News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-08-06 Demari: Yksi kansa, yksi kulttuuri

Started by törö, 06.08.2011, 10:06:39

Previous topic - Next topic

törö

QuoteViime aikoina on puhuttu paljon monikulttuurisuuden vastustajista. Harvoin he ilmoittautuvat minkään asian kannattajiksi, tärkeintä on vastustaminen. Silti voi olla terveellistä uhrata muutama ajatus sillekin, millaista yhteiskuntaa monikulttuurisuutta vastustamalla puolustetaan.

Multi- eli monikulttuurisuuden vastakohta on tietenkin monokulttuurisuus, siis yhtenäiskulttuuri. Ihan kirjaimellisesti ottaen sellaista ei ole missään milloinkaan ollut. Yhteiskunnallisessa keskustelussa yhtenäiskulttuurilla tarkoitetaan tilannetta, jossa yksi kulttuuri on ylivoimaisen vallitseva, ja vähemmistökulttuurien edustajia jopa vainotaan tai ainakaan he eivät saa yhteiskunnassa ääntään kuuluviin. Sellaisia toki on ollut ja on.

Lähimpänä yhtenäiskulttuuria taidetaan nykyisin elää Kiinassa, joka on kommunistinen diktatuuri. Tosin sielläkin on oma kulttuurinsa maaseudulla ja oma suurkaupungeissa, ja tietenkin hallitsevalla eliitillä vielä täysin omansa.

Suomessa lähimpänä yhtenäiskulttuuria lienee oltu joskus 1950-luvun alkupuolella. Sotakokemukset ja aineellinen köyhyys yhdistivät sen ajan sukupolvia. Televisiota ei ollut, eikä sitä jälleenrakentamisen paineessa olisi kukaan ehtinyt katsomaankaan. Se oli suomi-filmien ja kansallisten urheilusaavutusten kulta-aikaa.

Yhtenäiskulttuurissa kaikki kuuluvat kirkkoon, tietenkin samaan, seuraavat samoja tiedotusvälineitä ja käyttävät vapaa-aikansa samalla tavalla. Yhtenäiskulttuurissa yhteiskunnan rakenne on jäykkä. Luokkarajat ovat jyrkkiä, eikä sosiaalista kiertoa juuri esiinny.

Yhtenäiskulttuurin sosiaalinen paine ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Yhtenäiskulttuurista poikkeaminen joko määritellään sairaaksi käytökseksi tai vaietaan olemattomaksi, sellainenhan uhkaa koko yhteiskuntajärjestystä. Varsin tasapäistä menoa siis.

Yhtenäiskulttuurissa on sikäli turvallista, että ihmisiä ja asioita on helppo määritellä, ja kaikella on paikkansa.

Yhtenäiskulttuurissa jollekin alalle ryhtyminen, tai paremminkin päätyminen, määrittää ihmisen koko elämän. Paitsi, että ihmisen ammatti pysyy samana koko elämän, se kertoo ihmisestä samalla myös sosioekonomisen aseman, poliittisen kannan ja vaikkapa harrastukset.

"Lääkäriperheen poika" tai "rakennuksilla töissä" -tyyppiset määritelmät eivät enää kerro kohteistaan juuri mitään. Lääkäriperheen poika ei välttämättä olekaan varakas, kokoomusta äänestävä tuleva lääkäri. Hän saattaa olla vaikkapa kulttuurituottajan opintonsa keskeyttänyt yksinhuoltaja, joka luulee vihreän puolueen edistävän kestävää kehitystä. Eikä rakennustyöläinen enää ole automaattisesti kommunisti, vaan ehkä persujen äänestäjä, joka päättelee työtilaisuuksiensa vähentyneen siksi, että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Voi jopa olla, ettei kumpikaan enää seuraa mäkihyppyä.

Yhtenäiskulttuuria kaipaaville yhteistä on muutosvastarinta, koska muutokset näyttävät lisäävän turvattomuutta.

Sosialidemokratia on aina ollut edistysliike, ja edistys on aina muutosta. Keskeinen havainto on, että demokraattisesti yhdessä toimimalla ihmiset voivat hallita muutoksia ja jopa saada niitä aikaan.

Demokratiassa tosin muutosten hallinta edellyttää joukkovoimaa eli kannatusta. Kamppailu muutoksen suunnasta on kuitenkin jatkuvaa.

Juha Peltonen

tapio

Myös monikulttuurisuus on yhtenäiskulttuuria siinä mielessä, että siitä poikkeaminen määritellään sairaaksi käytökseksi tai vaietaan olemattomaksi, sellainenhan uhkaa koko yhteiskuntajärjestystä.
On muukalaisvihamielistä ja islamofobista vastustaa sitä, että muslimit hirttävät homoja.
http://tuuritapio.blogspot.com/

Sunt Lacrimae

#2
Quote
Suomessa lähimpänä yhtenäiskulttuuria lienee oltu joskus 1950-luvun alkupuolella. Sotakokemukset ja aineellinen köyhyys yhdistivät sen ajan sukupolvia. Televisiota ei ollut, eikä sitä jälleenrakentamisen paineessa olisi kukaan ehtinyt katsomaankaan. Se oli suomi-filmien ja kansallisten urheilusaavutusten kulta-aikaa.

Yhtenäiskulttuurissa kaikki kuuluvat kirkkoon, tietenkin samaan, seuraavat samoja tiedotusvälineitä ja käyttävät vapaa-aikansa samalla tavalla. Yhtenäiskulttuurissa yhteiskunnan rakenne on jäykkä. Luokkarajat ovat jyrkkiä, eikä sosiaalista kiertoa juuri esiinny.

Yhtenäiskulttuurin sosiaalinen paine ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Yhtenäiskulttuurista poikkeaminen joko määritellään sairaaksi käytökseksi tai vaietaan olemattomaksi, sellainenhan uhkaa koko yhteiskuntajärjestystä. Varsin tasapäistä menoa siis.

Minä ymmärrän monikulttuurisuuteen olennaisesti liittyvät konteksteissa kuten länsimainen kulttuuri, afrikkalainen kulttuuri, arabi-islamileinen kulttuuri, keskiaasialais-islamilainen kulttuuri, itäaasialais-islamilainen kulttuuri, itäaasialainen kulttuuri, jne. Ajattelen selkeästi Peltosta avarakatseisemmin.

Quote
Sosialidemokratia on aina ollut edistysliike, ja edistys on aina muutosta. Keskeinen havainto on, että demokraattisesti yhdessä toimimalla ihmiset voivat hallita muutoksia ja jopa saada niitä aikaan.

Pöhöttyneellä ja byrokratisoituneella SDP:llä ja 1900-luvun alun työväenluokan tarpeisiin syntyneellä sosiaalidemokratian ajatusmaailmalla on yhtä paljon tekemistä edistyksen kanssa kuin Gambinalla ranskalaisen viinikulttuurin kanssa.

QuoteHarvoin he ilmoittautuvat minkään asian kannattajiksi, tärkeintä on vastustaminen. Silti voi olla terveellistä uhrata muutama ajatus sillekin, millaista yhteiskuntaa monikulttuurisuutta vastustamalla puolustetaan.

Ehdotan tämän ketjun julistamista homman viralliseksi sitoutumisketjuksi irtisanoutumisten vastapaniksi.

Minä olen sitoutunut sekulaariin ja tieteelliseen maailmankatsomukseen, sananvapauteen, yrittäjyyden ja omistuksen vapauteen, vapauteen elämään ja turvallisuuteen. Arvatkaa, miksi en lämpene monikulttuurisuudelle ja sosiaalidemokratialle?
Play stupid games, win stupid prizes.

Varangian

Koska keskiajalla Suomeen tuli yksi tai kaksi ruotsalaista ja hollantilaista kauppiasta niin Suomi oli jo sillon monikulttuurinen?  :facepalm:

Jouko

Sosiaalidemokratia ei enää edusta edistystä vaan taantumusta ja pelin politiikkaa.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Kommeli

Quote from: Jouko on 06.08.2011, 10:31:21
Sosiaalidemokratia ei enää edusta edistystä vaan taantumusta ja pelin politiikkaa.
Kyllä kyllä juuri näin, älä opeta lastasi sosialistiksi.

Batman

Quote from: Sunt Lacrimae on 06.08.2011, 10:20:27
Minä olen sitoutunut sekulaariin ja tieteelliseen maailmankatsomukseen, sananvapauteen, yrittäjyyden ja omistuksen vapauteen, vapauteen elämään ja turvallisuuteen.

Sitoudun.
"Tällaiset puheet eivät ansaitse sanavapautta"
- Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske

Mielipide on kuin persreikä; jokaisella on omansa.
http://www.youtube.com/watch?v=NrmPehlHK3w&feature=related

Kaptah

Quote
Sosialidemokratia on aina ollut edistysliike, ja edistys on aina muutosta.

Allekirjoituksessani minä sen jo sanoinkin.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

citizen

Quote from: tapio on 06.08.2011, 10:13:44
Myös monikulttuurisuus on yhtenäiskulttuuria siinä mielessä, että siitä poikkeaminen määritellään sairaaksi käytökseksi tai vaietaan olemattomaksi, sellainenhan uhkaa koko yhteiskuntajärjestystä.

Monikultturisti haluaa samanlaisen poliittisesti korrektin yhtenäiskulttuurisen monikulttuurin uhrihierarkioineen koko maailmaan. Monikultturismin vastustaja taas haluaa säilyttää suomalaisen kulttuurin osana monimuotoista maailmaa ja suo saman oikeuden muillekin kansoille. Kansallismieliset ovat siis globaalin monikulttuurisen maailman kannattajia, kuitenkin samalla tunnistaen tarpeen paikalliselle itsemääräämisoikeudelle globalistien valtapyrkimyksiä vastaan.
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

KTM

Kiina taitaa kuitenkin olla nykyään maailman nopeiten kasvava valtio taloudellisessa mielessä ja maailman velkamaiden suurin rahoittaja, osoitus monokulttuurin ylivoimaisuudesta?

Yhtä kaikki, "yksi valtio yksi kulttuuri" kuulostaa kyllä hyvältä, siihen kannattaisi pyrkiä, ja muistaakseni se taisi olla kansallisvaltioiden alkuperäinen ideakin? Miksi ihmeessä suomi aikoinaan erosi Venäjästä jos ei haluttu omalle kansalle omaa valtiota?

Whomanoid

Minä sitoudun:

- sekulaariin, humanistiseen ja tieteelliseen maailmankatsomukseen
- kansainväliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön kulttuurissa, taloudessa ja politiikassa
- mahdollisuuksien tasa-arvoon pyrkivään, yksilön vapautta ja vastuuta sekä yrittäjyyden ja omistuksen vapautta ja vastuullisuutta puolustavaan yhteiskuntaan
- suomen kielen, suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon ainutlaatuisuutta, sananvapautta, ihmis- ja kansalaisoikeuksia sekä kaikkien kansalaisten turvallisuutta puolustavaan valtioon

Kannatan mitä tahansa puoluetta tai koalitiota, joka tuloksellisesti ajaa yllämainitunlaista politiikkaa.
Väärin liputettu!

Mika

#11
Jos maahanmuuttajat valittaisiin sopivien kriteerien mukaan, tuloksena saattaisi olla sellaista monikulttuuria, joka hyödyttäisi vastaanottavaa yhteiskuntaa, ja jota kantaväestökään ei vastustaisi.

Niin kauan kuin monikulttuurisuus tarkoittaa lukutaidottomien afrikkalaisten lennättämistä tuhansien kilometrien päästä Suomeen, ei ole ihme, että koko sanasta on muodostunut monille lähinnä kirosana.

Tällaisen monikulttuurisuuden edistäminen on lähellä maanpetoksellista toimintaa. Käytännössä se tarkoittaa Suomen kansallisvarallisuuden ja määräämisoikeuden asteittaista luovuttamista ulkomaalaisille, jotka eivät ole panneet tikkua ristiin tämän yhteiskunnan rakentamiseksi.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Marjapussi

Kirjoittaja ilmeisesti unohti, että sanonnan "yksi kansa, etc" viimeisenä tulee yksi "arvojohtaja". Käsittääkseni kyseinen henkilö on demari. mutta siitä huolimatta tämä "yksi kansa" ei kykene nielemään heidän propagandaansa.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

Kommeli

Quote from: KTM on 06.08.2011, 11:23:08
Miksi ihmeessä suomi aikoinaan erosi Venäjästä jos ei haluttu omalle kansalle omaa valtiota?
Halusimme valtion, jotta venäläiset voisivat tulla tänne turisteiksi ja tekemään meidän työt meidän puolesta. Sitten tulivat afrikkalaiset.

Brandöt

Jahas, taas yksi uusi yritys lisää demareilta pelastaa oma maine ja ohjata keskustelua Perussuomalaisten sekä maahanmuuttokriittisten niskaan - tuore lähestymistapa sentään, siitä pointsit!

QuoteViime aikoina on puhuttu paljon monikulttuurisuuden vastustajista

Kenenköhän toimesta? Jytky on kyllä iso uhka teille poliittisesti, sitä en kiellä.

QuoteHarvoin he ilmoittautuvat minkään asian kannattajiksi, tärkeintä on vastustaminen

Tämä ei pidä paikkaansa edes alkeellisella tasolla. Itse koen nimenomaan puolustavani tärkeinä pitämiäni arvoja ja yhteiskuntarauhaa samalla tiedostaen maahanmuutosta aiheutuvat / nousevat riskit. En ole muutenkaan elämässä mikään riskinottaja - pelaan paljon mieluummin (etenkin tärkeissä asioissa!) varman päälle.

QuoteMulti- eli monikulttuurisuuden vastakohta on tietenkin monokulttuurisuus, siis yhtenäiskulttuuri

Asiahan ei tietenkään ole näin yksinkertainen; meillä on jo nyt suomalaisessa yhteiskunnassamme useita erilaisia kulttuureja harjoittavia ihmisiä, jotka tulevat elämään tässä maassa vastaisuudessakin mm. opintojen, työn tai avioliiton kautta. Puhumattakaan maassamme elävistä saamelaisista tai romaneista. Kyse ei olekaan siitä, että siirryttäisiin elämään monokulttuurissa vaan siitä, että suhtauduttaisiin maahanmuuttoon tässä globaalissa maailmantilanteessa järkevästi.

QuoteYhteiskunnallisessa keskustelussa yhtenäiskulttuurilla tarkoitetaan tilannetta, jossa yksi kulttuuri on ylivoimaisen vallitseva, ja vähemmistökulttuurien edustajia jopa vainotaan tai ainakaan he eivät saa yhteiskunnassa ääntään kuuluviin

Yhtenäinen kulttuuri, arvopohja ja moraalikäsitys edistää yhteiskuntarauhaa ja mahdollistaa siten suuremman vapauden yhteisönsä jäsenille - vastaavasti taas, jos kansa on keskenään kovin heterogeeninen esimerkiksi eettisen tajunsa suhteen, tarvitaan huomattavasti kovempia sanktioita ja kireämpää lainsäädäntöä. Tämän luulisi olevan ihan päivänselvä asia? Ihmettelen, ettei se sitä kaikille ole.

QuoteYhtenäiskulttuurissa jollekin alalle ryhtyminen, tai paremminkin päätyminen, määrittää ihmisen koko elämän. Paitsi, että ihmisen ammatti pysyy samana koko elämän, se kertoo ihmisestä samalla myös sosioekonomisen aseman, poliittisen kannan ja vaikkapa harrastukset

Näin ehkä jonkun ahdasmielisen mielessä. Uskomatonta 'laatikon sisältä' -ajattelua; elämä on nyt jo ja tälläisenään hyvin monimuotoista - herää huomaamaan sen monimuotoisuus! Herää huomaamaan yksilöt. Tämä on tyypillistä äärilaidasta toiseen ajattelua, ei suostuta huomaamaan harmaan sävyjä lainkaan.

QuoteYhtenäiskulttuuria kaipaaville yhteistä on muutosvastarinta, koska muutokset näyttävät lisäävän turvattomuutta

Typerät, lyhytnäköiset muutokset lisäävätkin aivan eittämättä ihmisten turvattomuutta tässä yhteiskunnassa. Demarit ovat nyt olleet aivan aitiopaikalla tekemässä todeksi näitä lyhyen tähtäimen typeriä muutoksia, suurella mielenkiinnolla odotan mitä on tulossa seuraavaksi. Siinä vaiheessa, kun leirissänne taas keskitytään tekemään sitä omaa politiikkaa, ei vain politikoimaan toisten päänahoilla.

QuoteSosialidemokratia on aina ollut edistysliike, ja edistys on aina muutosta. Keskeinen havainto on, että demokraattisesti yhdessä toimimalla ihmiset voivat hallita muutoksia ja jopa saada niitä aikaan

Miten kuutamolla ihminen voikaan olla.  ;D Uskomattoman typerää kuvitella pystyvänsä "hallitsemaan muutoksia" tilanteessa, joka on lähtökohdiltaan jo täysin hallitsematon; vrt. eurokriisi tai maahanmuutto. Mm. nämä teemat poikivat jatkuvasti lisää sellaisia ongelmia, joita emme vielä tänä päivänä pysty ennakolta ennustamaan.

Kaikenlainen muutos ei suinkaan ole muutosta parempaan, muutos itsessään ei siis saisi koskaan olla mikään itseisarvo.


timouti

Quote from: törö on 06.08.2011, 10:06:39
Quote

Suomessa lähimpänä yhtenäiskulttuuria lienee oltu joskus 1950-luvun alkupuolella. Sotakokemukset ja aineellinen köyhyys yhdistivät sen ajan sukupolvia.

Yhtenäiskulttuurissa kaikki kuuluvat kirkkoon, tietenkin samaan, seuraavat samoja tiedotusvälineitä ja käyttävät vapaa-aikansa samalla tavalla. Yhtenäiskulttuurissa yhteiskunnan rakenne on jäykkä. Luokkarajat ovat jyrkkiä, eikä sosiaalista kiertoa juuri esiinny.

Yhtenäiskulttuurin sosiaalinen paine ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Yhtenäiskulttuurista poikkeaminen joko määritellään sairaaksi käytökseksi tai vaietaan olemattomaksi, sellainenhan uhkaa koko yhteiskuntajärjestystä. Varsin tasapäistä menoa siis.

Juha Peltonen

Näistä yhtenäiskulttuurin ongelmista pääsee helposti eroon ilman nykyisen kaltaista "monikulttuuria", pitää vain suvaita erilaisia ihmisiä. Suomalaisten pitää suvaita toisia suomalaisia, pitää hyväksyä erilaiset ajatukset ja toimintatavat, eikä määritellä ulkoisen olemuksen ja sosiaalisen aseman perusteella, mitä toinen ajattelee.

Yhteiskunta on rakentamalla rakennettu sotien jälkeen ja saavutettu jonkinlainen vauraus. Silloin siihen vaadittiin hierarkista järjestelmää, josta voi kyllä henkisesti luopua ilman että tuodaan tyhjäntoimittajia romahduttamaan koko järjestelmä. Hyvinvoinnin ylläpitoon tarvitaan edelleen työtä ja toimintaa, kun rahaa ei oikeasti seinästä tule. Kulttuuri tulee sitten siihen lisäksi.

Nykyinen "monikulttuuri" näyttää tarkoittavan sitä, että jokaisen pitäisi voida elää kuten itse haluaa. Kansalaispalkalla pitäisi taata toimeentulo, jotta jokainen voisi olla jouten tai tehdä työtä silloin kun huvittaa. Jokaiselle pitäisi saada maisterinpaperit ilman suuria ponnisteluja, palkka sen mukaan ja toimistotyötä, jossa voi innovoida ja visioida mielensä mukaan tuli tuloksia tai ei.

Laajimmillaan kulttuuri tarkoittaa ihmisten tapaa toimia yhdessä. Yhdessä toimimiseen pitäisi ymmärtää, että yhteiskunnan säilyttämiseksi perustarpeista on huolehdittava ja kaikki työ on arvokasta. Ruoka on vieläkin revittävä maasta ja sieltä se vesikin pulppuaa. Sellainen kulttuuri eli yhdessä toimiminen ei ole mahdollinen täällä pohjoisessa, että muutamat vetelehtivät toisten elätettävinä, osa pyörittelee tyhjiä ajatuksia ja muutama harva pitää pystyssä perusedellytyksiä, kuten asuminen, lämpö ja ruoka.  


Jaska L

"Yhtenäiskulttuurissa yhteiskunnan rakenne on jäykkä. Luokkarajat ovat jyrkkiä, eikä sosiaalista kiertoa juuri esiinny."

Miksi muka yhteinäiskulttuuri =  luokkayhteiskunta ? Eikös Suomi ollut 80-luvulla niin lähellä yhtenäiskulttuuria ja luokatonta yhteiskuntaa kun se käytännössä on mahdollista? Se aikahan oli vielä demarien valtakautta.

Mielestäni juuri rajojen avaaminen ihmisille, tavaroille ja palveluille johtaa lopulta SEKÄ yhtenäiskulttuurin murentumiseen ETTÄ luokkayhteiskuntaan. (nämä molemmat pätevät erityisesti ei-työperäisen maahanmuuton kohdalla). Valtioiden välillä on verokilpailu, sossusta loppuu rahat, duunarit kilpailee globaalisti työpanoksestaan, koulutuserot kasvavat, yhteenkuluvuuden tunne ja siten yhteisvastuuhalukkuus vähenee ja jopa lukutaidottomuus tulee osaksi sivistysyhteiskuntaa, jne.

Demarit siis edistävät tietämättään luokkayhteiskunnan muodostumista. Mutta heillähän aate ja reaalimaailma eivät välttämättä ihan aina kosketa toisiaan. Ei toimi, uudistukaa rohkeati demarit!
"Ei tässä ole rasismista kyse. Jos joku näin kuvittelee, hän vastaa omista kuvitelmistaan. Jokaisen täytyy voida ajatella omilla aivoillaan ja vastata ajatuksistaan" Prof. Timo Vihavainen (AL 11.10.2009. Toimittajan kysymykseen: "Etkö pelkää, että näillä puheillasi päädyt rasistien oppi-isäksi"

Goman


Quote

Yhtenäiskulttuurissa jollekin alalle ryhtyminen, tai paremminkin päätyminen, määrittää ihmisen koko elämän. Paitsi, että ihmisen ammatti pysyy samana koko elämän, se kertoo ihmisestä samalla myös sosioekonomisen aseman, poliittisen kannan ja vaikkapa harrastukset.

Juha Peltonen

Olipahan harvinaisen ahtaasti määritelty monokulttuuri. Suomalaisessa yhtenäiskulttuurissa on aina arvostettu koulutusta/sivistyneisyyttä, ja niinpä kaikissa yhteiskuntaluokissa on arvostettu jälkikasvun koulutuksen merkitystä.
Sillä seurauksella, että kuka tahansa on voinut kohota kuinka korkeaan yhteiskunnalliseen aseman tahansa, jos vaan 'älliä riittää'. Kirkkaimpana esimerkkinä savupirtin poika Urho Kaleva Kekkonen.

Suomalaisen yhtenäiskulttuurin väheksyminen ei Juha Peltoselta mennyt aivan nappiin.
Suomalainen yhtenäiskulttuuri on tuottanut erään 1900-luvun suurista menestystarinoista, Suomen valtion. Siitäkin huolimatta että alkutaival oli vaikea, jopa verinen.



Petteri R

Quote from: törö on 06.08.2011, 10:06:39
Quote
Sosialidemokratia on aina ollut edistysliike, ja edistys on aina muutosta. Keskeinen havainto on, että demokraattisesti yhdessä toimimalla ihmiset voivat hallita muutoksia ja jopa saada niitä aikaan.

Demokratiassa tosin muutosten hallinta edellyttää joukkovoimaa eli kannatusta. Kamppailu muutoksen suunnasta on kuitenkin jatkuvaa.

Juha Peltonen

Sosiaalidemokratia SDP on aina ollut edistysliike ja Mikael Jungner toteuttaa edistysliikkeen puoluesihteerinä muutosta lupaamalla kovia otteita poliittisia vastustajia kohtaan - kenties Aleksandr Lukashenkon tyyliin? - ja vaatimalla poliittista sensuuria siksi, ettei nuorelle tule sellaista käsitystä, että äärioikeistolainen politiikka olisi jotenkin sallittu. Edistyspuolueen puoluesihteeri ei ilmeisesti muista, mitä Euroopassa on tapahtunut, kun jotakin puoluetta on alettu boikotoida ja sulkea neuvottelupöytien ulkopuolelle sen "väärien" arvojen vuoksi: hetken päästä puolueen kannatus on räjähtänyt ja lopulta se on ollut hallituksessa. Edistysliike ei nosta kannatustaan sensuroimalla muita, vaan tarjoamalla paremman vaihtoehton, joka saa kannatusta.
"Ei maassamme ole mitään holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, vaan täällä meillä perustuu mm. siihen, että työperusesti tullaan tähän maahan, jos on olemassa työnantaja ja työpaikka, joka kutsuu ihmisen tänne." - Astrid Thors

ElenaDaylights

QuoteYhtenäiskulttuuria kaipaaville yhteistä on muutosvastarinta, koska muutokset näyttävät lisäävän turvattomuutta

Kyllä. Näin internationaalina aikana tämä ei ole enää selkeä reaktio. Ihmiset ja kansat voivat ( ja ovatkin) kansainvälisiä mökin mummoon asti, toisin kuin vielä ennen tietoyhteiskunnan aikaa parikymmentä vuotta sitten. Nyt kansainvälisyys korvataan monikulttuurilla joka on mielestäni täysin käsittämätön suunta mitä tulee kun puhutaan turvallisuudestaTurvallisuuden tunne on yksi toivotuimmista tunnetiloista joten siihen pyrkiminen on loogista.

Mielestäni näen yhtenäiskulttuurin vaalimisen vähän samassa valossa kuin määriteltäessä luonnosuojelualueita. Kummankin tarkoitus on ylläpitää jotain ainutlaatuista mikä hidastaisi niiden sulautumista kohti hallitsematonta ulkoisen paineen aiheuttamaa tilaa. Tätä välttääkseen uhkatekijät on puotettava minimiin.

Tuhottu luonto palaa hitaasti uomiinsa ja harvemmin vieläpä alkuperäiseen tilaan. Sama kaava toteutuu kun puhutaan alkuperäiskansoista vaikkapa reservaateissaan tai muissa rakennetuissa komplekseissa. Aluksi heidät on haluttu eristää muilta ja myöhemmin on vasta haluttu turvata heidän elinympäristönsä ja kulttuurinsa. Hieno ele ja päämäärä, mutta vakaus on jo järkkynyt. Yhteiskunnallinen muutos on ollut niin valtava ettei tilannetta voi nollata. Valtakulttuurin imu on tehnyt näistä ihmisistä irtolaisia, jotka edelleen hakevat paikaansa yhteiskunnassa mutta siitä eristäytynenä ja turvattomina. Tällainen kausaalius on edelleen mahdollista jos annetaan sen vain tapahtua. Siksi ei keinotekoiselle monikulttuurille.

hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!