News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Ville Rannan uusin piirros

Started by Impivaaran tiikeri, 16.11.2015, 16:12:26

Previous topic - Next topic

Siili

Päätoimittaja on julkaissut kuvan alle nk. notpologyn:

QuoteHei, Päätoimittajana otan vastaan lukijoilta tulleen kritiikin Ville Rannan pilapiirroksesta. Ymmärrän hyvin sen, että piirros herättää närkästystä. Pariisin järkyttävä terrori-isku on yhdistänyt maailmaa ja nyt on meneillään iskun aiheuttama shokki ja suru. Piirroksen julkaisuajankohta ja tyyli eivät oikein sovi tähän hetkeen. Itsekin pidän sitä eettisesti ongelmallisena, ainakaan valtamediassa keskustelu ei ole vienyt Rannan piirroksen viitoittamaan suuntaan. Ainakaan vielä. Rannan piirrokseen löytyy kuitenkin aihetta sosiaalisesta mediasta ja aiemmasta maahanmuuttajiin kohdistuvasta vihakampanjasta. Vaikka suhtaudun kriittisesti piirrokseen, puolustan kuitenkin pilapiirtäjän oikeutta ilmaista mielipiteensä. Osa viimeaikojen terrori-iskuista on kohdistunut nimenomaan pilapiirtäjiin ja länsimaiseen sananvapauteen. Siksi en poista kuvaa, joka ilmestyy myös Helsingin Kirkko ja kaupunki -lehden jo painoon lähteneessä lehdessä. Pauli Juusela -

Kirkostaeroamispiikki tullee olemaan sen verran iso, että seurakuntayhtymältä tulee wtf-kyselyjä.  Siksi pieni pehmennys on paikallaan.  Jos ei paperilehti olisi jo painossa, kuva olisi poistettu.  Nyt pitää vain ottaa paskamyrsky vastaan.

mikkoR

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Eikös tuollainen protestointi mene reisille kun kukaan ei ole kieltämässä piirtämistä, pitää vain äärimmäisen surkeana?
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

kummastelija

Yrittääkö taiteilija Ranta sanoa että terroristeja ei saa kritisoida, koska ovat maahanmuuttajia?

Joskus ihmettelen että kuinka raakalaismainen teko täytyy maahanmuuttajan tehdä jotta nämä paremmat ihmiset sen tuomitsevat?
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Dangr

En ole ikinä tykännyt Rannan tapaisesta piirrosjäljestä, saati Philipp Rupprechtin.
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Matias Turkkila

Quote from: Uuno Nuivanen on 16.11.2015, 17:25:15
Miten noin helvetin huono piirtäjä yleensäkään saa julkaistua yhtäkään tekelettään?   ???

Villen "juttu" ei ole teknisesti etevä kynänjälki. Villen "juttu" on se tunnereaktio, jonka hän kuvillaan (usein sangen onnistuneesti) provosoi. 

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Mutta samalla hän osoittaa kansanryhmien demonisointia vastustavien harjoittavan kaksoisstandardia.  ;D

Oma maali.
Non poteris veritatem

MW

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Sitten kun Ville sanoo tuon, uskon. Olihan tuo mauton pläjäys, jonka tietenkin nauttien otin kasvoilleni. Eikä käsi hamua astaloa.

Kni

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Olet täysin oikeassa. Kritiikkini ei kohdistu kuvaan, sen sanomaan tai sen piirtäjään vaan sen julkaisijaan.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Eino P. Keravalta

QuoteSe on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Olen Turkkilan kanssa samaa mieltä.

Minua ei häiritsekään itse kuva tai sen julkaisu, vaan minua surettaa se, että Rannan edustama 'puoli' ei halua osallistua itse asiasta keskustelemiseen ja yhteiskunnan rakentamiseen yhdessä muiden kanssa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

mikkoR

Jos Matiasta on uskominen niin silloinhan heppu käyttää tätäkin tragediaa oman agendansa keppihevosena?
Minä en oikein ymmärrä tuollaista logiikkaa mutta olenkin aika yksinkertainen muutenkin.

Jotenkin tuntuu että tuolla ihmisellä on jokin peniskateuden tapainen ongelma jonka on ratkaissut tekemällä tälläisiä outoja tempauksia jolla saa huomiota?
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Siili

#40
Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

En ole huomannut vielä kenenkään piirroksesta loukkaantuneen vaatineen sensuuria tai edes potkuja Rannalle.  Ellei sitten kirkosta eroamisella uhoamista pidetä sellaisena.

foobar

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muita muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Tästä olen samaa mieltä, kun homma rajataan nimenomaan Rannan oikeuteen piirtää tuollainen kuva. Mielenkiintoista episodissa kuitenkin on se, että Ranta tekee sen pääkaupunkiseudun seurakuntien pyörittämässä julkaisussa.

Omasta mielestäni Rannalla on täysi oikeus matalaotsaiseenkin ilmaisuun samassa mitassa kuin muillakin, mutta näillä seurakunnilla voisi olla kyllä pieni selityksen paikka. Edustaako tuo pilakuva tosiaankin heidän näkemyksiään? Mitä jos seurakuntien jäsen loukkaantuu näkemästään? Mikäli seurakunnat aktiivisesti hakeutuvat tukemaan matalaotsaista kommentaaria, ei se ole lukijoiden syytä että niiden toiminnan tavoitteista syntyy lukijoiden keskuudessa kyseenalainen kuva.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Yhteisöjäävi

Provosointi provosoimisen vuoksi on yksi juttu. Provosointi sen vuoksi, että jossakin on epäkohta ("maailma on viturallaan, tehdään sille jotakin"), toinen. Tälle jälkimmäiselle lajille on demokratiassa aina kysyntää, mutta sepä ei olekaan niin halpaa eikä helppoa kuin tämä ruma kaksoisveljensä. 

MW

#43
Quote from: Siili on 16.11.2015, 17:38:17
Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

En ole huomannut vielä kenenkään piirroksesta loukkaantuneen vaatineen sensuuria.  Ellei sitten kirkosta eroamisella uhoamista pidetä sellaisena.

Myöhäistä. Tapahtui jo 30 vuotta sitten. Mikä ei tarkoita sitä, että olisin eronnut esim. isoisäni, maanviljelijän, metsäteknikon ja komppanian vääpelin arvomaailmasta.

EDIT: Ei me entiset evlutit jätetä kirkkoa, kirkko jättää meidät.

Malla

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Mielestäni missaat nyt pointin. Kyse on julkaisualustasta. Piirroksen olisi voinut hyvin julkaista jossakin "yleislehdessä" tai blogissa.  Ja jokaisella lehdellä lienee oikeus valita, mitä ja milloin  julkaisee. Ihmetyttää miksi jäsenkadosta kärsivä yhteisö haluaa ehdoin tahdoin kasvattaa katoa.

Marius

Kuva ei aina ole kiva, mutta sillä on oikeus olla.

Jos ei ole, ei taidettakaan enää ole.

Tutustukaa Kalervo Palsan tuotantoon.

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

vihapuhegeneraattori

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muita muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

Ei se tarkoita että kuvasta ei voi suuttua, se vain tarkoittaa että meillä ei ole oikeutta rynnätä Valomerkin toimistoon rynnäkkökiväärin kanssa.

En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!

Faidros.

Vaikka Ville Rannan viimeinen vituttaakin, niin kyllä herralla on ollut myös islamkriittisiä piirroksia, rajujakin.
Googlettamalla löytyy myös sitä lajia.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Nuivake

Yksi pilapiirros nyt ei haittaa mitään, eikä ketään, vaikka siinä olisi mitä.

Paitsi muslimeja.

Heille se antaa "oikeutuksen" vaikka mihin.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Jääpää

 Kumman maltillinen erokäyrä ja ennuste, kuva ei ole vissiin vielä MV-lehdessä?
Tai eihän sen lukijat enään, mutta odottakaas kun Hesari!

http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

PS. Ei sitä muuten pääsisi suttailemaan vain kuvia johonkin Ylen ohjelmaan.
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Sekasikiö

Eihän piirroksessa mitään pahaa ole, joidenkin mielestä vaan ajankuva on kuvatun kaltainen. Minä taas henkilökohtaisesti en pidä siitä, että minun kirkollisverollani tuotetaan tuonlaista materiaalia, joten "äänestin" eroamalla juuri kirkosta. Jos haluaa kusta omiin muroihinsa niin ok, tyhmyydestä vaan sakotetaan niiden toimesta, jotka ovat maksumiehiä. Eikä ollut ensimmäinen kerta, joten tuskin isommin heitä kiinnostaa edes seurakunnan jäsenten lukumäärä.
Onko enempi parempi?

foobar

Quote from: Faidros. on 16.11.2015, 17:46:42
Vaikka Ville Rannan viimeinen vituttaakin, niin kyllä herralla on ollut myös islamkriittisiä piirroksia, rajujakin.
Googlettamalla löytyy myös sitä lajia.

Toisaalta Rannalle Halla-aho kumppaneineen tuntuvat olevan vuosittain tuhansittain vääräuskoisia murhaavaa valtajärjestelmää paljon suurempia saatania. Ottaen huomioon että suuri osa näistä piirroksista on julkaistu juurikin evlut-seurakuntien julkaisuissa tekee tästä vinoutuneesta kantaaottavuudesta mielenkiintoista. Ei Rannan, vaan seurakuntien pakkomielteiden suhteen.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Saturnalia

Tuo piirros ei tuo esiin kaksoistandardia, koska tuollaista kuvaa ei muslimeista voisi julkaista. Profeetasta kyllä.
Eikä siinäkään ole kaksoisstandardia, jos kannattaa joidenkin asioiden sensurointia ja vastustaa toisten asioiden sensurointia.
Ymmärrän kyllä että Ville näkee siinä tuplastandardin ehkä universalistisen maailmankuvansa pohjalta.
Jos uskoo että kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin siinä on kaksoisstandardi. Jos uskoo että eivät ole samanarvoisia, niin siinä ei ole kaksoisstandardia.
Kaksoistandardin näkeminen kuvan kritiikissä edellyttää universalistista maailmankuvaa.
Tuohon kuvaanhan ei tarvitsisi vaihtaa kuin teksti. Muuttaa se koskemaan muslimia.
Muslimi juomassa murhaamiensa uhrien verta, alla teksti.
Ei taitaisi mennä läpi...edes Hebdossa.

Maija Poppanen

Quote from: Siili on 16.11.2015, 17:38:17
Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

En ole huomannut vielä kenenkään piirroksesta loukkaantuneen vaatineen sensuuria tai edes potkuja Rannalle.  Ellei sitten kirkosta eroamisella uhoamista pidetä sellaisena.

Teemana tämä oli vanha ja turvallinen "rasisti on natsipaska" mutta kuva on kyllä aika äärimmäinen. Hauskat kuvat-ketjussa jo epäilin kuvittajan mielenterveyttä.

Rohkeaa? No, ei. Mehän olemme vapaata riistaa.

-PPT-

Tuo kuva on aivan samanlainen kuin sodanaikaiset venäläiset propagandalehtiset joissa oli verta, pääkalloja, luurankoja yms. Tosin ne olivat niin tökeröitä että pelotti vain pikkulapsia.

Huomaa kuitenkin että tuo kuva on tehty tunteella.

foobar

Quote from: Maija Poppanen on 16.11.2015, 17:53:01
Quote from: Siili on 16.11.2015, 17:38:17
Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:30:18
Se on vain kuva. Maailma ei mene sen takia rikki. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, pilakuvien piirtäminen kuuluu Suomessa sananvapauden piiriin.

Ville tekee tässä samaa temppua kuin monta kertaa aiemminkin - hän yrittää ärsyttää ihmisiä, joiden mielestä Kari Suomalaista/Lars Vilksiä/Westergaardia/muida muhammed-pilakuviapiirtäjiä/jne ei olisi saanut sensuroida. Ja näin hän saa osoitettua sensuroinnin vastustajat sensuroinnin kannattajiksi. Ja siten osoitettua kaksoisstandardin.

En ole huomannut vielä kenenkään piirroksesta loukkaantuneen vaatineen sensuuria tai edes potkuja Rannalle.  Ellei sitten kirkosta eroamisella uhoamista pidetä sellaisena.

Teemana tämä oli vanha ja turvallinen "rasisti on natsipaska" mutta kuva on kyllä aika äärimmäinen. Hauskat kuvat-ketjussa jo epäilin kuvittajan mielenterveyttä.

Rohkeaa? No, ei. Mehän olemme vapaata riistaa.

Se lienee totta että tutkintapyynnöt olisi jo tehty ja huomisissa lehdissä toimittajat pöyristelisivät kuvaa ja haastattelisivat huolestuneita poliiseja jos maahanmuuttokriitikon paikalle olisi poseerattu esim. eräs vasemmistoliittolainen kansanedustaja ja kuva olisi julkaistu jossakin kuplavastaisessa julkaisussa.

Jos nyt joku väsää sen tutkintapyynnön, voin veikata niin toimittajien kuin viranomaistenkin reaktion olevan tutkintapyynnön tekijään kohdistuvaa halveksuntaa ja syyllistämistä. Rannalle moinen olisi toki juuri sitä mitä hän tavoitteleekin.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Faidros.

Quote from: Matias Turkkila on 16.11.2015, 17:33:42
Quote from: Uuno Nuivanen on 16.11.2015, 17:25:15
Miten noin helvetin huono piirtäjä yleensäkään saa julkaistua yhtäkään tekelettään?   ???

Villen "juttu" ei ole teknisesti etevä kynänjälki. Villen "juttu" on se tunnereaktio, jonka hän kuvillaan (usein sangen onnistuneesti) provosoi.

Jos Ville ottaisi kohteekseen muut kuin "helpot" maalit, hän olisi piirtänyt Helsingissä järjestetyn uskontokuntien marssin johtajat yhdessä latkimassa verta kaukalosta. Ateisteille ja uskonnottomille tilaisuus ei ollut "avoin".
Uskonnot on USKONTOJA, HALLELUJAH ja ALLAH AKBAR!
Ja uskonnottomat taas... mitä lie, terroristeja nyt ainakin! >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Hornsmith

Ymmärrän Villen pointin ja suvaitsen taiteen eri sävyjä. Muuten minun ei tarvitse onneksi puhallella muniini, annankin Villeille polttoainetta ja sanon että - Korvista kiinni ja nenä polveen -
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

far angst

Toisaalta taas on jokseenkin yhdentekevää, mitä joku osaamaton töhertelee jonkun pienenevän kultin jäsenlehdessä.
Eikö tuollaiset kannattaisi jättää omaan mitättömään surkeuteensa sen enempiä mokomasta hikoamatta?
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

foobar

Quote from: far angst on 16.11.2015, 18:03:31
Toisaalta taas on jokseenkin yhdentekevää, mitä joku osaamaton töhertelee jonkun pienenevän kultin jäsenlehdessä.
Eikö tuollaiset kannattaisi jättää omaan mitättömään surkeuteensa sen enempiä mokomasta hikoamatta?

Pienenevä kultti ei minua paljoa haittaisi, ellei kyseessä olisi erityisoikeuksilla varustettu valtiokirkko. Se tässä minua risoo.

Hyvät ihmiset voisivat perustaa ihan vapaasti oman punavihreän kirkkokuntansa ja huolehtia siitä, että kaikki raha toimintaan tulee vain omilta oikeamielisiltä jäseniltä. Vaan kun ei tunnu kelpaavan. Kummasti vassareille ei kelpaa nykyään myöskään kirkon täysi erottaminen valtiosta, vaikka se oli männävuosikymmeninä hyvinkin keskeinen tavoite...