News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

EU:n yhteinen pakolaispolitiikka (CEAS)... missä mennään???

Started by slobovorsk, 17.09.2011, 13:44:58

Previous topic - Next topic

orientexpressen

Quote from: Roope on 28.11.2019, 03:46:35
Tämäkin vain kosmetiikkaa, kun suurin osa tulijoista jäisi laittomiksi siirtolaisiksi luomaan ja vahvistamaan ennennäkemättömällä tavalla laittomia työmarkkinoita ympäri Eurooppaa. Suomessa laittomat tietysti laillistettaisiin, jotta heidät saataisiin yhteiskunnan palvelujen piiriin.

Olisi se silti aika kova juttu, jos koko EU:ssa olisi sama sosiaalitukien taso turvapaikan saaneille.

Toisaalta tuskin toteutuu, koska myös elinkustannuserot vaikuttavat asiaan ja monissa maissa turvapaikan saaneiden sosiaalitukien korottaminen tai alentaminen kolminumeroisilla summilla kohtaisi laajaa vastustusta. Suomessakin tuollainen lakimuutos vaatisi ilmeisimmin perustuslain muutoksen.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Roope

Quote from: orientexpressen on 28.11.2019, 08:28:08
Olisi se silti aika kova juttu, jos koko EU:ssa olisi sama sosiaalitukien taso turvapaikan saaneille.

Tekstin mukaan ei olisi absoluuttisen sama vaan suhteellisesti sama jonkinlaiseen indeksiin perustuen.

Mutta tuo nyt on suunnitelmassa muutenkin pelkkää sanahelinää, jolla annetaan ymmärtää, että sijoitusmaasta muualle siirtyminen olisi mahdollista estää.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Anna-Liina Kauhaselta tänään toinenkin tyyllilleen uskollinen maahanmuuttojuttu:

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttopolitiikka on kovia taktisia siirtoja 2.1.2020

Quote from: Anna-Liina KauhanenEurooppa on siirtynyt ainakin hetkeksi pakolaiskriisin jälkeiseen aikaan. Samalla EU on hyvästellyt yritykset luoda kaikkia EU-maita koskeva yhteinen maahanmuuttopolitiikka, oli kyse pakolaisista tai työperäisestä maahanmuutosta.

Hyvästit heitettiin, vaikka Syyrian ja Turkin rajalla on jo käynnissä uusi pakolaiskriisi. Syynä on tarve padota kansalliskonservatiivisten ja äärioikeistolaisten puolueiden kannatuksen nousu, sillä se vaarantaa EU:n yhtenäisyyden ja Euroopan talouden.

"Yhteinen maahanmuuttopolitiikka" on kiertoilmaisu EU:n kaavailemille pakollisille turvapaikanhakijasiirroille, jotka eivät estäisi uutta pakolaiskriisiä vaan loisivat sellaisen Eurooppaan. Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä EU-päättäjät ajavat tällaista järjestelmää.

Quote from: Anna-Liina KauhanenEUROOPPA oli vuosina 2015 ja 2016 ennennäkemättömässä liikkeessä. Eurooppaan saapui noin 1,4 miljoonaa pakolaista ja myös paremman elämän houkuttelemaa siirtolaista, joilla ei ollut edellytyksiä turvapaikkaan, mutta jotka silti kuormittivat turvapaikkajärjestelmää.

Syksyllä 2015 Saksan liittokansleri Angela Merkel reagoi akuuttiin tilanteeseen ja päästi Unkarissa Budapestin asemalle pakkaantuneet ihmiset jatkamaan matkaa Saksaan.

Päätös oli siinä tilanteessa väistämätön – mutta sillä oli seurauksia, joita Merkel tuskin otti huomioon. Turkista ja Syyriasta liikkeelle lähti satojatuhansia ihmisiä. Vasta EU:n ja Turkin pakolaissopimus maaliskuussa 2016 vakautti tilanteen.

Merkelin päätös ja tapa jolla hän toimi eivät olleet väistämättömiä, mutta vaikka senkin uskoisi, siihen johtaneet ja sen jälkeiset päätökset eivät ainakaan olleet väistämättömiä. Merkel ymmärsi päätöksen seuraukset, mutta yliarvioi kykynsä mitätöidä massamaahanmuuttoa vastustaneen kansan tahto.

Quote from: Anna-Liina KauhanenKaaos tasaantui varsin nopeasti, mutta jätti jälkensä. Kansalliskonservatiivit saivat Merkelistä syntipukin, ja EU oli tilanteessa, jossa yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta tuli mahdotonta.

Kuten sanottu, "yhteinen maahanmuuttopolitiikka" on tässä kiertoilmaisu turvapaikanhakijasiirroille. EU:ssa ei ole juurikaan ajettu yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa vaan nimenomaan jäsenmaille pakollisia turvapaikanhakijoiden siirtoja EU:n ulkorajamaista, jolloin kukin jäsenmaa käsittelisi tulijat omien sääntöjensä mukaan.

Quote from: Anna-Liina KauhanenMyös Saksa sekoili. Vielä kesällä 2018 Saksan hallitus oli kaatua kristillisdemokraattisten sisarpuolueiden CDU:n ja CSU:n riitaan maahanmuuttolinjasta.

Sekoilu oli yhteistuumin vedettyä show'ta, jotta eräät toimijat saattoivat profiloitua maahanmuuttokriittisemmiksi kuin maineensa pilannut Merkel, mikä oli Merkelinkin etu.

Quote from: Anna-Liina KauhanenUHKA varsinkin muslimien maahanmuutosta on osoittautunut hyvin tehokkaaksi triggeriksi oikeistonationalisteille. Siksi EU:n maahanmuuttopolitiikka on nyt taktisia siirtoja ja reaalipoliittista malttia. Jos vaikkapa Puola tai Unkari pakotettaisiin ottamaan vastaan edes joitakin satoja turvapaikanhakijoita, tilanne vain vahvistaisi autoritaarisia johtajia.

Miksi ihmeessä EU-maa pakotettaisiin ottamaan vastaan satojakaan turvapaikanhakijoita, jotka eivät ole jättäneet kyseiseen maahan turvapaikkahakemusta, kuten kansainväliset sopimukset edellyttävät? On kaikkien EU-maiden etu pitää turvapaikanhakijat mahdollisimman kaukana eikä ainakaan lennättää heitä Keski- ja Pohjois-Eurooppaan.

Quote from: Anna-Liina KauhanenEU:n yhtenäisyys ajaa monien muiden periaatteiden edelle. Siksi EU-maat sietävät rajatarkastuksia Schengen-alueen sisärajoilla. Siksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tiukka maahanmuuttolinja niellään. Jos Macron häviää Venäjän tukemalle äärioikeistolle, vaarantuisi EU:n talous ja turvallisuus.

Suomi pelaa mukana. Viime kesänä Suomi oli mukana valmistelemassa järjestelyä, jossa neljä EU-maata sopivat Italiaan tulleiden turvapaikanhakijoiden väliaikaisesta jakojärjestelystä. Populistijohtaja Matteo Salvini halusi vaalit, ja niissä Välimeren tilanne oli keskeisessä osassa.

Saksan huoli ei ollut vain Välimeren tilanne vaan se, mitä Salvini olisi tehnyt taloudelle. Riskit euro­alueen vakaudelle olivat valtavat.

Miksi sisärajatarkastuksia pitää "sietää" ja Macronin tiukka maahanmuuttolinja "niellään" vakauden nimissä, kun nimenomaan tiukka maahanmuuttopolitiikka on kaikkien EU-maiden etu ja parasta EU:n yhtenäisyyden kannalta?

Toimittajankin kuvauksen perusteella päättäjien sormet syyhyävät avata rajat suuremmalle haittamaahanmuutolle, eikä heitä pidättele tieto maahanmuuton seurauksista vaan pelko poliittisista seurauksista. Mitä ihmettä siellä ajatellaan?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tuomaan Kuoma

No huippuhan se on omassa latistuneessa lajissaan tämä Maltan valtiovarainministeri Edward Scicluna höhke siitä että kun tuhannet nuoret hukkuvat välimereen koko euroopan pitää törhentäytyä ja jakaa taakkaa. demenssitanelin luuppiin ei vain ole sattunut hipaisemaan sellainen ajatus että tämä taakka on loputon ja se nujertaa verokamelin selän. :-X Ps.Tämä on nyt ekskursio. Vasta liittynyt.

simppali

Tämän seuraavan toivoisin ruodittavan tolkun paloiksi:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006363230.html

Jäsen Roope.

"Montaige-instituutti valmistelee parhaillaan laajaa tutkimusraporttia, jossa keskitytään maahanmuuttoumpikujaan erityisesti itäisen Keski-Euroopan jäsenmaissa. Merkittävin huomio on, että maahanmuuttokysymystä pitäisi käsitellä paljon laajemmin kuin vain Eurooppaan tulijoiden osalta.

"Jos pyydämme itäisiltä jäsenmailta, että niiden pitäisi ottaa lisää maahanmuuttajia, huomiota pitäisi kiinnittää myös niitä koskeviin sisäisen maahanmuuton ongelmiin: aivovuotoon, työvoimapulaan ja väestön vanhenemiseen", Bauquet sanoo.

Edellisen komission budjettikomissaari Günther Oettinger ehdotti, että EU-rahoitus pitäisi tehdä ehdolliseksi suhteessa siihen, ottaako jäsenmaa vastaan turvapaikanhakijoita. Bauquet'n ehdotus on monin tavoin päinvastainen: maahanmuuttokeskustelua pitää laajentaa ja liittää osaksi alue- ja kehitysrahoitusta.

Uusi keskustelu ei koske pelkästään itäisiä jäsenmaita.

"Esimerkiksi Saksa imee työntekijöitä ympäri Eurooppaa ja luo omalta osaltaan epätasapainoa. Saksan maahanmuutto- ja työvoimakeskustelu pitäisi olla myös eurooppalainen keskustelu."

Kuinka kiire Euroopalla on toimia?
Uusi komissio ei halua katsoa tilannetta uhkakuvien näkökulmasta. Von der Leyen on korostanut, että Välimereen ei saa enää hukkua matkalla Eurooppaan. Tästä näkökulmasta aikaa ei ole hukattavaksi, sillä maahanpyrkijöiden määrä on ollut viime aikoina lievässä kasvussa esimerkiksi Kreikkaan.

Bauquet'n mukaan Euroopan ei kannata odottaa seuraavaa siirtolaiskriisiä ratkaisujen löytymiseksi. Maahanmuutto ei toimi samalla tavalla kuin eurokriisi, jolloin tiukka paikka auttoi löytämään ratkaisuja. Tilanne on päinvastoin, Bauquet sanoo".

Jokainen saa hukkua välimereen, jos siltä tuntuu.


Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Roope

Helsingin Sanomat: EU yrittää jälleen uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa, eikä aikaa ole hukattavaksi: "Miljoonia ihmisiä voi olla liikkeellä viikoissa tai kuukausissa" 4.1.2020

Quote from: Jenni Virtanen, HSUMPISOLMU ei ratkea enää uusilla ehdotuksilla, vaan nyt on aika vaihtaa koko keskustelu. Näin ranskalaisen Montaigne-instituutin tutkimusjohtaja Nicolas Bauquet luonnehtii eurooppalaisen maahanmuuttokeskustelun nykytilaa.

