News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-09-27 HS: Pääkaupunkiseudulle alkanut syntyä maahanmuuttajien keskittymiä

Started by JHT, 27.09.2009, 05:19:31

Previous topic - Next topic

Epäjärjestysmies

Hesarihan on nyt kirjoitellut parit jutut, joissa on aika lailla neutraalisti ja asiallisesti kerrottu "maahanmuutosta" ja annettu ymmärtää, että yhtä ja toista probleemiakin siihen liittyy. Kaiken huipuksi Hesari ei ole kertonut, että kaikki on valkoisen heteromiehen syytä.

Miksi näin, että HS on kirjoittanut jotain muuta kuin asteroidi-tuubaa?

1. Hesarin toimitus on vihdoinkin katsonut ikkunasta ulos ja järkevöitynyt.

2. Hesarissa on todettu, että asiasta ei voi kokonaan enää vaieta, kun ongelmat ovat kuitenkin eri lähteiden kautta tavoittamassa koko ajan laajemman yleisön. Sen vuoksi HS:n taktiikan mukaan on parempi kirjoittaa puoliobjektiivisia ja jopa näennäiskriittisiä tekstejä, jotta annetaan kuva siitä, että "maahanmuuton" mahdollisia ongelmia seurataan tarkasti ja niihin kyetään puuttumaan. Siten kenelläkään ei ole hätää, ja peli voi jatkua kuten ennenkin.

Oikea vastaus on tietysti tuo jälkimmäinen. Samoin seuraavien eduskuntavaalien alla kuullaan aikaisempaa enemmän suurten puolueiden "kriittisiä" ja huolestuneita kannanottoja "maahanmuutosta", joiden tarkoituksena on estää kiukkuisia äänestäjiä äänestämästä väärin ja ohjata kannatus kok-kepu-demareilla, jotta sama meno voi jatkua.

Cettu

Minusta tuo Kimmo Lapintien kommentti on kyllä täysin päätön:

QuoteMaahanmuuttajien kerääntyminen samoille asuinalueille pystyttäisiin professorin mielestä estämään, jos ongelmista ja ratkaisuista ryhdyttäisiin keskustelemaan avoimesti. Muslimit kaipaisivat asuinalueelle esimerkiksi omaa moskeijaa, ja suuret perheet isompia perheasuntoja.

Siis mitä, eriytymistä estetään sillä että rakennetaan muslimien asuinalueille moskeiljoita ja heille paremmin sopivia asuntoja? Tämä parantaa muslimien integroitumista yhteiskuntaan miten?

Aurelius

Quote
Kuusihenkisellä perheellä on nyt pienkerrostalossa 80 neliön koti: kolme huonetta, keittiö, kylpyhuone ja kaksi vessaa. Asunto on sisustettu kauniisti, seinät ja valaisimet on koristeltu muratin oksin.

"Yksi huone lisää olisi tarpeen. Kun tulee vieraita, miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa", Leila Kalliomaa kertoo.

On absurdia, millaiset argumentit pääsevät seuloista läpi kun on maahanmuuttajista kyse. Jos joku vanhoillinen kristitty ryhmittymä ehdottaisi, että pitäisi saada yhteiskunnan tuella isommat asunnot, jotta miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa, seuraisi audicaustiin verrattava paheksunnan aalto.

juge

Quote from: Epäjärjestysmies on 27.09.2009, 11:03:05


1. Hesarin toimitus on vihdoinkin katsonut ikkunasta ulos ja järkevöitynyt.


Tai sitten toimituspäällikkö ja ylimokuttaja Reetta Räty todellakin on lomalla.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Kaarin M

Quote from: Aurelius on 27.09.2009, 11:06:53
Quote
Kuusihenkisellä perheellä on nyt pienkerrostalossa 80 neliön koti: kolme huonetta, keittiö, kylpyhuone ja kaksi vessaa. Asunto on sisustettu kauniisti, seinät ja valaisimet on koristeltu muratin oksin.

"Yksi huone lisää olisi tarpeen. Kun tulee vieraita, miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa", Leila Kalliomaa kertoo.

On absurdia, millaiset argumentit pääsevät seuloista läpi kun on maahanmuuttajista kyse. Jos joku vanhoillinen kristitty ryhmittymä ehdottaisi, että pitäisi saada yhteiskunnan tuella isommat asunnot, jotta miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa, seuraisi audicaustiin verrattava paheksunnan aalto.

Miksi tyytä vain eri huoneisiin: jokaiselle muslimimiehelle oma talo haaremia varten!
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

juge

Quote from: Cettu on 27.09.2009, 11:05:41
Minusta tuo Kimmo Lapintien kommentti on kyllä täysin päätön:

QuoteMaahanmuuttajien kerääntyminen samoille asuinalueille pystyttäisiin professorin mielestä estämään, jos ongelmista ja ratkaisuista ryhdyttäisiin keskustelemaan avoimesti. Muslimit kaipaisivat asuinalueelle esimerkiksi omaa moskeijaa, ja suuret perheet isompia perheasuntoja.

Siis mitä, eriytymistä estetään sillä että rakennetaan muslimien asuinalueille moskeiljoita ja heille paremmin sopivia asuntoja? Tämä parantaa muslimien integroitumista yhteiskuntaan miten?

Ei kun pitää rakentaa moskeijat Eiraan, Kuusisaareen, Kulosaareen jne. Tämä muuttaa maailman kuin taikaiskusta sellaiseksi, että muslimeilla on tarvittavaa osaamista ja halua työelämään sekä varaa muuttaa moskeijoiden viereen. Ghettoutuminen estyy.

Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

CaptainNuiva

Marja Salmela tuntuu kaikin tavoin olevan realismista irti oleva henkilö.
Marja Salmela haluaa itselleen nukkekodin jolla leikkiä.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

jmk

Olen ilmeisesti jollain Hesarin mustalla listalla, koska tätä kirjoitustani ei päästetty keskusteluun. Vai onko sinne yksinkertaisesti tullut sellainen tulva kriittisiä kommentteja, että niistä ei päästetä läpi kuin murto-osa?

Quote
Kielletään poismuutto
Lähettänyt: jmk   27.9.2009 10:56

QuoteSamaan aikaan Itä-Helsingin joillain asuinalueilla suomalaiset perheet muuttavat pois, vaihtavat vuokra-asunnon omistusasuntoon tai siirtyvät lähemmäksi työpaikkaa.

No ratkaisuhan on ilmeinen. Kielletään suomalaisilta poismuutto niiltä alueilta, joilla on keskimääräistä enemmän etnistä rikkautta. Mitä syytä kenelläkään voi olla poismuuttoon, muuta kuin iljettävä rasismi?

Poikkeustilanteissa (esim. muutto töiden perässä ulkomaille) poismuutto voitaneen anomuksesta sallia, mutta tällöin on muuttajan esitettävä viranomaisille selvitys ja todisteet muuton syystä. Tässä on sovellettava syrjintälaista jo tuttua käännettyä todistustaakkaa, eli jos selvitystä ei tule tai se ei ole uskottava, syynä on oletettavasti iljettävä rasismi, joten muuttoyrityskin on syrjintärikos ja siitä on rangaistava ankarimman kautta. Ihan jo varoitukseksi muille.

Näin kuljemme kohti tasapainoista onnelaa.

Vera

Quote from: Uljanov on 27.09.2009, 10:35:54
 
Olisiko jollain muuten heittää ihan faktaa pöytään, onko perinteisin metodein halal-kiduttaminen sallittua Suomessa, tai saako noin teurastettua lihaa tuoda ulkomailta? Metodi muistuttaa kai aika paljon juutalaisten kosheria, joten varmaan asiaa koskeva lainsäädäntökin on sama.

Halal- ja kosher-teurastukset ovat sallittuja Suomessa, tietyin ehdoin: teurastuksen on tapahduttava teurastamossa, ja eläin on tainnutettava samalla.

Käsittääkseeni halal-lihaa voi tuoda maahan samoilla ehdoilla kuin muutakin lihaa, mutten ole 100% varma. Joissain Euroopan maissa teurastussäännöt ovat samanlaisia kuin Suomessa, joissain eläimiä saa teurastaa ilman tainnutusta.

Porilainen munalla

Ruotsissa, Saksassa, jne. mamujen asuttamiee alueiden asuntojen hinnat ovat romahtaneet.
Valde varmaan maksaa omistajille järjettömän maahanmuuttopolitiikkansa kansalaisilleen arvonalennuksen aiheuttamat kustannukset.
Yrittäkääpä myydä rivitalo/osake- tms. -asuntoanne kun vieressä on Mogadishun kaltainen rikastuskeskus.
Suomessa, venäläisen, ruotsalaisen, saamelaisen, saksalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksessa kasvanut.
Monikulttuuriasiantuntijako?

ihQ

Quote from: Kala on 27.09.2009, 05:44:25
Ei taida näillä toimilla mikään muuttua. Ympäristöä voi muokata vaikka miten kivaksi, mutta jos siellä on liikaa maan tapoihin tottumattomia maahanmuuttajia, niin kantaväestö häipyy.

Viimeinen kappale on räikeyden huippu. "Paavola oli slummi", kunnes sinne muutti "maahanmuuttajia", koska sitä ennen siellä "oli alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia". Yhtäkään negatiivista asiaa ei sanottu "maahanmuuttajista", mutta suomalaisia syytetään slummiuttamisesta, epäkohdasta jonka uudet asukkaat korjasivat.

Puhutaan isoista väistämättömistä muutoksista. Kuinka tyypillistä.
Ymmärsitköhän mitä tuossa lauseessa sanottiin? Siinä käytetään imperfektiä eli mennyttä aikamuotoa. Voit vaihtaa imperfektin preesensiin, jotta ymmärrät.

"Paavola on slummi. Sen vuokra-asuntoihin ajautuvat kaikki maahanmuuttajat somaleista irakilaisiin, indonesialaisista vietnamilaisiin. Joukossa on alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia."

Alatko ymmärtää mitä tuossa tarkoitetaan vai pitääkö vääntää ratakiskosta? Teet samaa kuin "suvaitsevaisto" halla-aholle (ja muille rassisteille) eli etsit kirjoituksesta asioita, joita siinä ei ole.

Maailmanmies

Quote from: juge on 27.09.2009, 07:53:56

"Jos vain saisimme junayhteyksien viereen moskeija-alueen, jossa olisi kokouspaikka, ravintola, meidän omien lääkäreidemme vastaanotto, kampaamo, kirjasto ja kauppoja, joista voisi ostaa halal-lihaa", Kalliomaa hahmottelee.

"Ja pieni hotelli. Monen maahanmuuttajan luona vierailee sukulaisia kotimaasta."
[/quote]
Ensin valitetaan, että syntyy maahanmuuttajakeskittymiä, sitten niitä suorastaan vaaditaan jopa omine lääkäreineen.

Miksi ne vieraat hotellissa asuisivat jos kerran uskonveljet ovat niin vieraanvaraisia ? Hotelliksi taitaisi kelvata vanha jo käytöstä poistettu jossa asuu loppusijoittamista odottavia turvapaikanhakijoita.

juge

QuoteMuslimit kaipaisivat asuinalueelle esimerkiksi omaa moskeijaa, ja suuret perheet isompia perheasuntoja.

Muslimien kannattaa opetella käyttämään Oikotietä.

Kuusisaaressa on myynnissä erittäin mukavia perheasuntoja, kuten tämä:
http://tinyurl.com/yd8jtdd

QuoteSuojaisalla merenrantatontilla vanhojen tammien siimeksessä puistomainen tontti jolle on v. 2000 valmistunut tiilirakenteinen, korkealuokkainen omakotitalo. Tontilla käyttämätöntä rakennusoikeutta jäljellä vaikka kahdellekin uudelle asunnolle.

-->> Moskeijakin mahtuu.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Maailmanmies

Quote from: JM-K on 27.09.2009, 10:03:14
Taas kerran ihanaa älyllistä epärehellisyyttä mukamastutkijalta:

"Dhalmann on haastatellut väitöskirjaansa varten muun muassa yli 20 somalia".

Yli 20?

Paljonko yli? 200000000000000000jne.? Vai peräti 21?

Tuommoisilla vippaskonsteilla mokuttaja yrittää saada "tutkimuksensa" näyttämään tieteellisiltä. Todellisuudessa tuollaisilla "tutkimuksilla" ei ole mitään tekemistä esim. yleistettävyyden kannalta.

Sama suomeksi: tuommoisilla höpöhöpö-tutkimuksilla ei tee yhtikäs mitään.

Kuinkahan minta pönttöhattua tämä mamuteema on meille jo luonut ? Ja kuka näistä huippututkinnoista hyötyy ?

jmk

Quote from: juge on 27.09.2009, 11:35:13
Muslimien kannattaa opetella käyttämään Oikotietä.

Mutta kun Oikotien ilmoitukset ovat vain suomeksi.


Uljanov

Quote from: Vera on 27.09.2009, 11:21:01
Quote from: Uljanov on 27.09.2009, 10:35:54
 
Olisiko jollain muuten heittää ihan faktaa pöytään, onko perinteisin metodein halal-kiduttaminen sallittua Suomessa, tai saako noin teurastettua lihaa tuoda ulkomailta? Metodi muistuttaa kai aika paljon juutalaisten kosheria, joten varmaan asiaa koskeva lainsäädäntökin on sama.

Halal- ja kosher-teurastukset ovat sallittuja Suomessa, tietyin ehdoin: teurastuksen on tapahduttava teurastamossa, ja eläin on tainnutettava samalla.

Käsittääkseeni halal-lihaa voi tuoda maahan samoilla ehdoilla kuin muutakin lihaa, mutten ole 100% varma. Joissain Euroopan maissa teurastussäännöt ovat samanlaisia kuin Suomessa, joissain eläimiä saa teurastaa ilman tainnutusta.


Kiitokset vastauksesta.

Kaipa tuonkaltainen teurastus on sitten ihan verrattavissa normaaliin käytäntöön, jos todellakin eläin on tainnutettuna kun sitä valutetaan kuiviin. Pitäisi tietysti eläinlääkärin lausunto vielä saada ennen kuin mitään lopullista kantaa osaan ottaan, mutta toistaiseksi Suomen halal ja kosher teurastukset saavat puhtaat paperit Uljanovin paheksumistutkalta.

Mursu

Minusta asiaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu. Käsittääkseni nyt kunnan vuokra-asujat saavat varsin vapaasti vaihtaa asuntojaan. Tätä voi rajoittaa niin, että joko pysyt kämpässä tai sitten hankit vapailta markkinoilta. Toki lisäksi syystä pitäisi voida vaihtaa. Kuitenkin, jos periaatteeksi on otettu, ettei maahanmuuttajakeskittymiä haluta, ei tällöin syyksi voi katsoa pelkkää halua päästä lähelle muita maahanmuuttajia. Tietysti tämä välttämättä johtaa ihmisten käsittelyyn heidän etnisen alkuperän perusteella, muta se pitää vain hyväksyä.

Minkäänlaista erityistä maahanmuuttajainfrastruktuuria ei verorahoilla tule rakentaa. Tällainen toimii vain magneettina. Jos omilla rahoillaan vuokraavat rukoustilan ym. ei siihen tietenkään voi puuttua.

Simo Hankaniemi

Joo ei mitään muslimikeskittymiä. Kuusisaareenkin pitäisi saada pieni yhdyskunta. Ihan Dannyn naapuriin.

jmk

Lähtiköhän Hesarin moderaattori pitkälle lounaalle? Keskustelu katkeaa kuin seinään kello 10:58. Siihen asti viestejä minuutin-parin välein.

Vai loppuiko kansalta yhtäkkiä sanottava?

Paavi

On täysin käsittämätöntä "ihmetellä", miten moisia islamistien omia yhdyskuntia syntyy. Heidän integroitumisensa ei ole onnistunut missään länsimaisessa valtiossa. Tutkimuksen tehnyt oppinut voisi seuraavaksi ryhtyä HS:n viralliseksi ennustajaksi lukemalla tämän päivän tapahtumia vaikka Ruotsista tai Tanskasta.

Hevosille laitetan silmälaput, etteivät ympärillä olevat ärsykkeet häiritsisi. Tuntuu, että tällaisten mokuttajien silmälapuissa on iso lappu pään joka puolella.

Veli Karimies

Quote from: juge on 27.09.2009, 07:53:13
QuoteTutkimuksen mukaan somalit eivät halua eristäytyä

MARJA SALMELA

Maahanmuuttajien keskittymät huolestuttavat heitä itseään, kertoo tutkija Hanna Dhalmann Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta. Dhalmann on haastatellut väitöskirjaansa varten muun muassa yli 20 somalia.

Tutkijan mukaan somalit eivät halua eristäytyä omille nurkilleen Helsingissä.

