä vaarantavaksi, kun taas autoritaarisemmat valtiot ovat kyenneet nopeisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin. Pitäisikin miettiä, tulisiko demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme jatkossa notkeuttaa?

6. Ihmisarvo- ja ihmisoikeusutopioiden kriisi. Tappava virus ei tunnista eikä tunnusta ihmisarvoa. Käytännön pakon edessä on huomattu, että siksi myös ihmisoikeusperiaatteissa kiinni roikkuminen vaarantaisi ihmishenkiä. Rajoituksia liikkumiseen ja perusoikeuksiin tehdään, koska on pakko. Nyt on huomattu, että mikään idealistinen hömppä ei käytännössä estä tällaisten päätösten tekemistä.

...
Ilmastonmuutoksesta vuosia elämöineet vihreät ovat sen sijaan olleet hyvin hiljaisia siitä, kuinka monessa maassa on koronaviruksen myötä nähty ensimmäistä kertaa sininen taivas. Tilanne on selvästi ongelmallinen niille, jotka vastustavat sekä luonnonvarojen ylikuluttamista ja maapallon saastumista että tiukkojen rajojen erottamaa kansallisvaltioiden maailmaa. Nyt on nimittäin nähty, että jälkimmäinen on edellytys onnistumiselle ensiksi mainitussa. Globalisaatio saattaa olla nyt kääntymässä päinvastaiseen suuntaan ja sen konkreettiset hyödyt näkyvät jo puhtaissa vesissä ja taivaan sinessä. Tämän huomaaminen näyttää olevan myrkkyä talousglobalistien lisäksi myös vihreille.
...
Survivalismi ja "preppaus" ovat muutamassa viikossa kokeneet huiman nousun esimerkiksi Youtubessa ja somepalstoilla. Ihmiset ymmärtävät oman varautumisen tärkeyden ja survivalismi ymmärretään naureskelun sijaan tärkeäksi asiaksi.
...

Uskon, että pahimmasta vaiheesta yli päästyämme voimme nähdä koronapandemian hyvänä puolena mahdollisuuden yhteiskunnalliseen muutokseen. Opimme huomaamaan, että pärjäämme ilman halpalentoyhtiöitä, että yritysten on parempi keskittää tuotantoa kotimaahan, vaikka se olisi hieman kalliimpaa, ja että työn arvon ja sen tuottaman jokapäiväisen leipämme ei tarvitse sittenkään olla pörssimeklareiden huutokaupan armoilla. Kaikki vuosikymmeniä hehkutettu globalisaatio ja rajoja avaava kansainvälisyys on nyt osoittanut yhteiskuntiemme haavoittuvat puolet.

Koronavirus voi auttaa meitä näkemään yhteiskunnallisen järjestelmämme systeemiset heikkoudet, sekä luoda hyvän maaperän radikaaleillekin uudistuksille. Pienemmässä mittakaavassa, yksilöiden ja perheiden tasolla se voi olla sysäys kohti traditionaalista elämäntapaa, jossa omavaraisuus, paikallisuus ja vaihtotalous ovat tavoiteltavia ihanteita. Voi myös olla, että tällaista muutosta ei suuressa mittakaavassa tapahdu, vaan ihmiset palaavat nopeasti vanhoihin tapoihinsa ja harrastuksiinsa. Rajat avataan rikollisille ja taudinkantajille, ja Aasian tehtaat syytävät taas markkinoille loputtomasti tavaroita, joita kukaan ei oikeasti tarvitse.

[Möhömaha]

Fanaatikon muotokuva
https://sarastuslehti.com/2020/05/10/fanaatikon-muotokuva/

Viime syksynä ilmestyneessä kirjassani Pyhä yksinkertaisuus käsittelin ajattelutapaa, jolle on tunnusomaista moraalisen oikeassaolemisen passio. Kyse ei ole tavanomaisesta tarkoitus pyhittää keinot -ajattelusta, vaan tietyssä mielessä jopa sen vastakohdasta, täydellisestä välinpitämättömyydestä keinojen ja niiden seurausten suhteen. Moraalisen oikeassaolemisen riivaamalle pragmaattisuus on mahdotonta: hän ei koskaan ota huomioon ratkaisujen todellisia seurauksia ihmisten käyttäytymisessä ja ympäristössä. Hän ei piittaa vaikka vahingot olisivat saavutettuja etuja suuremmat, jos vain ollaan toimittu oikein.

Tämä ihmistyyppi tarvitsee ideologista kiintopistettä, johon alati tuijottaa. Tarve voi olla sisäsyntyinen tai kokemusten myötä kehittynyt – kummassakin tapauksessa se on suhteellisen pysyvä. Sivuilleen vilkuilemattomuus tarjoaa suojan epämiellyttäviltä tosiasioilta ja psykologisilta ristiriidoilta. Ennen kaikkea sen avulla välttyy havaitsemasta elämän traagisuutta: sitä, että edut menevät usein ristiin ja että moraalisesti hyvät ratkaisut eivät aina ole mahdollisia.

Yhdelle kiintopiste on ihmisoikeudet, toiselle kansan tai rodun puhtaus, kolmannelle Raamatun sana, neljännelle yksityinen omistusoikeus, ja niin edelleen. Kyse on aina asiasta, josta ei voi tinkiä ja joka menee kaiken muun edelle. Sille ovat alisteisia myös muut moraaliset ja soveliaisuuden periaatteet, joiden rikkominen ei ole pelkästään sallittua vaan myös pakollista, jos ne menevät ristiin pyhimmän kanssa.

Selvimmin moraalisen fanatismin ovat suomalaisessa nykypolitiikassa omaksuneet vihreät. Tämänhetkisistä hallituskumppaneistaan puolue on yrittänyt erottua olemalla niitä joustamattomampi ja uskonkiihkoisempi. Se on pyrkimässä punavihreän rintaman sisäiseksi siveyspoliisiksi, joka heristää sormea aina kun oikealta tieltä ollaan vaarassa harhautua.

Tällaisen linjan valinneelle puolueelle on vaikea kuvitella sopivampaa johtajaa kuin tehtäväänsä viime vuoden kesäkuussa valittu Maria Ohisalo. Vielä muutama vuosi sitten lähes tuntemattoman sosiologian tohtorin urakehitys oli jo sitä ennen huipentunut nimitykseen sisäministeriksi. Virassaan Ohisalo alkoi toimia kuin olisi odottanut nimitystä vuosikausia ja laatinut samalla yksityiskohtaista toimenpidelistaa sitä varten. Hänen ensimmäinen merkittävä julkinen lausuntonsa kuului, että "turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle." Lausunto, varsinkin sen loppuosa, paljasti johtomotiivin jota Ohisalo on noudattanut halutessaan yhdistää muslimihuivin poliisin virka-asuun, vaatiessaan niin sanottua maalittamista yleisen syytteen alaisuuteen, nimittäessään epäpätevän mutta ideologisesti samanmielisen Kirsi Pimiän sisäministeriön kansliapäälliköksi ja määritellessään rajavalvonnan tehtäväksi "mahdollistaa sujuva ja turvallinen rajanylitysliikenne."

Sanalla sanoen Ohisalo on ihmisoikeusfundamentalisti. Joidenkin mielestä tällaista sanaa ei voi käyttää, koska ihmisoikeudet ovat joukko yksiselitteisiä ja muuttumattomia sääntöjä, joiden kohdalla kaikki relativismi johtaa ihmisoikeudettomuuteen. Mutta juuri tässä on fundamentalismin ydin. Fundamentalistille mikä tahansa ihmisoikeus ja sitä tukevat kansainväliset sopimukset menevät kaiken muun edelle, esimerkiksi kansallisen lainsäädännön, valtion turvallisuuden ja siellä jo asuvien ihmisten ihmisoikeuksien edelle. Kun turvapaikanhakijakriisi puhkesi Kreikassa alkuvuodesta, Ohisalon linja oli luultavasti fundamentalistisin koko Euroopassa. Johdonmukaisesti tulkittuna se olisi tarkoittanut, että valtio voisi miehittää toisen laukaustakaan ampumatta, jos jokainen sotilas erikseen hakisi turvapaikkaa. Punavihreän hallituksen muut ministeritkin näyttivät tajuavan tämän, mutta Ohisalo jatkoi valitsemallaan tiellä kuin silmälaputettu ravihevonen.

Ohisalolla yhteen kiintopisteeseen tuijottamiseen liittyy voimakas kansallisvaltion vastaisuus ja globaalin yhden ihmisyyden fantasia. Ajatus kansallisten rajojen vastustamisesta ruokkii hänen uskonkiihkoaan siinä määrin, ettei hän missään vaiheessa tajua olevansa kaiken yli jyräävän pääoman ja suuryritysten liittolainen. Valtiollista suvereniteettia ja rajoja vastustaessaan tämä latentti libertaari kannattaa tosiasiassa vahvimman oikeutta, mutta omassa sfäärissään hän on pienten ja heikkojen esitaistelija. Rajojen yli pyrkivät ihmiset ovat hänelle pikkulapsia vailla täysimittaista harkintakykyä, tai abstrakteja pelimerkkejä vailla kulttuuria ja identiteettiä.

Mutta juuri Ohisalon päästyä täyteen vauhtiin ministerinä tielle tuli odottamaton este: koronavirus. Ohisalo oli rakentanut koko poliittisen profiilinsa vähemmistö-, tasa-arvo- ja rajattomuuspolitiikan varaan, ja yhtäkkiä ne eivät enää kiinnostaneetkaan ketään. Kuin historian vitsinä sateenkaariperheessä kasvaneesta sosiaalidemokraatista Sanna Marinista tuli se pääministeri, joka sulki Suomen rajat, ja kansallinen turvallisuus nousi politiikan pääkysymykseksi.

Muutos näkyi Ohisalon julkisessa esiintymisessä ja koko habituksessa. Monesta hallituksen tiedotustilaisuudesta hän jättäytyi pois, ja osallistuessaan esiintyi ponnettomasti. Aiemmin Ohisalo oli terävine piirteineen ja ylenkatseellisine ilmeineen tuonut mieleen Maximillien Robespierren muotokuvan, mutta uusissa lehtikuvissa hän näytti jotenkin väsähtäneeltä ja fokuksensa kadottaneelta. Vieraillessaan Uudenmaan rajalla maakunnan eristyksen astuttua voimaan hän näytti paikalle sattumalta eksyneeltä turistilta, vaikka oli auktoriteettiaseman osoitukseksi pukenut ylleen poliisin keltaisen huomioliivin. Julkisuudessa hän yritti edelleen nostaa esiin lempiteemojaan, mutta ne eivät juuri saaneet vastakaikua, ja hallituksen muut jäsenet tuntuivat lähinnä vaivaantuvan hänen ulostuloistaan. (Sivumennen sanoen, ohisalomaiseen virheeseen sortuivat kriisin alkuvaiheessa myös perussuomalaiset, joiden maahanmuuttopoliittinen levy jäi pyörimään vaikka Suomen rajojen yli oli käytännössä mahdoton päästä jo ennen maan virallista sulkemista.)

Koronaepidemia oli idealisti Ohisalolle antikliimaksi. Paitsi että hänen päähänpinttymänsä olivat menettäneet ajankohtaisuutensa, hänen oli hallituksen ministerinä osallistuttava ihmisoikeusideologian kannalta epämiellyttäviin toimiin kuten liikkumisvapauden rajoittamiseen. Mikä pahinta, hänen arkkivihollisensa kansallisvaltio oli saanut avainroolin taudin torjunnassa ylikansallisten rakenteiden halvaannuttua täysin. Kompromissit vievät yhden asian ihmiseltä puhdin ja suunnan, ja hänen persoonaansa kuuluva tietty mekaanisuus johtaa vaikutelmaan, että kone on alkanut yskiä. Ohisalo on kuitenkin hiljalleen alkanut saada energiaansa takaisin, kun tiukimpia koronarajoituksia on alettu purkaa. Alkaa jälleen olla aikaa turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuden laajentamiselle ja Kreikan pakolaisleirien asukkaiden siirtämiselle Suomeen.

Ohisalon tapaus on oppikirjaesimerkki siitä, millaisia seurauksia fanaattisen luonteen nousemisesta valta-asemaan useimmiten on. Ohisalon monomaanisuus on johtanut paitsi absurdeihin linjauksiin, myös säröihin hallituksen sisällä. Noin kuukausi sitten hallitus ajautui riitelemään, kun Ohisalo ja Tytti Tuppurainen kannattivat ainoina ministereinä Suomen vastuun lisäämistä EU:n koronakriisipaketissa. Sisäministerin toiminta oli täysin johdonmukaista ja noudatti hänen oman puolueensa perinteistä linjaa: kriisipakettiin kuuluvat joukkovelkakirjalainat tarkoittaisivat todennäköisesti kansallisesta finanssipolitiikasta luopumista, mikä vihreiden näkökulmasta olisi vain hyvä asia. Varaukseton sitoutuminen näin epäsuosittuihin ratkaisuihin osoittaa kuitenkin poliittisen pelisilmän ja todellisuudentajunkin puutetta, mikä on kostautunut vihreiden kannatuksen huomattavana laskuna. Ohisalo on suurin yksittäinen syy sille, miksi vihreiden kannattajia siirtyy tällä hetkellä SDP:n leiriin.

Onkin ehkä syytä toivoa, että Ohisalo pysyy asemassaan mahdollisimman pitkään. Vihreiden ydinkannattajille Ohisalon poliittinen fundamentalismi ei ole mikään ongelma, mutta liikkuvia äänestäjiä hänen toimintansa varmasti karkottaa – kenties siinä määrin, että Vihreät päätyy lopulta pienpuolueeksi, jollaisena siitä olisi vähiten haittaa. Ohisalon suurimpana ansiona voidaan pitää vihreiden todellisen karvan paljastamista ääripuolueena.

..
Minkä tahansa poliittisen liikkeen kannattaa siis opetella tunnistamaan fanaattiset luonteet ja käsittelemään heitä. Heidän siivoamisensa riveistä kokonaan on tuskin mahdollista tai edes suotavaa – fanaatikon yli-inhimillinen tarmo on vaikeasti korvattava voimavara. Mutta pitää muistaa, että he ovat hyödyllisiä tavallisina aktiiveina ja vahingollisia johtajina. Muut puolueet ovat onnistuneet pitämään omat mariaohisalonsa erossa vallan ytimestä, mikä varmaankin viestii siitä, että vihreät ovat erityisen haavoittuvaisia sellaisten yksilöiden valtapyrkimyksille. Mutta vaarattomia he eivät millekään ryhmälle ole.

[Möhömaha]

Siistiä, lisää mellakoita!

Rauhanomaiset mielenosoittajat rupesivat riehumaan perjantai-iltana Atlantan alueella, polttivat ja ryöstivät niin kantakaupunkia kuin hienonhienon Lenox Mall -ostoskeskuksen korkealuokkaisella Buckheadin asuinalueella, veivät jokaikisen helyn ja korun jonka nämä sorretut nuorukaiset aivopesun tuloksena uskovat ryöstetyn heiltä 400 vuoden aikana.

CNN:n rakennus keskustassa sai vaurioita – joku voisi sanoa, että liian vähäisiä. Kirjoitan tätä 40 kilometrin päässä rakennuksesta.

Vähän yli 28 vuotta sitten katsoin asuintaloni ensimmäisen kerroksen ikkunasta, miten Hollywood Boulevardilta pohjoiseen virtaavat nuoret valkoiset hevifanit ja meksikolaiset gangsterit heristivät retkeilyvarusteita ja hot dog -laatikoita, jotka he olivat ryöstäneet tietämättömiltä kaupanpitäjiltä, koska se oletettavasti liittyi jotenkin poliisiväkivaltaan ja Rodney Kingiin ja rasismiin ja, vitut, miksei, koko pahaan kapitalistiseen systeemiin.

Yli viisikymmentä ihmistä kuoli niissä mellakoissa yrittäessään puolivillaisesti kostaa poliisin Rodney Kingille suorittaman raakalaismaisen pahoinpitelyn. Rodney, ikuinen tunari, upposi lopulta kuin kivi uima-altaansa pohjalle, jonka oli ostanut saamillaan korvausrahoilla. Hänen elimistöstään löydettiin ruohoa, PCP:tä, alkoholia ja kokaiinia.

Muistan kaiken propagandan ja myös videon – neljä valkoista kyttää pieksemässä armottomasti viatonta mustaa miestä, joka makasi tottelevaisesti maassa. Se, että yksi poliiseista oli meksikolainen, jätettiin mainitsematta. Videosta oli myös leikattu pois osuus, jossa Rodney nousee yhä uudelleen ylös ja hyökkää poliisien kimppuun. Samoin osuus, jossa Rodneyn kaksi kumppania tottelee poliisin käskyjä, pysyy maassa ja välttää lyönnit.

Vaikka melkein jokainen näistä meille kolmenkymmenen ajan pakkosyötetyistä rotupornojutuista on lässähtänyt faktojen tultua ilmi, taas kerran kaikki luulevat tietävänsä tapauksesta kaiken ja ovat ehdottoman varmoja, että neljä valkoista Minneapolisin rasistikyttää murhasi viattoman mustan miesparan, ja elleivät he kaikki saa kuolemantuomiota, heidän pitäisi saada elinkautiset ja joutua vankilassa oikeamielisten mustien vallankumouksellisten toistuvasti raiskaamiksi.

Vaikka tuskin kukaan teistä kuuntelee tai ottaa opikseen, tunnen tarvetta kertoa muutaman asian, jotka ankean ennalta-arvattavasti rakennetusta George Floyd -kertomuksesta on jätetty pois.

Kaksi ensimmäisenä paikalle saapunutta poliisia olivat Thomas Lane ja J. Alexander Kueng. Heistä on melkein epäilyttävän vaikeaa löytää kuvia netistä, mutta näiden kahden kuvakaappauksen perusteella Lane näyttää vaaleahkoihoiselta mustalta mieheltä ja Kueng näyttää olevan aasialainen. Tuo Thao, joka ilmaantui paikalle sukunimeltään epäonnisen valkoisen poliisin Derek Chauvinin kanssa kun George Floyd oli jo pantu käsirautoihin, on ilmiselvästi aasialainen. Hänen sukunimensä viittaa thaimaalaiseen tai kamputsealaiseen taustaan. Ja Derek Chauvin – pelottavasti tuijottava valkoinen poliisi joka "painoi polvensa" George Floydin kaulan päälle ja piti sitä paikallaan kauan sen jälkeen kun Floyd oli menettänyt tajuntansa – oli naimisissa hmong-kansaan kuuluvan pakolaisen ja kauneuskipailujen osanottajan kanssa – siis kunnes hänet viime viikolla pidätettiin kuolemantuottamuksesta ja vaimo pani viipymättä eropaperit vetämään. Mutta neljästä poliisista valkoisia oli vain yksi – tai puolitoista, jos haluaa spekuloida Thomas Lanen perhetaustalla – ja ainoa sataprosenttinen kaukasialainen oli naimisissa aasialaisen kanssa. Tämä ei merkitse muuta kuin että tarina "neljästä valkoisesta rasistikytästä" on löylynlyömä. Ei niin, että tarina siitä muuttuisi – olisi löylynlyömää uskoa niin.

Yhdessä kohtaa videota, kun Chauvin on painanut polvensa Floydin kaulalle, yksi poliiseista sanoo: "Tämän takia ei kannata käyttää huumeita, lapset." Alun perin huhuttiin, että Floyd oli sanonut "En saa henkeä" ennen kuin hän oli maassa. Poliisiraportissa lukee myös, että hän omituisella tavalla heittäytyi maahan. Alkuperäinen syytekirjelmä Chauvinia vastaan toteaa, että Floydia ei tukahdutettu tai kuristettu kuoliaaksi, vaan hän saattoi kuolla pidätyksen aiheuttaman paniikin, sydänvian ja toistaiseksi tuntemattomien huumeiden yhteisvaikutuksesta:

Ruumiinavauksessa ei paljastunut mitään, mikä viittaisi traumaattiseen asfyksiaan tai kuristumiseen. Floydilla oli piileviä sydänsairauksia kuten sepelvaltimotauti ja verenpainetauti. Poliisin voimakeinojen, piilevien sydänsairauksien ja mahdollisten päihteiden yhteisvaikutus todennäköisesti aiheutti hänen kuolemansa.

[Toim. huom. Goadin artikkelin kirjoittamisen jälkeen George Floydin virallinen kuolinsyy on vaihtunut. Uuden raportin mukaan kuolinsyy on tukehtuminen, mikä ilmeisesti johtui polven painamisesta kaulalle.]

En edelleenkään odota, että tämä muuttaisi kertomusta, jonka mukaan Floyd kuoli valkoisen rasistimiehen tukehduttaessa hänet vihapolvellaan. Huomautan myös, että koko polviliike oli typerä ja todennäköisesti laiton. Aivan eri kysymys on, pitäisikö koko Amerikka polttaa tuhkaksi sen takia.

Uutisissa ei kerrota paljoakaan siitä, että Floyd oli saanut tuomion varkaudesta vuonna 1998, syytteen kotirauhan rikkomisesta vuonna 2002 ja kokaiinin hallussapidosta vuonna 2005 sekä istunut viisi vuotta vankilassa aseellisesta ryöstöstä tunkeuduttuaan erään naisen taloon useamman miespuolisen rikostoverin kanssa ja pitänyt aseen piippua tämän vatsaa vasten. Lehdet eivät myöskään juuri metelöi siitä, että poliisi pidätti Floydin tämän kuoliniltana, koska kaupanpitäjä oli soittanut hätänumeroon ja kertonut Floydia muistuttavan miehen yrittäneen maksaa ostoksensa väärennetyllä 20 dollarin setelillä.

Eivätkä lehdet edelleenkään juuri puhu "pidätyksen vastustamisesta", joka on rikos itsessään ja tuntuu olevan kiistakysymys niin monissa näistä näkyvistä rotupornotapauksista, jotka median liioittelu ja aggressiivinen faktojen valikointi vapauttaa kaikista yhtymäkohdista todellisuuteen.

Tässä siis muutamia tosiasioita, joiden ohi he joko huolettomasti tai huolellisesti pujottelevat kaupatessaan teille taas yhtä toivottoman yksinkertaistettua uskonnollista kertomusta valkoisesta demonista, joka surmaa mustan enkelin koska valkoisilla on rasistinen virus aivoissaan ja etenkin koska tämä valkoisen ylivallan yhteiskunta rohkaisee poliiseja tekemään tällaista ja katsoo sitä sormien läpi.

Kun joukko vajaaälyisiä paksapäitä poltti hänen kaupunkiaan maan tasalle, Minneapolisin pormestari Jacob Frey sanoi, ettei tässä ollut kyse vain "viidestä kauhun minuutista" vaan "neljästäsadasta vuodesta", tietenkin! Hän sanoi myös, että Floyd "olisi hengissä jos hän olisi ollut valkoinen."

Frey ei ole aivan väärässä – muistatteko kun Minneapolisia hallitsevat rasistiset valkoiset mellakoivat vuonna 2017, kun somalialainen poliisi ampui hengiltä vaalean naisen, joka vain soitti hätänumeroon ilmoittaakseen havainneensa raiskauksen? Muistatteko kun Dallasin kaljaa ryystävät punaniskat ryöstivät, puukottivat ja raiskasivat kun julki tuli video, jossa poliisit vitsailivat samalla kun heidän pidättämänsä valkoinen mies kuoli sellissään? Muistatteko kun jo valmiiksi mellakkakypsä Los Angeles leimahti liekkeihin kun kiväärillä aseistautunut poliisi ampui valkoisen miehen, joka ei tehnyt vastarintaa.

Muistatteko koskaan kuulleenne CNN:ltä, että mustat poliisit tappavat mustia epäiltyjä todennäköisemmin kuin valkoiset poliisit? Että poliisit tappavat vuosittain kaksi kertaa enemmän valkoisia kuin mustia? Puhuvatko he koskaan rodullisesta epäsuhdasta melkein jokaisessa lakiin kirjatussa rikoksessa? Muistatteko MINKÄÄN suuren uutismedian viimeisten 30 vuoden aikana edes YRITTÄNEEN selittää näitä loputtomia kansallisia painajaisia muulla kuin "valkoisen ylivallan järjestelmällä, joka on viipymättä purettava"?

Jokainen rikottu jalokiviliikkeen ikkuna ja palamaan sytytetty poliisiauto vain voimistaa heidän julkeuttaan, ja he yrittävät jopa syyttää kaikesta valkoisen ylivallan kannattajia.

Ei ole – ainakaan vielä – todisteen sirpalettakaan siitä, että "rasismilla" olisi jotakin tekemistä tämänhetkisten tapahtumien kanssa, mutta jos kajoatte heidän kertomukseensa, he ajavat ylitsenne tankilla.

Omituinen maailma tämä, jossa vain "rasistit" tajuavat mitä todella tapahtuu.

Eilisiltana tein lyhyen katsauksen kaikkiin paikkoihin, joissa olen elämäni aikana asunut. Philadelphia – hillitöntä ryöstelyä ja tulipaloja kaupungintalon liepeillä. Brooklyn – loputtomasti "levottomuuksia". Los Angeles – liekeissä jälleen! Portland – tuo porukka elää mellakoidakseen. Ja niin, Atlanta jälleen. Aloin tehdä satunnaishakuja suurten kaupunkien nimillä, ja sama kaava toistui kaikkialla.

Melkein 30 vuotta Rodney King -mellakoiden jälkeen samat typerykset messuavat samoja typeriä iskulauseita, se vain kuulostaa vielä paljon hölmömmältä kuin ensimmäisellä kerralla. Kaikki on niin oksettavan ennalta-arvattavaa.

Ja aivan kuten Rodney King -mellakoissakin, kuolleiden määrä on jo paljon suurempi kuin ne synnyttäneessä rikoksessa. Tähän mennessä olen kuullut, että musta poliisi on ammuttu Oaklandissa. 21-vuotias mies on ammuttu ohiajavasta autosta Detroitin "mielenosoitusten" yhteydessä. "Lukuisia ampumistapauksia" Indianapolisin keskustassa, yksi kuollut. Ja, katkerimman ironisinta kaikessa, Louisvillessä ammuskeltiin mielenosoituksessa, jonka tarkoitus oli surra poliisin ampumaa miestä, ja seitsemän haavoittui.

Verta ja ruumiita tulee vielä paljon enemmän. Ja sen jälkeen ilmestyvät hurskastelevat pääkirjoitukset, jotka osoittavat etteivät amerikkalaiset ole oppineet mitään Rodney Kingin ajoista.

Tämä saattaa olla kaikkien aikojen ensimmäinen koko maan kattava mellakka. Ja mikä ihmeellinen ajoitus, juuri kesän kynnyksellä sen jälkeen kun kolme kuukautta kestänyt eristys on ajanut kaikki melkein järjiltään ja talous on syöksykierteessä. Meiltä saattaa pian loppua ruoka, mutta ainakin pervertikoilla on yllin kyllin rotupornoa.

Tämä ei ole enää Amerikka. Eikä tästä ole helppoa ulospääsyä.

Jim Goad (suomentanut Timo Hännikäinen)

[Möhömaha]

Yhteenveto vastakkainasettelun ajasta

Vuonna 2015 alkaneen siirtolaiskriisin aikaisesta uutisoinnista ja muusta mediakirjoittelusta saisi helposti kirjoitettua sarkasmin ja hirtehishuumorin läpitunkeman kommentaarin. Ajanjakso poiki demokraattisen maan puitteissa uskomattomalta tuntuvia tapauksia, kuten sen, miten sisäministeriö kutsui marraskuussa 2015 viestintäyhtiöt koolle kehittelemään ministeriön johdolla positiivisia mediakampanjoita turvapaikanhakijoista. Se innosti toimittajat ja kolumnistit käyttämään naurettavia hyperbolia ja poikkeuksellisen äitelää sanastoa. Todellisuuden muuttumisen parodiaa räikeämmäksi osoitti se, miten irvailumielessä laaditut mielipidekirjoitukset läpäisivät kerta toisensa jälkeen toimitusten seulan.

Uutuuskirjassaan Turvapaikka uutisissa Maria Asunta ja Erkki Seppänen ovat kuitenkin valinneet asiallisen linjan. Tämä osoittaa lähes yli-inhimillistä mielenmalttia. He käyvät yksityiskohtaisesti läpi keskeisen turvapaikka-asiaa koskevan julkisen kirjoittelun syksystä 2015 aivan viime kuukausiin saakka. Valta- ja vastamedioiden uutisia, mielipidetekstejä, pääkirjoituksia ja tutkimusten referointeja vertailemalla rakennetaan kokonaisnäkemystä siitä, ketkä ovat viime vuosina päässeet ääneen ja millaisilla foorumeilla.

Tuloksena on kirja, jollainen kesällä ilmestyneen Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa -pamfletin olisi pitänyt olla. Aineisto käydään läpi järjestelmällisesti ja kiihkottomasti, eivätkä tekijöiden omat kriittiset huomiot missään vaiheessa hajoa huolimattomaksi räiskimiseksi. Pelkään vain, ettei Turvapaikka uutisissa saa neljäsosaakaan siitä mediahuomiosta, jonka Hankamäen teos sai. Media tarttuu provokaatioihin, olivatpa ne kunnolla mietittyjä tai eivät, ja punnitummat puheenvuorot jätetään katveeseen joko ajan puutteessa tai tarkoituksella. Tämä ei toki tarkoita, että Asunnan ja Seppäsen kirja jäisi merkityksettömäksi. Ajan mittaan vaiettukin kirja voi saada huomattavan lukijakunnan, jos se löytää kaikupohjaa yleisöstä. Näinhän kävi esimerkiksi jo neljänteen suomenkieliseen painokseen päässeelle Hege Storhaugin kirjalle Islam – 11. vitsaus, johon Asunta ja Seppänen useaan otteeseen viittaavat.

Tapaukset ja tekstit, joita Turvapaikka uutisissa käsittelee, ovat perinteistä ja sosiaalista mediaa aktiivisesti seuranneille suurimmaksi osaksi tuttuja. Kirjan ansiona ei olekaan uuden tiedon esille tuominen, vaan synteesin tekeminen vanhasta. Mielipideilmaston jyrkimmän polarisoitumisen historia on sen myötä saatu yksiin kansiin. Samalla arvioidaan sekä valta- että vastamedian uutisoinnin totuudenmukaisuutta
...

[Möhömaha]

Ihmisistä ja oikeuksista
Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset julkaisi loppiaisena artikkelin, joka käsittelee Afrikan maiden matalaa koronarokotuskattavuutta. Artikkelin sanoma on pähkinänkuoressa, että Afrikan rokotustilanne laahaa muita maanosia jäljessä, koska "rikkaat maat" ovat rohmunneet rokotteet itselleen. Lehti vaatiikin nyt muuta maailmaa kiireen vilkkaa lahjoittamaan Afrikalle rokotteita. "Koronapandemia on nostanut köyhien maiden kehityksen tielle uusia mörköjä, jotka tunnetaan YK-kielessä nimillä rokotepula, rokotesyrjintä ja rokotenationalismi. Valtaosa niiden uhreista elää Afrikassa", artikkelissa todetaan.

"Syrjintä" saa nykymaailmassa kyllä yhä mielenkiintoisempia merkityksiä. Se, että Afrikalle ei anneta ilmaiseksi sitä, mistä muut joutuvat maksamaan, on nähtävästi siis sekin syrjintää ainakin hupaisan orwellilaiselta kuulostavassa "YK-kielessä". Tosiasiassahan Afrikka olisi kyllä saanut rokotteita siinä missä kaikki muutkin – ja varmasti myös rohmunnut niitä itselleen siinä missä muutkin – jos Afrikan mailla vain olisi kuvetta, jota kaivaa. Afrikkalainen kapitaali kyllä kelpaa sikaria röyhytteleville lääkeyhtiöpampuille yhtä hyvin kuin muunkinlainen.

Samaa laulua laulaa myös African Renaissance and Diaspora Network -järjestön johtaja Djibril Diallo. Hänen mukaansa rokotekysymyksessä "testataan valtioiden kyky kunnioittaa ihmisoikeuksia", sillä "Oikeus terveyteen on kirjattu YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen". Niinhän se taitaa olla. Sitä tosin en ymmärrä, millä logiikalla tämä velvoittaa länsimaita lahjoittamaan rokotteitaan pois. Jos ihmisoikeudet kerran ovat yleisiä ja yhtäläisiä, niin eikö länsimaalaisen henki ole silloin yhtä arvokas kuin afrikkalaisenkin? Vai pelastavatko rokotteet ihmishenkiä ainoastaan Afrikassa? Tosiasiassahan, vaikkeivät sitä ääneen sanokaan, YK, Diallo ja kumppanit vaativat länsimaita uhraamaan omia kansalaisiaan, jotta Afrikan rokotustilanne saataisiin paremmalle tolalle. (Tiettyä ironiaa voi nähdä siinäkin, että African Renaissance -nimisen järjestön edustaja vaatii muuta maailmaa lahjoittamaan rokotteita maanosalleen. Sitä voisi kuvitella renessanssin tarkoittavan muiden antamista armopaloista kieltäytymistä, ei niiden varaan jättäytymistä.)

Ihmisoikeudet ovat useiden muiden abstraktioiden tapaan käyneet läpi vasemmistolaisen käsitemankelin ja muuttuneet alkuperäisen merkityksensä peili- elleivät suorastaan irvikuvaksi. Tiedostavien toimittajien ja kaikenkarvaisten kansalaisjärjestöjen juhlapuheissa ihmisoikeuksien kerrotaan usein olevan "jakamattomia", mutta todellisuudessa ihmisoikeusajatteluun on ilmestynyt selkeä työnjako: rikkaiden maiden kansalaiset, käytännössä siis valkoiset länsimaalaiset, nähdään ihmisoikeuksien tuottajina, kehitysmaalaiset puolestaan niiden kuluttajina. Jos Afrikka tarvitsee koronarokotteita – tai ruokaa tai koulutusta tai mitä tahansa – niiden hankkiminen on lännen, ei suinkaan afrikkalaisten itsensä tehtävä. Sellainen ajatus, että jakamattomat oikeudet oikeasti koskisivat valkoisia siinä missä afrikkalaisia ja arabeja, on nykyvasemmistolle outo.
...
Vasemmiston piiristä on kantautunut lisääntyvää huolta siitä, että koko nykyisen ihmisoikeusajattelun mielekkyyttä on alettu kyseenalaistaa. Tästä vasemmistolaiset saavat kuitenkin syyttää yksinomaan itseään: nimenomaan he ovat korruptoineet ihmisoikeuksien käsitteen merkitsemään muun maailman oikeutta tulla syömään länsimaiden kattamaan pöytään. Mitä syytä eurooppalaisella tai amerikkalaisella olisi kannattaa "ihmisoikeuksia", jos ne käytännössä merkitsevät sitä, että hän kustantaa kehitysmaalaisten elämisen ja saa siitä palkaksi rasismisyytöksiä ja kadut, joilla ei uskalla kävellä yksin pimeän aikaan? Jos juhdan harteille yrittää sälyttää liian raskasta taakkaa, ei pidä ihmetellä, kun se alkaa vikuroida.

[Tragedian synty]

Timo Hännikäinen on kirjoittanut Sarastukseen ansiokkaan analyysin Ukrainan sodan oheisilmiöistä: Mielenkiintoisia aikoja. Parin hommalaisenkin luulisi tunnistavan itsensä tästä osasta:

Amerikkalainen alt-right alkaa valitettavan paljon muistuttaa kylmän sodan aikaista vasemmistoälymystöä, jolle kelpasi mikä tahansa amerikkalaisvastainen. Heidän kulttuurikritiikkinsä on vääristynyt sokeaksi antipatiaksi, eivätkä he näe tämänhetkisessä länsimaisessa sivilisaatiossa muuta kuin kulutusta ja hedonismia. Samalla he tuntuvat kuvittelevan, että Venäjä olisi vastaavasta rappiosta vapaa ja tarjoaisi lännelle pelastusta.

Totta tosiaan, varsin usein vaihtoehto-oikeistolaisen pintaa raaputtamalla alta paljastuu kulttuurimarxilainen nihilisti, jonka erottaa vasemmistoradikaaleista vain kulissi. Samaa roskaa erinäköisessä paketissa!

[Pallopääkissa]

@Tragedian synty @Emo Sosialismi ja kommunismi ovat länsimaisia keksintöjä. Niitä kehitettiin länsimaisissa akateemisissa piireissä, ja ne hakivat menneisydestä sellaisia vaikutteita kuten Hegel, Ranskan vallankumuous, Rousseau... Eikös esim. Platonia pidetä kommunistina tai ovatko kommunistit muuten vaan omineet hänet?

Marxin saamia vaikutteita:

Influences
G. W. F. Hegel • Ludwig Feuerbach • Charles Darwin • Charles Babbage[3] • Aristotle • Epicurus • Jean-Jacques Rousseau • Baruch Spinoza • Jean Charles Léonard de Sismondi[4] • Friedrich Wilhelm Schulz[5][6] • David Ricardo • Adam Smith • Adam Ferguson[7] • Friedrich Engels • Pierre-Joseph Proudhon • Constantin Pecqueur[8] • Henri de Saint-Simon • Robert Owen • William Thompson[9] • Charles Fourier • Baron d'Holbach[10] • Justus von Liebig[11] • Ludwig von Westphalen • Max Stirner • François-Noël Babeuf • Voltaire • Giambattista Vico • Maximilien Robespierre • William Shakespeare • Johann Wolfgang von Goethe • Claude Adrien Helvétius • François Guizot • Moses Hess
Possibly Victor Considerant

https://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx#Influences

[Sivulause]

Tuo Hännikäinen pistää elegantimmin oman kotoisen ajatukseni, minun unelmassani meillä olisi suomalainen tarina mihin tukeutua ja muut voisivat suksia kuuseen.

Tämä suurvaltapeli ja niiden tarinoiden sivujuonteiksi joutuminen/pyrkiminen on aina aiheuttanut minulle näppyjä, sen sijaan olen kokenut että pieni, sisukas, puolueeton ja järkevä maa on linjassa sen kanssa minkä koen yleisesti ottaen oikeaksi ja hyväksi.

