News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kehitysavusta kysyisin

Started by Lime, 25.04.2011, 00:17:43

Previous topic - Next topic

Maastamuuttaja

Itse raakkaisin ihan ensiksi kansalaisjärjestötuen (88 000 000 e.). Järjestöt ovat isoja vauvoja, syöttiläitä. Suuri, ehkä jopa suurin osa avustuksista menee toimijoiden palkkoihin, matkoihin ym. hallintokuluihin.

Englannissa monet vastaavat järjestöt keräävät kaikki varansa itse ja pyllistävät valtion tuelle. Näin mm. siksi, että ne haluavat toimia itsenäisesti, ilman valtiovallan asettamia ehtoja. Toivottavaa olisi, että itseään kunnioittavat järjestöt Suomessa menettelisivät samalla tavalla.

Järjestöt ovat myös pitkälle politisoituneita. Tämä selittää osaksi sen, miksi niitä ylipäätään tuetaan. Järjestökentällä on lukuisia äänestäjiä.

Saippuakupla

#31
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry. perustelee ohessa hallintokuluja. Hassua kyllä, lukuna esitetään 4 prosenttia, joka on vuodelta 2004  :roll:

Sitten pitäisi tarkentaa, että tarkoittaako "ulkoministeriön tukemien kansalaisjärjestöjen hankkeissa hallintokulut voivat olla enintään 10 prosenttia kokonaiskuluista" sitä, että niiden hallintokuluihin ei saa käyttää myöskään muita varoja (kuten avustuksia tms.) tuon 10 %:n päälle????

Epäilenpä, että saa käyttää...

Quote
"Apu ei päädy perille vaan menee hallintokuluihin"

Osa kehitysavusta kuluu hallintoon Suomessa ja kohdemaissa. Työtä suunnitellaan, jotta apu päätyy sitä eniten tarvitseville ihmisille tehokkaasti ja mahdollisimman toimivasti.

Toimia valmistellaan myös kumppanimaan kanssa, ettei apu olisi vain veden kantamista kaivoon. Lisäksi toimia seurataan, ettei varoja mene vääriin taskuihin ja arvioidaan, ettei huonoja päätöksiä toisteta. Kaikki tämä on tärkeä osa kehitysyhteistyötä.

Hallinto syö lopulta hyvin pienen osan kehitysavusta. Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista kului vuonna 2004 vain noin 4 prosenttia hallintomenoihin ulkoasiainministeriössä (Lähde: Suomen kehitysyhteistyö 2004). Ulkoministeriön tukemien kansalaisjärjestöjen hankkeissa hallintokulut voivat olla enintään 10 prosenttia kokonaiskuluista.

https://www.kepa.fi/mika-kepa/usein-kysyttya/myytteja-koyhyydesta/apu-ei-paady-perille-vaan-menee-hallintokuluihin

Edit: Linkin lisäsin.

Saippuakupla

Unicef taas käyttää lahjoituksista 22 % keräysten toteuttamiseen ja välttämättömiin tukitoimiin...

Quote
Kun katsotaan työtämme kokonaisuutena, niin jokaisesta lahjoitetusta eurosta 78 senttiä käytetään lasten auttamiseen. Kulut ovat 22 %, jotka koostuvat keräysten toteuttamisesta ja välttämättömistä tukitoiminnoista. Jokainen käyttämämme euro tulee yli nelinkertaisena takaisin.

http://unicef.typepad.com/main/2010/10/viikon-kysymys-miksi-unicefilla-on-tietoni.html

http://www.unicef.fi/tietoa-taloudesta

HansGruber

Quote from: ttw on 25.04.2011, 11:46:56
SPIEGEL Interview with African Economics Expert
"For God's Sake, Please Stop the Aid!"

http://www.spiegel.de/international/spiegel/0,1518,363663,00.html
Toi on kyllä hyvä. 
Harmi vaan että globalistien halu tuhota kansoja ja saattaa heidät orjuuteen on niin kiivas että asioista ei voi keskustella niitten oikeilla nimillä.
Suvaitsevaiset taas kerran osoittautuvat hirvittäviksi rasisteiksi kun haluavat auttaa miettimättä mistä on oikeasti apua ja että tarvitseeko sitä apua ollenkaan.

,,,..
"The democracy will cease to exist when you take away from those who are willing to work and give to those who would not."
- Thomas Jefferson
"During times of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act." - George Orwell(?)

Saippuakupla

SPR käyttää katastrofirahaston keräystuotoista 15 % keräyskuluihin...

QuoteKeräyskuluja tuottavat esimerkiksi keräystarvikkeet, tiedottaminen ja keräysturvallisuudesta huolehtiminen. Keräysten tuotosta korkeintaan 15 % voidaan käyttää keräyskuluihin.

http://lahjoita.fi/katastrofirahasto

atella

#35
Quote from: Lime on 25.04.2011, 00:17:43
Miks kehityssapu on hyvä/huono juttu? Olen aina kannattanut vähävaraisten (esim nälkäänäkevien afrikkalaisten) auttamista, mutta meneekö valtion maksama kehitysapu todella niille jotka apua tarvitsee? Haluisin vaan tietää.
Itse mieluiten lahjoitan rahaa niiden järjestöjen/seurakuntien kautta joiden kautta tiedän avustukseni menevän oikeaan kohteeseen.

Kysymys niille joiden mielestä valtion maksama kehitysapu pitäisi lakkauttaa. Miksi pitäisi lakkauttaa? Mitä siitä olisi Suomelle hyötyä? Miten suomalaisten pitäisi auttaa köyhiä yms ulkomaalaisia ulkomailla?

Auttamista kannatan, jopa valtion taholta, mut en sellaista, jossa raha päätyykin jonkun kultaiseks vessankanneks samalla, kun lapset edelleen itkee nälkäänsä.



Vastaus tähän on täysin selvä ja yksiselitteinen: rahan syytäminen köyhiin maihin on täysin järjenvastaista.

Eri asia tietenkin on se että näitä köyhiä maita voi aivan hyvin auttaa muuten, esimerkiksi konsultoimallla niin että köyhyys vähenee. Tällainen konsulttiapu ei kuitenkaan välttämättä mene perille niin hyvin kuin käteinen raha.

Tässä esimerkki kuinka turhaa ja toivotonta on rahan jakaminen köyhille maille. Maailmassa on on 2.7 miljardia köyhää ihmistä, eli alle 2US$/pv ansaitsevaa. Suomen valtion budjetin tuloarvio vuodelle 2011 on n. 50 miljardia €, = n. 72 miljardia US$.

Jos maailman köyhille jaettaisiin  1$ joka päivä yhden vuoden ajan, niin se tekisi n. 1000 miljardia $. Köyhät maailmassa olisivat tämän ajan, ja sen jälkeen, edelleen tosiasiallisesti yhtä köyhiä. Ts. vaikka Suomi jakaisi koko v. 2011 budjettinsa tulot maailman köyhille edellä esitetyllä tavalla, sillä ei olisi käytännössä mitään merkitystä maailman köyhyydelle.

http://en.wikipedia.org/wiki/Poverty

Edit:
Korjattu: $/€ vaihtosuhde oikeaksi.
"On totta että voit huijata kaikkia ihmisiä jonkin aikaa;
voit jopa huijata joitakin ihmisiä kaiken aikaa;
mutta et voi huijata kaikkia ihmisiä kaiken aikaa."

- Abraham Lincoln

Saippuakupla

Vertailun vuoksi vielä RAY:n, Veikkauksen ja Kelan hallintokulut (veikkaus, että ovat vuodelta 2008). Alkaa vaikuttaa siltä, että mitä enemmän pulju "tekee hyvää", niin sitä enemmän se rouhaisee tuloista omiin hallintokuluihinsa!

Quote
Lehtikirjoituksessaan johtaja Laatunen ihmetteli myös Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen hallintokuluja ja vertasi niitä Kelan vastaaviin.

Laatusen mukaan RAY:n liikekulut ovat noin 15 prosenttia, Veikkauksen yli kahdeksan, mutta Kelan vain kolme prosenttia liikevaihdosta. Lasse Laatunen pitää eroja käsittämättömän suurina.

http://m.yle.fi/w/uutiset/yle24/ns-yduu-3-1070162

OTU

#37
Quote from: Toofast24 on 25.04.2011, 14:20:27
Unicef taas käyttää lahjoituksista 22 % keräysten toteuttamiseen ja välttämättömiin tukitoimiin...

Quote
Kun katsotaan työtämme kokonaisuutena, niin jokaisesta lahjoitetusta eurosta 78 senttiä käytetään lasten auttamiseen. Kulut ovat 22 %, jotka koostuvat keräysten toteuttamisesta ja välttämättömistä tukitoiminnoista. Jokainen käyttämämme euro tulee yli nelinkertaisena takaisin.

http://unicef.typepad.com/main/2010/10/viikon-kysymys-miksi-unicefilla-on-tietoni.html

http://www.unicef.fi/tietoa-taloudesta

Välttämättömistä tukitoimista?  Siis:  Unicef Suomi, Pääsihteeri Pentti Kotoaro € 99 651,-/ vuosi. Melkoisen härskiä. Olisi kiva nähdä laskelma, miten tuo summa "tulee yli nelinkertaisena takaisin".
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Marius

Tähän väliin haluan linkata videoon, joka osaltaan valottaa todellisuutta:

http://www.youtube.com/results?search_query=Famine%20scam&search=Search&sa=X&oi=spell&resnum=0&spell=1

Kannattaa katsoa kaikki osat, muuten kokonaisuus kärsii, eikä aivo saa kiksejä ;)
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Kafir Sikakoira

#39
Tuli noista hallintokuluista mieleen, että siihen varmaan lasketaan mainoskulutkin? SPR lähettää itselleni edelleen noita kerjuukirjeitä, vaikka en helvetin pitkään aikaan ole antanut sinne mitään. Saattavat olla minun osaltani pakkkasen puolella kun lasketaan postitus ym. kulut. Siltä pohjalta ymmärtäisin ton 15 prosenttia.

EDIT: KELAhan ei itseään mainosta, vaan pikemminkin päin vastoin. Joka vuosi jää miljoonien tukisummat saamatta niiltä, jotka olisivat niihin oikeutettuja tiedon puutteen vuoksi.


Timo Rainela

#40
Seikkaperäinen paketti kehitysavusta.
Eero Paloheimo:
Tämä on Afrikka.
Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33083-8.

QuoteEero Kalervo Paloheimo (s. 14. kesäkuuta 1936 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja tekniikan tohtori. Hän on kirjoittanut yhdeksän ympäristöä ja tulevaisuutta käsittelevää kirjaa ja lukuisia artikkeleita lehtiin ja kokoomateoksiin. Vihreiden kansanedustajana Paloheimo toimi vuosina 1987–1995 ja oli vuosina 1994–1995 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja. Teknillisen korkeakoulun puurakentamisen professuuria Paloheimo hoiti vuosina 1995–2000.

Paloheimo oli suunnittelija ja toinen omistaja Insinööritoimisto Eero Paloheimo & Matti Ollilassa vuosina 1965–1994. Hän on suorittanut kaksi tohtorintutkintoa.

******
Eero Paloheimo ilmoitti lokakuun alussa 2010 eroavansa Vihreästä liitosta vastalauseena sille, että puolue kannatti hänen mukaansa "ylimitoitettua muuttoliikettä".[

EDIY muoks
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

antero_heikkila

Quote from: Luxonia on 25.04.2011, 13:47:58
Herääminen käy yhä kipeämpää. Miten voi esimerkiksi Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja nostaa tuollaista palkkaa, kun sotaveteraaneista löytyy köyhiä, ja sitten heille vielä kerätään rahaa kerran vuodessa koputtelemalla oville kuin kerjäläiset?
Voi itku!

Mikä olisi sopivampi palkka? Tuota tasoahan ne tuppaavat olemaan, jos joku "ajaa yhteisiä asioita". Mikä on esim. Timo Soinin palkka? Kyllä sitä rahaa syydeteään rahan luokse niin paljon ettei rahan saaja ehdi sitä edes käyttää.

Athanasius

Tulipa otsikosta mieleen taannoinen juttutuokio aiheesta parin senegalilaisen ja gambialaisen tutun kanssa. Länsimaissa valtaapitävien kehitysapufanaatikkojen kommenttien valossa oli suorastaan hämmentävää miten kriittisesti nämä tyypit suhtautuivat nykymuotoiseen tukijärjestelmään (molempien kotimaa siis vastaanottaa jonkinlaista kehitysapua). Korostivat juurikin sitä että itse pitäisi tehdä, muuten ei systeemi parane.

Tuon perusteella ei kannattane liiaksi yleistää mutta olen saanut vahvan käsityksen että useillakin Afrikan alueilla on kansan keskuudessa halua parantaa asioita ja motivaatiota toimia. Kehitysapu vain ei mene oikeaan osoitteeseen tai vaikka menisi, se passivoi kaikki yritelmät. Tätä eivät hyväntahtoiset hölmöt länsimaissa ymmärrä.

Gommi

Kaikki varmaan tietää kirjan "Dead aid". Kirjoittaja itse on nainen, afrikkalainen ja taloustieteen asiantuntija, joten se ei ole mitään eurooppalaista egoismipropagandaa.

Itse olen pohtinut, että kiinalainen malli -ottamatta kantaa heidän pitkän ajan tarkoitusperiinsä- on paras tapa auttaa afrikkaa, "Trade, not aid". Lisäksi ajattelisin, että koulutukseen ja osaamiseen investointi voisi oikeasti kannattaa.

Tarkoitan tällä siis sitä, että sen sijaan että Suomessa ruvettaisiin järjestämään imaamien koraanikoulutusta tasa-arvon vuoksi, voisi yliopistoyhteistyöllä parantaa Afrikan yliopistojen ja muidenkin koulujen laatua. Tarkoitan pääasiassa ns. tuottavia aloja, kuten luonnontieteet tai tekniikka, mutta tietysti muutakin kulttuurinvaihtoa. 

Jouko

Sana "kehitys" on huono tässä yhteydessä kun mikään ei kehity suunnattomista satsauksista huolimatta. Sota ja nälkä ovat alituisia kuokkavieraita kohdemaissa. Vai luetaanko se kehitykseksi kun klusteri kasvaa kasvamistaan, jota nuo johtajien palkat hyvin kuvastavat? Välistävetäjiä riittää jos se vesikanisteri ja riisikuppi koskaan saavuttaakaan nälkäisen ja janoisen lapsen.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

pelle12

Quote from: Athanasius on 20.06.2011, 12:28:47
Kehitysapu vain ei mene oikeaan osoitteeseen tai vaikka menisi, se passivoi kaikki yritelmät. Tätä eivät hyväntahtoiset hölmöt länsimaissa ymmärrä.
Tai eivät halua/suostu ymmärtämään, koska heidän oma asemansa tai palkkansa on tavalla tai toisella riippuvainen tuosta kehitysyhteistyökoneistosta. Tästä kehitysapu (yhteistyö) hommasta on kiistelty miltei yhtä kauan kuin sitä on harjoitettu, eikä keskustelu näytä edenneen juuri mihinkään. Toivottomaksi vetää.

