News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-08-07 Daily Mail: Pohjois Lontoo palaa

Started by Marjapussi, 07.08.2011, 06:21:23

Previous topic - Next topic

Jesse

#870
Surkeimpia kommentteja on mielestäni sellaiset, joissa sanotaan tyyliin: "5000 riehuvan ihmisen joukossa oli myös yksi vähän vaaleampi ihminen. Et siis voi väittää että kyseessä olisivat olleet mustat. Kyse oli nuorista". Kuitenkin koko maassa vain 10% on mustia.
Iltalehtikin näyttää jotain "Yllättävä totuus mellakoijista"-juttuja ja kuvissa kolme tarkkaan valikoitua ihmistä. Naurettavaa. Varsinkin mellakoinnin ensimmäisten kahden-kolmen päivän aikana ei näkynyt juuri muita kuin yön timoja ja hiekkatimoja kadulla riehumassa. Ainoat valkoihoiset joko pitelivät kameraa tai mellakkavarustusta. Kontrasti yliedustuksessa näkyy myös siivouspartio-kuvissa, joissa puolestaan 1% oli jompia kumpia timoja ja muut valkoisia brittejä. Katsoin sentään ehkä luotettavimmista ja vähiten mielipiteitä muokkaavasta lähteestä, youtubesta ja ulkomaisista uutislähteistä ehkä 30 videota. Kertoo enemmän kuin sata vuotta hesaria tai iltsikkaa.

Kuten sanoin aikaisemmin tässä ketjussa, olen itsekin tehnyt pahuuksia 12-vuotiaana. Iso osa noista valkoisista briteistä, jotka yllytettynä liittyivät mellakointiin ja tuhoamiseen olivat sitä ikäluokkaa. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että tietyt etniset ryhmät ovat 12-vuotiaan tasolla riehuessaan vielä yli kolmikymppisinä?

Voisiko kenties olla mahdollista, että mikäli uutisissa olisi kerrottu tapahtumista rehellisesti: "mustat miehet riehuvat ja ryöstävät kaupungilla", niin valkoisia brittejä ei olisikaan liittynyt mukaan jengiin?

Ja mitä ovat väitteet jostain anti-kapitalistisesta mielenosoituksesta kun ensimmäisenä lähtee Ipadit ja taulutelkkarit kaupoista?
Ja todennäköisesti KFC käännettiin viimeistä kanapalaa myöten hyvin nopeasti.

sunimh

Itsehän kotiuduin juuri vajaan viikon lomareissulta Lontoosta. Sireenejä kuuli ja poliiseja partioi kadulla melko lailla, mutta keskustan turistialueilla mitään ongelmia ei näkynyt. Paikallisesta TV:stä tietenkin saattoi asiaa seurata myös.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

Kitaransoittaja

#872
Quote from: Jesse on 12.08.2011, 16:39:50
Ja todennäköisesti KFC käännettiin viimeistä kanapalaa myöten hyvin nopeasti.
http://uk.answers.yahoo.com/question/index?qid=20110811172654AAG05d3
QuoteAre you saying the rioters were chicken?
:)
Peace.
13 hours ago
Ei yhtään KFC:tä.
http://www.facebook.com/pages/London-riots-please-leave-my-local-kfc-alone/255088851185126
Ks. Army goat linkki.

http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/article3748107.ece
QuoteChelsea, a talented athlete and singer, is among a group of Londoners picked to be ambassadors for the 2012 Olympics.
Kuvia tytöstä jolla selkeästi kykyjä moukarinheittäjäksi vaikka, kuten kuvista ilmenee.

Noni

Mä olen mielenkiinnolla lukenut noita mielipidekirjoituksia, ja yleensä ihmisten kommentteja tuohon koko asiaan liittyen.

Näyttäisi siltä, että eniten olisi kannattajia social exclusion teorialla, ja sitten sillä feral kids who lack fathers and discipline, en itse näe noita toisiaan kumoavina mitenkään. Molemmat on välinpitämättömyyttä. Mitä muuta liberaali rangaistuspolitiikka, liberaalit kasvatusopit, joita yritetään soveltaa kouluissa jne. on kuin välinpitämättömyyttä. Vapaa kasvatus on omasta mielestäni lähinnä laiskuutta, ja välinpitämättömyyttä.

Nykyinen sukupolvi on kasvanut ilman minkäälaista auktoriteettia, opettajat, vanhemmat, poliisi, valtio jne. ei aseta rajoja, sen lisäksi soppaan vielä mukaan tuo social exclusion, joka on monille arkipäivää. Ehkä se oli hyvä ajatus paperilla, että estetään vanhempien, koulujen yms. kurinpito, mutta siinä on jäänyt ottamatta huomioon monta asiaa, ja se on loppujen lopuksi ollut lähinnä julmaa. Noi asbot ja muut on lähinnä vitsejä rangaistuksina.

