News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kreikan, Etelä-Euroopan ja Irlannin talouskriisi (yhdistetty) -arkisto

Started by ElinaElina, 27.03.2010, 16:43:26

Previous topic - Next topic

Volmari


Eurooppaa pyörittää ison pääoman isot pojat, jotka tietysti ovat pyramidihuijauksen yläpäässä, eli saavat todennäköisesti panoksensa lisäksi myös suurimmat tuotot taskuihinsa.

Pienen, tyhjätaskuisen, velkaisen ja poloisen Suomiressukan asioita puolustaa Siilinjärven ihmeteini Katainen.

Voisiko sanoa näin:"Pelastukoon ken voi".

Rebane

Hesarin nettikeskustelussa keskusteluketjussa "Sitä tietä emme koskaan kulkisi" oli nimimerkin Kirke_sitoutumaton mielenkiintoinen viesti:

"Soinikin kysyi tänään " Herää kysymys ketä tässä ollaan pelastamassa. "Oheisesta linkistä avautuvan julkaisun mukaisesti Suomen pankki on jo lainannut lähes 20 mrd euroa kriisimaille. Tajuatteko tuota summaa. Nyt keskusteluissa käytävä alle 1 Mrd euron summa on kuin hyttysen pieru.
Kuka muuten on päättänyt että Suomi on saanut lainata nuo rahat? Mikä on korko? Ollaankohan tätä tukipakettia Kataisten jne puolesta ajamassa läpi juuri tuon 20Mrd euron takia? Soinikin kysyi tänään " Herää kysymys ketä tässä ollaan pelastamassa. "Kaaviota katsomalla näyttäisi siltä että tuo laina on annettu EKGP kautta kriisimaille. Voiko tämä olla totta? http://www.lancs.ac.uk/staff/whittaj1/eurosystem.p..."


Mahtaneeko tuo tieto pitää paikkansa? Käykää itse katsomassa tuo kommentti, tuo kirjoituksen lopun linkki ei varmaankaan toimi, kun en ole mikään tietokonenero.
Autetaan autetaan, hampaat irvessä, kaula väkisin joukolla nuoltuna ja äiti piestynä, mieli ja pipari joukkoväärinkäytöksistä rikkinäisenä, tytär raiskattuna ja bensalla elävältäpoltettuna, sillä onhan meillä unelmatm

- jäsen kilohauli

Jouko Piho

"Pankkikriisi on tahallaan aiheutettu - mutta miksi?"

Asia on juuri kuten Talouselämä-lehdessä siteerattu Mario Blejer kirjoittaa.

Euroopan ahneet pankkiirit ja sijoittajat haluavat sosialisoida omat tappionsa Euroopan eri maiden veronmaksajien maksettaviksi.

Kuinka kauan tällaista ylimielisten ja röyhkeiden ökykapitalistien harjoittamaa tavallisten ihmisten vedätystä ja suoraan sanottuna kusetusta pitää sietää?
Ovatko nämä raharikkaat joitakin jumalia muka?

Eivät ole.

Jo riittää rikkaiden pankkiirien ylimielinen ylivalta.

Tällaiset itsekkäät porhot on laitettava kuriin.

Kyse on vain siitä, mistä löytyy se voima, joka pysäyttää tämän mielettömän verenimemisen.

Sanottakoon vielä sekin näkökulma, mitä useimmat ihmiset eivät tiedä tai usko, että koko tämä nykyinen talous- ja pankkikriisi on pankkiirien tahallaan aiheuttama.

Miksi sitten pankkiirit haluaisivat pankkikriisin?

Hyvä kysymys.

Mutta siihen on myös hyvä vastaus.

Kansainvälinen pankki- ja valtaeliitti haluaa aiheuttaa tahallaan rahoituskriisejä USAssa, Euroopassa ja kaikkialla maailmassa yhdestä ainoasta syystä johtuen. Tässä vaiheessa valistunut lukija jo arvaa, että se syy ei ole pankkiirien oman aseman heikentäminen.

Juuri näin.

Pankkivallan motiivi nykyisen rahajärjestelmän horjuttamiseen esim. saattamalla USA järjettömään velkaloukkuun ja näin horjuttamalla dollarin asemaa ja asettamalla euron vakaus kyseenalaiseksi euroalueen eteläisten maiden velkaongelmien takia, on tarkoin harkittua ja suunnitelmallista toimintaa.

Mikä tämän toiminnan tarkoitus sitten on?

Kaikkien viime aikojen (ja jo pitkään sitä ennen tapahtuneiden) rahamarkkinoiden käsittämättömien toimien kuten järjettömien yliluotottamisten motiivina on ollut ja on vain yksi asia.

Eli yliluototus eli lainojen antaminen maksukyvyttömille yksilöille ja valtioille, ei ole ollut vahinko vaan tahallinen ja suunniteltu teko.

Miksi?

Siksi, että maailman rahaeliitti haluaa päästä eroon kaikista nykyisistä valuutoista, niin eurosta kuin dollaristakin, ja luoda niiden tilalle uuden maailmanvaluutan saadakseen sen yksinhallinnan kautta koko maailman rahaliikenteen monopolin ja sen myötä vallan koko maailmaan. Taustalla on siis vallanhimo, kun rahaa jo tarpeeksi saaneet ihmiset eivät enää saa siitä tyydytystä, vaan nyt he himoitsevat maailman hallitusta eli koko maailman poliittista hallintovaltaa.

Nykyisistä vahvoista valuutoista ei kuitenkaan pääse eroon ennen kuin niitä heikennetään kunnolla. Niinpä kun dollari ja euro on tahallaan romahdutettu, maailman valtaeliitti tuo julki uuden, heidän kontrolloimansa maailmanvaluutan, jota ei ole olemassa käteisenä, vaan sitä voi käyttää vain Uuden maailmanjärjestyksen kontrollikomentoon suostuvat ihmiset, jotka alistuvat uuden järjestelmän vaatimukseen siitä, että rahaa voi käyttää ostamiseen ja myymiseen vain luottosysteemin kautta, joka toimii niin, että jokaiseen ihmiseen laitetaan ihonalainen siru, jossa on tarvittavat henkilö- ja pankkitiedot. Samassa sirussa on myös muutakin, kuten mahdollisuus valvoa ihmisen tekemisiä kaikin tavoin.

Maailman rahaeliitin tarkoituksena on siis siirtyä oikeasti Aldous Huxleyn uljaaseen uuteen maailmaan sekä George Orwellin tulevaisuusfiktioihin.

Sen esityönä tuhotaan nykyinen rahajärjestelmä, koska uuteen ei päästä ellei vanhaa tuhota. Tässä toteutetaan eliitin takapirujen eli Vapaamuurarien ohjelmaa "Order out of chaos" (Järjestystä kaaoksesta).

Suomikin on mukana tässä Uuden maailmanjärjestyksen synnyttämisessä.

Paitsi jos Suomesta löytyy poliittista tahtoa vastustaa tätä pahaa kehitystä, joka vie maailman kansat yhä syvemmälle kohti diktatuuria, valvontayhteiskuntaa ja kansalaisten vapauksien menettämistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurin osa Suomen poliitikoista on mukana tukemassa Uuden maailmanjärjestyksen tuhosuunnitelmia ja sen jälkeisiä vallanottoaikeita.

Herää vain kysymys, kuinka moni poliitikko tietää, mistä on kysymys.

En tiedä, mutta luulen, että Suomen poliittisista päättäjistä 80-90 % ei tiedä, missä mennään ja mistä on oikeasti kysymys. Eli he ovat maailmaneliitin kannalta hyödyllisiä idiootteja. Pieni osa poliitikoista on kuitenkin tietoisesti ja aktiivisesti mukana tässä kansallisvaltioiden ja niiden valuuttojen tuhoamistyössä. En sano nimiä, mutta niitä ovat ihmiset, jotka kuuluvat Vapaamuurareihin, ja ne jotka ovat mukana salaisissa Bilderberg-kokouksissa.

Asetuin siksi ehdolle eduskuntavaaleissa, että olisin voinut olla omalta osaltani vaikuttamassa eduskunnassa Suomen kohtalon hetkien ratkaisuissa. En päässyt vallankammareihin asiasta puhumaan, koska en saanut tarpeeksi ääniä.

Joten käytän nyt niitä kanavia mitä minulla on, nettiä ja lehtiä.

Toivon, että viestini saavuttaa myös ne, jotka ovat Suomen asioista päättämässä.

Eli, Suomen ei tule mennä Portugalin tukipaketin taakse eikä muidenkaan vastaavien pyramidihuijausten takuumieheksi.

Vastatkoot roistot omista teoistaan. Pankkien ja muiden maiden väärät teot eivät kuulu suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi. Jokaisen syntisen pitää maksaa omat velkansa eikä maksattaa niitä muilla.

Eli lopputulemana sanon, että nykyisessä talouskriisissä ei ole mitään ihmettelemistä. Nykyistä kriisiä ei olisi tullut, ellei tietty maailman rahataho olisi tieten tahtoen halunnut synnyttää tämän kriisin voidakseen luoda sen kautta heidän haluamansa Uuden maailmanjärjestyksen, jossa toimii vain yksi heidän kontrolloimansa käteisrahaton raha, jolloin kaikki ihmiset on pakotettu alistumaan yhden maailman vallan ja yhden rahasysteemin vallan alle ja jos ei alistu, niin ei ole enää luottoa eli ei ole enää rahaa eli ei voi enää ostaa mitään kaupasta.

Tämän kohta edessämme olevan tilanteen ennusti jo lähes 2000 vuotta sitten Johannes, kun hän kirjoitti Jumalan antamin sanoin seuraavat sanat: "Se (tuleva peto) pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen luku."

Tämä Johanneksen kuvaama aika on hyvin lähellä.

Minun ehdotukseni on, että Suomi eroaa EU:sta ja eurosta, jotta Suomi voisi olla tämän tulevan antikristillisen maailmanvallan ulkopuolella.

Jouko Piho

Volmari

Quote from: Artisan on 07.05.2011, 23:03:57
Volmari, BKT on ihan käypä mittari valtion vaurauden mittariksi. Ei yhden yhteiskunnan vauraus suoraan mitata sen rahan määrän avulla, joka yhteiskunnassa on. Ota huomioon, että vaikka vain 30€ pyörii esimerkissäsi, on kokonaishyöty (pesty paita ja parturoitutukka)suurempi, kuin jos vain yksi olisi tehty.

Eli ei Portugalin ja Suomen velkataakkaa pisä pitää yhtä painavana, vain koska se on per henkilö yhtä suuri. Suomi on vauraampi kuin Portugali, ja velka suhteessa BKT:hen on paras tapa mitata velka-tilannetta.

Suomen julkinen velka on nyt noin 50% BKT:stä, eli kuuluu lännen matalimpiin. Velan otto voi olla hyvinkin järkevää, sillä voidaan vähentää matalasuhdanteen aikana työttömyyden nousua esim. tilapäisillä tuilla/helpotuksilla ja muutenkin vaimentaa taantuman vaikutuksia, jotta talous voi nousta nopeammin, ja sitten maksaa velkoja takaisin. Valitettavasti edellinen hallitus laski pysyvästi yritysten verotusta ja samalla nosti kotitalouksien verotusta. Pienyrittäjien tilannetta taas ei mitenkään autettu, mikä taas olisi vahva alue kasvulle. Siitä olin iloinen persujen vastauksista Kataisen hallitus-kyselyihin, että he haluaisivat keskittää yritystukia pienyrittäjille suuryritysten sijaan.

Höpö-höpö.
Mikäli haluat että kerron, mikä on julkisen talouden velka ja siihen liittyvät asiat, niin kerron senkin mielelläni.
Tiedän aika paljon muutakin valtiontalouteen liittyvistä asioista kymmenien vuosien takaa.

Suomen valtiontalous on täydellisessä katastrofitilassa, sanokoon Liikanen, Katainen, Rehn tai kuka muu mitä hyvänsä.
Ihan oikeasti Artisan, koita ymmärtää faktoja.


Lentomestari

Quote from: törö on 07.05.2011, 22:47:44
Tässä on myös siitä outo ilmiö, että kansantaloudet uhkaavat kaatua melkeinpä järjestyksessä: (Islanti), Kreikka, Irlanti, Portugal, Espanja, Italia.


Hei, muistatteko ajan ennen euroa, silloinhan pankkiirisedät kaatoi valuuttoja huviksensa haluamassaan järjestyksessä, joku George Soros ainakin oli näissä leikeissä mukana, ottivat muhkeat voitot näissä "valuutta devalvaatio" osto/myynti vekslauksissa. En nyt osaa tarkemmin tätä kuviota kun en ole mikään nero näissä, mutta onko nyt samat kasvot tämän takana? homma hoidetaan nyt lainaaleikisti/ takaaleikisti/ vedä takaukset omaan pussiin/ kansa takaa kuitenkin-leikki.

Mika.H

Quote from: VikaTikki on 07.05.2011, 22:00:42
Kokoomuspoliitikot eivät kuuntele näitä varoituksia, koska he ovat itse mukana juonessa.

pimpelipom.

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

slobovorsk

Quote from: Rebane on 07.05.2011, 23:17:16
[...] Kirke_sitoutumaton mielenkiintoinen viesti:

"Soinikin kysyi tänään " Herää kysymys ketä tässä ollaan pelastamassa. "Oheisesta linkistä avautuvan julkaisun mukaisesti Suomen pankki on jo lainannut lähes 20 mrd euroa kriisimaille. Tajuatteko tuota summaa. [...] http://www.lancs.ac.uk/staff/whittaj1/eurosystem.p..."

Mahtaneeko tuo tieto pitää paikkansa? Käykää itse katsomassa tuo kommentti, tuo kirjoituksen lopun linkki ei varmaankaan toimi, kun en ole mikään tietokonenero.
Kiitos, linkki kokonaisena:
http://www.lancs.ac.uk/staff/whittaj1/eurosystem.pdf

Tämä on ollut täällä pari viikkoa sitten esim. nimim. Herbertin kautta:

http://hommaforum.org/index.php/topic,25882.msg660084.html#msg660084

Herbertin sylttytehdas:
http://www.eurointelligence.com/article/article/irelands-debts-to-the-eurosystem.html?tx_ttnews%5BbackPid%5D=901&cHash=2f598bc53b91dadf291ed6a4ea3f69a5

Ylläolevaa voi pitää päivityksenä toimittaja Jan Hurrin maaliskuun lopussa Taloussanomissa kirjoittamaan laajempaan samansuuntaiseen, jossa ko. summa oli vielä 10 mrd:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/03/30/nain-suomikin-voi-upota-euroopan-velkasuohon/20114402/12

Luvut ovat ikivanhoja (vuodenvaihteesta) koska tilannehan elää EKP:ssä joka päivä. Lisäksi niihin pitää toisen käden lähteenä suhtautua pienellä varauksella - itse yritin etsiä vastaavia lukuja esim. suoraan EKP:stä, mutten löytänyt ainakaan äkkiä. Ja hakisin ehdottomasti jos pitäisi etsiä vedenpitäviä poliittisia tai tieteellisiä todisteita.

Sinänsä olin lukenut asiasta jotain sellaista, että EKP:n kautta on finanssikriisin alun jälkeen pumpattu Euroopan rahamarkkinoille 500 mrd kevennystä (Kennedyn USA:sta tuttua ns. quantitative easing -rahapolitiikkaa korkoaseen ollessa nollassa ja tehotonta - valistakaa viisaammat) ostamalla euromaiden valtioiden velkakirjoja tai lainaamalla maille rahaa etelään valtioiden velkakirjat vakuuksina.

Uutta olivat nuo Suomenkin 10 tai 20 mrd nettosaatavat, jotka vielä kätkevät Suomen Pankin bruttosaatavat ja velat eri maiden keskuspankeilta. Velat ovat syntyneet EKP:n systeemin kautta, jossa katetaan siis rahansiiroja eri maiden pankkien välillä. Linkeissä lisää selitystä.
"Laki on kaikille samantekevää" - Pahkasika Orwellin vuonna 1984
"The only color I care about i$ green." - CNN:n talouskommentaattori rasismista

Traitors will be persecuted, prosecuted, and executed.

slobovorsk

Quote from: Volmari on 07.05.2011, 23:19:51
Quote from: Artisan on 07.05.2011, 23:03:57
Volmari, BKT on ihan käypä mittari valtion vaurauden mittariksi. Ei yhden yhteiskunnan vauraus suoraan mitata sen rahan määrän avulla, joka yhteiskunnassa on. Ota huomioon, että vaikka vain 30€ pyörii esimerkissäsi, on kokonaishyöty (pesty paita ja parturoitutukka)suurempi, kuin jos vain yksi olisi tehty.

Eli ei Portugalin ja Suomen velkataakkaa pisä pitää yhtä painavana, vain koska se on per henkilö yhtä suuri. Suomi on vauraampi kuin Portugali, ja velka suhteessa BKT:hen on paras tapa mitata velka-tilannetta.

Suomen julkinen velka on nyt noin 50% BKT:stä, eli kuuluu lännen matalimpiin. Velan otto voi olla hyvinkin järkevää, sillä voidaan vähentää matalasuhdanteen aikana työttömyyden nousua esim. tilapäisillä tuilla/helpotuksilla ja muutenkin vaimentaa taantuman vaikutuksia, jotta talous voi nousta nopeammin, ja sitten maksaa velkoja takaisin. Valitettavasti edellinen hallitus laski pysyvästi yritysten verotusta ja samalla nosti kotitalouksien verotusta. Pienyrittäjien tilannetta taas ei mitenkään autettu, mikä taas olisi vahva alue kasvulle. Siitä olin iloinen persujen vastauksista Kataisen hallitus-kyselyihin, että he haluaisivat keskittää yritystukia pienyrittäjille suuryritysten sijaan.

Suomen valtiontalous on täydellisessä katastrofitilassa, sanokoon Liikanen, Katainen, Rehn tai kuka muu mitä hyvänsä.
Viittaus hyötyyn on tarpeen. Lisäksi vois otta mukaan viennin, joka toivottavasti tuo yhteiskuntaamme lisää hyötyä jaettavaksi. Ja niin edelleen, kunnes ollaan mmonimutkaisessa modernissa makrotalousmallissa.

Katastrofi on totta valtion tasolla sikäli, että valtion velat ovat suuremmat kuin varat ja nettovelat vielä kasvavat niin kauan kuin valtion budjetti on alijäämäinen eli nyt aivan liian nopeasti. Tilanne paranee jonkin verran kun katsotaan koko julkista taloutta, jossa mm. Suomen työeläkerahastot (jollaisia muilla euromailla ei sellaisinaan ole) on tapana ottaa mukaan julkista velkaa pienentävänä tekijänä. Hyvä se ole sittenkään.

Varat ja velat ovat tietyllä hetkellä mitattuja varantosuureita, joiden määrät muuttuvat mittaushetkien välillä väliajan virtasuureiden arvojen kuten tulojen ja menojen vaikutuksesta. Vrt. yrityksen tase vs. tuloslaskelma, valtion nettovarallisuus (Suomessa siis negatiivinen) vs. budjettialijäämä eli valtion tulojen ja menojen erotus, kaikkien suomalaisten tahojen omistama varallisuus yhteensä vs. vuoden aikana aikaansaatu kansantuote.

Velkojen lyhentämiseksi on kerrytettävä enemmän tuloja kuin menoja, ja velkojen taso on pidettävä siedettävänä suhteessa tuloihin, koska niistä on maksttava korkoa velkojalle.
"Laki on kaikille samantekevää" - Pahkasika Orwellin vuonna 1984
"The only color I care about i$ green." - CNN:n talouskommentaattori rasismista

Traitors will be persecuted, prosecuted, and executed.

antero

QuoteKreikan valtiovarainministeri Georgios Papaconstantinou, sanoi ettei eurosta eroaminen ole vaihtoehto.
"Se on mahdotonta. Ennen kaikkea siksi, ettei eurosta eroamiseen ole olemassa mitään mekanismia."

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/1135265962111
Ihanaa, väistämätöntä?

Hetkinennn... Missäs olen aikaisemmin kuullut samat "perustelut".
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Kitaransoittaja

Quote from: Volmari on 07.05.2011, 23:19:51
Quote from: Artisan on 07.05.2011, 23:03:57

Eli ei Portugalin ja Suomen velkataakkaa pisä pitää yhtä painavana, vain koska se on per henkilö yhtä suuri. Suomi on vauraampi kuin Portugali, ja velka suhteessa BKT:hen on paras tapa mitata velka-tilannetta.

Suomen julkinen velka on nyt noin 50% BKT:stä, eli kuuluu lännen matalimpiin.

Suomen valtiontalous on täydellisessä katastrofitilassa, sanokoon Liikanen, Katainen, Rehn tai kuka muu mitä hyvänsä.
Ihan oikeasti Artisan, koita ymmärtää faktoja.

Ei tätä enää voi välttää, mutta tulevia varten olisi hyvä olla nuo kansanäänestykset käytössä. Nyt kun Soini alkaisi niitä kannattamaan myös asioissa joissa on vaarana että kansa onkin erimieltä, niin ehkä parinkymmenen vuoden päästä valtion talous voisi olla kunnossa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050713677003_uu.shtml

Quote- Olen varma, että jos asiasta olisi Suomessa kansanäänestys, tukipaketti kaatuisi. Nyt sauna kutsuu, Soini päätti tekstiviestinsä.

Valtion velka tulee rinnastaa valtion maksukykyyn. Suomen valtio on myynyt pois ja lahjoittanut pois omaisuutensa. Varsinkin tuo lahjoittamisinto on käsittämätöntä kun rahanarvoista omaisuutta on lahjoittanut, kuten Soklin kaivoksen jolla olisi valtion velat voinut maksaa pois. Pörssistäkin Suomessa omistavat suomalaiset vain puolet joten verojen kiristämisillekin on pienemmät mahdollisuudet kuin maissa joissa itse omistavat maansa yritykset.

skrabb

Quote"Mitä suomalaisten täytyy tietää Portugalista"
Valistusvideota esitettiin huippuvieraille
Sunnuntai 8.5.2011 klo 03.13

Portugalilaiset esittivät arvovaltaisille vieraille suomalaisille suunnatun valistusvideon.

Muun muassa amerikkalainen tv-tähti Larry King osallistui Portugalin Estorilissa viime viikolla järjestettyyn konferenssiin.

Video esittelee muun muassa Portugalin historiallisia saavutuksia. KATSO!
Valistusvideo Youtubessa (englanniksi)

Portugali seuraa Suomen tilannetta ymmällään
Portugalilaisen Correio da Manhã -lehden mukaan Cascais'n pormestari Carlos Carreiras näytti valistusvideon Estorilissa järjestetyn kansainvälisen konferenssin yhteydessä vastauksena Suomen epäilevään suhtautumiseen Portugalin apupakettia kohtaan.

Videon näkivät lehden mukaan muun muassa IAEA:n entinen johtaja, egyptiläinen Nobel-voittaja Mohamed ElBaradei, ranskan entinen pääministeri Dominique de Villepin ja amerikkalainen talk show -tähti Larry King.

Suurin osa videosta keskittyy esittelemään Portugalin mittavaa historiaa ja valtion saavutuksia. Seasta löytyy myös hieman erikoisempaa knoppitietoa, mm:

- Sininen risti valkoisella pohjalla oli Portugalin lippu 800 vuotta ennen kuin siitä tuli Suomen lippu.

- Portugalissa on enemmän matkapuhelimia kuin asukkaita. Niistä 60 prosenttia on Nokian valmistamia.

- Portugali on ainoa Euroopan maa, joka ei ole koskaan voittanut euroviisuissa.

- James Bond keksittiin Portugalin Estorilissa.

- Meidän Ronaldomme on parempi kuin Brasilian Ronaldo.

Videosta kertoi Suomessa ensimmäisenä Yle.

Apua talvisodan jälkeen

Videon lopussa muistutetaan suomalaisia puhuttaneesta avustuksesta, jonka Suomi väitetysti sai Portugalilta talvisodan jälkeen:

- Yksi Portugalin suurimmista vapaaehtoiskampanjoista oli vuonna 1940, jolloin keräsimme tonneittain vaatteita ja viljaa tukeaksemme toista Euroopan reunoilla sijaitsevaa, köyhää ja nälkää näkevää maata. Tämä maa oli Suomi.

Ilta-Sanomat väitti pari viikkoa sitten selvittäneensä Portugalin lähettämän avun määrän. Lehden tietojen mukaan Portugalista vietiin Suomeen päivä talvisodan päättymisen jälkeen 19902 laatikkoa sardiineja, 956 laatikkoa sipulia, 157 laatikkoa kalasäilykkeitä, 27 laatikkoa ananasta, sekä kumisia lämpövesipusseja, villapaitoja ja suksia.

IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011050813677380_ul.shtml
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Kitaransoittaja

Quote from: TheJ on 07.05.2011, 15:14:13
Quote from: kohmelo on 07.05.2011, 10:59:23
Portugalin kultavarainto ei ole ollut mikään salaisuus, siihen voi tutustua vaikka Wikipedissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Gold_reserve

EDIT: toki voidaan ihmetellä, miksi Portugali ei realisoi kultavarojaan.

Eivät pankit halua sitä.

Kyseessä on puhtaasti pankkivetoinen operaatio. Jos pystytään saamaan rahoja takaisin tällä vakauskusetuksella, tehdään se ensin (siirretään 80 miljardia tms. muiden euromaiden kontolle) ja sitten jos edelleen Portugal sanoo boom, ne kullat ovat siellä periaatteessa realisoitavissa.

Niin kauan kuin pankit voivat saada maksumieheksi jonkun muun kuin Portugalin valtion, totta kai se kortti pelataan ensin. Niillä on jo tuo valtion omaisuus vähän niinkuin takataskussa, joten ei siihen pidä kajota vasta kun sitten kun ei muuta vaihtoehtoa ole.

Portugalin pitäisi tehdä Islannit. Kreikan pitäisi tehdä Islannit. Generoisi paljon köyhiä pankkiireja ja pankkeja, sekä varmasti melkoisen määrän hätätukitarpeita eri maissa jotta systeemi ei karahtaisi kiville, mutta ns. sijoittajan vastuu todellakin toteutuisi.

Pankkiireille tämä ei käy, joten suurella vaivalla lahjotut ja pelotellut poliitikot pistetään juoksemaan jotta saadaan koko euroalue yhteisvastuullisesti velkakoukkuun ja näin lypsävä lehmä ei kuole vaan maksajien määrä kasvaa.

Tässä on vaan se, että kun Suomessa pankit jo ovat ulkomaisia, niin aika turhaa on Suomen niitä rahoittaa. Lisää ulkomaisia pankkeja löytyy aina.

Professori

Quote from: Kitaransoittaja on 08.05.2011, 07:48:24
tulevia varten olisi hyvä olla nuo kansanäänestykset käytössä.

Olen tullut tässä asiassa samaan lopputulokseen. Hallituskriisin välttämiseksi tämä asia olisi ehdottomasti hoidettava pois kansanäänestyksellä. Se olisi siisti tie ulos umpikujasta ja valtaa käyttäisi kansa - kuten demokratiassa kuuluu ollakin. Toivottavasti Katainen ym. oivaltavat tämän.

Kirjoitin tästä eilen myös blogiini: http://professorinajatuksia.blogspot.com/2011/05/kansanaanestus-portugalista.html
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Kimmo Pirkkala

Quote
- Yksi Portugalin suurimmista vapaaehtoiskampanjoista oli vuonna 1940, jolloin keräsimme tonneittain vaatteita ja viljaa tukeaksemme toista Euroopan reunoilla sijaitsevaa, köyhää ja nälkää näkevää maata. Tämä maa oli Suomi.

Ilta-Sanomat väitti pari viikkoa sitten selvittäneensä Portugalin lähettämän avun määrän. Lehden tietojen mukaan Portugalista vietiin Suomeen päivä talvisodan päättymisen jälkeen 19902 laatikkoa sardiineja, 956 laatikkoa sipulia, 157 laatikkoa kalasäilykkeitä, 27 laatikkoa ananasta, sekä kumisia lämpövesipusseja, villapaitoja ja suksia.

Paljonko Suomella oli kultaa pankissa v. 1940 ?

J-lauta että nuo kehtaavat. Uivat kullassa kuin Roope-Ankka ja kerjäävät köyhemmiltään rahaa? Onko Portugalissa nyt joku sota, nälänhätä tai luonnonkatastrofi? Ei ole. Tana. Siellä on vain eletty yli varojen, mutta säästöpossulle ei silti mennä.

Uskomattoman röyhkeää porukkaa. Varkaita ja huijareita. Ja meidän päättäjät uskomattoman sinisilmäisiä idiootteja.

repo

Quote"Mitä suomalaisten täytyy tietää Portugalista"
- Yksi Portugalin suurimmista vapaaehtoiskampanjoista oli vuonna 1940, jolloin keräsimme tonneittain vaatteita ja viljaa tukeaksemme toista Euroopan reunoilla sijaitsevaa, köyhää ja nälkää näkevää maata. Tämä maa oli Suomi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011050813677380_ul.shtml

Ihanaa, väistämätöntä! Maksamme velkaa, koska ensin "orjalaivojen terva" ja nyt Portugalin köyhäintuki talvisodan Suomelle!

Hyvä veto. Joko tästä pääsisi talvisodan henki pullosta ulos ja näytetään niille että EU-komissio ja niiden pankkiiri-kaverit eivät ryssi meidän taloutta.

Tää on myös hyvä: "James Bond keksittiin Estorilissa"  ;D Voisiko joku valistunut kertoa, miten tämä antaa meille uskoa, että takauksemme ei tule realisoitumaan, koska "James Bond keksittiin Estorilissa"? Nokia keksittiin Suomessa, mutta "so what" Portugaliseni.

Vakavasti ottaen, mielenkiintoinen on tällaisen tapahtuman järjestäminen Portugalissa. Kuka on pistänyt rahaa siihen, että tilaisuuteen on saatu "huippuvieraita"? Ei tuollainen tilaisuus maksa kuin korkeintaan jonkun saturaisen (tuhansia), jos osallistujat on biffattu paikalle ym. pientä järjestelykulua, ja tilaisuudessa on ollut maksajalle jokin toinen tärkeämpi agenda, joten tilaisuus on mitätön sijoitus 80 miljardin takauspaketin puolesta. Silti, kuka maksoi valistuksen, sillä motiivi. EU-rahoilla kenties?. Se olisi jo pientä ironiaa jopa ivaa!  ??? Jos Suomi ei kaada vakauspakettia, kyllä jossain nauretaan ja otetaan hyvät viskinapanderit.

Se, että Iltalehti taas tarttui tähän ja jätti kertomatta olennaista taustatietoa, ei ole ihme. Olisi kiva tietää, mikä oli tapahtuman tarkoitus? Oliko se jokin sijoittajatilaisuus, jossa haluttiin kertoa, että Portugali on hyvä sijoituskohde, koska heillä on hyvät takaukset. ???
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

pelle12

 Vielä kerran: Kyllä Suomestakin Portugalille solidarisuutta löytyisi, jos joutuisivat esim. Marokon laittoman hyökkäyksen kohteeksi. Vapaaehtoisia suomalais-taistelijoitakin löytyisi varmasti enemmän kuin yksi. Tilanne nyt on ihan toinen, ja solidaarisuus siksi hieman koetuksella.


gloaming

Quote from: repo on 08.05.2011, 09:45:12
Quote"Mitä suomalaisten täytyy tietää Portugalista"
- Yksi Portugalin suurimmista vapaaehtoiskampanjoista oli vuonna 1940, jolloin keräsimme tonneittain vaatteita ja viljaa tukeaksemme toista Euroopan reunoilla sijaitsevaa, köyhää ja nälkää näkevää maata. Tämä maa oli Suomi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011050813677380_ul.shtml

Ihanaa, väistämätöntä! Maksamme velkaa, koska ensin "orjalaivojen terva" ja nyt Portugalin köyhäintuki talvisodan Suomelle!

Voi Jesu Christi. No, maksetaan sitten räsyt, lumput ja viljat takaisin inflaatiokorjatun nykyarvon mukaisena.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Lodi

Tässä Portugalin tukemiskeskustelussa noin yleisellä tasolla pitäisi päästä pois siitä väärinkäsityksestä, että Suomi estäisi portugalilaisten köyhien ihmisten tukemisen.

Kysehän on nyt ihan muusta.
Toivottavasti tämä ei lisää rasismia Suomessa !

nuiseva

Quote from: gloaming on 08.05.2011, 09:56:17
Quote from: repo on 08.05.2011, 09:45:12
Quote"Mitä suomalaisten täytyy tietää Portugalista"
- Yksi Portugalin suurimmista vapaaehtoiskampanjoista oli vuonna 1940, jolloin keräsimme tonneittain vaatteita ja viljaa tukeaksemme toista Euroopan reunoilla sijaitsevaa, köyhää ja nälkää näkevää maata. Tämä maa oli Suomi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011050813677380_ul.shtml

Ihanaa, väistämätöntä! Maksamme velkaa, koska ensin "orjalaivojen terva" ja nyt Portugalin köyhäintuki talvisodan Suomelle!

Voi Jesu Christi. No, maksetaan sitten räsyt, lumput ja viljat takaisin inflaatiokorjatun nykyarvon mukaisena.

Ei stn. Euroopan maat ovat iloisesti eläneet yli varojensa EU:n säännösten vastaisesti toistakymmentä vuotta. Ottaneet velkaa, muuttaneet sen omaisuudeksi ja nyt huutavat, että niiden jotka ovat asiansa hoitaneet pitää vieläkin venyä ja maksaa. Tämän vielä jotenkin ymmärrän, tyhmyydestä sakotetaan ja Suomea on viety kuin pässiä narussa. Uskomattomaksi asian tekee toimittajakunta, joka itse vielä huutaa Suomen kansalle, että meidän on vieläkin maksettava. Kuinka tyhmä voi toimittaja olla? Suomalaisia on eu-piireissä kustu silmään pian 20 vuotta ja toimittaja ei vieläkään tätä ymmärrä! Mahtaisivat Portugalissa nauraa itsensä kipeiksi, jos osaisivat suomea ja lukisivat, mitä Suomen lehdissä kirjoitetaan. Hullukin voi olla muttei tyhmä sanottiin joskus.

Kyseisellä toimittajalla on varmaan kavereita. Hän lienee taannut kaikkien asuntolainat ja maksaa aina kaikkien edstä baarikierrokset.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.

Ajattelija2008

Kreikan pääministerin on pakko väittää markkinoille, että eurosta ei erota, aina siihen hetkeen asti, kun eroamisesta tiedotetaan. Eroa eurosta on varmasti mietitty sekä Kreikassa että EKP:ssä.

Koska Kreikka on rikkonut vakaussopimusta, niin erottaminen eurosta olisi looginen ratkaisu. Se vastaisi myös taloustieteilijöiden näkemystä vuonna 2002.

Volmari

Quote from: Rebane on 07.05.2011, 23:17:16
Hesarin nettikeskustelussa keskusteluketjussa "Sitä tietä emme koskaan kulkisi" oli nimimerkin Kirke_sitoutumaton mielenkiintoinen viesti:

"Soinikin kysyi tänään " Herää kysymys ketä tässä ollaan pelastamassa. "Oheisesta linkistä avautuvan julkaisun mukaisesti Suomen pankki on jo lainannut lähes 20 mrd euroa kriisimaille. Tajuatteko tuota summaa. Nyt keskusteluissa käytävä alle 1 Mrd euron summa on kuin hyttysen pieru.
Kuka muuten on päättänyt että Suomi on saanut lainata nuo rahat? Mikä on korko? Ollaankohan tätä tukipakettia Kataisten jne puolesta ajamassa läpi juuri tuon 20Mrd euron takia? Soinikin kysyi tänään " Herää kysymys ketä tässä ollaan pelastamassa. "Kaaviota katsomalla näyttäisi siltä että tuo laina on annettu EKGP kautta kriisimaille. Voiko tämä olla totta? http://www.lancs.ac.uk/staff/whittaj1/eurosystem.p..."


Mahtaneeko tuo tieto pitää paikkansa? Käykää itse katsomassa tuo kommentti, tuo kirjoituksen lopun linkki ei varmaankaan toimi, kun en ole mikään tietokonenero.


Tästä oli tosiaan aika laaja keskustelu täällä pari viikkoa sitten. Joku löysi silloinkin faktat, mutta summa joka oli jo luvattu/lainattu eli 20 miljardia, on niin järjettömän suuri, ettei sitä vaan voinut uskoa todeksi.

Soini on luvannut iskeä ensi keskiviikkona faktat pöytään. Suomen valtio kerää palkoista ja eläkkeistä tuloveroja 6,5 miljardia vuosittain, eli Kiviniemi, Katainen, Rehn ja Liikanen olisivat panneet haisemaan keneltäkään kysymättä Suomen valtion kolmen vuoden tuloverot. Wallin ja Sinnemäki ovat hallituspuolueiden puheenjohtajina olleet väkisin myös tietoisia tästä puhalluksesta. Hullunkurista on sekin, että Kiviniemen kepu on siirtynyt kuin sivustakatsojaksi tässä touhussa.

Ensi keskiviikko taitaa olla aika myrskyisä politiikan päivä.

gloaming

Quote from: Ajattelija2008 on 08.05.2011, 10:13:32
Kreikan pääministerin on pakko väittää markkinoille, että eurosta ei erota, aina siihen hetkeen asti, kun eroamisesta tiedotetaan. Eroa eurosta on varmasti mietitty sekä Kreikassa että EKP:ssä.

Ongelmana on, että Kreikan ulkomaanvelka olisi drakmaan palaamisen jälkeen edelleen pääosin euromääräistä. Jos drakma tämän jälkeen devalvoituisi esim. 50%, ulkomaanvelka kaksinkertaistuisi kertalaakista. Eli drakmaan palaaminen on mahdollista vain, jos samalla tehdään velkajärjestelyt, joissa esim. Suomi menettänee kaiken Kreikaan "sijoittamansa" omaisuuden.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

törö

Taloussanomien paras toimittaja iskee jälleen.


QuoteVelkatilastot vahvistavat: Nyt Suomea rahastetaan

Tuoreet luottotilastot vahvistavat, että EU tivaa Suomelta velkakriisin taltuttamiseen kymmenen kertaa suurempia summia kuin Suomen omilla pankeilla on luottoriskejä kriisimaissa. Suomea uhkaa kriisimaiden kaikista rahoittajamaista railakkaimmin ylimitoitettu tukitaakka. Moni suuri maa pääsee vähemmällä, vaikka niiden pankkeja Suomikin pelastaa.

Keskuspankkien keskuspankiksi kutsuttu Kansainvälinen järjestelypankki BIS (Bank for International Setlements) kokoaa, ylläpitää ja julkaisee todennäköisesti maailman kattavimpia ja luotettavimpia tilastotietoja kansainvälisistä pääomavirroista ja kansainvälisten pankkien luottoriskeistä.

Juuri BIS:n julkaisemat luottotilastot ovat useimmiten keskeinen tietolähde, kun rahoitustutkijat ja ekonomistit yrittävät saada selkoa eri maiden pankkien kansainvälisistä luottoriskeistä tai eri maiden kansainvälisistä velkavastuista.

Näistä kansainvälisten pankkien luottoriskeistä ja ylivelkaisten kriisimaiden velkavastuista on Euroopan viimeaikaisessa velkakriisissäkin ollut pohjimmiltaan kyse.

Kriisin keskeisiä kysymyksiä on, mikä maa on minkäkin maan pankeille velkaa ja kuinka paljon – tai sama toisinpäin, minkä maan pankeilla on missäkin kriisimaassa kuinkakin runsaasti epävarmoja saatavia.

Vastaus kumpaankin kysymykseen löytyy BIS:n luottotilastoista.

Samojen tilastojen avulla selviää, miten kriisimaiden kaikki ulkomaiset luottoriskit jakautuvat kriisimaita rahoittaneiden pankkien kotimaiden kesken.

Tämä tieto luottoriskien jakautumisesta eri maiden välillä on Suomen ajankohtaisen ja poliittisesti tulenaran tukikeskustelun todellinen kuuma peruna, ellei jopa tabu.

EU sulkee silmät
velkakriisin syiltä

Euroopan ylivelkaisten kriisimaiden luottoriskien jakautuminen eri maiden pankkien välillä on ratkaisevan tärkeä tieto, jotta olisi mahdollista mielekkäällä tavalla arvioida velkakriisin ratkomisesta koituvien kustannusten jakoa eri maiden kesken.

Mikään muu jakoperuste ei suhteuta velkakriisin taltuttamisen taakkaa eri maiden pankkien ottamiin riskeihin – eikä missään muussa suhteutuksessa ole välttämättä pienintäkään itua.

Näin on asian laita siitä riippumatta, että tämä tarkastelutapa asettaa EU:n ja euromaiden tähänastiset kriisitoimet tältä osin kyseenalaiseen valoon.

EU sälyttää kriisitoimista koituvat kulut ja vastuut pääosin euromaiden kannettaviksi ja jyvittää taakan euromaiden kesken niin sanotun EKP:n pääoma-avaimen perusteella.

Suomenkin osuus velkakriisin taltuttamisen kuluista määräytyy sen mukaan, mikä on Suomen Pankin osuus EKP:n pääomasta.

Tällä jakoperusteella ei ole mitään tekemistä Suomen tai sen puoleen minkään muunkaan maan pankkien luottoriskien tai vakavaraisuusongelmien kanssa.

Suomella pienet riskit
mutta suuret vastuut

BIS on juuri julkaissut luottotilastoistaan tuoreen painoksen, joka nyt kuvaa alustavin luvuin kansainvälisten vastuiden ja saatavien tilannetta viime vuoden lopussa. Edelliset luvut olivat viime syyskuun lopulta.

Jo aiemmat luottotilastot ovat kertoneet, että Suomen pankkien ottamat riskit kriisimaissa ovat häviävän pieni murto-osa kaikkien ulkomaisten pankkien riskeistä.

Samoin jo aiemmin on käynyt selväksi, että Suomen osuus kriisitoimien kuluista ja niihin liittyvistä vastuista on moninkertaisesti suurempi kuin suomalaisten pankkien ottamien luottoriskien perusteella olisi aiheellista.

Suomen ja muiden rahoittajamaiden luottoriskejä kuvaavat tuoreet luvut vahvistavat, että tilanne on keskeisiltä osin ennallaan – ja suomalaisittain perin ristiriitainen.

Kaikkien ulkomaisten pankkien kriisimaissa ottamista riskeistä on vain häviävän pieni murto-osa Suomen pankkien taseissa.

Suomalaispankkien luottoriskit erottuvat BIS:n tilastotaulukoissa nollaa suuremmin luvuin vain, jos riskejä tarkastellaan desimaalien tarkkuudella eikä täysinä miljardilukuina.

Suomen pankkien lohdullisen riskiaseman vastapainoksi Suomen valtion osuus tähän mennessä aloitetuista ja kaavailluista kriisitoimista on räikeästi yläkantissa.

...


Lue loput ja katso tyly tilasto Taloussanomista.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/05/08/velkatilastot-vahvistavat-nyt-suomea-rahastetaan/20116374/12

törö

^ Tässä rahansyytämisessä on kai pohjimmiltaan kyse siitä, että Katainen ja muut Kokoomuksen pukujupit pääsevät tekemään isoja sopimuksia isojen poikien kanssa ja saavat heiltä vielä kehujakin. Ihan sama mitä se suomalaisille maksaa.

repo

Quote from: Volmari on 08.05.2011, 10:14:50
Quote from: Rebane on 07.05.2011, 23:17:16
Hesarin nettikeskustelussa keskusteluketjussa "Sitä tietä emme koskaan kulkisi" oli nimimerkin Kirke_sitoutumaton mielenkiintoinen viesti:

"Soinikin kysyi tänään " Herää kysymys ketä tässä ollaan pelastamassa. "Oheisesta linkistä avautuvan julkaisun mukaisesti Suomen pankki on jo lainannut lähes 20 mrd euroa kriisimaille. Tajuatteko tuota summaa. Nyt keskusteluissa käytävä alle 1 Mrd euron summa on kuin hyttysen pieru.
Kuka muuten on päättänyt että Suomi on saanut lainata nuo rahat? Mikä on korko?


eli Kiviniemi, Katainen, Rehn ja Liikanen olisivat panneet haisemaan keneltäkään kysymättä Suomen valtion kolmen vuoden tuloverot.

Olisiko tässä Vanhasen todellinen syy jättää 1) pääministerin, 2) puoluejohtajan ja 3) kansanedustajan tehtävät mahdollisimman pian eikä tavanomaisen joskin hitaan jättäytymis-mallin mukaan?

Quote from: Volmari on 08.05.2011, 10:14:50
Ensi keskiviikko taitaa olla aika myrskyisä politiikan päivä.

Tai maailmanluokan selitysten päivä, koska "kyllä kansa uskoo, mitä media kertoo" ja "vaalit käytiin juuri ja kansan poliittinen muisti on lyhyt".
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Lodi

Quote from: Piho on 07.05.2011, 23:17:42
"Pankkikriisi on tahallaan aiheutettu - mutta miksi?"

Asia on juuri kuten Talouselämä-lehdessä siteerattu Mario Blejer kirjoittaa.

Euroopan ahneet pankkiirit ja sijoittajat haluavat sosialisoida omat tappionsa Euroopan eri maiden veronmaksajien maksettaviksi.

Kuinka kauan tällaista ylimielisten ja röyhkeiden ökykapitalistien harjoittamaa tavallisten ihmisten vedätystä ja suoraan sanottuna kusetusta pitää sietää?
Ovatko nämä raharikkaat joitakin jumalia muka?

Eivät ole.

Jo riittää rikkaiden pankkiirien ylimielinen ylivalta.

Tällaiset itsekkäät porhot on laitettava kuriin.

Kyse on vain siitä, mistä löytyy se voima, joka pysäyttää tämän mielettömän verenimemisen.

Sanottakoon vielä sekin näkökulma, mitä useimmat ihmiset eivät tiedä tai usko, että koko tämä nykyinen talous- ja pankkikriisi on pankkiirien tahallaan aiheuttama.

Miksi sitten pankkiirit haluaisivat pankkikriisin?

Hyvä kysymys.

Mutta siihen on myös hyvä vastaus.

Kansainvälinen pankki- ja valtaeliitti haluaa aiheuttaa tahallaan rahoituskriisejä USAssa, Euroopassa ja kaikkialla maailmassa yhdestä ainoasta syystä johtuen. Tässä vaiheessa valistunut lukija jo arvaa, että se syy ei ole pankkiirien oman aseman heikentäminen.

Juuri näin.

Pankkivallan motiivi nykyisen rahajärjestelmän horjuttamiseen esim. saattamalla USA järjettömään velkaloukkuun ja näin horjuttamalla dollarin asemaa ja asettamalla euron vakaus kyseenalaiseksi euroalueen eteläisten maiden velkaongelmien takia, on tarkoin harkittua ja suunnitelmallista toimintaa.

Mikä tämän toiminnan tarkoitus sitten on?

Kaikkien viime aikojen (ja jo pitkään sitä ennen tapahtuneiden) rahamarkkinoiden käsittämättömien toimien kuten järjettömien yliluotottamisten motiivina on ollut ja on vain yksi asia.

Eli yliluototus eli lainojen antaminen maksukyvyttömille yksilöille ja valtioille, ei ole ollut vahinko vaan tahallinen ja suunniteltu teko.

Miksi?

Siksi, että maailman rahaeliitti haluaa päästä eroon kaikista nykyisistä valuutoista, niin eurosta kuin dollaristakin, ja luoda niiden tilalle uuden maailmanvaluutan saadakseen sen yksinhallinnan kautta koko maailman rahaliikenteen monopolin ja sen myötä vallan koko maailmaan. Taustalla on siis vallanhimo, kun rahaa jo tarpeeksi saaneet ihmiset eivät enää saa siitä tyydytystä, vaan nyt he himoitsevat maailman hallitusta eli koko maailman poliittista hallintovaltaa.

Nykyisistä vahvoista valuutoista ei kuitenkaan pääse eroon ennen kuin niitä heikennetään kunnolla. Niinpä kun dollari ja euro on tahallaan romahdutettu, maailman valtaeliitti tuo julki uuden, heidän kontrolloimansa maailmanvaluutan, jota ei ole olemassa käteisenä, vaan sitä voi käyttää vain Uuden maailmanjärjestyksen kontrollikomentoon suostuvat ihmiset, jotka alistuvat uuden järjestelmän vaatimukseen siitä, että rahaa voi käyttää ostamiseen ja myymiseen vain luottosysteemin kautta, joka toimii niin, että jokaiseen ihmiseen laitetaan ihonalainen siru, jossa on tarvittavat henkilö- ja pankkitiedot. Samassa sirussa on myös muutakin, kuten mahdollisuus valvoa ihmisen tekemisiä kaikin tavoin.

Maailman rahaeliitin tarkoituksena on siis siirtyä oikeasti Aldous Huxleyn uljaaseen uuteen maailmaan sekä George Orwellin tulevaisuusfiktioihin.

Sen esityönä tuhotaan nykyinen rahajärjestelmä, koska uuteen ei päästä ellei vanhaa tuhota. Tässä toteutetaan eliitin takapirujen eli Vapaamuurarien ohjelmaa "Order out of chaos" (Järjestystä kaaoksesta).

Suomikin on mukana tässä Uuden maailmanjärjestyksen synnyttämisessä.

Paitsi jos Suomesta löytyy poliittista tahtoa vastustaa tätä pahaa kehitystä, joka vie maailman kansat yhä syvemmälle kohti diktatuuria, valvontayhteiskuntaa ja kansalaisten vapauksien menettämistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurin osa Suomen poliitikoista on mukana tukemassa Uuden maailmanjärjestyksen tuhosuunnitelmia ja sen jälkeisiä vallanottoaikeita.

Herää vain kysymys, kuinka moni poliitikko tietää, mistä on kysymys.

En tiedä, mutta luulen, että Suomen poliittisista päättäjistä 80-90 % ei tiedä, missä mennään ja mistä on oikeasti kysymys. Eli he ovat maailmaneliitin kannalta hyödyllisiä idiootteja. Pieni osa poliitikoista on kuitenkin tietoisesti ja aktiivisesti mukana tässä kansallisvaltioiden ja niiden valuuttojen tuhoamistyössä. En sano nimiä, mutta niitä ovat ihmiset, jotka kuuluvat Vapaamuurareihin, ja ne jotka ovat mukana salaisissa Bilderberg-kokouksissa.

Asetuin siksi ehdolle eduskuntavaaleissa, että olisin voinut olla omalta osaltani vaikuttamassa eduskunnassa Suomen kohtalon hetkien ratkaisuissa. En päässyt vallankammareihin asiasta puhumaan, koska en saanut tarpeeksi ääniä.

Joten käytän nyt niitä kanavia mitä minulla on, nettiä ja lehtiä.

Toivon, että viestini saavuttaa myös ne, jotka ovat Suomen asioista päättämässä.

Eli, Suomen ei tule mennä Portugalin tukipaketin taakse eikä muidenkaan vastaavien pyramidihuijausten takuumieheksi.

Vastatkoot roistot omista teoistaan. Pankkien ja muiden maiden väärät teot eivät kuulu suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi. Jokaisen syntisen pitää maksaa omat velkansa eikä maksattaa niitä muilla.

Eli lopputulemana sanon, että nykyisessä talouskriisissä ei ole mitään ihmettelemistä. Nykyistä kriisiä ei olisi tullut, ellei tietty maailman rahataho olisi tieten tahtoen halunnut synnyttää tämän kriisin voidakseen luoda sen kautta heidän haluamansa Uuden maailmanjärjestyksen, jossa toimii vain yksi heidän kontrolloimansa käteisrahaton raha, jolloin kaikki ihmiset on pakotettu alistumaan yhden maailman vallan ja yhden rahasysteemin vallan alle ja jos ei alistu, niin ei ole enää luottoa eli ei ole enää rahaa eli ei voi enää ostaa mitään kaupasta.

Tämän kohta edessämme olevan tilanteen ennusti jo lähes 2000 vuotta sitten Johannes, kun hän kirjoitti Jumalan antamin sanoin seuraavat sanat: "Se (tuleva peto) pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen luku."

Tämä Johanneksen kuvaama aika on hyvin lähellä.

Minun ehdotukseni on, että Suomi eroaa EU:sta ja eurosta, jotta Suomi voisi olla tämän tulevan antikristillisen maailmanvallan ulkopuolella.

Jouko Piho

Olen sanaton.
Toivottavasti tämä ei lisää rasismia Suomessa !

hoxpox

Lisäsin hieman argumentteja allaolevaan keskusteluun, jonka lähetin ketjuun jo aiemmin. Ideat ja korjausehdotukset tervetulleita.

--

Kuvitteellinen keskustelu, osapuolina Pekka Suomesta ja Jose Portugalista:

- Moi Pekka, viittitkö lainata vähän rahaa?

- Eikös sun pitänyt alkaa elämään vähän säästeliäämmin?

- Emmä sit halunnutkaan. Anna nyt vähä rahaa? Kyl mä maksan takas.

- Paljokos sä tarttet?

- 80 miljardia, mut ei sun tarvi maksaa kun osa.

- Onkos tämmönen lainaaminen edes laillista?

- On se ehkä jos kierrätetään rahat EU:n ulkopuolelle perustettavan yhtiön kautta.

- No saisinkos mä jotain lainan pantiksi? Sullahan on kuulema 14 miljardilla kultaa ja lisäksi oma lentoyhtiö ja muitakin yhtiöitä. Mulla ei oo läheskään noin paljon kultaa ja lentoyhtiötänikin oon jo myynyt sijoittajille.

- En mä niitä halua pantata.

- Mikset? Ethän sä niitä menetä jos maksat lainan takasin. Aiotko sä ees maksaa takaisin?

- Juu juu maksan maksan, mut en mä halua pantata tai myydä mitään. Tarvisin nyt rahaa kun pankitkin just nosti mun lainan korkoja.

- Niin, pankithan nosti niitä korkoja sen takia kun ne pelkäävät että et maksa takaisin. Korko nousee aina jos maksuepävarmuus lisääntyy.

- No haluatko sä että koko Euroopan kilpailukyky romahtaa? Niin voi käydä jos mä joudun velkasaneeraukseen.

- Euroopan keskimääräinen kilpailukyky ei varmaan parane sillä että siirretään Suomesta rahaa Portugaliin. Se vaan huonontaa Suomen kilpailukykyä ja parantaa Portugalin.

- Entäs jos mulle lainanneet pankit joutuu kriisiin kun en pysty maksamaan niiden vaatimia korkoja?

- Varmaan olis reilua että pankkien osakkeenomistajat tuntis sen kriisin kukkarossaan. Nehän ne voitotkin ovat keränneet korkeakorkoisista riskilainoista.

- Mut eiks EU:lle kuitenkin pitäny tulla semmonen pysyvä vakausrahastosysteemi, että aina jos joutuu vaikeuksiin niin autetaan? Vähän niinkun palovakuutus?

- Ei palovakuutuskaan korvaa jos sytyttää palon tahallaan. Että en mä sitä vakausrahastoa oikein kannata, jos sieltä tahallaan rahansa tuhlanneille jaetaan automaattisesti lisää rahaa. Parempi ylipäätään tukea suoraan apuatarvitsevia ihmisiä sitten kun ne sitä apua tarvitsee, kuin etukäteen joitain yrityksiä tai organisaatioita.

- Etkö sä nyt voisi lainata kun sulla menee kuitenkin niin hyvin?

- Mulla on itseasiassa yhtä paljon velkaa kuin sullakin. Pankit lainaa mulle pienemmällä korolla, koska mun palkka on isompi.

- Miksikäs Saksassa ja Ranskassa halutaan vipata mulle?

- Saksan ja Ranskan pankit ovat jo myöntäneet sulle paljon korkeakorkoisia riskilainoja, ja siellä asuu myös näiden pankkien osakkeenomistajia.  Saksalaiset taloustieteilijät ovat kuitenkin jo heränneet vastustamaan.

- Mutta sun kaveri Alexander on kans sitä mieltä että mulle kantsii lainata. Samoin se yks talouskomissaario-Olli.

- Niin mutta ne kummatkin on olleet EU:n hommissa pitkän aikaa. Niille on tärkeetä että EU:lla on mahdollisimman paljon päätösvaltaa ja vakausrahastotoimintaa jo ihan omien uranäkymienkin takia. EU:ssa kuulemma vaikuttaa viran saamiseen se kuinka kiltisti hakijan kotimaa on käyttäytynyt.

- Sä oot kyllä yks vihamielinen kääpio! Mutta kyllä sä maksat silti, ei näitä sitoumuksia ehdi enää perua.

Kitaransoittaja

Quote from: nuiseva on 08.05.2011, 10:10:23
Quote from: gloaming on 08.05.2011, 09:56:17
Quote from: repo on 08.05.2011, 09:45:12
Quote"Mitä suomalaisten täytyy tietää Portugalista"
- Yksi Portugalin suurimmista vapaaehtoiskampanjoista oli vuonna 1940, jolloin keräsimme tonneittain vaatteita ja viljaa tukeaksemme toista Euroopan reunoilla sijaitsevaa, köyhää ja nälkää näkevää maata. Tämä maa oli Suomi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011050813677380_ul.shtml

Ihanaa, väistämätöntä! Maksamme velkaa, koska ensin "orjalaivojen terva" ja nyt Portugalin köyhäintuki talvisodan Suomelle!

Voi Jesu Christi. No, maksetaan sitten räsyt, lumput ja viljat takaisin inflaatiokorjatun nykyarvon mukaisena.

Ei stn. Euroopan maat ovat iloisesti eläneet yli varojensa EU:n säännösten vastaisesti toistakymmentä vuotta. Ottaneet velkaa, muuttaneet sen omaisuudeksi ja nyt huutavat, että niiden jotka ovat asiansa hoitaneet pitää vieläkin venyä ja maksaa. Tämän vielä jotenkin ymmärrän, tyhmyydestä sakotetaan ja Suomea on viety kuin pässiä narussa. Uskomattomaksi asian tekee toimittajakunta, joka itse vielä huutaa Suomen kansalle, että meidän on vieläkin maksettava. Kuinka tyhmä voi toimittaja olla? Suomalaisia on eu-piireissä kustu silmään pian 20 vuotta ja toimittaja ei vieläkään tätä ymmärrä! Mahtaisivat Portugalissa nauraa itsensä kipeiksi, jos osaisivat suomea ja lukisivat, mitä Suomen lehdissä kirjoitetaan. Hullukin voi olla muttei tyhmä sanottiin joskus.

Kyseisellä toimittajalla on varmaan kavereita. Hän lienee taannut kaikkien asuntolainat ja maksaa aina kaikkien edstä baarikierrokset.
Ei tosiaan taida Portugalilaisillakaan olla mitään tietoa Suomen todellisuudesta, jollei sitten ollut vitsillä tehty video. Olisiko noi samat toimittajat disinformaatiota jakaneet jotka sitä Suomellekin jakavat. Unohtuneet leipäjonot esitellä, kehuttu vain bkt:ta joka vain ei Suomessa jakaannu kovinkaan tasaisesti.