News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-01-18 Kauko Juhantalo Persuihin?

Started by Ystävä, 18.01.2011, 12:30:33

Previous topic - Next topic

Ystävä

QuoteSatakunnan Kansa Päivitetty 18.1. 12:11, julkaistu 18.1. 12:02
Kauko Juhantaloa viedään perussuomalaisten ehdokkaaksi

"Varmat tiedot" 5 000 ääntä viime eduskuntavaaleissa kalastaneen Kauko Juhantalon loikkaamisesta keskustasta perussuomalaisiin kasvavat sitä mukaa kuin ehdokkuushakemusten viimeinen jättöpäivä lähenee.

Entinen kankaanpääläinen ministeri ja kansanedustaja vakuuttaa kuitenkin yhä, että hän ei harkitse Timo Soinin kelkkaan ja samalla perussuomalaisten ehdokkaaksi hyppäämistä.

– Täytyy alkaa harkita, jos sellaista puhutaan, hän pyörittelee.

Juhantalo myöntää, että "Timo on hänen h-tin hyvä kaverinsa". Hän kuitenkin kiistää Satakunnan kilpailevissa poliitikkopiireissä liikkuvan sisäpiiritiedon, jonka mukaan Soini olisi jo pyytänyt Kakea ehdolle ja että Kankaanpään kruunaamattoman keisarin ehdokkuuspaperista puuttuu enää allekirjoitus. Juhantalon kerrotaan jurppiintuneen perusteellisesti kotikuntansa ja samalla koko piirin keskustalaisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

– Kyllä minun puolueeni on keskusta, hän vakuuttaa yhä vakaumuksen syvällä rintaäänellä.

Satakunnan Keskusta on jo lyönyt listansa lukkoon. Puolue on vaaliliitossa kristillisdemokraattien kanssa. Myös perussuomalaisten 14 nimen lista on täynnä. Huhujen mukaan se "saattaa vielä elää".
Ehdokashakemusten viimeinen jättöpäivä on 8. maaliskuuta. http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194662731641/artikkeli/kauko+juhantaloa+viedaan+perussuomalaisten+ehdokkaaksi.html
Oliskohan Juhantalon loikkaus enemmän hyvä vai huono asia? Miehellä oli ainakin takavuosina melkoisen ketkun maine. Toisaalta viime vaaleissa 5000 ääntä Satakunnasta saanut ehdokas olisi aikamoinen saalis.

Nuivanlinna

Jos tämä toteutuu, lupaan äänestää Kirsi Ojansuuta (vihr.) eduskuntavaaleissa.
Nyt ovet kiinni näiltä loikkareilta, miten mikä muuttuu jos Stubb ja Katainenkin loikkaavat Persuihin?
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Marjapussi

Eipä taida olla kovin hyvä ajatus tuo Juhantalon loikkaus.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

normi

Ihan pakko nyt neuvoa, että ei missään nimessä kannata ottaa Kaukoa ehdokkaaksi, ehkä toisi ääniä tuossa vaalipiirissä, mutta veisi kyllä enemmän valtakunnallisesti ja antaisi lyömäaseen psn vastustajille.

Soinihan on sanonut, että ehdokkaiden taustat tarkistetaan, niin kyllä Juhantalon mukaan tulo herättäisi heti vitsailua, että mitähän tuomioita niillä muilla on?

Eli älkää antako lyömäaseita vastustajille. Kerran huijari, niin aina on se epäily ihmisillä. Rehti maine kärsisi kolauksen.

Olkoon Kauko nuivana kepussa.
Impossible situations can become possible miracles

Hippo

Miksi Soini kaveeraa roistojen kanssa?

Jouko

En kannata. Valtakunnanoikeudessa tuomittu kepuli. Ei ihan mihin tahansa kannta ryhtyä äänien toivossa. Sitäpaitsi on mahdollista että menetettäisiin tuplasti sama äänimäärä toisaalla.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

RP

Miehellä oli vastuullinen valtiollinen virka, jossa hän pyrki käyttämään asemaansa (ja valtion rahoja) härskisti omaksi hyödykseen.

Nyt kun hän ei enää kelvannut edes paikallisille kepu-äänestäjille, hän olisi tarjoutumassa Persujen listalle?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

celine79

Kyllä tuo olisi äärimmäisen huono asia. Persut olisi saman tien täysin samaa porukkaa kuin muutkin.
Tiura vielä kehiin, niin johan on mainetta kunnolla.

Tatu

Quote from: Jouko on 18.01.2011, 12:55:14
En kannata. Valtakunnanoikeudessa tuomittu kepuli. Ei ihan mihin tahansa kannta ryhtyä äänien toivossa. Sitäpaitsi on mahdollista että menetettäisiin tuplasti sama äänimäärä toisaalla.

Komppaan. Nyt on vielä melko puhtoinen maine perussuomalaisilla ja useat äänestävät protestiksi nykymenoa vastaan. Likasankoja ei kannata ottaa edes isosta vaalipiiristä.


herra 4x

#9
Kannattaisi Perussuomalaisten katsoa, ettei mopo lähde keulimaan. Juhantalo listoilla olisi osoitus siitä. Asiat voidaan tyriä monin tavoin vielä ennen vaaleja. Sekä puolueen, sen johtohenkilöiden, että ehdokkaiden olisi hyvä pitää tämä fakta mielessä.
Rakkaudesta lajiin.

Iloveallpeople

Kyllähän Juhantalon kaltaisten rikollisten ehdokkuus voi jättää monen epävarman äänestäjän nukkumaan vaalipäivänä.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Melbac

#11
Quote from: Hippo on 18.01.2011, 12:50:17
Miksi Soini kaveeraa roistojen kanssa?
Olisko joku vanha kaveri tms?.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauko_Juhantalo

Kauko Juhantalo toimi kauppa- ja teollisuusministerinä Esko Ahon hallituksessa, missä hän joutui SKOP-ryhmän kriisin vuoksi tekemisiin myös ryhmän suurimman yksittäisen riskikeskittymän, metalliteollisuuskonserni Tampellan rahoitusvaikeuksien kanssa. SKOP:n johtaja Christopher Wegelius oli tullut pyytämään valtion tukea Tampellan pelastamiseksi. Wegelius esitti muistelmissaan, että Kauko Juhantalo oli ministerin ominaisuudessa pyrkinyt yhdistämään Tampellan pelastamiseen tarvittavan valtion rahoitusratkaisun omien yhtiöidensä mahdolliseen rahoitukseen säästöpankkiryhmästä nimittäen tätä koplaamiseksi.

Seurauksena oli paljon julkisuutta saanut oikeudenkäynti valtakunnanoikeudessa. Syyttäjänä toimi eduskunnan oikeusasiamies Jacob Söderman.

Wegeliuksen todistuksen perusteella ja aihetodistein päädyttiin tuomitsemaan Juhantalo ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta eli jatketusta rikoksesta, joka käsitti virkavelvollisuuden rikkomisen ja lahjuksen ottamisen

Marius

Juhantalo ei ole yhtään sen pahempi, kuin kukaan muukaan politiikkaan lähtenyt.
Ajan arpa vain osui kohdalle, aivan samoin kuin se voi minä päivänä tahansa osua
kenen hyvänsä poliitikon kohdalle, jos isommat pojat niin päättävät.

Kankaanpäässä Juhantalolla on kuitenkin aina ollut raudanluja maine aikaansaavana miehenä.
Ja jos noilla kulmilla mieheen on luotettu ja luotetaan vielä muinaisen jupakan jälkeenkin, niin kyllä kannukset ovat olemassa.

Mutta poliitikko on aina poliitikko, aivan varma ei voi olla kenestäkään.  
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

celine79

No kyllä minä jättäisin äänestämättä, jos olisin satavarma, että kaikki ovat rikollisia.

Melbac

Quote from: Marius on 18.01.2011, 13:15:56
Juhantalo ei ole yhtään sen pahempi, kuin kukaan muukaan politiikkaan lähtenyt.
Ajan arpa vain osui kohdalle, aivan samoin kuin se voi minä päivänä tahansa osua
kenen hyvänsä poliitikon kohdalle, jos isommat pojat niin päättävät.

Kankaanpäässä Juhantalolla on kuitenkin aina ollut raudanluja maine aikaansaavana miehenä.
Ja jos noilla kulmilla mieheen on luotettu ja luotetaan vielä muinaisen jupakan jälkeenkin, niin kyllä kannukset ovat olemassa.

Mutta poliitikko on aina poliitikko, aivan varma ei voi olla kenestäkään.  
Aina se on isojen poikien vika jos jää kiinni lahjusten vaatimisesta?.

MaisteriT

Quote from: Melbac on 18.01.2011, 13:19:09
Aina se on isojen poikien vika jos jää kiinni lahjusten vaatimisesta?.

Vaati lahjuksia tai ei, Juhantalon maine on menetetty. Ei kannata lähteä matkaan uppoavalla laivalla.
AL: Jussi Halla-Aho (kuvassa) poseeraa tässä arkistokuvassa virallisesti puvussa. Tiistaina hänet nähtiin eduskunnassa rennoissa kesävaatteissa.

Ystävä

#16
Tosiaan tsekkasin tosta Wikipediasta, että Juhantalo täyttää peräti 69 vuotta (s.1942). Tuskin noin vanha mies enää mitään ketkuilee, mutta huono maine sillä toki on taakkanaan. Jos anteeksianto kuuluu Soinin kristilliseen etiikkaan?  ;)

Ai joo, Juhantalo on myös tunnettu ravimies. Sehän selittää..

Turkulaine

Onneksi on vaihtoehtoja jos Persut alkavat näyttää Vanhan Puolueen merkkejä.
"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

Marius

#18
Kyllä mielestäni Juhantalon ns. rikos oli laadultaan hyvin vaikeasti määriteltävä
jos sen asettaa vertailtavaksi kaiken sen kähminnän kontekstiin, mitä varsinkin
viimeaikoina on suostuttu kansan tietoon saattamaan.

Muistaaksenihan kukaan ei Juhantalon tapauksessa kärsinyt millään muotoa, paitsi Juhantalo itse.
Todistelutkin olivat pitkälti sana sanaa vastaan.
Eli kuka lopulta tietää edes, mitä oikeasti tapahtui?

Oman seutunsa ihmisten suhtautuminen tapaukseen kertoo minusta enemmän kuin
poliittinen peli ja valtakunnanoikeus, tässä tapauksessa.

Ja Juhantalo ei menettänyt luottamustaan, joten tilanteeksi jäi tapauksen yksityiskohtia tuntemattomalle se, luottaakko valtakunnanoikeuden päätökseen,
vai henkilön tuntevien kansalaisten päätökseen?

Valitsen kansalaiset.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Ystävä

Quote from: Turkulaine on 18.01.2011, 13:30:02
Onneksi on vaihtoehtoja jos Persut alkavat näyttää Vanhan Puolueen merkkejä.
Mutta mitä? Promillepuolue Muutos? Viherahon VP? Pihon IP?

RP

Quote from: Marius on 18.01.2011, 13:15:56
Kankaanpäässä Juhantalolla on kuitenkin aina ollut raudanluja maine aikaansaavana miehenä. 

Mitä muuta hän on saanut aikaiseksi, kuin valtion rahan ohjaamista kotikuntaansa - siis jotain sellaista mikä ei-kankaanpääläisen silmissä olisi meriitti, ei rasite?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Tuomas2

Quote from: Turkulaine on 18.01.2011, 13:30:02
Onneksi on vaihtoehtoja jos Persut alkavat näyttää Vanhan Puolueen merkkejä.

Ei olisi paljoa varaa huudella rötösherroista jos Juhantalon huolisivat listoilleen.

Toivottavasti Soini ei kuvittele että nousukiidossa olevalla puolueella on varaa tehdä mitä tahansa ja vaalikarja rynnisi kaikesta huolimatta omaan karsinaan -> Kok. - SDP - Kesk. akselilla varmaan toivotaan Juhantaloa Persujen listalle.

Omalla alueellaan Juhantalo on varmasti suosittu kun ministereillä on aina tapana haalia valtion rahaa omalle alueelleen, mutta en minä Mugabeakaan arvota hänen toiminnastaan hyotyneiden lausuntojen perusteella.

Lentomestari

Menee hankalaksi äänestys, ellei ihan  nukkumiseksi, jos tuo koplaaja tulee listoille. Nyt Soinin on herkistettävä kuuloaan ja seurattava mitä kentältä näiltä osin kuuluu. Ottaa nyt talousasioitaan koplannut samaan kelkkaan. Juhantalo on aivan ehdoton EI. Persut heittää hyvän nousun samantien roskiin ja laskeutuvat tavallisten puolueiden joukkoon, ei oikein hyvä esimerkki tehdä näin jo ennen vaaleja, nyt tulee mieleen epäilys, myydäänkö nahka vaalien jälkeen huikeilla lehmänkaupuilla?

Reich

Kauko Juhantalo on tehnyt paljon hyvää Kankaanpäälle. Juhantalo sattui joutumaan valtakunnanoikeuteen, vaikka samanlaisia roistoja on Suomen politiikassa pilvin pimein. Juhantalolla on kuitenkin roiston maine ja persujen ei kannata ottaa tällaista miestä listoille. Turhia riskejä ei nyt kannata ottaa. Ex-kepulin ottaminen listoille tulisi karkottamaan äänestäjiä.
"Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa,
vaan jotain kaunista, jota ei koskaan myydä saa."

Turkulaine

Quote from: Ystävä on 18.01.2011, 13:44:22
Mutta mitä? Promillepuolue Muutos?

Persut olivat vähän aikaa sitten "promillepuolue". Vuosien 1996 ja 2004 välillä käytiin monet vaalit, eikä yhdessäkään kannatus ollut yli prosentin. Ethän vain itse suunnittele äänestäväsi promillepuolue Persuja?

Mistä sitä tietää vaikka Muutos olisi uusi Persut. En nyt vielä sentään usko että Persut myyvät periaatteitaan.
"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

Pike84

Minusta tuntuu, että suuri osa Persujen uusista kannattajista tulee katselemaan melko tarkkaan, mitä he saavat ensi vaalikaudella aikaiseksi. Jos jotain lehmänkauppoja tehtäisiin ja aatteita pistettäisiin myyntiin, niin siinä menisi varmasti se iso kannatus yhtä nopeasti kuin tulikin.

Marius

#26
Mitä muuta hän on saanut aikaiseksi, kuin valtion rahan ohjaamista kotikuntaansa - siis jotain sellaista mikä ei-kankaanpääläisen silmissä olisi meriitti, ei rasite?

[/quote]

Ylivoimainen enemmistö poliitikoista, ministereistäkään, ei saa aikaiseksi valtakunnallisia tai Euroopanlaajuisia suurtekoja, eli tahtoo sanoa, etteipä
Juhantalon kohdallakaan moisia tule mieleen, muttei monien muidenkaan kohdalta.
Kotiseutupoliiitikkoja ovat suurin osa, ministereinäkin, ja ehkä juuri silloin.

Mutta se, että vie vaatimattoman kotiseutunsa asioita, mm. tie-, rakennus- ja koulutushankkeita erittäin menestyksekkäästi eteenpäin, on kyllä meriitti sinällään.

Tuo muinainen tuomio on silti rasite, valtakunnallisesti, myönnetään, ei voi mitään.
Ikääkin tietysti jo on, ja tällöin motiivit saattavat alkaa hämärtyä.
Luettuani hyviä huomioita ketjussa, kantani siis taitaa lopulta olla se, että olen Juhantalon puolella muuten, mutten ehkä persu-ehdokkuutensa.


Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Pike84

Olipa Juhantalo todellisuudessa roisto taikka ei, niin ainakin tämän lyhyen otannan perusteella suurin osa Persujen kannattajista vastustaa (voimakkaastikin) hänen liittymistään. Jo siksi riskaabelilta valinnalta vaikuttaisi.

ilmari3.

Marius:
Juhantalo ei ole yhtään sen pahempi, kuin kukaan muukaan politiikkaan lähtenyt.

Lautakasa on aika pientä verrattuna mitä Kauko koplasi. Ministerin aseman väärinkäyttö on yököttävää.
Tänään vain Anne Holmlund vetää vertoja Kaukolle.

VikaTikki

Kepu on ehkä viimeisimpien puolueiden joukossa, mitä äänestäisin.
Nyt on imuroitu jo Uusis, joka ei ihan pesunkestävä kepuli ollutkaan, ja siihen kannattaisi lopettaa.
Voipi olla, että vielä pari kuukautta sitten kiveen kirjoitettu kantani kokee vahvaa muutosta, jos ruvetaan rikollisia kepuloisista imuroimaan.
Bryssä on bryssä vaikka voissa paistais.