News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-10-05 Itärajan yli suuntautuva turvapaikanhakijaliikenne (yhdistetty)

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 05.10.2015, 20:58:19

Previous topic - Next topic

Roope2

Hemmetisti resursseja ja työtunteja on panostettu ja panostetaan siihen, että henkilö PÄÄSEE SUOMEEN. On akatemiaväkeä, yliopistoväkeä, valtionhallinto, lainsäädäntö, eri järjestöt, puolueet, EU, Ihmisoikeustuomioistuin, Frontex ...

Ajatelkaa jos sama efortti olisi laitettu siihen, että maastapoistumistuomion saanut myös LÄHTEE SUOMESTA.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

HMV

Huonoja uutisia, YLE:
QuoteRaja-Jooseppiin tulee kymmeniä rajanylittäjiä

Paikalla olevan Ylen toimittajan mukaan Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tulee parhaillaan kymmeniä rajan yli.

– He ovat kaikki jo Suomen puolella. Paikalla tiedotetaan, että heitä on noin 50, sanoo paikalla oleva Ylen toimittaja Inger-Elle Suoninen.
https://yle.fi/a/74-20060587
Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Totti

Quote from: Pakkanen on 25.11.2023, 10:03:49
Niin ja lopuksi kysymys. Mitä ehdotat ratkaisuksi pohjois-korealaisen toisinajattelijan tosiasialliseksi mahdollisuudeksi hakea turvapaikkaa Suomesta?

Et kysynyt minulta mutta sanon silti.

Ensinnäkin Pohjois-Koreasta voi realistisesti karkaa tasan tarkkaan kolmeen suuntaan: Kiinaan, Etelä-Koreaan tai Venäjälle.

Etelä-Koreaan mentäessä asia on ratkaistu Suomen kannalta tyydyttävästi eli asia ei koske meitä. Kiinaan paettaessa voisi olettaa, että toisinajattelijalla on joku suunnitelma joko jäädä Kiinaan tai jatkaa sieltä jonnekin. Jos hän jää Kiinaan asia on myös ratkaistu Suomen kannalta tyydyttävästi eli asia ei koske meitä.

Kiinasta hän voisi päätyä Suomeen vain lentämällä ja ainoa paikka jonne Kiinasta voi lentää Suomeen on Helsinki-Vantaan kenttä, jonne on ehdotettu turvapaikkahakupiste. Jos hän siis saapuu Suomeen lentäen, asia on juridisesti hoidossa eli hänelle on tarjottu "tosiasiallinen mahdollisuus" hakea turvapaikkaa.

Jos toisinajattelija lähtee Kiinasta muualle maitse, hän päätyy aina ns. turvalliseen maahan eli johonkin Kiinan naapurimaahan, jotka kaikki tällä hetkellä ovat Suomen näkökulmasta turvallisia, jolloin jälleen asia on ratkaistu Suomen kannalta tyydyttävästi eli asia ei koske meitä.

Esittämäsi kysymys on siis käytännössä irrelevantti, mitä tulee nykyiseen rajakriisiin. Pohjois-korealainen toisinajattelija pystytään siis Suomen näkökulmasta käsitellä asianmukaisesti kaikissa tilanteissa.

Asiaan toki liittyy, että jo naamakertoimen perusteella voi vetää aika paljon johtopäätöksiä miksi henkilö on ilmestynyt Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Jos on vinot silmät ja puhuu koreaa, järkikin sanoo että matkalla ei todennäköisesti olla Kelan tukien takia vaan muista syistä. Sama olettamus ei koske somalilta näyttävää henkilöä.

Ergo, järjen käyttö on sallittua ja välillä kannatta muistuttaa itsensä kartalta missä Suomi sijaitsee.

Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Hakkapeliitta

QuoteSUOMALAISET ovat kyselyn mukaan varsin tyytyväisiä hallituksen tähänastisiin toimiin rajalla. Vastaajista 62 prosenttia on sitä mieltä, että hallitus on onnistunut itärajan tilanteen hoitamisessa hyvin.

Myös opposition kannattajat ovat laajasti tyytyväisiä hallituksen toimiin. Sekä Sdp:n, keskustan että vihreiden kannattajista enemmistö pitää hallituksen toimintaa hyvänä.

Vasemmistoliiton kannattajat erottuvat: heistä vain noin kolmasosa on sitä mieltä, että hallitus on onnistunut.

Huomionarvoista on, että osa oppositiopuolueiden kannattajista antaa hallitukselle paremman arvosanan kuin hallituspuolueiden kannattajat itse.

Perussuomalaisten kannattajista nimittäin vain noin kolme viidesosaa katsoo hallituksen onnistuneen. Yhtä tyytyväisiä ovat Sdp:n kannattajat. Keskustan ja vihreiden kannattajista suurempi osa antaa hallitukselle kiitosta.

Tyytyväisimpiä ovat pääministeripuolue kokoomuksen kannattajat. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010013970.html

Hesarin gallupista mielenkiintoisia tyytyväisyyslukuja. Yleisesti väestö on siis varsin tyytyväinen rajakriisin hoitoon. Perussuomalaisissa on jonkin verran tyytymättömyyttä, mutta se on kuitenkin lähellä tuota väestöllistä keskiarvoa 62%, mitä toki vasemmistoliitto laskee. Vihreiden tyytyväisyys on mielenkiintoinen ilmiö. Ehkä Pekka Haaviston markkinointi vähän vaikuttaa.

Eli siis valtaväestö on varsin tyytyväinen. Eniten tyytymättömyyttä on laitavasemmistossa ja jonkin verran sen vastinparissa eli meikäläisissä.
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Lumiukko Jeti

Quote from: HMV on 25.11.2023, 12:43:51
– He ovat kaikki jo Suomen puolella. Paikalla tiedotetaan, että heitä on noin 50

Fontankan tiedot siis pitivät paikkansa. Eilen uutisoivat että n. 200 läpsyä kuljetettiin Muurmannista Pietariin ja n. 50 Venäjän puoleiselle raja-asemalle. Tämän jälkeen Raja-Jooseppiin ei pitäisi uusia läpsyjä tulla, pajatso on nyt tyhjä Venäjän puolella.

Paine tulee oletettavasti siirtymään etelään, Kaakonkulmalle.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Reino Rivimies

RajaJooseppi tullaan sulkemaan ennemmin tai myöhemmin. Ulina ja oikeussanktiot ovat samat tehtiinpä se ennemmin tai myöhemmin. Niin en tajua miksi sitä ei sitten tehtäisi ennemmin vaan tässäkin asiassa maksimoidaan kustannukset jahkailulla?

Roope

Helsingin Sanomat: Vihreiden Sofia Virta: Venäjän toiminta itärajalla on saatava loppumaan 25.11.2023

Quote from: HS/STTVIHREIDEN puheenjohtaja Sofia Virta painottaa, että Venäjän toiminta itärajalla on tuomittavaa ja se on saatava loppumaan.

Venäjän tuomittava toiminta itärajalla tuskin loppuu, ellei turvapaikanhakijoiden vastaanottoa lopeteta, sillä laillisen liikenteen vaikeuttamisella ei selvästikään ollut vaikutusta Venäjään.

Quote from: HS/STT"Turvaa hakevat ihmiset eivät ole ongelma, vaan vieraan valtion painostamistarkoituksessa käynnistämä operaatio Suomea kohtaan on."

Totta kai he ovat ongelma. Emme puhuisi koko asiasta, ellei turvapaikanhaulla oikeutettu haittamaahanmuutto olisi ongelma.

Puheenjohtaja Virralle ei varmaan tuota tämän jälkeen vaikeuksia tuomita myös Välimeren meritaksitoimijoita, jotka kuskaavat turvapaikanhakijoita Afrikan maiden aluevesiltä Eurooppaan.

Quote from: HS/STTVirta myös muistutti, että vihreiden puoluejohto ja eduskuntaryhmän enemmistö ovat antaneet tukensa hallituksen päätökselle sulkea itärajan henkilöliikenteen rajanylityspaikat Sallan Raja-Jooseppia lukuun ottamatta.

Eikä tällä ollut mitään havaittavaa vaikutusta Venäjään.

Vihreiden looginen ratkaisu rajakriisiin onkin mahdollistaa kaikille maailman ihmisille turvapaikanhaku Suomen edustustoista, jotta kenenkään ei tarvitse tulla Suomen rajalle asti...

Quote from: Sofia Virta 25.11.2023Olemme esittäneet hallitukselle, että nyt samanaikaisesti rajaliikenteen rajoittamisen ohella olisi tärkeää selvittää vaihtoehtoisia toimintamalleja kuten mahdollisuutta järjestää humanitaarisen viisumin ja turvapaikan hakeminen Suomen edustustoissa ulkomailla ja tarvittaessa esittää sen edellyttämiä lakimuutoksia eduskunnalle.

Tämä voisi olla yksi keino turvata tilannetta rajalla ja mahdollistaa turvapaikan hakemisen aito ja todellinen mahdollisuus jopa paremmin kuin keskittämällä hakeminen yhteen raja-asemaan maarajalla.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Eagle

Kompromissien tekeminen on ymmärrettävää, jos kompromissi takaa mahdollisuuden vaikuttaa johonkin suurempaan ja tärkeämpään asiaan. Luulin itse, että pakolaisvyöryn estäminen on tällainen eksistentiaalinen kysymys, jossa vastustaja lyö takalautaan. Aika hämmentävää seurata tilannetta. Jos pakolaisia tulee nyt vain satoja, niin PS.n kannatuksen lasku on ehkä suurin vahinko. Jos noita partasuita alkaa kuitenkin tulemaan tuhansia, niin silloin PS:n on viimeistään pakko tehdä asiasta hallituskysymys, mikäli se haluaa olla jatkossa yli 15% puolue. 

Kuvitellaan tilannetta, että Rantanen olisi heti ilmoittanut, että raja menee kiinni ja that´s it. Mikäli hallitus olisi hajonnut tähän, niin se olisi tehnyt RKP:stä ja kokoomuksesta täysin naurunalaisia. Myös RKP.n tai Kokoomuksen on pakko laittaa raja kiinni jossain vaiheessa, joten olisi heille äärimmäinen nöyryytys ensin antaa kenkää PS:lle ja sitten joutua itse tekemään se minkä vuoksi PS:lle annettiin kenkää. Mitä Orpoon tulee niin kaveri on ihan täysi vässykkä bimbo. Pissat housuissa pakkasessa hän uhoaa Venäjälle että kyllä Suomi pysyy yhtenäisenä, mutta mieleen ei tule, että kannattaisi mennä lämpimään ja vaihtaa vaatteet. Orpo on tyypillinen urapolitiikko joka osaa näyttää suht fiksulta, mutta jonka intellektuaaliset kyvyt ovat tosipaikan tullen ihan lapsen tasolla. Jokainen oikeasti fiksu ihminen tietää, että oikeusoppineiden huutelu on läpipolitisoitunutta paskaa ja että tosipaikan tullen politiikkojen pitää tehdä se mikä on oikein ja oikeusoppineet pitää dumpata roskakoriin jos he laulavat väärää biisiä.   


Jos Persut olisi nyt ulkona hallituksesta ja muut puolueet jatkaisivat tätä Uuno Turhapuro Showta, niin PS:stä tulisi väärin kohdeltu sankari kansan silmissä ja kannatus ampuisi ylös.               

Roope

Quote from: Reino Rivimies on 25.11.2023, 12:22:47
Älytön se Lindtmanin ehdotus maksaa Ukrainalle 100000€ jokaisesta Venäjän itärajalle tuodusta turvapaikanhakijasta.

Täky ohjata keskustelua pois olennaisesta eli rajan sulkemisesta.

Puheenjohtaja Lindtmanhan antoi samassa haastattelussa ymmärtää hyväksyvänsä rajan sulkemisen kokonaan, mutta asetti sitten kuitenkin ehdoksi rajavartiolain edellytysten täyttämisen, jolloin Lindtmanin hyväksyntä ei tarkoita mitään.

Quote– Suomi puolestaan on kansainvälisiiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutunut maa, ja siksi meidän tehtävä on kaikissa tilanteissa huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja tehdä se oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen. Tässä on löydettävä tasapaino, Lindtman sanoo.
Yle: Suomen on löydettävä tasapaino oikeusvaltioperiaatteen ja sisäisen turvallisuuden välillä, sanoo SDP:n Antti Lindtman 25.11.2023

Suomalainen versio tästä tasapainosta on se, että rajan sulkemista voidaan haluta ja siitä voidaan puhua, kuin se tapahtuisi jo huomenna, mutta sitä ei aiotakaan tehdä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lumiukko Jeti

Quote from: Reino Rivimies on 25.11.2023, 12:59:21
RajaJooseppi tullaan sulkemaan ennemmin tai myöhemmin. Ulina ja oikeussanktiot ovat samat tehtiinpä se ennemmin tai myöhemmin.

Mikäli Muurmannin pajatso on nyt tyhjä, eli sieltä ei enempää potentiaalia löydy niin Raja-Jooseppia ei kannata sulkea. Sen avoinna olo mahdollistaa pushbackit etelässä. Tästä on se EU-oikeuden päätös vs Espanja. Rajavartijat saivat puskea läpsyt ulos Espanjan maaperältä koska läpsyillä oli mahdollisuus hakea turvapaikkaa auki olevan rajanylityspaikan kautta. Se raja-asema oli myös jossain erittäin vittumaisessa paikassa. Läpsyt ei yksistään tuonne Raja-Jooseppiin lähde/pääse. Siihen tarvitaan FSB mukaan. Pietariin ne kyllä löytävät ilmankin ja jos kerran Venäjä jakaa viisumeja somaleille tehdastyyliin niin paine siirtyy Kaakonkulmalle.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Outo olio

Quote from: Roope on 25.11.2023, 11:30:45
Quote
Sisäministeriön viestintäasiantuntija Elina Ollilan mukaan ministeriön viestinnän tavoitteena on ehkäistä sitä, että ihmiset lähtevät Suomeen väärien tietojen varassa.

– On tärkeää, että myös lähtömaihin välittyy viesti siitä, miten Suomi toimii maahantulijoiden tilanteessa, Ollila kirjoittaa.

Mutta entäs jos he tulevatkin siksi, että heillä ei ole mitään väärinkäsityksiä Suomesta? 24 tuntia rajanylityksen jälkeen olit jo lämpimässä vuokrakämpässä, jossa sähköt, sisävessa ja täysi jääkaappi? Parempi elintaso kuin suomalaisilla kodittomilla, ja >50% maailman väestöllä, ja ei tarvitse maksaa.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Totti

Quote from: Sibis on 25.11.2023, 12:39:48
Quote from: Eirene on 25.11.2023, 11:39:27
Totta. Itse en enää aio PS äänestää, juuri siitä syystä että puolueessa ei vain kyvyt riitä. Paljon puhetta ja uhoamista, todella vähän tekoja!

