News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-06-30 IL: Vangeista miljoonakulut (yhdistetty)

Started by skrabb, 30.06.2011, 11:21:10

Previous topic - Next topic

skrabb

QuoteVangeista miljoonakulut
Torstai 30.6.2011 klo 09.10

Vankipäivän hinta suljetussa laitoksessa on 200 euroa vuorokaudessa.

Vankimäärä on vähentynyt tasaisesti, mutta tutkinta- ja ulkomaalaisvankien osuus on kasvanut.

Vankeinhoitoon kuluu vuodessa jopa 240 miljoonaa euroa.

Yksi vuorokausi suljetussa laitoksessa maksaa nimittäin lähes 200 euroa. Avohoitolaitoksessa vankeinhoito maksaa noin 160 euroa.

Eniten varoja kuluu henkilöstöön ja vuokraan.

- Vankiluvun muuttuessa myös kustannukset per vanki muuttuvat. Resurssit eivät välttämättä vähene samassa suhteessa kuin vankiluku putoaa, erikoissuunnittelija Ilppo Alatalo Rikosseuraamusvirastosta sanoo.

Vankien kokonaismäärä on laskenut tasaisesti viimeisen viiden vuoden aikana 3 291 vankiin. Ulkomaalaistaustaisia vankeja sekä tutkintavankeja on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Niin ikään naisvankien osuus on kasvanut.

Laki vaatii

Rikosseuraamusviraston selvityksen mukaan tutkintavankien osuus on noussut kymmenessä vuodessa 15 prosentista 18 prosenttiin. Nyt heitä on vajaa 700.

Alatalon mukaan muutos on seurausta poliisin toimintastrategiasta ja oikeuslaitoksen nopeudesta.

- Tutkintavankeihin saattaa liittyä myös tarve pitää heidät erillään toisista henkilöistä kunnes tutkinta on saatu siihen vaiheeseen, ettei sillä ole vaikutusta, Alatalo sanoo.

YK:n kidutuksen vastainen komitea kertoi tuoreessa kannanotossaan olevansa huolissaan tutkintavankien oloista, ja suosittelee tutkintavankien nykyistä nopeampaa siirtoa poliisin tiloista vankiloihin.

Oikeusministeriö on selvittänyt, voisiko vankilassa istumisen korvata esimerkiksi sähköisellä valvonnalla eli ns. jalkapantasysteemillä.

- Portugalissa 15 prosenttia tutkintavankeudesta on korvattu tällaisilla ratkaisuilla, oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston päällikkö Jarmo Littunen kertoo.


"Merkittävä ero"

Kesäkuun alussa ulkomaalaisia vankeja oli keskimäärin 430, kun kymmenen vuotta sitten lukema oli alle 250.

- Ero on merkittävä, Alatalo arvioi.

Alatalon mukaan ulkomaalaisten vankien lukumäärän kasvu ei ole kuitenkaan poikkeuksellista. Maahanmuuttajien osuuden kasvaessa, myös heidän osuutensa vankien joukossa kasvaa.

- Ei voida puhua siis mistään yllättävästä piikistä, Alatalo sanoo.

Esimerkiksi Ruotsissa maahanmuuttajien ryhmä on ollut yliedustettuna muuhun väestöön verrattuna jo vuosikymmenien ajan. Ruotsissa ulkomaalaisten vankien osuus lähentelee 30 prosenttia, kun taas Suomessa vastaava luku on 12.


Nuoria miehiä

Kasvu kertoo Alatalon mukaan niin maahanmuuttajien heikosta integroitumisesta kuin niin sanottujen turistivarkaiden yleistymisestä.

- Usein ensimmäiset tulijat ovat nuoria perheettömiä miehiä ja uudessa maassa heidän sosiaalinen asemansa jää alemmaksi ja työllistyminen on vaikeaa, Alatalo listaa.

- Toinen piirre on poliisinkin huomion kiinnittäneet varkaat, jotka vain pistäytyvät varta vasten keikalla eikä heillä ole esimerkiksi Suomen sosiaaliturvatunnusta, Alatalo jatkaa.

Ulkomaalaistaustaisista vangeista yli 40 prosenttia on virolaisia tai venäläisiä. Pohjoismaalaisten osuus on kuutisen prosenttia.

- Muuhun väestöön verrattuna he tekevät suhteessa vähän väkivaltarikoksia. Sen sijaan huumerikokset korostuvat.

Erikoissuunnittelija Ilppo Alatalon mukaan kustannukset eivät välttämättä pienene vankiluvun vähenemisen kanssa samassa suhteessa.

SARA KESKINARKAUS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011063013934856_uu.shtml
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Tabula Rasa

Avohoito siis on halpaa, ''vain'' 160e/vrk... Eiköhän lähdetä siitä että poistetaan kaikki paitsi vartijat ja yksi joka johtaa laitosta. Kaikesta muusta, (vaatehuolto, ruuan tuotanto jne) vastaavat vangit, mikäli työtä tehdään rahaa vastaan raha käytetään vankilasta valtiolle aiheutuviin kuluihin.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Eino P. Keravalta

QuoteEniten varoja kuluu henkilöstöön ja vuokraan.

Mihin ihmeen vuokraan? Omistaako joku yksityinen pari vankilaa ja vuokraa niitä valtiolle?

Suomessa on reilut 3000 vankia. Tuollainen määrä mahtuisi muutamaan tiilikasarmiin ympäri Suomea. Sellaisten rakentaminen ei voi kovin maksaa. Ja vartijoina voi käyttää osittain varusmiehiä, jotka istuvat kasarmin pihalla rynkky kädessä. Ei maksa mitään. Vellikupit voidaan työntää oven alta vangille, ei tarvita gourmet-aterioita, ruokasaleja tai erityisruokavalioita. Ja tottelevaisuutta osoittaneille vangeille voidaan oven alta palkkioksi työntää myös sivistävä kirja. Jos kaipaa liikuntaa, voi aina tehdä sellissä punnerruksia. On suuri ihme, jos kolmen tuhannen ihmisen liikkumisen estämiseen saadaan vuodessa kulumaan yli 10 miljoonaa euroa.

Ja Vantaan vankila näyttää ainakin ulospäin neljän tähden hotellilta. Se on luultavasti viimeisen päälle rakennettu, mukava ja huipputekninen laitos. Vangit sieltä pitäisi kyörätä Kainuuseen suota kuokkimaan ja vankila muuttaa hotelliksi tai konferenssikeskukseksi. Mitä järkeä on käyttää pääkaupunkiseudun vähäisiä ja ultrakalliita tontteja vankien säilyttämiseen?

Se, että vankeinhoidon kulut paisuvat, on valinta.

PS: Miksei milloinkaan lasketa, paljonko yhteiskunta säästää, kun se pitää sarjarikolliset telkien takana?

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

AuggieWren

Quote from: Eino P. Keravalta on 30.06.2011, 11:47:44
Mihin ihmeen vuokraan? Omistaako joku yksityinen pari vankilaa ja vuokraa niitä valtiolle?

Valtion omistama Senaatti-kiinteistöt tiettävästi omistaa suurimman osan valtion toimitiloista ja perii niistä vähintään markkinavuokraa, jotta saisi oman tuloksensa näyttämään kivalta. Sehän nyt on sivuseikka, että tuo on typerää rahanpyöritystä valtion yhdestä taskusta toiseen.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Tunkki

Säästäminen on helppoa kuten joku jo aiemmin totesi, senkuin aletaan muuttamaan Suomen vankilaoloja vastaamaan vankila-oloja, eikä hotellia. 3 ukkoa per punkka, 8h päivässä käyttöaikaa. Muun ajan voi työtä tekemättömiä vaikka seisottaa asennossa pihalla.
Lämmintä ruokaa työtä vastaan, muussa tapauksessa hyväksi havaittu gulag-päiväannos eli 125g ruisleipää ja vettä "all you can eat".

Miniluv

Quote from: AuggieWren on 30.06.2011, 11:53:36
Quote from: Eino P. Keravalta on 30.06.2011, 11:47:44
Mihin ihmeen vuokraan? Omistaako joku yksityinen pari vankilaa ja vuokraa niitä valtiolle?

Valtion omistama Senaatti-kiinteistöt tiettävästi omistaa suurimman osan valtion toimitiloista ja perii niistä vähintään markkinavuokraa, jotta saisi oman tuloksensa näyttämään kivalta. Sehän nyt on sivuseikka, että tuo on typerää rahanpyöritystä valtion yhdestä taskusta toiseen.

Pitäähän olla yksityistämisvalmiudet olemassa >:(
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

hoxpox

Quote from: AuggieWren on 30.06.2011, 11:53:36
Quote from: Eino P. Keravalta on 30.06.2011, 11:47:44
Mihin ihmeen vuokraan? Omistaako joku yksityinen pari vankilaa ja vuokraa niitä valtiolle?

Valtion omistama Senaatti-kiinteistöt tiettävästi omistaa suurimman osan valtion toimitiloista ja perii niistä vähintään markkinavuokraa, jotta saisi oman tuloksensa näyttämään kivalta. Sehän nyt on sivuseikka, että tuo on typerää rahanpyöritystä valtion yhdestä taskusta toiseen.

Kyseinen rahanpyöritys ei ole typerää, vaan hintamekanismi on tärkeä ulottaa myös vankeinhoitoon. Markkinavuokran periminen mahdollistaa vankeinhoidon kulujen vääristämättömän vertailun eri vankiloiden kesken.

Maisterinna

Olen ennenkin ehdottanut, että näppärä tapa saada hieman säästöä aikaan on kasvisruoka. Jospa siis 6/7 päivänä viikossa vankilassa tarjoiltaisiin kaalikeittoa, juurepaistosta, itusalaattia, kasvishernekeittoa, kesäkeittoa... ja vaikka maitoa proteiininlähteeksi. Kyseinen dietti voisi kätevästi toimia myös pelotteena raavaille rikollisuroille. Kerrankin ehdotus, josta hommalaiset ja viherihmiset olisivat samaa mieltä!

Jaakko P.

Quote from: Eino P. Keravalta on 30.06.2011, 11:47:44

Se, että vankeinhoidon kulut paisuvat, on valinta.

PS: Miksei milloinkaan lasketa, paljonko yhteiskunta säästää, kun se pitää sarjarikolliset telkien takana?
Pleikkarit ja muut turhat härpäkkeet pois. Miksi säästöt pitää tehdä aina sairailta, vanhuksilta ja lapsilta, miksei vaikka murhamiehiltä? Ai niin, murhamiehillä on lakimiesarmeija takanaan. Puhuvat joistain ihmisoikeuksista.

Ja kyllä, sillä säästää paljon inhimillistä kärsimystä että sarjarikolliset pidetään linnassa. (säästäISI, pidettäISIin)

Braxilaisessa yhteiskunnassa päästetään jo lasten raiskaajat ehdollisella ja sitten kehutaan kuinka vähän maassa on vankeja, ja koko ajan vähenemään päin. Muistetaan silti mainita että mamuja on pirusti liikaa määräänsä suhteutettuna, eli kyllä on rasistinen oikeuslaitos vaikka muilta osin on ihqua ja ihanaa.
Quote from: Uuno Nuivanen on 07.05.2010, 12:31:14
Olen todennut, että kaikki on rasismia. Paitsi mokutus.

Jouko

Suosittelisin että osa vangeista pistettäisiin telttamajoitukseen Amerikan malliin jos tilat loppuvat kesken. Jonnekin keskelle Lapin erämaita.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Mika Mäntylä

Quote from: Maisterinna on 30.06.2011, 12:19:08
Olen ennenkin ehdottanut, että näppärä tapa saada hieman säästöä aikaan on kasvisruoka. Jospa siis 6/7 päivänä viikossa vankilassa tarjoiltaisiin kaalikeittoa, juurepaistosta, itusalaattia, kasvishernekeittoa, kesäkeittoa... ja vaikka maitoa proteiininlähteeksi. Kyseinen dietti voisi kätevästi toimia myös pelotteena raavaille rikollisuroille. Kerrankin ehdotus, josta hommalaiset ja viherihmiset olisivat samaa mieltä!
Tai sitten ihan vaan sitä mitä halvimmalla saadaan. Jos tämä tarkoittaa käytännössä keitettyjä juureksia ja kaalia, niin sitten niitä vain. Pitää muistaa, että vankeusrangaistus on rangaistus, eikä sen pidä olla houkutteleva vaihtoehto.
Lukijan tulisi huomioida, että tämäkin viesti saattaa sisältää kärjekkäitä näkemyksiä tosiasioista tai mustaa huumoria.

Ohjattu ja hallittu vapaa keskustelija?

mikkoR

"- Toinen piirre on poliisinkin huomion kiinnittäneet varkaat, jotka vain pistäytyvät varta vasten keikalla eikä heillä ole esimerkiksi Suomen sosiaaliturvatunnusta, Alatalo jatkaa."

Mitä helvettiä Suomalainen sotu tähän oikein liittyy?
Vai meinaako nää kahjot että rosvot voisi hakea myös soskusta rahaa samalla kun kerran käy rosvokeikalla?
Kenties ajatuksena onkin että kaikki turistit ja "turistit" voisi hankki sotun, en ymmärrä.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Terhon puolesta

Kalliita vangit ovat kaikkialla, vaikka olosuhteita kuinka kurjistettaisiin. Ei suomalaisissa vankiloissa mitään luksuselämää vietetä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuolemantuomiot+tulevat+kalliiksi+Kalifornialle/1135267211892

Eino P. Keravalta

Työikäisillä ja terveillä vangeilla pitäisi myös olla mahdollisuus sovittaa rikoksensa työllä, jolloin rangaistus annettaisiin kilowattitunteina. Sellissä vanki sitten polkisi generaattoria ja tuomio loppuisi kun kilowattitunnit ovat täynnä. Vankila voi myydä ylimääräisen sähkön verkkoon.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

retired

QuoteJa vartijoina voi käyttää osittain varusmiehiä, jotka istuvat kasarmin pihalla rynkky kädessä. Ei maksa mitään.

Ja menee noin 15 min. kun rynkyt vaihtaa omistajaa! Aseistus on aina hieman kyseenalainen juttu, oli tilanne sitten vaikka ihan itsensä puolustamisesta harjanvarrella, jos et OSAA käyttää asetta tai USKALLA käyttää sitä tehokkaasti, tulet itse joutumaan oman aseesi uhriksi!!

Väitänpä että 99% varusmiehistä ei uskalla tehdä mitään tilanteen alettua tai sitten hermostuksissaan aletaan räiskiä ukkoja kumoon niin että istutaan itse elinkautista tai ollaan lataamossa loppu elämän.

l'uomo normale

Quote from: Terhon puolesta on 30.06.2011, 12:38:13
Kalliita vangit ovat kaikkialla, vaikka olosuhteita kuinka kurjistettaisiin. Ei suomalaisissa vankiloissa mitään luksuselämää vietetä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuolemantuomiot+tulevat+kalliiksi+Kalifornialle/1135267211892

USA:n kuolemantumio on oma juttunsa. Kustannuksia tulee, kun jotkut yrittävät estää syyttömien teloittamisen. Teloitus pikaoikeudenkäynnin jälkeen sosiaalisesta parasitismista tai kansanvihollisuudesta ei prosessin osalta paljon maksaisi.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Mika Mäntylä

Quote from: Terhon puolesta on 30.06.2011, 12:38:13
Kalliita vangit ovat kaikkialla, vaikka olosuhteita kuinka kurjistettaisiin. Ei suomalaisissa vankiloissa mitään luksuselämää vietetä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuolemantuomiot+tulevat+kalliiksi+Kalifornialle/1135267211892
On kyllä himppasen kaukaa haettua yhdistää vankeinhoitokulujen järkevöittämisen ja Kalifornian kuolemaantuomittujen oikeuskulut. Miten ihmeessä nämä liittyvät toisiinsa?

Jos 200 euroa kuluu yhteen vuorokauteen, niin säästettävää kyllä löytyy. Näin äkkiseltään katsoin hotels.comista ja yhden hengen hotellihuoneet Tampereella maksavat vuorokaudelta 22-193€. Tuo 193€ onkin sitten jo luksuselämää kylpylässä.
Lukijan tulisi huomioida, että tämäkin viesti saattaa sisältää kärjekkäitä näkemyksiä tosiasioista tai mustaa huumoria.

Ohjattu ja hallittu vapaa keskustelija?

svobo

Quote from: Terhon puolesta on 30.06.2011, 12:38:13
Kalliita vangit ovat kaikkialla, vaikka olosuhteita kuinka kurjistettaisiin. Ei suomalaisissa vankiloissa mitään luksuselämää vietetä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuolemantuomiot+tulevat+kalliiksi+Kalifornialle/1135267211892

Jokin tuossa taitaa olla pielessä:

QuoteTuoreen selvityksen mukaan jokainen osavaltiossa täytäntöön pantu teloitus on maksanut yli 300 miljoonaa dollaria...

Yksi syy huikeisiin kuluihin on pitkä valitusprosessi, jonka kulut nousevat helposti yli 300 000 dollariin tuomiota kohden.



"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Miniluv

QuoteJokin tuossa taitaa olla pielessä:

Oliko se nyt niin, että miljardisummalla on saatu piikille asti vain toistakymmentä vankia. Sitten on tietysti isompi joukko väkeä prosessin eri vaiheissa.

300 000 dollaria per vuosi(kymmen)kautinen oikeusprosessi kuulostaa ällistyttävän huokealta...?
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Alfresco

Quote from: Maisterinna on 30.06.2011, 12:19:08
Olen ennenkin ehdottanut, että näppärä tapa saada hieman säästöä aikaan on kasvisruoka. Jospa siis 6/7 päivänä viikossa vankilassa tarjoiltaisiin kaalikeittoa, juurepaistosta, itusalaattia, kasvishernekeittoa, kesäkeittoa... ja vaikka maitoa proteiininlähteeksi. Kyseinen dietti voisi kätevästi toimia myös pelotteena raavaille rikollisuroille. Kerrankin ehdotus, josta hommalaiset ja viherihmiset olisivat samaa mieltä!

Jep. Ulkomailla vangit viljelevät oman ruokansa. Mites täällä? Vankila kannattaisi perustaa sinne missä olisi muutama hehtaari peltoa vieressä. Kyllä siitä porkkanoita ja perunoita riitäisi aika monelle.

Terhon puolesta

Quote from: Mika Mäntylä on 30.06.2011, 13:26:00
On kyllä himppasen kaukaa haettua yhdistää vankeinhoitokulujen järkevöittämisen ja Kalifornian kuolemaantuomittujen oikeuskulut.

Tarkoitus olikin osoittaa, etteivät kulut siitä synny, mitä vangit syövät tai miten pienissä selleissä he asuvat. Vaikka vangeille annettaisiin 0,5 x 1,9 metriä tilaa ja he tekisivät oman ruokansa halvimmista aineksista, niin sen merkitys kokonaiskuluihin olisi mitätön.

Armoton kohtelu ei myöskään mitenkään parantaisi Suomen turvallisuustilannetta, koska tavoitteena täytyy kuitenkin olla takaisin yhteiskuntaan sopeuttaminen. Ja siinä onnistutaankin Suomessa varsin hyvin.

Ei kannata suhtautua asiaan kostonhimoisella tunteella vaan miettiä ihan oikeasti, mistä kulut syntyvät. Esimerkiksi ruokaan per nuppi tuskin yli vitosta päivässä kuluu. Vitosella kun saa suurelle joukolle tehtynä jo oikein maittavan kokonaisuuden.

valkobandiitti

Tämä voivottelu toistuu mediassa liian usein. Kallein vanki eli rikollinen on se joka on vapaana. Kaikkein helpoiten suomen kilpailukyky ja yleinen turvallisuus paranee tuplaamalla tuomiot esimerkiksi poistamalla automaattisen ehdonalaiseen pääsyn.
Ulkomaalaiset rikolliset pitää tietysti karkottaa automaattisesti viimeistään tuomion kärsimisen jälkeen. Paras vaihtoehto olisi että kärsisivät tuomionsa kotimaassaan mutta se lienee mahdotonta.
Ekologia on valjastettu poliittisten tavoitteiden ajamiseen, ja vihreyden ytimessä on vasemmistolainen, kapitalismin vastainen politiikka, jolla halutaan lopulta rajoittaa yksilön vapautta.

l'uomo normale

Quote from: Terhon puolesta on 30.06.2011, 13:46:27
Quote from: Mika Mäntylä on 30.06.2011, 13:26:00
On kyllä himppasen kaukaa haettua yhdistää vankeinhoitokulujen järkevöittämisen ja Kalifornian kuolemaantuomittujen oikeuskulut.

..............

Ei kannata suhtautua asiaan kostonhimoisella tunteella vaan miettiä ihan oikeasti, mistä kulut syntyvät. Esimerkiksi ruokaan per nuppi tuskin yli vitosta päivässä kuluu. Vitosella kun saa suurelle joukolle tehtynä jo oikein maittavan kokonaisuuden.

Sitäkin pitää seurata, vetääkö joku välistä. Vaikka vanki eläisi vaatimattomasti, joku huoltoportaassa voi tehdä tiliä. Ja olihan juttua vankien työpalkkioista. Ahkera venäläinen huumerikollinen tienasi työlaitoksen risusavotassa noin 2000 euron kuukausipalkan.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

D-con

Tämä ei taas suurinta osaa foorumin rikosseuraamusasiantuntijoista miellytä, mutta sanon silti.

Jos lähdetään siitä, monen mielestä ehkä lepsusta ajatuksesta, että kuolemantuomiota ei oteta ainakaan laajamittaiseen käyttöön kriminaalipolitiikassa, eikä elinkautistakaan tuomita nykyistä helpommin varsinkaan sananmukaisessa merkityksessään, joudumme ongelman eteen; vanki vapautuu joskus!

Otetaan vähemmän tunteita herättävä, mutta samankaltainen kuvitteellinen tilanne. Maassa olisi joukko kulkukoiria, joihin jostakin kummallisesta ja vastenmielisestä syystä olisi pakko suhtautua kuten ihmisiin edellisessä kappaleessa. Niitä kaikkia ei voitaisi ainakaan helposti eristää yhteiskunnasta pysyvästi, eikä tappaa. Ne kusisivat, paskantaisivat ja rikkoisivat yhteistä ympäristöämme, varastelisivat, häiritsisivät, pelottelisivat ihmisiä, karkaisivat näiden kimppuun ja välillä tappaisivatkin.

Mikä olisi sopiva määrä kuritusta, kiusaamista, ärsyttämistä ja muuta rangaistukseksi sopivaa, joka eristämisen aikana pantaisiin toimeen? Minusta tuntuu siltä, että en haluaisi asua siellä, minne noita hommalaisittain vankeinhoidettuja koiria tai ihmisiä alettaisiin vapauttamaan. Lisäksi pitää muistaa, että vangilla on perhe, lapset, läheiset, joilla voi olla valtaväestön kanssa hyvinkin yhtenäinen käsitys rikosseuraamusten kohtuullisuudesta tai kohtuuttomuudesta. Jos minun lapselleni alettaisiin työntämään kaalikeittoa rautaoven alitse, olkoon pistellyt itseensä ihan mitä tahansa, niin enhän minä sellaisen esivallan edessä päätäni painaisi, kantakoot vaikka useampaakin miekkaa.

normi

Ulkomaalaiselle vangille pitäisi järjestää samanlainen ylläpito kuin kotimaansa vankilassa, veikkaan että olisi edullisempaa kuin nyt. ja kakun jälkeen PYSYVÄ karkotus jos syyllistynyt vakaviin rikoksiin.
Impossible situations can become possible miracles

Mika Mäntylä

Quote from: Terhon puolesta on 30.06.2011, 13:46:27
Quote from: Mika Mäntylä on 30.06.2011, 13:26:00
On kyllä himppasen kaukaa haettua yhdistää vankeinhoitokulujen järkevöittämisen ja Kalifornian kuolemaantuomittujen oikeuskulut.

Tarkoitus olikin osoittaa, etteivät kulut siitä synny, mitä vangit syövät tai miten pienissä selleissä he asuvat. Vaikka vangeille annettaisiin 0,5 x 1,9 metriä tilaa ja he tekisivät oman ruokansa halvimmista aineksista, niin sen merkitys kokonaiskuluihin olisi mitätön.
Jos vangin säilyttämiseen ja ruokkimiseen kuluva rahasumma on mitätön, niin ilmeisesti vartiointikustannukset ilmeisesti vievät lähes kaiken. Jos oletetaan, ettei vanki tarvitse palvelua nukkuessaan, vankiin kuluvalla rahalla voidaan palkata jokaiselle henkilökohtainen vartija/palvelija. Siihenköhän se kuluu?

Edelleen olen sitä mieltä, että ilmaa tuossa summassa on ja paljon. Paljonkos se yhden varusmiehen pitäminen piikkilankojen sisällä maksoikaan per vuorokausi?
Lukijan tulisi huomioida, että tämäkin viesti saattaa sisältää kärjekkäitä näkemyksiä tosiasioista tai mustaa huumoria.

Ohjattu ja hallittu vapaa keskustelija?

l'uomo normale

Quote from: D-con on 30.06.2011, 14:15:04
Mikä olisi sopiva määrä kuritusta, kiusaamista, ärsyttämistä ja muuta rangaistukseksi sopivaa, joka eristämisen aikana pantaisiin toimeen?

Miten olisi paluu 50-luvulle? Miten vangit sopeutuivat takaisin yhteiskuntaan, vaikkei kylpylälomia tai käyntejä yliopistojen pääsykokeisiin järjestetty? Vankiaines oli tietysti osin erilaista, kun nykyään muurien taakse päätyvät vain pahimmat tapaukset.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

normi

vankilatuomio on rangaistus, sellainen se ainakin pitäisi olla. rikos ja rangaistus. rikos ja ylläpito + kuntoutus + rahapalkka, mistä nykyisin on kyse jopa houkuttelee taparikollisia rikoksiin. Osaavat jopa rikosta tehdessään ja kiinni jättäytyessään arvioida tulevan vankilloman pituuden.
Impossible situations can become possible miracles

Uljanov

Quote from: Maisterinna on 30.06.2011, 12:19:08
Olen ennenkin ehdottanut, että näppärä tapa saada hieman säästöä aikaan on kasvisruoka. Jospa siis 6/7 päivänä viikossa vankilassa tarjoiltaisiin kaalikeittoa, juurepaistosta, itusalaattia, kasvishernekeittoa, kesäkeittoa... ja vaikka maitoa proteiininlähteeksi. Kyseinen dietti voisi kätevästi toimia myös pelotteena raavaille rikollisuroille. Kerrankin ehdotus, josta hommalaiset ja viherihmiset olisivat samaa mieltä!

Kannatan varauksetta. Vielä kun vankiloiden harrastepajat korvataan elokuvateattereilla, joissa näytetään ainoastaan Aki Kaurismäen elokuvia, niin alkaa vankila pelottaa jo vähän uraantuneempia rosmojakin.

Johannes Krauser II

Quote from: Maisterinna on 30.06.2011, 12:19:08
Olen ennenkin ehdottanut, että näppärä tapa saada hieman säästöä aikaan on kasvisruoka. Jospa siis 6/7 päivänä viikossa vankilassa tarjoiltaisiin kaalikeittoa, juurepaistosta, itusalaattia, kasvishernekeittoa, kesäkeittoa... ja vaikka maitoa proteiininlähteeksi. Kyseinen dietti voisi kätevästi toimia myös pelotteena raavaille rikollisuroille. Kerrankin ehdotus, josta hommalaiset ja viherihmiset olisivat samaa mieltä!
Kunnon papupadassa riittää proteiinia kyllä kelle tahansa, ei siihen maitoa tarvita. Lihattoman pöydän ääreen siirtyessä säästöt ovat vielä suuremmat kuin äkkiä kuvittelisi, kun laskee kaikki yhteiskunnan eri vaiheissa maksamat tuet siihen markettihinnan päälle.