News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-08-20 Suomi valmistautuu ottamaan 15 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna

Started by Mymmeli, 20.08.2015, 13:26:32

Previous topic - Next topic

ämpee

Quote"Henkilöllisyyden selvittäminen kriittisen tärkeää"

Jos tuo henkilöllisyyden selvittäminen ei ihmiselle itselleen ole laisinkaan tärkeää, niin aika hankalan tapauksen edessä ollaan.
Ainoa konsti on laittaa todistettavaa henkilöllisyyttä vailla olevat ihmiset suljettuun laitokseen, aina niin pitkäksi aikaa kunnes luotettava selvitys tavalla tai toisella saadaan.
Tuo yhtään kalliimmaksi tule kuin nykyinen systeemi, ehkä jopa halvemmaksikin.

Laitosta ei sitten suljeta sinne kotimaahan päin laisinkaan, eli heti kun haluttaa lähteä, niin jopa autetaan.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Roope

Quote from: Nuivake on 22.08.2015, 10:10:54
-Valtio on luvannut maksaa kunnille kaikki kulut mutta EU on luvannut maksaa "kaikki kulut" valtiolle.

EU ei ole luvannut maksaa valtioille kuin pieniä suolarahoja. Esimerkiksi kiintiöpakolaisten kohdalla ne vastaavat Suomessa ehkä parin ensimmäisen kuukauden aikana kertyneitä menoja. Loput kuluista jäävät valtion ja kuntien piikkiiin. EU-tasolla puhutaan kuitenkin miljardeista euroista, mikä on valtava summa verrattuna vaikka Syyrian kriisiapuun.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Hjuu Hefnöö

Quote from: Eino P. Keravalta on 23.08.2015, 09:55:00
Quote from: ämpee on 23.08.2015, 09:51:49
Quote from: junakohtaus on 23.08.2015, 09:31:02
Loisiksi nimittely on sitten edelleen muuan vahvoista indikaatioista valtion islam-palkinnosta. Hankkikaa ne muualla.

Mitä muuta nimikettä voi käyttää ihmisistä joiden mukaan eläminen Suomessa on ilmaista ??

Symbioosirajoitteinen? Yksisuuntaisen hyötymissuhteen kandidaatti?

Monetaarisen osmoosin hyödyntäjä?
Vastuu siirtyy kuulijalle.

Åbo Akademin historian professori Holger Weiss: Suomellakin on kolonialistinen historia

"Jos Pohjanmaa oli maailman suurin tervantuottaja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, mihin sitä terva käytettiin? Niiden laivojen tiivistämiseen, jotka hakivat orjia siirtomaista", Weiss

Foundation

Quote from: ämpee on 23.08.2015, 09:56:36
Jos tuo henkilöllisyyden selvittäminen ei ihmiselle itselleen ole laisinkaan tärkeää, niin aika hankalan tapauksen edessä ollaan.
Ainoa konsti on laittaa todistettavaa henkilöllisyyttä vailla olevat ihmiset suljettuun laitokseen, aina niin pitkäksi aikaa kunnes luotettava selvitys tavalla tai toisella saadaan.
Tuo yhtään kalliimmaksi tule kuin nykyinen systeemi, ehkä jopa halvemmaksikin.

Hajautetaan hallintoa, niin yrittäjä voi ottaa tulijan vaikka töihin.

"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

guest13807

Quote from: chacha2 on 23.08.2015, 09:30:46
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 22.08.2015, 22:54:33
Quote from: M on 22.08.2015, 22:49:57
Vöyri: tarve on huomattavan iso. Lyödään tämä kiinni.
Miten iso? Miksi?

Se raja, milloin tulijoiden määrä on liian suuri, jätetään aina tarkoituksellisesti määrittelemättä täsmällisesti, kuten Ruotsissa on nähty.


Ainakin yksi raja kuuluisi olla hyvin selvä.
Suomeen ei tarvita yhtäkään ihmistä vailla vahvistettua henkilöllisyyttä.


Mutta valitettavasti niin:

Quote13.6.2013
Euroopan muuttoliikeverkoston synteesiraportti:
Suurin osa EU-alueen turvapaikanhakijoista vailla vahvistettua henkilöllisyyttä

...

Turvapaikan hakeminen ilman henkilöllisyysasiakirjoja vaihteli EU-jäsenmaiden arvioissa Latvian 25 prosentista Ruotsin ja Norjan 94 prosenttiin.

Suomi arvioi omassa raportissaan, että myönteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista noin 70 prosentilla ja kielteisen päätöksen saaneista noin 40–50 prosentilla on henkilöllisyys varmistamatta.  Irak ja Somalia ovat olleet Suomelle henkilöllisyyden selvittämisen suhteen hankalimpia maita, koska näistä maista ei ole saatavissa luotettavia asiakirjoja.
...

Henkilöllisyyden selvittäminen kriittisen tärkeää

Henkilöllisyyden selvittäminen on erityisen tärkeää, kun turvapaikanhakija on esittänyt henkilökohtaisia perusteita kansainvälisen suojelun myöntämiselle.

