News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

USA:n presidentinvaalit 2020 ja jälkipelit

Started by toumasho, 10.11.2016, 14:32:56

Previous topic - Next topic

Puskistahuutelija

Esivaalikamppailu on virallisesti potkaistu käyntiin. Republikaanien osalta kyse on muodollisuudesta, demokraattien kohdalla edessä on pitkä ja raastava varainkeruukampanja ja taistelu ehdokkuudesta.

Demokraattien ensimmäinen esivaali oli häpeällinen suoritus ja tuloksia odotetaan saatavaksi tänään. On kuitenkin syytä epäillä, että homma ei mene ihan niin. Minä kerron, että miksi on syytä asettaa epäilyksen varjo Iowan tapahtumille.

Sandersin kampanja julkaisi omat laskelmansa perustuen lukuihin, joita kampanjaväki kasasi vaalikokouksissa. Se kattaa noin 40% kaikista Iowan osavaltiossa käydyistä vaalikokouksista. Tämän datan perusteella näyttäisi siltä, että Bernie Sanders nappasi kärkipaikan, mutta koska tässä on reilusti alle puolet kaikista vaalikokouksista, on selvää, että tuosta tilanne voi vielä tiukentua. Varsinkin kärkikolmikon osalta.

[tweet]1224578194948468739[/tweet]

Erityisesti haluaisin arvon kanssakeskustelijoiden kiinnittävän huomiota Joe Bidenin lukemiin. Hän kamppailee näillä tiedoilla neljännestä sijasta Minnesotan senaattorin Amy Klobucharin kanssa. Kaukana kärkikolmikon takana. Mies, jonka piti olla se varma ehdokas. Entinen varapresidentti.

Iowa on osavaltio, jonka esivaali joko antaa nostetta kampanjalle tai puhkaisee renkaan. Jos nämä Sandersin kampanjan antamat luvut pitävät edes suurinpiirtein paikkansa ja Biden tosiaan jää vasta neljänneksi, hänen kampanjastaan lähtee koko etuakseli. Se on massiivinen tappio hänelle ja iso kolaus haaveille tulla Yhdysvaltain presidentiksi.

Minun mielestäni Bidenin luvut kertovat karua kieltään. Demokraattien äänestäjät ovat alkaneet kyseenalaistaa, onko Biden se ehdokas, joka kaataa Trumpin. He ovat väistämättä joutuneet kuulemaan Hunter Bidenin, Joen pojan, touhuista ja tiedostavat, että sieltä voi tulla koko Joen ja samalla demokraattien presidenttiyden tuhoava likapommi. He ymmärtävät, että jos Bidenista tulee presidenttiehdokas, häntä tullaan prässäämään tällä asialla yhä enemmän ja koska hänellä ei ole antaa tyydyttäviä vastauksia asiaan, epäilykset vain lisääntyvät. Parempi siis äänestää jotain muuta.

Tuollaisten lukujen julkistaminen irrottaisi Bidenin kampanjan veneestä tulpan. Se vaikuttaisi väistämättä häntä äänestävien määrään New Hampshiressä, jossa vaalit on edessä jo ensi tiistaina. Samalla Bidenin haaveet nimityksestä karkaisivat yhä kauemmaksi ja aivan liikaa olisi supertiistain varassa.

Tässä oli ensin hiukan taustaa. Sitten mennään itse asiaan.

Iowan vaalikokouksissa käytettiin ensimmäistä kertaa mobiiliapplikaatiota, jolla äänestyspaikkakohtaisista tuloksista oli tarkoitus ilmoittaa vaalijohtokunnalle. Kyseisen applikaation on kehittänyt Shadow Inc. niminen teknologiayritys. Samaa applikaatiota on tarkoitus käyttää myös Nevadassa, jossa on edessä seuraava Iowan mallia mukaileva vaalikokous.

Ensinnäkin: Iowan demokraattinen puolue ei kertonut ennen h-hetkeä mitään yrityksen osallisuudesta vaaleihin. Toiseksi: yrityksen nettisivuja selaamalla ei käy selväksi, että ketkä sitä johtavat. Yleensä yrityksien nettisivuilla on mainittu edes muutaman johtohenkilön nimet ja yhteystiedot. Täytyy mennä LinkedIniin asti ja vasta sitten käy selväksi, että yrityksen johtoporras on täynnä Hillary Clintonin 2016 presidentinvaalikampanjassa työskennelleitä. Siellä missä tapahtuu, Clinton pomppaa aina silmille.

[tweet]1224593311928930306[/tweet]

Pete Buttigieg julistautui vaalien voittajaksi suht vikkelästi, vaikka data on puutteellista ja mitään vahvistettuja tietoja ei ole julkaistu. Jännänä sattumana Shadow Inc. otti vastaan Buttigiegin kampanjalta kymmenientuhansien dollarien edestä maksuja, jonka lisäksi Buttigieg omaa syvät taloudelliset suhteet Piilaaksoon. Kirsikkana kakun päällä: mobiiliapplikaation kehittäneeseen yritykseen on investoinut voittoa tavoittelematon järjestö ACRONYM, jonka johtoportaassa toiminut Greta Carnes oli osana Hillary Clintonin kampanjaa ja työskentelee nyt Pete Buttigiegin kampanjassa.

Loppupäätelmä: Clintonit vaikuttavat edelleen taustalla ja yrittävät kaikin keinoin pitää Bidenin kampanjan pinnalla sekä iskeä kapuloita Sandersin kampanjan rattaisiin. Sandersin kampanjan autonrenkaista yritetään tällä touhulla saada ilmaa pois ja nostaa Bidenia ylemmäs kuin missä hän todellisuudessa on. Tähän on yksinkertainen syy: mikäli Bidenin presidenttiys ei toteudu, hän ja poikansa Hunter ovat täysin vapaata riistaa. Heillä ei ole enää minkäänlaista uskottavaa ja laillista keinoa puolustautua kongressin valan alla suoritetuilta kuulemisilta. Kuulemisten aikana koko demokraattisen puolueen rakentama korruptioverkosto paljastuisi kaikkien nähtäville ja ei johtaisi pelkästään Donald Trumpin uuteen kauteen, vaan myös murskatappioihin vaaleissa ympäri Yhdysvaltoja niin kansallisella kuin paikallisella tasolla.

