News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Pentti Linkola - ekoajattelijoiden nuivin kärki?

Started by Kazakstan, 04.03.2009, 13:37:07

Previous topic - Next topic

Foundation

Quote from: Brandis on 03.06.2018, 12:39:52
Nyt, 86-vuotiaana, hän tyytyy toteamaan vain, että..
Tämä on osa sitä hävitystä, keskustelusta ei ole ollut hyötyä - tai tavallaan on, mutta kuitenkaan ei ole, sillä samaa virhettä ihmiskunta elää todeksi yhä ja että hän on surullinen väestömäärän laskemisesta Suomessa.

Joko femakko-Pentti paljasti syyn siihen, miksi hänellä on kaksi lasta.



"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Shemeikka

En tunne Pentti Linkolaa muuten kuin kirjojen ja median kautta, mutta käsittääkseni hän haluaa maailman väkiluvun sekä elintason laskevan mutta haluaa suomalaisten jäävän eloon. Pentti ei halua suomalaisten kuolevan sukupuuttoon.

Hieno mies jolla on oikeat mielipiteet.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Golimar

QuoteTampereella kerrattiin, kuinka moni Pentti Linkolan 1960-luvun ennusteista on toteutunut ja onko ihmisillä vielä toivoa - ympäristöajattelijan vastaus oli kylmäävä..................

Puhe oli järeistä aiheista: ilmastomuutoksesta, sotien vaikutuksista, kansainvaelluksista, metsien suojelusta, avohakkuista, maahanmuutosta, jopa turismin tuhoisuudesta..............

"Toivoa ei ole"
Pitkän ja yleisössä ajatuksia herättäneen keskustelun aikana Liksom kertasi Linkolan jo 1960-luvulla esittämiä teesejä luonnonsuojelusta ja sitä kuinka monet hänen ennustuksistaan olivat toteutuneet.

Loppupäätelmä oli, että käytännössä kaikki.

Liksomin kysymykseen "onko vielä toivoa", Linkolan vastaus oli lohduton: "Toivoa ei ole".

- Kylmänväreethän siinä menivät, mutta vaikka sanoma olikin toivoton, keskustelua oli todella mahtava kuunnella, kiiteltiin yleisöstä........................


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808262201161438_u0.shtml

foobar

Eiköhän se nykyintelligetsijan loppupäätelmä ole että kaikki ne jotka eivät kannata esim. Afrikan väestöräjähdystä ja sen levittämistä Eurooppaan on tapettava. Linkola voi toki olla eri mieltä, mutta sehän onkin kalkkis! Ei ymmärrä mitään intersektionaalisuudesta ja kulttuurisen omimisen torjumisesta.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Tavan

Linkola on johdonmukainen naturalisti. Arvostan. Johdonmukaisen naturalistin on pakko olla pohjimmiltaan toivoton. Linkolan on vaihdettava maailmankuvaansa saadakseen toivon.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Brandis

Viimeisimmän elämänkertateoksen lisäksi olisi hyvä lukea Linkolalta kokoelmateos Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla (Tammi 2004). Siinä on kootut kirjoitukset aiemmilta vuosilta teemojen mukaan: metsä, luonto, eläinten oikeudet, kirjat, Suomi, maailma ja me, elämän edellytykset. Timo Hännikäinen on arvioinut ko. kirjaa; 'vanhan kalastajan äänensävy on pohdiskeleva, jopa maltillinen'. 'Hän on tyytyväinen pienestäkin luonnon ja elämän saamasta lisäajasta, vähäisestäkin tuhon lykkäyksestä'.

Tästä elämänkertateoksesta käy ilmi miten Linkolan radikaalia linjaa on todella vastustettu, ja heti kertovan linjan pehmennyttyä, kriitikot tunnustavat ajatusten arvon ja kirjoittavat, että teos jää historiaan merkittävänä. Vaikka yhtä oikeassa hän on myös turhautuessaan.

Lalli IsoTalo

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0b82ee97-583f-4b22-854e-39082c38b01e?fbclid=IwAR1k1Ab8dJbKdlUOjF_8w6mJ6lTmMZRt3qU9nuzaXd3fJcepWaAZRj0JIzI

QuoteIL:AL: Pentti Linkola sai ensimmäisen kerran kutsun Linnaan, kieltäytyi: "En voi mitenkään kunnioittaa Suomen tasavaltaa tällä tavalla. Suomi on maailman viheliäisin maa."


Marraskuun alussa Linkola sai hämmentävää kirjepostia Helsingistä. Se oli kutsu Linnan juhliin.

– Piti ruveta heti miettimään, miten ilmoitan ystävällisesti kieltäytyväni kutsusta. Isännissä ei ole mitään vikaa, he ovat minusta sympaattisia ihmisiä. Mutta muuten ajatus itsenäisyysjuhliin menemisestä on minulle täysin mahdoton.

Tiukkana luonnonsuojelijana tunnetun ajattelijan perusteet tulevat metsästä.

– En voi mitenkään kunnioittaa Suomen tasavaltaa tällä tavalla. Suomi on maailman viheliäisin maa. Metsän, puun osa ja kohtalo on Suomessa armoton, armottomampi kuin missään maailman kolkassa, Linkola perustelee kieltäytymisen.
...

Niinistön Linkola on tavannut kerran.

–Olin Eero Paloheimon syntymäpäivillä, siellä olivat niin sanotusti kaikki. Satuin samaan porukkaan pukumiesten kanssa. Yksi heistä kätteli ja esittäytyi: "Niinistö".

–Päädyimme juttelemaan kahdestaan. Kerroin hänelle perustavaa laatua olevasta ongelmastani: pidän ihmisistä, mutta vihaan ihmiskuntaa.

Loput linkistä.

Alkuperäisjuttu maksumuurin takana: https://www.aamulehti.fi/a/201324721?_ga=2.8925110.2068165595.1543315866-209609631.1508999746
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

dothefake

Siis, jos olisi kaksi ihmistä, niin Linkola ei vihaisi ketään?
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

nutsy

Ylen elävästä arkistosta löytyy nyt kattava artikkeli Linkolasta sisältäen hänen esiintymisiään Ylen tv- ja radio-ohjelmissa. Artikkelin lukuaika on Ylen mukaan noin 20 min. joten en lähde sitä isommin referoimaan.

QuotePentti Linkola ja puoli vuosisataa radikaalia sanomaa luonnon puolesta

Syväekologi Pentti Linkolaa on usein nimitetty Suomen sitkeimmäksi ellei peräti ainoaksi todelliseksi toisinajattelijaksi. Tähän artikkeliin on koottu haastatteluja ja dokumentteja hänen ajattelustaan 50 vuoden ajalta. Sen ydinsanoma ei ole muuttunut: ihminen ajaa maapalloa kohti katastrofia ja loppumme on lähellä. Ilmastonmuutos on herättänyt monet miettimään tarkemmin hänen viestiään, joka ei ole kevyt eikä mukava, mutta järkyttävällä tavalla ajattomaksi osoittautunut.

(...)

Loput tuolta -> https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/05/pentti-linkola-ja-puoli-vuosisataa-radikaalia-sanomaa-luonnon-puolesta

"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

guest15792

Linkola on mielestäni tosi kiinnostava hahmo ja hän on monissa asioissa valitettavan oikeassa. En tosin kannata ihmisten joukkotuhoamisia, koska meille on annettu kuitenkin moraali ja oikeudentunto. Joukkotuhoaminen aiheuttaisi paljon kärsimystä, tuskaa ja ehkä jopa kostohaluja luontoa kohtaan. Enkä usko, että se toisi pidemmälle aikavälille ratkaisuja, koska juurisyyy ovat muualla - koulutuksen ja ehkäisyvälineiden puutteessa sekä syvään juurtuneissa asenteissa. Mutta muuten arvostan hänen työtään luonnon ja lintujen eteen ja hän on tuonut tärkeän näkökulman eli ympäristöpuolen maahanmuuttokeskusteluun. Sen sivuuttavat valitettavasti Vihreät, mutta myös persut voisivat korostaa tätä puolta enemmän. Ympäristösyyt on minullekin yksi tärkeimpiä syitä vastustaa nykyisen kaltaista maahanmuuttoa naisten oikeuksien ja turvallisuuden lisäksi. Pohjoisen luonto on herkkää ja äärimmäisen arvokasta.

Linkola on elänyt hyvin pitkälti kuin on opettanut. Toki hänkään ei ole täydellinen enkä usko, että kukaan länsimaissa elävä kykenee elämään ekologisesti täydellistä arkea, mutta hyvin lähelle voi päästä, jos tahtoa on paljon. Ymmärrän hänen pessimisminsä. Hän on puhunut ympäristön puolesta kauan, tarkkaillut luontoa vuosikymmenten ajan ja merkannut useiden vuosien ajan muistiin havaintojaan. On raskasta nähdä rakkaiden lajien ja metsien vähenevän ja tuhoutuvan. Ajottain tuntuu puheiden menevän kuuroille korville. Tiedän sen itsekin, kun yrittää puhua luontoasioista.

Vaikka ihminen yrittääkin nostaa itsensä luomakunnan kruunuksi ja hallitsijaksi, hän on laji muiden joukossa. Mutta ihminen ei kuitenkaan pärjää ilman luontoa ja ymmärtää valitettavan vähän muiden lajien merkityksestä ekosysteemeille ja luonnon kiertokululle.


.

HDRisto

Ei ihmisiä varsinaisesti tarvitse ryhtyä tuhoamaan, lopetetaan vain turha ja tarpeeton kehitysapu. Luonto hoitaa ongelman aika kätevästi ja nopeasti.

Hermit

Ihmisten tuhoamisesta haaveilevat ekoterroristit ovat yksinkertaisesti tyhmiä ja laskutaidottomia. Laskin joskus että pelkän nykyisen väestönkasvun nollaamiseksi tarvittaisiin n. 7 kertaa 2. Maailmansotaa vastava konflikti, ja sen pitäisi jatkua koko ajan, jotta väkiluku pysyisi nykyisessä 7 miljardissa. (Joku viisaampi voisi tarkistaa). Ei tarvi olla mikään einstein ymmärtääkseen, että pelkkä ajatuskin on ihan absurdi.
Anta caickien cuckien cuckia waan.
- Ganander

kannibaalikani

Jotenkin musta tuntuu Linkolan enemmänkin yleisellä tasolla ajattelevan, jotta ympäristö säilyisi, ihmisten määrä pitäisi romahtaa. Äärimmäisenä keinona olisi ihmisten tuhoaminen, mutta jotenkin tuntuu siltä, että Linkola itsekin tiedostaa ajatuksensa räikeyden. Kuitenkin ympäristön säilymisen kannalta ajatuksena ihmisten määrän romahtaminen olisi nimenomaan se olennaisin asia. Se on ehkä juuri enemmänkin sellaista yleisluontoista pohdiskelua Linkolalta.

En mä nyt tiedä sainko ulostettua tuon sellaisessa muodossa, jota päässäni virkoin. Noin muuten arvostan Linkolaa suuresti, vaikka kaikkia sen ajatuksia en jaakaan. On kuitenkin vuosien saatossa ollut johdonmukainen ja itselleen lojaali eikä ole sortunut muiden paineen alla. Toinen seikka jota arvostan suuresti on, kun tosiaan elää hyvin pitkälle, kuten saarnaakin.

haermae

Quote from: Hermit on 30.03.2019, 08:44:18
Ihmisten tuhoamisesta haaveilevat ekoterroristit ovat yksinkertaisesti tyhmiä ja laskutaidottomia. Laskin joskus että pelkän nykyisen väestönkasvun nollaamiseksi tarvittaisiin n. 7 kertaa 2. Maailmansotaa vastava konflikti, ...

