News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2012-02-10 IL: Soini moittii Saarakkalaa julkisuushakuisuudesta

Started by rekttk, 10.02.2012, 09:40:53

Previous topic - Next topic

hattiwatti

Quote from: puukker on 10.02.2012, 12:03:30
Olen  kovin hämmästynyt Soinin käyttäytymisestä. Hän vaatii oman puolueen jäseniltä malttia median suhteen. No, miten hän itse toimii? Olen pitkään hämmästellyt hänen huonoa käytöstä keskusteluohjelmissa ja haastatteluissa.

No Soini on mm. haukkunut meitä pari vuotta sitten propellipäisiksi kottaraispönttöön tuijottajiksi kiitoksena äänistämme ja ilmaisesta nuivien ehdokkaidensa nettimainonnasta. Soini on myös erottanut Halla-Ahon pariksi viikoksi aiheesta mikä perustui vääristelevän lehdistön suorittamaan tahalliseen, kompromenttoivaan väärinymmärrykseen ja missä ei näin ollen olisi ollut mitään anteeksipyydeltävää. Tämä toki rohkaisee puoluetta vihaavaa mediaa käyttämään samaa tyyliä jatkossakin kun sillä näemmä on niin helppo saada puolueen johto käyttäytymään omiaan kohtaan asiattomasti.

hattiwatti

Quote from: Punaniska on 10.02.2012, 11:22:27
Veikkaan, että tulevaisuudessa rintamaa levennetään ihan vapaaehtoisesti ja hyvässä hengessä, koska Soinikin tietää, että Persujen liiallinen leimautuminen häneen ei tee hyvää Persuille eikä ennen kaikkea asioille, joita Persut ajavat. Eli en pidä Soinia primadonnana.

;D ;D ;D

hattiwatti

Quote from: ukkometso on 10.02.2012, 09:55:47
Itse asia taas unohtuu kun tehdään tälläistä kaksintaistelua.

Kun lukee Iltalehden jutun ja Saarakkalan blogin, niin hän puhuu yleisemmin puolueJOHDOSTA ei vain Soinista.  Voiko hyvällä tähdollakaan sanoa että esimerkiksi puolueen varapuuhenjohtajat olisivat ollut jollakin poliittisilla ansioilla esillä, Mäntylä ehkä kirjoittanut muutaman blogikirjoituksen Iltalehteen, kun puhutaan valtakunnallisesti näkymisestä. Esiimerkisksi missä Eerola ja  mikäs se kolmas olikaan...? ;)

Juuri näin. Saarakkala ei ole kritisoinut Soinia erikseen missään lauseessaan vaan puoluejohtoa erikseen kehenkään henkilöön viittaamatta. Tämä on täysin asiallista keskustelua. Epäpersoonallisia organisaatioita voi kritisoida koska niiden kohdallla voidaan objektiivisesti osoittaa missä kohtaa ne eivät toimi ja miten niiden toimintaa voisi korjata.

Sen sijaan Soini ihan itse on ottanut asiakseen ylläpitää ja uusintaa imagoa "puolueen johto = Timo Soini, ja vain Timo Soini". En tiedä onko asia näin, mutta tämän imagon Soini luo ihan itse Jani Toivolaan verrattavilla loukkaantumisillaan.

repo

Quote from: Markku Stenholm on 10.02.2012, 11:22:56
Soinin sanomiset, sikäli kuin Iltalehti siteeraa niitä journalistisella ammattitaidolla ja oikein, mikä olisi ihme, voivat kyllä kohdistua aivan hyvin näihin sankareihin, joiden mielestä Soini vain syö Hesburgerissa ja jotka sanomisillaan saavat aina tilaa mediassa. Ei Iltalehti koskaan esimerkiksi kirjoita, että Kokoomuksen ( SDP:n, KEPU:n, Vihreiden... ) jäsen Miehikkälästä arvosteli kovin sanoin puoluejohtoa.

Luin ketjun aloituksen kahdesti ennenkuin kirjoitin kommenttia ja sittenkin mietin juuri tätä esittämääsi näkökulmaa median kieroudesta ja valheellisuudesta. Mieleeni ei tullut tapaus "vihreä PS-aktiivi Tampereella" ja vertauksesi revitysten puuttumisesta kilpailijoiden vastaavista on hyvä.

Siitä huolimatta ja erityisesti kun Soini on kovalla kädellä paimentanut omaa eduskuntaryhmäänsä ettei medialle anneta "helppoja" lähtien tapaus Hakkarainen I:stä jne., niin kyllä sen pitäisi nyt olla selvää, että Soini itse pitäisi osata käsitellä mediaa ja vaieta kuin muuri, kun on puhe kritiikistä tai, vielä parempi, kehuisi vuolaasti erityisesti Saarakkalaa. Käyttäisi lyhyitä lauseita, joissa ei puhuta epämääräisesti vaan nimetään niin että lauseiden irrottaminen ja väärinkäyttö median tarkoitusperiin olisi mahdollisimman vaikeaa.

Jos edellisetkin epäonnistuu ja media pääsee kirjoittamaan "helppoja", tällä foorumilla useiden mielestä persubashingiä, niin sitten soitto avustajalle, puoluesihteerille, Jussi Halla-aholle tmv. ja puhetta puhelimeen: "Apua! Tarvitsen ploki-kirjoituksen, joka kertoo oikean kantani vaalien jälkeiseen kritiikkiin. Voitteko auttaa? Kiitos avusta jo etukäteen. Keksikää jotain riittävän haasteellista vasta-avuksi sitten, jooko? Täytyy mennä. Moro! Ainiin, hei! Laittakaa ny kuiteskin lopullinen luonnos tarkastettavaksi, jotta voin kattoa siihen vähän persoonallista otetta. Homma-foorumilla luetaan kuitenkin kuin piruraamattua ja ammutaan aamunkoitteessa. Moi!"

