Suomalaisten alhainen syntyvyys (yhdistetty)

[no future]

Monissa maissahan syntyvyys putosi jo paljon ennen kuin Suomessa, ja muutenkin trendi on lähinnä ollut kaikkialla jälkiteollisissa maissa sama.

[Roope]

Monissa maissahan syntyvyys putosi jo paljon ennen kuin Suomessa, ja muutenkin trendi on lähinnä ollut kaikkialla jälkiteollisissa maissa sama.

Syntyvyyden putoamisella ei kai ole käytännössä merkitystä muuten kuin suhteessa (haitta)maahanmuuttoon, jonka lisäämistä valtamedia nyt raivokkaasti lobbaa.

[idiot_narcissist]

Maikkarin eiliset kymppiuutiset aiheesta:

Toimittaja
Monet tarjoavat myös maahanmuuttoa tilanteen ratkaisemiseksi. Kuinka paljon maahanmuuttajia tarvittaisiin lisää, että se auttaisi?

Mikko Kautto, Eläketurvakeskuksen johtaja
Maahanmuuttohan on ratkaisu jo nyt Suomen väestötilanteeseen tälläkin hetkellä. Noin 8 000 lisää maahanmuuttajia vuosittain on karkea arvio, jotta se kompensoisi tämän tapahtuneen syntyvyyden alentumisen.

Tämähän on mahtavaa. Voisimmeko nyt tehdä kattavat tutkimukset tämän kustannuksista, jotta varmistumme kestävyysvajeen korjaamisesta? Vai kenen etua eläketurvakeskuksen johtaja ajaa?

Mitenkään puolustelematta Sipilän paskaa hallitusta niin alhainen syntyvyys on ongelma kaikkialla Euroopassa eikä Sipilän hallituksella sentään niin paljon valtaa ole etttä sen huonolla politiikalla noin laajat vaikutukset olisi.

Jep. Sipilä on vastuussa siitä, ettei edes yritä ratkaista ongelmaa ja käyttää sitä kyynisesti kansanvaihdon edistämiseksi, mutta hän ei ole sitä ongelmaa luonut.

Monissa maissahan syntyvyys putosi jo paljon ennen kuin Suomessa, ja muutenkin trendi on lähinnä ollut kaikkialla jälkiteollisissa maissa sama.

Syntyvyys on pysynyt korkealla maissa, joissa ei ole kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa valkoisilla ei ole ollut yhtä suurta ongelmaa syntyvyyden kanssa.

Lapset ovat aina olleet eläkevakuutus. Kun valtio lupaa hoitaa sinut vanhana, lapset eivät ole samalla tavalla tärkeitä kuin ennen.

[simplex]

Oleellinen kysymys on mitä tapahtui 2010 jälkeen joka katkaisi ihan kohtuullisen hyvän 40 vuoden trendin täydelliseksi romahdukseksi?

Tämä on juurikin se keskeisin kysymys. Tässäkin ketjussa on kuvattu paljon syitä, jotka varmasti osaltaan vaikuttavat syntyvyyteen, mutta mikä / mitkä syistä ovat sellaisia, että ne ovat noin 7 vuoden aikana johtaneet syntyvyyden dramaattiseen laskuun? Monet tässäkin ketjussa mainitut syyt ovat sellaisia, että ne eivät 7 vuoden aikana ole muuttuneet näin radikaalisti. Osa ehkä on. Seitsemän vuoden aika on kuitenkin väestön tasolla asioita tutkittaessa hyvin lyhyt. 

Toisaalta koska 7 vuoden aika on melko lyhyt, niin miten kauaskantoisia johtopäätöksiä siitä voi vielä vetää? Nythän ainakin jotkin tämän asian tiimoilta esitetyt laskelmat näyttivät siltä, että käyttiin tätä viimeisintä pohjanoteerausta hedelmällisyysluvussa suoraan seuraavien vuosikymmenten "normaalina". Tokihan se näin käytettynä näyttää pahalta. Toisaalta tietysti trendi 7 vuoden ajalta on sellainen, että ei sitä huomiottakaan voi jättää.

Syntyvyys laskee monesta syystä ja väitän, että kaikki merkittävät syyt ovat sellaisia, että pitäisi puuttua ihmisten elämänvalintoihin. Toisin kun usein väitetään, taloudelliset syyt eivät ole näiden merkittävien syiden joukossa.
...
Jos tarkastellaan suuren väestökasvun maita, ne ovat poikkeuksetta köyhiä. Ts. köyhät hankkivat huomattavasti enemmän lapsia kun rikkaat.
...
Taloudellinen hyvinvoinnin lisääminen, ei siis näyttäisi nostavan vaan alentavat syntyvyyttä. Tätä taustaa vasten logiikka, että syntyvyys nousisi jos lasten hankkimista tuetaan rahallisesti, vaikuttaa sangen erikoiselta.

En tiedä, onko ihan paikallaan vertailla köyhien ja rikkaiden maiden väestöä keskenään näin suoraan. Köyhyys on kuitenkin suhteellista ja nimenomaan suhteessa siihen, mikä elintaso lähiympäristössä on saavutettu noin keskimäärin. Ja väitän, että taloudellisella puolella on merkityksensä näissä valinnoissa. Tosin siinä arvelen sinun olevan oikeassa, että listaamasi asiat ovat todennäköisesti taloudellisia syitä merkittävämmässä roolissa kun tarkastellaan sitä, päätyykö ihminen ylipäätään lapsen vanhemmaksi, eli saako hän ollenkaan lapsia. Mutta sitten kun lapsia on vaikka jo vaikkapa kaksi kappaletta, niin sitten taloudelliset seikat alkavat kyllä vaikuttaa. Esimerkiksi siirtymä kahdesta kolmeen voi tarkoittaa tyypillisesti:

• Jälleen noin 1-3 vuoden aikaa, jolloin toinen vanhemmista ei ole palkkatöissä vaan kotona lapsen / lasten kanssa. Kyllä tuo vaikuttaa taloudellisesti. Ja perheen talous on todennäköisesti kahden lapsen jälkeen jo vähän tiukemmalla kuin tilanteessa, jossa yhtään lasta ei ole vielä hankittuna.
• Isomman asunnon hankkimista, jos pitää tavoitteena saada lapsille jonkin verran "omaa tilaa" sitten kun ovat vähän isompia. Onhan tietysti joskus aikanaan asuttu suunnilleen samassa yhdessä pienessä huoneessa monilapsisen perheen kanssa, mutta tämä ei ole kovin yleistä nykyään. Tähän suuntaan meneminen vaatii siis tinkimistä siitä, mikä on keskimääräinen elintason "standardi". Tietysti jos ajattelee, että on ihan ok, että esimerkiksi kolme teiniä jakavat saman huoneen, niin sitten tämä ongelma ei niin helposti tule vastaan.
• Toisen auton tai isomman (lue kalliimman) auton hankkimista, jos (ja monen kohdalla kun) asuu jossain muualla kuin toimivien bussireittien varrella. Ei kahden aikuisen lisäksi kolmea nykymallista lasten turvaistuinta käytännössä saa viriteltyä tavalliseen perheautoon. Niin ja auto tarvitaan, jotta lapset saadaan kuskattua päivähoitoon ja aikuiset töihin.
• Ja kun päivähoidosta jo mainittiin, niin ei sekään ihan halpaa lystiä ole. Kolme muksua yksityisessä päivähoidossa maksanee tyypillisesti päälle 1000 euroa kuukaudessa (vaikka esim. kuntalisiä tms. subventiota olisikin käytössä). Noin puoleen hintaan pääsee tässä, jos vie lapset lähimpään kunnalliseen päiväkotiin, joka valitettavasti ainakin tietyissä paikoissa on ns. "tehostettu maksimiin" ja touhu on sen mukaista. (Ja tietysti vielä halvemmalla pääsee, jos ei ole tuloja ollenkaan, mutta jos molemmat vanhemmat ovat kohtuullisen liksan duuneissa, niin progressiivisten verojen lisäksi he pääsevät maksamaan (kunnallisella puolella) vielä tulojen mukaan kasvavaa päivähoitomaksuakin). Luonnollisesti näissä asioissa äärimmäinen halpuutus lyhyellä tähtäimellä voi tulla pitkällä tähtäimellä kalliiksi. Ja vähän tosiaan on tapauskohtaista, minkälaista se varhaiskasvatus siinä lähimmässä päiväkodissa on. Jotkin paikat lienevät varsin hyviäkin.
• Lisäksi tietysti muutkin kulut (esim. ruoka, vaatteet, kulutustavarat, isommilla lapsilla harrastukset, jne.) kasvavat. Onneksi tavaraa ja vaatetta voi jossain määrin kierrättää vanhemmilta lapsilta nuoremmille. Tosin esimerkiksi vaatteet tuntuvat olevan ainakin nykyään sellaista tekoa, että niistä ei välttämättä yhden lapsen käytön jäljiltä oikeasti jää paljon seuraavalle kulutettavaa, poislukien ihan pienimmät lapset.

Eli siinä vaiheessa, kun on jo pari lasta hankittuna, voi ihan oikeasti tilin saldoa ja henkilökohtaista kassavirtaa tutkimalla miettiä, onko varaa kolmanteen lapseen. Ei tietenkään nyky-yhteiskunnassa ole useinkaan kyse siitä, saako sen kolmannenkin lapsen pidettyä hengissä jotenkin ja löytyykö jostain tarvittaessa vaikkapa ruoka-apua. Mutta kyse on siitä, minkä verran elintasosta milläkin tähtäimellä joutuu tinkimään, kun perheen kokoa kasvatetaan. Näin siis niillä, jotka elättävät perheensä suhteellisen normaaleilla palkkatuloillaan. Eikä tosiaan tarvitse olla edes minkään yleisesti käytetyn mittarin mukaan pienituloinen, jotta pääsee näiden pohdintojen äärelle.

Syntyvyyden pakonomainen nostaminen politiikan kautta on räikeä yksityiseen elämään tunkeutumista.

Siitä olen samaa mieltä, että pakko on järjetön ja räikeä keino. Ei ketään pidä pakottaa hankkimaan lapsia, koska lasten hankinta vaatii vähintään sellaisen noin 20 vuoden aktiivisen sitoutumisen. Jos tähän pakotetaan ihmisiä, niin ei siitä seuraa mitenkään tasapainoista jälkikasvua yhteiskunnan tulevaisuuden turvaksi. Mutta ehkä politiikan kautta voisi toimia pehmeämminkin?

Kyse on kai erilaisten arvojen markkinoinnista ihmisille ja toisaalta siitä, millaista elämää pidetään tavoittelemisen arvoisena. Milloin viimeeksi olet kuullut hehkutettavan lapsiperhe-elämän hyviä puolia tai "ydinperheidylliä" ylipäätään missään? Entä millaisissa julkisissa puheenvuoroissa on viimeaikoina osoitettu syvää arvostusta lapsiperheiden vanhempia kohtaan siitä työstä, jota he tekevät yhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi? Entä ajatellaanko pienten lasten vanhempaa työpaikoilla "vakiintuneena ja perhevastuidensa takia pitkällä tähtäimellä työelämään sitoutuneena työntekijänä" vai ehkä ennemminkin "erittäin riskialttiina sijoituksena, koska lasten takia saattaa tulla lapsettomia työntekijöitä enemmän sairauspoissaoloja"? Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon.

Entä miten usein keskusteluissa vastaavasti puidaan sitä, miten vanhemmat ovat ihan väärällä tavalla vanhempia? Lapset pitäisi hankkia, mutta sitten laittaa yhteiskunnan "laitokseen" hoitoon mahdollisimman pian. Ainakaan ei saisi itse hoitaa kotona lapsia, jos niitä on mennyt hankkimaan. Ei ainakaan vuotta tai puoltatoista enempää. Ja jos sitten kasvatatkin itse lapsia kotona, niin varmasti teet sen jotenkin väärin. Luet liian vähän / liikaa lapsille. Tai sitten liikut lasten kanssa liikaa / liian vähän ulkona. Tai sitten asetat liikaa rajoja ja olet liian tiukka ja traumatisoit lapsen. Tai sitten oletkin liian vapaa kasvattaja etkä aseta lapsille riittävästi rajoja. Tai sitten vietät liian vähän / liikaa aikaa lapsen kanssa. Tai sitten vaan syötät lapsellesi ihan vääränlaista ruokaa ja sitä rataa..

Vikoja vanhemmista ja vanhemmuudesta kyllä kaivellaan ja niitä puidaan innolla. Mutta missä on arvostus vanhemmuutta kohtaan? Varmastikin politiikan keinoin olisi tehtävissä jotain sellaista, että vanhemmuuden arvostus saataisiin paremmalle mallille, ja ilman, että yksityiselämään tarvitsee räikeästi puuttua. Politiikka on kuitenkin arvovalintoja ja tietynlaista arvojohtajuutta. Se, että vanhemmuutta arvostettaisiin korkeammalle yhteiskunnassa, uskoakseni johtaisi myös syntyvyystilastoissa parempaan lopputulokseen. Ja ihan vinkkinä voisin heittää sen, että nyt käyty julkinen keskustelu, jossa syntyvyystilastojen romahduksen mainingeissa todetaan "kun ette nyt saa edes tarpeeksi lapsia tehtyä, niin roudataan sitten teille jostain kaukomailta vähän lisää väkeä väestöpyramidin täytteeksi", ei ole tarkoittamaani vanhemmuuden arvostusta.

[kivimies]

Syntyvyys on pysynyt korkealla maissa, joissa ei ole kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa valkoisilla ei ole ollut yhtä suurta ongelmaa syntyvyyden kanssa.

Lapset ovat aina olleet eläkevakuutus. Kun valtio lupaa hoitaa sinut vanhana, lapset eivät ole samalla tavalla tärkeitä kuin ennen.

Ei se syntyvyys ole korkeaa myöskään Yhdysvalloissa, siellä tulivat juuri uudet pohjalukemat.

[JNappula]

Ei se syntyvyys ole korkeaa myöskään Yhdysvalloissa, siellä tulivat juuri uudet pohjalukemat.

https://www.vox.com/science-and-health/2018/5/22/17376536/fertility-rate-united-states-births-women

The number of births in the US dropped by 2 percent between 2016 and 2017, to 60.2 births per 1,000 women ages 15 to 44, continuing a general downturn that started with the Great Recession of 2008. It's the lowest the fertility rate has been in 30 years.

Taloustaantuman aikaan sielläkin käänne tapahtui. Saa nähdä miltä vuoden 2018 ja 2019 lukemat tulevat siellä näyttämään nyt kun talous on kääntynyt voimakkaaseen nousuun.

[Pakkanen]

Nykyihmisellä on kumma taipumus kuvitella maailman olevan valmis juuri omana aikakautenamme.

Miksi Suomen väkiluku olisi muka juuri nyt se ainoa oikea, jota pitäisi tavoitella. Ei täällä ole koskaan aikaisemmin ollut 5,5milj asukasta vaan vähemmän, joten miksi emme voi palata hyvään vanhaan?

Sama juttu ilmaston kanssa. Maapallo makaa nyt siinä asennossa mitä makaa, mutta miksi juuri tämä hetki olisi sen oikeampi kuin muutkaan? Esim. Ilmaston lämmetessä jotkut lajit ovat häviäjiä, mutta vastaavasti monet lajit hyötyvät muutoksesta. Miksi tämä maailman hetkinpitäisi jäädyttää lopulliseksi? Miksi kukaan ei puolusta nykyhetkestä kärsiviä eläinlajeja, jotka hyötyisivät ilmaston muutoksesta?

[Emo]

Hienoa, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. Joutuvat ählämit kyykyttämään jotain muuta kansallisuutta, tai pahimmassa tapauksessa joutuvat elättämään itse itsensä.

[idiot_narcissist]

Ei se syntyvyys ole korkeaa myöskään Yhdysvalloissa, siellä tulivat juuri uudet pohjalukemat.

Vaihtelee aika paljon osavaltioittain. Vertaa esim. syntyvyyttä osavaltioittain sekä Trumpin kannatusta. Liberaalit, Hillarya äänestäneet osavaltiot ovat myös alhaisen syntyvyyden omaavia osavaltioita. Tilanne olisi varmasti vielä pahempi, jos katsottaisiin vain valkoisten syntyvyyttä.

Hienoa, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. Joutuvat ählämit kyykyttämään jotain muuta kansallisuutta, tai pahimmassa tapauksessa joutuvat elättämään itse itsensä.

Oikea kohtalo kansalle, joka ei suostu puolustamaan itseään tai edes lisääntymään.

[no future]

Monissa maissahan syntyvyys putosi jo paljon ennen kuin Suomessa, ja muutenkin trendi on lähinnä ollut kaikkialla jälkiteollisissa maissa sama.

Syntyvyyden putoamisella ei kai ole käytännössä merkitystä muuten kuin suhteessa (haitta)maahanmuuttoon, jonka lisäämistä valtamedia nyt raivokkaasti lobbaa.

No hallitushan on sitä mieltä että syntyvyydellä on merkitystä taloudellisen vakauden, tai korrektimmin huoltosuhteen kannalta. Tähän sitten jotkut tarjoavat ratkaisuksi erilaisia maahanmuuton muotoja. Tai kaikkihan puhuvat hienosti vain työperäisestä maahanmuutosta.

Itse en osaa nähdä sen enempää syntyvyyttä kuin liian alhaista (tai korkeaa sen puoleen) syntyvyyttäkään minään kriittisenä päivänpoliittisena ongelmana, mihin puolueiden pitäisi reagoida esim. Jollain hiton synnytystalkoo-höpinöillä. Sen sijaan hallituksen tehtävä on taata taloudellinen vakaus ja olosuhteet, missä potentiaalisilla lapsiperheillä on riittävät resurssit ja uskoa tulevaisuuteen. Jos ihmiset siitä huolimatta eivät halua pariutua tai lisääntyä, niin sitten se vain on hyväksyttävä.

[Keza]

Nykyihmisellä on kumma taipumus kuvitella maailman olevan valmis juuri omana aikakautenamme.

Miksi Suomen väkiluku olisi muka juuri nyt se ainoa oikea, jota pitäisi tavoitella. Ei täällä ole koskaan aikaisemmin ollut 5,5milj asukasta vaan vähemmän, joten miksi emme voi palata hyvään vanhaan?