Umpisolmu on kieltämättä kiertynyt tiukalle. Vuoden 2015 kriisi yllätti Euroopan ja paljasti, etteivät nykyiset säädökset toimi. Vuosien aikana on yritetty useaan otteeseen yhteisen turvapaikkapolitiikan täysremonttia, mutta erityisesti itäiset jäsenmaat Puola, Unkari ja Bulgaria ovat haranneet vastaan.

Vuoden 2015 kriisi ei yllättänyt Eurooppaa, eikä se paljastanut, että nykyiset säädökset eivät toimi, vaan että komissio ei halua valvoa niiden noudattamista.

Kriisiä ei olisi koskaan syntynyt, mikäli jäsenmaat olisivat estäneet laittomien siirtolaisten kauttakulun ja pakottaneet joko hakemaan turvapaikkaa tai häipymään Euroopasta. Nyt EU haluaa riisua jäsenmaat keinoista, joilla ne voisivat suojella itseään ja Eurooppaa uudelta kriisiltä.

Quote from: Jenni Virtanen, HSViime syksynä Suomen EU-puheenjohtajakaudella sopua haettiin pienestä osittaisratkaisusta: Välimerellä pelastettujen sijoittamismekanismista. Italian, Saksan, Ranskan ja Italian ehdotukselle ei ole löytynyt toivottua laajaa kannatusta.

Välimerellä eli oikeammin Italian reitillä pelastettujen sijoittamismekanismissa ei ole mitään järkeä, kun ylivoimaisesti suurimmalla osalla sijoitettavista ei ole kansallisuuksien perusteella perustetta turvapaikkaan. EU-maihin sijoitettuina ja turvapaikkajärjestelmään vastaanotettuina he kuitenkin jäävät pysyvästi Eurooppaan. Mekanismi vain yllyttää yhä enemmän turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttäviä laittomia siirtolaisia lähtemään liikkeelle.

Quote from: Jenni Virtanen, HSVuoden 2015 kriisin seurauksena Euroopassa on myös suuri joukko ihmisiä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, ovat valittaneet päätöksestä tai kiertävät paperittomina eri jäsenmaissa.

Näitä ihmisiä ei olisi pitänyt koskaan päästää vapaasti EU-alueelle.

Ongelma ei parantuisi komission ratkaisuilla vaan vain pahenisi, kun myös selvät elintasopakolaiset kuten nykyiset Italiaan rantautuvat jaettaisiin ulkorajamaista muihin jäsenmaihin, mikä lisäisi tulijoiden määrää.

Vuoden 2015 jälkeisissä EU:n turvapaikanhakijasiirroissa oli käytössä kansallisuuksien hyväksymisprosentteihin perustuva 75 prosentin "laaturaja", mutta koska 99,6 prosenttia nykyisistä Italiaan tulevista ei saavuttaisi sitä, sitä ei enää käytettäisi.

Quote from: Jenni Virtanen, HSJäsenmaat ovat neuvotelleet seitsenkohtaisesta säädöspaketista, jonka tarkoituksena on yhtenäistää EU:n turvapaikkapolitiikka. Viidestä kohdasta on sovittu, mutta lopullinen sopu kiikastaa erityisesti Dublin-asetuksen uudistamisesta. Dublin-käytännön mukaan turvapaikanhakija lähetetään takaisin siihen maahan, johon hänet on rekisteröity ensimmäiseksi, kuten Kreikkaan ja Italiaan.

Euroopan tilintarkastajien tuore arviointiraportti kertoo, etteivät Kreikan ja Italian järjestelmät pysty käsittelemään edes nykyistä maahanmuuttotilannetta. Dublinin uudistamisessa tärkein kysymys on, voiko maahanpyrkijöitä ylipäätään palauttaa tulomaahan.

Ranskalaistutkija Bauquet'n mukaan koko Dublin-säädös olisi jo aika heittää romukoppaan.

"Nykyinen Dublin-asetus pudottaa taakan sellaisille jäsenmaille, jotka eivät taakasta selviä. Jos Dublin ei toiminut menneisyyden kriiseissä, miten se voisi toimia tulevaisuudessa", Bauquet sanoo.

Dublin-säädöksen romuttaminen ja korvaaminen "taakanjaolla", koska sitähän Bauquet tarkoittaa, johtaisi tulijamäärän kasvuun ja uuteen vielä pahempaan kriisiin. Tarvittaessa muut jäsenmaat voivat tukea ulkorajamaita, jotka vain harvoin ovat tulijoiden kohdemaita. Tulijamäärät romahtaisivat, mikäli ei olisi toivoakaan päästä eteenpäin Kreikasta ja Italiasta.

"Taakanjako" on etenkin Afrikan väestöräjähdystä vasten itsestäänselvästi toimimaton ratkaisu. Ainoa kestävä ratkaisu on järjestää suojelua jostain Euroopan ulkopuolelta ja vain sieltä, mikä taatusti romahduttaisi tulijamäärät.

Quote from: Jenni Virtanen, HSVon der Leyen on luvannut julkistaa uuden ratkaisumallin maahanmuutosta. Julkistusta odotetaan tämän vuoden alkupuolella. Komission maahanmuutosta vastaava tiedottaja Adalbert Jahnz kertoo, että von der Leyen hakee tasapainoista kokonaisuutta.

"Ratkaisun pitäisi olla sellainen, joka ei avaa loputtomia neuvotteluita, jotka lopulta jäävät jumiin. Kaikki mahdollisuudet ovat pöydällä."

Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Ensin pitää ratkaista, edetäänkö nyt kesken olevan lakipaketin pohjalta, säilytetäänkö se kokonaan vai vain osittain. Maahanmuuttokomissaari Ylva Johansson ja eurooppalaisen elämäntavan varapuheenjohtaja Margaritis Schinas ovat jo aloittaneet vierailut jäsenmaissa. Johansson on sanonut haastatteluissa uskovansa kompromissin olevan mahdollinen, ja siinä kaikki kantavat vastuuta.

Johansson on jo torjunut esimerkiksi Tanskan kannattamat, Euroopan ulkopuolella sijaitsevat maahanmuuttokeskukset. Maahanmuuttokeskukset tai -pisteet, joko EU-maissa tai Euroopan ulkopuolella, ovat olleet myös EU-johtajien keskusteluissa. Niiden mahdollisuutta selvitettiin, mutta tähän mennessä mikään maa ei ole tarjoutunut keskuksen sijoituspaikaksi.

Tanska ehdotti palautuskeskuksia, kun taas EU-johtajat ehdottivat turvapaikanhakukeskuksia, joten kyse vastakkaisista ehdotuksista. Kun komissio on torjunut edelliset, mutta toivo jälkimmäisistä elää, se kertoo oleellisen komission prioriteeteista.

Quote from: Jenni Virtanen, HSUmpisolmun ytimessä ovat erityisesti Puola ja Unkari, jotka ovat kieltäytyneet osallistumasta EU:n vastuunjakoon maahanmuuttopolitiikassa.

Puola ja Unkari eivät ole kieltäytyneet vastuunjaosta vaan viime kriisin aikana Unkari päinvastoin kieltäytyi lähettämästä turvapaikanhakijoita muihin EU-maihin, vaikka EU-sopimus siihen oikeutti, ja tarjosi muille maille apuaan. Sen sijaan maat kieltäytyvät vastaanottamasta Kreikasta ja Italiasta turvapaikkaa hakeneita. YK:n pakolaissopimus ei velvoita sellaiseen.

Quote from: Jenni Virtanen, HSRanskalaistutkija Bauquet'n mukaan "EU ei voi jatkaa palomiehenä kriisistä toiseen, vaan sen on uudistettava koko maahanmuuttokeskustelu". Tämä tarkoittaa Bauquet'n mukaan erityisesti suhdetta itäiseen Keski-Eurooppaan.

Montaige-instituutti valmistelee parhaillaan laajaa tutkimusraporttia, jossa keskitytään maahanmuuttoumpikujaan erityisesti itäisen Keski-Euroopan jäsenmaissa. Merkittävin huomio on, että maahanmuuttokysymystä pitäisi käsitellä paljon laajemmin kuin vain Eurooppaan tulijoiden osalta.

"Jos pyydämme itäisiltä jäsenmailta, että niiden pitäisi ottaa lisää maahanmuuttajia, huomiota pitäisi kiinnittää myös niitä koskeviin sisäisen maahanmuuton ongelmiin: aivovuotoon, työvoimapulaan ja väestön vanhenemiseen", Bauquet sanoo.

Miksi pitäisi väkisin rakentaa lahjomalla tai muutenkaan turvapaikanhakijoiden jakomekanismi, kun on ennalta selvää, että automaatti houkuttelisi yhä enemmän ihmisiä liikkeelle kohti Eurooppaa? Miksi se olisi toivottavaa?

Quote from: Jenni Virtanen, HSUusi komissio ei halua katsoa tilannetta uhkakuvien näkökulmasta. Von der Leyen on korostanut, että Välimereen ei saa enää hukkua matkalla Eurooppaan. Tästä näkökulmasta aikaa ei ole hukattavaksi, sillä maahanpyrkijöiden määrä on ollut viime aikoina lievässä kasvussa esimerkiksi Kreikkaan.

Hukkumiset loppuvat, kun viisumiton Eurooppaan pyrkiminen ei ole enää kannattavaa tulijoille ja heistä Euroopassa hyötyville.

Hukkumiset eivät lopu vaan lisääntyvät, jos Italiasta on tiedossa automaattinen jatkokyyti Keski- ja Pohjois-Euroopan turvapaikkajärjestelmiin.

Jos taas taka-ajatus on ryhtyä noutamaan ihmisiä suoraan Libyasta, kuten komissio on vihjannut, niin tänne tulee ennen pitkää puoli Afrikkaa.

Quote from: Jenni Virtanen, HSBauquet katsoo huolestuneesti tilannetta Ukrainassa, Turkissa, Libyassa, Syyriassa ja Afrikan Sahelissa.

"Nämä ovat hotspoteja, joista miljoonat ihmiset voivat lähteä liikkeelle viikoissa tai kuukausissa."

Kun miljoonia ihmisiä on liikkeellä, ei sotkua voi välttää, vaikka rakentaisi nopeasti millaisia järjestelmiä tahansa, Bauquet kuvaa.

"Esimerkiksi Libyan osalta olisi todella ryhdyttävä toimiin. Se on tikittävä kello ja maahanmuuton kannalta todella keskeinen maa."

Aivan kuten laittomat tulijat eivät oikeasti halua Kreikkaan tai Italiaan vaan pohjoisemmaksi, he eivät halua myöskään jäädä Libyaan, mutta silti hakeutuvat sinne. Libyan tilanne helpottuu vain sulkemalla Välimeren reitti.