Peli on avattu ja se on avattu likaisesti. Jatkossa iskut nivusiin, tökkäykset silmiin ja sucker punchit vain lisääntyvät sekä muuttuvat röyhkeämmiksi ja härskemmiksi. Samalla Bernie Sandersin kannattajat alkavat hiiltyä ja näiden Sandersin kampanjassa työskentelevien gulag-fantasiat kun on ottaa huomioon, ei voi sanoa varmaksi, pidättäytyvätkö he väkivallasta ja muusta epäjärjestyksestä. Siihen turvautuminen olisi kuitenkin teko, joka upottaisi Sandersin varmasti.

Kremppamestari

                     ^
Biden on ilmeisesti ottanut takkiinsa vielä pahemmin kuin odotettiin, mutta täytyy muistaa, että supertiistaina peli vasta kunnolla alkaa. Bloomberghan aloittaa vasta sieltä ja on ratkaisevaa, kumpi herroista kerää maltillisten demokraattien äänet.

Puskistahuutelija

Quote from: Kremppamestari on 04.02.2020, 17:14:19Biden on ilmeisesti ottanut takkiinsa vielä pahemmin kuin odotettiin, mutta täytyy muistaa, että supertiistaina peli vasta kunnolla alkaa. Bloomberghan aloittaa vasta sieltä ja on ratkaisevaa, kumpi herroista kerää maltillisten demokraattien äänet.

Ongelma on se, että kehuttavasti ei Bidenilla mene monessa näistäkään osavaltioista. Puhumattakaan siitä, että miten Iowan kannatuksen julkitulo vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa muualla kuten tuossa aiemmin kirjoitin. Ja New Hampshiressä, jos menee samalla lailla vihkoon, kierre alkaa olla jo todella vaikea kääntää eduksi.

Bloombergin hyväksyminen mukaan saattaa olla vain DNC:n yritys hajottaa äänestäjäkuntaa tarpeeksi varmistaakseen, että Sanders ei saa riittävää delegaattimäärää. Sitten voidaan marssittaa sisään superdelegaatit valitsemaan Biden ehdokkaaksi.

Kremppamestari

Itselläni on jotenkin sellainen hytinä, että Bloomberg korjaa monien vaiheiden jälkeen potin. Tuossa sakissa aika kova luu.

Valli

Tämä demokraattien sekoilu on kyllä parasta viihdettä pitkään aikaan.  ;D

[tweet]1224757883293880327[/tweet]

Don Nachos

#455
Tämän hetken tulokset:
Buttigieg: 26.9%
Sanders: 25.1%
Warren: 18.3%
Biden: 15.6%
Klobuchar: 12.6%
Yang: 1.1%
https://edition.cnn.com/election/2020/state/iowa?xid=ec_crm_iowa_d

Eli Buttigieg olisi viemässä Bidenin äänet. Sattumaa tai ei, Buttigiegin kampanja on yksi niistä kolmesta rahoittajasta jotka maksoivat Shadow appin kehittämisen. Siis sen jota käytettiin äänien raportoimiseen ja kaatui.

Sinänsä melkoinen show noin mitättömästä äänimäärästä. Vähän kuin Suomessa nostettaisiin mekkala, kun Kittilän äänet olisi myöhässä. No, jääpä varmaan viimeiseksi Iowan caucukseksi.
Quote
Quote from: Ajattelija2008 on 03.02.2020, 19:25:47
https://electionbettingodds.com
Uusien lukujen perusteella joku vanhusjoukosta Sanders, Biden, Bloomberg voittaa.
Election betting on aika pihalla Ioawasta:
Sanders 60%
Biden 19%
Buttieg 11%
Warren 5.9%'

Ei kannata alkaa lyömään vetoa ton saitin perusteella :D
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Kremppamestari

Onko valistuneita arvauksia, milloin lopulliset tulokset saadaan?

ikuturso

Tää Pete Jippijaijeijou-whatsoever musta republikaanihevonen on kyllä parasta mitä Sandersille ja Bidenille on tapahtunut...

Nyt noi reliikit pitäisi haudata ja nostaa tämä USA:n oma Haavisto ykkösnyrkiksi ja haastaa hänellä oikeasti vasta Trumpin seuraaja.
Unohtaa valtakunnanoikeus ja Trump-viha ja keskittyä kauemmas.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

zupi

Quote from: Don Nachos on 06.02.2020, 08:27:47

Buttigieg 26.23
Sanders 26.06

Buttigieg ilmeisesti käytti lähes koko budjettinsa Iowaan saadakseen voiton ja sen kautta saadakseen lisää rahaa. Jos tulos menee noin tasan niin suunnitelma saattoi mennä pahasti pieleen. Uudelleen laskelmat kestävät varmaan tovin.

No jaa, ehkä kyse oli enemmänkin näkyvyydesta ja tunnettavuudesta. Neljän kärkiehdokkaan keskimääräinen kannatus New Hampshiressä viimeisimmissä julkaistuissa mielipidekyselyissä ma - ti - ke - to:

Crazy Bernie: 28 - 25 - 28 - 28 %
Sleepy Joe: 20 - 18 - 14 -12 %
Alfred E. Neuman: 11 - 12 - 16 - 20 %
Pocahontas: 16 - 14 - 11 - 12 %

Iowan viimeisimmissä julkaistuissa mielipidekyselyissä sunnuntaina Crazy Bernien kannatus oli 24 %, Alfredin 16 %.

https://www.realclearpolitics.com/epolls/latest_polls/

Sleepy Joen taitaa olla aika käydä nukkumaan, ja Pocahontasinkin kannattanee käydä kyselemässä vähän poppamieheltä neuvoja.

l'uomo normale

Menneinä vuosikymmeninä en muista Caucus-systeemiä pidetyn mitenkään ongelmallisena Iowassa. Mutta silloin mahdollinen sosialistiehdokas oli lähinnä väriläiskä, ei vakavasti otettava haastaja edes osavaltiossa, saati sitten presidenttiehdokasta tai jopa presidenttiä valitessa.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Kremppamestari

Quote from: Ajattelija2008 on 04.02.2020, 08:20:53
https://electionbettingodds.com
Tämä on se paikka, josta vaalin tulos näkyy analysoituna.

Bidenin todennäköisyys putosi reippaasti ja Buttigiegin [buutidzödz] nousi.

Sanders 36 %.

Onkohan Pete lähtenyt nyt laskuun siksi, koska on saanut eniten katteettomia ääniä?

Kaaoskeisari

Buttilla ei ole mahdollisuuksia valintaan mutta hän hämmentää pakkaa Bidenin osalta niin kauan kuin kisassa onnistuu pysymään. Bidenin "voittajavankkurinarratiivi" on vaarassa vaikka hänen vahvimmat alueensa olisi vasta tulossa. Suurin voittaja tässä on Sanders, Buttigieg myös sinänsä että mahdollisesti nousee suuremman yleisön tietoisuuteen tulevien koitoksien varalta.

Alarik

Quote from: Valli on 04.02.2020, 21:57:51
Tämä demokraattien sekoilu on kyllä parasta viihdettä pitkään aikaan.  ;D
Eipä ihme jos kannattajat häipyy ja loput alkaa olla jo epätoivoisia. Tuossa epätoivoinen demokraattien kannattaja yrittää neuvoa puoluettaan puhumaan asioista jotka oikeasti ovat kansalaisten arkea:
Juutuubissa demokraatti ihmettelee miksi puolue haluaa äärimielipiteiden puolueeksi ja sanoo:
"I mean, we're talking about people voting from jail cells, alright? We're talking about not having a border. I mean, c'mon people!"
Toimittaja kysyy: Oletko siis huolissasi Bernie Sandersin 'avoimet rajat'-politiikasta...
demokraatti vastaa: Hänhän sanoi että meidän pitäisi antaa kaikille ihmisille lippu (matkustaa maahan)...

Yritä siinä sitten tehdä vaalityötä ja puhua ihmisä äänestämään demokraatteja, kun puolueen edustajat ja pressaehdokkaat puhuu ihan älyttömiä höpöjuttuja, niinkuin avoimet rajat...Hei kamoon.

törö

Olisko kiinalaisista nettitrolleista tulossa syy siihen, ettei Biden pärjääkään, vaikka siitä on yritetty tehdä informaatiovaikuttamisella varmaa voittajaa. Venäjä alkaa olla jo aika kulunut selitys sille, että korruptioaatelilla menee heikosti.

Don Nachos

Quote from: Alarik on 06.02.2020, 14:36:34
Quote from: Valli on 04.02.2020, 21:57:51
Tämä demokraattien sekoilu on kyllä parasta viihdettä pitkään aikaan.  ;D
Eipä ihme jos kannattajat häipyy ja loput alkaa olla...
Nyt tiedetään että sekoilun aiheutti Trumpia kannattavat häiriköt.  "Joku" (ihan varmaan ei Trumpin kampanja) postasi Iowan ääntenlasku puhelinnumeron 4chaniin jossa trumptardeja kehotettiin häiriköimään demokratiaa. Ja niin kävikin.

QuoteRight-wing backers of President Donald Trump posted the number of the Iowa caucuses reporting hotline on 4chan and encouraged flooding the lines, exacerbating problems already disrupting the caucuses, NBC and Bloomberg reported.

"Clog the lines," several participants urged on the often-extremist internet message board after the caucuses' voting reporting app malfunctioned and forced precinct chairs to report results via the hotline.
https://www.huffpost.com/entry/4chan-iowa-caucus-sabotage_n_5e3ca6d1c5b6bb0ffc0e01b9?

Se on sanottu moneen kertaan: Demokraattien on ihan turha käyttäytyä asiallisesti kuin aikusten pitääkin kun vastapuolella on lauma lapsia.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

mannym

Quote from: Don Nachos on 07.02.2020, 08:45:16

Nyt tiedetään että sekoilun aiheutti Trumpia kannattavat häiriköt.  "Joku" (ihan varmaan ei Trumpin kampanja) postasi Iowan ääntenlasku puhelinnumeron 4chaniin jossa trumptardeja kehotettiin häiriköimään demokratiaa. Ja niin kävikin.

Juurikin näin. Demokraattien äppi lakkasi toimimasta tunteja ennen vaaleja, demokraattien kuuma linja ei pelannut niin vika on tietenkin jonkun muun kuin järjestäjien jotka vannoivat ja vakuuttivat että homma pelaa vaalipäivänä, on harjoiteltu sekä testattu. Mutta kun ne pirun internet vitsailijat sai kaiken nurin.

Demokraatit mokasivat täysin alle 200 000 äänestäjän esivaalin. Eivätkä kykene kantamaan vastuuta siitä ja tottakai trumptardit ovat syyllisiä.

QuoteSe on sanottu moneen kertaan: Demokraattien on ihan turha käyttäytyä asiallisesti kuin aikusten pitääkin kun vastapuolella on lauma lapsia.

Projisointi tuo ihana tapa siirtää syy omasta toiminnasta sekä sen seurauksista jonkun toisen niskaan.
"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Valli

Joo varmasti se oli 4chan joka aiheutti ongelmat Iowassa. :roll:

Aplikaatio joka saatiin läjään parissa kuukaudessa ja jota ei oltu testattu osavaltion mittakaavassa ei voinut olla se ongelman ydin.

Onhan tässä vielä tietenkin se mahdollisuus että Venäläiset ovat syyllisiä.

QuoteAt the center of the vote-reporting delays that turned Monday's Iowa caucus into an embarrassing night of interminable conspiracymongering and cable-news meltdowns is a mobile app that precincts tried to use to send in their results to the state's Democratic Party.

The app, which was built in the past two months by an obscure Democratic tech firm named Shadow, was supposed to make it faster for officials to collect and relay voter data from roughly 1,700 caucus sites. Officials blamed a "coding issue" for inconsistencies they found in the reporting of three sets of data from each precinct, although they said the paper trail of the actual caucus results was uncorrupted. In addition to that issue, multiple Democratic county chairs told Bloomberg they also had trouble downloading and logging in to the app, while people working the caucuses said they were unable to get through to the backup hotline to report results via phone.

It's still unclear what exactly went wrong with the app, but all of these issues appear to have something in common: The Iowa Democratic Party clearly wasn't prepared for any possible issues with the app and a more involved method of vote reporting introduced this year—and sure enough, it reportedly turns out that the app was never tested on a statewide scale.
...
https://slate.com/technology/2020/02/iowa-caucus-app-fail-shadow.html

mannym

#467
Kun Demokraatit nyt joutuvat sitten kilpailemaan keskenään, tietenkin sotkien omat asiansa yrittäessään asettaa ehdolle ennalta päätetyn ehdokkaan. On se nähtävä että kuka tahansa demokraattien ehdokas onkin, hänellä on vastassaan valtava ylämäkitaistelu. Uphill battle, sillä mitä heillä on oikein tarjottavaa?

Jos he kampanjoivat sen edestä että jatketaan siitä mitä Obama aloitti ja mennään vielä pidemmälle, se ei toimi. Sillä kansa yhdysvalloissa näki jo mitä se sai aikaan.

Muutamalla luvulla se on hyvä osoittaa, Trumpin aikana 12 000 uutta valmistavaa tehdasta tai laitosta yhdysvalloissa. Totta moni niistä on pieniä, mutta se on hyvä suunta sillä Obaman kausien aikana niitä hävisi 70 000.

Työllisyysluvut näyttävät varsin hyvältä, työttömyysluvut ovat hyvät ja alhaiset, mutta se tärkeämpi mittari, työikäisten työllisten määrä on kasvussa. Mittari joka käytännössä laski koko Obaman presidenttiyden ajan. Nykyinen luku näyttäisi olevan 63,4%. Joka on noin 1% korkeampi kuin Obaman kauden loppuessa. Mutta Obaman kauden loppu onkin 3% alempana kuin mitä oli sen alussa.

Ruoka avun piirissä, tai supplemental nutrition assistance program:in piirissä on nyt 7 miljoonaa vähemmän ihmistä kuin mitä oli Trumpin kauden alussa.

Siinäpä on tulevalla demokraatti ehdokkaalla mielenkiintoinen työnsarja edessä. Kuinka vedota kansaan että demokraattien meininki olisi parempaa kuin Trumpin, kun Trumpin luvut ovat murskaavia?

Iowa:n caucuseista nousee kaikkea kivaa esille. Varsinkin se että Sanders ilmeisti voitti popular voten, mutta Buttigieg voitti valitsijamiehissä. Selitys kuuluukin että Sanders olisi sekoitettu johonkin toiseen ehdokkaaseen ja tämä olisi siksi saanut enemmän ääniä kuin mitä oikeasti. DNC muuten jo ilmoitti että Iowa:n tarttis järjestää uudelleen caucus äänestykset, koska nykyiset tulokset eivät ole luotettavia ja ovat saattaneet kompromisoitua. https://www.politico.com/news/2020/02/06/dnc-chair-calls-for-recanvass-of-iowa-caucuses-111514
QuoteDNC chair calls for recanvass, 2 claim victory — but still no winner declared in Iowa
The newest developments underscore the chaos that has gripped the party in the aftermath of Iowa's caucus debacle.
.

Ei ole demokraateilla helppoa ei. Tästä tulee hieno show loppuvuodeksi. Näemmekö sosialisti Sandersin joka sanoi ettei ole muuttanut mieltään sitten 60 luvun. Joka tarkoittaa että hän on vieläkin sitä mieltä mitä oli 70 luvulla, ollessaan perustamassa Liberty Union Partya, jonka tavoitteena oli pankkien ja tuotantolaitosten kansallistaminen (valtion sosialisointi), ehdokkaana.

Vai näemmekö pormestari Buttigiegin, jonka ainoat meriitit tuntuvat olevan seksuaaline suuntaus, sekä se ettei hän ole senaattori ja siten osallisena Impeachment prosessiin, joka räjähti demokraattien nassuille riettaasti.

Vai liewatha Warrenin, joka flip floppailee jatkuvasti, on tekopyhä samoin kuin Sanders, julistavat ilmastonmuutosta, kuinka ihmisten täytyy vähentää päästöjään, samalla lennellen yksityiskoneella ristiin rastiin. Eli kyl te muut saatte tehdä jotain, kunhan minun ei tartte.

Biden on romahtanut, koska impeachment keissi osoitti sen ettei demokraatteja kiinnosta laki, tai laillisuus. Sillä heidän mielestään on ok, että entisen varapresidentin poika tienaa miljoonan vuodessa istuessaan Ukrainalaisen firman johtokunnassa, käymättä kertaakaan Ukrainassa tai kertaakaan kokouksessa. Mutta se että moista haluttaisiin tutkia, ei ole. Koska tietenkään demokraatit eivät voi olla korruptoituneita, koska heitähän lait eivät koske.

Muista ehdokkaista ei niinkään ole väliä, he tulevat pian tipahtamaan listoilta. Mutta kaikkien yllä olevien yhteenlaskettu todennäköisyys voittaa Trump on hyvin vähäinen.

"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Kremppamestari

Quote from: Ajattelija2008 on 04.02.2020, 08:20:53
https://electionbettingodds.com

Biden on tänään tullut alas rytinällä ja on nyt jopa Etelä Carolinessa hiukan Sandersin takana. Yllättävää siihen nähden, että eilisessä väittelyssä nosti profiiliaan.

Don Nachos

New Hampsire polleja:
Sanders: 30, 24, 28, 29,
Pete: 20, 22, 21, 25
Amy: 13, 9, 6, 10
Warren: 12, 13, 9, 9
Biden: 11, 10, 12, 12

Oma veikkaus:
Sanders: 28%
Pete: 23%
Warren: 12%
Amy: 12%
Biden: 11%

Sanders tulee olemaan toinen finalisti ja noi neljä taistelee kakkospaikasta. Jos sandersin valitsijat jää alle 50% niin DNC vie voiton Sandersista ja antaa sen jollekin noista neljästä. Se olisi lahja Trumpille sillä Sandersia äänestävät äänestävät taas Trumppia jos sanders ei ole ehdolla.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

mikkoellila

Quote from: Alarik on 23.01.2020, 02:43:20
Quote from: Kremppamestari on 22.01.2020, 19:07:48
Quote from: mikkoellila on 22.01.2020, 14:17:09
Sanders on niin äärivasemmistolainen, että Trump voittaa hänet paljon helpommin kuin jonkun mainstream-demarin.
Samaa mieltä, mutta Hillary alkaa vaikuttaa tärähtäneeltä, kun käy milloin kenenkin kimppuun.

Tviitissä (alla) olevassa FOXin haastattelussa Trump antaa tukensa Sandersille - jos noista olisi valittava paras Trump sanoisi sen olevan Sanders, vaikka onkin ihan sama kuka vastaan tulee.

Trump sanoi myös 2016 vaalikampanjansa aikana, että Sandersin olisi pitänyt tulla demokraattien ehdokkaaksi, ja Hillary tuli heidän ehdokkaakseen vain siksi, että ehdokasasetteluprosessi oli niin epäreilu.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

mikkoellila

Quote from: törö on 23.01.2020, 08:59:48
Quote from: Kremppamestari on 22.01.2020, 19:07:48
Quote from: mikkoellila on 22.01.2020, 14:17:09

Sanders on niin äärivasemmistolainen, että Trump voittaa hänet paljon helpommin kuin jonkun mainstream-demarin.

Samaa mieltä, mutta Hillary alkaa vaikuttaa tärähtäneeltä, kun käy milloin kenenkin kimppuun.

Täähän on sen vanha vaalistrategia. Viime kerrallakin se repi oman puolueen rivejä niin paljon, että Trump voitti ihan nippa nappa, koska iso osa Sandersin kannattajista äänesti mieluummin republikaania kuin petturia.

Hyvin harva Sandersin kannattaja äänesti Trumpia, koska Sandersin kannattajat olivat vasemmistolaisempia kuin Hillaryn kannattajat, joten Trump oli vielä kauempana heidän mielipiteistään kuin Hillary.

Sen sijaan on todennäköistä, että monet heistä äänestivät mieluummin jotain kolmansien puolueiden ehdokkaita (esim. vihreän puolueen ehdokasta Jill Steinia) kuin Hillary Clintonia.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

mikkoellila

Quote from: Ajattelija2008 on 03.02.2020, 19:25:47
https://electionbettingodds.com
Uusien lukujen perusteella joku vanhusjoukosta Sanders, Biden, Bloomberg voittaa.

Huomionarvoista on se, että Sanders ja Bloomberg ovat juutalaista sukua. Barry Goldwater oli juutalaista sukua mutta kristitty.

Jos Sanders tulee ehdokkaaksi, hän voittaa vaalit 44 % todennäköisyydellä. Ensimmäinen juutalainen presidentti.

Ks.
Bernie Sanders:
Religion, heritage, and values


QuoteSanders does not regularly attend synagogue, and he works on Rosh Hashanah, a day Jews typically do not work. He has attended yahrzeit observances in memory of the deceased, for the father of a friend, and in 2015 attended a Tashlikh, an atonement ceremony, with the mayor of Lynchburg on the afternoon of Rosh Hashanah.[419] According to his close friend Richard Sugarman, a professor of religious studies at the University of Vermont, Sanders's Jewish identity is "certainly more ethnic and cultural than religious".[433] Deborah Dash Moore, a Judaic scholar at the University of Michigan, has said that Sanders has a particular type of "ethnic Jewishness" that is somewhat old-fashioned.[434] His wife is Roman Catholic, and he has frequently expressed admiration for Pope Francis, saying that "the leader of the Catholic Church is raising profound issues. It is important that we listen to what he has said."
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

törö

Quote from: mikkoellila on 10.02.2020, 13:50:38
Hyvin harva Sandersin kannattaja äänesti Trumpia, koska Sandersin kannattajat olivat vasemmistolaisempia kuin Hillaryn kannattajat, joten Trump oli vielä kauempana heidän mielipiteistään kuin Hillary.

Se oli jotain 8% - 10% eli ihan riittävästi ratkaisemaan vaalit Trumpin hyväksi-

JT

#474
Quote from: Kaaoskeisari on 06.02.2020, 13:22:56
Buttilla ei ole mahdollisuuksia valintaan mutta hän hämmentää pakkaa Bidenin osalta niin kauan kuin kisassa onnistuu pysymään.

Pete Buttigiegin tapauksessa on myös hauska poliittiseen korrektiuteen liittyvä dilemma.

Amerikan demokraattien äänestäjistä 20% on mustia. Toistaalta mustat on konservatiivisin ryhmä, mitä tulee homoseksualismin hyväksyttävyyteen. Musta ei siis äänestä homoa. Mustia ei kuitenkaan voi sanoa homofobiseksi ryhmäksi, koska se olisi rasismia. Ja Pete Buttigieg tarvitsisi myös mustien äänet voittaakseen edes teoriassa Trumpin.

Paha tilanne, kun ei voi edes sanoa sitä ääneen, miksi Pete Buttigiegin kannatuslukema mustien keskuudessa on niin surkea.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Puskistahuutelija

Trumpin uudelleenvalinta näyttää tällä hetkellä olevan vahvassa myötätuulessa. Republikaanien ja heitä äänestävien on kuitenkin syytä olla varuillaan, etteivät tuudittaudu liikaan itsevarmuuteen ja tyytyväisyyteen. Tuollainen asenne maksoi Hillary Clintonille presidenttiyden. Siksi on tärkeää, että Trumpia äänestävien on tunnettava marraskuun alkuun asti pientä ahdistusta asian tiimoilta. Se, joka tuntee pientä ahdistusta, saa kehon pumppaamaan adrenaliinia, jonka myötä enemmän aikaiseksi ja useimmin myös voittaa.

Mutta. Mitä jos? Mitä jos Trump häviää? Mitä jos presidentti onkin tammikuusta 2021 lähtien Bernie Sanders?

Demokraattien kokouksissa mietitään varmasti vaalistrategiaa sitä kautta, että miten he varmistavat pysyvänsä vallassa ikuisesti siitä hetkestä lähtien kun seuraava demokraattipresidentti valitaan virkaan. Ennen demokraatit ovat hyväksyneet sen tosiasian, että joskus presidentti on republikaani. Samoin republikaanit ovat hyväksyneet asetelman olemassaolon toiseen suuntaan. Tämän asetelman hyväksymistä on helpottanut se tosiasia, että sama puolue on hyvin harvoin hallinnut Valkoisen talon lisäksi sekä edustajainhuonetta että senaattia. Ja vaikka olisikin hallinnut, vallassa oleva puolue on tiennyt, että hölmöilemällä räikeillä poliittisilla hankkeilla he menettävät tuon vallan ennemmin tai myöhemmin. Tämä tapahtui Obamacaren kanssa, kun ihmiset saivat tietää totuuden asian suhteen. Massachusetts, joka ei ollut valinnut republikaanisenaattoria sitten vuoden 1972, äänesti kesken kautensa kuolleen demokraattisenaattori Ted Kennedyn tilalle republikaani Scott Brownin. Senaatin demokraatit menettivät tämän johdosta ns. nuclear optionin.

Mikäli demokraatti olisi presidentti, senaatin pysyminen republikaanien käsissä yritettäisin jatkossa estää useilla eri keinoilla. Yksi niistä olisi laittoman maahanmuuton salliminen mittakaavassa, jollaista ei ole ennen nähty ja lopulta heidän hyväksyminen kansalaisiksi. Heistä selvä enemmistö äänestäisi jatkossa demokraatteja ja muuttaisi poliittista karttaa tavalla, joka veisi republikaanien mahdollisuuden kansallisen tason poliittiseen vaikuttamiseen. Kaiken avaimena olisi Teksas, joka on perinteisesti republikaanien hallitsema osavaltio, joka äänestää presidentinvaaleissa punaista. Se on republikaanien kruununjalokivi, joka tuo 38 delegaattia. Kyseessä on ns. winner takes all -osavaltio, jossa enemmän ääniä saanut saa kaikki delegaatit. Tuon menettäminen laittoman maahanmuuton kautta demokraateille varmistaisi, että maahan ei valittaisi republikaanipresidenttiä enää vuosikymmeniin. Kenties koskaan. Puhumattakaan, jos sama kehitys tapahtuisi Floridassa, Arizonassa ja New Mexicossa.

Edustajainhuoneeseen tämä vaikuttaisi myös. Republikaaneille olisi tarjolla sielläkin vain vähemmistöpuolueen paikka, jossa he eivät pystyisi estämään mitään demokraattien tavoitteita.

Lisäksi demokraatit varmasti ehdottaisivat DC:n nostamista osavaltioksi. Se tarkoittaisi automaattisesti kahta demokraattisenaattoria, jotka eivät koskaan häviäisi republikaaniehdokkaalle. Mahdollisesti myös Puerto Ricosta tehtäisiin osavaltio, eikä se ainakaan parantaisi republikaanien mahdollisuuksia pitää demokraatteja aisoissa.

Myöhemmin demokraatit voisivat myös luopua delegaattijärjestelmästä ja siirtyä yksinkertaiseen enemmistövaaliin. Tämä sinetöisi republikaanien kohtalon olla vähemmistöpuolue kansallisella tasolla ikuisesti.

Tämän takia pelataan isoilla panoksilla. Tämän takia on tärkeää, että Trump valitaan uudelleen. Muuten on varmaa, että Yhdysvallat ei enää koskaan ole sama valtio.

Alarik

#476
Quote from: JT on 10.02.2020, 14:25:36
Quote from: Kaaoskeisari on 06.02.2020, 13:22:56
Buttilla ei ole mahdollisuuksia valintaan mutta hän hämmentää pakkaa Bidenin osalta niin kauan kuin kisassa onnistuu pysymään.
Pete Buttigiegin tapauksessa on myös hauska poliittiseen korrektiuteen liittyvä dilemma.

Amerikan demokraattien äänestäjistä 20% on mustia. Toistaalta mustat on konservatiivisin ryhmä, mitä tulee homoseksualismin hyväksyttävyyteen. Musta ei siis äänestä homoa. Mustia ei kuitenkaan voi sanoa homofobiseksi ryhmäksi, koska se olisi rasismia. Ja Pete Buttigieg tarvitsisi myös mustien äänet voittaakseen edes teoriassa Trumpin.

Paha tilanne, kun ei voi edes sanoa sitä ääneen, miksi Pete Buttigiegin kannatuslukema mustien keskuudessa on niin surkea.

Poliittiseen korrektiuteen ja mustiin liittyy Buttigiegin toinenkin ongelma. Tuossa jutussa kerrotaan, kuinka Buttigieg on ajattelussaan "liian rehellinen ja avoin" ja ilmeisesti on ajatellut paljonkin mustien syrjäytymisen ongelmaa ja sitten rehellisen avoimena ihmisenä  hän meni möläyttämään että
- mustien syrjäytyminen ja heikompi pärjääminen koulussa ei ole pelkästään "systeemisen rasismin" syytä
- vaan syytä on mustissa itsessäänkin:
QuoteHe suggested...that not all educational outcome disparities between blacks and whites are attributable to systemic racism.
Ja toki kaikki tietää, että eri ihmisten motivaation voimakkuus vaihtelee ja ne erot voi näkyä koulumenestyksessä tms, mutta ei sitä saa sanoa ainakaan demokraateissa ääneen. Nyt arvellaan tuossa jutussakin, että demokraattipuolueessa tuollaisen sanominen tarkoittaa poliittista loppua. Eli kun Buttigieg sanoi mitä sanoi, niin käytännössä hän vain kipuilee lopullista ilmoitusta ja tosiasiassa on jo lopettanut työt poliitikkona kun avasi suunsa.

Jaska Pankkaaja

Mahtavan Murican presidentin vaalit ovat kyllä mainiota viihdettä ja minulle aikas käsittämätön prosessi.

Jos minä voisin valita demarien ehdokkaat olisi niiden voitto täysin varmaa! Pressaehdokkaaksi sujuvasanainen ei rötöstellyt nainen, koulupohja, ura ym. sivuseikkoja ja varapressaehdokkaaksi joku menestynyt latino kiiltokuvaperheellä, puhelahjojakaan ei välttämättä tarvittaisi kuhan olisi lääkäri tms. mallivaimolla ja kolmella+ pikkukakaralla. Suuhun mainostoimiston läyryt ja Trumppi häviäisi jopa joka ainoassa osavaltiossa.

Republikaaneille en osaisi antaa voittoreseptiä tässä tilanteessa mutta esim. Obamaa vastaan voitto samalla sabluunalla olisi ollut aikoinaan varma, ja toimisi taas Trumpin jälkeen. Olisi ollut vaikka se latino olisi suoraan virnuillut Neekereille kampanjan aikana koska Neekereistä aika harva kuitenkaan äänestää eikä pro-Neekeri-osasto kuitenkaan republikaaneja äänestelisi, ja muut paskan nakkaavat Neekerien lukemattomista ongelmista  :'(

Dollarien, Yanien ja Rublien lähetysosoite on saatavissa YVeenä  :D
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Julleht

Quote from: Puskistahuutelija on 11.02.2020, 15:23:04
[...]

Mikäli demokraatti olisi presidentti, senaatin pysyminen republikaanien käsissä yritettäisin jatkossa estää useilla eri keinoilla. Yksi niistä olisi laittoman maahanmuuton salliminen mittakaavassa, jollaista ei ole ennen nähty ja lopulta heidän hyväksyminen kansalaisiksi. Heistä selvä enemmistö äänestäisi jatkossa demokraatteja ja muuttaisi poliittista karttaa tavalla, joka veisi republikaanien mahdollisuuden kansallisen tason poliittiseen vaikuttamiseen. Kaiken avaimena olisi Teksas, joka on perinteisesti republikaanien hallitsema osavaltio, joka äänestää presidentinvaaleissa punaista. Se on republikaanien kruununjalokivi, joka tuo 38 delegaattia. Kyseessä on ns. winner takes all -osavaltio, jossa enemmän ääniä saanut saa kaikki delegaatit. Tuon menettäminen laittoman maahanmuuton kautta demokraateille varmistaisi, että maahan ei valittaisi republikaanipresidenttiä enää vuosikymmeniin. Kenties koskaan. Puhumattakaan, jos sama kehitys tapahtuisi Floridassa, Arizonassa ja New Mexicossa.

Edustajainhuoneeseen tämä vaikuttaisi myös. Republikaaneille olisi tarjolla sielläkin vain vähemmistöpuolueen paikka, jossa he eivät pystyisi estämään mitään demokraattien tavoitteita.

Lisäksi demokraatit varmasti ehdottaisivat DC:n nostamista osavaltioksi. Se tarkoittaisi automaattisesti kahta demokraattisenaattoria, jotka eivät koskaan häviäisi republikaaniehdokkaalle. Mahdollisesti myös Puerto Ricosta tehtäisiin osavaltio, eikä se ainakaan parantaisi republikaanien mahdollisuuksia pitää demokraatteja aisoissa.

Myöhemmin demokraatit voisivat myös luopua delegaattijärjestelmästä ja siirtyä yksinkertaiseen enemmistövaaliin. Tämä sinetöisi republikaanien kohtalon olla vähemmistöpuolue kansallisella tasolla ikuisesti.

Tämän takia pelataan isoilla panoksilla. Tämän takia on tärkeää, että Trump valitaan uudelleen. Muuten on varmaa, että Yhdysvallat ei enää koskaan ole sama valtio.

Tämä on mielestäni oikein mielenkiintoine aihe ja nähdäkseni esimerkillistä sitä asennetta, että republikaanipuolueelle (tai no, joillekin sen kannattajille) on näissä vaaleissa kyse eksistentiaalisesta kamppailusta. Se on merkittävä kontrasti maan aiempaan historiaan, jossa yhden kannatuskoalition hitaasti muuttuessa häviäväksi on pyritty kasaamaan uusi. Puolueiden ajamat asiat eivät ole eivätkä koskaan ole olleet taivaasta tippuneita muuttumattomia lähetyskäskyjä, vaan ihmisten asettamia prioriteettilistoja sekä kompromissien mosaiikkeja, jotka määräytyvät pitkälti kannattajiensa perusteella; puolue ajaa mitä kannattajansa tahtovat.

Samasta aiheesta kirjoitti viime syksynä The Atlantic (näillä on viisi ilmaista artikkelia kuussa, eli jos ei suurkuluttaja ole niin ei maksumuuria pitäisi olla). Tekstin kuluessa vedetään johtopäätös koko demokraattisen järjestelmän perustumisesta pitkälti siihen, että voittamisen mahdollisuus säilyy joskus tulevaisuudessa. Että tulee seuraavakin kerta, jolloin me voimme voittaa. Se auttaa hyväksymään tappion, ettei se ole lopullinen, vaan tulee uusi kerta.

Kuitenkin, tekstissä argumentoidaan, moderni republikaanipuolue on viimeisinä vuosina sitonut itsensä (hirttäytynyt jopa, sanoisin) valkoisen heteromiehen demografiaan. Se kieltäytyy asettumasta osaksi sitä historiallista jatkumoa, jossa yhden vaalikoalition – jota molemmat valtapuolueet yhdysvaltalaisessa järjettömässä vaalisysteemissä lähes pakon edessä edustavat – muodostuessa jatkuvasti häviäväksi, on häviävä puolue pyrkinyt muodostamaan uuden koalition ja muokkaamaan viestiään. Toisin sanoen republikaanipuolue on siis riistämässä itseltään toivon tulevista vaalivoitoista, mikä ei lupaa hyvää demokratian kannalta, vaan edesauttaa radikalisoitumista ja ehdottomuutta. Kun selän takana on itse pystytetty seinä, ei perääntyä voi vaan tapellaan kuolemaan asti.

Vuoden 2015 aikana oli merkkejä, jotka kielivät republikaanien pyrkivän muodostamaan tällaista uudenlaista koalitota vääjäämättömän ja luonnollisen demografisen muutoksen edetessä. Strategiana oli houkutella latinoja, jotka keskimääräistä amerikkalaista konservatiivisempia ovat. Sitten estradille saapui muuan Donald ja loppu onkin historiaa. Republikaanien menestys riippuu siitä, pitävätkö he oven auki vaalikoalitionsa muuttumiselle, josta on viime aikoinakin tosin ollut merkkejä, vai kaivautuvatko syvemmälle poteroihinsa. Toivon, että ensimmäinen, sillä tahdon demokratian kestävän.
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

Alarik

#479
Quote from: Julleht on 11.02.2020, 17:40:53
...Tämä on mielestäni oikein mielenkiintoine aihe ja nähdäkseni esimerkillistä sitä asennetta, että republikaanipuolueelle (tai no, joillekin sen kannattajille) on näissä vaaleissa kyse eksistentiaalisesta kamppailusta. Se on merkittävä kontrasti maan aiempaan historiaan...Samasta aiheesta kirjoitti viime syksynä The Atlantic...

Kuitenkin, tekstissä argumentoidaan, moderni republikaanipuolue on viimeisinä vuosina sitonut itsensä (hirttäytynyt jopa, sanoisin) valkoisen heteromiehen demografiaan. Se kieltäytyy asettumasta osaksi sitä historiallista jatkumoa, jossa...häviävä puolue pyrkinyt muodostamaan uuden koalition ja muokkaamaan viestiään. Toisin sanoen republikaanipuolue on siis riistämässä itseltään toivon tulevista vaalivoitoista, mikä ei lupaa hyvää demokratian kannalta, vaan edesauttaa radikalisoitumista ja ehdottomuutta. Kun selän takana on itse pystytetty seinä, ei perääntyä voi vaan tapellaan kuolemaan asti.

...Republikaanien menestys riippuu siitä, pitävätkö he oven auki vaalikoalitionsa muuttumiselle, josta on viime aikoinakin tosin ollut merkkejä, vai kaivautuvatko syvemmälle poteroihinsa. Toivon, että ensimmäinen, sillä tahdon demokratian kestävän.

Aihe on minustakin kiinnostava ja yleensä mediaviesti aiheesta todella on tuo kuvaamasi - siksi vielä kiinnostavammaksi tämä tulee kun lukee muita näkökulmia ja kuuntelee Trumpin viestiä tässä asiassa. Silloin näkökulman voi kääntää täydellisen päinvastaiseksi, eli että demokraateille vaaleista on tullut "olemassaolon taistelua" ja havaita sen olevan enemmän faktapohjalla. Tätä todistaa vaikka se, että Demokraattien reaktio on siksi niin voimakas pressanvaalin häviöön Trumpille, kun taas republikaanit ovat kestäneet ihan hyvin häviöt Obamalle. Jos asia olisi niin kuin tuo The Atlanticin jutussa kirjoitetaan, niin nuohan olisi menneet päinvastoin: Republikaanit olisi mellakoineet kaduilla Obamaa vastaan, kun taas demokraatit olisi suhtautuneet Trumpin voittoon tyynen Zen-rauhallisesti. The Atlantic kääntää siis nämä asiat päinvastoin, mikä ei ole fakenewseille mitenkään harvinaista.

Ja kun katsoo demokraattipuoluetta, niin nyt häviöiden tullessa se ei ole pystynyt vielä ainakaan löytämään puolueesta uutta viestiä/koalitiota. Sen sijaan demokraatit on alkaneet nojaamaan yhä voimakkaammin äärivasemmalle, vaikka sieltä on peräisin häviön tuoneet viestit. Demokraatit lyö seinää eteensä etteivät yhtään siirtyisi edes kohti poliittista keskustaa, ja siellä nousee esiin yhä jyrkempää juttua ja tapahtuu radikalisoitumista.

Esimerkkinä tuosta demokraattien siirtymisestä voi olla vaikka se, kuinka pressaehdokkaat ovat työntämässä ulos puolueesta "demokrats for life"-ryhmää (Edit: laitetaan nyt kuitenkin linkkikin tästä New York Postin juttuun
QuoteThe Democratic Party is telling millions of pro-lifers to get out...For someone who is progressive on most issues, this decision doesn't come easy...Anything even hinting that abortion is less than good now violates party orthodoxy....And then suppose a political party claimed this killing was a ­social good...This party, it should go without saying, would be unsupportable.
Then do the math. The reasoning should be clear...And Democrats will have no one to blame but their own extremism.
. Eli tähän asti puolueeseen on kelvannut aborttia vastustavat demokraatit, mutta nyt on alkanut näyttää huonolta ja järjestön puheenjohtaja (nainen) on joutunut jo alkaa kysellä että saavatko he enää kuulua puolueeseen. Siis demokraatit ovat alkaneet kokea nämä, noin 21 miljoonan henkilön demokraattijärjestön, liian konservatiivisena taikka väärän politiikan ajajina. Huomaa: Tähän asti he ovat kelvanneet puolueeseen, jopa Trumpin voittaessa viime kerralla he kuuluivat. Vasta nyt on alkanut työntö ulos puolueesta.
<-- demokraatit eivät siis "ota opikseen" tai siirry kohti mielipidekeskustaa, vaan ovat puolueena ääriytymässä, mielipiteiltään radikalisoitumassa.

Kiinnostavaa on sekin, että samaan aikaan kun demokraatit ja lehdistökirjoitukset (esim tuo The Atlanticin juttu) radikalisoituvat yhä jyrkemmin, he syyttävät Trumppia samasta + vaativat että Trumpin/republikaanien tulisi hyväksyä heidän äärimielipiteensä ja edistää niitä. Katsoisivat peiliin ja kysyisivät itseltään "miksi pitäisi?". Ja taas, on hyvä huomata että Trump/republikaanit voitti siksi että he olivat jo keskellä. Ja republikaanit/Trump ei ole liikkunut keskeltä mihinkään, mutta demokraatit eivät vaan haasta heitä siellä. Demokraatit jättävät keskellä olevan pelikentän täysin vapaaksi, työntävät aktiivisesti omia keskikentän kannattajiaan ulos ja hirttäytyvät yhä jyrkempään radikalisoitumiseen.

Seuraavissa vaaleissa demokraatit saattaa menettää hyvänkin osan mustista ja latinoista kannattajistaan - ei siksi että ne erityisesti haluaisivat tukea jotain "valkoisen heteromiehen demografiaa", vaan siksi että äärimielipiteisiinsä radikalisoituvat demokraatit työntävät aktiivisesti heitä pois niinkuin nyt työntävät 21 miljoonaa demokaattista abortinvastustajaakin.