Ei sota ole ainoa keino vähentää väkeä. Se on siihen tarkoitukseen sitäpaitsi varsin tehotonkin keino, jos ei aleta laajamittaisesti heittelemään atomipommeja. Tuo puolestaan tekisi alueita elinkelvottomiksi, mikä olisi huono asia.

Sotimisen sijaan bakteerit ja virukset hoitavat homman tehokkaammin, helpommin, ja bakteerista/viruksesta riippuen nopeastikin.

Eikä väestön vähentämiseen tarvittaisi edes varsinaista aktiivista toimintaa, riittää kun lopettaa kehitysavun. Luonto ja luonnonvalinta hoitaisivat kehitysmaiden väestön kestävälle tasolle melko nopeasti, jonka jälkeen siellä olisi jäljelle jääneillä ja jatkossa syntyvillä paljon mukavampaa.

Olisihan se hetken aikaa kauheaa kärsimystä, mutta sitten helpottaisi. Nykyinen länsimaiden harjoittama "auttaminen" sen sijaan pahentaa tilannetta kaiken aikaa, mahdollistamalla kehitysmaiden väestön eksponentiaalisen lisääntymisen. Kaikki nälkäänäkevät pidetään hengissä sukukypsiksi, tuottamaan uusia nälkäänäkeviä jo ennestään täyteen ahdettuihin maihin.

Miten voi olla, että inhimillisen kärsimyksen jatkuvaa lisäämistä (=kehitysapu) pidetään humaanina tekona?

1970-luvun alussa maailmassa oli alle 4 mrd ihmistä. Siitä on aikaa alle 50 vuotta. Nyt väkeä on lähes 8 mrd, ja käyrä osoittaa tukevasti koilliseen. Väki lisääntyy kehitysmaissa, ja tulee kehitysavun turvin lisääntymään jatkossakin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_v%C3%A4kiluku

Harmillisesti tuolta sivulta puuttuu se "jääkiekkomaila", joka näyttää väestön määrän pidemmällä aikavälillä. Ehkä Anyone viitsisi etsiä sen. Sivun käyrä näyttää vain mailan lavan, piilottaen väestönkasvun rajun muutoksen WW II:n jälkeen. Kehitysapu sattumoisin alkoi noilla huudeilla.

Linkola on oikeassa. Jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena, väkimäärä ei saisi ainakaan kasvaa, päinvastoin sen pitäisi vähetä radikaalisti.

Hermit

Quote from: haermae on 30.03.2019, 20:44:06
Linkola on oikeassa. Jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena, väkimäärä ei saisi ainakaan kasvaa, päinvastoin sen pitäisi vähetä radikaalisti.

Linkola nimenomaan on oikeassa. Tarkoitin kommentillani lähinnä sitä, että ihmisten lukumäärä ja kasvunopeus on yksinkertaisesti tähtitieteellisen suuri, eikä asialle ole enää tehtävissä mitään. Ja tätä mieltä uskoakseni on Linkolakin. Kokonaisen eliölajin nitistävä virus tai bakteeri on scifiä.
Anta caickien cuckien cuckia waan.
- Ganander

against globalism

Rest in Peace Pentti Linkola.

QuoteLuonnonsuojelija, ornitologi Pentti Linkola, 87, on kuollut. Asian vahvistaa Ylelle Linkolan tytär Leena Linkola, mutta hän ei halua enempää kommentoida asiaa.

Kerromme aiheesta kohta lisää.

https://yle.fi/uutiset/3-11293151

against globalism

Jos ei olisi tätä Koronakriisiä päällä, niin nähtäisi varmaankin valtamedian toimittelijoilta ja kolumnisteilta kohta samanlaisia kirjoituksia kuin Tony Halmeen kuoleman jälkeen, mutta ehkä nyt edes he eivät kehtaa. Toivottavasti.

Vaniljaihminen

On mielenkiintoista nähdä mikä poliittinen taho parhaiten omii Linkolan perinnön. Muistetaanko alkuperäisenä vihreän liikkeen edustajana ollenkaan vai päätyykö muiden jengien edustajaksi? Viitsiikö Greta sanoa mitään..?
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

against globalism

#588
Linkolan viimeiseksi jäänyt haastattelu.

QuoteErkki Kiviniemi kävi lyhyen puhelinkeskustelun filosofi, kirjailija ja kalastaja Pentti Linkolan kanssa. "Ihminen kiihtyy, kun sen taloutta uhataan, ei maapallon takia."

Miten suhtaudut vallitsevaan pandemiaan ja sen vaikutukseen?

– Koronavirus voi hieman jarruttaa maapallon tuhoa, mutta kun se on saatu lannistettua, jatkuu sama elämäntapa.

– Niin kauan kuin taloudellinen edistys ja kehitys ovat ihmisen keskeisiä tavoitteita, on maapallon pelastaminen menetetty.

Miten näet tulevaisuuden maapallolla?

– Olen pessimisti. Ihminen on evoluution tuottamista lajeista kaikkein kamalin, vaikka onkin luonut hienoa kulttuuria ja sivistystä.

– Näissä kulttuuripiireissä on toki vähemmistöjä, jotka voivat jarruttaa hieman huonoa kehitystä. Viruskin voi saada aikaan hyvää. Onhan jo ilman laatu monin paikoin parantunut, kun lentojen määrä on pudonnut.

– Yksi hyvä vähemmistö on Luonnonperintösäätiö, jonka toiminnanjohtaja on Anneli Jussila.

– Kuitenkin iso kuva on edelleen tuhoava. Ihminen valjastaa älykkyytensä taloudelliseen kasvuun. Se on kaiken aikaa keskeinen ja kyseenalaistamaton päämäärä. Eikä silloin toivoa ole.

...

https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-henkilot/pentti-linkola-ei-nae-toivoa-ei-yksi-virus-juuri-mitaan-muuta/ (2.4.2020)

kannibaalikani

Lepää rauhassa yhteiskunnan ravistelija. Linkolan tapaisia tarvitaan aina ravistelemaan meidän ajatusmaailmojamme. Pyyteetöön oman tiensä kulkija ja ennen kaikkea itselleen uskollinen muusta yhteiskunnasta välittämättä. Hänen kaltaisiaan tarvitaan lisää.

Möhömaha

Linkola oli ekofasisti sanan varsinaisessa merkityksessä. Suren yhtä paljon kuin Pol Potia.
Offer me money, offer me power, I don't care. I'll say what I want to say, and if the consequence is losing money, so be it -Elon Musk

against globalism

Quote from: Möhömaha on 05.04.2020, 16:11:18
Linkola oli ekofasisti sanan varsinaisessa merkityksessä. Suren yhtä paljon kuin Pol Potia.

Oli mikä oli, mutta eli kuten opetti ja mielipiteensä varsin hyvin perusteltuja monetkin.

https://www.youtube.com/watch?v=ZqJFPAGSRyc

Miniluv

Katkeroitunut romantikko, joka kuitenkin oli tunne eikä logiikka edellä menossa ajattelussaan. Näkyy tällaisista lausumista

QuoteIhminen on evoluution tuottamista lajeista kaikkein kamalin, vaikka onkin luonut hienoa kulttuuria ja sivistystä.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Julleht

Quote from: Miniluv on 05.04.2020, 17:30:17
Katkeroitunut romantikko, joka kuitenkin oli tunne eikä logiikka edellä menossa ajattelussaan. Näkyy tällaisista lausumista

QuoteIhminen on evoluution tuottamista lajeista kaikkein kamalin, vaikka onkin luonut hienoa kulttuuria ja sivistystä.

Tämä sitaatti tosin taitaa olla nimenomaan sitä logiikkaa – päinvastoin kuin sentimentaalisen ihmisen yleinen katsantokanta – omasta näkövinkkelistään tosin. Objektiivisesti tarkastellen ihminen on juuri se laji, joka on kaikista eniten aikaansaanut luonnon monimuotoisuuden tuhoamista, mikä Linkolan fokuksessa oli. Hänelle ihminen oli vain laji muiden joukossa.

Kepeät mullat. Sitä kuoleman toivomista ihmiskunnalle lukuunottamatta eli suurimmaksi osaksi niinkuin opetti, mikä on suhteellisen harvinaista.
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

against globalism

#594
Quote from: Miniluv on 05.04.2020, 17:30:17
QuoteIhminen on evoluution tuottamista lajeista kaikkein kamalin, vaikka onkin luonut hienoa kulttuuria ja sivistystä.

On tuossa ihan pointtinsa. Koko tämä Koronakriisikin lähti siitä, että on syöty lepakkosoppaa yms.... Skeidaa ja kuinka moni tuostakin vastuuttomuudesta on nyt joutunut jo kärsimään! Ja ei oo kyse edes siitä, että ei olis muuta ruokaa tarjolla. Jossain Afrikassa olis voinut ehkä perustella ruuanpuutteella homman.

Larva

Kepeät mullat Linkolalle. En ollut joka asiasta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta arvostin häntä korkealle, koska mies eli kuten saarnasi ja seisoi sanojensa takana. Harvalla on niin paljon selkärankaa.
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Vaniljaihminen

Linkolan lausunnot ovat kyllä olleet vähän sellaisia, että häneltä on jokainen saanut valikoida haluamansa. Mutta arvokasta tietysti on se, että mies esitti omat näkemyksensä eikä missään nimessä keräillyt sosiaalisia pisteitä. Ja ainakin hän eli niin kuin saarnasi, taisi jo joku sanoakin.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

b_kansalainen

Quote from: Miniluv on 05.04.2020, 17:30:17
Katkeroitunut romantikko, joka kuitenkin oli tunne eikä logiikka edellä menossa ajattelussaan.

Juurikin noin.

Pentti Linkolan ja muiden maailmanpelastajien elämänkatsomus perustuu ajatusvirheeseen, jonka mukaan olisi olemassa joku oikeanlainen maailma, joka sitten ihmisten tulisi palauttaa voimaan riippumatta siitä, mihin suuntaan olosuhteet ovat kehittymässä. Pentti Linkola halusi, että maailma olisi sellainen kuin Pentti Linkola haluaa sen olevan. Minäkin toivon, että maailma olisi sellainen kuin minä haluan sen olevan. Se ei kuitenkaan tee minusta mitään suurta ajattelijaa. Eikä se kyllä tee Pentti Linkolastakaan.

Olisiko maailma parempi, jos ihmiskunta olisi tyytynyt keräilyyn ja metsästykseen? Saako mammutitkin kertoa mielipiteensä? No, ei olisi. Se olisi vain erilainen, koska mitään absoluuttista hyvyyttä tai paremmuutta ei ole olemassa. On vain arvojen ja tunteiden ohjaamia mielipiteitä.

Mikke70

Linkolan ajatusmaailma oli hyvinkin lähellä perussuomalaista ajatusmaailmaa. Eli sitä, että maailmassa on vain kertakaikkisesti liikaa ihmisiä. Ja jotta ei koko maapalloa tuhottaisi, väkiluvun tulisi vähetä hyvinkin radikaalisti.

Toki tällainen kehitys ei olisi markkinoiden mieleen.
Donald—I appreciate the free publicity for Borat! I admit, I don't find you funny either. But yet the whole world laughs at you.

Arvoton

Wikipediassa mainittiin hänen masennuskausistaan. Olisiko synkimmistä näkemyksistään osa pulpahdellut sellaisilta ajoilta?