News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Milloin ja miten nuivistuit?

Started by Rutja, 15.12.2008, 03:50:33

Previous topic - Next topic

MaxLeisure

Mokutuksessa on ylitetty parodiahorisontti jo ajat sitten...

Volmari


Äitivainaani (kuoli 1996) asui yksin omistusasunnossaan Helsingin Myllypurossa. Kaupunki osti samasta talosta ison asunnon somaliperheelle joskus 1990-luvun alussa samoihin aikoihin kun ensimmäiset somalit rantautuivat tänne. Äitini oli jo vanha eikä enää kyennyt menemään esimerkiksi kauppaan ja siksi häntä kävi auttelemassa itseni lisäksi kaupungin kodinhoitaja kahdesti viikossa.
Kerran kodinhoitaja kertoi, kuinka mukavaa olisi autella äitiäni enemmänkin, mutta kun ei voi koska hirveän iso osa ajasta menee yläkerran somaliperheen asunnon siivoamiseen ja sen sellaiseen. Hän kertoi, että kolmikymppiset vanhemmat istuvat sohvalla ja lapset telmivät ympärillä samaan aikaan, kun hän luuttuaa lattioita.
Nuivistumiseni tapahtui tuolloin kuin salaman iskusta. 

Nephilim

#422
Sanoisin pikemminkin nuivahtelevani silloin tällöin, mutta mustavalkoisuuteen en ole vielä vajonnut. Näen kyllä myös silloin, kun oikein nostamalla nostetaan esille ulkomaalaisuustausta, vaikka se ei asiaan oikeastaan liittyisi. ...Mutta näen myös, jos se yritetään kätkeä asiayhteydestä silloin, kun se on olennainen seikka. Joka tapauksessa ensimmäise vibat varmaankin heräsivät, kun perheeni rikkoutui maahanmuuttajarakastettujen vuoksi, ja kun kyseessä oli vielä pimeää ja väkivaltaista rakkautta, puolustusvaistoni nousi myös esille. Tämän jälkeen monikulttuurista rakkautta ymppäytyi lisää perheen hajonneisiin osiin, mikä sai aikaan lisää hankaluuksia. Minulle saatiin paiskoa ovia ja käyttäytyä epäkohteliaasti kattoni alla ja lähteä dramaattisesti pois ja haukkua minut vanhemmalleni lyttyyn, koska en erikseen suihkusta väri päässä yllätettynä lähtenyt ovensuuhun kiehnäämään ja halaamaan. Dääm. Olen suomalainen, enkä halaa vieraita. Se on minun kulttuurini. Ei mikään henkilökohtainen loukkaus. No, nykyisin pitää halata sitten koko ajan ja hymyillä leveästi, ettei tarvitse pelätä olevansa huono tytärpuoli.

Viime kunnallisvaalien aikana heräsin yhä enemmän, mutta tuolloin aloin kyseenalaistaa enemmänkin mediaa aika rankalla kädellä.

Hiljalleen asioita tutkien ja maistellen täytyy myöntää, että karvat hieman nousivat pystyyn, kun koulussa esitettiin kolme mahdollista projektia, joista kahdessa haluttiin ottaa kantaa maahanmuuttoon ja rasismiin, monikulttuurisuutta ylistäen. Mainittiinpa jopa erikseen, että "Tämä projekti ei ole sitten ehkä sopiva, jos sitä haluaa käsitellä sillee Halla-aholaisittain..."

Hiidenlintu

Quote from: Nephilim on 09.03.2010, 15:46:22
Ei mikään henkilökohtainen loukkaus. No, nykyisin pitää halata sitten koko ajan ja hymyillä leveästi, ettei tarvitse pelätä olevansa huono tytärpuoli.

Minulla on parempi ehdotus. Toteat sille: "Olet nyt suomessa, minä olen suomalainen ja suomalaiseen kulttuurin ei kuulu sellainen käyttäytyminen. Ei mitään henkilökohtaista, mutta opi elämään sen kanssa."

Jos kumarrat kun sinua potkaistaan, joudut kumartamaan lopun ikääsi. En usko, että se sitä, mitä haluat.

Mitä kansallisuutta perheesi etnot edustavat?

Nephilim

Quote from: Hiidenlintu on 09.03.2010, 15:57:33
Minulla on parempi ehdotus. Toteat sille: "Olet nyt suomessa, minä olen suomalainen ja suomalaiseen kulttuurin ei kuulu sellainen käyttäytyminen. Ei mitään henkilökohtaista, mutta opi elämään sen kanssa."

Onneksi toinen henkilö teki tämän selväksi kyllä. Mutta varpaillaan saa silti olla. Ovat välit onneksi jo paremmat.

Quote from: Hiidenlintu on 09.03.2010, 15:57:33
Mitä kansallisuutta perheesi etnot edustavat?

Irakin kurdi (poissa jo kuvioista) ja suhteellisen suomalaistunut iranilainen.

Brixton

Olisikohan 2005, kun uutiset Pariisin mellakoista kantautuivat medioihin (ymmärrän hyvin Asteroidin huolen kansainvälisestä verkostoitumisesta  ;)).
Siltikin uskoin vielä, että Suomi välttää ongelmat ja valtapuolueet heräävät. 2008 äänestin Jussia, kun alkoi näyttää entistä enemmän siltä, että valtapuolueet ovat pihalla kuin lumiukot ja hulluus vaan lisääntyy.

Mandula

Jostain netin syövereistä löysin pienen uutisen jossa 'joku' Halla-Aho on haastettu oikeuteen uskonrauhan rikkomisesta, tästä aloin kaivella taustoja esille ja siitähän se riemu repesi kun aloin lukemaan H-A:n blogeja  ;D

En voinut uskoa todeksi kuinka tosissaan maahanmuuton puolestapuhujat voivat olla asiansa kanssa.. Lähipiiristäkin löytyi "suvaitsevaisia" ihmisiä yllättävän paljon, niitähän on mukava härkkiä parilla faktalla H-A:n blogeista  ;)
Klamydia - Suomi on sun

MW

Quote from: Mandula on 15.03.2010, 22:44:18
Jostain netin syövereistä löysin pienen uutisen jossa 'joku' Halla-Aho on haastettu oikeuteen uskonrauhan rikkomisesta, tästä aloin kaivella taustoja esille ja siitähän se riemu repesi kun aloin lukemaan H-A:n blogeja  ;D

En voinut uskoa todeksi kuinka tosissaan maahanmuuton puolestapuhujat voivat olla asiansa kanssa.. Lähipiiristäkin löytyi "suvaitsevaisia" ihmisiä yllättävän paljon, niitähän on mukava härkkiä parilla faktalla H-A:n blogeista  ;)

Paluu nuivuuteen on ihanaa ja väistämätöntä. Faktat ovat puolellasi. Saa olla eri mieltäkin, mutta sitten toki olet väärässä. Tervetuloa.

doemaar

#428
Eka kokemus, joka antoi hedelmällistä maaperää myöhemmälle nuivistumiselleni Hollannissa, tapahtui jo Suomessa pikkukaupungin marketissa, jossa olin kesätöissä.

Kun aloitin toista kesääni kyseisessä marketissa, vastaani tupsahti siivoojamme: parikymppinen aurinkoinen afrikkalaismies. Olin iloinen, kun sain puhua ranskaa. Hän tervehti minua ystävällisesti ja jutteli niitä näitä.

Mutta se ei lopulta jäänyt niiden näiden jutteluksi. Noin viikon kuluttua ensimmäisestä kohtaamisesta hän oli yleensä aina taukohuoneessa siivoamassa, kun minulla oli ruokatauko. Kerran hän pyysi puhelinnumeroani. Olin ihan shokissa, en tiennyt, mitä tehdä. Meidän kaikkien numerot oli kuitenkin ilmoitustaululla, sieltä hän sen voisi joka tapauksessa napata, joten ajattelin pääseväni helpolla, kun annan numeroni. Tyhmä hätäpäätelmä, ei olisi pitänyt. Onneksi en saanut muuta kuin yhden öisen känniviestin.

Kerroin hänelle kerran ohimennen, että olen kesän jälkeen muuttamassa uuteen kaupunkiin opiskelemaan. Hän kysyi, kenen kanssa. Vastasin, että poikaystäväni, vaikken tuolloin seurustellutkaan - se oli jokin suojavaisto. Hän aloitti loputtoman inttämisen, että oletko varma, että teidän rakkaus kestää, ja että viihdytte saman katon alla asuessanne, ja oletko varma, että hänkin rakastaa minua, oletko varma, että se poikaystävä on oikeasti niin herttainen, mikä hänessä on mielestäsi erityistä? Koko tauko meni näiden kyselyiden kestämiseen. Kuules herra, päätäntävalta näissä henkilökohtaisissa asioissa on yksinomaan minulla!

Kun vaihdoin iltaisin vuoron loputtua vaatteita naisten pukuhuoneessa, hän alkoi olemaan siellä siivoamassa aina samaan aikaan, eikä poistunut, kun vaihdoin vaatteita. Olen rempseä mimmi enkä mitenkään häveliäs, mutta silti ei tuntunut kaikkein mukavimmalta.

Kaksi muuta naispuolista työkaveriani uskaltautuivat kertomaan, että heille oli henkilöstötiloissa tapahtunut samoja kokemuksia, eivätkä he halunneet enää mennä tauoille yksin. Kerroimme asiasta pomollemme, ja pomo otti asian onneksi vakasti. Siivousfirma oli muutenkin juuri vaihtumassa, joten kauaa ei tarvinnut kestää.

Samanlaisia ongelmia muillakin Suomen kavereillani (naispuolisilla) on ollut mustien miesten kanssa. Ei ole kivaa.

Malla

Olen ilmeisesti ja jopa ihmeekseni palannut jonkinlaiseen, tosin erittäin epätäydelliseen nuivuuteen.

Tärkein syy: ei-niin-nuivien hurskastelu, epärehellisyys (suomeksi: paskanpuhuminen), epäloogisuus ja uuskieli. Ja etenkin yritys estää keskustelu, huomion kohdistaminen epäoleelliseen, uhkakuvien kyhääminen.

(Hassua kyllä, kohtamaani mukavat mamut eivät olisi saaneet minua palaamaan. Mamuhyysärit onnistuivat siinä, aamen.)


Viktor

Ihan tässä viimeaikoina kun nuo hunnutetut ystävämme ovat kotikaupungissani Espoossa aiheuttaneet toiminnallaan sympatian hiipumista.. :P
Lähiomaiseni työskentelee Espoon Mamu-yksikössä joten saan kuulla paljon "kiehtovia" tarinoita musulmaanien toimista. Pari päivää sitten esim. juuri kaupunkiin muuttanut nainen oli tullut vaatimaan asuntoa ja kun ei sitä SAMANTIEN saanut hän alkoi pontevasti tuhotata mamuyksikön irtaimistoa kunnes poliisit tulivat keskeyttämään riehumisen. Tädillä oli tosin joku lääkitys päällä.
Toinen epäilyttävä asia oli se kun musulmaanipoika oli törkeästi espoolaisessa päiväkodissa laitettu nukkumaan tyttölapsen alle (kerrossängyssä siis) ja isä nosti äläkän kuinka tämä loukkasi heidän kulttuuriaan. Tästä syystä tyttö sitten siirreettiin pois pojan yltä. WTF?? Sehän oli selkeää rasismia tyttöä kohtaan mutta silti ihan ok? :facepalm:
Vaimoni joka ei ole suomalainen hämmästelee tätä Suomen meininkiä vielä enemmän kuin minä itse. Mutta hänen kotimaassaan ei juuri musu-mamuista tarvitse kärsiäkkään.

Kari Kinnunen

Quote from: Malla on 17.03.2010, 01:36:45
Olen ilmeisesti ja jopa ihmeekseni palannut jonkinlaiseen, tosin erittäin epätäydelliseen nuivuuteen.

Tärkein syy: ei-niin-nuivien hurskastelu, epärehellisyys (suomeksi: paskanpuhuminen), epäloogisuus ja uuskieli. Ja etenkin yritys estää keskustelu, huomion kohdistaminen epäoleelliseen, uhkakuvien kyhääminen.

(Hassua kyllä, kohtamaani mukavat mamut eivät olisi saaneet minua palaamaan. Mamuhyysärit onnistuivat siinä, aamen.)



Malla, eivät mamut mokuta. Ei meillä mitään heitä vastaan. Jotain sanomista meillä on siihen miten heitä hyysätään. Ei asiallisin perustein tuleva ihminen tarvitse avukseen miljardien eurojen hyysäyskoneistoa.
Mamut ovat varmaan itsekin ihmeissään hyysäyksen määrästä. Mamu teollisuus tarvitsee hyysättäviä, samalla tavalla kuin kuljetusala tarvitsee kuljetettavaa.

Termiitti

#432
Asumalla Turussa?


2005 syksyllä kohtasin Turussa somaleja Aurasillalla. Olin matkalla baariin. Oli viikonloppu.

Valitsin kulkea joen rantaa näkyvyyden takia. Linnankadulla tai Eerikinkadulla oli aivan liian monta suojaista porttikäytävää.

Tiesin kyllä Kaupunginteatterin parkkipaikan autojengiläisistä. Ja Kaskenmäen kännisistä teineistä pusikoissa.

Ennen kaikkea varoin ulkomaalaisjengiä, joka oli alkanut kasaantua Aurasillan pieleen pitkin kesää. Alati kasvavassa joukossa oli niin irakilaisia, somaleja, mustalaisia kuin muitakin etnisiä, sorrettuja vähemmistöjä.
Mutta niin kauan kuin näkisin, missä nämä lymyävät, niin kauan kuin en olisi rakennusten piilottamana, voisin kulkea rauhassa, Turun keskustassa.

(Naisilla ei ole MITÄÄN käsitystä siitä oikeasta pelon maantieteestä, jonka iltaisin kaupungilla liikkuvat miehet joutuvat ottamaan huomiioon.)


Ylitin Aurasiltaa, kun kaksi nuorta somalia käveli eteeni, esti kulkuni.

"Onko sulla tupakkaa?" toinen kysyi suomeksi.
"Ei ole", mutisin hämmentyneenä.
"No, haista paska sitten!"

He eivät väistäneet. Sain kiertää Aurasillan autoreitin puolelle, typertyneenä.
Nämä kaksi olivat mitättömiä heinäkeppejä, mutta tiesin sillan kupeessa odottavan 20-30 jengiläistään. Olin nöyrää poikaa.

Tästä 'yksittäistapauksesta' alkoi pelon talvi Turussa. Aurasillan molemmin puolin sikisi 'pahoinpitelyjen ja ryöstöjen tehtailu... mahdollisesti.. ehkä jopa... myös... ulkomaalaisten oloisten epäiltyjen toimesta.'
Alkoi vähättely ja leimaaminen mediassa, aivan kuin Helsingissäkin. 'Suomi24'stä luin joitain kommentteja, ällistyen siitä mitä virallisuuden pinnan alla kupli.

Halla-ahon Scripta toimi tärkeänä järjen valona tilanteessa, missä useatkin tuttuni halusivat kiistää tapahtuneen, vaikka kerroin sen omakohtaisena kokemuksena. ("Sä varmaan provosoit niitä jotenkin.")


Joenranta ja Kaskenmäki erityisesti muuttuivat yhtäkkiä erittäin vaarallisiksi paikoiksi liikkua. Varsinkin iltaisin jos oli suomalainen, humalassa, mies.

Poliisi puuttui asiaan. Vetosi asukkaisiin lehtien välityksellä. "Olkaa hyvä ja välttäkää joen rannassa liikkumista. Emme voi taata ihmisten turvallisuutta siellä."

Olavi Mäenpää alkoi partioida joen rantaa kavereidensa kera. En tiedä millä tuloksella.

Sanomalehdistö aloitti rasisti-han-kampanjansa. Tätä oli jo tapahtunut Helsingin tapahtumien yhteydessä, mutta oli aivan eri asia lukea näistä asioista, kuin kokea ne itse.
Ainakin opin kulkemaan hyvin varuillani Turun keskustassa.


The Clash lauloi aikoinaan: "I went to a place where every white face is an invitation to a robbery." (kappaleessan 'Safe European Homes', pettymyksestään Jamaicaan) Yhtäkkiä Turku oli tämä paikka.

Vasta kun pari raisiolaista nuorukaista potkittiin sairaalakuntoon ilman mitään erityistä syytä ja heidän äitinsä vetosi mediassa katuväkivallan loppumiseen, alkoi jotain tapahtua.

(Myös eräskin ulkomaalaisten keskinäinen puukotus joen rannassa, muistaakseni kesällä 2006, toi yllättävää puhtia poliisin toimiin.)


Tämän jälkeenkin Turussa on saanut yhä kuulla erinäisistä satunnaisista pahoinpitely/ryöstely-aalloista. Metodi on se sama, tuttu.


2007 saavuin, taas kerran matkalla baariin viikonloppuna, tuttujen kera Yliopistonkatua pitkin Kauppatorille. Missä kolme poliisiin mustaa maijaa odotti.
Myöhemmin ilmeni, että muutama minuutti ennen saapumistamme, sekavan oloinen venäläinen mies oli etsinyt tuttuaan eri terasseilta, puukko kourassa.

Silloin ihmettelin, mihin tarvittiin kolmea poliisiautoa, jos kyse oli... yksittäistapauksesta.


Vähitellen, vastentahtoisesti, faktat pääsivät julkisuuteen asti: Ulkomaalaisjengit ottivat toisistaan mittaa Kauppatorin pohjoispäädyssä.

Turun poliisilla oli kaksi kommenttia asian suhteen silloin:
1. "Näköjään ulkomaalaisnuoret ovat ottaneet oppia suomalaisnuorista! Oppineet huonoille tavoille täällä!"
2. "Välttäkää liikkumista Kauppatorilla iltaisin tai viikonloppuisin, jollei ole aivan pakko. Ihan oikeasti. Älkää!"


Tähän voisi lisätä jotain vähäisempiä havaintoja lisäksi:

1. Turun kaupungin uuden pääkirjaston seinälle on heijastettu arabiaksi kirjaston käyttöohjeet. Tämä teksti tervehtii aulassa kirjastoon saapuvia. (Toistaiseksi en ole nähnyt mitään muita kieliä tässä opasteessa.)
2. Turun Kelasta löytyvät nykyään hakuohjeet kahdeksalla eri kielellä. (Ovatko nämä Suomen uudet viralliset kielet? Se jää nähtäväksi.)
Lisäksi siellä oli erittäin kiintoisa lukujärjestys, päivistä ja tunneista, jolloin hakija voi saada palvelua omalla kielellään. (Eräät kielet olivat paremmin edustettuina kuin toiset.)
3. Turun keskustan Hansakorttelissa voi nykyään liikkua melkoisen pitkään kuulematta sanaakaan suomea.



kommentoijatar

Muutamia osasyitä nuivistumiseen...

Minua on haukuttu rasistiksi, mm. silloin, kun:
- Tilasin poliisit paikalle riehuvan mamun vuoksi
- En lainannut bussikorttia
- En lähtenyt kahville
- Estin mamua lyömästä toisen maalaista mamua
- En halunnut syödä asikkaiden ruokia
- ja monta muuta kertaa.

Lisäksi kiehautti vähän kun minua haukuttiin "sianlihaa syöväksi huoraksi" ja miespuolista työtoveria "sianlihaa syöväksi homoksi".

Lisäksi minua on uhkailtu väkivallalla ja syytetty asioista, joihin en edes voi vaikuttaa.

Kannatan kokeilemaan työtä mamujen parissa. Avaa silmät!


MW

Quote from: kommentoijatar on 29.03.2010, 22:05:59
**

Kannatan kokeilemaan työtä mamujen parissa. Avaa silmät!

Yippee, odotamme esim. SPR:n nuivistumista, kiivaasti. Vai hetkinen, onko niillä joku miljoonabisnes menossa, tässä?

Ei toimivaa kusetusta kannata lopettaa, jos joku kenttäidiootti väsyy, kortistosssa on Tampereen maistereita jonoksi asti pyyhkimään sosiaaliturvapaikanhakijoiden pyllyjä.

kommentoijatar

#435
QuoteYippee, odotamme esim. SPR:n nuivistumista, kiivaasti. Vai hetkinen, onko niillä joku miljoonabisnes menossa, tässä?

Ei toimivaa kusetusta kannata lopettaa, jos joku kenttäidiootti väsyy, kortistosssa on Tampereen maistereita jonoksi asti pyyhkimään sosiaaliturvapaikanhakijoiden pyllyjä.

No, sillä yhdelläkin "kenttäidiootilla" on ystäviä, tuttuja, joille ehkä kertoo rikastumisestaan ja tietyistä pimitetyistä totuuksista.

Edit/Quotes

MW

Quote from: kommentoijatar on 29.03.2010, 23:28:36
***
No, sillä yhdelläkin "kenttäidiootilla" on ystäviä, tuttuja, joille ehkä kertoo rikastumisestaan ja tietyistä pimitetyistä totuuksista.

Toivossa on hyvä elää. Joskus muutos tarvitsee vain yhden.

törö

Mulla nuivistuminen on kehittynyt pikku hiljaa, koska asun fantsusti monikulttuurisella alueella. Tänne sijoitettiin 80-luvulla paljon vietnamilaisia pakolaisia ja myöhemmin lähinnä balkanilta tulleita pakolaisia. Lähi-idän ja Afrikan porukka on sen verran, että pistävät vielä silmään.

Muista ei ole ollut isompia ongelmia ja vietnamilaiset ovat enimmäkseen todella mukavaa väkeä. Sanoisin jopa heidän rikastuttavan kulttuuria.

Myös mustalaiset erottuvat tällä tienoolla edukseen, vaikka elämäntyyli on se stereotypioista tuttu. Paikkakunnalla lähiön koko väestö kärsii samanlaisesta maineesta, koska täällä kieltämättä elää harvinaisen paljon sossun elättejä.

Tienoon huonosta maineesta pitävät huolen kantaväestön omat vähemmistöt eli juopot, narkkarit ja rikolliset. Täällä pitempään asuneet joutuvat kärsimään lähinnä juoppojen metelöinnistä, eritteitä ja ilkivallasta, mutta uusille tulokkaille on tarjolla yllätyksiä.

Yksi tuppukylästä komennushommiin tullut kovaa jätkää leikkivä työkaveri ihmetteli kantaväestön tapaa kantaa puukkoa mukana ja esitellä sitä pienimmästäkin syystä. Vierailulle tulleilta koviksilta katosi takavuosina nopeasti autostereot ja muu irtain, mutta se toiminta on vähentynyt autojen varashälyttimien takia.

Ilman turhaa isottelua tämä on kuitenkin aika mukava ja turvallinen paikka. Koskaan ei ole tullut mieleen pitää mukana kättä pitempää saati hankkia aseenkantolupaa.

Luulisin, että somalit sijoitettiin 90-luvun alussa toiselle puolelle kaupunkia yksinkertaisesti siitä syystä, ettei heitä uskallettu sijoittaa tänne.

Nuivuuteni on käytännön pakosta rakentunut muualla satujen kokemusten ja toisen käden tietojen pohjalta eikä varmaan ainakaan lähitulevaisuudessa kehity samalle tasolle kuin maahanmuuttajien pullisteluihin pelokkaasti suhtautuvien tienoiden asukkailla, mutta yritän silti pysyä kehityksessä mukana.  :)

törö

Quote from: Mr. Heat on 07.01.2009, 00:54:13
Miksi työvoimapulaa(suurien ikäluokkien eläköityminen) joka on varmasti ollut nähtävissä, ei ole osattu ratkoa kotimaisesti ja ajoissa mm. kannustamalla suomalaisia lisääntymään?

No kun suurten ikäluokkien viherpiipertäjät, mokuttajat ja femarit eivät viitsineet lisääntyä ja menopaussiaallon jälkeen se oli jo liian myöhäistä. Korvikkeeksi pitää saada ulkomaisia uroksia, joille kelpaa vanhempikin harakka.

Sinna

Ihan eka viesti täällä, vihdoinkin. Nyt voi puhua vapaasti asioista asioiden oikeilla nimillä pelkäämättä rasistin leimaa otsassaan.

Nuivistumiseni tapahtui ensiksi silloin, kun omaiseni liiketoimintaa häiriköitiin ensimmäisen kerran armaassa Ruotsissa. Toisen kerran silloin, kun omaiseni sai sydänoireita kiusaamisesta johtuvasta stressistä. Kolmas kerta tapahtui silloin, kun hän ahdistuneena ja itkien soitti, ettei jaksa enää.
Neljäs kerta silloin, kun hain hänet kotiin lahden toiselta puolelta.
Viides kerta taisi olla havainto, että armas ja rakastamani Isänmaa on tekemässä samoja virheitä, kuin Ruotsi.

Tässä sitä ollaan.

Kari Kinnunen

Quote from: Sinna on 30.03.2010, 13:53:21
Ihan eka viesti täällä, vihdoinkin. Nyt voi puhua vapaasti asioista asioiden oikeilla nimillä pelkäämättä rasistin leimaa otsassaan.

Nuivistumiseni tapahtui ensiksi silloin, kun omaiseni liiketoimintaa häiriköitiin ensimmäisen kerran armaassa Ruotsissa. Toisen kerran silloin, kun omaiseni sai sydänoireita kiusaamisesta johtuvasta stressistä. Kolmas kerta tapahtui silloin, kun hän ahdistuneena ja itkien soitti, ettei jaksa enää.
Neljäs kerta silloin, kun hain hänet kotiin lahden toiselta puolelta.
Viides kerta taisi olla havainto, että armas ja rakastamani Isänmaa on tekemässä samoja virheitä, kuin Ruotsi.

Tässä sitä ollaan.

Tervetuloa Sinna.

Juu täällä voit purkaa mieltäsi ja sitä pidetään jopa toivottavana. Täällä ei tarvitse pelätä omia mielipiteitään.
Tää on sillai rasismivapaa vyöhyke.

Ookoo

Olen tietämättäni ollut kaappinuiva jo vuosia.

Työpaikalla säännöllisesti näyttäytyvä paksusti voiva ja kovaääninen tulavaisuuden työvoimareservi on ottanut pattiin jo pari vuotta ( naapurikunnassa on iso VOK- ollut muistaakseni vuodesta -91 tai jotain, ja kahden kunnan päässä north-sidella toinen viime vuonna aloittanut).
Lisäksi olen aina kummeksunut tapaa siirtää verotuloja johonkin ulkopuoliseen toimintaan, kun omalla hiekkiksellä on enemmän sontaa kuin Ämmässuolla.

Ajauduin Scriptalle ja Hommalle vähän puolivahingossa noin puolitoista kuukautta sitten.
Jonkin aikaa lueskeltuani myönsin itselleni, että minussa ei ole mitään vikaa, olen vain nuiva. Lueskeltuani pidemmälle totesin, että nuivuus on luontainen olotila edes jollain lailla järjissään olevalle ihmiselle.

Asiaan perehtymisestä ja Muutoksehtumisesta tuli sangen rivakasti ykkösprinsiippejä.
Tällä hetkelle asiaan paneutuminen on täydessä vauhdissa.
Olen myös astunut kaapista ulos.

somero

Iski kauhea halu puhua. Hirveä päivä. Hirveät ajat. Vaikka olen tähän ketjuun kirjoittanut jo kerran niin nyt äärimmäinen nuivistuminen iski. Iski niin lujaa, että sydän pysähtyy. Itkettää.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bologojen_junaturma
Tyttöystäväni ystävätär oli tuossa junassa. Ikää 18 vuotta. 4 kuukautta junaturman jälkeen hän ei enää kestänyt, vaan nukkui pois sairaalassa pitkällisten taisteluiden jälkeen. Sitä ennen ehti kirjoittaa meille jäähyväiskirjeen. Hommawatch saa kirjoittaa seuraavan rivin sivuilleen vapaasti, mutta ihmisen psyyke ei kestä kaikkea; en sure enää koskaan tsetseenien puolesta. Tämä on totuus. En vain enää pysty. Islam ei ole rauhallinen uskonto. Mikään uskonto, joka voi ottaa kontolleen pommi-iskuja ei ole rauhan uskonto. Anteeksi.
sadf

Kansankiihottaja

Kyllä se tapahtui yhtä aikaa ekojen somppujen maahantulon myötä, sekä Kari Suomalaisen asian tiimoilta tekemien, kuuluisien piirustuksien myötä.

Sittemmin nuivuus on vain kasvanut, kun olen työssä seurannut esim. vammaisten elämää. Suuri vaikutus on ollut myös sillä, kun olen saanut seurata aika läheltä sitä, miten päätöksiä tässä maassa tehdään ja millaisilla perusteilla jaetaan miljoonia verorahoja :facepalm:

Nuivuuteni samaan kategoriaan kuin tervaskanto nosti vok:n tulo paikkakunnalle....piti tulla lapsia, mutta niitä ei ole vielä näkynyt.

Bill Milton Hicks Friedman

Tapahtui siten kun noita vaalirahasekoiluja alkoi tulemaan julki.

Siinä tulikin sitten kyseenalaistettua kaikki hallituksen ja poliitikkojen toimet yleensäkin.

Vaikka maahanmuutto on työllisyyden hoitoon verrattuna mitätön asia, niin pitkällä aikavälillä on kyse vakavasta asiasta, sillä holtiton maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa paljon vakavampia ongelmia kuin väliaikainen (toivottavasti) lama.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että poliitikot haluavat oman tahtonsa läpi kansan tahdosta piittaamatta, joten vaaliuurnilla tavataan. Ehkä seuraavaksi vallassa olevat poliitikot kuuntelevat kansaa enemmän.
Perustulolla voidaan purkaa työkykyisten työttömien työn vastaanottamista haittaava byrokratia ja korvata eri tukimuodot (ml harkinnanvaraiset) ilman, että kustannukset yhteiskunnalle nousevat, mutta työkykyisten työttömien riittävä perusturva säilyy. Toteutus: Pankkikortti + henkilöllisyyden varmennus esim kaupassa.

mustaviirus

En nyt tarkalleen muista milloin, mutta niin kauan kuin veroja on pitänyt maksaa , olen suhtautunut aika nuivasti mm. steissin seinien pystyssä pitelyyn niihin nojailemalla.

Tänään tuli muutama nuivuuspiste lisää fillarilenkillä. Kaapukulttuuria edustava tod. näk. yh-äiti lastasi kahta täpötäyttä ostoskärryä taksiin. Ainiin ajokorttia ei ole ja ruokaahan tehdään kerralla aina viidelle ylimääräiselle jos vaikka sukulaiset.

Harmittaa kun ei tullut pysähdyttyä nappaamaan kännyllä kuvaa.

Eihän tuommoiseen perseilyyn ole edes työssä käyvillä varaa.  :facepalm:
If you can't be a good example, then you'll just have to be a horrible warning.

Micke


Voisin ihan hyvin myöntää että olin, monta vuotta, melkoinen Islam apologeetikko ja kiinnostavaa on se että alkoin nuivistua vasta kun olin ostanut Koraanin ja lukenut sen.

Olin jatkuvasti sitä mieltä että se oli "yhteiskunnan vika" että jotkut maahanmuttajaryhmät käyttäytyvät huonosti ja Islam oli kyllä "rauhan uskonto" ja terroristit olivat vaan ihmiset jotka olivat kärsineet länsimaiden takia.

Olin melkoisessa sokissa sitten kuin olin lukenut jo osan Koraanista kun mediassa oli jatkuvasti puhuttu siitä miten Islam oli "rauhan uskonto" ja sylissäni oli SE koraani ja se oli kaikkea muuta kuin älykästä keskustelua rauhasta.

Sitten ei tietenkään auttanut kun Mohammed-pilapiirros mellakat alkoivat suurin piirtein samaan aikaan ja että maahanmuuttaja-nuoret taas löysivät syitä pilata maita jotka olivat ottaneet heidät vastaan.

Siinä vaiheessa en enää uskonut että maahanmuuttaja-nuoret olivat viattomia uhreja
ja että muslimi-terroristit olivat käsittäneet Koraanin viestit väärin.

Voisin yrittää puolustautua sillä että olin todella naiivi teini joka oli "aina oikeassa kaikesta", mutta joskus olen mietiskellyt missä olisin tänään ellen olisi halunnut oppia vähän enemmän Islamista Koraanin kautta ja vastaus siihen on "luultavasti vihreiden rivissä".  :facepalm:

aprelina

#447
Quote from: Opuksen valvova silmä on 16.12.2008, 00:25:03
Quote from: JohannaS on 15.12.2008, 14:26:11
Olin aiemmin ollut lähinnä vasemmistovihertävä ajatusmaailmaltani. Olin hyväksynyt ne selitykset mitä WTC-iskuista ja vastaavista tarjottiin, ja olin hyväksynyt "terroristit on vaan pieni vähemmistö"-puheet ynnämuut. Mutta kun näin sen massiivisen verenhimoisen reaktion pilakuvista, niin sitä en enää pystynyt mitenkään ymmärtämään tai puolustelemaan itselleni.

Mutta kun Muhammed-pilakuvakohu oli pinnalla, aloin etsiä tietoa islamista oma-aloitteisesti. Halusin ottaa selvää onko räyhääminen ja väkivalta islamin nimissä oikeasti uskonnon sallimaa, vai onko kyseessä samanlainen "uskonnon tulkitseminen" kuin millä ristiretkiä ja muita kristinuskon syntejä on aikoinaan perusteltu. Etsiskelin tietoa siitä kuka Muhammed oli ja millaisen uskonnon hän loi. Lueskelin muslimien omia mielipiteitä verkkokeskusteluista. Lopulta päädyin lukemaan Craig Winnin "Prophet of Doom"-pdf-kirjan verkosta. Tuon kirjan kuvaamat uskonnolliset tekstit ja muslimien näkökannat järkyttivät minua suuresti. Tämän jälkeen olen etsiskellyt lisää kirjoja islamista, seurannut Jihad Watchia, ja muutenkin tarkkaillut umman menoa.

MuroBBS:ää olen lukenut satunnaisesti vuodesta 2005, ja sieltä joskus Muhammed-kohun aikaan "Kulttuurin rikastuminen"-ketjusta päädyin Halla-ahon sivuille. Scriptan tekstejä lukiessa palapelin palat alkoivat loksahdella päässäni, koin ahaa-elämyksiä ja tajusin hiljalleen miksi maailmantilanne on sellainen kuin on.

Johannalle ei tullut mieleen että kenties se massiivinen reaktio oli osaksi länsimaisten tiedotusvälineiden tarkoituksella luoma kuva muslimimaailman reaktioista pilakuviin? Kuvista raivostuneita kiihkoilijoita oli murto-osa verrattuna maltillisiin muslimeihin, mutta luodun mediakuvan perusteella koko islamilainen maailma näytti olevan kuvista raivoissaan. Ainakin Johannan tapauksessa mediapropaganda toimi, kuten sen ilmeisesti haluttiinkin toimivan.

Ehkä kannattaisi tutustua Islamilaiseen kulttuuriin muutenkin kuin vain netin välityksellä. Internet on niin uskomattoman täynnä propagandaa.  :o

Scriptaako vaadittiin ymmärtämykseen maailman nykyisestä tilanteesta? Olen itse yrittänyt pähkäillä vastaavia asioita ihan omilla aivoillani.  



Tutustuttu on, eikä millään mahdu päähän naisen siveysehto. Pahimmillaan se on nimenomaan islamissa. Ymmärtäköön äijät jo, että nainenkin on solumössöä.Mutta ei, kun pitää jatkaa samaa mantraa vuosisadasta toiseen:
"Ja kaikki hyvä löytyy sen seuraamisesta, joka on edeltänyt,kun taas kaikki paha löytyy sen uudistamisesta, joka tuli jälkeen."

Oletpa halveksiva, toki mukavaa että aivosi ovat ihan omat. Minulla myös, enkä myöskään tarvinnut Scriptaa islamin laitojen tiedostamiseen. Mielelläni kyllä nauran, ja monet Scriptan kirjoitukset samoin kuin tämäkin foorumi tekevät minut iloiseksi etten ole yksin pähkäilyneini. Mitä sitten, että joku saa uuden näkökulman Scriptaa luettuaan, ihan omilla aivoillaan.
"Islam lähti 600-luvulta, mutta 600-luku ei lähde islamista"- Faidros 31.8.2012

vellihousu

Quote from: Päivänsäde on 03.07.2010, 09:02:57
perintöä, niin kuin ei mullakaan. No, opetellaan elämään niukasti.Mies estää


Oli ainakin itselleni kovin ajatuksia(ristiriitaisia)herättävä elämäntarina.

En oikein tiedä, pitäisikö sinun laisiasi halveksia, sääliä vai ihailla.

Mietin vain, että miksi nuoret tytöt on noin hukassa melkoisen yleisesti.
Ymmärrän sinällään ulkonäöllisen "kateuden" eksoottisia "rotuja" kohtaan, mutta en ymmärrä mistä suomalaiselle NAISELLE tulee alemmuuskompleksi, kun suomalainen nainen on loppupeleissä maailman kaunein "rotu", kunhan hallitsisivat painonsa.

Tuntuu monelle olevan tärkeintä tehdä kuten isä kieltää, eikä ymmärretä, että isä ihan oikeasti tietää mistä onni ei ainakaan tule. Ei isät ainakaan tietentahtoen tyttärilleen pahaa halua. Ehkä turhan väritöntä elämää, ainakin tyttärien mielestä, mutta oikea onni löytyy monesti sieltä värittömästä, mutta aidosta välittämisestä.
"mielenosoitukset on kommareiden touhuja, kuten taistelut ja yhtenäiset kansat"

prestionat

Koskettava tarina ja harvinainen.