News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2017-05-06 YLE TV1 Ykkösaamu Halla-aho haastattelussa

Started by MiljonääriPlayboy, 06.05.2017, 10:47:35

Previous topic - Next topic

oinas

Minusta Halla-aho pärjäsi haastattelussa oikein hyvin. Toimittajan asenne kyllä paistoi kilometrin päähän, ja tunsin suorastaan myötähäpeää hänen puolestaan, että taas Halla-ahon poliittinen tuomio otettiin esille. Kuinka usein heidän tuomioistaan kysellään Antti Kaikkosen, Vapaavuoren ja monen muun poliitikon haastatteluissa?  :facepalm:

Ant.v2

Halla-aho yleensä toimii kuten lupaa. Siinä tapauksessa että Halla-aho voittaa puheenjohtajakisan, hän ei erittäin todennäköisesti hallitukseen mene.

Mutta jos perussuomalaiset pysyvät hallituksessa, uskon myös, että Soini saa lähteä ulkoministerin paikalta mitä varmimmin. Luulen, että Halla-aho sovittelevana henkilönä toimii niin, että pahin kilpakumppani Terho saa ulkoministerin salkun ja Soinikin lohdutuspalkintona kulttuuriministerin salkun. Eri asia on sitten, sopiiko tämä molemmille.

Soinille alennus on kova paikka, joten hän saattaa painella hallituksesta kokonaan ulos. Terho taas laskee varmasti tarkkaan mitä tekee. Hän ei halua olla Soinin syrjäyttämisen välikappale, mutta toisaalta ulkoministerin salkku varmasti kiehtoo ja väistyvään ja hävinneeseen puheenjohtajaan ripustautuminen ei ehkä ole viisasta tulevaisuutta ajatellen.

Toisaalta perussuomalaisten hallitustyöskentelylle voisi tehdä hyvää, ettei Soini jatka ministerinä ollenkaan. Vähäisempääkin salkkua kantaessaan Soini pysyisi varmasti saman porukan herrana ja vahtisi tarkkaan, että muut persuministerit pysyisivät Sipilän, Orpon ja Soinille luvatun hillotolpan nuhteessa. Näin ajateltuna Soini saisi ehkä sittenkin jättää hallituksen kokonaan - halusi tai ei. Kulttuuriministeriksi Halla-aho voisi valita esimerkiksi Laura Huhtasaaren.

Sitä vastoin jos Terho valitaan puheenjohtajaksi, Halla-aholle ei varmasti ole nyt tai tulevaisuudessa mitään palkintoa tiedossa. Terho itse ei ehkä Halla-ahoa vihaa, mutta Terhon korvaan kuiskuttelisivat Soini, Vistbacka, Ojennus ynnä kumppanit kilvan: "Me teimme sinusta puheenjohtajan, nyt sinä saat kostaa meidän puolestamme Halla-aholle".
"Siniset jatkaa täysillä" (Sampo Terho)

Blanc73

Quote from: MW on 07.05.2017, 04:40:41
c) muslimielintasopakolaisista ei ole kovin paljon hyötyä, päin vastoin.

Vitun idiootit panevat omat maansa paskaksi, ja sitten tulevat tänne säteilemään. Mihin se johtaa?

Se johtaa Unelmaan.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

ämpee

Quote from: Ernst on 07.05.2017, 07:41:32
Quote from: Tiskirätti on 07.05.2017, 04:02:31

Eli onko vaikkapa Vapaavuoren teininä saama pahoinpitely- tai varkausuomio yhteiskunnalliselta merkitykseltään samalla viivalla poliitikko Halla-ahon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saaman tuomion kanssa? Jos siis unohdetaan nyt omat mielipiteet siitä, olivatko tuomiot oikeita ja mietitään vain niiden merkitystä poliitikolle.

Eivät ne oikein asetu samalle viivalle. Vapaavuori näet sai vankeusrangaistuksen, Halla-aho sakot.

Vapaavuori sai tekemisiensä perusteella vankeusrangaistuksen, eikä tarvinnut edes äänestää, Halla-aho mielipiteittensä takia mielipiderangaistuksen, jota arvottiin eri tuloksin eri oikeusasteissa.
Siinä missä Vapaavuori aihetti todellista vahinkoa, siinä Halla-aho aiheutti ainoastaan mielipahaa poliittisesti toisin orientoituneitten mielissä, mutta näillä olikin mahdollisuus käyttää mielivaltaansa oikeudessa asti.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Tiskirätti

#94
Quote from: IDA on 07.05.2017, 05:40:46
Quote from: Tiskirätti on 07.05.2017, 04:02:31
Halla-ahon vanha tuomio tuntuu menevän edelleen tunteisiin. En itse olisi miestä kirjoituksestaan tuominnut, mutta pakko kuitenkin udella, että myöntääkö täällä kukaan, että jotain eroa on nuorena nobodyna ja myöhemmin poliittisen uran aikana saatujen tuomioiden välillä?

Eli onko vaikkapa Vapaavuoren teininä saama pahoinpitely- tai varkausuomio yhteiskunnalliselta merkitykseltään samalla viivalla poliitikko Halla-ahon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saaman tuomion kanssa? Jos siis unohdetaan nyt omat mielipiteet siitä, olivatko tuomiot oikeita ja mietitään vain niiden merkitystä poliitikolle.

Jos tuohon joku pystyy vastaamaan, että eiväthän ne samalla viivalla ole, niin ehkä myös silloin ymmärtää yhden syyn, miksi Halla-aholta kysytään agendaansa liittyvästä tuomiostaan ja Vapaavuoren teinipahisteluista ollaan hiljempaa. Rattijuoppoudesta, joka tapahtui uran aikana, Vapaavuorta ja vastaavia suhareita pitäisi kyllä useammin muistutella.

Ettei mietiskely menisi liian monimutkaiseksi, niin Halla-aho ei ollut poliittisella uralla tuomion saaneen kirjoituksen kirjoittaessaan. Kuten ei Vapaavuorikaan pahoinpitelyjä tehdessään. Kysymykseksi siis jää: kumpi on tuomittavampaa: epäkorrekti näkemys vai pahoinpitely?

Ihanko ei ollut poliittisella uralla kirjoittaessaan...? Halla-aho oli jo ennen Illman-täkyjään 2007 eduskuntavaaliehdokkaana ja pääsi 2008 kunnallisvaaleissa läpi lähinnä juuri kirjoittelunsa ja mahdollisesti myös nimenomaan tuon tuoreen syytteensä ansiosta.

Edelleen kysyn, kummalla on enemmän yhteiskunnallista merkitystä ja haastattelussa puolueen johtohenkilön kannalta enemmän painoarvoa: poliitikon ydinagendaan liittyneellä kiihotustuomiolla, vai alaikäisenä tehdyllä pahoinpitelyllä? Tuomittavuudesta ei ollut kyse, vaan sanoin jo, että en olisi itse Halla-ahoa tuominnut ja toisaalta pahonpitelystä, varkaudesta ja rattijuoppoudesta tietenkin pitää saada tuomio.

Toimittajan asia ei ole ensimmäisenä pohtia, onko joku lainvoimainen tuomio ollut oikea, vaan kysyä aiheesta, mikäli se kyseisen politikon uraan ja pyrkimyksiin oleellisesti liittyy. Vapaavuoren osalta vain pässeimmät voivat väittää, että 17-vuotiaana uuvattina tehty pahoinpitely tai varkaus liittyisivät jotenkin oleellisesti miehen poliitikon uraan. Henkilön luonteeseen nuorena ne toki liittyvät, ja niistä voi sitten jokainen äänestäjä johtopäätöksensä tehdä.

Vapaavuoren rattijuopumus poliitikkona on oleellisempi tapaus, ja kuten jo sanoin, miestä tulisi siitä haastatteluissa tasaisin väliajoin muistutella, aivan kuten Halla-ahoakin muistutellaan tuomiostaan.

Mika

Quote from: Ant.v2 on 07.05.2017, 11:16:07
Sitä vastoin jos Terho valitaan puheenjohtajaksi, Halla-aholle ei varmasti ole nyt tai tulevaisuudessa mitään palkintoa tiedossa. Terho itse ei ehkä Halla-ahoa vihaa, mutta Terhon korvaan kuiskuttelisivat Soini, Vistbacka, Ojennus ynnä kumppanit kilvan: "Me teimme sinusta puheenjohtajan, nyt sinä saat kostaa meidän puolestamme Halla-aholle".

Sen paremmin Terholla kuin persuilla muutenkaan ei ole varaa toimia tällä tavalla, ellei sitten tavoitteena ole päätyä  alle 5 prosentin kannatuslukemiin.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Tuomas3

Tuo keskustelu paransi Jussin asemia. Hän vastasi tärkeisiin itseään koskeviin kysymyksiin, kuten miten hallitusyhteistyö esim. Kokoomuksen kanssa on mahdollista ja miksei hän ota ministerin salkkua. Lisäksi hän esiintyi hyvin sovittelevana eikä halunnut keskittää valtaa, joka on ollut Soinin ongelma.

Halla-ahon voittaessa kulttuuriministerin salkku menee Eerolalle ja siitä lähtee pois Eurooppa-asiat, joita esim. Terho voi hoitaa ulkoministerinä (pätevin). Soini voi saada työministerin pestin. Lindströmin jatkoon en usko, hänet korvattaneen.

Mitä tulee uskonnollispoliittiseen sananvapaustuomioon, niin nostakoon toimittajat sitä esiin niin paljon kuin haluavat. Se on vain sulka Jussin hattuun.

Uuno Nuivanen

Quote from: Mika on 07.05.2017, 12:10:52
Quote from: Ant.v2 on 07.05.2017, 11:16:07
Sitä vastoin jos Terho valitaan puheenjohtajaksi, Halla-aholle ei varmasti ole nyt tai tulevaisuudessa mitään palkintoa tiedossa. Terho itse ei ehkä Halla-ahoa vihaa, mutta Terhon korvaan kuiskuttelisivat Soini, Vistbacka, Ojennus ynnä kumppanit kilvan: "Me teimme sinusta puheenjohtajan, nyt sinä saat kostaa meidän puolestamme Halla-aholle".

Sen paremmin Terholla kuin persuilla muutenkaan ei ole varaa toimia tällä tavalla, ellei sitten tavoitteena ole päätyä  alle 5 prosentin kannatuslukemiin.

Ehkä se onkin tavoitteena, tuollaista vajaan kymmenen kansanedustajan puoluetta smp:n kelmit voivat pyöritellä miten haluavat.

l'uomo normale

Quote from: Uuno Nuivanen on 07.05.2017, 12:15:05

Pitäisi vain olla vakaumuksellisten arvokonservatiivisten (mielellään katolisten) abortinvastustajien pysyvä kannatuspohja. Tavan torikansa suuttuu liian helposti sosiaaliturvan leikkauksista ja maahanmuutostakin. Taisi kansa pettää ässämpeeläiset, niinkuin usein käy populistien kanssa. Jumalaton kansa ei ansaitse eikä arvosta suurta johtajuutta ja joutuu turmioon.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Maija Poppanen

#99
Näytti, ettei toimittelija kauheasti pidätellyt henkilökohtaista kaunaa ja vihaansa tuossa haastattelussa. Siitä tarvii kyllä erikseen taas nostaa hattua Jussille, että hän vuodesta toiseen jaksaa toimia noin vihamielisessä ympäristössä.

Siinä voisi heikompaa miestä alkaa ahdistaan.

Ernst

EI hetkellinen alhainen kannatus ole ongelma. Jos puolue kykenee ajamaan ihmisille tärkeitä asioita perille asti, kannatus kyllä seuraa perässä.  Jos on oppositiossa, on esitettävä uskottavat tavoitteet ja keinot, millä niihin päästään ja sitten hattu kourassa äänestäjiä lähestymään.

Soini kasvoi liian isoksi, ja hän kertoi kansalle, että minä tein ja minä tiedän, eikä teidän äänillänne ja mielipiteillänne ole merkitystä. Näin kun teki muutaman kerran, sai vaalitappion aikaiseksi, eivätkä edes hallituskumppanit suuremmin arvosta.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ant.v2

Jos Halla-aho voittaa, Terhosta tullee puolueen kakkosmies. Jos Terho voittaa, on Terho myöskin puolueen kakkosmies.

Halla-ahon voittaessa Terho noussaa ulkoministeriksi saakka ja on seuraavissa voitokkaissa eduskuntavaaleissa merkittävässä roolissa. Terhon voittaessa Terho sitoutuu ajamaan kohti Soinin hillotolppaa kulttuuriministerinä ja olemaan tästä johtuvan rankan vaalitappion päävastuunkantaja.

Jos minä olisin Terho, äänestäisin Halla-ahoa.
"Siniset jatkaa täysillä" (Sampo Terho)

James Hirvisaari

Joskus olisi kiva nähdä Jussin haastattelu, joka on tehty positiivisella asenteella. Toimittajien poliittinen värittyneisyys ja puolueellisuus ja vakava mielenkireys tekevät ohjelman seuraamisen vastenmieliseksi. Mielestäni ylimieliset toimittajat ovat ottaneet kummallisen syyttäjän roolin. Luulisin, että katsojia kiinnostaa nimenomaan se, mitä Jussi edustaa ja haluaa sanoa. Toimittajan jatkuvat keskeyttämiset ovat siihen päämäärään nähden pelkästään vahingollisia. Ovatkohan ne tollot jopa ylpeitä itsestään? Toimittajattaren silmistä näkyi, että hän suorastaan vihasi Jussia. Hän loi huonon ilmapiirin, toki täysin tahallaan. Hyvä toimittaja saa haastateltavan vapautumaan niin, ettei hänen tarvitse luimistella ja katsella sivulle. Minäkään en olisi kyseistä kotkaa silmiin katsonut, oli sen verran vastenmielinen tapaus.
"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

Mika

Quote from: James Hirvisaari on 07.05.2017, 13:01:46
Joskus olisi kiva nähdä Jussin haastattelu, joka on tehty positiivisella asenteella. Toimittajien poliittinen värittyneisyys ja puolueellisuus ja vakava mielenkireys tekevät ohjelman seuraamisen vastenmieliseksi.

Erikoinen juttu tosiaan, että verovaroilla pyöritettävä tiedotusväline saa vuodesta toiseen tehdä ohjelmia pelkästään yhdestä näkökulmasta.  YLE:n hallintoneuvostossa vaikuttavat persut eivät ole saaneet aikaan minkäänlaista muutosta terveempään suuntaan.   
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Mr.Reese

Saattoi se kotka vetää herneitä nenään siitäkin, kun Jussi katseli kynsiään vastatessaan yhteen noista turhista iänikuisista kysymyksistä.  ;D
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Foundation

Quote from: Mika on 07.05.2017, 13:50:24
Quote from: James Hirvisaari on 07.05.2017, 13:01:46
Joskus olisi kiva nähdä Jussin haastattelu, joka on tehty positiivisella asenteella. Toimittajien poliittinen värittyneisyys ja puolueellisuus ja vakava mielenkireys tekevät ohjelman seuraamisen vastenmieliseksi.

Erikoinen juttu tosiaan, että verovaroilla pyöritettävä tiedotusväline saa vuodesta toiseen tehdä ohjelmia pelkästään yhdestä näkökulmasta.  YLE:n hallintoneuvostossa vaikuttavat persut eivät ole saaneet aikaan minkäänlaista muutosta terveempään suuntaan.   

Niin se Jussikin taas sinne studiolle vääntäytyi. Linja pitää!!1! Ja tulijoita on!!1!
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Maija Poppanen

Quote from: Mr.Reese on 07.05.2017, 13:55:13
Saattoi se kotka vetää herneitä nenään siitäkin, kun Jussi katseli kynsiään vastatessaan yhteen noista turhista iänikuisista kysymyksistä.  ;D

Se kanttura ei edes yrittänyt esittää, et jotain tiedonvälitystyötä tekis. Se hänen henkilökohtainen missionsa oli ihan selvästi tärkein.

No, Halla-aho on varmaan tottunut noihin väittelyihin, missä haastattelija jakaa pisteetkin, ainakin omassa päässään.

risto

Quote from: Tiskirätti on 07.05.2017, 04:02:31
Halla-ahon vanha tuomio tuntuu menevän edelleen tunteisiin. En itse olisi miestä kirjoituksestaan tuominnut, mutta pakko kuitenkin udella, että myöntääkö täällä kukaan, että jotain eroa on nuorena nobodyna ja myöhemmin poliittisen uran aikana saatujen tuomioiden välillä?

Eli onko vaikkapa Vapaavuoren teininä saama pahoinpitely- tai varkausuomio yhteiskunnalliselta merkitykseltään samalla viivalla poliitikko Halla-ahon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saaman tuomion kanssa? Jos siis unohdetaan nyt omat mielipiteet siitä, olivatko tuomiot oikeita ja mietitään vain niiden merkitystä poliitikolle.

Jos tuohon joku pystyy vastaamaan, että eiväthän ne samalla viivalla ole, niin ehkä myös silloin ymmärtää yhden syyn, miksi Halla-aholta kysytään agendaansa liittyvästä tuomiostaan ja Vapaavuoren teinipahisteluista ollaan hiljempaa. Rattijuoppoudesta, joka tapahtui uran aikana, Vapaavuorta ja vastaavia suhareita pitäisi kyllä useammin muistutella.

Tuohon on helppo vastata. Halla-aho kirjoitti kirjoituksen nobodyna, ei uraa tehneenä poliitikkona. Saattoi olla juuri ja juuri kaupunginvaltuutettu kirjoitusta rustatessaan, mutta ei mitenkään uraa tehnyt poliitikko.

Lopullinen tuomio tuli toki kun uraa oli sopivasti hiukan takana. Kansanedustajanakin oli ollut jo vuoden verran. Tämä kuitenkin kertoo Suomen oikeuslaitoksen tilasta, ei kohteena olleesta Halla-ahosta.

Muistutan vielä, että tuomion takana oli Vihreiden Naisten tekemä tutkintapyyntö, jonka seurauksena (kun pyynnön kohteena ollut kirjoitus ei ylittänyt tutkintakynnystä) määrättiin käymään täikammalla koko Scripta läpi, josta sitten nostettiin tämä "Muutama täky Ilmannin Mikalle" tikun nokkaan. Lopulta molemmat täkyt vetivät, ja siten molemmat kaksoisstandardit tuli osoitettua todellisiksi: Vaikka kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, somalit ja muslimit ovat tasa-arvoisempia kuin suomalaiset ja kristityt.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

mikkojuha

Seija Rautio ei pettänyt tälläkään kertaa. Hän on tullut tutuksi hyvistä ja pureutuvista kysymyksistään, joihin hän osaa tehdä tilanteessa myös selventäviä jatkoja. Rautio uskalsi kysyä myös vaikeita asioita ja hän tasan tarkkaan tiesi mitä Jussi vastaa es. islamin väkivaltaisuutta koskeviin kysymyksiin. Ilman niitä kysymyksiä Jussi ei olisi päässyt tuomaan esille muiden toimittajien peittelemiä näkökantoja.

Ammattitaitoinen ja itsevarma toimittaja ei pelkää leimautua tyhmäksi, tietämättömäksi ja vihamieliseksi kun hän antaa haastateltavalle mahdollisuuden loistaa ja tuoda asiansa esille. Raution kasvoilla muutaman kerran välähtänyt hymyn kare kertoi, että hänkin nautti tilanteesta. Ylen aamussa kohtasivat huippuluokan poliitikko ja asiansa osaava toimittaja. Molemmat onnistuivat rooleissaan. Kannattaa katsoa.

Lahti-Saloranta

Tuo viha Jussia kohtaan on aivan käsittämätöntä. Ainut asia johon Jussi henkilöityy on haittamaahanmuuton vastustaminen ja kansallismielisyys. Kokoomuksen Vapaavuorikin oikein uhosi että jos Jussista tulee huheenjohtaja niin hallitusyhteistyö käy mahdottomaksi. Nuo arvot joista Jussi puhui oli muutama vuosikymmen sitten kokoomuksen agendassa korkealla suomettumisen aikana. Kokoomusta syrjittiin aikanaan kun sitä pidettiin Neuvostovastaisena tai oikeastaan isänmaallisena puolueena. Nyt isänmaallisuus on vaihtunut Islamiin ja monikultttuurisuuteen. Toinen asia miksi Jussia vihataan on kriittisyys Islamia kohtaan. Sille kriittisyydelle kun on ihan jokaisen nähtävissä oleva peruste. Naiset kulkevat säkitettyinä, tytöt putoilevat parvekkeilta ja homot katoilta, raiskatut tytöt saava raippoja tai kivitetään hengiltä avion rikkojina, pikkutytöt naitetaan vanhoille äijille jne. Sellainen on se rauhanuskonnon maltillisempi puoli, radikaalimpi jyrää vääräuskoiset lakoon rekalla tai räjäyttää ilmaan pommeilla. Yhteistä an tuo Allahu Akbar huuto.
Haluavatko ne Jussin vihaajat sitten täyttää maan turvapaikkaturisteilla ja tehdä maastamme Islamilaisen kalifaatin.
Asiat joista Jussi varoittaa pitäisi ottaa vakavasti sillä Eurooppaan on tulossa ennen näkemätön matuvyöry joka tuhoaa nykyisen kaltaisen Euroopan niin taloudellisesti kuin henkisestikin ja sen tuhon aikaansaa eurooppalaiset itse sallimalla holtittoman maahanmuuton.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jorma M.

Olisiko niin että Mestarin uran ainoa selkeä munaus on se ettei hän ole jatkuvasti vittuillut Vapaavuoren suuntaan tämän rikosurasta ja -taustasta? On kaiken lierouden huippu Vapaavuorelta alkaa paheksumaan yhtään ketään. Lieroutta on myös toimia suurmoskeijan vastustajana koska itse on varsinainen pääjehu matutuksessa, mädätyksessä ja lahtariudessa.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Faidros.

Vittuilemalla ei voita yleensä mitään jollei pääse lyömään välittömästi suoraan vastapalloon. Vain siten vittuilu nähdään erävoittona.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Jack

Quote from: Jorma M. on 07.05.2017, 16:07:08

Olisiko niin että Mestarin uran ainoa selkeä munaus on se ettei hän ole jatkuvasti vittuillut Vapaavuoren suuntaan tämän rikosurasta ja -taustasta?

Ehkä sen voi toisaalta nähdä moraalisen vahvuuden osoituksena, että Halla-aho ei ole lähtenyt mukaan samaan likaiseen peliin. Tuleeko moraalisella vahvuudella ääniä vaaleissa, se on toinen asia. Kannattaako viimeinenkin mahdollinen ääni kaapia jostakin tunkioiden periltä on puolestaan oma pohdinnan aiheensa.

törö

Quote from: Mika on 07.05.2017, 13:50:24
Quote from: James Hirvisaari on 07.05.2017, 13:01:46
Joskus olisi kiva nähdä Jussin haastattelu, joka on tehty positiivisella asenteella. Toimittajien poliittinen värittyneisyys ja puolueellisuus ja vakava mielenkireys tekevät ohjelman seuraamisen vastenmieliseksi.

Erikoinen juttu tosiaan, että verovaroilla pyöritettävä tiedotusväline saa vuodesta toiseen tehdä ohjelmia pelkästään yhdestä näkökulmasta.  YLE:n hallintoneuvostossa vaikuttavat persut eivät ole saaneet aikaan minkäänlaista muutosta terveempään suuntaan.   

Halla-ahon tapa keskustella perustuu yksittäisiin väitteisiin, jotka kehittyvät vähän sitä mukaa kun niille keksitään uusia vastaväitteitä. Sillä on lapsenusko siihen, että äänestäjä muka tajuaa jotain, vaikka oikeasti sille pitäisi vääntää kaikki asiat rautalangasta.

EU:n laajuinen maahanmuuttokriittisien jytky pitäisi selittää silleen, että Turkki päästi läpi järjettömän määrän pakolaisia kerralla ja tulvaan liittyi paljon onnenonkijoita.

Sellaiset häirikkömaat kuin Saksa ja Ruotsi päättivät ottaa tulvan vastaan ja nyt sen alle jääneet maat ovat aika saatanan vihaisia.

Täälläkin oltiin kusi puntissa kun pelättiin, etä Venäjä tekee saman tempun, mutta se ei riitä selittämään äänestäjälle sitä, että Itä-Eurooppaa vituttaa tosissaan, vaan jonkin pitäisi selittää niille, että itäeurooppalaisilla on taipumusta samanlaisiin tunnereaktioihin kuin suomalaisillakin.

Pelkkä tulvan vastaanottaminen ei kuitenkaan riittänyt häirikkömaille vaan ne päättivät dumpata muille sen, mitä eivät itse huolineet. Sen takia nekin maat, jotka eivät jääneet tulvan alle, suuttuivat, koska niille tuupattiin väkisin mahdottomia määriä sellaista sakkia, josta aika harva oli oikeutettu turvapaikkaan ja moni näytti vaaralliselta.

Tämän jälkeen käytäntöjä tiukennettiin, ettei muiden olisi pakko toimia Saksan ja Ruotsin kaatopaikkoina, mutta samalla syntyi tilanne, jossa roskasta ei pääsekään eroon. Ranskalaiset yrittävät tuupata oman kasansa briteille ja britit panevat vastaan ja siitä aiheutuu turhia jännitteitä valtioiden välille.

Häirikkövaltiot itse jeesustelevat ja moralisoivat minkä ehtivät, mutta ovat kuitenkin päättäneet, että niillä on oikeus valvoa rajojaan. Muille samaa oikeutta ei haluta suoda ja sillä on olevinaan jotain tekemistä ihmisoikeuksien kanssa.

Muutama harva maa on kokonaan vastuussa siitä, että maahanmuuttokriittinen liikehdintä kasvaa liian nopeasti koko EU:n alueella ja politiikkaan pääsee mukaan suunnilleen kuka tahansa, koska puolueet eivät ehdi testata ehdokkaitaan millään tavalla. Ehdokaslistat on saatava vastaamaan kannatusta ja siitä seuraa luonnollisesti samat ongelmat kuin Persujen jytkystä.

Looginen ratkaisu olisi alkaa kehitellä parempaa maahanmuuttopolitiikkaa, jossa otettaisiin valtioiden tarpeet huomioon. Minkään valtion läpi ei tunkisi satojatuhansia pakolaisia vain siksi, että toisella puolella tyrkytetään turvapaikkaa, vaan virrat täytyisi järjestää siten, ettei niistä olisi haittaa muille. Myös virrat toiseen suuntaan toteutettaisiin samoin, jolloin ei syntyisi toivottomien tapauksien täyttämiä kaatopaikkoja. Kenenkään ei tarvitsisi ottaa vastaan mitään vain siksi, ettei se kelpaa muille.

Jos aikoo ottaa vastaan järjettömän määrän pakolaisia, niin kyllä niille voi järjestää vaikka bussikuljetukset Euroopan läpi, koska se on halpaa lystiä niiden elättämiseen verrattuna.

guest8788

Quote from: Ant.v2 on 07.05.2017, 12:40:08
Jos minä olisin Terho, äänestäisin Halla-ahoa.

Ihme on tapahtunut, tai ainakin minä tulkitsen noin tapahtuneeksi tämän löytämäni videon myötä:

YouTube: Sampo Terho tukee Halla-ahoa puheenjohtajakisassa

Lahti-Saloranta

Quote from: Hohtava Mamma on 07.05.2017, 19:19:00
Ihan noin helppoon ei kannata lähteä. Tässä alkuperäinen versio.
Terho olisi voinut vetää vastapalloon kun toimittaja tivasi että sopiiko sana mulkku puheenjohtajan suuhun ja todeta että jos ylen toimittajan suuhun sopii nimitellä kansanedustajaa rotutohtoriksi niin kai se kansanedustaja voi sanoa toimittajaa mulkuksi vaikka olisikin puolueen puheenjohtaja.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Aapo

Quote from: James Hirvisaari on 07.05.2017, 13:01:46Toimittajien poliittinen värittyneisyys ja puolueellisuus ja vakava mielenkireys tekevät ohjelman seuraamisen vastenmieliseksi. Mielestäni ylimieliset toimittajat ovat ottaneet kummallisen syyttäjän roolin.

Toimittaja haastoi Halla-ahon juuri sillä tavalla kuin toimittajan kuuluukiin pysyen asiallisuuden rajoissa. Helppoja softball-kysymyksiä esittävät toimittajat ovat joko laiskoja tai ammattitaidottomia. Uskoisin myös, että osa Halla-ahon kannatuksesta perustuu hänen kykyynsä puolustaa itseään ja vastata tiukkoihin kysymyksiin. Ketään poliitikkoa ei tule päästää helpolla haastatteluissa, ei Halla-ahoakaan.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Muuttohaukka

Jussi H-a on niin suvereeni omissa mielipiteissään. Pidän ja arvostan hänen pienen hymynkareen takaa antamia monitahoisia vastauksia.

J H-a on aivan eri tasoa kuin Soini et co.

rölli2

ammattitaitoinen puolueeton toimittaja kysyisi tasapuolisuuden ninissä muiltakin poliitikoilta heidän rikostuomioistaan. käsittääkseni vain halla-ahon kyseenalaista tuomiota pidetään yhtenään esillä.

Firtu Fakkari

Quote from: Muuttohaukka on 07.05.2017, 20:26:08
Jussi H-a on niin suvereeni omissa mielipiteissään. Pidän ja arvostan hänen pienen hymynkareen takaa antamia monitahoisia vastauksia.

J H-a on aivan eri tasoa kuin Soini et co.
Totta, mutta olen huomannut, että Halla-ahollakin on poliitikolle ominaisesti suuria vaikeuksia antaa selkeitä kyllä tai ei -vastauksia. Silloin tällöin Halla-aho lipsahtaa jopa ärsyttävyyden puolelle, kun yksinkertaiseen kysymykseen ei saa lyhyttä ja selkeää vastausta, vaan tuloksena on epämääräisen rönsyilevä sekasotku maustettuna sivistyssanoin, joita Halla-aho muutenkin käyttää mielestäni aivan liikaa. Kas, kun kaikki hänen äänestäjänsä eivät muinaiskirkkoslavisteja, joiden hattuhyllystä löytyisi lyyralla varustettu silkkipytty. Mielestäni Halla-ahonkin tulisi laskeutua norsunluutornistaan tavallisen paskaväen rinnalle, jota hän haluaa niin kovasti edustaa, muuten seurauksena on vain (sinivalkoinen) "stubbilaisuus".

Mutta se on vain minun mielipide...
Nyt tai joskus toiste.