News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Miksi maahanmuutto on poliittisesti pinnalla, yksi näkemys

Started by ikuturso, 06.07.2018, 09:14:39

Previous topic - Next topic

ikuturso

Yle jälkiviisaissa tuli tänään mielestäni hyvä avaus. Ville Blåfeld (en tiedä onko sukua Ernst Stavrolle) oli ollut Ruotsin politiikkapäivillä. Hän oli keskustellut Hesarin Tukholman kirjeenvaihtajan kanssa siitä, miksi maahanmuutto on nyt niin polttava puheenaihe. Hesarin kirjeenvaihtaja oli epäillyt, että aihe on niin keskeinen, koska siihen ei ole mitään ratkaisua.

Muut aiheet, kuten peruspalvelut tai sote eivät ole niin tulenarkoja aiheita, koska kansa on nähnyt, että niihin on jonkinasteinen vähintään tyydyttävä ratkaisu, vaikka uudistukset eivät menisikään läpi. Maahanmuuttokysymys on edelleen aivan levällään. Siksi kaikki haluavat kantaa kortensa kekoon.

Myös Kreeta Karvala innostui allekirjoittamaan tämän. Kun keskustelussa sivuttiin puoluegallupia, Blåfeld sanoi persujen nousun selittyvän pitkälti yllämainitulla. Siksi siniset eivät saa kannatusta, kun irtisanoutuvat persujen kireästä maahanmuuttopolitiikasta eikä tällä hetkellä populistipuolueelle ole oikein muuta tilausta.

Karvala pohdiskeli, onko maahanmuuttokriittiselle populismille enää tilausta kevään 19 vaaleissa, jos maahanmuuttokysymys saadaan ratkaistua EU-tasolla... Saahan sitä nähdä päiväunia.

Mutta Blåfeld puki tuossa lähetyksessä mielestäni hyvin sanoiksi asian, jonka me varmasti kaikki tiesimme, mutta noin sanottuna törmäsin siihen ensimmäistä kertaa. Halla-ahohan on tuosta kyllä aina puhunut.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Dangr

Uusimmassa Politiikkaradiossa mm. maahanmuutosta keskustelemassa Strasbourgissa  europarlamentaarikot Heidi Hautala vihr, Henna Virkkunen kok sekä Mia-Petra Kumpula-Natri.

En ole vielä kuunnellut, mutta epäilen keskustelun olevan arvopohjallista.
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

foobar

Quote from: ikuturso on 06.07.2018, 09:14:39
Karvala pohdiskeli, onko maahanmuuttokriittiselle populismille enää tilausta kevään 19 vaaleissa, jos maahanmuuttokysymys saadaan ratkaistua EU-tasolla... Saahan sitä nähdä päiväunia.

No se uni on se, että EU-ratkaisu poistaa jäsenmailta kaikki omat vaikutusmahdollisuudet ja tekee EU-maahanmuuttopolitiikan kritisoinnista ehdottoman vankeuden uhalla kiellettyä. Varsinaista ongelmaa ei ratkaista, mutta mahdollisuudet mainita se tai vaikuttaa siihen poistetaan!
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Tsuudi

Niin. Se, että maahanmuuton vaikutuksia ei ole pohdittu laajemmasta näkökulmasta ja pitkällä aikavälillä, on minusta se ongelma. Siksi persuilla on kannatusta. Kun se ei ole se maahanmuutto itsessään ja "vääränväriset" ihmiset se juttu. Homman nimi on se, että maahanmuutto vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Johan olemme nähneet mitä se tekee esim. kansantaloudelle ja turvallisuudelle. Toki sillä voi olla taloutta piristäviä vaikutuksia suppeasti ja lyhyellä aikavälillä, kun ne, joille maahamuutto on bisnes, vaurastuvat. Joku sen tuottamattoman lystin maksaa, ja heille tämä ei ole kannattavaa. Siksi maahanmuutto on yksin keskeinen teema. Onhan tässä paljastunut sivujuonteena räikeää korruptiota, joka tuskin on pesiytynyt pelkästään maahanmuuttoon tämän maan hallinnossa. Kaikki nämä on olleet ymmärtävälle nähtävissä jo ajat sitten, kun omaa hieman loogista päättelykykyä. On suorastaan lapsellista kuunnella vasta-argumentteina näitä "ne vie meidän naiset". Nämä maailmanhalaajat ovat mielestäni niitä tämän touhun taustavoimien hyödyllisiä idiootteja. Varsinaisesti tästä hyötyvät pysyttelevät hiljakseen taka-alalla pitäen huolen, että touhu jatkuu. Hyötymistapoja on monia, motiivina yksi:raha. Heillä ei kiinnosta ihmisten hätä ja turvattomuis pätkääkään. Ei oikein pakolaisten, eikä kantiksien. Ainostasn helppo ja riskitön raha. Sitä on korporaatiokommunismi; voitot yksityistetään ja investoinnit sekä tappiot sosialisoidaan. Tähän touhuun pitää saada loppu. Ja Persut on ainoa, ohut toivo laittaa vallitseva systeemi remonttiin vielä toistaiseksi laillisin keinoin. Se on ihan sama lupaileeko joku punaparoni satasen lisää vuodessa tuleviin eläkkeisiin. Tämä meno kun jatkuu, niin ei ole varoja mistä maksaa eläkkeitä ensinkään.
Korjattu näppiksiä.
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Lumiukko Jeti

Quote from: Dangr on 06.07.2018, 09:27:35
Uusimmassa Politiikkaradiossa mm. maahanmuutosta keskustelemassa Strasbourgissa  europarlamentaarikot Heidi Hautala vihr, Henna Virkkunen kok sekä Mia-Petra Kumpula-Natri.

Tunkkainen all-female-panel, keski-ikäisiä valkoisia akkoja jankkaamassa muilta lainattuja turhia näkemyksiä. Ainoa edes vähän mielenkiintoinen on Mia-Petra Kumpula-Natri, jonka perhe sentään rahastaa avoimesti laittomalla maahantunkeutumisella.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Hermit

Olen miettinyt monasti samaa aihetta sivuten, että samalla tavoin (esim. Afrikan) väestöräjähdykseen ei ole inhimillistä ratkaisua. Sen seurauksena asialle (tässä tapauksessa väestöräjähdykselle) ei tehdä mitään tai tehdään jotain, joka on erittäinkin inhimillistä, mutta vaikutus on käytännössä negatiivinen (esim. terveydenhuollon parantaminen). Seurauksena itse varsinaisen ongelman annetaan rauhassa pahentua, koska se on olevinaan se inhimillisin vaihtoehto. Näin menetellään niin kauan, kun tilanteen lopullinen perkelöityminen jonkun tulevan sukupolven ongelma. Lopulta alkaa tapahtua automaattisesti erittäin epäinhimillisiä asioita.
Anta caickien cuckien cuckia waan.
- Ganander

ikuturso

Quote from: foobar on 06.07.2018, 09:49:15
Quote from: ikuturso on 06.07.2018, 09:14:39
Karvala pohdiskeli, onko maahanmuuttokriittiselle populismille enää tilausta kevään 19 vaaleissa, jos maahanmuuttokysymys saadaan ratkaistua EU-tasolla... Saahan sitä nähdä päiväunia.

No se uni on se, että EU-ratkaisu poistaa jäsenmailta kaikki omat vaikutusmahdollisuudet ja tekee EU-maahanmuuttopolitiikan kritisoinnista ehdottoman vankeuden uhalla kiellettyä. Varsinaista ongelmaa ei ratkaista, mutta mahdollisuudet mainita se tai vaikuttaa siihen poistetaan!

Minun näkemykseni mukaan Karvala on sitä mieltä, että "meillä on unelma" -näkemykset ovat valtavirtaa. Ja kun tuonne EU ulkorajalle keksitään joku kuvitteellinen puomi ja kiintiöidään pakolaismäärät, niin rajakit muuttuvat suvakeiksi, koska EU on poistanut pelot miljoonien sisääntulosta. Karvala ei ymmärrä, että kansantalouden kantokyky, rikollisuuden kasvu ja kotoutumisongelmat eivät poistu laittamalla Tunisiaan leiri ja valitsemalla sieltä rikolliset ja terroristit.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Katmandu

QuoteOlen miettinyt monasti samaa aihetta sivuten, että samalla tavoin (esim. Afrikan) väestöräjähdykseen ei ole inhimillistä ratkaisua.
Eikös tämän ajatuksen lähtöoletus ole se, että valkoisten eurooppalaisten pitäisi ratkaista Afrikan ongelmat? Miksi meidän pitäisi edes miettiä ratkaisua?

Uuno83

QuoteMaahanmuuttoon ei ole mitään ratkaisua.

Laitetaan nyt se ratkaisu, kun se kerta on olemassa:
-Palautetaan kaikki maahanmuuttajataustaiset, vaikka voimakeinoin kotimaihinsa.
-Suljetaan rajat
-Ei oteta muita maahanmuuttajia, kuin aitoja huippuosaajia länsimaista.
-Pysäytetään väestönkasvu kehitysmaissa.
-Pysäytetään ilmastonmuutos Kiinan, Intian ja vastaavien saastepesien kauppasaarrolla.

Eino P. Keravalta

Ratkaisu haittamaahanmuuttoon:

Lopetetaan haittamaahanmuutto.

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Lalli IsoTalo

Quote from: Eino P. Keravalta on 06.07.2018, 15:40:36
Ratkaisu haittamaahanmuuttoon:

Lopetetaan haittamaahanmuutto.

Yksinkertaiset ratkaisut ovat parhaita!
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Eino P. Keravalta

Quote from: Lalli IsoTalo on 06.07.2018, 16:12:36
Quote from: Eino P. Keravalta on 06.07.2018, 15:40:36
Ratkaisu haittamaahanmuuttoon:

Lopetetaan haittamaahanmuutto.

Yksinkertaiset ratkaisut ovat parhaita!

Tämä on juuri näin.

Sekava mieli ei näe ratkaisua, koska se näkee kaiken sekavana kykenemättä näkemään juurisyitä. Selkeä mieli näkee juurisyyn ja juurisyyt ovat aina yksinkertaisia ja niihin on aina selkeä ratkaisu.

Jos johonkin ongelmaan tarjotaan monimutkaista ratkaisua, voi siitä tietää jo heti, että ongelmaa ei olla ratkaistu.

Vain selkeät ratkaisut ovat ratkaisuja, koska ne puuttuvat juurisyihin ja juurisyyt ovat aina yksinkertaisia eivätkä monimutkaisia. Mitä syvemmälle syy- ja seurausketjussa edetään, sitä yksinkertaisemmiksi vastaukset käyvät ja sitä tehokkaampia ne ovat.

Joku viisas - olikohan se Einstein - sanoi joskus siihen tapaan, että jollet kykene selittämään jotakin asiaa kymmenvuotiaalle, et ole tajunnut sitä itsekään.

Samoin voi sanoa, että jos et löydä johonkin asiaan ratkaisua, jonka kymmenvuotiaskin tajuaisi, et ole itsekään löytänyt ratkaisua.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

ikuturso

Rakkaat ystävät. Meillä kaikillahan on ratkaisu maahanmuuttoon.

Kyse oli siis siitä, että yhdessäkään EU-maassa ei ole tällä hetkellä (ehkä poislukien unkari) sellaista poliittista linjaa maahanmuuton suhteen, jota voitaisiin pitää jonkinlaisena kestävänä perusstandardina, jota voidaan sitten kiristää tai löysätä tarpeen mukaan. Keskustelun polarisoituminen ja aidoista ja aidanseipäistä puhuminen pitää huolen siitä, että kaikille sopivaa ratkaisua ei tässä maailmassa tule löytymäänkään. Joko ratkaisu on liian liberaali tai liian natsi.

Toki kaikissa maissa on normaalille maahanmuutolle säännöt, mutta ihmisoikeussyistä sana "asylum" saa koko maailman sekaisin ja kaikki järki katoaa. Lipilaarin punavihreistön pitäisi ymmärtää, että asylum tarkoittaa henkilökohtaisen uhan alla olevaa ihmistä, eikä sitä että homo itkee, että Gambiassa joku heimo kertoo tappavansa homot, kun tiedetään että pääkaupungissa on puolen tusinaa gay-clubia.

Sen asian hyväksyminen olisi askel yksi. Nythän ketä tahansa ilmaisen rahan perässä juoksijaa sanotaan "turvapaikanhakijaksi". Hän saa valehdella korvat heiluen ja hänen turvapaikan tarpeensa määrittää ihmisoikeusääliöiden mielestä vain hän itse. Jos hän tarvitsee turvaa, niin kansainvälisten sopimusten mukaan hänen kuuluu saada se. Migri ei voi tietää onko hänen äitiään uhkailtu vai ei. Todistustaakka on käännetty päälaelleen. Asyylin ei tarvitse todistaa olevansa turvapaikan tarpeessa. Migrin täytyy todistaa, että hän on kotonaan turvassa. Sähkölaitteetkin siellä pitänee olla E-hyväksytyt, tai muuten hänellä on kohonnut riski kuolla kotonaan. Kyllä on järjetön tilanne. Todentotta.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Golimar

Ville Blåfield on pahimmanlaatuinen €urostoliittolainen nilkki.

[tweet]1014905468374999040[/tweet]

[tweet]1013430887223046144[/tweet]

[tweet]1013036944220213248[/tweet]

[tweet]1012288343193870336[/tweet]

https://www.google.fi/search?q=Ville+Bl%C3%A5field&oq=Ville+Bl%C3%A5field&aqs=chrome..69i57j69i60l3j0l2.1644j0j4&sourceid=chrome&ie=UTF-8

QuoteToimittaja Ville Blåfield aloittaa Milttonin ansaitusta mediasta vastaavana johtajana 1.4.2018 alkaen.

Ville Blåfield, 37, on työskennellyt viimeiset neljä ja puoli vuotta yhdessä Reetta Rädyn ja Paula Salovaaran kanssa perustamassaan viestintä-alan yrityksessä Räty-Salovaara-Blåfield.

Blåfield jatkaa yrityksessä osakkaana, mutta vetäytyy uuden tehtävänsä myötä yrityksen operatiivisesta toiminnasta.

Aiemmin Blåfield on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomien kehityspäällikkönä, Nyt-liitteen esimiehenä, Seuran toimituspäällikkönä sekä Suomen Kuvalehden, Ilta-Sanomien ja Radio Helsingin Tasavalta-ohjelman toimittajana.

Pitkän linjan journalistina tunnetuksi tullut Blåfield kertoo odottavansa uusia haasteita "innostuneena mutta myös vähän yllättyneenä".

"Kun kävin aamulla Milttonilla tervehtimässä ihmisiä, sanoin heille, että oma taustani on lähestulkoon pelkästään journalismissa. Vaikka journalismi on osa viestintää, ymmärrän hyvin, että viestinnän kentällä on paljon minulle aivan uusia asioita. Menen tavallaan oppimaan ihan uutta alaa. Siinä mielessä jännittää, eikä niin vähääkään", Blåfield kertoo M&M:lle.

Hyppäys konsulttitaloon ei kuitenkaan ole Blåfieldillle täysin vieras, sillä Räty-Salovaara-Blåfieldin kautta hän on ollut mukana hankkeissa, jotka eivät ole edustaneet puhtaasti journalismia.

Blåfieldin mielestä ajattelu journalismin ja muun viestinnän välisestä raja-aidasta on jo osin vanhentunut. Moni toimittaja on tehnyt viime vuosina loikan mediatalosta viestintätaloon. Toimittajan työssä kertynyttä asiantuntemusta voi Blåfieldin näkemyksen mukaan hyvin hyödyntää myös konsulttitalossa.

"Viestinnän, tarinankerronnan ja journalismin asiantuntemusta voi käyttää monenlaisissa tehtävissä, eikä pelkästään journalistisissa tehtävissä. On paljon ihmisiä, jotka työskentelevät jatkuvasti aidan molemmilla puolilla ja pitävät itse huolen hygieniasta. Näin se on ollut minusta jo pidempään."

Toistaiseksi Blåfieldin tuleva työnkuva on määritelty hyvin laaja-alaisesti. Pidemmässä juoksussa tarkoitus on kehittää yhdessä muiden Milttonin asiantuntijoiden kanssa uutta viestinnän osaamista, joka rakentuu journalismin osaamiselle, median ymmärrykselle sekä journalistiselle näkökulmalle yhteiskuntaan.

"Milttonissa minua viehätti erityisesti se, että se on yhteiskunnan muutoksesta kiinnostunut talo. Näen siinä paljon yhtymäkohtia journalismiin."

Yrityksen maineenrakentaminen on läpinäkyvässä yhteiskunnassa entistä haastavampaa. Perinteiset viestinnän ja markkinoinnin keinot eivät Blåfieldin mielestä yksinään riitä.

"Mielestäni kenen tahansa maine, puhutaan sitten yksittäisestä ihmisestä tai yrityksestä, rakentuu tekojen varaan. Kyse on jatkuvasta tekemisestä, joka pitää sisällään organisaation koko toimintakulttuurin. Maine tai ansaittu media rakentuu yrityksen toiminnan ja tekojen kautta, eikä niin, että siihen päälle yritetään kehittää jotain tarinaa", Blåfield summaa.

https://www.marmai.fi/uutiset/ville-blafield-siirtyy-milttoniin-maine-rakentuu-tekojen-varaan-6702154

https://www.google.fi/search?q=Reetta+R%C3%A4ty&stick=H4sIAAAAAAAAAONgFuLWT9c3NDKsSK7IrlKCcIyys9Irq7T4AlKLivPzgjNTUssTK4sBhbLHQywAAAA&sa=X&ved=0ahUKEwiV8MXC2IrcAhXMHpoKHZsGDcEQxA0InQEwFA

Lalli IsoTalo

QuoteBlåfieldin mielestä ajattelu journalismin ja muun viestinnän välisestä raja-aidasta on jo osin vanhentunut.

Valitettavasti!

Kaikki kehitys ei ole edistystä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

sivullinen.

Ruotsalaisten sosialistien kokouksesesta keskustelun sijaan on mukavampaa puhua suomalaisista sosialisteista. Tässäkin ketjussa on heidän tyhmyyttään jo useaan otteeseen esitelty niin eurostoedustajien kuin tämän jutun tehneen toimittajan suhteen. Minä voisin antaa oman rikkani soppaan purkamalla erään hyvin kauan jo mieltäni painaneen patouman. En siksi, että se liittyisi tähän ruotsalaisten sosialistien diskuteeraukseen, vaan siksi, että se liittyy Ville Blåfieldin sukulaisuussuhteisiin -- joista avausviestissä oli puhe --.

Ville Blåfield on Antti Blåfieldin poika. Antti Blåfield on hesarin grand old man eli valtiollisen lehden eräänlainen luottopelaaja. Hän kirjoitti vuonna 2014 kirjan loistavista Erkoista, joissa hän ylisti hesarin perustajasukua heidän sosialismistaan. Tietenkin koko kirja oli täyttä valetta, kuten kaikki jutut sosialismissa ovat. Erkot olivat varsin isänmaallisia miehiä ja vihasivat sosialismia: yksi perusti kansallismielisen Päivälehden, toinen runoili suomalaishaikeita runoja ja kolmas jopa uhitteli ministerinä Neuvostoliitolle sodan arvoisesti. Mutta Blåfield kunnon renkinä sopeuttaa heidät historian valossa sosialismin ajan vaatimuksiin. Tavallaan jopa hyväksyn tämän.

Mieltäni kutkuttanut kohta ei kuitenkaan ollut Antti Blåfieldin tämä uusi kirja. Mieltäni kutkuttanut kohta oli hänen muistokirjoituksensa hesarin entiselle päätoimittajalle Yrjö Niiniluodolle -- jonka poika oli muuten pitkään Helsingin Yliopiston rehtori --. Kirjoituksessa Blåfield ylistää tätäkin tunnettua henkilöä. Hän ei kuitenkaan mainitse Niiniluodon aikana hesarin olleen vahvasti neuvostovastainen -- eli myös sosialismin vastainen --. Niiniluotoa pitäisi pitää nykyisen hesarin linjan mukaan jopa äärioikeistolaisena natsina -- ja huomattavasti suuremmassa määrin ja perustellummin kuin persuja, Seppo Lehtoa tai edes vastarintasotureita --. Blåfieldin tehtävä oli saattaa unhoon myös hänen natsimenneisyytensä, ja sen hän teki.

Näin on selvää hesarin olevan evankelisluterilaisen kirkon tavoin hallintoa palveleva instituutio -- ja Yle tietenkin kuuluu samaan joukkoon ja muu Suomen sosialistinen lehdistö ja AY-liike ja EK ja oikeuslaitos ja monet muut --. Hesari pyrkii aina sopeuttamaan toimintansa vallitsevan poliittisen järjestelmän mielipiteisiin. Se saa palkkansa laulamalla niitä lauluja, joita hallinto sille sanoittaa; se ei laula niitä itsenäisesti. Tämä tarkoittaa, ettei oikeasti kannata käydä taistoa hesaria vastaan -- tai muuta Suomen sosialistista lehdistöä ja muita mainittuja tahoja vastaan --. Ne putoavat suoraan syliin heti kun valta valtiossa vaihtuu. Antti Blåfield pystyy toimittajan taidoillaan viikossa selittämään hesarin lukijoille hesarin aina olleen kansallismielinen suomalainen sanomalehti, joka vihaa neekereitä ja Eurostoliittoa. Peli yhden totuuden Suomessa toimii toisin kuin sananvapauden amerikassa, jossa CNN on yhä Trumpia vastaan.

On silti syytä pohtia näitä asioita. Tällä hetkellä eletään suurta murroksen hetkeä. Neuvostoliiton hajoaminen oli viime vuosituhannen viimeisen vuosisadan lopun suurin mullistus. Paljon suurempi mullistus kuitenkin tapahtui saman vuosisadan alussa. Silloin kun Suomi itsenäistyi. Silloin perustetiin Päivälehti. Silloin se lakkautettiin liian kansallismielisenä; olen aikoinani jäljentänyt verkkoon hyvin pitkän Eero Erkon kirjoituksen noista ajoista. Silloin käytiin samanlaista mediasotaa kuin nyt. Silloin Venäjän keisarikunta taisteli olemassaolostaan -- ja hävisi --. Se ei hävinnyt Päivälehden vuoksi, eikä Päivälehden lakkauttaminen sitä estänyt. Sanat ovat aina vain pinnallista ilmentymää pinnanalla tapahtuvista rakenteellisista romahduksista. Sananvapaus on kuin seismografi, joka antaa viitteitä tulevasta. Sananvapauden kieltäminen -- sensuuri -- tarkoittaa vallanpitäjien pelkäävän järistyksen olevan tulossa.

Ja se on tulossa jälleen. Eurostoliitto on hajoamassa. Se ei ole hajoamassa yhtä vähin vaurioin ja yhtä rauhanomaisesti kuin Neuvostoliitto hajosi. Se on hajoamassa samoin kuin Venäjän keisarikunta. Hommaforum on kuin Päivälehti hieman yli sata vuotta sitten: Sen merkitys Eurostoliiton hajomisessa on 0,0%, mutta se on ainoa, joka siitä uskaltaa puhua, ja siksi se on merkityksellinen. Hommaforum valmentaa meitä tulevaan Eurostoliiton jälkeiseen aikaan. Me emme ole täällä hajottamassa; me olemme täällä rakentavassa Uutta Itsenäistä Suomea samoin kuin Päivälehden lukijat rakensivat Ensimmäistä Itsenäistä Suomea. Hommaforum on tulossa uuden Suomen perustavaksi hallinnon joukkoviestintävälineeksi. Tämä kuulostaa hurjalta, mutta on totta. Italiassa tämä on jo tapahtunut, ja siellä suurin puolue on Viiden Tähden Liike, jonka oma "hommaforum" Rousseau toimii hallinnon runkona: Viiden Tähden Liike antoi Legalle vallan matukysymyksissä ja sai itse vallan hallinnon rakenteen uudistuksissa. Me olemme Päivälehti, me olemme Kansankomissaarien Neuvosto, me olemme Vallankumous ja me olemme vain tavallisia ihmisiä, joiden käsiin hajoavan yhteiskuntajärjestelmän rippeet ovat kaatumassa. Ne kaatuvat meidän käsiimme, koska oppositiota ei ole -- oppositiota ei yhden totuuden sosialismissa sallita --.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Roope2

Quote from: ikuturso on 06.07.2018, 09:14:39

koska siihen ei ole mitään ratkaisua.



Löytyy ratkaisu, mutta se on poliittinen.

Ja poliitikon ongelma: Tiedän ratkaisun, mutta jos ryhdyn toteuttamaan sitä, niin olen tuleva entinen poliitikko.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Nanfung

Quote from: sivullinen. on 07.07.2018, 03:02:36
Mieltäni kutkuttanut kohta ei kuitenkaan ollut Antti Blåfieldin tämä uusi kirja. Mieltäni kutkuttanut kohta oli hänen muistokirjoituksensa hesarin entiselle päätoimittajalle Yrjö Niiniluodolle -- jonka poika oli muuten pitkään Helsingin Yliopiston rehtori --. Kirjoituksessa Blåfield ylistää tätäkin tunnettua henkilöä. Hän ei kuitenkaan mainitse Niiniluodon aikana hesarin olleen vahvasti neuvostovastainen -- eli myös sosialismin vastainen --. Niiniluotoa pitäisi pitää nykyisen hesarin linjan mukaan jopa äärioikeistolaisena natsina -- ja huomattavasti suuremmassa määrin ja perustellummin kuin persuja, Seppo Lehtoa tai edes vastarintasotureita --. Blåfieldin tehtävä oli saattaa unhoon myös hänen natsimenneisyytensä, ja sen hän teki.

Kirjasta "Mitä on olla suomalainen". Otava 1957
Yrjö Niiniluoto

"Virkamieskunnasta oli tullut venäläisten edessä mateleva ja kansaa sortava yläluokka ja sivistynyt ruotsinkielinen osa väestöstä ei välittänyt vähääkään maan pääasujamiston henkisestä eikä aineellisesta kehittämisestä. Tämän järkyttävän karakteristiikan sisäistä totuutta ei voida kieltää sen nojalla, mitä tiedetään tästä ajasta. Silti tuntuu kohtuuttomalta, kun Snellman saman tien julisti, että Suomen kansakunta on laskettu hautaan: suomalaisten kasvoista jo näki ja heidän lauluistaan kuuli, että he olivat lakanneet elämästä."
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

ikuturso

Minä lienen jonkinlainen suvakki, koska minua ei tässä keskustelussa liikuta mikä mies tuo Blåfield on. Kunhan puki erittäin hyvin sanoiksi mikä maahanmuutosta tekee päivän kuuman perunan. Tämä koskee sekä suvakki- että rajakkiväkeä ja kaikkia siinä välillä. Poliitikot eivät osaa tarjotaa edes laihaa kansan enemmistöä tyydyttävää ratkaisua.

Pääosa kansasta lienee ns. tolkunmiehiä, mutta näitä tyydyttäviä ratkaisuja ei voi sementoida, koska media on punavihreää ja ihmisoikeusitku on niin äänekästä, että mieluummin hymistellään ja maksetaan. Sitä on valtavirta kansanedustajista. Siellä on kovin vähän poliitikoita. Siellä on kaikenmaailman juontajia, urheilijoita, viihdetaiteilijoita ja sari sairaanhoitajia, joille joku tuttu voisi sanoa pahasti, jos nämä tekisivät järkevää politiikkaa. Tai sitten duunareita, joiden työnantajia varismyrsky voisi painostaa. Valitettavasti ammattipoliitikoiksi voidaan lukea enemmän juuri tuo vasemman ja vihreän laidan yliopistoajoistaan politiikassa notkuneet koskaan palkkatyötä tekemättömät maailmanparantajat, jotka tyypillisesti tekevät politiikkaa muiden rahoilla. Mitä enemmän kapitalisti kärsii, sitä enemmän saavat ääniä kaltaisiltaan. Mitään hävittävää ei ole, koska sankaruus ja glooria haetaan vain omasta leiristä. Työtä tekevälllä joskus työelämään paluuta harkitsevalla perheellisellä kansanedustajalla sen sijaan ei ole mitään muuta kuin hävittävää.

Näin se vaan on.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Pentecost

Blåfield toi erittäin hyvin noissa parissa twiitissään esiin sen, mistä on kysymys: He vastaan me. Hänen mielestään kaikki, jotka ovat EUta, maahanmuuttoa ja kaikkea mielestään hyvää vastaan, ovat rasisti-fasisti-natseja. Ja samalla hän elää hybriksessä eli mielestään edustaa enemmistöä.

Kiitos nimimerkki Sivulliselle erittäin kiinnostavista näkökulmista. Tälläisiä toivoisi Hommalle enemmänkin.

Tämä lainaus taas on kuin tästä ajasta:

Kirjasta "Mitä on olla suomalainen". Otava 1957
Yrjö Niiniluoto

QuoteVirkamieskunnasta oli tullut venäläisten edessä mateleva ja kansaa sortava yläluokka ja sivistynyt ruotsinkielinen osa väestöstä ei välittänyt vähääkään maan pääasujamiston henkisestä eikä aineellisesta kehittämisestä.

Sama on tilanne nytkin.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

Katmandu

Quote from: Lalli IsoTalo on 06.07.2018, 16:12:36
Yksinkertaiset ratkaisut ovat parhaita!

Mielestäni muuten aika huvittavaa että media on toitottanut vuodesta toiseen ettei tähän ole yksinkertaista ratkaisua, mutta kun Salvini teki yksinkertaisen ratkaisun, niin vasta se sai EU-päättäjät hätäkokoukseen. Eli vasta yksinkertainen ratkaisu sai päättäjät pöydän ääreen. Pitää aina kääntää vastapuolen väitteet ympäri niin löytää totuuden. Yksinkertaiset ratkaisut todellakin ovat niitä joita pitää tehdä.

Ernst

Retoriikka yksinkertaisten ja siksi toimivien ratkaisujen ympärillä menee aina näin:

-Ei ole mahdollista.. Lue: en tunne asiaa kunnolla
-Kansainväliset sopimukset estävät.. Lue: en tunne sopimuksia ja toivon, että muutkaan eivät tunne.
-Ongelma ei ole prioriteetti.. Lue: pääsen muihin hommiin ennen kuin tämä räjähtää käsiin.
-Ratkaisu on laiton.. Lue: en tunne perustuslakia enkä YK-sopimuksia. Pakoilen vastuuta ja hankaluutta perehtyä lakeihin ja sopimuksiin vaikka olen lainsäätäjä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Eisernes Kreuz

Maahanmuutto on poliittisesti pinnalla myös siksi, että se näkyy. Kun miljoonat ihmiset ovat pyrkimässä lyhyen ajan sisällä Eurooppaan, ei sitä voi olla oikein huomaamatta. Jos joku asiantuntija muuttaa työn perässä maasta toiseen, ei sitä juuri kukaan huomaa, eikä asiaan muutenkaan liity sen suurempaa dramatiikkaa.

Mutta kun rajan yli alkaa vyöryä tuhansittain kutsumattomia vieraita, joiden vastaanottamiseksi joudutaan perustamaan kokonaisia uusia hallintokoneistoja, on tilanne täysin toinen. Maahanmuutto sellaisessa mittakaavasssa aiheuttaa yhteiskunnassa nopeita ja merkittäviä muutoksia.

Olisi minusta aika erikoista, jos tällainen ilmiö ei olisi poliittisesti pinnalla. Eikä asiaa auta yhtään valtamedian haluttomuus käydä tapahtumista kriittistä keskustelua.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Eino P. Keravalta

Maahanmuutto on poliittisesti pinnalla yksinkertaisesti siksi, että maahanmuutto on ongelma.

Jos maahanmuutto ei olisi ongelma, se ei kiinnostaisi ketään.

Kansa tietysti tajuaa, että maahanmuutto on ongelma, koska se näkee päivittäin maahanmuutosta johtuvia ongelmia.

Ja jopa Eliitti tunnustaa, että maahanmuutto on ongelma, koska muussa tapauksessa se ei kohdistaisi kansaan valtavaa maahanmuuttomyönteistä propagandaa, sillä miksi valjastaa media, poliitikot, tutkijat ja jopa viihdemaailma erikseen kehumaan jotakin, jota kaikki pitävät jo valmiiksi hyvänä? Eihän siinä ole mitään järkeä.

Propagandavyörytystä tarvitaankin vain silloin, kun musta pitää saada näyttämään valkoiselta. Me elämme nyt tuon propagandan keskellä. Eliitin pettymykseksi on kuitenkin käynyt ilmi, että maahanmuuton ongelmat ovat niin syviä ja väistämättömiä, että edes massiivinen propaganda valhemedioineen ei kykene kääntämään kansan päätä, koska se neekeri, jota media ylistää, lyö kansaa taloyhtiön pyykkituvassa turpaan, koska neekeri oli tullut kansan pyykkivuorolla pyykkitupaan ja heittänyt kansan pyykit pesukoneesta lattialle kesken pesun ja laittanut omat pyykkinsä tilalle ja kun kansa valitti siitä neekerille, tuli väkivaltainen konflikti.

Kun siis valheet, propaganda ja aivopesukaan eivät auta, on Eliitti keksinyt uuden keinon: kriminalisoidaan mielipiteet: milläs vastustat, kun et edes saa sanoa vastustavasi tai et saa kertoa maahanmuuton ongelmista?

Tässä se nyt on, orwelliaaninen yhteiskuntamme edessämme ja me sen vankeina. Ja tilanne on vain kiristymässä, sillä Eliitti on paniikissa, kun valheet eivät menneetkään läpi. Joten luvassa on syytteitä, sakkoja, linnatuomioita, potkuja, uhkailuja, vaientamista ja ihmisoikeusrikkomuksia kansaa vastaan.

Olemme sodassa.

Hyvä uutinen on se, että me voitamme tuon sodan ja Eliitti häviää sen. Mutta uhri on kallis.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Lalli IsoTalo

Eikka:
QuoteKansa tietysti tajuaa, että maahanmuutto on ongelma, koska se näkee päivittäin maahanmuutosta johtuvia ongelmia.

Kansanvaihto on aivan järkyttävän suuri ongelma suomalaisille, jotka hädin tuskin näkevät siitä edes jäävuoren huippua. Matutus järisyttää olemassa olemassaolomme rakenteita tavalla, joka tulee näkyviin vasta vuosien päästä.

Ikävä sanoa tätä, mutta jihadistien irti sahaamat suomalaiset päät eivät pahimpia ongelmiamme.  Kun roudasin edesmennyttä äitiäni terveyskeskuksiin ja sairaaloihin huomasin odotustiloissa, että puolet asiakkaista ei näyttänyt suomalaisilta. Siitä toisesta puolesta puolet ei puhunut suomea. Havaintojeni mukaan pääkaupunkiseudulla 75% hyvinvointiyhteiskunnan terveyspalveluista oli luovutettu ei-suomalaisten käyttöön.

Sama ongelma on havaittavissa rosiksissa. Jos menette katsomaan niiden näyttöjä, huomaatte että vähintään 75% syytetyistä on nimen perusteella ulkomaalaistaustaisia. Jatka kohta tätä juttua.

— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

#25
Jatkoa edelliseen: Suomalaiset  ovat sietäneet kepun iltalypsyjä ja rahoittaneet rahtihameita, koska tietty suojeluraha yhteiskuntarauhasta ja mauttomien elintarvikkeiden omavaraisuudesta kannattaa maksaa.

Mutta tilanne muuttunut.

Sen lisäksi että Suomessa on paskat palkat, kalliit hinnat ja järkyttävä verotus, meillä on nyt elätettävänä elintasopummeja, jotka kuluttavat sen hyvinvoinnin, josta me olemme maksaneet.

Jos päättäjämme kuvittelevat, että tätä vääryyttä voi jatkaa loputtomiin, he ovat pikkaisen erehtyneet!

Jossain vaiheessa alkaa rytisemään ja kunnolla, kun kadunmiehelle paljastuu jäävuoren koko ja rakenne.

— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

#26
Yhteiskuntarauhan ja suojelurahan maksamisen välinen viiva on veteen piirretty. Kun asioita tarkastellaan tarpeeksi korkeasta perspektiivistä, kyse on enemmän tai vähemmän samasta asiasta: turvallisuuden tuottamisesta.

Kolmas asia on sitten orjuus, jossa ihminen pakotetaan tekemään työtä palkatta. Kun nykyiset päättäjät ottavat velkaa saadakseen moraalisäteillä, se tarkoittaa sitä, että seuraavaa sukupolvi joutuu maksamaan sen velan, saamatta itse mitään vastinetta velanmaksulle. Seuraava sukupolvi siis pakotetaan tekemään työtä palkatta. Toisin sanoen, nykyinen sukupolvi on myynyt lapsensa orjiksi, saadakseen itse moraalisäteillä. Ja siinä samalla ryssii maansa asumiskelvottomaksi.

Onko maailmassa suurempaa pahuutta kuin tämä? Totta kai on! Islam nyt tulee ensimmäisenä mieleen. Ja se on se jolla moraalisäteilijät haluavat korvata suomalaisuuden.

Me emme todellakaan kaikki mahdu Suomeen! Tänne mahtuvat juuri ja juuri suomalaiset ja ne harvat maahanmuuttajat, joista on hyötyä vaan ei haittaa.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Ernst

Quote from: Eino P. Keravalta on 07.07.2018, 12:10:24


Olemme sodassa.

Hyvä uutinen on se, että me voitamme tuon sodan ja Eliitti häviää sen. Mutta uhri on kallis.

Amen, veli, amen. Tai sulla on tossa pointti. Sota on  jo voitettu mutta siivous on kesken. Pahasti kesken.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Punaniska

Quote from: Ernst on 07.07.2018, 14:37:36

Amen, veli, amen. Tai sulla on tossa pointti. Sota on  jo voitettu mutta siivous on kesken. Pahasti kesken.

Matsi on vielä täysin kesken, eikä pisteitä kannata laskea, ennen kuin summeri on soinut.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

ismolento

Quote from: Katmandu on 06.07.2018, 14:48:39
QuoteOlen miettinyt monasti samaa aihetta sivuten, että samalla tavoin (esim. Afrikan) väestöräjähdykseen ei ole inhimillistä ratkaisua.
Eikös tämän ajatuksen lähtöoletus ole se, että valkoisten eurooppalaisten pitäisi ratkaista Afrikan ongelmat? Miksi meidän pitäisi edes miettiä ratkaisua?

Toinen oletus on se, että afrikkalaiset itse eivät kykene ratkaisemaan omia ongelmiaan, vaan siihen tarvitaan valkoisia länsimaalaisia kehitysapurahoineen ja muine tukineen. Eikö tämä ole aika rasistinen oletus?