No, ei ehkä loppuun asti hiottuja mun ajatukset, enkä ole lukenut sosiologiaa, tai kasvatusoppia yhtään, mutta tuollaisia ajatuksia heräsi, kun luin noita kirjoituksia.

Toi on faktaa, että myös valkoiset (varsinkin nuoret, ja lapset) on englannissa ihan "feral".

Dailymailissa oli hyvä kommentti, joltakin äidiltä, jonka poika oli pienestä asti tehnyt pikkurikoksia, ja saanut pelkkää "ymmärrystä" poliisilta, asianajajalta, sosiaalityöntekijöiltä. Äidin halutessa pojalle kunnon rangaistuksen, tämä oli haukuttu "julmaksi" poikaansa kohtaan.
Kyy imetti, käärme syötti

Jesse

#874
Quote from: Kitaransoittaja on 12.08.2011, 16:49:31
Quote from: Jesse on 12.08.2011, 16:39:50
Ja todennäköisesti KFC käännettiin viimeistä kanapalaa myöten hyvin nopeasti.
http://uk.answers.yahoo.com/question/index?qid=20110811172654AAG05d3
QuoteAre you saying the rioters were chicken?
:)
Peace.
13 hours ago
Ei yhtään KFC:tä.
http://www.facebook.com/pages/London-riots-please-leave-my-local-kfc-alone/255088851185126
Ks. Army goat linkki.

Hmm... Tuon täytyy olla kyllä vedenpitävä todiste siitä, ettei yhtä ainutta mustaa osallistunut mellakointiin. Kiitos ja anteeksi. Argumenttini oli invalidi. Edit: Toisaalta, voi se osoittaa senkin, että mustat suhtautuvat KFC:hen kuten muslimit moskeijaansa.

Veli Karimies

Äläs nyt vielä luovuta. Montako koripalloa varastettiin? Miten kävi meloneiden?

Vasarahammer

Quote from: Noni on 12.08.2011, 16:53:40
No, ei ehkä loppuun asti hiottuja mun ajatukset, enkä ole lukenut sosiologiaa, tai kasvatusoppia yhtään, mutta tuollaisia ajatuksia heräsi, kun luin noita kirjoituksia.

Jos olisit lukenut sosiologiaa, sanoisit, että mellakat johtuvat tuloeroista. Ei se totta ole mutta sopii ideologiaan.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

IDA

Quote from: Vasarahammer on 12.08.2011, 17:43:38
Jos olisit lukenut sosiologiaa, sanoisit, että mellakat johtuvat tuloeroista. Ei se totta ole mutta sopii ideologiaan.

Olen joskus ajattelut, että mikäli oppisipa vastaamaan kysymyksiin mellakoinneista, rikollisuudesta yms toteamalla: "Taustalla ovat vakavat sosiaaliset syyt. Esimerkiksi tuloerojen kasvu ja näköalattomuus aiheuttavat nuorissa voimattomuuden tunnetta." Silloin voisi hyvin ansaita elantonsa television uutisten kommentaattorina.
qui non est mecum adversum me est

törö

Quote"Saimme kaiken mitä halusimme. En olisi ikinä uskonut, että pakettiautoon mahtuu niin paljon kamaa."

"Me emme ryöstelleet pitääksemme hauskaa. Teimme sen, jotta saisimme rahaa elämiseen."

"Se oli kuin vimmaista shoppailua."

Näin kuvailee Lontoon mellakoiden aikaista ryöstelyään neljän 16–17-vuotiaan lähiönuoren kaveriporukka.

Nuoret kertovat Sky-televisioyhtiön haastattelussa, että he tunkeutuivat perättäisinä öinä useisiin kauppoihin ja kahmivat mukaansa elektroniikkaa, merkkivaatteita ja -jalkineita sekä vaippoja ja vaatteita pienille lapsilleen.

Tavaroiden kuljetukseen he käyttivät pakettiautoa, joka piti tyhjentää ryöstöjen välillä, koska tavaraa kertyi niin paljon.

...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/L%C3%A4hi%C3%B6nuoret+ry%C3%B6stelyst%C3%A4%C3%A4n+Se+oli+kuin+vimmaista+shoppailua/1135268499945

Jesse

SkyNews ei ole ollut noteerattava uutislähde sen jälkeen kun kauppias ei saanut sanoa mustien ryöstäneen häntä.

elven archer

"Kuulostaa siltä, että he ovat jutelleet sosiaalityöntekijänsä kanssa ja omaksuneet humpuukipuheen, jonka mukaan he ovat alistettuja", sanoo konservatiivipuolueeseen kuuluva ministeri Eric Pickles."

Tämä on hyvin mielenkiintoinen näkemys. Kuinka paljon uhriksi itsensä kokemiseen vaikuttaa se, että muut jatkuvasti kertovat ihmiselle, miten mikään ei ole hänen oma vikansa ja että hän on kaikessa uhri? Katkeruuden syntymisessähän keskeisintä lienee, että kokee tilanteensa johtuvan ulkopuolisista tekijöistä. Meilläkin on hirmuisesti retoriikkaa, jossa ihan tukevasti hengissä pysyvät ihmiset esitetään karmean huonosti kohdeltuina järjestelmän sortamina uhreina. Kuinka suuri osa katkeruuden siemenistä kylvetään siinä? Monihan ei nimittäin oikeasti ole uhri, vaan ihan itse asiansa sotkenut mm. päihteillä, kyvyttömyydellä hallita elämäänsä ja ottaa siitä vastuuta. Jos ihminen syyttää itseään, niin se voi olla joko motivoivaa tai lamauttavaa, mutta se ei ole katkeruutta, joka manifestoituu usein vihamielisyytenä syypäiksi koettuja kohtaan.

Kyborg

Quote from: B52 on 12.08.2011, 15:10:41
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135268493398/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

Birminghamissa mellakoijien kuvia kierrätetään ympäri kaupunkia

LONTOO. Britanniassa Birminghamin kaupungissa poliisi etsii kauppoja ryöstelleitä mellakoijia kekseliäällä tavalla.

Seuraavien päivien aikana ympäri kaupunkia kiertää pakettiauto, joka lähettää valvontakameroiden taltioimia kuvia ryöstelijöistä. Kuvamateriaali heijastetaan auton katolle asennetulle kuusimetriselle näytölle.

Auto aloitti kierroksensa perjantaina ja poliisi toivoo, että sen avulla ryöstelijät saadaan tunnistettua.

Poliisin mukaan yleisö on ollut erittäin halukas auttamaan poliisia. Poliisi on saanut pelkästään Birminghamissa yli 500 puhelinsoittoa, jotka ovat auttaneet rötöstelijöiden pidättämisessä.

Poliisi on jo aikaisemmin julkistanut valvontakameroiden kuvia mellakoijista muun muassa tiedotusvälineissä ympäri Britanniaa.

No niin. Nyt alkaa olla jo ihan asianmukaista vastareaktiota virkavallan puolelta.

Erään australialaisen kotikaupunkini elektroniikkaliikkeen sanoin: "If you´re planning to steal something, please remember to smile at the camera."
"Samaan aikaan kun maamme koulutetuimmille ihmisille ei ole töitä, joku älypää pitää rasismina sitä, ettei niitä löydy afrikkalaisille koneinsinööreille, jotka ovat hukanneet paperinsa ja lukutaitonsa."

- Nim. Professori

törö

QuoteUseat korkea-arvoiset poliisiviranomaiset ovat vimmastuneet siitä, että poliitikot ovat moittineet poliisin otteita mellakoiden alkupäivinä. Poliiseja sapettaa myös se, että poliitikot ovat ottaneet kunnian levottomuuksien rauhoittamisesta itselleen.

Pääministeri David Cameron kritisoi torstaina parlamentissa, että poliisi toimi liian lepsusti viime viikon lauantaina Tottenhamin mellakassa, mikä rohkaisi riehuntaa jatkumaan. Sisäministeri Theresa May puolestaan moitti, ettei kaduilla ollut maanantaina riittävästi poliiseja.

–Ihmiset, jotka eivät itse olleet paikalla, antavat aina kommentteja, vastasi Lontoon virkaatekevä poliisipäällikkö Tim Godwin kitkerästi.

...

Reedin mielestä hallituksen pitäisi pikaisesti harkita uudelleen päätöstään leikata poliisin määrärahoja. Hänen mukaansa Lontoon rauhoittamisen kaltaiseen operaatioon ei säästöjen jälkeen enää kyetä.

–Jos tämä olisi tapahtunut sanotaanko vuoden kuluttua, kun poliiseja on arviolta 10–12000 vähemmän, emme olisi pystyneet tuomaan paikalle poliiseja ympäri maata, koska voimavaroja ei olisi ollut, hän sanoi BBC:lle.

Pääministeri Cameron on puolustellut, että leikkaukset on mahdollista tehdä ilman, että poliisin näkyvyys katukuvassa vähenee.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/britannian-poliisi-raivostui-poliitikoille/art-1288407164135.html

Jesse

Quote from: elven archer on 12.08.2011, 18:12:58
"Kuulostaa siltä, että he ovat jutelleet sosiaalityöntekijänsä kanssa ja omaksuneet humpuukipuheen, jonka mukaan he ovat alistettuja", sanoo konservatiivipuolueeseen kuuluva ministeri Eric Pickles."

Tämä on hyvin mielenkiintoinen näkemys. Kuinka paljon uhriksi itsensä kokemiseen vaikuttaa se, että muut jatkuvasti kertovat ihmiselle, miten mikään ei ole hänen oma vikansa ja että hän on kaikessa uhri? Katkeruuden syntymisessähän keskeisintä lienee, että kokee tilanteensa johtuvan ulkopuolisista tekijöistä. Meilläkin on hirmuisesti retoriikkaa, jossa ihan tukevasti hengissä pysyvät ihmiset esitetään karmean huonosti kohdeltuina järjestelmän sortamina uhreina. Kuinka suuri osa katkeruuden siemenistä kylvetään siinä? Monihan ei nimittäin oikeasti ole uhri, vaan ihan itse asiansa sotkenut mm. päihteillä, kyvyttömyydellä hallita elämäänsä ja ottaa siitä vastuuta. Jos ihminen syyttää itseään, niin se voi olla joko motivoivaa tai lamauttavaa, mutta se ei ole katkeruutta, joka manifestoituu usein vihamielisyytenä syypäiksi koettuja kohtaan.

Olen tehnyt langan unabomberin manifestista hommaan, missä Theodore pohtii modernin vasemmiston suhtautumista yksilön vastuuseen verrattuna yhteiskunnan vastuuseen. Palikka-konkluusiona vasemmistolaiseen ajattelutapaan kuuluu, että jokainen rikollinen ja hirviö ja murhaaja on itseasiassa mysteerisen "yhteiskunnan" tuotosta (mikä itse asiassa sisältää koko maailman, ainakin mokuttajien mielestä).

Sen huomaa hyvin jopa kotimaisten koulusurmaajien uutisoinnista:

"Martti oli kiltti ja ihana poika"
"Mikä sai tavallisesta koulupojasta murhaajan"
"Aselainsäädäntöä on kiristettävä, koska aseet tappavat, ei ihmiset"
"Pertti kuunteli paljon black metalia ja pelasi tietokoneella pacmania ja tetristä"
"19 ihmistä murhanneella Esalla oli yhteyksia Internetin keskustelupalstoille"
"Massamurhaaja-Janne katsoi paljon TV-shopia. Tv-shop tulee kieltää lailla"

jne. jne.

Kitaransoittaja

http://www.mirror.co.uk/news/top-stories/2011/08/12/london-riots-teen-dad-brags-he-got-the-whole-johnson-johnson-set-looting-for-his-baby-son-115875-23339118/
Lapselle vaippoja ja itselle telkkari   :)
QuoteHe replies: "Yeah (laughs) I had to get some stuff for him. I got him clothes, nappies, powder...the whole Johnson [& Johnson] set."

Kyborg

QuoteHelsingin Sanomat 12.8.2011

Lähiönuoret ryöstelystään: "Se oli kuin vimmaista shoppailua"

"Saimme kaiken mitä halusimme. En olisi ikinä uskonut, että pakettiautoon mahtuu niin paljon kamaa."

"Me emme ryöstelleet pitääksemme hauskaa. Teimme sen, jotta saisimme rahaa elämiseen."

"Se oli kuin vimmaista shoppailua."

Näin kuvailee Lontoon mellakoiden aikaista ryöstelyään neljän 16–17-vuotiaan lähiönuoren kaveriporukka.

Eräs porukasta suoraan, että hän ryösti kostoksi yhden elektroniikkaliikkeen, josta hän oli aiemmin hakenut töitä, mutta josta ei ollut vastattu.

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/L%C3%A4hi%C3%B6nuoret+ry%C3%B6stelyst%C3%A4%C3%A4n+Se+oli+kuin+vimmaista+shoppailua/1135268499945

Ja nyt kaveri pääsee maksamaan idiotismistaan samaiselle firmalle. Karma is a bitch...

"Samaan aikaan kun maamme koulutetuimmille ihmisille ei ole töitä, joku älypää pitää rasismina sitä, ettei niitä löydy afrikkalaisille koneinsinööreille, jotka ovat hukanneet paperinsa ja lukutaitonsa."

- Nim. Professori

Outo Lintu

Quote from: törö on 12.08.2011, 18:36:27
QuoteUseat korkea-arvoiset poliisiviranomaiset ovat vimmastuneet siitä, että poliitikot ovat moittineet poliisin otteita mellakoiden alkupäivinä. Poliiseja sapettaa myös se, että poliitikot ovat ottaneet kunnian levottomuuksien rauhoittamisesta itselleen.

Pääministeri David Cameron kritisoi torstaina parlamentissa, että poliisi toimi liian lepsusti viime viikon lauantaina Tottenhamin mellakassa, mikä rohkaisi riehuntaa jatkumaan. Sisäministeri Theresa May puolestaan moitti, ettei kaduilla ollut maanantaina riittävästi poliiseja.

–Ihmiset, jotka eivät itse olleet paikalla, antavat aina kommentteja, vastasi Lontoon virkaatekevä poliisipäällikkö Tim Godwin kitkerästi.

...

Reedin mielestä hallituksen pitäisi pikaisesti harkita uudelleen päätöstään leikata poliisin määrärahoja. Hänen mukaansa Lontoon rauhoittamisen kaltaiseen operaatioon ei säästöjen jälkeen enää kyetä.

–Jos tämä olisi tapahtunut sanotaanko vuoden kuluttua, kun poliiseja on arviolta 10–12000 vähemmän, emme olisi pystyneet tuomaan paikalle poliiseja ympäri maata, koska voimavaroja ei olisi ollut, hän sanoi BBC:lle.

Pääministeri Cameron on puolustellut, että leikkaukset on mahdollista tehdä ilman, että poliisin näkyvyys katukuvassa vähenee.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/britannian-poliisi-raivostui-poliitikoille/art-1288407164135.html

Olit nopeampi. Olin juuri linkittämässä. Niinhän se on, että omakehu haisee. Tullaankohan kohta kuulemaan sarkozymaisia kommentteja tyyliin: "puhdistetaan lähiö roskasakista painepesurilla!"?

Mursu

Quote from: farewell on 12.08.2011, 13:29:04

Vau, oletko evoluutiopsykologi tai antropologi, kun osaat noin hyvin selittää ihmisten kulttuurillisia ja älyllisiä eroja? Voisit ensinnäkin tutustua hieman evoluution ja sen toimintaan. Tarmo tai kekseliäisyys eivät ole perinnöllisiä.

Miksi eivät ole? Ihminen on kekseliäämpi kuin apina? Mistä tämä johtuu muusta kuin geeneistä? Ympäristön vaikutus toki on suuri, mutta se on suuri nimenomana tuhoavaan suuntaan. Ympäristö voi tuhota sen, mihin geenit voivat antaa mahdollisuuden, esimerkiksi päähän kohdistunut isku voi vaikuttaa ratkaisevasti älykkyyteen, samoin sikiöaikana äidin nauttima alkoholi.

Quote
Ympäristöoloilla on suurempi vaikutus älykkyyden kehittymiseen kuin perinnöllisyydellä. Psykologitkaan eivät vielä tiedä mistä rotujen väliset älykkyyserot johtuvat, mutta sinä näköjään tiedät, että kylmät olot ovat muokanneet ominaisuutta, eli älykkyyttä, joka ei kaiken lisäksi ole suuremmaksi osaksi edes periytyvää, siihen suuntaan, että ilmastolla voi selittää rotujen väliset ÄO erot. Mahtavaa tutkimusta, hermanni.

Olosuhteissa, joissa elämä joudutaan mitoittamaan vuodenaikojen mukaan, ihmiset joutuvat suunnittelemaan elämää ainakin vuoden tähtäimellä eteenpäin. Tämä kykyä voidaan nimittää älykkyydeksi tai se voi liittyä älykkyyteen. Ei tässä kuitenkaan tarvita edes käyttää kyseistä sanaa, vaan tällainen eteenpäin katsomisen kyky voidaan suoraan rinnastaa siihen, ettei niin herkästi tehdä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä, vaan mietitään tekojen seurauksia hieman pidemmälle.

Toki älykkyyden muutoksiin voi olla vaikuttanut muutkin asiat. Eräs teoria koskee risteytymistä Neandertalilaisten kanssa.

Ihmisäly on se ominaisuus, joka selkeimmin erottaa meidät eläimistä. Tämä äly on evoluution tulosta. On suorastaan outoa väittää, että viimeiset 70000 vuotta tätä kehitystä ei olisi yhtään tapahtunut.

Quote
Tiedoksesi myös: käytöstavat ei ole periytyviä. Ne opitaan ympäröivästä kulttuurista ja ympärillä olevilta ihmisiltä, vanhemmilta pääosin.

Yksittäiset käytöstavat, kuten se, kummassa kädessä haarukkaa pidetään eivät tietenkään ole periytyviä. Sen sijaan luonteenpiirteet, joihin kuuluu impulsiivisuus ja toisten huomioon ottaminen ovat.

Jesse

#888
Quote from: Mursu on 12.08.2011, 19:07:23

Niin, kuten jo moderaattorin kaikkivoipaa tahtoa vasten rohkenin liittää niinkin poliittisesti epäkorrektin artikkelin kuin olla ja voi, tässäpä tämä poliittisesti epäkorrekti (niille jotka haluavat sen tulkita epäkorrektina) tutkimus vielä pähkinänkuoressa:

Quote

"A wealth of twin and adoption studies confirms that individual differences in violent/antisocial behavior are heritable"
"recent research suggests that genetic vulnerability to violence conferred by the low-activity allele of MAOA-L variant may become evident only in the presence of an environmental trigger of maltreatment"

Virvatuli

Quote from: Fiftari on 11.08.2011, 21:42:00
No jaa. Ehkä vähän offtopic mutta otetaan nyt vaikka esimerkkinä smash asem. Poliisi hajoitti mielenosoituksen/mellakan. Repuista löytyi sitten ketjuja ja rautaputkia. Entä jos poliisi olisi vain katsellut vierestä ja antanut porukan osoittaa mieltään, olisiko tämä eskaloitunut jos kerran oltiin jo varauduttu kaiken näköisillä astaloilla. Silloinkin se olisi ollut poliisin vika.

Teet niin tai näin niin aina jonkun mielestä teet väärin.

Ihan tuosta esimerkistä sen verran, että ketjut ja rautaputket EIVÄT kuulu mielenosoitukseen. Samaten poliisilla oli jo ennakkotieto (julisteista saatuna), että tarkoitus on perus anarkomarko touhu "paskaks vaan ja palamaan".
Tilanne on hiukan sama kuin meikä menisi paikalliseen Citymarkettiin ja taskussa olisi nyrkkirauta ja jos se penteleen kassaneito ei anna mun plussapisteitä, niin läski tummuu.

Poliisi teki ihan oikein ja sekös tiettyjä piirejä pännii...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Smash_Asem

Lupu(kulkuri)

"Reedin mielestä hallituksen pitäisi pikaisesti harkita uudelleen päätöstään leikata poliisin määrärahoja. Hänen mukaansa Lontoon rauhoittamisen kaltaiseen operaatioon ei säästöjen jälkeen enää kyetä.

–Jos tämä olisi tapahtunut sanotaanko vuoden kuluttua, kun poliiseja on arviolta 10–12000 vähemmän, emme olisi pystyneet tuomaan paikalle poliiseja ympäri maata, koska voimavaroja ei olisi ollut, hän sanoi BBC:lle.

Pääministeri Cameron on puolustellut, että leikkaukset on mahdollista tehdä ilman, että poliisin näkyvyys katukuvassa vähenee."

Jaa-a, pahvipoliisejako meinaavat laittaa katujen kulmiin ?

Muuten: Onko viikonlopun kunniaksi mahdollista vaihtaa etusivun kuva; se masentaa.

Lasse

Quote from: Lupu(kulkuri) on 12.08.2011, 19:44:10
Muuten: Onko viikonlopun kunniaksi mahdollista vaihtaa etusivun kuva; se masentaa.

I rather like it, myself.

--Lasse
NOVUS ORDO HOMMARUM

Kyborg

Quote from: Lasse on 12.08.2011, 19:57:03
Quote from: Lupu(kulkuri) on 12.08.2011, 19:44:10
Muuten: Onko viikonlopun kunniaksi mahdollista vaihtaa etusivun kuva; se masentaa.

I rather like it, myself.

--Lasse

Toinen ääni säilyttämisen puolesta.
"Samaan aikaan kun maamme koulutetuimmille ihmisille ei ole töitä, joku älypää pitää rasismina sitä, ettei niitä löydy afrikkalaisille koneinsinööreille, jotka ovat hukanneet paperinsa ja lukutaitonsa."

- Nim. Professori

Farrow

Muslims tackle looters and bigots

Quote
There is a lively debate taking place in the UK media between left and right wing commentators as to the causes of the English riots, in which hundreds of shops and businesses have been looted. However, both sides agree that the looting has been inexcusable. I hope both sides will also agree with me that Muslims have played an important role in helping to tackle the looting and preserve public safety. This would be an especially important acknowledgment if it came from those Islamophobic commentators who consistently denigrate Muslims.

"When accused of terrorism we are Muslims, when killed by looters, we become Asian", a Muslim student explained to me. He was commenting on the media reportingof the death of three young Muslims in Birmingham on Tuesday night. Like many other Muslims, they were bravely defending shops and communities as rioters went on a violent rampage of looting.

In recent days Muslim Londoners, Muslims from Birmingham, and Muslims in towns and cities around England have been at the forefront of protecting small businesses and vulnerable communities from looting. Having worked closely with Muslim Londoners, first as a police officer and more recently as a researcher, for the last ten years this commendable bravery comes as no surprise to me. But their example of outstanding civic duty in support of neighbours is worth highlighting - especially when sections of the UK media are so quick to print negative headlines about Muslims on the flimsiest of pretexts.
jne.
"To be nobody but yourself in a world which is doing its best day and night to make you like everybody else means to fight the hardest battle which any human being can fight and never stop fighting." - e.e.cummings

requiem

"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

Kitaransoittaja

#895
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/crime/8698443/UK-riots-suspected-looters-statistics-and-court-cases.html
Keskimäärin aika vanhoja ainakin tuossa tilastossa. Luulisi että 23-vuotias ensimmäisenä ei ajattelisi tuon tapaisesta mellakasta kuullessaan että menenpäs sitten mukaan. ???

Quote from: Kyborg on 12.08.2011, 20:26:53
Quote from: Lasse on 12.08.2011, 19:57:03
Quote from: Lupu(kulkuri) on 12.08.2011, 19:44:10
Muuten: Onko viikonlopun kunniaksi mahdollista vaihtaa etusivun kuva; se masentaa.

I rather like it, myself.

--Lasse

Toinen ääni säilyttämisen puolesta.
Johan tuon lie kaikki nähneet? Miten olisi vaihteeksi jokin ryöstösaaliskuvista?
http://i-likeitalot.com/wp-content/uploads/2011/08/riot-1.jpg
Esim. tuo tunnettu iloinen kuva?
http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/riot17ap1008HL_ul.jpg
Tai tommonen vähemmän rasistinen kuva?
http://static.ibnlive.com/pix/slideshow/08-2011/antipolice-riots-in/britain_riot_london_lead.jpg
Tai iloinen kokkokuva?
Musiikiksi taustalle vaikka
http://www.youtube.com/watch?v=XncuY4wLaA8
Three Days Grace - Let's Start a Riot

Kyborg

Quote from: Kitaransoittaja on 12.08.2011, 21:34:04

Ok, ei paskempia ehdotuksia. Varsinkin tuo idiootti, joka irvistelee oikein lähikuvassa kameralle.

Itse asiassa jonkinlainen kuvakollaasi Lontoon alennusmyynneistä sopivan taustamusiikin kera olisi aika helmi.
"Samaan aikaan kun maamme koulutetuimmille ihmisille ei ole töitä, joku älypää pitää rasismina sitä, ettei niitä löydy afrikkalaisille koneinsinööreille, jotka ovat hukanneet paperinsa ja lukutaitonsa."

- Nim. Professori

Kitaransoittaja

#897
Quote from: Kyborg on 12.08.2011, 22:01:28
Itse asiassa jonkinlainen kuvakollaasi Lontoon alennusmyynneistä sopivan taustamusiikin kera olisi aika helmi.
Tai videoita muutaman laittaa yhteen ja taustalle sopivaa musiikkia.
http://www.youtube.com/watch?v=HjWifAuTwJg
Sky Newsin haastattelu jossa kertovat kuinka auton täyttivät, veivät tavarat pois, uutta lastia hakemaan.
http://www.youtube.com/watch?v=j61Fj6LIreY
Let's Start a Riot videossa (kehnolla äänellä, tuollaisia olisi kyllä helppo tehdä jos vain viitsisi, ainakin Anarchy in the U.K. http://www.youtube.com/watch?v=V0qLSbsMoRM tai London's Burning sopisi myös taustalle  :) ) http://www.youtube.com/watch?v=FC-MZm8g9C8 Tuolla ihan musisointia.
http://www.youtube.com/watch?v=eMzE9e11VfQ Tuossa Clash plus kuvia.

tavallinen jantteri

No nyt on sitten savu jo hälventymään päin Lontoossa. Mitä siitäkin jäi käteen? Jos ei siis itse olla yksi niistä ryöstelijöistä...

Poliisi, joka ei normaalisti kanna asetta, meni nyt sitten pyssyjen kanssa pidättämään neljän lapsen isää, jota myös ganstaksi on kutsuttu. Liekö muuten Brittein poliiseilla ihan omat joukkonsa noihin aseellisiin tilanteisiin, vai onko perus-bobbylle annettu ase mutta unohdettu kertoa kumminpäin sitä pidellään? Tuloksena saatiin lahdattua yksi suurperheen isä ja radio.

Harmin paikkana voidaan pitää, että tuo onneton uhri oli "suojavärinen" (ei se radio) ja että kukaan poliisista ei sattunut katsomaan ikkunasta kun uhrin omaiset kerääntyivät kadulle kyselemään poliisin toiminnasta. Briteissä ilmeisesti ulko-ovet maisemoidaan täkäläisiä paremmin, koska luulisi että ihan sisälle menemällä ja päivystäjää jututtamalla asia olisi edennyt pihalla seisoskelua paremmin.
No joku sitten keksi, että kyllä ne meidät huomaa kun ihan pikkaisen pistetään isoa ääntä ja kolisutetaan tynnyreitä. Ja huomasihan ne. Ei mennyt kuin muutama päivä ja mitä, puoli Lontoota, päreiksi kun poliitikot ja poliisi ovat kovastikin kiinnostuneita mielenilmaukseen osallistuneiden asioista.
Entä miksi se "suojaväri" oli harmittava juttu? No jos joku olisi tullut megafonin kanssa pihalle ja voinut sanoa että "AMMUTTU OLI VALKOINEN!", olisi 99.9999999% ja risat mieltään osoittaneista todenneet että "jaa, no sitten... mulla onkin paisti uunissa. soonmoro!"
Tuosta johtuen, väittäisin, että pippalot ainakin alkoivat rotumellakkana.

Syyksi on esitetty huono-osaisuutta ja luokkayhteiskuntaa. Ja ihan relevantein perustein. Sitä vastaan tosin sotii se, että mellastajien joukossa oli ihan hyvin toimeentulevien vesoja ja työssäkäyvääkin porukkaa.
En pysty väittämään vastaan, etteikö Britannia varmaan ole vielä tänäkin päivänä vahvasti luokkayhteiskunta, mutta eix oo niinq tosi ihquu että on löytynyt niinq juttu joka saa niinq ihmiset unohtamaan niinq ihonvärin ja niinq luokkajaot ja siisniinq puhaltamaan (ihan kirjaimellisesti) samaan hiileen?
Mikä murtaisikaan luokkajakoa (ja betonia) yhtä hienosti kuin reipas mellakka?

Maahanmuuttoa ei kuitenkaan voi oikeastaan syyttää, päinvastoin. Eihän suurin osa mellakoiden alkuperäisistä osanottajista ole päässeet muuttamaan ikinä mihinkään. Jos he olisivat päässeet muuttamaan maahan (johonkin toiseen), niin Britanniassa olisi hieman vähemmän siivottavaa.

No joo, ihan ymmärrettävä selitys on, että pitkään kytenyt ja tiedostamaton motiivi on näköalattomuus tulevaisuuden suhteen. Syytä olisi kuitenkin myös nostaa se pirun kissa taas pöydälle ja kysyä että onko olemassa eroja ihmisryhmien kesken siinä, miten tuollaiseen näköalattomuuteen suhtaudutaan? Tai oikeastaan se killi kammetaan pöydälle vasta kun tuohon vastataan, rehellisesti.
Ei varmaan ole Briteissä helppoa nousta sosiaalisella asteikolla korkealle. Mutta mikä pakko se on korkealle päästä? Kunhan edes hieman pääsisi ylemmäs, josta sitten tulevat sukupolvet jatkavat nousuaan. "hetimullekaikkitänne!" on ihan perseestä. Pienin askelin eteenpäin, rakentaen, oppien, siivoten, kasvattaen ja ahkeroiden ei polttaen ja ryöväten.
"We're using the law to keep justice away!"

LW

Quote from: Farrow on 12.08.2011, 20:56:43
In recent days Muslim Londoners, Muslims from Birmingham, and Muslims in towns and cities around England have been at the forefront of protecting small businesses and vulnerable communities from looting. Having worked closely with Muslim Londoners, first as a police officer and more recently as a researcher, for the last ten years this commendable bravery comes as no surprise to me. But their example of outstanding civic duty in support of neighbours is worth highlighting - especially when sections of the UK media are so quick to print negative headlines about Muslims on the flimsiest of pretexts.

En mitenkään kritisoi näitä muslimeita, jotka ovat toimineet näiden mellakoiden aikana aivan asianmukaisesti. On kuitenkin kyseenalaista, kuinka paljon kantaväestön mieltä pitäisi rauhoittaa se, että muslimit puolustivat aktiivisesti omia asuinalueitaan ja islaminuskoisia, usein samoihin etnisiin ryhmiin kuuluvia naapureitaan. Kun valkoiset britit toimivat samoin, alkoi kitinä fasismista.

Noin muuten Lambert on aika stereotyyppinen mokutonttu. Äijä on kirjoittanut myös tämän herkkupalan, jossa hän ilmoittaa nationalismin olevan suurempi uhka kuin Al-Qaeda. "Islamofobisiksi äärinationalisteiksi" hän niputtaa varsinaisten äärioikeistolaisten lisäksi myös separatistit ja Oklahoma Cityn liittovaltiota vainoharhaisesti vihanneen McVeighin, ja tietysti samaan pataan survotaan myös oikeistopopulistiset puolueet.
"Yksi seikka jota ei vielä ole taidettu mainita, ovat rasistineitokaiset, jotka asettuvat houkutuslinnuiksi ja rasistiäijät sitten kyttää taustalla pusikossa puukkoineen ja puntareineen." -Pirjo Pönni Jokinen

Totuus löytyy kaurapuurosta.