Sotkua ei tosiaankaan voi välttää, vaikka rakentaisimme millaisia järjestelmiä, mutta erityisen tärkeää on olla rakentamatta järjestelmiä, jotka toimivat vetotekijöinä Eurooppaan ja luovat vielä enemmän sotkua. Kaavailtu taakanjakomekanismi houkuttelisi liikkeelle miljoonia ihmisiä ja loisi ennennäkemättömän sotkun.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tuomaan Kuoma

Turhaa höpötystä koko EU:n yhteinen pakolaispolitiikka, kun mitään yhtenäistä ei ole muutenkaan. Tämä maltan ministeri sikilivikili mikälie loihe lausumaan että meillä kaikilla on vastuu näistä kumipatjoilla meriä seilaavista koska he hukkuvat. Eikö näillä ihmisillä itsellään ole vastuu siitä etteivät lähde IKEA:n leikkikanootilla kokeilemaan miltä armoton meri maistuu? Ja toinen juttu on se että jokainen merestä poimittu uimari on palautettava lähtösatamaan. Ei se niin mene että jokainen ulapalla kelluva untamo on pakko sijoittaa eurooppaan. Minulle, mikolle ja vähäjärven jussille ei kuulu pätkääkään mitä joku maltalainen kekkuliheikki tekee pakolaisilleen, mutta nyt näyttää pahasti siltä että meistä tehdään maksumiehiä meille kuulumattomaan asiaan. No mikä neuvoksi? Unkarin malli. Oma kansa ensin. Joutavia lorveja, rötöstelijöitä ja raiskaajia ei ollenkaan maan rajojen sisälle. Tässäkin on mennyt puurot ja vellit sekasin täällä meillä. Puhutaan ensin pakolaisista ja kappas vaan nyt ne ovatkin siirtolaisia. Miun suvustani on menty jorpakon taakse siirtolaisiksi ja siellä on täytyny tehä lujasti työtä tullakseen toimeen. Nämät "siirtolaise" tarviee avustajab KELAn lanketin täyttöön ja töihin niitä ei saa vaikka varstan kanssa ajas. Palaan alkuun; EU:n yhteinen pakolaispolitiikka on kiinalaisen kansansadun kolme pientä apinaa, Ei nähdä mitään, ei kuulla mitään, ei puhuta mitään. Ja pitäisikö mukaan liittää neljäs pieni apina; ei ymmärretä mitään.

kivimies

Täytyy muistaa, että Montaigne-instituutti on paikallisen elinkeinoelämän rahoittama ajatushautomo. Kuten tiedämme, elinkeinoelämä haluaa lisää maahanmuuttoa omista syistään (halvempi työvoima, sosiaaliturvan ja työlainsäädännön heikentäminen, maahanmuuttobisnes).

Siksi ei olekaan yllätys, että kyseinen ehdotus ei pyri vähentämään, vaan lisäämään laitonta maahanmuuttoa (mm. pakollinen taakanjako ja Dublin-sopimuksen kumoaminen).

https://www.institutmontaigne.org/en/about-us
QuoteInstitut Montaigne is run exclusively through private contributions. We are being funded by over 150 companies of different sizes and sectors, each representing less than 1.5% of the total budget, which amounts to € 5.6 million.

akez

Quote from: Roope on 05.01.2020, 04:08:12
Quote from: Jenni Virtanen, HSVon der Leyen on luvannut julkistaa uuden ratkaisumallin maahanmuutosta. Julkistusta odotetaan tämän vuoden alkupuolella. Komission maahanmuutosta vastaava tiedottaja Adalbert Jahnz kertoo, että von der Leyen hakee tasapainoista kokonaisuutta.

Saksasta tarjoillaan jo kultavadilla von der Leyenille uutta EU-asyylikonseptia.

QuoteSaksan liittohallituksen sisäiset dokumentit

Turvapaikkauudistus: Esitutkinta EU:n ulkorajoille


Junge Freiheit 7.2.2020 juttu saksaksi

Saksan liittohallitus on hyväksynyt yhteisen ehdotuksen EU:n turvapaikkajärjestelmäksi. Sisäisten dokumenttien mukaan EU:n ulkorajoilla tultaisiin jatkossa tekemään "esitutkintaa", kertoo Spiegel-lehti. Esitutkinta on suoritettava "mahdollisimman nopeasti".

Jos henkilö ei osoittaudu olevan tässä esitutkinnassa turvapaikan tarpeessa, niin hänelle voidaan antaa heti kielteinen päätös ja lähettää takaisin. Kaikki muut turvapaikanhakijat tulee Saksan hallituksen mukaan jakaa EU-jäsenvaltioihin, joissa heidän hakemuksensa sitten käsitellään.

Esitys antaa siirtolaisille lukuisia oikeuksia. On ajateltavissa, että turvapaikanhakija voisi ilmoittaa "ensisijaisuuksistaan" sen suhteen mihin maahan hän haluaa tulla toimitetuksi, todetaan dokumentissa. Toisin kuin Saksan sisäministeriön alkuperäinen paperi helmikuun alulta, esittää hallituksen dokumentti Spiegel-lehden mukaan, että myös karkotettavat saisivat erityistä oikeussuojaa. He tulisivat saamaan oikeuden valittaa pikakäännytyksestään, kuten myös pakkotoimituksesta johonkin EU-maahan.

EU-komissio suunnittelee antavansa maaliskuussa esityksen turvapaikkajärjestelmän uudistamiseksi.
Lihavoinnit mun.

On helppo havaita, että Merkelin suunnitelma on pähkähullu. Esitutkinta ja pikakäännytys ovat mahdottomia jo sen takia, että suurin osa tulijoista saapuu edelleenkin EU:hun ilman papereita. Kun ei sitten tiedetä kuka henkilö on ja mistä maasta tämä tuli, niin pikakäännytys on mahdotonta, koska ei edes tiedetä minne tämä tulisi toimittaa. Samoin matkadokumentit puuttuvat, jolloin henkilöä ei ota kukaan vastaan. Lisäksi ollaan antamassa vielä laajaa valitusoikeutta pikakäännytysten suhteen. Nämä prosessit taas kestävät vuosikausia.

Käytännössä mikään ei muuttuisi nykytilanteeseen verrattuun (lähes kaikki jää mitä tulee), paitsi uutena elementtinä mukaan tulisi pakkojako ja EU:n jonkinlainen yhteinen esitutkintavirasto, jolla kansallista päätösvaltaa asyyliasioissa siirrettäisiin EU:lle, ilmeisesti EASO:lle.

Koska jo vähäisilläkin hoksottimilla asiaan perehtymätönkin havaitsee, että tuo esitys on täysi susi, niin mitä kummaa nämä puuhaavat siellä Saksan hallituksessa? Kyllä he ymmärtävät mitä ovat esittämässä ja myös sen, että tuolla hämäyksellä ja huiputuksella ei jalliteta edes variksenpelätintä pellolla.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

akez

Spiegelin alkuperäisjuttu (7.2.2020) Saksan asyyliesityksestä.

QuoteNeues EU-Asylsystem

Bundesregierung will Schnellverfahren an den Außengrenzen

Die Bundesregierung hat sich nach SPIEGEL-Informationen geeinigt, wie das künftige EU-Asylsystem aussehen soll. Kernidee ist eine Vorprüfung von Asylanträgen in "kürzestmöglicher Zeit".

(...)

Referaattia kohdista, jotka eivät olleet esillä jo edellä:

- Pääosin Saksan hallituksen esityksen takana ovat sisäministeri Horst Seehoferin (CSU) ideat. Syksyllä annettua alkuperäistä esitystä on kuitenkin vielä terästetty eri ministeriöissä.
- Turvapaikanhakijoiden jaossa EU-maihin huomioidaan maiden väestömäärä ja taloudelliset voimavarat.
- Turvapaikanhakijoiden omavaltaisen maasta toiseen muuton estämiseksi EU:n sisällä annettavat tuet tullaan sitomaan siihen maahan, johon henkilö/t on osoitettu. "Humanitaarisissa erityistapauksissa" tästä voitaisiin tehdä poikkeuksia.
- Verrattuna Seehoferin alkuperäiseen esitykseen painottaa hallituksen esitys oikeussuojan takaamista: Siirtolaiset voivat valittaa oikeusistuimiin pikakäännytyksistä ulkorajoilla, sekä myös pakkojaosta Euroopan maihin.
- EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tulee maaliskuussa antamaan esityksen EU:n asyylisysteemistä. Tähänastiset käytännöt "ovat yksinkertaisesti epäreiluja altistuneille maille", sanoi von der Leyen (CDU) joulukuussa.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

akez

Quote from: akez on 08.02.2020, 12:40:01

Turvapaikkauudistus: Esitutkinta EU:n ulkorajoille

Junge Freiheit 7.2.2020 juttu saksaksi

Saksan liittohallitus on hyväksynyt yhteisen ehdotuksen EU:n turvapaikkajärjestelmäksi.

(...)
EU-komissio suunnittelee antavansa maaliskuussa esityksen turvapaikkajärjestelmän uudistamiseksi.
Tähän voi lisätä vielä sen mielenkiintoisen seikan, joka ainakin minulta on jäänyt aiemmin huomaamatta - Saksa tulee toimimaan seuraavana EU:n puheenjohtajamaana heinäkuusta lähtien. Silloin ilmeisesti on aikomus nuijia ja painostaa läpi myös tuo Saksan esitys. Vaaran ajat eivät ole ohi.

QuoteMahtipuolue CDU:n sisäinen kaaos halvaannuttaa päätöksenteon kuitenkin vääjäämättä useiksi viikoiksi, ehkä jopa kuukausiksi. Saksa on heinäkuusta lähtien EU:n puheenjohtajamaa, jonka pitäisi viedä loppuun muiden muassa vaikeat neuvottelut EU:n tulevasta rahoituskehyksestä.

Uusi Suomi
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

QuoteÖsten Wahlbeck: Suomen EU-puheenjohtajuus ja EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä

Suomi toimi EU-puheenjohtajana vuoden 2019 jälkimmäisen puoliskon. Suomen puheenjohtajakauden aikana tuli kuluneeksi 20 vuotta Eurooppa-neuvoston Tampereen erityiskokouksesta, jossa sovittiin EU:n yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä (Common European Asylum System, CEAS), joten odotukset sen kehittämisen suhteen olivat korkealla.  Mitä asioita puheenjohtajamaa painotti turvapaikkapolitiikkaan liittyen? Edistyttiinkö EU-tasolla tämän aiheen käsittelyssä?

EU-tason maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittisia linjauksia odotettiin erityisesti Suomessa, koska kevään eduskuntavaalien jälkeen uusi hallituskoalitio aloitti toimintansa. Sipilän hallitus suhtautui varauksellisesti EU:n neuvoston päätöksiin, jotka liittyivät turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin (Wahlbeck, 2019). Uuden hallituksen odotettiin noudattavan perinteisiä suomalaisia käytäntöjä ja sitoutuvan yhteiseen EU-linjaan. Rinteen hallitusohjelmassa, jota myös nykyinen Marinin hallitus noudattaa, kuvaillaan EU-yhteistyötä perusteellisesti. Ohjelmassa myös sitoudutaan erikseen tukemaan EU:n turvapaikkapolitiikkaa, jonka sanotaan pohjautuvan "EU-tason yhteisiin sääntöihin, yhteisesti sovittuun vastuunjakoon ja toimintaperiaatteisiin kuten korjattuun Dublin-järjestelmään sekä yhteistyöhön YK:n pakolaisjärjestön kanssa" (Suomen hallitus 2019a, 69). Tämän hallituksen voi siis vähintään odottaa olevan kiinnostunut CEAS:in kehittämisestä.

[...]

Yleisesti ottaen ohjelma peilaa EU:n perinteistä lähestymistapaa muuttoliikkeisiin, joka painottaa turvallisuuteen ja hallintaan liittyviä toimenpiteitä. Esimerkiksi raja- ja merivartiovirasto Frontexin sekä maahanmuuttajien palautuspolitiikan vahvistaminen mainitaan tekstissä eksplisiittisesti. Ohjelmassa myönnetään yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan luomiseen liittyneet ongelmat ja todetaan tarve asian korjaamiseksi:

"Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän hyväksyminen yhtenä pakettina olisi ollut tehokkain EU-tasoinen ratkaisu, mutta lukuisista yhteisistä ponnistuksista huolimatta tähän ei ole päästy. Mahdollinen tie eteenpäin voisi avautua hyväksymällä yksi kerrallaan ehdotuksia, joista yhteisymmärrys olisi saavutettavissa. Näin EU voisi ottaa välttämättömiä edistysaskeleita ja saavuttaa konkreettisia tuloksia muuttoliikkeen hallinnassa."

Löytyykö yhteinen linja yksittäisistä kehitysehdotuksista?

Muuttoliikkeen hallintaan liittyen on keskusteltu sekä pakolaisten uudelleensijoittamisesta että turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista. Uudelleensijoittamisella (resettlement) tarkoitetaan pakolaisten valintaa ja siirtämistä maasta, josta he ovat hakeneet suojelua, kolmanteen maahan joka on suostunut ottamaan heidät vastaan pysyvästi oleskelevina pakolaisina, esimerkiksi kiintiöpakolaisina. EU ei sinänsä ole ollut aktiivinen toimija uudelleensijoittamisessa, vaan jäsenvaltiot ovat toimineet suoraan yhteistyössä UNHCR:n kanssa. Sisäisillä siirroilla (relocation) tarkoitetaan sen sijaan tilanteita, joissa turvapaikanhakijoita siirretään EU:n jäsenvaltiosta toiseen käsittelyä varten. Näistä siirroista ja jäsenvaltioiden vastuunjaosta on ollut paljon erimielisyyksiä. EU-puheenjohtajakauden ohjelmassa tuodaan esiin Suomen pitkäaikainen tavoite tukea pysyvämpiä pakolaisten uudelleensijoitusohjelmia tilannekohtaisten ratkaisujen sijaan:

"Uudelleensijoittaminen on ollut yksi tehokkaimmista tavoista auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia muuttoliikekriiseissä. EU:n laajuinen, riittävillä taloudellisilla kannustimilla tehostettu  uudelleensijoittamisohjelma muodostaisi hallitun tavan helpottaa muuttoliikepaineita ja osoittaa  solidaarisuutta niitä maita kohtaan, joihin on merkittävästi tulijoita."

Toisin sanoen, koska CEASin kokonaisvaltaista kehittämistä ei ohjelmassa pidetä todennäköisenä, ratkaisuksi tarjotaan pienempien kehitysehdotuksien hyväksymistä yksi kerrallaan. Ohjelmassa myös todetaan, että "nk. valvottujen keskusten perustamisessa EU:n alueelle ei ole edetty. Ajankohtaisempi aloite olisi mereltä pelastettujen sijoittamiseksi käyttöönotettava väliaikainen järjestely, jolla voitaisiin osaltaan ratkaista pelastettujen EU:n sisäiseen sijoittamiseen liittyviä haasteita, joita on toistaiseksi ratkottu tapauskohtaisesti".

Käytännössä CEAS:in pienemmillä kehittämisehdotuksilla ei kuitenkaan ole ollut merkittävää vaikutusta, koska ne eivät ole saaneet jäsenvaltioilta laajaa tukea. Mitä tulee turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin, viime vuosina on ollut useita tapauksia, joissa on jouduttu turvautumaan tilannekohtaisiin, kiireellisiin mereltä pelastettujen siirtolaisten siirtoihin. Suomen puheenjohtajakauden aikana, 23.9.2019, Saksa, Ranska, Italia ja Malta pääsivät väliaikaiseen sopimukseen keskiseltä Välimereltä pelastettujen siirtolaisten maihinnoususta ja siirroista. Tätä tekstiä kirjoittaessa tämän nk. Maltan sopimuksen tulevaisuus on epäselvä. Sopimus esiteltiin EU:n sisäministereille 8.10.2019 oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kokouksessa, mutta siitä ei päästy sopuun. Itse asiassa ei ole selvää, allekirjoittaako edes Suomi sopimusta. Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan hallitus keskustelee siitä, kuinka monen valtion edellytetään allekirjoittavan sopimuksen ennen Suomea. Johtopäätöksenä voidaan siis todeta, että Suomen puheenjohtajakauden aikana CEASin suhteen ei edetty merkittävästi. 1.1.2020 puheenjohtajuus siirtyi Kroatialle monien kysymysten jäädessä avoimiksi.
Liikkeessä yli rajojen 23.1.2020

Quote from: Östen WahlbeckSipilän hallitus suhtautui varauksellisesti EU:n neuvoston päätöksiin, jotka liittyivät turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin.

Höpsis. Hallitus käänsi takkinsa mielihyvin siirtojen suhteen vain muutamassa viikossa hallitusohjelman julkistamisesta. Hallitusohjelman mukaan Suomen olisi pitänyt kieltäytyä EU:n määräämistä siirroista, mutta itse asiassa Suomi oli Maltan ohella ensimmäisiä ja innokkaimpia maita siirtojen toteuttamisessa.

Muita EU-maita sen sijaan ei pahemmin kiinnostanut. Toisin kuin Suomi, siirtojen puolesta propagoineet ja äänestäneet maat kuten Saksa, Ranska ja Ruotsi jättivät tahallaan kiintiönsä täyttämättä. Suomi vieläpä halusi Sipilän johdolla ainoana maana erityisesti alaikäisiä siirrettäviä, joten taakkamme oli vapaaehtoisesti moninkertainen pelkkään EU:n määräämään kiintiöön verrattuna.

Quote from: Östen WahlbeckTämän hallituksen voi siis vähintään odottaa olevan kiinnostunut CEAS:in kehittämisestä.

Lievästi sanottuna. Nykyinenkin sisäministeri odottaa Suomen turvapaikkapoliittisen päätösvallan siirtämistä EU:lle kuin joulupukkia. Sen jälkeen Suomen turvapaikkapolitiikan valinnat eivät enää kuuluisi eduskuntavaaleihin, mikä olisi helpotus monille suomalaisille puolueille.

Quote from: Rinteen hallitusohjelma"Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän hyväksyminen yhtenä pakettina olisi ollut tehokkain EU-tasoinen ratkaisu, mutta lukuisista yhteisistä ponnistuksista huolimatta tähän ei ole päästy. Mahdollinen tie eteenpäin voisi avautua hyväksymällä yksi kerrallaan ehdotuksia, joista yhteisymmärrys olisi saavutettavissa. Näin EU voisi ottaa välttämättömiä edistysaskeleita ja saavuttaa konkreettisia tuloksia muuttoliikkeen hallinnassa."

Toisin sanoen hallitus hivuttaa CEAS-järjestelmää tietoisesti pienin askelin, koska halutaan välttää julkinen keskustelu ja sitä seuraava vastustus, kun äänestäjät ymmärtäisivät, mitä järjestelmästä seuraa. Ihmisille ei saa antaa vaikutelmaa, että he voisivat vastustaa järjestelmän toteuttamista esimerkiksi äänestämällä vaaleissa.

Quote from: Rinteen hallitusohjelma"Uudelleensijoittaminen on ollut yksi tehokkaimmista tavoista auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia muuttoliikekriiseissä. EU:n laajuinen, riittävillä taloudellisilla kannustimilla tehostettu uudelleensijoittamisohjelma muodostaisi hallitun tavan helpottaa muuttoliikepaineita ja osoittaa solidaarisuutta niitä maita kohtaan, joihin on merkittävästi tulijoita."

Hah. Kiintiöpakolaisten asuttaminen Eurooppaan on yksi tehottomimmista auttamisen tavoista sekä taloudellisesti (vie auttamisresursseja noin satakertaisesti) että määrällisesti (EU-mailla alle 10 000 kiintiöpakolaispaikkaa vuodessa). Siinä ei ole rajallisten resurssien maailmassa mieltä muuten kuin symbolipolitiikkana ja moraaliposeerauksena.

Quote from: Östen WahlbeckKäytännössä CEAS:in pienemmillä kehittämisehdotuksilla ei kuitenkaan ole ollut merkittävää vaikutusta, koska ne eivät ole saaneet jäsenvaltioilta laajaa tukea.
...
Johtopäätöksenä voidaan siis todeta, että Suomen puheenjohtajakauden aikana CEASin suhteen ei edetty merkittävästi. 1.1.2020 puheenjohtajuus siirtyi Kroatialle monien kysymysten jäädessä avoimiksi.

Onkin ilmeistä, että tarkoitus on hypätä näin EU-vaalien jälkeen Saksan puheenjohtajakaudella pienten askelten politiikasta suuren harppauksen politiikkaan, joka siirtäisi EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan kertaheitolla uuteen radikaaliin asentoon. Se onnistuisi Saksan painostuksella (kuten kesällä 2015, kun "taakanjakoa" vastustavien EU-maiden ylivoimainen enemmistö kääntyi yhtäkkiä äänestyksessä pieneksi vähemmistöksi) EU:n neuvoston määräenemmistöllä, vaikka moni maa kansalaisista puhumattakaan ei EU:n komission maaliskuussa julkistettavaa CEAS-suunnitelmaa hyväksyisikään.




Quote from: akez on 10.02.2020, 19:45:31
Tähän voi lisätä vielä sen mielenkiintoisen seikan, joka ainakin minulta on jäänyt aiemmin huomaamatta - Saksa tulee toimimaan seuraavana EU:n puheenjohtajamaana heinäkuusta lähtien. Silloin ilmeisesti on aikomus nuijia ja painostaa läpi myös tuo Saksan esitys. Vaaran ajat eivät ole ohi.

Tämä on vaarallisin aika sitten kylmän sodan.

Käykö tosiaan niin, että koronaepidemian aiheuttama romahdus pelastaa Euroopan ainakin joksikin aikaa vuosikymmeniä valmistellulta taakanjakosuunnitelmalta, joka toteutuessaan johtaisi ihan toisen tason romahdukseen?

Ajoitus komission CEAS-suunnitelman julkistamiselle ei onneksi voisi olla juuri huonompi, kun eurooppalaiset vallanpitäjät joutuvat muutenkin kamppailemaan säilyttääkseen uskottavuutensa. Toisaalta vallanpitäjillä on mahdollisuus ottaa käyttöön kriisilakeja, joiden suojissa voidaan nuijia läpi melkein mitä tahansa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Niin sanottujen pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöjen kannanotto EU:n komission kohta julkistettavaan CEAS-suunnitelmaan:

QuoteThe new Pact on Asylum and Migration: An opportunity seized or squandered?

After years of treating asylum and migration in crisis mode, we believe the proposed Pact on
Asylum and Migration is an opportunity for the EU and its Member States to change
direction. It is an opportunity to develop a rational and rights-based asylum and migration
policy. Recent cooperation among Member States signals the possibility of a fresh start,
which should build on the lessons of the recently attempted and largely failed reform of the
Common European Asylum System (CEAS). However, there is a risk that the Pact may
include or prepare the groundwork for damaging legislative proposals, in particular what has
been termed the "border instrument".

No more old wine in new bottles

Some Member States continue to promote the idea of a mandatory border procedure in
nonpapers  and other informal contributions. Extrapolating from these documents and debates,
the potential border instrument would combine the worst and most controversial elements of
the 2016 CEAS reform package, pulling together parts of the Asylum Procedures Regulation,
Dublin IV and recast Return Directive.

The procedure would be applied to all persons who arrive in the EU to seek protection and
would lead to a massive expansion of detention centres at the borders. It would be truncated,
with many necessary safeguards removed – but will still require the establishment of judicial
infrastructure in the border centres.
It may be combined with new proposals for mandatory
safe third country and first country of asylum concepts
, which would undermine access to
protection in Europe, contribute to containment of refugees in other regions and jeopardize
efforts for a more balanced sharing of responsibility for people who are displaced globally.

Reducing rights and increasing detention cannot be the answer

A change to the legal framework to introduce a mandatory, accelerated border procedure
would undermine fair and effective examination of international protection claims. It is
unlikely that all refoulement risks could be properly assessed in such a procedure and many
versions of the plan significantly reduce the right to effective remedy. In addition, it will lead
to a huge increase in the numbers of people detained and the length of detention, to cover
the length of asylum processes and appeal processes. Any proposal that reduces access to
a fair and efficient asylum procedure should be rejected.


The presentation of border procedures as a silver bullet to address all ailments of the EU's
current asylum system is a fraud; it will rather exacerbate many flaws and constitute a
replication of the situation witnessed currently on the Greek islands. It also reinforces rather
than rebalances the disproportionate responsibilities of countries at the borders. While the
attempt is made to buy support through offering "solidarity" measures, such as redistribution
of persons whose claims are deemed admissible, this will not compensate for having to
introduce and manage large-scale prisons for people arriving in Europe.

Related concerns about the Pact are that it might focus excessively on return – the EU could
hardly invest more resources in return which has been a priority for years. This
disproportionate focus on return is damaging and counter-productive and often comes at the
expense of investing in fair and efficient asylum procedures.
The same goes for the
continued focus on shifting responsibility for asylum to third countries via informal deals or
instrumentalising development assistance for achieving EU migration control objectives.

Seizing the opportunity of the Pact: Focusing on compliance where relevant...

The key to making asylum work in Europe is to increase compliance with existing asylum
law, not reform (with the exception of the Dublin III Regulation). Prominent implementation
gaps which need to be addressed immediately include: inadequate reception provision;
barriers to registration; lack of special procedural guarantees; the "asylum lottery" resulting
from poor and inconsistent decision-making; and harmful and inefficient use of Dublin. In
addition, the widespread practice of push-backs at European borders must end. The
European Commission should address these gaps through monitoring compliance,
evaluating legislation, issuing guidance to support proper implementation and, where
relevant, pursuing enforcement and infringement procedures.

... and reform where necessary: Dublin

It is promising that more EU actors are prepared to say that the Dublin system for allocation
of responsibility has failed. The Pact could be the launchpad for a meaningful reform
process. The proposed Dublin IV Regulation did not address the key flaw of Dublin: the first
country of arrival as default for allocation of responsibility - so it is not a good basis for a
discussion. However, there are multiple proposals for alternatives to Dublin which involve the
deeper overhaul of the system which is needed for eventual and meaningful reform. These
have to be on the table if a solution which is fair, sustainable and humane is to be found.

In the meantime, the discretion available to Member States in Dublin III means they can
make political choices to implement the Regulation in a more humane and rights-based way,
while mitigating difficulties that arise from the disproportionate division of responsibilities
embodied in the system. Simply respecting the hierarchy set out in the Regulation would be
a step towards improving the situation for refugees in Europe. First, prioritise family
reunification. Second, limit transfer requests, especially when they are doomed to fail,
leaving people in limbo and tying up judicial resources. Third, use the discretionary
(sovereignty and humanitarian) clauses in the interests of refugees and to promote solidarity,
through assuming responsibility whenever possible.
Other short-term measures can be put in
place to deal with the damaging impact of the system, such as relocation and use of EU
funding in line with the needs of people arriving.

Expanding pathways to the EU and supporting inclusion through rights

With a focus on making asylum work in Europe, the Pact should also include a large-scale
increase in safe and legal channels so that people fleeing persecution, war and conflict or
are moving for other reasons are able to reach safety without having to rely on smugglers
. A
strong focus on inclusion in Europe, through rights, respect and regularisation is as important
as getting asylum systems functioning. While "integration" is a national responsibility, there is
a role for the EU: the review of the EU Action Plan on the integration of third country
nationals is one opportunity; significant, ringfenced funding for inclusion in the next EU
budget (MFF 2021-2027) is another. Key rights where the EU specifically could play a role
include the right to work, which should include tackling labour market exploitation, and the
right to housing for all to address the situations of destitution and homelessness. Addressing
the shameful humanitarian crises in Europe, which result from denial of the rights – to
housing, to social assistance – of those on the move, would also play a role in addressing
public fear related to asylum.

The Process: Developing the Pact

Discussions about the development of policy and legislative proposals should go beyond
Ministries of Interior to include all relevant ministries, implementing agencies, and civil
society broadly understood, in particular refugees and migrants. We support a formal
consultation process that involves NGOs as well as businesses, trade unions, local
authorities and academia as called for in a joint NGO letter in January 2020.

A Pact for Europe starts in Europe

The Pact is an opportunity to improve asylum systems in Europe, to greatly expand safe and
legal channels, and to mobilise EU support for inclusion. It is a chance for the EU to realise
its commitment to the Global Compact on Refugees and the Global Compact for Safe,
Orderly and Regular Migration by implementing them in Europe. This means focusing on
what is happening inside Europe not on continuing efforts to externalise responsibilities, with
deals that undermine the rule of law and human rights, the values on which the EU was
founded.

Signatories:
...
Amnesty International
...
Finnish Refugee Advice Centre
Pakolaisneuvonta

Kirjoituksessa esitetään huolestuminen siitä, että EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä tarkoittaisi pikakäännytyksiä ulkorajalta. Niin hienoa kuin se sinänsä olisikin, on vaikea nähdä, että tämä voisi toteutua ainakaan tarvittavassa laajuudessa. Paremminkin uhkana on oleskelulupien jakaminen liukuhihnalta, sillä muuten ulkorajojen turvapaikanhakuleireille sumputtuisi miljoonia ihmisiä, joilla ei olisi todettua suojeluntarvetta, mutta joita ei myöskään voitaisi palauttaa pakolla minnekään.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

EU:ssa on jaeltu tuomioita ...

QuoteUnkari, Tsekki ja Puola asyylikriisi 2015

Euroopan unionin tuomioistuin: Oli väärin torjua pakolaisten pakkojako


2.4.2020 juttu saksaksi

Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan Unkari, Puola ja Tsekki rikkoivat vuoden 2015 asyylikriisin aikana EU-lakia. Maat eivät olisi saaneet kieltäytyä EU:n niille määräämästä Kreikan ja Italian turvapaikanhakijoiden jakokiintiön vastaanottamisesta, ilmoitti tuomari torstaina.

Viisi vuotta sitten EU-valtiot päättivät jakaa 160.000 siirtolaista EU-maihin. Näin olisi kevennetty tärkeimpien tulomaiden Kreikan ja Italian taakkaa. EU-komissio nosti kanteen Unkaria, Puolaa ja Tsekkiä vastaan, koska nämä maat eivät noudattaneet päätöstä.

Euroopan unionin tuomioistuin ei vielä ilmoittanut rankaisutoimista näitä maita vastaan. EU-komission tulee taloudellisten sanktioiden langettamiseksi kääntyä uudelleen oikeusistuimen puoleen ja esittää asiaa koskeva vaade.

Lihavointi mun.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

Toisessa ketjussa viitattiin Kansalainen-lehden juttuun, jonka alkuperäisenä lähteenä tämä:

Politico: 4 largest EU countries issue joint proposal to unlock asylum impasse 16.4.2020

Quote from: PoliticoThe interior ministers of Germany, France, Spain and Italy have issued a joint proposal aimed at unlocking an EU-wide compromise on the combustible issue of asylum.

In a letter to the Commission dated April 9 and seen by POLITICO, they argue that a "binding mechanism" to distribute asylum applicants be included in the executive body's latest plan — the New Pact on Migration and Asylum — for a Continent-wide solution to the problem.

Eli Saksa, Ranska, Espanja ja Italia vaativat EU:n komissiolta, että uuden komission lupaamaan maahanmuuttosopimukseen pitää sisältyä jäsenmaita sitova turvapaikanhakijoiden jakomekanismi. Vaatimuksessa ei ole edelleenkään järkeä sen enempää EU:n kuin jäsenmaidenkaan kannalta, mutta tämä siis suurten jäsenmaiden ja epäilemättä kohta monien pienempienkin näkemys.

Quote from: PoliticoBut crucially, their proposal says that other EU countries can offer "other measures of solidarity," meaning that they could help in ways besides actually accepting migrants — although under the proposal this should be the exception.

Diplomats said that the letter — addressed to Margaritis Schinas and and Ylva Johansson, the commissioners in charge of EU migration policy — appeared to be an olive branch to Central and Eastern European countries such as Poland and Hungary, which have resisted any new rules that would force them to take in refugees arriving on Europe's southern shores. The joint proposal, from the bloc's four largest countries, is also an attempt to keep asylum reform on the bloc's agenda amid the coronavirus pandemic that has complicated the issue still further.

Ehdotukseen sisältyy jonkinlainen takaportti, jonka kautta EU-maa (lue: Visegrad-maa) voisi kieltäytyä siirroista ja korvata ne joillain muilla toimilla (esim. rahalla), mutta tämä ei muuta itse asiaa miksikään. Tarkoitus on luoda pysyvä mekanismi, jolla turvapaikanhakijoita lennätettäisiin EU:n ulkorajoilta suoraan jäsenmaihin. Kokonaisuuden kannalta on samantekevää, lennätetäänkö Suomeen vähän useampia ja Unkariin ei ketään.

Quote from: PoliticoHorst Seehofer of Germany, Christophe Castaner of France, Luciana Lamorgese of Italy and Fernando Grande-Marlaska Gómez of Spain wrote that the Commission's plan "must create a binding mechanism for fair distribution according to specific criteria, in particular when a member state is under disproportionate pressure."

But they add that "Member States resorting to other measures of solidarity than relocation must remain an exception, only for motivated reason."

The letter also calls for a "Search and Rescue Solidarity Mechanism" for migrants rescued at sea, which would ensure that countries on the EU's external borders are not overburdened with asylum claims.

"Search and Rescue Solidarity Mechanism" viittaa siihen, että EU ryhtyy uudella operaatiolla keräämään laittomia Välimeren ylittäjiä ja jakamaan heidät suoraan jäsenmaihin. Tyhmintä mitä voi keksiä, kun Välimeren ylittämiset pitäisi estää.

Quote from: PoliticoIt also stresses that mandatory pre-screening of all asylum seekers wishing to enter the EU, including security, health and identity checks "is an essential part of the procedures," calls for the establishment of "an updated and extended catalogue of clauses for declaring the inadmission of applications," while stressing that "applicants who are clearly not entitled to protection must not be allowed to remain in the European Union."

Näistä EU-alueelle tulemisen uusista rajoituksista ei ole kuultu vuosien mittaan mitään konkreettista. Ylivoimaisesti suurin osa Italiaan pyrkivistä nykyisistä Välimeren ylittäjistä ei ole suojelun tarpeessa, mutta vaikea uskoa, että laittomia siirtolaisia varten polkaistaisiin yhtäkkiä uusi aktiivinen palautuspolitiikka, kun sellaisesta ei ole ollut mitään merkkiä.

Puheet ulkorajavaltioiden ylikuormituksesta perustuvat nimenomaan siihen, että turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttäjiä ei saada palautettua mihinkään. Siinä missä vuoden 2015 turvapaikanhakijasiirtoihin ei sentään hyväksytty esimerkiksi afganistanilaisia ja pakistanilaisia, ei vuonna 2020 ole puhettakaan siitä, että huijarikansallisuudet jätettäisiin siirtojen ulkopuolelle. Se ei ole enää mahdollista, koska nykyään huijareita on valtava enemmistö.

Quote from: PoliticoThe ministers stress that "preventing secondary movements is still one key problem that needs to be addressed," referring to the issue of asylum seekers moving, often in an irregular manner, from the country in which they first arrived to seek protection in another EU country.

Ministerit saavat painottaa keskenään mitä ja kuinka paljon vaan, mutta siirrettyjen "sekundäärisen liikkumisen" ongelmaan ei ole esitetty ratkaisua, koska sellaista ei ole olemassa. Jo siksikin ehdotettu turvapaikanhakijoiden siirtomekanismi on toimimaton, eikä ratkaise ongelmia vaan luo ja pahentaa niitä.

Quote from: PoliticoThe Commission has not indicated when the New Pact on Migration and Asylum will be published.

Komissio antoi viime vuonna ymmärtää, että maahanmuuttosopimus julkistettaisiin helmikuussa, sitten maaliskuussa, ja nyt huhtikuukin kääntyy loppusuoralle. Saksan puheenjohtajuus alkaa kohta.

Viivytyksistä päätellen taitavat komissiossa ymmärtää, että kansalaiset eivät juuri nyt ole kauhean innoissaan afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä EU:n ulkorajoilta jäsenmaihin linkoavasta taakanjakoautomaatista. Vaikea konsepti myydä, vaikka kuinka hokee solidaarisuutta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

qwerty

Kommenteissa ei olla yhtä haltioissaan tästä väestönsiirrosta :P

[tweet]1251820335395033088[/tweet]
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Roope

Quote from: Roope on 20.04.2020, 17:26:50
Quote from: PoliticoThe Commission has not indicated when the New Pact on Migration and Asylum will be published.

Komissio antoi viime vuonna ymmärtää, että maahanmuuttosopimus julkistettaisiin helmikuussa, sitten maaliskuussa, ja nyt huhtikuukin kääntyy loppusuoralle. Saksan puheenjohtajuus alkaa kohta.

Viivytyksistä päätellen taitavat komissiossa ymmärtää, että kansalaiset eivät juuri nyt ole kauhean innoissaan afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä EU:n ulkorajoilta jäsenmaihin linkoavasta taakanjakoautomaatista. Vaikea konsepti myydä, vaikka kuinka hokee solidaarisuutta.

Komissaari Urpilainen arvioi lauantaina Svenska Ylen uutisille, että EU:n komissio julkistaa maahanmuuttosopimuksen joskus ensi kuussa eli sopivasti kesäkauden mediapimentoon.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

Die Welt kertoo tänään EU:n asyylisuunnitelman uusimmista vaiheista. Vähemmän yllättäen etikaksi jo muuttunut vanha viini on vain siirretty uuteen leiliin, josta sitä koitetaan nyt tarjoilla uutena freesinä janojuomana.

QuoteEU:n asyyliuudistussuunnitelmat törmäsivät Saksan hallituksessa vahvoihin varaumiin

EU-komissio ehdottaa taas kiintiöitä pakolaisten jakamiseen. Tästä kieltäytyvien tulisi ottaa muita tehtäviä hoitaakseen. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vetää nyt itse keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa.


Tähän mennessä julkaisemattomat uudet komission EU-asyyliuudistussuunnitelmat ovat törmänneet etenkin Saksan hallituksessa, mutta myös lukuisissa muissa jäsenmaissa osittain vahvoihin varaumiin. Näin ovat kertoneet WELT:ille korkeassa asemassa olevat diplomaatit, jotka ovat perillä asiaa koskevista puheista ja vaiheista.

Tämä on syynä sille miksi EU-komissio ei ole tähän mennessä vieläkään esitellyt yhteistä EU-asyylijärjestelmää koskevia suunnitelmiaan. Alun perin komission EU-asyyliuudistuksen esittelyn piti tapahtua jo huhtikuussa. Konkreettinen päivämäärä on edelleen avoinna.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kerrotaan ottaneen nyt komissiossa asyyliuudistuksen kiistakohtia koskevien neuvottelujen vetovastuun itselleen. Sellainen on mm. siirtolaisten jakoa koskeva kysymys. Hän johtaa nyt itse myös ratkaisevia keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa.

Muuten näistä asioista on vastuussa EU-komission varapuheenjohtaja [kreikkalainen] Margaritis Schinas. "Siirtolaisten jakoa ja asyylinhakijoiden käsittelyä koskevat uudet ehdotukset ovat pääosin vain vanhaa viiniä uusissa leileissä", kerrotaan ylimmistä diplomaattipiireistä. Lisäksi monet uusien suunnitelmien säännökset ovat "aivan liian epämääräisesti muotoiltuja".
(...)

Referaattia loppujutusta:

- EU-komissio Leyenin johdolla esittää (kuten Juncker jo vuonna 2016) taas kiintiöitä asylanttien jakamiseksi, jos Välimerenmaat kuten Italia ja Kreikka ylikuormittuvat tulevaisuudessa. [Eli tätä halutaan]
- Diplomaattipiirit: Niiden jotka eivät ota asylantteja tulee ottaa itselleen muita tehtäviä, kuten rajojen turvaamista [eli lähettää EU-ulkorajalle sisäänheitto- ja matkalaukunkantoprikaati].
- Tätä koskevat säännökset on muotoiltu kuitenkin aivan liian epämääräisesti ja sitovia määräyksiä ei ole.
- EU-komission suunnitelmassa mainitut yhteistyösopimukset kolmansien maiden kanssa pakolaisten karkottamisen helpottamiseksi ovat "vain pelkkää hurskastelua ja toiveajattelua konkreettisen politiikan sijaan". [Eli tätä ei haluta]
- Diplomaatit: Sisäinen tilannen on "äärimmäisen jännittynyt ja kireä" ja Leyen on "valtavan paineen alla".
- EU-parlamentti vaatii omassa sisäisessä vaadelistassaan siirtolaisystävällisempää politiikkaa, samalla kun EU-maat haluavat rajoittaa siirtolaisten määrää.

---

Siinähän se on taas kerran selkeästi esillä mitä EU-eliitti ajaa - lisää väestönvaihtoa. Humpuukilla tänne turvallisista maista EU-komission suosiollisella myötävaikutuksella ja fasilitoinnilla tunkevaa sakkia ei aiota pysäyttää. Mitkään tätä trafiikkia estävät toimet eivät kelpaa. Logistiikkakin voi toimia vain jaolla EU-maiden suuntaan. Sitä optiota ei edes harkita, että liikenne voisi toimia aivan hyvin muihinkin suuntiin, esim. ostamalla tarvittavat palvelut Lähi-idästä ja Afrikasta murto-osalla täällä syntyvistä kustannuksista. YK:n IOM voi järjestää operaation, eikä siihen tarvita eu-viskaaleja munimaan kaiken.

Kuvio on edelleen sama: Pyöreää palikkaa hakataan vimmalla neliskanttiseen aukkoon. Nyt uutuutena on, että vasaran sijaan palikkaa hakataan jo omalla otsalohkolla. Leyen ajaa sitä samaa mitä Juncker. Voi vain miettiä mitä teatteria tuo "Saksan vastustus" mahtaa tällä kertaa olla, koska tiedetään hyvin jo vanhastaan, että EU-komission takapiruna noissa hankkeissa on ollut jo Junckerin ajoista lähtien Saksan Merkel. Nyt Merkelin luottopuoluetoveri on vielä EU:n johdossa. Saksa taas saa kohta EU-puheenjohtajuuden. Nyt on aika puskea läpi epämääräiset säädökset, jolloin niillä voidaan temppuilla myöhemmin?

Tilanne on vielä siitä otollinen, että EU:lle valtaa lisäävän 750 miljardin rahaston takana on koko 3 kopla. Tähän on hyvä koplata muita hankkeita. Mitä mahtaa asyylihankkeesta tuumia koplan kolmas jäsen, Ranskan presidentti? Siellä kun on vieläkin niitä kolonialistisia haaveita ja intressejä Pohjois-Afrikan suhteen. Ne intressit saattavat talloa terveen järjen jalkoihinsa.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

Quote from: akez on 05.06.2020, 12:24:35
Voi vain miettiä mitä teatteria tuo "Saksan vastustus" mahtaa tällä kertaa olla, koska tiedetään hyvin jo vanhastaan, että EU-komission takapiruna noissa hankkeissa on ollut jo Junckerin ajoista lähtien Saksan Merkel.

Saksan varaumat koskevat luultavasti sitä, millä ehdoilla jos ollenkaan EU-maiden sallitaan olla ottamatta vastaan laittomia siirtolaisia ulkorajoilta. Muutaman vuoden takaisissa suunnitelmissa sanktiot olivat niin valtavat, että Itä-Euroopan mailla ei olisi niihin varaa.

QuoteNew EU migration policy needs mandatory relocation, says German envoy

The upcoming overhaul of the EU's migration and asylum policy must include mandatory relocation of refugees within the bloc in order to become a "functioning system," Germany's ambassador to the EU said Thursday.

"I don't believe that you can really have a solution to the migration file if not in the end, at some stage, there's some kind of mandatory relocation," Michael Clauss said at an event organized by the European Policy Centre.

"Maybe there can be an interim phase but in the end it's very difficult for me to see that there could be an agreement and a functioning system for migration and asylum without mandatory relocation," he added.

[...]

Clauss, however, was skeptical that such exceptions could be part of a long-term solution.

"The question is: Can solidarity come in different forms, like there's some member states who do relocation and some others who decide to give money," he said. "For me personally it's difficult to see that you can just say: Well, we will not take any migrants or refugees, never ever, and we just ... pay a little bit of money or do some other things to help."

He added: "Basically, that is the situation we're having now and you can see that there's a lot of refugees massing in Malta, you have this in Cyprus and Greece, and there is little solidarity on this."
Politico 4.6.2020

QuoteNew EU migration pact set for start of summer

The European Commission is set to reveal its new pact on migration and asylum sometime in June.

"I do hope that we will be able to present it in the beginning of the summer," said European Commissioner for Home Affairs Ylva Johansson on Monday (18 May).

But speaking at a videoconference organised by the Brussels-based think tank Friends of Europe, Johansson suggested that the most contentious aspects of asylum in the new pact have yet to resolved.

Among those are issues dealing with the distribution of arriving asylum seekers across member states, from those in which they arrive.

The commission's proposal in 2016 demanded an automated system based on quotas - triggering revolt from EU states like Poland and Hungary.

Asked if such a system would make it into the new pact, Johansson remained elusive.

"I am more optimistic to find a solution now compared to when I started my travelling around capitals and my dialogue with member states," she said.

Johansson did offer some other clues. She said there would be a big focus on process when it comes to distinguishing between those who deserve asylum and those who do not.

"In my new proposal there is a going to big distinction, a more stressed distinction between those who are eligible to stay and those who are not," she said, adding returns of failed applicants have to be swifter and more efficient.

She also spoke about legal pathways to enter Europe and floated the idea of having NGOs or local communities to sponsor refugees as part of a wider resettlement programme.

[...]

The politics surrounding migration remains entrenched following the arrival of some one million people in 2015. Most at the time had been waved through by Hungary. Budapest even organised buses to take people to Austria, where many then spread out into Germany and further north into Sweden.

The European Commission in 2016 then proposed to reform EU-wide asylum laws but met stiff resistance from member states. Hungary and Poland, among others, balked at the idea of requiring them to take in asylum seekers that landed on the shores of Greece or Italy.

Johansson has since been tasked to come up with new ideas and new plans to create the so-called Common European Asylum System. Her cautious optimism for a result underscores the often toxic politics that shroud migration and asylum, regularly turning it into a numbers game.

[...]

Still, Johansson insisted that her new approach also aims to create a new narrative on migration and its policies.

"They are part of us, they are part of we," she said, noting the role many migrants play in fighting the pandemic throughout the European Union.
EUObserver 19.5.2020

Komissaari Johanssen siis väläyttää, että jo ulkorajoille saapuville tehtäisiin tiukka jako kahteen pakolaisiin ja elintasopakolaisiin. Tuo on käytännössä mahdoton toteuttaa millään järkevällä tavalla, kun esimerkiksi kansalaisuuteen perustuva jako ei ole toimiva.

Komissaari myös lupaa, että hylätyt palautettaisiin nopeasti ja tehokkaasti takaisin, mikä tiedetään jo etukäteen valheeksi. Komissio ei ole tehnyt tai edes ilmaissut aikovansa tehdä mitään konkreettista sen eteen.

Sen sijaan uskon täysin komissaarin puheet "uusista laillisista väylistä Eurooppaan" ja oleskelulupien myöntämisestä järjestöjen sponsoroimille pakolaisille. Mielipuolista.

QuoteThe politics surrounding migration remains entrenched following the arrival of some one million people in 2015. Most at the time had been waved through by Hungary. Budapest even organised buses to take people to Austria, where many then spread out into Germany and further north into Sweden.

Historiaa uusiksi. Saksahan vaati Unkaria päästämään pidättelemänsä laittomat siirtolaiset (kieltäytyivät hakemasta turvapaikkaa) eteenpäin. Sen sijaan Ruotsi organisoi laittomille siirtolaisilleen juna- ja bussikyydit Suomen rajalle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

Quote from: Roope on 05.06.2020, 13:26:09
QuoteNew EU migration policy needs mandatory relocation, says German envoy

The upcoming overhaul of the EU's migration and asylum policy must include mandatory relocation of refugees within the bloc in order to become a "functioning system," Germany's ambassador to the EU said Thursday.

"I don't believe that you can really have a solution to the migration file if not in the end, at some stage, there's some kind of mandatory relocation," Michael Clauss said at an event organized by the European Policy Centre.

"Maybe there can be an interim phase but in the end it's very difficult for me to see that there could be an agreement and a functioning system for migration and asylum without mandatory relocation," he added.
[...]

Tuo kohta osoittaa selkeästi sen mikä on Saksan virallinen kanta, eli Merkelin kanta. Soraäänillä siinä maassa on tuohon tuskin pitemmällä juoksulla mitään vaikutusta.

Samalla voi havaita, että Merkelin kartalla kaikki nuolet osoittavat yhä kohti Eurooppaa siitä huolimatta, että tarkastelunäkökulmasta riippumatta suurempien konfliktien ja kriisien aiheuttamat ongelmat joudutaan väistämättä ratkaisemaan siellä lähialueilla. Kaikki muut ideat ovat jo logistisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti katsoen järjettömiä. Sinne lähialueille se suurin osa väestä joutuu joka tapauksessa jäämään.

Ajatus siitä, että aina konfliktin sattuessa väki siirrettäisiin toiselle puolelle maailmaa on kaistapäinen (kts. Nigerian 200 milj. asukasta ja 10.000 bokoharamilaisen aiheuttama konflikti --> nykyisillä EU-pykälillä jokaisella nigerialaisella "oikeus" tulla ja jäädä EU:hun).

Konfliktit eivät tästä maailmasta lopu ja Merkelin ja EU:n ideoilla ne levitettäisiin vain laajemmille alueille, koska kaikki tulijat saavat käytännössä jäädä, vaikka suurimman osan henkilöllisyyksistä ja taustoista (kts. isis-terroristien tulo Eurooppaan turvapaikanhakijoina --> Pariisin pommi-isku) ei saada koskaan mitään selvää, koska paperit kateissa ja selvitystyö mahdotonta.

Jos joku EU-komissaari aikoo ryhtyä suorittamaan jotakin ensikäden poroerottelua ja sillä muka asia hoituu, niin se on jo edellä mainituista syistä mahdotonta ja johtaisi vain siihen, että sitten yhdelläkään tulijalla ei olisi enää mitään papereita. Komissaari tuskin on niin tyhmä, ettei itsekin tajuaisi tätä.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

Quote from: akez on 05.06.2020, 14:13:32
Jos joku EU-komissaari aikoo ryhtyä suorittamaan jotakin ensikäden poroerottelua ja sillä muka asia hoituu, niin se on jo edellä mainituista syistä mahdotonta ja johtaisi vain siihen, että sitten yhdelläkään tulijalla ei olisi enää mitään papereita. Komissaari tuskin on niin tyhmä, ettei itsekin tajuaisi tätä.

On yleistä tietoa, että etenkin Afrikasta tulevat veneet ovat pullollaan elintasopakolaisia. Heitä on niin suuri osuus, että esimerkiksi vuoden 2015 EU-systeemi, jossa siirtokelpoisuuteen vaadittiin lähtömaan hyväksymisprosentiksi vähintään 75, ei toimisi enää alkuunkaan. Toisaalta ei ole edetty yhtään myöskään hylättyjen palauttamisessa. Tavalla tai toisella kaikki tulijat on tungettava jäsenmaihin.

Mielenkiintoista kuulla, millaista erottelusysteemiä komissio kehtaa esittää muka toimivana. Komissaari Johanssonin itsetyytyväisyys viittaa siihen, että ratkaisu voi hyvinkin olla pakolaisauktoriteetti UNHCR jakamassa tulijoille pakolaisstatuksia liukuhihnalta EU:n ulkorajoilla. Problem solved.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

kivimies

Törmäsin juuri Visegrad-maiden (+Viron, Latvian ja Slovenian)  sisäministerien lausuntoon taakanjaosta: He vastustavat kaikenlaista taakanjakoa.

He lähettivät avoimen kirjeen EU-komissiolle, sen vpj. Schinasille ja maahanmuuttoasioista vastaavalle komisssari Ylva Johanssonille.

He sanovat, mm. että laiton maahanmuutto aiheuttaa ison uhan EU:n yhtenäisyydelle, minkä vuoksi päättäväisiä toimia tarvitaan vastustamaan sitä. EU:n ulkorajoja on vahvistettava ja mahdolliseen kriisiin on kehitettävä ratkaisuja, jotta siihen voitaisiin reagoida nopeasti.

https://polandin.com/48397776/v4-against-compulsory-relocation-under-migration-and-asylum-pact  (5.6.2020)
QuoteV4 against compulsory relocation under Migration and Asylum Pact

The interior ministers of the Visegrad Group (V4), which includes Poland, the Czech Republic, Hungary, Slovakia have expressed strong objection to the compulsory relocation of migrants.

The ministers have sent a joint letter to the European Commission (EC) Vice-President Margaritis Schinas and Home Affairs Commissioner Ylva Johansson concerning the Migration and Asylum Pact. Poland's Interior and Administration Ministry announced on Friday that the initiative of the Czech presidency of V4 inspired by Poland's approach to migration and asylum policy, was also joined by the interior ministers of Estonia, Latvia and Slovenia.

The EU Migration and Asylum Pact is due to be published in the second quarter of this year. [...]

It was pointed out that uncontrolled migration represents a serious threat to the EU's cohesion and decisive action is therefore required in the fight against illegal migration. [...]

"Among the most important provisions of the interior ministers of the V4 countries and Estonia, Latvia and Slovenia are strong objection to compulsory relocation in any form, the strengthening of the external borders of the EU and the working out of solutions in the event of a crisis situation, allowing elastic reaction," the Polish Ministry wrote.


The ministry also pointed to the need to build a cohesive and resistant migration management system in the event of a crisis, based on a balance between solidarity and responsibility.

Roope

Quote from: kivimies on 05.06.2020, 15:34:24
The ministry also pointed to the need to build a cohesive and resistant migration management system in the event of a crisis, based on a balance between solidarity and responsibility.

Ja mitähän tuo käytännössä voisi tarkoittaa?

Mikä tahansa EU-järjestelmä, joka perustuu tulijoiden siirtoon EU:n ulkorajoilta jäsenmaihin, vaikka sitten vapaaehtoisesti, toimisi vetotekijänä ja johtaisi kriisitilanteessa vain kriisin pahenemiseen (vrt. vuosi 2015). Tätä ei pysty kiertämään millään, eikä etenkään latteuksilla "solidaarisuudesta" ja "velvollisuuksista".

"a cohesive and resistant migration management system in the event of a crisis" voi tarkoittaa vain laittoman EU-alueelle tulon aktiivista minimointia, alueelle päässeiden liikkumisen rajaamista ulkorajaleireihin ja heidän mahdollisimman nopeita palautuksiaan minne tahansa Euroopan ulkopuolelle. Muuten se on pelkkää sanahelinää.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

kivimies

Quote from: Roope on 05.06.2020, 15:55:54
Quote from: kivimies on 05.06.2020, 15:34:24
The ministry also pointed to the need to build a cohesive and resistant migration management system in the event of a crisis, based on a balance between solidarity and responsibility.

Ja mitähän tuo käytännössä voisi tarkoittaa?

Mikä tahansa EU-järjestelmä, joka perustuu tulijoiden siirtoon EU:n ulkorajoilta jäsenmaihin, vaikka sitten vapaaehtoisesti, toimisi vetotekijänä ja johtaisi kriisitilanteessa vain kriisin pahenemiseen (vrt. vuosi 2015). Tätä ei pysty kiertämään millään, eikä etenkään latteuksilla "solidaarisuudesta" ja "velvollisuuksista".

"a cohesive and resistant migration management system in the event of a crisis" voi tarkoittaa vain laittoman EU-alueelle tulon aktiivista minimointia, alueelle päässeiden liikkumisen rajaamista ulkorajaleireihin ja heidän mahdollisimman nopeita palautuksiaan minne tahansa Euroopan ulkopuolelle. Muuten se on pelkkää sanahelinää.

Uskon, että tässä Visegrad-ministerit käyttävät selkeää kapulakieltä. He vastustavat selkeästi taakanjakoa, joten "solidarity" ei viittaa siihen.

Jos taakanjakoa ei ole, niin maahanmuuton ongelmat ratkaistaan ulkorajamaissa.

Jolloin laittoman maahanmuuton estäminen ja ulkorajamaiden maahanmuuttopolitiikan pitäisi riittää.

Roope

Quote from: kivimies on 05.06.2020, 16:26:17
Uskon, että tässä Visegrad-ministerit käyttävät selkeää kapulakieltä. He vastustavat selkeästi taakanjakoa, joten "solidarity" ei viittaa siihen.

Jos taakanjakoa ei ole, niin maahanmuuton ongelmat ratkaistaan ulkorajamaissa.

Melkoista kremlologiaa, mutta liittyy ehkä siihen, että komissio vaatii automaattista "taakanjakoa" kaikista tulijoista, jolloin V4 on saattanut esittää kompromissina vain kriisitilanteisiin liittyvän "taakanjaon".

Se tosin olisi niin huono veto, että vaikea kuvitella heidän sortuvan siihen. Vastaava Sipilän hallituksenkin kannattama kompromissi oli nimittäin jo edellisen komission kusetus, joka perustui siihen, että "kriisi" määritellään sopimuksessa siten, että se alkaa heti, kun porukkaa lappaa ulkorajamaihin (ulkorajamaassa turvapaikanhakijoita yli 150 % "reilusta" osuudesta). Kerran käynnistyttyään kriisi ei päättyisi käytännössä ikinä, sillä ulkorajamaissa olisi tulijavirtojen ansiosta aina suhteellisesti enemmän turvapaikanhakijoita kuin muissa jäsenmaissa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Phantasticum

Quote from: Phantasticum on 05.06.2018, 17:19:01
Miksi minulla on koko ajan sellainen tunne, että edes perussuomalaiset eivät oikeasti vastusta tätä uudistusta ja taakanjakoa, kunhan teeskentelevät. Jos heiltä kysyy asiasta, he kertovat vastustavansa mikäli vaivautuvat vastaamaan kysyjälle, mutta muuten asiasta ei kuulu pihaustakaan. Nyt olisi jopa turvallista leikisti vastustaa, kun takarivistä huutelevien perussuomalaisten sanomisia ja tekemisiä ei tarvitse enää ottaa huomioon.

Tälläkin hetkellä Suomi suorittaa osaansa tästä uudesta 50 000 henkilön osuudesta, ja perussuomalaiset ovat vain hiljaa. Yhtään soraääntä ei ole julkisuudessa kuultu.

Onko joku huomannut perussuomalaisilta mitään kannanottoa näihin suunnitelmiin? En minäkään. Sattumalta edellinen viesti on tasan kahden vuoden takaa.

Minulla on kyllä yhä edelleen se käsitys, että puolue liputtaa EU:n yhteisen tai yhtenäisen (miten vain) turvapaikkapolitiikan puolesta, vaikka se näennäisesti kieltäytyykin tulijoiden jakamisesta. Saa nähdä, aloittaako puolue samanlaisen viime hetken teatterinäytöksen kuin GCM-sopimuksen hyväksymisen yhteydessä. Tosin en usko näin tapahtuvan. Ja vaikka puolue heräisikin viime hetkellä vastustamaan EU:n suunnitelmia, se olisi vain sitä itseään kuin tähänkin asti eli pelkästään saman näytelmän jatko-osa.

Ihmettelen vain sitä, miksi puolue toimii koko ajan ikään kuin puolittain salaa. Painostaako jokin taho puoluetta hyväksymään EU-taakanjaon? Jos painostaa, niin mitä se kertoo puolueesta, jos se alistuu sille tärkeimmässä asiassa. Syystä tai toisesta asia ei ole koskaan tuntunut olevan puolueen tärkeimpien tavoitteiden listalla. Vastassa on ollut hiljaisuuden muuri, jos on jotain yrittänyt kysyä.

Phantasticum

Quote from: Phantasticum on 05.06.2020, 22:50:05
Onko joku huomannut perussuomalaisilta mitään kannanottoa näihin suunnitelmiin?

Edustaja Purra piti tänään perussuomalaisten Tuumaustunnilla oikein hyvän esitelmän, jossa hän kertoi hallituksen maahanmuuttoon liittyvistä hankkeista. Tälläkin kertaa yksi kohta jäi kokonaan käsittelemättä. Edustaja Purra ei maininnut sanallakaan EU:n uutta siirtolaissopimusta. Aivan kuin koko sopimusta tai suunnitelmia ei olisi olemassakaan eikä puolue olisi koskaan niistä kuullutkaan.

Samaan aikaan puolue kyllä esittää olevansa huolestunut EU:n liittovaltioon johtavista epäsuorista toimista ja massiivisesta rahallisesta tukipaketista. Puolueen puheenjohtaja sanoo suhtautuvansa kriittisesti hiipivään liittovaltioon. Halla-aho jopa esitti, että hallituksen pitäisi ryhtyä valmistelemaan eroa yhteisvaluutasta. Maahanmuutto on yhden asian puolueeksi haukutun perussuomalaisten tärkein agenda, mutta turvapaikanhakijoiden siirtelyt ja maakohtaiset kiintiöt eli haittamaahanmuutto ei tunnu hetkauttavan puoluetta eikä sen puheenjohtajaa lainkaan.

Miksi puolue ei avaa tätä kysymystä julkisesti? Onko joku ohjeistanut vaikenemaan? Muistelen, että jossain vaiheessa näihin yhteisiin hankkeisiin oli annettu vaiteliaisuusmääräys. Kansalaisen mukaan seitsemän eurooppalaista maata on jo ilmoittanut vastustavansa EU:n uutta siirtolaisuussopimusta, Suomessa asia ei nouse esille edes perussuomalaisten taholta. Vai vaikeneeko puolue omasta tahdostaan? Miksi ihmeessä? Puolue tehköön niin kuin itse parhaaksi katsoo. Mutta ei tällainen vaikeneminen ainakaan herätä luottamusta vaan pikemminkin heittää epäilyksen varjon muillekin perussuomalaisten esittämien vaihtoehtojen päälle.

Radio

Ei ole olemassa mitään sitovaa sopimusta! Eikä toivottavasti tulekkaan. Suomessa ovat itsemurhaluvut murhaavaa tasoa. Kansallisella tasolla jihad on itsemurha sen uhriksi joutuville. Aiesopimus, compact, on saatanallisen kiero tapa uittaa pakollinen valkoisen miehen taakan jakelu uppoavaan länteen. Kuka perkeleen politrukki on Suomesta käynyt allekirjoittamassa moisen paskapaperin? Maanpetosta!

QuoteYK:ssa neuvoteltu globaali siirtolaisuussopimus GCM nostaa taas päätänsä. Vaikka
sopimuksen piti olla vain paperi joka ei sido jäsenmaita mihinkään, niin silti sen
kävi allekirjoittamassa moni Marokossa saakka. Suomi tietenkin EU:n mallioppilaana
oli mukana.

Sopimus on ehkä väärä sana, sillä se oli kuulemma pelkkä "compact", jota ei edes ollut tarkoitus allekirjoittaa. Hetkinen???

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/selavii/gcm-2-eun-uusi-siirtolaissopimus/

Roope

Quote from: Roope on 11.05.2020, 12:32:44
Komissaari Urpilainen arvioi lauantaina Svenska Ylen uutisille, että EU:n komissio julkistaa maahanmuuttosopimuksen joskus ensi kuussa eli sopivasti kesäkauden mediapimentoon.

Vaan eipä tullutkaan. Nyttemmin julkistusajankohdaksi on määritelty EU:n koronaelvytyspaketista päättämisen jälkeinen aika eli kai joskus syksyllä.

QuoteEU asylum applications rise for first time since 2015 wave

[...]

As of March 2020, there were a total of 836,000 pending cases from people seeking asylum.

"The facts in this report show, we must manage migration better. It is clear that some countries could contribute a lot more," said commissioner for home affairs Ylva Johansson at the online launch of the Easo report.

"Migration has always been here, will always be here. Our task is to manage migration in an orderly way and to protect fundamental rights," she added.

While the number of applications from Syrian nationals declined slightly in 2019 in comparison with the previous year, requests from Afghan and Venezuelan citizens increased sharply.

Venezuelan nationals lodged about 46,000 applications in 2019 - more than double than in the previous year.

[...]

The European Commission will present the long-stalled Common European Asylum System once member states reach an agreement on the bloc's long-term budget - the proposal is expected after the summer.

"I'm quite optimistic that we can reach a proposal that can be accepted and adopted. Even though I understand it is also very difficult," said commissioner Johansson.

Following the arrival of about one million people in 2015, the EU's policy-making surrounding migration has been stymied.

The commission's proposal in 2016 demanded an automated system based on quotas per member state but met stiff resistance from some countries.

Eastern European countries, particularly Hungary and Poland, oppose any mandatory system to redistribute asylum seekers across the bloc - while 'frontline' countries like Italy, Spain or Greece insist on this aspect.

Johansson said on Thursday that Europe needs a "mandatory solidarity mechanism," but the design of the new migration package is still unclear since it must satisfy all member states' positions.

Spain will reject any scheme by the commission for not including relocation quotas, Spanish newspaper El País recently reported.
euobserver 26.6.2020
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Yle: Saksan sisäministeri suomii EU-kumppaneita vetkuttelusta turvapaikanhakijakriisin ratkaisussa: "Häpeällistä" 7.7.2020

Quote from: Yle 7.7.2020Saksan sisäministeri Horst Seehofer pitää häpeällisenä sitä, etteivät EU-maat ole vieläkään kyenneet ratkaisemaan taakanjakoa unionin alueelle tulevista siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista huolehtimisessa.

Seehofer sanoi EU:n sisäministerien videokokouksessa, ettei Italiaa, Maltaa, Espanjaa ja Kreikkaa voi pitkällä aikavälillä jättää yksin huolehtimaan maihin meritse tulevista ihmisistä.

Hän huomauttaa, että jokainen veneellinen tulijoita vaatii ponnisteluja heidän jakamisekseen eri EU-maihin.

– Ja joka kerta vain pieni joukko jäsenmaista on valmis siihen, Seehofer totesi.

Hänen mukaansa tilanne ei sovi EU:n arvolle. Jos tulijat ovat oikeutettuja saamaan suojelua, Seehoferin mielestä EU-mailta voidaan odottaa solidaarisuutta heidän vastaanottamisessaan.

Horst voi vapaasti tukehtua pullaansa, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa. "Taakanjako" kun ei ole mikään ratkaisu vaan vaarallista leikkiä Euroopan tulevaisuudella.

Horstin tarkoittamat afrikkalaiset Italiaan pyrkijät tyypillisesti eivät ole oikeutettuja saamaan suojelua, mutta silti EU:n komission maahanmuuttosopimuksessa tullaan kaikesta päätellen luomaan järjestelmä, joka jakaa myös nämä onnenonkijat automaattisesti jäsenmaiden kesken. EU-alueelle päässeistä ei päästä eroon, vaikka turvapaikkapäätös olisi kielteinen, vaan tulijat siirtyvät sujuvasti miljoonien laittomien siirtolaisten alamaailmaan.

Todellista solidaarisuutta olisi tukea Etelä-Euroopan maita tulijoiden torjumisessa ja palauttamisessa Afrikkaan (vrt. Salvini). Ns. "taakanjako" vain moninkertaistaisi tulijoiden määrän, kun Välimeren maista lennätettäisiin suoraan pohjoisiin jäsenmaihin. "Taakanjako" ja Afrikan väestöräjähdys on äärimmäisen huono yhdistelmä.

Quote from: Yle 7.7.2020EU-komission on tarkoitus esitellä syyskuussa ehdotus EU:n siirtolais- ja turvapaikkapolitiikan uudistamiseksi. Saksa toivoo, että pääkohdista päästään sopuun sen puheenjohtajakaudella eli vuoden loppuun mennessä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset