News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Pentti Linkola - ekoajattelijoiden nuivin kärki?

Started by Kazakstan, 04.03.2009, 13:37:07

Previous topic - Next topic

Kulttuurimono

Jäsen Pyöräilijä muistutti vielä kaskenpoltosta. Se on tosiaan muuttanut lähes koko Suomen metsät erinäköisiksi kuin ne "oikeasti" olisivat. Luontaistalous tuhosi mm. joka ikisen puun Islannista ja lähes kaikki alkuperäiset metsät brittein saarilta, Tanskasta jne. Uuden tiedon mukaan myös valtaosa Amazonin sademetsistä tuhottiin luontaistaloudella jo yli 1000 vuotta sitten, liikakansoitus tietysti yhtenä syynä.
Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

Totuus EPT

Väsyneen oloinen alkaa Linkola olla, mutta maapallon suurin ongelma on tosiaan väestönkasvu, varsinkin kehitysmaissa. Länsimaissa väestönkasvu tosin on vähentymässä, mutta nykyinen väestönvaíhto uhkaa tätä kehitystä.
Linkolalla on omanlainen uhkatekijöiden esitys.
Onhan näitä muitakin uhkatekijöitä olemassa, yksi tärkeä uhkatekijä on talous. Jatkuva voiton jano länsimaisessa taloudessa ei ole kestävällä pohjalla. Aasia on uutena esimerkkinä tästä.
Missä ******i siellä ongelma.

Lalli IsoTalo

Quote from: ilmarinen on 11.01.2016, 11:23:19tapaja
Itse näen suurimpana tekijänä lopullisessa tuhossa ihmisen tuottamat ydinmateriaalit. Lopullisen tuhon yksi elementti on ydinvoimaloita tuhoava ketjureaktio. Vähitellen hengitysilma muuttuu ihmiselle myrkylliseksi mm. plutoniumkaasujen levitessä kaikkialle, kun joka puolella pohjoista pallonpuoliskoa olevat varastoidut ydinmateriaalit haihtuvat ilmakehään.

Luonnonsuojelija Linkola näkee ydinaseet hienona tapana niistää ihmiskunnan pääluvusta monta nollaa pois.  :facepalm:
Luonnonsuojelija Linkola puhui ohjelmassa Neuvostoliitosta hyvinkin ihailevaan sävyyn.  :facepalm:

Vaikka osa Linkolan ajatuksista on hyvinkin loogisia ja oikein, niin muutamia asioita hän ei ole ajatellut nenäänsä pidemmälle, vaikka pitääkin itseään suurenakin ajattelijana.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

dothefake

Tuo juuri on totta, pohja-ajatuksessa voi olla ituakin, mutta seuraavissa lauseissa Linkola puhuu alkuajatuksen vesittävää puutheinää.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Korpikommunisti

Tuohon viittasin puhuessani Linkolan narsismista. Yhdistelmä itsenäisyyttä, tosikkomaisuutta, älykkyyttä ja huomionkipeyttä. Loppupeleissä pyrkii aina hätkähdyttämään keinolla millä hyvänsä. Loppudiagnoosi: täysi kaheli.

HDRisto

Quote from: XXLowEnd on 11.01.2016, 10:43:05
Eikai kaikkien tarvitse olla täydellisellä esimerkillään näyttämässä miten pitäisi elää, vaikka oikean tavan tietäisikin.

Yksi Muhammed riittää sitä lajia: "täydellisyyttä". Ei ole kuin harmia moisesta kannattajien täydellisyyden tavoittelusta ja ehdottomasta seuraamisesta.

Lupu(kulkuri)

Quote from: Korpikommunisti on 11.01.2016, 14:25:26
Tuohon viittasin puhuessani Linkolan narsismista. Yhdistelmä itsenäisyyttä, tosikkomaisuutta, älykkyyttä ja huomionkipeyttä. Loppupeleissä pyrkii aina hätkähdyttämään keinolla millä hyvänsä. Loppudiagnoosi: täysi kaheli.

Edes normikahelilla saattaa olla vaikeuksia selvitä tämmösessä aika pitkälle kehittyneessä teknokratiayhteiskunnassa hengissä niinkin pitkälle mitä Pena on tehnyt.
En allekirjoita "täysi kaheli" luonnehdintaa.

Eihän P.L. ole yrittänytkään hätkähdyttää vuosikausiin ketään. Ainakaan ihmisiä.

Foundation

Quote from: Pyöräilijä on 11.01.2016, 12:17:47
Nordean ja UPM:n puheenjohtaja Björn Wahlroos elää myös kuin opettaa.

Wahlroosin ahkeruus ja elämäntapa turvaa ympäristöä paljon enemmän kuin Linkolan kalaverkot.

Linkolahan kertoi joskus miltei ylpeänä, että hänellä on kaksi lasta ja se on vähenevä kaava.

Jos ahkerasti tekee töitä elättääkseen perheensä, ei se ole mitenkään mahdotonta, että joku tuo myös jälkikasvulle monikulttuurisen perheen elätettäväksi.

QuoteKokonaishedelmällisyysluvun pitää olla vähintään yli väestön nettouusiutumisluvun eli 2,1, jotta väestö uusiutuisi ja väestösuhteet pysyisivät tasapainossa. Kokonaishedelmällisyysluvun pitkään ollessa alle nettouusiutumistason maan väestö alkaa ikääntymään ja lopulta vähenemään ilman siirtolaisuutta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokonaishedelm%C3%A4llisyysluku

"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Purppura

Quote from: Nuivake on 11.01.2016, 11:38:30
Quote from: ilmarinen on 11.01.2016, 11:23:19

Itse näen suurimpana tekijänä lopullisessa tuhossa ihmisen tuottamat ydinmateriaalit. Lopullisen tuhon yksi elementti on ydinvoimaloita tuhoava ketjureaktio. Vähitellen hengitysilma muuttuu ihmiselle myrkylliseksi mm. plutoniumkaasujen levitessä kaikkialle, kun joka puolella pohjoista pallonpuoliskoa olevat varastoidut ydinmateriaalit haihtuvat ilmakehään.

Saattaisi olla ihan hyväksi ottaa asiasta hieman selvää? :facepalm:

Tietyissä piireissä ''hieman selvää ottaminen'' ei kuulu pelinhenkeen. http://www.independent.co.uk/news/science/former-greenpeace-leading-light-condemns-them-for-opposing-gm-golden-rice-crop-that-could-save-two-9097170.html
Todellisuuden tajuamista nimitetään nykyään rasismiksi.

Nationalisti

Quote from: b_kansalainen on 11.01.2016, 05:10:35
Quote from: Nationalisti on 11.01.2016, 04:42:08
Linkola on hieno mies. Puhdas sielu mätänevässä maailmassa.
Täällä ei mätäne muu kuin pessimistien usko. Voimauttavaa, että Linkola saa itseni kaltaisen pessimistin tuntemaan jonkinlaista tulevaisuuden uskoa ja miettimiään pessimismin eri asteita. Luettakoon se Linkolalle eduksi.

Linkolalaiset optimistit tietysti uskovat yhteiskuntien romahtamiseen ja ihmiskunnan enemmistön tuhoon :P Toivossa on hyvä elää, kunhan kukaan ei ala edesauttamaan oikeamielisyyttään kansanmurhilla.

Linkola arvostaa luonnon monimuotoisuutta ihmisen materiaalisen vaurauden edelle. Siitä näkökulmasta hänen pessimismilleen on runsaasti katetta.
Yeah, well, you know, that's just, like, your opinion, man.

ilmarinen

Albert Einsteinin mukaan ydinvoima on vain idioottien tapa keittää uraanilla vettä. Hän on sanonut myös, että ydinvoima tulee lopulta tappamaan käyttäjänsä. Uskon häneen enemmän, kuin hommafoorumin persuihin.

Vesa Heimo

#521
Quote from: ilmarinen on 11.01.2016, 21:03:10
Albert Einsteinin mukaan ydinvoima on vain idioottien tapa keittää uraanilla vettä. Hän on sanonut myös, että ydinvoima tulee lopulta tappamaan käyttäjänsä. Uskon häneen enemmän, kuin hommafoorumin persuihin.

Olisiko tälle lähdettä, nimittäin Einstein ei ole noin sanonut vaan ihan toinen henkilö.

Einstein sensijaan taisi joskus 30-luvulla veikkailla että ydinvoimaa ei koskaan saada kesytettyä energiantuotantoon. Tuo lausuma vaan kertoo sen että tulevaisuuden ennustaminen on aina erittäin vaikeaa vaikka kuinka fiksu olisikin.

Ihmiskunta tarvitsee kehittyäkseen lisää energiaa ja se energia on toki saatava mahdollisimman pienillä vaurioilla ekosysteemiin. Kiinakin on herännyt siihen että saasteet tuhoavat elinympäristöä ja Clean Tech on siellä nouseva teollisuuden ala. Tällähetkellä (vaikka uraanin louhiminen ja rikastaminen saastuttaa jonkinverran) paras energianlähde on ydinvoima.

Ydinvoiman puolesta puhuu sekin että uudentyyppisillä reaktoreilla saadaan käytettyä sitä vanhaa "jätettä". Pari sukupolvea lisää, ja ydinjätteen varastointia ei tarvitse edes pohtia kun reaktorit jauhavat uraanit loppuun asti.

Ehkäpä, ehkäpä vielä ennen vuotta 2050 saadaan fuusio pyörimään. Sitten vain taivas on rajana jos sekään.

Joskus on tullut pohdittua että rahti ja matkustajalaivatkin kannattaisi pyörittää ydinvoimalla aivan kuten lentotukialukset. Delfiinit kiittelisivät siitä ja kaloista.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Tapza

Quote from: Vesa Heimo on 11.01.2016, 21:10:19
Ehkäpä, ehkäpä vielä ennen vuotta 2050 saadaan fuusio pyörimään. Sitten vain taivas on rajana jos sekään.

Joskus on tullut pohdittua että rahti ja matkustajalaivatkin kannattaisi pyörittää ydinvoimalla aivan kuten lentotukialukset. Delfiinit kiittelisivät siitä ja kaloista.

Fuusiota paljon pikaisempi ja helpompi tapa tehostaa ydinvoiman käyttöä olisi ottaa laajemmin käyttöön vaihtoehtoiset polttoainesyklit perinteiseen uraanin tilalle. Varastoissa on jo nyt valtavat määrät toriumia joka on tällä hetkellä käytännössä jätettä mutta olisi käypä polttoaine hyötöreaktorissa. Hommaa helpottaisi perinteisten reaktorityyppien vaihtaminen sulasuolareaktoreihin. Hommaa hidastaa se ettei ydinvoimajäteillä ole isoa taloudellista intressiä panostaa näiden kehittämiseen. Intia tietääkseni onneksi ainakin kehittelee toriumpohjaisia voimaloita koska sillä ei ole uraanivaroja mutta suuria luontaisia toriumvaroja löytyy.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Tapza

Quote from: ilmarinen on 11.01.2016, 11:23:19Vähitellen hengitysilma muuttuu ihmiselle myrkylliseksi mm. plutoniumkaasujen levitessä kaikkialle, kun joka puolella pohjoista pallonpuoliskoa olevat varastoidut ydinmateriaalit haihtuvat ilmakehään.

Siinä vaiheessa kun ilmasto on niin lämmin että plutoniumikin haihtuu ilmakehään on plutoniumkaasu ilmakehässä ongelmista pienin  :roll:
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Golimar

Pentti Linkolan lausunnot maahanmuutosta ovat kertakaikkiaan oikeaan osuvia, ei ole mikään ihme että hän ei enää ole vihertuholaisten puolueessa.

QuoteMaahanmuutosta[muokkaa]

Elämän tuhoutuminen on suoraan ja täsmälleen verrannollinen ihmiskunnan yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen, eikä mihinkään muuhun.
Kun puhun kehitysavusta, tulee jälleen mieleeni vertaus Jeesus Nasaretilaiseen. Samalla lailla kun hän puhdisti temppelin rahanvaihtajista, samalla lailla Vihreä liike on puhdistettava kehitysapulaisista, sillä heidän mukanaan liike onnistuu luonnonvarain ehdyttäjänä ajamaan kaikkien muiden poliittisten puolueittenkin edelle.
Vain eloon jäämisestä on kysymys (puhe Vihreän liikkeen yleiskokouksessa Turussa kesäkuussä 1985)[4]
Missään asiassa järjetön ja itsetuhoinen ihminen ei niin puhdaspiirteisesti ja yksiselitteisesti kaiva omaa hautaansa kuin pakolaisten vastaanotossa. Ennen kaikkea muuta kansainvälistä yhteistyötä olisi kaikkien valtioiden solmittava sopimus, joka kieltää kuolleen maan väestön uudelleensijoittamisen, joka takaa myös väestön menehtymisen sitä mukaa kuin tuottava maa-ala menetetään.
Johdatus 90-luvun ajatteluun (1988-1999)[4]
Sitä vastoin ei useinkaan huomata, että teollisuusmaiden vaurasta väestöä ja sen kuormitusta kasvattavat kaikkein kiivaimmin köyhistä maista saapuneet siirtolaiset, joiden syntyvyys noudattaa heidän lähtökulttuuriensa tasoa tai sosiaalihuollon korkeamman tason ansiosta ylittääkin sen. Matti Kuusi koetti jo kauan sitten muistutella, että ei pidä tuijottaa saapuvien siirtolaisten lukumääriin rajoilla, vaan heidän lastenkamareissaan sen jälkeen.
Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka (1992)[3]

https://fi.wikiquote.org/wiki/Pentti_Linkola#Maahanmuutosta

https://www.youtube.com/watch?v=cOP9K36HOmg

JJohannes

#525
Jos kuuntelitte YLEn haastattelun loppuun niin Linkola kertoo, että rakastaa ihmistä lajina, mutta näkee mahdottomana raahata koko nykyistä taakkaa lajin mukana. Samoin hän sanoo, että rakastaa lähimmäistään, mutta "kaukomaiden ihmisiä" hän ei kykene rakastamaan, eikä niin tulisikaan tehdä.

Linkola on johdonmukainen ajattelija loppuun asti. Hän on Ihmisen puolella, hulluutta vastaan. Vastaavaan suomalaiseen selväjärkisyyteen olen törmännyt vain G. H. von Wrightin tekstejä lukiessa.

Lopuksi Linkola siteeraa Runebergin virren 557 säkeitä, jotka ainakin tiivistävät oman maailmankatsomukseni paremmin kuin hyvin:

On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.

Ja meidän polkuamme saa
taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme
ja uskoo kuin me uskomme
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

b_kansalainen

Quote from: JJohannes on 12.01.2016, 03:52:50
Jos kuuntelitte YLEn haastattelun loppuun niin Linkola kertoo, että rakastaa ihmistä lajina, mutta näkee mahdottomana raahata koko nykyistä taakkaa lajin mukana. Samoin hän sanoo, että rakastaa lähimmäistään, mutta "kaukomaiden ihmisiä" hän ei kykene rakastamaan, eikä niin tulisikaan tehdä.

Ote mustan Linkolan päiväkirjasta:
"Minäkin rakastan neekereitä rotuna ja haluaisin pitää osan heistä akvaariossani, jossa he eivät pääse kuormittamaan luontoa tai saastuttamaan muita rotuja. Neekerihän olen itsekin. Silti en haluaisi raahata kaikkia neekereitä mukanani."

Quote from: JJohannes on 12.01.2016, 03:52:50
Linkola on johdonmukainen ajattelija loppuun asti. Hän on Ihmisen puolella, hulluutta vastaan. Vastaavaan suomalaiseen selväjärkisyyteen olen törmännyt vain G. H. von Wrightin tekstejä lukiessa.

Minkähänlaiseen sykkyrään se johto pitäisi sotkea ennen kuin sitä voi verrata Linkolan ajatuksiin? Varminta olisi katkoa tuuman pätkiin ja laittaa tehosekottimeen. Jos jo lähtökohta on väärä niin siitä voi "johdonmukaisesti" vetää vaikka minkälaisia päätelmiä.  Minulle Linkolan "selväjärkisyys" käy taas kerran esimerkiksi siitä, että avohoidolla ei tosiaankaan voida korvata ihan kaikkea.

Jos joku hörhö sanoo jotain maahanmuuton vastustamisen kannalta myönteistä, niin se ei tarkoita, että pitäisi ottaa kyseisen hörhön kaikki harhat todesta.

Suomalainen yhteiskunta on siitä hieno, että täällä saa vapaasti valtakunnan ykköskanavalla prime time -aikaan toivoa ihmiskunnan enemmistön kuolemaa. Sitten jos menee jossain nettipalstalla toivomaan romuluslaisten kuolemaa, niin huomaakin olevansa viheliäisin ihmisen irvikuva maan päällä ja kansanryhmää vastaaan kiihottaja.

Pyöräilijä

#527
Quote from: JJohannes on 12.01.2016, 03:52:50
Linkola on johdonmukainen ajattelija loppuun asti. Hän on Ihmisen puolella, hulluutta vastaan. Vastaavaan suomalaiseen selväjärkisyyteen olen törmännyt vain G. H. von Wrightin tekstejä lukiessa.

Filosofi Georg Henrik von Wright romutti maineensa uransa loppukaarteessa.

Henrik von Wright ( 1916-2003 ) asettui jo 1980-luvulla julkisesti ja avoimesti tukemaan Linkolan ajatuksia, koska teknisteollinen yhteiskunta muka romuttaisi koko luomakunnan ja elonkehän. Tätä ajatusta von Wright levitti puheissaan ja kirjoituksissaan elämänsä viimeiset vuodet.

Voi sanoa, että von Wrighti veti vihreän liikkeen nousuun yliopistoissa.

En halua olla pilkallinen, mutta von Wrightin ajatukset eivät tarjoa sen suurempaa viisautta kuin mikä tahansa naistenlehti. Jokainen voi tarkistaa itse, onko von Wrightillä muuta sanottavaa kuin MeNaisilla tai Annalla. Von Wrightin paino perustuu vain hänen uraansa ja asemaansa akateemisessa maailmassa. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole filosofiassa lähtökohtaisesti mitään muuta etua kehen tahansa kansalaiseen verrattuna kuin filosofisen perinteen tuntemus.

On myös katsottava, mistä von Wright ei puhu eikä kirjoita.

Henrik von Wrightille demokratia ja kansalaisvapaudet olivat yhdentekeviä ja jopa haitallisia Suuren Filosofian tiellä. Häneltä ei koskaan irronnut sanaa kansanvallan puolesta. Von Wright haaveili yhteiskunnasta, jota johtaa ylempi luokka kuten kansallisosialistit tai kommunistinen puolue. Hän halveksi rahvasta aivan kuten Linkola, jonka mielestä kansa on vain "ammottava kita" ahneessa kehossa.

Von Wrightin ihanne oli 1930-luvulla kansallissosialismi ja 1960-luvulla radikalismi, marxismi ja sosialismi. Näissä mielipiteissä ei ole mitään kiellettyä, mutta hänen ihanteensa on hyvä tietää kun hänen tekstejään ja elämäntyötään arvioi. Helsingin yliopiston rehtori ja kansleri Ilkka Niiniluoto onkin pyrkinyt vuosikausia valkopesemään von Wrightiä.

J.L.Runebergista, jota siteeraat, minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.

(http://www.otava.fi/images/authors/wright_w___.jpg)

Henrik von Wright ihaili
diktatuureja - ei demokratiaa.

(https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSAwaHb4rCGhR8iWYNcZYc6em02sRXPdXiQy1hZuOmjug8y3onohg)

Von Wrightin vihollinen oli talouskasvu,
josta myös filosofit saavat elantonsa.

Omicron

Quote from: JJohannes on 12.01.2016, 03:52:50Linkola on johdonmukainen ajattelija loppuun asti. Hän on Ihmisen puolella, hulluutta vastaan.

Tuntuu minusta että hän on enimmäkseen luonnon ja eläinten puolella, koska hän on usein sanonut että se on hyvä asia kun ihmisiä kuolee sodissa, luonnonkatastrofeissa, ja hän haluaisi että miljardeja ihmisiä kuolisi.

Itse en voi oikein käsittää hänen luonnonrakkautta, koska hän sanoo että hän ei arvosta ihmistä enemmän kun mitään muuta lajia (mutta luultavasti hän usein vain liioittelee että hänen pointtinsa menee paremmin perille). Itse ihmisenä tykkään kyllä että ihminen on tärkein laji maapallolla, koska maapallolla ei ole mitään tarkoitusta ilman ihmistä, koska ihminen on ainut joka ymmärtää mitä tarkoitus on. Ilman ihmistä, maapallo olisi vain merkityksetön pallo avaruudessa, jossa eläimet lisääntyvät ilman syytä.

Nuivake

Quote from: Omicron on 12.01.2016, 16:59:50
Ilman ihmistä, maapallo olisi vain merkityksetön pallo avaruudessa, jossa eläimet lisääntyvät ilman syytä.

Olen eri mieltä. Olemme vain yksi evoluution haara joka tulee tällä menolla katoamaan hyvin nopeasti. Sitten evoluution tuloksena satojen miljoonien vuosien jälkeen tulee toinen laji yrittämään. Eläimet eivät todellakaan lisäänny ilman syytä.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Rändöm

Juurikin näin. Eli summa summarum: Linkola on idiootti.

Rändöm

Quote from: Nuivake on 12.01.2016, 17:02:29
Quote from: Omicron on 12.01.2016, 16:59:50
Ilman ihmistä, maapallo olisi vain merkityksetön pallo avaruudessa, jossa eläimet lisääntyvät ilman syytä.

Olen eri mieltä. Olemme vain yksi evoluution haara joka tulee tällä menolla katoamaan hyvin nopeasti. Sitten evoluution tuloksena satojen miljoonien vuosien jälkeen tulee toinen laji yrittämään. Eläimet eivät todellakaan lisäänny ilman syytä.

Ainoastaan ihminen voi arvottaa luontoa. Se, minkä käsitämme luonnoksi on ihmistajunnan tuotos, ja näin ollen myös kuolee ilman ihmistä.

Finis Finlandiae

Arvostan Linkolaa, mutta hänenkin ajattelussaan on aukkoja, varsinkin mitä tulee teknologiaan ja sen kehitykseen.

Jos maailmassa olisi esim. vain 5 miljoonaa autoa, päästöt eivät olisi minkäänlainen ongelma - elleivät kaikki autot pörräisi suljetussa kattilassa. Ongelma on ihmispopulaation massiivinen ylimäärä, joka teknologioita hyödyntää. (Toki teknologia on mahdollistanut ylisuuren populaation. Eli kyseessä eräänlainen muna kana -ilmiö.)

PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Omicron

#533
Quote from: Nuivake on 12.01.2016, 17:02:29Olen eri mieltä. Olemme vain yksi evoluution haara joka tulee tällä menolla katoamaan hyvin nopeasti.

Se on mahdollista, mutta on myös mahdollista että ainoastaan monia eläinlajeja katoaa, mutta ihmiset pysyvät hengissä, koska me ollaan ylivoimaisesti älykkäämpiä, ja selviämme vaikka luonto saastuisi paljon enemmänkin. Ehkä onnistumme teknologian avulla lisääntymään toisille planeetoillekin ja onnistumme valmistamaan robotteja jotka ovat ihmisiä viisaampia, ja yhdistämme itsemme niihin.

QuoteEläimet eivät todellakaan lisäänny ilman syytä.

Mikä syy niillä on lisääntyä? He eivät edes ole tietoisia että seksi aiheuttaa lisääntymistä.

Foundation

Quote from: Omicron on 12.01.2016, 16:59:50
Quote from: JJohannes on 12.01.2016, 03:52:50Linkola on johdonmukainen ajattelija loppuun asti. Hän on Ihmisen puolella, hulluutta vastaan.

Tuntuu minusta että hän on enimmäkseen luonnon ja eläinten puolella, koska hän on usein sanonut että se on hyvä asia kun ihmisiä kuolee sodissa, luonnonkatastrofeissa, ja hän haluaisi että miljardeja ihmisiä kuolisi.

Oleellista kuitenkin on se, että hän on ollut ja on edelleen oikeistolaisen politiikan ulkopuolella.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Golimar

Quote from: Omicron on 12.01.2016, 17:20:02
Quote from: Nuivake on 12.01.2016, 17:02:29Olen eri mieltä. Olemme vain yksi evoluution haara joka tulee tällä menolla katoamaan hyvin nopeasti.

Se on mahdollista, mutta on myös mahdollista että ainoastaan monia eläinlajeja katoaa, mutta ihmiset pysyvät hengissä, koska me ollaan ylivoimaisesti älykkäämpiä, ja selviämme vaikka luonto saastuisi paljon enemmänkin. Ehkä onnistumme teknologian avulla lisääntymään toisille planeetoillekin ja onnistumme valmistamaan robotteja jotka ovat ihmisiä viisaampia, ja yhdistämme itsemme niihin.

QuoteEläimet eivät todellakaan lisäänny ilman syytä.

Mikä syy niillä on lisääntyä? He eivät edes ole tietoisia että seksi aiheuttaa lisääntymistä.

Entä bakteerit, sienet ja kasvit, nekin lisääntyvät vaikka eivät ole tietoisia. Elämä ei tarvitse syytä, elämä on.

Omicron

Quote from: Golimar on 12.01.2016, 19:05:40Entä bakteerit, sienet ja kasvit, nekin lisääntyvät vaikka eivät ole tietoisia. Elämä ei tarvitse syytä, elämä on.

Ei elämä tietenkään tarvitse syytä että olla tai lisääntyä, mutta jos elämä on ja lisääntyy ilman syytä, silloin elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Ihmisille tarkoitus on tärkeä asia, koska me ollaan ainoa elämänmuoto joka ymmärtää mitä tarkoitus on.

dothefake

Vihdoinkin!!!! Saan ilmeisesti kuulla vastaksen kysymykseen: "Mikä on elämän tarkoitus".
Äkkiä, äkkiä, jos vaikka kuolen ihan kohta.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Golimar

Elämän tarkoitus on lisääntyä, ei mitään muuta ja monesti unohdetaan se että miljoonan vuoden kuluttua ei ole enää olemassa eläinlajia jota myös ihmiseksi kutsutaan, jokin toinen ehkä ihmisestä kehittynyt laji on sen tilalla tai jotain.

Vesa Heimo

Quote from: dothefake on 12.01.2016, 19:22:10
Vihdoinkin!!!! Saan ilmeisesti kuulla vastaksen kysymykseen: "Mikä on elämän tarkoitus".
Äkkiä, äkkiä, jos vaikka kuolen ihan kohta.

42
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.