Henkilöllisyyden selvittämisellä on merkitystä myös silloin, kun kielteisen päätöksen saanutta henkilöä ollaan palauttamassa kotimaahansa. Turvapaikanhakijaa ei voida palauttaa, jos hänen henkilöllisyyttään ei ole selvitetty asianmukaisesti. Palauttamiseen vaikuttavat vastaanottavien maiden vaatimukset henkilöllisyyteen liittyvistä tekijöistä, suhteet suurlähetystöihin sekä palautettavan henkilön oma halukkuus avustaa henkilöllisyytensä selvittämisessä. ...
http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/suurin_osa_eu-alueen_turvapaikanhakijoista_vailla_vahvistettua_henkilollisyytta_44604 oma alleviivaus

Just joo! Jos EU oikeasti haluaa selvittää henkilöllisyydet niiden pitäisi lähettää kalastusveneitä noukkimaan kaikki revityt passit jotka on heitetty yli laidan. Jos tulee esim. 4.000 pakolaista niin vain 40 omaa passin.

Syy siihen on että jos eivät pysty todistamaan henkilöllisyyttään ne on otettava vastaan. Sitä voi vain arvailla miten heillä on edes ollut varaa koko matkaan. Ei rehellisellä työntekijällä yksinkertaisesti ole varaa "matkaan". Paperittomien todellinen henkilöllisyys on luultavimmin erittäin puistattava ja kauhea.

Calaisin leirissä aktivisteilla on asuntovaunutoimisto missä pakolaisille jaetaan ohjeita englanniksi ja arabiaksi. Ensin pitää valita kategoria: rotu, sota, syrjintä tai homoseksuaali ja sen jälkeen annetaan "elämä" jonka opettelevat ulkoa. Aktivistit kertovat myös miten vastata viranomaisten kysymyksiin.

Nämä syyrialaiset lekurit Kirkkonummella kannattaisi viedä patologian laitokselle missä voivat esitellä lääkärin taitojaan. Insinööreille samantapaiset testit missä muut insinöörit voivat arvioida heidän kykynsä.

Kansalaisten tulisi olla erittäin peloissaan kun näitä paperittomia pakolaisia päästetään Suomeen asumaan. Erittäin peloissaan.

Mutta ehdotan että EU lähettää veneitä noukkimaan vedestä poisheitettyjä passeja, edellyttäen tietysti että heitä edes kiinnostaisi saada tietää millaisia helmiä tuovat kansalaisten iloksi.

Itselläni on vaikeuksia pysyä vakavana kun joku suvaitsevainen hehkuttaa kuinka mamut hoitavat häntä kun hän on vanha. Mitenköhän käy. Kärräävätköhän somalit suomalaisia vanhuksia vai jääkö meidän riesaksi somalivanhusten hoitaminen?

tässä MV-lehden kaltainen totuuden torvi Britanniasta. Kommentteja kannattaa lukea vaikka karmeita ovatkin  :'(

http://www.dailystormer.com/calais-say-that-youre-gay-to-get-in-the-uk/



guest13807

Quote from: Blanc73 on 23.08.2015, 08:18:02
Ketään ei mediassa ja tärähtäneistön piirissä tunnu huolettavan mitä nuo tuhannet kehitysmaa-taustaiset maahantunkeutujat tulevat täällä tekemään ja miten he mahdollisesti itse itsensä elättäisivät täällä? Jos edes toisen polven afrikka/lähi-itä taustaiset mamut eivät Skandinaviassa kykene ja motivoidu opiskelemaan ja elättämään itseään työllä, niin miten nämä nyt maahantunkeutuvat kuokkavieraat sen tekevät? Mikä on Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kantokyky? Rikollisuuden kasvu?  Kukaan ei ole huolissaan asiasta, se on jopa pelottavaa. Nyt on pääasia haalia kymmeniätuhansia afrikkalaisia Suomeen, millään muulla ei ole väliä?

Niinpä. Jos työkykyisistä 20 % on suomalaisia ja muut pakolaisia niin on jännä seurata miten he pitävät maata pystyssä hoitamalla kaikki hommat mitä suomalaiset aikaisemmin tekivät. Kaikki virastot, elinkeinoelämä, puhtaanapitolaitos, maanviljely, tekniikka, jakelu, kaupat jne jne. Vielä pitäisi löytyä sitä ostovoimaa mutta kait sossu on ottanut senkin huomioon. Suomi lähtee ennennäkemättömään nousuun sen jälkeen  :flowerhat:

Onneksi mamut ovat korkeasti koulutettua väkeä  ;D

Hjuu Hefnöö

Quote from: Suomitar on 23.08.2015, 16:47:15
Itselläni on vaikeuksia pysyä vakavana kun joku suvaitsevainen hehkuttaa kuinka mamut hoitavat häntä kun hän on vanha. Mitenköhän käy. Kärräävätköhän somalit suomalaisia vanhuksia vai jääkö meidän riesaksi somalivanhusten hoitaminen?

Normipäivä. Tässä USKOMATON FAKTA: Mamutkin vanhenevat. Otetaanko niitä hoitamaan taas lisää populaa?
Vastuu siirtyy kuulijalle.

Åbo Akademin historian professori Holger Weiss: Suomellakin on kolonialistinen historia

"Jos Pohjanmaa oli maailman suurin tervantuottaja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, mihin sitä terva käytettiin? Niiden laivojen tiivistämiseen, jotka hakivat orjia siirtomaista", Weiss

kummastelija

Suomi on ottanut kahdessakymmenessä vuodessa 16 000 somalia. Onko joku sitä mieltä että lopputulos on ollut kansallinen menestystarina? Ei kukaan, ei edes suvakit ole tätä mieltä. Kas kun riittämättömät resurssit, kantasuomalaisten rasismi ja niin edelleen.

Nyt orpopetteri pistää kaikki ovet auki ja ottaa saman verran kehitysmaalaisia maahamme vuodessa. Orpopetteri voisi nyt täsmentää että mistä maamme ottaa nyt niitä resursseja 20 kertaisen määrän jo olemassa olevien lisäksi jotta tämä järkyttävä tulovirta pystytään jotenkin hanskaamaan.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

J.M

Bingolaput esille. Lihavoinnit ja alleviivaus minun.

QuotePääkirjoitus: Pakolaisongelma on Euroopan yhteinen

Eurooppa on pahimman siirtolais- ja pakolaisongelman edessä sitten toisen maailmansodan. Heinäkuun loppuun mennessä Eurooppaan oli jo pyrkinyt 340 000 ihmistä. Tällä hetkellä määrä lähennellee jo puolta miljoonaa ihmistulvan kasvaessa koko ajan. Kreikassa ja Italiassa aletaan olla jo tilanteessa, jossa kansallinen infrastruktuuri notkahtelee ihmistulvan paineissa.
Painetta pyritään helpottamaan siirtämällä tämän hetken sopimusten mukaan 40 000 ihmistä muihin EU-maihin, siis myös Suomeen, kahden vuoden aikana. Jo tässä vaiheessa on täysin selvää, että tätä lukua joudutaan jatkossa kasvattamaan tuntuvasti.

Monessa maassa, myös Suomessa, tätä vastuunjakoperiaatetta on arvosteltu. Kriitikoiden mielestä periaate lisää pakolaiseksi lähtemisen houkutusta. Tässä vaiheessa unionilla ei kuitenkaan ole mitään muuta vaihtoehtoa. Jäsenmaiden on huolehdittava yhteistuumin Eurooppaan saapuvista ihmisistä. Tällainen kansainvaellus on EU:lle aivan uusi tilanne. Nyt tarvitaan sekä jäsenmaiden yhteisiä linjauksia että yhteistä konkreettista toimintaa. Jälkimmäiseen tarvitaan myös tuntuvasti lisää rahaa.

Ongelman perimmäiset syyt ovat kaikkien tiedossa. Lähi-Idästä ja pohjoisesta Afrikasta virtaa kohti Eurooppaan väkeä, joka joko pakenee sotia ja epävakaita oloja tai sitten etsii vanhalta mantereelta parempia elämisen olosuhteita. Kumpikin syitä, joiden perusteella Suomestakin on historian saatossa lähdetty muihin maihin
Tähän kansainvaellukseen ei voi vaikuttaa millään muulla kestävällä keinolla kuin pakolaisten ja siirtolaisten kotimaiden olojen vakauttamisella ja kohentamisella. Se on kuitenkin tavoite, jonka toteuttamiseen ei lyhyellä tähtäimellä ole olemassa keinoja. Kansainvälisen yhteisön voimat eivät riitä väkivaltaisten ääriliikkeiden kukistamiseen tai esimerkiksi pakolaisvirran keskiössä olevan Libyan olojen rauhoittamiseen.

Siksi Suomen on osana Euroopan unionia tehtävä oma osansa ongelman hoitamisessa. Emme voi väistellä vastuutamme tässä asiassa.
Suomi valmistautuu 15 000 pakolaisen turvapaikanhakijan tuloon tämän vuoden aikana. Määrä saattaa kasvaa tästäkin vielä tuntuvasti. Lisärahaa tarvittaneen seuraavaan lisäbudjettiin tuntuvasti. Vastaanotto- ja kotoutusjärjestelmän toimivuus ja kestokyky on syytä mitoittaa sellaiseksi, että kasvavat tulijamäärät kyetään hoitamaan. Muussa tapauksessa riski erilaisten ongelmien syntymiseksi on huomattavan suuri.
Anssi Mehtälä

Itä-Savo 23.08.2015

Lihavoituna bingo-osumat, alleviivattuna yllätys. Pääkirjoittaja myöntää kierrellen, että Eurooppaan ehkä jopa mahdollisesti tullaan paremman elintason perässä.

Ja lopuksi lainaan itseäni:

Quote from: J.M on 10.02.2015, 18:33:28
Muistakaa, hyvät Hommailijat, ja kaikki muutkin: me olemme propagandasodassa. Vastapuoli yrittää väsytystaistelulla saada ihmiset uskomaan valheisiinsa.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

guest13807

Quote from: Nuivake on 22.08.2015, 19:23:02
Quote from: Cheech Wizard on 22.08.2015, 18:24:04
Aika karua tekstiä. Soisin päättäjien lukevan tämän.

Euroopan sisällissota on oikeasti kohta käsillä.
Vielä alkukesästä itsekin hieman epäröin julistaa moista mutta nyt olen asiasta aivan varma.
Jokainen valmistautuu, miten haluaa. Pääasia ettei tule "yllätyksenä".

Olen samaa mieltä tulevasta sisällissodasta ja takuuvarma siitä että se on ylhäältäpäin masinoitu.

Ei tarvitse kuin seurata Yhdysvaltoja ja mitä siellä on meneillään. Siellä media on jo hiljennetty ja vastarannankiiskit hoidettu pois. Vähä vähältä amerikkalaisilta viedään oikeuksia kun hallitus on vallannut virastot. Pakolaisia tuodaan järkyttäviä määriä, yhdessä yössä saatetaan esim. lennättää neljä koneellista pakolaisia kaupunkiin ilman että heitä on informoitu siitä. Sharia laki on voimassa monessa kaupungissa ja jopa osavaltioissa. Valkoiset esitetään halveksittavina, Obama kertoo medialle että rasismi on valkoisten DNA:ssa eikä sille voi mitään. Mustilla on enemmän oikeuksia kuin valkoisilla, poliisit eivät uskalla pidättää mustia rikollisia koska tietävät että media tekee heistä hakkelusta jne. Parasta (tai pahinta) on että Obama on "peloissaan" mahdollisesta terrorismin kasvusta ja siksi sotaveteraaneilta takavarikoidaan aseet, heitä kun on koulutettu sotimaan. Eli amerikkalaiset muodostavat terroriuhan Yhdysvalloille... Muistelkaa sarjaa missä sotaveteraani tulee takaisin Amerikan vihollisena...

Nyt siellä on meneillään Jade Helm -sotaharjoitukset ja amerikkalaiset ovat kauhuissaan. Sotilaat harjoittelevat yhdessä paikallisen virkavallan kanssa miten toimia jos maahaan asetetaan poikkeustila ja miten saadaan tehokkaasti 'ääriaines' eli siviilit ruotuun. Kyse ei ole mustista vaan valkoisista. Olen masentuneena seurannut miten isänmaallisia ja kristittyjä lyödään ja hiljennetään, kuinka heidän täytyy toimia salaa ja kuinka he vaihtavat tietoa koko ajan. Nyt he pelkäävät että aseet takavarikoidaan ja he aikovat ampua niin monta kuin ehtivät jos tulevat takavarikoimaan aseet.

Jade Helm -vastainen liike levittäytyi välittömästi tarkkailemaan tapahtumia. Tietoa kerrotaan eteenpään ja he aikovat olla valmistuneita jos kahden kuukauden sisällissota harjoitus yhtäkkiä muuttuu joksikin muuksi.

Pentagon julkaisi Jade Helm -kartan missä osavaltiot on väritetty sen mukaan onko osavaltio vihamielinen, salliva, epävarma (vihamielisyyteen nojaava) vai epävama (ystävällisyyteen nojaava). Teksas joka on maahanmuuttovastainen on tietysti nimetty "vihamieliseksi".

Eli kyllä meillä on syytä odottaa josko Eurooppaan sovelletaan sama juttu. Se on sitten valkoisten loppu koska rajat sulkeutuvat välittömästi.

http://joeforamerica.com/wp-content/uploads/2015/06/jade-helm-15.jpg

Aimo Räkä

Quote from: Roope on 23.08.2015, 10:02:43EU ei ole luvannut maksaa valtioille kuin pieniä suolarahoja.
Kaikki mitä EU maksaa, tulee kumminkin jäsenmailta. Suomi on pitkään ollut nettomaksaja.
sopimaton ja väärä

Melba


Lainaus käyttäjältä: J.M - 10.02.2015, 18:33:28

    Muistakaa, hyvät Hommailijat, ja kaikki muutkin: me olemme propagandasodassa. Vastapuoli yrittää väsytystaistelulla saada ihmiset uskomaan valheisiinsa.



...Ne jyrää meitin..
Paikoillanne! Ei ne mitään jyrää... :o

Leijona78

Quote from: Aimo Räkä on 25.08.2015, 08:30:27
Quote from: Roope on 23.08.2015, 10:02:43EU ei ole luvannut maksaa valtioille kuin pieniä suolarahoja.
Kaikki mitä EU maksaa, tulee kumminkin jäsenmailta. Suomi on pitkään ollut nettomaksaja.

Fakta on, että säästöjä tarvitaan (mitä ikinä siitä tuleekaan kun yhteiskuntasopimus kusi) varsinkin nyt kun mamuja tulee. Niiden vastaanotto maksaa, joten työtätekevät maksakoon, sanoo Sipilä (ei sano suoraan, mutta epäseuorasti)
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Cheech Wizard

NATO-maille vaan lasku, nehän tän on aiheuttanutkin. Mikä tietysti on hyvä argumentti NATO jäsenyyttä vastaan. Jos olisimme jäseniä olisimme osaltaan luomassa lisää turvapaikanhakijoita maahamme...
Kansanmurhamme isoisät: Coudenhove-Kalergi, Monnet, Deutsch, Spinelli, Mitrany ja Haas.

Dharma

Jos ei rajavartiolaitoksella ja poliisilla riitä resurssit turvaamaan Suomen rajoja laittomilta maahantulijoilta, niin sitä varten meillä on reserviarmeija. Liikekannallepanoa kehiin! 20 000 sotilaspoliisia ja jääkäriä sinne rajoille, mistä vuotaa. Tulijat kiinni rajalla ja heti takaisin!


Dredex

Tosiaan voi vain ihmetellä, että syytetään "käpertymisestä", jos ei oteta vastaan paljon maahantulijoita. Sitten uutisissa näkee, miten esimerkiksi Isoon-Britanniaan pyrkii laittomasti jopa 1700 tulijaa päivässä, piiloutuen kuorma-autoihin, juniin, jne... Kun Iso-Britannia suitsii laittomien maahantulijoiden tulvaa, niin onko se käpertymistä? Vai olisiko rajavalvontaa?

Monikulttuurisuus sinänsä on ok, muttei ihme ryntäykset, massamaahanmuutot yms. Jotain olisi tehtävä, ettei tämä lähde käsistä, nyt kiihtyvällä tahdilla näköjään. Ei auta voivottelu, että pakolaisia vain tulee ja tulee ikään kuin se olisi jokin luonnonvoima, mille ei mahda mitään. Mitäköhän varten rajat yleensä ovat?

Ei tänne mitään armeijaa tarvitse lähettää valloittaakseen Euroopan. Sen kuin laittaa populaa riviin ja käskee kulkea Eurooppaan, ilman aseita, ilman passia, ilman ruokaa... Jos ei pääse, niin voi malliksi vähän mellakoida, että rajat taas aukeavat, jos ei muuten niin säälistä. Maahantulijoista huolehditaan kaikin tavoin, psykoterapiaakin saa, koska rankka elämä.

Jaakko Sivonen

Tässä kuvakaappauksia syyrialaisen turvapaikanhakijan haastattelusta Ylen uutisissa tänään. Tällaiset tunnustukset asettavat naurettavaan valoon Petteri Orpon mielipiteen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden motiivien arveleminen olisi "rasismia".
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

jka

Itsekin kiinnitin huomiota YLE:n uutisiin tuossa kohtaa. Taisi käydä YLE:lle aika paha lipsaus ja tarkoitus oli varmaan näyttää jotain muuta tuossa kohtaa. Eipä voi paljon selvemmin enää sanoa, että kyse on puhtaasti elintasoshoppailusta jonka naurettavat Schengen-ja Dublin-sopimukset mahdollistaa.

J.M

QuotePakolaisvyöry tukkii nyt Pasilan poliisin

Pasilan poliisitalon aula täyttyy päivittäin useista kymmenistä turvapaikanhakijoista.

Keskiviikkona heitä oli yli 70.

Heinäkuun puolivälissä alkanut pakolaisaalto on vain kiihtynyt. Kun vielä keväällä hakijoita oli runsaat sata, pelkästään elokuussa heitä on kirjattu yli 600. Eikä kuukausi ole vielä lopussa.

"Pois muusta"

Helsingin poliisilaitoksen johto on pyytänyt eri yksiköiden esimiehiä arvioimaan, keitä rikostutkijoita voidaan irrottaa turvapaikanhakijoiden kirjaamiseen ja puhuttamiseen.

Käsittelyn normaali väkimäärä on jouduttu liki kaksinkertaistamaan. Lisätiloja sekä lisää valokuvaus-, sormenjälki- ja kirjauslaitteistoja on jouduttu ottamaan käyttöön.

- Kaikki se on pois muusta rikostutkinnasta. Toivottavasti tämä ei ole jatkuva tila, huokaa laitoksen viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola.

Lisää poliiseja

Helsingin poliisin turvapaikka-asioista vastaava komisario Arvo Mäntykenttä pelkää, että meneillään olevat järjestelyt eivät riitä. Mikäli sama tulotahti jatkuu, yhä lisää poliiseja joudutaan määräämään hätiin.

Kuusi kokopäiväistä tulkkia on palkattu avustamaan kirjaamisissa ja kuulusteluissa.

- Kuulustelut raahaavat perässä, kun hakijamäärät ovat niin suuria, Mäntykenttä sanoo.

Turvapaikanhakijat viedään rekisteröinnin jälkeen vastaanottokeskukseen odottamaan kutsua kuulusteluun. Odottelu jatkuu keskuksessa ainakin siihen saakka, kunnes maahanmuuttovirasto tekee asiassa päätöksen. Mikäli päätös on kielteinen, hakija palautetaan kotimaahansa.

"Muitten murhe"

Komisario Mäntykenttä luonnehtii Suomeen vyöryvää pakolaisaaltoa poikkeukselliseksi myös siksi, että valtaosaa hakijoista ei ole rekisteröity turvapaikanhakijoiksi missään muussa Euroopan maassa.

- Vaikuttaa vahvasti siltä, että nämä on vain päästetty läpi muiden murheeksi, Mäntykenttä sanoo

Iltalehti 27.08.2015


QuotePakolaisvyöry tukkii nyt Pasilan poliisin

Pasilan poliisitalon aula täyttyy päivittäin useista kymmenistä turvapaikanhakijoista.

Termejä sotketaan taas iloisesti ja käytetään toistensa synonyymeinä.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

ämpee

Siirtolaisinstituutin porukka alkaa käymään röyhkeäksi.

Quote from: johtaja MartikainenSekä Forssaan, Saloon että monelle muulle paikkakunnalle kaavaillut vastaanottokeskukset ovat saaneet kiivasta vastarintaa sosiaalisessa mediassa, erityisesti tietyillä Facebook-sivuilla.

– Niiden kautta ihmisille välittyy se ajatus, että pakolaiskeskuksia voi ja kannattaa vastustaa, sanoo Tuomas Martikainen

Tuossa nähdäkseni Martikainen kertoo, että pakolaiskeskusten sijoittelua ei voi eikä kannata vastustaa.
Ihmettelen oikein, että minkä lain nojalla näillä pakolaisia hyysäävillä on oikeus pilata ihmisten elinympäristöjä ?
Valehtelu siitä, että keskus ei huonontaisi ympäristöään ei kannata.

Lisäksi nämä ihmiset katsovat oikeudekseen puuttua politiikkaan.
Quote from: johtaja MartikainenMartikaisen mukaan tänä kesänä Suomessa vilkkaana vellonut maahanmuuttokeskustelu johtuu osin perussuomalaisten tarpeesta nostaa puolueen profiilia.

– Lienee selvää, että kun perussuomalaiset sai  poliittisena liikkeenä hieman köniinsä Kreikan tukipakettiasioissa, niin he kokevat, ettei nyt näissä maahanmuuttoasioissa voi antaa periksi.

Olisiko värjäytyneestä lausunnosta huolimatta asia kuitenkin niin, että perussuomalaiset toimivat ihmisten tuntojen kanavoijana kun muista puolueista tässä asiassa siihen ei ole ?
Sillä tämä vastustus nousee ihmisten parista, ei Perussuomalaisten puoluekonttorin erikseen käskyttämänä.

Kumpikin asia on paha, diktatorisiksi kuvitellut(?) valtuudet, ja omien ihmisten huolen itsestään ylenkatsominen.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

J.M

Quote from: ämpee on 27.08.2015, 09:47:23
Quote from: johtaja MartikainenSekä Forssaan, Saloon että monelle muulle paikkakunnalle kaavaillut vastaanottokeskukset ovat saaneet kiivasta vastarintaa sosiaalisessa mediassa, erityisesti tietyillä Facebook-sivuilla.

– Niiden kautta ihmisille välittyy se ajatus, että pakolaiskeskuksia voi ja kannattaa vastustaa, sanoo Tuomas Martikainen

Niin että maksajat turpa kiinni.

Totta kai niitä voi, saa ja ennen kaikkea kannattaa vastustaa! Hemmetti soikoon, mitä ylimielisyyttä alkaa olla mamuttajilla. Tulisi hallitus, joka vääntäisi rahahanat putkipihtien kanssa kiinni tuollaisilta wannabe-diktaattoreilta.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

Oho

Quote from: jka on 27.08.2015, 09:21:50
Itsekin kiinnitin huomiota YLE:n uutisiin tuossa kohtaa. Taisi käydä YLE:lle aika paha lipsaus ja tarkoitus oli varmaan näyttää jotain muuta tuossa kohtaa. Eipä voi paljon selvemmin enää sanoa, että kyse on puhtaasti elintasoshoppailusta jonka naurettavat Schengen-ja Dublin-sopimukset mahdollistaa.

Ei se kait ihan niin yksinkertaista ole. Siitä että hakijat pyrkivät kohti vauraampia maita ei suinkaan seuraa, että korkeampi elintaso olisi ainoa tai edes tärkein motiivi. Mutta kukapa ei pyrkisi varuraaseen maahan jos sen hanurin on joutunut jakkaralta nostamaan ja liikkeelle on päätetty lähteä.

Aimo Räkä

Quote from: Jaakko Sivonen on 26.08.2015, 22:19:49Tässä kuvakaappauksia syyrialaisen turvapaikanhakijan haastattelusta Ylen uutisissa tänään. Tällaiset tunnustukset asettavat naurettavaan valoon Petteri Orpon mielipiteen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden motiivien arveleminen olisi "rasismia".
Hauskasti Yleisradion mukaan Syyrialainen siirtolainen hakee turvapaikkaa.
sopimaton ja väärä

Bigot

Quote from: J.M on 27.08.2015, 09:58:09
Quote from: ämpee on 27.08.2015, 09:47:23
Quote from: johtaja MartikainenSekä Forssaan, Saloon että monelle muulle paikkakunnalle kaavaillut vastaanottokeskukset ovat saaneet kiivasta vastarintaa sosiaalisessa mediassa, erityisesti tietyillä Facebook-sivuilla.

– Niiden kautta ihmisille välittyy se ajatus, että pakolaiskeskuksia voi ja kannattaa vastustaa, sanoo Tuomas Martikainen

Niin että maksajat turpa kiinni.

Totta kai niitä voi, saa ja ennen kaikkea kannattaa vastustaa! Hemmetti soikoon, mitä ylimielisyyttä alkaa olla mamuttajilla. Tulisi hallitus, joka vääntäisi rahahanat putkipihtien kanssa kiinni tuollaisilta wannabe-diktaattoreilta.

Ihmisille ei saa syntyä kuvaa, että äänestämällä tai mitenkään muutenkaan voisi vaikuttaa mokutukseen. Ex-pääministerimmekin on tästä valistanut kansaa.

J.M

Quote from: Bigot on 27.08.2015, 10:56:57
Ihmisille ei saa syntyä kuvaa, että äänestämällä tai mitenkään muutenkaan voisi vaikuttaa mokutukseen. Ex-pääministerimmekin on tästä valistanut kansaa.

Näinpä. Jos mokuttajat saisivat täydellisesti vallan, he täyttäisivät joka niemen ja notkon haittamamuilla ja jos joku sanoisi asiasta poikkipuolisen sanan, hänet, jos nyt ei ihan likvidoitaisi, niin turpa tukittaisiin kuitenkin parhaaseen vasemmistolaiseen tapaan. Ja haittamamut hoitaisivat sitten loput.

Vastarinta, pienempikin, ei ole turhaa! Jokainen pienikin osoitus siitä, että ei hyväksy Suomen tuhoamista, on paikallaan!
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

sivullinen.

On varmasti totta, ettei monikaan nuori haluaisi asettaa elämäänsä vaaraan taistelussa ISIS:iä vastaan. Tässäkin Ylen uutisissa esitetyssä kuvassa nuorukaiset onnistuivat välttämään maanpuolustusvelvoitteensa ja pääsivät Kemiin. He ovat varmasti kunnollisia miehiä. Marssiessaan poliisikonttoriin ilmottautumaan voivat he olla laulaneet kuuluisaa syyrialaista marssilaulua:

Siis te lapset ja vanhukset,
ja te äidit ja morsiamet,
niin kauan teillä on suojaton lies
kun on pakoretkellä jokainen mies.


(http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=102949.0;attach=45503;image)

Sosialisteille ja muille kansallisvaltioiden vihaajille sellainen laulu on hunajaa korville. He toivoivat 1940-luvulla suomalaisten miesten tekevän samoin. Silloin oltaisiin päästy sosialistien paratiisiin jo puolivuosisataa aikaisemmin.

Mitähän tapahtuu niille lapsille, vanhuksille, äideille ja morsiammille, jotka ovat jääneet kotiin miesten paetessa isisiä? Yle voisi ottaa tutkivan otteen, selvittää ja tehdä ohjelman. Uskoisin sen kasvattavan merkittävästi myötätuntoa pakolaisia kohtaan.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Kukko

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082720253793_uu.shtml

QuoteTeuvo Hakkarainen jyrähti: Pakolaiset Ahvenanmaalle

Torstai 27.8.2015 klo 20.38

- Ahvenanmaa voisi vihdoin ottaa yhteisvastuuta! kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) vaatii.
- Rasistikortti otetaan heti esiin, jos puhuu tästä, kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) toteaa maahanmuutosta.

Hakkarainen ehdottaa asiaa Facebook-sivuillaan ja lupaa tuoda sen eduskuntaan.

- Ahvenanmaa on Suomen rikkain ja etuoikeutetuin maakunta ja saa siitä huolimatta suurimmat valtionosuudet. Ahvenanmaalle voidaan sijoittaa nämä 15 000 moniosaajaa ja kirvesmiestä, jotka ovat tulossa Suomeen, hän kirjoittaa.

Hakkaraisen mukaan näiden "kulttuurinrikastuttajien" asuttaminen saarimaakuntaan johtaisi säästöihin manner-Suomen maksamissa valtionosuuksissa. Sijoituspaikkana voisi hänen mukaansa olla vaikka Kreikan malli, jossa iso risteilyalus toimii yhtenä vastaanottokeskuksena.

"Satoja puheluita"

- Köyhät Pohjois-Karjala ja Lappi eivät saa läheskään niin isoja valtionosuuksia kuin rikkain Ahvenanmaa, Hakkarainen sanoo Iltalehdelle.

- Nyt, kun ruotsalainen kansanpuolue ei enää ole sanelemassa ehtoja, Ahvenanmaakin joutuisi ottamaan vastuuta.

Hakkarainen kertoo saavansa päivittäin "kymmeniä, jopa satoja puheluita" ihmisiltä, jotka yli puoluerajojen ("lukuunottamatta punakaartia ja vihreitä") ovat pahalla päällä siitä, että mitään ei tehdä asialle.

- Tavallinen kansalainen joutuu lähtemään karkuun sieltä, mihin tulee vastaanottokeskus. Me kantasuomalaiset joudumme kohta reservaattiin, kuten aikanaan Amerikan intiaanit.

Hakkarainen vaatii nopeita ja radikaaleja toimia, jotta tilanne ei riistäytyisi täysin käsistä. Hänen mukaansa ei tarvitse mennä Ruotsin Malmötä edemmäs, kun tilanteelle ei enää voida mitään.

- Paikallinen laki ei enää ulotu sinne. Siellä on ihan omat säännöt. Paikka näyttää enempi Libanonilta kuin Ruotsilta.

Esiin eduskunnassa

Hakkarainen paheksuu myös pakolaisten sukupuolijakaumaa.

- Valtaosa tulijoista on nuoria miehiä. Mitä jos meillä 1940-luvulla nuorukaiset olisivat karanneet Ruotsiin ja jättäneet naiset ja lapset tänne, mitä siitä olisi tullut!

- Passitus takaisin. Niin kauan kuin näitä otetaan vastaan, niitä tulee vain enempi ja enempi.

Hakkarainen sanoo ajavansa kannattajiensa asiaa välittämättä rasisti-kortista, jota hänelle työnnetään.

- Otan Ahvenanmaan esiin eduskunnassa heti, kun näitä maahanmuuttoasioita aletaan käsitellä.
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi "vihapuheesta" tai jostakin tekaistusta "rasismista".
-J. Sakari Hankamäki

J.M

Teuvo on mies paikallaan. Teuvo on ymmärtänyt, että diskuteeraamisen aika on ohi. Koska missään muuallakaan Suomessa ei olla haittamaahanmuutolta turvassa, mikä etuoikeus ahvenanmaalaisila olisi tähän?

Hyvä Teuvo!
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

J.M

QuoteMikkeli ehdolla uuden vastaanottokeskuksen paikaksi


Mikkelin kaupunkiin saatetaan perustaa uusi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri on kartoittanut mahdollisia paikkoja uusille keskuksille, ja Mikkeli on yksi vaihtoehdoista.

Nykyisten suunnitelmien mukaan uusi keskus on tarkoitus perustaa Kouvolaan. Kouvolan kaupunginvaltuusto päättää asiasta ensi maanantaina.

Tällä hetkellä Mikkeli on Kouvolan varavaihtoehto, mutta lopulta molemmat keskukset saattavat toteutua.

– Nämä ennusteet ovat aika hurjia. Näyttää siltä, etteivät vireillä olevat keskukset riitä ollenkaan, sanoo Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio.

Punainen Risti kysyi Mikkelin kaupungin johdon epävirallista kantaa asiaan viime perjantaina. Kaupunginhallitus keskusteli asiasta maanantaina ja näytti kyselylle vihreää valoa.

Tällä hetkellä asia ei johda toimenpiteisiin, ja vastaanottokeskus palannee esityslistoille vasta jos Punainen Risti sitä ehdottaa.

Punainen Risti toimii vastaanottokeskuksissa lähinnä Maahanmuuttoviraston alihankkijana. Virasto tekee lopulliset päätökset keskusten sijoittamisesta, ja se myös rahoittaa niiden toiminnan.

Itä-Savo 27.08.2015

Pitäisikö Mikkeliin avata vastaanottokeskus? Äänestystilanne nyt: 69 prosenttia sanoo ei.

Kommenteissa kehotetaan mikkeliläisiä muuttamaan muualle, jos eivät kestä ajatusta vastaanottokeskuksesta. Siis, toistan; kehotetaan Mikkelissä asuvia ihmisiä muuttamaan toiselle paikkakunnalle, jos eivät halua vastaanottokeskusta Mikkeliin.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

Dredex

Quote from: Dredex on 26.08.2015, 21:22:55
- - Ei tänne mitään armeijaa tarvitse lähettää valloittaakseen Euroopan. Sen kuin laittaa populaa riviin ja käskee kulkea Eurooppaan, ilman aseita, ilman passia, ilman ruokaa... Jos ei pääse, niin voi malliksi vähän mellakoida, että rajat taas aukeavat, jos ei muuten niin säälistä. Maahantulijoista huolehditaan kaikin tavoin, psykoterapiaakin saa, koska rankka elämä.

No niin, tässä sitä nyt ollaan.

Pakolaiset kasarmin katon alle? Some-raivo on vallannut Keuruun

Varuskunnat tyhjenevät ja tilalle tulee pakolaisten vastaanottokeskuksia.