News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-06-01 Romanit - tuntematon vähemmistömme (yhdistetty)

Started by Iloveallpeople, 01.06.2010, 09:57:16

Previous topic - Next topic

Paawo

Mielenkiintoista että nimenomaan Suomessa vähemmistö on jäänyt näin tuntemattomaksi.

Oma kontaktipinta on varsin rajallinen, nuoruusajan asuinpitäjässä oli muuan hevostalli jossa harjoitettiin nahkatakkien ja autojen kauppaa sekä yleistä tavaranvälitystoimintaa. Hevostallin toiminta loppui sittemmin kiinteistön ja irtaimiston siirryttyä huutokaupan kautta muuhun omistukseen ja ex-omistajan jouduttua muuttamaan ahtaahkoon yksiöön Turun kantakaupungin alueelle muutamaksi vuodeksi.

Muutoin yhteiset kokemukset kunniavähemmistön kanssa rajoittuu lähinnä paikallislehtien uutisointiin jossa paikallinen poliisi kertoili viralliseen tapaansa liikemiehille ja  eläkeläismiehille sekä aiemmin myös työttömille sekatyömiehille sattuneista joskus traagisistakin sattumuksista ja kepposteluista.

Aina ei henkilöuhreiltakaan näissä yksittäisissä tapauksissa oltu vältytty, eräs puolituttu päätti päivänsä liikeasioiden hoitamisen yhteydessä ammuttuun pistoolinlaukaukseen. :-[
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Ernst

Quote from: Aigaion on 30.11.2015, 08:46:39
Romanien ikioma erityispiirre on sisäsiittoisuus, jonka myötä he ovat keskimääräistä sukankuluttajaa tyhmempiä, useammin saaneet synnyinlahjakseen jonkinlaisen lieväasteisen kehitysvamman ja sairastuvat nuorempina sydän-ja verisuonisairauksiin. Joka toinen kolmekymppinen manne on diabeetikko. Lisäksi kyky käsitellä vastoinkäymisiä on pikkuvauvan tasolla. Se on ihan turha jauhaa mistään romanikulttuurin hienoudesta, mystisyydestä ja siitä kuinka heitä on aina ymmärretty väärin. Heitä ei tulla koskaan ymmärtämään mitenkään oikein niin kauan kun heikäläiset itse omalla käytöksellään aiheuttavat omat ongelmansa.

Fiksuimmat romanit sanovat ääneen, että spiidin vetäminen on yhteisössä tavattoman yleinen ongelma ja lisää osaltaan väkivaltarikoksiakin. Spiidi tuo rytmiä,  vauhtia, ulospäinsuuntautuneisuutta, voimantunnetta ja kovan äänen (ns. mannevibraatto).
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

ämpee

Siinä nähdään miten tämänkin ketjun otsikko oli todellisuutta ainakin iäkkäälle hämäläismiehelle.
Nyt 140.000€Uroa myöhemmin hän tuntee tämän vähemmistömme.

Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Noottikriisi

Quote from: Griffinvaari on 29.11.2015, 21:04:52
Täällä ehkä jota kuta, joka osaa, kiinnostaisi täydentää tasapuolisuuden nimissä tämän wiki sivun:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomen_romanit

sisältöä liittämällä nimilistaan vaikkapa kaikki murhamiehet tai rikolliset.
Uteliaisuuttani aloin lukemaan ihan aakkosjärjestyksessä Remu Aaltosen artikkelia.
Ei pahalla mutta jotenkin stereotyyppistä mustalaiselämää pikkurikoksineen. Omituiseen huumorintajuuni kolahti tämä käännekohta miehen elämässä: (eli rokkenrollin ansiosta entinen pikkurikollinen pääsi isojen sarjaan ja ihan ehdottomaan vankeuteen) :D

QuoteAaltonen ajautui nuoruudessaan pikkurikolliseksi ja joutui monesti vaikeuksiin virkavallan kanssa. Rock and roll -musiikki sai hänen elämänsä kuitenkin kääntymään uusille urille. Elokuussa 1987 Aaltonen sai huumerikoksista puolentoista vuoden ehdottoman vankeustuomion.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Jukka Wallin

#544
Tänään Kauppakeskus Columbus Autohallissa tuli vastaan neljä tai viisi hehtaarihametta. Olivat pysäköineet invapaikalle, mutta yksikään ei täyttänyt invaliidin tunnusmerkkejä.Romanivähemmistöön kuuluminen ei  ole peruste siihen, vaikka nämä itse sitä haluaisiva.t Heidän häivyttyä paikalta, tarkistin auton ituulilasin jossa oli kuitenkin invatunnus, mutta vain yläosa oli näkyvissä. Muistaakseni, jos invapaikkaan oikeutettu ei ole mukana ajoneuvossa, niin tunnus on otettava pois näkyvltä.