Sama juttu ilmaston kanssa. Maapallo makaa nyt siinä asennossa mitä makaa, mutta miksi juuri tämä hetki olisi sen oikeampi kuin muutkaan? Esim. Ilmaston lämmetessä jotkut lajit ovat häviäjiä, mutta vastaavasti monet lajit hyötyvät muutoksesta. Miksi tämä maailman hetkinpitäisi jäädyttää lopulliseksi? Miksi kukaan ei puolusta nykyhetkestä kärsiviä eläinlajeja, jotka hyötyisivät ilmaston muutoksesta?

Syntyvyydestä, ongelmana on kai syntyvyyden nopea pudotus 7 viime vuoden aikana ja eliniän nouseminen. Robottitekniikan kehitys saattaa ratkaista ainakin osan ongelmista, mutta tulevaisuuden ennustaminen on epävarmaa. Riskinä on, että liian pieni määrä työssäkäyviä joutuu elättämään liian suuren määrän eläkeläisiä, eikä koko aktiiviporukkaa voi laittaa hoitamaan ja piristämään eläkeläisiä, joidenkin täytyy tuottaa tarvikkeita käyttöön ja vientiin, jotta voidaan tuodakin ainakin tarpeellisimmat tuontitarvikkeet. Seurauksena on kai eläkeiän nostoja ja eläkkeiden pienentämisiä ja koska ne ovat poliittisesti erittäin vaikeita asioita, niin todennäköisesti ne toteutetaan optimaalisia ajankohtia myöhemmin ja siksi pakosta suurempina kuin olisi ollut välttämätöntä optimaalitapauksessa. Enkä usko, että joku keskiverto 72 v työntekijä on kaikkein kilpailukykyisin, joten ainakin vienti menee hankalammaksi.

Ilmastosta olen myös sitä mieltä, ettei ilmasto Keski-Euroopassa mikään mahdoton ole mutta ongelmana on mahdollisuus, että muutoksesta tulee itseään ruokkiva ja luonnon korjausliikkeet sen verran hitaita, että tuhoista tulee massiivisia.

[Roope]

No hallitushan on sitä mieltä että syntyvyydellä on merkitystä taloudellisen vakauden, tai korrektimmin huoltosuhteen kannalta. Tähän sitten jotkut tarjoavat ratkaisuksi erilaisia maahanmuuton muotoja. Tai kaikkihan puhuvat hienosti vain työperäisestä maahanmuutosta.

Puhutaan sitten väestöllisestä tai taloudellisesta huoltosuhteesta, niin viime kädessä tarkoitetaan sitä, että Suomessa olisi enemmän nettoveronmaksajia nettosaajiin verrattuna. Tähän on hidasta ja vaikeaa vaikuttaa syntyvyyden kautta, mutta maahanmuuton kautta asiaan voidaan vaikuttaa käytännössä vain vähentämällä nettosaajien eli haittamaahanmuuton määrää. Maahanmuuton helpottamisen - ns. työperäisenkään - kautta ei ole nykyisellään tulossa lisää nettoveronmaksajia vaan niitä nettosaajia.

Itse en osaa nähdä sen enempää syntyvyyttä kuin liian alhaista (tai korkeaa sen puoleen) syntyvyyttäkään minään kriittisenä päivänpoliittisena ongelmana, mihin puolueiden pitäisi reagoida esim. Jollain hiton synnytystalkoo-höpinöillä. Sen sijaan hallituksen tehtävä on taata taloudellinen vakaus ja olosuhteet, missä potentiaalisilla lapsiperheillä on riittävät resurssit ja uskoa tulevaisuuteen. Jos ihmiset siitä huolimatta eivät halua pariutua tai lisääntyä, niin sitten se vain on hyväksyttävä.

Syntyvyys ei ole mikään mainittava ongelma. Maahanmuutto on. Syntyvyyteen vaikuttaminen on jokseenkin toivotonta ja tehotonta puuhaa, kun taas maahanmuuttoon voitaisiin vaikuttaa hyvinkin nopeasti ja tehokkaasti.

[sivullinen.]

Suomen sosialistista lehdistö seuraamalla kuvittelee helposti syntyvyyden putoamisen olevan joku kvartaaliongelma, jonka valtio voi ratkaista hallituksen seuraavassa nelivuotisohjelmassa. Keskustelua sitten käydään tältä pohjalta. Minusta se on täysin järjetöntä. Lasten tekeminen on yksi ihmiselämän pitkäjänteisimmistä toimista. Siihen kietoutuu koko elämä. Erityisesti naisilla koko elämä on vuosien 15-45 välillä synnytykseen liittyvää; tarkoitan biologisessa mielessä naista. Asia on ollut samalla tavalla jo uskoakseni vähintään 6000 vuotta eli ihmisen luomisesta lähtien. Ei tässä pienillä kvartaalimuutoksilla ole mitään merkitystä. Nuori tyttö oppii terveessä yhteiskunnassa äidiltään lapsien olevan elämän ilo ja poika isältään lapsista vastuun kantamisen. Siitä sitten kasvetaan aikuisiksi ja lopulta leikit lapsuuden muuttuvat todeksi. Lapsenteko ei kestä mieheltä kuin alle minuutin, mutta sen ympärillä vietetään koko elämä. Ei ole syytä keskustella siitä yhden minuutin puuttumisesta; pitää keskustella siitä elämästä sen ympärillä. Minuutin suoritus kyllä tulee, jos edellytykset ovat kohdallaan.

Rahahuolet ja lamat voivat lykätä lapsien tekemistä vuodella tai parilla. Sellaisiakin on ollut, mutta siitä ei nyt ole kyse. Nyt on kyse yhteiskuntajärjestelmän ongelmista, jotka ovat saaneet ihmiset kokonaan luopumaan lapsien hankkimisesta. Kokonaan on tässä voimakas ilmaus; se ei tarkoita lopullista biologisen vietin hylkäämistä, vaan huomattavasti taloudellista romahdusta pidempää aikakautta eli yhteiskunnallisen romahduksen jaksoa. Neuvostoliiton hajoaminen on tästä tietenkin meille kaikkein läheisin esimerkki. Vaikka yllättävän vähän Neuvostoliiton romahdusta täällä puolella rajaa tunnetaan, eikä se täällä vaikuttanutkaan muuten kuin kannattavan idänkaupan romahduksen kautta, joka aiheutti ison laman. Se lama taas ei aiheuttanut samanlaista syntyvyyden pudotusta kuin tämä nykyinen lama, vaikka se oli kaikin taloudellisin mittarein paljon suurempi ja syvempi ja enemmän työttömyyttä ja köyhyyttä aiheuttanut kuin tämä nykyinen. Näin tulee todistettua, ettei lama tai talouden ongelmat ole tämän syntyvyyden laskun syynä. Näin myös Suomen sosialistisen lehdistön esittämä keskustelu kvartaaliratkaisuista on täysin merkityksetön.

Kaikki myös tunnemme käsitteen suurista ikäluokista; se mainitaan usein jopa sosialistien propagandassa. Harvoin kuitenkaan sosialistien propagandaa seuraamalla pääsee käsitteen sisään sen syihin. Mietitään niitä hetki. Suuret ikäluokat syntyivät miesten palattua rintamalta. Sota-aikana syntyvyys oli vähäistä. Tämä on sitä yhteiskunnallisen romahduksen kokoluokkaa, josta puhuin. Taas voidaan miettiä nämä sosialistien taloudelliset näkökohdat läpi: Oliko sodan jälkeen kaikilla paljon rahaa -- ja varsinkin kun tuli häviö ja sotakorvaukset maksettaviksi --? Ei ollut. Rahan puutteesta huolimatta syntyi paljon lapsia. Kaupunkien aiheuttama lapsivähyys taas on osittain totta, mutta vain osittain. Afrikassa väestö lisääntyy nimenomaan kaupungeissa -- eikä maaltamuuton kautta vaan tekemällä lapsia --. Eivätkä he ole rikkaita. Rikkaat ovat siellä maanomistajia ja asuvat maaseudulla. Somaliassa myös väkiluku kasvaa somalien poismuutosta ja köyhyydestä huolimatta. Kiinassa väestönmäärä kasvoi räjähdysmäisesti nimenomaan köyhinä aikoina; nyt Kiina on rikas ja väestönkasvu on päätetty pysäyttää. Talous ja rahat eivät näyttele lastenteon kannalta kuin täsmälleen sitä vuoden tai parin lykkäyksen merkitystä.

Väkimäärän kasvattaminen ei sekään ole mikään ikuinen tavoite -- ei se ole sellainen koskaan ollut --. Se vaihtelee ajan mukana. Kuten jo mainitsin Kiina päätti pysäyttää väestönkasvun ja siinä onnistui. Japani on toinen ja teki sen myös. Näin ei kyse ole edes kommunismin ja markkinatalouden eroista; Kiina on kommunistinen ja Japani markkinatalous. Eikä näissä maissa valtio ole asian toimeenpanija eikä sitä hoideta rahansiirtoja säätelemällä. Molemmissa maissa yhteiskunta on sen ottanut tavoitteekseen ja valtio vain tarjoaa yhteiskunnalle mahdolllisuuden toteuttaa itseään. Niin toimii terve valtio. Molemmissa maissa yhteiskunta näkee väestömäärän vähenemisen järkevänä ja hyvänä. Siksi näissä maissa syntyvyyden lasku ei ole ongelma.

Eurostomaissa taas sosialismi on muuttumassa elinkelvottomaksi työikäisen väestön vähetessä. Täällä syntyvyyden lasku on ongelma -- ja iso sellainen --. Täällä valtio pyrkii sitä kasvattamaan; kaikki varmasti muistavat Antti Rinteen vauvatalkoot ja nyt on nämä uudemmat jutut. Täällä kuitenkin valtio on yhteiskuntaa vastaan ja sen suurin vihollinen. Täällä valtio yrittää pakottaa ihmisiä ja ohjata niitä -- ensin porkkanan ja sitten kepin kanssa --. Kun valtio ei onnistu tavoitteisaan, voi sitä valtiota kutsua epäonnistuneeksi valtioksi. Epäonnistunut valtio tulee hajoamaan ja sen luoma yhteiskuntajärjestelmä romahtamaan. Sitä nyt lähestytään. Tämän kun ymmärtää, ymmärtää myös miksi Suomen sosialistinen lehdistö ei puhu syntyvyyden laskun todellisista syistä: Silloin sen pitäisi myöntää sosialismin olevan hajoamassa ja sosialisteille se on maailmanloppu. Syntyvyyden lasku on sosialismin kannalta kestämätön ongelma ja kyvyttömyys ratkaista se on taas sosialismin epäonnistumisen merkki.

Matujen tuonti ei tätä ongelmaa ratkaise tai edes tähän liity. Enintään se hämmentää ja sekoittaa siitä käytävää keskustelua. Jos sinulla on paskat housussa ja laitat sekaan kananpaskaa, niin ei housusi siitä putsaannu, mutta eivät ne merkittävästi enempää myöskään likaannu tai ylipäätään tilanteesi siitä muuksi muutu; muutut ainoastaan paskahoususta enemmän paskahousuiseksi. Kahdella tavalla kuitenkin matutuonti tähän vaikuttaa. Ensinnäkin se on syntyvyyden voimakkaan laskun tavoin sosialismin hajoamisesta kertova ennemerkki. Toiseksi se lisää paskaa sosialismin hajoamisen jälkeen. Näin sosialismin jälkeinen aika ei meillä tule alkamaan läheskään yhtä iloisissa merkeissä kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiset ajat sen kokeneissa maissa -- ja niissäkään uusi aika ei alkanut taloudellisessa mielessä edes kohtuullisen hyvänä --. Meillä saatetaan jopa ylittää Ison Vihan aikaiset kurjuushuiput. Silloin huoltosuhteet kyllä ratkeavat, mutta eivät sillä tavalla, miten sosialistit halusivat. Kun nimittäin näillä leveysasteilla on köyhää, hiemankin heikompi osa kansasta ei kykene elinkelpoista elämää elämään. Se tarkoittaa nälkäkuolemia, pakolaisuutta ja kisailua viimeisistä perunoista eli sotia. Vaikka matut ovat monessa mielessä lähtökohtaisesti hyvinkin selviytymiskykyisiä -- eli nuoria miehiä --, ei heillä ole mitään kulttuurista kokemusta Suomen luonnon karuudesta tai perinnöllistä kestävyyttä ottaa vaikeita aikoja vastaan. Jos kaapunaisen kymmenestä lapsesta ei yksikään ole elinkelpoinen näissä olosuhteissa, niin ei mitään väestönvaihtoa tapahdu. Tämä on minun näkemykseni ja tämä on minusta selvä asia. Eurostoliiton hajoamisen hetki on se vaikeammin arvioitava asia.

Lopuksi vielä videolinkki matuihin liittyen. Siinä Black Pigeon Speak kertoo Japanin uudesta maahanmuuttopolitiikasta: JAPAN'S New Immigration Model | Achtung! EUROPE

[Totti]

Taloudellinen hyvinvoinnin lisääminen, ei siis näyttäisi nostavan vaan alentavat syntyvyyttä. Tätä taustaa vasten logiikka, että syntyvyys nousisi jos lasten hankkimista tuetaan rahallisesti, vaikuttaa sangen erikoiselta.

En tiedä, onko ihan paikallaan vertailla köyhien ja rikkaiden maiden väestöä keskenään näin suoraan.

Köyhyys on toki erilaista maasta toiseen, mutta väite, että juuri köyhyys alentaisi syntyvyyttä ei saa tukea ainakaan empiirisestä datasta.

Suomessa ollaan köyhä jos ei ole varaa ulkomaanmatkaan. Sudanissa ollaan köyhiä kun syödään vain joka toinen päivä.

Suomen köyhä on siis varsin rikas verrattuna sudanilaiseen, mutta silti meillä hankitaan vähemmän lapsia (10 syntynyttä / 1000 ihmistä) kun Sudanissa (27 syntynyttä / 1000 ihmistä).

Tämä on tilanne kaikissa maissa kun vertaillaan vaurautta, ja se osoittaa sen, että ainakaan luontaisesti ihmisen tendenssi hankkia lapsia ei ole varallisuudesta kiinni.

Mainittakoon samalla, että Suomikin on ollut varsin köyhä maa. Siitä huolimatta syntyvyys oli ennen suurempi kun nyt.

Mutta sitten kun lapsia on vaikka jo vaikkapa kaksi kappaletta, niin sitten taloudelliset seikat alkavat kyllä vaikuttaa.

Aiheena oli syntyvyys. Jos jo on kaksi lasta, ne ovat jo syntyneet, ts. valinta hankkia lapsia on jo tehty ja syntyvyys toteutunut. Se mitä tapahtuu sen jälkeen ei enää muuta syntyvyyttä.

Jälleen noin 1-3 vuoden aikaa, jolloin toinen vanhemmista ei ole palkkatöissä vaan kotona lapsen / lasten kanssa. Kyllä tuo vaikuttaa taloudellisesti. Ja perheen talous on todennäköisesti kahden lapsen jälkeen jo vähän tiukemmalla kuin tilanteessa, jossa yhtään lasta ei ole vielä hankittuna.

Tyypillistähän on, että suorat kulut lasta kohden laskevat mitä enemmän niitä on (peritään sisaruksen rattaat, lelut jne.). Kolmas ja neljäs lapsi on halvempi kun 1. ja 2. Perheen kokonaiskulut kuitenkin nousevat mitä enemmän on ruokittavia suita.

Toisaalta erinäiset tuet kasvavat lapsimärän myötä. Nettolisä kustannuksiin useasta lapsesta on siis todennäköisesti lopulta aika pieni.

Ratkaisevaa taloudenpidossa on kuitenkin oma elintasovaatimus. Jos elintasosta ei haluta tinkiä, lapset tulevat kalliiksi.

Epäilenkin, että syy miksi ei haluta paljon lapsia on pikemmin oman elintason ylläpitäminen kun suorat kustannukset. On hiton paljon enemmän duunia hoitaa 3 lasta kun yksi, jos ei halua asua ahtaammin, on pakko sijoittaa suurempaan asuntoon jne.

Lasten väitetty kalleus siis oikeastaan kiteytyy vanhempien valintoihin, ei niinkään suoriin lapsesta koituviin kustannuksiin.

Ei tietenkään nyky-yhteiskunnassa ole useinkaan kyse siitä, saako sen kolmannenkin lapsen pidettyä hengissä jotenkin ja löytyykö jostain tarvittaessa vaikkapa ruoka-apua. Mutta kyse on siitä, minkä verran elintasosta milläkin tähtäimellä joutuu tinkimään, kun perheen kokoa kasvatetaan.

Juuri näin. Eli palaamme siihen, että vanhempien elämänvalinnat muuttuvat esteeksi lapsen hankkimiselle, ei talous.

Elintasoonhan liittyy hyvin moni asia kuten lapsiperheen aiheuttama työmäärä, asumisväljyys, vapaus mennä ja tulla, harrastaminen jne. Lapsia hankittaessa joutuu tinkimään kaikista näistä, eli elintaso laskee.

Kuten edellisessä jutussani kirjoitin, juuri ihmisten elämänvalinnat näyttäisivät olevan pääsyy pieniin perhekokoihin. Haluttu elintaso on yksi elämänvalinta-asia, jolloin siis taloudellinen argumentti lopulta voidaan kiteyttää juuri elintasokysymykseksi eli elämänvalinnaksi.

Mutta miksi elämänvalinnat ovat niin keskeiset lapsenhankinnassa juuri nyt?

Epäilen, että juuri nyt synnyttävät sukupolvet ovat kasvaneet yltäkylläisyyden ajassa (1980-2000), jossa ei olla tunnettu aitoa vähävaraisuutta. Samalla oikeudet ovat ohittanet vastuut ja "minulle kuuluu" -ajattelu on vallitseva.

Eli ihmisten asenteet ovat muuttuneet itsekkäimmiksi niin, että lapsen hankkiminen saa elintasoa heikentävänä ongelmana väistyä elintason ylläpitämisen tai jopa parantamisen edellä.

Jos tämä pitää paikkansa, syntyvyyden voi povata laskevan tulevaisuudessa vielä lisää kun huippuitsekäs milleniaalisukupolvi muodostaa suuret synnytysikäluokat 2020-2040.

Kyse on kai erilaisten arvojen markkinoinnista ihmisille ja toisaalta siitä, millaista elämää pidetään tavoittelemisen arvoisena. Milloin viimeeksi olet kuullut hehkutettavan lapsiperhe-elämän hyviä puolia tai "ydinperheidylliä" ylipäätään missään?

Tämä oikeastaan koskettaa juuri yhtä niitä kohtia, joita mainitsin. Yleinen ilmapiiri on vihamielinen lasten hankinnalle, suoraan ja epäsuorasti.

Suoraan siten, että pelotellaan esim. maailmanlopulla ilmastomuutoksen puitteissa. Epäsuorasti esim. siten, että miehiä saatetaan riskialttiiseen tilanteeseen niin seksielämän kun isyyden puitteissa.

Toisaalta naisillekin tuputetaan miehistä roolia. Kotiäiti pidetään epäonnistujana ja naisia patistetaan koko ajan kouluun ja työelämään. Etenkin yli kahden lapsen äidit pidetään jo jonkinlaisina kotiporttoina, jotka eivät osaa kontrolloida villiä seksielämäänsä.

Missä vaiheessa ja millä rohkeudella kansalaiset enää voivat hankkia lapsia, kun lähtöasetelma on tämä?!

Minusta tämä tilanne on pitkälti syntynyt kulttuurimarksistisen diskurssin myötä. Esimerkiksi feminismi demonisoi niin miehiä kun naisiakin "vanhanaikaisten" elämänvalintojen tekemisestä: perheen hankkiminen on junttimaista kun taas lättätissiensä tuulettaminen jossain "vapausmarssissa" on mitä suurinta älykkyyttä.

Medialle vuorostaan ei kelpaa kotiäitiys vaan juhlitaan uraa ja menestystä ja toitotetaan bisnesnaisen ihannetta. Ainoa kerta kun nainen voi omistautua "perhelleen" on kun hän nai työttömän monokulmakarvaisen Lähi-idästä.

Entä ajatellaanko pienten lasten vanhempaa työpaikoilla "vakiintuneena ja perhevastuidensa takia pitkällä tähtäimellä työelämään sitoutuneena työntekijänä" vai ehkä ennemminkin "erittäin riskialttiina sijoituksena

Olisin varovainen syyttämään työnantajia. Sukukypsä nainen on heille aina jättimäinen riski ja taloudellinen logiikka sanoo, ettei heitä pitäisi palkata lainkaan.

Tämän riskin voisi poliittisin keinoin poistaa, jolloin riskinaisille avautuisi helpommin työtä ja elämä olisi lastenhankinnan näkökulmasta stabiilimpi. Poliittinen tahto kuitenkin puuttuu koska sosiaalihuolto ollaan rahan puutteessa haluttu sysää osittain työnantajien maksettavaksi.

[Nikolas]

Meillä saatetaan jopa ylittää Ison Vihan aikaiset kurjuushuiput. Silloin huoltosuhteet kyllä ratkeavat, mutta eivät sillä tavalla, miten sosialistit halusivat. Kun nimittäin näillä leveysasteilla on köyhää, hiemankin heikompi osa kansasta ei kykene elinkelpoista elämää elämään. Se tarkoittaa nälkäkuolemia, pakolaisuutta ja kisailua viimeisistä perunoista eli sotia. Vaikka matut ovat monessa mielessä lähtökohtaisesti hyvinkin selviytymiskykyisiä -- eli nuoria miehiä --, ei heillä ole mitään kulttuurista kokemusta Suomen luonnon karuudesta tai perinnöllistä kestävyyttä ottaa vaikeita aikoja vastaan. Jos kaapunaisen kymmenestä lapsesta ei yksikään ole elinkelpoinen näissä olosuhteissa, niin ei mitään väestönvaihtoa tapahdu. Tämä on minun näkemykseni ja tämä on minusta selvä asia. Eurostoliiton hajoamisen hetki on se vaikeammin arvioitava asia.

Se on varmaankin totta, että jos Suomi vajoaa sellaiseen kurjuuteen, joka todella kurittaa kansaa, tapahtuu jonkinlainen jakaantuminen

• niihin jotka syystä tai toisesta päättävät jäädä Suomeen sinnittelemään ja
• loppuihin jotka katsovat ettei Suomeen parane jäädä, vaan lähtevät pois.

Keitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluukaan, voimme arvailla.

[Alarik]

Köyhyys on toki erilaista maasta toiseen, mutta väite, että juuri köyhyys alentaisi syntyvyyttä ei saa tukea ainakaan empiirisestä datasta...

Entäs (kun tilastojen mukaan suomimiehet nyt syrjäytyvät ja köyhtyvät kasvavasti) jos onkin niin päin, että miehillä lapsettomuus nuorena aiheuttaa loppuelämän köyhtymistä ja syrjäytymistä?

Ja jos naisilla se sama (perhettä ja naisen kotiäitiyttä rahoittavan miehen puute/valinta) nuorena johtaa tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta, ja ikä tulee vastaan, jolloin käteen jää terve talous mutta loppuelämän lapsettomuus.

Monet lapsiperheet valittaa että lisääkin hankkisivat, mutta että se voisi olla liian haasteellista. Entisaikoihin verrattuna, isovanhemmat eikä puolison sisarukset yleensä enää asu samassa taloudessa eli lastenhoitoapua ei ole niin helposti ja edullisesti käsillä, tai vertaistuki tai siivousapu tai kokkausapu. Siinä olisi yhteiskunnalla kehittämisen paikkaa.

[Nikolas]

Entäs (kun tilastojen mukaan suomimiehet nyt syrjäytyvät ja köyhtyvät kasvavasti) jos onkin niin päin, että miehillä lapsettomuus nuorena aiheuttaa loppuelämän köyhtymistä ja syrjäytymistä?

Työpaikan merkitystä ei pidäkään vähätellä.

Kun suomalainen nainen hakee itselleen puolisoa ja tulevien lastensa isää kunnon miehestä, yksi kunnon miehen kriteeri on se että hänellä on työpaikka. Milloin nuorella naisella on valinnanvaraa, ja usein on, hän valitsee kahdesta mukavanoloisesta miehestä sen, jolla on työpaikka.

Tämä liittyykin suoraan siihen petokseen, jota kansasta piittaamattomat poliitikkomme ovat suomalaisille tekemässä. Kuulemma täystyöllisyyteen ei mitenkään voida päästä, ja työvoimapulaakin on, vaikka maata vaivaa historiallisen korkea suurtyöttömyys.

[Tavan]

Suuri osa tunteesta, että vanhemmuus on uuvuttavaa, kaikesta joutuu luopumaan, elintaso laskee, jne., johtuu Suomen perhepolitiikasta ja asenneilmapiiristä, joka patistaa naiset töihin.

Kotiäitiyden varaan rakentuva vanhemmuus tarjoaa valtaisia synergiaetuja. Ensinnäkin miesten työpanos työpaikoilla on parempi, kun he voivat keskittyä palkkatyöhön täysillä, vaimon hoitaessa lapset ja kodin. Vaimo myös arvostaa miestään ja miehensä työpanosta enemmän, kun koko leipä on miehen varassa. Tämä motivoi miestä ja luo positiivisen feedbackloopin.

Vaimo päätoimisena kotihengettärenä tekee miehensä kotiin palaamisesta rentouttavaa, houkuttelevaa ja akkuja lataavaa. Kotona ei odotakaan imuri, vaipat ja uraäidin stressaantunut nalkutus, vaan hyvä kotiruoka, onnellinen vaimo ja äidin rakkaudellisen silmän alla kasvavat lapset.

Nainen ei joudu potemaan perusteltua syyllisyyttä lastensa laiminlyönnistä, tai tunnetta riittämättömyydestä, kun prioriteetteja ei tarvitse jakaa kahtaalle. Siis työpaikan vaatimusten ja kodin vaatimusten risitiriitaa ei ole, kun työpaikka poistetaan yhtälöstä. Kinder, Küche, Kirche.

[idiot_narcissist]

Kotiäitiyden varaan rakentuva vanhemmuus tarjoaa valtaisia synergiaetuja.

Valitettavasti ihmiset eivät pohjimmiltaan tiedä mikä on hyvä elämä ja nojaavat muiden mielipiteisiin. Yhteiskunta (erityisesti lapsettomat vanhapiikafemakot) on kertonut naisille, että kotiäitiys on alistavaa, häpeällistä ja työskentely sieluttomalle yritykselle on paras mahdollinen elämä.

Siinä mielessä suomalaisen ja eurooppalaisen oikeiston pitäisi ymmärtää, ettei kyse ole politiikasta, vaan kulttuurista. Vasemmistolaiset ovat vuosikymmeniä sotineet kulttuurisotaansa, eikä sen tuhoja korjata muutamalla uudella lailla. Se vaatii kulttuuriliikkeen.

[Ernst]

Hienoa, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. Joutuvat ählämit kyykyttämään jotain muuta kansallisuutta, tai pahimmassa tapauksessa joutuvat elättämään itse itsensä.

Sa ole kovin julma ja rassisti boldatun vaatimuksesi kanssa!  Ettäkö itsensä pitäisi elättää...

[Tulevaisuus]

Kävin eilen Helsingissä ja olin hetken kampin kauppakeskuksessa, katselin siellä nuorten tyttöjen touhua  ehkä 12v ja siitä ylöspäin. Siellä oli sellaisia soidinmenoja ja kihertelyä uusien ja kiinnostavien geelien ja negroidien kanssa ettei mitään rajaa. Ei meitä kantis pottunokkia kohta edes tarvita lisääntymiseen kyllä tuollainen joukko ahkeria tulijoita hoitaa asiat. Taas kerran näin tulevaisuuden ja se on kahvipavun värinen. Yritän olla masentumatta mutta se on välillä niin kirotun vaikeaa, tosiasiat kertovat toista.

[jka]

Syntyvyys on luokkaa 1.2 tällä hetkellä jo monessa maassa. Etelä-Korea muuten teki juuri uudet pohjat, hedelmällisyysluku 0.96. Sanoisin että Etelä-Korea on vain edellä kaikkia muita ja tuohon suuntaan lähti Suomikin kovaa vauhtia 2010 jälkeen. Näin alhaiset syntyvyysluvut ovat ilman muuta todella suuri ongelma vähänkin pidemmällä tähtäimellä. Paljon suurempi ongelma kuin joku ilmastonmuutos. Tuolla syntyvyydellä puhutaan oikeasti tilanteesta jossa jokainen sukupolvi on puolet pienempi kuin edellinen. Ihmiskunnan historian mittakaavassa ollaan silloin tilanteessa että viimeinen sammuttaa valot käytännössä jo huomenna. Kun muutos jostain 1.8-2.0 tasolta 1.0 tasolle tapahtuu vielä yhden, korkeintaan muutaman sukupolven aikana niin tuon seuraukset on katastrofaalisia jo muutaman sukupolven kuluttua eikä tarvitse odotella edes valojen sammumista kokonaan.

Paradoksaalista on että tällä hetkellä elämme silti liikakasvun aikaa globaalisti mutta nurkan takana lurkkii jo täysin käänteinen ongelma. Maahanmuutto ei ratkaise tätä onglmaa millään tavalla. Se toimii parhaimmillaankin vain krapularyyppynä ja siirtää ongelmia myöhemmäksi.

[Elemosina]

Kävin eilen Helsingissä ja olin hetken kampin kauppakeskuksessa, katselin siellä nuorten tyttöjen touhua  ehkä 12v ja siitä ylöspäin. Siellä oli sellaisia soidinmenoja ja kihertelyä uusien ja kiinnostavien geelien ja negroidien kanssa ettei mitään rajaa. Ei meitä kantis pottunokkia kohta edes tarvita lisääntymiseen kyllä tuollainen joukko ahkeria tulijoita hoitaa asiat. Taas kerran näin tulevaisuuden ja se on kahvipavun värinen. Yritän olla masentumatta mutta se on välillä niin kirotun vaikeaa, tosiasiat kertovat toista.

Helsingissä ja Kampin kauppakeskuksessa ollaan kuplien kuplassa. Muutenkin Helsingissä korostuu ääri-ilmiöt enemmän kuin muualla.
Ja joutuu näkemään jäsen Tulevaisuuden kuvaamia kohtauksia. Kannattaa oikeasti muistaa että tuo ei ole vallitseva normi koko maassa. Vaan punaviherytimessä: pääkaupunkiseudulla, jossa propaganda liikkuu julkisten kulkuvälineiden mainostauluissa.

[Cate]

Suomen ja Ruotsin väestökehitys kulkee eri latuja. Ruotsalaisille vanhuksille riittää hoitajia ja heidän hoidolleen kustannukset maksavia työikäisiä ruotsalaisia myös tulevaisuudessa.

Kuinka sokea voi toimittaja olla, kun oikein ponnistelee?

Ruotsalaisten nykyinen "nuoren työikäisen väestön maahanmuutto" tulee äärimmäisen kalliiksi sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, ja sen kustannukset maksavat kantaväestö ja länsimaalaiset maahanmuuttajat, jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä.

Lauri Nurmi valehtelee niin että korvat heiluu. Ruotsalaisten eläkeläisten tilanne on kammottava, ja pahenee koko ajan. Johtuen juurikin maahanmuutosta. Ruotsissa on Pohjoismaiden köyhimmät eläkeläiset, ja koko EU:n tasollakin köyhimmästä päästä. Ja mikä pahinta, monet ovat asunnottomia ja joutuvat elämään kadulla. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus antaa asunto matuille, joten eläkeläisille niitä ei riitä.

https://www.expressen.se/dinapengar/svenska-pensionarer-ar-fattigast-i-norden/
https://www.metro.se/artikel/över-10-000-äldre-är-hemlösa-61-årige-adolf-det-värsta-är-att-det-är-kallt

Vanhuksia on kuollut myös nälkään hoitolaitoksissa ja viime kesänä kuoli kuumuuteenkin. Hoitajista on jatkuva pula niin sairaaloissa kuin hoitokodeissakin, ei ole maahanmuutto auttanut. Ruotsissa on tavallista, että aikuiset lapset eivät välitä tuon taivaallista ikääntyneistä vanhemmistaan, oletusarvo on, että yhteiskunta huolehtii. Ei se huolehdi.

En todellakaan haluaisi olla vanhus Ruotsissa, nyt enkä tulevaisuudessa. Heillä on riesanaan vielä jatkuvasti lisääntyvät katujengit, jotka hyökkäilevät armotta kimppuun.

[no future]

Kotiäitiyden varaan rakentuva vanhemmuus tarjoaa valtaisia synergiaetuja.

Valitettavasti ihmiset eivät pohjimmiltaan tiedä mikä on hyvä elämä ja nojaavat muiden mielipiteisiin. Yhteiskunta (erityisesti lapsettomat vanhapiikafemakot) on kertonut naisille, että kotiäitiys on alistavaa, häpeällistä ja työskentely sieluttomalle yritykselle on paras mahdollinen elämä.

Siinä mielessä suomalaisen ja eurooppalaisen oikeiston pitäisi ymmärtää, ettei kyse ole politiikasta, vaan kulttuurista. Vasemmistolaiset ovat vuosikymmeniä sotineet kulttuurisotaansa, eikä sen tuhoja korjata muutamalla uudella lailla. Se vaatii kulttuuriliikkeen.

Olisin aika varovainen sanomaan ihmisille että "te ette tiedä mitä on hyvä elämä, minä tiedän". Puhutaan sitten lasten hankkimisesta tai mistä vain.

Yhtä kaikki, Suomessa syntyy edelleen lapsia, ja niistä pidetään pääsääntöisesti hiton hyvää huolta. Jos tulevat hallitukset eivät aivan täysin romahduta varhaiskasvatusta, lastensuojelua ja koulujärjestelmää, eivätkä nuoret aikuiset putoa heti työmarkkinoiden ulkopuolelle, niin en vielä huolestuisi. Kliseisen poliitikkomaisesti sanottuna nyt olisi tärkeää että kaikki pysyvät mukana.

[Mok]

Kotiäitiyden varaan rakentuva vanhemmuus tarjoaa valtaisia synergiaetuja. Ensinnäkin miesten työpanos työpaikoilla on parempi, kun he voivat keskittyä palkkatyöhön täysillä, vaimon hoitaessa lapset ja kodin. Vaimo myös arvostaa miestään ja miehensä työpanosta enemmän, kun koko leipä on miehen varassa. Tämä motivoi miestä ja luo positiivisen feedbackloopin.

Nainen ei joudu potemaan perusteltua syyllisyyttä lastensa laiminlyönnistä, tai tunnetta riittämättömyydestä, kun prioriteetteja ei tarvitse jakaa kahtaalle. Siis työpaikan vaatimusten ja kodin vaatimusten risitiriitaa ei ole, kun työpaikka poistetaan yhtälöstä. Kinder, Küche, Kirche.

Suomessa harvat tienaavat niin paljon, että lapsiperhe tulisi toimeen yhden palkalla. Naisten työssäkäynti on useimmille pakollista.  Lasten päivähoitoon tarvitaa hoitajia ja ohjaajia, rakennuksia yms. palveluja, jotka rahoitetaan suurelta osin veroilla. Palkkatyö ja palvelujen järjestäminen  kasvattaa bruttokansantuotetta.  Kun äiti tai isä hoitaa lapsia kotona,  palkaton kotityö ei näy BKT:ssa.  Meillä näyttää olevan korkea elintaso, kun pärjäämme BKT-vertailuissa, vaikka todellisuudessa elämme köyhemmin kuin monissa niissä maissa, joissa kotihoito on yleistä.

[simplex]

Mutta sitten kun lapsia on vaikka jo vaikkapa kaksi kappaletta, niin sitten taloudelliset seikat alkavat kyllä vaikuttaa.

Aiheena oli syntyvyys. Jos jo on kaksi lasta, ne ovat jo syntyneet, ts. valinta hankkia lapsia on jo tehty ja syntyvyys toteutunut. Se mitä tapahtuu sen jälkeen ei enää muuta syntyvyyttä.

Nyt julkisuudessa käsittelyn alla olevissa tilastoissa syntyvyyttä tarkastellaan kahden erilaisen suureen kautta: kuinka monta lasta syntyy per vuosi ja kuinka monta lasta nainen keskimäärin synnyttää elämänsä aikana (hedelmällisyysluku). Näiden kummankin tilaston kannalta on väliä sillä, hankitaanko kahden lapsen jälkeen vielä kolmas vai ei, koska se muuttaa syntyneiden lasten määrää. Ainakaan nyt käsitellyt tilastot eivät mittaa (ensisijaisesti tai suoraan) sitä, kuinka moni on päättänyt hankkia lapsia.

Jos vaikkapa kolmen miehen ja kolmen naisen populaatiossa halutaan saavuttaa väestön uusiutumiskynnys noin kaksi lasta per nainen (oikeasti uusiutuminen vaatii jonkin verran yli 2, koska osa ihmisistä kuolee ennen kuin he ehtivät itse hankkia lapsia), niin tämä voidaan saavuttaa esimerkiksi siten, että

• kaikki naiset hankkivat kaksi lasta.
• yksi nainen ei hanki lapsia ollenkaan ja kaksi hankkii kolme lasta.
• kaksi naista ei hanki ollenkaan lapsia ja yksi hankkii kuusi lasta.

Näissä kaikissa tapauksissa hedelmällisyysluvuksi saadaan 2. Mitä enemmän naisia ei hanki ollenkaan lapsia, sitä enemmän niiden, jotka ylipäätään hankkivat lapsia, pitää niitä hankkia väestön uusiutumiskynnyksen saavuttamiseksi.

Tyypillistähän on, että suorat kulut lasta kohden laskevat mitä enemmän niitä on (peritään sisaruksen rattaat, lelut jne.). Kolmas ja neljäs lapsi on halvempi kun 1. ja 2. Perheen kokonaiskulut kuitenkin nousevat mitä enemmän on ruokittavia suita.

Ensimäisen ja toisen lapsen kohdalla tämä pitää usein paikkansa, tosin ei aina. Kolmannen kohdalla ei välttämättä niinkään. Perustelen tätä sillä, että yleisesti saatavilla olevat standardiratkaisut (yleiset perheautot, asuntojen koot, jne.) on mitoitettu sen keskimääräisen perhekoon tarpeisiin. Kun rajan ylittää, niin sitten (saman elintason, miten sitä mittaakin) pitää mahdollisesti maksaa vähän ekstraa.

Toisaalta erinäiset tuet kasvavat lapsimärän myötä. Nettolisä kustannuksiin useasta lapsesta on siis todennäköisesti lopulta aika pieni.

Viittaatko lapsilisään? Mitä muita erinäisiä tukia on saatavilla, jos vanhemmat ovat edes kohtuullisesti palkatuissa töissä? Miten suuren osan nämä erinäiset tuet lapseen kuukausitasolla kohdistuvista välttämättömistä kuluista nämä nähdäksesi kattavat? Jos merkittävän osan, niin osaatko jotenkin kuvailla elintasoa, joka on tällöin saavutettu?

Ratkaisevaa taloudenpidossa on kuitenkin oma elintasovaatimus. Jos elintasosta ei haluta tinkiä, lapset tulevat kalliiksi.
...
Elintasoonhan liittyy hyvin moni asia kuten lapsiperheen aiheuttama työmäärä, asumisväljyys, vapaus mennä ja tulla, harrastaminen jne. Lapsia hankittaessa joutuu tinkimään kaikista näistä, eli elintaso laskee.

Tästä olemme periaatteessa samaa mieltä. Mahdollisesti olemme eri mieltä siitä, missä määrin tinkimistä on mahdollista suorittaa järkevästi ennen kuin mennään perusteettoman halpuutuksen puolelle. Jotkin asiat on pakko hoitaa kuntoon (jonkintasoinen ruoka, jonkintasoiset vaatteet, päivähoidon kustannukset, perheen liikkumislogistiikka, jonkin tasoinen asuminen, jne.). Jotkin toiset taas on melkein pakko hoitaa (ruoka pitäisi olla kohtuullisen terveellistä, vaatteiden pitäisi olla suhteellisen käyttökelpoiset ja ehjät, päivähoitoratkaisu on hyvä mahdollisuuksien mukaan valita siten, että se ei ole haitallinen lapselle, asumisessa olisi hyvä ajatella myös sitä, että lapset tarvitsevat joskus isompina vähän omaa tilaa, jne.) ja joistakin asioista voi tinkiä hyvinkin paljon (ei tarvitse matkustella, vanhempien ei tarvitse harrastaa mitään kallista tai ylipäätään mitään, kodin laittamisessa ja sisustuksessa voi tinkiä, jne.).

Epäilen, että juuri nyt synnyttävät sukupolvet ovat kasvaneet yltäkylläisyyden ajassa (1980-2000), jossa ei olla tunnettu aitoa vähävaraisuutta. Samalla oikeudet ovat ohittanet vastuut ja "minulle kuuluu" -ajattelu on vallitseva.

Kuulun mainitsemaasi sukupolvien ajanjaksoon. Varmasti aika on yltäkylläistä verrattuna esimerkiksi sota-aikojen jälkeisiin vuosiin. Mutta kyllä tuohon väliin mahtuu esimerkiksi 1990-luvun lama. Itsekin pojankoltiaisena olen kuunnellut tuolloin (salaa luonnollisesti) hyvin vakavahenkisiä keskusteluja siitä, miten rahat riittävät, kun asuntolainan korot ovat toistakymmentä prosenttia ja töiden jatkuvuus on epäselvää. Kaikesta tarpeettomasta karsittiin ja hankinnat tehtiin harkiten. Enkä varmasti ole ainoa, joka 90-luvulla on noita keskusteluja kuunnellut. Päällimmäisenä itselle noista ei niinkään ole jäänyt "minulle kuuluu" ja "oikeudet ennen vastuita" -ajattelu vaan ennemminkin jopa tietynlainen ylivarovaisuus esimerkiksi siihen, että millaisia taloudellisia riskejä itselleen haluaa / on järkevä ottaa. Toki tämäkin on varmaan yhdenlainen elintasovalinta, eli valittu elintaso on itsellä varmaankin jonkinverran matalampi kuin muuten "vastaavassa asemassa" olevilla. Varmuus kyvystä ylläpitää valittua elintasoa on tosin vastaavasti suurempi.

Toki tietysti yksittäistä vastaesimerkkiä ei voi vielä yleistää kattamaan mitenkään koko sukupolvien joukkoa.

Ja tosiaan en osaa kuvitella esimerkiksi 40- ja 50-lukujen tilannetta tarpeeksi hyvin. Perspektiivini ei varsinaisesti yllä sinne asti. Mutta toisaalta yhteiskunnan vaatimuksetkin ovat melko tavalla erilaisia nyt kuin silloin. Johonkin 50-luvun elintasoon skaalaminen nykyään aiheuttaa sen, että sinua pidetään oikeasti kummajaisena yhteiskunnassa. Niin ehkä pystyy jotenkin elämään, mutta missä määrin pystyy osallistumaan yhteiskuntaan siten, että on millään mittarilla vakavasti otettava? Mahdollisesti nyky-yhteiskunnassa saatettaisiin käynnistää jopa jonkinlaisia lastensuojelutoimia, jos yrittäisi kasvattaa lapsia 40- tai 50-lukujen elintasostandardin mukaisesti.

Jos tämä pitää paikkansa, syntyvyyden voi povata laskevan tulevaisuudessa vielä lisää kun huippuitsekäs milleniaalisukupolvi muodostaa suuret synnytysikäluokat 2020-2040.

Tämä oikeastaan koskettaa juuri yhtä niitä kohtia, joita mainitsin. Yleinen ilmapiiri on vihamielinen lasten hankinnalle, suoraan ja epäsuorasti.
...
Minusta tämä tilanne on pitkälti syntynyt kulttuurimarksistisen diskurssin myötä. Esimerkiksi feminismi demonisoi niin miehiä kun naisiakin "vanhanaikaisten" elämänvalintojen tekemisestä: perheen hankkiminen on junttimaista kun taas lättätissiensä tuulettaminen jossain "vapausmarssissa" on mitä suurinta älykkyyttä.
...
Medialle vuorostaan ei kelpaa kotiäitiys vaan juhlitaan uraa ja menestystä ja toitotetaan bisnesnaisen ihannetta.

Tämä jotenkin kiteyttää jotenkin kauniisti tilanteen. Tosin sillä lisäyksellä, että kotiäitiyttä pyritään suitsimaan minimiin ihan myös vallitsevan poliittisen asenneilmapiirin kautta.

Olisin varovainen syyttämään työnantajia. Sukukypsä nainen on heille aina jättimäinen riski ja taloudellinen logiikka sanoo, ettei heitä pitäisi palkata lainkaan.

Tämän riskin voisi poliittisin keinoin poistaa, jolloin riskinaisille avautuisi helpommin työtä ja elämä olisi lastenhankinnan näkökulmasta stabiilimpi. Poliittinen tahto kuitenkin puuttuu koska sosiaalihuolto ollaan rahan puutteessa haluttu sysää osittain työnantajien maksettavaksi.

En suoranaisesti sanonut, kenen syy tilanne pohjimmiltaan on. Tuo on vain se argumentti, jonka yksittäinen työntekijä helposti kohtaa. Enkä toisaalta sanonut, että tilanne koskettaisi vain naisia. En ole välttämättä täysin vakuuttunut siitä, onko lapsiperheellinen mieskään nykyään aina ollenkaan "tarpeeksi joustava" työelämän tarpeisiin. Perheellisyys ainakin monilla tarkoittaa sitä, että lapset pitää tiettyyn aikaan hakea hoidosta tai ilta-aikaan on muutakin tekemistä kuin työsähköposteihin vastaaminen tai muuten jatkuvasti tavoitettavissa oleminen. En ihmettele ollenkaan, että moni kokee vaikeuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

Mutta kuten sanot, poliittisin keinoin riskejä voisi ainakin tasata, joskaan ei varmaan kokonaan poistaa (yksi asia on korvata suoria kuluja, ihan toinen juttu sitten on se, että yhden henkilön korvaaminen väliaikaisesti toisella ei ole aina ollenkaan yksinkertaista - työstä riippuen toki). On jonkin sortin kaksilla ellei jopa kolmilla rattailla ajamista poliittisesti, että yhtäältä naisia vaaditaan hankkimaan lapsia, toisaalta osallistumaan työelämään täysipainoisesti ja samaan aikaan taloudellista riskiä lapsen hankinnasta jätetään työnantajan kannettavaksi. Nämä kolme asiaa eivät toteudu yhdessä ja joku niistä joustaa realiteettien painosta. Ainakin syntyvyydessä näyttäisi olevan joustovaraa vielä melkein 50000 lapsen verran vuodessa.

Yksi mielenkiintoinen ja vähän käsitelty näkökulma tähän syntyvyysasiaan voisi olla myös se, miten mahdollisesti sukupolven "laatu" muuttuu pelkän lukumäärän lisäksi, jos syntyvyys ainakin vähäksi aikaa laskee merkittävästi matalammalle tasolle. Niiltä osin kuin syntyvyyden lasku johtuu esimerkiksi kasvaneesta itsekkyydestä ja jos taipumus itsekkyyteen on jossain määrin perinnöllistä ihan geneettisesti tai sitten "perinnöllistä" lapsena saadun kasvatuksen perusteella, niin väheneekö itsekkyys tai herkkyys itsekkyydelle mahdollisesti seuraavissa sukupolvissa? Eli karsiutuuko väestöstä vähitellen esimerkiksi (lastenhankinnan kannalta) liialliseen itsekkyyteen johtavia perintötekijöitä ja kasvatusmalleja pois? Eli tuleeko väestö jossain mielessä "enemmän immuuniksi" nykyisen kaltaiselle kulttuurille? Varmaa on ainakin se, että ne jotka jättävät lapset hankkimatta, eivät siirrä omia perintötekijöitään ja omia kasvatusihanteitaan eteenpäin omille lapsilleen. Kysymys kai sitten kuuluu, missä määrin asiaan vaikuttavat vanhempien ominaisuudet (joko perintötekijät ja kotiolot) suhteessa yhteiskunnan vaikutukseen. Voi tietysti olla, että yhteiskunnan vaikutus on paljon merkittävämpi tekijä.

Ja tätä samaa voi kysymystä voi tietysti soveltaa muihinkin esitettyihin syihin kuin itsekkyyteen.


Edit: Korjattu typoja

[Finka]

Jos katsotaan suomalaisten väestönkehitystä pidemmälle kuin 1800-luvun nälkävuodet, niin on suomalaiset pienemmistäkin väestönkehityksen pullonkauloista nousseet. Edelleenkään ei vain käy järkeen tuhota suomalaisten pärjääminen sillä, että luodaan ulkomaalaisista enklaaveja, joihin pitää laittaa tässä tiukassa tilanteessa vähistä resursseista huomattava osa.

Esimerkiksi eräässä lehtijutussa mainittiin, että rahaa tarvitaan lisää noin 600 000 000 euroa per vuosi. Jos kehitysapuprojektit lopetetaan, niin säästetään noin 1 000 000 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että suomalaisiille voidaan aivan hyvin tulevaisuudessakin maksaa eläkkeet ja lopuilla uudelleen perustaa vaikka se reumasairaala sekä peruskorjata muutama koulu. Ylipäätään pitää erityistä huolta niistä vähistä lapsista mitä on. Kyse on valinnoista, ei välttämättömyydestä.

Lehdissä kuitenkin keskitytään yleisesti ottaen voivottamaan tilannetta ja ajamaan maahanmuuttoa "ratkaisuksi". Millaisen viestin tämä välittää lapsia suunnittelevalle pariskunnalle? 

[idiot_narcissist]

Olisin aika varovainen sanomaan ihmisille että "te ette tiedä mitä on hyvä elämä, minä tiedän". Puhutaan sitten lasten hankkimisesta tai mistä vain.

Miksi? Ihminen ei ole niin autonominen kuin modernit individualistit haluavat uskotella meille. Ihminen on pitkälti ympäristönsä tuote. Jos se ympäristö ohjaa hedonistiseen individualismiin tulevaisuudesta piittaamatta, siitä tulee hyvin todennäköisesti ihmisen arvomaailma. Samoin, jos ympäristö ohjaa perinteisempään elämään, siitä tulee hyvin todennäköisesti ihmisen arvomaailma. Ja tätä ohjausta tapahtuu koko ajan, joten en näe mitään estettä ohjauksen suunnan muuttamiselle terveempään suuntaan.

Yhtä kaikki, Suomessa syntyy edelleen lapsia, ja niistä pidetään pääsääntöisesti hiton hyvää huolta.

Tällä ei ole mitään merkitystä. Määrällisesti luvut eivät riitä ja kaikkein paras kasvatus ei merkitse mitään, jos kasvaa kuolevaan yhteiskuntaan ja vielä valjastetaan huoltamaan vanhusten elätys. Moni syrjäytyy tässä syöksykierteessä ja vielä useampi jättää lapset hankkimatta, joka pahentaa tilannetta entisestään.

Toisin sanoen, katkennut jarrukaapeli onkin ongelma vasta risteyksessä.

- Aviomies vammautuu vakavasti tai menehtyy vaikkapa liikenneonnettomuudessa ja vastuu elannon hankkimisesta ja lapsiperheen kuluista siirtyy kotiäidille. Kuinka hänen kannattaa toimia?

Oletko kuullut tapaturma- ja henkivakuutuksesta?

- Lapset aikuistuvat kukin vuorollaan ja eräänä päivänä nainen on tilanteessa, jolloin hänellä on noin 10-12 tuntia vuorokaudessa käytettävissä muuhun kuin kodin- ja lastenhoitoon. Mitä vinkkejä antaisit hänelle vapaa-ajan täytteeksi?

Opiskelee? Menee töihin? Auttaa lastenlapsien kasvatuksessa?

-Perheen tytär osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta luonnontieteissä ja ilmoittaa haluavansa isona lääkäriksi. Miten neuvot äidin/isän suhtautuvan näihin haaveisiin?

Onko joku kieltänyt naisilta opiskelun? Mutta pitää huomioida, että vain häviävän pieni prosentti ihmisistä on "poikkeuksellisen lahjakkaita".  Jos tytär on uusi Einstein, niin ilman muuta opiskelemaan, mutta 99 prosentille ihmisistä työn pitäisi olla vain elannonhankintametodi.

[Tavan]

- Aviomies vammautuu vakavasti tai menehtyy vaikkapa liikenneonnettomuudessa ja vastuu elannon hankkimisesta ja lapsiperheen kuluista siirtyy kotiäidille. Kuinka hänen kannattaa toimia?
- Lapset aikuistuvat kukin vuorollaan ja eräänä päivänä nainen on tilanteessa, jolloin hänellä on noin 10-12 tuntia vuorokaudessa käytettävissä muuhun kuin kodin- ja lastenhoitoon. Mitä vinkkejä antaisit hänelle vapaa-ajan täytteeksi?
-Perheen tytär osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta luonnontieteissä ja ilmoittaa haluavansa isona lääkäriksi. Miten neuvot äidin/isän suhtautuvan näihin haaveisiin?

Saitkin jo vastauksia, mutta lisään vielä joitain mietteitä. Ensinnäkin mikäli naisella ei oikeasti ole harrastuksia, seurakuntatoimintaa, lastenlasten hoitamista ym. mielenkiintoista tekemistä lastensa aikuistuttua, hän voi vaikkapa opiskella tai mennä töihin. Normaalisti tuollaiset neli-viisikymppiset työssäkäyvät naiset kyllä lähinnä laskevat vuosia ja odottavat eläkkeellepääsyä...

Jos tyttärellä on lahjakkuutta luonnontieteissä, hänelle kannattaa sanoa, että varoo ettei lahjakkuus syö hänen äitiyttään. Kannattaa muistuttaa, että lahjakkuuttaan ja harrastuneisuuttaan voi vaalia myös kun lapset ovat itsenäistyneet. Tyttären ei pidä haaskata hedelmällisiä perheenperustamis- ja lastenkasvattamisvuosiaan harkitsemattomasti.

Ylipäätään luulen, että nämä "kunnianhimoiset" ja "itsenäiset" naiset ovat pitkälti modernin kulttuurin itsensätoteuttava ennustus ja keinotekoinen ongelma.

Moni nainen joka kuvittelee olevansa moderni, kunnianhimoinen, maskuliininen, työkeskeinen (koska on median, koulun, kasvatuksen kautta omaksunut sellaisen pintaidentiteetin), sydämessään on kuitenkin samanlalinen kuin esiäitinsä ovat aina olleet: ennenemuuta äiti ja vaimo. Lopputuloksena riittämättömyys, masennus, turhautuminen.