Perheet ilmoittivat toivovansa lastensa oppivan suomen kieltä.

He pettyvät, sillä monissa päiväkodeissa on paljon maahanmuuttajalapsia. Jossain päiväkodeissa maahanmuuttajalapset jopa pannaan eri ryhmään kuin suomalaiset. Niinpä he ovat omissa porukoissaan ja suomalaiset omissaan.

"Kielen oppimista se tuskin edistää", Dhalmann arvelee.

Monet somaliperheet asuvat edelleen samalla asuinalueella, jonne he muuttivat Suomeen tullessaan.

"He ovat havainneet, että kun alueelle tulee lisää ulkomaalaistaustaista väkeä, kantaväestön asenteet kiristyvät", tutkija kuvaa haastateltaviensa kokemuksia.

Leimaaminen vuokrataloissa pelottaa somaliperheitä. "Jos yksi somaliperhe aiheuttaa häiriötä, kaikki muutkin leimataan oikopäätä vaikeiksi", Dhalmann kertoo.

Somalit ilmoittivat, etteivät halua konflikteja suomalaisten kanssa. Siksi jotkut heistä etsivät turvaa hakeutumalla alueille, joissa asuu jo paljon heidän maanmiehiään ja muita maahanmuuttajia.

IHAN YLI 20 SOMALIA HAASTATELTU!

Kuka osaa sanoa minkälainen tutkimus tämä on? Ihan kielen päällä.. nol.. nol.. nolo? Ei se oli joku muu sana.

juge

Quote from: jmk on 27.09.2009, 11:37:18
Quote from: juge on 27.09.2009, 11:35:13
Muslimien kannattaa opetella käyttämään Oikotietä.

Mutta kun Oikotien ilmoitukset ovat vain suomeksi.



Piilorasistinen rakenne. Ihmettelen, että pravdalassa tuohon ei ole puututtu.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

jmk

Quote from: jmk on 27.09.2009, 11:57:46
Lähtiköhän Hesarin moderaattori pitkälle lounaalle? Keskustelu katkeaa kuin seinään kello 10:58.

Kas! Ei monta minuuttia tuosta kyselystäni kulunut, kun viestejä ryöpsähti näkyviin melkein sivun verran lisää, kirjoitettu alkaen 11:04.

Terkkuja HS-moderaattorille, luet kumminkin tätä foorumia!

Roope

Samassa lehdessä (C7) Suojelupoliisin tilannekuvayksikön johtajan 50-vuotishaastattelu. Matti Salmelainen on entinen Ulkomaalaisviraston ylijohtaja eli Jorma Vuorion edeltäjä.

QuoteMatti Saarelaisen mielestä Suomen maahanmuuttopolitiikalta on puuttunut pitkän aikavälin strategia.

"Usein ajatellaan, että monikulttuurisuus on  vain värien runsautta, etnisiä ravintoloita ja vilinää katukuvassa", hän sanoo.

Kulttuurien törmäys voi olla myös vastakkainasettelua, syrjäytymistä ja ongelmia.

"Suomella on ollut aikaa tarkkailla ja ottaa muiden virheistä oppia. Ongelmat saattavat kuitenkin tulla Suomeenkin, pienellä viipeellä", Saarelainen sanoo ja kaipaa maahanmuutosta "viileitä tutkimuksia", ei huutamista.

Hyvin varovasti ja diplomaattisesti ilmaistu, mutta viesti on selvä, aivan kuin Jorma Vuoriolla ja Supon päällikkö Ilkka Salmella aiemmin. Silloin Amnestyn Frank Johansson otti herneen nenäänsä leimaavista puheista.

Niitä viileitä tutkimuksia ja tutkimuksiin perustuvaa maahanmuuttopoliittista strategiaa minäkin kaipaan. Nykyisen hallitusohjelman "työperäinen maahanmuutto" on surkea vitsi, kun katsoo mitä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nimetönkeskustelija

Quote
Samaan aikaan Itä-Helsingin joillain asuinalueilla suomalaiset perheet muuttavat pois, vaihtavat vuokra-asunnon omistusasuntoon tai siirtyvät lähemmäksi työpaikkaa. Kun vuokra-asuntoja vapautuu, niihin muuttaa usein maahanmuuttajia.

Kyllä nyt meinaa verisuoni poksahtaa. Itse yritän löytää kasvavalle perheelleni pk-seudulla uutta vuokra-asuntoa, mutta pienten kolmioidenkin vuokrat pyörii melkeen tonnissa/kuukausi. Ja työttömät mamut vaan muuttaa niihin tosta vaan. Meillä on sentään kaksi työssä käyvää ihmistä, eikä rahat meinaa riittää.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

dothefake

Quote from: juge on 27.09.2009, 11:35:13
QuoteMuslimit kaipaisivat asuinalueelle esimerkiksi omaa moskeijaa, ja suuret perheet isompia perheasuntoja.

Muslimien kannattaa opetella käyttämään Oikotietä.

Kuusisaaressa on myynnissä erittäin mukavia perheasuntoja, kuten tämä:
http://tinyurl.com/yd8jtdd

QuoteSuojaisalla merenrantatontilla vanhojen tammien siimeksessä puistomainen tontti jolle on v. 2000 valmistunut tiilirakenteinen, korkealuokkainen omakotitalo. Tontilla käyttämätöntä rakennusoikeutta jäljellä vaikka kahdellekin uudelle asunnolle.


-->> Moskeijakin mahtuu.

Vanhojen Tammien siimeksessä; asuuko Abdullah perheineen naapurissa?
Ihmettelen, ettei asuntoa ole pakkolunastettu somaliperheelle, lautasantenni ja oma uimahalli
valmiina. lisäksi olisi tilaa naisten ja miesten eristäytyä toisistaan. Sitäpaitsi, kun ensimmäiset
maahanmuuttajaperheet asutetaan, niin loput Kuusisaaren asunnot saadaan paljon halvemmalla,
mikä säästö yhteiskunnalle.


"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

BeerBelly

Quote"Jos vain saisimme junayhteyksien viereen moskeija-alueen, jossa olisi kokouspaikka, ravintola, meidän omien lääkäreidemme vastaanotto, kampaamo, kirjasto ja kauppoja, joista voisi ostaa halal-lihaa", Kalliomaa hahmottelee.

"Ja pieni hotelli. Monen maahanmuuttajan luona vierailee sukulaisia kotimaasta."

Siitä vain perustamaan omaa pikku dar al-islamia, mikä estää? Ai rahasta pulaa eikä vääräuskoiset koirat kustanna? Se on voi voi sitten.
Unkari FTW

piko

Toisaalta eikös ole parempi, että "työperäisen maahanmuuton rikkaus" asuu yhdessä läjässä kuin että niitä on ripoteltu muiden riesaksi, kuten Espoossa. Tänne joka rappuun yritetään tunkea joku muumilauma joka varmasti terrorisoi, jos ei muuten nin hajulla koko rappua.

Onkos muuten Ahvenanmaalla yhtään muumia tai vastaanottokeskusta vai eikö RKP rikastuta Ahvenanmaata ollenkaan? Jos ei niin sehän on rasismia pahimmasta päästä!

Kala

Quote from: ihQ on 27.09.2009, 11:30:59
"Paavola on slummi. Sen vuokra-asuntoihin ajautuvat kaikki maahanmuuttajat somaleista irakilaisiin, indonesialaisista vietnamilaisiin. Joukossa on alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia."

Alatko ymmärtää mitä tuossa tarkoitetaan vai pitääkö vääntää ratakiskosta? Teet samaa kuin "suvaitsevaisto" halla-aholle (ja muille rassisteille) eli etsit kirjoituksesta asioita, joita siinä ei ole.

Nimenomaan menneeseen muotoon puutuinkin. Paavola siis oli slummi ja siellä oli alkoholisoituneita suomalaisia, kun sinne tuli maahanmuuttajia. Nykyään se ei siis ole slummi, eikä siellä ole suomalaisia juoppoja kuten aikoinaan, koska nämä kaksi asiaa olivat menneessä muodossa ja annetaan vaikutelma, että se oli silloin - ei enää.

BeerBelly

Quote from: piko on 27.09.2009, 12:25:23
Onkos muuten Ahvenanmaalla yhtään muumia tai vastaanottokeskusta vai eikö RKP rikastuta Ahvenanmaata ollenkaan? Jos ei niin sehän on rasismia pahimmasta päästä!

Ahvenanmaalla asui yksi somalinkielinen vuosina 1994-98.
Unkari FTW