Kerro minkä puolueen valitsisit korvaamaan persut?

Tällä hetkellä persuissa ei ole mitään korvattavaa. Hehän istuvat käsillään maahanmuuton osalta ihan samalla kun kaikki muutkin puolueet.

Kyse ei siis ole siitä, että persuille pitäisi löytää vaihtoehto vaan nyt näyttää siltä että sellainen pitää luoda jollain lailla. Joko niin, että syntyy uusi puolue, joka oikeasti on valmis tekemään jotain tai uusi "vallankaappaus" persuissa, jossa Purran vätysporukka heitetään ulos ja laitetaan rohkeiksi tunnetut miehet paikalle. Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että aina kun nainen valitaan puolueiden johtoon, mistään ei lopulta tule mitään.

Purran valinta puoluejohtoon oli siis selvä virhe. Hänen retoriikka on oikein ja voi olla, että hän jopa aidosti haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa. Naisena Purralla ei kuitenkaan lopulta ole tarpeeksi henkistä voimaa tehdä se mitä pitäisi.

Jo loputtomiin kestäneet hallitusneuvottelut antoi indikaatiota siitä, että Purran johdolla persuilla ei kerta kaikkiaan ole cojones olla jämäkkiä. Kaikesta tingittiin lopulta alas ihan naurettavuuksiin saakka kuten työperäisten mamujen tulorajan minimaalinen nostaminsen 1300 eurosta 1600 euroon kun tavoite oli 3000 euron luokkaa. Tuloraja oli täysin ratkaiseva sen osalta, mitä porukka tänne tulee ns. "töihin".

Tämä väisteleminen on nyt jatkunut jo jonkin aikaa ja jatkuu edelleen. Ei ole enää selvää, että persut olisi mitenkään olennainen tekijä maahanmuuton suhteen.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Lalli IsoTalo

Quote from: Lumiukko Jeti on 25.11.2023, 13:34:05
Mikäli Muurmannin pajatso on nyt tyhjä, eli sieltä ei enempää potentiaalia löydy niin Raja-Jooseppia ei kannata sulkea. Sen avoinna olo mahdollistaa pushbackit etelässä. Tästä on se EU-oikeuden päätös vs Espanja.

Toivottavasti Suomella ei ole jotain "ammu omaan jalkaan aina kun voit" -lakia, joka estää pushbackit, jotka EU sallisi.

Vaihtoehtoja ensi viikolle.

a) Valmistaudutaan pikapikaa odotettavissa oleviin takaisintyöntöihin etelässä vahvistamalla raja-asemia.
b) Ei valmistauduta mitenkään.


Jos vanhat merkit paikkansanpitävät, niin Kinkkuleipälapanen ei käytä etsikkoaikaa valmistautumiseen, vaan tilanteen tarkkailuun, jotta sitten kun tilanne on päällä, voidaan taas nostaa kädet pystyyn, ja alkaa imuroimaan miljoonakustannuksia sisään.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Jorma M.

Quote from: Nikolas on 25.11.2023, 11:26:36
Quote from: Vöyri on 25.11.2023, 11:09:56

Tähän ollaan totuttu, että PS:n hallituskausilla raja huojuu.


1990, 2015 ja 2023. Yhteinen tekijä: Kokoomus.

Tähän on helppo yhtyä. Holkeri, Katainen, Stubb, Orpo ym.

Huhtikuusta 23 lähtien jokainen atomi tässä maassa on liikkunut Kokoomuksen haluamaan suuntaan. Mitään ei tapahdu ilman sitä. Jokainen rajalakiin tai rajavalvontaan liittyvä valmistelu & käytännön toimi on Kokoomuksen ohjaamaa. Myös Valtosen rajailmoitus 15.9. Ja runsaat pari viikkoa kestänyt matujen vastaanotto.

Kok ei ole tietenkään ainoa mahdollistava taho. Mutta se on päättävä taho. Esim Purra on tehnyt 3.4.23 lähtien kaiken mitä Kok on halunnut.

Purran jokainen päätös ja jopa twiitti on Kokoomuksen arvopohjan mukainen. Tai niin jostain syystä Purra haluaa antaa ymmärtää. Tälläkin hetkellä persut ajaa kiihkeästi säästötoimia ja talouden "sopeuttamista". Oikea käsi puristaa lisäsäästöjä äänestäjistä, vasen käsi pitää puomeja, majoitustilojen ovia ja Kelan piikkiä auki.

Käytännössä tämä on ollut valmistautumista itärajan aukipitämiseen. Ja kun paska on tuulettimessa, niin tuuletinta täytyy pitää päällä ja järjestää lisää paskaa.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Reino Rivimies

"Raja-Joosepissa on lääkäreitä ja sairaanhoitajia saapuvien mahdollisia sairaustapauksia varten. Tänään kaikki saapujat olivat hyvävoimaisia, eikä heitä tarvittu."