Nyt Soini on kuitenkin jo avautunut näistä kritiikkiasioista IL:ssä ja YLE:n aamu-tv:ssä, joten eiköhän tämä median ajojahti ole tällä kertaa osunut oikeaan? Tapaus todistettu: media saa mitä haluaa, kun Soini antaa. Nyt on kuitenkin liian paljon pelissä politiikassa, jotta Soinilla olisi "immuniteetti" toilauksiin ja hän saisi tehdä "oman puolueensa" kanssa niinkuin huvittaa eli toimia ilman vastuun toteutumista. Onko PS:n aktiiveista ja eduskuntaryhmästä johtajansa vartiointiin? Kokoomuksessa ei ole. Kokoomuksessa on hirveä hybris. Onko PS:llä, kun jytkyä vain pukkaa Soinin vanavedessä?
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

elven archer

Soini olisi fiksuna kysyttäessä sanonut, että kaikki kritiikki on aina tervetullutta, että asiaa selvitellään ja tarvittaessa korjataan. Olisi kääntänyt asian positiiviseksi. Se olisi myös aikuisen ihmisen vastuullinen asenne, jota Soinikin aina peräänkuuluttaa. Sen sijaan Soinin linja on "turpa kiinni, etteivät kulissit ryvety". Tässä nyt kuitenkin puhutaan kansankunnan asioiden hoitamisesta, joten ei tällaista asennetta voi Soinilta hyväksyä. Sen lisäksi se on huonoa julkisuuden hallintaa.

Soinin tähti on laskussa kuin plösö maha. Soini näyttää koko ajan väsyneemmältä ja vähemmän tilanteen tasalla olevalta. Mölisee vain kuin mahaan tökätty karhu niitä one-linereitään. Se meni jonkin aikaa, mutta ihmiset alkavat kyllästyä. PS:n toivo on uusissa nimissä, mutta ei kyllä Saarakkalassa, joka ei minusta esiintymisellään viesti suuresta ja säkenöivästä näkemyksellisyydestä, vaan perinteisestä poliittisesta broilerista.

Impivaaran tiikeri

Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 11:14:27
Eilen Soini TV:ssä "minä tein todella rankan kierroksen, minä tein sen minkä miehestä lähti!".

Tämä lausahdus eilisestä tentistä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Olisikohan niin että Soini on jonkinlaisessa burn outissa tai muissa terveysongelmissa? Ehkä se Azorien loma kesken presidentinvaalikampanjan olikin lääkärin määräyksestä.

Itse näkisin optimaalisena jatkona persuille, että puheenjohtajaksi nousisi Terho ja Soinista tehtäisiin kunniapuheenjohtaja. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Soini keräisi edelleen niitten äänet, jotka viehättyvät Soinin ilmoittavasta onliner-tyylistä, ja Terho laajentaisi kannatuspohjaa sivistyneellä, argumentoivalla ja keskustelevalla tyylillään.


Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Kuvio on 10.02.2012, 11:55:32
Quote from: Osakesäästäjä(ei keinotte on 10.02.2012, 11:44:27
Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 11:36:28
Quote from: Punaniska on 10.02.2012, 09:56:54
Siis oikeasti.

Kuka pitää jotain saarakkalaa luottamuksen arvoisena tyyppinä?

Minä en ainakaan. En tänään enkä huomenna.

Minä arvostan häntä enemmän kuin ketään muuta puolueessa.

En luota ihmisiin jotka ovat hiljaa epäkohdista varmistaakseen oman pääsynsä tuleviin poliittisiin palkkiovirkoihin.

Luotan ihmisiin jotka uhraavat oman uransa nostaakseen vakavat rakenteelliset ongelmat parrasvaloihin vaikka sitten lopulta väkisin jotta niille myös tehtäisiin jotain. Muuten ei puolue nouse ja Suomi pelastu. Oman uransa Saarakkala on varmasti menettänyt, mutta auttanut puoluetta enemmän kuin kukaan muu.

Kumman tahon itse haluat nähdä valtiomiehenä? Ihmiseen joka sulkee silmänsä korvansa suunsa epäkohdilta jotta ura olisi nousujohteinen vaiko ihmiseen mikä uhraa uransa saadakseen epäkohdat ratkottua?
Tämän takia muutoksen touhukin on lässähtänyt totaalisesti. Muutamaa poispotkittua poikkeustapausta lukuunottamatta kukaan ei uskalla arvostella muutoksen umpipöljän hallituksen toilailuja. No järkisällit sentään ovat tajunneet jätää uppoavan laivan.
No kerro miten sen ottaisi järkiväki haltuun? Olen henkkohtaisesti jo vähän liika vanha että siinä onnistuisin itse, mutta kerro miten sen saisi ne jotka ei päivät kaiket pilveä polttele, haltuunsa?
Huom. En ole välillä seurannut tätä foorumia joten en tiedä miten asiat siellä menee. Joten jos on kaikki ok, niin pyydän anteeksi. Suomeen kumminkin tarvittaisiin demokratia.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/02/10/koulutettu-ole-iloinen-huonosta-palkastasi/201222723/139
Artikkeli turha mutta kuva on paljon kertova:
(http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_PalkkaOstovoima.jpg)

Mitä olet ottamassa haltuun? Kirjoituksesi on hieman sekava. Jos muutosta olet ottamassa haltuun niin se homma on jo ryssitty lopullisesti. Pienpuolueella ei oikein olisi varaa ryssiä tahallaan yksiäkään vaaleja. Suomessa ajatus örkkien ja hörhöjen yhteenliittymästä ilman kunnollista vaaliohjelmaa on älytön. Samalla kun kaikki muukin tekeminen on lähinnä hörhöjen hörhöilyä ilman mitään organisointia.

hattiwatti

Quote from: repo on 10.02.2012, 12:19:08
Jos edellisetkin epäonnistuu ja media pääsee kirjoittamaan "helppoja", tällä foorumilla useiden mielestä persubashingiä, niin sitten soitto avustajalle, puoluesihteerille, Jussi Halla-aholle tmv. ja puhetta puhelimeen: "Apua! Tarvitsen ploki-kirjoituksen, joka kertoo oikean kantani vaalien jälkeiseen kritiikkiin. Voitteko auttaa? Kiitos avusta jo etukäteen. Keksikää jotain riittävän haasteellista vasta-avuksi sitten, jooko? Täytyy mennä. Moro! Ainiin, hei! Laittakaa ny kuiteskin lopullinen luonnos tarkastettavaksi, jotta voin kattoa siihen vähän persoonallista otetta. Homma-foorumilla luetaan kuitenkin kuin piruraamattua ja ammutaan aamunkoitteessa. Moi!"

Tämä onkin erittäin hyvä esimerkki miten puolueen sisäistä organisaatiota voisi kehittää niin helposti ja ihan ilmaiseksi. Laittaa eri osa-alueet toimimaan paremmin synkroniseetissä kuin vetää yhden miehen stand-up-koomikko-showta. Sotilastrategiakin perustuu pitkälti eri aselajien yhteistyöhön. Toivoisin jonkun tätä foorumia seuraavan persun takertuvan tähän mainioon ehdotukseen, ja esittävän sen Soinille että näinkin voisi sitten toimia eikä käyttäytyä pelaavan median pussiin niinkuin he haluvat. Hommaforuumilla toki kuuluu pitää armotonta meininkiä yllä, jotta puolueen suuntaan tulisi mahdollisimman suoraa palautetta kaikesta vähänkin typerästä jottei se toistuisi. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö virtuaalikanavia voisi käyttää myös hyvin rakentavastikin jos vain halua on.


Quote
Nyt Soini on kuitenkin jo avautunut näistä kritiikkiasioista IL:ssä ja YLE:n aamu-tv:ssä, joten eiköhän tämä median ajojahti ole tällä kertaa osunut oikeaan? Tapaus todistettu: media saa mitä haluaa, kun Soini antaa. Nyt on kuitenkin liian paljon pelissä politiikassa, jotta Soinilla olisi "immuniteetti" toilauksiin ja hän saisi tehdä "oman puolueensa" kanssa niinkuin huvittaa eli toimia ilman vastuun toteutumista. Onko PS:n aktiiveista ja eduskuntaryhmästä johtajansa vartiointiin? Kokoomuksessa ei ole.

Niin, Soini jostain syystä pelaa suoraan median pussiin. Ei olisi pakko. Hän ei myöskään tajua sitä juttua, että PS ei ole enää tässä asemassa hänen henkilökohtainen hiekkalaatikkonsa vaan eräs Suomen kansan hallinnollisista instituutioista. Siksi se muuten kuuluu Suomen kansalle missä tilassa heidän elämäänsä mahdollisesti vaikuttava päätöksentekokoneisto on. Nämä episodit mitä tämäkin ketju käsittelee ovat erittäin tärkeitä mittareita tutkimaan sitä, missä määrin Soini voisi olla todellinen valtiomies? Sellaisten kun kuuluisi kestää kunnialla hieman kovempiakin kolhuja kuin tälläistä ihan asiallista kritiikkiä.

Erityisesti meillä täällä hommassa on aika paljon kiinni tässä puolueessa ja sen kyvyssä hoitaa asioita.

Ja sitä olen mieltä, että PS alkaa kummasti muistuttamaan kokoomusta sen suhteen miten johtaja käyttäytyy ja miten myötäileviä riviedustajat ovat tämän kanssa. Ei hyvä. Protestipuolueen kohdalla sisäiset riidat eivät välttämättä ole niin paha asia imagon kohdalla kuin luullaan, päinvastoin niiden avulla saadaan eroa perinteisiin demarikepuumuksiin joissa rivijäsenet myötäilevät mitä vaan puoluejohdon taholta varmistaakseen omat tulevat palkkiovirkansa. Protestipuolueen kohdalla pätee vanha viihdealan managerien tietämä 'kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta' - tähän ns. median 'loanheittoon' ja sen avulla tulleisiin sympatiaääniin puolueen kannatus yllättävän paljon perustuu. Ikävä vaan nähdä puolueen johtajan keskittyvän loanheittoon itse omia edustajiaan ja kannattajiaan kohtaan.

repo

Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 11:20:47
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120049-timo-soinin-selitys-ryhmalleen-%E2%80%9Dsuu-on-puhdas%E2%80%9D

Kun tuo oli toisessa ketjussa niin laitetaan tännekkin.

Quote- Annoin selvityksen vaaleista. Me käytiin hyvä keskustelu ja poistuttiin hymyssä suin, Timo Soini sanoi kokouksen jälkeen.

Eduskuntaryhmän huoneen ulkopuolella kaksi tuntia odottaneet eduskuntatoimittajat kuulivat ajoittain hyvinkin kiivasta keskustelua, jonka äänet kantautuivat käytävälle asti.
....
Vesa-Matti Saarakkala poistui eduskuntaryhmänsä kokouksesta hieman ennen muuta ryhmää.
:roll:

Nuo "eduskuntatoimittajat", mitä ikinä sitten liene ovatkin, ovat minulle hyvin epäluotettava tietolähde. Muistaakseni Halla-aho tai joku muu haukkui nuo jotenkin sanoilla "norkuvat tyhjäntoimittajat" tai muuta vastaavaa, joten heillä lienee hampaankolossa käyttää kaikki tilaisuudet hyödyksi tehdä omalta osaltaan valtakunnanpolitiikkaa.

Muistaakseni samainen ammattikunta hengaili joskus Kokoomuksen ryhmähuoneen takana ja oli kuulevinaan voimakasta keskustelua. Tämä taisi tapahtua paljon eJ. (ennen Jytkyä  ;)).

Eikö Paavo Lipponen pannut näitä toimittajia myös ruotuun joskus muinoin, ehkä puhemiehenä? Tuolloin heidän liikkumista rajoitettiin jotenkin. Onko liikkuminen taas sallittu demokratian ja neljännen valtiomahdin nimiin, jotta PS saa kantaa vastuuta?  :)

Pitäisi googlata nuo kaikki muistelemani tapaukset, mutta ei nyt jaksa. Pitäisi olla tuottava eikä roikkua foorumilla.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

vendetta

Saarakkala on toiminut julkisuushakuisesti? Jopas. Populisti pitäisi olla, mutta ei julkisuushakuinen.

Soini on nykyään tuollainen puhujan pönttöön tuijottelija. Hän ei huomaa, että selän takana kansa taputtaa Saarakkalan puheelle.
"kallista ruotsalaista vittuilua, tahallaan ajattivat rasvamonttuun"

hattiwatti

Quote from: Impivaaran tiikeri on 10.02.2012, 12:37:24
Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 11:14:27
Eilen Soini TV:ssä "minä tein todella rankan kierroksen, minä tein sen minkä miehestä lähti!".

Tämä lausahdus eilisestä tentistä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Olisikohan niin että Soini on jonkinlaisessa burn outissa tai muissa terveysongelmissa? Ehkä se Azorien loma kesken presidentinvaalikampanjan olikin lääkärin määräyksestä.

Nämä Soinin terveysongelmathan ovat jo julkista tietoa. Itse kirjoitin jo ennen pressanvaaleja tänne ettei Soinilta ollut järkevää lähteä presidenttikilpailuun kun ei terveytensä takia voi tehdä kampanjaa kuin puolella teholla. Ja tulokset nähtiin.

Vielä typerämpää on brassailla asialla, että minä jaksoin pälä pälä.

Saarakkala jossain aihetta käsittelevän ketjun linkissä mainitsi "en vaadi henkilönvaihdoksia, mutta puolueen kärkeä on levennettävä, se helppottaisi Soininkin työtä". Ei tuollainen ole mitään karmeaa kritiikkiä vaan sellaista hyväntahtoita neuvomista mikä olisi kaikin puolin järkevää Soinkin terveyden kannalta.

Quote
Itse näkisin optimaalisena jatkona persuille, että puheenjohtajaksi nousisi Terho ja Soinista tehtäisiin kunniapuheenjohtaja. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Soini keräisi edelleen niitten äänet, jotka viehättyvät Soinin ilmoittavasta onliner-tyylistä, ja Terho laajentaisi kannatuspohjaa sivistyneellä, argumentoivalla ja keskustelevalla tyylillään.

Niin, kuten Saarakkalankin sen esiin toi. Joku skarpimpi edustaja edustamaan asiasisällöllä ja Soini voi olla edelleen mukana sutkauttelemassa hassunkurisia vaalikahvia juoville mummoille. Vähän kuin Venäjän Putvedev-tandem. Ei asetelmassa tarvitse nähdä kilpailua, vaan voimavarojen käytön optimointia. Mutta sutkautusten varassa tässä ei enää mennä, joten muutakin sisältöä tarvitaan. Puolue=Soini - imagosta on päästävä eroon pikimmiten. Mitä nopeammin kärkeä levennetään, sen paremmin puolueesta ylipäätään kasvaa ketään suuria saappaita täyttämään. Tällä hetkellä PS on menossa siihen, että toisaalta Soini joutuu vääjämättä terveysongelmiensa vuoksi siirtymään syrjään ensi kauden jälkeen (mikä on julkisesti jo mainittu aiemminkin!), mutta tähänastisella dominoivalla johtamistyylillään on varmistanut ettei ketään puolueesta oikein kasva tilalle. Tämä on tuhoisaa pitkää linjaa ajatellen.

hattiwatti

Quote from: vendetta on 10.02.2012, 13:16:18
Saarakkala on toiminut julkisuushakuisesti? Jopas. Populisti pitäisi olla, mutta ei julkisuushakuinen.

Soini on nykyään tuollainen puhujan pönttöön tuijottelija. Hän ei huomaa, että selän takana kansa taputtaa Saarakkalan puheelle.

Saarakkala on vain hieman maininnut täysin asianmukaista kiihkotonta kritiikkiä organisaatiota - ei ketään henkilöä kohtaan. Jotain sellaista mikä on ihan selvästi nähtävillä kaikkein muidenkin silmin.

Toki media on tarttunut tähän. Mitä sitten, mielumin siihen kuin Hakkaraisen puheisiin tai Soinin sotilasjuntta-reaktioon, ainakin nähdään että puolueessa jotkut yrittävät kehittää sitä eteenpäin.

Suurimman julkisuuden Saarakkalalle on muuten tuonut Soini itse omalla mölinällään kuinka karrrmeaa moinen ulostulo on noin niinku hänen omien fiilistensä kannalta. Ja että joku muu kuin juuri hän on päässyt julkisuuteen. Jos olisi poliittisesti fiksu, hän olisi myöntänyt kritiikin aiheelliseksi ja sanonut medialle puolueen täysin sitoutuneen asioiden korjaamiseen pikimmiten. Näin aihe olisi hautautunut mediassa samantien. Mutta kun ei ...

hattiwatti

Quote from: Axel Cardan on 10.02.2012, 13:13:24
Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 11:58:14
Mutta kun puolueella ei ole sellaista elintä mikä pystyisi asiaa käsittelemään!

Saattaa olla, mutta julkinen ulostulo ei ole mielestäni mikään vaihtoehto tuossa tilanteessa. Näet Saarakkalan vastuullisena ja puolueen tilasta huolestuneena visionäärinä. Mikäs siinä. Ei minulla ole mitään sisäpiiritietoa, jonka avulla voisin tuon kiistää. Itse uskon raadollisempiin motiiveihin. Siellä istuu jakarandajakkaroilla kaksi Jussia vierekkäin, molemmat valiokuntiensa nuijamiehiä. Se on merkki siitä, että perintöprinssin aika on ohi. Siitä kiehahdus.

Saarakkala astui syrjään jo viime keväänä erinäisten syiden takia ihan omasta aloitteestaan varapuheenjohtajan paikalta,  mikä oli ihan julkinen juttu. Oman arveluni mukaan tuskastuneena jo silloin niihin asioihin jotka edelleen ovat pinnalla kun mitään niiden hyväksi ei ole tehty. Ei sitä perintöprinssiyden menetys mikään viime aikojen juttu ole vaan vähän laajempi ongelma on taustalla - se ettei kannata olla naamallaan vastuuasemassa organisaatiossa mikä ei halua olla toimiva organisaatio sen vertaa että sitä kannattaisi edustaa. Ei kai kukaan halua vaikkapa ajaa sellaista rekkaa ammatikseenkaan mitä kuljetusfirma ei vaivaudu korjaamaan ja saattaa levitä tielle vaaroja aiheuttaen milloin tahansa? Vähän sama tilanne puolueessa jonka pitäisi kantaa vastuuta Suomen ongelmista, mutta ei halua kehittää mitään kapasiteettia tähän - ei sellaista ole mielekästä edustaa. Tilannetta ei ole korjattu edelleenkään, siksi kiehahdus. Ja katso: kiehahdus on hieman toiminut, Soini on antanut ymmärtää varovaista ongelmiin tarttumista olevan suunnitelmissa. Eli kannatti kiehahtaa. Tässä kuviossa kun painaa sellainen juttu kuin Suomen valtion etu omien poliittisten instituutioidensa toimivuudesta enemmän kuin eri henkilöiden urat, asemat ja mediaimago.

Jos joku on joskus jutellut Jussi Niinistön niin tietää ettei hänen sosiaalisella jäykkyydellään puheenjohtajaa saada vaikka hyvää settiähän mies on omasta lempiaiheestaan eli puolustusvoimistaan heittänyt. Samoin Halla-Aho, tiedämme täällä hänen pätevyytensä omalla alueellaan kuten myös sen ettei hänkään ole erikseen sanojensa mukaan kiinnostunut minään nokkamiehenä olemisesta. Perintöprinssinhän kuuluu olla nimenomaan organisaattori, mutta se on mahdotonta tilanteessa missä mitään resursseja tätä varten ei ole kehitetty. Nyt PS:n pitkän linjan ongelma on siinä, että on hankalaa nähdä ketään kunnollista astumaan lähitulevaisuudessa syrjään astuvan Soinin tilalle tai ohelle. Terho olisi toki ideaali, mutta antanut ymmärtää mielummin pysyvän Brysselissä jatkossakin valitettavasti.

repo

Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 12:50:36
Protestipuolueen kohdalla pätee vanha viihdealan managerien tietämä 'kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta'

Tämä tuli eilen mieleen miettiessäni eilistä "Ovet paukkuu" -episodia. Komiteasta, tai mikälie kahviryhmä se oli, pois lähteminen saattoi olla vain "keihäänkärki" julkisuuden ovien avaamiseen, millä avauksella sitten mm. Jussi Niinistö oli FST:n uutisissa, minkä jäsen Roope vinkkasi täällä. Todellisuudessa PS:llä ei ole mitään aikomusta lähteä mistään komiteasta vaikka puheet ovat mitä ovat, mikä on ihan normien mukaista nykypolitiikaa. Hyvää peliä, mikäli näin oli. - Tai no kukin päättäköön itse, mikä on hyvää peliä.

Kuitenkin en ihan usko, että PS ja/tai Soini tekisi edellä kuvattua peliä nyt.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

mikkoellila

Quote from: Epämiellyttävä Totuus on 10.02.2012, 10:40:56
Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 10:29:56
Kannattaa muuten lukea allaoleva vanhempi hyvin tarkkanäköinen Soini-analyysi:

http://uusiviesti.blogspot.com/2010/08/miksi-soini-kayttaa-niin-omituista.html

.. on muuten ajankohtaisempi kuin koskaan viime lausuntojen ilmentämän psykologisen profiilin valossa.
Minun oli vähän vaikeaa löytää tuosta tarkkanäköisyyttä.  Tai analyysia.  Tai psykologista profiilia.

Autan sinua luetun ymmärtämisessä poimimalla Soinin narsismin kannalta olennaisimman kohdan:

QuoteSoini siis kehuu olevansa poliitikan huipulle päässyt kovanahkainen äijä, joka "kestää" nimettömiä "parjauksia". Mielestäni se on aika vastenmielistä narsismia, että joku erikseen kehuu kykyään "kestää" nimetöntä palautetta.

Se, että Soini jankuttaa tästä nimettömästä "parjauksesta" niin paljon, osoittaa hänen olevan äärimmäisen kyrpiintynyt. Normaali ihminen deletoisi sähköpostitse saamansa nimettömät haistattelut urputtamatta niitä julkisesti. Soini kuitenkin nimenomaan haluaa julkisesti urputtaa siitä, kuinka hirveästi hänelle tulee nimettömiä "parjauksia". Hän tekeytyy marttyyriksi, jolle ilkeät ihmiset lähettelevät kauheasti anonyymejä haistatuksia. Itkuaan pidätellen Soini sanoo olevansa "politiikassa parkkiintunut ammattimies", joka urheasti "kestää" näitä hirveitä nimettömiä "parjauksia".

Onko kukaan muu politiikko koskaan urputtanut julkisesti siitä, että hänelle on lähetetty anonyymejä viestejä? Astrid Thors teki rikosilmoituksen saamastaan tappouhkauksesta, mutta ei ole tietääkseni koskaan valittanut nimettömistä haistatusviesteistä. Inhoan Thorsia, mutta Thorskin sietää kritiikkiä paremmin kuin Soini.

Quote from: Epämiellyttävä Totuus on 10.02.2012, 10:40:56
Aika vihainen taitaa tosin kirjoittaja olla.

Kieltämättä olen aika vihainen Soinille siitä, että hän tuhoaa Perussuomalaisten mahdollisuudet.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

mikkoellila

Quote from: Impivaaran tiikeri on 10.02.2012, 12:37:24
Quote from: hattiwatti on 10.02.2012, 11:14:27
Eilen Soini TV:ssä "minä tein todella rankan kierroksen, minä tein sen minkä miehestä lähti!".

Tämä lausahdus eilisestä tentistä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Olisikohan niin että Soini on jonkinlaisessa burn outissa tai muissa terveysongelmissa? Ehkä se Azorien loma kesken presidentinvaalikampanjan olikin lääkärin määräyksestä.

Soinihan itseskeli myös presidentinvaalikampanjan aikana, että oli vaarantanut terveytensä kampanjoimalla niin rankasti.

Soini kertoi presidentinvaalikampanjan aikana lehdissä, että oli eduskuntavaalikampanjan aikana sairastunut keuhkokuumeeseen. Soini kokee kampanjoinnin jotenkin hirveän rasittavana ja itseskelee tätä stressiään julkisesti lehdissä ja tv:ssä.

Soini rypee itsesäälissä. Soini on narsisti, joka koko ajan puhuu vain itsestään. Soini ei osaa puhua asioista asioina, vaan Soini koko ajan vain tilittää omia kipeitä tuntojaan. Soinilla on äärimmäisen itsekeskeinen maailmankuva ja siksi hän luulee kaikkien muidenkin ihmisten olevan kiinnostuneita vain hänestä henkilönä, hänen jaksamisestaan, hänen kovasta kampanjoinnistaan jne.

Äänestäjien kannalta on kuitenkin täysin yhdentekevää, onko ehdokkaan kampanjointi ollut ehdokkaan itsensä mielestä jotenkin rasittavaa. Ehdokkaan pitäisi puhua ajamastaan POLIITTISESTA AGENDASTA eikä surkutella itseään ja valitella rankan kampanjointinsa aiheuttamaa väsymystään.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

Maastamuuttaja

Lisään Soini-kritiikkiin yhden ulottuvuuden: Julkimuoto. Ihmiset nyt kerta kaikkiaan kiinnittävät huomiota poliitikkojenkin ulkonäköön -ja asuun. Soinilla on näkyviä ongelmia yhdistää nämä kaksi tekijää. Terhakalle pömppövatsalle ei paraskaan Savile Roadin räätäli voi mitään. Itsekurin noudattaminen on tietysti vaikeaa erityisesti pintapoliitikolle, joka tahtomattaankin joutuu tavan takaa hyvältä tuoksuvien ja ilmaistenkin ruokapatojen ääreen. Toisaalta tilanne on sama esim. Kataisellekin, joka kuitenkin on onnistunut torjumaan vyötäröongelmat.

Myös suomen kielen käyttämisessä Soini häviää paitsi Kataiselle myös kaikille muille pintapoliitikoille Biaudet´ta myöten. Lystikkäät kielikuvat eivät täysin riitä korvaamaan puutteellista asiasisältöä ja velttoa suhtautumista kielioppiin. Ehkä Soini laiminlyö tietoisesti kirjakielen käyttöä uskoen rahvaan arvostavan rehevää kansanmies-imagoa. Kehitys kuitenkin kehittyy, monet poliitikotkin kansan mukana, enkä luottaisi liikaa hyllyvän vatsanseudun ja "mä puhun nyt"-retoriikan lumoon.

Jos Soini haluaa oikeasti palvella kannattajakuntaansa niin hän kiinnittää kasvavaa huomiota sekä kielenkäyttöönsä että vatsanseudun kehitykseen. Vaikeaa ehkä, mutta palkitsevaa.

John

Soini on pelle, joka puolustelee mm. presidenttivaalitulostaan sillä, että sai nyt enemmän ääniä kuin kuusi vuotta sitten. Soini kuitenkin unohtaa sen, että sai vain puolet siitä, mitä persut eduskuntavaaleissa sai. Oikea vertailukohta olisi eduskuntavaalit, eikä kuuden vuoden takaiset pressan vaalit.

hattiwatti

Quote from: Axel Cardan on 10.02.2012, 13:37:17
^Ok. En käy inttämään. Mutta esitän edellen ennusteen, että Jussi Niinistö on PS:n seuraava puheenjohtaja. Aika näyttää, olenko oikeassa.

Ei se kyllä mahdotontakaan ole. Niinistöllä lienee hyvät välit PS:n sisärenkaan kanssa, ja hän nyt on ainoita siellä ylipäätään jotka ovat jostain aiheesta sanoneet jotain ja saaneet näkyvyyttä. Ja juuri erityisesti nyt ajamansa erityisaihe on niin vahvasti pinnalla.

En vain tiedä onko hänellä asiaa paljon oman alueensa ulkopuolella, mutta tämäkin on enemmän kuin mitä muilla edustajilla.

Tietty tämä ei tee hänestä aivan optimaalista tulevaa puheenjohtajaa.

PS:n syvimpiä ongelmia on kyllä Soinin tulevaisuudessa jättämän tyhjiön täyttäminen.

Sour-One

Quote from: repo on 10.02.2012, 10:20:53
Ei h*vetti Timo Soini!  >:(

Menit sitten avautumaan ja "ojentamaan" Saarakkalaa iltapäivälehdelle, vaikka omien sanojesi mukaan sanot suoraan kasvokkain, jos on sanottavaa. Mitä tämä on? Olisit pitänyt suusi kiinni ip-lehden toimittajalle. Sinun jos kenen tulisi nämä asiat jo tietää ja osata. Kuinka mones kerta tämä jo on, kun annat ip-lehdille "helppoja" oman puolueesi edustajista? Mikä ihmeen joukkuepelaaja olet tai joukkueen coutch?

Sapettaa liikaa, liian hapokasta. Soini ja PS ei ole vielä valmis tämän päivän haasteisiin. Kaikki kunnia Soinille menneistä, mutta tämä vain vahvistaa omaa käsitystä ettei hänestä ole poliittiseksi johtajaksi enää jytkyn jälkeen ja tässä ajassa. Haasteet ovat liian suuret hänen kyvyille. Hän ei nähtävästi kykene käsittelemään kritiikkiä tuli se sitten suoraan kasvokkain tai julkisen keskustelun kautta.

Soini ja hänen symppaajat ovat oikeassa, että presidentinvaalien prosenttilukuja vertaamalla tulos oli hyvä ellei jopa erinomainen. Mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä kuin olisi ollut saada aikaan toinen jatkojytky, mikä nyt sitten vielä ryssittiin turhauttamalla omaa organisaatiota ja unohtamalla se, että se tulisi pitää lämpimänä sekä oppivana. Soinin henkilökohtainen imu, maltillinen miellyttäminen, "ääriaineksien" tasoittelu ja muut temput eivät vain riittäneet toiselle kierrokselle, jolloin PS:n tarjoama vaihtoehto ja massaliike tyssäsi kuin seinään. Mieti näitä Kataisen sanoja mielessäsi Timo Soini!

QuoteJyrki Katainen iloitsi vaalituloksen kertovan Suomessa alkaneesta "tolkun kaudesta".

- Viime kevään jyrkän vastakkainasettelun, sisäänpäin käpertymisen ja ahdistuksen jälkeen nyt on palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Olen siitä onnellinen, Katainen arvioi.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119922-jyrki-kataisen-riemu-tolkku-tuli

Jos et kykene tätä mielikuvapolitikointia voittamaan muuten kuin ihmisten kyllästymisen ja Kataisen ylimieliseksi käyvän politiikan tekemisen kautta, niin hyvästi Soini. Soinin aika meni jo. Vituttaa! Ihan hirveesti. Tuollainen "johtaja".

PS. En sitten ole mikään PS-aktiivi, äänestäjä vain. Hirvittää vain, jos PS vaihtoehtona ei toimi Soinin kyvyttömyyden takia. Tai siis ei hän tietenkään täysin kyvytön ole, mutta nyt hänen kyvyt eivät vain näytä riittävän tähän aikaan ja tarpeeseen, mihin PS:n tulisi vastata IMHO.

Pitäähän poikanen laittaa ruotuun. Ei siitä mittään tule jos nenille hyppivät.

repo

Quote from: Sour-One on 10.02.2012, 16:42:38
Pitäähän poikanen laittaa ruotuun. Ei siitä mittään tule jos nenille hyppivät.

;D Totta. Vain 27-vuotias märkäkorva ja mahtuu lipputangon taakse piiloon. Pysyköön siellä. Jonkun pitää pitää lipputankoa pystyssä. Parempi sellainen, joka ei näy sen takaa. Näin johdetaan - johdettavia. Oliko täällä johdettavia? Johtaja Soini tarjolla.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

hattiwatti

QuoteYkkösaamu: 10.2.2012 Perussuomalaisten kuhina

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä kuohuu. Tilannetta kommentoivat puheenjohtaja Timo Soini sekä kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala.

http://areena.yle.fi/ohjelma/1414

Kuunnelkaa itse miestä niin tiedätte.

Sour-One

Quote from: Ritva Puolakka on 10.02.2012, 20:12:05
Mielenkiintoinen keskustelu ja kyllä tässä hattiwatti on aivan oikeilla jäljillä monen muun lisäksi. Itse sisältä nähneenä tiedän, että asia on juuri näin. Saarakkala varmasti toi epäkohtiin kyllästyneenä äänensä kuuluville ja sitä ei saisi tehdä. Kuten täälläkin ollaan nähty, kansanedustaja Immonen haukkui minua riidankylväjäksi, kun toin erään itseäni koskevan panettelun Oulun jäsenistön tietoon. Tällä siis haluttiin torpata ehdokkuuteni eduskuntavaaleissa. Ei Immonen ollut minua puolustamassa, mutta kylläkin muutama hieno vanhempi herrasmies. Vein asian don Soinille asti, muttei hän puuttunut asiaan mitenkään, vaan kielsi jopa TV:ssä että mitään olisi.

Saarakkalaakin joku täällä jo sanoi riidankylväväksi, joka on minusta niin alentavaa toista ihmistä kohtaan silloin, kun hän yrittää tehdä puolueen ja sen toiminnan jatkuvuuden hyväksi kaikkensa, jotta Suomen kansan asiat olisivat paremmin. Perussuomalaisissa on se ongelma, että ikävistä asioista ei saa puhua ja ne haudataan kaikessa hiljaisuudessa. Ongelmaa ei siis ole olemassa, kun se lakaistaan maton alle.

Haukkuiko siis Immonen sinua jäsenistön kuullen riidankylväjäksi?

WenzelHagelstam

Tuosta ykkösaamun jutusta, iltahöpöjen jutuista sekä täälläkin käytävästä keskustelusta tulee valitettavasti mieleen että media on onnistunut aika hyvin hämmentämään Perussuomalaisten pakkaa näillä hakemalla haetuilla jutuillaan. Siihen päälle vielä muutamien ihmisten "harkitsematon" kielenkäyttö erilaisissa asioissa ja medioissa, niin soppa on valmis. Mikäli puolueessa ei pystytä omassa piirissä nyt näitä asioita käsittelemään ja näkemään niin luultavasti alamäki alkaa väistämättä, koska mediassa rummutus puolueen rakoilevista riveistä ei ainakaan rauhoitu. Ja tuo rummutus vaikuttaa väkisinkin äänestäjiin.

hattiwatti

Quote from: WenzelHagelstam on 10.02.2012, 20:41:42
Tuosta ykkösaamun jutusta, iltahöpöjen jutuista sekä täälläkin käytävästä keskustelusta tulee valitettavasti mieleen että media on onnistunut aika hyvin hämmentämään Perussuomalaisten pakkaa näillä hakemalla haetuilla jutuillaan. Siihen päälle vielä muutamien ihmisten "harkitsematon" kielenkäyttö erilaisissa asioissa ja medioissa, niin soppa on valmis. Mikäli puolueessa ei pystytä omassa piirissä nyt näitä asioita käsittelemään ja näkemään niin luultavasti alamäki alkaa väistämättä, koska mediassa rummutus puolueen rakoilevista riveistä ei ainakaan rauhoitu. Ja tuo rummutus vaikuttaa väkisinkin äänestäjiin.

Pohjimmiltaan kyse on ns. stressitestistä mistä voidaan päätellä puolueen kyky olla vaikkapa tulevassa hallituksessa päättämässä jostain hyvin kivuliaista mutta välttämättömistä leikkauksista tai yhtään mistään mistä tulee hyvin kovaa kritiikkiä. Saarakkalan ulosanti on vain ollut asiallista ikävien asioiden toteamista mihin on täysin ylireagoitu varsinkin Soinin taholta.

Persut ovat median erikoisseurannassa johtuen siitä, kun Suomalaisia nyt sattuneesta syystä kiinnostaa missä määrin heistä olisi oikeasti kykenevyyttä pyörittämään tämän valtakunnan asioita. Esimerkiksi puoluetta äänestäneitä saattaisi kiinnostaa tämä. Jos on politiikassa kalastalemassa ääniä, voi joutua yllättäen joutua huomaamaan olevansa yhtäkkiä korkeassa ja vastuullisessa asemassa. Ehkä vähän korkeammassa asemassa kuin oli alkuperäinen tarkoitus.


hattiwatti

Quote from: John on 10.02.2012, 16:03:05
Soini on pelle, joka puolustelee mm. presidenttivaalitulostaan sillä, että sai nyt enemmän ääniä kuin kuusi vuotta sitten. Soini kuitenkin unohtaa sen, että sai vain puolet siitä, mitä persut eduskuntavaaleissa sai. Oikea vertailukohta olisi eduskuntavaalit, eikä kuuden vuoden takaiset pressan vaalit.

Tämä muuten on kommentoimisen arvoinen juttu, käsittämättömän sitkeästi elää myytti jonka mukaan omat joukot eivät äänestäneet Soinia kun hänestä toivotaan enemminkin pääministeriä kuin presidenttiä. Ei se pääministeriys kovin varmaa ole.

Hyvä vertailukohde olisi myös Väyrynen, mikä pärjäsi eduskuntavaaleissa niin heikosti että tipahti pois asemistaan. Silti hän sai kaksinkertaisen kannatuksen Soiniin nähden nyt pressanvaaleissa puhumalla käytännössä samoista teemoista kuin Soinikin. Mitä voimme päätellä tästä? Persuja äänestetään, koska viime vaaleissa oltiin valmiita äänestämään ketä vaan EU&mamu - kysymysten takia. Tämä ei johdu persujen erinomaisuudesta itsestään vaan siitä kun sattuvat olemaan ainoita joilla johdonmukainen linjaus näihin kysymyksiin. Jos näyttämölle saapuu kuka tahansa samat mielipiteet samoista aiheista omaava, ei persuja tai varsinkaan Soinia äänestetä sillä kannatus ei perustu todelliseen suosioon vaan tiettyihin mielipiteisiin tietyistä aiheista. Siksi kohtalonkysymys on nyt perussuomalaisten laajentaa aihepiiriään ja osaamistaan eri aiheissa. Aikaa tähän ei ole kauheasti ensi vaaleihin mennessä.

schenker

Quote from: Nuivanlinna on 10.02.2012, 10:46:52
Nyt en ollenkaan ole varma äänestänkö kuntavaaleissa Persuja. Jos puolue on yhden miehen show kuten näyttää. Jussi Niinistö nousee hienosti varuskuntakapinan keulahahmoksi, niin eikös Soini lopeta ruotsin puhumisen ja haukkuu Saarakkalaa selvällä suomen kielellä.
Timo Timo, ei noin olla uskottava. Noin annat kuvan että olet huomiohuora!
Voit perustaa uuden puolueen jos pienempi puolue on miellyttävämpi johtaa, mutta älä vedä Jytkyltä mattoa alta.

JYTKY, KALEVALA, HALLA-AHO, JUSSI NIINISTÖ, Soini, Suomen Sisu, Olli Immonen.




sitten joku mikä se kansanedustaja nyt oli?
Saarakkala. mikä helwatan saarakkala?????
JOKU VIT*N POJU!

schenker

anteeksi.

listasta unohtui PeruS kunnallisvaltuutettu TEEMU LAHTINEN.





saarakkala? :facepalm:

Fidel Von Infidel

Quote from: schenker on 10.02.2012, 22:16:14
anteeksi.

listasta unohtui PeruS kunnallisvaltuutettu TEEMU LAHTINEN.





saarakkala? :facepalm:

Laita se korkki kiinni, jookosta?

schenker

Quote from: Lordinfidel on 10.02.2012, 22:17:55
Laita se korkki kiinni, jookosta?

jep.

laitetaan saarakkala ensin sinne tyhjään pulloon ja sit korkki kii.

öyhötystä? ehkä. mut ei pidä kusee omiin muroihin.