Keskustelua ruotsin kielen asemasta Suomessa

[Teppis]

Kyllä. Et kai luule, että Kokoomus, Keskusta, SDP, Vihreät ja Kristillisdemokraatit ovat jotain RKP:n käskyläisiä? Kyllä se on näiden puolueiden omaa tyhmyyttä, että Suomessa on pakkoruotsi.

En, vaan syyllistä tässä etsin. Kyllä se minun nähtäväkseni on RKP. Mistä helvetistä muille puolueille tulisi mieleen ehdottaa pakkoruotsia jos sitä ei ole kukaan vaatimassa.

RKP vaatii ja muut hyväksyvät vaatimuksen. Syy -> seuraus.

Näin minäkin asian ymmärrän ja varmasti enemistö suomalaisista.

Eihän koko puolue (RKP) kuuluisi olla kannatusmäärän perusteella koko hallituksessa, mutta se vain on, antamati yhtäkään ihan oikeasti suuren mittapuun ehdotusta hallitukseen.

Loppujen lopuksi syy on ruotsinsuomalaisissa, joiden kyllin vahvat vaikuttajat toimivat puolueensa (RKP) kautta Suomen politiikassa.

Lisäselvennyksenä sanoisin, että ylipäätään Suomea koskevissa poliittisissa asioissa määrää suurimmat HALLITUSpuolueet. Ei oppositio (muun muossa SDP) kykene oppositiosta tekemään ainuttakaan poliittista ratkaisua. Eikä kyllä käytännössä pienet hallituspuolueetkaan (muun muossa Vihreät). RKP on poikkeus, mutta yllä olikin syyt siihen.

[EL SID]

Kun häntä heiluttaa koiraa

perjantai 02.07.2010

Kokoomuksen korkein päättävä elin, puoluekokous, oli koolla kesäkuun alkupuolella Jyväskylässä. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin Riihimäen Kokoomusnuorten aloite, jonka ponsiosa kuuluu näin: "Hyväksyessään tämän aloitteen puoluekokous velvoittaa kokoomuksen puoluehallituksen ja kehottaa ministeriryhmää sekä eduskuntaryhmää toimimaan siten, että peruskoulun ja toisen asteen kaksi pakollista kieltä voisi itse valita eri vaihtoehtojen joukosta ja toisen kotimaisen pakollisuus poistetaan."

Linjapuheessaan aplodien kera vastavalittu puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi: "On epärehellistä vastustaa kaikkia hankalia päätöksiä" sekä "Mihin te haluatte uskoa? Rehellisyyteen vai tyhjänpuhujiin?"

Puoluejohto on paikallaan puolueväen tahdosta ja jäsenistön linjaamia tavoitteita toteuttamassa. Jäsenistön, jota edustan, itseni ja järjestödemokratian puolesta olen äärimmäisen pettynyt puheenjohtaja Kataisen selittelyihin tässä asiassa. Jyrkin piti kiireellä jo RKP:n kokoukselle luvata, että mitään ei tapahdu aloitteen johdosta. Hyväksytty aloite on puolueen kanta, piste. Hylätty aloite ei ole mitään.

Toivon todella, että jäsenistöllä riittää usko siihen, että kokoomuksemme korvat kuuntelevat myös heitä vieraan puolueen johtotroikan ohella.

Puoluekokous ei hyväksynyt aloitetta Suomen kaksikielisyyden purkamisesta, ja tästä puheenjohtaja Katainen tulkitsee, että edellä mainitsemani tyystin toinen päätös ei olisi pätevä. Perustuslaista en etsimälläkään löytänyt kohtaa, jossa säädetään pakkoruotsista, eikä sitä ole edes olemassa.

Pakkoruotsi onkin hyödyllisen kielitaidon teurastus valtapolitiikan alttarille, kun 60-luvun lopulla se päätettiin väkipakolla ympätä opetussuunnitelmaan poliittisten lehmänkauppojen jälkeen.Yleisten syiden vuoksi kokoomus ei ollut mukana tässä häpeällisessä diilissä. Millainen olisikaan ollut suomalaisten yritysten ja kansalaisten menestys maailmalla, jos pakollisen marginaalikielen sijaan olisi voinut valita oikeasti hyödyllistä opiskeltavaa?

Voin vakuuttaa, että täällä maan pinnalla jäsenistöä vielä kuunnellaan, ja voin luvata että Pohjanmaan Kokoomusnuoret ovat jatkossakin piikkinä puoluejohdon lihassa pakkoruotsialoitteineen. Pohjanmaan Kokoomusnuorilla tai minulla piirin puheenjohtajana ei ole mitään hämäriä kytköksiä kielipelureihin, enkä liioin kärky rotutohtorimitaleita. Erilaisin kirjoituksin ja ulostuloin pidämme huolen, että puoluejohto ei unohda, mitä puoluekokous linjasi ja mikä on kansan mielipide pakkoruotsin suhteen.

ANSSI MURTONEN

Puheenjohtaja

Pohjanmaan Kokoomusnuoret

Ilmajoki

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=508595

hmm, joko 

A) KOKkareiden nuoriosasto on oikeasti täynnä fiksuja ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä
B) Jussi Halla-ahon vaatimaton kommentti pakkoruotsista ja kehotus äänestää Persuja säikäytti KOKoomuksen johtoa, joka pelkää Halla-ahon vaikutusta porvarinuoriin, jopa niin, että nämä liittyisivät Jussin vanavedessä persuihin, (kuten tulee käymään. Halla-aholla on vaikutusvaltaa) ja puolueen johdossa sovittiin, että nuoriso-osasto saa räksyttää, kunhan ei vaaranna puoluetta
tai
C) Yksi mielipide lisää keskusteluun, jolla ei ole merkitystä, koska pakkoruotsin kannattajilla on liikaa rahaa ja vaikutusvaltaa

[kapa.]

hmm, joko  

A) KOKkareiden nuoriosasto on oikeasti täynnä fiksuja ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä
B) Jussi Halla-ahon vaatimaton kommentti pakkoruotsista ja kehotus äänestää Persuja säikäytti KOKoomuksen johtoa, joka pelkää Halla-ahon vaikutusta porvarinuoriin, jopa niin, että nämä liittyisivät Jussin vanavedessä persuihin, (kuten tulee käymään. Halla-aholla on vaikutusvaltaa) ja puolueen johdossa sovittiin, että nuoriso-osasto saa räksyttää, kunhan ei vaaranna puoluetta
tai
C) Yksi mielipide lisää keskusteluun, jolla ei ole merkitystä, koska pakkoruotsin kannattajilla on liikaa rahaa ja vaikutusvaltaa

A lienee totta ("täynnä" = merkittävä määrä), varauksella osittain myös C.

B ei missään tapauksessa pidä paikkaansa. Puolueen johto ei voisi mitenkään estää nuorten räksyttämistä. Vaikka se joskus ehkä haluaisi ja saattaisi harkita yrittävänsäkin. Ei kokoomuksen johdossa pelätä Halla-ahon vaikutusta porvarinuoriin. Eikä karkulaisia persuihin. Siellä pelätään korkeintaan sitä, miten älämölö vaikuttaa puolueen kykyyn haalia/pitää tarvittava lisäkannatus (peruskannatuksen päälle tuleva) pääministeripuolueeksi nousua varten.
Nuorilla on merkitystä lähinnä sen myötä, mikä vaikutus niillä on puolueeseen kokonaisuutena, ei sellaisenaan, oli kannatus tms. mikä tahansa. Miksi näin on pitäisi olla ilmiselvää. Kaikki tärkeimmät langat (raha ja valta eli todelliset päättäjän paikat) ovat muiden käsissä.

Kuvaannollisena esimerkkinä voidaan pitää puoluekokousta vrt. nuorten oma liittokokous. Ensin mainitussa täpärätkin voitot päätöksissä vaikuttavat paljon enemmän kuin yksimieliset kannat oman väen voimin. Kun puoluekokouksessa muu väki keskittyy humuun, ehtii pienehkö nuorten joukko junttaa... siis tekemään paljon esimerkiksi aloitteiden parissa

Vanhoissa puolueissa suuri osa vaikutusvallasta perustuu järjestökentän tuntemiseen ja erilaisten käytäntöjen osaamiseen ja venyttämiseen. Eli ns. hiljaiseen tietoon. Pitää tietää teknisesti, miten esim. puolueen kanta muodostuu. Hommat eivät ole enää parin henkilön välisiä suullisia sopimuksia kuten pienpuolueissa ja sellaiseksi pyrkivissä. Sekaan mahtuu jos jonkinsorttista järjestökuviota.

[skrabb]

ME PUHUMME RUOTSIA 1/10

Ruotsilla ja suomalaisilla on yhteinen historia
Muuttoliikettä Pohjanlahden yli molempiin suuntiin on esiintynyt useaan otteeseen pronssikaudesta alkaen.

6.7.2010 3:00

A A Janne Holmén Kirjoittaja on historioitsija jonka tutkimus Finlands okända historia (2009) käsittelee vuosia 1150–1809.

Viime vuonna muisteltiin monin tavoin Suomen ja Ruotsin valtiollisen yhteyden päättymistä kaksisataa vuotta sitten. Samalla kävi selvästi ilmi, että suomenruotsalaisia kohtaan on edelleen vahvoja kielteisiä asenteita.

Taustalla vaikuttaa virheellinen käsitys, että Ruotsi olisi keskiajalla valloittanut Suomen ja tehnyt siitä riistetyn alamaansa vuoteen 1809 asti ja että suomenruotsalaiset olisivat valloittajista periytyvää parempiosaista yläluokkaa.

Todellisuudessa alueet Pohjanlahden molemmin puolin kuuluivat samaan kuningaskuntaan jo paljon ennen kuin voidaan puhua ruotsalaisesta tai suomalaisesta kansasta tai edes kielestä. Ruotsin valtiovalta ja kirkko loivat kielen eri puolilla valtakuntaa puhutuista alueellisista murteista.

Nykyisin korostetaan, että kieli on keskeinen osa identiteettiä, mutta entisaikoina ehdottomasti tärkein yhdistävä tekijä oli uskonto.

Ennen vuotta 1809 Suomi oli vain epämääräinen maantieteellinen käsite, jonka kattavuus vaihteli eri aikoina, mutta koko nykyistä Suomea se ei tarkoittanut missään vaiheessa. Valtakunnan jakaannuttua vallanpitäjät sekä Ruotsin että Suomen puolella ymmärsivät kuitenkin melko nopeasti, että erosta tulisi pysyvä.

Poliittisten sattumien tuloksena syntyneissä naapurimaissa alettiin pian iskostaa asukkaisiin käsitystä, että he kuuluivatkin kahteen erilliseen, ikiaikaiseen kansaan. Uuden opin mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset olivat kuuluneet samaan valtakuntaan vain väliaikaisesti ja nyt oli palattu entiseen.

Ennen vuotta 1809 talonpojilla Pohjanlahden molemmin puolin oli samat oikeudet ja velvollisuudet. He maksoivat veroja ja osallistuivat päätöksentekoon. Etenkin 1600-luvulla verot olivat raskaita, mutta ne koskivat koko valtakuntaa. Hallitsijoilla ei ollut syytä riistää Suomen puolella asuvaa kansaa muita ankarammin.

Käsitys Suomen riistämisestä syntyi vasta 1800- ja 1900-luvulla ja oli osa nationalistisia pyrkimyksiä luoda uudenlainen kansallinen identiteetti erotukseksi ruotsalaisuudesta.

Toisen laajalle levinneen myytin mukaan Ruotsi olisi lähettänyt suomalaisia sotilaita taisteluihin Manner-Eurooppaan ja jättänyt Suomen vaille puolustusta sillä seurauksella, että venäläiset valloittivat maan isonvihan aikaan. Todellisuudessa suurin osa sotilaista oli sijoitettuina Baltiaa ja Suomea suojaaviin linnoituksiin myös Kaarle XII:n sotaretkien aikaan.

Valtaosa nykyisistä suomenruotsalaisista polveutuu ruotsalaisista talonpojista, jotka muuttivat Suomen rannikkoseuduille 1200-luvulta lähtien. He elättivät itsensä pitkään kalastuksella ja karjanhoidolla, myöhemmin myös maanviljelyllä. Mustan surman jälkeen muuttovirta kääntyi ja sekä ruotsin- että suomenkielisiä muutti autioille viljelymaille muun muassa Uplantiin.

Muuttoliikettä Pohjanlahden yli molempiin suuntiin on esiintynyt useaan otteeseen ainakin pronssikaudesta lähtien. Vaikka suomi kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, suuri osa sen sanastosta on indoeurooppalaista alkuperää. Indoeurooppalaisen vaikutuksen ajankohtaa ei tiedetä varmasti, mutta monet veikkaavat pronssikautta, jolloin Suomen ja Skandinavian aineellinen kulttuuri oli yhtenäinen.

Tuorein muuttovirta Suomesta Ruotsiin ajoittuu 1970-lukuun. Suomenkielisiä laiminlyötiin Ruotsissa pitkään, mutta viime vuonna suomesta tuli virallinen hallintokieli 18 kunnassa Mälarinlaaksossa. Valmiiksi saatuna uudistus kattanee yli 50 kuntaa.

Ruotsin valtakunnassa viranomaiskieli oli ruotsi, ja sellaisena se säilyi Suomenkin puolella jakautumisen jälkeen. Suomen kieli sai saman aseman vuonna 1892. Ruotsin käyttäminen hallinnossa teki Suomen yhteiskunnallisen eliitin jäsenistä ruotsinkielisiä – riippumatta siitä, olivatko he peräisin ruotsin-, suomen- vai mahdollisesti saksankielisistä perheistä.

Kielten konflikti sai alkunsa ruotsinkielisen eliitin sisällä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Toisten mielestä hallinnon kieli piti vaihtaa suomeksi, joka miellettiin kansallisemmaksi; toiset taas halusivat pitää kiinni ruotsista.

Molemmat ryhmät alkoivat värvätä suomen- ja ruotsinkielistä rahvasta asiansa taakse. Siitä, että jonkinlaisia kielikiistoja olisi esiintynyt jo ennen tätä, ei ole mitään näyttöä. Suomen nykyinen kielilaki on kahden kieliryhmän vaatimusten välinen kompromissi.

Lähes kaikki suomalaisen yhteiskunnan myönteiset piirteet – tehokas hallinto, kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet ja korkea sivistystaso – ovat yhteisiä Ruotsin kanssa. Nämä ilmiöt ovat peräisin vuotta 1809 edeltäneeltä ajalta.

Ne, joiden mielestä Suomen pitäisi tästä syystä tuntea kiitollisuutta Ruotsia kohtaan, kuitenkin erehtyvät. Muiden varhaishistoriamme väärin ymmärtäneiden lailla heiltä unohtuu se, että Suomi oli ennen vuotta 1809 kiinteä osa Ruotsia. Näin ollen Suomi olisi siis kiitollisuudenvelassa itselleen.

Niillä, jotka haluaisivat päästä eroon ruotsista Suomen toisena virallisena kielenä, on tapana väittää ruotsin aseman perustuvan ainoastaan menneisyyteen. Mennyt on kuitenkin merkityksellistä, ja juuri siksi sen unohtamiseksi ja Ruotsin vallan aikaisen historian uudelleen kirjoittamiseksi on nähty niin paljon vaivaa.

Historiaa ei ole enää mitään syytä kieltää. Vuotta 1809 edeltävä aika on aivan yhtä paljon nykyisen Suomen kuin Ruotsinkin menneisyyttä.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ruotsilla+ja+suomalaisilla+on+yhteinen+historia/1135258382587

[Jaska Pankkaaja]

Kukapa sitten kieltää tätä holmenia puhumasta sitä ruotsia? Tai jos holmeeni tuntee kuuluvansa, ainakin henkisesti, jo pronssikaudelta peräisin olevaan Jalompaan Pitkäkalloiseen Arjalaiseen Rotuun niin en minä ainakaan tätä iloa ole häneltä viemässä. Pakkoruotsi ja naurettavat vaatimukset sen osaamisesta suomenkielisillä alueilla ovat silti suomalaisten sortoa, ei tähän mitään 1600 - luvun verotaulukoita tarvitse kaivaa.

[Teppis]

"Niillä, jotka haluaisivat päästä eroon ruotsista Suomen toisena virallisena kielenä, on tapana väittää ruotsin aseman perustuvan ainoastaan menneisyyteen. Mennyt on kuitenkin merkityksellistä, ja juuri siksi sen unohtamiseksi ja Ruotsin vallan aikaisen historian uudelleen kirjoittamiseksi on nähty niin paljon vaivaa."

Näin ollen meillä pitäisi olla suomenvenäläisille samat oikeudet, kuin suomenruotsalaisillekkin. Onhan Venäjä oleellinen osa meidän suomalaisten historiaa?

Mitä tulee jorinoihin kahdesta kieliryhmästä, niin onhan meillä kaksi kieliryhmää (plus nykyisin paljon enempikin). Ne vaan ei ole suomea puhuva ryhmä ja ruotsia puhuva ryhmä, vaan suomea puhuva ryhmä ja ruotsia puhuva ryhmä, joka osaa puhua suomeakin. Nykyään on yhä vähempi ruotsia puhuvia, jotka osaisi äidinkielen veroisesti puhua ruotsia, vaan suomi on kielenä enempi vallitseva. Ponnisteluista huolimatta.

[Kimmo Pirkkala]

Janne Holmen: kauhea määrä historiapitoista jorinaa.

Ei kerrassaan mitään, siis mitään perustelua sille, miksi kaikkien suomenkielisten olisi tänä päivänä pakko opiskella ruotsia.

[Veli Karimies]

Holmen sanoo periaatteessa näin, koska näin on aina ollut pitäisi niin myös olla jatkossakin.

[Jaakko Sivonen]

Niillä, jotka haluaisivat päästä eroon ruotsista Suomen toisena virallisena kielenä, on tapana väittää ruotsin aseman perustuvan ainoastaan menneisyyteen. Mennyt on kuitenkin merkityksellistä, ja juuri siksi sen unohtamiseksi ja Ruotsin vallan aikaisen historian uudelleen kirjoittamiseksi on nähty niin paljon vaivaa.

Pitäisikö muinoin Rooman valtakuntaan kuuluneilla alueilla opiskella pakkolatinaa?

Holmén on Ruotsissa asuva ahvenanmaalainen muslimi, joka ei juuri osaa suomea, eikä itsensä mukaan arvosta suomalaisuutta. Hänkö on oikea henkilö määräämään ylhäältä päin suomalaisille, mitä meidän identiteettiimme kuuluu?

Linkin takana olevassa haastattelussa hän kertoo toivovansa kansallisvaltioiden tuhoamista. Hän kirjoittaa selkeästi oman poliittisen ideologiansa mukaan, ei suinkaan objektiivisesti. Sen mukaisesti hän myös haluaa kirjoittaa historian uusiksi. Kansallisuusaate on ollut mahtava voima historiassa. Sen kieltäminen on historian vääristelyä.

[Rankkibus]

ME PUHUMME RUOTSIA 1/10
Vaikka suomi kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, suuri osa sen sanastosta on indoeurooppalaista alkuperää. Indoeurooppalaisen vaikutuksen ajankohtaa ei tiedetä varmasti, mutta monet veikkaavat pronssikautta, jolloin Suomen ja Skandinavian aineellinen kulttuuri oli yhtenäinen.

Joo o. Kaikkisuomen kielen sanathan ovat joko vanhempaa tai uudempaa indoeurooppalaista lainaa, koska suomilaiset ovat oikeasti vain kieltänsä indoeurosta sekakieli-ugrimongoliin vaihtaneita arjalaisia, joskin saamelaisiin pallopäihin sekoittuneita ja siten rodullisesti saastuineita. Indoeurot eivät ole lainanneet keneltään mitään, vain heiltä on lainattu. Tällaisen käsityksen saa Holmeenin Jannen varmasti puolueettomista ja asiantuntevista puheista. Näihin puheisiin on kyllä jo ehtinyt tottua, sillä ovathan pakkoruotsittajat jauhaneet niitä jo parin vuosisadan ajan.


Kovin helposti pakkoruotsittajilta unohtuu suomalaisten kansojen olemassaolo itärajan takana, nyky-Venäjän rajojen puolella. Suomalaiset kansat olivat ja elivat siellä kauan ennen ryssiä ja Venäjän valtakunta perustettiin suomalaisten kansojen valtakuntien raunioille. Erilaisten suomalaiskansojen rippeitä elää yhä ryssän ikeen alla, vaikka niitä onkin yritetty hävittää historian saatossa enemmän tai vähemmän intensiivisesti sekä slaavien että Siperiasta vyöryneiden tataari-mongolien toimesta.

Eikä sovi unohtaa, että Pohjois-Ruotsi oli suomalaiskansojen asuttamaa aluetta ennen etelästä, Tanskan ja Pohjois-Saksan alueelta levinneitä  svealaisia ynnä muita germaaneja. Muistaakseni mm. viikinkien omat eepokset kertovat kahdesta erilaisesta kansasta, joista toinen saapui valloittaen ja syrjäyttäen. Ja miten aikojen saatossa kävikään? Ruotsi syrjäytti suomen (ja saamen) kielellisesti ja kulttuurisesti Skandinaviassa.

[skrabb]

HS - Pääkirjoitus - 10.7.2010 - 5387 merkkiä - 1. painos

ME PUHUMME RUOTSIA 2/10

Ruotsalaisuus läpäisee koko yhteiskuntamme
Maamme ruotsalaisuus on paljon laajempi ja syvempi ilmiö kuin ruotsin kieli ja sitä nykyään äidinkielenään puhuva väestönosa erikoisuuksineen.

HENRIK MEINANDER KIRJOITTAJA ON HELSINGIN YLIOPISTON HISTORIAN PROFESSORI.

Mikä on ollut ruotsalaisuuden vaikutus Suomen historiaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen? Vastaus vaatii tuekseen joukon täsmennyksiä.

Ennen vuotta 1809 alue, jota nykyään kutsumme Suomeksi, ei muodostanut mitään poliittista, kulttuurista tai taloudellista kokonaisuutta. Se oli ollut saumaton osa Ruotsin valtakuntaa yli 600 vuotta ja oli siksi rakenteeltaan läpikotaisin ruotsalainen yhteiskunta.

Suurin osa valtakunnan itäosan asukkaista puhui erilaisia suomen kielen murteita. Heitä ei kuitenkaan yhdistänyt kieli vaan uskollisuus Ruotsin kuningasta, länsimaista lakia ja katolista, myöhemmin luterilaista kirkkoa kohtaan. Samaa voidaan sanoa Suomen ruotsinkielisestäkin väestöstä.

Ruotsin kielen murteita on puhuttu Suomessa 1200-luvulta saakka, jolloin Ruotsista muuttanut liikaväestö juurtui maan autioille tai harvaan asutuille rannikkoseuduille. Historiallisten suhdanteiden mukaan he ovat siitä saakka muodostaneet 5-15 prosenttia Suomen koko väestöstä. Heitäkin yhdistivät valtakunnan jakamaton kruunu, kirkko ja laki. Ei ihme, että itärajan takana olevat karjalaiset ortodoksit kutsuivat kaikkia suomalaisia ruotseiksi. Hehän olivat luterilaisia!

Näin olivat asiat aina 1800-luvulle saakka. Silloin maamme väestöä opetettiin pitämään itseään ensisijaisesti suomalaisina. Suomen kieli nostettiin tietoisesti kansallismieltä kohottavaksi sekä kansakuntaa yhdistäväksi ja vähitellen myös jakavaksi voimaksi. Kehitystä vauhditti vireä kansalaisyhteiskunta lehdistöineen ja koululaitoksineen.

Askel askelelta siirryttiin säätyajattelusta kulttuuriin, jossa kansalaiset jaoteltiin yhteiskuntaluokan ja kielen mukaan. Suomalaisuusliikkeen vastapainoksi kasvoi ruotsinkielisten oma kansanliike, jonka kokoama kieliyhteisö on vuodesta 1912 lähtien kutsunut itseään suomenruotsalaisiksi (finlandssvenskar).

On silti hyvä muistaa, että monet suomen- ja ruotsinkieliset ovat sen jälkeenkin vieroksuneet tällaista kielijakoa ja yhden kielen identiteettiä. Ensinnäkin monet rannikkosuomalaiset ovat meidän päiviimme saakka olleet kaksi- tai monikielisiä perhesuhteidensa, työnsä, koulutuksensa tai omien mieltymystensä takia. Jotkut taas epäilevät kielijaon korostamisen heikentävän kansallista yhtenäisyyttä. Lisäksi monet mieltävät itsensä ennen kaikkea tietyn kylän, kaupungin tai maakunnan kasvatiksi eivätkä sen vuoksi välittäisi kielijaosta.

Tähän joustavuuteen ovat vaikuttaneet ennen kaikkea maamme itsenäisyyden alkuvuosina säädetyt avaramieliset kielilait, jotka yhdistettynä raadollisen suurvaltapolitiikan uhkiin vähitellen sammuttivat pitkään roihunneen kieliriidan. Aina löytyy puutteita, mutta tosiasiassa Suomen tasavalta kohtelee kielivähemmistöjään harvinaisen hyvin, varsinkin jos kieliolojamme tarkastelee kansainvälisesti.

Mitä sitten voi sanoa suomenruotsalaisten ja heidän kielellisten edeltäjiensä panoksesta maamme hyväksi? 1900-luvun alkuun saakka Ruotsin itäosaa ja Venäjän alaista Suomen suuriruhtinaskuntaa hallinnoitiin ruotsin kielellä, joka säilyi pitkään myös kaupankäynnin ja sivistyksen ykköskielenä.

Eteneminen suomenkielisestä talonpoikaiskodista kauppiaaksi, virkamieheksi tai peräti papiksi johti perheessä kielen ja nimen vaihtoon. Joskus suvun nousukierre jatkui jopa aatelointiin ja johtaviin virkoihin valtakunnassa, minkä voi hyvin havaita Suomen ja Ruotsin aateliskalentereista.

Samalla tavalla moni alun perin ruotsinkielinen suku vaihtoi kieltä juurtuessaan Sisä-Suomeen. Oma sukuni on tästä hyvä esimerkki: Savoon jäänyt sukuhaara suomenkielistyi, kun taas oma sukuhaarani muutti virkojen perässä Helsinkiin ja säilytti siten ruotsinkielisyytensä.

Suomessa on paljon tällaisia sukuja, jotka vuosisatojen saatossa ovat vaihtaneet kieltään ja sukunimeään työnsä, aviopuolisonsa tai elinympäristönsä vuoksi. Viimeiset 150 vuotta trendi kielenvaihdossa on selvästi ollut kohti suomenkielisyyttä. Tulevaisuudessa näin ei välttämättä ole. Englanti puskee läpi monella rintamalla, ja on täysin mahdollista, että parin kolmen vuosikymmenen kuluttua maamme eri kieliryhmät kommunikoivat keskenään pääosin englanniksi - ja sadan vuoden kuluttua vaikkapa mandariinikiinaksi.

Siinä tapauksessa joku voi kysyä, mitä suomenkielinen väestö oikeastaan on tehnyt maamme hyväksi. Oikea vastaus tietenkin on, että he olivat ratkaisevissa vaiheissa mukana rakentamassa ja puolustamassa maataan ja kansallista kulttuuriaan. Mutta jos tätä ei tiedosta eikä edes välitä koko asiasta, on kuin eläisi turistina omassa maassaan.

Aivan samaa voi sanoa ruotsalaisuudestamme. Se on paljon laajempi ja syvempi ilmiö kuin ruotsin kieli ja sitä nykyään äidinkielenään puhuva väestönosa erikoisuuksineen. Ruotsalaisuus läpäisee yhteiskuntamme ja jäsentää sitä paljon syvemmin kuin välttämättä oivallamme. Vai mitä jäisi jäljelle, jos hylkäisimme nykyisen oikeusjärjestelmämme, pohjoismaisen arvomaailmamme ja näiden turvin käydyn rakentavan kansalaiskeskustelun?

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Ruotsalaisuus+l%C3%A4p%C3%A4isee+koko+yhteiskuntamme/HS20100710SI1MA01t48?free=Ruotsalaisuus läpäisee&date=20100611&advancedSearch=&

[Eino P. Keravalta]

Vai mitä jäisi jäljelle, jos hylkäisimme nykyisen oikeusjärjestelmämme, pohjoismaisen arvomaailmamme ja näiden turvin käydyn rakentavan kansalaiskeskustelun?

Meille jäisi tietenkin monikulttuurinen ja demokratiaa vihaava kehitysmaayhteiskunta, jota kohti päättäjämme vähäisiä älynlahjojaan säästelemättä meitä kilvan ajavat. Tätä jotkut vihervasemmistolaiset pitävät jopa edistyksenä ja suotuisana asiana.

[Kimmo Pirkkala]

Janne Holmen: kauhea määrä historiapitoista jorinaa.

Henrik Meinander: kauhea määrä historiapitoista jorinaa.

Ikävä joutua taas toistamaan itseään, mutta...
Ei kerrassaan mitään, siis mitään perustelua sille, miksi kaikkien suomenkielisten olisi tänä päivänä pakko opiskella ruotsia.

[Pliers]

Voi veljet mitä asenteellista PASKAA! Tekisipä mieleni laittaa pitkästä aikaa kokot rannikolle palamaan, manata Tursas esiin ja ajaa svedupetterit mereen, kuten vanhaan hyvään aikaan.

Se, että ruotsalaiset yrittivät tappaa Ruotsalaiset sukupuuttoon, ei ole mikään osoitus korkeasta kulttuurista, sivistyksestä tai osoitus heidän panoksestaan maamme hyväksi. Ruotsista ei ole ollut Suomelle mitään muuta kuin haittaa.

Kirjoitus on niin täynnä valheita, ettei niihin kaikkiin voi hermojaan menettämättä puuttua!

Tämä kirjoitukseni ei ole mielipide Suomen ruotsinkileistä vähemmistöä kohtaan, vaan kyseistä kirjoitusta ja ruotsia ja ruotsin kieltä kohtaan.

[prestionat]

Ei kerrassaan mitään, siis mitään perustelua sille, miksi kaikkien suomenkielisten olisi tänä päivänä pakko opiskella ruotsia.

Ja kun se on osottautunut myös täysin mahdottomaksi tehtäväksi, niin siitä pitäisi ihan kansantaloudellisistakin syistä luopua. Itse tietysti kyllä puhun sujuvasti, mutta en pakottaisi lapsia.

[OTU]

Tuollaisten professori meinandereitten aivoituksia lukiessa tulee mieleen, että ehkäpä sittenkään  älymystön likvidointi (esim. Maon, Stalinin toimesta) ole ollut täysin huono juttu ao. yhteiskunnalle.

[Veli Karimies]

Samaa paskaa mitä edellinenkin kirjoittaja suolsi. Tiivistelmä saatavilla tästä.

"Koska näin on aina ollut, niin näin pitää olla myös tulevaisuudessakin."

[Lodi]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ruotsinkieltä on pakko opetella.
Olen tehnyt pitkään työtä, johon kuuluu kansainvälisiä kontakteja koko ajan - myös ruotsalaisten kanssa. Olen aina kommunikoinnut heidän kanssaan kaikesta tärkeästä englanniksi. Vapaata "small talkia" olen työpäivän jälkeen toki käynyt ruotsinkielellä. Ruotsalaisethan eivät suomenkieltä juuri osaa.  

Pakkoruotsi estää monia oppimasta toista kansainvälistä kieltä englannin lisäksi sujuvasti. Into ei vain riitä opiskeluun sen kolmannen kielen kohdalla.

[skrabb]

ME PUHUMME RUOTSIA 3/10
Kieliriita yltyi pahimmillaan rotuhygieniaksi

Kiista pakkoruotsista on vain yksi kieliryhmien välejä rasittaneista kysymyksistä – eikä suinkaan katkerin.
13.7.2010 3:00

A A Sampo Terho Kirjoittaja on Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja.

Suomessa on jo Venäjän vallan ajasta saakka käyty poliittista taistelua suomen ja ruotsin kielen asemasta sekä kieliryhmien eduista ja oikeuksista. Viime vuosina äänekkäin kiista on koskenut niin sanottua pakkoruotsia eli kaikkien suomenkielisten oppilaiden velvollisuutta opiskella ruotsia peruskoulussa.

Rkp onnistui aikoinaan ujuttamaan pakkoruotsin vuoden 1968 peruskoulu-uudistukseen uhkaamalla muuten jättäytyä pois Mauno Koiviston johtamasta hallituksesta, johon puolue välttämättä tarvittiin mukaan. Päätös oli vastoin asiaa pohtineiden asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan kantaa, mutta toisaalta se sai merkittävää tukea opetusministeri Johannes Virolaiselta.

Historiallisesti katsoen tämä nykypäivään yltävä ja yhä jatkuva riidanaihe on vain yksi monista kieliryhmien välejä rasittaneista kysymyksistä, eikä suinkaan katkerin.

Kun osa ruotsia puhuvasta eliitistä 1800luvun puolivälissä heräsi suomalaisuuteen ja ryhtyi ajamaan suomenkielisen enemmistön asiaa, toinen osa eliittiä käpertyi kaikin keinoin puolustamaan ryhmäetujaan.

Kyseessä ei siis ollut niinkään kieliryhmien taistelu, sillä sekä "suomalaisuuden" että "ruotsalaisuuden" kannattajat olivat alkuaan ruotsinkielisiä. Kyseessä oli paremminkin poliittinen kamppailu kansallisen edun ja ryhmäedun välillä.

Kieliriitoja ei nykyäänkään voida pitää puhtaasti kieliryhmien välisinä. Varsinkaan monia suomenkielisiä kielikiistat eri muodoissaan eivät kiinnosta lainkaan. Ruotsinkielisten edunvalvonta taas on keskittynyt muutamalle järjestölle, joita vain osa ruotsia puhuvista kannattaa.

Eniten yhteiskuntamme harmoniaa on historiassa haavoitettu silloin, kun militantti edunvalvonta on pyrkinyt leipomaan poliittisesta kieliriidasta suoranaista etnistä konfliktia. Tämä kehitys alkoi 1800-luvulla, kun svekomaanien (ruotsinmielisten) parissa kehitettiin teoria erillisestä ruotsalaisesta kansallisuusryhmästä Suomessa.

Keskeinen henkilö näiden ajatusten levittämisessä oli Axel Olof Freudenthal (1836–1911). Hän oli kiihkeä svekomaani, joka yhdisti ajattelussaan surutta kielen, kansan ja rodun. Hänen oppiensa mukaan ruotsinkieliset olivat eri rotua kuin suomea puhuvat – ja lähes joka suhteessa erinomaisempia.

Suomea puhuvilla ei Freudenthalin mukaan ollut kykyä kulttuurin luomiseen tai sen ylläpitämiseen, vaan he olivat jo rotunsa vuoksi tuomittuja älyn hitauteen. Tästä syystä kaikki sivistys oli ruotsia puhuvan rodun varassa. Itsenäisyyteen ei suomea puhuvalla kansalla ollut minkäänlaisia edellytyksiä.

Freudenthal ei ollut ajatuksineen yksin. Vähitellen Suomessa levisi germaanis-ruotsalainen kansallisuusteoria, joka houkutteli monet uskomaan, että he kuuluvat suomea puhuvia ylempään, itäruotsalaiseen rotuun. Freudenthal oli keskeinen taustavaikuttaja myös silloin, kun Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906.

Keväällä 1919 perustettu Svenska Finlands folkting eli suomenruotsalaiset kansankäräjät lähti sekin alun perin ohjelmassaan siitä, että Suomessa asui kaksi erillistä kansaa, suomea puhuva ja ruotsia puhuva. Kansankäräjät vaati vuonna 1920 ruotsinkielisille kulttuurista ja hallinnollista autonomiaa omine lääneineen, Ahvenanmaan tapaan.

Vuonna 1921 perustettu suomenruotsalainen kansanterveysjärjestö Folkhälsankin oli 1920- ja 1930-luvulla hyvin huolissaan rotuhygieniasta. Folkhälsan kokosi eugeniikan oppien mukaista tutkimustietoa kansalaisten rotuominaisuuksista ja pyrki edistämään nimenomaan ruotsinkielisten lisääntymistä.

Kaikkein räikeimmin ajatus kahdesta eri kansasta kävi ilmi jatkosodan jälkeen, kun Karjalan evakot torjuttiin monista ruotsinkielisistä kunnista. Tämä viimeistään osoitti, että oman edun valvonta ylitti solidaarisuuden toista kieltä puhuvia maanmiehiä kohtaan.

Nykypäivän riitely pakkoruotsista on näihin äänenpainoihin verrattuna hillittyä, mutta vanhoista ajoista on silti välittynyt kaikuja nykypäiväänkin. On esimerkiksi hyvin erikoista, ettei Rkp Suomen äänekkäimmin rasismia vastustavana puolueena ole vieläkään irtisanoutunut Freudenthalista. Päinvastoin puolue jakaa suurimpana kunnianosoituksenaan Freudenthal-mitaleja, jollaisen esimerkiksi Paavo Lipponen sai ottaa vastaan ajettuaan läpi vuonna 2004 voimaan tulleen kielilain.

On suuri tragedia, että kieliryhmien väliset, usein yliampuvatkin riidat ovat niin pitkään kylväneet katkeruutta ja vahingoittaneet kansallista yhtenäisyyttämme.

Nykypäivänä meidän tulisi parhaamme mukaan hälventää tällaista vastakkainasettelua. Se onnistuu, kun välttää oman ryhmäedun ajamista toisen ryhmän kustannuksella.

Jokohan tämä olisi se vuosisata, jona olemme valmiit jättämään taakse kansamme jaottelun suomensuomalaisiin ja suomenruotsalaisiin ja kukin meistä voisi olla vain suomalainen tai finne omalla kielellään?

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973

[Feric Jaggar]

ME PUHUMME RUOTSIA 3/10
On esimerkiksi hyvin erikoista, ettei Rkp Suomen äänekkäimmin rasismia vastustavana puolueena ole vieläkään irtisanoutunut Freudenthalista. Päinvastoin puolue jakaa suurimpana kunnianosoituksenaan Freudenthal-mitaleja, jollaisen esimerkiksi Paavo Lipponen sai ottaa vastaan ajettuaan läpi vuonna 2004 voimaan tulleen kielilain.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973

Hieno kirjoitus Sampo Terholta! RKP ei ole KOSKAAN IRTISANOUTUNUT omasta rasistisesta taustastaan. Päinvastoin!

Se,että RKP oli alunperin nimenomaan rasistipuolue, ilmeisesti on syynä siihen, että nyky-RKP pitää suurinta meteliä muiden väitetystä rasismista.

[Koskela Suomesta]

ME PUHUMME RUOTSIA 3/10
On esimerkiksi hyvin erikoista, ettei Rkp Suomen äänekkäimmin rasismia vastustavana puolueena ole vieläkään irtisanoutunut Freudenthalista. Päinvastoin puolue jakaa suurimpana kunnianosoituksenaan Freudenthal-mitaleja, jollaisen esimerkiksi Paavo Lipponen sai ottaa vastaan ajettuaan läpi vuonna 2004 voimaan tulleen kielilain.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973

Hieno kirjoitus Sampo Terholta! RKP ei ole KOSKAAN IRTISANOUTUNUT omasta rasistisesta taustastaan. Päinvastoin!

Se,että RKP oli alunperin nimenomaan rasistipuolue, ilmeisesti on syynä siihen, että nyky-RKP pitää suurinta meteliä muiden väitetystä rasismista.

"Alunperin" mitenkäs se on siitään mihinkään muuttunut? kuten Terho sanoo, suomenkielisiä mollataan päivittäin ruotisinkielisissä lehdissä, ajetaan ja puolustetaan henkeen ja vereen omia kieleen ja "rotuun" perustuvia etuoikeuksia jne. Minustä tuo ei näytä kovinkaan muuttuneen mihinkään. Läänejä omalle rodulle ei sentään enää ajeta. Mutta eugeniikka-mitaleja jaetaan edelleen.

[pelle12]

 Eräs suomalaisen median suurimpia tabuja on ruotsinkielisen eliitin (ja RKP:n) rasistisuus ja intoleranssi. RKP:n synkkää historiaakaan ei juuri käsitellä. En ole pitkään aikaan seurannnut suomenruotsalaista mediaa, joten en tiedä käydäänkö ankkalammessa minkäänlaista itsekritiikkiä omasta rasistisesta menneisyydestä. Feminismi ainakin tuotiin Suomeen ruotsinkielisten naisten toimesta, ruotsinkielisten osuus taistolaisliikkeessä oli yliedustettu suhteessa heidän lukumääräänsä koko kansasta, myös ns. tieteellinen rasismi oli ruotsinkielisten tuontitavaraa jne.

[Fatman]

Suomessa on jo Venäjän vallan ajasta saakka käyty poliittista taistelua suomen ja ruotsin kielen asemasta sekä kieliryhmien eduista ja oikeuksista. Viime vuosina äänekkäin kiista on koskenut niin sanottua pakkoruotsia eli kaikkien suomenkielisten oppilaiden velvollisuutta opiskella ruotsia peruskoulussa.

Rkp onnistui aikoinaan ujuttamaan pakkoruotsin vuoden 1968 peruskoulu-uudistukseen uhkaamalla muuten jättäytyä pois Mauno Koiviston johtamasta hallituksesta, johon puolue välttämättä tarvittiin mukaan. Päätös oli vastoin asiaa pohtineiden asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan kantaa, mutta toisaalta se sai merkittävää tukea opetusministeri Johannes Virolaiselta.

Historiallisesti katsoen tämä nykypäivään yltävä ja yhä jatkuva riidanaihe on vain yksi monista kieliryhmien välejä rasittaneista kysymyksistä, eikä suinkaan katkerin.

Kun osa ruotsia puhuvasta eliitistä 1800luvun puolivälissä heräsi suomalaisuuteen ja ryhtyi ajamaan suomenkielisen enemmistön asiaa, toinen osa eliittiä käpertyi kaikin keinoin puolustamaan ryhmäetujaan.

Kyseessä ei siis ollut niinkään kieliryhmien taistelu, sillä sekä "suomalaisuuden" että "ruotsalaisuuden" kannattajat olivat alkuaan ruotsinkielisiä. Kyseessä oli paremminkin poliittinen kamppailu kansallisen edun ja ryhmäedun välillä.

Kieliriitoja ei nykyäänkään voida pitää puhtaasti kieliryhmien välisinä. Varsinkaan monia suomenkielisiä kielikiistat eri muodoissaan eivät kiinnosta lainkaan. Ruotsinkielisten edunvalvonta taas on keskittynyt muutamalle järjestölle, joita vain osa ruotsia puhuvista kannattaa.

Eniten yhteiskuntamme harmoniaa on historiassa haavoitettu silloin, kun militantti edunvalvonta on pyrkinyt leipomaan poliittisesta kieliriidasta suoranaista etnistä konfliktia. Tämä kehitys alkoi 1800-luvulla, kun svekomaanien (ruotsinmielisten) parissa kehitettiin teoria erillisestä ruotsalaisesta kansallisuusryhmästä Suomessa.

Keskeinen henkilö näiden ajatusten levittämisessä oli Axel Olof Freudenthal (1836–1911). Hän oli kiihkeä svekomaani, joka yhdisti ajattelussaan surutta kielen, kansan ja rodun. Hänen oppiensa mukaan ruotsinkieliset olivat eri rotua kuin suomea puhuvat – ja lähes joka suhteessa erinomaisempia.

Suomea puhuvilla ei Freudenthalin mukaan ollut kykyä kulttuurin luomiseen tai sen ylläpitämiseen, vaan he olivat jo rotunsa vuoksi tuomittuja älyn hitauteen. Tästä syystä kaikki sivistys oli ruotsia puhuvan rodun varassa. Itsenäisyyteen ei suomea puhuvalla kansalla ollut minkäänlaisia edellytyksiä.

Freudenthal ei ollut ajatuksineen yksin. Vähitellen Suomessa levisi germaanis-ruotsalainen kansallisuusteoria, joka houkutteli monet uskomaan, että he kuuluvat suomea puhuvia ylempään, itäruotsalaiseen rotuun. Freudenthal oli keskeinen taustavaikuttaja myös silloin, kun Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906.

Keväällä 1919 perustettu Svenska Finlands folkting eli suomenruotsalaiset kansankäräjät lähti sekin alun perin ohjelmassaan siitä, että Suomessa asui kaksi erillistä kansaa, suomea puhuva ja ruotsia puhuva. Kansankäräjät vaati vuonna 1920 ruotsinkielisille kulttuurista ja hallinnollista autonomiaa omine lääneineen, Ahvenanmaan tapaan.

Vuonna 1921 perustettu suomenruotsalainen kansanterveysjärjestö Folkhälsankin oli 1920- ja 1930-luvulla hyvin huolissaan rotuhygieniasta. Folkhälsan kokosi eugeniikan oppien mukaista tutkimustietoa kansalaisten rotuominaisuuksista ja pyrki edistämään nimenomaan ruotsinkielisten lisääntymistä.

Kaikkein räikeimmin ajatus kahdesta eri kansasta kävi ilmi jatkosodan jälkeen, kun Karjalan evakot torjuttiin monista ruotsinkielisistä kunnista. Tämä viimeistään osoitti, että oman edun valvonta ylitti solidaarisuuden toista kieltä puhuvia maanmiehiä kohtaan.

Nykypäivän riitely pakkoruotsista on näihin äänenpainoihin verrattuna hillittyä, mutta vanhoista ajoista on silti välittynyt kaikuja nykypäiväänkin. On esimerkiksi hyvin erikoista, ettei Rkp Suomen äänekkäimmin rasismia vastustavana puolueena ole vieläkään irtisanoutunut Freudenthalista. Päinvastoin puolue jakaa suurimpana kunnianosoituksenaan Freudenthal-mitaleja, jollaisen esimerkiksi Paavo Lipponen sai ottaa vastaan ajettuaan läpi vuonna 2004 voimaan tulleen kielilain.

On suuri tragedia, että kieliryhmien väliset, usein yliampuvatkin riidat ovat niin pitkään kylväneet katkeruutta ja vahingoittaneet kansallista yhtenäisyyttämme.

Nykypäivänä meidän tulisi parhaamme mukaan hälventää tällaista vastakkainasettelua. Se onnistuu, kun välttää oman ryhmäedun ajamista toisen ryhmän kustannuksella.

Jokohan tämä olisi se vuosisata, jona olemme valmiit jättämään taakse kansamme jaottelun suomensuomalaisiin ja suomenruotsalaisiin ja kukin meistä voisi olla vain suomalainen tai finne omalla kielellään?
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973

[Jaska Pankkaaja]

Toivottavasti Sampo Terho on perussuomalaisten tulevaisuutta.

[do.ut.des]

L.A. Puntilan mukaan erämaan-pölkkypää-teoria on alunperin lähtöisin Sohlmannin ajatuksista, mutta on ilmeisen selvää että tällaisen rotutohtorin puheet tekivät Freudenthaliin vaikutuksen sekä hänen ylioppilaisiinsa.

"Suomessa Sohlman on tunnettu vuonna 1855 ilmestyneestä kirjastaan "Det unga Finland", jossa hän esitti käsityksenään, että ilman ruotsalaista kulttuuria suomalaiset olisivat barbaariheimo vailla mitään sivistystä. Teoria perustui Arthur de Gobineaun rotuteoriaan arjalaiskansojen ylemmyydestä muihin kansoihin verrattuna, kuten Suomen keltaisen rodun edustajat. Kirja ilmestyi Suomessa uutena painoksena 1880."[1]

[erilainen]

Toivottavasti Sampo Terho on perussuomalaisten tulevaisuutta.

Ei kannata liikoja toivoa. Soini vissiin takapiruna vähintään kaksikymmentä vuotta vielä. Muuten valaiseva teksti.

[Kallioinen Käsi]

Toivottavasti näillä herrasmieshistoroitsijoilla alkaa jossakin vaiheessa tulla sinne juttujen loppuun jotakin muutakin kuin näitä retorisia kysymyksiä.

Ehkä se on kuitenkin fiksumpaa kuin kirjoittaa sellaisia juttuja joista apulaissyyttäjä nostaa syytteen....

[ihminen]

Toivottavasti Sampo Terho on perussuomalaisten tulevaisuutta.

Ei kannata liikoja toivoa. Soini vissiin takapiruna vähintään kaksikymmentä vuotta vielä. Muuten valaiseva teksti.

Kai sitä voi ajatella että Sampo Terho on jo ihan tämän päivän persuja kun kerran lähtee Soinin tilalle EU hommiin.

On siellä Soinin piruiltavana muitakin ihan ok tämänpäivän persuja kuten Jussi Halla-aho (sit), Maria Lohela, Teemu Lahtinen, James Hirvisaari ja iso lista muita kunnallispolitiikassa jo mukana olevia ja seuraavassa eduskuntavaaleissa ehdolla persuissa. Näillä henkilöillä on suhteellisen pitkäjänteinen näyttö nuivuudesta ja tahdosta päästä hyväksi katsomiaan asioita ajamaan mitä ilmeisemmin Soinin siunauksella.

Nyt se on sitten siitä kiinni että näitä henkilöitä äänestetään.

[skrabb]

ME PUHUMME RUOTSIA 5/10
Monet vähemmistökielet elävät nousukautta
Suomenruotsi on Euroopan isoista vähemmistökielistä ainoita, jotka menettävät osuuttaan suhteessa maan enemmistökieleen.
22.7.2010 3:00
A A Johan Häggman Kirjoittaja on Euroopan komissiossa työskentelevä vähemmistökielten asiantuntija.

Suomen lait antavat ruotsin kielelle huomattavan suojan, mikä johtuu ruotsin asemasta toisena kansalliskielenä. Suomenruotsi on kuitenkin Euroopan isoista vähemmistökielistä ainoita, jotka menettävät osuuttaan suhteessa enemmistökieleen. Vuonna 1940 ruotsinkielisiä oli 354 000, vuonna 2002 enää 290 000.

Muualla Euroopassa vähemmistökielten kehitys on ollut toisenlaista. Vuodesta 1970 lähtien alueellista tai vähemmistökieltä puhuvien määrä on kasvanut Espanjassa, Saksassa, Italiassa, Tanskassa, Belgiassa ja Alankomaissa. Viime aikoina vähemmistöt ovat vahvistuneet niinkin keskitetysti hallitussa maassa kuin Ranskassa.

Espanjassa myönteinen kehitys selittyy osittain sillä, että vähemmistökielet olivat virallisissa yhteyksissä kiellettyjä aina diktaattori Francisco Francon kuolemaan, vuoteen 1975 asti.

Viime aikoina katalaaninkielisten oppilaiden määrä Katalonian kouluissa on kasvanut ja pelkästään espanjaa puhuvien vastaavasti pienentynyt. Samanlaista nousukautta elävät baskin ja nyttemmin myös galician kieli. Nykyisin näiden kielten taitajia on enemmän kuin 30 vuotta sitten, ja yhä useampi espanjalainen käyttää katalaania, baskia tai galician kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Kataloniassa suunta lienee seurausta kielikylpyjärjestelmästä, jossa kaikkien julkisten koulujen opetuskieli on katalaani. Tämä koskee myös sellaisia alueita, joilla asuu lähes yksinomaan espanjankielistä väestöä. Perusteluna on, että oppilaat espanjankielisillä alueilla, etenkin Barcelonan esikaupungeissa, eivät muuten olisi kosketuksessa katalaanin kieleen.

Samantapaista kehitystä on tapahtunut myös Italian Etelä-Tirolissa, jossa saksan- ja ladininkielisten osuudet ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet italian kustannuksella. Tämä johtuu siitä, että saksaa ja ladinin kieltä suositaan tietoisesti.

Britannian Walesissa kymrinkielisten määrä kasvoi vuodesta 1991 vuoteen 2001 mennessä 74 000 hengellä eli 18,7 prosentista 20,8 prosenttiin. Ikäryhmässä 5–14-vuotiaat kasvu oli vielä suurempi, 26 prosentista 40,6 prosenttiin. Pelkästään enemmistökieltä englantia puhuvien määrä on vastaavasti pienentynyt. On tosin muistettava, että äidinkieli voidaan eri paikoissa määritellä eri tavalla.

Suomen ruotsinkielisten ikärakenne on käänteinen verrattuna moneen muuhun kielivähemmistöön Euroopassa. Walesin, Katalonian, Baskimaan ja Etelä-Tirolin vähemmistökieliä puhuvat prosentuaalisesti enemmän nuoret kuin ikääntyneet, kun taas Suomessa ruotsinkielisten osuus on suurin 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä. Prosentuaalisesti vähiten ruotsinkielisiä on alle 5-vuotiaiden ikäryhmässä.

Ruotsinkielisen väestön osuuden voimakas pienentyminen Suomessa toisen maailmansodan jälkeen johtuu ruotsinkielisen työväenluokan suomalaistumisesta sekä ruotsinkielisten suhteellisen suuresta muuttoliikkeestä Ruotsiin 1950-luvulta 1970-luvun loppupuolelle saakka. Toinen syy on vaikeus elää ja vaikuttaa omalla äidinkielellään. Käynnissä oleva hallinnon uudistaminen vähentää niiden hallintoyksiköiden määrää, joissa ruotsi on ensimmäinen kieli.

Haluaisin kuitenkin korostaa kahta asiaa, joihin ei ole mielestäni kiinnitetty tarpeeksi huomiota: kielen tuottamaa lisäarvoa ja kielen imagoa.

Kielen lisäarvo käyttäjälleen on kiistämätön. On todettu, että moni opettelee enemmistökielen ohella vähemmistökieltä, koska sen osaaminen on tärkeää työmarkkinoilla. Vähemmistökielen hallitseminen auttaa työpaikan saannissa ja vaikuttaa palkkaan sekä ylenemismahdollisuuksiin.

Euroopan unionin kustantama Elan-tutkimus osoittaa, että kielitaidon puutteellisuus on suurimpia syitä yritysten huonoon menestymiseen. Englannin taito ei yleensä riitä uusien vientimarkkinoiden avaamiseen, ja on vaikea myydä, jos ei osaa ostajan kieltä.

Suomen suurin vientimarkkina-alue ovat Pohjoismaat, joten Suomessa olisi taloudellisia syitä kiinnittää huomiota ruotsin kielen osaamiseen. Mitä enemmän EU kasvaa, sitä tärkeämmäksi tulee yhteistyö naapurimaiden ja lähialueen kanssa. Ministeri Paavo Väyrynen on ilmaissut asian hyvin: Suomen on valittava, haluaako se olla pohjoisin Baltian maista vai itäisin Pohjoismaista.

Islannissa pohjoismaisen yhteistyön merkitys on ymmärretty, ja siksi tanskan kieli (erikoistapauksissa norja tai ruotsi) on kouluissa pakollinen oppiaine.

Myös kielen imago on tärkeä seikka. Kataloniassa on trendikästä puhua katalaania ja Walesissä kymriä, mutta Suomessa ruotsin imago on erityisen huono.

Sellaiset projektit kuin radiokanava Extrem, ilmaislehti Papper/Peppar.fi ja Svenska Teaternin musikaali PlayMe ovat askel oikeaan suuntaan, kun pyritään lisäämään suomenkielisten halua opiskella ruotsia.

Ruotsin kielen taantuminen Suomessa osoittaa, että laaja lainsäädäntö ja Euroopassa melko ainutlaatuinen oikeudellinen asema virallisena kielenä eivät riitä takaamaan kielen elinvoimaa. Kieltä pitää myös vaalia määrätietoisesti. Tarvitaan valtiovallan aktiivista tukea ja valtaväestön positiivista suhtautumista, jotta ruotsin kieli pystyisi vaikuttamaan myönteisesti kansakunnan hyvinvointiin ja tulevaisuuteen.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Monet+v%C3%A4hemmist%C3%B6kielet+el%C3%A4v%C3%A4t+nousukautta/1135258741888

Suomenruotsi on kuin onkin säilytettävä.
FST5:n ohjelman Ruotsalainen kesä Suomessa, eräässä jaksossa kaksi riikinruotsalaista daamia ihmettelivät suomenruotsinkieltä kommentoiden sen kuulostavan ikivanharuotsilta tai joltain oudolta murteelta...

[Uljanov]

Taas kerran vanhat ja huonot perusteet käytössä. Ruotsi ei ole pakollista kaupan takia, jos olisi, niin:

a) täällä opiskeltaisiin ruotsia, ei muumiruotsia
b) Venäjä on Suomelle tärkeämpi kauppakumppani kuin Ruotsi, Venäjän kaupalla on paljon enemmän kasvunvaraa ja Venäjän kaupassa kielitaito on paljon tärkeämpää.

Jos kauppaa käytetään pakon perusteena, pitäisi pakkoruotsi korvata pakkovenäjällä. Itse tosin suosisin vapaavalintaisuutta, koska on hyvin yksilöllistä, mitä kieliä ihminen oikeasti tarvitsee.

On tahallisen epärehellistä väittää, että pakkoruotsi perustuisi mihinkään muuhun kuin historiaan, kulttuuriin ja aatteeseen. Se ei ole pragmaattista, vaan se estää pragmaattisuuden.