Suomen kansalaiset saa kyllä odottaa useita kuukausia että pääsee lääkärin puheille. Sairaustapauksissa käsketään potemaan tauti kotona.

Eirene

Quote from: F1nka on 25.11.2023, 15:04:54
Kultamunia on alettu taas hiljaisesti levittämään Suomenmaahan. Eräälle paikkakunnalle kauas itärajasta on ilmaantunut isompi erä somaleita. Haluavatko perussuomalaiset ministerit jatkaa omalla vahtivuorollaan tätä toimintaa?

En usko että haluavat, mutta ennen kaikkea eivät halua riskeerata ministerin paikkojaan. Purra ja Rantanen tekevät juuri niin kuin Orpo määrää viis siitä mitä itärajalla tapahtuu. Tulee ihan Timo Soinin ministeriajat mieleen.

Kim Evil-666

QuoteLindtmanin mukaan EUn pitäisi maksaa 100k € jokaisesta Suomen rajan ylittävästä.

Lindtman toimii pillipiiparina- ja yrittää siirtää keskustelua pois olennaisesta. Noin normaalien ihmisten keskuudessa ehdotukselle nauravat paitsi aidanseipäät- myös aidanseipäiden sukulaiset. Lindtman in tyyppiesimerkki ihmisestä- joka on täysin irrallaan tavallisten ihmisten todellisuudesta- omassa poliittisen broilerin kuplassaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

ikuturso

Quote from: Roope on 25.11.2023, 11:03:26
Esitys koko rajan sulkemisesta oli täysin juosten kustu ja valmistelematon. Näyttää siltä, että kukaan ei halunnut ottaa vastuuta päätöksestä eikä valmistautunut sen tekemiseen. Perustelumuistion teki kiireessä Rajavartiolaitos, jota oikeuskanslerin viraston piti neuvoa termeistä lähtien.

Kiitos.

Silmiä avaavan muistion toit meille maksumuurin takaa.

Mutta nyt pitäisi päättää:
1) pitikö ne rajat sulkea ensin ja kysyä vasta sitten tehtiinkö jotain väärin vai
2) pitikö sisä- ja oikeusministeriön laatia huolella valmisteltu ja lainoppineiden avulla muotoiltu kirjelmä demlajuristille, jotta tämä olisi antanut luvan toimia?

Vähän rupeaa juippimaan, kun ensin valitetaan että ei toimita nopeasti. Ja sitten kun on yritetty toimia nopeasti, valitetaan, että asiakirjojen valmisteluun ei ole käytetty riittävästi aikaa...

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Titus

Miksi missään ei kyseenalaisteta sitä, että henkilöt ovat itse hakeutuneet Venäjälle hakemalla sinne viisumin, saaneet sen ja matkustaneet Venäjälle.

He ovat hakeutuneet maahan joka luokitellaan rauhalliseksi eli eivät ole pakolaisstatusta täyttäviä jatkaessaan matkaansa ja voidaan käännyttää takaisin kuulustelun jälkeen riippumatta mikä heidän tilanteensa on, tai on ollut, omassa maassaan.





that's a bingo!

koojii

Quote from: Roope on 25.11.2023, 13:24:58

Quote– Suomi puolestaan on kansainvälisiiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutunut maa, ja siksi meidän tehtävä on kaikissa tilanteissa huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja tehdä se oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen. Tässä on löydettävä tasapaino, Lindtman sanoo.
Yle: Suomen on löydettävä tasapaino oikeusvaltioperiaatteen ja sisäisen turvallisuuden välillä, sanoo SDP:n Antti Lindtman 25.11.2023

Suomalainen versio tästä tasapainosta on se, että rajan sulkemista voidaan haluta ja siitä voidaan puhua, kuin se tapahtuisi jo huomenna, mutta sitä ei aiotakaan tehdä.

Suomalainen versio tuosta on, että rajanylityspaikat saadaan kaikki kiinni, niin ettei rajan yli pääse yksikään ihminen laillisesti mukaan luettuna diplomaatit. Suomalaisessa versiossa se rajan ylityksen mahdollisuus varataan silloin vain kaikille maailman ihmisille, jotka hoksaavat sanoa taikasanan rajalla ja lompsia sisään. Tämä sitten palkitaan ikuisesti voimassa olevalla Kela Gold-kortilla koko suvulle Afrikassa ja kaikenlaisille "ottolapsille".


Penan kaveri Eki

Quote from: Roope on 25.11.2023, 11:03:26
Esitys koko rajan sulkemisesta oli täysin juosten kustu ja valmistelematon. Näyttää siltä, että kukaan ei halunnut ottaa vastuuta päätöksestä eikä valmistautunut sen tekemiseen. Perustelumuistion teki kiireessä Rajavartiolaitos, jota oikeuskanslerin viraston piti neuvoa termeistä lähtien.

Jos perustelumuistio sekä ministeriön että hallituksen prosessi oli täysin ala-arvoinen, niin miten voidaan olettaa, että liitteenä ollut salassa pidettävää tiedustelutietoa sisältävä muistio, olisi ollut yhtään sen paremmin laadittu?

Tällaiset tiedot pitäisi laittaa kaikkien arvioitavaksi, eikä niin että rajan ja/tai supon martelankuluttaja kopissaan kyhää kasaan jonkun punaleimalla varustetun pahvin.
"They were some bad people... I say hombres."

Ari-Lee

Sosialisti Lindtman keksi pyörän uudelleen. Jokaikinen rajarikollinen verolle 100k€/rikollinen ja raha Ukrainaan. On ne vain neroja nuo sosialistit. Kuinka kukaan voi tätä vastustaa?

Suurinosa suomalaisista hyväksyy itärajan sulkemisen JOS tulijoita tulee. No kysytään huomenna uudestaan ja tarkkaillaan tilannetta tuleeko sieltä ketään.

Tänään tuli Kivamaan Kultaisen tilaisuuden järjestelmään rekisteröitäviä 55kpl.

Ripiit:
Suurinosa suomalaisista hyväksyy itärajan sulkemisen JOS tulijoita tulee. No kysytään huomenna uudestaan ja tarkkaillaan tilannetta tuleeko sieltä ketään.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Outo olio

Katsoin netistä. Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa, Libyassa ja Nigeriassa on kaikissa käytössä kuolemanrangaistus, Nigeriassa kuulemma jopa ryöstöstä voi saada kuolemanrangaistuksen.

Suomeen tulevat kehitysmaalaiset elävät joten kuten puoliksi Suomen säännöillä, mutta vain niin kauan kuin saavat rahaa taikaseinästä. He äänestävät mitä hyvänsä puoluetta ja ketä hyvänsä ehdokasta, joka lupaa lisää taikaseinää tai maahanmuuttoa. Mutta jos jaettava alkaa loppua, ja ihmiset miettivät, mitä seuraavaksi, niin yhä enemmän he alkavat rakentamaan yhteiskuntaa kotimaansa kaltaisiksi, esimerkiksi äänestämällä kuolemanrangaistuksen puolesta.

Sadan vuoden päästä tulee yhä olemaan ihmisen sivilisaatioita, mutta "rajoittamattomiin ihmisoikeuksiin" uskovat yhteiskunnat saattavat olla lakanneet tai lakkaamassa olemasta, koska niihin on muuttanut asiasta eri mieltä olevia ihmisiä.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Linkster

Quote from: Ari-Lee on 25.11.2023, 16:08:31
Sosialisti Lindtman keksi pyörän uudelleen. Jokaikinen rajarikollinen verolle 100k€/rikollinen ja raha Ukrainaan. On ne vain neroja nuo sosialistit. Kuinka kukaan voi tätä vastustaa?

Suurinosa suomalaisista hyväksyy itärajan sulkemisen JOS tulijoita tulee. No kysytään huomenna uudestaan ja tarkkaillaan tilannetta tuleeko sieltä ketään.

Tänään tuli Kivamaan Kultaisen tilaisuuden järjestelmään rekisteröitäviä 55kpl.

Ripiit:
Suurinosa suomalaisista hyväksyy itärajan sulkemisen JOS tulijoita tulee. No kysytään huomenna uudestaan ja tarkkaillaan tilannetta tuleeko sieltä ketään.

Olisipa tuo ideoiden tonava lintmanni edustanut kaiken pahan ruumiillistumaa PS:a tuon ideansa kanssa! Typeryys ei siitä karisisi minnekään, mutta saisimme ihmisoikeusparemmistosäteilyrohvessorien rankempaakin rankempaa käsienheiluttelua ja vaatimuksia ko lausujan välittömästä vapauttamisesta tehtävistään.
Nythän vaan media on ihastuksissan.
ps
Mistä/keneltä tuo vero sitten kerättäisiin?

Kim Evil-666

Yritin tuossa mietiskellä- miten rajat saataisiin vuotamattomiksi. Lakipykälien tulkinta tuntuu olevan loputon suo- sillä jotkin tahot haraavat aina vastaan. Oikeastaan ratkaisu olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan se- että yksinkertaisest jätetään ne tulkinnat huomioimatta- ja tehdään se, mikä tälle maalle on parhaaksi. Valtiovalta antaa ohjeet- että yksikään ei läpsyttele sisään sillä ja sillä ajalla. Jatkot tästä episodista katsottaisiin joskus tulevaisuudessa. Parhaassa tapauksessa päästäisiin EUnistakin eroon.

Kun läpsy läpsyttelee rajalle- on vahtivorossa olevan tehtävä sanoa itäpuun esimerkkiä mukaillen: - Go ahead punk- make my day. Virkapipo hieman vinossa- tuima ilme- ja stidi hampaissa.

Vakavasti ottaen tämä touhu ei pääty- jos sitä ei ryhdikkäästi laiteta päättymään. Ulisijat uliskoot. Tässä nyt on kuitenkin pitkälti kyse maan tulevaisuuden määrittämisestä. Jos tämän annetaan jatkua- se tulee toistamaan itseään tulevaisuudessa.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Jack

Amnesty Internationalin Suomen toiminnanjohtaja Frank Johansson on kiihkonnut rajojen sulkemista vastaan ja sanonut, että sulkeminen ei johdu turvallisuudesta vaan on hallituksessa olevien perussuomalaisten tekosyy toteuttaa islamofoobista politiikkaansa ja kääntää samalla huomio pois valtion menoleikkauksista.

Johanssonin mielestä kaikki itärajan yli pyrkivät turvapaikkaa anovat pitäisi ottaa vastaan, koska heidän lähtömaansa eivät ole turvallisia eikä myöskään Venäjä ole turvallinen.

Johanssonin ajatus myötäilee Vasemmistoliiton aikoinaan esittämää vaatimusta, että Suomen pitää ottaa vastaan ihmisiä sotaa käyvistä maista, koska tällaiset maat eivät lähtökohtaisesti ole turvallisia.

Johansson on sanonut, että Suomen pakolaispolitiikka on rasistista, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että 50000 valkoihoista ukrainalaista otettiin vastaan ilman ongelmia, mutta jo muutama sata rajoille tullutta tummaa ihmistä saa aikaan paniikin. Kaikki sotaa pakenevat pitäisi Johanssonin mielestä ottaa vastaan ilman karsintaa.

Johanssonin kannattaisi ottaa huomioon muutamia seikkoja.

Ensinnäkin Ukrainasta ei paeta liikakansoituksen takia, sillä syntyvyys maassa on ollut maailman alhaisimpia. Ukrainasta petaan siksi, että Venäjä on hyökännyt sinne ja miehittänyt osan maasta. Pakenijat ovat naisia ja lapsia osittain siksikin, armeijaikäisiä miehiä ei päästetä pois maasta.

Afgaanit, arabit ja afrikkalaiset ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä niin, että käyrät näyttävät punaista. Tämän seurauksena on syntynyt ns. "nuorisopullistuma". Tulevaisuuden näkymänsä menettäneet ihmiset, varsinkin nuoret miehet, ovat alkaneet tapella toinen toisiaan vastaan uskonnosta ja kaikesta mahdollisesta. Näissä maissa ilmenevä sota ja väkivalta ei johdu vieraan valtion hyökkäyksestä vaan siitä, että maan asukkaat ovat itse omalla toiminnallaan tehneet maastaan paikan, josta yhä useampi haluaa pois.

Sisäisiin ongelmiin ja väkivaltaan ajautuneista maista pakenevat ovat enimmäkseen nuoria miehiä. Pakenijoiden joukossa on äärijärjestöjen jäseniä, sotilaita ja terroristeja. Nämä turvapaikanhakijat ovat joka suhteessa aivan erilaista väkeä kuin Ukrainasta tulleet naiset ja lapset. Ukrainalaiset aikovat palata kotimaahansa, kunhan sota on ohi. Kauempaa tulleet aikovat jäädä tänne ja tuoda sukunsakin.

Ukrainalaisista aiheutuva riski on se, että Venäjä voi käyttää näitä ihmisiä hyväkseen Suomea vahingoittaakseen. Tämä riski on pieni ja toteutuu oikeastaan vain silloin, jos Ukraina häviää niin täydellisesti sodan, että joutuu pakkoliitetyksi Venäjään. Tällöin Venäjä voi alkaa pitää kaikkia alamaisikseen joutuneita ukrainalaisia venäläisinä. Tällöin Suomessa asuvista ukrainalaisista tulee myös "venäläisiä".

Siitä ei tarvinne erikseen kirjoittaa, millaisia mahdollisia riskejä kymmeniin tuhansiin arabimiehiin ja afrikkalaismiehiin liittyy, jos heitä tulee tänne pysyvästi "sotaa käyvistä" maista.

https://wisevoter.com/country-rankings/countries-currently-at-war/
https://twitter.com/FrankAmnesty/status/1725957784611491978
https://areena.yle.fi/podcastit/1-66748048

Hakkapeliitta

Tänään tuli siis 50 tyyppiä raja-jooseppiin. Eilen tai toissapäivänä Venäjältä ilmoitettiin, että 250 ihmisestä 200 halusi jäädä Venäjälle ja heidät siirrettiin Pietariin, mutta 50 siirrettiin lähelle raja-jooseppia. Nämä ovat luultavasti niitä. Seuraavat päivät kertoo missä mennään. Jos tulijavirta jatkuu raja-joosepille tästä eteenpäin, silloin perussuomalaisten pitää vaatia rajojen sulkemista ja vaadittavien viranomaisten yli kävelemistä, tai uhata erota hallituksesta. Muuten tilanne on se, että tulijavirta jatkuu loputtomiin, eikä perussuomalaisten muut tavoitteet hallituksessa ole sen väärti. Etenkin kun nyt olettaisin, että muutkin puolueet haluaa karsia vetovoimatekijöitä.
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Atte Saarela

Quote from: Hakkapeliitta on 25.11.2023, 17:17:42
Tänään tuli siis 50 tyyppiä raja-jooseppiin. Eilen tai toissapäivänä Venäjältä ilmoitettiin, että 250 ihmisestä 200 halusi jäädä Venäjälle ja heidät siirrettiin Pietariin, mutta 50 siirrettiin lähelle raja-jooseppia. Nämä ovat luultavasti niitä. Seuraavat päivät kertoo missä mennään. Jos tulijavirta jatkuu raja-joosepille tästä eteenpäin, silloin perussuomalaisten pitää vaatia rajojen sulkemista ja vaadittavien viranomaisten yli kävelemistä, tai uhata erota hallituksesta. Muuten tilanne on se, että tulijavirta jatkuu loputtomiin, eikä perussuomalaisten muut tavoitteet hallituksessa ole sen väärti. Etenkin kun nyt olettaisin, että muutkin puolueet haluaa karsia vetovoimatekijöitä.
Luulisin että sisäministeri periaatteessa voisi soittaa Raja-Jooseppiin ja sanoa että nyt se raja sieltä kiinni. Raja varmaankin menisi kiinni ongelmitta, en sitten tiedä mitä kaikkea voisi tapahtua sen jälkeen.. Näinköhän se merisi:

- Orpo nuhtelisi Rantasta omavaltaisuudesta, varmaankin?
- Tietääkseni mitään sanktioita Rantaselle ei voí määrätä vaikka rajavartiolakia tiukkapipoisen tulkinnan mukaan rikottaisiinkin, koska laissa ei kuitenkaan ole määritelty mitään rangaistuksia tällaisesta (?)
- Vaikea sanoa mitä hallitukselle tapahtuisi?

kirveles

On ilmeistä että suomi ei kykene suojaamaan aluettaan tai kansalaisiaan vieraan valtion hyökkäykseltä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ep%C3%A4onnistunut_valtio

QuoteEpäonnistunut valtio eli romahtanut valtio (engl. failed state) on toimintakykynsä menettänyt valtio, joka on niin heikko ettei se pysty hallitsemaan aluettaan eikä suojelemaan kansalaisiaan

Valtion romahdus näyttää vääjäämättömältä. Ehdottaisin että mahdolinen seuraava yhteiskuntakokeilu käynnistetään sellaisilla parametreilla, että äänioikeus on vain miehillä ja sosialismi kaikissa muodoissaan perustuslailla kielletty.


Roope

Quote from: ikuturso on 25.11.2023, 15:44:20
Mutta nyt pitäisi päättää:
1) pitikö ne rajat sulkea ensin ja kysyä vasta sitten tehtiinkö jotain väärin vai
2) pitikö sisä- ja oikeusministeriön laatia huolella valmisteltu ja lainoppineiden avulla muotoiltu kirjelmä demlajuristille, jotta tämä olisi antanut luvan toimia?

Vähän rupeaa juippimaan, kun ensin valitetaan että ei toimita nopeasti. Ja sitten kun on yritetty toimia nopeasti, valitetaan, että asiakirjojen valmisteluun ei ole käytetty riittävästi aikaa...

Aikaa on kyllä käytetty laskutavasta riippuen nelisen kuukautta, puolitoista vuotta tai kahdeksan vuotta, mutta se kaikki on mennyt "varautumiseen".

Rajan sulkemisen laillisuuden selvittäminen tyrkättiin viikonloppuna rajavartiolaitokselle, jossa ei ymmärretty asiasta edes sen vertaa, että olisivat tienneet siirtolaisen ja turvapaikanhakijan eron tai ymmärtäneet liittää paperiinsa myös perustelut.

Quote from: HS
"Päätösluonnosten laillisuusvalvonnallista arviointia varten ei ole ollut käytettävissä perustelumuistioita, joissa muun ohella selvitettäisiin tilannekuvaa sekä toimenpide-ehdotusten välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta", todettiin oikeuskanslerinviraston esittelijäneuvoksen Maija Salon välittämässä vastauksessa.
...
"Muistiossa vaihtoehto VE2 eli koko itärajan sulkeminen on käytännöllisesti katsoen perustelematon."
...
APULAISOIKEUSKANSLERIN vastauksen jälkeen hallituksella oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa: pyrkiä perustelemaan koko itärajan sulkeminen paremmin tai vaihtoehtoisesti jättää vähintään yksi rajanylityspaikka auki. Hallitus päätyi näistä jälkimmäiseen.

On ilmeistä, että sisäministeriö, oikeusministeriö ja hallitus halusivatkin laillisuusvalvonnan arvioinnista hylkäävän päätöksen. En keksi muuta selitystä tällaiselle sabotaasitoiminnalle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset