News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Sarastus-lehti

Started by coscarnorth, 17.09.2012, 15:58:51

Previous topic - Next topic

JJohannes

#510
Quote from: AJIH on 29.01.2018, 20:59:29
Ei kai kääntymistä sufilaisuuteen 1910-luvulla voi kovin hyvä rinnastus olla tai varsinaisesti edes esikuva kääntymiselle nykyaikana otaksuttavasti sunniksi? Sufilaisuus käsittääkseni on ikään kuin mystinen versio islamista, vähän kuin hindulaisuutta, jossa kielletään jumaluuksien moneus ja jossa on läsnä kuvakiellot ynnä muut, kuten mainitsetkin, teosofialle sukua.

No voi sen siinä mielessä, että kyllä Action Françaisesta on aika vahva ideologinen juopa identaariseen liikkeeseen johon Houellebecqin kirjan henkilö kuului, vaikkei tietysti ehkä AfD:hen. Ja vaikka Guénonit ja kumppanit eivät ruvenneet miksikään puritanistisiksi salafisteiksi vaan viettivät edelleen aika "länsimaista" elämää niin kyllä jollain tapaa kuitenkin samasta asiasta oli kyse, aitouden ja merkitysten kaipuusta. Sitä paitsi Houellebecqin kirjan Rediger ei myöskään ole mikään askeettinen salafisti vaan hengailee länsimaisessa kodissaan klassikkokirjallisuuden ympäröimänä höpötellen pitkälti aika samoja fasistis-traditionaalisia juttuja kuten aiemminkin. Erona edelliseen on lähinnä se, ettei alkoholia nautita ja että Redigerilla on monta vaimoa.

Edelleen ei ihan samalle jatkumolle mutta melkein kuitenkin sijoittuu Kolmannen valtakunnan johdon viehtymys islamiin. Hitlerinkin kerrotaan muistaakseni valitelleen joskus, että mikseivät eurooppalaiset olleet muslimeita vaan lammasmaisia kristittyjä. Tuoreempia tapauksia löytyy myös "uusnatsististen" liikkeiden piiristä, esim. britti David Myatt. Näitä esimerkkejä on vaan aivan liikaa, ja oma lukunsa on sitten hindulaisuuteen hurahtaneet kuten Maximiani Portas (eli Savitri Devi) ja Mircea Eliade.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

AJIH

Quote from: JJohannes on 29.01.2018, 21:22:36
No voi sen siinä mielessä, että kyllä Action Françaisesta on aika vahva ideologinen juopa identaariseen liikkeeseen johon Houellebecqin kirjan henkilö kuului, vaikkei tietysti ehkä AfD:hen. Ja vaikka Guénonit ja kumppanit eivät ruvenneet miksikään puritanistisiksi salafisteiksi vaan viettivät edelleen aika "länsimaista" elämää niin kyllä jollain tapaa kuitenkin samasta asiasta oli kyse, aitouden ja merkitysten kaipuusta.

Edelleen ei ihan samalle jatkumolle mutta melkein kuitenkin sijoittuu Kolmannen valtakunnan johdon viehtymys islamiin. Hitlerinkin kerrotaan muistaakseni valitelleen joskus, että mikseivät eurooppalaiset olleet muslimeita vaan lammasmaisia kristittyjä. Tuoreempia tapauksia löytyy myös "uusnatsististen" liikkeiden piiristä, esim. britti David Myatt. Näitä esimerkkejä on vaan aivan liikaa, ja oma lukunsa on sitten hindulaisuuteen hurahtaneet kuten Maximiani Portas (eli Savitri Devi) ja Mircea Eliade.

En kiellä yhteyttä, minkä mainitset ensimmäisessä kappaleessa, vaan kiellän merkittävän vastaavuuden niille, että kääntyy sufilaisuuteen 1910-luvun Euroopassa tai sunnimuslimiksi nykyajan Euroopassa. Tilanne on niin merkittävästi erilainen.
Apud judicem imperatoremque historiae.
Kaikessa: määrä ja laatu

Vapaa liikkuvuus koskee myös rikollisia.

Kaivopuiston henkirikos 5.7.2020: https://hommaforum.org/index.php/topic,131004.0.html
Ks. myös Uusi Lahti 8.3.2017.

JJohannes

No onhan se erilainen, mutta kyllä malli näille kääntymisille lopulta tulee ihan jostain Schopenhauerilta asti, tai vähintään sitten Guénonilta. Nämä tyypit loivat sellaisen genren, että länsimaisen traditionalistin on sallittua lähteä löytämään oksidenttia uudelleen orientista.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

J. Lannan haamu

#513
Olen ollut Hännikäisen suhteen hieman epäselvillä vesillä viime aikoina ja uskallan väittää jopa että se terävin kärki on hukassa.

Ensinnäkin, en missään nimessä ymmärrä näkemystä, jonka mukaan kukaan 'radikaali' näkisi Neuvostoliiton Eurooppaa parempana. Sen sijaan kyse on huomattavasti enemmän siitä, että Neuvostoliiton maskuliinisuus on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin transatlanttinen, tai ihan vaan pohjois-amerikkalainen yltiöliberalismi. Mitä tulee siihen saksan afd tyyppiin niin ei se ihan arjalaiselta nöyttänyt muutenkaan. Lisäksi meihin suomalaisiin on syntymästä adti ruiskutettu amerikkalaisuutta, ei ole tuulesta temmattu sanonta että suomalaiset ovat Euroopan amerikkalaisin kansa. Tässä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta usean on vaikea nähdä ne idästä tulleet vaikutteet.

Kolmanneksi, joku voisi selittää lyhyesti että mikä siinä holleubeckissä tai spenglerissä on niin kovaa että sitä pitää joka paikkaan lainata tai viitata? Pari kertaa olen Spengleriä koittanut lukea mutta ei vaan pysty, se on niin puisevaa shittiä.

Sen jälkeen kun Hännikäinen on mennyt avioliittoon niin enemmissä määrin postauksia koirasta ja vaimon taidenäyttelyistä. Ennen kun joku kysyy että mitä väärää siinä on, niin tietenkään ei mitään, mutta se viiltävin terä on hieman tylsistynyt viime aikoina. Kai se onni ja autuus muuttaa miestä, eli toisin sanoen naisen lämmin syli sulattaa miehen kuin miehen....

Edit. Typot
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Heikki Luoto

#514
Christopher Laschin (1932-1994) pitkähkö kirjoitus vuodelta 1976 on edelleen ajankohtainen.
Kukin aikakausi kehittää oman epäterveen mielenlaatunsa uudeksi normaaliksi. Sodanjälkeistä aikaamme vaivaa narsismi.
Narsisti kadehtii jopa omia lapsiaan. Hän ei koe olevansa osa sukupolvien ketjua, joten hän ei tunne vastuuta tulevien sukupolvien selviytymisestä. Hän ei esimerkiksi ajattele ongelmia, joita tuleville sukupolville koituu holtittomasta maahanmuutosta.
Nopeita poliittisia ratkaisuja maahanmuuttohulluuteen kaipaavien kannattaa muistaa, että puolueissa ja poliittisissa johtajissa näkyy narsistisen äänestäjäkunnan vaikutus. Pitkällä aikakavälillä syntynyttä ilmapiiriä ei voi kovin nopeasti korjata.

https://sarastuslehti.com/2018/01/30/narsistinen-yhteiskunta/

QuoteNarsistinen yhteiskunta

Christopher Lasch (1932-1994) oli yhdysvaltalainen historioitsija ja yhteiskunnallinen kommentaattori. Laschin ajattelussa oli aineksia sekä marxilaisuudesta että konservatismista, ja hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Haven in a Heartless World (1977), The Culture of Narcissism (1979) ja The Revolt of the Elites (1994). Viimeisenä mainitun teoksen ajatusmaailmaa ja sen myöhempää vaikutusta on käsitellyt Hilkka Axelsen Oikeassa Mediassa ilmestyneessä kirjoituksessaan "Steve Bannon, Christopher Lasch ja demokratian kriisi". Sarastus on aiemmin julkaissut Laschin kirjoituksen "Miksi vasemmistolla ei ole tulevaisuutta". Tämänkertainen kirjoitus on alkujaan ilmestynyt New York Review of Books -lehdessä 30.9.1976.

Ei ole mikään salaisuus, että amerikkalaiset ovat menettäneet uskonsa politiikkaan. Vetäytyminen puhtaasti henkilökohtaisiin nautintoihin on yksi 70-luvun pääteemoista. Vaikka ymmärtäisikin yhteiskunnallisen muutoksen, siitä seurannut kasvava epätoivo on toisaalta elvyttänyt vanhanaikaista uskonnollisuutta sekä toisaalta aikaansaanut laajentuneen tietoisuuden, terveyden ja sisäisen "kasvun" kultin.

Merkityksellistä elämänlaadun parantamiskeinoa löytämättä ihmiset ovat vakuuttuneet psyykkisen itsensä kehittämisen tärkeydestä: omien tunteiden käsittely, terveellinen ruoka, baletti- tai vatsatanssikurssit, idän viisauksiin perehtyminen, lenkkeily, "nautinnon pelon" voittaminen. Nämä itsessään harmittomat ohjelmaksi saatetut tavoitteet on verhottu "autenttisuuden" ja "tietoisuuden" retoriikalla ja ilmentävät pakoa lähimenneisyyden poliittisesta kuohunnasta. Amerikkalaiset ilmeisesti haluavat unohtaa 60-luvun, mellakat, uusvasemmiston, yliopistokampusten rauhattomuuden, Vietnamin, Watergaten ja Nixonin presidenttikauden, mutta myös koko yhteisen 200-vuotisen menneisyytensä, jopa sen kaunistellun version.

Vallitsevana intohimona on tässä hetkessä eläminen. Eletään vain itselle, ei esivanhemmille tai jälkipolville. Olemme nopeasti menettämässä tajun historian jatkuvuudesta, tajun kuulumisesta sukupolvien ketjuun, joka sai alkunsa menneisyydessä ja ulottuu tulevaisuuteen.

...
Sananvapauden vastaiselle Facebookille korvaava vaihtoehto: MeWe
mewe.com/i/heikkiluoto

Alaric

Tämmöinen julkaistu pari tuntia sitten. Mitähän sieltä on tulossa?

https://www.facebook.com/iSarastus/photos/a.578183162211877.1073741825.497242850305909/1899296690100511/?type=3&theater

QuoteVerkkolehti Sarastus
2 t ·

Annamme ennakkovaroituksen tulevan kevään tapahtumasta. Lähipäivinä eetteriin tulee tietoa, jonka aiheuttama raivoaminen ja ulina saa 612-kulkueen ja Suomi 100 -konsertin synnyttämät reaktiot kuulostamaan enkelikuoron hyminältä. Pysykää kuulolla.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Skeptikko

#516
Quote from: Alaric on 05.02.2018, 23:54:54
Tämmöinen julkaistu pari tuntia sitten. Mitähän sieltä on tulossa?

Miten olisi jotain näkyviä ja suuttumusta herättäviä ulkomaalaisia vieraita? Esimerkiksi Geert Wilders, Milo, Ayaan Hirsi Ali, Viktor Orbán?
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Sakari

Mielenkiintoista. Nyt ei pysty keskittymään enää muuhun.
Ooh lalaa...

J. Lannan haamu

On tulossa sitä mitä ollaan suunniteltu ja pohdittu jo vuosia sitten täälläkin...toivon vaan että mitä tahansa se onkin niin kohdeyleisö olisi muutakin kuin kansallismieliset....
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.


Alaric

^ Juuh. Hyvä oli laittaa tännekin tuo ilmoitus, kun tästä paljastuksesta oli aiemmin puhetta.

Tapahtumalle on perustettu kuitenkin myös oma ketju, joten keskustelua enempi sitten siellä: Awakening: kohti kansallista heräämistä - kansainvälinen konferenssi 8.4.2018
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

J. Lannan haamu

#521
Lukekaa hyvät ihmiset tuo uudehko Sarastuksen teksti.

Tämä pätee täysin tuohon Awakening -hommaan, tämä pätee täysin Persuihin ja moneen muuhunkin. Tajuavatko nuo ihmiset tätä koskaan, tuskin vaan....

https://sarastuslehti.com/2018/04/11/ala-anele-armoa/

Kiusaajat eivät koskaan käy niiden ihmisten kimppuun joita he eivät saa alistettua, koska tämä saisi vain heidät itsensä vaikuttamaan heikoilta ja voimattomilta.

QuoteÄlä anele armoa

Eräässä 80-luvun klassisen tv-sarjan Hill Street Bluesin jaksossa konstaapeli Buntz (Dennis Franz ajoilta ennen NYPD Blueta) ja hänen kollegansa Rodriguez joutuvat sadistisen sarjamurhaajan vangeiksi. Köytetty ja avuton Buntz, joka on ollut murhaajan kanssa aiemmin tekemisissä, selittää paniikkiin joutuneelle toverilleen, että heitä ei tapeta, jos he eivät vain rukoile henkensä puolesta. Tämä paskiainen nimittäin haluaa kuulla ihmisten anelevan armoa. Hän saa siitä kiksejä. "Hän haluaa kuulla sinun anelevan: jos annat hänelle sen ilon, maksat siitä hengelläsi", Buntz kuiskaa Rodriguezille. Mutta tunteja kestäneen kidutuksen jälkeen Rodriguez antaa periksi. Hän anelee murhaajaa säästämään henkensä, mihin tämä vastaa ampumalla hänet kylmäverisesti. Buntz ei sen sijaan järkähdä päätöksestään, mikä tekee turhautuneesta ja tyydytystään vaille jääneestä tappajasta varomattoman. Buntz onnistuu keplottelemaan itsensä vapaaksi, ja murhaaja lentää ikkunasta pää edellä kadulle.

Näin fiktiossa. Mutta todellisessa elämässäkin on hetkiä, jolloin ei yksinkertaisesti pidä anella armoa. Ja vihollisesi luonne on se asia, joka saa sinut tunnistamaan nämä hetket. Jos vastassasi on hirviö, jolle tuottaa tyydytystä kuulla ihmisten anelevan armoa, se on ainoa asia, jota et silloin voi etkä saa tehdä.

Nykyisten sosiaalista oikeudenmukaisuutta janoavien vasemmistoaktivistien toimintatavat ovat hyvin samantapaisia kuin tv-sarjan sarjamurhaajan. Vasemmistolaisten uhreiksi valikoituu sellaisia ihmisiä, sekä julkisuuden henkilöitä että tavallisia kansalaisia, jotka ovat kirjoittaneet jotain mikä loukkaa heidän tunteitaan. Ja kun he ovat tehneet sinusta vihollisensa, he tekevät kaikkensa tuhotakseen elämäsi. Jos sinulla on työpaikka, he pyrkivät järjestämään sinulle potkut. Jos sinulla on maine, he tahraavat sen. Jos sinulla on liikeyritys, he yrittävät saada sen vararikkoon. Jos sinulla on nettinäkyvyyttä, he pyrkivät viemään sen sinulta kaikilta mahdollisilta alustoilta.

...

Todellisuudessa käy niin, että mitä enemmän pyydät anteeksi, sitä voimakkaammin vasemmisto käy kimppuusi. Jos näytät mitään heikkouden merkkejä, jos vain annat heidän haistaa verta, pelisi on menetetty. Vasemmisto saalistaa niitä, jotka se on havainnut suojattomiksi. En kuitenkaan vertaisi vasemmistoaktivisteja leijonien tai susien kaltaisiin huippusaalistajiin, sillä leijonat ja sudet ovat kauniita, jaloja olentoja, joilla on myönteinen vaikutus ympäristöönsä. Vertaan heitä mieluummin vankilajengin pääjehuun: äärimmäisen väkivaltaiseen ja häiriintyneeseen, jälkeenjääneeseen huligaaniin, joka kukkoilee merkityksettömän paskakasan valtiaana; arvottomaan ihmissaastaan, jolla ei ole antaa lähipiiriinsä mitään muuta kuin kurjuutta ja jonka ainoa ilo maailmassa on kerätä ympärilleen itseään heikompia vankeja, antautujia ja luovuttajia, ja tehdä heistä omia "narttujaan".

Pyydä vasemmistolaiselta anteeksi tuhmia sanojasi ja ennen kuin ehdit huomatakaan, makaat hänen edessään polvillasi, sukka suussasi.

...


Lainaus unohtui.
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Vaniljaihminen

Sama tuli esille myös Aku Louhimies -kaustissa. Anteeksi ei pidä pyytää, kun 1) olet syytön 2) sinulle ei aiotakaan antaa anteeksi.

Se ei ole mikään palkinto se, että Polyfemos lupaa syödä sinut viimeiseksi.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

IDA

Quote from: J. Lannan haamu on 11.04.2018, 21:09:16
Tämä pätee täysin tuohon Awakening -hommaan, tämä pätee täysin Persuihin ja moneen muuhunkin. Tajuavatko nuo ihmiset tätä koskaan, tuskin vaan....

Eipä Awekeniningin tai persujen piiristä paljon anteeksipyyntelyjä ole tullut. Väärinkäsityksiä on yritetty aina aika ajoin korjata.

Ihan hyvä ja ajankohtainen teksti. On totta, että media ystävällismielisine sotureineen raatelee anteeksipyynteliljöitä ja selittäjiä vain lisää.
qui non est mecum adversum me est

J. Lannan haamu

^ En tarkoittanut Awakening piirejä, vaan tuota ravintoloitsijaa joka meni jo pahoittelemaan kaikilta. Lue se Nyt liitteen juttu tuosta. Kyllä siinä ihan ruhtinaallisesti oli selittelyjä.

Minä koen irtisanoutumisen samana kuin anteeksi pyytelyn. Ennen irtisanouduttiin, mutta kun sekään ei riittänyt vasemmistolle niin he pääsivät astetta pidemmälle ja nyt pyydellään anteeksi. Se on sitä uutta 'vastuullisuutta'.
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Emo

Quote from: J. Lannan haamu on 11.04.2018, 22:39:50
^ En tarkoittanut Awakening piirejä, vaan tuota ravintoloitsijaa joka meni jo pahoittelemaan kaikilta. Lue se Nyt liitteen juttu tuosta. Kyllä siinä ihan ruhtinaallisesti oli selittelyjä.

Joko Kaisaniemen ravintoloitsija löräytti pöksyihinsä? Ja minä kun ehdin jo ihailla, että siinä on kerrankin bisnesihminen joka ei politikoi, vaan ravintoloitsee kuten hänen kuuluukin.

IDA

Quote from: Emo on 11.04.2018, 22:44:59
Joko Kaisaniemen ravintoloitsija löräytti pöksyihinsä? Ja minä kun ehdin jo ihailla, että siinä on kerrankin bisnesihminen joka ei politikoi, vaan ravintoloitsee kuten hänen kuuluukin.

En tiedä. Kansallismielisissä piireissä vain otetaan jonkun teinilehti NYTin jutut äärimmäisen vakavasti ja tehdään johtopäätöksiä ihmisten sanomisista sen mukaan mitä sanomatalosta kirjoitetaan ;)
qui non est mecum adversum me est

J. Lannan haamu

No teeppä IDA omat johtopäätökset tämän catering-yrityksen TJ:n sanomisista:

"Silloin kävi selville, ketkä ovat tilaisuudessa puhumassa. Sanoin, että mun olisi ollut hyvä tietää etukäteen, millaisesta tapahtumasta on kyse. Siinä vaiheessa meillä oli kuitenkin jo ruoat, henkilökunta ja kaikki hoidettuna tilaisuutta varten. Lisäksi korostettiin, että kyse on yksityistilaisuudesta, josta ei tiedoteta ulkopuolisille."

""Emmekä ole missään yhteydessä tällaiseen valkoiseen nationalismiin, mitä on tässä nyt esiintynyt."

"Hult sanoo, että jatkossa ravintolayhtiö tarkistaa entistä tarkemmin, millaisiin tilaisuuksiin tiloja vuokrataan. Erityistä tarkkaavaisuutta hän sanoo kiinnittävänsä siihen, kuuluvatko järjestäjät "mihinkään äärilaitaan, vasemmistoon tai oikeistoon".

"Hult haluaa vielä puhelun lopuksi pahoitella asiaa koko ravintolayhtiön puolesta."

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005637872.html?ref=rss
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

IDA

En tuon NYT:n jutun perusteella voi päätellä mitään siitä mitä johtaja todella on sanonut. Lehti ja sen omistava konserni eivät ole tunnettuja siitä, että he toimisivat totuutta tavoitellen edes haastateltavien siteeraamisessa. Ravintolan omistaja on ilmeisesti myös vaihtumassa ihan lähiaikoina.

Firman työläisistä jäi ainakin erittäin positiivinen kuva. Hyvää palvelua, eivätkä hinnatkaan päätä huimanneet vaikka eivät halvimmasta päästä olleetkaan.
qui non est mecum adversum me est

DuPont

#529
Olli Virtaselta erinomainen kirjoitus "vasemmistoliberaaleista hyvistä ihmisistä" Sarastuslehdessä.
https://sarastuslehti.com/2018/04/18/hyvan-ihmisen-syndrooma/

QuoteHyvän ihmisen syndrooma

Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen esitti 22.3. ilmestyneessä kolumnissaan "Terrorismi on ihmisyyttä ja ihmisen valintoja" että Turun elokuinen terrori-isku olisi ollut estettävissä "pienelläkin määrällä oikein kohdistettua hyvyyttä". Härkönen uskoo meidän vieläpä pystyvän lopettamaan terrorismin kokonaan, jos vain kykenemme hyvyydellämme "kumoamaan pahuuden sisällämme".

Härkönen ei ole yltiöhumaaneine mielipiteineen yksin; samanlaisia älynväläyksiä saa lukea mediasta harva se päivä. Milloin ISIS-taistelijoita ollaan kotouttamassa sosiaalipalveluilla, milloin väkivaltarikollisten karkotusta vastustetaan lähtömaan ankeiden olojen perusteella. Mikä saa jotkut toimimaan näin räikeästi maalaisjärkeä ja omaa etuaan vastaan?

Olen tullut siihen tulokseen, että tällainen naiivi idealismi maailman pahuuden edessä kumpuaa ainakin osaltaan halusta säilyttää kontrollin tunne. Ihmiskunnan moraalinen mädännäisyys kauhistuttaa maailmansyleilijöitä pohjattomasti, mutta vieläkin enemmän heitä hirvittää ajatus siitä, että he ovat tämän pahuuden edessä täysin aseettomia. Tätä avuttomuuden tunnetta lievittääkseen moderni Gutmensch ottaa syyn maailman mädännäisyydestä omille, toisin sanoen oman sivilisaationsa, niskoille. Jos Afrikan alennustilaan ovat syyllisiä afrikkalaiset ja muslimimaiden sekasorto johtuu muslimeista, länsimainen maailmanparantaja on täysin voimaton; mugabet ja ahmadinežadit eivät lotkauta meikäläisen ihmisoikeusväen valituksille korvaansakaan. Mutta jos syyllisiä olemmekin me, toivo asioiden saattamisesta oikeille urille pysyy elossa. Meidän valintoihimme ja tekemisiimme he nimittäin pystyvät vaikuttamaan.

Tämä asenne näkyy kaikessa vasemmistolaisessa yhteiskunta-analyysissä: oli ongelma mikä tahansa, syyllisiä ovat aina länkkärit. Maahanmuuttajien rikollisuus johtuu kantaväestön rasismista. Afrikan krooninen kurjuus johtuu siirtomaamenneisyydestä. Lähi-idän loputon väkivaltakierre johtuu joko siitä, että länsi on sekaantunut asioihin liikaa, tai siitä, ettei se ole sekaantunut niihin tarpeeksi, ja niin edelleen. Suvaitsevaiset uskovat silmät, korvat ja aivot ummessa, että kunhan vain me teemme jotain, kaikki ongelmat ratkeavat. Sellaista vaihtoehtoa, että afrikkalaiset ja muhamettilaiset ovat ryssineet asiansa itse, vasemmistohumanisti ei voi tunnustaa, koska se tarkoittaisi kontrollin luovuttamista ulkopuolisten käsiin ja hänen utopianhuuruisen maailmankuvansa särkymistä.

...


Olisi myös erinomaista, jos laittaisit linkkien sisällöistä lainaukset näkyville.

Möhömaha

Nostetaanpa taas tätä ajatuksia herättävää sivustoa:

https://sarastuslehti.com/2018/05/25/lisaa-huonoja-uutisia-feministeille/
Quote
Vain tietämättömyys tai piittaamattomuus totuudesta voi saada uskomaan nykyiseen vasemmistolaiseen maailmankuvaan. Se on kuin huono moraalinäytelmä, joka olisi pelkästään huvittava ellei sillä olisi niin paljon vaikutusvaltaa.

Feminismi on edustava esimerkki tästä. Koska heitä motivoi statuskateus, joka on heijastumaa ihmisluontoon kuuluvasta arvostuksen tarpeesta, feministien käsitys historiasta on kieroutunut. Heidän mieleensä ei koskaan näytä juolahtavan, etteivät miehet valinneet suurempaa fyysistä voimaansa ja, kyllä, kehittyneempää kykyään korkeatasoiseen abstraktiin ajatteluun sen enempää kuin naiset valitsivat äitiyden sen mukanaan tuomine raskaine taakkoineen.

"Melkein kaikki [maailman] suuret instituutiot ovat melkein kaikki miesten luomuksia," kirjoittavat psykologit Roy Baumeister ja Kathleen Vohs.

Käsitys, että naisia tarkoituksellisesti riistettiin sulkemalla heidät näiden instituutioiden ulkopuolelle, edellyttää keinotekoista, valikoivaa ja ennakkoasenteellista katsomistapaa. Vielä nykyäänkin naisasialiike vaatii asemia ja erityiskohtelua miesten luomissa organisaatioissa ja instituutioissa sen sijaan että naiset loisivat itse omia organisaatioitaan ja instituutioitaan.

Syistä, joihin kukaan ei voi vaikuttaa, ja jotka eivät anna sijaa paheksunnalle ja syytöksille, miesten osaksi jäi luoda sivilisaatioksi kutsumamme ihmeellinen saavutus. Pitää kuitenkin ymmärtää, että miesten suurempi valta kodin ulkopuolella on symbioottisessa suhteessa naisten suurempaan valtaan kodin sisällä. Tällainen on luonnon tasapaino, ja horjutamme sitä omalla kustannuksellamme.
Offer me money, offer me power, I don't care. I'll say what I want to say, and if the consequence is losing money, so be it -Elon Musk

kotimaanpelle

"Suomalainen Ilpo Mikkola toimi operaation aikana YK:n lentoliikenneosasto Air Operationsin päällikkönä Mogadishussa. Sitä ennen hän oli toiminut vuodesta 1973 saakka YK:n sotilas- ja siviilitehtävissä. Somaliassa tekemiensä päiväkirjamerkintöjen pohjalta hän kirjoitti muistelmateoksen Kova vuosi Mogadishussa, joka on juuri ilmestynyt Warelia-kustantamon julkaisemana. Reippaan suoraviivaisella tyylillä kirjoitettu kirja on paitsi tragikoominen silminnäkijälausunto, myös kuvaus länsimaisen ylimielisyyden seurauksista sekä maasta, josta muuttaneita jälkeläisineen asuu Suomessa parisenkymmentä tuhatta."

https://sarastuslehti.com/2018/06/29/turha-uhraus/

Porcius

Yksilö ja individualismi

QuoteYksilö ja individualismi

TIMO HÄNNIKÄINEN

Poliittiset petikaveruudet ovat usein yllättäviä. Viime vuosina kansallismieliset ovat saaneet liittolaisia tai ymmärtäjiä joistakin liberaaleista tai libertaareista, jotka pitävät islamin leviämistä ja poliittisen korrektiuden pakkosyöttöä suurimpina uhkina yksilönvapaudelle.

– –

Liitto ei ole ongelmaton, sillä aatteiden perimmäinen ristiriita on helppo löytää raaputtamalla yhteisten intressien pintaa. Liberalismi on individualistinen oppi, nationalismi kollektivistinen. Liberaalille yhteiskunnan keskipiste on omaa etuaan tavoitteleva yksilö, nationalistilla kansa tai etninen ryhmä menee yksilön etujen edelle. Liberaalissa katsannossa valtion muodostaa joukko yksilöitä, jotka solmivat keskenään yhteiskuntasopimuksen ja joita kenties sitoo yhteen kansalaispatriotismi – valtio on siis kollektiivinen väline yksilöllisten päämäärien edistämiseen. Nationalistin mielestä valtion muodostaa kansa, jota määrittävät yksilön valinnan ulottumattomissa olevat yhteiset piirteet. Kansa on enemmän kuin osiensa summa, eivätkä yksilöt voi sitä perustaa eivätkä lakkauttaa.
"On helvetin tyhmää mennä helvettiin, kun taivaaseenkin pääsisi"

-Jouko Piho

Saturnalia

Tuo edellä mainittu kirjoitus on kokonaisuudessaan loistava, hyvä Timo.
Se on niin ihanaa naivismia, että laki riittäisi yksin turvaamaan yksilön vapauden. Loppupeleissä liberaali on lojaali valtiolle, mutta konservatiivi taas kansalle.
Veikkaan, että meistä tulee kurivaltio ja me hajoamme yhtaikaa. Tämä kehityshän on jo käynnissä. Ongelma on vain siinä että lain kunnioitus ei riitä ihmisten väliseksi sosiaaliseksi liimaksi. Lain kunnioitus on aina pohjimmiltaan lojaaliutta valtiota kohtaan. Yhteisö saadaan pysymään yhdessä muillakin tavoin kuin lain kunnioituksella. Näissä muissa...arvoissa on se etu, että niiden avulla pysyminen yhdessä ei vaadi ehdotonta lojaliteettia valtiota kohtaan. Konservatiivi ei halua olla lojaali valtiota, vaan kansaa ja sen kulttuuria kohtaan, siksi hän suosii muita sosiaalisen yhtenäisyyden saavuttamisen mahdollistavia arvojärjestelmiä, kuin lain kunnioitusta.

https://sarastuslehti.com/2018/07/21/yksilo-ja-individualismi/


Vaniljaihminen

Valtio ja kansa eivät tietenkään ole missään nimessä sama asia, vaikka usein kuulee väitettävän, että "suomea ei ollutkaan ennen vuotta 1809". Ja sitten oli tämä Suomi 100-juhla, vaikka sehän olisi pitänyt olla Itsenäisyys 100 tai sinnepäin ainakin.

Meillä on tämän valtio- ja kansakäsitteiden tahallisesta sekaannuttamisesta johtuen sellaista uutisointia kuin "suomalaismies pidätetty ISIS-yhteyksistä" tai että "ruotsalaismies kuollut Syyriassa".

Vastaesimerkkinä voidaan esittää, että italialaisilla on ollut monta valtiota mutta kansallisvaltioksi Italia tuli vasta 1800-luvulla. Etnisyyden tunnustamisesta on tullut rasismia, vaikka kansahan ei katoa minnekään, vaikka sitä edustava valtio katoaisikin.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Saturnalia

Sarastuksen kirjoituksesta taas hieno kappale:

QuoteLiberalismi, joka perustuu ihmisarvoon ja ihmisten vapauteen, antaa meille runsaasti syitä olla tekemättä pahaa – syyt perustuvat rangaistuksen pelkoon ja muihin mekanismeihin – mutta tarjoaa vähän inspiraatiota poikkeavaan ja sankarilliseen käyttäytymiseen.

    [Liberaalit] ihmisarvon kulttuurit keskittyvät enemmän pahan tekemisen estämiseen kuin hyveisiin kannustamiseen. Niissä on kehittyneitä järjestelmiä pahojen tekojen estämiseen, mutta ei mitään organisoituja tapoja rohkaista ihmistä ylittämään pelkkä velvollisuus.

Ei riitä, että ihminen välttää pahaa - ei aiheuta vahinkoa muille. Hänen on sen lisäksi myös tehtävä hyvää, että yhteiskunta mahdollistuu.

Porcius

Mainostin tätä Greg Johnsonin artikkelia tuolla peräkammarissa jokin aika sitten. Nyt sarastus on kääntänyt sen suomeksi!

QuoteValkoisuus
GREG JOHNSON   (suomentanut Timo Hännikäinen)

Yksi ilmeinen tapa hyökätä valkoista nationalismia vastaan on väittää, että itse valkoisuuden käsite on ongelmallinen. Käsittelen nyt neljää sellaista vastaväitettä. Ensiksi, valkoisuuden käsitettä pidetään poliittisesti tarpeettomana. Toiseksi, valkoisuuden oletetaan kumoavan etnisen identiteetin. Kolmanneksi, valkoisuuden väitetään olevan sosiaalinen konstruktio, ei luonnollinen kategoria. Neljänneksi, valkoisen nationalismin väitetään riippuvan ilmatiiviistä valkoisuuden määritelmästä, jollainen on mahdoton tehdä.

https://sarastuslehti.com/2018/08/03/valkoisuus/
"On helvetin tyhmää mennä helvettiin, kun taivaaseenkin pääsisi"

-Jouko Piho

Möhömaha

https://sarastuslehti.com/2018/08/30/liianhyvinvointivaltio/

Quote
Se, minkä uskottelemme itsellemme olevan vapautta, ei todellisuudessa ole muuta kuin nihilististä välinpitämättömyyttä ja lammasmaista heikkoutta. Kun kehitysmaista saapunut barbaarilauma syö pöydässämme, muuttaa kaupunkimme sotatantereiksi, hakkaa poikamme ja raiskaa tyttäremme, emme uskalla nostaa sormeakaan puolustaaksemme itseämme. Olemme hiiskumatta kuin hiiret kolossaan ja toivomme, ettei onnettomuus sattuisi omalle kohdalle.
Todellinen vapaus on jotakin tyystin muuta kuin nykyihmisen laiska, pelkurimainen omahyväisyys. Vapaus on paitsi olotila, myös mielentila: se on kunniantuntoa, ylpeyttä omista juurista ja yhteisönsä ja elämäntapansa kokemista mielekkääksi ja puolustamisen arvoiseksi. Vapaus vaatii uhrauksia, tai se menetetään; itse asiassa vapauden mureneminen alkaa siitä hetkestä, kun ihmiset eivät enää ole valmiita antamaan sen puolesta tarpeen vaatiessa vaikka henkeään.
Offer me money, offer me power, I don't care. I'll say what I want to say, and if the consequence is losing money, so be it -Elon Musk

Möhömaha

https://sarastuslehti.com/2018/09/17/tuomio-eun-kiristykselle-viktor-orbanin-puhe-euroopan-parlamentissa/

Quote
Tuomio EU:n kiristykselle (Viktor Orbánin puhe Euroopan parlamentissa)

Arvoisa puhemies, arvoisat jäsenet, tiedän että olette jo muodostaneet mielipiteenne. Tiedän, että enemmistö teistä äänestää päätöslauselman puolesta. Tiedän myös, ettei oma puheenvuoroni muuta näkemystänne. Siitä huolimatta olen saapunut tänne – sillä aikomuksenanne ei ole tuomita hallitusta, vaan maa ja sen kansa. Tuomitsette Unkarin, joka on ollut jäsenenä Euroopan kristittyjen kansojen perheessä tuhat vuotta. Unkarin, joka on antanut Euroopan mantereen historiaan oman työpanoksensa ja – kun tarve on vaatinut – verensä. Tuomitsette Unkarin, joka nousi asein maailman suurinta armeijaa vastaan, Neuvostoliittoa vastaan, teki korkeimman uhrauksen vapauden ja demokratian puolesta ja – kun tarve vaati – avasi rajansa ahdistetuille itäsaksalaisille veljille ja sisarille. Unkari on taistellut vapautensa ja demokratiansa puolesta. Seison nyt tässä ja näen, että Unkarille esittävät syytöksiä ihmiset, jotka ovat saaneet demokratian perintönä ja joiden ei ole tarvinnut ottaa mitään henkilökohtaista riskiä vapauden tavoittelussa. He haluavat tuomita unkarilaiset, jotka ovat taistelleet kommunismia vastaan demokratian puolesta.

Seison nyt tässä puolustamassa kotimaatani, sillä unkarilaisille demokratia, itsenäisyys ja Eurooppa ovat kunnia-asioita. Siksi väitän, että päätöslauselmanne on loukkaus Unkarin ja Unkarin kansan kunniaa kohtaan. Unkarin päätökset ovat tehneet äänestäjät parlamenttivaaleissa. Näin ollen te väitätte, ettei Unkarin kansa ymmärrä riittävästi omaa etuaan saadakseen päättää omista asioistaan. Te uskotte tuntevanne Unkarin kansan tarpeet paremmin kuin Unkarin kansa itse. Niinpä minun on sanottava teille, että tämä päätöslauselma ei osoita kunnioitusta Unkarin kansalle. Se soveltaa kaksoisstandardia, se on vallan väärinkäyttöä ja ylittää toimivallan rajat, puhumattakaan siitä että sen soveltamistapa on sopimusrikkomus.

Meille unkarilaisille demokratia ja vapaus eivät ole poliittisia vaan moraalisia kysymyksiä. Te aiotte nyt esittää moraalisen tuomion ja leimata maan ja sen kansan määräenemmistön perusteella. Otatte raskaan vastuun kun – ensimmäistä kertaa Euroopan unionin historiassa – aiotte sulkea kokonaisen kansan eurooppalaisen päätöksenteon ulkopuolelle. Haluatte riistää Unkarilta oikeuden edustaa omia intressejään Euroopan kansojen perheessä, jonka jäsen se on. Meillä on – ja tulee olemaankin – erimielisyyksiä. Ajattelemme eri tavoin Euroopan kristillisestä perinnöstä ja kansakuntien ja kansallisten kulttuurien roolista. Tulkitsemme perheen olemusta ja tehtävää eri tavoin, ja meillä on suoraan vastakkaiset näkemykset maahanmuutosta. Jos me oikeasti haluamme yhtenäisyyttä monimuotoisuudessa, erojemme ei pitäisi kelvata syyksi minkään maan leimaamiseen tai sen päätösvallan riistämiseen. Emme itse koskaan vajoaisi niin alas, että vaientaisimme ne joiden kanssa olemme eri mieltä.

Sosialistiset ja liberaalit vastustajamme ovat ymmärrettävästi tyytymättömiä suosioomme, mutta on epäreilua ja eurooppalaisten arvojen vastaista kostaa unkarilaisille se, etteivät he äänestäneet heitä. Lisäksi tämän päätöslauselman kirjoittajat eivät tunne edes perustavanlaatuisimpia tosiseikkoja. Päätöslauselmassa myönnetään, ettei Unkariin lähetetty delegaatiota, joten te äänestätte ilman riittävää perehtymistä. Siinä on 37 suurta asiavirhettä, joista jokainen parlamentin jäsen sai eilen 108-sivuisen selvityksen.

Meidän unioniamme pitää kasassa se, että erimielisyydet ratkaistaan sovituissa puitteissa. Unkarin puolesta minäkin olen tehnyt kompromisseja ja solminut komission kanssa sopimuksia mediaan liittyvästä lainsäädännöstä, oikeusjärjestelmästä ja jopa tietyistä perustuslain kohdista. Tämä päätöslauselma sivuuttaa kaikki nämä sopimukset. Jos teillä on lupa tehdä näin ja sivuuttaa sopimukset silloin kun haluatte, mitä järkeä on tehdä sopimuksia minkään yleiseurooppalaisen instituution kanssa? Teidän toimenne ovat isku Euroopan unionia ja rakentavan dialogin periaatetta vastaan.

Arvoisat parlamentin jäsenet, jokaisella kansalla ja jäsenvaltiolla on oikeus päättää elämänsä järjestämisestä omassa maassaan. Me puolustamme rajojamme, ja vain me päätämme kenen kanssa haluamme elää. Olemme rakentaneet aidan ja estäneet sisäänpääsyn sadoilta tuhansilta laittomilta siirtolaisilta. Olemme puolustaneet Unkaria ja Eurooppaa. Tänään, ensimmäistä kertaa Euroopan unionin historiassa, yhteisö tuomitsee omat rajavartijansa.

Arvoisa puheenjohtaja, puhukaamme suoraan: te haluatte tuomita Unkarin, koska Unkarin kansa on päättänyt, ettei sen kotimaasta tehdä siirtolaismaata. Kaikella kunnioituksella, mutta voimakkaimmin mahdollisin sanoin, torjun uhkaukset, kiristyksen, panettelun ja valheelliset syytteet, joita Euroopan parlamentin maahanmuuttomyönteiset voimat ovat Unkariin ja Unkarin kansaan kohdistaneet. Kunnioittavasti ilmoitan teille, että teittepä millaisen päätöksen tahansa, Unkari ei taivu kiristykseen. Unkari puolustaa edelleen rajojaan, pysäyttää laittoman maahanmuuton ja puolustaa oikeuksiaan – myös teitä vastaan, jos tarve vaatii. Me unkarilaiset olemme valmiita ensi toukokuun vaaleihin, joissa kansalla on lopulta mahdollisuus päättää Euroopan tulevaisuudesta ja palauttaa demokratia eurooppalaiseen politiikkaan.


Kiitän huomiostanne.

Offer me money, offer me power, I don't care. I'll say what I want to say, and if the consequence is losing money, so be it -Elon Musk

Porcius

Hyvä ja selkeä katsaus kulttuurisotaan.

https://sarastuslehti.com/2018/09/16/kaytosnumeroita-ei-jaeta/

QuoteKäytösnumeroita ei jaeta

LAURI STARK



"Pitkä marssi instituutioihin", kuului nuorten kulttuurimarxilaisten slogan. Tuo marssi jatkuu tänä päivänä, kun instituutiot värjäytyvät punaisiksi. Valtamedia, yliopistomaailma, kulttuurielämä ja jopa kirkot konvertoidaan nurkka kerrallaan ilmiössä, joka kattaa koko läntisen sivilisaation. Tahti ei osoita hiipumisen merkkejä, vaan kiihdyttää askeliaan. Digitaalitekniikka mahdollistaa eri sektorien ennennäkemättömän synergian, jolloin julkisesta elämästä muodostuu yhden äänen sinfonia. Siellä täällä säilyy terveen järjen saarekkeita, vaan kuinka kauan? Kun vasemmistolaisten määrä missä tahansa instituutiossa saavuttaa kriittisen massan, on se mennyttä. Kuten naisten kerran saatua jalkansa oven väliin valtionkirkossamme, olivat sen päivät sinä hetkenä luetut. Alati lisääntyvä rappio viettää kohti vääjäämätöntä maalia: täydellistä mukautumista vasemmiston ihanteisiin.

Peliä ei tietenkään ole menetetty. Peli on vasta alkamassa ja painovoiman keskus siirtymässä oikealle. Ajan mittaan yhä useampi nielaisee punaisen pillerin ja nousee vastarintaan. Se alkaa pienestä, mutta kunnianhimo kasvaa. Ihmiset tekevät asioita, luovat vaihtoehtoja. Ruohonjuuritasolla syntyy ja tapahtuu, myös politiikkaan on kansallismielinen oikeisto tehnyt näyttävän sisääntulon kaikkialla lännessä. Mikään ei kuitenkaan ole helppoa, eivätkä saavutukset ole ilmaisia. Hankaluuksia oikealla tuottaa erityisesti maltillisten joukko. Heitä voisi kuvata konservatiiveiksi, kenties klassisiksi liberaaleiksi, eikä heidän määränsä ole aivan vähäinen. Heidän mielipiteensä ovat moninaisia, mutta tekstini kannalta tärkein yhteinen nimittäjä on identiteettipolitiikan vierastaminen. Identiteettipolitiikan sisällön voisi lyhyesti summata Singaporen entisen diktaattorin Lee Kuan Yewin viisauteen:

    Monikulttuurisessa yhteiskunnassa ei äänestetä taloudellisten intressien, vaan rodullisten ja uskonnollisten intressien mukaan.

Vaikka identiteettipolitiikka on osa havaittavaa todellisuutta, tuottaa sen tunnustaminen huomattavia vaikeuksia konservatiiveille. Konservatiiveille tärkeää on kansalaisuus, irrotettuna verenperinnöstä. He puhuvat ahkerista maahanmuuttajista ja kenties mainitsevat intialaisen ystävänsäkin. Heille olisi niin periaatteellisista kuin henkilökohtaisista syistä tuskallista sanoa, etteivät tietyn väestöryhmän edustajat ole suomalaisia. Uusvasemmiston hulluuksia he eivät tietenkään niele, mutteivät kunnolla sitoudu suuntaan taikka toiseen. Konservatiivit ovat ytimeltään eilispäivän liberaaleja, jotka väliinputoajina käyvät hävittyä taistelua. Ohi ajetaan niin oikealta kuin vasemmalta, kun he koettavat varoa yhteentörmäyksiä romurallissa. Individualisteina he haluavat ennen kaikkea tulla jätetyksi rauhaan, mikä on yleinen piirre oikeistossa muutenkin. Heitä ei vain jätetä rauhaan. Ongelman asiasta tekee se, etteivät he tiedä mitä tehdä.

Paitsi vihjeettömiä, ovat konservatiivit myös saamattomia. Kun joku oikealla vihdoin käärii hihansa ja ryhtyy hommiin, eikö jostain ilmestykin konservatiivi ojentamaan väärin sammuttamisesta. Ja jos he itse lopulta tekevät jotain, he pitävät huolen etteivät assosioidu vääriin ihmisiin. He kammoavat kaikkea äärioikeistolaiselta kalskahtavaa ja hajurakoa pitäessään saattavat lyödä oikealle lujempaa kuin koskaan vasemmalle. Näin he pyrkivät signaloimaan vasemmistolle ja valtavirtaan, etteivät ole rasisteja ynnä muuta. Strategia on toivoton ja osoittaa konservatiivien epäluotettavuuden. Pohjimmiltaan he nimittäin kaipaavat takaisin tuohon valtavirtaan. He ymmärtävät olevansa ulkopuolisia, mutta haaveilevat keskustelun kautta saavutettavasta yhteisymmärryksestä. He käyttäytyvät kiltisti saadakseen anteeksi. Irtisanoutumisia tapahtuu, jotta syytökset assosiaatioista eivät saisi uskottavuutta. Mutta kaikki on turhaa. Vasemmisto on jo tuomionsa antanut, eikä mikään kompromissi heille kelpaa. He itse asiassa halveksivat kädenlämpöisiä konservatiiveja ja maltillisia liberaaleja. Vain ehdoton antautuminen sosialismin periaatteille ja sitä seuraava nöyryytys tyydyttävät.

Konservatiivit välittävät mitä heistä ajatellaan. Se on perustavanlatuinen virhe ja heikkous. Se tekee heistä liittolaisia, jotka ovat kaveria hyvällä säällä, mutta tuulen voimistuessa eivät sinua koskaan tunteneetkaan. Ennemmin tai myöhemmin he pettävät, mitä havainnollisti Timo Soini uuvatteineen viime vuonna. Jännitteet olivat kyteneet jo pitkään, mutta poliittisten urien vaarannuttua suoritettiin tyylipuhdas selkäänpuukotus. Mitä he puhuivatkaan arvoista ja lapsiensa silmiin katsomisesta, en muista. Suu puhuu yhtä, teot sanovat toista. Soini kaarteineen ei ole saanut mitään aikaiseksi hallituksessa tai sen ulkopuolella, ja Siniset ovat alta aikayksiön vajonneet merkityksettömyyden suohon. Heillä ei ole ekologista lokeroa poliittisella kartalla, ei sosiaalista tilausta. He saivat kouriintuntuvasti kokea, ettei maltillisuudella saavuteta mitään. Tästä on osoittanut merkkejä myös naapurimaamme Ruotsidemokraatit, joiden toiveita pienemmäksi jäänyt kannatus johtunee osin vuosi vuodelta vesittyneestä sanomasta. Mitä mieltä on olla kansallismielinen, jos on sitä puolella perseellä?

Olemme ajassa, jossa retoriikkaa ja iskuja ei pidä säästellä. Sellainen ei toki luonnistu kaikilta, ei oikein allekirjoittaneeltakaan. Jotkut meistä ovat sivistyneempiä taikka luonnostaan lauhkeampia, ja voi tulla houkutus heristellä sormeaan. Silloin pitää vain laittaa jäitä hattuun. Kullakin on roolinsa, niin myös likaisen työn tekijöillä. Jotkut meistä tonkivat viemäreitä ja tunkioita. Lauhkeampien on tärkeintä pysyä poissa heidän tieltään, antaa heidän hoitaa hommansa. Käytöstavoille on paikkansa, kuten on myös öykkäröinnille ja trollaamiselle. Kun verbaalinen sonta lentää, kannattaa miettiä onko sille olemassa syy ennen kuin saapuu paikalle moitteidensa kera.

Miksi tämä kaikki on tarpeellista? Koska se on pelin henki. Vasemmisto hyökkää ja meidän on puolustauduttava. Sitten me hyökkäämme ja kaksin verroin ilkeästi. Säännöt ovat tällä hetkellä seuraavanlaiset:

1) Toisinajattelija voidaan erottaa työstään.

2) Toisinajattelijalta voidaan (yrittää) evätä apurahoja.

3) Toisinajattelija voidaan sulkea ulos kulttuuritapahtumista.

4) Toisinajattelijalta voidaan evätä julkaisu- ja kokoontumisalusta.

5) Toisinajattelija voidaan sulkea ulos kaikilta sosiaalisen median alustoilta.

6) Toisinajattelijalta voidaan sulkea maksuliikenne.

7) Toisinajattelijan tieteellisiltä julkaisuilta voidaan evätä alusta.

8) Toisinajattelija voidaan sulkea vankilaan.

Homman nimi on selvä, tämä on kulttuurisotaa. Sananvapautta ei ole eikä tule. Hyvästä käytöksestä ei palkita. Vasemmiston tarkoitus on tehdä meidän elämästämme hankalaa. Tehkäämme siis heidän elämästään hankalaa. Vastatkaamme hyökkäyksiin. He eivät lannistu passiivisuudesta, he innostuvat. Meidän on kostettava, on iskettävä takaisin. Tähän asti he ovat pelanneet kuin säännöt eivät koskisi heitä. Sen aika on ohitse. Heidät on laitettava kärsimään, heidän on tunnettava oman pelinsä säännöt omissa nahoissaan. Se voi antaa heille opetuksen tai vain eskaloida tilannetta, mutta se ei ole oleellista. Isku ja vastaisku, se on oleellista.

Esimerkiksi onnistuneesta hyökkäyksestä käy tapaus, jossa twitterissä rumia puhunut transu paljastettiin ja ilmiannettiin työnantajalleen. Seurauksena purettu työsuhde ja vitutusta vastapuolella. Voi tuntua epäreilulta, että satunnainen vasemmistolainen joutuu näin kärsimään. Mutta kaikki tapahtuu sääntöjen puitteissa. He avasivat pelin, me viimeistelemme pelin. Jos rasistisesta postauksesta voi joutua työttömäksi tai hankaluuksiin, pitäkäämme huoli että myös sosialistisesta voi joutua. Asetelma ei tietenkään ole tasapuolinen muun muassa punaisen oikeuslaitoksemme vuoksi. On kuitenkin muistettava, että valtaosa ihmisistä ei liputa avoimien rajojen puolesta. Valtaosalle ei merkitse mitään, avioituvatko homoseksuaalit vai eivät. On olemassa joukkio, joka käyttää valtaa instituutioissa ja joka sitä kautta on voinut vaikuttaa sääntöihin. Me voimme käyttää hyväksemme aukkoja noissa säännöissä, sabotoida ja subvertoida. Pitkällä aikavälillä tavoite on kuitenkin rakentaa omaa infrastruktuuria ja toimia riippumatta valtavirran instituutioista. Tämän suhteen työ on vasta alussa, ja siinä vaikkapa Kiuas Kustannuksen kaltaiset aloitteet ovat osa tärkeää pohjatyötä.

Tien päässä odottaa tappiin asti jakautunut yhteiskunta, jossa ideologisilla blokeilla on omat kulttuurielämänsä, omat pankkinsa ja rahoittajansa, omat liike-elämänsä, omat oppilaitoksensa ja jopa kirkkonsa. Emme yritä reformoida valtavirtaa, vaan annamme sen luhistua oman painonsa alle. Pyrkimyksenä on hävittää puolueeton maaperä, tehdä neutraalin aseman ylläpidosta sietämätöntä. On valittava puolensa ja jos ei valitse, puoli valitsee sinut. Maltilliset uskovat olevansa turvassa, mutta vasemmistolla on suunnitelmansa heidänkin varalleen. Ketään Leninistä oikealle ei tilaisuuden tullen jätetä savustamatta ulos, jopa vasemmiston omat maltilliset saavat sen ennen pitkää kokea.

Kamppailu jatkuu ja pitkä marssimme on alkamassa. Pikavoittoja ei ole luvassa ja poliittinen näyttämö puolueineen on kokonaan toinen tarinansa. Tulee hetki, jolloin myös lainsäädäntö muuttuu ja Suomi ottaa kokonaisvaltaisemman askeleen kohti kansallista tulevaisuutta.
"On helvetin tyhmää mennä helvettiin, kun taivaaseenkin pääsisi"

-Jouko Piho