Tämä on tietysti jo hyvinkin passe ajatus, meillä kun on kotosalla tätä maksamme velkaata, kokoa liian isoja arvopohjallisia ynnä muuta wokepaskaa tuotuna mäkmäkmaasta ja jos se ei maistu, niin itä-Suomessa pullistelee pyssyineen yksi vanha luiskaotsa joka ei enää lämmintä paskaa tee.

Koita tässä nyt sitten olla. Jos kerkeäisi vaikka hautaan omia aikojaan antamalla tuon työn alla olevan maksakirroosin kulkea polkunsa.

[Pallopääkissa]

Hännikäinen on Homman nimellinen jäsen. Siitä on kai tosin aikaa kun Timo on viimeksi käynyt täällä? Kerran olen nähnyt vieraana Vihapuhe FM:n ja Suomen Suunnan striimeillä. Timo ehti aikoinaan käydä myös AlfaTV:llä Dosentti-ohjelman vieraana.

[viisitoista]

Länsimaiset Alt Right-ajattelijat eivät ehkä oikein kunnolla hahmota itäeurooppalaisten sielunmaisemaa, mutta se toimii myös toisin päin - Hännikäisen kaltaiset tyypit eivät ymmärrä tai suostu ymmärtämään lännen vaihtoehto-oikeiston prioriteetteja.

Tylyn suorasti sanottuna, ei Amerikan tai edes Ranskan ja Saksan kaltaisten länsimaiden nativisteja kiinnosta tukea itäeurooppalaisten provinsiaalista ryssävihaa. Sillä kun ei ole mitään yhteyttä heidän omien intressiensä ja tulevaisuuden suunnitelmiensa kanssa.

(Juuri tästä syystä Le Penillä, Salvinilla ja AfD:n poliitikoilla oli niin varomattoman huolettomat suhteet Venäjään.)

America First-tyypit haluaisivat sanoa vaikkapa puolalaisille ja virolaisille nationalisteille jotka promoavat "no-fly zonea" Ukrainaan että "pitäkää jo turpanne kiinni, lakatkaa eskaloimasta sotaa, me emme halua teidän puolestanne taistella!"

[tweet]1503854283976024067[/tweet]

[tweet]1503429365966770184[/tweet]

Ja Hännikäinen on kyllä ihan selvä Venäjän-vihaaja, ei vaan ihan niin ilmiselvä tapaus kuin monet muut, hän kun osaa puhua hieman hienommin. Mutta hän selvästi uskoo kritiikittä, innoissaan, kaiken propagandan mitä kerrotaan Venäjän heikkoudesta ja saastaisuudesta, suhtautuu sen historiaan systemaattisen halveksivasti ja nähtävästi hekumoitsee ihan tosissaan tällaisilla tulevaisuudenvisioilla:

https://sarastuslehti.com/2022/03/15/mielenkiintoisia-aikoja/

Jotta Venäjä voisi päästä johonkin normaalitilaa muistuttavaan, sen on ryhdyttävä tilintekoon koko tähänastisen historiansa kanssa. Sen jälkeen venäläinen sivilisaatio on rakennettava uudelleen uusien ihanteiden perustalle. Tehtävä saattaa hyvin olla ylivoimainen, jolloin Venäjä taantuu Kiinan siirtomaaksi tai hajoaa moneksi erilliseksi valtioksi. Jälkimmäinen vaihtoehto ei kuulosta lainkaan huonolta, mutta sen sisältämä epävarmuustekijä on Venäjän nykyinen ydinasearsenaali, jonka takia alue säilyy turvallisuusuhkana vielä vuosikymmeniä.

Amerikan Alt Rightia ei todellakaan kiinnosta tällainen unelmointi, monestakin syystä. Vai pitäisi venäläisten oppia halveksimaan itseään, niin kuin Saksalle tehtiin toisen maailmansodan jälkeen? Just joo, siinäpä tosi innostava idea lännen vainotulle Dissident Rightille.

[viisitoista]

America First-tyypit haluaisivat sanoa vaikkapa puolalaisille ja virolaisille nationalisteille jotka promoavat "no-fly zonea" Ukrainaan että "pitäkää jo turpanne kiinni, lakatkaa eskaloimasta sotaa, me emme halua teidän puolestanne taistella!"

Tällaiset ajatukset voi hyvin lukea rivien välistä vaikkapa tästä Breitbartin artikkelista - ja Breitbart ei edusta mitenkään erityisen radikaalia Alt Rightia, vaan on pikemminkin kuin trumpilaisen America First-liikkeen tavallisten kannattajien tunteiden tulkki:

https://www.breitbart.com/politics/2022/03/16/u-s-lawmakers-warn-against-escalating-ukrainian-war-with-no-fly-zone/

[viisitoista]

Ja vaikka olisit kuinka kauhuissasi siitä mitä ukrainalaisille tapahtuu, niin tällainen retoriikka yksinkertaisesti vetoaa länsimaisiin toisinajattelijoihin - mutta kuka tietää missä määrin Putinin toimet menevät yhteen hänen retoriikkansa kanssa...

[tweet]1504173297369554958[/tweet]

[tweet]1504178746718359565[/tweet]

Kyllä Suomen talvisodankin aikaan maailmalla oli paljon ihmisiä jotka varmaan ihan vilpittömästi sinänsä sympatisoivat Suomea, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa että he vihasivat oman maansa plutokraattista eliittiä, jonka vihollinen Neuvostoliitto näkyi olevan.

En olisi odottanut vaikka jonkin meksikolaisen työläisen (Trotski oli talvisodan aikaan saanut turvapaikan Meksikosta) tuntevan jotain intohimoista halua puolustaa Suomea.

Ja nykypäivänä...

[tweet]1499051103589175304[/tweet]