News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Sillanrakennusta kuplien sisällä ja välillä – yhteiskunnallisen keskustelun vaikeudesta

Started by Rosetta, 19.04.2019, 13:43:37

Previous topic - Next topic

ÄmTeeAa

Hompanssi ÄmTeeAa kantaa nyt kortensa kekoon. Saisikohan muuten Hompanssi-pinssejä jostain?  ;D

Täällä puolentoista vuoden hommailun aikana on tapahtunut erinäisiä asioita omassa maailmankuvassa. En selkeästi ole ainoa, joka on sitä mieltä, että pitkännäkymän ennuste on ollut todella masentava. Tosin nyt PS:n menestys palautti omaa tulevaisuudenuskoani, sillä se tarkoittaa vähintään joka kuudennen suomalaisen hyväksyvän PS:n käsityksen nykyisestä läpsyttelijöiden maahanrahtaamisesta.

Isompi asia mikä tulee esille useammasta suunnasta, on se, että alan ymmärtämään kuinka sodat syttyvät. Se lähtee liikkeelle siitä, että mitään keskusteltavaa ei enää ole, eikä yhteisiä arvoja ole enää. Suomen sisällissodan osalta esimerkiksi kumpikin osapuoli oli oikeassa. Silloinen maaorjuus oli väärin, mutta se tapa, millä torpparit lähtivät sitä korjaamaan tulkittiin valkoisissa vallankumoukselliseksi toiminnaksi Suomen ulkopuolisen tahon kanssa, mitä se sitten olikin. Nyt ollaan erkanemassa samoihin asetelmiiin - voi tosin olla historiallisesti toistuva efekti noin kuuden sukupolven välein. Tämä on voinut lyhentyä länsimaissa kolmen sukupolven mittaiseksi syistä, jotka liittyvät sosiaaliturvaan ja sitä seuraavaan idioluutioon.

En vaan tiedä mitä tälle on tehtävissä, ja täytyypi tässä vaiheessa myös sanoa, että osa minusta ei oikeastaan edes haluaisi tehdä sille mitään. Alan olla sitä mieltä, että arkijärjen palautuminen tapahtuu nopeimmin pohjakosketuksen kautta, kun järkipuhe ei auta. Maan osalta tosin mitään peruuttamatonta, mitä ei voi ratkaista poliittisesti, mitään sellaista ei Suomessa vielä ole. Parlamentaarinen ratkaisumahdollisuus on siis yhä olemassa.

Foundation

Quote from: Atte Saarela on 19.04.2019, 14:21:35
Koko oikeisto vs vasemmisto - akseli on ehkä liiallista yksinkertaistamista joka pätee yhä huonommin politiikan monimutkaistuessa.

Onkohan joku oikeistolainen joskus ollut tuota mieltä? Mitään muita suuntiahan politiikassa ei ole kuin oikeisto tai vasemmisto. Oikeistossa valta menee yksilön suuntaan ja vasemmistossa pois yksilöltä.

QuoteRosenbergin mielestä feministisen politiikan ei pidä olla naisten välistä universaalia sisaruutta vaan rakentua ideologiselle sosialismille.

http://liberalismi.net/wiki/Tiina_Rosenberg



"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

1NiitäKelanPoikia

Aivan ensimmäiseksi, täällähän on kerrankin syntynyt mielenkiintoista keskustelua, kiitoksia siitä.
Quote from: Soljuvainen on 22.04.2019, 00:47:18
Lasketaanko henkilö siis punavihreän kuplan edustajaksi, jos hän tiedostaa ideologiansa rajoitukset ja on kykenevä dialogiin mutta ei konkreettisella tasolla osoita mitään myöntymisen merkkejä? Riittääkö sillanrakentamiseksi se, että toinen ainakin ymmärtää vastakkaiset näkemykset?
Kuplan määritelmään kuuluu käsittääkseni se, että kuplan sisältä ei ole joko halua tai kykyä ymmärtää vastapuolta, joten mikäli on tavoitteena ymmärtää vastapuolta, ei määritelmällisesti ole kuplan sisällä.

Siksi jäsen Soljuvaisen kysymys sillanrakentamisesta on oikea kysymys. Vastauksena sanoisin, että kansalaiskeskustelun tärkeys perustuu nimenomaan juuri siihen, että avoin keskustelu edistää erimielisten kykyä ymmärtää toisiaan. Keskinäinen ymmärrys on myös edellytys mielipiteiden muuttumiselle faktojen muuttuessa. Vain terveen kansalaiskeskustelun kautta harjoitetun politiikan konkreettiset seuraukset voivat vaikuttaa tulevaisuudessa harjoitettavaan politiikkaan.

Eli. Keskustelun perimmäinen tavoite tulisi minusta olla toisen ajattelun ymmärtäminen ja oman ajattelun puutteiden löytäminen sitä kautta.
Sananvapauteen kuuluu aina vastuu. Sananvapaudella on myös rajansa. Siihen ei kuulu oikeus sanoa laittomuuksia...
-Jukka Holmberg, Medialiitto