Aikaisemmin olin Oulunkylässä isäni kanssa. Odotimme invataksia, niin invapaikalle pysäköi niin ikään tähän vaeltajakansaan kuuluvat edustajat. Isäni on puoleksi halvaantunut ja pyörätuolissa periaatteessa 24/7.. Verenapaineeni alkoi nousemaan vaarallisen korkealle.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Maailmanmies

Quote from: Aigaion on 30.11.2015, 08:46:39
Romanien ikioma erityispiirre on sisäsiittoisuus, jonka myötä he ovat keskimääräistä sukankuluttajaa tyhmempiä, useammin saaneet synnyinlahjakseen jonkinlaisen lieväasteisen kehitysvamman ja sairastuvat nuorempina sydän-ja verisuonisairauksiin. Joka toinen kolmekymppinen manne on diabeetikko. Lisäksi kyky käsitellä vastoinkäymisiä on pikkuvauvan tasolla.

Mustalaiset ovat myös hyvin samannäköisiä enkä nyt tarkoita vaatteita. Minusta tuo sisäsiittoisuus on yhtymäkohta arabeihin. Käytöksessä on paljon samaa.

Maailmanmies

Quote from: Pyöräilijä on 01.01.2016, 11:23:42


Suurimman, 140 000 euron potin menetti puolessa vuodessa Lahden seudulla asuva noin 70-vuotias mies. Miehellä oli pankkitilillään merkittävä summa rahaa. Tytär oli tutustunut mieheen Padasjoen ABC-asemalla. Heti ensimmäisellä kerralla uusi tuttavuus antoi 400 euroa autoremonttiin.

Tämän saaliista rohkaistuneena nainen syötti lisää säälittäviä, rahaa nieleviä tarinoita.

Näitähän riittää. Joskus olen miettinyt miten mustalaiset tiedustelevat tällaiset varakkaat reppanat.

Igor Sika

Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? - Jeesus

kriittinen_ajattelija

Quote from: Maailmanmies on 08.01.2016, 16:17:13
Quote from: Aigaion on 30.11.2015, 08:46:39
Romanien ikioma erityispiirre on sisäsiittoisuus, jonka myötä he ovat keskimääräistä sukankuluttajaa tyhmempiä, useammin saaneet synnyinlahjakseen jonkinlaisen lieväasteisen kehitysvamman ja sairastuvat nuorempina sydän-ja verisuonisairauksiin. Joka toinen kolmekymppinen manne on diabeetikko. Lisäksi kyky käsitellä vastoinkäymisiä on pikkuvauvan tasolla.

Mustalaiset ovat myös hyvin samannäköisiä enkä nyt tarkoita vaatteita. Minusta tuo sisäsiittoisuus on yhtymäkohta arabeihin. Käytöksessä on paljon samaa.
Suomen mustalaiset kylläkin vaikuttaisi olevan kohtuu sekottuneita ja varsin diverse looking verrattuna niihin tuolla kaakkois-Euroopassa. Nehän sanoo, että nuo kaakkois-euroopan romanit olisi lähinnä intialaista geeniperimää siinä missä esim. Suomen romanit mitä luultavammin on vähintäänkin puolet jos ei enemmän eurooppalaista perimää.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

RP

Quote from: Pyöräilijä on 10.01.2016, 14:25:12
Aamulehti, ILtalehti ja MTV3 6.-9.1.2015

Hämeenkyrön taposta on vangittu romanit Mertsi Grönstrand ja Carmen Friman.

Voihan tämä täälläkin olla, mutta aloitin tästä myös erillisketjun. Henkirikos nyt kuitenkin.
2015-01-06: Eläkeläismies surmattiin kotonaan Hämeenkyrössä, auto varastettiin
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

koli

Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että: vihaan mustalaisia yli kaiken. Suorastaan inhoan ja halveksun niitä. Kuvottavaa sakkia.
Mörökölli

Chew Bacca

Quote from: koli on 11.01.2016, 12:57:51
Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että: vihaan mustalaisia yli kaiken. Suorastaan inhoan ja halveksun niitä. Kuvottavaa sakkia.

Sittenhän meitä on kaksi! Luulin jo olevani ainoa.

Tuota sakkia joutuu katselemaan aina kun käy isommissa kaupoissa. Aina tulee varautunut ja epämukava olo niin kauan kuin yksikin hame vaappuu silmäkulmassa. Miehet, kaiken ikäiset, juoksentelevat ja riuhtovat puolelta toiselle ilman näkyvää syytä. Ja se molotus.

Ihan 100% kokemuksella hankittu vastenmielisyys.

koli

Quote from: Hän on 11.01.2016, 17:42:50
Quote from: koli on 11.01.2016, 12:57:51
Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että: vihaan mustalaisia yli kaiken. Suorastaan inhoan ja halveksun niitä. Kuvottavaa sakkia.

Sittenhän meitä on kaksi! Luulin jo olevani ainoa.

Tuota sakkia joutuu katselemaan aina kun käy isommissa kaupoissa. Aina tulee varautunut ja epämukava olo niin kauan kuin yksikin hame vaappuu silmäkulmassa. Miehet, kaiken ikäiset, juoksentelevat ja riuhtovat puolelta toiselle ilman näkyvää syytä. Ja se molotus.

Ihan 100% kokemuksella hankittu vastenmielisyys.

Mulle tulee epävarma ja varautunut olo sen takia, kun mustalaiset on niin arvaamattomia. Ei tiedä yhtään mitä ne keksii ja koska ne hyökkää kimppuun. Niin monia yksittäistapauksia on sattunut minulle ja lähipiirilleni mustalaisten kanssa, että en todellakaan luota yhteenkään mustalaiseen. Puolimustalaiseenkin pitää suhtautua varauksella, vaikka se ei pukeutuisi romanikuteisiin, sen on kokemus osoittanut. Nekin käyttäytyy liian usein romanien geenien ja kulttuurin mukaisesti.
Mörökölli

Chew Bacca

Puhumattakaan mukana roikkuvista pirinisteistä. Vakka kantensa valitsee.

Sibis

"Ihan 100% kokemuksella hankittu vastenmielisyys."

Olisin ollut todistamassa törkeää ja hävytöntä varkautta k-kaupassa. Kauppias ei jostain syystä kutsunut poliisia?

Päivällä kaikki kassat eivät olleet pilttuissa joten menivät "tyhjään" kassaan ja lappasivat  savukeaskeja vaatteisiinsa vaikka millä mitalla. Paikalla ollut kassaneiti hälyytti jolloin kauppias ponkaisi paikalle mutta huomasi ylivoiman joten palasi naama punaisena kauppaansa. Muistan hyvin kun mannet nauroivat. 
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Jack

Quote from: koli on 11.01.2016, 12:57:51
Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että: vihaan mustalaisia yli kaiken. Suorastaan inhoan ja halveksun niitä. Kuvottavaa sakkia.

Ilmoittaudun erilaisen mielipiteen edustajaksi – mm. siksi, että maailmassa on inhottavampiakin ihmisiä: Esimerkiksi ne liikemiehet, jotka keinottelivat omaisuutemme ja karkottivat minut perheineni rakkaasta kodistani, jossa kuusi sukupolvea sukuamme oli ehtinyt asua. Ottaisin vaikka pahimman mahdollisen ukkomustalaisen luokseni asumaan sukuineen, jos saisin palata kotiini ja näkisin nämä tyypit - en sano missä.

Kirjoituksiani vähänkin enemmän lukenut on voinut havaita, että minulla on näkemyksiä, joita ainakin tietyissä piireissä pidettäisiin rasistisina. Uskon "ihmisrotujen" välisiin eroihin, vaikka koko käsitettä ei edes pitäisi olla olemassa. En kannata tiettyjen ihmisten laajamittaista muuttoa Eurooppaan. Ja niin edelleen. Jos kohtalokseni on tullut edustaa näkemyksiä, joiden perusteella minut määritellään rasistiksi, yritän sentään olla hyväntahtoinen ja sivistynyt rasisti. Ja siihen ei kuulu se, että vihaisin yli kaiken ketään syntyperänsä takia puhumattakaan, että halveksisin.

Perinteisen näkemyksen mukaan en todennäköisesti olisikaan rasisti, koska rasismillahan ymmärrettiin alun perin rotusortoa eli sitä, että kannatetaan ihmisten eriarvoista kohtelua heidän rotunsa perusteella. En ole tällaista vaatinut enkä kannattanut. Rasismini ilmenee lähinnä sitten, että tunnustan silmin nähtävät ja tutkimusten ja tilastojen osoittamat tosiasiat, vaikka niistä tehtävät johtopäätökset eivät olisikaan virallisen kaanonin mukaisia. Mieluummin totuus, vaikka epämukavakin, kuin eläminen "virallisessa valheessa".

Alkuselvittelyjen jälkeen palaan aiheeseen eli mustalaisiin. Heidänkin kohdallaan yritän olla realisti ja pitäytyä siihen, miten asiat ovat ja miltä ne näyttävät. En edes yritä väittää, etteikö mustalaisten – sana ei taida olla aivan vielä kokonaan kielletty – toiminnassa ja luonteenpiirteissä ja muissa ominaisuuksissa olisi jotakin, jota ei selitä pelkästään ympäristö ja kulttuuri, vaan johon selitys löytyy heidän perimästään.

Olen monesti miettinyt, mikä on tehnyt romaneista sellaisia, mitä he ovat. Hehän eivät poikkea ulkonäöltään kovin paljon muista valkoihoisista, mikä viittaa siihen, että he eivät ole eläneet kymmeniä tuhansia vuosia omissa oloissaan kuten Afrikan mustat. Ulkoiset erot "valkolaisten" ja mustalaisten välillä ovat muutenkin aika vähäisiä.

Ehkä romanit ovat olleet kansa Intiassa, joka jostakin syystä joutui muita huonompaan asemaan. Ehkä heiltä kiellettiin maanviljely ja muut elinkeinot. Ankaran painostuksen ja vainojen alaisuudessa he joutuivat tulemaan toimeen miten parhaiten pystyivät. Tästä syystä he tottuivat varastamaan ja kerjäämään henkensä pitimiksi.

Luonnonvalinnan ankara koura karsi romanien joukosta heikoimmat, joten vuosituhansien saatossa jäljelle jäivät ne, jotka häikäilemättömämmin käyttivät hyväkseen sitä väestöä, jonka keskuudessa he asuivat. Romaneista tuli tavallaan loisia muiden kansojen ruumiiseen. Hehän eivät itse tuota kovinkaan paljoa vaan elävät kuten loiset "isäntäkansojen" tuotannon avulla. He varastavat ja kerjäävät ja kaupustelevat. Maata viljelevä romani on harvinaisuus. Romanin käyttäytymisen geneettisen luonteen näkee siitä, miten pieni romanivauva syö, kun vertailukohtana on ei-romanilapsen syöminen. Tätä on havainnoitu lastenkodeissa. Romanilapsi ahmii ruuan valtavalla vauhdilla aivan kuin se otettaisiin pois minä hetkenä tahansa. Tässä asiassa perimä tulee selvästi esille. Tällä tavallahan lasten oli toimittava, kun he nappailivat salaa ruokaa toripöydiltä muinaisessa Intiassa. Kun jotain sai riuhtaistua käteensä, se oli ahmittava muutamassa sekunnissa ennen kuin torikauppias ehtisi tempaista sen takaisin. Vuosituhansien nälkä ja puute ja epävarmuus tekee ihmisestä ahmijan. Tämä piirre, kuten monet muutkin primitiiviset perityt käyttäytymistavat näkyvät selvimmin pienillä lapsilla, koska käyttäytyminen on aitoa eikä opittua – eikä pois opeteltua.

Koska romanit ovat yksiöitä kuten muutkin, heidänkin joukossaan on poikkeuksia edellä mainitusta säännöstä. Jotkut ovat onnistuneet irtautumaan geeniensä taakasta ja samalla myös kulttuurisesta rasitteestaan, joka sekin on nykymaailmassa taakka. On olemassa myös omillaan toimeen tulevia romaneja; taiteilijoita, yrittäjiä ja työntekijöitä.

Tosiasioihin pitäytyvänä ja käsityksiäni niihin sopeuttavana en kiistä romanien erityispiirteitä. Myönnän, että heidän käyttäytymisessään on ilmiöitä, joista monet todennäköisesti ärsyttävät muita.

Romanit provosoivat joko tahallaan tai ymmärtämättömyyksissään. Heidän koko elämänsä on tietynlaista provosoimista alkaen omituisista vaatteista ja tavoista. He toimivat aivan kuin he tahallaan haluaisivat ärsyttää muita. He kulkevat isoina laumoina, he tukkivat kulkukäytäviä, he käyttäytyvät röyhkeästi, he varastavat, heillä ei tunnu olevan minkäänlaista häveliäisyyden tunnetta. Ei näitä ominaisuuksia kannata yrittää kiistää. Romanit ovat mitä ovat. Mutta se, että heitä vihaisi ja halveksisi yli kaiken ei edistä mitään – koska emmehän sentään elä 1930-luvun Saksassa, jossa tuollaiset asenteet johtivat, kaikki tietävät kyllä mihin.

Vaikka taustalla vaikuttaakin perimä, mustalaisuus on kuitenkin suureksi osaksi valintakysymys. Päätetään olla mustalaisia. Mustalaismiehet kopioivat itsensä mallimustalaisiksi leikkaamalla tukkansa ja lankkaamalla kenkänsä ja valitsemalla löysät vaatteensa saman kaavan mukaan. Lopputulos on vastenmielinen. Mustalaiset ilmeisesti pelkäävät yksilöllisyyttä, koska se voisi uhata heidän suljetun yhteisönsä olemassaoloa. Tästä kai omituisessa vaatetuksessa on kyse.

Nuoret romanitytöt ovat ulkonäöltään sieviä, ja on sääli kun heidät jossakin vaiheessa puetaan mustaan karmean rumaan pukuhökötykseen, jonka sisällä he loppuikänsä viettävät ja lihovat aivan kuten musliminaisetkin. Jos mustalaiset saisi polttamaan tökeröt "perinnevaatteensa", se olisi ensimmäisen askel normalisoitumiseen. Auttaisiko "puvunpolttopalkkio".

Tosiasia on, että romanit ovat keskuudessamme ja tulevat olemaan keskuudessa jatkossakin. Heidän olemassaoloonsa kannattaa siis suhtautua realistisesti ja miettiä, mitä hyvää kansanryhmien rinnakkaiselosta saisi aikaan – vai saisiko mitään.

Romanien kyseenalaiset puolet jo mainitsin, joten ehkä on syytä mainita myös joitakin heidän parempia puoliaan. Yksi on se, että romanit eivät olemassaolollaan uhkaa Suomea kuten maahan levittäytyvät muslimit. He eivät tuputa kulttuuriaan muille. He eivät merkittävässä määrin pariudu "valkolaisten" kanssa ja levitä siten perimäänsä. Heidän lisääntymisensä on maltillista, joten he eivät tule syrjäyttämään enemmistöväestöä – ja sitä paitsi hehän tarvitsevat "isäntäkansan".

Romaneista ei siis ole käytännössä minkäänlaista uhkaa kuten maahan tulvivista valloittaja- ja lisääntyjäkansoista. Romanimies ei hypi naisesta toiseen levittäen sukuaan kuten eräät ulkomaalaiset miehet. Romanien kanssa on eletty 500 vuotta, joten ongelmat tuskin entisestä pahentuvat. Asiathan ovat menneet koko ajan parempaan suuntaan.

Vihan ja halveksunnan sijaan meidän ei-romanien pitäisi mieluummin ottaa positiivinen asenne romaneja kohtaan, vaikka se ei helppoa olisikaan. Käytäntö on joka tapauksessa osoittanut, että kun romaneihin suhtaudutaan ihmisinä ja heidät otetaan positiivisesti vastaan, hekin vähitellen parantavat tapojaan. Vähitellen voi tarkoittaa kymmeniä vuosia, mutta muutosta tapahtuu silti. Mutta jos romaneja hyljeksitään ja heitetään paikasta toiseen, he käyttäytyvät niin heidän oletetaan käyttäytyvän – eli huonosti. On olemassa kuntia, jossa vakiintuneet romanisuvut elävät sovussa muiden kanssa, eikä suurempia ongelmia esiinny. Mutta on myös olemassa myös päinvastaisia esimerkkejä sitä, miten kunnat "pakkosiirtävät" romaninsa milloin mihinkin kuntaan, ja tällaiset kulkijaromanit tietysti omaksuvat ne tavat, joista romanien huono maine kumpuaa. Kun ihmisiä jo lähtökohtaisesti pidetään varkaina ja rikollisina, niin motiivi tapojen parantamiseen jää heikoksi.

Jos haluaa, että romaneista koituu mahdollisimman vähän ongelmia muulle väestölle, ratkaisu ei ole vihaaminen ja halveksiminen yli kaiken vaan hidas ja määrätietoinen työ suhteiden normalisoimiseksi. Romaneilla on tietyt kyseenalaiset geneettiset piirteensä, mutta eivät he sentään täysin niiden orjia ole.

Ainakin itse pidän kirkkoon kuuluvaa Suomen mustalaista enemmän suomalaisena kuin tänne kaukaa tullutta muslimiuskoista puskaraiskaajaa. He ovat mustalaisia – kyllä – mutta meidän mustalaisiamme. Joten tulkaamme toimeen keskenämme.

Sibis

No justiinsa Jack!

Nyt tuli minulle KARMEA tunnontuska. Joltain pitää nyt pyytää anteeksi, ettäs kehtasinkin!
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Maailmanmies

Quote from: Hän on 11.01.2016, 17:42:50
Quote from: koli on 11.01.2016, 12:57:51
Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että: vihaan mustalaisia yli kaiken. Suorastaan inhoan ja halveksun niitä. Kuvottavaa sakkia.

Sittenhän meitä on kaksi! Luulin jo olevani ainoa.


Ainakin kolme.

Griffinvaari

Quote from: Maailmanmies on 11.01.2016, 20:09:25
Quote from: Hän on 11.01.2016, 17:42:50
Quote from: koli on 11.01.2016, 12:57:51
Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että: vihaan mustalaisia yli kaiken. Suorastaan inhoan ja halveksun niitä. Kuvottavaa sakkia.

Sittenhän meitä on kaksi! Luulin jo olevani ainoa.


Ainakin kolme.

Pistäkää nyt miljoonaa suomalaista perään, niin osutte lähemmäs oikeaa "mannekriittisten" määrää.

Pyöräilijä

#559
Quote from: Jack on 11.01.2016, 19:17:23
Romaneista ei siis ole käytännössä minkäänlaista uhkaa kuten maahan tulvivista valloittaja- ja lisääntyjäkansoista.

Vihan ja halveksunnan sijaan meidän ei-romanien pitäisi mieluummin ottaa positiivinen asenne romaneja kohtaan, vaikka se ei helppoa olisikaan. Käytäntö on joka tapauksessa osoittanut, että kun romaneihin suhtaudutaan ihmisinä ja heidät otetaan positiivisesti vastaan, hekin vähitellen parantavat tapojaan.

Minä epäilen suuresti tätä tapojen parantumista.

Mustalaiset ovat jättimäisesti yliedustettuja rikostilastoissa, vankiloissa, koulupudokkaissa, joutoväessä ja sosiaalitoimen asiakaskunnassa. Tämä puistattava tosiasia ei kerro mistään edistyksestä. Mustalaisten nuori polvi on yhtä raakaa ellei raaempaa kuin vanhempansa.

Myös mustalaisilla tulisi olla täysi omavastuu omasta elämästään.

Romanien pimeä puoli on nostettava esiin, koska heidän kotouttamisensa on epäonnistunut Suomessa täydellisesti - ja aikaa on ollut satoja vuosia. Somaleista on kasvamassa samanlaisella politiikalla samanlaisia lorveja kuin mustalaisista .

Mikä todennäköisyys on sille, että irakit ja afgaanit kotoutuisivat paremmin?


(https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSTJRnq2MVE7FrT1QyaXfcO6kpqbflx1l11Y-BBy8pV8ghaU6w)

Romanilla on kipeä jalka ja käsi eikä
hän jaksa kulkea joka kerta kassan kautta

Linkster

Kovin vähän nämä kotoisat mannekiinit edes yrittävät toimia siten,että heitä alettaisiin nähdä kanssaihmisinä. Vanha kulunut "98% porukasta pilaa kunnollisen muun väen maineen" on niin arkipäivää edelleenkin.
Työtoveri(sosialisti,siksi ei - kaveri) mouhosi kerran minulle jotain perussuvakkikieltään: "kyllä kuule ne romanit on ihan kunnon väkeä ja työteliäitäkin vielä".Pyysin tietysti kertomaan kohteliaasti että missähän päin ja mitä tekevät - en ole vielä saanut vastausta.Olen toki itsekin nähnyt dokumentin(dokkarin paikka tosiaan kertoa noiden kouluttautumisesta) parista opiskelleesta mannesta.
Olen kohta viisissäkymmenissä enkä ole elämäni aikana tavannut kuin 2 työskentelevää mannea ja Remun. Loppusakki rikastuttaa minkä kerkiää. Ruotsissa ja Suomessa noilla manneilla on vähän turhan hyvät oltavat vähemmistöeläkkeineen.

paukuttaja

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452996648356.html

Hame mainittu. Ja 12 kertaa vuoden sisään

Nyt ei copy-paste onnistu ipällä millään.

Olisiko pitänyt laittaa pikkurikoksiin vai tänne. Laitoin tänne kun on niin ilmiselvä tapaus.
F.U.B.A.R

Oiva Armas

Suomalaisten novellien kansallishame keksiitiin samoihin aikoihin, kuin Valintatalo. Siedettävä mannejoukko kävi ihan huumorista. Tunnen ja tiedän. Kertokaa lisää tästä kotoutuneesta Hagert-joukkueesta. Muistan kyllä Vallilan, hyvin tultiin toimeen.

kriittinen_ajattelija

QuoteMustalaiset ovat jättimäisesti yliedustettuja rikostilastoissa, vankiloissa, koulupudokkaissa, joutoväessä ja sosiaalitoimen asiakaskunnassa. Tämä puistattava tosiasia ei kerro mistään edistyksestä. Mustalaisten nuori polvi on yhtä raakaa ellei raaempaa kuin vanhempansa.
En kyllä välttämättä ihan allekirjottaisi tuota:
Quote
Ammatilliseen koulutukseen hakeutuvien määrä on yli kaksinkertaistunut edelliseen, kymmenen vuotta sitten tehtyyn selvitykseen verrattuna. Lukion aloittavien romaninuorten määrä on kuitenkin silti erittäin vähäinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanit

QuoteSuomen romanien koulutustasossa on tapahtunut suuri harppaus 2000-luvulla. Vuonna 2001 lähes kolmannes romaninuorista jäi ilman peruskoulun päästötodistusta.

Perinteisiin romaniammatteihin tarvittu koulutus oli käytännöllistä, eikä opillisia arvoja pidetty siksi yhteisössä korkealla, kertoo romanien historiaa tutkinut Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Panu Pulma.
Vuonna 2010 peruskoulun keskeyttäneiden romanien määrä oli laskenut viidennekseen. Ero on edelleen suuri verrattuna pääväestöön, josta yli 99 prosenttia suorittaa peruskoulun loppuun.

Peruskoulun selvittäneistä romaneista 85 prosenttia jatkaa kuitenkin eteenpäin. Lukion valitsee vain muutama oppilas vuosittain, mutta monet romaninuoret opiskelevat ammatillisissa kouluissa hoitoalaa, tekniikkaa, tietojenkäsittelyä tai kulttuurialaa.
http://yliopisto-lehti.helsinki.fi/?article=7475

En toki sano, että romaninuoret mikään ihanne-yhteisö olisi Suomessa, mutte itse omien kokemuksien pohjalta olen havannoimassa lievää ns. maallistumista heidän kohdalla.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Oiva Armas

Kotimaiset mustalaiset käy. Lappalaiset käy. Rantaruotsalaisten kohdalla alkaa vähän tökkiä, tavalliset käy, aateliset rahoineen mietityttää.

Pyöräilijä

#565
Quote from: kriittinen_ajattelija on 17.01.2016, 11:19:45

Vuonna 2010 peruskoulun keskeyttäneiden romanien määrä oli laskenut viidennekseen. Ero on edelleen suuri verrattuna pääväestöön, josta yli 99 prosenttia suorittaa peruskoulun loppuun.

Peruskoulun selvittäneistä romaneista 85 prosenttia jatkaa kuitenkin eteenpäin. Lukion valitsee vain muutama oppilas vuosittain, mutta monet romaninuoret opiskelevat ammatillisissa kouluissa hoitoalaa, tekniikkaa, tietojenkäsittelyä tai kulttuurialaa.

Niin, kaikilla Hämeenkyrön surmaajaehdokkailla on ammatttikoulutus.

Onko tämä sitten edistystä, että mustalainen suorittaa murhatyön ja autovarkauden ammattikoulupohjalta verrattuna niihin aikoihin kun mustalainen sai verityön ja varkaudet tehtyä, vaikka peruskoulu oli kesken? 

Vuonna 1969 Suomen vankiloissa istui päivittäin 124 mustalaista ja vuonna 1992 edelleen 121 mustalaista. Romanvankien määrä ei vähentynyt 23 vuoteen, vaikka valtio ja kunnat aloittivat 60-luvulla massiiviset tukikampanjat mustalaisväestölle.

Romanien todennnäköisyys päästä vankilaan oli 1990-luvulla jo yli 20-kertainen valkolaiseen verrattuna. Joka toisella aikuisella romanimiehellä oli merkintä  rikosrekisterissä. 

Tiettävästi vankiloissa istui 2003 päivittäin 120-140 mustalaista.

Parempaa ei ole siis näkyvissä. Mustalaisvankien määrä on pysynyt päivittäin reilussa 120 romanissa ainakin 35 vuotta. Mustalaisvankien osuus romaniväestöstä on päinvastoin vain noussut, koska romaniväestöä on Suomessa 30 prosenttia vähemmän kuin 1960-luvun lopulla.

Olen jo ehdottanut, että romanien rikokset, työllisyys, sosiaaliavut ja tukitoimet tilastoidaan ja päivitetään 2010-luvulta. Mitään tämän suuntaistakaan ei ole tapahtunut, vaikka yliopistoissa harhailee tutkijoita, että päät kolisee.

Hulluinta on, että mustalaisten tilastointi erikseen on jopa kielletty.


Oiva Armas

Nämä muutama sata, osa vankilassa, siedettäköön, mielipide. Kerjäävät rikollisten maahantuomat romskut ja nyt sitten joillekkin polipuliveivareille yllätyksenä tulleet laumat jätteitä rinnastetaan pieniin vähemmistöihimme. Ylistys ja ylistäminen ovat kivaa kuin virrenveisuu. SPR:n vaapaahtoist ja nyt vielä diakonissatkin ovat paljastuneet mokkamokaajiksi, niin tök.

Pyöräilijä

#567

Vihapuhe saa aivan uuden ulottuvuuden kun romani pääsee internetin ihmeelliseen maailmaan. Varmemmaksi vakuudeksi totuus itse mustalaisen suusta.

....valkolaiset on sarvikuono kansaa ja ne on apinan ja sarvikuonon jälkeläisi...

...sitten kun oletta linnassa niin sielä te oletta toistenne huoria tälläsiä te oletta ja te sanotta meitä mustalaisia roska sakeiksi kun me lusitaan sellasista kun ollaan jujutettu teiltä rahaa ja veetty teitä oikei kunnolla nenästä oletta naurettavia valkolaiset.

..te valkoturvat ette uskalla yksin tulla leikkimää ja nimittelemää pitää kerätä iso lauma muita valko turpia ennenku uskallatte tehä mitää yksin ku teitä päi ees kattoo nii teillä on kusi sukassa tiiätte ittekki ett yks mustalaine vastaa 3 valkoturpaa.

Suomi24, keskustelu 2010 - 2013



starsailor

Jos näet kaupungilla alkoholia käyttävän "seurueen", joka koostuu vain nuorista miehistä, niin suosittelen jättämään vähintään 100m turvaetäisyyden. Kun ei ota kontaktia millään tavalla, niin ei saa puukosta tai nyrkistä.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Oiva Armas

Pointtini yritti olla se, että ei näitä suomalaisia mannejakaan suorastaan kylään kutsuttu pitsejä ja pimikoita myymään ajelemalla ruotsinkilvillä mersuillaan. Ei kuitenkaan mitään verrattuna nykyisyyteen.