News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2010-06-01 Romanit - tuntematon vähemmistömme (yhdistetty)

Started by Iloveallpeople, 01.06.2010, 09:57:16

Previous topic - Next topic

Sunt Lacrimae

Quote from: K.K. on 06.11.2012, 19:06:57

– Odottaisin esimerkiksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalta Van Rompuy'lta selkeää esiintymistä eurooppalaisten arvojen puolesta sen sijaan että askarrellaan jollain talouskriisin nippeleillä, Lipponen sanoi tänään ihmisoikeusseminaarissa Helsingissä.

Kyllähän nyt romanit ovat tärkeämpiä kuin koko EU:n talousjärjestelmien uhkaava romahdus. Se ei tosin yllätä, että liittovaltio-Paavo ei halua keskustella talouskriisistä koska silloin jouduttaisiin keskustelemaan nykymuotoisen EU:n ongelmista ja siitä, miksi tiukemmin yhteen nivottu EU olisi vielä vähemmän kriisinkestävä kuin nykymuotoinen systeemi.

Quote
Lipposen mukaan Suomea vaivaa historiattomuus suhteessa ruotsalaisvähemmistöön. Hän vaatikin koulujen historian tunneille vahvempaa opetusta Ruotsi-Suomen ajoilta ja ruotsin kielen merkityksen korostamista.

Joo, ollaan kauhean historiattomia vaikka jatkuvalla syötöllä toitotetaan, että Suomessa vieläkin asuttaisiin metsässä ja syötäisiin pettuleipää elleivät ruotsalaiset suuressa armollisuudessaan olisi keskuuteemme tuonnut kristillistä sivistystä ja sitten isällisesti ohjanneet meitä tyhmiä suomalaisia eteenpäin historian taipaleella.

Ei ole tainnut vanhuus tulla yksin.
Play stupid games, win stupid prizes.

Arvoton

YLEn toimittajat ja muutkin humanistit romanin nähdessään painelevat karkuun toimistoonsa antamaan empatiaa vähemmistölle, koska elämää pelkäävät ihmiset lapsesta asti asuvat kirjojen ja paperien ääressä kirjoituspöydän takana ja ovat humanisteja, jos eivät "puolueen jäseniä".

Meitsi morjestaa romaneita lähes päivittäin ja antaa heille kerran talvessa virtaa autosta. 1 ex-appiukoista oli romani. Mutta sosialistista kasvatusta tarvitsemme edelleen yhteiskunnan etujoukolta YLEstä. Tulemme sitten uusiksi ihmisiksi kuten muinoin kanavantekotalkoissa Äänisen ja Vienan meren välillä 30-luvulla, mistä eilen ohjelma samasta YLEstä.

jahve

Quote from: Arvoton on 06.11.2012, 20:31:01

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Omiaan+arvostelleet+romanitaiteilijat+perustavat+yhdistyksen/1135229015571

"Romaniyhteisössä elää vahva perinne, joka kieltää yhteisön sisäisistä ongelmista kertomisen ulkopuolisille. Friman on kokenut sen omakohtaisesti tänä kesänä puhuttuaan kesäkuussa TV1:n A-studiossa romaninuorten päihde- ja kouluongelmista.

Tv-esiintymisen jälkeen Friman kertoo saaneensa parikymmentä tappouhkausta ja paljon solvauksia. Uhkailu pelästytti myös tanssijärjestäjät: turvallisuussyihin vedoten Frimanilta on peruttu yksitoista esiintymistä tänä kesänä. Friman laskee, että tämän vuoksi häneltä ja hänen yhtyeeltään on jäänyt saamatta nettotuloina liki 20 000 euroa.

Friman ottaa itsekin uhkaukset vakavasti: hän on palkannut tämän kesän keikoilleen kaksi turvamiestä.

Maastamuuttoa kertoo harkinneensa myös romanitaustainen kuvataiteilija ja kirjailija Kiba Lumberg, joka pari viikkoa sitten esitti Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa kriittisiä näkemyksiä romanikulttuurista, etenkin naisen asemasta romaniyhteisössä.

Lumbergin haastattelun jälkeen Yleisradion pääjohtajalle Mikael Jungnerille ja Ajankohtaisen kakkosen tuottajille lähetettiin avoin kirje, jossa muun muassa herjaavin ilmauksin kyseenalaistettiin Lumbergin mielenterveys.

Viestin allekirjoitukseksi on merkitty "Suomalainen romani joka ajattelee omilla aivoillaan", mutta se saapui Suomen romanifoorumin puheenjohtajan Miranda Vuolasrannan sähköpostiosoitteesta.

Lumbergin mukaan Suomen romanifoorumin edustajat ovat muutenkin suhtautuneet kielteisesti romanikulttuurin ongelmien esille nostamiseen. "

Jukka Wallin

Quote from: jahve on 06.11.2012, 20:37:10

Romaneitten asiaa tuskin pilaa kukaan muu paremmin kuin he itse. Kyseinen rouva muutatti televisio ohjelma "romano" nimenkin jossakin vaiheessa..
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Saippuakupla

Quote from: jahve on 06.11.2012, 20:37:10
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Omiaan+arvostelleet+romanitaiteilijat+perustavat+yhdistyksen/1135229015571

"Romaniyhteisössä elää vahva perinne, joka kieltää yhteisön sisäisistä ongelmista kertomisen ulkopuolisille. Friman on kokenut sen omakohtaisesti tänä kesänä puhuttuaan kesäkuussa TV1:n A-studiossa romaninuorten päihde- ja kouluongelmista...."

Noin siis vuonna 2007... Tosin meno taitaa olla samanlaista.

pakruti2c263

YLEn  jutun otsikointi on suolesta!
Jokainen pottunokka tietää millaista porukkaa mustalaiset suurelta osin ovat.
Oman kokemukseni ja kontaktit, ovat olleet lähinnä hämärän tavaran kauppaamista tai pieniä keppostelu yrityksiä.
Muutama poikkeuskin on ollut tosin.
Oleileeko ja asuuko mustalaiset jossain mystisessä Shangri-La:ssa, koska ovat meille "tuntematon vähemmistömme"?
P*s*a*!
Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

Uuno Nuivanen

Ongelmahan on siinä, että he ovat vähän liiankin tunnettu vähemmistömme. Jonka riemuiten elätämme kehdosta hautaan. Välillä hautaan joutuu joku elättäjistäkin. Mikä rikkaus..

Blanc73

Quote from: Saippuakupla on 06.11.2012, 21:04:18
Quote from: jahve on 06.11.2012, 20:37:10
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Omiaan+arvostelleet+romanitaiteilijat+perustavat+yhdistyksen/1135229015571

"Romaniyhteisössä elää vahva perinne, joka kieltää yhteisön sisäisistä ongelmista kertomisen ulkopuolisille. Friman on kokenut sen omakohtaisesti tänä kesänä puhuttuaan kesäkuussa TV1:n A-studiossa romaninuorten päihde- ja kouluongelmista...."

Noin siis vuonna 2007... Tosin meno taitaa olla samanlaista.

Mustalaiset eivät tule ikinä päivittämään kulttuuria tälle vuosisadalle. Tai no ovathan he ottaneet kännykät takataskuun sen moran viereen ja hevonen on vaihtunut Volvoon. Mitään muuta ei tule tapahtumaan, koska mitään ei heiltä vaadita. Miksi he edes tekisivät niin ja integroituisivat yhteiskuntaan? Huijarit nauttivat erikoisstatuksestaan täysin siemauksin ja syy on kukkahattujen. Mannekulttuurihan katoaisi jos alkaisivat opiskelemaan ja tekemään töitä. Sisäsiittoinen, uhriutuva, röyhkeä, siipeilevä ja takapajuinen roskamannekulttuuri.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

pakruti2c263

#188
Silja Linen tupekkihuoneessa pakosta kuultu puhelinkeskustelu. Tukholma-Helsinki:

Manne: "Hai Veija. Mie tuun  Tukholmast."
Veija:     "????? ??? ???"
Manne:    "Kuule, mie ostin uuven volvon. Melkein tuliterän, ei maksant paljo"
Veija:      "???? ??? ???? ?????."
Manne:    "Miul on aika varattuna yheltoist sossussa, tuu siekii."
Veija:      "????? ???? ????? ?????? ??????"
Manne:    "No, nähhää sitte  sossun eessä"

Tämä keskustelu ei ole sanatarkka. Muuten tosi.
Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

SimoMäkelä

Joku kirjoitti viisaasti vuosia sitten jonkun mustalaiskeskustelun yhteydessä mielipidepalstalle lehteen (saattoi ola HS?) ironiseen tyyliin että "kaikki muuttuu kulttuuriksi, mihin mustalainen koskee".

Ja näinhän se taitaa suvaitsevaistomme silmistä katsoen ollakin ja sitä he yritävät vakuuttaa meille junteillekin.

K.K.

Subutex kovaa kamaa romanien joukossa - 12-vuotiaat jo käyttäjiä

Viime vuosien suurin ongelma ovat olleet Subutex ja vahva kipulääke Lyrica.
Romaniperheet tarttuvat nuorten päihdeongelmiin aiempaa rivakammin, sanoo Helsingin päiväkeskus Kaalon ohjaaja Terno Theslund.

Theslundin mukaan matalan kynnyksen palvelu on helpottanut nuorten saamista hoitoon. Aiemmin ongelmista on usein vaiettu.

Nuorimmat päihteiden käyttäjät Suomen romaniyhteisössä ovat 12–13-vuotiaita poikia. Käyttö alkaa usein kannabiksella ja välillä myös Subutexilla.

Viime aikoina joukkoon on tullut myös tyttöjä, Theslund sanoi Päihdetiedotusseminaarissa Jurmalassa Latviassa.

Huumeiden vuoksi on kolmen viime kuukauden aikana kuollut neljä romanimiestä.

Kannabis ja kovat huumeet levisivät Suomen romaniyhteisöön 1980-luvun alussa. Asia oli pitkään tabu, ja käyttäjät eristäytyivät muusta yhteisöstä.

Suomessa asuvia suomalaisromaneja on noin 10 000. Kaalo on toiminut vuodesta 2005. Viime vuonna siellä oli 3 000 käyntiä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288571610478.html

Olen yhä sitä mieltä, että syynä romanien moninaisiin ongelmiin ei ole "rakenteellinen"rasismi, vaan vika löytyy romanikulttuurista.

törö

Quote from: Uuno Nuivanen on 07.11.2012, 04:09:17
Ongelmahan on siinä, että he ovat vähän liiankin tunnettu vähemmistömme. Jonka riemuiten elätämme kehdosta hautaan. Välillä hautaan joutuu joku elättäjistäkin. Mikä rikkaus..

Kumminkin aika harva tietää, että mustilaisilla on oma kieli ja että he ovat erittäin sisäsiittoisia, koska tapaavat naida omasta klaanista.

Blanc73

Quote from: K.K. on 06.06.2013, 19:28:16

Olen yhä sitä mieltä, että syynä romanien moninaisiin ongelmiin ei ole "rakenteellinen"rasismi, vaan vika löytyy romanikulttuurista.

Mustalaisten ongelmiin ainoa ja oikea syy ovat mustalaiset itse. Itse en kehtaa sanoa tuota elämäntapaa edes kulttuuriksi....
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

törö

Quote from: Blanc73 on 06.06.2013, 19:35:15

Mitä olen työtä tekeviin mustalaisiin törmännyt niin kyvykkäin porukka näkyy irtautuvan heimosta kaikkein vaivattomimmin. Ahkerille ja älykkäille ei taida siinä kulttuurissa olla hirveästi käyttöä.

matkamiehiii

Quote from: törö on 06.06.2013, 19:39:55

Itse seurasin fox:lla hyvää sarjaa missä seurattiin amerikan mustalaisten elämää. Fiksuja kavereita kaikki ne mustalaiset siinä mutta sarjassa kävi ilmi mm: mustalaismiehet ei tee mitään "oikeita töitä" tai heidät potkitaan ulos perheestä, naiset paiskii töitä lähinnä ja nekin on vähän kyseenalaisia töitä usein esim. jotain ennustamista. Mustalaistytöt naitetaan toisille mustalaisille, ei mustalaisen kanssa ei ole sallittua mennä naimisiin tai lentää ulos perheestä/mustalaisyhteistöstä. Mustalaismiehet saa pettää naisiaan, kunhan ei vaimonsa edessä ym. Kaikki oli varsin fiksuja kavereita mutta jostain syystä he koki parhaaksi seurata mustalaiskulttuuria.

kkatajis

Quote from: törö on 06.06.2013, 19:39:55
Quote from: Blanc73 on 06.06.2013, 19:35:15
Quote from: K.K. on 06.06.2013, 19:28:16

Olen yhä sitä mieltä, että syynä romanien moninaisiin ongelmiin ei ole "rakenteellinen"rasismi, vaan vika löytyy romanikulttuurista.

Mustalaisten ongelmiin ainoa ja oikea syy ovat mustalaiset itse. Itse en kehtaa sanoa tuota elämäntapaa edes kulttuuriksi....

Mitä olen työtä tekeviin mustalaisiin törmännyt niin kyvykkäin porukka näkyy irtautuvan heimosta kaikkein vaivattomimmin. Ahkerille ja älykkäille ei taida siinä kulttuurissa olla hirveästi käyttöä.
Itse mitä tavannut näitä irtautuneita olisivat toivoneet että päässyt asumaan kauaksi suvuista koska ne eivät hyväksy yhtään että hommasta lähdetään valkosen tielle (räkimistä päälle,uhkailuja). Eli on jännä että romani meiningissä mukana olevat saavat kyllä kämppiä siten että ei olla toisen suvun piirissä jne, mutta nämä eivät saa :(
eikun hommaa putkeen

Sunt Lacrimae

Quote

Kannabis ja kovat huumeet levisivät Suomen romaniyhteisöön 1980-luvun alussa. Asia oli pitkään tabu, ja käyttäjät eristäytyivät muusta yhteisöstä.

Ei noilla piri- ja subumanneilla empiiristen havaintojen mukaan kovin eristäytynyttä menoa tunnu olevan, kyllä niitä näkee heimolaistensa seurassa minkä kerkeää. Tai sitten niitä on vaan niin paljon, että mukamas muusta yhteisöstä eristäytynyttä porukkaa ei tunnista koon vuoksi eristäytyneeksi. Myönnettäköön, että kohtaamiset ko. ryhmän kanssa ovat tapahtuneet etupäässä ammatin kautta ja töissä näyttäytyvät vähän jokaisesta ryhmästä ne huonoimmat, mutta silti vähän outo väittämä.
Play stupid games, win stupid prizes.

Kaappihommailija

Quote from: Sunt Lacrimae on 06.06.2013, 22:05:49
Quote

Kannabis ja kovat huumeet levisivät Suomen romaniyhteisöön 1980-luvun alussa. Asia oli pitkään tabu, ja käyttäjät eristäytyivät muusta yhteisöstä.

Ei noilla piri- ja subumanneilla empiiristen havaintojen mukaan kovin eristäytynyttä menoa tunnu olevan, kyllä niitä näkee heimolaistensa seurassa minkä kerkeää. Tai sitten niitä on vaan niin paljon, että mukamas muusta yhteisöstä eristäytynyttä porukkaa ei tunnista koon vuoksi eristäytyneeksi. Myönnettäköön, että kohtaamiset ko. ryhmän kanssa ovat tapahtuneet etupäässä ammatin kautta ja töissä näyttäytyvät vähän jokaisesta ryhmästä ne huonoimmat, mutta silti vähän outo väittämä.

Siinähän lukee, että asia oli silloin pitkään tabu ja käyttäjät eristäytyivät muusta yhteisöstä.

Ainakin itse sain sellaisen kuvan, että enään se ei ole tabu eikä eristäydytä vaan, että huumeet ovat nykyisin osa suomalaisten romanien kulttuuria.

Lahti-Saloranta

#198
Quote from: törö on 06.06.2013, 19:34:13
Kumminkin aika harva tietää, että mustilaisilla on oma kieli ja että he ovat erittäin sisäsiittoisia, koska tapaavat naida omasta klaanista.
Väittäisin että tuon jälkimmäisen asian aika moni huomaa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jukka Wallin

Quote from: törö on 06.06.2013, 19:34:13
Quote from: Uuno Nuivanen on 07.11.2012, 04:09:17
Ongelmahan on siinä, että he ovat vähän liiankin tunnettu vähemmistömme. Jonka riemuiten elätämme kehdosta hautaan. Välillä hautaan joutuu joku elättäjistäkin. Mikä rikkaus..

Kumminkin aika harva tietää, että mustilaisilla on oma kieli ja että he ovat erittäin sisäsiittoisia, koska tapaavat naida omasta klaanista.

Kait sinulla on myös jotain faktaa tähän minun boldaamaan väittämään? ;D
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Pyöräilijä

QuoteMustalaiset eivät tule ikinä päivittämään kulttuuria tälle vuosisadalle. Tai no ovathan he ottaneet kännykät takataskuun sen moran viereen ja hevonen on vaihtunut Volvoon. Mitään muuta ei tule tapahtumaan, koska mitään ei heiltä vaadita.

Romanikulttuurista puhuminen on turhaa, koska Suomen romanit vain näyttelevät mustalaisuutta.

Romanit ovat silkka mustalaisteatteri, jota tarvitaan kun koulunkäynti, opiskelu ja työ ei maistu. Romanius on tätä nykyä vain veruke tyhjäntoimittamiselle ja lorvimiselle, jonka kantaväestö hyvin tuntee,  mutta on katsonut sitä vuosikymmeniä läpi sormien.

Maahanmuuton ainoa hyvä puoli on, että myös romaneiden velttoilu joutuu luupin alle.

Se vähä, mitä romankulttuurista on jäljellä, elää tukiaisten varassa jonkinlaisena muinaisjäänteenä valkolaisten naishumanistien varassa. Romanien ruokakulttuuri on nykyisin pelkkä McDonalds - jos romaneiden ruokakultttuuria on koskaan sanan aidossa merkityksessä ollutkaan. Romaniasusteet ovat täysin itsekeksittyä karnevaalia 1950-luvulta. Musiikkikulttuuri seuraa valkolaisten tango- ja iskelmäperinnettä. Romaneiden kieli lähes kadonnut - ja saakin kadota, jos ei sillä ei ole käyttäjiä.

Suuri osa romanikulttuurista on aina ollut silmänlumetta valkolaisille - ja on sitä varsinkin tätä nykyä.

Sen sijaan romanikuttuurin pimeä puoli ei ota katketakseen. Väkivallan, rikollisuuden ja vankeuden perinne  jatkuu kuin mitään ei olisi heidän eteensä tehty. Ja he eivät ole ainakaan itse ahkeroineet omaa asemaansa korjatakseen, jos peruskoulukin jää yhtä usein kesken kuten kansakoulu 1950-luvulla.

Ja miksi tekisivät - Kela maksaa ja sossu huoltaa.

En voi mitään, että voin pahoin nähdessäni kauniina kesäiltana romaninuorten lähtevän jälleen kerran pahantekoon kuin mikään ei olisi muuttunut vuosikymmeniin. Tätä samaa porukkaa ei koskaan näe aamu- tai iltaruuhkassa, vaikka mikään ei estä heitä pyrkimästä elämässä eteenpäin. Jo kaukaa huomaa, mitä parempaa on iltahämyssä mielessä. Kohta alkaa viinan ja tupakan myynti - ja riidan haastaminen, jos kauppa ei suju.

Ja riitaa voi tietysti haastaa muutenkin, kuten tietysti kovaäänisesti tapahtuukin.

Ymmärrän, että omaa näennäiskullttuuria korostetaan vuosikymmenestä toiseen, mutta täysipäinen aikuinen osaisi jättää vähitellen tällaisen "kulttuurin" pelkäksi kulttuuriseksi leikkikentäksi ja yrittäisi jotain parempaa kun mahdollisuudet siihen tulevat tarjolle.

Tämä vaihtoehto ei näytä olevan lainkaan käytössä romaneiden keskuudessa, joten on pakko tuumia, ovatko he oikeasti vähäjärkisiä ja vähälahjaisia - siis tyhmiä - oikein geneettisesti? Jos jollain on parempi selitys, niin antaa kuulua. 
   
EL SID

meidän tuntematon vähemmistömme on aika nopeasti jäänyt muiden väemmistöjen jalkoihin "nokkimisjärjestyksessä"

olin viikonloppuna eräässä huvipuistossa ja satuin kuulemaan, kuinka pari ala-asteikäistä arabia meni mustalaisen, jota he eivät ilmeisesti tunteneet ennestään,  kanssa samalla penkille ja alkoivat veisata kuorossa, mainosta mukaillen "oltermanneee".
romanilapsi siinä alkoi hermostua ja, karitatyylisen käytösmallin tavoin, alkoin uhitella, nimittelipä toisia kamelinpaskoiksi ja piruiksi, niin nämä toiset vain lisäsivät tahtia ja nauroivat. Kun näki ettei uhoaminen tehoa, romani-poika lähti pois paikalta.

Mitä jos arabien tilalla olisi ollut pari perunanokkaa? Kuka muuten oli tapauksessa rasisti, vai oliko sellaista?

Iloveallpeople

Itse en jakaisikaan tuota missään. Täyttää Suomessa kriteerit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vaikka ohjeet olisivat todelliset, se ei tarkoita, että niitä voi laillisesti jakaa.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

CaptainNuiva

Tänään osuin kolaripaikalle jossa tuntemattoman vähemmistömme edustaja oli tempaissut pääkatua ajaneen takakylkeen.
Hiljalleen ajoin vaurioituneiden ajopelien välistä kuten muutkin ja huomioin vähemmistön edustajan tuijoitavan hiljaisen mietteliäänä Volvonsa ruttaantunutta keulaa.

Vartin päästä ajelin takaisin samaa reittiä ja nyt paikalla oli poliisi joka oli repinyt Volvosta kilvet irti, ilmeisesti rasistisien poliisien tietokannalle myös tuntemattoman vähemmistön auto oli tuntematon mitä tuli katsastuksen, vakuutusten taikka verojen maksun suhteen?
Tuntemattoman vähemmistön edustaja ei ollut enää hiljainen ja mietteliäs, suu näytti käyvän ja kädet heiluivat kuin tuulimyllyn siivet....ilmeisesti kaiken piti olla mielestään kaikin puolin kunnossa.

Olen saanut tässä vuosikymmenten mittaan sellaisen käsityksen että jostain syystä tuntemattoman vähemmistömme edustajilta tuppaavat ihan vallan unohtumaan keskimääräistä useammin niin katsastukset,vakuutukset kuin verotkin....ja onhan se vaikea asia ymmärtää että auto pitää katsastaa,vakuuttaa ja käyttöverot maksaa, en minä sitä sillä, mutta kun liikennevakuutusyhdistys pistää sitten ne maksamattomat vakuutukset ja katsastamattomilla autoilla ajetut mällit minunkin piikkiini ja maksettaviksi.
Vaan eipä tässä maassa ole kyllä autoiltukkaan vasta kun sen 100-vuotta, ehkä jonain päivänä kulttuurinsa sitten antaa myöten maksaa itse myös omat autoilukulunsa kunhan vain jaksetaan odotella että sisäistävät tämän vaikean asian. 

"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

foobar

Hämäävintä manneissa on mielestäni se, etten edes muista tilannetta jossa selkeästi ulkoisen kulttuurimerkistön täyttävät yksilöt olisivat käyttäytyneet viimeksi ihmisiksi. Ainakin pääkaupunkiseudulla tämä vähemmistö vaikuttaa *aina* käyttäytyvän kuin he olisivat joko aineissa tai hulluja. Parin minuutin seuranta tilanteesta riittää, ja yleensä kun esim. metrossa kuulee jonkun selän takana käyttäytyvän sekopäisesti (ei siis humalaisesti vaan täysin ennakoimattomasti tai keskustellen aiheista joista normaalikansalainen menettäisi välittömästi maineensa), se on kuin onkin hevosmieskulttuurin jäsen. Lähes poikkeuksetta oudolle käytökselle ei ole edes mitään näkyvää syytä, sitä vain ilmeisesti pitää harrastaa.

Kun mannet toimivat viiteryhmänä, somalitkin alkavat vaikuttaa hyväkäytöksisiltä. Kummankaan ryhmän kanssa en tosin tunne mitään halua testata omaa monikulttuuriälyäni, sen verran arvostan aikaani, hermojani, omaisuuttani ja henkeäni. Jos mannet ovat jotain todistaneet suomalaisesta yhteiskunnasta niin sen, että täällä suvaitsevaisuutta todellakin riittää. Jossain toisessa maassa heitä ei kehuttaisi vähemmistönä josta ottaa mallia, mutta täällä kaikista suurimmatkin itselleen epäonnistumista ja ympäristölleen haittaa aiheuttavat ovat roolimalli - kunhan eivät ole kantaväestöä...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Rokka

Quote from: CaptainNuiva on 22.07.2013, 23:49:15
Vaan eipä tässä maassa ole kyllä autoiltukkaan vasta kun sen 100-vuotta, ehkä jonain päivänä kulttuurinsa sitten antaa myöten maksaa itse myös omat autoilukulunsa kunhan vain jaksetaan odotella että sisäistävät tämän vaikean asian.

Yhteiskuntaan integroitumiseen on mennyt jo se 500 vuotta, eikä mitään kehitystä juuri ole tapahtunut. Joten jos tää voi käyttää jonain indikaattorina, niin ei parannusta ole odotettavissa...

Blanc73

Joka kerta kun tämä keskusteluketju ja varsinkin sen otsikko pulpahtaa pinnalle Hommassa, aiheuttaa se allekirjoittaneessa vitutusta ja päänsärkyä. Tiedämme tuon "tuntemattoman vähemmistömme" tavat ja roskakulttuurin erikoispiirteet liiankin hyvin. Torakat ovat torakoita.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Pyöräilijä

#207
On todellakin aika paljastaa, miten romanit voivat tätä nykyä Suomessa.

Palkansaajat pitävät romaneita Suomessa jaloillaan yleis- ja erikosrahalla, ilmaisilla asunnoilla,  varhaiseläkkeillä ja toimeentulotukiaisilla. Tätä politiikkaa on harjoitettu jo 50 vuotta aina 1960-luvun puolivälistä alkaen. Romaneilla on tukiyhdistykisä, tukihenkilöitä ja tukirahastoja melkein joka kunnassa, jossa heitä asuu vähintään yksi perheellinen.

Mitä näillä rahoilla on saatu aikaan?

Onko romaneiden koulunkäynti ja opiskeluinto kohentunut? Onko romaneiden rikosherkkyys vähentynyt? Onko romaneiden harjoittama kellojen, tupakan ja viinan katukauppa loppunut? Paiskivatko romanit työelämässä ahkerammin kuin ennen?

Ykhteenkään näistä kysymystä ei ole vastausta, vaikka tutkijoita on Suomessa, että päät kolisee. Kaikki romanitutkimukset ovat Suomessa vain ja ainoastaan mielipidetutkimuksia, joissa kysellään, mitä palveluita romanit haluavat ilmaiseksi lisää. Tämä on sietämätöntä ja luokatonta, johon on saatava muutos.

Jos romaneiden oma innostus osallistua koulunkäyntiin ja työelämään ei ole korjaantunut merkittävästi 50 vuodessa, nykyinen rahat käteen -romanipoilitiikka on virhellistä.

Pahaa pelkään, että rahat käteen -politiikka on silkkaa rahan haaskausta. Muuten Suomessa olisi kymmeniä tutkijoita, jotka todistaisivat, että 1960-luvun risuparrat ovat onnistuneet ensimmäisenä maailmassa kotouttamaan romanit koulu- ja työelämään - tosin vain isolla rahalla ja lahjuksilla.

Minä en usko vastikkeettomaan apuun. Romaneilta on vaadittava omaa vastuuta avustusten ja tukien vastineeksi. Yksinkertainen esimerkki on esimerkiksi sitoa lapsilisät koulunkäyntiin tai toimeentulotuki vapaaehtoistyöhön, jos palkkatyö ei maistu. Ilmainen raha ei tuota kuin joutilaan romaniluokan, jonka edustajia löytää edelleen kaikkien kauppakeskusten ja rautatieasemien liepeiltä parhaaseen työaikaan kuin 1960-luvulla.

Vulcaano

Uskoa tai älkää mutta mutta ihmeitäkin tapahtuu; Abc (Lohja) grillimarketissa kafeteriaan leijaili romaani eukko ja kyseli tietä TYÖVOIMATOIMISTOON. Koko porukka hämmentyi hetkes jotka oli siellä,  mutta neuvoivat kyllä sille eukolle että minne ajella.

Joskus olet enemmän oikeassa kun olet väärässä kuin jos olisit oikeassa.

CaptainNuiva

Quote from: Vulcaano on 23.07.2013, 13:02:51
Uskoa tai älkää mutta mutta ihmeitäkin tapahtuu; Abc (Lohja) grillimarketissa kafeteriaan leijaili romaani eukko ja kyseli tietä TYÖVOIMATOIMISTOON. Koko porukka hämmentyi hetkes jotka oli siellä,  mutta neuvoivat kyllä sille eukolle että minne ajella.

Haa, olette joutuneet piilokameraan  ;D
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."