Sunt Lacrimae

Quote from: Gommi on 26.06.2011, 10:16:09
Kaikki varmaan tietää kirjan "Dead aid". Kirjoittaja itse on nainen, afrikkalainen ja taloustieteen asiantuntija, joten se ei ole mitään eurooppalaista egoismipropagandaa.

Itse olen pohtinut, että kiinalainen malli -ottamatta kantaa heidän pitkän ajan tarkoitusperiinsä- on paras tapa auttaa afrikkaa, "Trade, not aid". Lisäksi ajattelisin, että koulutukseen ja osaamiseen investointi voisi oikeasti kannattaa.

Tarkoitan tällä siis sitä, että sen sijaan että Suomessa ruvettaisiin järjestämään imaamien koraanikoulutusta tasa-arvon vuoksi, voisi yliopistoyhteistyöllä parantaa Afrikan yliopistojen ja muidenkin koulujen laatua. Tarkoitan pääasiassa ns. tuottavia aloja, kuten luonnontieteet tai tekniikka, mutta tietysti muutakin kulttuurinvaihtoa. 

Komppaan täysin. Sanotaanko näin, että Afrikan maita on autettava auttamaan itse itseään. State building-aspektin takia lisäisin yleistä länsimaiden Afrikkaan suuntautuvaa apua miettien oikeustieteet ja hallintotieteet, jotta mantereen maiden hallinto- ja oikeusjärjestelmiä saataisiin kehitettyä eteenpäin. Toki soveltuvilta osin ja tapauskohtaisesti, esimerkiksi entisissä brittisiirtomaissa common lawiin pohjautuva oikeuskäytäntö on vieläkin aika yleistä joten suomalaisapu ei aivan taida soveltua.

Se on kuitenkin selvää, että kehitysmaihin tarvitaan koulutettuja ja osaavia kansalaisia että maiden tilanteeseen saadaan jotain parannusta. Muu auttaminen on myös järkevintä toteuttaa suoraan kohdemaissa rahallisten avustusten ja humanitäärisen maahanmuuton sijaan. Se rahan kaataminen korruptoituneisiin hallintokoneistoihin ja muutaman kaverin ottaminen maahan vuodessa on vain korkeamman tason versio 20-senttisen pudottamisesta Pelastusarmeijan joulupataan - ostaa kyllä hyvän mielen, mutta oikeaa vaikutusta saakin etsiä kissojen ja koirien kanssa. Länsimaista on kaadettu kehitysmaihin tajuttomia määriä massia kolonisaatioajan loppumisen jälkeen ja missä ovat ne vaikutukset?

Suoraan humanitääristä kehitysapua soisin toteutettavaksi tavaramuodossa, esim. lääkkeiden ja vaikka ehkäisyvälineiden (ylikansoitus-ja HIV-maat) kautta pahimpiin ongelmankärsijöihin.

Mitä hyväntekeväisyysjärjestöjen porukoiden palkkaukseen tulee, niin ei tuonkokoisiin organisaatioihin saada pätevää johtajistoa tarjoamatta edes jotenkin kilpailukykyistä palkkaa. Tietty missiovetoisuus on ehdottoman toivottavaa kun kyse on kuitenkin hyväntekeväisyydestä eikä liiketoiminnasta, mutta ei noin vastuullisia hommia tehdä pikkupalkoilla vaikka olisi kuinka halua ottaa koko maailman tuskat ja kärsimykset harteilleen. Toisaalta uskon liian suuren palkkauksen houkuttelevan vääränlaista porukkaa ja lisäävän byrokratisoitumista.
Play stupid games, win stupid prizes.

Jouko

Tässä oli taannoin Rotareitten ATK-projekti jonnekin Afrikkaan. He lupasivat toimittaa tietokoneet ja antaa käyttäjille koulutusta. Ehtona oli että paikallishallinto järjestää sähköt ja datayhteydet. En tiedä miten se sujui ja oliko sillä kerrannaisvaikutuksia, kuten tarkoitus on.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito